Uudista & Uudistu 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uudista & Uudistu 2007"

Transkriptio

1 Uudista & Uudistu 2007 IHMINEN YTIMESSÄ WANHA SATAMA Henkilöstö- ja koulutusalan johtava ammattitapahtuma Uudista ja Uudistu -messut on sekä konferenssi että näyttely. Tarjoamme kahden päivän aikana messukävijöille mahdollisuuden tutustua alan edelläkävijöihin sekä tuote- ja palvelukehitystyön viimeisimpiin saavutuksiin ja omien tietojen päivitykseen. Konferenssiosuuden teemaseminaareissa nostamme esiin maamme yhteiskunnan ja työelämän toimintaan sekä liiketoimintaympäristön muutokseen liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä, ja herättelemme laajempaa keskustelua näistä aiheista ihmisen ja henkilöstötyön näkökulmasta. Joka toinen vuosi järjestettävä Uudista ja Uudistu tapahtuma on perinteisesti myös henkilöstöosaajien kohtaamis- ja verkostoitumispaikkana ylitse muiden. Elokuussa Uudista ja Uudistu tapahtuman ohjelma on valmis. Lähes sata näytteilleasettajaa on jo varannut paikkansa tapahtumasta, joten Wanhan Sataman saleissa tietoa, vuorovaikutusmahdollisuuksia ja laadukkaita kontakteja on luvassa runsaasti. Uudista ja Uudista 2007 pääyhteistyökumppani on Skillnet Oy ja tapahtuman päämedia sekä pääkumppaniseminaarin mediakumppani on Fakta. Messuseminaarejamme tukevat Accenture, Diacor, Rastor ja Tapiola. Tapahtuman muita yhteistyökumppaneita ovat Integro ja Manpower. Seminaarien mediakumppaneita ovat Talentumin Uratiet ja Taloussanomat. Muita mediakumppaneitamme ovat TalentPool (T-Media) sekä Henkilöstöjohtamisen Vuosikirja 2007 (Suomen AMT Oy).. Tule kuulemaan henkilöstöalan kuumimmat puheenaiheet ja varaa jo ennen lomia kalenteriisi messupäivät. Ennakkorekisteröityminen tapahtumaan alkaa netissä Ennen tapahtumaan rekisteröityneet saavat postitse sisäänpääsykortin ota se mukaasi: Wanhaan Satamaan saapuessasi Sinun ei enää tarvitse erikseen rekisteröityä kävijäksi ja pääset joustavasti siirtymään eteenpäin. Uudista ja Uudistu 2007 yhteistyökumppanit esittäytyvät Pääyhteistyökumppani Skillnet Oy on asiantuntijayritys, joka tarjoaa palveluita osaamisenhallinnan ja sähköisen rekrytoinnin alueille. Tuotteitamme ovat Artist -rekrytointijärjestelmä ja Orchestra -osaamisenhallinnan järjestelmä. Skillnet on Helsingin Sanomien tytäryhtiö 51 prosentin omistusosuudella. Lisätietoja: Seminaarikumppanit Accenture on globaali liikkeenjohdon konsultoinnin, tietotekniikan ja ulkoistamisen palveluyritys. Accenture tekee töitä yhdessä yksityisen ja julkisen sektorin asiakkaidensa kanssa etsien innovatiivisia ratkaisuja, joilla varmistetaan asiakkaiden menestyminen Diacor on pääkaupunkiseudun suurin työterveyspalveluiden tuottaja. Asiakkaanamme on yli 4000 työnantajaa ja yli henkilöasiakasta. Rastor Oy valmentaa yritysten osaajat ja osaamisen liiketoiminnan vaatimalle tasolle. Kartoitamme osaamistarpeen, räätälöimme ja toteutamme yritykselle sopivan kokonaisuuden, jonka toteutumisesta ja tuloksista vastaamme yhdessä asiakkaamme kanssa. Ratkaisumme sisältää ammatillista lisä- ja uudelleenkoulutusta, valmennusohjelmia sekä tarvittaessa konsultointipalveluja. Toteutamme myös ajankohtaisseminaareja. Julkaisemme yrityskirjoja ja WalkAbout-lehteä. Koulutamme vuosittain n henkilöä. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa ja Turussa. Toimimme valtakunnallisesti. www. rastor.fi Tapiola Onko henkilöstö yrityksesi tärkein voimavara? Liiketoiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi yrityksen on hyvä laajentaa näkökulmaa lakisääteisistä vakuutuksista kohti henkilöstöriskien koko kirjon hallintaa. Tapiolan henkilöstöriskien hallinta sisältää kattavat vakuutusratkaisut ja asiantuntijapalvelut yrityksen henkilöstön terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sekä palkitsemisen kehittämiseksi. Yhteistyökumppanit Integro on jo yli 30 vuoden ajan edistänyt työpaikoilla erilaisuuden hyväksymistä ja hyödyntämistä. Tänään koulutamme ja sertifioimme kiinnostuneita yrityksiä ja yksilöitä Peili-tuoteperheen käyttöön. Peilin avulla viestit, neuvottelet, myyt, johdat ja valmennat paremmin. Manpower on asiantuntijasi muuttuvassa työmaailmassa. Palvelumme kattavat rekrytoinnin, henkilöstövuokrauksen, outsourcing-palvelut ja HR-konsultoinnin. Manpower-ryhmään kuuluvat myös Manpower Business Solutions, ElanIT, Right Management sekä Manpower Inclusive. Manpowerilla on noin 4400 toimistoa 73 maassa. Mediakumppanit Fakta on jokaisen esimiehen, johtajan, yrittäjän ja asiantuntijan hyödyllinen kumppani. Fakta kuuluu eteenpäin pyrkivän yrityksen ja sen vastuunkantajien ammatillisiin resursseihin. Fakta on ainulaatuinen johtamisen ja esimiestyön erikoislehti, jonka jokainen numero tarjoaa tuoreesti ja selkeällä suomen kielellä uutisia, haastatteluja ja katsauksia johtamisen kaikilta osa-alueilta sekä menestyksen eväitä Harvard Business Review stä. Kehity ja menesty Faktan kanssa Joes et vielä ole varannut paikkaasi messuilta, ota pikaisesti yhteyttä meihin! Katsotaan mitä voisimme vielä teille tarjota. 2

2 3 Uratie Rekrytointiratkaisuihin keskittynyt Uratie on enemmän kuin avoimet työpaikat. Se on markkinoiden edistyksellisin urakehityspalvelu, joka on suunniteltu palvelemaan ylempien toimihenkilöiden rekrytointitarpeita. Erityisesti Uratiellä tavoittaa vaikeasti rekrytoivat teknisten ja kaupallisten alojen ehdottomat ammattilaiset, valtakunnallisesti. Netissä Uratie vahvistaa työnantajamielikuvaa esittämällä työpaikkailmoitukset suoraan yrityksen omilta kotisivuilta. Uratie on urakehityspalvelu kunnianhimoisille! T-Media Oy Työnantajamaineen rakentamiseen erikoistunut T-Media tekee julkaisuja työelämään astuville. Tarjoamme asiakkaillemme myös syvällistä tutkimustietoa ja toimenpiteiden suunnittelua parhaiden työntekijöiden saamiseksi. Suomen AMT Oy - ammattimediat ja tapahtumat, Taloussanomat on ensimmäisenä sanomalehtenä Suomessa siirtänyt uutisoinnin painopisteen verkkoon, jolloin lukijat saavat tuoreimmat uutiset heti ensimmäisten joukossa. Lehden roolina on keskittyä kiinnostavimpien ja tärkeimpien uutisten syvällisempään käsittelyyn ja kirjoittaa aiheista uusilla näkökulmilla. VUODEN HENKILÖSTÖTEKO 2007 Ilmarinen palkinto Onko teidän organisaatiossanne panostettu henkilöstön hyvin vointiin? Onko teillä henkilöstön kehittämiseen liittyvä teko, joka olisi palkitsemisen arvoinen? Haluatteko näkyvyyttä tekemällenne kehittämistyölle? Osallistukaa siis Vuoden henkilöstöteko 2007 kilpailuun Henry haluaa kannustaa organisaatioita kehittämään työyhteisöä ja työhyvinvointia. Järjestämme siksi vuosittain Vuoden henkilöstöteko kilpailun. Voittajan valinnassa käytettäviä kriteereitä ovat mm. teon vaikutukset työhyvinvointiin sekä teon ajankohtaisuus, esimerkillisyys ja innovatiivisuus. Osallistumalla kilpailuun saatte Palkkavertailu 2007 HENRYn palkkavertailu tunnetaan henkilöstöammattilaisten piirissä nopeana, luotettavana ja edullisena tapana hankkia tuoretta tietoa markkinapalkkatasosta niin omalta toimialalta kuin yli toimialarajojen. Vertailuun osallistuu vuosittain organisaatiota yli palkkatiedolla. Osallistujat saavat sekä valtakunnallisen yleisraportin että yrityskohtaisen raportin, jossa yrityksen tietoja verrataan toimialan tietoihin. Lokakuun palkkatiedot kootaan marraskuun alussa, ja raportit valmistuvat joulukuun puolivälissä. riippumattoman tuomariston näkemyksen tekemänne kehittämistyön vaikuttavuudesta ja laadusta. Osallistumisohjeet ja hakulomake: > Tuotteet ja palvelut > Vuoden henkilöstöteko Lisätietoja: Mervi Martikainen tai mervi.martikainen@henryorg.fi Hakemukset mennessä Hinnat Osallistumismaksu on alv 22 %, joka sisältää valtakunnallinen yleisraportin ja yrityskohtaisen vertailuraportin omaan toimialaan (1 kpl kumpaakin / organisaatio) Lisämaksulliset palvelut Yrityskohtainen vertailu sähköisessä muodossa 125 euroa + alv 22%. Yrityskohtainen vertailu muuhun kuin omaan toimialaan alv 22 % Ilmoittautuminen on jo käynnissä ja osallistumalla voit varmistaa tuoreet tiedot joulukuussa. Ilmoittautumislomake löytyy palkkavertailusivuilta Esite oli huhtikuun jäsenkirjeen mukana, uuden saat pyytämällä sitä HENRYn toimistolta. HENRY-tilaisuudet, -tietoiskut ja yrityskäynnit SUVIPÄIVÄ 2007, Muista lisäpalveluista sovitaan tapauskohtaisesti. Lisätietoja kirsi.ristimaki@henryorg.fi tai puh Suvipäivä-arvonta on suoritettu ja kaikille onnekkaille mukaanlähtijöille siitä sähköpostilla ilmoitettu. Jos olet hukannut ohjelman, pyydä sitä toimistolta: henry@henryorg.fi Tänä vuonna pääsemme kokoushotelli Rantapuistoon, Vuosaareen, viettämään merellistä Suvipäivää. Tapahtumaan lähdemme Kauppatorin rannasta Sun Linesin Emma-laivalla Vuosaarta kohti purjehtien. Rantapuistossa meitä odottavat salaiset ja jännittävät seikkailut. Illan aikana pääsemme vielä herkuttelemaan ja verkostoitumaan. Kaupunkiin palaamme yhdessä meille varatuilla busseilla. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /KESÄKUU 2007

