Ohjaajan sana. Kaarinassa, Suvi Kanniainen, ohjaaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ohjaajan sana. Kaarinassa, 17.3.2012 Suvi Kanniainen, ohjaaja"

Transkriptio

1

2 Ohjaajan sana Vuosi Olin 16-vuotias lukiolainen ja näin Lukas Moodyssonin elokuvan Fucking Åmål. Olin samanikäinen kuin Agnes, ja elokuvan tapahtumiin ja tunnelmiin oli helppo samaistua: Nuoruuden angsti, ihastukset, epävarmuus ja vapauden kaipuu koskettivat. Nyt tuosta hetkestä on kulunut 14 vuotta, ja halusin tuoda tämän teoksen näyttämölle, siirtäen tapahtumat nuoruuteni maisemiin ja tähän hetkeen. Saan tehdä töitä ihanien ja lahjakkaiden nuorten kanssa. Koen olevani etuoikeutettu. Näytelmän teema on nuoren ihmisen oikeus rakkauteen ja oman itsensä löytämiseen. Fucking Åmål voidaan nähdä vaikkapa modernina versiona Romeosta ja Juliasta. En ole halunnut takertua roolihenkilöiden sukupuoleen; siihen, että tarinassa kohtaa kaksi tyttöä. Tarinan päähenkilöt voisivat yhtä hyvin olla eri sukupuolta, ja tulla eri yhteiskuntaluokista, olla luonteeltaan erilaisia. Elina on lähiössä kasvanut räväkkä bileprinsessa, ja perhetyttö Aino sulkeutunut kirjailijanalku. En kuitenkaan halua siivota homoseksuaalisuutta maton alle. Seksuaalinen vapaus ja tasa-arvo ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä asioita. Olen haastatellut nuoria näyttelijöitäni samoista aiheista: Onko vielä olemassa seksuaalivähemmistöjä koskevaa vihaa tai ennakkoluuloja? Monien nuorten vastauksista tuli esille hyväksyvä asenne, mutta löytyi myös toisenlaisia esimerkkejä. Näytelmässä nuorten ensirakkaus esitetään kauniissa ja rehellisessä valossa, kaikkine ihanuuksineen ja tunnekuohuineen. Näytelmän sanoma on minusta tärkeä: Rohkeus olla oma itsensä ja rakastaa. Kaarinassa, Suvi Kanniainen, ohjaaja

3 FUCKING ÅMÅL Lukas Moodyssonin elokuvan Fucking Åmål (1998) pohjalta suomentanut, dramatisoinut ja ohjannut Suvi Kanniainen. Näytelmän oikeuksia valvoo Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner Oy Tuotantotyöryhmä: Ohjaus Tuotanto ja markkinointi Graafinen suunnittelu Lavastus Puvustus Rekvisiitta ja maskeeraus Valosuunnittelu Äänisuunnittelu Valo- ja ääniajo Valokuvat Suvi Kanniainen Suvi Kotilainen Matti Vahtera Teemu Paavilainen Anniina Kuula Työryhmä Irene Lehtonen Jyri Träskelin Tero-Petteri Salminen Mikko Vihervaara Kesto väliaikoineen n. 2 h. Sovituksen kantaesitys ja ensi-ilta Kaarinan Nuorisoteatterissa Sydämelliset kiitokset: Kaarinan kaupunki, Varsinais-Suomen taidetoimikunta, Kaarinan Kiekko-Pojat, Turun Taiteilijaseura ja Galleria Å, Turun Kaupunginteatteri, Turun Ylioppilasteatteri, Niko Hatakka, Ella Hellman, Jarno Huhtala, Laura Hurme, Esa-Pekka Kanniainen ja Mervi Kanniainen, Valtteri Karesto, Ahti Karjalainen, Elina Karjalainen, Kalevi ja Helmi Kotilainen, Niina Laine, Olli Merilahti, Henri Pajala, Outi Repo, Anne Träskelin, Kari Vellinki, Jenni Vihervaara, Kari Hölsö ja Jan-Mikael Träskelin. sekä te kaikki muut, omaiset, ystävät, tuttavat ja työtoverit, jotka olette joko omalla panoksellanne, tai vaikkapa vain kärsivällisyydellänne ja tuellanne edesauttaneet tämän tuotannon valmistumisessa.

4 Rooleissa: Aino Elina Jessica Johan Markus Victoria Camilla Sara Tuomas Penttinen Kristian Karin, Ainon äiti Olavi, Ainon isä Oskari, Ainon veli Pirkko, Elinan ja Jessican äiti Liikunnanopettaja Mies autossa Jääkiekkovalmentaja Raskaana oleva nainen Taru Kumpulainen Roosa Söderholm Jasmin Nieminen Simo Huovinen Joonas Jormalainen Katja Tihleman / Mariel Salminen Meiju Tirkkonen Katja Tihleman / Mariel Salminen Vincent Kinnunen Miikka Vähäsarja Santeri Villa Marja Pöyhönen Joel Rautakumpu Vincent Kinnunen Minna Wilcken Minna Wilcken Joel Rautakumpu Miikka Vähäsarja Minna Wilcken Musiikki: Wiidakko - Ääriviivamiehet, Goldfrapp - Rocket, Bo Kaspers Orkester - Undantag, Taio Cruz ft. Flo Rida - Hangover, Robin - Räjäytät mun pään, Tomaso Albinoni - Adagio, The Pretenders - I ll Stand By You, Band Of Horses - Blue Beard, Eminem - Kim, Radiohead - Airbag, Skunk Anansie - The Skank Heads, Tigerbombs Sparks

5 Uutuus Rockbändi Seven Day Wonderin ensilevy on ilmestynyt!

6

7

8 Erilainen kauppakeskus

SUSANNA KAYSEN MINNA-STIINA SAARISTO VUOSI NUORUUDESTANI

SUSANNA KAYSEN MINNA-STIINA SAARISTO VUOSI NUORUUDESTANI SUSANNA KAYSEN MINNA-STIINA SAARISTO VUOSI NUORUUDESTANI HENKILÖT: Osaston asukkaat: Melissa Petters Tanja Suomela Essi Nuutinen Elina Karjalainen Taru Kumpulainen Jasmin Nieminen Iida Tallqvist Ida Vesterinen

Lisätiedot

1lk tytöt, pallonheitto. 1lk pojat, pallonheitto

1lk tytöt, pallonheitto. 1lk pojat, pallonheitto 1lk tytöt, pallonheitto Marttila Kiiramaaria 12,99 Lehtola Jonna-Julia 11,9 Greus Jenna 11,68 9,9 Hirvasniemi Meeri 8,91 Sutela Aada 8,71 Klaavo Anri 8,06 Myllynen Peppiina 7,81 Eskola Ella-Mari 6,66 6,63

Lisätiedot

Heinävesi, Wikärit

Heinävesi, Wikärit Heinävesi, Wikärit 1.9.2011 Seurojen väliset yhteispisteet LeppVi 281 VarkKV 212 HeinYU 143 P15 600m 1 Valtteri Saukkonen LeppVi 1.42,7 P15 Pituus 1 Riku Rundelin VarkKV 502-0.4 2 Henri Vierimaa LeppVi

Lisätiedot

Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia

Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia 1 Ella-kirjat ovat naurettavia kirjoja, ja sellaisiksi ne on tarkoitettukin. Nauru, huumori, on kuin kieli, jolla voi puhua yhtä aikaa monenikäisille. Kun yhteinen lukuhetki keskeytyy siihen, että lapsi

Lisätiedot

K E L L O P E L I A P P E L S I I N I

K E L L O P E L I A P P E L S I I N I K E L L O P E L I APPELSIINI Turku: Satakunnantie 162, p. (02) 525 2400 Kaarina: Niemeläntie 2, p. (02) 525 2700 KAARINAN NUORISOTEATTERI 20 VUOTTA Kaarinan Nuorisoteatteri ry. on 1991 perustettu, niin

Lisätiedot

Ella & kumppanit 2B. Nimi: Luokka:

Ella & kumppanit 2B. Nimi: Luokka: Nimi: Ella & Luokka: kumppanit 2B Kaarinan nuorisoteatterin Ella & kumppanit esitykset Skanssissa 19.4. klo 12.30 ja 14.00. Katso tarkemmat tiedot osoitteesta www.skanssi.fi. Skanssissa ostokset onnistuu

Lisätiedot

LASTEN OLYMPIALAISET HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ

LASTEN OLYMPIALAISET HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ LASTEN OLYMPIALAISET 14.7.2010 HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ Järjestäjänä LC Hankasalmi apunaan Hangan yleisurheilujaosto ja tukijana OL Keskimaa. Tulokset: Pojat 15 v. 100 m: 1. Sami Suuronen 13.4

Lisätiedot

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Tytöt 5.v 40m 1. Helmi Moisio 10.0 2. Nella Suuronen 10.0 3. Jenniina Pöyhönen 10.4 4. Kira Karjalainen 10.6 5. Anna Kuronen 11.1 6. Seela Säntti 11.3 7. Viivi Kytöjoki 11.6

Lisätiedot

Koko kaupungin henkilö V

Koko kaupungin henkilö V Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä

Lisätiedot

Juha Jokelan itsesensuurikomedia Sumu pureutuu kutkuttavasti suomalaisten Venäjä-suhteeseen

Juha Jokelan itsesensuurikomedia Sumu pureutuu kutkuttavasti suomalaisten Venäjä-suhteeseen TIEDOTE 6.9.2016 Juha Jokelan itsesensuurikomedia Sumu pureutuu kutkuttavasti suomalaisten Venäjä-suhteeseen Näytelmäkirjailija-ohjaaja Juha Jokelan uusi komedia tarttuu tuoreella tavalla suomalaiseen

Lisätiedot

LNM-SARJAHIIHDOT (V)

LNM-SARJAHIIHDOT (V) Sisältö: LNM SARJAHIIHDOT 2.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 9.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 23.1.2011 FormulaSprint (V) LNM SARJAHIIHDOT 30.1.2011 (P) LNM SARJAHIIHDOT 2.3.2011 (v) LNM-SARJAHIIHDOT 2.1.2011

Lisätiedot

PETER SHAFFER MINNA-STIINA SAARISTO:

PETER SHAFFER MINNA-STIINA SAARISTO: PETER SHAFFER MINNA-STIINA SAARISTO: Katso tarjouksemme! Tervetuloa Muodossa Design Shop www.muodossa.com Puntarikatu 3 20780 KAARINA Puh. 02-2738700 säästöpankki auttaa aina. Kaarina Lieto Loimaa Naantali

Lisätiedot

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski

Lisätiedot

Oulaisten Huiman 100- vuotisjuhlakisat

Oulaisten Huiman 100- vuotisjuhlakisat Oulaisten Huiman 100- vuotisjuhlakisat Oulainen, Huiman 100-vuotisjuhlakilpailut 19.7.2009 M kuula Petri Käräjäoja Haapaveden Urheilijat dns Marko Koskelo Kajaanin Kipinä dns Jani Santala Himangan Urheilijat

Lisätiedot

Timo Parvela - Minna-Stiina Saaristo ELLA JA JÄTTIPOTTI

Timo Parvela - Minna-Stiina Saaristo ELLA JA JÄTTIPOTTI Timo Parvela - Minna-Stiina Saaristo ELLA JA JÄTTIPOTTI Kaarinan nuorisoteatterin Ella & kumppanit: Ella ja Jättipotti esitykset Skanssissa la 27.3. klo 11, 13 ja 15 Tule Skanssiin vaikka joka päivä! Kauppakeskus

Lisätiedot

Jehumalja 2013 Karanteeni Karting

Jehumalja 2013 Karanteeni Karting 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 8 0103 5 XX 5 0106 11 0105 11 2401 10 2902 2 0603 8 XX 6 XX 8 3303 3 XX 6 1506 2 XX 9 2802 3 0501 3 0801 5 3003 11 0502

Lisätiedot

Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE:

Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE: Lahden koulujen hiihtokilpailut 04..04 klo :00 T7,,5 km 4 5 6 7 8 9 0 4 5 6 9 Ida Pulkkanen Lahden yhteiskoulu 00:08:4,9 00:00:00,0 7 Emma Pasanen Salpausselän peruskoulu 00:08:7, 00:00:,4 0 Kia Kemppainen

Lisätiedot

Häjy Power Jurva Results

Häjy Power Jurva Results Häjy Power 26.1.2019 Jurva Results NOVICE MEN LEFT 80 1. NIEMELÄ OLLI. OLSTA 2. BERNANS JURIS. ARMSPORT ESSE 3. SOINI JERRY. TKT-NÄÄSVÄÄNTÖ NOVICE MEN LEFT 100 1. HAGNÄS JOEL. ARMSPORT ESSE 2. KOCK EMIL.

Lisätiedot

1. Vilho Heinänen JanJa 2,41 2. Niklas Kinnunen JanJa 2,14 3. Miska Lipsanen JanJa 2,13 4. Jami Kopra JanJa 2,02

1. Vilho Heinänen JanJa 2,41 2. Niklas Kinnunen JanJa 2,14 3. Miska Lipsanen JanJa 2,13 4. Jami Kopra JanJa 2,02 Janakkalan Janan mestaruuskilpailut 2011 Turenki, Liinalampi 25.8.2011 TULOKSET M 200 m 1. Heikki Nieminen JanJa 23,02 2. Antti Stenholm JanJa 23,63 1. Heikki Nieminen JanJa 23,02 2. Antti Stenholm JanJa

Lisätiedot

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero Pojat 1.lk 1 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Jarkko Kukkonen Simon koulu 6.21,8 2. Taneli Teppola Maksniemi 9.50,2 3.28,4 3. Eetu Anttila Simon koulu 9.51,9 3.30,1 4. Joel Alakärppä Simon koulu 9.55,7

Lisätiedot

Sija Nimi Koulu Aika TP7

Sija Nimi Koulu Aika TP7 TP7 Sarja T7 800 m 1 Ruth Toivola Pikku-Tapis 3.44,7 2 Alisa Heijasto Tapainlinna 3.49,3 3 Elsa Summanen Puolimatkan koulu 3.55,2 4 Aino Tonteri Martin koulu 4.28,9 5 Hanna Maavuori Pikku Tapis 4.31,7

Lisätiedot

Nuorten piirikunnalliset heittokisat Kiimingissä

Nuorten piirikunnalliset heittokisat Kiimingissä Nuorten piirikunnalliset heittokisat Kiimingissä Nuorten piirikunnalliset heittokisat, Kiiminki 12.6.2010 Tulokset Kuula N19 1. Kallo Leena Pellon Ponsi 9,68 T15 1. Perätalo Merja Ylikiimingin Nuijamiehet

Lisätiedot

3. Sanni Möller URHO 8,3 4. Sanni Mäkinen HUIMA 9,0 5. Pinja Kukkonen TIKKA 10,0

3. Sanni Möller URHO 8,3 4. Sanni Mäkinen HUIMA 9,0 5. Pinja Kukkonen TIKKA 10,0 Piirikunnalliset Tohinakisat 6.8.2009 Tikkakosken urheilukentällä Tulokset: Tytöt 5v (2004-2005) 40 m 1. Siiri Tossavainen 8,6 2. Venla Rissanen TIKKA 9,9 3. Lotta Voutilainen MUURY 10,2 4. Siiri Kuitunen

Lisätiedot

Arina tiistaikisat, Oulu Arina tiistaikilpailut Raatin stadion TULOKSET. P9 60 m

Arina tiistaikisat, Oulu Arina tiistaikilpailut Raatin stadion TULOKSET. P9 60 m Arina tiistaikilpailut Raatin stadion 10.7.2012 Arina tiistaikisat, Oulu 10.7.2012 TULOKSET P9 60 m 1. Tino Alaspää 9,80 2. Otto Turunen 2003 OulPy 10,08 3. Sakari Ukkola 2003 KempKi 10,75 4. Konsta Rutanen

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 3.9.14 T 8-40 M 1. ERÄ 1 Alina Jaatinen Punkasalmi 7,9 2 Wilma Asikainen Kulennoinen 8,0 3 Emilia Kosonen Punkasalmi 8,9 1 Helmi Karjalainen Kulennoinen

Lisätiedot

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1 LHS - Piirikunnalliset Lahti 4.2.2015 klo 18:30 Lähtölista Lähtö- Lähtöaika Nimi Seura 1 18:30:30,0 -- 2 18:31:00,0 -- 3 18:31:30,0 -- 4 18:32:00,0 Korpela Lumi-Pihla 5 18:32:30,0 Jokinen Johanna 6 18:33:00,0

Lisätiedot

Hese-kisa Keski-Suomi Hipposhalli

Hese-kisa Keski-Suomi Hipposhalli Hese-kisa Keski-Suomi 24.4.2013 Hipposhalli TULOKSET Sija Koulun nimi Sukkula Sij. Pituus Sij. Keihäs Sij. Kierrosviest Sij. Yht. Sij. 1 Putaanvirran koulu Pihtipudas 94,2 1 4069 1 247,16 1 6.52,8 1 4

Lisätiedot

Competitors per team. Tampere Cup Budokwai Taekwondo Kaeophet Supatcha F A B2-F-A -55. Page 1 of / 08:49

Competitors per team. Tampere Cup Budokwai Taekwondo Kaeophet Supatcha F A B2-F-A -55. Page 1 of / 08:49 1 Budokwai Taekwondo 1 3 Hietanen Heta F 6th Kup - A D2-F-A -45 2 4 Ilola Nella F 5th Kup - A D2-F-A -35 3 5 Kemppainen Niilo M 8th Kup - A B2-M-A -48 4 6 Mattsson Rufus M 6th Kup - A D2-M-A -40 5 7 Mattsson

Lisätiedot

Limingan kunnan yleisurheilumestaruudet vuosilta

Limingan kunnan yleisurheilumestaruudet vuosilta yleisurheilumestaruudet vuosilta 2005-2013 Yleisurheilun kunnanmestarit 2013 M, pistekisa (100 m tai 1500 m tai kuula) tulos Matias Tiiro 708 4.13,04 (1500 m) N, pistekisa (100 m tai 1500 m tai kuula)

Lisätiedot

KaNuTe. Etsiväpalvelu LIMPPU & PULLAVA. ...ja kadonneen pojan arvoitus

KaNuTe. Etsiväpalvelu LIMPPU & PULLAVA. ...ja kadonneen pojan arvoitus KaNuTe Etsiväpalvelu LIMPPU & PULLAVA...ja kadonneen pojan arvoitus Minähän sanoin, että hermot kuriin! Olivatko ne rosvoja? Ain muista, yks on tärkeää: ett käyttää omaa järkeä. Jos vastaan tulee Umpikoo,

Lisätiedot

RAUTJÄRVEN KOULULAISTEN (1-6 LK) YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT 13.9.2013

RAUTJÄRVEN KOULULAISTEN (1-6 LK) YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT 13.9.2013 RAUTJÄRVEN KOULULAISTEN (1-6 LK) YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT 13.9.2013 1 TULOKSET Tytöt 1. lk 40 m 1. Pihla Peippo, Kivijärvi 7,78 2. Tuike Vento, Kivijärvi 8,21 3. Veera Hallikainen, Kivijärvi 8,31

Lisätiedot

1. Roni Laaksonen LaitJy 8,66 2. Jussi Lukkala LaitJy 9,06 3. Jooa Mild LaitJy 9,59 3. Kosti Varjonen LaitJy 9,59

1. Roni Laaksonen LaitJy 8,66 2. Jussi Lukkala LaitJy 9,06 3. Jooa Mild LaitJy 9,59 3. Kosti Varjonen LaitJy 9,59 LähiTapiolan avoimet Nuorisokansalliset Laitila 30.5.2016 TULOKSET P7 40 m 1. Niklas Lehtinen LapSa 8,40 2. Roni Laaksonen LaitJy 8,66 2. Eemil Raitamäki LaitJy 8,66 4. Matias Tammi 8,72 5. Peetu Tanhuanpää

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 21.8.2013 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Julia Linnapaasi 9.6 1. Markus Koljonen 9.8 2. Janna Teränen 9.7 2. Tino Nieminen 9.9 3. Annu Kyllönen 10.1 3. Konsta Kilpeläinen

Lisätiedot

Finnish Freestyle Tour kokonaistilanne / Kumpareet Naiset. Finnish Freestyle Tour kokonaistilanne / Kumpareet Miehet

Finnish Freestyle Tour kokonaistilanne / Kumpareet Naiset. Finnish Freestyle Tour kokonaistilanne / Kumpareet Miehet Finnish Freestyle Tour kokonaistilanne / Kumpareet Naiset 1 Nieminen Jonna 1991 JFS 80 100 100 100 100 100 580 2 Cedercreutz Isabella 1991 MOE 100 80 80 80 80 420 3 Cedercreutz Camilla MOE 60 60 60 50

Lisätiedot

T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Tulos Ero. 1. Seela Kylmänen Limingan Niittomiehet 5.04,2 2. Hilla Mattila Limingan Niittomiehet 15.47,7 10.

T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Tulos Ero. 1. Seela Kylmänen Limingan Niittomiehet 5.04,2 2. Hilla Mattila Limingan Niittomiehet 15.47,7 10. Sisältö: LNM-SAJAHIIHDOT (V) 10.01.2010 LNM-SARJAHIIHDOT (P) 17.01.2010 LNM-SARJAHIIHDOT (P) 31.1.2010 LNM-SARJAHIIHTO (V) 7.2.2010 LNM-SARJAHIIHTO (P) 14.02.2010 LNM SARJAHIIHDOT 21.3.2010 (SPRINT) LNM-YHTEISLÄHTÖSARJAH.

Lisätiedot

MIKSEI SE VAAN VOI LOPETTAA? JOS SE RAKASTAA MUA, NIIN MIKSEI SE VAAN LOPETA.

MIKSEI SE VAAN VOI LOPETTAA? JOS SE RAKASTAA MUA, NIIN MIKSEI SE VAAN LOPETA. MIKSEI SE VAAN VOI LOPETTAA? JOS SE RAKASTAA MUA, NIIN MIKSEI SE VAAN LOPETA. Esitys käsittelee alkoholismia ja toimintahäiriöisen perheen dynamiikkaa. Se tuo näkyviin ne tunteet, joita lapsi joutuu piilottelemaan

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15 PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15 T 8-40 M LOPPUKILPAILU 1 Emilia Hamza Punkaharju 7,0 2 Iida Saariniva Punkaharju 7,0 3 Wilma Asikainen Kulennoinen 7,3 4 Ronja Koikkalainen

Lisätiedot

JOUKKUE B OLS B2 B:n maalimerkinnät B:n rangaistukset

JOUKKUE B OLS B2 B:n maalimerkinnät B:n rangaistukset HaHe 96/97 A:n maalimerkinnät A:n rangaistukset 7 C Jokela Patrik 1 12.13 50 88 29 5 93 35.06 40.00 13 Rehu Santtu 1 2 21.45 50-16 Vähärautio Karri 3 25.46 50 13 Sarja FatPipe B 18 Kankaanpää Markus 22

Lisätiedot

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis.

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis. Miehet 12 vuotta 3 km V 11.01.30 4 29769352 Arttu Pajunen Kangasniemen Kalske 11.01.30 16 xxx Aaro Puttonen Ristiinan Urheilijat 11.01.30 32 24202842 Sami Roos Mikkelin Hiihtäjät 11.01.30 33 30134124 Juho

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

SPL Turku Kirjaudu. Sarja - Sarjatilanne Kesä. M4 Nelonen - Nelonen. Ottelut. Sarjainfo

SPL Turku Kirjaudu. Sarja - Sarjatilanne Kesä. M4 Nelonen - Nelonen. Ottelut. Sarjainfo SPL Turku 2014-10-22 Kirjaudu Sarja - Sarjatilanne - 2014 Kesä Etusivu Liitto/Piiri Seurat Joukkueet Sarjat Ottelut Tuomarit Ohje Tapahtumat Kirjaudu FI SE UK M4 Nelonen - Nelonen Joukkue O V T H Te Pä

Lisätiedot

1. Miika Mäkinen RiihimKi ,2 6, Tuomo Rämö HämeenlTa ,2 5, Johannes Hartikainen HämeenlTa 547 0,0 5,47

1. Miika Mäkinen RiihimKi ,2 6, Tuomo Rämö HämeenlTa ,2 5, Johannes Hartikainen HämeenlTa 547 0,0 5,47 Seuraottelu Kisko - Tarmo Peltosaari 29.5.2016 TULOKSET M 100 m Tuuli: NWND 1. Tapio Nieminen RiihimKi 11,21 2. Miika Mäkinen RiihimKi 11,34 3. Tuomo Rämö HämeenlTa 11,68 4. Ilari Saunamäki RiihimKi 12,03

Lisätiedot

14.6. Piirikunnalliset Vihannissa

14.6. Piirikunnalliset Vihannissa 14.6. Piirikunnalliset Vihannissa Piirikunnalliset kilpailut 14.6.2009 Vihanti M Keihäs 1) Joni Pajala RaahVe 37.18. M19 Korkeus 1) Pasi Sarajärvi LapLu 200 2) Mika Vaara LapLu 185 3) Topi Hyttinen VeitsilKV

Lisätiedot

SM-kilpailut Tulokset. Helsingin Työväen Luistelijat ry. Helsingin Luistinkiitäjät ry. 500m Miehet 1.osa 2.osa

SM-kilpailut Tulokset. Helsingin Työväen Luistelijat ry. Helsingin Luistinkiitäjät ry. 500m Miehet 1.osa 2.osa 500m Miehet 1.osa 2.osa yht.pisteet ero 1 30 Mika POUTALA HTL 36,50 37,04 73,54 2 44 Tuomas NIEMINEN SU 37,09 37,92 75,01 1,47 3 37 Risto ROSENDAHL HTU 38,15 37,77 75,92 2,38 4 52 Markus PUOLAKKA HLK 38,59

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta 27.10.2014 Sivu 1(6) PÖYTÄKIRJA 2/2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 6.2.2013 AIKA 31.1.2013, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C., varalla Kuuva Joel Bremer Britt,

Lisätiedot

sarake 1808 Hippo-kisat Sankariniemen urheilukenttä TULOKSET P m

sarake 1808 Hippo-kisat Sankariniemen urheilukenttä TULOKSET P m Hippo-kisat Sankariniemen urheilukenttä 18.8.2016 sarake 1808 TULOKSET P6-7 40 m 2009-2010 1. Reko Ronkainen 2009 7,59 2. Nikolas Goman 2009 7,85 3. Veeti Pesonen 2009 8,05 4. Eetu Nousiainen 2009 8,11

Lisätiedot

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.)

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.) Raision kaupungin mestaruuskilpailut 1.9.2008 (9-13v.) T7 40m 1. Ilona Tättilä 7.86 2. Sirkku Korpela 7.96 3. Vilma Rajasuu 8.36 4. Vilma Jalonen 8.37 5. Tuuve Nyfors 8.38 6. Sanni Rekola 8.48 7. Nea Koski

Lisätiedot

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1. HS-Aluekilpailut (V) 26.2.2011 Taivalkoski Lopputulokset 1 N8-1km 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.13,5 2 M8-1km 1. Janne Räisänen 6.11,4

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

kilpailujen pvm Vapaa-aikatoimi Lähtöaika n.11.00 Haapasen nrot

kilpailujen pvm Vapaa-aikatoimi Lähtöaika n.11.00 Haapasen nrot 1000m P 9lk Urheilupuisto Lähtöaika n.11.00 Haapasen nrot 101 Heikki Onnela Sodankylä 3:12.07 1 102 Hannu Haapamäki Kittilä 3:25.78 2 103 Aleksanteri Pulska Sodankylä 3:28.48 3 104 Jami Mikkola Savukoski

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN ALUEMESTARUUS, SG VIRALLISET LOPPUTULOKSET

ETELÄ-SUOMEN ALUEMESTARUUS, SG VIRALLISET LOPPUTULOKSET VIRALLISET : 4.6.2014 Paikka: Himos Järjestäjä: Salom- Sarjat: M/N U10, U12, U14, U16 ja YL Rinne: Bonus Korkeus: 135 TD: Kilpailun johtaja: Kilpailutuomari: Juha V Lintula Jarmo Konttinen Aino Lintula

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 NUORISOVALTUUSTO. Kokousaika Keskiviikko 18.11.2015 klo 17.00 19.57 Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak.

TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 NUORISOVALTUUSTO. Kokousaika Keskiviikko 18.11.2015 klo 17.00 19.57 Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak. TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 NUORISOVALTUUSTO Kokousaika Keskiviikko 18.11.2015 klo 17.00 19.57 Kokouspaikka Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak.2 Varsinaiset et: Alari Tatu Angelov Viktorio

Lisätiedot

HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE ASEMAN KENTÄLLÄ

HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE ASEMAN KENTÄLLÄ HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE 9.9.2015 ASEMAN KENTÄLLÄ TYTÖT 1-2.lk 40m 1. Emilia Tarvainen Nj 7.6 2. Vilja Salo Kv 7.7 3. Isla Smolander Nj 7.8 4. Ada Backman Kv 7.9

Lisätiedot

LHS - Piirikunnalliset Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET

LHS - Piirikunnalliset Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET ..05 klo 8:0 N06 0,5km 5 6 Frida Ranivaara Hollolan Urheilijat -6 00:0:6,6 00:00:00,0 8 Hilma Ampuja Lahden Hiihtoseura 00:0:58,8 00:00:, 7 Aada Mäiseli Lahden Hiihtoseura 00:05:,8 00:00:5, 5 Johanna Jokinen

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

SAKU ry:n yleisurheilun mestaruuskilpailut 2012 Ratinan Stadion, Tampere TULOKSET. Tuuli: -0,7

SAKU ry:n yleisurheilun mestaruuskilpailut 2012 Ratinan Stadion, Tampere TULOKSET. Tuuli: -0,7 SAKU ry:n yleisurheilun mestaruuskilpailut 2012 Ratinan Stadion, Tampere 14.9.2012 TULOKSET AP 100 m Finaali Tuuli: -0,7 1. Antti Stenholm Koulutuskeskus 11,85 2. Igor Karppinen Kainuun maakunt 11,95 3.

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

Sinikka ja Tiina Nopola. Porin Teatteri. liput 02-6344840 www.pori.fi/teatteri

Sinikka ja Tiina Nopola. Porin Teatteri. liput 02-6344840 www.pori.fi/teatteri Sinikka ja Tiina Nopola Porin Teatteri liput 02-6344840 www.pori.fi/teatteri Teksti Sinikka Nopola ja Tiina Nopola Ohjaus Sami Rannila Lavastus Teemu Loikas Puvustus Taru Liipola Koreografia Teemu Korjuslommi

Lisätiedot

SPL Turku Kirjaudu. Sarja - Sarjatilanne Kesä. M4 Nelonen - Nelonen. Ottelut. Sarjainfo

SPL Turku Kirjaudu. Sarja - Sarjatilanne Kesä. M4 Nelonen - Nelonen. Ottelut. Sarjainfo SPL Turku 2015-11-30 Kirjaudu Sarja - Sarjatilanne - 2015 Kesä Etusivu Liitto/Piiri Seurat Joukkueet Sarjat Ottelut Tuomarit Ohje Tapahtumat Kirjaudu FI SE UK M4 Nelonen - Nelonen Joukkue O V T H Te Pä

Lisätiedot

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT 11.9.2017 VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ TYTÖT 8 VUOTTA 60 M 60 M 1 Sonja Lahti Virojoki 11,0 1 Samu Piispa Klamila 11,2 2 Pauliina Lehtinen Virojoki 11,2

Lisätiedot

Satakunnan mestaruusviestit HS-alueviestit su Hiihtotapa: Perinteinen

Satakunnan mestaruusviestit HS-alueviestit su Hiihtotapa: Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan mestaruusviestit HS-alueviestit su 15.2.2015 Hiihtotapa: Perinteinen Satakunnan Pm- ja HS-alueviestit 15.02.2015, Noormarkku N10 - (2 + 2 + 2 km) 1. 10 Rasti-Lukko 33.13,4 Osuus

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 22.1. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 18.3. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 16.4.

Lisätiedot

Junnujen pikajuoksucup 1/3. Juoksusuora, Lahti 11/1/2014 TULOKSET. 1. Olavi Sivén LahdA 11, Lassi Vainionmäki LahdA 11,91

Junnujen pikajuoksucup 1/3. Juoksusuora, Lahti 11/1/2014 TULOKSET. 1. Olavi Sivén LahdA 11, Lassi Vainionmäki LahdA 11,91 Junnujen pikajuoksucup 1/3 Juoksusuora, Lahti 11/1/2014 TULOKSET P7 60 m 1. Olavi Sivén LahdA 11,31 2. Lassi Vainionmäki LahdA 11,91 3. Hugo Lehtonen LahdA 12,74 4. Valtteri Heino LahdA 13,53 5. Sakari

Lisätiedot

Individual winners by category. Male. Tampere Cup E1-juniorit Male A -38 / (4 competitors) D2 -juniorit Male A -35 / (4 competitors)

Individual winners by category. Male. Tampere Cup E1-juniorit Male A -38 / (4 competitors) D2 -juniorit Male A -35 / (4 competitors) Tampere Cup 06 E-juniorit Male A -0 / ( competitors) Viitala, Joona Roponen, Sara Suhola, Nooa Ahlamaa, Markus Tiihonen, Helmi E-juniorit Male A -8 / (4 competitors) Erkkilä, Onni Rauhanen, Aaro Myllynen,

Lisätiedot

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY väylällä pelattujen erikoisrastien pisteiden määrä (max 51 pistettä). EASY Gerkman Elmo Honkoliini Riku 45 Palo Tomi Järvinen Teemu Kyllönen Lenni 49 3) Lahtinen Jenna Leminen Fia 67 Nurkkala Olivia Jenna

Lisätiedot

MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI

MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI kun rakastuminen ei ole kahden kauppa Joensuun kaupunginteatteri HYVÄ KATSOJA Kun luin näytelmän Paha äitipuoli ensimmäisen kerran, ihastuin oitis. Tunnistettavia arjen

Lisätiedot

Harjoitukset KaNuTella 25.4.

Harjoitukset KaNuTella 25.4. Harjoitukset KaNuTella 25.4. Harjoitukset KaNuTella 25.4. Kampaaja-maskeeraaja Jenni Reinholm Harjoitukset KaNuTella 25.4. OLENNAISTA ON ASENNE! Perttu Lepän esikoiselokuva on nyt ensimmäistä kertaa siirretty

Lisätiedot

3.7. Kestilä-päivien nappulakisat

3.7. Kestilä-päivien nappulakisat 3.7. Kestilä-päivien nappulakisat Kestilä-päivien nappulakisat 3.7.2009 Kestilä Nappulakisat ovat yksi vanhimmista ja perinteisimmistä tapahtumista Kestilä-päivillä. Kuutisenkymmentä yhdestä kahdeksaan

Lisätiedot

Taekwondo Nurmijärvi. Taekwondourheilijat Paimion Taekwondo Ry. Mukwan Jyväskylä. Budokwai Taekwondo. Yong Taekwondo. Malmin Taekwondo Ry

Taekwondo Nurmijärvi. Taekwondourheilijat Paimion Taekwondo Ry. Mukwan Jyväskylä. Budokwai Taekwondo. Yong Taekwondo. Malmin Taekwondo Ry Male Porvoo Open 05 Liigasarjat C-Kadetit Male A - / Fin ( competitors) Suhola, Rasmus Taekwondourheilijat 0 Leskinen, Luca C-Kadetit Male A -7 / Fly ( competitors) Väänänen, Väinö C-Kadetit Male A -4

Lisätiedot

Huom. Tasapisteissä kierrosviestin sija ratkaisi keskinäisen paremmuuden

Huom. Tasapisteissä kierrosviestin sija ratkaisi keskinäisen paremmuuden Sija Koulun nimi Sukkula Sij. Pituus Sij. Keihäs Sij. Kierrosviesti Sij. Yht. Sij. 1 Putaanvirran koulu Pihtipudas 96,80 3 4078 2 253,30 1 6.48,9 2 8 2 Tikan koulu 6 C Jyväskylä 96,30 2 4161 1 163,25 5

Lisätiedot

1. Tommi Peltola 1997 NoormNo 23,83 2. Joni Ojala 1999 KanksLei 23,87. 1. Kalle Kompuinen 1999 SäkU 23,92 2. Lauri Virtanen 1997 PorinYU 25,08

1. Tommi Peltola 1997 NoormNo 23,83 2. Joni Ojala 1999 KanksLei 23,87. 1. Kalle Kompuinen 1999 SäkU 23,92 2. Lauri Virtanen 1997 PorinYU 25,08 Satakunnan Piirinmestaruus N/M 17 Keskusurheilukenttä Punkalaidun 10.-11.7.2014 TULOKSET M17 200 m 1. Tommi Peltola 1997 NoormNo 23,83 2. Joni Ojala 1999 KanksLei 23,87 3. Kalle Kompuinen 1999 SäkU 23,92

Lisätiedot

Laukaan pitäjänmestaruuskilpailut/piirikunnalliset yleisurheilukilpailut Kirkonkylän kenttä

Laukaan pitäjänmestaruuskilpailut/piirikunnalliset yleisurheilukilpailut Kirkonkylän kenttä Laukaan pitäjänmestaruuskilpailut/piirikunnalliset yleisurheilukilpailut Kirkonkylän kenttä 10.6.2009 TULOKSET T9 40 m 1. Oona Nieminen Laukaa 7,33 2. Hanna Sillansalmi Vaajakosken Kuohu 7,63 3. Säde Seppälä

Lisätiedot

Iin hiihdot 1.3.2014

Iin hiihdot 1.3.2014 1 / 6 2.3.2014 22:53 Iin hiihdot 1.3.2014 T U L O K S E T Liikuntakeskus MOVE Kilpailun sarjat: M08; N08; M10; N10; M12; N12; N14; M16; N18; N16; M14; M70; M45; M55; M65; N35; N45; NYL; N20; M35; M18;

Lisätiedot

Pistetilanteet, kausi 2013, luokka P10 Junior Grand Prix Finland Pisteet yhteensä

Pistetilanteet, kausi 2013, luokka P10 Junior Grand Prix Finland  Pisteet yhteensä Pisteet yhteensä Nieminen Juuso 380 110 490 Kristianson Hugo 380 85 465 Liuksiala Samuel 260 85 345 Virtanen Herman 225 110 335 Matikkala Aaron 260 70 330 Vujasinovic Milos 260 70 330 Hakala Nikolai 240

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Nuorten SM, Kokkola

Nuorten SM, Kokkola Nuorten SM, Kokkola 14.4.2012 Tulokset J11V 1 J11V Remes Antero Hood 239 238 477 SE 2 J11V Remes Aino Hood 133 106 239 J13V 1 J13V Piikkilä Ville TeJa 220 198 418 2 J13V Viljanen Kimmo TeJa 207 194 401

Lisätiedot

FIS 37. Puolangan hiihdot. 9.2. 2014 Honkavaarassa. Lähtölistat

FIS 37. Puolangan hiihdot. 9.2. 2014 Honkavaarassa. Lähtölistat FIS 37. Puolangan hiihdot 9.2. 2014 Honkavaarassa Lähtölistat Kilpailun sarjat: M08; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; N45; M45; M55; M65; N18; N20; N35; NYL; M18; M20; M35; MYL; Lähtöaika Nro Lisenssi

Lisätiedot

Kunnan- ja Visanmestaruus tulokset

Kunnan- ja Visanmestaruus tulokset Kunnan- ja Visanmestaruus tulokset 25.8.2015 P7 40 m Alkuerät T7 40 m Alkuerät 1. Aimo Laitila 8,1 1. Jenna Härkönen 7,6 2. Oliver Koli 8,3 2. Kaisla Salmia 8,3 3. Ville Jalonen 8,6 3. Sini Lampi 8,7 4.

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 22.8.2012 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Nea Hahtala 8,7 1. Mico Teränen 9,2 2. Riia Myrtenblad 9,8 2. Miro Harjunpää 9,5 3. Elsa Kainulainen 10,0 3. Miko Lämsä

Lisätiedot

24.10.2004. Järj: Hontai Judo ry TULOKSET. Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1.

24.10.2004. Järj: Hontai Judo ry TULOKSET. Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1. Sarja: AT-57 Järj: Hontai Judo ry TULOKSET 1. Kaisa Kota-aho 1.k RAI 2. Taru Petäjä 2.k FUD Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1.k NUM RYHMÄ

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin Sija Nimi Koulu Aika Finaaliaika 1 Moona Ojaniemi Koivisto 9,84 9,86 2 Oona Kriikkula Kangas 10,37 10,34 3 Emma Latvala Tuiskula 10,47

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi 2013-14 HAUSBANDY Snipers Porski RSB Yhteensä Ahde Kimmo HausBandy 1+2 3+0 x 2 4 2 6 0 Hakkola Jani HausBandy 0+0 ei pel. x 1 0 0 0 0 Helminen Tommi HausBandy 2+0 ei pel. x

Lisätiedot

Pojat 50 vu KILPA-sarja syntyneet 1 Samuli Halme Ahtiala :28,1 2 Santeri Hulkko Ahtiala :28,3 3 Veeti Kupari Ahtiala :33,6

Pojat 50 vu KILPA-sarja syntyneet 1 Samuli Halme Ahtiala :28,1 2 Santeri Hulkko Ahtiala :28,3 3 Veeti Kupari Ahtiala :33,6 Pojat 50 vu KILPA-sarja 2000-1 Samuli Halme Ahtiala 2000 00:28,1 2 Santeri Hulkko Ahtiala 2000 00:28,3 3 Veeti Kupari Ahtiala 2000 00:33,6 1 Alex Nieminen Salpausselän peruskoulu 1999 00:27,0 2 Jami Kuosmanen

Lisätiedot

Vattenfall-ottelu Laukaa, keskusurheilukenttä TULOKSET

Vattenfall-ottelu Laukaa, keskusurheilukenttä TULOKSET Vattenfall-ottelu Laukaa, keskusurheilukenttä 11.6.2007 TULOKSET P11 60 m (VF) 1. Joel Kelly JKU 9,38 2. Toni Pölkki Kiva 9,86 3. Joonatan Tuukkanen Hanka 10,73 4. Nico Pyykkinen SaPu 12,07 P11 1000 m

Lisätiedot

Liminka, Laidunkauden avauskisat

Liminka, Laidunkauden avauskisat Liminka, Laidunkauden avauskisat Liminka, Laidunkauden avauskisat 10.6.2010 M 60m: +1,6m/s 1. Jaakko Tornberg Raahen Vesa 7,07 2. Kari Asumaniemi Oulun Pyrintö 7,27 3. Ari Laitinen Oulun Pyrintö 7,36 4.

Lisätiedot

Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä:

Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä: Sivu: 1 Päivämäära: 18 marraskuu 2015 Aika: 20:51:13 Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä: Laji 1, 25m Vapaauinti Naiset Loppukilpailut (4) 1 Sanni Virtanen 2006 06A359

Lisätiedot

Markkinointipäällikkö.com Viikingit D01 AA. Turnausjoukkueet

Markkinointipäällikkö.com Viikingit D01 AA. Turnausjoukkueet EVU Blue HJK Jukurit Kala Thunder KooKoo AA K-Reipas AA OKK Viikingit White Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro vm Aika aikka Lohko Joukkue A Joukkue B 4..4 8:5 Kenttä D HJK EVU Blue 4 - LT 4

Lisätiedot

Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa

Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa 28.6.2011 Sulkavan Urheilijat -41 9254, Kerimäen Urheilijat 8914, Ristiinan Urheilijat 7427, Mikkelin Kilpa-Veikot 2509, Hirvensalmen Urheilijat 1442 M17 800 m 1. Maxim

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su 9.2.2014 Perinteinen Maakuntaviestin osuusisännät 2014: 1. osuus Finnblock Europa Oy Ltd 2. osuus 3. osuus Maanrakennus Mäenpää Oy 4. osuus 5. osuus 6. osuus

Lisätiedot

OPEN SEMI-AUTO -- Overall Match Results Mini Rifle SM 2015 Printed toukokuu 24, 2015 at 16:37

OPEN SEMI-AUTO -- Overall Match Results Mini Rifle SM 2015 Printed toukokuu 24, 2015 at 16:37 OPEN SEMI-AUTO -- Overall Match Results % Competitor Cat Reg 1 100,00 779,7531 35 Laukia, Jarkko FIN KEU 2 87,50 682,3194 56 Porras, Kai FIN ATC 3 82,32 641,8957 42 Miettinen, Tomi P FIN JUV 4 80,48 627,5323

Lisätiedot

Helsinkiläisluistelijoiden kotimaan tilastot Miehet 100 m. Miehet 300 m. Kauden paras

Helsinkiläisluistelijoiden kotimaan tilastot Miehet 100 m. Miehet 300 m. Kauden paras Helsinkiläisluistelijoiden kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Puolakka Markus HLK 060585 10,30 Helsinki 19.12.06 2 Poutanen Mikko HLK 130489

Lisätiedot

Yleisurheiluennätykset Kuusamon Eräveikot *epävirallinen laji 2016

Yleisurheiluennätykset Kuusamon Eräveikot *epävirallinen laji 2016 Kaikki lajit Kuusamon Eräveikot *epävirallinen laji 2016 P 9 v 40 m 6,47 Jesse Tyni -02 *60 m 9,97 Arto Karjalainen -90 *150 m 25,0 Santeri Paloniemi -02 *200 m 36,4 Arto Karjalainen -90 *600 m 2.02,0

Lisätiedot

Sorted on Best Lap time. Kimi Circuit SM Karting KF2. Kimi Circuit, Lappeenranta 1,038 Km :30. Aika-ajo

Sorted on Best Lap time. Kimi Circuit SM Karting KF2. Kimi Circuit, Lappeenranta 1,038 Km :30. Aika-ajo Aika-ajo Kimi Circuit, Lappeenranta,0 Km..0 :0 Sorted on Best Lap time Qualifying (:00 Time) started at :: 0 Aatu Moilanen Juho Valtanen Jaakko Leskelä Tuomas Tujula Ville Welin Simo Laaksonen Kristian

Lisätiedot

ROCK N SWING AULANKO GP kilpailut Hämeenlinna 18.2

ROCK N SWING AULANKO GP kilpailut Hämeenlinna 18.2 ROCK N SWING AULANKO GP kilpailut Hämeenlinna 18.2 BOOGIE WOOGIE A yleinen 20 Juho Päivinen Mari Munne Bolero Turku 49 Masi Saurén Anna Tyutyunyuk Comets Helsinki 50 Miika Aspiala Emilia Reitamo Comets

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALA ORAVA-CUP 2008 Lopputulokset (huomioon otetaan neljä parasta kilpailua)

ETELÄ-KARJALA ORAVA-CUP 2008 Lopputulokset (huomioon otetaan neljä parasta kilpailua) ETELÄ-KARJALA ORAVA-CUP 2008 Lopputulokset (huomioon otetaan neljä parasta kilpailua) H18 1 Aaro Nurmiainen LappRi 38 0 0 12 6 12 8 2 Ville Saikko LappRi 37 10 0 9 (8) 8 10 3 Heikki Nenonen SK Vuoksi 34

Lisätiedot

Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE. Hillevi Avikainen, Disa Kamula

Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE. Hillevi Avikainen, Disa Kamula Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE Hillevi Avikainen, Disa Kamula Joshua Salzmanin kirjoittama ja Ryan Cunninghamin säveltämä I LOVE YOU BECAUSE -musikaali käsittelee rakkautta ja sydänsuruja

Lisätiedot

TULOKSET SAVOCUP 2011 KUOPIO Jäsentenvälinen sarjacrossi cc

TULOKSET SAVOCUP 2011 KUOPIO Jäsentenvälinen sarjacrossi cc 5cc erä I erä II SIJA NIMI NRO PYÖRÄ 25 25 5 1. Miska Honkanen 33 KTM 22 22 44 2. Konsta Aalto 12 KTM 2 2 4 3. Topi Koponen 71 Husqwarna 18 18 36 4. Lenni Klementti 6 KTM 15 16 31 5. Kasperi Vainio 37

Lisätiedot