Melua ulkona ja sisällä. Mistä vastapainoa hälyisään arkeen? FT Outi Ampuja dosentti, Helsingin yliopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Melua ulkona ja sisällä. Mistä vastapainoa hälyisään arkeen? FT Outi Ampuja dosentti, Helsingin yliopisto"

Transkriptio

1 Melua ulkona ja sisällä Mistä vastapainoa hälyisään arkeen? FT Outi Ampuja dosentti, Helsingin yliopisto

2 Huomioita ympäristömelusta Melu on kaupunkien ongelma Kaupungistumisen ennustetaan jatkuvan V Suomessa 2,1 hlö/auto, v ,5 hlö/auto Peak Car -ilmiö? V n. kolme miljoonaa henkilöautoa (nyt n. 2,6 milj.) VTT ennustaa, että suomalasten ajosuorite kasvaisi vuosina yhteensä noin kymmenen prosentin verran km/vuosi Tiivistyvä kaupunkirakenne -> Liikenteen melulle altistuvien määrän ennustetaan kasvavan

3 Henkilöautojen määrä Suomessa määrä

4 Ympäristömelu on vakava ongelma huonontaa kuuloa nostaa verenpainetta heikentää immuniteettijärjestelmää aiheuttaa stressiä heikentää unen laatua yhteys sydän- ja verisuonitauteihin viivyttää lasten lukemaanoppimista heikentää keskittymistä ja muistin toimintaa On viitteitä siitä, että pitkäaikainen kovalle melulle altistuminen aiheuttaa muutoksia aivotoimintaan siten, että tarkkaavaisuus suuntautuu helpommin ääniärsykkeisiin jolloin toimintakyky heikkenee tarkkaavaisuutta vaativissa tehtävissä. DALY (Disability-adjusted life-years) menetettyjen hyvän laadun elämän vuosia Länsi-Euroopan maissa: vuotta iskeemiset sydänsairaudet vuotta kognitiiviset haitat lapsille vuotta unen laadun heikentyminen vuotta tinnitus vuotta melun häiritsevyys Arvioidaan, että ainakin miljoona hyvän elämän vuotta menetetään vuosittain liikenteen melun johdosta länsi-euroopan maissa. Tieliikenne suurin melun aiheuttaja

5 Miten tästä eteenpäin? Melua voidaan torjua monin eri keinoin Maankäyttö ja kaavoitus erittäin pitkävaikutteisia keinoja Liikenneratkaisut avainasemassa liikenne teknologisessa murroksessa?

6 Sisätiloissa koettu melu Työpaikoilla esimerkkinä avotoimistot Koulut ja päiväkodit Harrastuksiin & vapaa-aikaan liittyvä melu Nuoret riskiryhmää? Oleellista on kokonaisaltistuminen

7 Mistä vastapainoa elinympäristömme hälyisyydelle? Suomalainen hiljaisuus/att uppleva tystnad kilpakeruuaineisto Hiljaisuuden määritelmä

8 Hiljaiset paikat kaupungeissa Metsä, luonto, hautausmaat Koti, sauna, kirkko, kirjasto Taide, musiikki, arjen askareet, lukeminen, klassinen musiikki

9 Stillheten innan staden vaknar, öde promenadstråk bullerfritt Smälter ihop med naturen bortom tid och rum min oas mitta nirvana (nainen, s. -53)

10 Mitä kuulen kun en kuule?/ Linnun lennon./ Mihin katoan ilman ääntä? / Läsnäoloon. / Missä olen hiljaisuudessa? / Kotona. (nainen, s.- 54)

11 Mihin hiljaisuutta tarvitaan? Hiljaisuus on luovan työn ennakkoehto. Hiljaisuudessa voi ladata akkuja. Hiljaisuus luo levollisuutta olemiseen. Hiljaisuutta tarvitaan lepoon ja voimien keräämiseen. Hiljaisuudessa on ihmeellistä, uutta luovaa voimaa. Hiljaisuus antaa mielenrauhaa. Hiljaisuus auttaa jäsentämään asioita. Hiljaisuudessa monet asiat saavat oikeat mittasuhteet. Hiljaisuus rauhoittaa ja parantaa, uudistaa ja puhdistaa. Hiljaisuus lääkitsee. Hiljaisuudessa ihminen voi kasvaa. Hiljaisuus on elämän rikkaus. Hiljaisuus auttaa kantamaan ihmisenä olemisen taakkaa.

12 Oleskelu ja lyhytkin vierailu elvyttävässä ympäristössä, kuten laajahkossa kaupunkimetsässä, lisää elvyttävää vaikutusta kuten tunnetta elinvoimaisuudesta, myönteistä mielialan tunnetta ja vähentää stressiä (Tyrväinen ym. 2014). Vierailut luonnonympäristössä laskevat verenpainetta, pulssia ja kortisolin määrää (Tyrväinen ym. 2014, Lee ym. 2012; Tsunetsugu ym. 2013). Elimistön kortisolipitoisuutta käytetään yleisesti yhtenä elimistön stressitilan arviointikeinona. Pääsyy hiljaisiin paikkoihin voi vähentää melun koettua häiritsevyyttä jopa %

13 Hiljaisuus on monipuolinen voimavara Moni vastaaja hakeutuu hiljaisuuteen säännöllisesti ja hyödyntää sujuvasti hiljaisuuden elvyttävää vaikutusta osana toimivaa arkea. Hiljaisuus edesauttaa myönteisten ajatusten syntymistä ja ohjaa huomiota pois negatiivista ajatuskuluista ja arjen huolista, jotka kuluttavat paljon psyykkistä energiaa. Vastaajat ovat havainneet tämän arkikokemuksena ja hakeutuvat siksi tarkoituksellisesti hiljaisuuteen löytääkseen vastapainoa työn ja arjen vaatimuksille. Toistuvat käynnit hiljaisissa paikoissa edesauttavan sinne hakeutuvien vastaajien hyvinvointia ja viihtyvyyttä ja vähentävät koettua stressiä. Osa vastauksista ilmentää suurta itsetuntemusta ja ymmärrystä omasta toistuvasta tarpeesta hiljaisuuteen. Tarve hiljaisuuteen korostuu vastaajilla, jotka ovat työssään paljon tekemisissä ihmisten kanssa tai tekevät luovaa työtä

14 Hiljaisuuden tarpeella mahdollisesti yhteys meluherkkyyteen, joka osin geneettistä ja on kasautunut perheisiin - osin myös opittua Hiljaisuus on vastaajille sujuvan arjen ehtymätön voimavara, joka saa uusia sävyjä iän myötä aivojen lepoa? Osa turvautuu hiljaisuuteen myös vaikeuksien keskellä ja muutamille se tarjoaa onnen hetkiä

15 10 vuoden iässä: Illalla sängyssä maatessani, äiti, tule tänne, täällä on hyttynen. Hän tulee (kolahdus) ja hyttynen hiljenee sängyn viereen. 20 vuoden iässä: Loma huvilalla luonnon helmassa. Vastakohta kangaspuiden jyskytykselle. 30 vuoden iässä: Hiljaisuus kun kaikki kolme lasta nukkuvat. 40 vuoden iässä: Hiljaisuus on siellä missä perhoset, kukat ja lepakot elävät elämäänsä. 50 vuoden iässä: Kun uppoudun kirjojen maailmaan. 60 vuoden iässä: Hiljaista on silloin kun laitan vasemman korvani tyynyä vasten. Oikea korvani kun on kuuro. 70 vuoden iässä: Kun muurahaiset rapistelevat metsässä ja kaikki äänet luovat mielenrauhaa. 89 vuoden iässä: Hiljaisuus on elämäni eliksiiriä. (nainen, s. -31)

16 Hiljaisuuden nelikenttä Kontemplatiivisuus Vahvuus Vain haudassa on hiljaista ahdistava hiljaisuus Heikkous Luonto, hyväilevä, lohduttava, elvyttävä hiljaisuus Sisäinen ympäristö Ulkoinen ympäristö Mahdollisuus Kulttuuri, teknologinen & taloudellinen maailma Uhka Positiivinen Negatiivinen

17 Voisimmeko oppia vastaajilta jotain?

18 Hiljaisuus sisältää potentiaalia Ärsykekylläisessä maailmassa hiljaisuus on viihdyttämisen antiteesi meidän tulee viihtyä itsemme kanssa Oleellista on tasapaino melun ja hiljaisuuden välillä

Hiljaa hyvä tulee? Ääniympäristön laadun merkitys terveydelle ja hyvinvoinnille

Hiljaa hyvä tulee? Ääniympäristön laadun merkitys terveydelle ja hyvinvoinnille Hiljaa hyvä tulee? Ääniympäristön laadun merkitys terveydelle ja hyvinvoinnille FT Outi Ampuja dosentti, Helsingin yliopisto Onko ääniympäristön laadulla merkitystä? Olemme kehittyneet luonnontilaisessa

Lisätiedot

Suomalaisen ääniympäristön muuttuminen 100 vuoden aikana

Suomalaisen ääniympäristön muuttuminen 100 vuoden aikana Suomalaisen ääniympäristön muuttuminen 100 vuoden aikana Suomalaisen aikana FT Outi Ampuja, dosentti (Helsingin yliopisto) johtava asiantuntija (Trafi) Kuva: Ritva Kovalainen Äänellisiä virstanpylväitä

Lisätiedot

Melunhallinta-asetus FT Outi Ampuja, johtava asiantuntija

Melunhallinta-asetus FT Outi Ampuja, johtava asiantuntija Melunhallinta-asetus FT Outi Ampuja, johtava asiantuntija Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. 27.11.20 1 Mikä? Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus 598/2014 tasapainoisen lähestymistavan mukaista

Lisätiedot

Lataa Oikeus hiljaisuuteen - Outi Ampuja. Lataa

Lataa Oikeus hiljaisuuteen - Outi Ampuja. Lataa Lataa Oikeus hiljaisuuteen - Outi Ampuja Lataa Kirjailija: Outi Ampuja ISBN: 9789510347751 Sivumäärä: 151 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 23.14 Mb Milloin kuulit viimeksi koivunlehden havinan tai sirkan

Lisätiedot

Musiikista ja äänestä yleisesti. Mitä tiedetään vaikutuksista. Mitä voi itse tehdä

Musiikista ja äänestä yleisesti. Mitä tiedetään vaikutuksista. Mitä voi itse tehdä Tarja Ketola 13.3.2017 Musiikista ja äänestä yleisesti Mitä tiedetään vaikutuksista Mitä voi itse tehdä MELU ihmisen tekemää ääntä, erityisesti sitä mitä ei pysty itse kontrolloimaan HILJAISUUS sallii