3 MUODOLLISESTI PÄTEVÄKSI MONIN KONSTEIN - ratkaisuja kehittämisen rahoittamiseen Adulta ja HENRY ry järjestävät yhteistyössä henkilöstön kehittämisen rahoitusratkaisuja käsittelevän tilaisuuden. Aika klo Paikka Pääpostitalo, Mannerheiminaukio 1 B, Helsinki Toimialajohtaja Ilkka Aittamo kertoo eri rahoitusvaihtoehdoista. Lopuksi projektipäällikkö Pekka Palmu kertoo Noste projektista. Ilmoittatutumiset mennessä henry@henryorg.fi. Tilaisuuden avaa Adulta Oy:n toimitusjohtaja Leena Sairo KÄYTÄNNÖN JOHTORYHMÄTYÖSKENTELY Aika: klo Paikka: palataan myöhemmin Seppo Mansukoski, Lasse Mitronen, Pertti Porenne ja Pekka Salmimies ovat hiljakkoin julkaisseet johtoryhmätyöskentelyä koskevan kirjan, jossa johtoryhmätyötä käsitellään niin strategisen, taloudellisen kuin ihmisten johtamisenkin näkökulmista. Tilaisuuden tarkempaan ohjelmaan palataan elokuun jäsentiedotteessa, mutta merkitse ajankohta jo kalenteriisi. YRITYSKÄYNTI DELOITTE:LLA: KANSAINVÄLISET YRITYSJÄRJESTELYT HENKILÖSTÖJOHTAMISEN NÄKÖ- KULMASTA JA HENKILÖSTÖRISKIT Aika: klo Tarkempaan ohjelmaan palataan myöhemmin. Paikka: Deloitte House, Porkkalankatu 24, Ruoholahti OPPISOPIMUS ON HYVÄ DIILI TIETOISKU HUOM!! Uusi ajankohta!! Oppisopimus HRM:n työkaluna Aika: torstai klo Oppisopimuksen kustannukset ja hyödyt yritykselle Paikka: Nordea, Satamaradankatu 5, Vallila, Helsinki oppisopimusjohtaja Tarmo Välikoski, KM Tilaisuuden tavoitteena on antaa tietoa siitä, minkälaisissa tilanteissa oppisopimuskoulutusta voidaan hyödyntää henkilöstön osaamisen ja inhimillisen pääoman kehittämisessä yrityksissä Kahvi 9.00 Tilaisuuden avaus 9.05 Oppisopimus henkilöstön ja yritystoiminnan kehittämisen välineenä oppisopimusjohtaja Kari Viinisalo, FT HENRY PÄIVÄ JA VUODEN HENKILÖSTÖTEKO 2007 KILPAILUN VOITTAJIEN JULKISTUS Aika: Paikka: Ilmarisen auritorio 9.45 Näin me sen teemme: Nordean oppisopimuskoulutus Minna Rautakoura, yksikön johtaja Keskustelua ja käytännön vinkkejä Asiantuntijoina koulutustarkastajat Sirkka-Liisa Furu ja Tuula Kajaste Ilmoittaudu HENRYn toimistoon mennessä HENRYn tapahtumakalenterin kautta Mukaan mahtuu 30 osallistujaa. Tilaisuudessa esiintyvät Vuoden Henkilöstöteko kilpailun finalistit, ja voittajalle ojennetaan Ilmarinen palkinto. Iltapäivän tarkempaan ohjelmaan palataan seuraavissa jäsentiedotteissa. Aluejaokset TURKU ORGANISAATION JATKUVA KEHITTÄMINEN Aika ja paikka: 4.9. klo , Turun Ammattikorkeakoulu, Sepänkatu 1, Oppimistila A 14 (seuraa opasteita pääsisäänkäynniltä) Ohjelma: Aamukahvit Tervetuloa ja tilaisuuden avaus Sinikka Leino 8.40 Oppiva organisaatio, - osaamisen ja oppimisen haasteet, Eila Jylhä 9.10 Learning Cafe ryhmäkeskustelut kahvin lomassa Kahvilakeskustelujen aiheet Koulutus-/ kehittämisprosessin nivoutuminen lii ketoimintastrategiaan Case Coffee Please Oy Koulutuksen räätälöinti ratkaisuna asiakkaan osaamis tarpeisiin Case Valio Energisesti eteenpäin -Tykes kehittämishanke - strate - gian mukaisen osaamisen kehittäminen ja henkilöstö tutkimusten hyödyntäminen koulutussuunnittelussa Case Turku Energia Loppukeskustelu ja yhteenveto, Eila Jylhä Tilaisuuden päättäminen Ilmoittautumiset henry@henryorg.fi OULU Oulun aluejaoksessa kokoonnuttiin keväällä 2007 kolme kertaa. Nyt on aika aloittaa kesäinen tauko, jonka jälkeen jatkamme jälleen toimintaa. Seuraava tapahtuma on elokuussa Kiimingissä, 4

4 jolloin pääsemme tutustumaan Vaasan & Vaasan pienryhmätoiminnan malliin. Tarkempi kuvaus alla: Oulun Henryn aluejaos kokoontuu keskiviikkona 22.8 klo Paikkana Vaasan & Vaasan Oy, Kiimingin leipomo Hallitie JÄÄLI Tapaamisella Vaasan & Vaasan Oy:n Tanja Epäilys kertoo meille pienryhmätoiminnan kehittämisestä. Vaasan & Vaasan Oy:n malli palkittiin Vuoden 2006 henkilöstötekona. Lisätietoja aiheesta HENRY:n nettisivuilta. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee tuolloin mukaan Aurinkoista ja rentouttavaa kesää toivottaen Anne Lahtinen anne.lahtinen@ahaavision.com Tuija Välimaa tuija.valimaa@outokumpu.com INVESTORS IN PEOPLE (IIP) KANSALLISEN OHJELMAN MENESTYSTARINOITA Investors in People (IIP) mallin tuella organisaatiot voivat kehittää toimintaansa osaavan ja tavoitteisiin sitoutuneet henkilöstönsä kautta. IIP ei ole nimestään huolimatta yksinomaan henkilöstöhallinnon työkalu. Sen avulla koko liiketoimintaa voidaan kehittää esimerkiksi johtamalla strategian asettamat tavoitteet jokaiselle työntekijälle henkilökohtaisiksi tavoitteiksi. IIP mallia soveltavissa organisaatioissa on kehittämisen ja kouluttamisen tuloksena mm. parantunut työilmapiiri merkittävästi, henkilöstön osaamisalueet laajentuneet, muutoksen läpivienti nopeutunut ja tuottavuus kohonnut. Vuoden 2006 alussa käynnistyi kansallinen IIP-ohjelma, jonka vastuullisena toteuttajana on Laatukeskus. Suomessa on tällä hetkellä seitsemän IIP-sertifioitua organisaatiota. Näistä kolme TNT Suomi Oy, ABB Oy Service ja Sähkö-Aro kertovat IIP-mallin tuomista hyödyistä ja puntaroivat onnistumisen edellytyksiä case-esitteissä, joita voi tilata Laatukeskuksesta. Myös suomenkielinen IIP-kriteeristö on ilmestynyt. Lisätietoja: projektijohtaja Margit Lindholm, puh tai margit.lindholm@laatukeskus.fi; myös Kansainväliset konferenssit ja kokoontumiset Tässä alla luetellaan tänä vuonna pidettäviä kansainvälisiä konferensseja, joista useimmissa henryläiset perinteisesti ovat joukolla käyneet. Henryläisten ryhmämatkat ovat yleensä hyvin antoisia myös keskinäisen verkostoitumisen kannalta. Jokaisen matkaan lähtijän tulee itse ilmoittautua konferenssiin ja myös itse varata matkansa, mutta on hyvä kuitenkin ilmoittautua HENRYn toimistoon, jotta meillä on tieto ketkä kaikki ovat lähdössä. Kun lähtijöitä on kymmenen tai enemmän, ovat ryhmäalennukset mahdollisia. Joissakin tapauksissa järjestämme myös oheisohjelmaa ja retkiä, jos osallistujat niin toivovat. The modern world is increasingly facing radical and rapid change in the nature of the international social fabric. As broad social changes occur at an ever-increasing pace, organizations must adapt within this context, and workers must change within their own organizations. All of these have major implications for the way we manage the human resources of firms, especially in the international arena, where such complexities become especially pronounced. ESTONIAN BUSINESS SCHOOL AND CRANFIELD NETWORK ON COMPARATIVE RESOURCE MANAGEMENT (CRANET) IN- VITE YOU TO ATTEND 9TH IHRM CONFERENCE: Changes in Society, Changes in Organizations, and the Changing Role of HRM: Managing International Human Resources in a Complex World Time and venue: June 2007, Tallinn, Radisson SAS Prof. Chris Brewster, Henley Management College, UK Change and Continuity: the cultural and institutional bases of comparative and international HRM Prof. Michael Morley, University of Limerick, Ireland Of Infants and Adolescents: Progress and Pessimism in the Development Trajectory of International Human Resource Management Prof. Wolfgang Mayrhofer, Wirtschaftsuniversitaet Wien, Austria What about new dogs and old tricks, then? European Comparative HR research reflections and global lessons Prof. Dirk Buyens, Vlerick Leuven Gent Management School, Belgium Strategic HRM: The three pillar model: a blueprint for future HR? Prof. Martin Hilb, University of St. Gallen, Switzerland New Corporate Governance: HRM Starts at the Top Previous IHRM conferences have been held: Singapore, Hong Kong, England (Ashridge), Australia (Gold Coast), USA (San Diego), Germany (Paderborn), Ireland (Limerick), and Australia (Cairns) Additional information: homepage: ihrm2007; ihrm2007@ebs.ee During the conference more then 100 speakers from all over the world provide you topics on the changing role of HRM. There will be 6 keynote speakers: Prof. Randall S. Schuler, Rutgers University, US International Human Resource Management: A Thematic Update and Suggestions for Future Research HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /KESÄKUU

