Koululaisten stressilista on pitkä - sivu 12

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koululaisten stressilista on pitkä - sivu 12"

Transkriptio

1 Hyvinkään seurakuntalehti Hyvinkää Seppo Ylönen Karjalaisten kaupunki keskiaukeama Koululaisten stressilista on pitkä - sivu 12

2 Seppo Ylönen Timo Salonen - harrastajanäyttelijä - esikoisteos Noppo blues (2015) Timo Salosen Noppo blues -romaani alkaa Donnerin obeliskilta. Siitä neljä serkusta lähtee kohti Noppoa, lapsuuden kesien maisemia. Hyvinkään kirkon rakentaminenkin mainitaan heti alussa. Teatterimiehen esikoiskirjassa soi blues Donnerin obeliski kohosi keskustan maamerkkinä Hämeenkadun ja Torikadun kulmassa kuin taivasta tavoitteleva miekka. Ihmisiä istuskeli obeliskin juurella ja viereisen suihkualtaan reunoilla. Nakki jonotti jäätelötötteröä Torikadun kioskilta. Kiikarit roikkuivat hänen kaulassaan. Kainalossaan hän puristi kulunutta kirjaa, jonka sivujen kulmat olivat selaamisesta mustat ja käpertyneet. Linnut värikuvina vuodelta Näin alkaa Timo Salosen esikoisromaani Noppo blues. Kirjan alussa on kohtaus, jossa neljä jo aikuista serkusta kokoontuu Donnerin obeliskille. Obeliskilta he lähtevät tutun taksimiehen Pobeda-Paavon kyydissä Noppoon, kirjoittaja sanoo. Hyvinkäällä syntynyt mies kuvaa kirjassa kesiä, joita hän vietti serkkujensa kanssa äidinäitinsä Olga Rannan työpaikalla. Mummo oli ratavahtina Nopon ylikäytävällä ja asui ratavartijan mökissä. Olin kirjoittanut jo aikaisemmin huvikseni tekstinpätkiä. Kun minulla oli koossa 100 sivua, vaimoni sanoi, että nyt kirjoitat kirjan. Asiaa vauhditti myös ratavartijan mökin purkaminen. Kirjassa on totta ja fiktiota. Saamassani palautteessa on kiinnitetty huomiota esimerkiksi siihen, miten olen kuvannut pienen lapsen tapaa ajatella. Romaanista tulee myös sähkökirja. Uusi kirjakin on aloitettu. Ensiteoksensa julkaissut Timo Salonen on lukenut pienestä saakka paljon: romaaneja, novelleja ja runoja. Hänen suosikkikirjoittajiaan ovat Väinö Linna, Veijo Meri, Antti Tuuri, Ernst Hemingway, John Steinbeck, Katri Vala ja Yrjö Jylhä. Perhe ja työ Timo Salosen isä Aarne Salonen oli ammatiltaan agrologi ja vastasi useilla paikkakunnilla Osuuskaupan myymälöiden johtamisesta. Minäkin olen asunut reilusti yli kymmenellä paikkakunnalla ja nyt asun Hyvinkäällä neljättä kertaa. Äitini Anneli oli työssä kauppalan toimistossa ja piti myöhemmin omaa tilitoimistoa Hämeenlinnassa. Minulla on neljä veljeä. 2 Timo Salonen Saaren vanki -näytelmän kylänvanhin Tuhkusena hoippumassa käsikynkkää Antti Kahran esittämän koulumestari Hasselin kanssa. Opiskeluvuosien jälkeen työelämä vei mukanaan. Aluksi Oy Strömberg Ab:n ja viimeksi ABB:n (Asea Brown Boveri) pääasiassa kansainvälisissä paperitehdasprojekteissa saavutettua työuraa kertyi yli 30 vuotta. Mies jäi ansaitulle eläkkeelle vuonna Kävin työmatkoilla usein varsinkin Euroopan maissa, joissa oli paperitehtaita. Yrityksellämme oli sellu- ja paperitehdasasiakkaita ympäri maailmaa, joihin pidin yhteyksiä Kiinaa, Etelä-Afrikkaa ja Brasiliaa myöten. Timo Salonen avioitui vuonna 1977 Merjan kanssa. Vaimo on sairaanhoitajana Hyvinkään sairaalassa. Pariskunnalla on kolme tytärtä ja kolme lastenlasta. Teatterin lavalla Teatteri Päivölän Täällä Pohjantähden alla vuonna 1992 oli ensimmäinen näytelmä, jossa Timo Salonen oli näyttelijänä. Sitä esitettiin kahtena kesänä peräkkäin. Minulla oli kaksoisrooli. Olin sekä agitaattori Salin että punapäällikkö Hellberg. Taisi olla Jorma Ersta vuosi 1999, kun esiinnyin ensimmäisen kerran Teatteri Betassa. Esitin Bonhoefferista kertovassa näytelmässä natsikersanttia. Myöhemmin olin Pietari Särkilahti -näytelmän pappina sekä Saaren vanki -näytelmän vankilasaaren komendanttina ja kylänvanhin Tuhkusena, joka oli armoton juoppo. Kirkkodraamaohjaaja Jouni Laineen johtaman Teatteri Betan näytelmissä Timo Salonen on esiintynyt toistakymmentä kertaa. Menestyneimpiä ovat olleet Dario Fon kirjoittama Sokea ja rampa sekä Laurentius Pyhimystarinoita, joita on esitetty kymmenkunta vuotta. Sokea ja rampa -näytelmässä olen esittänyt sokeaa, jolla on koko ajan rätti silmillä. Sokea konttaa lattialla rampa selässään. Vakuuttavasti eri rooleihin paneutuva Timo Salonen kertoo olevansa huono kävijä. Kirkkoteatterissa toimiminen on hänen tapansa osallistua kirkon elämään. Kristillinen sanoma tulee esille teatterin keinoin, mutta ei tuputtamalla. Luonto ja avaruus Noppo blues -kirjassa luonto on arvossaan. Siinä mainitaan lintukirja, kiikari ja linnut. Lapsesta saakka olen ollut kiinnostunut luonnosta ja tehnyt luontoretkiä. Seuraan lintuja ja pidän luontopäiväkirjaa. Minulla on 10 x 42 ja 12 x 50 -kiikarit. Isommalla erottaa jopa Jupiterin neljä kuuta. Nyt ostin kaukoputken, jossa on 120-kertainen suurennus. Kesämökki on Jämsässä. Siellä näkee hyvin tähdet. Taivaan katselu on hämmentävää ja mielenkiintoista. Emme voi käsittää avaruuden mittasuhteita. Ensiteoksen nimenä on Noppo blues. Miksi? Pidän bluesista, soulista ja klassisesta sekä 1960-luvun bändien musiikista. Viime vuonna olin Finlandia-talossa brittiläisen The Hollies -yhtyeen keikalla. Noppo blues -nimi tulee teoksen ajoittaisen riehakkuuden taustalla olevasta kaihoisasta ja nostalgisesta pohjavireestä. Seppo Ylönen

3 Kirkonmäki-gallup teksti ja kuvat Seppo Ylönen Oletko jo saanut kesätöitä? Hyvinkään seurakuntalehti 2 / Yksin ja yhdessä Anna-Reeta Grönroos Olen saanut kesätyöpaikan. Kävin monessa haastattelussa Turussa, mutta sain kesätyöpaikan Hyvinkäältä Konecranesilta. Olen siellä neljä kuukautta vientisihteerinä. Opiskelen Turussa kauppakorkeakoulussa, ja ensimmäinen vuosi on ohi. Olin onnellinen, kun sain oman alan työtä. Jussi Isoherranen Käyn Pohjoispuiston 9. luokkaa. Olen hakenut moneen paikkaan: eri kauppoihin, seurakunnan hautausmaatyöhön, Motonettiin ja Lidliin. Sähköpostiin on tullut viestejä, että en ole saanut kesätyöpaikkaa. Minulla ei ole ollut kesätyöpaikkaa aikaisemminkaan. Jos olisi ollut, ehkä saisinkin paremmin kesätyötä. Olisi kiva tehdä jotakin hommaa. Viivi Koskinen Valmistun kesäkuussa sosionomiksi. Sain työpaikan yksityisestä taidepäiväkodista Hyvinkäältä ja aloitin siinä huhtikuun lopulla. Aikaisempina vuosina olen ollut eripituisia jaksoja työssä kaupoissa ympäri vuoden, kesäisinkin. Emma Helenius Valmistun tänä keväänä merkonomiksi Hyriasta. Olen etsinyt kesätöitä. Viime vuonna olin kassamyyjänä Valintataloissa. Hain nyt samaan työhön, mutta vastausta ei ole tullut. Kesätöitä on niukasti. Olen hakenut myös muista hyvinkääläisistä kaupoista myyjän paikkoja. Samuli Heiskanen Opiskelen Hyriassa puualaa. En ole saanut vielä kesätyötä, mutta olin toista kertaa Willan kevätjuhlassa juontajana. Kävelin ympäri kauppakeskusta mikrofonin kanssa. Kerroin tuotteista ja tarjouk sista. Olen katsonut netistä työpaikkoja ja hakenut niihin, mutta myönteistä vastausta ei ole tullut. Tädin mies muuraa takkoja ja saatan mennä hänelle apuriksi. Samuli Jokinen Olen Hyvinkään yhteiskoulun lukion toisella luokalla. Kaksi vuotta sitten olin kaksi viikkoa kesätöissä Lidlissä ja neljä vuotta sitten olin papan töissä Jämsässä. Hakkasin puita, ajoin nurmikkoa ja maalasin lautoja. En ole hakenut ensi kesäksi kesätyöpaikkaa, mutta 11. heinäkuuta olen talkoolaisena Jokelan närkästysjuhlilla, joka on punk-musiikki -tapahtuma. Soitan itsekin kitaraa, bassoa ja rumpuja. Nyt aloin soittaa myös pianoa. Kirkon parlamentti kokousti toukokuussa Turussa ja käsitteli muun muassa seurakuntien rakennemuutospaketin. Paikallistason rakennemuutos on ollut vireillä jo usean vuoden ajan ja toteutuessaan se olisi tarkoittanut, että kaikkien seurakuntien tulevaisuudessa olisi täytynyt kuulua ns. seurakuntayhtymiin. Keski-Uudellamaalla on samaan aikaan valmistauduttu yhdeksän seurakunnan kesken tulevaan selvittelemällä seurakuntarakenteen kehittämisvaihtoehtoja. Kirkolliskokouksessa muutosesitys hylättiin ja uudistus jäi tällä kertaa toteutumatta. Arkkipiispa Kari Mäkinen kommentoi Kotimaa-lehdessä asiaa sanoen: Seurakuntien elämä jatkuu ja kehittämisvälineitä on tälläkin hetkellä olemassa. Kirkolliskokouksen ratkaisu tarkoittaa, että laki ei tule velvoittamaan seurakuntia liittymään yhtymiin. Mutta toisaalta seuraamme kuntapuolen kehitystä tarkkaan ja tutkimme edelleen, mitä etuja on siitä, jos esimerkiksi Hyvinkään, Mäntsälän ja Nurmijärven ja ehkäpä vielä laajemman alueen seurakuntien talous-, henkilöstö- ja kiinteistöhallinto hoidettaisiin yhtymässä. Toiminnasta vastaisivat seurakunnat entiseen tapaan. Tätä kannattaa selvittää, mutta tuntuu siltä, että kun siihen ei nyt ole pakko mennä ja seurakunnat ovat tällä alueella riittävän suuria, niin into vapaaehtoisiin yhtymiin taitaa olla aika pientä. Joka tapauksessa tulevaan pitää silti varautua ja olla ajan hermolla. Tärkeintä meille seurakunnan jäseninä on tieto, että oman seurakunnan toiminta on oman seurakunnan asia. Ja näemme kyllä senkin hyvänä, että kirkkomme ja seurakuntatalomme hoidetaan omien päätöstemme mukaan. Seurakuntalaisten mahdollisuudet vaikuttaa säilyvät siis edelleen samalla tasolla kuin ennen. Kirkonmäeltä toivottaa kaikille hyvinkääläisille hyvää kesää. Tapahtumia on kaupungissa taas tulossa runsaasti. Kesäkuussa järjestetään Karjalaiset kesäjuhlat Niihin liittyy ekumeenisiakin tilaisuuksia ja meillä sunnuntain messut sekä Hyvinkään että Vanhassa klo 10. Seurakunnan kesätoiminta pyörähtää käyntiin myös pian, vaikkapa Sääksin saunaillat 3.6. Meillä on harvinaisen hieno leirikeskus rantoineen. Vuosikymmenten aikana siitä on pidetty hyvää huolta ja se on tullut rakkaaksi paikaksi hyvinkääläisille. Se on tehty kuten muutkin tilat käyttöä varten. Herusten mökki on tuttu monelle kodille. Kirkkomme ja muut tilat mm. seurakuntatalot ovat yhteistä omaisuutta ja tarkoitettu meille kaikille. Pääasia seurakunnan toiminnassa on sanoma ja sen julistaminen, mutta siihen kuuluu myös yhteisöllisyys ja yhdessä oleminen. Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa. Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa. Se meille muistuttaapi hyvyyttäs, Jumala, ihmeitäs julistaapi se vuosi vuodelta. Ilkka Järvinen kirkkoherra Hyvinkään seurakuntalehti PL 29, Hämeenkatu Hyvinkää Puh Hyvinkään seurakuntalehti 2 / Päätoimittaja Ilkka Järvinen, p , ilkka.jarvinen@evl.fi Toimitussihteeri Jorma Ersta, p , jorma.ersta@evl.fi Viestintätoimikunta: Mirva Jääskeläinen, Leo Karppinen, Aarre Peltonen, Maarit Vallinkoski, Leena Vilkka. Toimituskunta: Reijo Huuskonen, Anssi Laaksonen, Tuija Mattila, Petra Pohjanraito, Inkeri Toiviainen, Seppo Ylönen. Kustantaja Kotimaa Oy Ulkoasu Painos kpl. ISSN Seuraava lehti ilmestyy

4 4 Elämän käsikirjoittaja Minulla on ollut yritys Biofilos vuodesta Tarkoitukseni oli tuolloin jatkaa ympäristöfilosofista toimintaani, jota olin tehnyt 10 vuotta Suomen Akatemian tutkijana. Perheeseemme kuului 2-vuotias taapero Tekla ja puolivuotias pikkusisko. Kun saimme vielä kolmannen lapsen, tarkoitukseni ei toki ollut toimia kokopäiväisenä yrittäjänä. Vauva, 2- ja 4-vuotiaamme työllistivät kyllä riittämiin. Naisen valinta: ura vai perhe? Halusin molemmat, ja yrittäjyys tuntui mahdollistavan sen. Biofiloksen julkaisema uusin kirja on vaasalaisen Teresa Laine-Puhakaisen Akselin ja Elinan suruvalssi. Hän menetti Akselin vain 46 tunnin ikäisenä. Elina eli koko elämänsä, 37 viikkoa kohdussa. Elinan kuolemasta äiti kirjoittaa: Tiesin, että ajan kuluessa muut ihmiset tulisivat hänet unohtamaan. Lääketieteelle hän tulisi olemaan pelkkä tilastomerkintä ja tuttaville ikävä tapahtuma, josta ei puhuttaisi ja joka vähitellen katoaisi heidän mielistään. Ainoat ihmiset, joille hän tulisi olemaan ikuisesti olemassa, olisivat minä ja perheeni. Muiden ihmisten elämää hän hätkähdyttäisi hetken, mutta hänen muistonsa katoaisi heidän elämästään yhtä nopeasti kuin edellisen kesän sadepäivät. Minut tämä lapsi tulisi ikuisesti pitämään otteessaan. Äidit eivät unohda lapsiaan. Oman lapseni kuolemasta on nyt yhdeksän vuotta. Hän oli hyvin erityinen lapsi, joka muutti elämäni syntyessään, sairastuessaan ja kuollessaan. Olen kirjoittanut kirjat Teklan viimeisestä vuodesta ja ensimmäisestä suruvuodesta. Olisi ehkä hieman liioiteltua sanoa, että kuollut lapseni on elättänyt minua nämä vuodet. Joka tapauksessa hän haastaa ja työllistää minua edelleen. Voin vain kuvitella, miten maailmani ja elämänkulkuni olisi kenties täysin toisenlainen ilman tätä tytärtäni. Maailmassani hän elää ja vaikuttaa sanojen tuolla puolen. Teen tekoja, joita en tekisi ilman häntä. Kuulun yhdistyksiin, joihin en muutoin kuuluisi. Kustannan kirjoja, joiden olemassaolosta tuskin edes muutoin tietäisin. Kirjoitan sanoja, joita en sanoisi ilman häntä. Laine-Puhakainen kirjoittaa: En voinut käsitellä lapsieni kuolemaa ilman jonkinlaista suhdetta Jumalaan. Minusta tuntui, ettei ihmisillä ollut vastauksia eikä totuuksia. Minun pitäisi luottaa ja uskoa siihen, joka voisi olla kaiken tämän epäoikeudenmukaisuuden ja elämäni pirstaloitumisen käsikirjoittaja. Mutta en tiennyt ketään muutakaan, joka voisi vastaanottaa kaikki syytökset, vihan, epätoivon ja lohduttomuuden. Ihmiselle, jonka lapsi on kuollut, Jumala ei ole jossain kaukana. Nykyisin en ole ihan varma, kumpi minulle puhuu ja kumpi minuun vaikuttaa enemmän, lapseni Tekla vai Jumala. Molemmat ovat hyvin lähellä. Leena Vilkka Ensimmäiset Piispa Tuomas -kesänäytelmän harjoitukset Palopuron kesäteatterin maisemissa pidettiin 5. toukokuuta. Piispa Tuomaan roolissa on Olli Viitasalo (keltainen takki). Kesänäytelmässä koetaan kaikki tunteet Herra Tuomas ei ole vain meidän piispamme, hän on koko heimon johtaja, mies jonka me tunnemme omaksemme. Teksti Hilda Huntuvuori Ohjaus Jouni Laine SU klo TI klo TO klo PE klo SU klo TI klo Teatteri Betan trilogianäytelmän tulevana kesänä nähtävä toinen osa on nimeltään Piispa Tuomas. Ensimmäinen osa oli viimekesäinen Lallin pojat. Kolmas osa, Turun tulkki, esitetään kesällä Trilogian on käsikirjoittanut sen ohjaaja Jouni Laine. Nimiroolia näyttelevän Olli Viitasalon esiintymiset alkoivat Hyvinkään yhteiskoulun lukion näytelmissä. Vuonna 2007 hän näytteli Teatteri Päivölän Onks koira kotona sekä Pessi ja Illusia lastennäytelmissä. Teatteri Hynan Suomen hevonen -näytelmässä Olli toimi äänimiehenä ja esiintyi myös Mika Ikosen Hyvinkään Meripäivillä. Kesällä 2008 olin Teatteri Betan Viimeinen pasuuna -näytelmän pääroolissa Abraham Achreniuksena ja kesällä 2013 Noidan poika -näytelmässä noidan poikana, Juhana Kaartisena. Verrattuna näihin aikaisempiin Piispa Tuomas on ristiriitainen hahmo. Hän ei ole pelkästään hyvä vaan tekee myös pahaa, mistä saa kärsiä. Aiemmat esittämäni henkilöt olivat kesympiä. Olli Viitasalo pitää esityksistä, joissa on huumoria. Erään improryhmän jäsenenä hän on tehnyt muutamia keikkoja ravintoloihin. Leipäänsä mies hankkii MTV3:n mediatoimittajana. Piispa Tuomaassa on kaikki tunneskaalat suuresta onnesta huonossa olossa rypemiseen. Kauheiden tekojen keskellä koetaan armoa, on myös huumoria. Piispa Tuomas on niin koskettava esitys, että se osuu varmasti jokaiseen katsojaan jollakin tavalla. Heidi ja Ira mukana TO 2.7. klo PE 3.7. klo SU 5.7. klo Kesäteatteriesitykset: Palopuron kesäteatteri, Hamburgintie 41, Hyvinkää. Katettu katsomo. Liput 15 / lapset alle 16 v 10 Ennakkoon Hyvinkään seurakunnan neuvonta Piispa Tuomas -näytelmässä on lähes neljäkymmentä harrastajanäyttelijää. Keskiaikainen puvustus on Eeva Mantereen, lavastus Marika Laineen, musiikillinen äänimaisema Helena Lehtisen, joukkokohtausten koreografia Titta Tunkkarin, tekniikka Aki Nousiaisen sekä julisteet ja julkaisut Hanna Tarkiaisen (Kuvitelmia) käsialaa. Näytelmässä on lapsia ja nuoria. Eräs heistä on Riihimäen Nuorisoteatterin Hyvinkään ryhmässä kolmatta vuotta mukana oleva Heidi Lappi. Hän opiskelee Catering-alaa. Viime kesänä olin Lallin pojat -näytelmässä kansalaisena ja hovineitona. Se avasi ovia näyttämölle ja halua olla mukana Betan esityksissä. Olen pitänyt aina laulamisesta, tanssimisesta ja näyttelemisestä. Heidi on Piispa Tuomas -näytelmässä niin sanottuna taustahenkilönä niin kuin hänen kaverinsa Ira Kärkkäinen, joka opiskelee kosmetologiksi. Ira oli lukiossa teatteritaiteen kurssilla. Me molemmat olimme viime syksynä Käsityöläisten 1977 Elvis tulee, oletko valmis? -esityksessä Hyvinkääsalissa. Meillä oli puheroolit, lauloimme ja tanssimme. Ira Kärkkäinen (vas.) ja Heidi Lappi esiintyivät viimekesäisen Lallin pojat -näytelmän väkijoukoissa. He ovat innostuneet ulkoilmassa näyttelemisestä tulevanakin kesänä. Viime kesänä tykkäsimme näytellä ulkona Betan Lallin pojissa. Katsojia Nousiaisista Trilogia pohjautuu Hilda Huntuvuoren historiallisiin romaaneihin ja 1930-luvuilta. Jouni Laine sanoo, että keskiajalla Suomi käsitti vain Varsinais-Suomen. Piispa Tuomas yhdisti suomalaisia heimoja kuten Hämeen ja Karjalan. Ohjaajana olen kokenut valtavana etuoikeutena päästä visioimaan tuon ajan tapahtumia Nousiaisissa, Turussa ja Köyliössä. Nousiaisista tulee katsojia linja-autolastillinen eli 50 henkeä. Katettu katsomo antaa mahdollisuuden varata liput etukäteen sadetta pelkäämättä. Harjoitusten kautta näyttelijät löytävät niitä tunteita, joita he kokevat näyttämöllä toisiaan kohtaan. Näin syntyy näytelmän tatsi, joka liikuttaa katsojia. Henkilökuvanäytelmissä menetetään aina joku rakas läheinen. Kuoleman hetkessä pysytään eikä siitä pyritä pois. Kirkkoteatterinäytelmissä kuolemaa käsitellään sielunhoidollisesti, mikä hoitaa katsojien hiljaistakin surua. Kirkkonäytelmässä uskalletaan katsoa kuoleman taakse. Mutta esiin tulee myös evankeliumi. Meillä on lupaus iankaikkisen elämän toivosta Jeesuksessa Kristuksessa. Seppo Ylönen

5 Jorma Ersta Kesäillan musiikkia ja sanaa Heinäkuun 22. päivänä Hyvinkään on kesäisen musiikin ja sanan ilta kello 19 alkaen. Tilaisuudessa vietetään myös kirkkoherra Ilkka Järvisen 60-vuotissyntymäpäivää. Kakkukahvit on seurakuntakeskuksen juhlasalissa kello alkaen. Tilaisuuteen ovat kaikki lämpimästi tervetulleita. Jorma Ersta Yksi syy seurakuntarakenteiden uudistustarpeeseen oli se, että kirkolla pitäisi olla ennen kuntien kuntaliitoksia omista lähtökohdistaan nouseva selkeä suunnitelma, Hannele Karppinen sanoo. Seurakuntayhtymäesitys torpattiin Turun kristillisellä opistolla toukokuuta pidetyssä kirkolliskokouksessa äänestettiin seurakuntarakenteita koskevan kirkkolain muutosesityksestä. Sen mukaan kaikkien seurakuntien olisi tullut kuulua vuoden 2019 alusta johonkin seurakuntayhtymään. Kirkolliskokous hylkäsi muutosesityksen. Se ei saanut taakseen ¾ määräenemmistöä. Ajatuksena oli, että kaikki seurakunnat kuuluisivat seurakuntayhtymään huolimatta siitä, tulevatko ne toimeen itsenäisesti vai ei. Ne säilyisivät itsenäisinä omine seurakuntaneuvostoineen, mutta niiden tukitoiminnot kuten talous-, henkilöstö- ja kiinteistöasiat hoidettaisiin yhtymässä, sanoo Espoon hiippakunnan maallikkojäsen Hannele Karppinen. Osa kirkolliskokousedustajista vastusti rakennemuutosta, koska diakonian virka ei olisi ollut enää pakollinen. Syrjäseutujen ihmiset vastustivat, koska esityksessä ei otettu huomioon erityisalueiden pitkiä etäisyyksiä. Monet edustajat vastustivat pakkoa liittyä yhtymään vajaassa neljässä vuodessa. Liittyminen ei olisi viisasta muun muassa siksi, että seurakunta tulee itsenäisenäkin toimeen. Hannele Karppinen kertoo esimerkiksi piispa Björn Vikströmin, eräiden muiden piispojen sekä edustajien kirkkolakiin ja -järjestykseen ehdottamasta muutoksesta, joka antaisi tuomiokapituleille oikeuden tehdä aloite seurakuntayhtymän muodostamiseksi. Uusia ideoita riittää Viime marraskuussa tehtiin edustajaaloite kirkon organisaatiojärjestelmän uudistamisesta ja kirkon keskushallinnon supistamisesta. Hyvinkään seurakuntalehti 2 / Sen käsittely annettiin tulevaisuusvaliokunnalle, jonka jäsen olen. Asiaa on käsitelty kahdessa kokouksessa istuntokausien välissä, ja nyt toukokuussa hyväksyttiin mietintö, jossa ehdotetaan komitean perustamista ja siihen valittavia jäseniä. Komitealla on aikaa tehdä selvitys vuoden 2016 marraskuun kirkolliskokouksen istuntoon mennessä. Kuulostaa kovin byrokraattiselta, mutta tehtävä on haastava ja vaativa, mutta toivottavasti ei mahdoton. Kirkossa on laadittu sekä suomenettä ruotsinkielisen virsikirjan lisävihkon ehdotus. Se meni kirkolliskokouksen valiokunnan jatkokäsittelyyn samoin kuin diakonivirkauudistus. Kirkolliskokous käsitteli kirkkohallituksen esitystä papinviran rinnalle tulevan hengellisen diakoniviran perustamisesta. Virka korvaisi nykyisen diakonian viran ja siihen vihittäisiin myös kirkon kasvatuksen ja lähetyksen tehtävissä toimivia. Kanttoreita ei tässä vaiheessa esitetty uuden viran piiriin. Vihityillä olisi laajemmat oikeudet hoitaa jumalanpalveluselämää omalla työalallaan. Eräs Hyvinkään seurakuntaa rahallisesti koskenut asia oli valtiokorvauksen jakaminen. Aikaisemmin seurakunnat ovat saaneet korvausosuutensa yhteisöverosta, joka vaihtelee eri vuosina ja on ollut epäoikeudenmukaista. Raha on tarkoitettu myös kirkkoon kuulumattomien hautaustoimen sekä kirkollisten rakennusten ja kirkonkirjojen hoitamiseen. Uuden sopimuksen mukaan kirkko saa valtiolta könttäsumman, josta jaetaan korvauksia alueen väestön mukaan. Suurin osa seurakunnista voitti tässä päätöksessä, mutta Hyvinkään seurakunnalle se merkitsee euron menetystä verrattuna vuoteen Uudistus on kuitenkin oikeudenmukainen. Toukokuussa 2012 aloittamani kirkolliskokoustyöskentely on ollut antoisaa ja avartavaa. Olen oppinut näkemään, miten kirkon asioita hoidetaan. Olen samalla tutustunut moniin eri puolilta Suomea tuleviin ihmisiin, Hannele Karppinen kertoo. Mitäs nyt tehdään? Yli vuosi sitten Keski-Uudenmaan yhdeksän seurakuntaa: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoon ruotsalainen, Sipoon suomalainen ja Tuusula alkoivat selvittää seurakuntarakenteen kehittämisvaihtoehtoja. Tammikuussa 2014 perustettiin selvitys- ja ohjausryhmät, joiden toimintaa päätettiin jatkaa tänä vuonna. Yhteisen selvitystyöryhmän puheenjohtaja Tapio Tähtisen mukaan seurakuntien edustajien ohjausryhmä päättää 1. kesäkuuta siitä, miten edetään, koska kirkolliskokous hylkäsi 7. toukokuuta seurakuntarakenteita koskevan kirkkolain muutosesityksen. Seurakunnat voivat edelleen muodostaa vapaaehtoisesti seurakuntayhtymiä voimassa olevan lainsäädännön ja käytännön mukaisesti. Pakollista se on silloin, jos kunnat yhdistyvät. Seurakunnilla on nyt hyvää aikaa jatkaa yhtymävaihtoehdon selvittämistä ja päättää aikanaan perustaako yhtymä tai olla perustamatta vai jatkaa itsenäisinä seurakuntina. Joka tapauksessa kannattaa jatkaa nykyistä monipuolisempien yhteistyömahdollisuuksien selvittämistä, Tapio Tähtinen sanoo. Seppo Ylönen Hyvinkään Tahko 100 vuotta Hyvinkään Tahko juhlii tänä vuonna 100-vuotista taivaltaan. Aseman kansakoululla pidetyssä kokouksessa perustettu seura liittyi Pesäpalloliiton jäseneksi Juhlakaudella Tahkolla on edustusjoukkueet miesten Superpesiksessä ja naisten Ykköspesiksessä. Pelaajalisenssien määrällä mitaten Tahko on tätä nykyä Pesäpalloliiton viidenneksi suurin seura. Miesten pääsarjatasolla seuran edustusjoukkue on ollut yhtäjaksoisesti mukana kaudesta 1975 lähtien, pidempään kuin yksikään muu nykyisistä superpesisseuroista. Hyvinkään Tahko on ottanut nimensä pesäpallon kehittäjän, professori Lauri Pihkalan käyttämän nimimerkin mukaan. Tahko on menestynyt vuosien saatossa monissa eri urheilulajeissa, kuten yleisurheilussa, hiihdossa, mäkihypyssä ja suunnistuksessa luvusta lähtien menestyksestä ovat vastanneet koripallo ja pesäpallo. Seura on voittanut miesten pesäpallon suomenmestaruuden neljä kertaa vuosina , sekä Naisten mestaruuden Tahko on voittanut kaksi kertaa vuosina 1979 ja Tahkon 100-vuotisjuhlaottelu pelataan Pihkalan kentällä tiistaina 9.6. klo 18, jolloin vastassa on Alajärven Ankkurit. Ottelu televisioidaan (TV 4). Juhlaottelun otteluisäntänä toimii Hyvinkään seurakunta. Nyt ilmoittaudutaan sylimuskariin Ilmoittautuminen syksyn 2015 ja kevään 2016 sylimuskareihin on alkanut. Muskareissa vauvat ja taaperot musisoivat yhdessä aikuisen kanssa. Lapset ovat 0 2 -vuotiaita. Sylimuskarit kokoontuvat Betaniassa (Helenenkatu 15) tiistaisin. Sylimuskariin ilmoittautuminen päättyy Ilmoittautumiset sähköisesti toukokuun aikana www. hyvinkaanseurakunta.fi > Ajankohtaista 5

6 Diakoniatyön kesä Diakoniatyön asiakasvastaanotto on avoinna seuraavasti: maanantaisin klo on perhetyön vastaanotto; tiistaisin klo on päihdetyön vastaanotto ja torstaisin ja perjantaisin klo on ns. perusvastaanotto diakoniatoimistossa Hämeenkatu 16. Vastaanotolle voi tilata ajan em. aikoina puhelimitse numerosta tai käymällä paikan päällä. Retkistä ja leireistä saat lisätietoja diakoniatoimistosta, lehdistä ja seurakunnan nettisivuilta Mummon kammarilla avoimet ovet tiistaisin 2.6., 9.6. ja klo Medialähetyspäivät innostavat raumalaisia Medialähetyspäivien valmistelu on herättänyt seurakunnan eri työaloja yhteistyöhön ja kutsuu seurakuntalaisia talkootehtäviin. Tapahtuma antaa meille paikallisille uudenlaisen mahdollisuuden osallistua lähetystyöhön, iloitsee Rauman seurakunnan lähetyssihteeri Raija Pajuniemi. Valtakunnallisia Medialähetyspäiviä vietetään Raumalla Medialähetyspäivät on Hyvinkäällä keskustoimistoaan pitävän Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) ja Rauman seurakunnan yhteinen kesäjuhla. Tapahtumaviikonlopun aikana kuullaan muun muassa, kuinka radio auttaa kambodžalaisia toipumaan menneisyyden haavoista ja tavataan Iranin lasten rakastama tv-kasvo. Ulkomaiset puhujat ovat FEBC- Kambodžan johtaja Sopheary Hem ja iranilaissyntyinen Parastoo Poortaheri satelliittitelevisiokanava SAT-7 Parsista. Toivon paatis -teemalla vietettävän kesäjuhlan tilaisuuksista valtaosa pidetään Rauma-salissa. Sunnuntain messussa Pyhän Ristin saarnaa piispa Kaarlo Kalliala. Medialähetyspäiviä voi seurata suorina nettilähetyksinä osoitteessa sansa.fi/netti-tv. Radio Dei lähettää koosteohjelmaa Medialähetyspäiviltä lauantaina ja sunnuntaina kello Lisäksi Iskelmä radioi sunnuntain messun. Jaakko Löytty juhlakiertueella Sansa Muusikko Jaakko Löytty täytti helmikuussa 60 vuotta. Pyöreiden vuosien kunniaksi hän on Hyvät sanat taivaallinen sävel -juhlakiertueella, joka alkoi kahdeksalla konsertilla maaliskuussa. Juhlakiertueen seuraava konsertti pidetään kirkkopäivillä Kouvolassa 23. toukokuuta. Jaakko Löytty kertoo, että maaliskuun konsertit pyrittiin tekemään hiippakunnittain, ja niillä tavoitettiin enimmäkseen riviseurakuntalaisia. Olen iloinen siitä, että lauluni ja konsertin teemat tulevat tutuiksi laajalti mme. On hienoa saada Kouvolassakin kajauttaa hyvät sanat ja taivaalliset sävelet ilmoille. Jaakko Löytty kiittää monista lämpimistä 60-vuotisonnitteluista. Konserttien tuoton hän lahjoittaa Suomen Lähetysseuran vammaistyölle Botswanaan, Etiopiaan ja Nepaliin. Jaakko Löytyn juhlakiertueen Hyvät sanat taivaallinen sävel -konsertti pidetään Kouvolan kaupungintalon juhlasalissa klo 16.30, osoite Torikatu 10, Kouvola. 6 Suomen Lähetysseura ry Jari Lehtikanga s Taulumaalari papiksi kulttuurikaupunkiin Kirkkovaltuusto valitsi maaliskuussa kolmannen kappalaisen virkaan Pornaisten seurakunnan kirkkoherran Petteri Kerkon. Hän asuu vaimonsa Annen sekä lastensa Kristianin, 3, Karitan, 2 ja Karlan,1, kanssa Ryttylässä. Toukokuun lopulla perheeseen odotetaan neljättä lasta. Pornaisiin on Ryttylästä 70 kilometrin automatka. Nyt pääsen Hyvinkäälle helposti myös junalla. Hyvinkää on taiteelle ja kulttuurille ystävällinen kaupunki. Olin iloinen, kun sain paikan seurakunnasta, kasvatuksen vastuukappalaisen viran kesäkuussa aloittava Petteri Kerko sanoo. Hän toimii Ryttylän kyläyhdistyksen puheenjohtajana. Yhdistys järjestää erilaisia tapahtumia, viimeksi oli vappujuhla. Eräs haaste on säilyttää Ryttylässä oma terveyskeskus. Petteri Kerko kiinnostui jo teini-ikäisenä kuvataiteesta. Hän maalaa värikylläisiä tauluja. Olen saanut olla mukana monissa kuratoiduissa yksityis- Puissa vihertävät pienet hiirenkorvat, ja järveltä puhaltaa lempeä toukokuinen tuuli. Hyvinkääläinen Antti Räsänen on tullut piipahtamaan Hyvinkään seurakunnan Sääksin leirikeskuksessa 1,5-vuotiaan tyttärensä Alisan kanssa. Paikka on Räsäselle tuttu seurakunnan järjestämistä yleisöilloista, jotka alkavat jälleen kesäkuun alussa. Käymme täällä muutaman kerran kesässä koko perhe, eli minä, vaimoni Outi sekä lapset Alisa ja 4-vuotias Eemil, Räsänen kertoo. Lapsena kävin tuossa vieressä sijaitsevassa Nurmijärven leirikeskuksessa omien vanhempieni kanssa. Nyt viime vuosina olemme löytäneet myös tänne Hyvinkään puolelle. Yleisöillan aikana Räsäset käyvät saunassa ja uimassa, ja lämpimällä säällä lapset leikkivät hiekkarannalla. Toisinaan perhe käy myös kahvilla ja hartaudessa. Meillä ei ole omaa kesämökkiä, joten nämä illat toimittavat samalla myös sen virkaa. On mukava päästä muutaman kerran kesässä veden äärelle saunaan. Bussi vie järven rantaan Sääksin leirikeskus sijaitsee Sääksjärven rannalla noin 22 kilometrin päässä Hyvinkäältä, josta järjestetään yleisöiltoihin maksullinen bussikuljetus. Illoissa on mukana pappi ja kanttori. Saunan lämmityksestä huolehtii kesäisäntä, ja keittiössä pitopalvelun puolella häärää neljä ihmistä. Sääksin leirikeskuksen emäntä Marja-Leena Vaaranmaa kertoo, että tavallinen keskiviikkoillan kävijämäärä kanttiinissa on kelistä riippuen ihmistä. Meiltä voi ostaa monenlaisia herkkuja myös kotiin vietäväksi. Tarjolla on esimerkiksi leipiä, pizzaa ja erilaisia makeita leivonnaisia. Myös erityisruokavaliot olemme huomioineet hyvin. ja yhteisnäyttelyissä. Viime vuonna pidin kutsuttuna taidenäyttelyn S-ryhmän galleriassa Helsingin keskustassa. Esillä oli värikkäitä ekspressiivisiä öljy- väritöitä. Parhaillaan kaksi työtäni on Tuusulan Rantatien Galleriassa Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen juhlavuosinäyttelyssä, jonka teemana on Minun maisemani. Tämä KuumArt-taideyhdistyksen järjestämä näyttely päättyy Eno oli kirkkoherra Porista kotoisin olevan Petteri Pornaisten kirkkoherra Petteri Kerko seisoo Ryttylän kylän raitilla ja odottaa johtamansa kyläyhdistyksen kokouksen alkamista. Kesäkuussa hän aloittaa Hyvinkäällä kappalaisena. Sääksi-vuoro sattuu jokaisen Hyvinkään seurakunnan papin osalle kerran Kerkon isä Pertti on eläkkeellä insinöörin ja äiti Liisa pankkivirkailijan tehtävistä. Laatokan-Karjalan Kurkijoella syntynyt äiti oli puolen vuoden ikäinen, kun hänen perheensä lähti sodan jaloista evakkoon. Enoni Eino Orpana oli Huittisten seurakunnan kirkkoherrana. Huomasin teologian kiinnostavan minuakin katsellessani teologisen tiedekunnan pääsykoekirjoja. Aloitin opinnot vuonna 1990 ja maisteriksi valmistuin vuonna Arkkipiispa John Vikström vihki minut papiksi Turun tuomio vuonna 1996 ja teologian lisensiaatiksi valmistuin vuonna 2007, Petteri jatkaa. Hän oli Nousiaisten seurakunnan vt. kirkkoherrana ja Espoon Ison Omenan kauppakeskuspappina Vuonna 2009 alkoi papin työ Pornaisten seurakunnassa jatkuen vuodesta 2011 lähtien kirkkoherrana. Kesäkuun alussa aloitan Hyvinkään seurakunnassa. Työalaani ovat perhe-, rippikoulu-, koulu- ja nuorisotyö sekä aikuiset nuoret. Aloitan uutta tehtävääni positiivisella ja hyvillä mielin. Sääksin yleisöillat alkavat kesäkuussa Seppo Ylönen Antti Räsänen käy kesäisin perheineen Hyvinkään seurakunnan järjestämissä yleisöilloissa Sääksin leirikeskuksessa. Alisa (1,5 v.) nauttii rannalla hiekkakakkujen tekemisestä. Sääksissä riittää puuhaa lapsille. pari kesässä. Kappalainen Kosti Kallio kuvailee iltojen tunnelmaa kesäisen iloiseksi ja vapaaksi. Tämä on yksi hyvä seurakunnan palvelumuoto, jonka ovat löytäneet sekä nuoret että vanhemmat. Illan aikana voi vapaasti valita, mihin haluaa osallistua, hän kertoo. Uinnin, saunomisen ja makkaranpaiston lisäksi voi pelata vaikkapa lentopalloa tai pingistä. Illan lopuksi pidetään kappelissa parinkymmenen minuutin iltahartaus, jonka jälkeen lähtee kyyti takaisin Hyvinkäälle. Irja Ketola Sääksin leirikeskuksen yleisöillat järjestetään keskiviikkoisin kello Kuljetus Hyvinkäältä lähtee Kirjavatolpalta kello Edestakainen matka aikuiselta 5 ja lapselta 2,50. Linja-auton ajoreitti s. 15.

7 Kuvat Jorma Ersta Tyynen kesäillan tunnelman voi aistia Herusten mökin rannassa. Herusten mökki on kaikilla nykyajan mukavuuksilla varustettu viihtyisä hirsirakennus. Herusten mökki 20 vuotta Herusten mökki on mitä ilmeisimmin ainoa laatuaan Suomessa. Hyvinkään seurakunnan omistama ja diakoniatyön hallinnoima mökki on vuosien aikana toiminut virkistyksen, hiljentymisen ja kohtaamisen paikkana tuhansille hyvinkääläisille. Historian havinaa Vuonna 1930 Hyvinkään seurakunnan nuorisopiiri osti Herusista Rauha-nimisen rantapalstan. Palstaan kuului rantaa 13 metriä ja pinta-alaa oli 540 m 2. Rantapalstan hinta oli noin tuhat markkaa. Vuonna 1960 nuorisopiiri osti lisämaata järven rannasta noin markalla. Samaan aikaan nuorisopiirin omaisuutena ollut mökki ja palstat luovutettiin Hyvinkään seurakunnalle käytettäväksi sopivalla tavalla seurakunnan hyväksi. Perheiden viikonloppuasunto Aluksi aluetta käyttivät nuoret, koska Sääksin leirikeskusta ei vielä silloin ollut. Myöhemmin rantaa käyttivät pääasiassa perheet diakoniatyön kautta. Alkuaikoina Herusten mökki luovutettiin torstaista maanantaihin yhden perheen viikonloppuasunnoksi. Tiistaisin ja keskiviikkoisin mökkiä käyttivät vapaaehtoisina toimineet seurakuntalaiset ja seurakunnan työntekijät. Sunnuntaisin mökillä pidettiin pyhäkoulutunti. Uuden mökin rakentaminen Ajatus uuden ja ajanmukaisen mökin rakentamisesta Herusten rantaan vanhan lautamökin tilalle muuttui vihdoin todeksi vuonna Hyvinkään Sanomat uutisoi uuden Herusten mökin käyttöönotosta. Kirkkoherra Hannu Pelkonen siunasi Hyvinkään seurakunnan Herusten lomakodin käyttöön. Siunauspuheessaan Pelkonen toivoi uusien tilojen tarjoavan seurakuntalaisille virkistystä. Lomakoti tuli maksamaan noin markkaa ja hirsitalopystytyksen hoiti oppilastyönä Hyvinkään-Riihimäen Ammatillisen aikuiskoulutuskeskuksen hirsirakennuskurssi. Työmaan valvojana toimi seurakunnan kiinteistöpäällikkö Juha Kääriäinen. Tuhansia käyttäjiä Mökkiä on arvioiden ja tilastojen mukaan käyttänyt viimeisen 20 vuoden aikana 1633 perhettä ja perheenjäseniä näissä perheissä on ollut arviolta 7128 henkeä. Mökkiä ovat käyttäneet myös seurakunnan eri työalojen ryhmät lapsista vanhuksiin, eri yhteistyötahot sekä seurakunnan työntekijät. Kaiken kaikkiaan eri käyttäjiä on parinkymmenen vuoden aikana ollut noin henkilöä. Mökkiä vuokrataan diakoniatyön kautta sosiaalisin perustein hyvinkääläisille perheille. Yhden viikon aikana kahden vuorokauden vuoroissa mökillä ehtii olemaan kolme eri perhettä. Seurakunnan käytetyin kiinteistö Mökillä on vuosittain noin käyttövuorokautta ja se onkin seurakunnan käytetyin kiinteistö. Mökin käyttökulut ovat euroa vuodessa eli 35 euroa päivässä. Herusten mökin historia seurakunnan omistuksessa täyttää tänä vuonna 55 vuotta. Nykyinen hirsimökki täyttää 20 vuotta ja juhlia vietetään avointen ovien iltapäivän merkeissä keskiviikkona kello Herusissa. Juhliin ovat kaikki tervetulleita. Tuija Mattila Kaksi kevätesikkoa Eirola, Lauri, Assurin kehrä Like 2015, 405 s. Hyvinkään seurakuntalehti 2 / Mäkinen, Lauri, Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset Siltala 2015, 438 s. Esikoisromaaneihin tarttuu uteliaana. Syntyykö imua vai kuihtuuko lukuilo alkuunsa? Jääkö kutina, että tätä täytyy saada lisää? Laureilla Eirola ja Mäkinen on muutakin yhteistä kuin etunimi. Kummaltakin on tänä keväänä ilmestynyt historiaan vahvasti pohjaava romaani. Molemmat ovat tehneet tiukkaa taustatyötä, eli menneisyyttä piirtävät kehykset ovat kunnossa ja juonen kuljetuskin on kohtuullisesti kasassa. Lauri Eirola vie lukijansa muinaisen Assurin valtakunnan ja sen pääkaupungin Niniven tuhon aikoihin 600-luvun alkuun ekr. Samoista ajoista kertoo Vanha testamentti, ja tuttuja nimiä vilahteleekin, alkaen mahtavasta Nebukadnessarista. Kirjan rakenne tuo mieleen Mika Waltarin historialliset järkäleet. Nuori kirjailija syntymävuosi 1987 ei ymmärrettävästi yllä kuitenkaan vanhan mestarin lumoavaan otteeseen, mikä näkyy mm. äkkikäänteiden epäuskottavuutena. Lauri Mäkisen kulttuurinen kaivaus vie suomalaisen lähetyshistorian juurille, 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Ambomaalle, nykyiseen Namibiaan. Juuri niin kovaa ja karua oli ensimmäisten lähettien arki kuin kirjoittaja kuvaa. Pettymyksiä, takaiskuja, sotia, nälänhätiä, paluita häntä koipien välissä kotimaahan. Romaanin kehys on kuitenkin rikos, jota vanha pappislähetti koettaa selvittää. Nykyromaanien tapaan aikatasot lomittuvat. Henkien taistelu pakanuuden ja uuden uskon välillä sekä kristinuskon sanansaattajien kesken käy rajuna. Kahdelta suunnalta lähestytään tuhopolton ja murhan tekijän arvoitusta. Mikään ei ole mustavalkoista, päähenkilöillä on varjonsa. Mutta miksi kirjan nimi on suoraan Matteuksen evankeliumista? Dramaattinen loppuratkaisukaan ei kerro tähän mielestäni vastausta. Kumpikin romaani antaa viitteitä, että jatkoa seuraa. Veikkaan, että molemmat ovat Helsingin Sanomien tämän vuoden esikoiskisan kärkipäässä. Reijo Huuskonen 7

8 Villatehtaalla sijaitseva Hyvinkään Karjalaseuran ylläpitämä museo on seuran pu heenjohtajalle tärkeä paikka. Museo pidetään auki koko Karjalaisten kesäjuhlien ajan. Hyvinkään Karjala-seuran puheenjohtaja ja Karjalan Liiton varapuheenjohtaja Eevaliisa Kurki kutsuu karjalaisia ja karjalaisuudesta kiinnostuneita kesäkuuta järjestettäville Karjalaisille kesäjuhlille. Tänä vuonna 75 vuotta täyttävä Karjalan Liitto järjestää 67. kesäjuhlat Hyvinkäällä, jota on sanottu Uudenmaan karjalaisimmaksi kaupungiksi. Tänne päätyi sodan vuoksi noin 6000 karjalaista evakkoa. Neljänneksellä hyvinkääläisistä on karjalaiset juuret. Hyvinkään Karjala-seura on yli 400 jäsenellään Karjalan Liiton suurin paikallisseura, joka järjesti viime vuonna 174 erilaista tapahtumaa karjalaisuuden merkeissä. Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen on juhlien suojelija. Hän osallistuu myös piirakanpaistokisaan, joka on Hyvinkään yhteiskoululla lauantai-aamuna. Siellä on myös piirakka-kahvila, joka on auki myös sunnuntaiaamuna. Koululla on lisäksi Vanhasta uutta -käsityönäyttely. Karjalan Liiton kanssa ovat juhlien järjestäjinä myös Uudenmaan karjalaisseurojen piiri, Hyvinkään kaupunki sekä Hyvinkään luterilainen että Hyvinkään ortodoksinen seurakunta. Hyvinkään Palloseuran (HyPs) konkarit toimivat järjestyksenvalvojina, ja muonituksesta vastaa Pito-Piiat. Liput liehuvat Tuomo ja Hilkka Ovaska ovat olleet naimisissa vuodesta 1956 lähtien. Meillä on ollut ihana avioliitto, Hilkka sanoo. Kotitalo jäi täpärästi itäraja Isot juhlat ovat tulossa. Odotamme juhlille vähintään 9000 ihmistä. Toivotaan hyviä säitä. Avajais- ja päiväjuhla ovat Pihkalan kentällä. Sunnuntaina kello 12 lähtee Hyvinkään yhteiskoulun pihalta 200:aa Karjala-seuran lippua kantava ja karjalaisiin kansallispukuihin pukeutunut kulkue päätyen Villatehtaalle. Kun Eevaliisa Kurki alkaa luetella kesäjuhlien ohjelmaa, lista on pitkä. Karjalainen Nuorisoliitto vastaa lasten ja nuorten ohjelmasta. Mukana on myös Hyvinkään kansantanssijoiden tanhuryhmät. Pelataan golfia, on karjalaista toria, kisataan kyykässä, juostaan maratonia, kuullaan kuoroja, pidetään juhlatanssit Antti Raiskin laulaessa, Hyvinkään Sveitsin Rantasipissä on Karjalainen klubiilta Kivikasvot-lauluyhtyeen kanssa, työpajoja on lapsille ja karjalan kielen puhujille. Vaskimusiikista vastaavat Rautatien Soittajat Hyvinkää ja Hyvinkään Karjala-seuran jäsenen Heino Koistisen johtama Karelia Puhallinorkesteri. Hyvinkään ortodoksisessa on lauantaina kello 18 vigilia. 8 Kirvulaisessa savusaunassa syntynyt Tuomo Ovaska (s. 1933) asuu vaimonsa Hilkan (o.s. Nylander) kanssa Hyvinkäällä. Karjalaispoika sai vaimokseen hyvinkääläistytön vuonna Karjalaisuus merkitsee minulle paljon, ja vaimoni on ymmärtänyt karjalaispojan sielunelämää. Hilkan mukaan on ymmärrettävä ihmisiä, jotka ovat lähteneet kodeistaan kaksi kertaa. Tuomolla ja Hilkalla on kolme lasta: Jarkko, Jaana ja Joanna. Näiden perheissä on yhteensä kahdeksan lasta. Hilkka kertoo, että hän on käynyt Tuomon kanssa kaksi kertaa Kirvussa. Mieheni Laurila-nimisestä kotitalosta on jäljellä vain betoniporras ja hiukan luonnonkivistä tehtyä kivijalkaa. Kun Tuomo kiipesi lapsena kotitalon lähellä olleelle vaaralle, sieltä näkyivät Enson eli nykyisen Svetogorskin savupiiput. Isäni oli Juho ja äitini Anna. Tämä oli kotoisin Kivennavalta. Vanhemmillani oli 150 hehtaarin maatila. Minulla oli kolme vanhempaa sisarta, mutta nyt heistä ei ole elossa ketään. Satoi isoja lumihiutaleita Tuomon isä ei joutunut toisen sokean silmänsä vuoksi sotaan vaan toimi viljelypäällikkönä. Olin 6,5-vuotias, kun lähdimme evakkoon. Istuin äitini kanssa reessä, kun isä ajoi hevosta. Muistan, kun satoi isoja lumihiutaleita. Sitten menimme härkävaunussa Siuroon saakka, majoitus oli. Siurosta äiti, minut, sisareni, tätini ja pari serkkuani vietiin Viljakkalaan. Keväällä 1940 perhe siirtyi Hämeenkyrön Kierikkalan kylään, Sillanpään maisemiin ja kesäkuussa 1941 Hyvinkäänkylään. Kittelän ja nykyistä Kaltevan tietä menimme Ruhka nimiseen taloon, jonne meidät majoitettiin. Tiellä oli 11 porttia ja veräjää. Elokuussa 1941 matkustimme takaisin kotitilalle Kirvuun, jonne isä osti kotieläimiä. Oli ihme, että ojasta nousi elävänä minun Teppo-koirani, jonka setäni yritti ampua evakkoon lähtiessämme. Aloitin koulun, jota oli vain kaksi kuukautta syksyllä ja kaksi keväällä. Seilattiin Saimaalla Juhannuksen aatonaattona vuonna 1944 tuli taas lähtö evakkoon. Ovaskan perhe otti mukaansa karjaa ja kaksi hevosta kuormineen. Äiti, minä, nuorin sisar ja Topi-setä pääsimme höyrylaivan vetämän proomun kyytiin. Olavinlinnan kohdalla tuli ilmahälytys. Silloin minua ja koiraani pelotti. Naarajärven ja Pieksämäen kautta perhe päätyi Kankaanpäähän. Tuomo kävi kansa-

9 Oli surullista lähteä kotoa pois n taakse koulua ja aloitti oppikoulun. Kansakoulun opettaja opetti hänelle viulunsoittoa. Oppikoulun 4. luokan aloitin Hyvinkäällä vuonna Vanhempani olivat muuttaneet sinne pari vuotta aikaisemmin. Isä raivasi ja salaojitti pellot. Ylioppilaskirjoitusten ja reserviupseerikoulun jälkeen Tuomo ja Hilkka avioituivat. Tuomo opiskeli yliopistossa saksaa ja meni Jokelan yhteiskouluun opettajaksi. Isän kuoltua vuonna 1962 Tuomo alkoi viljellä Jussi- Laurilan tilalla perunaa, suoritti kiinteistövälittäjän tutkinnon ja jatkoi alalla 1970-luvun lopulle, minkä jälkeen oli vakuutustarkastajana. Eläkkeelle hän jäi 1990-luvun alussa. Hilkka toimi toimistopäällikkönä Jokelan yhteiskoulussa, Hyvinkään sosiaalivirastossa, Kiljavan sairaalassa ja Uudenmaan sairaanhoitoalueen eri kohteissa. Osa-aikaeläkkeelle hän jäi vuonna 1998 ja myöhemmin eläkkeelle. Minun appivanhempani olivat ystävällisiä ja kohteliaita, hän kiittää. Hyvinkään seurakuntalehti 2 / Olen ollut Karjalaisten kesäjuhlilla lähes joka kerta. Salmilaisten kanssa saa pagista livvin kieltä. Karjalaisuus ei ole lähtenyt minusta mihinkään, sanoo Laatokan-Karjalan Salmin pitäjässä syntynyt iloinen Paula Holopainen (o.s. Kovero), joka täyttää 28. toukokuuta 85 vuotta. Juho ja Maria Koveron ortodoksiperheessä oli neljä poikaa ja kaksi tyttöä, vain Paula on elossa. Yksi veli kaatui sodassa. Toinen maailmansota alkoi 1. syyskuuta 1939 Saksan hyökätessä Puolaan. Salmissa koulut alkoivat normaalisti. Pelloilta korjattiin viljaa, mutta ihmiset olivat huolissaan. Koulut suljettiin 10. lokakuuta. Alkoi vapaaehtoinen alle 16-vuotiaiden, sairaiden, naisten ja vanhusten evakuointi. Marraskuun lopulla, päivää ennen kun vihollinen tuli yli rajan, perheeni lähti hevosreellä ja jalkaisin kohti Salmin kirkonkylää. Olin yhdeksänvuotias. Lehmät kulkivat mukana. Vastaan tuli sotilaskalustoa ja sotilaita. Sukulaistalossa Uudessakylässä me lapset nukuimme pöydän alla. Matka jatkui Uuksun asemalta härkävaunuissa Tohmajärvelle. Oli surullista, kun piti lähteä kotoa. Sitä tunnetta on vaikea kuvata. Me kaikki itkettiin. Evakkoon lähtö on aina mielessä. Paluu Karjalaan Matka jatkui Suolahden kautta Saarijärvelle, maalaistaloon, jonka tuvassa asui evakkoja talvisodan ajan yhteensä 32 henkeä: naisia, lapsia ja muutama vanhempi mies. Rauha tuli 13. maaliskuuta 1940, mutta asuimme samassa talossa kevääseen 1942 saakka, jolloin palasimme Salmin Miinalankylään. Ihmisten piti päästä maatöihin. Mutta mikä heitä odottikaan! Suomalaiset sotilaat olivat polttaneet perääntyessään Miinalanjoen Koveroiden puoleisen rannan talot. Vihollisille ei haluttu jättää asuntoja. Toisen rannan talot säilyivät. Eräässä niistä pidettiin koulua. Karjalaisten juhlaa seurakunnassa Pe klo Muistojen laulut -konsertti Hyvinkään (Hämeenkatu 16). Baritoni Hannu Musakka viettää tänä vuonna yksinlaulajanuransa 30-vuotisjuhlavuotta. Konsertin säestäjänä pianisti Terho Marlo. Yksinlaulun lisäksi ohjelmassa on yhteislaulua. Vapaa pääsy. Ohjelma 10. La klo Muistojen iltakirkko Hyvinkään. Puhe: rovasti Kosti Laitinen, monologi äidistä Pyhä Anna : kirkkoteatteriohjaaja Jouni Laine, musiikkia, Karjalan pitäjien muistelot: kanttori Anna Helenius. Juonto: rovasti Jaakko Uronen. Seppelpartion lähettäminen muistomerkeille. Kolehti: Karjalan liiton hengelliseen työhön. Paula Holopainen näyttää kotinsa seinällä olevasta maalauksesta synnyinkotiaan. Suomalaiset sotilaat polttivat nämä talot vetäytyessään. Niitä ei haluttu jättää vihollisen asunnoiksi. Peltojen takana oli äidin siskon kotitalo, jonka yläkerrassa äiti ja me kolme lasta asuimme. Olin silloin kahdentoista ikäinen. Meillä oli lehmä, mutta oli puutetta, köyhyyttä ja kurjuutta. Me lapset myimme suomalaisille ja saksalaisille sotilaille lasipulloissa maitoa ja saimme vastineeksi näkkileipää, joskus sokeria ja suklaata. Aloitin Salmissa yhteiskoulun, jota ehdin käydä pari vuotta. Toinen evakkomatka La klo Viipurin Lauluveikkojen konsertti Hyvinkään. Johtajina Urpo Rauhala ja Matti Orlamo. Piano: Matti Orlamo. Urut: Urpo Rauhala. Soolo: baritoni Ari Luoma. Liput 20 euroa, Karjala-kortilla 17 euroa. Viipurin Lauluveikkojen konserttiin voi ostaa liput etukäteen Karjalaisten kesäjuhlien lipunmyyntipisteistä tai info@vlv.fi. Su klo Karjalaisen kansan messu Hyvinkään Saarna: piispa Seppo Häkkinen, liturgi: pastori Jyrki Rauhala. Hyvinkään Kirkkokuoro, joht. Anna Helenius. Tekstinlukijat: Marjo Matikainen-Kallström Juhannuksen aatonaattona vuonna 1944 alkoi toinen evakkomatka. Silloin oli jo rakennettu Uuksu Aunus -rautatie, ja Miinalassa oli pysäkki. Äiti, minä ja kaksi veljeä olimme ensin hiekkavaunussa, Uuksussa pääsimme matkustajavaunuun. Lapinlahdella perhe osti kylmän tilan. Rakennettiin rintamamiestalo ja viljeltiin maata. Äiti ja isä tulivat jo talvella 1947 Hyvinkäälle, kun isä sai työtä metsätyönjohtajana. Minä kävin yhteiskoulun loppuun Siilinjärvellä. Paula Kovero meni naimisiin vuonna Perheeseen syntyi Anitta-tytär, joka asuu Ruotsin Solnassa. Hänellä on kaksi aikuista lasta, Daniela ja David. Minä olin viisi vuotta Rentto Oy:ssä konttoristina ja sen jälkeen 38 vuotta Kone Oy:ssä kassanhoitajana. Eläkkeelle jäin vuonna Paula Holopaisella on veteraanitunnus, koska hän oli sekä pikkulottana että lottana. Hyvinkään karjalaisten jäsenenä olen ollut melkein alusta lähtien. Kuulun sotaveteraaneihin, rintamanaisiin, Koneen eläkeläisiin ja ortodoksiseen tiistaiseuraan. Käyn ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksissa. ja Antti Kaikkonen. Messu toteutetaan Karjalaisen kansan messuna, sanat ja sävel: Tapani Nuutinen. Su klo Messu Vanhassa (Uudenmaankatu 13). Saarna: rovasti Veli-Pekka Toiviainen, liturgi: kirkkoherra Ilkka Järvinen. Tekstinlukijat: Eevaliisa Kurki ja Maija-Liisa Lindqvist. Keskiaukeaman tekstit ja kuvat Seppo Ylönen Lisätietoja: 9

10 Matkaevästä Puhun tämän, että minun iloni täyttäisi heidät. (Jeesus Kristus) Uskonpuhdistajamme ja oppi-isämme Martti Lutherin mukaan Paholainen on kaiken synkkämielisyyden isä, joka vihaa iloamme Kristuksessa ja yrittää kaikin keinoin masentaa meitä. Hänet kun Jumala on sulkenut kaiken onnen ulkopuolelle, hän tekee kaikkensa saadakseen kurjuuteensa mukaan mahdollisimman monta ihmistä. Siitä seuraa, että Paholainen sietää oikein hyvin katkeroitunutta ja masentunutta kristittyä, mutta vihaa yli kaiken Herrastaan iloitsevaa ja onnellista kristittyä. Siksi tosi kristittyihin kohdistuu niin monta pahaa nuolta. Ne kilpistyvät kuitenkin lopulta aina Kristuksen lahjavanhurskauteen eivätkä voi meitä vahingoittaa! Otsikon Johanneksen evankeliumin 17. luvun jakeen mukaan Kristus sen sijaan on kaiken ilon ja elämänmyönteisyyden isä. Hän on tullut maailmaan tehdäkseen meidät iloisiksi ja onnellisiksi Jumalassamme. Tämän Hän on tehnyt kovalla ristinkuolemallaan ja riemullisella ylösnousemuksellaan! Golgatalla vuosi Jeesuksen sovintoveri kaikkien meidän syntiemme päälle. Puutarhahauta ei kyennyt pitämään Herraamme, vaan Hän sinetöi pelastuksemme ylösnousemuksellaan. Kun huono omatunto vaivaa sinua ja syntisi murehduttavat, katso ylösnoussutta ja taivaaseen astunutta Vapahtajaasi, niin saat levon. Kristuksen ylivertainen vanhurskaus on peittänyt syntisi ja hyvyys niellyt pahuutesi. Kun sielusi hädässä turvaat Häneen, Jumala antaa armossaan kaikki syntisi anteeksi ja rakkaudellaan uudistaa sydämesi. Et voi olla iloitsemasta etkä riemuitsemasta Herrastasi Pelastajastasi! Ilo Herrassa on väkevyytemme, sanoo Raamattu, ja vaikuttaa, että pääsemme perille Jumalan valtakuntaan. Paholainen tietää vallan hyvin tämän ja juuri siksi yrittää saada meidät vaipumaan synkkyyteen. Siinä hän on onnistunutkin hyvin meidän suomalaisten keskuudessa. Monelle suomalaiselle juuri synkkämielisyys on tae hurskaudesta. Iloisessa ihmisessä on hänelle jotakin epäilyttävää ja outoa. Yhtä tuntemattomia ovat meille Lutherin ohjeet Paholaisen karkottamiseksi. Luther neuvoo nimittäin meitä iloitsemaan ja nauttimaan elämästä. Ohjeissaan Luther sanoo: Ennen muuta usko lujasti Kristukseen Vapahtajaasi! Lopuksi katsomme, mitä Jumala Sefanjan kirjassa sanoo meille: Herra Jumalasi on sinun kanssasi, Hän on voimallinen, Hän auttaa. Sinä olet Hänen ilonsa, rakkaudessaan Hän tekee sinut uudeksi. Hän nauraa, Hän riemuitsee sinusta.(sef 3:17) Esa Kokko Tulkaa ja istukaa! Tänä aamuna kurkkasin vanhoja Kirkomäeltä-lehtiä läpi. Niissä vilahtelivat mm. Kroatia, Burjatia, Kypros, Japani, Etiopia, Mongolia ja Tansania. Muitakin maita löytyi. Mistä on oikein kyse? Seurakunta haluaa toteuttaa Jeesuksen antama kehotusta: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matt. 28:18 20) Tätä kehotusta kristityt ympäri maailmaa ovat lähteneet toteuttamaan. Hyvinkään seurakunnalla on 10 nimikkolähettiä/lähettiperhettä. Nämä lähetit toimivat eri puolella maailmaa, kukin omassa työssään auttaen paikallisia ihmisiä ja kertoen Jeesuksesta. Paikallisen kirkon tai seurakunnan työssä ovat nimikkolähettimme diakoni Anu ja pastori Juha Väliaho Virossa, pastori Pasi Hujanen sekä TM Johanna ja pastori Matti Hyttinen perheineen Venäjällä, diakoni-nuorisotyönohjaaja Raili Tapio Kroatiassa (nyt Suomessa), kanttori Hanna Penttinen Japanissa, diakonissa Kaarina ja pastori Pekka Koskinen Etu-Aasiassa sekä pastori Katri ja sosionomi Visa Kuusikallio Tansaniassa. Nimikkolähetti Pirkko Nummela toi- mii vammaistyön konsulttina Suomesta käsin Etiopiassa. Mary Ann Tassia toimii Mongoliassa vammaistyön projektissa. Tämän mies Mikko Tassia on raamattukouluttajana. Pia ja Rene Rendic perheineen toimivat ihmiskaupan uhrien parissa Kyproksella. Näiden lisäksi seurakunta tukee maasai-heimon parissa tehtävää työtä Keniassa, afar-heimon parissa tehtävää työtä Etiopiassa ja lähialueilla, raamatunkäännöstyötä Intiassa ja Thaimaassa sekä Mekane Yesus -kirkon työtä Etiopiassa. Seurakunnan nuoret tukevat pilasta kummiop- Mauritaniassa. Miten tukeminen näkyy käytännössä? Arkipäivisin lähetystyön tukeminen voi näkyä vaikkapa siten, että nauttii lounaan Hyvinkään seurakunnan pitopalvelussa. Osa tuotosta menee lähetystyön tukemiseen. Sen lisäksi muun muassa myyjäistuotto ja jotkin kolehdit menevät lähetystyön hyväksi. Jumalanpalveluk- sissa ja messuissa rukoillaan lähetystyön ja lähettien puolesta. Muun muassa lähetystyön, evankelioimistyön ja pienpiirien kevätjuhlassa kuullaan millaista työ on Etiopiassa ja Tansaniassa. Kaikki tilaisuudet ovat avoimia ja ilmaisia, joten olet tervetullut mukaan! Lähetit kertovat elämästään kirjeissä. Noin 4 5 kertaa vuodessa ilmestyy ilmainen Maailman kylissä -lähetysrengaskirje, jossa saat kuulla lähettien kuulumisia. Mikäli haluat saada ko. kirjeen, ota yhteyttä lähetyssihteeri Johanna Rantalankilaan. On helppo tulla ja istua, kuunnella ja ottaa vastaan. Kaikkia meitä ei ole lähetetty maailmalle, vaikka lähetystehtävä on annettu kaikille, iästä riippumatta. Tarvitaan lähtijöitä ja lähettäjiä. Lähettäjän tehtävä on aivan yhtä arvokas. Myös meidän osamme on mennä ja kertoa Jeesuksesta. Kaikki tarvitsemme tiedon siitä että olemme Jumalalle arvokkaita ja merkityksellisiä sellaisinaan kuin olemme. 10 Johanna Rantalankila

11 Yrityksillä ja yhdistyksillä yhteisvastuuta Torikadun liikuntakeskuksessa oli 9. toukokuuta onnistunut yhteisvastuun hyväksi toteutettu tennisturnaus. Pelit olivat tasaisia ja monimuotoinen ottelukaavio mahdollisti jännityksen säilymisen viimeisiin palloihin saakka. Yhteisvastuukeräystä on viime vuosina Hyvinkäällä monipuolistettu erilaisilla tempauksilla ja liikuntatapahtumilla. Perinteinen lipaskeräys pysyy kuitenkin vahvasti mukana. Turnauksen voiton vei Hyvinkään tennisseuran edustajana toiminut Heikki Kulta. Kakkossijalle jäi niukasti Konecranesin edustaja Tommi Räikkönen ja kolmossijan nappasi Rotari Klubi Hyvinkää idän edustaja Martti Metsovuori. Hyvinkään seurakunta kiittää tapahtuman mahdollistajina ja yhteistyökumppaneina toimineita Torikadun liikuntakeskusta, Hyvinkään tennisseuraa, Team Torikatua, Pelastus Teamia, Konecranesia, Rotari klubi Hyvinkää itää, Muuttohaukkoja, GTsystemsiä sekä Jani ja Piia Jukosta. Lämminhenkisen turnauksen vapaaehtoisena kilpailujohtajana toiminutta Reima Wallinia kiitämme ammattitaitoisesta turnauksen johtamisesta ja järjestelyistä. Kaikki mainitut osoittivat arvokasta yhteisvastuuhenkeä, seurakunnan diakoniatyöntekijä Nana Lindholm sanoo. Että yhteisvastuu-tennisturnaus olisi voitu järjestää, Torikadun liikuntakeskus antoi sitä varten käyttöön tenniskentät, jumppaohjaajan sekä pallot sekä jakoi myös tiedotusvastuuta. Osallistumalla tähän tapahtumaan yritykset, yhdistykset ja yksityiset henkilöt tukivat yhteisvastuukeräystä 2015 ja olivat osana mahdollistamassa Hyvinkään seurakunnan vapaaehtoistyön kehittymistä. Rippikoululaiset kerääjinä Yhteisvastuu-tapahtumia oli tänä keväänä Hyvinkäällä useita. Järjestimme Torikadun päivän lisäksi kolme erilaista konserttia, Liikuttavan hyvä -jumpan, Paavolan kävelyn, kirkonmäkipäivän sekä naisten hemmottelupäivän Sääksissä. Yhteisvastuun lipaskeräys toteutettiin viikolla kuusi. Lisäksi rippikoululaiset toimivat muutamana iltana hienosti kerääjinä. Rippikoululaisten mukaan tulosta saamme kiittää rippikoulutyöstä vastaavaa pappia Paula Kalliota, Nana Lindholm jatkaa. Vuoden 2015 keräystuotto kulujen jälkeen on ,20 euroa. Näistä lipastuloina 7 360,75 euroa ja tapahtuma-tuottoja 5 524,74 euroa. Vuoden 2015 yhteisvastuukeräyksen tuotto ohjautuu Suurella sydämellä verkkoalustan kehittämiseen. Ulkomainen erityiskohdemaa on Haiti, jossa varat kohdistetaan uudelleenrakennustyöhön ja lasten koulutukseen. Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia ohjataan kansainväliseen diakoniaan, 20 prosenttia kotimaan erityiskohteeseen, 10 prosenttia kirkon diakoniarahastoon ja 10 prosenttia keräävälle seurakunnalle. Hyvinkäällä 2015 seurakuntaan jäävän osuuden varat käytetään vapaaehtoisten koulutukseen ja rekrytointiin. Vapaaehtoisia on Hyvinkään seurakunnassa tällä hetkellä useita satoja, joista diakoniatyön vapaaehtoisia noin 200 henkilöä. Vapaaehtoisuuteen perustuva toiminta on tärkeä osa seurakunnan tekemää työtä ja tämä työ on arvokasta. Hyvinkään seurakunta vastaanottaa mielellään uusia vapaaehtoisia ja pyrkii löytämään heille soveltuvia tehtäviä, Nana Lindholm kannustaa mukaan. Katseet vuoteen 2016 Ensi vuonna yhteisvastuun erityiskohteena ulkomailla on Mosambik ja kotimaassa lasten sekä nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen partiotoiminnan avulla. Tennisturnauksesta toivottiin perinnettä, joten nyt voimme haastaa jo mukana olleet pelaajat ensi vuoden turnaukseen sekä toivottaa tervetulleeksi kaikki tällä kertaa estyneet tenniksen pelaajat, Nana Lindholm ennakoi tulevaa. Nana Lindholm / Kirkonmäeltä-lehden toimitus Nepalissa rakennetaan väliaikaiskouluja Kirkon Ulkomaanapu rakentaa Nepaliin yhteensä 300 väliaikaista koulutilaa. Rakentamista ohjaamaan ja valvomaan lähti rakennusinsinööri Tuomas Väisänen. Hyvinkään seurakuntalehti 2 / Siskokset Saraswon ja Sharmila Moktan ihmettelevät kylänsä tuhoja kotitalonsa edessä Bhattedandan alueella, reilun tunnin ajomatkan päässä Kathmandusta. Kodista on jäljellä vain julkisivu. Ei meillä ole vaihtoehtona muuttaa minnekään muualle. Maatilkkumme ovat täällä. Muualla meillä ei ole mitään, siskokset sanovat. Alustavien suunnitelmien mukaan väliaikaisten koulutilojen rungot tehdään bambusta ja kattoina käytetään muovipressuja. Lähestyvä monsuunisadekausi tuo varmasti haasteita liikkumiseen ja materiaalien kuljetuksiin. Meidän pitää myös arvioida, miten koulutilat kestävät rankkoja sateita, Tuomas Väisänen sanoo. Bambua on hyvin saatavilla Nepalissa ja se on myös rakennusmateriaalina kova ja kestävä. Materiaalien hankinta ja asiantuntevan työvoiman saaminen tulee varmasti olemaan haasteellista katastrofin jälkeisessä tilanteessa. Kirkon Ulkomaanavun koulutilat rakennetaan Lalitpurin ja Bhaktapurin alueille, jotka ovat kärsineet pahoin viime kuun maanjäristyksestä. Kaiken kaikkiaan Nepalissa on maan opetusministeriön mukaan tuhoutunut täysin tai osittain noin 6300 koulua. Yli lasta tarvitsee tukea koulunkäyntiin. Koulunrakennuskoordinaattorina Väisäsen työhön kuuluu arvioida paikan päällä avustustarpeita, osallistua koulutilojen suunnitteluun, rakennusmateriaalien hankintaan ja laadun valvontaan sekä rekrytoida ja opettaa paikallista työvoimaa. Hän on aiemmin työskennellyt Kirkon Ulkomaanavun palveluksessa Filippiineillä, myös koulunrakennuksen parissa. Koulun pääsy tukee lasten henkistä ja fyysistä toipumista katastrofin jälkeen. Kirkon Ulkomaanapu, joka on erikoistunut koulutuksen järjestämiseen katastrofeissa, lähettää paikan päälle myös koulutusasiantuntija Minna Peltolan sekä ensi viikolla erityisopettaja Johanna Kurjen. He osallistuvat opettajakoulutuksen, psykososiaalisen tuen ja lastensuojelun järjestämiseen tuhoalueilla. Kirkon Ulkomaanapu myös jakaa Nepalissa koulutarvikkeita. Kirkon Ulkomaanapu Lisätietoja: Minna Peltola, Kirkon Ulkomaanavun opetusalan neuvonantaja p , Eija Alajarva, humanitaarisen avun päällikkö p , Eriikka Käyhkö, tiedottaja p Kirkon Ulkomaanavun keräys Nepalin maanjäristyksen uhreille Keräystili: Nordea IBAN FI , viitenumero nepalin-maanjaristys/ Lähetä tekstiviesti APU numeroon (10e/viesti). Lähetä tekstiviesti LAHJOITUS numeroon (20e/viesti) 11 Kuvat: Antti Helin

12 Sarjassa käsitellään ajankohtaisia puheenaiheita Ajan ilmiö Koululaisen stressilista on pitkä Kevät etenee vinhaa vauhtia. Niin koululaiset kuin heidän vanhempansakin alkavat miettiä tulevan kesän ohjelmaa. Ilmoittaudutaan kesäleireille, haetaan kesätöitä ja odotetaan perheen yhteistä lomaa. Vielä pitäisi jaksaa lukea läksyjä ja vastata kokeisiin. Illan myöhäinen televisionkatselu, kännykän tai tietokoneen näpyttely kostautuvat aamulla. Herääminen voi olla tuskaa. Jos kouluun jotenkin selviää, niin sielläkin vielä väsyttää. Opetusta ei jaksa seurata. Edellä kerrottu on tuttua monessa perheessä. Mutta koululaisen tai opiskelijan tilanne on saattanut edetä vielä huolestuttavampaan suuntaan, stressiksi ja päihteiden käytöksi. Tilanne voi riistäytyä koulusta poisjäämiseen ja moniin sosiaalisiin ongelmiin, jopa rikoksiin. Laukaan Vihtavuoren koulun oppilaat ovat tarttuneet opettajansa Timo Suomisen johdolla härkää sarvista. Syntyi Selvä sopimus hanke. Oppilaat sitoutuvat päihteettömyyteen luokkien ajaksi allekirjoittaen sopimuksen. Vanhemmatkin sitoutuvat allekirjoituksellaan järjestämään lapselleen palkkion. Koululaiset ovat koonneet stressiä aiheuttavista tekijöistä pitkän listan: ihmissuhdeongelmat, kaverisuhteet, opettajat (huonolla tuulella), riidat ja ongelmat perheessä, ärsyttävät henkilöt, joukkoon kuulumattomuus, ulkonäköpaineet, suorituspaineet, kovat paineet, liikaa läksyjä, kokeet, koti vaatii tuloksia, perhe- ja kotihuolet, vanhempien murheet, aikuisen puute, kiire, liikaa harrastuksia (runsas fyysinen rasitus), liika tietokoneen käyttö, turhautuneisuus, kiusaaminen, erilainen arvomaailma kuin muilla oppilailla, paineet tulevaisuudesta, unen puute ja kiinnijäämisen pelko jostain tehdystä tai tekemättömästä asiasta. Stressi-haavoittuvuus -malli Mielenterveysomaisten keskusliiton (FinFami) Uusimaa ry:n toiminnanjohtajalle Leif Bergille edellä oleva on tuttua. Yhdistys tekee työtä perheiden kanssa, joissa vanhemmat tai lapset voivat huonosti. Meillä näkyy, kun nuori alkaa voida huonosti. Perhe lähtee pohtimaan, miten löydetään asiaan ratkaisuja. Useinkaan ei voi näyttää, mikä on syynä huonosti voimiseen. Apuna voidaan käyttää niin sanottua Stressi-haavoittuvuus-mallia. Haavoittuvuuteen vaikuttavia osa-alueita ovat: persoonallisuuden piirteet, ihmisen psykososiaalinen ympäristö, elämänkokemukset: traumaattiset kokemukset ja kriisit, perinnölliset tekijät, biologiset tekijät: keskushermoston toimintaan vaikuttavat tekijät ja taloudellinen tilanne. Me ihmiset koemme erilaiset stressitekijät eri tavalla. Stressaantunut lapsi ottaa koulun vakavasti, kun toinen ottaa sen rennommin. Lapset ja nuoret seuraavat vanhempiensa elämää. Näiden huolestuneisuus vaikuttaa lapsiin. Kun elämäntilanne kärjistyy voi henkilön haavoittuvuus vaikuttaa hänen toimintakykyynsä ja pahimmillaan jopa johtaa masennukseen tai psykoosisairauteen. Koulussa herkkä lapsi ottaa mallinsa arkisista tilanteista. Opettaja voi torua yleisesti koko luokkaa jostakin asiasta, mutta kyseinen nuori kokee haukkumisen henkilökohtaiseksi. Hän tulkitsee asioita esimerkiksi: minusta puhutaan, he nauravat minulle. Oppilaan keskittymis- ja toimintakyky vähenevät. Viimeistään tässä vaiheessa perheen olisi alettava työskennellä nuoren hyväksi. Myös kaikkia ammatti-ihmisiä olisi koulutettava näkemään nuoreen kohdistuvia riskitekijöitä. 12 Nuoren pahoinvointi olisi hyvä huomata mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Unettomuus on aika iso ja vaikuttava riskitekijä, jonka vuoksi alkaa voida entistä huonommin. Tarvitaan tietty määrä syvää unta. Jos se ei täyty, palautuminen ei toimi. Apua on saatavilla Kun nuori alkaa voida huonosti, vanhempien on vaikea nähdä hänen pahoinvointiaan. Ihminen osaa peitellä sisimpänsä tilaa hyvin. Merkit pahoinvoinnista tulisi nähdä ajoissa. Niitä ovat unettomuus, eristäytyminen, aloite- ja keskittymiskyvyn väheneminen ja helposti hermostuminen. Koulusta tultuaan nuori vain lepää eikä mene kaveriporukkaan, Leif Berg jatkaa. FinFami tekee työtä kaikkien perheiden kanssa. On perhekursseja, erilaisia omaisten ryhmiä ja te toja. Ei tarvitse olla vielä mitään suurta kriisiä, kun vanhemmat voivat tulla pohtimaan ammatti-ihmisten kanssa nuoren kysymyksistä. Hyvinkäälläkin on omaisryhmä, joka kokoontuu kerran kuukaudessa. Seurakunnassa tehdään samaa työtä. FinFamilla on Hyvinkäälläkin omaisneuvottelukunta, jossa on mukana seurakunnan edustaja. Muistilistoja jaksamiseen Laukaan Vihtavuoren koulussa on listattu sekin, miten voi auttaa itseään huomatessaan sisällään masennuksen oireita: keskity hyviin asioihin, mieti huonon mielen syytä, yritä hoitaa pielessä olevat asiat kuntoon jos voit, juttele huolista läheisille, tee asioita joista pidät, yritä pitää kiinni rutiineista ja arjesta, hae ajoissa apua selvittäen valmiiksi apua antavat paikat, tiedosta oma tilasi, usko tulevaisuuteen ja liikunta voi auttaa paljon. Saman koulun oppilaat ovat laatineet muistilistan myös siitä, miten jokainen voi auttaa lievästi masentunutta koulukaveria tai muuta läheistä: kuuntele, keskustele, anna aikaa, koeta selvitellä syitä masennukseen, selvitä onko hänellä joku jolle puhua, kannusta, tue, anna myötätuntoa, suosita tekemään elämäniloa antavia asioita, kerro että on normaalia tuntea noin, neuvo mistä apua saa sekä jaa huoli kaveristasi opettajan ja terveydenhoitajan kanssa. Henkinen, hengellinen ja ruumiillinen hyvinvointi on oikeastaan meidän kaikkien yhteinen asia. Kaveria ei pidä jättää yksin. Tämä sääntö on koskenut suomalaisia sotarintamalla, ja se koskee meitä yhä eläessämme ja ponnistellessamme eteenpäin. Seppo Ylönen Lähde: Selvä Sopimus, Vihtavuoren koululla käytössä oleva oppilaan, kodin ja koulun välinen sopimus, jolla pyritään auttamaan nuoria pysymään erossa päihteistä: Lisätietoja: - Timo Suominen, liikunnan ja terveystiedon opettaja, Vihtavuoren koulu, Laukaa, timo.suominen@laukaa.fi, Mielenterveysomaisten keskusliitto: - FinFami Uusimaa ry:

13 Kaunis sää hellii vilkkaita lapsia Sääksin leirikeskusrakennusta lähellä olevalla mäntykankaalla. Heidän leikkejään johtavat lastenohjaaja Heidi Kaukinen (oik.) ja avustaja Sonja Kakko. Sudanilaisperheet viihtyivät Sääksin leirillä Viime syksynä egyptiläiseltä pakolaisleiriltä Hyvinkäälle saapuneet viisi sudanilaista perhettä ovat tutustuneet seitsemän kuukautta suomalaiseen kulttuuriin. Kieltäkin on opittu hiukan. Hyvinkään seurakunta ja kaupunki järjestivät heille virkistävän leirin Sääksin leirikeskuksessa. Fadlalla Musa asettui vaimonsa Nagla Sulimanin sekä lastensa Violan, 6 ja Elrashidin, 2, kanssa valokuvaan. Mies opiskelee suomea Laureassa. Suomi on vaikea kieli. Nyt en osaa puhua vielä paljon, hän sanoi. Fadlalla puhuu hiukan englantiakin, mutta avuksi otettiin Hyvinkään kaupungin palkkaama arabiankielen tulkki, noin 15 vuotta sitten Libanonista Suomeen tullut Nana Haapalainen. Asuimme Keski-Sudanin Kaduglissa. Olemme kristittyjä ja kuuluimme messiaaniseen kirkkoon. Tyttömme oli vielä vauva, kun pakenimme lokakuussa 2009 Egyptiin, jossa poikamme syntyi. Lapsia ei ole kastettu. Mietimme, mihin kirkkoon voimme liittyä Suomessa saadaksemme lapset kastetuiksi, Fadlalla Musa pohti. Pakolaiset jättivät Sudanin levottomien olojen vuoksi. Uskonnollista vainoakin kohdattiin sekä pidätyksiä. Egyptissä he päätyivät Kairon Nasrin pakolaisleirille, jossa oli myös vaikeat olosuhteet. Fadlalla Musan perhe eli siellä viisi vuotta. Perheen äiti Nagla Suliman odottaa kolmatta lasta, jonka on määrä syntyä syyskuussa. Minä hoidan kotia, laitan ruokaa, siivoan ja kierrän kirpputoreilla. Käyn myös suomen kielen tunneilla kodin lähellä kolmena päivänä viikossa. Tuntuu hyvältä olla Sääksissä leirillä. Olemme täällä ensimmäistä kertaa. Seurakunta ja kaupunki yhdessä Hyvinkään seurakuntalehti 2 / Perheen isä Fadlalla Musa, Viola sekä äiti Nagla Suliman sylissään Elrashid ovat tulleet ruokailusta ja asettuvat valokuvattaviksi. Kristityt vanhemmat haluaisivat, että lapset saisivat kasteen. Leiri on yksi tapa, jolla voimme olla tukemassa kaukaa tulleita lähimmäisiä heidän kotoutumisessaan. Perinteenä on ollut, että niinä vuosina, kun kaupunkiin on muuttanut kiintiöpakolaisia, leiri on suunnattu heille, diakoniatyöntekijä Päivi Lammela sanoi. Siksi tämän vuoden leirille kutsuttiin viime syksynä Hyvinkäälle muuttaneet sudanilaiset. Leiri järjestettiin yhdessä kaupungin maahanmuuttajatyön kanssa. Kaupungin edustajana oli perheohjaaja Pirjo Jokinen. Kaupunki ja seurakunta alkoivat 1990-luvulla yhteiset maahanmuuttajaleirit Sääksissä. Olen tehnyt maahanmuuttajatyötä vuodesta 1989 lähtien. 20 vuotta sitten alettiin pitää myös yhdessä Paavolan seurakuntakodissa kansainvälistä naistenkerhoa. Aiemmin yhteistyökumppanina siellä oli lisäksi Hyvinkään 4H-yhdistys, jota Aino Löytty johti. Mikä on kotoutumiskaari? Päivi Lammela kertoi, että leirin ohjelmaan sisältyy yhteisten leikkien, pelien, askartelun, saunomisen, leirinuotioiden ja hartauksien lisäksi myös tiedollista antia elämästä Suomessa ja Hyvinkäällä. Tänä vuonna sudanilaisten kanssa käydään läpi kotoutumiskaarta, jolla tarkoitetaan maahanmuuttajan kotoutumiseen liittyvää prosessia ylä- ja alamäkineen, iloineen ja pettymyksineen. Iranin Sanandajista Suomeen noin 20 vuotta sitten muuttanut perheellinen kurditaustainen asioimistulkki ja nykyisin Väestöliiton monikulttuurisuustyötä tekevä Mina Zandkarim esitteli puhumalla ja piirtämällä oman kotoutumiskaarensa, jossa oli sekä ylä- että alamäkiä eli välillä mieliala on korkealla ja välillä matalalla. Hän kuvasi hauskasti, mitä kommelluksia sattui aluksi. Naapuri oli tuonut perheen roskapussin Hyvinkään seurakunnan diakoniatyö järjestää vuonna 2015 yhteensä 22 retkeä ja 7 leiriä eri kohderyhmille. Retkiä ja leirejä järjestetään muun muassa mielenterveyskuntoutujille, maahanmuuttajille, vanhuksille, lapsiperheille, päihdekuntoutujille, omaishoitajille, kehitysvammaisille ja ystäväpalvelun vapaaehtoisille. Diakoniatyön tavoitteena on tarjota retki- ja leiritoiminnan kautta osallistujille mahdollisuus psykofyysiseen kuntoutumiseen, virkistymiseen ja vertaistukeen. Diakoniatyön retkille ja leireille mahtuu tänä vuonna noin 800 osallistujaa. Pääosa retkistä ja leireistä pidetään seurakunnan omassa leirikeskuksessa Sääksissä. useaan kertaan takaisin ovelle, ja Minan perhe ihmetteli, mitä tämä on. Vihdoin perhe oppi, että roskat piti lajitella jo kotona eri pusseihin. Silloin ne voi heittää eri säiliöihin. Suomessa hän oppi myös uimaan, ajamaan polkupyörällä ja ajamaan autoa. Vuosien aikana leireillä on ollut osallistujia monista eri maista ja kulttuureista. Päivi Lammela kertoi, että samanlaista niissä on ollut riemu yhdessäolosta kauniin luonnon keskellä ja uudet yhteiset kokemukset. Tälläkin kertaa moni menee ensimmäistä kertaa suomalaiseen saunaan, ja miehet ovat päättäneet käydä uimassa, vaikka vesi on vielä kylmää. Miehiä opastaa pastori Jyrki Rauhala. Täällä saa herkullista ruokaa ja ollaan yhdessä myös sanan sekä rukouksen äärellä. Moni tuleekin leirin jälkeen vuodesta toiseen maahanmuuttajille suunnattuun retkipäivään, joka järjestetään vuosittain elokuussa. Seppo Ylönen / Päivi Lammela 13

14 Tervetuloa pyhäkoulujen kevätretkelle su klo Sääksin leirikeskukseen! Nyyttärit! Tuo tullessasi jotain syötävää yhteiseen pöytään. Seurakunta tarjoaa makkarat ja mehut nuotiolla. Ohjelmassa myös saunomista ja pyhäkoulua. Lisätietoja: tai Kaikki tulevat omilla kyydeillä, osoite: Sääksjärventie 146, Rajamäki Pihaseurat tiistaisin klo Koski-Sipilällä, Koskenmaantie Viljasaarella, Päivöläntie Heimosella, Tynintie Harjanteella, Harjanteentie Palopuron hostellissa (ent. koulu), Jokelantie Poudalla, Jokimaantie 26. ma klo 18 Pihaseurat Tauriaisella, Metsäpurontie 10. Illan aiheena Israel. Martin kesäseurat Ke klo 18 Martin seurakuntatalolla, Niittymäenraitti 4. Vuosijuhla Ke klo 18 Martin seurakuntatalon vuosijuhla. Siioninvirsiseurat Pe 5.6. klo 18 Kytäjän, Palkkisillantie 11. Ke klo 12 Arkiveisuut Rautatienrakentajien hautausmaalla, Sandelininkatu 13. P e klo 18 Puolimatkan kappelissa, Aholankatu 20. Seurakuntailta to klo 19 Esirukousilta Hyvinkään. Musiikkia ja yhteislaulua klo alkaen. Iltaan voi tuoda myös valmiita esirukouspyyntöjä. Illan isäntänä Esa Kokko. Leiri mielenterveyskuntoutujille Sääksissä Leirillä mukana diakoniatyöntekijät Kaisa Laakso ja Tuija Vänskä. Leiri on maksullinen. Lisätietoja ja ilmoittautuminen mennessä Kaisa Laaksolle p tai kaisa.laakso@evl.fi Tervetuloa! Rukoushetkiä Arkipäivän rukoushetki Ma pe klo Hyvinkään, Hämeenkatu 16 Avoin aamurukous Keskiviikkoisin klo 5.45 Vanhassa, Uudenmaankatu 13 Avoin rukouspiiri Perjantaisin klo 17 srk-keskuksen kappelissa, Hämeenkatu 16 Israel, Raamattuja rukouspiiri Klo srk-keskuksen juhlasalissa, Hämeenkatu 16 Ma Marko Pihlajamaa: Apostolien teot M a 8.6. Pekka Hartikainen: Rukoustyö Keskiviikkona klo 18 Lähetystyön, evankelioimistyön ja pienpiirien yhteinen kevätjuhla seurakuntakeskuksen juhlasalissa. Mukana nimikkolähetit Katri ja Visa Kuusikallio sekä Pirkko Nummela. Tervetuloa mukaan! MISSIO-GOLF O Tiistaina pelataan Hyvinkään Golfin kentällä jo kuudetta kertaa lähetystyön hyväksi. Yhteinen aloitus ja info-tilaisuus klo 8.00 Yhteislähtö klo 8.30 PELIMUOTO: avoin pistebogey N/M (suurin tasoitus hcp 36). PUTTIKISA: (ei pelaajille) klo 10-13, maksu 2 (max. 3 kertaa). Sarjat: green cardin suorittaneet ja muut. PELIMAKSU: Hyvigolfin pelioikeudet omaavalle jäsenelle tai vuokraoikeudet omaavalle 20, vieraspelaajille 55 (sis. keittolounaan). KISAAN ILMOITTAUTUMINEN: mennessä Hyvigolfin toimistoon, p tai caddiemaster@hyvigolf.fi Sen jälkeen maksu suoritetaan tilille: FI , saajaksi merkitään Hyvinkään seurakunta ja viestikenttään pelaajan nimi ja sana Missiogolf. Lisätietoja: Kosti Kallio, p , kosti.kallio@evl.fi Hyvinkään seurakunnan toimintaa tytöille ja pojille, kummeille ja isovanhemmille LEIRIT SÄÄKSIN LEIRIKESKUKSESSA vuotiaat Hinta 40 (leiriläinen ollut jo vuoden koulussa, vuosina syntyneet) Sisarale -50 %. Ilmoittautuminen päättyy vuotiaat (vuosina syntyneet) Hinta 40. Sisarale -50 %. Ilmoittautuminen päättyy Kummi-kummilapsi -päivä Hinta kummi 20, kummilapsi 5, ei sisaralennusta. Ilmoittautuminen päättyy Isovanhempi-lapsi -päivä Hinta isovanhempi 20, lapsenlapsi 5, ei sisaralennusta. Ilmoittautuminen päättyy Hinnat sisältävät kuljetuksen leirille ja takaisin, ateriat, ohjelman ja tapaturmavakuutuksen. Leireistä voi anoa maksuvapautusta. Hakemuksia saa seurakunnan neuvonnasta tai leirin työntekijältä. Ilmoittautuminen alkaa 9.3. osoitteessa varkka.betsku.net. Pitopalvelun lounas Seurakunnan pitopalvelussa, (seurakuntakeskus, Hämeenkatu 16, 2. krs) runsas ja maittava lounas tarjolla koko kesän arkisin ma pe klo Hinta 9,80. Tervetuloa viettämään perhe- ja muita juhlia pitopalvelun viihtyisiin tiloihin. Pitopalvelusta voi myös tilata leivonnaiset, kakut ym. kevään ja kesän juhliin. Tiedustelut ja varaukset: pääemännän sijainen Anne Silván p tai hyvinkaansrk.pitopalvelu@evl.fi 14 Kirkkojen aukioloajat HYVINKÄÄN KIRKKO Hämeenkatu 16 on avoinna ympäri vuoden klo Opas on paikalla ma pe klo KYTÄJÄN KAUNIS KYLÄKIRKKO Palkkisillantie 11 on avoinna tutustumista varten heinäkuussa sunnuntaisin 5.7., 12.7., ja klo Tarjolla mehua, opas paikalla. Tule tutustumaan! Tuo myös kesävieraasi! ASUINHUONEISTOJA Osoitteessa Helenenkatu vuokrattavana kaksi kerrostalohuoneistoa 3h + k, 85 m 2 4h + k, 106 m 2 vuokra 860 /kk vuokra /kk. Lisäksi 1 kk takuuvuokra ja käyttökorvaukset. Lisätietoja antaa kiinteistöpäällikkö Visa Hämäläinen (puh ) tai talousjohtaja Jouni Lätti (puh ). Vapaamuotoisen vuokrahakemuksen (henkilö- ja perhetiedot, työtilanne, vuokra-aikaan liittyvät toiveet, asumistarpeen perustelu, suosittelijat yms.) pyydämme toimittamaan viimeistään keskiviikkona sähköpostitse visa.hamalainen@evl.fi tai kirjallisesti osoitteella Hyvinkään seurakunta, PL 29 (Hämeenk. 16), HYVINKÄÄ.

15 Toukokuu elokuu 2015 Muutokset mahdollisia. Seuraa kirkollista ilmoittelua. Sunnuntai Messu Hyvinkään 10 Messu Kytäjän, Rauhanyhdistyksen kevätseurat 10 Pyhäkoulu Vehkojan srk-keskuksessa 12 Messu Vehkojan srk-keskuksessa 17 Tuomasmessu Hyvinkään Sunnuntai Messu Hyvinkään 18 Iltakirkko Vanhassa Sunnuntai Messu Hyvinkään, luomakunnan sunnuntai 12 Messu Vanhassa, pienryhmän konfirmaatio 12 Sanajumalanpalvelus Vaiveron Myllytilalla (Myllytilantie 34). Kirkkokahvit. (Paavolassa ei ole messua). Linja-autokuljetus Myllytilalle: Linja-auto lähtee kirkonmäeltä (Hämeenkatu 16) klo 11.15, Kauppalankatu, Riihimäenkatu, Jussilankatu, Paavolan seurakuntakoti (Aittatie 1) klo Auto lähtee takaisin Myllytilalta klo Lauluilta Vanhan kirkon pihalla Sunnuntai Karjalaisen kansan messu Hyvinkään 10 Messu Vanhassa 14 Messu, päivärippikoulun konfirmaatio Hyvinkään 18 Iltakirkko Vanhassa Juhannuspäivä, lauantai Sanajumalanpalvelus Vanhassa, kirkkokahvit Sunnuntai Messu, Sääksi 1:n 19 Iltamessu Kytäjän. Kirkkokahvit ennen messua, alk. klo 18. Sunnuntai Messu, Sääksi 2:n 14 Messu, Lypsyniemen leirin konfirmaatio Hyvinkään 18 Iltakirkko Vanhassa 19 Pajamon lauluilta Kytäjän. Kahvitarjoilu alk. klo 18. Sunnuntai Messu, Sääksi 3:n 10 Sanajumalanpalvelus Paavolan 14 Messu, Joutsan Juhannusjuhla Juhannusaattona, pe klo Nurmijärven ja Hyvinkään seurakuntien leirikeskuksissa, Sääksissä, Sääksjärventie 146, Kiljava Saunat ja kanttiini avoinna grillipaikat käytössä Lipunnosto molemmissa leirikeskuksissa ja ohjelmaa Kokko syttyy Hyvinkään rannassa, sään salliessa. LINJA-AUTOKULJETUKSET JUHANNUSAATTONA HYVINKÄÄLTÄ SÄÄKSIIN: Auto 1: Lähtö srk-keskuksesta (Hämeenkatu 16) klo 15, Kauppalankatu, Urakankatu, Riihimäenkatu, Jussilankatu, Vaiveronkatu, Aleksis Kiven katu, Nummisillankatu, 18 Iltamessu Vanhassa Sunnuntai Messu, Sääksi 4:n 14 Messu, Pelli 1:n 18 Lauluilta Vanhan kirkon pihalla Sunnuntai Messu, Sääksi 5:n 14 Messu, Pelli 2:n 18 Hartaushetki Rautatienrakentajien hautausmaalla Sunnuntai Messu, Sääksi 6:n 14 Messu, Purjehdusleirin konfirmaatio Hyvinkään 18 Iltakirkko Vanhassa 19 Iltamessu Kytäjän Sunnuntai Messu, Riiho 1:n 12 Sanajumalanpalvelus Vaiveron Myllytilalla. (Ei Talvisillankatu, Läntinen yhdystie ja Kytäjän kirkon kautta Sääksiin. Auto 2: Lähtö Alttarikiveltä klo 16.15, Kirkkotie, Ahdenkallionkatu, Hämeenkatu, Hyvinkään kirkolta (seurakuntakeskuksen pihalta) klo 16.30, Torikatu, Pavinmäenkatu, Tapainlinnankatu, Sillankorvankatu, Martin palvelutalon pysäkki, Eteläinen Kehäkatu, huoltoaseman pysäkki (kylmäasema), Jokelankatu, Hyvinkäänkatu, Martinkatu, Uudenmaankatu, Hyvinkäänkylä ja Nopon kautta Sääksiin. Edestakaisen matkan hinta: aikuiset 5 ja lapset 2,5. Paluulähtö Sääksistä kaikille reiteille klo 21. Ajo-ohje Sääksiin: Ajetaan Hyvinkäältä Hankoon päin, käännytään Rajamäkeen ja sieltä oikealle SÄÄKSIN YLEISÖILLAN LINJA-AUTOKULJETUKSEN AJOREITTI ( ): Kirjavatolppa klo 17.30, Asemankatu, Aleksis Kiven katu, Vaiveronkatu, Jussilankatu, Riihimäenkatu, Urakansilta, Kauppalankatu, Munckinkatu, Alttarikivi klo 17.50, Kirkkotie, Ahdenkallionkatu, Hämeenkatu, Hyvinkään kirkolta (seurakuntakeskuksen pihalta) klo 17.55, Torikatu, Pavinmäenkatu, Tapainlinnankatu, Sillankorvankatu, Martin palvelutalon pysäkki, Eteläinen Kehäkatu, Seurakunnassa tapahtuu linja-autokuljetusta. Paavolassa ei ole messua). 18 Lauluilta Vanhan kirkon pihalla Sunnuntai Messu, Riiho 2:n 18 Iltamessu Vanhassa Tiistai Kouluun lähtevien siunauskirkko Hyvinkään Sunnuntai Messu Hyvinkään, ELY:n kirkkopyhä, kirkkokahvit 18 Iltakirkko Vanhassa Sunnuntai Messu Hyvinkään 17 Tuomasmessu Hyvinkään Sunnuntai Messu Hyvinkään, diakonian kirkkopyhä, ISKO, kirkkokahvit 18 Iltakirkko Vanhassa (Viisikielinen) 19 Iltamessu Kytäjän Kiljavantietä noin 4 kilometriä, jonka jälkeen viitoitus oikealle leirikeskukseen (Hyvinkään seurakunnan leirikeskus on rannalle tultaessa oikealla). Hyvinkään keskustasta on noin 22 kilometriä Sääksin leirikeskukseen. Huom. Sääksin yleisen uimarannan parkkipaikalta järjestetään non-stop bussikuljetus leirikeskukseen. huoltoaseman pysäkki (kylmäasema), Jokelankatu, Hyvinkäänkatu, Martinkatu, Uudenmaankatu, Hyvinkäänkylä ja Nopon kautta leirikeskukseen. Paluukuljetus klo Edestakainen matka 5 aikuisilta ja 2,5 lapsilta. Juhannusjuhlan järjestävät Nurmijärven ja Hyvinkään seurakunnat Konsertit ja muut musiikit Su klo 16 Aikamme sävelin -kamarimusiikkikonsertti Vehkojan seurakuntakeskuksessa, Yli-Anttilantie 3. Minne Trio: Kati Välimaa, viulu, Johanna Jaakkola, sello, Pirkko Heikkinen, piano (kuvassa). Vapaa pääsy. Ohjelma 10. Pe klo 18 Muistojen laulut -konsertti Hyvinkään. Baritoni Hannu Kesäillan musiikkia Vanhassa torstaisin klo 19 To 4.6. Hyvinkään Orkesterin kamarimuusikot. Crusell: Huilu- ja klarinettikvartetto. Vapaa pääsy, ohjelma 5. To Lumottaret: Leena Saarinen, laulu, Susanna Pajukangas, piano. Vapaa pääsy, ohjelma 10. To 2.7. Minna Kurkola, Taru Paasio ja Marjut Sipakko, laulu, Matti Heroja, piano. Vapaa pääsy, ohjelma 5. To Selloduo Anna-Maaria ja Olli Varonen (kuvassa). Ohjelmassa mm. Mozart, Schubert, Barriére ja Musiikkia kappeleissa Kiitos elämästä Rauhannummen kappelissa Su 7.6. klo 14 Musiikkia ja runoja, Hyvinkään kirkkokuoro, joht. Anna Helenius, Maija Honkasalo, runoja. Su 5.7. klo 14 Taru Paasio ja Erkki Karhunen. Su 2.8. klo 14 Leena Voutila- Makena. Linja-autokuljetus Rauhannummeen kesällä 2015: Linja-auto lähtee Hyvinkäänkylästä klo 13 ja ajaa reittiä: Uudenmaankatu - Martinkatu - Hyvinkäänkatu - Siltakatu, Vaiveronkatu, Jussilankatu, Riihimäenkatu, Urakansilta, Kauppalankatu, Lauluillat Su 7.6. klo 18 Vanhan kirkon pihalla, Minna Kurkola ja Merja Telsavaara. Su klo 19 Kytäjän, perinteinen Reijo Pajamon lauluilta. Kahvitarjoilu klo 18 alkaen. Musakka, säest. Terho Marlo, piano. Yhteislauluja. Ohjelma 10. La klo Viipurin Lauluveikkojen konsertti (kuvassa) Hyvinkään. Johtaa Urpo Rauhala ja Matti Orlamo. Piano: Matti Orlamo. Urut: Urpo Rauhala. Soolo: baritoni Ari Luoma. Liput 20, Karjala-kortilla 17. Liput ennakkoon Karjalaisten kesäjuhlien lipunmyyntipisteistä tai info@vlv.fi. Sibelius. Vapaa pääsy, ohjelma 10. To Kasheshi Makena, laulu, kitara, pasuuna, perkussiot ja sormipiano, Leena Voutila -Makena, laulu ja piano. Vapaa pääsy, ohjelma 10. To Kati Välimaa, viulu, Laura Lehtonen, piano. Ravel, Beethoven. Vapaa pääsy, ohjelma 10. To Lauri Vaahtoranta, klarinetti, Irina Kim, viulu, Pirjo Suihkonen, viulu, Emily Wagoner, alttoviulu, Lassi Mäkeläinen, sello. Weberin ja Brahmsin klarinettikvintetot. Vapaa pääsy, ohjelma 10. lähtö Hyvinkään kirkon vastapäiseltä pysäkiltä klo 13.30, Hämeenkatu, Sähkökatu, Pohjoinen puistokatu, Munckinkatu ja Hämeenkatua Rauhannummeen. Paluulähtö klo 15. Paikallisliikenteen maksu. Kiitos elämälle -musiikkihetki Rauhannummen kappelissa klo 14. Kiitos muistoista Puolimatkan kappelissa Ti klo 19 Minna Kurkola. Ti klo 19 Marjut Sipakko. Ti 4.8. klo 19 Helena Lehtinen. Su klo 18 Vanhan kirkon pihalla, Leena Voutila-Makena ja Petteri Kerko. Su 2.8. klo 18 Vanhan kirkon pihalla, Anna Helenius ja Jyrki Rauhala. etsku.net Jumala. Armo. Elämä. NUORTEN TOIMINTA KESÄLLÄ 2015 Betaniassa alkaen: Keskiviikkoisin Raamis Torstaisin Nuorten ilta Muut: Kuutsi-leiri rippikoulun käyneille Lisätietoa ilmoittautumisesta ja muusta löydät osoitteesta betsku.net! Kuva: Tanja Ignatius Nuorten toiminnan kesäaikataulut voimassa pyörähtää syyskausi käyntiin nuorten illassa! Kuva: Maria Nousiainen Hyvinkään seurakunnan nuorisotyö PL Hyvinkää Hyvinkään seurakuntalehti 2 /

16 Katse eteen ja suupielet ylöspäin. Elämässäni kantavia voimia ovat ilo, luottamus ja huumori, sekä itsetutkiskelu säännöllisin väliajoin, Anja Taurianen sanoo. Yhdessä saamme paljon hyvää aikaan Kirkas paiste saa Anja Tauriaisen siristelemään silmiään rivitaloasuntonsa pihalla. Hän on tullut juuri kotiin Setlementtiyhdistyksen hallituksen kokouksesta, laskenut paperit työhuoneensa pöydälle ja tullut nuuhkimaan ulos keväisenraikasta ilmaa. Kevät on on kaikenlaisen uuden aikaa. Kun siemenet laittaa multaan ja olosuhteet ovat otolliset, voi myöhemmin ilmestyä jotain näkyviin, ja on mahdollista saada satoakin, Tauriainen sanoo. Oulusta Hyvinkäälle vuonna 1990 muuttanut Tauriainen on kotiutunut kaupunkiin, ja tunnetaan täällä aktiivisena vapaaehtoistyön toimijana. Merkonomiksi ja sosionomiksi kouluttautunut nainen toimii tällä hetkellä Hyvinkään Setlementtiyhdistyksen sekä Hyvinkään Kehitysvammaisten Tuki ry:n puheenjohtajana ja koordinoi Hyvinkään Siskot ja Simot toimintaa. Vapaaehtoistyö on Anja Tauriaisen mielestä erittäin palkitsevaa. Siinäkin on nähtävissä kasvun ihme. Omien elämänkokemusteni pohjalta tiedän, että kenelle tahansa voi tulla tilanne, jolloin vapaaehtoistoimijoita tarvitaan kipeästi, hän painottaa. Projektin tunnustelua Psyykkisiin sairauksiin ja mielenterveyteen liittyviä asioita Anja Tauriainen on seurannut läheltä jo 1970-luvulta alkaen. Kun olin 9-vuotias, isäni sairastui maanis-depressiiviseen mielialahäiriöön, joka nykyisin paremmin tunnetaan kaksisuuntaisena mielialahäiriönä. Myöhemmin olen ollut mielenterveyskuntoutujan omaisen roolissa myös sisarena, tätinä, kälynä, ystävänä, ja äitinä, hän kertoo. Nyt huhtikuun alussa mielenterveysasiat olivat Hyvinkäällä aktiivisesti esillä, kun Hyvinkään Setlementtiyhdistys ja seurakunta yhteistyössä Laurean liiketalouden opiskelijatiimin kanssa järjestivät Onko Hyvinkäällä hyvä huomen nuorille -seminaarin. Päivän aikana kuultiin monia eri asiantuntijapuheenvuoroja ja keskusteltiin vuotiaista syrjäytymisuhan alla olevista nuorista, joilla on mielenterveydestä, päihteistä, sairauksista tai niiden yhdistelmistä johtuvia vaikeuksia elämässään. Kartoitimme samalla yhteistyökumppaneita mahdolliseen tulevaan projektiin, johon aiomme hakea rahoitusta Raha-automaattiyhdistykseltä. Näkemyksemme on, että Hyvinkäällä tarvitaan toimijoiden koordinointia sekä asiakkaan rinnalla kulkevaa palveluohjausmallia, Tauriainen kertoo. Helpotusta vapaaehtoistyön kiemuroihin Yhdistystoiminta on Anja Tauriaisen näkemyksen mukaan murroksessa. Siihen lääkkeeksi hän ehdottaa juuri tällaista mahdollisimman laajan rintaman yhteistyötä. Tällä hetkellä yhdistystoiminnan haasteena on muun muassa se, kuinka seniori-ikäisten toimijoiden arvokas kokemus ja mukaan lähtevien uusien ihmisten innostus ja ideat saadaan kohtaamaan, hän sanoo. Uutta verta tarvitaan, ja toivoisinkin, että yhdistykset voisivat jalkautua esimerkiksi kouluihin kertomaan toiminnastaan. Tiedän, että on jo maita, joiden lukioissa yksi vapaaehtoistyönkurssi on pakollinen kaikille opiskelijoille. Tauriainen arvelee myös, että perinteinen yhdistystoiminta aikaa vievine kokouksineen ei kohtaa tämän päivän kiireistä ihmistä. Moni keskittyisi mieluummin konkreettiseen auttamistyöhön. Esimerkiksi Siskot ja Simot on synnytetty juuri tähän tarpeeseen. Järjestämme pop up-tyylisiä keikkoja, joilla kohdataan ja autetaan lähimmäisiä, etenkin ikäihmisiä, tavallisen ihmisen taidoin. Tavoitteenamme on tehdä vapaaehtoistoimintaan osallistuminen mahdollisimman helpoksi. Seurakunta kuin setlementti Seurakunnan toimintaan ja yhteistyöhön sen kanssa Anja Tauriainen kertoo tupsahtaneensa hieman yllättäen. Vuoden 2010 seurakuntavaaleissa lupauduin alun perin vain ehdokaslistan täytteeksi, mutta huomasinkin tulleeni valituksi jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi viestintätoimikuntaan. Pestistä jäi Tauriaiselle hyvä maku suuhun. Työskentelimme sovussa ja hyvässä yhteistyössä, toinen toisemme hyväksyen. Ihan turhaan olin pelännyt, etten tiedä tarpeeksi viestinnästä tai ettei minua, tavallista kirkkouskovaista hyväksytä joukkoon. Seurakunta on näköjään kuin setlementti; sinne otetaan mukaan sellaisena kuin on. Anja Tauriainen jatkaa edelleen työtä seurakunnassa; nyt sielläkin vapaaehtoisena. Tällä hetkellä kirjoitan seurakunnan nettisivuille blogia, jossa minulla on tarkoitus herättää keskustelua ajankohtaisista aiheista avaamalla omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Myöhemmin löytyy varmaan muitakin uusia haasteita, hän kertoo. Asenne ratkaisee Yksi Anja Tauriaisen elämän motoista on Elastisen räpistä napattu Katse eteen ja suupielet ylöspäin. Niin se vain on, että pahimman vastuksensa voi nähdä peilistä, ja halutessaan parempaa on aloitettava itsestään. Myös 101-vuotiaan sotaveteraani Hannes Hynösen valoisa elämänasenne koskettaa häntä. Kokemustensa perusteella Hynönen voisi olla katkera, kaunainen ja hapan, mutta hänpä onkin iloinen, positiivinen ja hyväksyvä. Asenne ratkaisee aina. Yhdistystoiminnan lisäksi Anja Tauriainen ehtii harrastaa muun muassa lukemista, kirjoittamista, kotijumppaa ja metsässä kävelyä. Iloa elämään tuovat myös läheiset ihmiset; kumppani, ystävät, lapset ja 3,5-vuotias tyttärentytär. Kohta pääsen laittamaan hänen kanssaan kasvimaata, Tauriainen nauraa ja osoittaa pihalle asennettua pientä mullalla täytettyä kehikkoa. Kylvämme siihen ainakin persiljaa, lehtisalaattia, porkkanaa, retiisiä ja sokerihernettä. Irja Ketola Siskojen ja Simojen toiminnan käynnistämisestä tiedotus- ja suunnittelutilaisuus Hyvinkäällä Onnensillassa (Siltakatu 6) keskiviikkona klo

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Nimikkolähetit. Minna Aro Mongolia (Kylväjä) alkusyksystä 2018

Nimikkolähetit. Minna Aro Mongolia (Kylväjä) alkusyksystä 2018 Lähetys kevät 2018 Nimikkolähetit Minna Aro Mongolia (Kylväjä) alkusyksystä 2018 Minna on sairaanhoitaja (AMK), diakonissa. Tehtävä Mongoliassa sisältää työtä viittomakielen ja vammaistyön parissa. Satu

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI SRK Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI 1.1.2016 ERI- IKÄISILLE Ikkunoita erilaisiin elämäntilanteisiin, Elämänpolulla 15 Löysin Jumalan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, kokoussali, Hämeenkatu 16

Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, kokoussali, Hämeenkatu 16 ESITYSLISTA N:o 7/2017 Kirkkoneuvosto PÖYTÄKIRJA Sivu 1 (8) 170 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Keskiviikko 26.7.2017 klo 16 18.10 Seurakuntakeskus, kokoussali, Hämeenkatu 16 Järvinen

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Sopimus yhteydestä, esirukouksesta ja taloudellisesta tuesta Keminmaan seurakunnalla on maailman lähetyskentillä omia nimikkokohteita. Seurakunta on tehnyt

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot