Helsinki, Suomalainen Sanomalehtimiesliitto ry Arvoisa liittomme jäsen, hyvä kollega

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsinki, 14.2.2009 Suomalainen Sanomalehtimiesliitto ry www.sanomalehtimiesliitto.fi. Arvoisa liittomme jäsen, hyvä kollega"

Transkriptio

1 Helsinki, Suomalainen Sanomalehtimiesliitto ry Arvoisa liittomme jäsen, hyvä kollega Viime jäsenkirjeen jälkeen tapasimme Suomettaren 162. syntymäpäivänä viestinnällisessä keskustelutilaisuudessa päätoimittajan asemasta. Paikalla oli jäseniämmme ja ystäviämme noin 120 henkeä eli ennätyksellisen paljon. Myös jälkikeskustelu noutopöydän äärellä oli vilkasta. Tilaisuutta on pidetty antoisana. Tulevaan toimintaan vaikuttaa hieman globaali talouskriisi. Oman osakesalkkumme pörssiarvo on alentunut tuntuvasti, samoin virkistystoimintaamme tukeneen Onni V. Tuiskun säätiön omistamien rahastojen arvo. Katastrofista ei toki ole kysymys; osinkoja on luvassa tänäkin vuonna. Emme ole sitä paitsi koskaan tuijottaneet laskennallisiin pörssikursseihin, vaan olemme korostaneet osinkotuottoa ja kirjanneet omaisuutemme hankintahintaan. Johtokuntamme varautuu silti osinkotuottojen selvään alentumiseen. Osanottomaksuja ja kuluja on tarkistettava tämän mukaisesti. Jo pari vuotta sitten vuosikokous valtuutti nostamaan jäsenmaksua, päätös on syytä toteuttaa nyt. Jäsenmaksu kattaa edelleen ennen muuta postitus-, kotisivu- ja muut hallintokustannukset; maksun saa taloudellisesti "takaisin" yhteen ainoaan tilaisuuteen osallistumalla. Tuiskun säätiö päättää avustuksistaan vasta huhtikuussa, joten eräät päätökset ovat alustavia. Toiminnan ydin jatkuu kuitenkin sutjakasti. Etenkin ankeina aikoina on varmaan mukava tavata kollegoita. Seuraavassa tietoja tulevasta ohjelmastamme. Mediahistorian harrastuspiiri ti klo 17 Mediahistorian harrastuspiirissä käsiteltiin viimeksi Jyrki Pietilän väitöskirjaa Kirjoitus, juttu, tekstielementti suomalaisen journalismin juttutyyppien kehityksestä Teosta saa tieteellisten julkaisukanavien kautta, mutta liitto voi tilata kiinnostuneille sitä yhteisesti. Tilaukset Jukka Reinikaiselle, yhteystiedot alla. 779-sivuisen kirjan ohella hintaan sisältyvät tietenkin lähetyskulut, mutta Jukka voinee tuoda tilatun teoksen myös sopivaan liiton tilaisuuteen. Harrastuspiiri kokoontuu seuraavan kerran tiistaina, 14. huhtikuuta kello 17 Iltalehdessä, Aleksi 9. Esillä ovat nyt pääkirjoitukset, kolumnit ja muut kantaa ottavat kirjoitukset. Jyrki Haikonen on luvannut pohjustaa keskustelua.

2 Tervetuloa piiriin! Osanotosta pyydetään ilmoittamaan Jyrki Vesikansalle, yhteystiedot alla. Kulttuurimatka Tallinnaan la-su Kuten aiemmin jo kerrottiin, kevään kulttuurimatka suuntautuu Tallinnaan. Ohjelma on pääpiirteissään seuraava: Lauantai 18. huhtikuuta Kokoontuminen Helsingin Länsiterminaaliin (bussi 15 A vie Elielinaukiolta) Nousu laivaan (MS Star), meriaamiainen (Star buffet) Tulo Tallinnaan, bussilla Tallink City hotelliin. 13 Ajankohtaisia katsauksia Viron asioihin hotellissa. 16 Päivällinen hotellin `a la carte-ravintolassa Giuseppe Verdin Naamiohuvit Estonia-teatterissa. Väliajalla kuohuviiniä. Sunnuntai 19. huhtikuuta Aamiainen hotellissa, matkalaukut pakataan. Kiinnostuneille käynti Miehitysmuseossa ja siellä keskustelua "historian hallinnasta" Virossa. Mahdollinen lounas omatoimisesti Bussi lähtee matkatavaroineen hotellista Opastettu tutustuminen Kumu-taidemuseoon Tulo bussilla satamaan Laiva lähtee, päivällinen Buffet Toskanassa Laiva saapuu Helsingin Länsisatamaan. Ilmoittautuminen matkalle tapahtuu maksamalla osanottomaksu (jäsenet kahden hengen huoneessa 180 euroa, seuralainen 230 euroa, yhden hengen huoneessa 230 ja 280 euroa) liiton tilille Nordea viimeistään Lisätietoihin merkintä Tallinna sekä maksajan nimi, jos tili on esim. yrityksen nimissä. Paikkoja on rajoitetusti ja ne täytetään maksamisjärjestyksessä. Tämä koskee myös aiemmin alustavasti ilmoittautuneita. Lisäksi laivan matkustajaluetteloa varten on ilmoitettava osallistujien nimet, syntymäajat ja kotiosoite hyvissä ajoin Tuula Virtaselle Rauhankatu 6 A 23, Hki, puh ). Lähde keväiselle matkalle Suomenlahden yli! Vuosikokous ti 5.5. klo 17 Nykypäivässä Liiton vuosikokous pidetään tiistaina 5. toukokuuta. Tutustumme ensin kello Nykypäivän toimitukseen (os. Runeberginkatu 5 B, Helsinki) päätoimittaja Margit Haran opastukselta. Sieltä jatkamme sopivaan paikkaan, jossa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat ja keskustellaan poliittisen median tulevaisuudesta. Nautimme myös yhdessä

3 iltapalan. Tarkempia tietoja on myöhemmin liiton kotisivuilla ja seuraavassa jäsenkirjeessä. Tilaisuuteen voi kuitenkin ilmoittautua jo nyt Jyrki Vesikansalle. Tarjoilun takia ennakkoilmoittautuminen on erittäin suotava. Matka Tornion ja Kemin Lappiin to la Alustava tiedustelu kertoi kohtalaisesta kiinnostuksesta perehtyä valoisassa kesässä Peräpohjolaan. Myös siltä kannalta, että on kulunut 200 vuotta rajan vetämisestä Tornionjokeen. (Sekä sitä edeltäneestä suomalaisten rykmenttien surkeudesta talvella hätämajoituksessa Torniossa.) Tutustuisimme kuitenkin monipuolisesti seudun elämänmenoon. Retki alkaa torstaina, aamusella Rovaniemeltä, jossa tutustumme mm. Arktikumiin ja Kampsuherran valtakuntaan sekä yövymme Pohjanhovissa. Perjantaina vierailemme Ruotsin puolella Pajalassa, jossa ovat asuneet niin Lars Levi Laestadius kuin matkamme vetäjä Eero Sauri. Täällä myös yövymme. Lauantaina matkaamme kuulun Kattilakosken kautta Haaparantaan, Tornioon ja Kemiin. Varsinaisen matkan alustava hinta on kahden hengen huoneissa 390 euroa, yhden hengen huoneen lisämaksu on 50 euroa. Hintaa sisältyy majoitus, perusateriat, pääsyliput, opastus ja matka tilausbussilla. Matkat ohjelman lähtö- ja päätepisteeseen/stä jokainen ratkaisee tavallaan. Helsingistä voi lähteä illalla Tampereen kautta makuuvaunulla Rovaniemelle (hinta kahden hengen hytissä lehdistöalennuksella 83 euroa) ja palata Kemistä illalla samalla tavalla (74 euroa). Lentomatka on myös mahdollinen aamulla Rovaniemelle ja la illalla Oulusta. Ilmoittautumiset su mennessä Jyrki Vesikansalle. Matka toteutetaan, jos riittävä joukko muodostuu. Ilmoittautuneille lähetetään tarkemmat tiedot matkasta. Tiedusteluihin vastaa Eero Sauri puh tai Pajalassa ja ja ). Matka Siperiaan to ma Matka Siperian portille Jekaterinburgiin on herättänyt ilahduttavasti kiinnostusta. Tilanne Venäjällä on kehittynyt kai entistäkin vivahteikkaammaksi, joten kannattaa vilkaista, miten maa makaa Pietarin ja Moskovan ulkopuolella. Ohjelma on tässä vaiheessa seuraava (paikallista aikaa): Torstai 27. elokuuta 22 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentoasemalla Finnairin suora lento Jekaterinburgiin (3 h). Perjantai, 28. elokuuta Saapuminen Jekaterinburgiin. Majoittuminen, huoneet valmiina, samoin Park Inn-hotellin aamiainen.

4 08-12 Lepoaikaa. 12 Kevyt lounas hotellissa Kiertoajelu kaupungissa. Tapaamisia venäläisten ja suomalaisten asiantuntijoiden kanssa. (Kaupungissa mm. Finnpron edustaja.) Illallinen, jossa mahdollisesti kiintoisa vieras. Lauantai, 29. elokuuta Aamiainen hotellissa (samoin muina päivinä) Retki ympäristöön mm. Nikolai II:n perheen murhapaikalle rakennettuun kirkkoon Lounas kaupungissa. Iltaohjelmaa (lisämaksusta, selviää myöhemmin). Sunnuntai, 30. elokuuta Lähtö koko päivän maaseuturetkelle mm Nizhnjaja Sinjakhihan kylämuseoon. Retken aikana lounas kuulun pitokokin Nina Petrovnan hoivissa. Maanantaina 31. elokuuta Aamupala hotellissa Lähtö lentokentälle, Finnairin lento, perillä Helsingissä klo Alustava hinta on kahden hengen huoneessa jäseniltä euroa ja seuralaiselta euroa. Yhden hengen huoneesta 145 euron lisämaksu. Lopulliseen hintaan vaikuttaa niin ruplan kurssikehitys kuin Tuiskun säätiön tukiratkaisu. Hintaan sisältyvät: viisumi yms. (65 euroa), matkat ja majoitus, ohjelmaan merkityt ateriat ruokajuomineen, pääsyliput ja venäjää taitavan suomalaisen oppaan sekä paikallisoppaiden palvelut. Ilmoittautuminen Jyrki Vesikansalle mieluiten mennessä. Jo ilmoittautuneille lähetetään erikseen vahvistuspyyntö ja lisätietoja ohjelmasta. Vastuullinen matkanjärjestäjä MatkaSeniorit lähettää ilmoittautuneille laskun, jossa ennakkoja loppuerät. Maailmantilanteen epävarmuuden takia liitto on myös pohtinut varasuunnitelmaa, jos Siperian-matka sattuisi kaatumaan esim. Finnairin reittien karsimiseen. Lisätietoja tästä lähetetään tarvittaessa. Syyskesän matka on joka tapauksessa jo liiton suosittuja perinteitä. Aatteellisten journalistijärjestöjen Pietarin-matka Aatteelliset journalistijärjestöt ovat valmistelleet Yleisen Lehtimiesliiton vetäminä yhteistä matkaa Pietariin ottamaan selvää sananvapauden tilasta Venäjällä. Ohjelmassa on mm. koko päivän seminaari aiheesta asiantuntevine alustajineen. Alustavasti matka tehdään tilausbussilla to 23.- su Hinta ilman aterioita on noin 200 euroa. Mahdollisesti matka saatetaan kuitenkin lykätä alkusyksyyn. Lisätietoja Jyrki Vesikansalta, jolle voi myös ilmoittautua.

5 Tarkempia tietoja julkaistaan liiton kotisivuilla, sähköpostiviesteinä ja seuraavassa jäsenkirjeessä. Liiton, Uuden Suomettaren ja Tuiskun säätiön apurahat Liitto voi tukea jäsentensä jatkokoulutus-, tutkimus- ja julkaisuhankkeita. Hakemukset pyydetään lähettämään Pentti Oslamolle mennessä. Tällöin on mainittava henkilötiedot, osoite ja pankkiyhteys. Onni V. Tuiskun säätiön virkistysapurahat toimittajille ja lehtitalojen toimihenkilöille on julistettu haettaviksi. Säätiön hallitukselle osoitetut hakemukset on lähetettävä mennessä osoitteella Onni V. Tuiskun säätiö, Sami Sykkö, Helsingin Sanomat, PL 80, Helsinki. Hakemuksessa on mainittava henkilötiedot, osoite ja pankkiyhteys, jäsenyys liitossamme, aiemmin Tuiskun säätiöltä ja liitolta saadut apurahat sekä haetun apurahan käyttötarkoitus. Hakemuslomake on lähiaikoina myös säätiön uusilla kotisivulla. Asiasta ilmoitetaan lisäksi Journalistissa. Uuden Suomettaren säätiön apurahat opiskelu- ja tutkimushankkeisiin ovat haettavina helmikuun kuluessa. Lisätietoja molemmista säätiöistä saa Pentti Oslamolta. Jäsenmaksu Liiton johtokunta on siis käyttänyt valtuutusta nostaa liiton jäsenmaksu 15 euroon. Ohessa tämän mukainen maksulomake. Jos vuosikokous toisin päättää, ylimääräinen erä palautetaan. Olisi kiva, jos seuraisit hyvää perinnettämme maksaa maksut ajoissa! Liiton jäsenkortit Liiton jäsenkortit on havaittu käyttökelpoisiksi; pieniä ongelmia alennuspelissä on poistettu. Kortilla saa alennuksia mm. monilta kustantajilta ja Viking Linelta. Tarkemmat tiedot korttiin liittyvästä jaetaan sen tilaajille. Kortista kiinnostunut lähettäköön passikuvansa, nimensä siinä muodossa kuin sen korttiin haluaa sekä postiosoitteensa os. Jukka Reinikainen, Omnipress Oy, Hämeentie 13 B, Helsinki tai sähköisesti os. Sähköisen kuvan tulisi olla.jpg-muodossa. Myös selkeä paperikuva käy. Kortin hinta 10 euroa maksetaan etukäteen eli korttia tilattaessa liiton pankkitilille Nordea Pankkisiirron liitetietoihin maininta jäsenkortti (ja oma nimi, jos maksaa esim. yrityksen tililtä). Vain maksetut tilaukset lähetetään eteenpäin. Kortit hankitaan sopivissa erissä. Sähköpostiosoitteet, kirjat ja jäsenmaksut Liiton kotisivuilta löytää mm. jäsenkirjeen sekä lomakkeen jäsenhakemusta varten. Kerro tästä liitostamme kiinnostuneille kollegoille. Jäsenhakemukseen on liitettävä kahden nykyisen jäsenen suositus, mutta emme ole salaseura.

6 Sähköpostiosoitteita toivotaan edelleen lähetettävän sihteerillemme. Jäsenkirje saapuu nopeammin sähköisesti. Sähköpostilla välitetään myös "väliaikatietoja" tapahtumista ja muista asioista. Muista kertoa myös osoitteen muuttumisesta! Juhlakirjaamme Suomenmielinen, kansanvaltainen saa edelleen Pentti Oslamolta. Häneltä saa myös Eero Saurin tutkimusta Suomen Klondykeen vai Pohjolan punaiseen nyrkkiin? Molemmat teokset maksavat 20 euroa ja lähetyskulut. Talvisin terveisin Jyrki Vesikansa Jukka Reinikainen Pentti Oslamo puheenjohtaja sihteeri rahastonhoitaja P P , P pentti.oslamo @omnipress.fi Iltatähti 5, Os. Lokitie 43 A 3, Koivuviita 12 F Helsinki Espoo Espoo

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous 19. 20.3.2016 A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 19. 20.3.2016 Hotelli Petäyksessä Hämeenlinnassa.

Lisätiedot

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia Sunnuntai 11.6.2017 klo 16.30 klo 20.55 Lähtö Nurmijärven kirkon parkkipaikalta kohti Turkua Lähtee m/s Viking Grace kohti Maarianhaminaa ja Tukholmaa Maanantai 12.6.2017 klo 6.30 klo 13.00 klo 16.00 klo

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2012

SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2012 SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2012 Sivu 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO JÄSEN-/HENKILÖKUNTAEDUT... 2 1. Helsinki Tukholma -risteily... 2 2. Turku Tukholma -miniristeily... 4 3. Helsinki Tallinna... 6 3.3. Päiväristeily...

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu

Lisätiedot

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tieto yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa: Liittokokouskutsu,

Lisätiedot

40-VUOTISJUHLA- RAHAHUUTOKAUPPA

40-VUOTISJUHLA- RAHAHUUTOKAUPPA HNY UUTISET 1/2011 28. VUOSIKERTA 40-VUOTISJUHLA- RAHAHUUTOKAUPPA 55 559 HUUTOKAUPPA 16.03.2011 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.30 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015

Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015 Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015 Vuoden 2015 World Dairy Expo ammattimatka lähestyy. Matkan pituus on kahdeksan päivää. Ohjelman mukaan matkaan sisältyy yhteensä 8 tilavierailu,

Lisätiedot

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA 2016 IPC WDS SUOMI OPEN, SUOMI OPEN 2016 EI-IPC, PYÖRÄTUOLITANSSIN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Lohja, Finland 30. huhtikuuta 1. toukokuuta, 2016 Suomen pyörätuolitanssiliitto

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, Tikkakoski

MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, Tikkakoski MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, 41160 Tikkakoski 040-594 6374 jouko.marttinen@luukku.com . Hyvä sukuseuran jäsen, Marttisen sukukirjan 2 osan julkaisuvalmistelut ovat

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-

Lisätiedot

SU 13.12. Suurpujottelu klo 09.00 Joukkueenjohtajien kokous klo 09.30 Rataan tutustuminen klo 10.15 SP 1. kierros

SU 13.12. Suurpujottelu klo 09.00 Joukkueenjohtajien kokous klo 09.30 Rataan tutustuminen klo 10.15 SP 1. kierros Kilpailukutsu PS ALPPI CUP 2015/2016 12.-13.12.2015 PYHÄ 30.-31.1.2016 SALLA LA 12.12. Alueleiri klo 11.00 leiriohjelma alkaa treeniklinikka (myös pujottelusukset mukaan) aikuisille radanmerkkauskoulutus

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto.

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Europan viihderisteily Tallinnaan Lähdöt päivittäin klo 18.30 Helsingistä. Matka sisältää Helsinki - Tallinna - Helsinki risteilyn valitussa hyttiluokassa. Alkuviikosta Europan 22h

Lisätiedot

Hyvät ammattisisaret ja -veljet

Hyvät ammattisisaret ja -veljet Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Yhdistystoiminta alkaa jälleen kesätauon jälkeen. Monille jäsenille taukoa ei paljoa tullut, kun asuntomessujen neuvontapisteellä oli koko messujen

Lisätiedot

Työneuvoston lausunto TN 1348-98 (33/97)

Työneuvoston lausunto TN 1348-98 (33/97) 1 (5) Työneuvoston lausunto TN 1348-98 (33/97) Työneuvoston lausunto työaikalain (605/1996) vuorotyön määritelmästä. Annettu valtiovarainministeriön henkilöstöosaston pyynnöstä 22 päivänä huhtikuuta 1998.

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 3/2012 LAHTI 5.5.2012 JÄRJESTÄJÄ: TAEKWONDO LAHTI RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 Taekwondo Lahti Ry järjestää liikesarjojen SM- liigan kolmannen

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA 1.12.2014 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

PowerCup 2009 matka. Lähtö. Paluu. Matkustus. Bussimatkalle on ilmoittautuneet: Vesilahden Visa POWER CUP 2009 Ari Wilén 28.5.

PowerCup 2009 matka. Lähtö. Paluu. Matkustus. Bussimatkalle on ilmoittautuneet: Vesilahden Visa POWER CUP 2009 Ari Wilén 28.5. 28.5.2009 1 (11) PowerCup 2009 matka Lisäinfoa löytyy PowerCupin sivustolta, http://lentopalloliitto-fi.directo.fi/powercup/. Turnauksen ohjelmaan saattaa vielä tulla muutoksia. Matkan johtajana toimii

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan

Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan Tämä ohjeluonnos perustuu eduskunnassa vielä käsiteltävänä olevaan lakiesitykseen (HE 92/2008), jonka on esitetty tulevan

Lisätiedot

AIKATAULU HELSINKI TALLINNA HELSINKI

AIKATAULU HELSINKI TALLINNA HELSINKI AIKATAULU HELSINKI TALLINNA HELSINKI MS GEORG ÜTS AIKATAULU 02.01.1987 01.01.1988 02.01.1987 30.03.1987 MA Tl KE TO PE LA SU Helsinki 10.30 10.30 Tallinna 15.30 15.30 Tallinna 19.30 19.30 Helsinki 22.30

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

Visbyn risteily Helsingistä

Visbyn risteily Helsingistä Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - -

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - - JÄSENTIEDOTE 7/2013 Etelä-Pohjanmaan jaosto Joulukuu 2013 Etelä-Pohjanmaan jaoston tapahtumakalenteri (muutokset mahdollisia). Tammikuu 2014 16.1.2014 klo 18.00 muoti- ja tyyli-ilta, paikka Asuste Vanessa,

Lisätiedot

Vuoden 2013 Scandinavian Defendon Suurleiri- Surviving armed assaults Kotkassa 6-7.4.2013

Vuoden 2013 Scandinavian Defendon Suurleiri- Surviving armed assaults Kotkassa 6-7.4.2013 Vuoden 2013 Scandinavian Defendon Suurleiri- Surviving armed assaults Kotkassa 6-7.4.2013 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi/Madman Sport Center I.D.D.I- Level

Lisätiedot

VUOSISOPIMUS

VUOSISOPIMUS VUOSISOPIMUS 1.1.-31.12.2016 1(2) Suomen Palloliitto Turun piiri Jouni Koivuniemi Yliopistonkatu 31 20100 TURKU Asiakasnumero: 337090 LAIVAMATKAT SUOMI - AHVENANMAA/RUOTSI/VIRO - SUOMI Suomen PalloliittoTurun

Lisätiedot

SOVITTELUPALVELUN VISIO, TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT SEKÄ SOVITTELIJOIDEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN - LAIVASEMINAARI

SOVITTELUPALVELUN VISIO, TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT SEKÄ SOVITTELIJOIDEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN - LAIVASEMINAARI Etelä-Suomi Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue KUTSU 29.5.2013 PK723B Jakelussa mainituille SOVITTELUPALVELUN VISIO, TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT SEKÄ SOVITTELIJOIDEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN

Lisätiedot

KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun

KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun Vuoden Viinit kilpailu ry:llä on kunnia kutsua Suomen viiniedustajat maamme ainoaan, jo 19. kertaa järjestettävään Vuoden Viinit -kilpailuun. Edelliseen kilpailuun osallistui

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN KILLAN JÄSENILLE Killan vuosikokous pidetään Santahaminassa Perinnetalolla lauantaina 23.4.2016

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

Kiltauutiset 3/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 3/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 3/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Arvon jäsenet Muutoksen tuulet puhaltavat taas kerran Santahaminassa. Tällä kertaa vaikutuksia tulee myös meihin kiltalaisiin. Puolustusvoimissa

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone. Lindholm Matias 2. varapuheenjohtaja. Meriläinen Aapo Jäsen

Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone. Lindholm Matias 2. varapuheenjohtaja. Meriläinen Aapo Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Nuorisovaltuusto AIKA 12.3.2015 klo 17:05-18:40 PAIKKA Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Mäkinen Anni Jäsen Bertling Hannu Puheenjohtaja Hillberg

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Teemaillat / Jäsenillat

Teemaillat / Jäsenillat JÄSENKIRJE 2/2016 JÄSENTIEDOTE 2/ 25.4.2016 Keväinen tervehdys! Yhteiset hetket luovat muistoja, jotka säilyvät mielessä kauan. Teemaillat / Jäsenillat Yhteinen Aivosuunnistus Unelmien liikuntapäivänä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Sääntö G3 on voimassa niiden lainaveneiden osalta, joille kilpailulautakunta on erikseen myöntänyt luvan.

KILPAILUKUTSU. Sääntö G3 on voimassa niiden lainaveneiden osalta, joille kilpailulautakunta on erikseen myöntänyt luvan. KILPAILUKUTSU Tapahtuma: BS Zhik Optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2013 Järjestäjä: Brändö Seglare r.f. (BS) Aika: 11. 12. toukokuuta 2013 SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 YLEISTÄ Tervetuloa KuPS 01-joukkueen järjestämään kutsuturnaukseen Kuopio hallin hyvälle tekonurmelle! Ottelut pelataan kahdessa neljän joukkueen lohkossa

Lisätiedot

SuLVIn toimiston työnjako ota rohkeasti yhteyttä!

SuLVIn toimiston työnjako ota rohkeasti yhteyttä! Pelisäännöt kuntoon SuLVIn toimiston työnjako ota rohkeasti yhteyttä! Operatiivinen johto: toiminnanjohtaja Tiina Strand tiina.strand@sulvi.fi, 040 505 5445 Viestintä, kotisivut, tapahtumat, some yms:

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä.

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Sivu 1 / 7 Esittely 23h Päivä Tallinnassa risteily Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Suositulla Ostosristeilyllä vietät yön laivalla ja Tallinnassa

Lisätiedot

Kolmården eläinpuisto + 1 yö Tukholman hotellissa / Silja Line 4 pv

Kolmården eläinpuisto + 1 yö Tukholman hotellissa / Silja Line 4 pv Kolmården eläinpuisto + 1 yö Tukholman hotellissa / Silja Line 4 pv Reitit: - Hankasalmi-Lievestuore-Jyväskylä-Jämsä (ti 5.7 ja ti 2.8) - Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Keuruu-Mänttä (ma 11.7) - Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä

Lisätiedot

MTK Maaseutunuor ten SPORTTI STARTTI

MTK Maaseutunuor ten SPORTTI STARTTI MTK Maaseutunuor ten SPORTTI STARTTI HOTELLI HIMOS JÄMSÄ 17.-19.3.2011 MTK Maaseutunuor ten SPORTTI STARTTI HOTELLI HIMOS JÄMSÄ 17.-19.3.2011 Maaseutunuorten Sportti Startti on valtakunnallinen tapahtuma.

Lisätiedot

Europa risteilyt Tallinnaan

Europa risteilyt Tallinnaan Europa risteilyt Tallinnaan Tervetuloa Mannisen matkassa risteilylle Tallinnaan. Suosittu Europa saapui Helsinki?Tallinna-linjalle entistä ehompana. Keväällä uudistettiin jo myymälät ja laivalle saatiin

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting-kilpailijoita osallistumaan PirKa SJM-karting nimiseen kilpailuun 24.-26.7.2015

Lisätiedot

SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2013

SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2013 SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2013 Sivu 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO JÄSENEDUT... 1 1. Helsinki Tukholma -risteily... 2 2. Turku Tukholma -miniristeily... 4 3. Helsinki Tallinna... 7 3.3. Päiväristeily... 7 3.3.

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Seuramatka. Berlinin. Olympialaisiin! Matkatoimisto. Kaleva. oy.

Seuramatka. Berlinin. Olympialaisiin! Matkatoimisto. Kaleva. oy. Seuramatka Berlinin Olympialaisiin! Matkatoimisto Kaleva oy. Koko ja sen MATKATOIMISTO KALEVA OY:N SEURAMATKA OLYM- PIALAISIIN KISOIHIN BERLINISSÄ KESÄLLÄ 1936. Matkatoimisto Kaleva Oy. järjestää Berlinin

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna)

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna) 6.2.2016 HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) 7.2.2016 SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna) Lauantaina 6.2. henkilökohtainen sprinttikilpailu (karsinnat ja loppukilpailut)

Lisätiedot

Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella

Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella 5.-7.6. Liverpool Jalkapallokoulu Valkeakoski 5.6.-7.6.2015 Liverpool Football Club järjestää lukuisia jalkapallokouluja ympäri mailman koulujen loma aikoina. Valmentajina

Lisätiedot

HUHTIKUU Kilpailupäivät

HUHTIKUU Kilpailupäivät HUHTIKUU Kilpailupäivät 1 Perjantai Jyväskylä Oulu 17 Sunnuntai Joensuu Tornio 2 Lauantai Toto76 FORSSA 18 Maanantai Oulu 3 Sunnuntai Seinäjoki Kouvola 19 Tiistai Tampere 4 Maanantai Kaustinen 20 Keskiviikko

Lisätiedot

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta.

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta. Info Osallistumismaksut Osallistumismaksu 185 / joukkue Ilmoittautuminen: Sitovat ilmoittautumiset 31.5.2017 mennessä. Joukkue vahvistaa osallistumisensa kun osallistumismaksu on suoritettu. Osallistumismaksu

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN HELSINGIN KAUPUNKI 1 (10) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 11.11.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Kokouksessa mm. vahvistetaan tulo ja menoarvio sekä päätetään liittymismaksun ja jäsenmaksun suuruudesta

Lisätiedot

MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017

MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017 MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017 1. Kylpylähotelli Kunnonpaikka 2. Spa Hotel Rauhalahti 3. Rantasipi Atlas 4. Cumulus Kuopio 5. Hotelli IsoValkeinen Kuopio 6. Sokos Hotel Puijonsarvi 7. Scandic

Lisätiedot

20. Naisten SM-nyrkkeilyt Tampere

20. Naisten SM-nyrkkeilyt Tampere 20. Naisten SM-nyrkkeilyt 8.-9.3.2014 Tampere 20. NAISTEN SM-NYRKKEILYT 2014 Aika 8.-9.03.2014 KILPAILUKUTSU Paikka Pyynikin Palloiluhalli, Ammattikoulunkatu 20, Tampere Aikataulu Lauantai 8.3.2014 klo

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

Sukuseura Kiteen Matikaiset ry perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001.

Sukuseura Kiteen Matikaiset ry perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001. JÄSENTIEDOTE 2011 1 Kuva: Jari Matikainen SUKUSEURAN 10-VUOTIS JUHLALOUNAS perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001. Tervetuloa sukuseuramme 10-vuotis juhlalounaalle Pajarinhoviin

Lisätiedot

VEKARASTA VAARIIN. Alueiden ennakointiseminaari 14.3.-15.3.2013 Joensuussa. Torstai 14.3.2013, Joensuun Tiedepuiston auditorio (Länsikatu 15)

VEKARASTA VAARIIN. Alueiden ennakointiseminaari 14.3.-15.3.2013 Joensuussa. Torstai 14.3.2013, Joensuun Tiedepuiston auditorio (Länsikatu 15) VEKARASTA VAARIIN TULEVAISUUDEN NÄKÖALOISTA YKSILÖN NÄKYMIKSI Alueiden ennakointiseminaari 14.3.-15.3.2013 Joensuussa OHJELMA Torstai 14.3.2013, Joensuun Tiedepuiston auditorio (Länsikatu 15) Linja-autokuljetus

Lisätiedot

Maankäyttötieteiden päivä 2014

Maankäyttötieteiden päivä 2014 30.10.2014 Tieteiden talo Sali 104 Maankäyttötieteiden päivä 2014 Maanmittaustieteiden Seura ry Suomen Maanmittausinsinöörien Liitto ry ILMOITTAUTUMINEN JA LISÄTIEDOT Maankäyttötieteiden päivän 2014 normaalihintainen

Lisätiedot

50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere

50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere 50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere Ohjelmaryhmien vetäjät tutustumassa esiintymisareenaan! Tapahtumatiedote 2/2012 20.3.2012 Sisältö: 1. Tapahtumarannekkeiden ja ruokailujen tilaamisella

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

Kesäpirtti Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, Ylöjärvi

Kesäpirtti Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, Ylöjärvi Kesäpirtti 2014 Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, 33480 Ylöjärvi www.tto-opiskelijat.fi/kesapirtti 044 3491 030 Ravintola avoinna 31.5. - 31.8.2014 Arkisin 16.00 17.00

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA

OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA 12.12.2013 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

Auranmaan sää 13 (-0) 11 (10) 11 (+6) 12 (+5) 10 (11) Tänään. Lauantaina

Auranmaan sää 13 (-0) 11 (10) 11 (+6) 12 (+5) 10 (11) Tänään. Lauantaina Auranmaan sää Tänään Yläne Oripää Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella Lauantaina Sunnuntaina () 3 (+6) 6 Pöytyä Aura Kyrö (-0) Mellilä Koski Maanantaina 6

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

Varausvahvistus/lasku 03.02.2016. Tuotteet. Erikoishinta urheiluryhmille MOBERG TOMI. Varaus nimellä: HYPO POJAT 02

Varausvahvistus/lasku 03.02.2016. Tuotteet. Erikoishinta urheiluryhmille MOBERG TOMI. Varaus nimellä: HYPO POJAT 02 Sivu MOBERG TOMI Varausvahvistus/lasku 03.02.206 Varausnumero 5075095 Turvanumero 4395 Teitä palveli Henriikka T. Pakettialennukset Meno-paluu Tuotteet Erikoishinta urheiluryhmille Varaus nimellä: HYPO

Lisätiedot

HYVÄÄ SYKSYN JATKOA JA TAPAAMISIIN!

HYVÄÄ SYKSYN JATKOA JA TAPAAMISIIN! JÄSENTIEDOTE 3/2015 Kuva: Taina Kaarto 18.9.2015 HYVÄ LUKIJA! Syksy etenee ja olemme saaneet nauttia pitkään lämmöstä sekä kesäkukkien jatkuvasta hehkeästä kukinnasta. Metsän antimet ovat olleet runsaimmillaan

Lisätiedot

KUTSU Esrin kansainvälinen käyttäjäkonferenssi , San Diego

KUTSU Esrin kansainvälinen käyttäjäkonferenssi , San Diego KUTSU Esrin kansainvälinen käyttäjäkonferenssi 27.6.-1.7.2016, San Diego Tervetuloa kanssamme Esrin kansainväliseen käyttäjäkonferenssiin 2016! Maailman suurin paikkatietotapahtuma, Esri User Conference

Lisätiedot

Aluetapaaminen 1-2016. Kartanohostel WillaNuttu, Savonlinna

Aluetapaaminen 1-2016. Kartanohostel WillaNuttu, Savonlinna Aluetapaaminen 1-2016 Kartanohostel WillaNuttu, Savonlinna Ohjelma Lauantai 14.00 Aluetapaaminen alkaa 16.30 Päivällinen 17.15 Aluetapaaminen jatkuu 18.00 Sauna, palju, kota (iltapala) Sunnuntai 8.00 Aamupala

Lisätiedot