5 TERVEISIÄ MAAILMALTA - EAMP Northern European Exchange Meeting Lämpimät terveiset kaikille henryläisille aurinkoisesta Lontoosta! Jälleen kerran oli ilo tavata kollegoja eri puolelta pohjoista Eurooppaa ja pohtia yhteisiä HR -asioita. Parin päivän aikana ehti kertoa kuulumisia oman maan ajankohtaisista henkilöstötyöhön liittyvistä asioista ja kuulla kokemuksia muista maista esitysten ja epävirallisten keskustelujen kautta, oppia uutta ja rentoutua hyvässä seurassa. Tämän kokouksen Pohjoismaat olivat isäntämaan lisäksi Saksa, Hollanti, Ruotsi, Tanska, Norja, Viro ja Suom. Edustajia oli 2-5 maata kohti, yhteensä 40 osallistujaa. Pieni osallistujamäärä mahdollisti epävirallisen ja luottamuksellisen ajatustenvaihdon. Toisaalta moni kansainvälisesti suuntautunut jäsen olisi voinut hyötyä päivien annista, ja tuoda lisäarvoa keskusteluun, joten kannattaa pitää NEEM mielessä ensi vuotta varten. Erityisen helpoksi osallistumisen tekee se, että isäntämaaksi ilmoittautuivat sekä Viro että Suomi, parhaassa tapauksessa yhdistettynä tapaamisena. Jään mielenkiinnolla odottamaan ensi vuoden ohjelmaa! Tämänvuotinen isäntämme, CIPD eli Chartered Institute of Personnel Development oli kutsunut alustajaksi professori Chris Brewster in Henley Management Collegesta pohtimaan pohjoismaisen identiteetin olemassaoloa. Tätä mielenkiintoista esitystä on vaikea referoida lyhyesti, anti oli kuitenkin sen verran inspiroiva, että tulen lähitulevaisuudessa kirjoittamaan siitä englanninkielisen referaatin kollegoilleni - postitan sen HENRY:nkin käyttöön, esimerkiksi nettisivuilla julkaistavaksi, kunhan muilta kiireiltäni kerkiän. Kysymykseen, onko pohjoismaista identiteettiä HR -alueella olemassa, Chris Brewster vastasi myöntävästi. Etelä- ja Pohjois - Euroopan maiden välillä on selviä eroja esimerkiksi suorituksen johtamisen käytännöissä. Lopuksi hän totesi, että kansainvälisten yritysten on hyvä tiedostaa, että asiat, jotka toimivat tehokkaasti yhdessä maassa, eivät välttämättä toimi toisessa kulttuurissa. Siksi voi olla viisasta ohjata toimintaa toimintaperiaatteiden avulla, ei prosessejen tai systeemien tasolla. Eri osallistujamaiden edustajilta saimme paljon hyödyllistä tietoa ja ajattelemisen aihetta. Mieltä lämmitti virolaisen alustajan kommentti, että hänen maanmiehensä arvostavat Suomessa paitsi korkeampaa palkkaa myös työoloja ja työntekijän arvostusta - virolaisesta näkökulmasta työvoimakato ulkomaille on ongelma, joka kärjistyy tulevaisuudessa. Hands on - yritysesimerkit suorituksen ja osaamisen johtamisen alueelta tulivat Volvo Trucks ilta Saksasta ja Suomen Tytti Bergmanin esittämänä Novartiksesta - molemmat antoivat hyvän kuvan tämän päivän HR -toiminnasta käytännön tasolla - tässä yksi esimerkki pienen ryhmän valmiudesta jakaa omia kokemuksia ja keskustella käytännön sovellutuksista, niin onnistumisista kuin haasteistakin. Ruotsin edustaja puolestaan kertoi tutkimuksestaan monimuotoisuuden johtamisesta, lähinnä nais/miesnäkökulmasta ja sai aikaan vilkkaan keskustelun monimuotoisuudesta yleensä. Tanskan ja Norjan esitys pohti pohjoismaalaista hyvinvointiyhteiskuntamallia yleensä ja tuli siihen tulokseen, että sillä on ansionsa tulevaisuudessakin niin kansalaisten kuin yritystenkin menestyksen kannalta. Erityisesti norjalaisen kollegamme vauhdikas esitys ei valitettavasti siirry helposti paperille vaan ansaitsisi 6 tulla itse nähdyksi ja koetuksi. Yksi perusajatus kuitenkin ansaitsee tulla mainituksi: hyvä sosiaaliturva mahdollistaa yksilötasolla suuremman joustavuuden ja halun riskinotoon(kin), kun työttömyys ei merkitse välitöntä köyhyysloukkua: hyvä sosiaaliturva antaa yrityksille vastaavasti liikkumavaraa. Hollantia edusti Suzanne Keizer, joka puhui ansiokkaasti kansainvälisestä liikkuvuudesta ja sopimusten merkityksestä (palkka sekä muut edut ja tukitoimet), jotta ulkomailla työskentelevä voisi keskittyä itse perusasiaan eli työntekoon, tukenaan hyvinvoiva perhe. Ihan lopuksi haluan lähettää lämpimät terveiset kaikille HENRYn jäsenille, tutuille ja toivottavasti myöhemmin tutuiksi tuleville. Kansainvälinen(kin) matka alkaa yhdestä askeleesta, ja se ensimmäinen tai seuraava voisi olla vaikka NEEM 2008? Soili Johansson, European Patent Office, Netherlands XXIII. EAPM CONFERENCE Wien A United Europe A United Labour Market? is the motto of this European Conferencwe for Human Resources Management 2007 in Vienna, hosted by the Austrian Human Resources Association ÖPWZ. At this international HR event renowned expert and practitioners from more than 14 different countries are going to address the important trendsetting issues of personnel work in business personnel work in public administration dealing with elderly staff and questions of heath at work The highlights of the programme: Challenges for human Resources Management A Global overview Geoff Armstrong, Director General of the Chartered Institute of Personnel and Development The highlights of the programme: Challenges for human Resources Management A Global overview Geoff Armstrong, Director General of the Chartered Institute of Personnel and Development Entrepreneurial challenges for successful HRM Member of the board of METRO AG Zygmunt Mierdorf From nationalised steelworks to publicly traded international groups Member of the board Mag. Alfred Duesing, voestalpine Stahl Gmph Human Resources Management and Corporate Governance Prof. Dr. Martin Hilb, University of St. Gallen Preventing corruption in administration and business what can personnel managers contribute? Dr. Miklos Marshall, Transparency International Workload management index - test instruments for staff workload management capacitiesp Prof. Dr. Juhani Ilmarinen, Finnish Institute of Occupational Health Quo Vadis HRM in Europe? Univ.-Prof. Dr. Christian Scholz, Saarland University Several other experts will give a presentation on important HR

6 topics, additionally 18 workshops addressing interesting issues will take place. You will find the complete conference programme and additional information by visiting opwz.com. CIPD/Harrogaten konferenssi Your event. Your profession. Your future. JÄSENETUUDET HENRY on neuvotellut jäsenilleen erikoishintoja ja alennuksia mm. koulutuksesta ja alan ammattikirjallisuudesta sekä tietyistä maksullisista tapahtumista. Kuluvana vuonna 2007 jatkuvasti voimassa olevat yhteistyösopimukset liittyvät koulutukseen ja ammattikirjallisuuteen. Koulutusta Henryläisillä on mahdollisuus osallistua kaikkiin Helsingin Seudun Kauppakamarin koulutustilaisuuksiin jäsenetuhintaan. Koulutuskokonaisuudet löytyvät osoitteesta fi. Alennuksen saamiseksi katso ilmoittautumisohjeet HENRYn extra netistä>henkilöjäsenyys>jäsenetuudet. Kirjallisuutta Helsingin Seudun Kauppakamari ja Edita Publishing julkaisevat yhteistyössä Kauppakamari-kirjasarjaa. Kauppakamarin julkaisuihin kuuluvat myös ajantasaistuotteet kuten Kansiot, jotka päivitetään useita kertoja vuodessa. Tarkempia tietoja Helsingin Seudun Kauppakamarin julkaisuista löytyy osoitteesta www. onlinekansiot.fi tai ja julkaisut. Tilausohjeita on HENRYn extranetissa. Kirjapaja Oy:n jäsenetutarjous käsittää työhyvinvointiin liittyvän KIDE-sarjan kirjat. Katso extranetistä tilausohjeet. CIPD:n vuotuisen konferenssin ja HR-messujen ajankohtaa on tänä vuonna siirretty noin kuukautta tavanomaista aiemmaksi eli Konferenssin teemana on Your event. Your profession. Your future. Ohjelma on perinteiseen tapaan korkeatasoinen, mukana mm. Greg Dyke, BBC ja Sir Gerry Robinson, professori Lynda Gratton, London Business School, Director General Clare Chapman, Workforce for NHS ja Group Director, HR Neil Roden, Royal Bank of Scotland Group. CIPD toivottaa HENRYn jäsenet tervetulleeksi osallistumaan Harrogaten konferenssiin CIPD:n jäsenhintaan ( VAT ). Kansainvälisten osallistujien majoitus on järjestetty konferenssikeskuksen yhteydessä olevaan hotelliin. Jos olet kiinnostunut lähtemään tähän yhteen parhaista HR-alan konferensseista, ota yhteyttä HENRYn toimistoon. Kansainvälisen ilmoittautumislomakkeen saat Leena Malinilta. Konferenssin ohjelmaan voit tutustua osoitteessa HENRYn jäsenet saavat jäsenetuna alennuksen Talentum Median kustantamasta ammattikirjallisuudesta ja Esimiehen käsikirja palvelun normaalihinnoista. Kirjoja voit Talentumista tilata puhelimitse tai internetistä. Käy HENRYn extranetissä katsomassa toimintaohjeet alennuksen saamiseksi. Lehtiä Taloussanomat HENRY on tilannut jäsenilleen vuodeksi 2007 Taloussanomien 20 Johtamisnumeroa osana vuosisopimusyhteistyötä. Jäsenpalvelutilauksen Johda & Kehitä teemanumerot ilmestyvät joka toinen perjantai. Kahdeksassa numerossa on HENRY tiedottaa- erikoissivu. Tiedon Silta Työsuojelurahaston Tiedon silta -lehti kertoo, millaista tutkimustietoa rahasto on rahoittanut ja millaisia kehittämishankkeita on toteutettu työpaikoilla. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa ja postitetaan henryläisille veloituksetta kuluvana vuonna. Työyhteisöviesti Työturvallisuuskeskuksen julkaisema Työyhteisöviesti postitetaan henryläisille veloituksetta neljä kertaa vuodessa vuonna Työyhteisöviesti Arbetsplatsinfo -lehti tarjoaa ajankohtaistietoa työyhteisöjen ja työolojen kehittämiseen sekä tuottavuuden ja laadun parantamiseen. PS-Kustannus Oy antaa jäsenetuna alennusta julkaisemastaan ammattikirjallisuudesta. HENRYn jäseniä varten valikoituihin kirjoihin pääset tutustumaan kustantajan verkkokaupan HENRYä varten perustetulla sivulla, jossa voi myös tehdä nettitilauksen. Lisää ohjeita extranetistä. Tapahtumat ja tilaisuudet Seuraa jäsentiedotteiden ilmoituksia tapahtumakohtaisista jäseneduista ja hinnoista. Henkilöstöjohto katsoo peiliin 2007 tutkimus käynnistyy Henkilöstöjohto katsoo peiliin tutkimuksessa sekä henkilöstöfunktio kokonaisuutena että yksittäiset HR asiantuntijat saavat linjajohdon ja muiden keskeisten sisäisten yhteistyökumppaneiden palautteet toiminnastaan ja osaamisestaan. Henkilöstöjohto katsoo peiliin tutkimuksen tekevät yhteistyössä Psycon Oy ja Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry. Tutkimus on jatkoa vuosina 1995, 2002 ja 2004 tehdyille HR tutkimuksille. työstetään vastaamaan tämän hetken tarpeita yhdessä mukaan ilmoittautuneiden organisaatioiden HR asiantuntijoiden kanssa. Organisaation HR palautteessa linjajohto arvioi henkilöstöfunktion toimintaa ja palveluja sekä henkilöstöasioiden ja henkilöstön kehittämisen toimivuutta omassa organisaatiossaan. Henkilöstöasiantuntijan 360 asteen palautteessa linjajohto arvioi henkilöstöasiantuntijoiden toimintaa ja osaamista. Tutkimusmenetelminä ovat aikaisemmissa HR tutkimuksissa käytetyt Organisaation HR palaute ja Henkilöstöasiantuntijan henkilökohtainen 360 asteen palaute, jotka uudistetaan ja Tutkimusprosessi etenee seuraavasti 1. Ennakkoilmoittautumiset mennessä. Ennakkoilmoittautuneille alennettu hinta. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /KESÄKUU