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Ympäristölautakunta Ypst/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Ympäristölautakunta Ypst/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (5) 320 Melun terveysvaikutukset ja ympäristömelun häiritsevyys Helsingissä HEL 2012-014572 T 11 00 01 Päätös päätti merkitä tiedoksi raportin Melun terveysvaikutukset

Lisätiedot

Arvioi seuraavia väittämiä. Puistojen äänimaisemaan sopivat äänet

Arvioi seuraavia väittämiä. Puistojen äänimaisemaan sopivat äänet Kuopiolaisille toteutettiin 28.11.-26.12.2017 karttakysely heidän kokemuksistaan Kuopion ääniympäristöstä. Kysely koostui kysymyksistä hyvän ja huonon ääniympäristön merkityksestä vastaajille sekä kokemuksista

Lisätiedot

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä 8.12.2016 Dos. Erja Rappe Al Esityksen sisältö Luonto, hyvinvointi ja terveys Ulkoiluun vaikuttavia tekijöitä Ulkoilun hyödyt Luonto

Lisätiedot

Lataa Metsän parantava voima - Florence Williams. Lataa

Lataa Metsän parantava voima - Florence Williams. Lataa Lataa Metsän parantava voima - Florence Williams Lataa Kirjailija: Florence Williams ISBN: 9789523124776 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.74 Mb Palkitun tietokirjailijan kiehtova teos selvittää, miksi

Lisätiedot

Luonnonkuidut akustisissa tuotteissa, Kalevi Kulonpää YesEco Oy

Luonnonkuidut akustisissa tuotteissa, Kalevi Kulonpää YesEco Oy Luonnonkuidut akustisissa tuotteissa, Kalevi Kulonpää YesEco Oy Yritys Perustettu 2009 Työntekijöitä 6 Yeseco Oy on ekologisiin akustiikkatuotteisiin erikoistunut innovatiivinen suomalainen yritys. Tuotteemme

Lisätiedot

Liikenteen meluntorjunta: nykytila, tavoitteet ja toimet - Tilaisuus Kirkkonummella 29.9.2008. Risto Saari Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen meluntorjunta: nykytila, tavoitteet ja toimet - Tilaisuus Kirkkonummella 29.9.2008. Risto Saari Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen meluntorjunta: nykytila, tavoitteet ja toimet - Tilaisuus Kirkkonummella 29.9.2008 Risto Saari Liikenne- ja viestintäministeriö Melualueilla (päiväajan yli 55 db, LAeq7-22 > 55 db) asuvien lukumäärät

Lisätiedot

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? LÄHTEET Pusa Tuija 2017. Kuitu monipuolisen ruuan osana. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/kuitu-monipuolisen-ruuan-osana Pusa Tuija 2017. Suolaa vain kohtuudella. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/suolaa-vain-kohtuudella

Lisätiedot

Urbaanin viherympäristön terveyshyödyt

Urbaanin viherympäristön terveyshyödyt Urbaanin viherympäristön terveyshyödyt Marjo Neuvonen, Luonnonvarakeskus KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO HELSINKIIN! KYSELYTUNTI 26.10.2016 marjo.neuvonen@luke.fi Tausta Liikunnan puute ja ylipaino ovat tällä

Lisätiedot

Luonto ja lapsi Luonto ja lapsi / Leena Lahtinen 2011

Luonto ja lapsi Luonto ja lapsi / Leena Lahtinen 2011 Luonto ja lapsi HIH-tutkimukset / Hyvinvointi ja terveys (Human issues in Horticulture tutkimus) Monitieteellinen tutkimus; ympäristöpsykologia, psykologia, sosiologia ja lääketieteellinen tietämys ja

Lisätiedot

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä

Lisätiedot

Melun terveysvaikutukset alle 80dB:n äänitasoilla

Melun terveysvaikutukset alle 80dB:n äänitasoilla Melun terveysvaikutukset alle 80dB:n äänitasoilla Irja Korhonen Ylilääkäri, Työterveys Aalto Lähteet: Suomen Lääkärilehti 36/2012 v sk 67 sivut 2445 2450b; Carter & Beh 1989; Miedema 2007; 3T Työturvallisuus

Lisätiedot

Luonnosta hyvinvointia

Luonnosta hyvinvointia Psykologi Kirsi Salonen Luonnosta hyvinvointia Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Luonto psykologin työssä Elämää maaseudulla eläin-ja ihmisperheen kanssa Elämäntapa Psykologiliiton

Lisätiedot

Palautuminen ja unen merkitys Laura Sarkonsalo Pirkanmaan Muistiyhdistys ry

Palautuminen ja unen merkitys Laura Sarkonsalo Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Palautuminen ja unen merkitys 17.4.2018 Laura Sarkonsalo Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Arjessa jaksaminen Kuormitus ja palautuminen tulee olla tasapainossa Pääosin tekijöihin pystyy vaikuttamaan itse Palautuminen

Lisätiedot

Luonto ja vapaaehtoistoiminta

Luonto ja vapaaehtoistoiminta Luonto ja vapaaehtoistoiminta Suomalaiset ja luonto Suomalaiset ovat luontokansaa ja ulkoilmaihmisiä. Suomen maa-alasta lähes 80 % on metsää. Metsä on merkinnyt suojaa, leipää ja lämpöä (Arvonen 2014).

Lisätiedot

Lataa Huutoja hiljaisuuteen. Lataa

Lataa Huutoja hiljaisuuteen. Lataa Lataa Huutoja hiljaisuuteen Lataa ISBN: 9789524953184 Sivumäärä: 359 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.28 Mb Mitä on melu ja mitä on hiljaisuus? Mikä ääni ärsyttää, mistä mieli kohenee? Pilaanko korvani

Lisätiedot

Luonnon- ja maisemanhoidosta hyvinvointia

Luonnon- ja maisemanhoidosta hyvinvointia Luonnon- ja maisemanhoidosta hyvinvointia Eeva Karjalainen, FT, Metsäntutkimuslaitos Luonnon- ja maisemanhoito maaseudulle lisää yrittäjyyttä ja vetovoimaa -seminaari Helsingissä 16.9.2008 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus 3.5.2017 Taru Hallikainen ARMOLLINEN VANHEMMUUS OLEN RIITTÄVÄN HYVÄ OLEN RAJALLINEN OLEN EPÄTÄYDELLINEN VOIN OTTAA APUA VASTAAN

Lisätiedot

Viherympäristö liikuttaa vaikutukset hyvinvointiin ja terveyteen. MMT, dos. Erja Rappe , Jyväskylä

Viherympäristö liikuttaa vaikutukset hyvinvointiin ja terveyteen. MMT, dos. Erja Rappe , Jyväskylä Viherympäristö liikuttaa vaikutukset hyvinvointiin ja terveyteen MMT, dos. Erja Rappe 21.3.2018, Jyväskylä Al Tausta Yli ¾ eurooppalaisista asuu kaupunkialueilla Kaupungistuminen tuottaa terveysongelmia

Lisätiedot

JAKSAMINEN VUOROTYÖSSÄ

JAKSAMINEN VUOROTYÖSSÄ JAKSAMINEN VUOROTYÖSSÄ 2/23/2016 Ulla Peltola; OH lab.hoit., TtM, opettaja 1 SISÄLTÖ vuorotyö ja terveys vuorotyön edut ja haitat työvuorosuunnittelu esimiestyö työn ja perheen/muun elämän yhteensovittaminen

Lisätiedot

Aivot narikkaan Asiakastilaisuus Riitta Veijalainen Vastaava työterveyspsykologi Voimavarakeskeinen työnohjaaja

Aivot narikkaan Asiakastilaisuus Riitta Veijalainen Vastaava työterveyspsykologi Voimavarakeskeinen työnohjaaja Aivot narikkaan Asiakastilaisuus 18.3.2019 Tähdelliset työt tehdään ja muuten ollaan kuin Ellun kanat Tuntematon sotilas Työelämän muutokset ja aivot Aivoterveyden uudet uhkat: -korkeat psyykkiset vaatimukset

Lisätiedot

Kylätulilla Yhdessä yhteisellä asialla

Kylätulilla Yhdessä yhteisellä asialla Kiertävä pysäkki 2011-2014 paikallinen päätöksenteko käräjäkivillä kylänuotion ympärillä ilman teknologisia laitteita ja yhdessäolo ovat tärkeitä Kylätapahtumat, Kylätulilla Yhdessä yhteisellä asialla

Lisätiedot

MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ?

MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ? MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ? SYDÄMEN SYKEVÄLIANALYYSI: IKKUNA KEHOON Sydän sopeutuu autonomisen hermoston välityksellä jatkuvastimuuttuviin tilanteisiin aiheuttamalla vaihtelua peräkkäisten sydämenlyöntien

Lisätiedot

Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna?

Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna? Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna? Yrittäjälääkäri Ville Pöntynen 22.1.2015 Lupauksen toiminta-ajatukset Hoidamme ja ennaltaehkäisemme sairauksia sekä työ- ja toimintakyvyn laskua lääketieteen,

Lisätiedot

Ensiapua. luottamus henkilöiden. jaksamiseen

Ensiapua. luottamus henkilöiden. jaksamiseen Ensiapua luottamus henkilöiden jaksamiseen Luottamushenkilön vaikea rooli kuormittaa Luottamustehtävään valittu haluaa hoitaa työnsä hyvin ja olla luottamuksen arvoinen. Luottamustehtävässä kuormittaa

Lisätiedot

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ±± ± ±± ±± ) ± 6± ± ± ; ; ± ± ± ± ±± ) ± ± ± ± ± ;; ± ± ± ± ; ; ; ± ± ± ; ) ; ± ± ƒ ; 6± ± ± ± ± Ι ± ; ) ± ± ± ƒ ; ± ±± ; ƒ ƒ) ± ± ± ƒ ; ƒ ± ; ± ; ) ± ± ± ƒ ± ± ± ; ± ± ;±

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Kokemuksia kansallispuistokäynneistä

Kokemuksia kansallispuistokäynneistä Kokemuksia kansallispuistokäynneistä Lataa luontoa seminaari Hyvinkää, Hyria 24.9.2015 Martti Aarnio, erikoissuunnittelija Metsähallitus, luontopalvelut Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa ja suojelee

Lisätiedot

Koppa kuntoon - stressin hallinta on ennen kaikkea pään asia. www.varavoimala.fi

Koppa kuntoon - stressin hallinta on ennen kaikkea pään asia. www.varavoimala.fi Koppa kuntoon - stressin hallinta on ennen kaikkea pään asia www.varavoimala.fi Nykyajan taudit * Kiiresairaus * Univelkatauti * Infoähky * Ilon puutos tauti * Hullutteluvajaus Kiire * Mistä kiire syntyy?

Lisätiedot

Elinvoimaryhmä ) Maistiaisia kuntalaiskyselystä. 2) Vesannon ja Vesannon kunnan strategia. 3) Teemat ja kokousajat

Elinvoimaryhmä ) Maistiaisia kuntalaiskyselystä. 2) Vesannon ja Vesannon kunnan strategia. 3) Teemat ja kokousajat Elinvoimaryhmä 9.10.2017 1) Maistiaisia kuntalaiskyselystä 2) Vesannon ja Vesannon kunnan strategia 3) Teemat ja kokousajat 4) Elinkeinoasiahenkilön kuulumisia 1 Kuntalaiskysely: taustatiedot 2 Vetovoimatekijäprofiili

Lisätiedot

https://www.facebook.com/ Metsamielimenetelma Metsämieli

https://www.facebook.com/ Metsamielimenetelma Metsämieli www.metsamieli.fi https://www.facebook.com/ Metsamielimenetelma Metsämieli Metsämieli- menetelmä u Luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutukset yhdistyvät mielentaitoharjoituksiin u Harjoittele pihalla,

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot

Perustehtävä ja arvot Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa

Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa 2009-2013 Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa Suomalainen ajankäyttö Suomalainen viestintä ja käytöstavat Suomalainen elämäntapa Aikatauluja ja sovittuja tapaamisaikoja on hyvä noudattaa täsmällisesti.

Lisätiedot

Näkökulmia mieslähtöiseen hyvinvointiosaamiseen. Matti Rimpelä Miestyön Foorumi IV 1.6.2011 Kokoushotelli Rantapuisto, Helsinki

Näkökulmia mieslähtöiseen hyvinvointiosaamiseen. Matti Rimpelä Miestyön Foorumi IV 1.6.2011 Kokoushotelli Rantapuisto, Helsinki Näkökulmia mieslähtöiseen hyvinvointiosaamiseen Matti Rimpelä Miestyön Foorumi IV 1.6.2011 Kokoushotelli Rantapuisto, Helsinki Poika Kevätpörriäisessä 1972 Mitä eroa on miehillä ja naisilla? Miehet kuolee

Lisätiedot

LVVI: Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset

LVVI: Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset LVVI: Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset Tarkoitus subjektiivisen hyvinvoinnin näkökulma ulkoiluun viimeisimmän lähiulkoilukerran ja luontomatkan hyvinvointikokemukset ulkoilukokemusten yhteys psyykkiseen

Lisätiedot

TURUN SEUDUN OMAISHOITAJAT RY. (www. omaishoitokeskus.fi) OMAISHOITAJAN HYVINVOINTI

TURUN SEUDUN OMAISHOITAJAT RY. (www. omaishoitokeskus.fi) OMAISHOITAJAN HYVINVOINTI TURUN SEUDUN OMAISHOITAJAT RY. (www. omaishoitokeskus.fi) OMAISHOITAJAN HYVINVOINTI MITÄ ON HYVINVOINTI? Hyvinvointi koostuu useista tekijöistä. Mitattaviksi hyvinvoinnin osatekijöiksi luetaan terveys,

Lisätiedot

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan Pieni uniopas Konstit on monet! Hyvän yön perusta rakennetaan jo aamulla edellisen yön unilta herätessä. Sen jälkeen päivän mittaan voi tehdä monta asiaa sen eteen, että seuraavana yönä unestaan saisi

Lisätiedot

Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011

Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011 Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011 Lähteenä: 65-vuotiaiden aikuisneuvolan tutkimustiedot & Sosioekonomiset terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 16.6.2011 geriatrian ylilääkäri

Lisätiedot

Tie kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin 23.09.2015 Uy, Laurea Lohja

Tie kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin 23.09.2015 Uy, Laurea Lohja Tie kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin 23.09.2015 Uy, Laurea Lohja Minna Vainio Psykoterapeutti, Coach, ft Yrittäjä, yrityksesi tärkein voimavara! Miten huolehdit siitä? SITKUN MUTKUN NYTKUN Pitääkö Flyygeli

Lisätiedot

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen Harrastukset Aikaa on Mielekäs tekeminen Edullisia harrasteita Työhistoria /voimavara Toimivan arjen kannalta uusien taitojen opettelu Ikäyliopisto

Lisätiedot

MELUNTORJUNNAN KEHITYS JA HAASTEET UUDELLAMAALLA ELYN NÄKÖKULMA

MELUNTORJUNNAN KEHITYS JA HAASTEET UUDELLAMAALLA ELYN NÄKÖKULMA MELUNTORJUNNAN KEHITYS JA HAASTEET UUDELLAMAALLA ELYN NÄKÖKULMA Larri Liikonen Uudenmaan ELY -keskus, Larri Liikonen 26.2.2015 1 MELUNTORJUNNAN KEHITYS Meluntorjunta alkanut Suomessa 1970 luvulla Ensimmäiset

Lisätiedot

BALANSSIN JOOGAPAKETIT 2016

BALANSSIN JOOGAPAKETIT 2016 BALANSSIN JOOGAPAKETIT 2016 Esim. kokous-, tyky-, tyhy- ja virkistyspäivien ohjelmaan liitettäviä palveluita. Virkisty joogakävelyllä 60min 100 kävelyä hiljaisuudessa hiekkadyyneillä pitkospuita pitkin.

Lisätiedot

Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja)

Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja) Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja) HARJOITUS: MIKÄ SINULLE ON ONNEA? Johtopäätös: Onnen hetket ovat hyvin henkilökohtainen

Lisätiedot

Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa

Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa Sanna-Kaisa Rautio, Metsähallitus luontopalvelut 6.10.2016 Luontoliikunta kustannukset Luontoliikunta Liikkumista joko aidossa tai osittain rakennetussa

Lisätiedot

Nimi: Asiakas: Annan suostumuksen tietojen kirjaamiseen ja käyttöön. En annan suostumusta tietojen kirjaamiseen ja käyttöön

Nimi: Asiakas: Annan suostumuksen tietojen kirjaamiseen ja käyttöön. En annan suostumusta tietojen kirjaamiseen ja käyttöön Nimi: Asiakkaalle kerrotaan, että Keuruun kaupungin vanhuspalvelut käyttää Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallinnoimaa potilastietojärjestelmää, jossa on yhteiskäyttömahdollisuus. Keuruun vanhuspalveluiden

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö

Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö Hyvä arki Luennon tavoitteena on lisätä tietoa omaan hyvinvointiin vaikuttavista

Lisätiedot

Lämmitä lasten luontosuhdetta

Lämmitä lasten luontosuhdetta Lämmitä lasten luontosuhdetta LYKE lykkii potkua luonto- ja ympäristökasvatukseen Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto Toiminnanjohtaja Niina Mykrä LYKE-nätverket Tukea koulujen ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Aito suomalainen saunaelämys -yhdistää luonnon, hiljaisuuden ja rentoutumisen. Carita Harju Levi

Aito suomalainen saunaelämys -yhdistää luonnon, hiljaisuuden ja rentoutumisen. Carita Harju Levi Aito suomalainen saunaelämys -yhdistää luonnon, hiljaisuuden ja rentoutumisen Carita Harju Levi 31.8.2017 Sauna from Finland Yhdistys perustettiin 29.4.2010 Jäseniä nyt laajasti eri toimialoilta yli 170

Lisätiedot

Metsän hyvinvointi- ja terveysvaikutukset tutkimusten mukaan. Eira-Maija Savonen Metsäntutkimuslaitos/ Parkano

Metsän hyvinvointi- ja terveysvaikutukset tutkimusten mukaan. Eira-Maija Savonen Metsäntutkimuslaitos/ Parkano Metsän hyvinvointi- ja terveysvaikutukset tutkimusten mukaan Eira-Maija Savonen Metsäntutkimuslaitos/ Parkano Luontoympäristö vaikuttaa positiivisesti terveyteen Psyykkiset vaikutukset: Vihreä ympäristö

Lisätiedot

Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja 1.10.2012

Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja 1.10.2012 Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja.0.202 Lähde: Muistiliitto ry, Pidä huolta muististasi-hanke 2005 - Sairaan tai vammaisen suuri ongelma on se, että

Lisätiedot

Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella

Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella 1 Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella Maija Suokas, Johanna Varjo, Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, Turku Tulosten julkistaminen 12.5.2015 Tämä esitys on vapaasti nähtävissä sivulla:

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

Kaupunkilaisten kokemuksia elinympäristön laadusta

Kaupunkilaisten kokemuksia elinympäristön laadusta Kaupunkilaisten kokemuksia elinympäristön laadusta Ympäristöterveyskyselyn tuloksia 14.12.2016 Timo Lanki HSY:n ilmanlaadun tutkimusseminaari Tausta Kaivattiin ilmansaasteiden ja melun epidemiologisiin

Lisätiedot

Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi

Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi Mindfulness eli tietoinen hyväksyvä läsnäolo on kokemuksen ja oman olotilan havainnointia. Läsnäoloharjoituksessa tarkoitus ei ole muuttaa kokemusta: olennaista

Lisätiedot

Kaupunkiviheralueilta terveyttä: onko ympäristön laadulla väliä?

Kaupunkiviheralueilta terveyttä: onko ympäristön laadulla väliä? Kaupunkiviheralueilta terveyttä: onko ympäristön laadulla väliä? Liisa Tyrväinen, professori METLA Argumenta seminaari: Luontoympäristön vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin 19.11. 2013, Majvik, Kirkkonummi

Lisätiedot

Ratsastuksen 2000-luvun ilmiöt

Ratsastuksen 2000-luvun ilmiöt HEVOSALA WAU! Yhteiskunnan muutos o Väestö ikääntyy ja keskittyy alueellisesti o Yhteiskunta palvelullistuu ja hyvinvointipalveluiden kysyntä kasvaa o Some ja digitaalisuus mullistavat vuorovaikutussuhteita

Lisätiedot

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖPAJA 2, HANKEKUVAUS VE1 HANKEKUVAUS VE2 HANKEKUVAUS VE0A JA VE0B ARVIOINTIMENETELMÄT Herkkyys Alhainen Keskisuuri

Lisätiedot

Tuulivoima & lähiasukkaat

Tuulivoima & lähiasukkaat Tuulivoima & lähiasukkaat..0 Tutkimuksesta Tutkimuksella pyrittiin selvittämään asukkaiden mielipiteitä tuulivoimasta neljällä paikkakunnalla, jossa on moderneja tuulivoimaloita. Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit.

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa Aistit. Aistien maailma Ympäristön havainnointi tapahtuu aistien välityksellä. Tarkkailemme aistien avulla jatkuvasti enemmän tai vähemmän tietoisesti

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO)

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO) Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO) Harri Pursiainen, liikenne- ja viestintäministeriö TransEco tutkimusohjelman aloitusseminaari Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 OSALLISTUJAT Viimeisin Energiatesti 1.8.2014 +0% 100% Energiatestiin kutsuttiin 10 henkilöä, joista testiin osallistui 10. Osallistumisprosentti oli 100 %. Osallistumisprosentin

Lisätiedot

Miten lapsi oppii hyvinvointia ja myös pahoinvointia? Matti Rimpelä 30.3.2011 Elämyksiä ja elämää Hevonen osana hyvinvointipalveluja

Miten lapsi oppii hyvinvointia ja myös pahoinvointia? Matti Rimpelä 30.3.2011 Elämyksiä ja elämää Hevonen osana hyvinvointipalveluja Miten lapsi oppii hyvinvointia ja myös pahoinvointia? Matti Rimpelä 30.3.2011 Elämyksiä ja elämää Hevonen osana hyvinvointipalveluja Lapsi jaetaan osiin: Joukkoharha Koti kasvattaa Koulu opettaa Sosiaali-

Lisätiedot

TerveysInfo. Hellitä hetkeksi punnitse voimavarasi Omien voimavarojen kartoitukseen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen.

TerveysInfo. Hellitä hetkeksi punnitse voimavarasi Omien voimavarojen kartoitukseen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen. TerveysInfo Arjen aapinen Julkaisu muistuttaa yksinkertaisista keinoista, joilla jokainen voi huolehtia mielensä hyvinvoinnista ja jaksamisestaan. 2005 maksuton, 17,6 x 17,6 cm : 24 s. :piirr. : 2 vär.

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Anni Mikkonen

Kommenttipuheenvuoro. Anni Mikkonen Kommenttipuheenvuoro Anni Mikkonen 30.9.2014 Tuulivoimatilanne Suomessa suhteessa tavoitteisiin Tilanne 31.12.2013 448 MW Tuotanto 777 GWh/a (2013) Suomen energia- ja ilmastostrategia 2020 tavoite: 6 TWh

Lisätiedot

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Elämän mullistavat muutokset Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Miksi haluan puhu muutoksista? Muutos lisää stressiä yksilölle, parille ja perheelle Stressi voi olla niin suuri, ettei meidän opitut

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Koululaisten lepo ja uni

Koululaisten lepo ja uni Koululaisten lepo ja uni Hyvinvoinnin kolmio tasapainoon ravinto lepo liikunta 1 Lepo ja rentoutuminen Mikä on lepoa ja rentoutumista, mikä taas ei? Jokaisella on oma tapansa levätä ja rentoutua. Kauhuelokuvan

Lisätiedot

klo 10:00 Ryhmän omaa aikaa

klo 10:00 Ryhmän omaa aikaa Voimaa vertaisuudesta 13.-18.3.2015 Suomen Parkinsonliitto -11:30 Lempeää liikuntaa Liikelaajuuksilla tasapainoa aikaa 12:00 lounas 12:00 lounas 12:15 lounas 12:15 lounas 11:15 lounas Ravinto osana itsehoitoa.

Lisätiedot

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LASTENOHJAAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.- 16.9.2011, Lahti Jouko Vesala (lähteinä Bent Falk, Pirjo Tuhkasaari, Jukka Mäkelä, Soili Poijula) Johdanto Lapsi/ nuori kehittyy vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

YKSINÄISYYS. VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio

YKSINÄISYYS. VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio YKSINÄISYYS VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio HELSINKIMISSIO HelsinkiMissio on sosiaalialan järjestö, joka toimii seniorityön, nuorten kriisityön, lapsiperheiden ja erityisryhmien parissa. Järjestön

Lisätiedot

Luontoliikuntalähtöiset palvelut hyvinvoinnin edistämisessä. 17.9.2013 Lea Konttinen

Luontoliikuntalähtöiset palvelut hyvinvoinnin edistämisessä. 17.9.2013 Lea Konttinen Luontoliikuntalähtöiset palvelut hyvinvoinnin edistämisessä Vihreää hyvinvointia: Testi luonnon hyvinvointivaikutuksista N=33 Hyvinvointia, mutta miten? Teknologialla? Lääkkeillä? Luonnolla? Ihminen edellä

Lisätiedot

Tuulivoimaloiden (infra)ääni

Tuulivoimaloiden (infra)ääni Tuulivoimaloiden (infra)ääni 13.11.2018 I TkT Panu Maijala, VTT Kaikki tämän esityksen kuvat ja grafiikka: Copyright 2018 Panu Maijala Esityksen sisältö Mistä kiikastaa? Tuulivoimaloiden äänen perusteita.

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Tarja Ketola 17.11.2015. Uni ja univaje. Vireyden säätely. Väsyvyys (fatiikki)

Tarja Ketola 17.11.2015. Uni ja univaje. Vireyden säätely. Väsyvyys (fatiikki) Tarja Ketola 17.11.2015 Uni ja univaje Vireyden säätely Väsyvyys (fatiikki) Nukumme noin 1/3 elämästämme. Ideaali unen määrä on 7 tuntia/vrk (alle 6 yli 9) Sekä lyhyemmät että pidemmät unimäärät nostavat

Lisätiedot

ARKIPÄIVÄN KUUNTELUYMPÄRISTÖT JA MELUN VAIKUTUKSET. Valtteri Hongisto

ARKIPÄIVÄN KUUNTELUYMPÄRISTÖT JA MELUN VAIKUTUKSET. Valtteri Hongisto ARKIPÄIVÄN KUUNTELUYMPÄRISTÖT JA MELUN VAIKUTUKSET Valtteri Hongisto Jokainen meistä määrittelee melun olemassaolon, melun lähteen ja melun häiritsevyyden asteen hyvin yksilöllisesti. Yhtä voi häiritä

Lisätiedot

Lataa Saunajooga - Tiina Vainio. Lataa

Lataa Saunajooga - Tiina Vainio. Lataa Lataa Saunajooga - Tiina Vainio Lataa Kirjailija: Tiina Vainio ISBN: 9789510386866 Sivumäärä: 144 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 20.81 Mb Monen työpäivä on täynnä hälyä ja kilpajuoksua aikaa vastaan. Illalla

Lisätiedot

8 UNI JA LEPO. sivut 85-91

8 UNI JA LEPO. sivut 85-91 8 UNI JA LEPO sivut 85-91 Mene janalle oikeaan kohtaan Kuinka paljon nukuit viime yönä? Kuinka paljon nukuit la-su välisenä yönä? Minkälainen vireystilasi on juuri nyt? Oletko aamu- vai iltaihminen? ABC:

Lisätiedot

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita

Lisätiedot

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2012 (9.3.2012) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Ysitien(Vt 9) tieliikenteen aiheuttamaa melutasoa Etelä-Keljon

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi. Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen 1 18.2.2013

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi. Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen 1 18.2.2013 Hyvinvointia työstä Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen 1 Uni, aivot stressi Sampsa Puttonen Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen 2 Sisällys 1. Uni ja aivot - unen merkitys aivoille - miten huolehtia unesta

Lisätiedot

Tehdään yhdessä luonto mielen hyvinvoinnin edistäjänä palvelutalossa

Tehdään yhdessä luonto mielen hyvinvoinnin edistäjänä palvelutalossa Tehdään yhdessä luonto mielen hyvinvoinnin edistäjänä palvelutalossa Tarja Levo TunneMieli-projekti (2012-2016) Eläkeliitto ry tarja.levo@elakeliitto.fi (040) 7257 410 95 % suomalaisista harrastaa ulkoilua

Lisätiedot

Lataa Hyvä yö - Björn Hedensjö. Lataa

Lataa Hyvä yö - Björn Hedensjö. Lataa Lataa Hyvä yö - Björn Hedensjö Lataa Kirjailija: Björn Hedensjö ISBN: 9789518845396 Sivumäärä: 197 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.46 Mb Hyvä yö on kirja asiasta, joka on oikean ruokavalion ja riittävän

Lisätiedot

Adhd:n värittämä perhe-elämä

Adhd:n värittämä perhe-elämä Adhd:n värittämä perhe-elämä Vapaaehtoistoiminnan suunnittelija, pari- ja perheterapeutti Kaisa Humaljoki 10.10.2016 ADHD-liitto ry 1 Mikä on adhd? Adhd on neuropsykiatrinen häiriö Sen ydinoireet ovat

Lisätiedot

Strategian raportointi 2016 Kaupunginhallitus

Strategian raportointi 2016 Kaupunginhallitus Strategian raportointi Kaupunginhallitus 2.5.2017 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta

Lisätiedot

Seudullinen ikäihmisten perhehoito. Satakunnan Vanhusneuvosto 3.12.2015. Maarit Haverinen

Seudullinen ikäihmisten perhehoito. Satakunnan Vanhusneuvosto 3.12.2015. Maarit Haverinen Seudullinen ikäihmisten perhehoito Satakunnan Vanhusneuvosto 3.12.2015 Maarit Haverinen Perhehoito Perhehoitoa säätelee Perhehoitolaki (2015) Käsittää kaikki perhehoidon asiakasryhmät: Lapset Henkilöt,

Lisätiedot

Eväitä parempaan itsensä johtamiseen Hanna Poskiparta, Novetos Oy

Eväitä parempaan itsensä johtamiseen Hanna Poskiparta, Novetos Oy Eväitä parempaan itsensä johtamiseen 6.6.2019 Hanna Poskiparta, Novetos Oy Kerro vieruskaverille TOIMINTA: Yksi asia, jonka sait valmiiksi tällä viikolla? TUNNE: Miltä tuntui? MERKITYS: Mitä tämä merkitsi

Lisätiedot

Hiljaisten äänimaisemien merkitys, hyödyntäminen ja suojelu luontomatkailun näkökulmasta

Hiljaisten äänimaisemien merkitys, hyödyntäminen ja suojelu luontomatkailun näkökulmasta Hiljaisten äänimaisemien merkitys, hyödyntäminen ja suojelu luontomatkailun näkökulmasta Kestävä hiljaisuus, kestävä matkailu? seminaari 29.4.2014 - Hiljaisuusmatkailun reunaehtoja ja mahdollisuuksia Anne

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Virkeä ja terve kuljettaja 1 Virkeä ja terve kuljettaja Ammattikuljettajalla riittävä uni ja lepo, säännöllinen

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

Green care luonto hoitotyössä. Kukkiva kaupunki , Kerava Dos. Erja Rappe

Green care luonto hoitotyössä. Kukkiva kaupunki , Kerava Dos. Erja Rappe Green care luonto hoitotyössä Kukkiva kaupunki 15.6.2017, Kerava Dos. Erja Rappe Al Sisältö Viherympäristöjen terveys- ja hyvinvointivaikutukset Green care luontolähtöiset palvelut Suhteellisen terveyden

Lisätiedot