MONIAMMATILLINEN JA MONIALAINEN OSAAMINEN SOSIAALI-, TERVEYS-, KUNTOUTUS- JA LIIKUNTA-ALOJEN KOULUTUKSESSA

Transkriptio

1 Marja Katisko, Marjo Kolkka, Päivi Vuokila-Oikkonen MONIAMMATILLINEN JA MONIALAINEN OSAAMINEN SOSIAALI-, TERVEYS-, KUNTOUTUS- JA LIIKUNTA-ALOJEN KOULUTUKSESSA Malli työssäoppimisen ja ammattitaitoa edistävän harjoittelun toteutusta varten Raportit ja selvitykset 2014:2

2 Raportit ja selvitykset 2014:2 Marja Katisko, Marjo Kolkka, Päivi Vuokila-Oikkonen MONIAMMATILLINEN JA MONIALAINEN OSAAMINEN SOSIAALI-, TERVEYS-, KUNTOUTUS- JA LIIKUNTA-ALOJEN KOULUTUKSESSA Malli työssäoppimisen ja ammattitaitoa edistävän harjoittelun toteutusta varten

3 Opetushallitus ja tekijät Raportit ja selvitykset 2014:2 ISBN (nid.) ISBN (pdf) ISSN-L ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) Taitto: Edita Prima Oy Juvenes Print Suomen Yliopistopaino Oy, Tampere 2014

4 Sisältö Tiivistelmä Johdanto Moniammatillinen ja monialainen osaaminen Moniammatillisen, moniammatillisuuden ja verkosto-osaamisen oppiminen Pehmeä systeemimetodologia tutkimuksen kehyksenä Metodinen kehys Aineisto Aineiston keruu Skenaariotekniikka Fokusryhmähaastattelu Tutkimusprosessi Luotettavuus Skenaariot...34 Outlet Bulevardi Palvelusatelliitti Dynamo Malli työssäoppimisen ja ammattitaitoa edistävän harjoittelun toteutuksesta Pohdinta Lopuksi...56 Liite 1. Teemahaastattelun runko...62 Liite 2. Lyhyt orientaatio opiskelijoille ja muille toimijoille...63

5 Tiivistelmä Kuntoutus- ja liikunta-alan, sosiaalialan sekä terveysalan koulutustoimikunnat päättivät toteuttaa Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa laadullisen ennakoinnin hankkeen Hankkeen tavoitteena oli laatia malli työssäoppimisen ja ammattitaitoa edistävän harjoittelun toteutusta varten. Moniammatillisen yhteistyön edellytyksinä ovat yhteistyörakenteet, jotka sisältävät johtamiskulttuurin, resurssit, koulutuksen, yhteisen päämäärän, toisen tuntemisen, vuorovaikutustaidot, määritelmät työnjaosta ja oman asiantuntijuuden sisäistämisen. Aikaisemman tutkimuksen mukaan moniammatillisuuden oppiminen rakentuu erilaisuuden kunnioittamiselle, motivaatiolle, yhteisöllisen oppimisen mahdollisuudelle, moniammatillisen pätevyyden oppimiselle sekä ohjaukselle ja arvioinnille. Käsite interprofessional sisältää ajatuksen siitä, että jotakin asiaa tarkastellaan sekä oman että toisen ammatin lähtökohdista, jolloin opitaan yhdessä toisen alan ammattilaisen kanssa ja opitaan myös toisilta ryhmän jäseniltä. Transprofessional-käsite viittaa todellisen elämän kokemuksiin perustuvaan moniammatilliseen oppimiseen ja työskentelyyn, jolloin asiantuntijat voivat rikkoa asiakaslähtöisesti roolirajojaan. Sitä voidaan harjoitella ja sitä tulee oppia harjoittelemalla autenttisissa tilanteissa koko sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja liikunta-alan koulutuksen ajan. Tutkimus on luonteeltaan ennakoivaa ja tulevaisuuteen suuntautuvaa. Tutkimusprosessin runko perustui pehmeään systeemimetodologiaan, joka muodosti joustavan kehikon erilaisten laadullisten ja määrällisten tutkimusmenetelmien kokonaisuudelle. Metodologia kehitettiin alun perin laajojen ja kompleksisten ongelmien ymmärtämiseksi. Lähtökohtana on ollut ajatus siitä, että muun muassa yhteiskunnalliset ongelmat eivät johdu vain tietyn ongelma-alueen sisäisestä logiikasta tai syistä. Niihin vaikuttaa aina myös yhteiskunnallinen muutos ja siihen liittyvä päätöksenteko. Pehmeän systeemimetodologian avulla saimme loogisen kuvauksen metodologiasta ja prosessin etenemisestä. Käsitteiden määrittely nosti esille ristiriidan, joka koski moniammatillisuus- ja monialaisuus-käsitteiden käyttöä ja siihen liittyviä epäjatkuvuuksia ja pulmia. Fokusryhmähaastatteluiden (11 kpl) ja opettajaopiskelijoiden learning cafe -työskentelyn avulla kerätty aineisto sekä kuvasi nykytilannetta että hahmotti erilaisia tulevaisuuksia. Aineisto käsiteltiin sisällön analyysillä ja sen eri vaiheita reflektoitiin koulutustoimikunnissa. 5

6 Hankkeessa tuotettiin aluksi kolme tulevaisuusskenaariota: palvelusatelliitti, bulevardi ja outlet. Näiden välistä löytyi jännite, joka tutkimuksen kannalta oli mielenkiintoinen ja haastoi etsimään uusia ratkaisuja. Neljäs, dynamo-skenaario, muodostui tämän pohjalta. Tutkimuksessa hahmoteltiin suhdetta oppimistoimintaan harjoittelun ja työssäoppimisen kautta. Aineiston perusteella yhteistyöprosessit ovat avainasemassa. Moniammatillinen ja -alainen yhteistyö toteutuu vaihtelevasti eri tilanteissa. Se edellyttää oman substanssin osaamista, koordinointia, vuorovaikutustaitoja, sitoutumista, joustavuutta ja johtajuutta. Lisäksi edellytyksenä on resurssien ja vastuun jakaminen. Voidaan puhua yhdessä tekemisestä, joka painottaa yhteistä työn kohdetta. Yhdessä tekemisen osaaminen tarkoittaa yhteisen kohteen määrittelyä ja sen kanssa työskentelyä, yhteen hiileen puhaltamista, luottamusta ja muiden sparrausta. Verkosto-osaaminen ilmenee tiedon liikkumisena. Tiedon ja osaamisen dialektinen kehittyminen on keskeinen tekijä muuttuvissa palvelurakenteissa ja asiakaslähtöisyyden toteutumisessa. Samanaikaisesti myös tietojärjestelmien kapasiteetti ja yhteensopivuus kehittyvät. Monialaisen ja moniammatillisen osaamisen syntyminen vaatii tasa-arvoista ja keskinäiseen kunnioitukseen perustuvaa vuorovaikutusta yhteistoimintaverkostoissa. Oppimisprosessin tulee sisältää mahdollisuuksia harjoitella moniammatillisen ja monialaisen työn osaamista harjoittelussa, työssäoppimisessa, erilaisissa yhteistyöprojekteissa ja hankkeissa. Avainsanat: Tulevaisuudentutkimus, monialaisuus, moniammatillisuus, osaamisen dialektinen kehittyminen, asiakaslähtöisyys 6

7 1 Johdanto Kuntoutus- ja liikunta-alan, sosiaalialan sekä terveysalan koulutustoimikunnat päättivät toteuttaa laadullisen ennakoinnin hankkeen yhteistyössä Diakoniaammattikorkeakoulun kanssa. Hankkeen toteutusaika oli Hankesuunnitelma laadittiin kolmen koulutustoimikunnan puheenjohtajien, sihteereiden ja jäsenten yhteisenä suunnitelmana, jota tarkennettiin Koulutustoimikuntien ohjausryhmän antaman palautteen perusteella ja hanketta toteuttavan tahon kanssa. Työelämän ja toimintaympäristön yleisiä suuria kehityssuuntia ovat talouden globalisoituminen, teknologistuminen, digitalisoituminen, väestön ikääntyminen ja monikulttuuristuminen, kasvavat ympäristöongelmat, verkostoitumisen merkityksen kasvu, palvelutoiminnan muutokset, sosiaalisen eriarvoisuuden ohella yksinäistymisen ja yksilöllistymisen lisääntyminen elämäntavoissa ja toimintatavoissa sekä elämystalous, jolla tarkoitetaan palveluiden kytkeytymistä elämyshakuisuuteen. (Haltia ym. 2011; Sosiaali- ja terveysministeriö 2011; Heinonen 2010; Manka & Mäenpää 2010; Elinkeinoelämän keskusliitto 2006.). Kuvattujen kehityssuuntien seurauksena ihmiset ovat hyvin eriarvoisessa asemassa esim. hoivan suhteen. Erityisesti vanhusten parissa tehdyn tutkimuksen perusteella on syntynyt hoivaköyhyyden käsite (mm. Kröger 2005), joka on ymmärrettävissä ikä- ja asiakasryhmästä riippumattomana ilmiönä. Siihen sisältyy turvaverkkojen ohentuminen ja yksinäisyyden lisääntyminen. Palvelujen näkökulmasta se edellyttää kykyä reagoida avun ja tuen tarpeeseen hyvin monella tavalla riippuen asiakkaiden omien verkostojen kyvystä kannatella. Yhteiskunnalliset kehityssuunnat muokkaavat tulevaisuuden työelämää. Työ edellyttää elinikäistä oppimista ja kykyä orientoitua yhä uudelleen menettämättä työn eettisiä perusteita. Palvelujen tuottamisen rakenteet ovat yhä moninaisempia. Yritykset ja palveluiden tuottajat ulkoistavat toimintojaan sekä Suomessa että kansainvälisesti. Elinikäisen työpaikan tai työsuhteen sijasta tehdään useita työjaksoja. Hybridityö eli monialaosaamisen vaatimus ja moniammatillisuus lisääntyvät. Vuorovaikutustaidot, yhteistyötaidot, itsensä ilmaisemisen taito, kielitaito sekä aika-, teknologia- ja ympäristöosaaminen korostuvat. Työnteon ekologisiin ja eettisiin vaikutuksiin kiinnitetään aikaisempaa enemmän huomiota ja osaamisen käsite monipuolistuu ja laajenee: entistä oleellisemmaksi tulee kyky ennakoida oman osaamisen välttämättömiä kehityssuuntia. (Heinonen 2005.) 7

8 Suomalaisen hyvinvointivaltion vaihtoehtoiset tulevaisuudenkuvat sekä väestön ikääntyminen aiheuttavat Suomessa rajumman hoivasuhteen muutoksen kuin missään muussa Euroopan Unionin maassa (Hiilamo ym. 2010). Kaikkien sosiaali- ja terveyspalveluiden lähtökohtana pidetään ihmisarvoa, itsensä toteuttamisen mahdollisuutta ja ihmisen oman toimintakyvyn tukemista hänen omassa arjessaan. Kansalaisten valinnanvapaus, tietoisuus omista oikeuksista, ikääntyminen ja liikkuvuus tulevat haastamaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tarjonnan. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010.) Suomen kunta- ja palvelurakenteen pitkään jatkuneen muutosprosessin johdosta kehittämistyössä on nähtävissä jopa viivettä. Pitkän tähtäyksen suunnitelmia on ollut vaikea tehdä. Kolmas sektori ja yritykset vastaavat jo nyt suuresta osasta sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kuntoutuksen- ja liikunnan palveluista ja palveluntuottajat verkostoituvat selkeiden ja saumattomien palveluketjujen muodostamiseksi. Verkostoitumista tapahtuu sekä kotimaisella että kansainvälisellä tasolla. Hakala, Tahvanainen & Virtanen (2012) nostavat esiin tulevaisuuden liittyvät erityisosaamisen tarpeet eri ammateissa ja moniammatillisen yhteistyön toteuttamisessa. Näitä ovat ennaltaehkäisevän työn, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen, lapsi- ja perhetyön, syrjäytymisen ehkäisemisen (mm. nuorisotakuu) ja osallisuuden vahvistamisen, mielenterveyden edistämisen ja päihteiden käytön vähentämisen sekä ikääntyvien ja ikääntyneiden kanssa tehtävän työn osaaminen. Moniammatillinen ja monialainen osaaminen sosiaali-, terveys-, kuntoutusja liikunta-alojen koulutuksessa hankkeen tavoitteena on vastata yhteiskunnan ja työelämän muutoksiin mainituilla aloilla. Tämän laadullisen ennakoinnin hankkeen tarkoituksena on luoda koulutuksen järjestäjien, tutkinnon järjestäjien, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen sekä työelämän kanssa yhteistyössä malli, jossa keskitytään moniammatillisen ja monialaisen yhteistyön osaamisen kehittämiseen ja edistämiseen koulutukseen kuuluvassa työssäoppimisessa ja harjoittelussa kuntoutus-, liikunta-, sosiaali-, terveys -alojen eri toimintaympäristöissä. Tavoitteena on lisätä koulutuksessa olevien ammattiryhmien moniammatillisia ja monialaisia toimintavalmiuksia ja siten edistää tätä osaamista myös työelämässä. Hankkeen tavoitteena on laatia malli työssäoppimisen ja ammattitaitoa edistävän harjoittelun toteutusta varten. Moniammatillinen ja -alainen yhteistyö- käsite määritellään mukaillen kuvailevaa kirjallisuuskatsausta (Salminen 2011). Ennakointihanke toteutetaan tulevaisuudentutkimuksena. Rubin (2010, 33) toteaa, että tulevaisuutta koskeva epävarmuuden lisääntyessä kasvaa myös todellisuutta koskeva epävarmuuden tunne. Tulevaisuudentutkimukselle on sosiaalinen tilaus. Se on monitieteistä, poikkitieteellistä, tieteidenvälistä, metatieteellistä ja vastatieteellistä. Tulevaisuudentutkimus tunnustaa myös toisenlaisen tietämi- 8

9 sen mahdollisuuden ja hyödyntää sen kautta saatavaa tietoa. Näkökulma on riippuvainen havainnoista ja havainnot puolestaan ovat riippuvaisia havainnoitsijan tietoisuudesta, arvoista, kokemuksesta, kyvystä katsoa, ymmärtää, valita katsomansa ja lopuksi valita toimintansa. (Rubin 2010, 11.) Epävarmuudesta huolimatta toimintaa, valintojen tekemistä ja elämää on jatkettava, mutta se edellyttää parasta mahdollista valmistautumista sen tiedon ja osaamisen varassa, jota meillä kullakin hetkellä on saatavilla. (Rubin 2010, 9.) Tutkimus toteutettiin pehmeän systeemimetodologian kehyksessä ja aineistoa kerättiin fokusryhmähaastatteluina. Ne toteutettiin kuntoutus- ja liikunta-alan, sosiaalialan ja terveysalan koulutustoimikunnille sekä työelämän moniammatillisille ja monialaisille ryhmille. Saadun aineiston varassa luotiin vaihtoehtoisia tulevaisuusskenaarioita. Ne olivat pohja kehittämisehdotuksille suhteessa osaamiseen, rakenteisiin, johtamiseen ja koulutukseen. 9

10 2 Moniammatillinen ja monialainen osaaminen Käsitteet moniammatillisuus ja monialaisuus kietoutuvat arkikielessä toisiinsa. Englanninkielisissä teksteissä multifield tarkoittaa monialaisuutta ja multidisciplinary ja interdisciplinary monitieteisyyttä. Käsitteet painottavat ammatillista asiantuntijuutta. Cross-disciplinary science -käsitteellä kuvataan eri yliopistojen monitieteistä toimintaa. Monialaisuudella viitataan myös koulutusalojen ylittämiseen ja erilaisten osaamisten nivoutumiseen yhteisen päämäärän saavuttamiseksi ja yksilön taitavuuteen tai pätevyyteen, joita kuvataan englannin kielessä käsitteillä interprofessional ja multiprofessional. (Grigg, Johnston & Milsom 2003; Holland 2006; March 2006; Katajamäki 2010.) Moniammatillisen työn todetaan olevan myös rinnakkain työskentelyä (multidiscsiplinary teamwork), jossa korostuu työn koordinointi ja informaation jakaminen (Collin ym. 2012). Monialainen yhteistyö mielletään usein hallinnon- ja tieteenalat yhdistäväksi toiminnaksi (Isoherranen 2008; 2012). Yhteistyön ja samalla moniammatillisuuden käsitteiden haltuunottoa haittaa niiden käyttäminen sekä yksilöllisenä että yhteisöllisinä käsitteinä. Yhä enemmän puhutaan verkostoitumisesta, tiedontuottamisyhteistyöstä, moniammatillisesta yhteistyöstä ja synergiasta, jolla tarkoitetaan sekä kollektiivisia toimijoita että yksittäisiä työntekijöitä. (Savonmäki 2007, 18, Metsämuuronen 2000, 158.) Moniammatillisuuden lähikäsite on myös verkostoosaaminen, jolloin korotetaan verkostossa toimimista ja vuorovaikutusta. Erilaisissa kuntoutus- ja liikunta-alan sekä sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristöissä moniammatillista ja monialaista yhteistyötä voidaan tarkastella eri näkökulmista: potilaan, asiakkaan, perheenjäsenen ja työntekijöiden kesken, moniammatillisissa ja monialaisissa työryhmissä sekä eri organisaatioissa toimivien työntekijöiden välillä. Työntekijöiden näkökulmasta tarkasteltuna moniammatillinen ja -alainen työ liittyy tiimimäiseen työhön. Tiimi koostuu eri koulutuksen saaneista asiantuntijoista. Nämä edustavat professioita, jotka ovat yhteydessä toisiinsa saavuttaakseen yhteisen päämäärän. Jokaisella professiolla on oma tieteellinen asiantuntijuusalueensa. Asiantuntijuus on erityistietämystä, joka legitimoi erilaisten instituutioiden toiminnan ja olemassaolon. Asiantuntijaorganisaatioissa toimivien henkilöiden kohdalla keskeistä on, miten he perustelevat ja tuovat toiminnassaan esille omaa asiantuntijuuttaan ja ammatillista asemaansa. (Isoherranen & Rekola & Nurminen 2008, ) Tämän pohjalta muotoutuvat nykyiset toiminnat ja työnjaot, joiden tuoreeseen tarkasteluun ammattilaisia haastetaan. Yksittäisen asiantuntijan asiantuntemus harvoin riittää 10

11 kattamaan ihmisten tai ihmisryhmien hoidon, hoivan ja tuen tarpeen holistiseen tarkasteluun. Tarvitaan rajojen ylittämistä, rajapinnoilla toimimista, sekä transettä interprofessionaalista ammatillisuutta. Yhteistyölle on ominaista keskinäinen arvostus ja yhteistoiminnallisuus. Yhteistyö edellyttää osapuolten roolien selkeyttä, päätöksentekoon osallistumista ja vastuuta. Pärnän (2012) mukaan asiakastyön yhteistoiminnallisuuden merkityksen oivaltaminen ja tunnistaminen on olennaista. Moniammatillisessa ja -alaisessa ryhmässä jokaisen työntekijän tulisi tuoda yhteiseen käyttöön asiantuntijuutensa. (Isoherranen & Rekola & Nurminen 2008, ) Yhteistyössä on tärkeä ymmärtää toiminnan tavoitteiden monitahoisuus ja samalla konkretisoida tavoitteita. Ne ohjaavat yhteistyöprosessia ja mahdollistavat sen arvioinnin (Pärnä 2012). Prosessin seurauksena syntyy työn uudenlaisia jäsennyksiä ja uskallus toimia yhteistyössä asiakkaan edun vaatimalla tavalla. Moniammatillisen ja -alaisen yhteistyön tavoitteena ja edellytyksenä on kaikkien siihen osallistuvien osallisuuden, osaamisen, vastuun ja vallan jako päätöksenteossa (Vuokila-Oikkonen 2002, 2011, 2012 ). Tämä viittaa asiakaslähtöiseen työhön. Eri ammattiryhmät yhdistävät tietonsa ja taitonsa ja pyrkivät yhteiseen ja tasa-arvoiseen päätöksentekoon yhdessä asiakkaan kanssa. Monialainen yhteistyö mielletään usein hallinnonalat ja tieteenalat yhdistäväksi toiminnaksi. Profession näkökulmasta muutos edellyttää asiantuntijoilta auktoriteettien purkamista ja asettumista tasa-arvoiseen yhteistyösuhteeseen potilaan tai asiakkaan kanssa. (Vuokila-Oikkonen 2002, 2011, 2012.) Vuorovaikutusprosessissa rakennetaan tapauskohtainen yhteinen tavoite ja pyritään luomaan yhteinen käsitys tai ymmärrys hänen tilanteestaan, tarvittavista toimenpiteistä tai ongelman ratkaisuista. Tiedon kokoaminen tapahtuu sovituilla välineillä ja foorumilla sovituin toimintaperiaattein. (Isoherranen 2008; 2012.) Moniammatillisen yhteistyön edellytykset ovat myös sen haasteita. Niistä keskeisimpiä ovat joustavat roolit, vastuukysymysten määrittely, yhteisen tiedon luomisen käytännöt sekä tiimityön ja vuorovaikutustaitojen oppiminen (Isoherranen 2012). Haasteista mielenkiintoisin on ehkä asiakkaan tiedon ja kokemuksen merkityksen oivaltaminen. Vuorovaikutus on parhaimmillaan dialogia (Haarakangas 2008, Seikkula 2005, 2011, Vuokila-Oikkonen 2002, 2011, 2012), joka tarkoittaa kuuntelemista ja oman puheenvuoron rakentamista vastauksena toisen esittämiin ajatuksiin. Dialogissa voi syntyä jotakin sellaista, joka ei ole kummankaan tai minkään osapuolen omaa. Se on uusi näkökulma, oivallus tai muutos, jonka varassa on mahdollista löytää jotakin uutta (Varto 1995). Keskustelun tavoitteena on löytää yhteistä ymmärrystä puheena olevaan asiaan. Dialogi tarkoittaa uskomusten, tunteiden ja kokemusten, eri äänten ymmärtämistä, joihin toinen ihminen näkemyksensä perustaa (Seikkula & Trimble 2005, Seikkula ym. 2011). Dialogissa 11

12 vältetään tulkintojen tekemistä ja siedetään epävarmuutta. Yhteistyössä voidaan löytää useita ratkaisuja ja vasta kokeileminen antaa tietoa niiden toimivuudesta. Dialogisen lähestymistavan ja menetelmän oppiminen vaatii oman toiminnan tarkastelua, reflektiota ja edelleen kehittämistä. (Vuokila-Oikkonen ym. 2004, Laine 2005, Vuokila-Oikkonen ym. 2010, Vuokila-Oikkonen & Läksy 2010, Vuokila-Oikkonen 2012.) Moniammatillisen ja -alaisen yhteistyön juuret voidaan löytää potilaan tai asiakkaan aseman vahvistumiseen liittyvästä terapeuttisen yhteisön kehittämisestä (Jones 1953,1968). Jonesin (1953,1968) mukaan terapeuttisessa yhteisössä korostuu tasa-arvoisuus, avoimuus, demokraattisuus ja yhteisöllisyys. Tärkein muutos potilaan tai asiakkaan tilanteessa oli, että hän on osallinen oman palvelunsa tai hoitonsa suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Terapeuttinen yhteisö korostaa vuorovaikutusta potilaan ja asiantuntijoiden välillä. Moniammatilliseen yhteistyöhön osallistuvat asiakkaan näkökulmasta merkittävät ihmiset hänen verkostostaan, kuten perheestä, suvusta, työelämästä, harrastuksista, työelämästä ja ystävistä. Suomessa kehitetyissä malleissa korostuvat seuraavat: nnyhteistoiminnallinen hoito (Sarja & Janhonen 1999) nnavoimen dialogin malli (Haarakangas 2008, Seikkula & Trimble 2005, Seikkula ym. 2011) nnihmisen kertomukseen perustuva dialogi yhteistyössä (Vuokila-Oikkonen 2002, Vuokila-Oikkonen ym. 2010, Vuokila-Oikkonen 2012) nnraja-asiantuntijuus ohjauksessa (Korhonen & Nieminen 2010). Asiantuntijuus perustuu asiantuntijuuden tunnistamiseen, merkitysneuvotteluihin dialogissa, mahdollisuuksien etsimiseen ja jaettuun asiantuntijuuteen. Moniammatillinen yhteistyö on organisaatiokulttuurinen ilmiö, ja sen haasteena on organisaation rakenne. Organisaatiokulttuuri joko kannustaa yli ammattirajojen ja organisaatiorajojen väliseen yhteistyöhön tai estää yhteistyötä. Organisaation rakenteet eivät aina mahdollista yhteisen tiedon rakentamista ja yhteisen toimintamallin kehittämistä. (Isoherranen 2012, Pärnä 2012). Pärnän (2012) mukaan moniammatillinen yhteistyö edellyttää asiakaslähtöisen yhteistyötarpeen tunnistamista ja siitä nousevaa halua yhteistyöhön, joskin Isoherrasen (2012) mukaan organisaatio osoittautuu vaikeasti ylitettäväksi rajaksi pyrittäessä asiakas- tai potilaslähtöiseen työskentelyyn, huolimatta nykytekniikan mahdollisuuksista. Moniammatillisen yhteistyön edellytyksinä Elorannan ja Kuuselan (2011) mukaan ovat yhteistyörakenteet, jotka sisältävät sitä tukevan johtamiskulttuurin, resurssit, koulutuksen, yhteisen päämäärän, toisen tuntemisen, vuorovaikutustaidot, määritelmät työnjaosta ja oman asiantuntijuuden sisäistämisen. Tärkeitä 12

13 ovat myös yhteistyöprosessit. Moniammatillinen työ päivystystilanteissa näyttäytyy Collin (2012) mukaan rinnakkain työskentelynä, jossa jokainen ammattiryhmä toteuttaa omaa työtään, moniammatillisuuteen päästään hoidon suunnittelussa ja vaativien potilaiden hoidossa, kuten psykiatrisen potilaan hoidossa. Myös sosiaalialalla asiakkaat ja palveluiden käyttäjät ymmärretään tiedontuotannon kumppaneina. Keskeinen sosiaalialan ja sosiaalityön tiedonmuodostusprosessi on käytäntötutkimus, joka on muuttanut asiantuntijoiden käsityksen työn toimintakulttuurista siten, että tavoitteena on asiakkaiden todellinen kuulluksi tuleminen. Sosiaalityön piirissä on voimakkaasti tuotu esiin tarve rakentaa arkikäytännöistä kumuloituvaa tietopohjaa ja hyödyntää sosiaalityön tietopotentiaalia niin, että se lisää sosiaalista pääomaa ja keskinäistä luottamusta sosiaalityön moniammatillisissa toimintaympäristöissä ja ennen kaikkea suhteessa asiakkaisiin. Olennaista on löytää tavat tehdä ammattikäytännöt näkyviksi niin, että ne avautuvat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille sekä työntekijöille itselleen kriittisen reflektion kohteiksi. (ks. esim. Satka & Karvinen-Niinikoski-Nylund 2005.) Moniammatillisuus tulkitaan herkästi vain tiimin toiminnaksi. Moniammatillinen osaaminen ei kuitenkaan ole sama kuin moniammatillisen tiimin toiminta, vaikka tiimimäisyys on mahdollisuus moniammatillisen osaamisen kehittämisessä. Yhteistyöllä ja yhteistyöhön sitoutumisella sen sijaan on merkitystä moniammatillisen asiantuntijuuden kehittämisessä. (Katajamäki 2010, 26.) Yhteistyöhön sitoutuminen merkitsee samalla sitoutumista oppimiskumppanuuteen, kehittävään vuorovaikutukseen ja oppimisprosessiin (Karila & Nummenmaa 2001, 103). Moniammatillinen ja -alainen yhteistyö toteutuu vaihtelevasti eri tilanteissa. Se edellyttää oman substanssin osaamista, koordinointia, vuorovaikutustaitoja, sitoutumista, joustavuutta ja johtajuutta. Lisäksi edellytyksenä on resurssien ja vastuun jakaminen mutta myös yhteisen vastuun oivaltaminen. Sitä voidaan ja sitä tulee oppia harjoittelemalla autenttisissa tilanteissa koko sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutuksen aikana. Olemme hahmotelleet moniammatillisen työn sisältöä nostamalla tarkasteluun sen eri tasoja ja etsimälle sen pohjalta tutkimuksellista orientaatioperustaa. 13

14 Kuvio 1. Moniammatillinen ja monialainen osaaminen. Kuvion perusteella on nähtävissä, että moniammatillisuus ja monialaisuus ovat käsitteitä, joiden ytimessä on vahvasti eettinen ja reflektiivisyyteen perustuva sisältö. Haaste dialogisuuteen on asiakaslähtöisen työn välttämätön ehto. Tällöin moniammatillisuus sisältää asiakkaan kokemustiedon ja oman elämän asiantuntijuuden. Erityisesti sosiaalityössä, psykiatriassa ja kuntoutuksessa on tuotu esiin haaste asiakkaan oman tiedon ja ammatillisen tietämyksen kohtaantumisen merkitys luottamuksen syntymisessä. Ammattikäytäntöjen näkyväksi tekeminen avaa ne kriittisen reflektion kohteeksi sekä asiakkaille ja yhteistyökumppaneille sekä työntekijöille itselleen. (Piippo 2008, Satka & Karvinen-Niinikoski-Nylund 2005.) Toisena tasona tarkasteluun tulevat oppimis-, tieto- ja yhteiskuntakäsitykseen sekä oppimisympäristöön liittyvät haasteet. Dialogiseen ja asiakaslähtöiseen osaamiseen opitaan toiminnassa, jossa lähtökohtaisesti pidetään tärkeänä toisen ihmisen kohtaamisen taitoja. Sisältökysymykset koskevat tutkivan ja kehittävän oppimisen ja ammatillisuuden näkökulmasta sekä työelämää että koulutusta. Elinikäisen oppimisen idean mukaisesti oppiminen tapahtuu monin tavoin ja monissa toimintaympäristöissä. Kokemuksen ja oman työn reflektoinnin kautta toteutuva tutkimuksellinen suhde työhön tuottaa sekä yhteisöllistä että hiljaista tietoa, joka viime aikoina 14

15 on noussut erityisesti kiinnostuksen kohteeksi työelämän voimavarana. (Suhonen 2009, 12.) Äärimmäinen kehä edustaa moniammatillista ja monialaista osaamista sekä kulttuurisena että menetelmällisenä osaamisena. Tavoitteet liittyvät pääosin yleisiin kompetensseihin (generic competences): oppimisen taidot, eettinen osaaminen, työyhteisöosaaminen, innovaatio-osaaminen ja kansainvälistymisosaaminen. 15

16 3 Moniammatillisen, moniammatillisuuden ja verkosto-osaamisen oppiminen Sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja liikunta-aloilla työskentelevillä on Kemppaisen (2012) mukaan puutteelliset taidot ja tiedot toimia yhteistyössä. Voi olla, että koulutuksen ja työelämän rakenteet uusintavat kulttuurisina toimintatapoina erillisten ammattien ja yksilöllisten identiteettien merkitystä. Tämän vuoksi tarvitaan moniammatillisen ja -alaisen oppimisen paikkoja (Eloranta & Kuusela 2011) ja uudenlaisia työn tekemisen tapoja. Oppiminen rakentuu erilaisuuden kunnioittamiselle, motivaatiolle, yhteisöllisen oppimisen mahdollisuudelle, moniammatillisen pätevyyden oppimiselle sekä ohjaukselle ja arvioinnille. Ydin on siinä, miten arvot ilmenevät omassa toiminnassa. (Katajamäki 2010.) Moniammatillisen työn osaamista korostetaan eri tutkimuksissa ja samalla puhutaan myös verkosto-osaamisesta (Nieminen 2011, Oivallus 2011), joka on taitoa hakea tietoa ja kehitellä sitä yhteistyössä, ei tietää itse. Moniammatillinen ja -alainen oppiminen tarkoittaa oppimista, joka on yhteen hiileen puhaltamista, luottamusta ja muiden sparrausta. Verkosto-osaaminen ilmenee tiedon liikkumisena. Kyky ja halu operoida tiedolla vaativat tietynlaista valppautta ja hereillä olemista sekä uteliaisuutta ympärillä tapahtuvaa kohtaan. Se vaatii kumppanikseen vuorovaikutusta muiden verkoston jäsenten kanssa (Oivallus 2013). Oppimisen tulisi sisältää mahdollisuuksia hankkia em. valmiuksia. Moniammatillisessa oppimisessa tiettyä teemaa lähestytään tietyn ammatin näkökulmasta. Käsite interprofessional sisältää ajatuksen siitä, että jotakin asiaa tarkastellaan sekä oman että toisen ammatin lähtökohdista, jolloin opitaan yhdessä toisen alan ammattilaisen kanssa ja opitaan myös toisilta ryhmän jäseniltä. Transprofessional-käsite viittaa todellisen elämän kokemuksiin perustuvaan moniammatilliseen oppimiseen ja työskentelyyn, jolloin asiantuntijat voivat rikkoa asiakaslähtöisesti rooli- ja toimintarajojaan. (Freeth & Reeves 2004, 50; Isoherranen 2005, 33 39; Katajamäki 2010, 25.) Eri aikoina mm. alueellisessa sosiaalityössä on tehty hyviä oivalluksia, jotka ovat johtaneet uusien työmuotojen kehittämiseen. Asiakkaita osallistavan yhdyskuntatyön tai verkostotyön ehkä parhaimmat oivallukset ovat syntyneet havainnoista, joissa monet ammattilaiset ovat huomanneet toimivansa samojen asiakkaiden kanssa tietämättä toisistaan. Useasti he ovat myös yrittäneet keksiä ulkoa päin hyviä vastauksia yhteisöjen pulmiin näitä yhteisöjä ja niihin liittyvää tietämystä ja näkemystä kuulematta (vrt. Hervantaprojekti, Vamos jne.). 16

17 Monialainen verkostoituminen jo koulutuksen aikana ja halu kehittää moniammatillisuutta ja -alaisuutta yhdessä on merkittävää. Moniammatillisessa oppimisessa oma osaaminen laajenee moniammatilliseksi, ja yhteistyötaidot ammattiryhmien kesken parantuvat. Yhteinen koulutus vähentää ennakkoluuloja toista ammattiryhmää kohtaan, parantaa vuorovaikutustaitoja ja lisää halua kehittää omaa yhteistyöosaamistaan. (Kemppainen ym. 2012). Yhteistyöosaamisen kontekstina pidetään työelämää, mutta konteksti voi olla myös laajempi ja ulottua vapaaehtoistyön tai kansalaistoiminnan eri toimijoiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Rubin kirjoittaa (2010) ilmiöpohjaisesta oppimisesta, jonka suunnittelu, toimeenpano ja kehittäminen edellyttävät yhteistoimintaa eri oppiaineiden ja tieteenalojen/tiedekuntien opettajien kesken. Hänen mukaansa eri tieteenaloilla on ilmiöitä useimmiten tutkittu niiden omista lähtökohdista ja näkökulmista. On kehittynyt kunkin tieteenalan oma käsitteistö, kieli, teoriapohja ja menetelmät. Ilmiöpohjainen opetus edellyttää, että nämä eri tieteenalojen kunkin omat työkalut ja lähestymistavat otetaan yhteiseen käyttöön tieteenalat ylittävän ja monipuolisen kuvan saamiseksi. Ilmiöpohjaisuus on silti jo lähtökohtaisesti monitieteistä kuten tulevaisuudentutkimuskin. Pover-hankkeessa (Vuokila-Oikkonen & Kiviranta 2007) kehitettiin reflektiivinen menetelmä yhteistyöosaamisen oppimisen kehittämiseksi. Tulosten perusteella reflektiivinen menetelmä oppimisessa edesauttaa sairaanhoitajaopiskelijan yhteistyötaitojen oppimista. Reflektiivisyys haastaa ja mahdollistaa myös tietoisen oppimisen ja oman oppimisen tiedostaminen. Tiedon reflektointi edellyttää sairaanhoitajaopiskelijalta oman tietoperustan tuntemista ja samalla tiedon reflektointi vahvistaa tietoperustaa. Tämä koskee näkemyksemme mukaan kaikkien alojen opiskelijoita. Reflektiivinen oppiminen on toiminnallinen menetelmä, joka vaatii opiskelijalta oppimistekoja. Moniammatillisen, monialaisen ja verkosto-osaamisen oppiminen vaatii opetukseen yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä ja yhdessä oppimista. Oppimisympäristöjen laajentuminen tarkoittaa oppimisen paikkojen laajentumista oppilaitoksen ulkopuolelle työpaikoille ja yhä laajemmiksi oppimispaikoiksi, sinne missä ihmiset ovat ja missä ongelmia voidaan ratkaista. Nykyisenä ja myös tulevaisuuden haasteena ovat oppimisen monimuotoisuus ja virtuaaliset oppimisympäristöt. Haasteena on teknologian kehittäminen vuorovaikutteiseksi ja mahdollisuudeksi oppia yhdessä. (Oivallus 2011). Yhdessä oppiminen edellyttää dialogia ja reflektiivisyyttä. (Vuokila-Oikkonen & Kivirinta 2007). Perinteinen osaamisen osoittaminen ja arviointi asettuvat myös uuden haasteen eteen. Verkosto-osaaminen viittaa siihen, että on kykenevä ja halukas kytkey- 17

18 tymään erilaisiin tietovirtoihin, hakemaan tietoja ja kehittämään niitä edelleen. Työvälineiden tai oppimateriaalin hyödyntäminen oppimisen arviointitilanteissa, kuten tentissä, on useimmiten kiellettyä. Kuitenkin työelämän näkökulmasta arvioinnin pitäisi kohdistua entistä enemmän tiedon soveltamisen ja jalostamisen kykyihin. Dialogisuuden, reflektiivisyyden (Vuokila-Oikkonen & Kivirinta 2007) ja Kysy kaverilta -menetelmien (Oivallus 2011) tulisi olla oppimisen keskeisiä elementtejä. Se, mikä koulussa on kiellettyä, on siis työelämässä välttämätöntä. Oivallushankkeen (2011) mukaan kokonaissuoritusten arvioinnin sijaan tulisi painotuksen olla jatkuvassa, mikrotason arvioinnissa. Itsearviointi on osa jatkuvaa arviointia ja väline, jonka kautta oman agendan löytäminen helpottuu. Jatkuva arviointi ei kuitenkaan tarkoita siirtymistä kohti jatkuvaa valvontaa vaan kohti jatkuvaa kannustusta. Tulevaisuuden osaaminen, moniammatillisen ja -alaisen yhteistyön ja verkostoosaamisen taidot ja yhdessä tekeminen, opitaan tekemällä. Oppiminen on parhaimmillaan projektimaista, ilmiöiden ja ongelmien kautta tietoihin tarttuvaa sekä ryhmissä tekemistä painottavaa. Opettajan työtä tarkastellaan uudelleen. Opettajan työ lähenee tulevaisuuden johtamista, joka on mahdollistamista, vastuun jakamista, tiedon reflektointia ja kumppanuutta. Oppimisessa korostuu yhdessä tekeminen ja tiedon tuottaminen. Yhteistyön tavoitteena on keksiä jotain sellaista, jota kukaan ei tulisi yksin keksineeksi. Opettaminen ja oppiminen eivät ole enää yksityisasioita (Oivallus 2011, Koistinen & Vuokila-Oikkonen 2008, Vuokila-Oikkonen & Janhonen 2005). 18