7 2. Elokuussa käynnistyy tutkimuksessa käytettävien palaute- ja arviointimenetelmien päivittäminen yhdessä mukaan ilmoittautuneiden HR asiantuntijoiden kanssa. Aluksi selvitetään puhelinhaastattelujen avulla HR asiantuntijoiden näkemykset arvioitavista asioista ja aikaisempiin kysymyssarjoihin tarvittavista muutoksista. Haastattelujen pohjaksi osanottajille lähetetään aikaisemmin käytetyt kysymyssarjat tiedoksi. Haastattelujen jälkeen työstetään ehdotukset tutkimuksessa käytettäviksi kysymyssarjoiksi. Muokatut kysymyssarjat lähetetään HR asiantuntijoiden arvioitaviksi. Lopulliset kysymyslomakkeet tehdään kommenttikierroksen jälkeen. 3. Ennen arviointien tekemistä HR asiantuntijat informoivat palautteen antajia omissa organisaatioissaan. Parhaimmillaan palautteen antajat perehdytetään etukäteen arvioitaviin asioihin ja arviointien kysymyksiin. 4. Arvioinnit tehdään sähköisesti internetin kautta marras-joulukuussa Vastaajamäärää ei ole rajoitettu. Yksittäisten vastausten luottamuksellisuuden varmistamiseksi palautteen antajien vähimmäismäärä kummassakin menetelmässä on neljä. Arviointien tekemistä varten tilaaja toimittaa erikseen ilmoitettavana ajankohtana palautteen antajien sähköpostiosoitteet Psycon Oy:lle. Osoitteita käytetään vain tämän tutkimuksen tekemiseen. 5. HR asiantuntijat saavat henkilökohtaiset ja omaa organisaatiotaan koskevat palauteraportit helmi-maaliskuussa 2008 eri paikkakunnilla järjestettävissä palauteseminaareissa. Palauteraportit toimitetaan sekä paperiraportteina että pdf tiedostoina CD levykkeellä. Yksittäiset palautteet ovat luottamuksellisia. HR- asiantuntijan henkilökohtaiset 360 asteen palautteet annetaan vain arvioiduille henkilöille itselleen. Organisaatiokohtainen HR palaute annetaan vain organisaation yhteyshenkilölle, joka voi jakaa sitä organisaatiossaan haluamallaan tavalla. Palauteraporteissa esitetään perustulosten lisäksi myös suhteelliset vahvuudet ja heikkoudet, jotka saadaan vertailemalla organisaatio- ja henkilökohtaisia tuloksia koko tutkimusaineistoon. Palauteseminaareja, joiden osanottajamäärä on enintään 12 Väitöksiä, tutkimuksia, selvityksiä henkilöä, järjestetään tarpeen mukaan Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa, Lappeenrannassa, Jyväskylässä ja Kuopiossa ja Vaasassa. Palauteseminaareissa esitellään kokonaistutkimuksen tuloksia, selostetaan palautteiden tulkintaan liittyviä näkökohtia, autetaan osanottajia tulkitsemaan omia palautteitaan ja keskustellaan tulosten esiin nostamista kysymyksistä. Henkilöstöjohto katsoo peiliin tutkimuksen hinta, johon sisältyvät - HR asiantuntijan henkilökohtainen 360 asteen palaute yhdelle henkilölle - Organisaatiokohtainen HR palaute yhdelle organisaatiolle - Yhden henkilön osallistuminen puolen päivän palauteseminaariin on HENRYn jäsenille 950,- ja muille 1.350,-. Ennakkoilmoittautuneiden etu: mennessä ilmoittautuneille HENRY:n jäsenille hinta on 650,-. Mikäli organisaatiossa on useampia HR asiantuntijoita, joille halutaan tehdä Henkilöstöasiantuntijan henkilökohtainen 360 asteen palaute, on niiden hinta tämän tutkimuksen yhteydessä 350,- /HR -asiantuntija. Hintaan sisältyy osallistuminen palauteseminaariin. Arvonlisävero 22% lisätään hintoihin. Ilmoittautumiset mennessä Psycon Oy:öön puhelimitse (09) /Terhi Aho tai sähköpostilla terhi.aho@psycon.fi tai kari.lahti@psycon.fi. Ilmoittautumisen yhteydessä pyydämme yhteystietojen (organisaatio, osoite, puhelin ja sähköposti) lisäksi kertomaan - HR asiantuntijan, joka toimii yhteyshenkilönä ja jolle HR asiantuntijan henkilökohtainen 360 palaute tehdään - Millä paikkakunnalla järjestettävään palauteseminaariin haluaa ensisijaisesti osallistua - Halutaanko HR asiantuntijan henkilökohtainen 360 asteen palaute useammalle henkilölle samassa organisaatiossa ja keitä mahdolliset lisähenkilöt ovat. Lisätietoja Henkilöstöjohto katsoo peiliin tutkimuksesta antaa Psycon Oy:ssä Kari Lahti. Lisätietopyynnöt sähköpostilla kari. lahti@psycon.fi. Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden osastolla tarkastettiin tietojohtamisen alan väitöskirja: MAXIMIZING BENEFITS IN INFORMATI- ON TECHNOLOGY OUTSOURCING (Hyötyjen maksimointi tietohallintopalveluita ulkoistettaessa - tapaustutkimus kolmessa case-yrityksessä) Diplomi-insinööri Petra Turkaman väitöstutkimuksessa selvitetään tekijöitä, joiden vallitessa yritysten on mahdollista ulkoistaa myös strategisia, yrityksen ydinliiketoiminnalle keskeisiä tietohallintopalveluita. Turkaman väitöstyön keskeisimpänä kysymyksenä on selvittää, millaisissa tilanteissa yritysten on mahdollista ulkoistaa myös strategisia, ydinliiketoimintaan liittyviä tietohallintopalveluita. Työssä haastetaan perinteistä talousteoreettista ajattelua, jonka 8 mukaan yritysten tavoitteet ulkoistettaessa ovat tyypillisesti kustannuslähtöisiä ja ulkoistettavat palvelut rutiinitoimintoja. Näissä tapauksissa ulkoistaminen nähdään palvelunhankintastrategiana, jossa palveluntarjoaja suorittaa ulkoistavan yrityksen määrittelemiä toimintoja. Ulkoistaminen tulisi nähdä keinona parantaa yrityksen kilpailykykyä mieluummin kuin puhtaasti hankintastrategiana. Ulkoisten resurssien avulla yritys pystyy nopeammin uudelleen konfiguroimaan organisaationsa ja reagoimaan muutoksiin toimintaympäristössään tai liiketoimintastrategiassaan. Järjestelmän komponentteja puhtaasti kustannussyistä ulkoistettaessa kokonaisuudenhallinta ja järjestelmän jatkuva proaktiivinen kehittäminen yhdessä nopeasti muuttuvan liiketoimintastrategian kanssa saattaa osoittautua haasteelliseksi. Turkama kehittämän mallin mukaan onnistuminen rakennetaan ulkoistavan yrityksen sisällä, ja keskeisessä roolissa on yritykseen vielä jäävä tietohallintohenkilöstö. Ulkoistavan yrityksen tietohallinnon suunnittelu- ja johtamisprosessien tulee olla selkeästi määritellyt, ja integroitu liiketoimintaprosessien kanssa. Yritysjohdon tulee tuntea tietohallinnon palveluympäristö ja löytää siihen sopivat palvelutason mittarit ja kannustinjärjestelmät. Kriittistä on myös sopivan partnerin valinta ja rajapinnan jatkuva kehittäminen. Työn päätulos on, että yritysten on mahdollista ulkoistaa myös strategisia toimintoja ja sovellutuksia näiden ehtojen täyttyessä. Yhteystiedot: Puh petraturkama@hotmail.com

8 Helsingin Kauppakorkeakoulun johtamisen aineen väitös : GUANXI THE CHINESE THIRD ARM (Henkilösuhteet tärkeitä mutta myös haasteellisia kaupallistuvassa Kiinassa) FM, sinologi Matti Nojosen väitöstutkimuksessa tarkastellaan kiinalaisten liikeelämän toimijoiden keskinäistä verkostoitumista, guanxia, kolmessa kiinalaisessa kaupungissa: Pekingissä, Shanghaissa ja Qingdaossa. Tutkimus paljastaa, että vaikka guanxilla on keskeinen merkitys Kiinan markkinoilla toimittaessa ja sitä pidetään strategisena voimavarana, on sen hallinta ja hyödyntäminen haasteellista ja monimutkaista. Guanxiin liittyy epävarmuutta, sosiaalisia, institutionaalisia ja alueellisia rakenteita sekä monimutkaisia lahjanantokoreografioita, jotka ehdollistavat, hidastavat tai voivat jopa estää sen hyödyntämisen. Muuttuvat kilpailutekijät ja elävät institutionaaliset toimintasäännöt ja -mallit voivat usein ajaa toimijat lain harmaalle sektorille. Kiinan menestyksekkäänä pidetty uudistusstrategia on luonut uuden institutionaalisen toimintaympäristön, joka ruokkii ja ylläpitää guanxia. Uudistusten myötä keskushallitus on pakottanut paikallisen tason viranomaiset keräämään enenevän määrän tuloistaan suoraan markkinoilta. Tätä varten on perustettu satojatuhansia taloudellisia yksiköitä. Toiminta johtaa voimavarojen epätasapainoon vallan ja kehittyvien markkinoiden välillä ja aiheuttaa guanxi-toiminnan institutionalisoitumisen Kiinassa. Keskushallitus on myös luonut uusia toimintamalleja eri markkinoille, alueille ja sektoreille purkamatta kokonaan suunnitelmatalouden hallintamenetelmiä. Tämä on lisännyt toiminnallista päällekkäisyyttä ja epävarmuutta. Alituinen muutoksen ennakoimattomuus ja poliittisen järjestelmän sulkeutuneisuus muodostavat toimijoiden näkökulmasta toimintaympäristön, joka lisää tarvetta työskennellä henkilösuhteiden kautta. Guanxi-toimintaan vaikuttavat perinteisten konfutselaisten arvojen sijaan niin institutionaalinen toimintaympäristö, suhteen etäisyys, henkilökohtaiset kyvyt, kokemus, taito, tarve ja voimavarat kuin arviot välittömästä ja pitkäaikaisesta suhteen tuomasta hyödystä. Lisätietoja: Matti Nojonen, puh tai , hse.fi. Jyväskylän yliopiston yrittäjyyden väitöskirja tarkastettiin : TUTKIMUSMATKA PIENYRITTÄJÄN TYÖ- VALMIUKSIEN YTIMEEN. KIRJALLISUU- TEEN JA DACUM-ANALYYSIIN PERUS- TUVA KARTOITUS Pienyrittäjien odotettavissa oleva laajamittainen sukupolvenvaihdos on muodostumassa kasvavaksi haasteeksi yritystoiminnan jatkuvuuden kannalta. Samalla vaihdostilanne tarjoaa mahdollisuuden liiketoimintojen strategiselle uusiutumiselle. Sekä yrityksissä että yrittäjyyskasvatuksessa ja -koulutuksessa tarvitaan tietoa siitä, mitä valmiuksia pienyrittäjällä on tarpeen olla sekä miten näitä valmiuksia voidaan siirtää jatkajalle. KTM Hely Westerholm kartoittaa väitöskirjassaan, millaisia valmiuksia pienyrittäjät katsovat työnsä edellyttävän. Westerholmin tutkimuksen ryhmähaastatteluihin osallistui 30 suomalaista ja 29 ulkomaalaista pienyrittäjää Itävallasta, Unkarista, Liettuasta ja Turkista. Kanadalaisen DACUM-analyysin avulla Westerholm laati yrittäjän valmiuksien ydintä eli sielua kuvaavan osaamisen kartan, joka kertoo, mitä pienyrittäjänä toimivan omasta mielestään täytyy osata. Kiinnostavaa on, että pienyrittäjän sielu on jokseenkin samankaltainen niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa, mutta myös kulttuuriltaan varsin erilaisessa Turkissa. Pienyrittäjän tarvitsemat valmiudet näyttävät rakentavan yrittäjän sielua samankaltaiseksi riippumatta hänen poliittisesta tai uskonnollisesta vakaumuksestaan, etnisestä taustastaan tai alueellisesta sijaintipaikastaan, Westerholm kertoo. Tietty osa pienyrittäjän osaamistarpeesta edellyttää ns. hiljaista tietoa. Pienyrittäjän sielun perustan luovat valmiudet, jotka ovat yhtä aikaa tiedollisia, taidollisia ja asenteisiin liittyviä. Yrittäjän sielu omistautuu ennen kaikkea johtamiselle, mutta myös myynnille ja markkinoinnille. Taloushallintoa ja teknisiä valmiuksia pienyrittäjä katsoo tarvitsevansa ja hän pitää niitä tärkeinä, mutta ne eivät ole hänen ydinosaamistaan, joten ne voidaan hankkia yritykseen tukipalveluna. Westerholm painottaa, että on kyettävä näkemään tietty ero siinä, mitä yrittäjän on tarpeen kokonaisvaltaisesti osata ja mitä erityisasioita liiketoiminnassa täytyy osata. Pienyrittäjän täytyy ymmärtää liiketoiminnan konsepti ja kokonaisuus sekä alan erityispiirteet, eli hänellä on oltava kognitiiviset tiedot yritystoiminnasta. Nämä eivät kuitenkaan yksin riitä. Kognitiivisten valmiuksien ohella affektiiviset ja psykomotoriset valmiudet täydentävät olennaisella tavalla pienyrittäjän tarvitsemia valmiuksia. Westerholmin väitöstutkimus antaa lisäymmärrystä siitä, mitä osaamisen tuottaminen yrittäjyyskoulutukselle, yrittäjyystutkimukselle, yrittäjyysneuvontapalveluille ja yritysjohdolle edellyttää. Tutkimus tuo esiin entistä selkeämmin, miten iso ongelma yrittäjäkokemukseen perustuvan asiantuntemuksen häviäminen yrityksissä on, ellei sitä systemaattisesti lähdetä tallentamaan. Lisätietoja: Hely Westerholm, puh. (050) tai (0207) , Väitöskirja on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Business and economics, numerona 55, 221 s., Jyväskylä 2007, ISSN , ISBN Tampereen yliopiston kasvatustieteen (ammattikasvatus) alaan kuuluva väitöskirja : ADULT LEARNERS LEARNING IN A UNIVERSITY SETTING: A PHENOMENO- GRAPHIC STUDY (Aikuisoppijoiden oppiminen yliopistossa: fenomenografinen tutkimus) KL Hilkka Roiskon tutkimuksessa tarkastellaan aikuisoppijoiden oppimista yliopistossa. Tutkimuksen tavoitteena on sekä yliopistossa tapahtuvan aikuisoppimisen että sen tutkimusmenetelmien kehittäminen. Kehittämisintressin lisäksi tavoitteena on edistää työn ohella tapahtuvan oppimisen perustutkimusta. Tutkimuksen kontekstina toimi valtakunnallinen koulutusprojekti, jossa pyrittiin yhdistämään työkokemus ja työssä oppiminen aikuisten akateemiseen, tutkintotavoitteeseen opiskeluun. Tutkittavat opiskelivat yliopistossa kokopäivätyönsä ohessa. Tutkimuksessa löydettiin neljä laadullisesti erilaista oppimisen ydinkategoriaa. Nämä kategoriat olivat 1) oppimisen kognitiiviset vaiheet, 2) teorian ja käytännön integrointi, 3) oppimisen itsesäätely sekä 4) ammatillinen kasvu ja kehittyminen. Tutkimus osoitti, että aikuisoppijoiden oppimisen kokemistavoissa on huomattavaa variaatiota ja että kokemistapojen ääripäät ovat etäällä toisistaan. Oppiminen koettiin yksinkertaisimmillaan yksittäisten, irrallisten tietojen keräämisenä ja muistamisena ja sofistikoituneimmillaan oppijan itsesäätelemänä kokonaisvaltaisena professionaalisena kasvuna ja kehittymisenä. Tutkimuksen päätuloksena muodostettiin holistinen kuvaus aikuisoppijoiden oppimisen erilaisista kokemistavoista HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /KESÄKUU

9 yliopistossa. Tämä holistinen kuvaus paljastaa, että aikuisoppijan tutkintotavoitteinen oppiminen ei koostu ainoastaan kognitiivisista elementeistä, kuten on perinteisesti nähty yliopistossa, vaan myös vahvasti käytäntöön ja ammattiin sidotuista elementeistä. Parhaimmillaan oppiminen merkitsee teorian ja käytännön yhdistämistä oppijan omaa työtä kehittävällä ja hänen professionaalista kasvuaan edistävällä tavalla. Tutkimus nosti esiin myös sen, että aikuisoppijan kehittynein oppiminen koostuu hänen kyvystään muuttaa todellisuutta koskevia näkemyksiään, kehittää omaa työtään, kasvaa ja kehittyä professionaalisesti sekä itsesäädellä omaa oppimistaan. Tutkimuksen tulokset lisäävät aikuisoppijoiden oppimisesta ja erityisesti aikuisoppijoiden ppimiskokemuksista olemassa olevaa tietoa. Uutta kirjallisuutta STRATEGIAN TOTEUTUS Robert Kaplan, David P. Norton (kään.) Talentum, 2007 Monet yritykset koostuvat useista liiketoiminta- ja tukiyksiköistä, joita johtavat eri alojen ammattilaiset. Jos yksiköiden toimintaa ei koordinoida ja yhdensuuntaisteta, yksiköille saattaa muodostua jopa keskenään ristiriitaisia päämääriä ja koko yrityksen strategia hämärtyy. Strategiagurut Robert S. Kaplan ja David P. Norton esittelevät uutuusteoksessaan, miten apuvälineet strategiakartat ja Balanced Scorecard -mittaristo auttavat kirkastamaan yrityksen tärkeimmät tavoitteet. Näin päämäärät voidaan esittää selvästi jokaiselle liiketoiminta- ja tukiyksikölle sekä johtokunnalle, avainasiakkaille, hankkijoille ja sopimuskumppaneille. Strategian onnistunut toteutus edellyttää neljän osatekijän strategian, organisaation, henkilöstön ja hallintojärjestelmien yhdensuuntaistamista. Jokainen näistä osatekijöistä on välttämätön mutta ei riittävä edellytys menestykselle. Yhdessä ne kuitenkin toimivat pohjana onnistuneen johtamisprosessin suunnittelulle, kirjoittajat kertovat. Kirjassaan Kaplan ja Norton opastavat käyttämään strategisia työkaluja asiantuntevasti ja tarjoavat yrityksen johdolle johtamisen viitekehyksen, joka auttaa ottamaan käyttöön synergioiden hyödyntämisestä syntyvää lisäarvoa. 10 Väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1226, Tampereen yliopisto, Tampere ISBN , ISSN Lisätietoja: Hilkka Roisko, puh , JOHTORYHMIEN MENESTYSTEKIJÄT Hunting Minds Oy:n tutkimus kertoo hyvää liikevoittoa tekevien johtoryhmien piirteistä ja johtoryhmäihanteiden ja asenteiden tärkeydestä Robert S. Kaplan toimii johtamisen professorina Harvard Business Schoolissa. David P. Norton on Balanced Scorecard Collaborative/Palladiumin johtaja. Norton toimii yritysjohdon konsulttina sekä tutkijana ja luennoi strategisesta tulosjohtamisesta. ESIMIEHEN HUOLTOKIRJA Kristiina Harju, Anita Kallasvuo, Edita Publishing, 2007 Työyhteisössä on yksi ihminen, jonka hyvinvoinnista esimiehen pitää olla erityiskiinnostunut: hän itse. Kun esimiehessä on virtaa, työyhteisö voi luottaa siihen, että hän kykenee kantamaan vastuunsa. Energinen esimies on työyhteisön onnistumisen takuu. Oppaassa on 50 käytännönläheistä hyvinvoinnin viikko-ohjelmaa. Niissä seurataan vuodenaikoja ja organisaation vuosikelloa. Voit alkaa noudattaa niitä mihin tahansa aikaan vuodesta. Lisäksi opas antaa osviittoja neljän älykkyyden energiavajeen tunnistamiseen ja tankkaukseen. Esimiehen huoltokirja on tarkoitettu kaikille tunnollisille ja ahkerille esimiehille, jotka muistavat huollattaa autonsa, mutta unohtavat omien voimavarojensa ylläpidon. Esimiehen energiaoppaan kirjoittajat, Kristiina Harju ja Anita Kallasvuo ovat johdon kehittämisen ammattilaisia. Heidän asiakkaitaan ovat sekä yksityiset että julkishallinnon organisaatiot. Tutkimuksen tavoitteet olivat seuraavat: r selvittää millaisia eroja johtoryhmäläiset kokevat ihannejohtoryhmän ja todellisen johtoryhmätoiminnan välillä r verrata johtoryhmiä, jotka tekevät hyvää ja huonoa liikevoittoa r tarkastella tekijöitä, jotka vaikuttavat johtoryhmän menestyksekkääseen toimintaan r analysoida johtoryhmän jäsenen ja vetäjän menestymisen edellytyksiä ja oman mielen johtamisen vaikutuksia. Tutkimuksesta vastasivat johtoryhmien sparraamiseen erikoistuneen Hunting Minds Oy:n tutkimusjohtaja, kauppatieteiden tohtori, TM Annika Vatanen, jolla oli päävastuu tutkimuksen suunnittelusta ja toteutuksesta, ja toimitusjohtaja, tekniikan tohtori, KM Helena Åhman. Osallistujia oli 185 johtoryhmästä, kokonaisia johtoryhmiä osallistui 50. Vastaajia oli kokonaisuudessaan lähes 800. Lisätietoja tutkimuksesta ja tutkimusyhteenvetojen tilaus: annika.vatanen@huntingminds.com ESIMIESTYÖN KIPUKOHDAT JA VALO- PILKUT MUUTOSTILANTEISSA Kokemuksia työhyvinvoinnista ja sen johtamisesta Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, 2007 Muutos on varmastikin 2000-luvun keskeisin teema työelämässä. Jokainen yritys on joutunut muuttumaan ja jokainen meistä on kohdannut muutoksia pienemmässä tai isommassa mittakaavassa. Muutokset ovat haasteellisia johdolle ja henkilöstöjohdolle, mutta erityisesti ne kuormittavat esimiehiä, jotka kamppailevat toisaalta ylemmältä johdolta, toisaalta työntekijöiltä tulevissa ristipaineissa. Omasta hyvinvoinnista huolehtimisen ohella heillä on vastuullaan useiden työntekijöiden jaksaminen ja hyvinvointi. Esimiestyön kipukohdat ja valopilkut muutostilanteissa selvityksessä on kuvattu fokusryhmäkeskustelujen antia, näkökulma on nimenomaan esimiestyö muutostilanteissa. Selvitys kokoaa myös aiheeseen liittyvää sekä arjen tarinoita esimiesten työpäivästä. Selvityksen sisältö koostuu siten, että kirjallisuusosio luo taustaa ryhmäkeskusteluissa nousseille teemoille, joita olivat muutoksen luonne, HR:n rooli muutoksen tukijana ja asiantuntijana sekä esimiestyön ja työhyvinvoinnin johtamisen haaste. Lopuksi kootaan johtopäätöksiä ja annetaan joitain suosituksia esimiesten tueksi työhyvinvoinnista huolehtijoina.

10 Tilaukset: Elisa Mykkänen, Varman Evitatyöhyvinvointipalvelut, p , 100 IDEAA ESIMIESTYÖHÖN Urpo Jalava, Ailo Uhinki, Tammi Pro, 2007 Kirja toimii esimiestyön jokapäiväisenä keskustelukumppanina sitä voi selailla nopeasti ja siitä voi etsiä ajatuksia. Oletko esimerkiksi ajatellut, että muutostilanteessa esimiehen kannattaa tehdä lupauksia tai että työntekijöiltä kysyminen voi useinkin olla parempi ajatus kuin erilaisiin kysymyksiin vastaaminen? Aina ei voi vaikuttaa siihen, millaiseksi työtilanteet muotoutuvat, mutta aina voi vaikuttaa siihen, miten tilanteet kohdataan ja mitä tehdään seuraavaksi. Lähiesimiehet kohtaavat työssään monenlaisia kysymyksiä, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan uusia ideoita ne ovat vahva vastalääke paikalleen juuttumiselle ja saman toistamiselle. Tehtävissään idearikas ja ajan tasalla oleva esimies kykenee auttamaan ja tulemaan yhteisöä ja työntekijöitä hyvään suoritukseen. Ideoiden käytäntöön soveltamisen kautta voi löytää oman aktiivisen ja vaikuttamiskykyisen itsensä esimiestyössä. Sadassa ideassa riittää eväitä pitkään. Koulutusta yhteistyössä HENKILÖSTÖ LAADUN TEKIJÄNÄ koulutusohjelma Syksy 2007 Tämä kirja on tarkoitettu opaskirjaksi lähiesimiestyötä tekeville. Kirjoittajien tarkoituksena on ollut tarjota lähiesimiehille käytännöllinen ideakirja ja samalla työelämän koulutuksen oppikirja, joka käsittelee lähiesimiestyön ydinkohtia. Kirjoittajat toimivat työyhteisövalmentajina ja ovat julkaisseet aikaisemmin useita työelämän kysymyksiä käsitteleviä teoksia ja artikkeleita. LAATUA! Asiantuntijaorganisaation laatuopas Herkko Pesonen, Infor, 2007 Laatujärjestelmä parantaa niin asiakkaiden kuin henkilöstön tyytyväisyyttä, vähentää sähläämistä, kohentaa tuottavuutta ja sen myötä kehittää yritysten ja muiden organisaatioiden tuloksentekokykyä. Tämä käytännönläheinen laatuopas on suunnattu erityisesti asiantuntijaorganisaatioille, mutta soveltuu mainiosti myös muiden palveluyritysten laadun kehittämiseen. Teos antaa slekeitä ohjeita laadunhallintajärjestelmän rakentamiseen, prosessien kuvaamiseen ja dokumentointiin, mittaristojen laatimiseen sekä laatuprojektin käynnistämiseen ja johtamiseen. Se opastaa myös siihen, kuina organisaatio voi edetä laatusertifiointiin. Kirjan liitteenä on esimerkki yrityksen laatukäsikirjasta. Kirjoittaja lukeutuu Suomen kokeneimpien ja arvostetuimpiin laatukonsultteihin; Pesosella on myös pitkä kokemus yritysjohtajana. PUHEENVUOROJA TYÖ- JA ORGANI- SAATIOPSYKOLOGIASTA Työ- ja organisaatiopsykologit ry.n vuosikirja, Edita Publishing, 2007 Työ- ja organisaatiopsykologien yhdistyksen vuosikirjassa on 10 artikkelia alan ajankohtaisista teemoista ja tulevaisuuden visioista. Niissä pohdiskellaan mm. työkuormitusta ja siitä palautumista, coachingia, ulkomailla työskentelyyn sopeuttamista ja hajautettua ja mobiilia työtä henkilöstön näkökulmasta. Kirjan kirjoittajat ovat pääosin työ- ja organisaatiopsykologeja: kirja on kirjoitettu käytännönläheiseksi keskustelukumppaniksi työelämän tarpeisiin. 1. jakso Luo johtamisella tuloksenteon edellytykset 2. jakso Johda organisaatiosi huippusuoritukseen 3. jakso Kytke osaamisen johtaminen strategiaan 4. jakso Luo yhteistyöllä ja hyvinvoinnilla energiaa organisaatioon Asiantuntijoina toimivat: Risto Suominen, HR Practices Anneli Valpola, Olorin Oy Petri Lumijärvi, Rautatievirasto Pentti Sydänmaanlakka, Pertec Consulting Oy Paula Kirjavainen, Turun Kauppakorkeakoulu Kari Larjava, VTT Saat koulutusohjelmassa kattavan kokonaiskuvan koko henkilöstöjohtamisen toimintakentästä mm.: strategisesta HR-johtamisesta ihmisten johtamisen prosesseista henkilöstön valmiuksien vahvistamisesta työhyvinvoinnista ja sen ylläpitämisestä. Kenelle ohjelma on tarkoitettu? Koulutusohjelma on tarkoitettu organisaation liiketoiminnan kehittämisestä ja strategiasta vastaaville sekä henkilöstö-, koulutus- ja laadunkehitystehtävissä työskenteleville henkilöille, jotka haluavat koko henkilöstön mukaan toiminnan kehittämiseen. Parhaan hyödyn organisaatio saa, jos koulutukseen osallistuu vähintään kaksi henkilöä, esim. linjajohdosta ja henkilöstö- tai laatutoiminnosta. Mikä on koulutusohjelman tavoitteena? Osallistuja saa kokonaisnäkemyksen laatupalkintomallin mukaisesta johtamisesta, erityisesti suorituksen, osaamisen ja tiedon johtamisen osalta sekä näiden yhdistämisestä. Osallistuja saa myös valmiuksia hyödyntää parhaita käytäntöjä omassa organisaatiossaan. Oppimisen tavat Jaksot koostuvat alustuksista, yritysesimerkeistä, pari- ja ryhmäharjoituksista, keskusteluista ja yksilöllisistä välitöistä. Valmistelut Ennen koulutusohjelmaa osallistujat lukevat ennakkolukemisena olevan kirjan ja vastaavat sitä koskeviin kysymyksiin. Jaksojen välillä tehdään yksilöllinen, oman organisaation toimintaan liittyvä välityö, jonka lopputuloksena syntyy toimintasuunnitelma valitun kohteen kehittämiseksi. Viimeisellä jaksolla jokainen pääsee esittämään projektinsa tulokset. Ilmoittautuminen mennessä. Hinta:1 980 / alv 22 % (Henryn tai Laatukeskuksen jäsen/ei jäsenhinta HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /KESÄKUU

11 Sisältää 4 jakson koulutuksen tarjoiluineen. Kurssimateriaalin lisäksi hintaan sisältyy neljä kirjaa. Tilaa esite ja kysy lisätietoja: Riina Hankaa, puh tai riina.hankaa@laatukeskus.fi Koulutuspaikka: Kokous- ja kongressihotelli Majvik, Majvikintie, Kirkkonummi (09) , Mukava tietää HSE EXECUTIVE EDUCATION OY MAAILMAN 40 PARHAAN JOHTAMISKOULUTTAJAN JOUKKOON Financial Times listasi liikkeenjohdon koulutusta tarjoavat bisneskoulut HSE Executive Education Oy (entinen JOKO Executive Education Oy) ylsi liikkeenjohdon koulutusta tarjoavien bisnes-koulujen arvioinnissa sijalle 37. Yrityskohtaisesti räätälöitävissä ohjelmissa sijaluku oli 46. Maailman parhaiksi johdon kouluttajiksi FT Executive Education -listaus arvioi tänä vuonna yhdysvaltalaiset Duke University ja Harvard Busines School sekä sveitsiläisen IMD:n. HENRY tiedottaa MUUTOKSIA HENRYN TOIMISTOSSA HENRYssä yli yhdeksän vuotta projektipäällikkönä työskennellyt Auli Laakso valmistautuu juhannuksesta alkaen vähitellen eläkkeelle siirtymiseen. Hän jatkaa vielä vuoden loppuun asti Senior Advisorina ja on tavattavissa HENRYn toimistossa edelleenkin joinakin päivinä viikossa. Haluamme kiittää lämpimästi Aulia hänen tekemästään työstä HENRY-yhteisömme hyväksi: messujen kehittämisestä niin hienoksi tapahtumaksi kuin ne nykyään ovat, HENRY Foorumi-tapahtuman vakiinnuttamisesta toiseksi suureksi HENRYn tapahtumaksi sekä vuotuisen palkkavertailun sitkeästä kehittämisestä. Ja monesta muusta tekemisestä HENRYn toiminnassa! Vaikka olemmekin haikeita aikaansaavan, energisen ja huumorintajuisen Aulin panoksen pienenemisestä työyhteisössämme, toivotamme hänelle iloisia ja edelleenkin työntäyteisiä päiviä myös omien projektien parissa. Aulin tehtävät Uudista ja uudistu messujen ja HENRYn palkkavertailun projektipäällikkönä ottaa vastuulleen Kirsi Ristimäki. Uutena toimistoassistenttina aloittaa Kirsi Pulsa, joka on aiemmin työskennellyt pitkään Nokiassa. HENRYn TOIMISTO SULJETTUNA KESÄLOMIEN VUOKSI Aurinkoista ja rentouttavaa kesää kaikille! JÄSENKIRJEEN LIITTEET huom! Lomakaudesta johtuen elokuun jäsentiedotteen ilmoitusja liiteaineiston takaraja on poikkeuksellisesti jo kesäkuussa, maanantai HELSINGIN KAUPPAKORKEALLE ARVOSTETTU AACSB-AK- KREDITOINTI AACSB International (the Association to Advance Collegiate Schools of Business) Yhdysvalloissa on myöntänyt Helsinki School of Economics:lle (HSE) maailmanlaajuisesti arvostetun laatuleiman. Saavuttaakseen akkreditoinnin on kunkin business-koulun täytettävä korkeat laatuvaatimukset koskien johtamista, opetushenkilökunnan ja opiskelijoiden välistä vuorovaikutusta opetuksessa sekä tutkintojen oppimistavoitteiden saavuttamista. HSE:n lisäksi akkreditoinnin saivat tänä vuonna vain kahdeksan muuta kauppatieteellisen alan yliopistoa, joista kuusi sijaitsee Yhdysvalloissa. Syyskuun jäsentiedotteen osalta entiset aineistotakarajat ovat taas voimassa eli takaraja on aina edeltävän kuukauden 25 päivä tai sitä edeltävä lähin arkipäivä. Syyskuun tiedotteen aineistotakaraja on siis HENRYn jäsenkirjeen postitus on ulkoistettu: liitepaikka-aineisto tulee toimittaa aineistotakarajaan mennessä suoraan sopimuskumppanillemme: Julkaisumonistamo Eteläranta, Eteläranta Helsinki Yhteyshenkilöt: Sirkka Turunen, Seppo Nevalainen, p. (09) NETTIHENRIX Olethan huomannut, että vanha paperi-henrix ei ole ilmestynyt enää vuosiin. Löydät aina ajan tasalla olevat jäsenten tiedot nettisivuiltamme, extranetin puolelta. KIRJAUTUMINEN EXTRANETTIIN Unohditko, kuinka kirjaudut HENRYn extranettiin? Käyttäjätunnus: oma sähköpostiosoite Salasana: syntymäaika pisteillä ja tässä muodossa: Päivitä siis jäsenrekisteritietosi ajan tasalle HENRYn kotisivujen kautta. REKRYILMOITUKSET Muistathan seurata rekry-ilmoituksia HENRYn nettisivuilla. OSOITEMUUTOKSET TALOUSSANOMIIN HENRY on tilannut Taloussanomien Johda & Kehitä numerot jäsenille vuodeksi Jos osoitteesi muuttuu, vaihdat työpaikkaa tai sinulle ei vielä ole tullut lehteä, muista päivittää osoitetietosi suoraan Taloussanomien tilauspalveluun. Jos olet jo tilannut itsellesi Taloussanomien vuosikerran tai saat lehden entuudestaan työpaikalle, voit ohjata HENRYn tilaamat Johda & Kehitä lehdet esim. kotiosoitteeseesi ottamalla yhteyttä tilaajapalveluun ts.tilaajapalvelu@sanoma.fi. Laita sähköpostiin viitteeksi: HENRYn jäsenpalvelutilaus ja osoitteen muutos. 12

12 Uudet kannatusjäsenet Spinstone Oy Uudet jäsenet Haaja Virve, Development Manager, TeliaSonera Haapanen Rauno, Henkilöstön kehittäjä, Ruokakesko Oy Haavisto Katariina, Koulutussuunnittelija Hassinen Tero, Henkilöstön kehittämispäällikk, Pirkanmaan Osuuskauppa Heilala Riikka, Henkilöstönkehittäjä, Eläketurvakeskus Himberg Carita, HR Director, Microsoft Höglund Kirsi, HR-assistentti Katariina Pirjo, Leadership Consultant,, Nordea Pankki Keinonen Petra, Konsultti, IMS Oy Kjellman Marita, Henkilöstön kehittämisplk, Polarteknik PMC Oy Ab Kuittinen-Tihilä Sari, Henkilöstöjohtaja Kumpula Elisa, Toimistopäällikkö, Tietosuojavaltuutetun Toimisto Tarjoamme henkilöstöstrategianne toteuttamisen tueksi palvelua osaamisen hallintaan, tulos- ja kehityskeskustelujen kehittämiseen, esimiesarviointeihin sekä henkilöstötutkimuksiin. Palvelut tarjotaan helppokäyttöisellä StaffGrid -palvelualustalla, johon voidaan liittää tarpeidenne mukaan eri moduuleita, joiden tietoja voidaan hyödyntää mm. palkitsemisessa ja osaamiskartan Lankila Annukka, Henkilöstöjohtaja Leinikka Liisa, Henkilöstöpäällikkö, Cramo Finland Oy Määttänen Arja, Henkilöstökonsultti Pursiainen Virve, Henkilöstösuunnittelija, Ruokakesko Oy Rahnasto Hannu, HR-asiantuntija, SOK Rajamäki Minna, Henkilöstöpäällikkö, Isojoen Konehalli Oy Silvasto Matti, HR Coordinator, Finnlines Oyj Sopula Kirsi, Liikkeenjohdon konsultti, Deloitte Oy Sutinen Päivi, Rekrytointipäällikkö, Espoon Kaupunki Tervaskanto Tuuli, HR Business Partner, Microsoft Oy Tiilikainen Suvi, Henkilöstöasiantuntija Toropainen Milla, HR Coordinator, Oy LM Ericsson Ab Valkealahti Teija, Henkilöstöpäällikkö, PlusTerveys Oy Wenttola Taina Päivikki Sofia, Yliaktuaari, Tilastokeskus HENRYn toimiston yhteystiedot Leena Malin, toiminnanjohtaja puh. (09) , GSM Annikki Antila, markkinointi ja kehityspäällikkö puh. (09) , GSM Auli Laakso, projektipäällikkö puh. (09) , GSM Mervi Martikainen, projektipäällikkö puh. (09) , GSM Kirsi Ristimäki, toimistonhoitaja Tapahtumakalenteri puh. (09) , GSM Annamari Warjus, jäsenpalveluassistentti puh. (09) , GSM Toimisto Puh. (09) , fax (09) sähköpostiosoite: Kesäkuu Suvipäivä Rantapuisto, Vuosaari, Helsinki Elokuu Muodollisesti päteväksi monin konstein Postitalo Syyskuu 4.9. Turun aluejaos Käytännön johtoryhmätyöskentely Uudista & Uudistu -messut Wanha Satama, Helsinki Lokakuu Yrityskäynti Deloittella Deloitte House, Ruoholahti Oppisopimus on hyvä diili Nordea, Vallila, Helsinki Marraskuu HENRY-päivä HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /KESÄKUU

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

EGN Executive. Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH

EGN Executive. Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH EGN Executive Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH Nille, jotka uskovat elinikäiseen oppimiseen 2 Oletko kokenut johtaja, jolla on strategista vastuuta? Tiedät siis, että menestyminen

Lisätiedot

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen Työkaluja esimiestyön tehostamiseen 7.5.2009 Anna-Maija Sorvoja, HR Management Consultant Aditro Ohjelma 1. Esimiestyön haasteita 2. Työkaluja haasteiden kohtaamiseen, 3. Yhteenveto case-esimerkkejä 2

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 9/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia

Lisätiedot

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu 2014 Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen

Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö, TTK Tukea toimialojen kehittämiseen aamuseminaari 1.11.2017 klo 8:30-11:00 Työturvallisuuskeskuksen

Lisätiedot

Our Purpose. Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff

Our Purpose. Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff Our Purpose Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff SANOFI LYHYESTI Toimintaa 100 maassa Suomessa noin 90 työntekijää Yli 110 000 työntekijää MISTÄ LÄHDIMME LIIKKEELLE JA MIKSI? Engagement

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei

Lisätiedot

HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy

HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy Virvo Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Miksi mittaaminen on tärkeää? HR-mittareiden

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen -koulutus

Kasvuun johtaminen -koulutus Kasvuun johtaminen -koulutus Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun

Lisätiedot

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki KEHITTÄMISKESKUS OY 28. 29.2.2012 Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki Pertti Melonen, toimitusjohtaja, Pro HR Consulting Oy Erkki Rajala,

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

Social media manager koulutus

Social media manager koulutus Social media manager koulutus Koulutus organisaation sosiaalisen median toiminnasta vastaaville henkilöille. 8.5.2012 klo 8:30-16:00 2.10.2012 klo 8:30-16:00 @ Mannerheimintie 8 0010 Helsinki Social media

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke 10.4.2015 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & Avanti-hanke AVANTIBOOK Nro 6 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke Kaupungin Työllisyyspalvelut Seinäjoki

Lisätiedot

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu

Lisätiedot

Johdon SIHTEERI JA ASSISTENTTI -seminaari

Johdon SIHTEERI JA ASSISTENTTI -seminaari 23.11.2006 Restaurant Bank, Helsinki Johdon SIHTEERI JA ASSISTENTTI -seminaari InHouseSeminars Ajankohtaisseminaarit InHouseSeminars Ilmoittautumiskortti InHouseSeminars järjestää avoimia ja yrityskohtaisia,

Lisätiedot

TTL Puheenjohtajakokous 24-25.3.2011

TTL Puheenjohtajakokous 24-25.3.2011 TTL Puheenjohtajakokous 24-25.3.2011 Agenda sekä alustavat ehdotukset - Missio - Visio - Arvolupaukset 16.3.2011 1 PJ-Päivien alustava Agenda Torstai, 24.3. 14:00 Päivän tavoitteet TTL nyt, Robert 14:30

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Satakunnan alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET05 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava

Lisätiedot

VALMENTAVA JOHTAMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN KUTSU ESAVI/103/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 11.5.2017 Opetus ja kulttuuritoimi -vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen torstaina 21.9.2017

Lisätiedot

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Kohti yritystalouden asiantuntijuutta Controllerin rooli on muuttunut laskentatoimen asiantuntijasta aktiiviseksi liiketoiminnan kehittäjäksi. Controller toimii usein

Lisätiedot

työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu

työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu LIIKKEENJOHDON SUURIN HAASTE Modernin yrityksen on muutoksen kyydissä pysyäkseen suunniteltava tehokas strategia ja seurattava sitä. Siinä piilee kuitenkin

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 7.1.2016 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

ASIAA ASIAKASKUUNTELUISTA PÄIVI KALLIOKOSKI TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT VALMENTAEN VAHVOIKSI- HANKE OPSO RY:N SEMINAARI 26.3.

ASIAA ASIAKASKUUNTELUISTA PÄIVI KALLIOKOSKI TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT VALMENTAEN VAHVOIKSI- HANKE OPSO RY:N SEMINAARI 26.3. ASIAA ASIAKASKUUNTELUISTA PÄIVI KALLIOKOSKI TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT VALMENTAEN VAHVOIKSI- HANKE OPSO RY:N SEMINAARI 26.3.2015 HELSINKI VINKKEJÄ ASIAKASKUUNTELUN JÄRJESTÄMISEEN MIKÄ ON ASIAKASKUUNTELU TYÖPAIKKAKOULUTTAJA-

Lisätiedot

Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma

Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Digitaalinen Polku Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Yritysjohdon tukena Digitaalinen Polku pilottiohjelma alkaa! Kilpailukyky 2014 Digitaalinen Polku 2014 Osallistuminen ja kriteerit

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018

HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018 HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018 Voimaa ja vaikuttavuutta HR-työhön Uusi ryhmä starttaa 24.8.2018 Ilmoittaudu 15.6. mennessä Riitta Perttilä, Novetos Oy riitta.perttila@novetos.fi p. +358 50 549 2797 HR-ryhmäcoaching

Lisätiedot

HOSPITALITY FORUM. MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015

HOSPITALITY FORUM. MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015 2015 HOSPITALITY FORUM MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015 Hospitality Forumin puheenjohtajana toimii MaRan puheen johtaja, matkailu-

Lisätiedot

ParTy. Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely. Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen

ParTy. Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely. Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen ParTy Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen Parempi työyhteisö ilmapiirikysely Työyhteisön tilaa voi arvioida ja kehittää rakentavasti

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen uudistaminen ja työn vaatimukset Koulutuksella ja osaamisella on työkykyä ylläpitävä ja rakentava vaikutus, joka osaltaan

Lisätiedot

UEF EXECUTIVE MBA. aducate.fi JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN facebook.com/weaducate

UEF EXECUTIVE MBA. aducate.fi JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN facebook.com/weaducate UEF EXECUTIVE MBA JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN KOULUTUSOHJELMA aducate.fi @weaducate facebook.com/weaducate UEF EMBA-opinnot SMART AT WORK Kenelle: Itä-Suomen yliopiston UEF EMBA -koulutusohjelma on tarkoitettu

Lisätiedot

KEHITTÄJÄ RATKAISIJA REKRYTOIJA

KEHITTÄJÄ RATKAISIJA REKRYTOIJA KEHITTÄJÄ RATKAISIJA REKRYTOIJA SUORITUKSEN JOHTAMINEN JA PALKITSEMINEN Uusi Osaaja 2 Kick off seminaari 17.11.2011 Anne Haggrén, Virvo Oy 16.11.2011 www.virvo.fi 2 MENESTYS YMPÄRISTÖ YRITYS, ORGANISAATIO

Lisätiedot

KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ

KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ 1 Ammattikorkeakoulututkintoja ja ylempiä AMK-tutkintoja. EDELLÄKÄVIJÖIDEN HAAGA-HELIA! 2 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu kouluttaa liikeelämän ja palveluelinkeinojen

Lisätiedot

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan?

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan? Oulussa 19.3.2013 LUONTAISHOITOALAN TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖ Kyselytutkimuksen lähtökohtana on kartoittaa luontaishoitoalan toimijoiden tarvetta yhteistoimintaan Pohjois-Pohjanmaan alueella. Tämän tutkimuksen

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Advisory Board palveluopas

Advisory Board palveluopas Advisory Board palveluopas Advisory Board palveluopas MIKÄ ON ADVISORY BOARD? Advisory Board (AB) tarjoaa kolme kansainvälisen kaupan asiantuntijaa yritysjohdon tueksi tärkeisiin kansainvälisen kasvun

Lisätiedot

HR Next Practice 29.3.2012

HR Next Practice 29.3.2012 HR Next Practice 29.3.2012 Työ on tehtävä joukolla, kilvan ja iloisella mielellä. akateemikko Kustaa Vilkuna kirjassaan Työ ja ilonpito 1946 8.30 Ilmoittautuminen ja aamiainen 9.00 Tervetuloa seminaariin

Lisätiedot

Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä

Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä Aulikki Sippola, KTT, monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija Ratko-menetelmä tarjoaa keinoja rakentaa monimuotoisuutta arvostavia

Lisätiedot

1 / 5 28.6.2018 klo 13:29 Tampereen kauppakamarin e-jäsentiedote 30.8.2017 Välitä eteenpäin: Avaa selaimessa Kerro kaverille JOHTAMINEN JA TURVALLISUUS fiktioiden maailmassa 25.10. klo 14.30-18 Matti Apusen

Lisätiedot

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Jyväskylä 2012 2 ON SYNNYTTÄÄ UUSIA KASVUYRITYKSIÄ JA VAUHDITTAA JO OLEMASSA OLEVIEN YRITYSTEN KASVUA. Tavoite Kummankin Kasvu Open 2012 kilpailusarjan (Kasvuyritykset ja Kasvun ideat) voittajat valitsevat

Lisätiedot

VALMENTAVA JOHTAMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN KUTSU ESAVI/10961/2016 Etelä-Suomi 8.12.2016 Opetus ja kulttuuritoimi -vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen torstaina 9.3.2017 klo 8.45

Lisätiedot

SYYSKUU ELOKUU VAIKUTTAVA VIESTINTÄ IDIOOTTEJA YMPÄRILLÄSI? HYÖDYNNÄ DISC-HENKILÖANALYYSIÄ LIIKETOIMINNASSASI RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS

SYYSKUU ELOKUU VAIKUTTAVA VIESTINTÄ IDIOOTTEJA YMPÄRILLÄSI? HYÖDYNNÄ DISC-HENKILÖANALYYSIÄ LIIKETOIMINNASSASI RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS ELOKUU VAIKUTTAVA VIESTINTÄ Koulutusiltapäivässä suosittu uutisankkuri ja toimittaja Peter Nyman valottaa esimerkkien avulla toimivan neuvottelun ja vaikuttavan viestinnän avaintekijöitä. Ohjelmaan sisältyy

Lisätiedot

TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT Valmentaen vahvoiksi Opso ry syysseminaari Tampereella 30.10.2015

TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT Valmentaen vahvoiksi Opso ry syysseminaari Tampereella 30.10.2015 TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT Valmentaen vahvoiksi Opso ry syysseminaari Tampereella 30.10.2015 Päivi Kalliokoski, projektipäällikkö paivi.kalliokoski@omnia.fi Haasteet - lähtötilanne Työpaikalla tapahtuva koulutus

Lisätiedot

Henkilöstöjohtamisen rooli reformin

Henkilöstöjohtamisen rooli reformin Henkilöstöjohtamisen rooli reformin toteuttamisessa Johtaminen, säästöt ja henkilöstö Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä 28.10.2015 Riikka-Maria Yli-Suomu, puheenjohtaja, AMKE:n HRMD-verkosto

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND MPI:n tavoite on tarjota jäsenilleen mahdollisuus ammatilliseen kehitykseen ja koulutukseen sekä kokemusten vaihtoon muiden alan ammattilaisten kanssa. Pyrimme toiminnallamme

Lisätiedot

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot

Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2.

Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Strategia ja johtaminen kilpailijoita paremmaksi Pk-koulutusohjelma vastaa Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille

Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille Koulutus.fi mahdollistaa sopivan työelämän koulutuksen löytämisen. Se ylläpitää Suomen kattavinta ja täysin maksutonta hakupalvelua työelämän täydennyskoulutuksia

Lisätiedot

Hyvinvoinnin johtaminen 2011

Hyvinvoinnin johtaminen 2011 Hyvinvoinnin johtaminen 2011 Uudistu ja uudista messut 29.9.2011 Ossi Aura Excenta Oy, jatkossa Pohjola Terveys Oy Hyvinvoinnin johtaminen johtamista josta voi innostua! Hyvinvointia johdetaan ensin ylhäältä

Lisätiedot

AKL 4.4.2014. Tiedolla johtaminen. Kenneth Ekström- Faros Group 050-5700605

AKL 4.4.2014. Tiedolla johtaminen. Kenneth Ekström- Faros Group 050-5700605 AKL 4.4.2014 Tiedolla johtaminen Kenneth Ekström- Faros Group 050-5700605 Hieman taustaa Itsestäni : Kenneth Ekström 050-5700605 Usean vuodan kokemus autoalasta Eri tehtäviä vähittäiskaupassa Eri organisaatioissa

Lisätiedot

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy - Rekrytointiohjelma ProCountor International Oy:n tilitoimistokumppaneille Poolia on toiminut ProCountorin

Lisätiedot

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä?

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? YES -hanke Helsinki 19.05.2010 Aulikki Sippola, KTT, kehityspäällikkö Tapiola-ryhmä 22.6.2010 1 Esityksen sisältö Miksi tasapuolinen

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

Muuttuva työ. Sebastian Franckenhaeuser 2018

Muuttuva työ. Sebastian Franckenhaeuser 2018 Muuttuva työ Sebastian Franckenhaeuser 2018 1 Mobiliteetin hyödyntäminen tärkeä kehityskohde suomalaisorganisaatioissa Mobiliteetin hyödyntäminen on korkealla suomalaisten organisaatioiden investointiprioriteeteissa

Lisätiedot

Omistajuuden ja johtamisen yhteys

Omistajuuden ja johtamisen yhteys Omistajuuden ja johtamisen yhteys Mikko Haapanen Hallituksen pj, Boardman Oy Suunta 2011 seminaari 3.11.2011. Kymenlaakson kauppakamari, RUK Hamina Omistajien asialla - johdon tukena BOARDMAN- PARTNERIT

Lisätiedot

ValoDi Valorisation of Diversity Skills Välineitä monimuotoisuustaitojen kehittämiseen. 28.10.2010 YES-seminaari, Vaasa Mari Poikolainen

ValoDi Valorisation of Diversity Skills Välineitä monimuotoisuustaitojen kehittämiseen. 28.10.2010 YES-seminaari, Vaasa Mari Poikolainen ValoDi Valorisation of Diversity Skills Välineitä monimuotoisuustaitojen kehittämiseen 28.10.2010 YES-seminaari, Vaasa Mari Poikolainen ValoDi Valorisation of Diversity Skills Managing diversity...impossible?

Lisätiedot

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson 1 Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson Arvoisa ohjausryhmän puheenjohtaja rehtori Lauri Lantto, hyvä työseminaarin puheenjohtaja suomen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Navigoi urallasi Uraohjaus Deloittella

Navigoi urallasi Uraohjaus Deloittella Navigoi urallasi Uraohjaus Deloittella Sisältö Deloitte keitä me olemme? Oma ura Case Deloitte: career well-being Uraohjaus käytännössä Q&A 2 2013 Deloitte & Touche Oy, Group of Companies Deloitte Keitä

Lisätiedot

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu Joulukuu 2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Ketunpolku 3, PL 52, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa päivittämään

Lisätiedot

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja

Lisätiedot

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi Yhteisiä tekoja www.tyohyvinvointifoorumi.fi www.tyohyvinvointifoorumi.fi 1 Työhyvinvointifoorumi on hyvien käytäntöjen jakamista ja niistä oppimista verkostotapaamisia ja yhteistyön vahvistamista valtakunnallista,

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. avulla

Työn kaari kuntoon. avulla Työn kaari kuntoon Kevan Kaari-palveluiden Kevan Kaari-palveluiden avulla Miksi Kaari-palvelut? Haluamme tukea jäsenyhteisöjä ja julkisen sektorin työntekijöitä työssä jatkamisessa: työhyvinvointitoiminnan

Lisätiedot

Tuottava esimies - simulaatiopeli

Tuottava esimies - simulaatiopeli Tuottava esimies - simulaatiopeli Marko Kesti Dr., M.Sc. Adjunct Professor HRM-P University of Lapland Non-fiction writer (http://markokesti.wordpress.com/) marko.kesti@playgain.fi Pelillistämisen viitekehys

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 3/2019 16.4.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Erittäin jännittäväksi muodostuneet

Lisätiedot

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET06 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava

Lisätiedot

Kysely satakuntalaisille yrityksille asiantuntijaosaamiseen ja koulutukseen liittyen tuloksia

Kysely satakuntalaisille yrityksille asiantuntijaosaamiseen ja koulutukseen liittyen tuloksia Kysely satakuntalaisille yrityksille asiantuntijaosaamiseen ja koulutukseen liittyen tuloksia ASKO Asiantuntijatalouden kehittämisohjelma KTT Kati Suomi, KTT Terhi Tevameri ja KTT, HTT Tomi J. Kallio 1.3.2016

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme

Lisätiedot

Liikkuvuus. Koulutus Stardardit. Työllistyvyys

Liikkuvuus. Koulutus Stardardit. Työllistyvyys Tunnistaminen Laatu Liikkuvuus Koulutus Stardardit Työllistyvyys Kehitetään työelämälähtöisiä tutkintoja sekä koulutusohjelmia VSPORT+ Projekti Avaintavoite VSPORT+ hankkeelle on kehittää läpi alan vuorovaikutteisen

Lisätiedot

Osaamispääoman johtaminen

Osaamispääoman johtaminen johtaminen Leenamaija Otala, ProCompetence Oy, Inc Leenamaija Otala DIGITAL COMPETENCE AND LEARNING DCL-KONFERENSSI. 3. 4.11.2009 Hämeenlinna Esityksen sisältö Osaamisesta osaamispääomaa hallinta, kehittäminen

Lisätiedot

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto Kuva: Reetta Helin KEAT01 Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Oona osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille

Oona osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille Oona osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille Sirkka-Liisa Kolehmainen 5.6.2017 Oona osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille Päämääränä naisvetoisten yritysten kasvu lisääntyy Uudellamaalla

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työterveyslaitos www.ttl.fi Ihmisten innostava johtaminen Jalmari Heikkonen, johtava asiantuntija 3.6.2014 Jalmari Heikkonen Työterveyslaitos www.ttl.fi Oikeudenmukaisuus Jaon oikeudenmukaisuus

Lisätiedot

Yrittäjämäisyyttä Suomeen! Not a Bad Idea!

Yrittäjämäisyyttä Suomeen! Not a Bad Idea! Yrittäjämäisyyttä Suomeen! Not a Bad Idea! Teemme eri asioita kuin muut - Teemme samoja asioita eri Tarvitsemme asennetta, tahtoa ja tekijöitä - Suomi nousuun! Osallistu yrittäjämäisyyden agenttikoulutukseen

Lisätiedot

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Tällä alalla sattuu ja tapahtuu. MaRa on kumppani, jonka kanssa voi aina keskustella. Meillä on yhteinen kieli ja yhteiset tavoitteet. Pekka Terävä, Ravintola Olo, Helsinki Kuva Timo Niemi apuna Yrityksesi

Lisätiedot

PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU

PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU KILPAILUOHJE 10.1.2006 PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU Koko kansan tietoyhteiskunta ja pääministerin parhaat käytännöt - palkinto Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman tavoitteena on koko kansan

Lisätiedot

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Maine tulee nostaa hallituksen ja johdon agendalle Hallituksen ja johdon tärkein tehtävä on yrityksen

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Hankintaosaamisesta kilpailukykyä

Hankintaosaamisesta kilpailukykyä Hankintaosaamisesta kilpailukykyä Salon hankintaosaamiskartoituksen tuloksia, mitä seuraavaksi? Harri Lorentz, Kalle Väänänen Turun kauppakorkeakoulu Kartoitus hankintatoimen haasteista ja kehitystarpeista

Lisätiedot

KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ

KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ 1 2 Ammattikorkeakoulututkintoja, ylempiä AMK-tutkintoja ja erikoistumisopintoja. EDELLÄKÄVIJÖIDEN HAAGA-HELIA! HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu kouluttaa liike-elämän

Lisätiedot

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Hannele Leinonen Yolda Ky Järjestäjä Adulta Oy Uudista ja uudistu tapahtuma Wanhassa Satamassa 23.04.09

Hannele Leinonen Yolda Ky Järjestäjä Adulta Oy Uudista ja uudistu tapahtuma Wanhassa Satamassa 23.04.09 Hannele Leinonen Yolda Ky Järjestäjä Adulta Oy Uudista ja uudistu tapahtuma Wanhassa Satamassa 23.04.09 Ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Perustettu 1972 Tarjoaa perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta yrityksille

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio 27.9.2012 Oskari Uotinen Intosome Oy on yhteisöllisen bisneskehityksen asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme ymmärtämään ja hyödyntämään yhteisöllisiä

Lisätiedot

Lataa Hoitotyön vuosikirja Lataa

Lataa Hoitotyön vuosikirja Lataa Lataa Hoitotyön vuosikirja 2014 Lataa ISBN: 9789518944570 Sivumäärä: 197 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.39 Mb Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristön nopea muutos haastaa jokaisen työpaikan

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot