Lausunto liikuntapalveluiden hallinnollisesta rakenteen muuttamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto liikuntapalveluiden hallinnollisesta rakenteen muuttamisesta"

Transkriptio

1 Teknisten palveluiden lautakunta Lausunto liikuntapalveluiden hallinnollisesta rakenteen muuttamisesta 172/0.05/2015 Teknisten palveluiden lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Kari Kentala Kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2015 talousarvion käsittelyn yhtey des sä myös talouden tasapainottamisohjelmasta vuosille Yhtenä osana tuota ohjelmaa olivat liikuntatoimen ja ti la pal velui den uudelleen organisoinnin selvittäminen. Liikuntatoimen vas tui ta ja resursseja ydintoiminnan lisäksi on tilapalveluyksikössä ja kun tatek nii kas sa. Ensisijainen tavoite on kohdistaa vastuut ja re surs sit yksiin käsiin. Toissijaisesti tulee tarkastella toimintoja siten, et tä re surssien hyödyntäminen ja palveluiden tarjoaminen kun ta lais ten tar peet tyydyttäen olisi mahdollisimman tehokasta. Kaupunginhallitus päätti käynnistää selvityksen lii kun tapal ve lui den organisoinnin uudelleen järjestelystä, nimesi työn ohjaus ryh män sekä valitsi selvitysmieheksi Jouko Luukkosen LGR - Con sul ting Oy:stä. Hankkeen ohjausryhmä on käsitellyt sel vi tys mies Jou ko Luukkosen raportin liikuntapalveluiden kehittämisestä ja uudel leen organisoinnista Raportin sisältö esiteltiin sa ma na päi vä nä henkilöstölle ja kaupungin yhteistoimintaryhmälle Raportissaan Luukkonen päätyi hallintorakenteen osalta kahteen pää vaih to eh toon; joko toiminnan kehittämiseen kaupungin or ga nisaa tio na tai toiminnan yhtiöittämiseen. Toiminta osana kaupungin orga ni saa tio ta voi tapahtua nykyisen kaltaisena tehtäväalueena tai muo dos ta mal la kuntalain mukainen liikelaitos. Selvitysmiehen oma eh do tus on osakeyhtiömalli. Selvitys sisältää myös runsaasti eh dotuk sia operatiivisen toiminnan kehittämiseksi. Keskeinen ehdotus on myös liikuntajohtajan viran täyttäminen kustannusneutraalisti. Kaupunginhallitus pyytää teknisten palveluiden lautakunnalta lau suntoa kesäkuun loppuun mennessä liikuntapalveluiden hal lin nol li sen rakenteen muuttamisesta lukien. Asia käsitellään myös kaupungin yhteistoimintaryhmässä Kunnan tulee luoda edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle kehittämällä pai kal lis ta ja alueellista yhteistyötä sekä terveyttä edistävää lii kun taa, tukemalla kansalaistoimintaa, tarjoamalla liikuntapaikkoja sekä järjes tä mäl lä liikuntaa ottaen huomioon myös erityisryhmät (Lii kun ta la ki

2 2 ). Suomen kunnissa on liikuntalain mukaan huolehdittava kun talais ten liikuntapaikoista ja olosuhteista, lisäksi on järjestettävä lii kuntaa myös erityisryhmät huomioiden. Heikkenevä taloudellinen tilanne pakottaa kaupungin etsimään ta loudel li sem pia tapoja tuottaa palveluita. Tehty selvitys liittyy suu rempaan kaupungin toimintojen uudelleenjärjestelyyn. Tavoitteena on jän te vöit tää kaupungin liikuntapalveluiden toimintaa ja löytää ai empaa tehokkaampia tapoja tehtävien hoitamiseksi nykyisillä re surs seilla. Kaupungissa on kokoonsa nähden monipuoliset lii kun ta pal ve lut. Liikuntatilojen ja -paikkojen sekä liikuntapalvelujen moninaisuus, väes tön kasvu sekä kaupungin taloudellinen tilanne edellyttävät liikun ta toi min to jen kin osalta palvelujen priorisointia ja suun ni tel mal lisuut ta. Liikuntapalveluiden omat resurssit eivät riitä vastaamaan kysyn tään. SOTE ratkaisu tulee muuttamaan kuntien kustannusrakennetta mer kit tä väs ti. Ei ole enää itsestään selvää, että kaupungilla on varaa yl lä pi tää monipuolisia liikuntapalveluja. Selvityksessä esiin nostetut ope ra tii vis ta toimintaa koskevat määräraha- ja henkilöstösiirrot, toimin to jen tuotteistaminen, moniosaava henkilöstö, kilpailuttaminen ja toi min nan seuranta tulevat merkittävään rooliin tulevaisuudessa. Kiristyvän kuntatalouden aikana kaupungin haasteena on myös liikun ta pal ve lui den kannattava tuottaminen. Erilaisia toteuttamisen mal le ja on yleisesti kunnissa käytössä ja niitä myös jatkuvasti ke hi tetään. Hallinnon osalta nykyisen lautakuntamallin ja perinteisen kunta hal lin non tilalla tulisi olla muuttuneeseen toimintaympäristöön nopeam min reagoiva toimintamalli. Uuden mallin tulee huomioida parem min esimerkiksi sen, että palvelutuotannon tukipalveluiden kohon neet kustannukset kuluttavat yhä enemmän niitä varoja, joilla liikun ta lain asettamat tehtävät tulisi hoitaa. Liikuntapalveluissa työskentelevä henkilöstö on kokenutta ja kor kean ammattitaidon omaavaa. Lisäksi useat henkilöt ovat mo ni tai toi sia. Vuosien aikana työntekijöitä on siirtynyt väliaikaisesti tai py sy väs ti vastuualueelta toiselle työtilanteen mukaan. Henkilöstö tuntee hy vin olemassa olevat työkohteet, liikuntapaikat, hoidettavat alueet ja rakennukset. Kysynnän tai tarpeen muutokset, esim. asiakkaiden miel ty mys ten muuttuminen tai vähäluminen talvi, edellyttävät no peaa reagointikykyä. Hajautettu henkilöstön käyttö on mah dol lis ta nut resurssien käytön tarpeen mukaan. Ongelmana on ollut vas tuu ky symyk set ja tiedonkulku. Kaupungin resurssit eivät riitä ilman ulkoistusta kaikkien osa-alueiden toteuttamiseen. Raskasta kalustoa vaativa ulkoistaminen on järke vää, koska itse kalustoa käytettään vain muutama kuukausi vuodes ta. Urheiluseurojen intressi liikuntapaikkojen kunnossapitoon ei

3 rii tä, vaikka niillä voi olla merkittävä rooli toiminnoissa. Seurat te ke vät joitakin töitä talkoohengessä, erittäin kokemattomilla henkilöillä, jot ka eivät välttämättä osaa toimia ainakaan poikkeavissa ti lan teis sa. Raportissaan Luukkonen päätyi hallintorakenteen osalta kahteen vaih to eh toon; joko liikuntapalvelujen toiminnan tiivistäminen osana kau pun gin organisaatiota tai yhtiöittämiseen. Tiivistäminen osana kau pun gin organisaatiota voi tapahtua myös muodostamalla lii kun tapal ve luis ta kuntalain mukainen liikelaitos, jolloin sille laaditaan oma ta lous ar vio ja tilinpäätös tuloslaskelmineen ja taseineen. Liikelaitos voi toimia myös välivaiheena mahdolliselle myöhemmälle yh tiöit tä misel le. Raportissa on vertailtu kahta vaihtoehtoa toiminnan näkökulmasta seuraavasti: Kunta voi perustaa kunnallisen liikelaitoksen liiketaloudellisten pe riaat tei den mukaan hoidettavaa tehtävää varten. Kuntalain 65 :n mukai ses sa liikelaitoksessa toiminnalle laaditaan oma talousarvio ja -suun ni tel ma (tuloslaskelma-, investointi- ja rahoitusosa) ja toi minnas ta laaditaan erillistilinpäätös ja sen muodostamiseen liittyvät hallin nol li set päätökset on käytännöllisintä tehdä talousarvion hy väk symi sen yhteydessä. Tehtäväalueelle voidaan myös laatia oma tu loslas kel ma. Seuraavassa on arvioitu tehtäväalueen ja kunnallisen lii ke lai tos mallin toimintatapaa sekä toiminnan että talouden näkökulmasta. Tehtäväalueen ja liikelaitoksen yhtäläisyydet - nettobudjetointi - henkilöstön asema samanlainen - eläkejärjestelmä sama - kuntalaki, erityislait ja kaupungin säännöt koskevat molempia

4 - ei tuloverotuksellinen - alv-velvollinen - muutoksenhakuoikeus ja kunnallisvalitus. Tehtäväalueen ja liikelaitoksen erot - tehtäväalueen tulot ja menot kunnan talousarviossa, lii ke lai toksel la oma talousarvio ja kirjanpito, joka on osa kunnan kir jan pitoa - tehtäväalueen tavoitteet ovat talousarviossa, liikelaitokselle valtuus to asettaa yleistavoitteet - tehtäväalueen rahoitus tulee kunnan talousarviosta, lii ke lai toksen ra hoi tus muodostuu vastaavasti tulorahoituksesta, lainasta, kun nan talousarviosta ja pääomasijoituksesta - tehtäväalueen päämäärä on yhteiskunnallinen, liikelaitoksen pää mää rä on yhteiskunnallinen ja liiketaloudellinen. Selvitysmiehen oma ehdotus on yhtiöittäminen eli kaupungin lii kun tapal ve lu jen uudelleenorganisointi toteutetaan osakeyhtiömallilla. TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, et tä kaupungin liikuntapalveluja kehitetään osana kaupungin or ga nisaa tio ta muodostamalla liikuntapalveluista kunnallinen liikelaitos alkaen. Perustelut: - Liikelaitos on osa kaupungin organisaatiota, taloudellisesti eriytet ty yksikkö. Toimintojen eriyttäminen kirjanpidosta tuo lä pi näky vyyt tä kustannusrakenteeseen, vertailtavuutta, toimintojen tehok kuut ta sekä tasejatkuvuuden. Kaikki hinnoittelu perustuu kus tan nuk siin. Suorituksen ja tuloksellisuuden arviointi helpottuu ja tu lee välttämättömäksi. Kustannustietoisuus ja niiden oikea koh dis ta mi nen ohjaa palveluiden käyttäjää tilojen optimointiin. Lii kun ta pal ve lu jen tuottamisesta kaupungille laaditaan pal ve luso pi mus - Liikelaitos soveltuu kaupungin tulosohjaukseen, koska toi minnal li set ja taloudelliset tavoitteet raportoidaan ja niitä seurataan. Lii kun ta pal ve lui den talouden hallinta ja ennustettavuus paranee. - Liikelaitoksen päätöksenteko ja organisaation hallinta yk sin kertais tuu. Palvelun tuottaminen on omaa toimintaa tai ostopalvelu kau pun gin muulta yksiköltä, yksityiseltä tai kolmannelta sek to rilta. Liikelaitos säilyy kuitenkin kaupungin suorassa ohjauksessa. - Liikelaitos on työkalu, joka mahdollistaa paremman omai suuden ar von säilyttämisen, oikeudenmukaisten kustannusten lasken nan ja investointien hallinnan sekä kustannustehokkaan palve lun tuottamisen.

5 - Liikelaitos voi toimia myös välivaiheena mahdolliselle yh ti öit tämiselle. TEKNISTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNTA: Keskustelun kuluessa Tarja Koutonen esitti, että liikuntapalveluissa jatketaan nykyisenä tehtäväaluekäytäntönä. Juhani Isotalo ja Sirkku Vinkka kannattivat Koutosen esitystä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu vastaesitys ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti kättennostoäänestystä, joka hyväksyttiin. Äänestyksessä Tarja Koutosen esitystä kannatti 5 lautakunnan jäsentä (I.I., S.V., J.I., T.K. ja T.M.) ja teknisen johtajan esitystä 4 jäsentä (A.R., P.J., T.T. ja J.L.) Puheenjohtaja totesi Tarja Koutosen esityksen tulleen lautakunnan päätökseksi.

Tilapalveluiden osalta tavoite on järjestää kaupungin tilapalvelut keski te tys ti, taloudellisesti, tehokkaasti ja ydintoimintaan keskittyen.

Tilapalveluiden osalta tavoite on järjestää kaupungin tilapalvelut keski te tys ti, taloudellisesti, tehokkaasti ja ydintoimintaan keskittyen. Kaupunginhallitus 207 05.10.2015 Kaupunginhallitus 106 30.05.2016 Liikuntalautakunta 25 20.06.2016 Liikuntapalvelujen jatkokehittäminen 172/0.05/2015 Kaupunginhallitus 05.10.2015 207 (Asian valmistelija

Lisätiedot

Tilapalveluiden osalta tavoite on järjestää kaupungin tilapalvelut keski te tys ti, taloudellisesti, tehokkaasti ja ydintoimintaan keskittyen.

Tilapalveluiden osalta tavoite on järjestää kaupungin tilapalvelut keski te tys ti, taloudellisesti, tehokkaasti ja ydintoimintaan keskittyen. Kaupunginhallitus 207 05.10.2015 Kaupunginhallitus 106 30.05.2016 Kaupunginhallitus 161 12.09.2016 Kaupunginvaltuusto 61 14.11.2016 Liikuntajohtajan viran kelpoisuusehtojen vahvistaminen 172/0.05/2015

Lisätiedot

VIRASTOSTA LIIKELAITOKSEKSI. 1. Toiminnan haasteet kiristyvässä kuntataloudessa

VIRASTOSTA LIIKELAITOKSEKSI. 1. Toiminnan haasteet kiristyvässä kuntataloudessa 1 VIRASTOSTA LIIKELAITOKSEKSI 1. Toiminnan haasteet kiristyvässä kuntataloudessa Kiinteistömassan ylläpidon kustannukset ovat kasvaneet viime vuosina huomattavasti nopeampaa kuin yleinen kustannuskehitys

Lisätiedot

Tilapalveluiden osalta tavoite on järjestää kaupungin tilapalvelut keski te tys ti, taloudellisesti, tehokkaasti ja ydintoimintaan keskittyen.

Tilapalveluiden osalta tavoite on järjestää kaupungin tilapalvelut keski te tys ti, taloudellisesti, tehokkaasti ja ydintoimintaan keskittyen. Liikuntapalvelujen jatkokehittäminen 172/0.05/2015 Kaupunginhallitus 05.10.2015 207 (Asian valmistelija Terho Ojanperä, puh. 044 4294210) Kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2015 talousarvion käsittelyn yhtey

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 77 Teknisten palveluiden lautakunta 13.07.2016 AIKA 13.07.2016 10:00-12:00 PAIKKA Akustiikka, videoneuvotteluhuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03. Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 Kunnanhallitus 137 30.05.2016 Valtuusto 66 22.06.2016 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 KH 137 KUUMA-komissio 29.2.2016 / 3 KUUMA-johtokunta 9.3.2016 / 22 KUUMA-komissio 29.2.2016

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös Kaupunginhallitus 142 13.04.2015 Tarkastuslautakunta1 114 12.06.2015 Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös 1453/02.02.01/2015 KHALL 13.04.2015 142 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus: Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Hallintosäännön muuttaminen KH

Kaupunginhallitus Hallintosäännön muuttaminen KH Kaupunginhallitus 115 13.05.2019 Hallintosäännön muuttaminen KH 13.05.2019 115 Tausta Äänekosken kaupungissa toteutettiin keväällä 2017 kaupungin hallin to sään nön mittava uudistaminen. Tarkoituksena

Lisätiedot

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus Konserni- ja 20 17.03.2014 kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus 175 24.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 28.04.2014 Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus 639/00/01/00/2010 KONKAUKE

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere Valtuusto 10.12.2018 aloite valtuutettu Alapere 1. Liikuntapalvelunpäällikönviran hoidon järjestely. Eli asian josta tein aloitteen 23.4 ja 27.8.2018 valtuustossa. Aloitteeseen Liikuntapalvelunpäällikön

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan KITTILÄN KUNTA Kokouskutsu 3/2016 1 Revontuli-Opiston jaosto Aika 28.11.2016 klo 17:00 Paikka Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie 28 99100 Kittilä Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 215 09.10.2017 Kunnanhallitus 222 30.10.2017 Kunnanhallitus 242 13.11.2017 Kunnanhallitus 266 04.12.2017 Kunnanvaltuusto 74 11.12.2017 JUVAN KUNNAN STRATEGIA 216/00.01/2017 KHALL 215 (Asian

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Aloite esityslistan liitteenä.

Aloite esityslistan liitteenä. Kaupunginhallitus 231 07.09.2015 Sivistys- ja 74 07.10.2015 vapaa-aikalautakunta Kaupunginhallitus 312 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 109 14.12.2015 Valtuustoaloite lasten iltapäivävälipalojen palauttamiseksi

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen Kaupunginhallitus 431 07.12.2015 Kaupunginhallitus 455 21.12.2015 Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen 723/01.02.00/2015 Kaupunginhallitus 07.12.2015 431 Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun

Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun Kaupunginhallitus 503 20.10.2014 Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun 580/10/00/02/2014 KH 503 Valmistelija: kaupungingeodeetti Matti Kivistö,

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02. Perusturvalautakunta 119 22.09.2016 Kunnanhallitus 324 17.10.2016 Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.00/2016 Perusturvalautakunta 22.09.2016 119 Perusturvan toimialalla

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ. TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT

Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT 114/01.00/2014 KHALL 30.06.2014 167 (Valmistelija kunnanjohtaja Kristiina Järvenpää,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hyvinvointilautakunnan sivistys- ja vapaa-aikajaosto

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hyvinvointilautakunnan sivistys- ja vapaa-aikajaosto Kaupunginhallitus 418 23.10.2017 Kaupunginvaltuusto 131 30.10.2017 Hyvinvointilautakunnan sivistys- ja vapaa-aikajaosto 50 19.09.2018 Liikuntapaikkasuunnitelman päivittäminen 1697/12.04.00/2017 KH 23.10.2017

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Rautatie on mahdollisuus

Rautatie on mahdollisuus Rautatie on mahdollisuus Pam flet ti Suo men rau ta teis tä ja liikennepolitiikasta Raideryhmä Suomes sa 22.5.2005 Olisi paljon helpompaa ministeriölle, jos RHK suostuisi ottamaan roiston roolin ja ehdottamaan,

Lisätiedot