Taitoa työelämään osaamista tulevaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taitoa työelämään osaamista tulevaan 2010 2011"

Transkriptio

1 Taitoa työelämään osaamista tulevaan

2 Vuosikertomus Kuntayhtymäjohtajan/rehtorin tervehdys 4 Opiskelijahuolto 5 Ammattistartti 6 Kansainvälisyys 7 Lukuvuonna ammattiin valmistuneet opiskelijat 9 Opiskelijamäärät 10 Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto 12 Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitos 14 Mäntän seudun koulutuskeskus 16 Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos 18 Vammalan ammattikoulu 20 Aikuiskoulutusosasto toimii osaamisen kehittämisyksikkönä 24 Tuloksekasta hanketoimintaa 30 Talous

3 3 Kuntayhtymäjohtajan/rehtorin tervehdys Koulutuskuntayhtymässä valtakunnallisesti ja paikallisesti näkyvää toimintaa Laajentuneessa Sastamalan koulutuskuntayhtymässä on kuluneen vuoden aikana tapahtunut asioita, joiden pohjalta voidaan perustellusti todeta, että meillä on valtakunnallisesti ja paikallisesti erittäin aktiivisesti toimiva kuntayhtymä. Tehdyillä ratkaisuilla on opiskelijoidemme kannalta opintoja edistävä vaikutus. Olemme pystyneet heti ensimmäisenä yhteisenä toimintavuotena ottamaan tavoitteeksi tulevaisuuden osaamistarpeet ennakoivan työskentelytavan. Esimerkiksi hiljattain rahoitusta saaneessa KOTI-hankkeessa suunnitellaan ja rakennetaan tulevaisuuden asuinympäristöä vastaava oppimisympäristö, jollaista ei Suomessa ole muualla. Samaan hengenvetoon voin todeta, että Kokemäen yksikköön nouseva uusi LVIalan oppimisympäristö ja hallitila hakee vertaistaan. Kun tiedämme, että Suomi on yksi LVI-tekniikan johtavia maita ja Kokemäen yksikköön valmistuva halli on Suomen innovatiivisimpia alan oppimisympäristöjä, voidaan sanoa, että opiskelijat pääsevät käsiksi alan uusimpiin toimintatapoihin. LVI- hallin rakentaminen kokonaisuudessaan edistää jo entisestäänkin kattavaa yritysyhteistyötämme. Tilojen ajankohtaistaminen ja uudistaminen on kuntayhtymässä esillä monella tavalla. Hankkimamme tilat vastaperustetussa Kiinteistöosakeyhtiö Kuntomäessä, entisessä Hoikan opistossa, nykyisessä Voimarinteessä takaavat sen, että pääsemme kehittämään sosiaali- ja terveyspuolen koulutusta yhdessä alan teknologiasovellusosaamisen kanssa. Voimarinteen innovaatiokeskus Sastamalan Karkussa osoittaa myös sen, että me olemme koulutuskuntayhtymänä vahva alueellinen toimija ja osaamme verkostoitua ja kehittää uutta. Voimarinteessä mukana ovat Partnos Oy, joka on osa Vexve Group konsernia sekä terveydenhuoltopalveluja tuottava Pihlajalinna Oy. Sastamalassa toimiva aikuiskoulutusosasto ja oppisopimustoimisto siirtyivät Voimarinteelle huhtikuussa ja kosmetologikoulutus aloittaa Voimarinteen uusituissa tiloissa elokuussa. Pidämme huolen myös osaamispääomastamme. Tästä vahvimpana näytteenä on opiskelijamme Lasse Tuomisen osaamisellaan selvittämänsä tie Ammattitaidon MM-kilpailuihin Lontooseen Unohtaa ei sovi vahvaa perustyötä, jota teemme osaavan ja innovatiivisen henkilöstömme voimin: verkko-opetus Espanjan Fuengirolassa, kansainväliset yhteydet, työelämäyhteistyö ja opiskelijoidemme päätyminen alansa töihin ovat näyttöjä henkilöstömme osaamisesta ja kyvystä luoda uutta. Kuluvan vuoden aikana otamme ison askeleen myös yhä parempiin fyysisiin valmiuksiin. Yhteistyössä Sastamalan kaupungin sekä yli 20 alueen yhteistyöyrityksen kanssa olemme aloittaneet Oppimiskeskus/liikuntahallin rakentamishankkeen. Näin seutukunnan voimavarat yhdistyvät alueen tarpeet täyttävän Oppimiskeskus/liikuntahallin rakentamisessa. Halli mahdollistaa laajasti erilaisten harrastusten ja tilaisuuksien toteuttamisen sekä meidän että alueen väestön keskuudessa, liittyivätpä ne sitten liikuntaan tai kulttuuriin. Koulutuskuntayhtymä voi Oppimiskeskus/liikuntahallin tarjoamien mahdollisuuksien kautta ottaa järjestääkseen muun muassa valtakunnallisia opetusalan seminaareja sekä nuorten kulttuuri- ja liikuntatapahtumia. Liikuntahallin yhteyteen rakennettava matkailu-, ravitsemus- ja talousalan opiskelijoiden uusi, ajanmukainen oppimisympäristö, Oppimiskeskus, ravintoloineen muodostavat loistavan kokonaisuuden tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt hankkeelle valtionavustuksena euroa käytettäväksi liikuntahallin rakentamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Sastamalan koulutuskuntayhtymä on valmis auttamaan ja opastamaan nuoria ja aikuisia valitsemallaan tiellä taaten erittäin vireän ja omaa alaamme kehittävän oppimisympäristön, jossa on tilaa jokaiselle. Me annamme käyttöönne osaavan henkilöstömme sekä oppimisympäristömme. Tänäkin keväänä Sastamalan koulutuskuntayhtymästä valmistuu vajaat 500 alansa ammattilaista valmiina vastaamaan elinkeinoelämän haasteisiin, heidän mukanaan 10 ensimmäistä kone- ja metallialan työnjohtokoulutuksesta valmistunutta. Hyvät valmistuneet opiskelijat, nyt teillä alkaa elämässänne uusi vaihe. Olette päässeet yhden askeleen eteenpäin elämässänne ja on aika etsiä uusia haasteita. Haluankin esittää teille valmistuneet opiskelijat lämpimät onnitteluni ja toivon parhainta menestystä elämänne varrelle. Kuntayhtymän henkilöstöä haluan lämpimästi kiittää kuluneesta vuodesta, yhteistyöllä olemme saaneet paljon hyvää aikaan. Koulujemme yhteistyökumppaneille suuri kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvästä yhteistyöstä sekä runsaista stipendeistä, joita olemme saaneet jakaa opiskelijoillemme kannustuksena ja kiitoksena hyvin tehdystä työstä. Virkistävää kesää Teille kaikille! Antti Lahti kuntayhtymäjohtaja/rehtori Sastamalan koulutuskuntayhtymä

4 Opiskelijahuolto Opiskelijahuollolla tarkoitetaan kaikkia niitä palveluita ja toimenpiteitä, jotka ovat opiskelijan käytettävissä hänen opiskeluidensa ajan. Opiskelijahuollolla vaikutetaan opiskelijan hyvinvoinnin lisäksi koko oppilaitoksen hyvinvointiin. Toimiva opiskelijahuolto edellyttää moniammatillista yhteistyötä eri tahojen kanssa. Opiskelijahuollon toimijoita ovat apulaisrehtori, opinto-ohjaaja, kuraattori/ koulutusohjaaja, terveydenhoitaja, ankkuriohjaajat, ryhmänohjaajat, opettajat ja erityisopettajat. Opiskelijahuollon toimijat työskentelevät erilaisilla kokoonpanoilla käsiteltävästä asias ta riippuen. Opiskelijahuollon yhteistyötahoja ovat mm. muu koulun henkilöstö, muut oppilaitokset, terveydenhuolto, sosiaalitoimi, työ- ja elinkeinotoimisto, Kela, kolmannen sektorin toimijat sekä projektien henkilöstö. Yhteistyö opiskelijan kotiväen kanssa on merkittävässä asemassa. Sastamalan koulutuskuntayhtymän oppilaitoksissa toimivat opiskelijahuoltoryhmät, jotka kokoontuvat säännöllisesti. Opiskelijahuoltoryhmän työskentelyssä tärkeää on luottamuksellisuus. Opiskelijahuolto on mukana opiskelijan opintopolun nivelvaiheissa, ennen opintojen alkua, opintojen aikana sekä siirtymisessä opinnoista työelämään tai jatko-opintoihin. Opiskelijahuoltoryhmä pyrkii löytämään moniammatillisesta näkökulmasta vaihtoehtoisia ratkaisua opiskelijan haasteisiin. Kaikissa opiskelun vaiheissa korostuu mahdollisimman nopea puuttuminen asioihin. Sastamalan koulutuskuntayhtymän oppilaitoksissa on vieraillut vuoden aikana runsaasti TET-tutustujia. TETpäivien toteutus on ollut yhteistyön tulosta. Mukana suunnittelussa ja toteutuksessa ovat olleet perusopetuksen opinto-ohjaajat, koulutuskuntayh tymän opetushenkilöstö, opiskelijatutorit sekä muut yhteistyökumppanit. Oppilaitoksissa on järjestetty myös koulutuskokei luja. Koulutuskokeiluiden tavoitteena on löytää tutustujalle sopiva opiskeluympäristö ja verkostoitua opiskelijan tukitahojen kanssa. Koulutuskuntayhtymässä on kokoontunut opiskelijahuollon ja opinto-ohjauksen asiantuntijaryhmä. Ryhmä on työstänyt mm. koulutuskuntayhtymän yhteisiä oppaita ja jakanut hyviä käytänteitä. Opiskelijahuoltohenkilöstö: Opinto-ohjaajat: Eija Uotila, kevät (Karkun kotitalousja sosiaalialan oppilaitos, Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos) Johanna Rintapää (Mäntän seudun koulutuskeskus) Tuija Penkkimäki (Vammalan ammattikoulu) Kuraattori: Pekka Allen, syksy ja Sanna Ylistenniemi-Mustalahti, kevät (Vammalan ammattikoulu, Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitos, Tyrvään käsi ja taideteollisuus oppilaitos) Koulutusohjaaja: Paula Immonen (Huittisten ammattija yrittäjäopisto, Kokemäen yksikkö) Erityisopettaja: Merja Venho (Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto, Kokemäen yksikkö) Terveydenhoitajat: Mailis Roue (Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto, Huittisten yksikkö) Taru Simula (Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto, Kokemäen yksikkö) Tanja Tuomisto (Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitos) Lotta Harjunmaa (Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, Vammalan ammattikoulu) Leena Sillanpää ja Anne Vastamaa sekä psykiatrinen sairaanhoitaja Eeva-Liisa Jokinen (Mäntän seudun koulutuskeskus) Koulupsykologi: Kaisu Aronoja (Huittisten ammattija yrittäjäopisto, Huittisten yksikkö) Asuntolanhoitajat: Hannu Pihkala (Huittisten ammattija yrittäjäopisto, Kokemäen yksikkö) Jonna Korkkula (Vammalan ammattikoulu) Pirkko Kovero (Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitos) Marjo Moksen (Mäntän seudun koulutskeskus) Vapaa-ajanohjaaja: Satu Kaasalainen (Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto, Kokemäen yksikkö) Ankkuriohjaajat: Ringa Junnila (Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto, Huittisten yksikkö) Tiina Kylväjä (Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitos) Minna Uotila ja Satu Kelkka-Suolaniemi (Vammalan ammattikoulu, Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos) Mäntän työpaja: yksilövalmentajat Kirsi Lankinen ja Eija Nevanperä (Mäntän seudun koulutuskeskus) 4

5 5 Ammattistartti Kun nuorella on kysymyksiä: mitä musta tulee isona?, tai mitä mä teen kun en päässytkään opiskelemaan haluamaani alaa? on ammattistartti yksi mahdollisuus. Ammattistartti, eli oikealta nimeltään ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus on toiminut Vammalan ammattikoulussa jo kaksi vuotta. Ammattistartin lukuvuosi alkaa opiskelijan omien toiveiden ja tavoitteiden kartoittamisella. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan oma henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, joka vie opiskelijaa kohti tulevaa ammatillista uraa. Ammattistartilla on mahdollisuus korottaa peruskoulun päättötodistuksen arvosanoja, suorittaa ammatilliseen perustutkintoon kuuluvia opintoja, ja kokeilla eri ammatteja sekä osallistumalla opetukseen että tutustumalla työelämään työhön valmentautumisen jaksoilla. Sellaista perusstarttilaista ei varmasti olekaan, joten opiskelijoiden kirjo on kuin Lumikissa ja seitsemässä kääpiössä. Ammattistartin ohjaus on opiskelijan toiveet ja tavoitteet huomioivaa, sekä ryhmähenkeen ja yhteistyöhön kannustavaa. Koulutuskokeilut ja tutustumiset työelämään antavat nuorelle varmuutta jatkokoulutukseen hakeutumisessa. Nuori on saanut kokeilla tulevan alansa opintoja ja työelämäänkin on tutustuttu ammattilaisen rinnalla. Näitä kokemuksia rikkaampaa on hyvä suunnata katsetta kohti tulevaa ammatillista koulutusta ja sen jälkeen odottavaa työelämää.

6 Kansainvälisyys Kuntayhtymän eri yksiköillä on tavoitteena palvella oman toimialueensa opiskelijoita ulkomaanjaksojen onnistumiseksi ja sen lisäksi tehdään suunnitelmia yhteisten tavoitteiden eteen, jotka on kirjattu toimintastrategiaan. Kansainvälinen toiminta vaatii sinnikästä kontak tien hankintaa, hyvää valmentautumista, kielitaitoa ja käytännön asioiden hallintaa. Kokemusten myötä osaaminen on vahvistunut, ja yhteistyökumppaneiden luottamuksen säilyttäminen mahdollistaa säännöllisen opiskelijavaihdon. Toisaalta kansainvälinen toiminta on hyvin altis muutoksille, jotka tulisi osata ennakoida. Ulla Sabell Huittisten ammatti- ja yrittäjäopistosta, Kokemäen yksiköstä kirjoittaa: Kansainvälisen toiminnan tavoitteena on kehittää opiskelijoissa ja henkilökunnassa niitä valmiuksia, jotka lisäävät ammatillista osaamista, muiden kulttuurien arvostusta ja myönteistä kansojenvälistä kanssakäymistä. Työssäoppimisjaksoja on suoritettu lukuvuoden aikana monessa eri maassa mm. Espanjassa, Islannissa, Luxemburgissa, Sveitsissä, Tanskassa sekä Ruotsissa. Jaksojen aikana opiskelijat ovat saaneet monipuolisia kokemuksia liittyen mm. ammattialan opiskeluun, kulttuurien tuntemukseen sekä kielitaitoon. Comenius-hanke, Water the SPRING of life, jatkuu asti. Syksyllä 2010 Espanjassa järjestettyyn kokoukseen osallistui HAYO:sta 6 opiskelijaa ja 4 opettajaa. Toukokuussa 2011 Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston Kokemäen yksikköön saapui 45 vierasta Espanjasta, Saksasta, Romaniasta ja Puolasta. Hankkeen teemana on vesi sininen kulta, johon opiskelijat perehtyvät opettajien johdolla viidessä eri maassa. Yhteinen kieli on englanti ja veden käyttöön tutustutaan seuraavissa yhteyksissä: kulttuuri, vapaa-aika, terveys, talous ja tiede. KMV-Lehti

7 7 Lukuvuonna ammattiin valmistuneet opiskelijat Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto, Huittisten yksikkö Liiketalouden perustutkinto, merkonomi, asiakaspalvelun ja markkinoinnin koulutusohjelma Isotalo Janita, Oripää Jortikka Jani, Eura (valmistunut ) Ketola Suvi, Kokemäki Kivimäki Iida, Kokemäki Koski Netta, Punkalaidun Laakso Eeva, Sastamala Laitila Jonna, Pori Mäkinen Heidi, Sastamala Mäkinen Maria, Säkylä Rantala Karoliina, Sastamala Tamminen Jonna, Säkylä Tuominen Emilia, Sastamala Ylinen Markus, Sastamala Liiketalouden perustutkinto, merkonomi, asiakaspalvelun ja myynnin koulutusohjelma Pajunen Nita, Sastamala Rakkolainen Annika, Kokemäki Liiketalouden perustutkinto, merkonomi, talous- ja toimistopalvelujen koulutusohjelma, ilta Jokitulppo Jussi, Säkylä Tuominen Marika, Kokemäki Liiketalouden perustutkinto, merkonomi, taloushallinnon koulutusohjelma Jaakkola Satu, Sastamala Kanerva Jussi, Sastamala Koivumäki Piia, Punkalaidun Korkki Niko, Sastamala Korkki Senja, Sastamala Lankinen Susanna, Huittinen Pihlava Jenni, Sastamala Voutilainen Juha, Sastamala Liiketalouden perustutkinto, merkonomi, taloushallinnon koulutusohjelma, ilta Toivonen Aulikki, Huittinen (valmistunut ) Tietojenkäsittelyn perustutkinto, datanomi, tietojärjestelmien kehittämisen koulutusohjelma Hoti Valon, Sastamala Jaakkola Jyri, Kokemäki Keinänen Lauri, Punkalaidun Kotiranta Jesse, Nokia Kuusisto Tuomas, Huittinen Latvala Anu, Huittinen Leino Kimmo, Kokemäki Mäki Teemu, Huittinen Ojala Joonas, Huittinen (valmistunut ) Pulkkinen Atte, Kokemäki Rantanen Riku, Sastamala (valmistunut ) Rintanen Kristiina, Eura Roukka Jani, Huittinen Suontausta Juha, Huittinen (valmistunut ) Uusinoka Joni, Sastamala Vaaranmaa Mikko, Nokia Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto, Kokemäen yksikkö Maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä, maatilatalouden koulutusohjelma Digert Jeremias, Sastamala Järä Kristian, Huittinen Kivero Fanni, Pori Koski Sini-Maija, Huittinen Laakso Satu, Ulvila Laikku Anniina, Nakkila Lehtimäki Anu-Reetta, Sastamala Lehtimäki Laura, Harjavalta Lehto Eveliina, Ulvila Levola Jenna, Rauma Lähteenmäki Eeva, Nokia Mahlamäki Kalle, Huittinen Malmi Mikael, Eura Manninen Ellamari, Kankaanpää Mäenpää Carita, Huittinen Mäkelä Janica, Kangasala Mäkilä Samu, Rauma Oksanen Juuso, Pöytyä Närvänen Joonas, Uusikaupunki Oksa Sinja, Salo Pentikäinen Milla-Roosa, Eurajoki Romppanen Tiia, Ulvila Savolainen Kaisa, Pori Sire n Oskar, Eura Tättilä Antti-Matias, Uusikaupunki Viertonen Ida, Eura Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja, eläintenhoidon koulutusohjelma Erholtz Krista, Laukaa Forsman Camilla, Hämeenlinna Hirvilammi Anna, Helsinki Kannisto Mikko, Huittinen Kauppi Laura, Vantaa Keinonen Kati, Kokemäki Ketola Hanna, Köyliö Kettunen Sonja, Kokemäki Kivelä Emma, Ylöjärvi Korkeamäki Satu, Pori Koski Tiina, Tampere Kuisma Jenni, Pori Lähteelä Maija-Riitta, Eurajoki Nylander Johanna, Pori Pakarinen Taru, Kokemäki Pirttijärvi Henna, Tornio Riihimäki Minna, Kokemäki Suutarinen Sonja, Kuopio Turpeenniemi Jonna, Rovaniemi Weckman Nelli, Lappeenranta Puutarhatalouden perustutkinto, puutarhuri, viheralan koulutusohjelma Heikkonen Noora, Sastamala Järveläinen Ossi, Rauma Luukkonen Ville, Turku Lähde Leea, Ypäjä Viljanen Teemu, Rauma Vinttilä Laura, Huittinen Väätäinen Sanna, Kokemäki Puutarhatalouden perustutkinto, puutarhuri, kukka- ja puutarhakaupan koulutusohjelma Heinilä Karoliina, Ulvila Kankaanpää Karoliina, Sastamala Koivusalo Anne, Forssa Prepula Nadia, Kokemäki Talvitie Silja, Ikaalinen Puutarhatalouden perustutkinto, puutarhuri, puutarhatuotannon koulutusohjelma Rönkkönen Oula, Kokemäki Salo Sofia, Lavia Puutarhatalouden perustutkinto, puutarhuri, viheralan osaamisala Keskikiikonen Marja-Liisa, Sastamala Leppänen Raisa, Harjavalta Mikkola Johanna, Pori Suuronen Päivi, Laitila Uusitalo Sanna, Merikarvia Puutarhatalouden perustutkinto, puutarhuri, puutarhatuotannon osaamisala Meikle Helena, Luvia Puutarhatalouden perustutkinto, puutarhuri, kukka- ja puutarhakaupan osaamisala Jaurola Maija, Rauma Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitos Catering-alan perustutkinto, suurtalouskokki, suurtalouden ruokatuotannon koulutusohjelma Koivisto Lauri, Huittinen Laine Elisa, Akaa Ryynänen Crista, Sastamala Jokinen Piia, Tampere Rannikko Hanna, Kankaanpää Ristimäki Miikka, Sastamala Kotitalous- ja kuluttajapalvelujen perustutkinto, kotitalousyrittäjä, kotitalouspalvelujen koulutusohjelma Marjamäki Hanna, Sastamala Markkinen Sanna, Orivesi Tuomi Jemina, Sastamala Vuorijärvi Nina, Sastamala Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja, ensihoidon koulutusohjelma Fontaine Helene, Sastamala Juvonen Maiju, Sastamala Korsi Jenni, Eurajoki Kyhkynen Johanna, Kangasala Tuori Maija, Sastamala Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja, kuntoutuksen koulutusohjelma Forsander Ronja, Nokia Halme Emmi, Tampere Helenius Sarita, Sastamala Hirvelä Annika, Ylöjärvi Koivisto Sanna, Ikaalinen Koivuniemi Mari, Sastamala Rajaniemi Taina, Lavia Ranta Jonna, Nokia Seppä Mari, Sastamala Tammisalo Anna, Kangasala Wahtera Nina, Sastamala Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja, lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma Ahola Mira, Tampere Haavisto Ida-Maria, Nokia Korpela Susanna, Sastamala Leppäniemi Regina, Pori Lähdetmäki Nina-Maria, Nokia Mäki Henna, Sastamala Mäkinen Päivi, Nokia Noukka Enni, Sastamala Savolainen Sarjanna, Tampere Toiviainen Riina, Sastamala Vuorma Anna, Sastamala Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja, sairaanhoidon koulutusohjelma Ahvenainen Mari, Sastamala Hakala Mirva, Sastamala Harakka Anne, Huittinen Jyrkinen Ilona, Sastamala Järvenpää Riikka, Kiikoinen Laaksi Minna, Sastamala Laine Pia, Sastamala Lumiainen Mervi, Sastamala Mahlamäki Kaisu, Sastamala Murtoo Sanna, Sastamala Ojanen Tiina, Punkalaidun Purola Katriina, Sastamala Pääkkönen Heidi, Sastamala Sairiala Merja, Sastamala Sarkki Suvi, Sastamala Topi Hilppa, Sastamala Tuominen Maarit, Kokemäki Viljanen Minna, Sastamala Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja, vanhustyön koulutusohjelma Pitkäperko Päivi, Huittinen Rauvala Armi, Huittinen Uusi-Hautamaa Soili, Sastamala Välimaa Sirpa, Punkalaidun Mäntän seudun koulutuskeskus Tietojenkäsittelyn perustutkinto, datanomi, informaatioteknologiapalvelujen ja markkinoinnin koulutusohjelma Heltonen Petra, Espoo Hiukkamäki Karoliina, Lempäälä Kangas Raija, Helsinki Kivistö Kimmo, Keuruu (valmistunut ) Pelkonen Anu, Vantaa Rantanen Lauri-Matti, Tampere (valmistunut ) Rantanen Mia, Kangasala Raunio Ari-Pekka, Lahti (valmistunut ) Saarinen Miikka, Mänttä-Vilppula Sipilä Anniina, Lempäälä Sivonen Eero, Keuruu Varjamo Markus, Keuruu (valmistunut ) Vehkalampi Lari, Mänttä-Vilppula

8 Hotelli- ja ravintola-alan perustutkinto, ravintolakokki, ravintolan ruokatuotannon koulutusohjelma Aro Joni, Mänttä-Vilppula Aromäki Elina, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Hangaslahti Aarni, Virrat (valmistunut ) Heikkilä Santtu, Mänttä-Vilppula Järvinen Viivi-Jessina, Ruovesi (valmistunut ) Kangasniemi Milla, Keuruu (valmistunut ) Kauppinen Jose, Mänttä-Vilppula Koivunen Jenni, Ruovesi (valmistunut ) Korpela Miska, Ruovesi Lampinen Ilari, Keuruu Lukula Laila, Ruovesi (valmistunut ) Mäkinen Meri, Mänttä-Vilppula Nikkola Katariina, Keuruu (valmistunut ) Nyberg Lilja, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Pohjonen Paavo, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Poikolainen Liisa, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Salminen Noora, Jämsä Hotelli- ja ravintola-alan perustutkinto, tarjoilija, ravintolapalvelun koulutusohjelma (valmistumispäivä ) Hellekoski Henna, Mänttä-Vilppula Kantelinen Tiina, Mänttä-Vilppula Korpela Heli, Mänttä-Vilppula Koski Anna-Maria, Mänttä-Vilppula Moilanen Kristiina, Mänttä-Vilppula Rantanen Enni, Orivesi Catering-alan perustutkinto, palveluvastaava, ruoka- ja asiakaspalvelun koulutusohjelma Viitanen Susanna, Jyväskylä (valmistunut ) Catering-alan perustutkinto, suurtalouskokki, suurtalouden ruokatuotannon koulutusohjelma Lehtinen Pia, Mänttä-Vilppula Okko Sanna, Helsinki (valmistunut ) Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja, parturi-kampaajan koulutusohjelma Eerikäinen Tiia, Keuruu Ilvespakka Sini, Virrat Kivistö Salla, Keuruu Kouhia Janika, Jyväskylä Mäkinen Noora, Mänttä-Vilppula Nieminen Salla-Mari, Mänttä-Vilppula Pentti Tanja, Juupajoki Perälä Milla, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Rauhia Sanna, Juupajoki Rönkä Jasmiina, Jyväskylä Stenberg Maija, Mänttä-Vilppula Tulijoki Jonna, Virrat Tuomi Essi, Orivesi Uihero Nina, Keuruu Kauneudenhoitoalan perustutkinto, kosmetologi, kosmetologin koulutusohjelma Harju Katja, Ruovesi Heikkinen Piia, Sotkamo (valmistunut ) Jokinen Sina, Mänttä-Vilppula Reppo Piret, Jämsä Turtiainen Vilma, Mänttä-Vilppula Kone- ja metallialan perustutkinto, koneistaja, valmistustekniikan koulutusohjelma Hakamäki Henri-Aleksi, Keuruu Jaatinen Aukusti, Keuruu Jokela Mika, Mänttä-Vilppula Lähteenmäki Mika, Juupajoki Nisula Jari, Mänttä-Vilppula Pesonen Henri, Mänttä-Vilppula Pynnönen Samuli, Mänttä-Vilppula Takanen Joni, Mänttä-Vilppula Tuomoja Henri, Keuruu Vehviläinen Miikka, Mänttä-Vilppula Vähäsalo Jussi, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Välimäki Tuukka, Jämsä Wiman Henri, Mänttä-Vilppula Kone- ja metallialan perustutkinto, levyseppähitsaaja, valmistustekniikan koulutusohjelma Haapaniemi Olli, Keuruu (valmistunut ) Huhtala Matias, Mänttä-Vilppula Hyssy Oskari, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Jokipalo Iiro, Keuruu (valmistunut ) Kemppainen Anssi, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Lamminaho Pekka, Keuruu Lepola Janne, Juupajoki (valmistunut ) Norojärvi Matti, Mänttä-Vilppula Pihlainen Janne, Keuruu Rantanen Janne, Mänttä-Vilppula Vuorinen Tommi, Mänttä-Vilppula Lentokoneasennuksen perustutkinto, lentokoneasentaja, lentokoneasennuksen koulutusohjelma Ahola Janne, Nokia Autio Mikko, Lahti 8 Kangas Janna-Maria, Helsinki Kautto Touko, Saarijärvi Kerkkänen Annika, Tampere Koskinen Ilari, Jämsä Lindeman Harri, Jämsä Mäntylä Matti, Kangasala Nelimarkka Jenni, Seinäjoki Peräsalo Marko, Helsinki Pärssinen Janne, Kokemäki Saari Juha, Mänttä-Vilppula Sipola Jarkko, Oulu Suoranta Esa, Jämsä Tennilä Kimmo, Keuruu Turunen Jussi, Pirkkala Uusila Juri, Riihimäki Puualan perustutkinto, puuseppä, puusepän koulutusohjelma Aho Miikka, Orivesi Ek Mika, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Kakkuri Markus, Mänttä-Vilppula Lehto Hermanni, Keuruu Rajala Rasmus, Mänttä-Vilppula Salonen Joonas, Jämsä (valmistunut ) Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja, talonrakennuksen koulutusohjelma Ahola Juha, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Borg Joona, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Jokinen Miro, Jämsä (valmistunut ) Jokinen Tuomas, Juupajoki (valmistunut ) Kallonen Kalle, Ruovesi (valmistunut ) Koivisto Roope, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Korpinen Miika, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Lehtinen Tuomo, Tampere (valmistunut ) Lepistö Aleksi, Keuruu (valmistunut ) Meskanen Markus, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Morri Teemu, Virrat (valmistunut ) Mäenpää Antti, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Mäkinen Teemu, Mänttä-Vilppula Nieminen Teemu, Ruovesi (valmistunut ) Nyykooli Teemu, Ruovesi (valmistunut ) Paloviita Henri, Ruovesi (valmistunut ) Perämäki Kimmo, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Puttonen Topias, Keuruu (valmistunut ) Tamminen Ali, Juupajoki (valmistunut ) Tynkkynen Joni, Keuruu (valmistunut ) Viskari Manu, Tampere (valmistunut ) Väihinpää Niko, Ruovesi (valmistunut ) Sähköalan perustutkinto, elektroniikka-asentaja, elektroniikan ja tietoliikennetekniikan koulutusohjelma Itänen Eero, Ruovesi Juhala Janne, Mänttä-Vilppula Juutilainen Niko, Juankoski Kajander Esa, Mänttä-Vilppula Lampinen Tomi, Mänttä-Vilppula Melanen Riku, Mänttä-Vilppula Niemi Toni, Mänttä-Vilppula Niinilammi Jari, Mänttä-Vilppula Ojansivu Jesse, Mänttä-Vilppula Peltokoski Petteri, Jyväskylä (valmistunut ) Savilahti Jere, Mänttä-Vilppula Sähköalan perustutkinto, automaatioasentaja, automaatiotekniikan ja kunnossapidon koulutusohjelma Aho Petri, Keuruu Juvonen Olli, Ruovesi (kaksoistutkinto) Mäkinen Jere, Mänttä-Vilppula Ylinen Antti, Ruovesi Liiketalouden perustutkinto, merkonomi, asiakaspalvelun ja markkinoinnin koulutusohjelma Ala-Ikkelä Teemu, Mänttä-Vilppula Blomqvist Annika, Tampere Ekmark Marjo, Ruovesi (valmistunut ) Eskola Katriina, Juupajoki Hietanen Katja, Keuruu (valmistunut ) Hietanen Niina, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Holm Sirpa, Orivesi Jokineva Päivi, Seinäjoki Kekäläinen Sari, Siilinjärvi (valmistunut ) Kojo Silja, Tampere Lampinen Jan, Mänttä-Vilppula Lehtonen Sini, Keuruu Leinonen Lea, Kangasala (valmistunut ) Leppämäki Essi, Mänttä-Vilppula Liimatainen Anne, Laukaa (valmistunut ) Lindén Tina, Ulkomaa Nenonen Samuel, Mänttä-Vilppula Niemi Sini-Tuulia, Virrat (valmistunut ) Närvä Samu, Mänttä-Vilppula Ojala Leena, Virrat Pohjanharju Jussi, Mänttä-Vilppula Puranen Noora, Jämijärvi Roos Topi, Helsinki Salenius Niko, Keuruu Taskinen Susanna, Mänttä-Vilppula (valmistunut ) Välinoro Jarno, Mänttä-Vilppula Westerlund Heidi, Lempäälä Liiketalouden perustutkinto, merkonomi, asiakaspalvelun ja myynnin koulutusohjelma Kannisto Anna-Kaisa, Ylöjärvi Lahnajärvi Mia, Kangasala Porrassalmi Minna, Äänekoski Ronkainen Susanna, Oulunsalo Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, sisustusala Heikka Miia, Tampere (valmistunut ) Kurki Mari, Kerava Kuusela Janica, Tampere (valmistunut ) Lang-Mero Pauliina, Ylöjärvi (valmistunut ) Leino Iisa, Mynämäki Leino Suvi, Sastamala (valmistunut ) Lind Jenni, Riihimäki (valmistunut ) Mäenpää Paula, Huittinen Mäkinen Jenna, Sastamala (valmistunut ) Nieminen Salla, Sastamala (valmistunut ) Nurminen Sanna, Sastamala Nännimäinen Annika, Pirkkala (valmistunut ) Puttonen Tiia, Tampere (valmistunut ) Ruutiainen Saska, Lempäälä Toiviainen Annika, Ulvila Vuortio Minna, Vantaa (valmistunut ) Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, puuala Korolainen Nyyti, Tampere (valmistunut ) Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, kiviala Mäkinen Janne, Kyröskoski (valmistunut ) Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, lavasterakentaminen Forsman Akseli, Tampere (valmistunut ) Hirvonen Nanna, Sastamala Jylhä Saara, Sastamala Nieminen Jonna, Tampere (valmistunut ) Taimi Jenni, Pori Tuomela Johanna, Tampere (valmistunut ) Uosukainen Lea, Nokia Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, kultasepänala Haapiainen Leena, Sastamala Kotilainen Antti, Tampere (valmistunut ) Leikkaa Maria, Sastamala Lepistö Mia, Sastamala Merisaari Martti, Sastamala Moilanen Sari, Tampere Peltomaa Pasi, Tampere Räisänen Ilkka, Tampere (valmistunut ) Sihvonen Taru, Sastamala Viljainen Laura, Naantali Vähäkoski Susanne, Sastamala Vammalan ammattikoulu Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja, parturi-kampaajan koulutusohjelma (valmistumispäivä ) Ahti Emma, Sastamala Grozdanic Melita, Pirkkala Helin Suvi, Sastamala Hievanen Sabrina, Huittinen Karvinen Ida-Lotta, Tampere Keskinen Heli, Tampere Lehikoinen Anniina, Sastamala Lehtinen Kirsi, Sastamala Mahlamäki Erika, Huittinen Myllymäki Tuulia, Sastamala Nakada Tae, Sastamala (valmistunut ) Pienmäki Janita, Jyväskylä Siiki Anna, Tampere Vestman Nea, Tampere Työnjohtokoulutuskokeilu (valmistumispäivä ) Hakala Leena, Sastamala Jokinen Mia, Sastamala Kurkinen Marjo, Sastamala Lehtimäki Tero, Sastamala Leppänen Tomi, Sastamala Nieminen Pasi, Huittinen Pohjala Matti, Sastamala Pohjolainen Kati, Ylöjärvi Sarajärvi Arto, Nokia Syrjälä Ari, Punkalaidun Ammattiin ohjaava ja valmistava koulutus, ammattistartti Ahmed Naasir Grönfors Ronja, Sastamala Halsinaho Antti, Huittinen Harramo Sami, Sastamala Jukarainen Milla, Sastamala Järviö Mira-Bella, Sastamala Kurttila Samu, Sastamala

9 Mahamed Hanna Mielonen Roosa, Punkalaidun Saki Jamac Suomi Jere, Punkalaidun Suontausta Jukka, Sastamala Suvala Krista, Sastamala Syrén Serafiina, Sastamala Tuominen Henna, Sastamala Warsame Dalmar Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja, autotekniikan koulutusohjelma Heinistö Aleksi, Sastamala Helenius Sami, Sastamala Kalliosalo Juho, Sastamala Kernen Alexander, Sastamala (valmistunut ) Kuusela Topi, Sastamala Salmela Timo, Sastamala Salmi Santeri, Sastamala Suoranta Manu, Punkalaidun Tuominen Tuukka, Huittinen Tuomisto Heidi, Sastamala Virtanen Roope, Sastamala Elintarvikealan perustutkinto, leipuri-kondiittori, leipomoalan koulutusohjelma Hauhonsalo Anniina, Sastamala Hietaniemi Satu, Sastamala Koivunen Noora, Ylöjärvi Kursi Sini-Kristiina, Sastamala Löytty Tero, Tampere Merinen Oskari, Sastamala Oinas Sanna-Mari, Rauma Partala Mirjami, Sastamala Seppä Eeva-Maija, Sastamala Siuronen Suvi, Sastamala Virta Juuli, Huittinen Hotelli- ja ravintola-alan perustutkinto, ravintolakokki, ravintolan ruokatuotannon koulutusohjelma Arhilahti Jenna, Sastamala Aurasto Anni, Sastamala Helander Sofia, Sastamala Jukarainen Tomi, Sastamala Jänesniemi Roni, Sastamala Järvinen Paavo, Huittinen Kuusinen Karoliina, Sastamala Liuksiala Joel, Sastamala Mäenpää Sallamaari, Huittinen Ranta Saara, Sastamala Rantala Jani, Sastamala Rantala Sanna, Sastamala (valmistunut ) Salmi Tiina, Huittinen Santala Maria, Sastamala Tapiainen Pirjo, Sastamala Toivo Janika, Sastamala Waltzer Tanja, Punkalaidun Catering-alan perustutkinto, suurtalouskokki, suurtalouden ruokatuotannon koulutusohjelma Järvenpää Katja, Huittinen Ketola Mona, Sastamala Penttilä Pettiina, Sastamala Raijala Anne, Sastamala Sulander Kaisu, Huittinen Kone- ja metallialan perustutkinto, koneistaja, valmistustekniikan koulutusohjelma Ahokas Jani, Punkalaidun Asplund Lari-Matti, Sastamala Harjunpää Jaakko, Sastamala Huju Timo, Sastamala Innanmaa Kalle, Sastamala Jaakkola Juha, Sastamala Jaakkola Tapio, Köyliö Kurki Olli, Sastamala Maatsola Arttu, Sastamala, (valmistunut ) Metso Mikko, Sastamala Nurminen Anniina, Sastamala Pienimäki Petri, Sastamala (valmistunut ) Satola Jesse, Sastamala Suhonen Riku, Sastamala Tapanila Ville, Huittinen Tuomisto Henri, Sastamala Uotila Hannes, Sastamala Virtanen Mikael, Sastamala Välimaa Aleksi, Sastamala Kone- ja metallialan perustutkinto, levyseppähitsaaja, valmistustekniikan koulutusohjelma Alakoski Roope, Sastamala Haaparanta Olli, Kiikoinen Harjula Sami, Sastamala Jokinen Harri, Sastamala Jänesniemi Veli-Matti, Sastamala Järvinen Ville, Sastamala Krapi Niko, Sastamala Niemi Eeropekka, Sastamala (valmistunut ) Peltonen Juhani, Sastamala Pihlajamäki Ville, Kiikoinen Muovi- ja kumitekniikan perustutkinto, kumituotevalmistaja, kumitekniikan koulutusohjelma Koivula Henri, Nokia Lassila Neea, Nokia Matikainen Tommi, Nokia Neuvonen Jenni, Nokia Nurminen Esa, Sastamala (valmistunut ) Peltovirta Ossi, Sastamala Rajala Jose, Sastamala Reiman Hannes, Sastamala Ylinen Mika, Sastamala (valmistunut ) Ylirönni Rosa, Nokia Puualan perustutkinto, puuseppä,teollisuuspuusepän koulutusohjelma Henell Minttumaaria, Tampere Hirvikoski Lauri, Kiikoinen Jalli Aki, Punkalaidun Jokinen Saara, Sastamala Kangasmaa Tomi, Nokia (valmistunut ) Kaukoniemi Joonas, Lavia Kuusinen Frans, Sastamala Malmikumpu Janne, Sastamala Marjamäki Johannes, Sastamala Myllymäki Jaakko, Tampere Ruusunoksa Satu, Sastamala Simonen Elisa, Sastamala Touronen Saku, Kiikoinen Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja, talonrakennuksen koulutusohjelma Aalto Ville, Sastamala Haapaniemi Iida, Sastamala Hakanen Antti, Huittinen (valmistunut ) Heikkilä Kalle-Oskari, Sastamala Hietaniemi Vili, Sastamala Keskinen Liisa, Sastamala Koivula Niklas, Sastamala Kytökorpi Niko, Huittinen Lappalainen Nita, Sastamala Misiunas Paulius, Sastamala Määttänen Tim, Sastamala Nurminen Joonas, Sastamala Peltosaari Henna, Sastamala Rajala Jarno, Sastamala Ranta Sonja, Sastamala Rautanen Jaana, Urjala Syren Joonathan, Sastamala Trogen Hugo, Huittinen Wallin Kalle, Huittinen (valmistunut ) Vesaniemi Roosa, Sastamala Vuorenniemi Teemu, Sastamala Sähköalan perustutkinto, elektroniikkaasentaja, elektroniikan ja tietoliikennetekniikan koulutusohjelma Jamac Abdirahman, Tampere Bond Jonel, Sastamala (valmistunut ) Ketola Jarmo, Sastamala Korkee Tuomas, Sastamala Kuosa Teemu, Huittinen Lindholm Roope, Sastamala Pullinen Juho, Sastamala Saarinen Jussi, Sastamala Valkama Matias, Sastamala Sähköalan perustutkinto, sähköasentaja, sähkö- ja automaatiotekniikan koulutusohjelma Aittomäki Ville, Sastamala Jukarainen Joni, Sastamala (valmistunut ) Kallioinen Juho, Punkalaidun Laitala Niko, Huittinen Lammela Jani, Huittinen Minkkinen Janne, Sastamala Moisiomäki Airi, Sastamala Myllyniemi Kari, Sastamala (valmistunut ) Nousiainen Jani, Punkalaidun Nurmi Aleksi, Sastamala Ollila Kalle, Sastamala Teräluoto Niko, Sastamala (valmistunut ) Tähtinen Niklas, Sastamala Kiitämme lämpimästi kaikkia stipendien lahjoittajia. Julkaisemme lahjoittajien nimet Internet-sivuillamme i. 9 Opiskelijamäärät Huittisten Karkun kotitalous- Mäntän seudun Tyrvään käsi- ja Vammalan Yhteensä ammatti- ja ja sosiaalialan koulutuskeskus taideteollisuus- ammattikoulu yrittäjäopisto oppilaitos oppilaitos Ammattistartti Kulttuuriala Luonnontieteiden ala Luonnonvara- ja ympäristöala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Tekniikan ja liikenteen ala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Yhteensä Tilastointipäivän mukaiset luvut.

10 Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto on toisen asteen monialainen ammatillinen oppilaitos, jonka koulutusaloja ovat yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala, luonnontieteiden ala, tekniikan ja liikenteen ala sekä luonnonvara- ja ympäristöala. lotekniikan perustutkinto (putkiasentaja). Näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta järjestetään sekä maatalousalan että puutarhatalouden perustutkinnossa. Huittisten yksikössä opiskelija voi suorittaa liiketalouden perustutkinnon (merkonomi) tai tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon (datanomi). Aikuisopiskelijoille järjestetään näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta kyseisissä tutkinnoissa ja koulutus sisältää sekä lähiopetusta että verkko-opetusta. Kokemäen yksikön koulutustarjonnassa ovat maatalousalan perustutkinto (eläintenhoitaja, maaseutuyrittäjä) ja puutarhatalouden perustutkinto (puutarhuri) sekä ta- 10

11 11 Huittisten yksikkö toimii Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskuksen tiloissa. Luokkatilat ja tietotekniset valmiudet opetukseen ovat hyvät. Opiskelun käytännönläheisyyttä ovat lisänneet uudet tutkinnon perusteet sekä yritysten ja yhteisöjen kanssa tehtävät erilaiset projektityöt. Kokemäen yksikössä opetusta elävöittää ja oppimista tukee monipuolinen opetusmaatila. Eläintenhoidon koulutusta on kehitetty voimakkaasti viime vuosina. Perinteisten lypsylehmien ja sikojen lisäksi oppilaitoksella on noin 100 erilaista pieneläintä. Valikoimaa on kaloista trooppisiin lintuihin ja kaneista useisiin terraarioeläimiin. Lisäksi oppilaitoksella ovat yhteistyösopimukset Niinisalon tykistöprikaatin sotakoiraosaston, Poliisikoiralaitoksen kanssa sekä Tullin koirakoulun kanssa. Eläintenhoidon opiskelijat osallistuvat virkakoiranpentujen peruskoulutukseen osana opetusta. Tuula Komulainen apulaisrehtori

12 Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitos Lukuvuonna oppilaitoksessamme opiskeli noin 220 opiskelijaa ja tutkinnon suorittajaa perus- ja ammattitutkinnoissa. Opetusta on järjestetty päivä-, ilta- ja monimuoto-opetuksena tavoitteena opintojen henkilökohtaistaminen ja yksilölliset opintopolut. Verkko-opetusta on lukuvuoden aikana edelleen kehitetty. Pirkanmaan avoimet oppimisympäristöt (Paok) hankkeesta on saatu kehittämisrahaa verkko-opetukseen. Sosiaalisen median käyttöä osana opetusta on aloiteltu ja Moodle -oppimisympäristön käyttöä on tehostettu. Uusien tutkinnon perusteiden mukaisten oppilaitoskohtaisten opetussuunnitelmien laadintatyö on jatkunut koko lukuvuoden ajan. Oppilaitoksen ja alojen työelämän kanssa kuluneen lukuvuoden aikana on tehty tiivistä yhteistyötä. Neljä opettajaa on ollut kuukauden työelämässä päivittämässä omaa ammatillista osaamistaan. Opettajat ovat kouluttaneet työpaikkaohjaajia ja työelämän edustajia on vieraillut oppilaitoksella erilaisten työelämälle suunnattujen teemapäivien yhteydessä. Aikuiskoulutuksen kanssa yhteistyötä on tehty sekä matkailu-, ravitsemis- ja talousalalla että sosiaali- ja terveysalalla laitoshuoltajan ammattitutkinnon suorittamisesta todistuksen sai 9 tutkinnon suorittajaa. Valmistava koulutus toteutettiin oppilaitoksen tiloissa. Huittisissa aloitettiin syksyllä 2010 Vanhustyön erikoisammattitutkintoon valmistava koulutus yhteistyössä Huittisten kaupungin kanssa. Lukuvuoden aikana oppilaitoksessa saatettiin päätökseen Opetushallituksen rahoittama hanke, jossa selvitettiin työvoiman tarvetta ja osaamisvaatimuksia sosiaali- ja terveysalalla sekä hiusalalla. Hankkeen toisena toteuttajana oli Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymän Ylivieskan toimipiste. Selvityshankkeen tuloksista järjestettiin valtakunnallinen seminaari Sastamalassa. Hankkeesta saatuja tuloksia tullaan hyödyntämään lähihoitajien koulutuksessa. 12

13 13 Syksyllä 2010 järjestettiin yhdessä Parempaan alkuun hankkeen kanssa koko oppilaitokselle monikulttuurisuuspäivä, joka onnistui yli odotusten. Maaliskuussa 2011 vietettiin koko oppilaitoksen yhteistä liikuntapäivää Ellivuoressa. Kiitos lukuvuoden työstä oppilaitoksen opiskelijoille, henkilöstölle ja kaikille yhteistyötahoille. Parhaimmat onnittelut valmistuville ja menestystä työelämässä sekä jatko-opinnoissa! Lämpimin ajatuksin! Kirsi Nikali-Rauva vs. apulaisrehtori

14 Mäntän seudun koulutuskeskus Lukuvuosi on ollut Mäntän seudun koulutuskeskukselle ensimmäinen täysi lukuvuosi Sastamalan koulutuskuntayhtymässä. Oppilaitoksen johtamiseen ja hallintoon toteutettu fuusio on tuonut isoja muutoksia, mutta oppilaitostamme ylläpitävän kuntayhtymän nimen vaihtuminen ei ole juurikaan vaikuttanut käytännön opetustyöhön, eikä siten näy opettajien arjessa. Fuusiolla olemme pystyneet turvaamaan laadukkaan ja alueemme elinkeinoelämää palvelevan ammatillisen koulutuksen järjes tämisen koulutuskeskuksemme toiminta-alueella. Tämä olikin tärkein tavoite hakies samme yhteistyökumppania Opetusministeriön esittämässä koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisessa. Opetusministeriön on asettanut ammattiopistostrategiassa tavoitteen koulutuksen järjestäjille vahvistaa elinikäisen oppimisen ja yksilöllisten opintopolkujen edellytyksiä. Tähän tavoitteeseen olemme Mäntässä pystyneet hyvin vastaamaan. Liittyminen osaksi Sastamalan koulutuskuntayhtymää toi meille Mänttään kuntayhtymämme oman oppisopimustoimiston palvelut. Tämä mahdollistaa oppisopimuskoulutuksen kehittämisen entistä voimakkaammin myös osaksi Mäntän seudun koulutuskeskuksen koulutustarjontaa. Opiskeleminen oppisopimuksella tulee olemaan tulevaisuudessa tärkeässä osassa elinikäistä oppimista. Kuntayhtymän hallinnoimasta hanketoiminnasta käy erinomaisesta esimerkkistä Mäntän työpaja -hanke, jolla yhdessä Mänttä-Vilppulan kaupungin ja työvoimahallinnon kanssa on rakennettu turvaverkkoa yhteiskunnassa syrjäytymisvaarassa oleville. Hankkeen avulla on ensinnäkin vahvistettu sitä hyvin hoidettua eri viranomaisten välistä yhteistyötä, jota oppilaitoksemme alueella on vaalittu jo vuosia. Hankkeen avulla on vastattu haasteeseen kehittää yksilöllisiä opintopolkuja myös kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ja samalla oppilaitos on vahvistanut omaa rooliaan seudullisena toimijana muiden viranomaistahojen rinnalla. 14

15 15 Opetustoiminnassa merkittävimpänä muutoksena Mäntän seudun koulutuskeskuksessa oli Verhoilu- ja sisustusalan koulutuksen aloittaminen syksyllä 2010 uutena tutkintona. Rakennusosaston muuttaminen uusiin koulutustiloihin on myös tuonut paljon ylimääräistä järjestelyä ja vaatinut myös opettajilta ja opetusryhmiltä venymistä. Näin lukuvuoden päättyessä voi todeta, että hienosti kaikki tähän ponnistukseen osallistuneet tästä ovat selviytyneet ja nyt opiskelijoilla on entistä ehompi opiskeluympäristö. Koulutuksen ja opetusympäristöjen kehittämistä ei Mäntän seudun koulutuskeskuksessa ole tarkoitus lopettaa vielä tähänkään lukuvuoteen, vaan kehitys jatkuu. Ensi syksynä on alkamassa ensimmäinen lähihoitajakoulutus Mäntän seudun kulutuskeskuksen järjestämänä ja myös tämän koulutuksen suunnittelu ja koulutuksen vaatimat järjestelyt ovat olleet jo voimakkaasti ohjelmassa nyt päättyvänä lukuvuonna. Investointeja olemme voineet toteuttaa, niin että olemme voineet pitää oppilaitoksemme kiinteistöt ja opetukseen tarvittavat koneet ja opetusvälineet edelleen hyvässä kunnossa. Edellisen kesän peruskorjauksen an siosta oppilaitoksen opiskelijaruokala ja matkailu- ravitsemus- ja talousalan koulutustilat sai uuden pintasilauksen, joka huomataan viihtyisänä oppimisympäristönä. Tulevalle kesälle on varattu metalliosaston tilojen peruskorjaus, jota on kuluneen kevään aikana jo aloiteltu. Tilojen peruskorjauksen yhteydessä uudistetaan myös kone- ja metallialan koulutuksen käytössä olevia koneita. Lukuvuoden päättyessä haluan lausua erityiskiitokset teille kuntayhtymän luottamushenkilöt ja oppilaitoksemme henkilökuntaan kuuluvat siitä, että olette tämän lukuvuoden aikana omalla työpanoksellanne edesauttaneet meitä saavuttamaan asettamamme tavoitteet. Kuluneen lukuvuoden aikana Mäntän seudun koulutuskeskuksesta on jo saanut tai on tänään saamassa päättötodistuksen ennätysmäärä ammattiin valmistuvia opiskelijoita. Kiitos kaikille tämän opiskelijoillemme tärkeän tavoitteen saavuttamiseen vaikuttaneille osaavalle opetus-, hallinto- ja muulle henkilöstölle! Lämpimät onnittelut vastavalmistuneille ja heidän taustajoukoilleen! Hyvää kesää! Arto Pylvänäinen apulaisrehtori

16 Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos on kulttuurialan ammatillinen oppilaitos, joka kouluttaa kädentaitajia, artesaaneja. Alan koulutuksen saaneilla on valmiudet luoda sekä esineitä että viihtyisiä ja esteettisiä elinympäristöjä. Lukuvuonna olemme erityisesti keskittyneet yrittäjyyteen. Järjestimme syksyllä yhteisen Yrittäjän päivän ja totesimme sen hyödyllisyyden yhteistoimintaa lisäävänä tekijänä. Pyrkimys on asiakaslähtöiseen palveluhenkisyyteen ja tulokselliseen yhteistoimintaan eri tahojen kanssa on tänä päivänä tärkeimpiä opittavia asioita. Työpaikoilla tehtävät ammattiosaamisen näytöt ovat osa työssäoppimista ja niiden toteutumista ja arviointia valvoo käsi- ja taideteollisuusoppilaitosverkoston yhteinen toimielin. Yrittäjyys on asenne; siksi olemme perustaneet osuuskunnan, joka toimii yrittäjyyden oppimisympäristönä. Opiskelijat ovat ottaneet asian omakseen. Kansainvälistymistä kehitetään kuntayhtymän tiimin ja yksikkökohtaisten koordinaattoreiden voimin. Jokainen ulkomaanjakso on arvokas kokemus. Osa opiskelijoista suorittaa lisäksi ammattilukio-opintoja, jolloin tähtäimessä on ylioppilastutkinto. Tämä edellyttää yhteistä suunnittelua ja kurssitarjontaa. Projektien tuella ja muiden yhteistyökumppaneiden avulla Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos on kehittänyt verkostoaan ja päivittänyt omaa osaamistaan. Tuloksena olemme saaneet ammattitaidon ylläpitoa opettajien työelämäjaksoilla, pedagogista pätevöitymistä, laatukoulutusta sekä opiskelijoille oman kulttuuripainotteisen työkykypassin hyvinvointia edistämään. 16

17 17 Kuntayhtymässä opiskelijat saavat parhaan mahdollisen opinto-ohjauksen ja sosiaaliset palvelut sekä avun työssäoppimisen toteuttamiseen omalla ammattialallaan. Opiskelijoille tarjotaan myös vaihtoehtoja vapaa-ajan toimintaan ja kannustetaan osallistumaan. Lukuvuoden tärkein saavutus on opiskelijoiden valmistuminen ammattiin. Todistuksia ja ruusuja on jälleen jaossa, Sydämellisten Onnentoivotusten kera, hyvät Artesaanit! Monet yhteistyötahot ovat halunneet muistaa opiskelijoita stipendein, joista suuret kiitokset lahjoittajille. Haluan kiittää kaikkien vuosiluokkien opiskelijoita ahkeruudesta ja innostuneisuudesta, opettajakuntaa ammatillisesta vastuullisuudesta ja tunnollisuudesta sekä tukipalvelun henkilöstöä suurenmoisesta huolenpidosta. Erityiskiitokset vielä siivooja Anja Korpelalle, joka on tehnyt pitkän työrupeaman ja jää eläkkeelle nyt lukuvuoden päättyessä. Anita Lietepohja apulaisrehtori Viimeinen lukuvuosi lavasteella Viimeinen vuosi on ollut täynnä tekemistä. Vaikka kaikki kolme vuotta lavasterakennusosastolla on mennyt erittäin nopeasti, on tämä viimeinen vuosi lentänyt siivillä. Hieman haikein mielin täytyy koulu jättää mutta on aika mennä uusiin kokemuksiin, ja toivottavasti töihin. Viimeinen lukuvuosi taisi alkaa lavasteosaston remontilla. Edellisenä vuonna kahvipaikkamme oli saanut katon päänsä päälle ja nyt oli aika tehdä katosta siistimpi. Lopputulos oli erikoinen punaisenhohtoinen näyttötöiden ja styroxpalojen muodostama laatoitus. Täytyy tosin sanoa, että hyvältä se näyttää. Syksyllä maalasin ensimmäisen fondini eli taustamaalaukseni ja tutustuin sitä kautta uudenlaiseen maalaamiseen. Sivellin olikin yhtäkkiä yli metrin mittainen ja kangas pinta-alaltaan monta neliötä. Pieni tulostettu kuva piti mielessä ja perspektiiviviivojen avulla muuttaa moninkertaiseksi ja maalausta varten täytyi sekoittaa noin kahtakymmentä eri värisävyä. Valmis fondi vielä valaistiin ja kuvattiin mikä palautti mieleen valopöydän käytön ja tutustutti kameran erikoisominaisuuksiin. Työharjoittelu oli tänä vuonna pidempi kuin yleensä. Vajaa neljä kuukautta Helsinki-Filmin televisiosarja- ja elokuvaprojektissa kului nopeasti ja kasvatti kuntoa. Työpäivät olivat keskimäärin kymmenen tuntia pitkiä ja joskus kuvaukset kestivät pitkälle yöhön. Mielenkiintoisinta oli lavasteiden kasaaminen sekä kuvauksissa toimiminen ja rekvisitöörin avustaminen. Työharjoittelussa sain myös paljon ajokokemusta ja Helsingin kadut tulivat tutummiksi. Olen ollut kahdessa elokuvaprojektissa ja sillä kokemuksella voin sanoa, että pidän siitä hommasta. Elokuvapiirit ovat Suomessa suhteellisen pienet, joten toivon että harjoitteluni auttavat tulevaisuudessa työnsaannissa. Vuoden viimeinen projekti oli tietenkin lopputyö. Minun kohdallani se oli lavastuksen toteuttaminen Ikaalisten aikuiskoulutuksen järjestämään Ideasta Estradille -musiikkiesitykseen. Esityksen näytökset ovat syksyllä Lavastukseen tuli kuusi erillistä elementtiä, jotka suunnittelin ohjaajan antamien ohjeiden mukaan. Toteutuksessa oli apuna luokkatoverini Jenni Taimi ja toisen vuoden opiskelija Anu Paso. Työhön kuului metallitöitä, puutöitä, ompelua ja pintakäsittelyä. Monet elementit piti myös testata ennen asiakkaalle vientiä ja joitain asioita piti myös testauksien jälkeen muuttaa. Nanna Hirvonen, ARL08

18 Vammalan ammattikoulu kehittyvä oppilaitos, suuntana tulevaisuus Vammalan ammattikoulu on kehittänyt suunnitellusti toimintojaan koko lukuvuoden ajan. Oppilaitoksen kehittämistoimintaa on viitoittanut kuntayhtymän perustehtävää tukeva hanketoiminta. Keskeisiä kehittämiskohteita ovat olleet uudistetun strategian toimeenpano, opiskelijahallinnon uudistukset sekä opiskelijan opintoprosessia tukevat sähköiset järjestelmät. Tietotekniikan mahdollisuuksia opetusmenetelmänä on viety harkitusti eteenpäin eri koulutusaloilla. Tietoa ja taitoa on lisätty mm. Pirkanmaan avoimen oppimiskulttuuri -hankkeen koulutuksissa. Oppilaitos on vetovoimainen ja toiminnalle asetetut taloudelliset sekä laadulliset tavoitteet toteutuivat hyvin. Erityisesti opintojen keskeyttämisen vähentäminen, opiskelijoiden läpäisyaste ja opettajien kehittäminen ovat kehittyneet suotuisasti. Tämä tulos on saavutettu koko henkilöstön sitoutumisella opiskelijahuoltotyöhön ja opetuksen kehittämiseen. Hyvä taloudellinen tilanne on mahdollistanut voimakkaan panostuksen oppimisympäristöjen kehittämiseen. Uutta Oppimiskeskusta on suunniteltu. Automaation ja puuosaston opetustiloja on rakennettu talonrakentajien perustutkinnon harjoitustyönä. Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on ammattitaidon lisäksi tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi. Lain mukaan mm. kestävä kehitys on opetuksen osa-alue, joka on saatu näkyväksi osaksi toimintaamme. Erityisesti jätteiden lajitteluun on kiinnitetty huomiota, mihin opiskelijat ja opettajat saivat koulutusta Loimi-Hämeen Jätehuollon asiantuntijalta syyskuussa Riskienhallinta on keskeinen osa oppilaitoksen toimintaa. Turvallisuuskoulutusta järjestettiin keväällä 2010 koko oppilaitoksen henkilöstölle. Oppilaitoksemme tavoite on kouluttaa osaajia, joiden työkyky on paras mahdollinen työelämään siirryttäessä. Ammattiosaajan työkykypassin suorittaminen on osa ammatillista koulutusta. Passien suorittaminen on saatu hyvään vauhtiin. Valtakunnallisen Saku ry:n järjestämän Hyvinvointivirtaa -teemaviikon päivää vietettiin Päivän teemana oli päihteettömyys, hyvinvointi ja ryhmäytyminen. Asuntolan toimintaa on edelleen kehitetty ja verkostoiduttu valtakunnallisesti eri toimijoiden kanssa. Oppilaitos järjesti mm. valtakunnalliset asuntolaohjaajapäivät. Työelämän kanssa tehtävä yhteistyö on ollut hedelmällistä. Yhteinen tahtotila opetuksen kehittämiseen näkyy mm. työssäoppimisen laajentamisessa, yhteisissä kone- ja laiteinvestoinneissa sekä niiden käyttökoulutuksissa. Yhteinen voimannäyte oli yhteistyössä Sastamalan Seudun Yrityspalvelun ja Sastamalan työ- ja elinkeinotoimiston kanssa helmikuussa toteutettu Huomisen duunit tapahtuma. Tapahtumassa esiteltiin seutukunnan nuorille eri ammattialoja ja yritysten toimintaa. Oppilaitoksemme on ollut mukana kehittämässä myös kansainvälistä IW-hitsaustutkintoa, joka antaa opiskelijoille ja täydennyskoulutuksena työelämässä työskenteleville mahdollisuuden suorittaa erilaisia hitsauspätevyyksiä. Työelämäyhteistyö on tärkeä voimavaramme, joka mahdollistaa laaja-alaisen ja ajantasaisen opetuksen tuleville ammattilaisille. Yhteistyö kiinnostaa myös valtakunnan tasolla, josta osoituksena on ministeri Anni Sinnemäen vierailu oppilaitoksessa Opiskelijoiden kilpailu- ja valmennustoiminta vahvistaa oppilaitoksemme laadukasta opetusta. Se antaa mahdollisuuden opiskelijan henkilökohtaiseen oppimispolkuun sekä lisää yritysyhteistyötä ja verkostoitumista. Olemme olleet aktiivisesti mukana Taitaja ja SkillsFinland -toiminnassa. 18

19 19 Menestyksekkäin taitajamme on Lasse Tuominen, joka voitti Taitaja-kilpailut vuonna Kilpailulaji oli koneistus. Vuonna 2010 hän osallistui EuroSkills kilpailuihin sijoittuen kolmanneksi. Lokakuussa 2011 Lasse osallistuu Lontoossa järjestettäviin maailmanmestaruuskilpailuihin. Keväällä 2011 Kuopiossa pidetyissä Taitaja-kilpailuissa saimme lisää menestystä, kun Ninja Korvenperä sai ho peaa kivityössä ja Juha Jaakkola pronssia koneistuksessa. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry järjestää vuosittain kulttuurikilpailun kaikille ammattiin opiskeleville. SAKU ry:n järjestämät SAKUstars kilpailut ovat kuuluneet oppilaitoksen vuosiohjelmaan jo usean vuoden ajan, niin myös kuluneena lukuvuotena. Tapahtumassa opiskelijat voivat näyttää taitojaan kulttuurin eri alueilla. Erityisopetus ja siihen liittyvät käytänteet ovat jatkuva kehittämisen kohde. Useat eri tahot ovat olleet kiinnostuneita oppilaitoksemme erityisopetuksen toteuttamisesta Sastamalan erityislasten tukiryhmä tutustui erityislasten huoltajien kanssa toisen asteen ammatillisen koulutuksen tarjoamiin vaihtoehtoihin erityislasten kouluttamiseksi ammattiin. Kulunut lukuvuosi on osoittanut, että toimintamme tuottaa perustehtävämme mukaista tulosta osaavaa työvoimaa työmarkkinoille. Tänä keväänä tutkintotodistuksen saa 140 oman alansa osaajaa. Lämpimät onnittelut vastavalmistuneille ja rohkeutta elämään, jonka suuntana on tulevaisuus. Oppilaitoksen kanssa yhteistyötä opiskelijoiden hyväksi ovat tehneet useat sidosryhmät, kiitos kaikille hyvin tehdystä yhteistyöstä. Kiitos kuuluu myös koko henkilöstölle opiskelijoiden ohjaamisesta ja opettamisesta. Lukuvuoden toiminnan tuloksesta voidaan todeta, että yhdessä tekeminen vahvistaa toimintoja, yhdessä olemme enemmän ja yhdessä pystymme parempaan. Anna-Leena Kivipuro apulaisrehtori

20 Aikuiskoulutusosasto toimii osaamisen kehittämisyksikkönä Sastamalan koulutuskuntayhtymän aikuiskoulutusosasto ja oppisopimustoimisto toimii osaamisen kehittämisyksikkönä ja järjestää ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettua ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta ja muuta ammatillista lisäkoulutusta aikuis- ja oppisopimuskoulutuksena. Lisäksi työelämän palvelu- ja kehittämistehtävän avulla aikuiskoulutusosasto ja oppisopimustoimisto tuottavat yritysja asiakaslähtöisiä kehittämis- ja asiantuntijapalveluja. Sastamalan koulutuskuntayhtymän järjestämään aikuiskoulutukseen hakeutuvien osallistujien määrä on lisääntynyt vuosittain. Opiskelijamäärän kasvu johtuu yritysten, yhteisöjen ja aikuiskoulutusosaston kasvavasta ja syventyneestä yhteistyöstä. Lukuvuonna aikuiskoulutusosastomme on keskittänyt ydintoimintansa palvelemaan erityisesti pienyritysten koulutus- ja kehittämistarpeita sekä terveys- ja hyvinvointipalvelualan henkilöstön ammattitaidon kehittämistä. Lukuvuosi on ollut muutosten aikaa. Maailman tilanne on muuttunut nopeasti, joka on vaatinut myös aikuiskoulutuksen järjestäjiltä nopeaa reagointia. Aikuiskoulutus on mahdollistanut myös työttömille paremmat osallistumismahdollisuudet omaehtoisissa koulutusohjelmissa. Tämä joustavampi toimintatavan muutos on näkynyt myös kurssien opiskelijamäärissä. Aikuiskoulutus on tiedostettu oivana väylänä uuteen ammattiin sekä yrityksen henkilöstön kehittämiseen. Oppisopimusjärjestelmä mahdollistaa yrityksen henkilöstökoulutuksen räätälöitynä sekä yrityksen että opiskelijan tarpeisiin entistä tehokkaammin. Vuodelle 2011 Sastamalan koulutuskuntayhtymälle on myönnetty oppisopimusmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen enimmäismääräksi 335 paikkaa. Toukokuussa 2011 lisäkoulutukseen osallistuvia oppisopimusopiskelijoita oli 353, joista yrittäjiä 120. Oppisopimuskoulutuksen tiedotusta on suunnattu onnistuneesti erityisesti pienyrityksille yhdessä seudul- listen yrittäjäyhdistysten sekä yrityspalveluyksiköiden kanssa. Kesän ja syksyn aikana uusia oppisopimuksia tullaan solmimaan niin, että Sastamalan koulutuskuntayhtymällä on vuoden 2011 lopussa noin 380 oppisopimusopiskelijaa opiskelemassa ammattitutkintotavoitteisessa tai muussa ammatillisessa lisäkoulutusohjelmassa. Toteutamme myös valtakunnallisia oppisopimuskoulutuksia. Mäntän seudun koulutuskuntayhtymän ja Sastamalan koulutuskuntayhtymän yhteenliittymästä tuli vuoden 2010 alusta laaja-alainen ja tehokas aikuiskoulutuksen toteuttaja, joka mahdollisti myös aikuiskoulutuksena toteutettavan asiakaspalvelun laajenemisen. Toimintamme siirtyessä uusiin yrityksiin ja yritysverkostoihin aikuiskoulutuksen kasvu vuonna 2011 tulee olemaan huomattava ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa sekä muussa ammatillisessa koulutuksessa. Kasvua tukevat Sastamalan koulutuskuntayhtymän aikuiskoulutusosastolle myönnetyt uudet näyttöjen vastaanotto-oikeudet. Aikuiskoulutuksen kokonaismäärä vuonna 2010 Aikuiskoulutuksessa toteutettiin yhteensä noin oppilastyöpäivää, joista vähän yli puolet muodostui valtionosuusrahoitteisista koulutuksista. Noin 45 prosenttia koulutuksista oli työvoimapoliittista aikuiskoulutusta. Työvoimapoliittisen koulutuksen osuus nousi selvästi edellisestä vuodesta, kuten oppisopimuksella opiskelevienkin. Oppisopimustoimistolla oli opiskelijoita yhteensä noin 600. Uutta osaamista Kokemäellä Vuoden 2010 uutena projektina on ollut viherrakentajakoulutus, jossa yhdistyy viherosaaminen ja kiviosaaminen. Työnantajat arvostavat tänä päivänä työntekijän laajaalaista osaamista. Pihasuunnittelussa uskalletaan Suomessakin tehdä jo haastavampia ympäristöjä. Tätä koulutusta varten rakennettiin erityisesti talvikauden ajaksi halliin viherrakennustilaa oppimisympäristöksi, joka on mahdollistanut kivi-, viher- sekä puurakentamisen harjoittelun. Avointen ovien päivää vietettiin Kuluneena vuonna on tutkintoon johtavissa koulutuksissa ollut paljon opiskelijoita ammatinvaihto tarkoituksessa. Etenkin palvelualalla myynnin tutkinnot ovat olleet hyvä väylä uusiin työtehtäviin. Ammattitutkinnoista on tänä vuonna ollut tarjolla sekä kukka- että somistajapainotteinen myynnin ammattitutkinto-polku. 20

Mäntän seudun koulutuskeskus

Mäntän seudun koulutuskeskus Mäntän seudun koulutuskeskus Tietojenkäsittelyn perustutkinto Informaatioteknologiapalvelujen ja markkinoinnin koulutusohjelma, datanomi Heltonen Petra, Espoo Hiukkamäki Karoliina, Lempäälä Kangas Raija,

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 28.11.2007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: Koulutuksen järjestäjä:

OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 28.11.2007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: Koulutuksen järjestäjä: OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 8.11.007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: 008 Koulutuksen järjestäjä: Oppilaitos: 10057 Salon seudun ammattiopisto Opetuspiste:

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

25.9.2015. Keudan ammattiopisto

25.9.2015. Keudan ammattiopisto Keudan ammattiopisto 2 25.9.2015 Matkailupalvelujen tuottaja Vaatetusompelija Elektroniikka-asentaja Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja Talonrakentaja Sisustusompelija (Uusi!) Kunnossapitoasentaja (Uusi!)

Lisätiedot

KLL:n Satakunnan piirin suunnistuskilpailu, , Siikainen

KLL:n Satakunnan piirin suunnistuskilpailu, , Siikainen KLL:n Satakunnan piirin suunnistuskilpailu, 18.05.2010, Siikainen P1-2LKRR (Lähti: 11, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Veeti Lahdenmäki Nakkila 14.06 2. Otso Huhtala Ulvila 14.18 +12 3. Iiro Kyllästinen Rauma

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su 9.2.2014 Perinteinen Maakuntaviestin osuusisännät 2014: 1. osuus Finnblock Europa Oy Ltd 2. osuus 3. osuus Maanrakennus Mäenpää Oy 4. osuus 5. osuus 6. osuus

Lisätiedot

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT Ilma-aserata, Lapua 10. - 17:51:09 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT 1. Tiia Koivisto KA 99 96 195 2. Veeti Lehtimäki IMAS 99 95 194 3. Saana Rannisto LappjA 97 93 190 4. Kati Kojonen HSA 95 92 187 5. Miia

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93

Lisätiedot

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Vapaa Vapaa Perinteinen Perinteinen Yht: väliaikalähtö väliaikalähtö väliaikalähtö takaa-ajo 8.1.2012 15.1.2012 29.1.2012 4.3.2012 Tytöt 5, 2007 ja myöh. syntyneet

Lisätiedot

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin sija nimi koulu aika Finaaliaika 1 Oona Köykkä Paulaharju 9,53 9,41 2 Ellen Ojanen Paulaharju 9,47 9,46 3 Linda Kankaanpää Mieto 9,66

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.)

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.) Raision kaupungin mestaruuskilpailut 1.9.2008 (9-13v.) T7 40m 1. Ilona Tättilä 7.86 2. Sirkku Korpela 7.96 3. Vilma Rajasuu 8.36 4. Vilma Jalonen 8.37 5. Tuuve Nyfors 8.38 6. Sanni Rekola 8.48 7. Nea Koski

Lisätiedot

IV Pohjankyrö murtsikka-cup

IV Pohjankyrö murtsikka-cup 1 / 5 10.2.2009 17:22 IV Pohjankyrö murtsikka-cup Perinteinen, Isokyrö Ylipää 8.2.2009 T U L O K S E T N05; M05; N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; Tytöt 5

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 248 Annika Mäkelä Kangasalan Kisa 234 Milja Rantala Kangasalan Kisa 205 Vilma Rantala Kangasalan Kisa 258 Arsi Harjuntausta

Lisätiedot

23.8.2013 1 (9) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutusala: Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä:

23.8.2013 1 (9) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutusala: Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä: Tilasto hakeneista, hyväksytyistä ja pistemääristä.. () Valitut hakutekijät: Vuosi: Koulutus alkaa: Syksy Hakutyyppi: Varsinainen haku Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintimaakunta: Pirkanmaa

Lisätiedot

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00 Pk Ruoveden Hiihdot 28.1.2011, päivitetty 27.1.klo 20.00 Aika Sarja Nro Hiihtäjä Seura Lähtöaika 12:00:00 00:00,0 12:00:30 00:30,0 12:01:00 M 14 238 Santeri Valkama Tampereen Hiihtoseura 01:00,0 12:01:30

Lisätiedot

PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat

PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat Huttunen Titta Alavieskan Viri 28.6.1989 N17 800 m 26183998 Eronen Johannes Haapajärven Kiilat 14.3.1993 M17 Seiväs 27359116 Eronen Maria Haapajärven Kiilat 29.8.1985 N19 Pituus 26189662 Eronen Markus

Lisätiedot

työpaikkaohjaajien mentorointi ja perehdytys, työpaikkojen perehdytys ja työssäoppimisen suunnittelu OPS-uudistus huomioiden

työpaikkaohjaajien mentorointi ja perehdytys, työpaikkojen perehdytys ja työssäoppimisen suunnittelu OPS-uudistus huomioiden OPETTAJAN TYÖELÄMÄJAKSOJEN SEURANTATAULUKKO 20.4.2010 2009 opettaja, ala, s-posti kohdeyritys/organisaatio kehitystehtävä aikaväli oppilaitos syksy 1 Paavola Leena Turun kaupunki / Luolavuoren ja työpaikkaohjaajien

Lisätiedot

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä 16.8.2012 TULOKSET P4 (2008 - ) 40 m 1. Hermanni Mäkinen 11,3 2. Jasper Kieho 11,7 3. Otto Uusitalo 11,9 4. Rasmus Salminen 12,3 5. Henri Hyytiäinen 12,5

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

Työharjoittelun tehostaminen Lapin ammattiopistossa

Työharjoittelun tehostaminen Lapin ammattiopistossa Työharjoittelun tehostaminen Lapin ammattiopistossa 16.4.2009 Kimmo Siuruainen Ammattistarttilaisen lukuvuosi Lapin ammattiopistossa Äidinkieli, matematiikka Englanti, fysiikka Ruotsi, kemia JAKSO 1 JAKSO

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20 POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet 1 Viljanen Tomi 8,9 267 18,60 495 763 2 Rintala Lari-Antton 9,3 211 11,40 238 450 3 Iso-Tuisku Anton 9,5 188 11,12 230 418 4 Tuomisto Lassi 9,9 151 9,80

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

Jehumalja 2013 Karanteeni Karting

Jehumalja 2013 Karanteeni Karting 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 8 0103 5 XX 5 0106 11 0105 11 2401 10 2902 2 0603 8 XX 6 XX 8 3303 3 XX 6 1506 2 XX 9 2802 3 0501 3 0801 5 3003 11 0502

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut

HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut 13.7.2012 TYTÖT 7 v Pallonheitto 1. Erica Syrjälä Tammelan Ryske 19,00 2. Inkeri Kaseva Forssan Salama 14,00 3. Aino-Maija Jaatinen Urjalan Urheilijat 9,56 4.

Lisätiedot

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA 27.6.2007 Käsiajanotto M17 Kuula 5 kg 1.Mika Pekkanen Karski 10,69 P15 200 m 1.Timo Pölkki KyyjKy 27,20 2.Jesse Lehto KyyjKy 30.80 P15 3-loikka 1.Timo Pölkki

Lisätiedot

Stormin Avoin Teräsmieskisa

Stormin Avoin Teräsmieskisa Miehet yleinen 1. 49 Vastaranta, Mikko TriStadi 00:04:26 00:36:04 00:52:18 +00:00:00 2. 31 Lampainen, Markus Turun 00:04:42 00:36:36 00:53:54 +00:01:36 Urheiluliitto 3. 23 Ruotinen, Jukka Rekolan Raikas00:04:39

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

EA, Englanti, pitkä oppimäärä EA, Englanti, pitkä. Aalto, Fanni 01. Ahlberg, Valtteri 01. EA, Englanti, pitkä. Aho, Aleksi 05. EA, Englanti, pitkä

EA, Englanti, pitkä oppimäärä EA, Englanti, pitkä. Aalto, Fanni 01. Ahlberg, Valtteri 01. EA, Englanti, pitkä. Aho, Aleksi 05. EA, Englanti, pitkä Aalto, Fanni 01 Ahlberg, Valtteri 01 Aho, Aleksi 05 Ala-Heikkilä, Nea 05 Ala-Hukkala, Joona 01 Ankkuri, Ida-Maria 01 Annala, Joni 05 Ansalo, Heidi 01 Benahmed, Aisha 01 El-Bash, Cherine 05 Franssila, Saija

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen HIihtoseura

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen HIihtoseura Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.216 Järj: Seinäjoen HIihtoseura 3.2.16 9.45.32 Sarja N8 (1, km) 1 18.1. 2 18.1.3 3 18.2. Viola Kurunmäki 4272356 4 18.2.3 Sanni Korpi 4343664 5 18.3. Anni Hietamäki 4359755

Lisätiedot

YU-KISAT 2017 Kuortane PITUUS YA P 7lk Laji alkoi: Laji päättyi:

YU-KISAT 2017 Kuortane PITUUS YA P 7lk Laji alkoi: Laji päättyi: PITUUS YA P 7lk Laji alkoi: Laji päättyi: 1 Rasmus Hautamäki 7b 3,80 2 Oskari Sauna-Aho 7b 3,45 3 Valtteri Staudinger 7b 3,36 4 Matti Mikkilä 7a 3,26 5 Konsta Rantanen 7b 3,08 6 Veli-Matti Hakala 7b 3,07

Lisätiedot

sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO

sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO 3. luokka pojat 1. Otto Ollila Raikku 19,58 2. Nico Mankinen Ruutana 21,01 3. Ilmari Jokinen Kirkkoharju 21,03 4. Paulus Silventoinen Suorama

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi 2013-14 HAUSBANDY Snipers Porski RSB Yhteensä Ahde Kimmo HausBandy 1+2 3+0 x 2 4 2 6 0 Hakkola Jani HausBandy 0+0 ei pel. x 1 0 0 0 0 Helminen Tommi HausBandy 2+0 ei pel. x

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5) Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi ,0 km - 11.0.00,0 km 1 m 000 m 119 120 1 2 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 14 15 16 17 18 2149841 Ristomatti Hakola 11:29:0 27505122 Esa Mursu 11:0:00 0979240 Elmeri Toivanen 11:0:0 28958422 Jani Sarkkinen 11:1:00

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä

Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä HAYO LUPI MSKK SASO YHTEENSÄ Opiskelijamäärä 30.9.2014 520 1083 585 823 3011 1.7.-30.9.2014 eronneet opiskelijat 14 32 25 19 90 1.7.-30.9.2014

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 6. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 6. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 12.9.2013 Pojat 6. LK 50 m 1 Eero Hirvinen keskustan koulu 7,42 2 Arttu Uusitalo keskustan koulu 8,05 3 Joe Vartiamäki keskustan koulu

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Ahonkylän koulun johtokunta

Ahonkylän koulun johtokunta 1 KOULUJEN JOHTOKUNNAT 2013-2016 Ahonkylän koulun johtokunta Puheenjohtaja Toni Lahti Lassi-Matti Rauhala Varapuheenjohtaja Anne Mäenpää Johan Mäenpää Jäsen Marjut Lahti Matti Ylisaukko-Oja Jäsen Marja

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51. MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma

Lisätiedot

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika Miehet 10 vuotta 2 km V Viesti M10 1 Jämsänkosken Ilves Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10-1 2 km 101 Elmeri Konstari M10-2 2 km 201 Jonne Berg M10-3 2 km 1 Elias Ronkainen M10 2 Kaipolan Vire Kaipolan Vire

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 17.8.2011 Tytöt 5v 40m Tojat 5v 40m sija nimi tulos sija nimi tulos 1. Anni Nieminen 9,6 1. Jahvetti Parviainen 9,1 2. Neea Tuomala 9,7 2. Antti Kujala 9,2 3.

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24: S-16 1 S-16 Sa Viitanen Risto 0:25:27 270 208 492 82 970 2 S-16 Sa Hakala Ville 0:24:28 276 200 480 80 956 3 S-16 PH Siukola Teemu 0:22:56 285 230 420 70 935 4 S-16 Sa Hakala Kalle 0:28:07 254 182 468

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin Sija Nimi Koulu Aika Finaaliaika 1 Moona Ojaniemi Koivisto 9,84 9,86 2 Oona Kriikkula Kangas 10,37 10,34 3 Emma Latvala Tuiskula 10,47

Lisätiedot

1. Tommi Peltola 1997 NoormNo 23,83 2. Joni Ojala 1999 KanksLei 23,87. 1. Kalle Kompuinen 1999 SäkU 23,92 2. Lauri Virtanen 1997 PorinYU 25,08

1. Tommi Peltola 1997 NoormNo 23,83 2. Joni Ojala 1999 KanksLei 23,87. 1. Kalle Kompuinen 1999 SäkU 23,92 2. Lauri Virtanen 1997 PorinYU 25,08 Satakunnan Piirinmestaruus N/M 17 Keskusurheilukenttä Punkalaidun 10.-11.7.2014 TULOKSET M17 200 m 1. Tommi Peltola 1997 NoormNo 23,83 2. Joni Ojala 1999 KanksLei 23,87 3. Kalle Kompuinen 1999 SäkU 23,92

Lisätiedot

Ylä-Savon ammattiopisto, Aikuiskoulutus, tutkinnon suorittaneita 1.1.2015-31.5.2015

Ylä-Savon ammattiopisto, Aikuiskoulutus, tutkinnon suorittaneita 1.1.2015-31.5.2015 Ylä-Savon ammattiopisto, Aikuiskoulutus, tutkinnon suorittaneita 1.1.2015-31.5.2015 Automaatioasentajan ammattitutkinto Harmoinen Jukka Tapio, Iisalmi Heikkilä-Luiro Mirja Sisko, Iisalmi Honkanen Harri

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä

Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä YHTYMÄKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA HALLITUS VT. KUNTAYHTYMÄN JOHTAJA Ari Loppi Maija Kirvesoja PIRKANMAAN AMMATTIOPISTO Nuorten koulutuspalvelut VS. REHTORI Leena

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104

Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104 NOKIAN LUKIO/KERTAUSTILAISUUDET kevät 2012 Äidinkieli: Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104 Haakana Marianne Kaikkonen Johanna Kalliokoski Tytti Koskinen Suvi Lahdenpohja

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 1 65 233 2. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 2 60 219 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 9 45 215 4. Hakkarainen

Lisätiedot

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti

Lisätiedot

Koulujenväliset YU-kilpailut 2013

Koulujenväliset YU-kilpailut 2013 Koulujenväliset YU-kilpailut 2013 1. lk tytöt 1 Heikkilä Alviina 14,0 1 175 1 9,13 4 6 2 Soini Maija 14,1 2 151 3 10,44 1 6 3 Halminen Tanja 14,6 4 160 2 9,64 2 8 4 Lehtimäki Alina 14,9 6 131 6 9,21 3

Lisätiedot

Keski-Suomen Maakuntaviesti 2018 Kyyjärvellä

Keski-Suomen Maakuntaviesti 2018 Kyyjärvellä Keski-Suomen Maakuntaviesti 2018 Kyyjärvellä VIESTI - 1. osuus - osuusaika 1 3 Jyväskylä-1 Mikkonen Tommi 23.08 2 6 Saarijärvi-1 Vertanen Olli 23.09 3 13 Laukaa-1 Kyrönlahti Tomi 23.45 4 2 Jämsä-1 Malmberg

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n järjestämät Kultahippujen Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut ilma-aseilla Alajärven Lehtimäellä , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n järjestämät Kultahippujen Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut ilma-aseilla Alajärven Lehtimäellä , tulosluettelo: VT14-sarja, ilmakivääri 30 ls 1. Sanna Lager KA 90 94 94 278 2. Ville Vaaranmaa SSA 95 92 90 277 3. Kaisa Jaakkola LappjA 92 90 92 274 9x 4. Niko Ojaniemi KhjA 90 91 93 274 8x 5. Juha-Matti Sillanpää LehA

Lisätiedot

Loppi 60 50,55 Karita Heininen /71 52,5 57,5 60,0 57, ,30 Satu Luoto / 69 70,0 75,0 80,0 80, ,90 Merja Mynttinen / 58 85,

Loppi 60 50,55 Karita Heininen /71 52,5 57,5 60,0 57, ,30 Satu Luoto / 69 70,0 75,0 80,0 80, ,90 Merja Mynttinen / 58 85, 18.4.2009 Loppi 60 50,55 Karita Heininen /71 52,5 57,5 60,0 57,5 1. 80 70,30 Satu Luoto / 69 70,0 75,0 80,0 80,0 1. 80+ 89,90 Merja Mynttinen / 58 85,0 90,0 95,0 95,0 1. 70M20 69,20 Harri Miettinen / 91

Lisätiedot

Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä TULOKSET

Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä TULOKSET Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä 3.7.2012 TULOKSET M 100 m (-1,7): 1) Emmanuel Owusu Ansah VaasTo 11,19, 2) Aleksi Ala-Prinkkilä KauhajKa 11,69, 3) Ryan Walker VaasTo 12,90, Kilpailun ulkopuolella: Teemu

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 2016 ÄÄNEKOSKI

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 2016 ÄÄNEKOSKI (4P+5V) Lähtö klo 12.00 2 JÄMSÄ-1 3 JYVÄSKYLÄ-1 5 KEURUU-1 Kari Mäki Peppi Salonen Nina Mäki Elena Konstari Markus Malmberg Lotta Salonen Aarni Ronkainen

Lisätiedot

Sarja: 1-2.lk tytöt Sija Nimi Koulun Aika Koulujenväliset hiihtokisat (v) Lopputulokset: Sarja: 1-2.lk pojat Sija Nimi Koulun Aika

Sarja: 1-2.lk tytöt Sija Nimi Koulun Aika Koulujenväliset hiihtokisat (v) Lopputulokset: Sarja: 1-2.lk pojat Sija Nimi Koulun Aika Sarja: 1-2.lk tytöt 1) Emilia Haapoja Keskuskoulu 0:02:57,1 2) Milja Ala-talkkari Ritamäki 0:03:07,4 3) Sanna Hakala Keskuskoulu 0:03:23,4 4) Salla Pajula Hellanmaa 0:03:44,4 5) Milla Rajala Hellanmaa

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

Satakunnan mestaruusviestit HS-alueviestit su Hiihtotapa: Perinteinen

Satakunnan mestaruusviestit HS-alueviestit su Hiihtotapa: Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan mestaruusviestit HS-alueviestit su 15.2.2015 Hiihtotapa: Perinteinen Satakunnan Pm- ja HS-alueviestit 15.02.2015, Noormarkku N10 - (2 + 2 + 2 km) 1. 10 Rasti-Lukko 33.13,4 Osuus

Lisätiedot

Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, , Noormarkku

Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, , Noormarkku Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, 18.02.2018, Noormarkku N12 - (2 + 2 + 2 km) Lähti : 5, Keskeytti : 0, Hylätty : 0 1. 3 Nakkilan Vire 23.39,0 Os. 1 Anna Stenroos 2 7.24,9 Os. 2 Aino Anttila 1 15.34,4

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

H13 D13 H12 D12 H11TR D11TR H10RR D10RR P13TR T13TR P12TR T12TR P11RR T11RR P10RR T10RR

H13 D13 H12 D12 H11TR D11TR H10RR D10RR P13TR T13TR P12TR T12TR P11RR T11RR P10RR T10RR H13 (Lähti: 3, Keskeytti: 0, : 0) 1. h13 Ahola Erik 10.54 2. h13 Hakola Matti 14.17 +3.23 3. h13 Grönholm Martti 23.02 +12.08 D13 (Lähti: 2, Keskeytti: 0, : 0) 1. d13 Annala Vilma 13.54 2. d13 Mäntymäki

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY

SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2012, OULU 11.-12.2. liikesarjat, naiset 1.dan liikesarjat, miehet 1.dan 1. Julia Pätsi, Taekwon-Do Akatemia 1. Samuli Rossi, Taekwon-Do Akatemia 2. Jutta Jakkila, Taekwon-Do

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55 Evijärvi 07.06.2014 Kisassa 62 venekuntaa Suurin kala hauki 9215 g, Mika Mäenpään venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 6530 g pist: 6530 24 Palomäki Tomi Pohjo Pertti ja Markku 48280

Lisätiedot

Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto

Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto 15.4.2010 Osallistujia yhteensä 33 T4 150m 1. Nelli Kilpi 30,3 T7 600m 1. Josefina Routi 2.41 T9 600m 1. Reea Ketola 2.01 2. Linnea Maikola 2.03 3. Adeliina Nikula

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014 P 6. LK 50 m 1 Aleksi Joensuu Keskusta 7,58 2 Nil Smolin Kyynärjärvi 7,76 3 Henri Hirvinen Keskusta 7,93 4 Samuli Kuusinen

Lisätiedot

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK

Lisätiedot

Seniori A 32 Timo Huhtinen Päivi Karvinen Comets Helsinki 34 Esa Kuivanen Asta Usvakari Comets Helsinki

Seniori A 32 Timo Huhtinen Päivi Karvinen Comets Helsinki 34 Esa Kuivanen Asta Usvakari Comets Helsinki ROCK'N'SWING GP kilpailut Hämeenlinna 13.2 BOOGIE WOOGIE A yleinen 3 Juho Päivinen - Mari Munne Baunssi Hämeenlinna 4 Samuli Kalliala Pinja Sarviluoma Baunssi Hämeenlinna 44 Olli Rasi Rosanna Valtonen

Lisätiedot

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39 1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.

Lisätiedot