Niina Mäntykorpi & Suvi Pokela TERVEYSTIEDON OPPIMISEN JA TERVEYDENHOITAJAN OHJAUKSEN VAIKUTUS KAHDEKSASLUOKKALAISTEN SEKSUAALITERVEYSASENTEISIIN

Transkriptio

1 Niina Mäntykorpi & Suvi Pokela TERVEYSTIEDON OPPIMISEN JA TERVEYDENHOITAJAN OHJAUKSEN VAIKUTUS KAHDEKSASLUOKKALAISTEN SEKSUAALITERVEYSASENTEISIIN Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Lokakuu 2007

2 KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU TIIVISTELMÄ Hoitotyön koulutusohjelma Terveydenhoitaja Tekijät: Niina Mäntykorpi ja Suvi Pokela Opinnäytetyön nimi: Terveystiedon ja terveydenhoitajan ohjauksen vaikutus kahdeksasluokkalaisten seksuaaliterveysasenteisiin Työn ohjaaja: TtM, Lehtori, Timo Kinnunen Työn tarkastaja: KL, Maija Maunula Valmistumisvuosi: 2007 Sivuja: 34+3 Opinnäytetyön tarkoituksena terveystieto-oppinaineen sekä terveydenhoitajan vaikutuksia Kiviniityn koulun kahdeksasluokkalaisten asenteisiin ja tietoihin seksuaaliterveydestä. Lisäksi tutkimme sitä, että kuinka saatavilla nuoret kokivat terveydenhoitajan palveluiden olevan. Tutkimusaineisto koostuu kaikista Kiviniityn koulun 8-luokkalaisista, kyselyyn vastaaminen oli vapaaehtoista. Yhteensä kyselyyn vastasi 84 oppilasta, joista 42 oli tyttöjä ja 42 poikia. Tukimustehtävät olivat: millaisia käsityksiä kahdeksasluokkailaisilla on seksuaaliterveydestä? Miten terveystieto-kurssit ovat vaikuttaneet kahdeksasluokkalaisten seksuaaliterveysasenteisiin? Kuinka nuoret näkevät terveydenhoitajan osuuden seksuaaliterveyskasvatuksessa? Tutkimus oli kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus, joka suoritettiin kolmisivuisen kyselylomakkeen avulla. Kyselylomakkeen kaikki 23 kysymystä olivat monivalintakysymyksiä. Kysymykset oli jaettu neljään osioon, jotka olivat taustatiedot, seksuaaliterveys, terveystieto sekä kouluterveydenhoitaja. Tutkimusaineisto analysoitiin SPSS-tilasto-ohjelmalla. Tutkimustuloksista kävi ilmi että terveystieto-kurssi on tarpeellinen tiedonlähde 8- luokkalaisille seksuaaliterveystietoja ajatellen. Suurin osa koki, että kurssi on ainakin jonkin verran hyödyllinen ja että kurssilta saa ajankohtaista tietoa. Lisäksi kurssi oli muuttanut useiden oppilaiden (77,4 %) käsityksiä seksuaaliterveydestä. Lähes kaikki vastaajista olivat sitä mieltä, että koulussa saa riittävästi tietoa seksuaaliterveyteen liittyvistä asioista, niin kurssilta kuin myös terveydenhoitajalta. Terveydenhoitajan tavoitettavuuteen koululla sekä luotettavuuteen suurin osa oppilaista oli tyytyväisiä. Avainsanat: Terveystieto, seksuaaliterveys, terveydenhoitaja

3 Central Ostrobothnia University Of Applied Sciences Degree Programme In Nursing Public Health Nurse ABSTRACT Authors: Niina Mäntykorpi and Suvi Pokela Name of the thesis: The effects of health education and guidance given by a school health nurse on an 8 th grader s attitude concerning sexual health. Instructor: Timo Kinnunen Supervisor: Maija Maunula Year of completion: 2007 Pages: 34+3 The purpose of the thesis was to clarify the effects of health education and guidance given by school health nurse on the attitudes and knowledge of sexual health of eighth graders in Kiviniitty School. In addition we studied students opinion on how easily the services of the school health nurse were at available. The data consisted of all of the 8 th graders (N=119), answering to the questionnaire was voluntary. In total, 84 students answered to the questionnaire, of whom 42 were girls and 42 were boys. The research method was quantitative, and it was done with the help of a three-page questionnaire. All of the 23 questions were multiple-choice questions, being divided into four sections: background information, sexual health, health education and the school health nurse. The data was analysed with the help of SPSS-statistics program. The results indicate that the health care courses as well as the school health nurse have notable influences on the attitudes and health care knowledge of the pupils. According to the respondents, sexual health is being covered in schools sufficiently and 81% of the students felt the school was providing them with new information on sexual health. Almost all of the respondents regarded themselves as having sufficient information about sexual health. This thesis concludes that the health care course is a rather useful source of information to the eighth graders. Almost all of the respondents agreed that health education courses are both upto-date and useful. 73, 4% of the respondents considered that health education courses have changed their attitudes of sexual health. The information received from the school health nurse was considered as useful by the youth and 65, 4 % of the respondents felt that it was easy to talk to the school health nurse. 80, 9 % of the respondents could trust the school health nurse and almost as many admitted that the school health nurse had influenced their sexual health positively. Key words: Health education, eighth grader, sexual health, school health nurse

4 TIIVISTELMÄ ABSTRACT SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 NUORTEN SEKSUAALITERVEYDEN EDISTÄMINEN TERVEYS- TIEDON JA TERVEYDENHOITAJAN AVULLA Nuoruusiän kehitys Terveystieto oppiaineena Seksuaaliterveyden opettaminen Kouluterveydenhoitaja seksuaaliterveyden edistäjänä Aikaisemmat tutkimukset 9 3 TUTKIMUSONGELMAT 12 4 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTTAMINEN Tutkimuksen kohderyhmä Tutkimuksen aiheen rajaus Tutkimusmenetelmä Tutkimuksen luotettavuus Tutkimusaineiston käsittely ja analysointi 16 5 TULOKSET Tutkimuksen taustatiedot Seksuaaliterveyttä koskevat asenteet ja mielipiteet Nuorten käsitykset terveystiedon opetuksesta Kouluterveydenhoitaja seksuaaliterveyden ohjaajana 21 6 POHDINTA Tutkimusmenetelmien tarkastelua Tutkimustulosten tarkastelua 27 LÄHTEET 33 LIITTEET

5 1 1 JOHDANTO Opinnäytetyömme aihe käsittelee kahdeksasluokkalaisten nuorten terveystietokasvatusta ja terveystiedon opettamisen sekä kouluterveydenhoitajan merkitystä seksuaaliterveydelle. Tutkimus suoritettiin keväällä 2007 Kokkolan Kiviniityn yläasteen kahdeksasluokkalaisille yhteistyössä koulun terveydenhoitajan, Pirjo Mansikka-Ahon kanssa. Opinnäytetyön lähtökohtana oli terveystiedon tuleminen uutena oppiaineena koulujen opetussuunnitelmiin porrastetusti vuoden 2004 opetussuunnitelmauudistuksen yhteydessä. Vuodesta 2006 asti terveystieto on ollut pakollinen kaikille luokkalaisille ja sen keskeiset sisällöt rakentuvat lapsen kasvun ja kehityksen myötä ajankohtaisiksi tulevista terveysasioista, kuten kehityksestä, terveydestä ja seksuaalisuudesta. Se luo perustaa aikuisuuden hyvinvoinnille sekä kehittää motivaatiota ja myönteisiä asenteita terveellisiä elämäntapoja kohtaan. (Terho 2002, ) Itse seksuaaliterveysopetuksen keskeinen tavoite on tukea nuorten seksuaalisen ja sukupuoli-identiteetin kehittymistä ja sen perustana ovat itsetuntemus, ihmissuhteet ja vuorovaikutustaidot. (Liinamo 2005,24.) Tutkimuksen avulla halusimmekin selvittää, onko terveystiedon opettamisella vaikutusta nuorten seksuaaliterveystietojen lisäksi myös asenteisiin ja kuinka terveydenhoitaja kykenisi paremmin edistämään heidän seksuaaliterveyttään. Valitsimme kahdeksasluokkalaiset tutkimuksen kohderyhmäksi, sillä se on mullistavaa kasvun ja kehityksen aikaa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Kahdeksasluokkalaiset ovat vuotiaita, ja tässä iässä nuori muodostaa oman, riippumattoman arvomaailmansa. Tämän nuoruusvaiheen haasteena on seksuaalinen kypsyminen ja oman identiteetin hyväksyminen, mutta liian varhainen seksuaalisuuden korostaminen voi johtaa ongelma- ja riskikäyttäytymiseen. (Kosunen ja Ritamo, 2004, ) Terveystiedon opetuksen vaikutuksia asenteisiin onkin hyvä peilata juuri tämän ikäisten nuorten kohdalla, sillä ikävaiheeseen kuuluu tiedon runsas kertyminen sekä kavereilta että tiedotusvälineistä. Tämä saattaa väärentää seksuaalisuudesta kehittyvää kuvaa, jonka korjaaminen myöhemmässä ikävaiheessa voi olla haastavaa.

6 2 2 NUORTEN SEKSUAALITERVEYDEN EDISTÄMINEN TERVEYS- TIEDON JA TERVEYDENHOITAJAN AVULLA 2.1 Nuoruusiän kehitys Aikuisuuteen ei siirrytä suoraan lapsuudesta, vaan se tapahtuu asteittain. Nuoruusikä määritellään yleisesti alkamaan noin 12 ikävuodesta ja päättymään 22 ikävuoteen, ja tällöin nuoresta muodostuu psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Tähän vaikuttavat nuoren oma aktiivisuus, ympäristö sekä perimä. Kehitystapahtumat kulkevat rinnakkain ja ne ovat sidoksissa nuoren oman murrosiän alkuun. (Nummelin 1997, 21; Muhola & Määttälä 2002, 3.) Nuoren psyykkinen kehitys jaetaan kolmeen osa-alueeseen: seksuaaliseen kehitykseen, joka nousee biologisesta kypsymisestä, itsenäistymiseen sekä identiteetin muodostumiseen. Kehitystä tapahtuu jokaisessa nuoruusiän eri vaiheessa, joka on jaoteltu varhaisnuoruuteen, keskinuoruuteen ja myöhäisnuoruuteen. Varhaisnuoruus käsittää kaikki vuotiaat ja keskinuoruus, eli varsinainen nuoruus, kaikki vuotiaat nuoret vuotiaat käyvät puolestaan jo myöhäisnuoruuden vaihetta. Peruskoulun kahdeksasluokkalainen, iältään vuotias, elää psyykkisessä kehityksessään joko varhaisnuoruutta tai keskinuoruutta ja käy läpi niiden sisältämiä kehitysvaiheita. Puberteetin alkaminen käynnistää varhaisnuoruuden ja hormonaalisten muutosten aiheuttamien sekundaaristen sukupuoliominaisuuksien kehittyminen voi herättää ahdistusta ja häpeää. Myös tunne-elämykset voimistuvat, mieliala tulee ailahtelevaiseksi ja ihmissuhteet muuttuvat. Suhtautuminen vanhempiin alkaa muuttua selvästi, mikä johtaa keskinuoruudessa yleensä tapahtuvaan vanhemmista irtautumiseen. Kaverisuhteet muodostuvat yhä tärkeämmiksi ja niiden avulla nuori peilaa itseään ja omaa seksuaalisuuttaan. (Laine 2002, ; Liinamo 2005, 36.) Murrosiän alkaminen aiheuttaa suuria muutoksia nuoren fyysisessä olemuksessa. Tähän liittyvät sukupuolinen kypsyminen, kasvupyrähdys sekä lopulta pituuskasvun hidastuminen ja päättyminen. Suurimmat fyysiset muutokset tytöillä ovat rintarauhasten kehittyminen, sekä ensimmäinen kuukautisvuoto, joka ilmaantuu noin kahden vuoden kuluttua murrosiän

7 3 alkamisesta. Pojilla sukupuolielinten kasvu, ensimmäiset siemensyöksyt ja äänen madaltuminen ovat merkkejä murrosiästä. Nuoren kasvu ja siinä esiintyvät mahdolliset ongelmat näkyvät usein huolena omasta kehosta. Tällöin nuori hakeutuu usein terveydenhoitajan tai muun asiantuntijan puheille. Tässä ikävaiheessa nuori tarvitsee vahvistusta sille, että hänen kehonsa on juuri sellainen kuin sen pitää olla. (Laine 2002, ) Nuorten sosiaalisten taitojen kehitys on yhteydessä moniin tekijöihin, kuten nuoren koulumenestykseen ja vanhempien koulutustasoon. Yläasteella nuoret muodostavat epäyhtenäisemmän ryhmän kuin ala-asteella, jonka vuoksi heidän sosiaaliset suhteensa vaihtelevat suuresti. Kouluyhteisön ulkopuolella nuoret toimivat yleensä mielellään ryhmissä ja ovat hyvin sosiaalisia, mutta on myös hiljaisia ja vetäytyviä nuoria, joilla saattaa olla sosiaalisessa kehityksessä vuosienkin viive. Tämä ilmenee usein vasta peruskoulun jälkeen, kun nuori on kykenemätön jatko-opiskeluihin. Sosiaalisen identiteetin kehitykseen kuuluvat myös pohdiskelut moraalisista, yhteiskunnallisista ja ideologisista kysymyksistä, eivätkä ajatukset useinkaan pohjaa vanhempien tai opettajien näkemyksiin. (Kaivosoja 2002, ) Yläasteella nuorten seurustelusuhteet tulevat ajankohtaisiksi ja yleistyvät. Suurimmalla osalla peruskoulun päättävistä nuorista on kokemuksia seurustelusta ja myös seksuaalikokemusten määrä kasvaa iän myötä. Valtakunnallisten tutkimusten mukaan 1990-luvun lopussa peruskoulujen kahdeksasluokkalaisista tytöistä seurusteli noin joka kuudes ja pojista joka kahdeksas. Seurustellessaan nuori peilaa itseään ja testaa omaa seksuaalista identiteettiään. Rakastumiset ovat usein intohimoisia ja lyhytaikaisia ja näissä korostuu tyttöjen ja poikien välinen huomattava kehitysero. Tytöt seurustelevat usein vakiintuneesti itseään vanhempien poikien kanssa. (Kaivosoja 2002, 118; Liinamo 2005, ) 2.2 Terveystieto oppiaineena Koululakien muutokset tulivat voimaan (453, 454, 455/2001), joiden myötä terveystiedosta tuli perusopetuksen, lukion ja ammatillisen koulutuksen tietoaine, kun se aiemmin oli luokiteltu taito- ja taideaineeksi, jolloin se oli rinnastettavissa esimerkiksi liikuntaan. Luokkien 1-6 terveystiedon opetuksesta vastaa luokanopettaja luokkalaisten ja lukion sekä ammatillisen koulutuksen terveystiedon opetuksesta vastaa

8 4 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut terveystiedon opettaja. Siirtymävaihe uuteen käytäntöön kestää kuitenkin vuoteen Ennen tätä vuotta terveystietoa opettamaan ovat päteviä esimerkiksi aineopettajat. (Simonen 2002, ) Terveystieto tuli uutena oppiaineena koulujen opetussuunnitelmiin porrastetusti vuoden 2004 opetussuunnitelmauudistuksen yhteydessä ja vuodesta 2006 asti se on ollut pakollinen kaikille 7 9 -luokkalaisille. Opetussuunnitelman mukaan terveystiedon opetusta tulee järjestää kolme vuosiviikkotuntia omana oppiaineenaan, mikä tarkoittaa kolmea erillistä, noin 38 oppitunnin mittaista kurssia. (Kosunen & Ritamo 2004, ) Terveystiedon opetuksen tarkoituksena on terveyden ymmärtäminen psyykkiseksi, fyysiseksi ja sosiaaliseksi kokonaisuudeksi. Sen keskeisiin sisältöihin kuuluu kasvun ja kehityksen osa-alueet, terveyden merkitys arjessa ja elämän eri vaiheissa, voimavarojen tunnistaminen, sekä yhteiskunnan ja kulttuurin vaikutus terveyteen. (Opetushallitus 2004.) Terveystiedon opettaminen on terveysalan näkökulmasta tarpeellista: kun väestön määrällisiä terveystietoja ja taitoja lisätään huomattavasti, antaa tämä yhä useammalle suomalaiselle valmiudet perustaa omat elämäntapavalintansa tietoisiin valintoihin. Mikäli terveystietoa sisällytetään riittävä tuntimäärä kaikkia oppivelvollisia kohtaan, saattaa tämä osaltaan vähentää koulutuksen tasoeroista johtuvia terveyseroja. (Simonen 2002, ) Terveystietoa käsitellään eri näkökulmista riippuen vuosikurssista. Seitsemännellä luokalla aloitetaan murrosiän kasvun ja muutoksen asioista. Kurssilla käydään läpi pituuden, painon ja seksuaalisuuden kehitystä sekä perheen ja ystävien merkitystä nuoren elämässä. Kurssilla käsitellään ympäröivän yhteiskunnan ilmiöiden, kuten lainsäädännön ja tiedotusvälineiden vaikutuksia nuoreen, ja lisäksi käydään läpi nuoren keskustelutaitojen kehittämistä, voimavarojen löytämistä, sekä selviämisen keinoja itsensä ja muiden kanssa. Kurssin päätavoitteena on erityisesti sosiaalisen ja psyykkisen hyvinvoinnin lisääntyminen erityisesti erilaisten harjoitusten ja itsearvioinnin keinoin. (Reinikkala, Ryhänen, Penttinen & Pesonen 2003, 5.) Kahdeksannella luokalla kurssi keskittyy murrosikäisen nuoren elämäntilanteeseen, joka on monella tapaa valintojen aikaa. Kurssilla perehdytään jokapäiväisten valintojen merkitykseen hyvinvointiin ja terveyteen sekä liikunnan, levon ja ravinnon tasapainon tärkeyteen. Kurssilla huomioidaan myös tavallisimmat sairaudet sekä päihteiden ja huumeiden

9 5 haittavaikutukset. Seksuaalisuus ja seurustelu nähdään yhä suurempana osana nuoren kehitystä. (Reinikkala, Ryhänen, Penttilä, Pesonen & Vertio 2004, 5.) 2.3 Seksuaaliterveyden opettaminen Seksuaaliterveys on käsitteenä laaja, sillä se sisältää sekä fyysisen, psyykkisen, ja sosiokulttuurisen terveyden ja hyvinvoinnin ulottuvuudet. Seksuaaliterveyden käsite otettiin käyttöön Maailman terveysjärjestö WHO:n konferenssissa vuonna 1975, ja sen sisältö ja painotukset ovat muuttuneet ajan myötä. Vuonna 2000 WHO ja Pan-Amerikan terveysjärjestö PAHO määrittelivät maailman seksologiyhdistyksen kanssa seksuaaliterveyden seksuaalisuuteen liittyväksi fyysisen, emotionaalisen, psyykkisen ja sosiokulttuurisen hyvinvoinnin tilaksi. Seksuaaliterveyttä on kuvattu myös itsensä hyväksymiseksi, kyvyksi olla läheisessä suhteessa kumppanin kanssa, kyvyksi vuorovaikutukseen ja vastuulliseen seksuaaliseen toimintaan sekä yksilöiden erilaisuuden ja moninaisuuden hyväksymiseksi ja kunnioittamiseksi. Seksuaaliterveydessä onkin näin ollen kyse paljon laajemmista asioista kuin pelkästään seksuaalisista toiminnoista. Tavoitteena nähdään yksilön valinnan vapaus elämäntyyliin, joka edistää hänen fyysistä ja emotionaalista terveyttään ja jossa hän voi olla vapaa seksuaalisesta riistosta ja hyväksikäytöstä. Seksuaaliterveyden ohella käytetään usein myös käsitettä lisääntymisterveys, mutta seksuaaliterveyden käsite kattaa laajemmin seksuaaliseen kehitykseen liittyviä tekijöitä ja sen katsotaan olevan kokonaisvaltaisemmin ihmisen hyvinvointia korostava. (Liinamo 2005, 21 22; Nurmi 2000, ) Seksuaaliterveyden edistäminen nähdään prosessina, jossa ihmisiä mahdollistetaan toimimaan terveyttä edistävästi. Keinoina käytetään sekä yksilön kykyjen ja taitojen vahvistamista, että sosiaalisten, ympäristöllisen ja taloudellisten olosuhteiden muuttamista. Tämä toimii usein nuoriin ja kouluihin kohdistuvien toimien kautta seksuaalikasvatuksen, nuorten valtakunnallisen seksuaalivalistuslehden sekä kouluun kohdistuvien ohjelmien ja kampanjoiden avulla. Näillä pyritään nuorten terveeseen seksuaalisuteen. (Liinamo 2005, 23.) Seksuaalisesti terve ihminen kokee oman seksuaalisuutensa miellyttävänä ja turvallisena ja pystyy toteuttamaan itseään ilman ahdistusta ja syyllisyyttä. Hän kykenee vastuullisesti valitsemaan ja päättämään, missä määrin haluaa kokemuksia seksuaalisuudesta ja nauttii

10 6 omasta seksuaalisuudestaan ilman, että siitä on ruumiillista haittaa tai vahinkoa hänelle itselleen tai muille. (Nurmi 2000, ) Terveystiedon opetuksen keskeisimpiin sisältöihin kuuluu seksuaalisen kehityksen eri piirteiden ja seksuaalisen hyvinvoinnin perusteiden ymmärtäminen. Seksuaaliopetuksen keskeinen tavoite on edistää nuorten seksuaalisen ja sukupuoliidentiteetin kehittymistä. Se sisältää myös ihmissuhteisiin, seksuaaliasenteisiin, seksuaalirooleihin ja sukupuolten välisiin suhteisiin liittyviä sisältöjä, sekä vuorovaikutus- ja päätöksentekotaitojen harjoittelua. (Kosunen ym.2004, 141; Liinamo 2005, 24; Viitala 2002, 6.) Seitsemännellä luokalla terveystiedon seksuaaliopetuksessa keskitytään enemmän oman itsensä tuntemiseen ja minäkuvan kehittymiseen. Tyttöjen ja poikien murrosiässä tapahtuvat muutokset, seurustelusuhteiden synty ja vastuun kantaminen itsestään ja muista ovat kurssin keskeiset seksuaaliterveyden osa-alueet. Seksuaalisuutta korostetaan yhtenä elämämme tärkeimmistä voimavaroista ja tutustuminen oman seksuaali-identiteetin löytämiseen sekä seksuaalisen mielihyvän tavoitteluun alkaa. (Reinikkala ym. 2003, ) Kahdeksannella luokalla syvennytään enemmän omaan seksuaalisuuteen, erilaisiin seksuaalisiin suuntautuneisuuksiin ja vakavampaan seurusteluun. Kurssilla käydään läpi yleisimmät asiat suudelmista ja hyväilyistä seksuaaliseen kanssakäymiseen sekä ehkäisyvälineet, niiden käyttö ja raskauden mahdollisuus. Nuoret saavat myös tietoa seksuaalisuuden ikävistä puolista, kuten sukupuolitaudeista, pornografiasta, pedofiliasta sekä insestistä. (Reinikkala ym. 2004, ) Koulujen seksuaalikasvatus on tarpeen, sillä ei-toivottujen raskauksien määrä ja sukupuolitautitartunnat ovat lisääntyneet ja seksuaalikäyttäytyminen on muuttunut vapaammaksi 1990-luvun puolivälin jälkeen. Stakesin vuosittaisten Kouluterveyskyselyjen mukaan varsinkin seksiasioita ajankohtaisina pitävien tyttöjen määrä on kasvanut jatkuvasti ja seksuaalinen kanssakäyminen on lisääntynyt peruskouluikäisillä. Valtaosa nuorista ei kuitenkaan ole aloittanut varsinaista sukupuolielämää ennen peruskoulun päättymistä, ja tuoreimpien tutkimusten mukaan kokemusten ja aktiivisuuden lisääntyminen olisi jopa pysähtymässä. (Kosunen 2004, ) Myös nuorten vanhemmat toivovat koulun osallistumista seksuaaliopetukseen yhä enemmän. Suunnitelmallinen seksuaaliopetus olisi heidän mielestään hyvä aloittaa noin 10-11

11 7 vuoden iässä, jolloin voitaisiin keskustella yhdessäolosta ja toisen huomioimisesta. Varsinainen seksuaalisuudesta puhuminen tulisi ajankohtaiseksi vasta yläasteella. Oppilaiden mukaan seksuaalisuudesta voitaisiin keskustella jo ala-asteella, mutta yksityiskohtaisemmat tiedot tulisi jättää yläasteelle. (Viitala 2002, 10.) 2.4 Kouluterveydenhoitaja seksuaaliterveyden edistäjänä Kouluterveydenhuoltoa toteuttavat ensisijaisesti kouluterveydenhoitaja yhteistyössä lääkärin kanssa. Kuitenkin kouluterveydenhoitaja on koululla paljon useammin kuin lääkäri, näin hänellä onkin kokonaisvaltainen vastuu koulujen oppilaskohtaisen terveydenhuoltoohjelman toteuttamisesta, yhteensovittamisesta ja seurannan järjestämisestä. Kouluterveydenhoitaja toimii oppilaiden hyvinvoinnin valvojana koulussa. Häneltä odotetaan hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyökykyjä sekä taitoja työskennellä lasten ja nuorten kanssa. Lisäksi edellytetään hyviä tietoja lasten ja nuorten kehityksestä, terveydestä ja sairauksista sekä on tunnettava diagnostiikka, hoito ja kuntoutus. Terveydenhoitajan on tärkeää ymmärtää ennalta ehkäisevän työn merkitys ja ylläpitää suhteita muihin lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaaviin tahoihin. Kouluterveydenhoitajalta odotetaan myös hyviä tietoja, myönteistä suhtautumista sekä motivaatiota seksuaalikasvatukseen ja -neuvontaan. (Laakso 2002, 39; Nurmi 2000, 98.) Vastaanotto on tärkein osa kouluterveydenhoitajan työnkuvaa. Vastaanotolla hoidetaan perusrokotukset ja annetaan rokotuksiin liittyvää neuvontaa, sekä toteutetaan oppilaiden yksilöllisiä terveystarkastuksia, joissa arvioidaan kokonaisvaltaisesti oppilaan terveydentilaa ja jaetaan terveystietoa. Terveydenhoitajan on myös tärkeä toimia kuuntelijana, ja vastaanotolla oppilaan pitäisi pystyä keskustelemaan terveyteen ja muihin elämänosaalueisiin liittyvistä asioista. Yksilöllisesti annettu terveyskasvatus on todettu tehokkaimmaksi ja luontevimmaksi. Kouluterveydenhoitajan asiantuntemuksen on hyvä olla myös muun henkilökunnan käytettävissä. (Muhola & Määttälä 2003, 19.) Kouluterveydenhoitajan työ edellyttää terveydenhuoltotyön asiantuntemusta, terveyskeskeistä työotetta sekä sairaanhoitovalmiuksia. Työ on kuitenkin monien ammattiryhmien yhteistä työskentelyä, joten kouluterveydenhoitajalta odotetaan myös hyvien yhteistyökykyjen lisäksi myös itsensä jatkuvaa kouluttautumista ja kehittämistä. Nykyään lasten ja

12 8 nuorten terveyden edistämisen täytyy pohjautua teoriatietoon ja siinä tulee ottaa huomioon myös oppilaiden elämäntilanteet. Lasten ja nuorten kokonaisvaltaisen kasvun ja kehityksen seuranta ja edistäminen on terveydenhoitajan päätehtävä. Yhteistyössä muiden tahojen kuten perheiden ja kouluviranomaisten kanssa hänen tulee tukea myös oppilaiden terveellistä ja turvallista koulunkäyntiä. (Ruski 2002, 49.) Seksuaaliterveyden edistäminen on yksi kouluterveydenhoitajan keskeisimmistä osaalueista. Kouluterveydenhuollon asiantuntemusta käytetäänkin jatkuvasti enemmän ja monipuolisemmin seksuaalikasvatuksen toteuttamisessa. Nykyisin noin puolella yläasteista kouluterveydenhoitaja osallistuu seksuaaliopetukseen, joka tarkoittaa lähinnä raskauden ehkäisymenetelmien opettamista. Koulujen suurena haasteena on löytää tasapaino seksuaaliopetukseen, sillä nuoret ovat eri vaiheissa seksuaalisessa kypsymisessä. Opetuksen tulisi ottaa myös huomioon sukupuolten väliset erot, sillä kehitys kulkee eri tahtia tytöillä ja pojilla. Kahdenkeskisten tapaamisten perusteella kouluterveydenhoitaja saa realistisen kuvan siitä, missä vaiheessa kukin nuori on seksuaalisessa kehityksessä ja kokeneisuudessa. Tapaamisten pohjalta terveydenhoitaja voi suunnitella seksuaaliopetusta yksilölliseksi. (Kosunen 2002, , 136.) Nuorilla on paljon kehitystään ja seksuaalisuuttaan koskevia kysymyksiä ja nuoret kaipaavat keskusteluja seurusteluun ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Läheskään kaikilla nuorilla ei ole tilaisuutta puhua henkilökohtaisista kysymyksistä kenenkään kanssa, joten kouluterveydenhuollon rooli nuoren ohjauksessa ja neuvonnassa voisi olla monimuotoisempi. Kouluterveydenhoitajan tulisi olla se henkilö, kenen puoleen nuorten olisi tarvittaessa helppo kääntyä. Nuorten kanssa työskentely vaatiikin kouluterveydenhoitajien vuorovaikutustaitojen tietoista kehittämistä. Nuorten kohtaamiseen on varattava aikaa, eikä nuori ole välttämättä valmis keskustelemaan kiusallisiksi koetuista asioista. Tapaamisissa tulisi välittyä moralisoimaton ilmapiiri ja neutraali asenne käsiteltäviä asioita kohtaan. Terveydenhoitajan olisi tunnistettava myös nuoret, jotka ottavat riskejä sukupuolielämässään ja joilla on mahdollisesti ongelmia perheen sisällä, ja kyetä voittamaan heidän luottamuksensa. Useissa perhesuunnittelupalveluja käsittelevissä tutkimuksissa onkin todettu nuorten pitävän luottamuksellisuutta erittäin tärkeänä asiana. Vastaanotolla keskusteltavat asiat eivät saa vuotaa kotiin tai opettajainhuoneeseen. Mikäli luottamusta ei synny, seksuaalisuuteen liittyviä asioita ei voida käsitellä lainkaan. (Kosunen 2002, ).

13 9 2.5 Aikaisemmat tutkimukset Koska terveystieto tuli pakolliseksi 7-9 -luokkalaisille vasta vuonna 2006, on sen vaikutuksia nuorten asenteisiin ehditty tutkia vähän. Aikaisemmin on tutkittu lähinnä nuorten tietoja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista sekä näkemyksiä kouluterveydenhoitajan työstä. Liinamo tutki vuonna 2005 suomalaisnuorten seksuaalikasvatusta ja seksuaaliterveystietoja oppilaan ja koulun näkökulmasta. Tutkimusaineistona olivat vuosien 1996 ja peruskoulujen Kouluterveyskyselyjen 8. ja 9. luokkien aineistot. Tämä kattaa 67 % koko maan kyseisten vuosien oppilasmääristä. Tulosten mukaan 1990-luvun lopulla tyttöjen seksuaalitiedot olivat paremmat kuin poikien ja eri väittämistä sukupuolitauteja koskevat asiat tiedettiin huonointen. Myöhäinen puberteetin alkamisikä todettiin olevan yhteydessä huonoihin seksuaaliterveystietoihin sekä tytöillä, että pojilla. Tyttöjen tietoihin vaikutti myös se, ettei seksuaaliasioita koettu ajankohtaisiksi. Monipuolisen seksuaaliopetuksen nähtiin parantavan oleellisesti nuorten seksuaaliterveystietoja varsinkin kahdeksasluokkalaisilla. Vähäinenkin seksuaaliopetus kouluissa lisäsi nuorten tietomäärää, mutta muulla terveysopetuksella ei nähty olevan vaikutusta. Maunula tutki vuonna 2003 peruskoululaisten kokemuksia ja näkemyksiä kouluterveydenhuollosta. Otoksen koko oli 240 peruskoulun kuudesluokkalaista ja 106 yhdeksäsluokkalaista Kokkolanseudun terveyskeskus kuntayhtymän alueelta. Aineisto kerättiin oppilaiden vapaamuotoisista esseistä sekä puolistrukturoiduilla kyselylomakkeilla. Tutkimuksen mukaan kuudesluokkalaiset ajattelivat kouluterveydenhuollon liittyvän terveystarkastuksiin ja seulontoihin. Eniten hyviä kokemuksia he saivat hoidon onnistuneesta lopputuloksesta ja huonot kokemukset liittyivät yleensä rokotus- ja pistämistilanteisiin. Yhdeksäsluokkalaiset kokivat kouluterveydenhoitajan olevan vaikeasti tavoitettavissa ja henkilökohtaisista asioista kysyminen oli heidän mielestään vaikeaa. Kehittämisajatuksiksi nostettiin terveysasioista kertominen oppitunneilla, henkilökohtaiset terveyskeskustelut sekä luotettavuus ja tavoitettavuus. Molemmissa ikäryhmissä painotettiin myös terveydenhoitajan ammattiosaamisen sekä oppilaiden yksilöllisen huomioimisen tärkeyttä. Muhola ja Määttälä tutkivat vuonna 2003 opiskelijoiden näkemyksiä opiskelijaterveydenhoitajan työstä. Tutkimukseen osallistui 91 opiskelijaa Kokkolan-seudun toisen asteen opiskelijoista. Tutkimus tehtiin puolistrukturoidulla kyselylomakkeella. Tutkimuksen

14 10 mukaan opiskelijat olivat tyytyväisiä terveydenhoitajan työhön, ja hänet koettiin luotettavaksi, ammattitaitoiseksi ja hyväksi kuuntelijaksi. Heikkoutena pidettiin liian lyhyttä ajanvarausta yhtä opiskelijaa kohden sekä huonoa tavoitettavuutta. Viitala (2002) tutki terveystietoa ja koululaisen terveyden edistämistä kouluterveydenhoitajan näkökulmasta. Aineisto kerättiin teemahaastattelumenetelmällä kahdeksalta terveydenhoitajalta. Tutkimuksen mukaan terveystiedon päätehtäväksi koettiin sekä fyysisen ja psyykkisen terveyden edistäminen että sosiaalisen terveyden edistäminen. Elämäntapaohjeet nähtiin erittäin keskeisiksi terveystiedon sisällöksi. Vastaajat kokivat resurssipulan suurimmaksi terveystiedon opettamisen esteeksi, ja tämä miellettiin usein opettajien työhön kuuluvaksi. Kouluterveydenhoitajat olivat osallistuneet koululaisten terveyden edistämiseen varsin vaihtelevasti. Terveystiedon opettamisen lisäksi käytettyjä osallistumismuotoja olivat terveystarkastukset, terveyskasvatusmateriaalista huolehtiminen, moniammatillinen yhteistyö sekä yhteistyö koululaisen perheen kanssa. Grankulla ja Hakala tutkivat vuonna 2002 kahdeksasluokkalaisten nuorten seksuaalisuuteen liittyvää tietämystä Kokkolassa ja Pietarsaaressa. Kysely tehtiin 136 oppilaalle ja tutkimustulosten mukaan nuoret tiesivät parhaiten ehkäisyyn ja sukupuolitauteihin liittyvistä asioista. Huonoimmat tiedot havaittiin murrosiän muutoksista ja jälkiehkäisystä. Tyttöjen tiedot olivat lähes joka osa-alueella paremmat kuin pojilla ja pietarsaarelaisilla oli yleisesti ottaen enemmän tietoa kuin kokkolalaisilla. Terveydenhoitajalta nuoret toivoivat tietoa seurustelusta ja ehkäisystä. Aho ja Ruohonen (2002) tutkivat kahdeksasluokkalaisten tietoja sukupuolitaudeista. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella 99 oppilaalta Kokkolan kahdelta yläasteelta. Tulosten mukaan nuoret tiesivät hyvin yleisimmät sukupuolitaudit, tarttumistavat ja ehkäisymenetelmät sekä jonkin verran oireista, myöhäisongelmista ja hoidosta. Tietoa nuoret olivat saaneet koulusta ja kouluterveydenhoitajalta, mutta lisätiedon tarve ilmeni tutkimuksessa selvästi. Papp, Kontula ja Kosonen (2000) tutkivat nuorten aikuisten seksuaalikäyttäytymistä ja seksuaalisia riskinottoja. Tutkimus suoritettiin haastattelulla ja siihen osallistuneet 30 pääkaupunkiseudulla asuvaa nuorta olivat vuotiaita. Tulokset osoittivat, että vaikka osa pojista piti koulusta saamaansa sukupuoliopetusta tärkeänä, puolet heistä ei ollut ope-

15 11 tukseen tyytyväisiä, vaan pitivät sitä pinnallisena ja liian myöhään aloitettuna. Yläasteikäiset pojat olivat saaneet tietoja ehkäisystä ja sukupuoliasioista lähinnä kirjoista ja kavereilta. Poikien seksuaalisuuteen liittyvät keskustelut kodeissa olivat vähentyneet ala-asteikään verrattuna, toisin kuin tyttöjen keskuudessa. Tyttöjen mielestä kouluopetuksen taso oli vaihdellut suuresti. Päällimmäisenä heille jäivät mieleen varovaisuuden korostaminen ja ehkäisyn tärkeys. Sekä tytöt että pojat kokivat seksuaaliasiat yläasteella ajankohtaiseksi. Perinteisestä seksuaalikasvatuksesta tuntuisivatkin hyötyvän parhaiten ne nuoret, joilla seksuaalisuus ja fyysinen keho ovat melko hyvin hallinnassa. Nummelin tutki vuonna 2000 pääkaupunkiseutulaisten nuorten näkemyksiä ja kokemuksia seksuaalikasvatusmateriaaleista. Materiaali kerättiin avokysymyslomakkeilla 134 yhdeksäsluokkalaiselta. Vastaajat kokivat seksuaalikasvatuslehtiset tärkeiksi, mutta niiden sisältö nähtiin puutteellisena ja päällekkäisenä koulujen seksuaaliopetuksen kanssa. Vastaajat kaipasivat monipuolista, sekä sanallisesti että kuvallisesti seksuaalisuudesta kertovaa materiaalia ja faktojen lisäksi myös kokemuksellista tietoa. Papp (1997) tutki varhaisnuorten seksuaalisuutta ja siihen liittyviä uskomuksia ja kokemuksia Suomessa sekä Virossa. Kyselylomakkeet lähetettiin satunnaisesti valituille kouluille, ja niihin vastasi 1080 Viron ja 1367 Suomen yhdeksäsluokkalaista. Tuloksista selvisi, että Suomen kouluissa opetetaan seksuaalivalistusta Viron kouluja enemmän, joten suomalaisten nuorten tietomääräkin oli suurempi. Suomalaiset nuoret puhuivat avoimemmin seksuaalisuuteen liittyvistä asioista kotona ja olivat aktiivisempia seksuaalielämässään kuin virolaiset ikätoverit.

16 12 3 TUTKIMUSONGELMAT Opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata ja selvittää kahdeksasluokkalaisten käsityksiä seksuaaliterveydestä. Samalla tutkimme terveydenhoitajan osuutta seksuaaliterveyskasvatukseen. Tavoitteenamme saada tietoa terveystiedon vaikutuksista nuorten seksuaaliterveyskäsityksiin ja mahdollistaa tutkimustuloksien hyödyntäminen terveydenhoitajan työssä lisäten vaikutusmahdollisuuksia nuorten tietoihin ja asenteisiin. Tutkimustehtävinä ovat: 1. Millaisia käsityksiä kahdeksasluokkalaisilla on seksuaaliterveydestä? 2. Miten terveystieto kurssit ovat vaikuttaneet kahdeksasluokkalaisten seksuaaliterveysasenteisiin? 3. Miten nuoret kokevat terveydenhoitajan osuuden seksuaaliterveyskasvatuksessa?

17 13 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 4.1 Tutkimuksen kohderyhmä Tutkimuksen kohderyhmäksi halusimme yhden paikallisen koulun koko ikäryhmän, jotta tulokset olisivat luotettavia ja niitä pystyttäisiin hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti. Tutkimus toteutettiin Kokkolan Kiviniityn yläasteen kahdeksasluokkalaisille ja se tehtiin yhteistyössä koulun opettajien ja terveydenhoitajan kanssa. Tutkimuksen aineisto kerättiin neljältä rinnakkaisluokalta, eli yhteensä 119 oppilaalta. 4.2 Tutkimuksen aiheen rajaus Tutkimuksen avulla selvitettiin oppilaiden asenteita seksuaaliterveydestä ja terveystiedon mahdollisia vaikutuksia niihin. Samalla kysyimme oppilaiden odotuksia ja mielipiteitä terveydenhoitajan osuudesta seksuaaliterveyskasvatukseen. Vaikka terveydenhoitajan työssä ja terveystiedon opetuksessa käsitellään paljon aiheita seksuaaliterveyden ulkopuolelta, jouduimme rajaamaan kyselyn koskemaan ainoastaan tätä aluetta. Näin pystyimme saamaan tuloksista yksityiskohtaisempia ja tarkempia. Aiheen rajaukseen vaikuttivat nykyajan trendit ja suuntaukset nuorison keskuudessa sekä mielenkiinto tutkia terveydenhoitajan vaikutusmahdollisuuksia nuorten asenteisiin. 4.3 Tutkimusmenetelmä Tutkimusmenetelmä oli kvantitatiivinen eli määrällinen. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa pyritään kehittämään luotettavia teorioita mahdollisimman suuren kohdejoukon avulla. Siihen kuuluvat keskeisesti aiempien teorioiden ja hypoteesien esittely, käsitteiden määrittely sekä havaintoaineiston soveltaminen numeeriseen muotoon. Kohderyhmästä määritellään perusjoukko, ja mahdollisesti tästä joukosta otetaan otos, jolle tutkimus suoritetaan. Muuttujat muodostetaan taulukkomuotoon ja aineisto saatetaan tilastollisesti käsiteltäväksi. Päätelmien teko perustuu aineiston tilastolliseen analysoitiin. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2005, )

18 14 Toinen nimitys kvantitatiiviselle tutkimukselle onkin tilastollinen tutkimus, sillä sen avulla selvitetään prosentteihin ja lukumääriin liittyviä kysymyksiä. Lisäksi selvitetään eri asioiden välisiä riippuvuuksia ja tutkittavassa ilmiössä tapahtuneita muutoksia. Edellytyksenä kvantitatiiviselle tutkimukselle onkin riittävän suuri ja edustava otos. Kvantitatiivinen tutkimus vastaa sellaisiin kysymyksiin kuten Mikä? Missä? Paljonko? Kuinka usein? Yleisimpiä kvantitatiivisen tutkimuksen tiedonkeruumenetelmiä ovat lomakekyselyt, www-kyselyt, strukturoidut haastattelut, systemaattinen havainnointi sekä kokeelliset tutkimukset. Tutkimusta tehdessä onkin päätettävä tutkimusongelmien ja kohderyhmän mukaan, mikä tiedonkeruumenetelmä tutkimukselle parhaiten sopii. (Heikkilä 2004, ) Tutkimuksessa käyttämämme aineistonkeruumuoto oli kyselytutkimus, koska sen avulla pystyimme keräämään laajan tutkimusaineiston ja sen analysointi oli helpommin toteutettavissa. Kyselylomakkeissa käytimme monivalintakysymyksiä, joissa oli valmiit, numeroidut vastausvaihtoehdot, sillä niiden vastauksia on mielekkäämpää vertailla ja vastaaminen vie vähemmän aikaa. Vastausten selkeys antaa mielekkään ja luotettavan vertailumahdollisuuden, ja vastaaja pystyy tunnistamaan oman vastauksensa sen muistamisen sijaan. Näin ollen sekä vastaaminen että analysoiminen on nopeaa. Koska kuljetimme kyselylomakkeet itse koululle ja opettajat huolehtivat ne oppilaille, tavoitimme mahdollisimman monta oppilasta ja saimme laajemman otoksen kahdeksasluokkalaisista tukemaan tutkimuksemme luotettavuutta. (Hirsjärvi ym. 2005, , 190.) Tutkimusta varten teimme tutkimuslupa-anomuksen Kiviniityn koulun rehtorille (Liite 1.) ja kyselyn suoritimme hänen luvallaan toukokuussa Kyselylomake jaettiin jokaiselle paikalla olleelle kahdeksannen luokan oppilaalle, mutta vastaaminen oli vapaaehtoista. Kyselylomakkeen mukana oli saatekirje (Liite 2.), joka kertoi kyselyn tarkoituksen ja korosti luottamuksellisuutta. Kyselylomake (Liite 3.) oli kolmisivuinen ja sisälsi vastausohjeen lisäksi 23 kysymystä. Kuusi kysymystä koski tulosten kannalta olennaisia vastaajan taustatietoja, viisi seksuaaliterveyttä, viisi terveystietoa ja seitsemän terveydenhoitajan osuutta. Ensimmäisessä taustatietoja käsittelevässä kysymyksessä vastaaja ympyröi omaa sukupuoltaan vastaavan vaihtoehdon, toisessa terveydenhoitajakäyntejä koskevassa kysymyksessä vastaaja valitsi kuudesta vaihtoehdosta parhaiten sopivan vaihtoehdon ja kysymyksissä 3-6 vastaaja sai valita kahdesta vaihtoehdoista itseään koskevissa väittämissä.

19 15 Kysymykset 7-23 olivat myös väittämän muodossa ja vastausvaihtoehtoja oli neljä, välillä samaa mieltä (=1) ja eri mieltä (=4). 4.4 Tutkimuksen luotettavuus Tutkimuksen luotettavuus on yhtä kuin mittarin luotettavuus, sillä ne ovat keskenään suoraan verrannollisia. Tutkimuksen luotettavuutta tarkastellaan reliabiliteetin ja validiteetin kautta. Reliabiliteetti tarkoittaa mittaustulosten toistettavuutta, eli kykyä antaa yhtenäisiä tuloksia tutkimusta toistettaessa. Hyvä validiteetti puolestaan tarkoittaa mittarin tai tutkimusmenetelmän mittaavan juuri sitä, mitä sen on tarkoituskin mitata. (Hirsjärvi ym.2005, 216; Metsämuuronen 2000, 21 22) Tutkimuksen luotettavuuteen vaikuttaa ja sen kannalta on erittäin tärkeää, että tutkimusotos on riittävän suuri ja edustava, vastausprosentti on korkea ja kysymykset mittaavat oikeita asioita kattaen koko tutkimusongelman. (Heikkilä 2004, ) Kyselytutkimusta tehtäessä ei voida olla varmoja siitä, ovatko vastaajat pyrkineet vastaamaan rehellisesti, mikä vähentää tutkimuksen luotettavuutta. Lomakkeesta pyrimme tekemään mahdollisimman selkeän ja tarkoituksen mukaisen, jotta väärinymmärrykset eivät vaikuttaisi luotettavuuteen. Aiheen henkilökohtaisuus vaikuttaa myös luotettavuuden arviointiin, sillä aiheeseen perehtyneisyys heijastuu vastauksiin. (Hirsjärvi ym. 2005, 184.) Vastaajat osaavat vastata heidän omia mielipiteitään ja tuntemuksiaan koskeviin kysymyksiin helposti, mutta liian henkilökohtaiset kysymykset saattavat myös aiheuttaa pelkoja kyselyn luottamuksellisuudesta. Tutkimustulosten luotettavuuden kannalta on huomioitava suuri otoskoko (N=119). Koska kysely suoritettiin oppitunnin alussa, saimme vastaukset jokaiselta kyselyhetkellä paikalla olleelta kahdeksasluokkalaiselta. Näin ollen katoa ei ollut ja yleistettävyyksiä kyseisen koulun kohdalta oli helppo tehdä.

20 Tutkimusaineiston käsittely ja analysointi Kerätyn aineiston analyysi, tulkinta ja johtopäätösten teko on tutkimuksen tärkeimpiä vaiheita, sillä siihen on tähdätty tutkimuksen aloittamisesta lähtien. Ensimmäiseksi tarkistetaan aineisto mahdollisesti puuttuvien lomakkeiden, tietojen tai virheellisyyksien osalta. Mikäli tietojen täydennykseen ei nähdä tarvetta, aineisto järjestetään tiedon tallennusta ja analyyseja varten. Analyysitavat voidaan karkeasti jäsentää selittämiseen ja ymmärtämiseen pyrkiviin lähestymistapoihin. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa käytetään usein selittävää aiheenlähestymistä ja tähdätään aineiston tilastolliseen käsittelyyn. Aineistosta muodostetaan muuttujia koodaamista varten, jossa jokaiselle tutkittavalle kohteelle annetaan jokin arvo jokaisella muuttujalla. (Hirsjärvi ym. 2005, , 212.) Tulosten analysoinnin jälkeen tulokset täytyy selittää ja tulkita. Tämä tarkoittaa tulosten pohtimista ja johtopäätösten tekemistä. Mittauksen pätevyys tulee asettaa kyseenalaiseksi ja pohtia, mittaako tutkimus sitä, mitä sen on tarkoitus mitata. Tuloksista olisi pyrittävä rakentamaan synteesejä, jotka kokoavat yhteen pääseikat ja antavat vastaukset tutkimusongelmiin. Tällöin tutkija voi rakentaa johtopäätöksiä ja pohtia mikä merkitys saaduilla tuloksilla on tutkimuksen aihetta, sekä laajempaa kokonaisuutta koskien. (Hirsjärvi ym.2005, ) Käytimme työssämme SPSS-tilasto-ohjelmaa. Tulokset esitämme frekvensseinä ja prosentteina. Kysymyslomakkeet käsittelimme nimettöminä ja ne hävitettiin asianmukaisesti opinnäytetyön valmistuttua.