TOIVON SANOMAT - 1/2005

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIVON SANOMAT - 1/2005"

Transkriptio

1 TOIVON SANOMAT - 1/2005

2 Pääkirjoitus Kasvun aikaa Viimeisten viikkojen aikana olen useampaan kertaan käynyt läpi erinäisiä kaappeja ja laatikoita, joista olen lajitellut liian pienet vaatteet johonkin seuraavaan vaiheeseen: kaikkein pienimmät eli Herkan jäämistöt ja Hellun tyttökuteet ikuiseen kierrätykseen tutuille tai Pietarin lastenkoteihin, poikien kamat johonkin kaapin nurkkaan odottamaan sopivan kokoista käyttäjää tai väliaikaiskierrätykseen. Ja tätä työtä on tehtävä jatkuvasti, muuten joka paikka on pullollaan väärän kokoisia paitoja ja housuja. Ja aina käy niin, että kun saa jonkun nyssäkän ovesta onnellisesti ulos, niin jo uutta tulee tilalle naapureilta ja muilta ystävällisiltä. Kuka tarjoaisi mukaan myös vähän säilytystilaa? Laskin eräänä päivänä, että meidän perheen parturimaksu on minimi 100 EUR kerta, jos kaikkien kuontalot siistitään. Ja tämähän tulisi tapahtua ainakin kahden kuukauden välein, joten parturikulut ovat 600 EUR vuodessa ja siinä ei ole mukana emon kestovärejä, kiharoita eikä muutakaan ekstraa. Tämä asia onkin ollut keskeinen innoittaja hiusten keskipituuden kasvattamiseksi perheessämme. Julkisesti puolet perheemme jäsenistä ovat ilmoittaneet tavoittelevansa hevilettiä. Perheemme kuluvan vuoden aikana eräät ovat kasvaneet pituutta, toiset leveyttä ja toisilla liike on ollut sahaavaa. Muutoksia on ollut monenlaisia. Isi on siirtynyt pitkistä yrittäjän työpäivistä päätoimiseksi koti-isiksi sitä yrittämistä unohtamatta. Emo on muuntautunut kodin hengettärestä täysiveriseksi businesnaiseksi. Hemma on tullut oikeaksi koululaiseksi aika helpon ekan luokan jälkeen ja samalla kehittynyt erinomaisen vastuulliseksi isin ja emon sijaiseksi. Helmeri on vaihtanut välillä epämieluisan leikkikoulun innostavaan eskariin Konstiin. Hellu on muuttunut kaikkien lellikistä (on sitä välillä edelleenkin, erityisesti suvun miesten keskuudessa) taitavaksi sanan- ja vallankäyttäjäksi sekä perheen sisällä että muissa ympyröissä. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä perheemme jäsenistä, Herkka on kasvanut köllivästä vauvasta joka paikkaan ehtiväksi melkein käveleväksi rassaajaksi. Jokainen on omalla sarallaan saanut venyä ja kasvaa moneen suuntaan. Ainut asia, joka ei näytä kasvavan, on pankkitilin saldo. Kaiken tämän hullun myllyn keskellä totesimme Hekin kanssa, että elämme elämässämme erittäin onnellista aikaa. Jokaisessa hetkessä on elämän maku. Rauhaisaa joulua ja elämän täyteistä Uutta Vuotta kaikille lukijoille toivottaen, Mari Nousussa: Helmeri Yhdessä sairastaminen Kreikan matka Lieksan ukin luona käynti kesällä Harry Potterin ääneenluku yhdessä kesällä Koko päivä Serenassa Ristikartanoiden kanssa Hermanni Heinäkuussa kolme viikkoa omilla reissuilla Hyvä palvelu, kun olin oksennustaudissa Halloweenjuhlat Uintikisat Tennis Helmiina Käynnit Tuusulan uimahallissa Kun joku lukee minulle Askartelu Herkka Kuurupiilo Pureminen Kiipeily Syöminen Mari Rhodoksen matka Töihin meno Uimatekniikkakurssi Siivoojan käynti Heikki Työn ja kodin yhdistäminen Lomat lasten kanssa Ruoan teko

3 Herkka sai nimen Herkan (0) nimijuhlat järjestettiin Keravalla. Herkka sai nimekseen Onni, Herkka, Einari. Herkan, kuten kaikkien sisarustensakin, kutsumanimi on toinen etunimi. Herkan nimen on keksi Helmeri (5). Helmerin mielestä vanhempien ehdotus Herkko ei tullut kyseeseen. Ei, se on Herkka, totesi Helmeri lyhyesti pikkuveljensä nimestä. Juhlatunnelma oli korkealla jo ennen vieraiden saapumista. Tunnelma kohosi entisestään Eero-sedän soittaessa sähköurkua ja juhlavieraiden laulaessa. Välillä intouduttiin jopa valssin pyörteisiin. Kaksi väsynyttä juhlijaa... Helmeri valmistautuu Herkan nimijuhliin. Tunnelma on mukava....ja kaksi pirteää juhlijaa

4 Lyhyesti Vuosi 2005 alkoi sairastamalla. Ensin sairastui Mari Toivo (34), sitten kaikki muut. Vain Herkka säästyi pöpöltä. Helmerin mielestä mäkihypyn katsominen yhteiseltä sairasvuoteelta oli yksi vuoden ehdottomia kohokohtia. Tärkeintä oli, että kaikki olivat kotona, eikä kenelläkään ollut kiire minnekään, summaa Helmeri. Toivon perhe matkasi Kauppisten perheen kanssa kevätjäille lumien sulamisen aikaan pilkille. Lämpötila ulkona oli jo noin 10 astetta. Päättyvän vuoden aikana on Helmiina Toivo (2) oppinut syömään itse. Aluksi syönti oli hieman haparoivaa ja sotkuakin syntyi, mutta viime aikoina Helmiina on osoittanut ruokailutaitonsa varsin hyväksi. Ruokailun lisäksi Helmiinalta on tänä syksynä alkanut sujua merkillepantavan hyvin myös pukeutuminen. Helmiina kykenee vaihtamaan aamulla itse päivävaatteet ja jopa pukemaan ulkovaatteet päälleen. Apua Helmiina kertoo tarvitsevansa vielä ulkohaalarin vetoketjun ja lakin nyörien kanssa. Helmiina maintsee ylpeänä vielä lopuksi, että ei enää syksystä lähtien ole tarvinnut vaippaa päivisin ollenkaan. Eikä pisuvahinkoja ole sattunut kuin yhden käden sormilla laskettava määrä, lisää Helmiina. Herkka Toivo on lokakuusta lähtien noussut seisomaan. Joulun alla hän liikkuu sujuvasti seiniä ja kiinteitä esineitä pitkin paikasta toiseen kävellen. Herkka on ottanut tavoitteekseen oppia kävelemään kokonaan ilman tukea. Kolme askelta sujuu jo joskus, kun isi auttaa, kertoo Herkka. Joskus kävely unohtuu muiden touhujen ottaessa huomion, Herkka lisää.

5 Helmeristä rockstara? Helmeri Toivo on ilmoittanut haluavansa isona rockstaraksi. Helmerin mielestä hänen äänensä on juuri sopiva rockstaralle ja musiikki ja soittaminen ovat kivoja asioita. Työnhän pitää olla kivaa, toteaa Helmeri. Helmerillä on tähtäimessä opetella soittamaan rumpuja ja kitaraa. Lisäksi häntä kiinnostaa vokalistin osa, mutta vain osissa kappaleista. Taustalaulu voisi tulla useamminkin kyseeseen, hän kommentoi. Rockstaran genrestä Helmeri linjaa heti ulos tupakan ja päihteet. Ne eivät hänen mukaansa - vastoin yleistä luuloa - kuulu oikeiden rockstarojen repertuääriin. Äidinkieli on kouluaineista Helmerin mielestä tärkeässä asemassa opeteltaessa oikeaksi rockstaraksi. Kunnolliset sanotukset ovat tärkeitä hyvässä musiikissa. Helmeri aikoo suuntautua musiikillisesti monipuolisesti. Juice Leskinen kolahtaa juuri sanoituksien vuoksi paremmin kuin esimerkiksi Teräsbetoni. Helmerillä on jo esiintymiskokemusta paitsi päiväkodista myös karaokeesiintymisestä. Helmerin mielestä jännityksen voittaminen yleisön edessä tuntui mukavalta. Karaokeesiintymisessä tuntui mukavalta myös esitykseen spontaanius. Joskus tuntuu, että päiväkodin jatkuvat esiintymisharjoitukset ovat hieman tylsiä. Haluaisin heti esiintymään yleisölle, painottaa Helmeri. Helmeri painottaa, että huivi ja aurinkolasit ovat rockstaran virka-asu. Musiikin laatu muodostuu kokonaisuudesta, johon kuuluvat vaatetus ja koreografia. Helmeri kertoo olleensa innoissaan päästyään syksyllä ensimmäiselle tanssitunnilleen. Helmerillä on myös vakaat aikeet alkaa kasvattaa hiuksiaan. Helmeri nautti esiintymisestä karaokessa Rockstaran virka-asu on selkeästi normaalipukeutumisesta poikkeavaa. Myös koreografia on tärkeä.

6 Toivot Rhodoksella Toukokuun lopussa starttasivat Toivot lentokoneella kohti Rhodoksen kaupunkia. Joulupukki (500) toi viime jouluna kaikkien suuryllätykseksi Kreikan matkan. Vanhan kaupungin laidalla ollut hotelli osoittautui loistovalinnaksi, vaikkakaan Joulupukkia ei näkynyt hotellilla. Huoneestamme oli suora näkymä hotellin uimaaltaaseen, jossa Hermanni ja Helmeri pulikoivat paljon. Matka meni hyvin. Hermanni (8) arvioi, että Joulupukki olisi ollut lentokoneen kapteenina. Miksikäs ei, sillä niin tasaista kyytiä oli tarjolla. Hotellilla ei perhe kuitenkaan viihtynyt päiväkaupalla. Retkiä tehtiin jatkuvasti. Jopa niin paljon, että Herkka päätti lopulta rajoittaa holtitonta matkustelua sairastumalla. Jännittävin retki tehtiin vuokra-autolla hiekkaisille vuoristoteille. Tiet olivat vielä osin kevään jäljeltä romahtaneet. Pikkubussilla pystyi pahimmillaan ajamaan vain alle 10 km/h nopeudella. Toivoille meinasi tulla uskonpuute, kun mittariin oli kertynyt yli 20 km ilman havaintoja asutuksesta. Onneksi päästiin pois, tuumasi Mari. Hermannin ja Helmerin mielestä mukavin retkistä tehtiin Helmerin syntymäpäivänä. Falirakissa sijaitseva Euroopan suurin vesihuvipuisto oli erikoinen kokemus. Päivä oli kuuma ja auringolta suojautuminen tärkeää. Helmiinasta tuntui selvästi vähän tylsältä olla niin pajon varjossa. Vesihuvipuistossa erityisen mukavia olivat Helmerin mielestä liukumäet ja iso pomppukupla. Pomppukupla oli ilmalla täytetty puolipallon muotoinen pressu, jonka päältä virtasi vettä eri puolille Hermanni nauttii tuorepuristetusta appelsiinimehusta. Helmiina on vesipeto... joka meinasi joutua toisen vesipedon kitaan

7 Urheilu-uutisia Toivon perhe on ollut entistä ahkerammin uimahallilla päättyvän syksyn aikana. Entisestään lisääntynyt uintiinnostus sai alkunsa kesän uimakouluista, joissa Hermanni suoritti uimamaisterin ja Helmeri uimakandidaatin tutkinnon. Hermanni aloitti Keravan Uimareiden kilpauintikoulussa. Jo aiemmin Hermanni on käynyt ahkerasti uimahallilla isänsä Heikin (35) ja pikkuveljensä Helmerin kanssa. Myös Helmeri aloitti tänä syksynä uimaharjoittelun vesirallissa niin ikään Keravan Uimareissa. Isä-Heikki toimii vesirallissa ohjaajana. Uintikärpänen on tarttunut nyt myös emo-mariin, sillä hän osallistui aikuisten uimatekniikkakurssille ja mielii tulevaisuudessa jopa osallistumaan uimakilpailuihin. Harmi, että en pääse osallistumaan kaikkiin harjoituksiin, kommentoi Mari. Harjoituksia on kolme kertaa viikossa, joten osallistumismahdollisuuksia on paljon, hän summaa. Rintauinti on onneksi Hermannin paraatilaji. Hermanni ohitti kilpailijan toisensa jälkeen ja tuloksena oli jälleen toinen sija. Helmeri on osallistunut jo kymmeneen vesiralliharjoitukseen. Vesiralli on kilpauintikoulua leikkimielisempää uimatekniikkaopettelua. Helmeri jaksaa aina muistuttaa tavasta, jolla hän oppi uimaan: Helmeri oli edellisenä iltana nähnyt Hanna-Maria Seppälän maailmanmestaruusuinnin. Seuraavana aamuna hän meni järveen uimaan ja totesi pysyvänsä pinnalla. Isä-Heikki on keskittynyt kovasti vesirallilaisten ohjaamiseen. Hän kertoo, että vesirallikurssilla ongelmana on osallistujien vaatimustasoa korkeampi osaaminen. Osa vesirallikurssin vanhimmista osallistujista saattaakin hänen mukaansa siirtyä suoraan samaan kilpauintikoluryhmään jossa Hermanni on. Myös pikkuiset Helmiina ja Herkka ovat olleet ahkerasti uimassa. Helmiina pitää erityisesti pää edellä altaan reunalta hyppäämisestä. Joskus Helmiina luottaa jo liikaakin omiin taitoihinsa. Silloin tuloksena on usein yskintää ja pärskintää. Intoa se ei kuitenkaan lannista. Herkka on vedessä kuin kotonaan. Hän on hyvin rauhallinen ja tuntuu tietävän aina mitä tapahtuu. Herkka kykenee sukeltamaan isänsä kainalossa yli viiden metrin matkan. Hermanni on osallistunut kolme kertaa uimakilpailuihin. Ensimmäisissä kilpailuissa lajina oli vapaauinti ja tuloksena toinen sija. Toisessa kisassa tuli selkäuinnista toinen sija, mutta lisänä Hermanni sai päänsäryn törmättyään altaan päätyyn. Kolmannet kilpailut olivat kaikista jännittävimmät. Rintauintilähdössä Hermannilta jäi paikoillanne - komento kuulematta ja hän oli auttamattomasti viimeisenä vedessä lähtömerkin kajahdettua. Hermanni neuvottelemassa valmentajiensa kanssa ensimmäisissä uimakilpailuissaan.

8 Hirviöitä Keravalla Syksyn pimentyessä tehtiin Keravalla useita hirviöhavaintoja. Hirviöhavaintojen määrä lisääntyi merkittävästi lokakuun lopussa. Ensimmänen hirviöhavainto tehtiin päiväkoti Konstissa. Sienne oli kokoontunut pelottava iso lauma kummituksia, velhoja ja hirviöitä. Kummallisin Konstin ötököistä oli kahdella jalalla kävelevä norsu. Hirviölauma havaittiin Tuomaantiellä Toimittajamme pääsi jopa todistamaan hurjaakin hurjempaa hirviöiden ruokailua. Hirviöiden päivällislistalla oli limaklönttejä, kärpässieniä, liskonsilmiä ja keitettyjä käsiä. Ruokajuomana hirviöillä oli verta, jossa kellui jääpalana jäädytetty käsi. Osa hirviöistä pyrki Toivojen kotiin sisälle Halloween alkaa Konstista Valokuvaajamme ikuiisti hirviöiden ruokailun

9 Hermannin keittiössä Tällä kertaa Hermanni Toivon kokkipalstalla leivotaan. Joulun kunniaksi leivonnaisvalinnat ovat herkkupainotteisia. Jouluna syödään paljon, toteaa Hermanni. Siksi ohjeissakin on huomioitu annokset joulun mitan mukaan. Pullaa kananmuna-allergisille Juuri: 8 dl maitoa 100 g hiivaa, tai 4 ps kuivahiivaa 8 dl vehnäjauhoja Murenna hiiva kulhoon. Jos käytät tuorehiivaa, lämmitä maito ensin käden lämpöiseksi. Jos käytät kuivahiivaa, lämmitä maito ensin 42 asteiseksi. Lisää vehnäjauhot ja sekoita. Anna juuren olla noin 15 min peitettynä astiassa. 4 dl sokeria 6-8 tl kaardemummaa (ei pakollinen, jos syöjät eivät pidä kaardemummasta) dl vehnäjauhoja 300 g voita Lisää edellä luetellut aineet aiemmin valmistettuun juureen. Alusta taikinaa kädellä voimakkaasti vaivaten. Levitä pöydälle vehnäjauhoja ohuelti. Ota taikinasta pieniä paloja, joista leivot haluamasi laisia pullia. Laita leipomasi pullat pellille. Kohota pullia muovikelmun ja leivinliinan alla. Maito-sokeri seos Lämmitä noin 0,25 dl maitoa kattilassa sekoittaen ja lisää siihen noin 2 tl sokeria. Ota seos pois liedeltä, kun sokeri on liuennut maitoon. Voitele pullat maito-sokeri -seoksella. Paista pullat 225 asteisessa uunissa keskilämmöllä ja keskitasolla noin min ajan pullien koosta riippuen. Mustiikkapiirakka suurperheille (4 kpl) 1 annos pullataikinaa (kts. edellinen ohje) Täyte 4 l mustikoita ½ - 1 dl korppujauhoja 4 dl sokeria Taputtele ¼ taikinaa vuokaan (halkaisijaltaan 22 cm) leivinpaperin päälle. Anna kohota hetki. Ripottele päälle korppujauhot, mustikat ja sokeri. Voitele piirakka maito-sokeri -seoksella (kts. edellinen ohje). Paista 225 asteisessa uunissa keskilämmöllä ja keskitasolla noin 25 min ajan. Haarukkaleivät (n. 60 kpl) 200 g voita 2 dl sokeria 2 munaa 1 tl vaniljasokeria 2 tl leivinjauhetta 6 ½ dl vehnäjauhoja Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon munat. Lisää kaikki kuivat aineet. Jaa taikina kuuteenkymmeneen yhtäsuureen osaan. Pyöritä palaset palloiksi. Laita pallot pellille leivinpaperin päälle. Painele palloihin kuvioita haarukalla. Paista 200 asteisen uunin ylätasossa keskilämmöllä noin 10 min ajan.

10 Helmiinan onni onnettomuudessa Onnettomuus Marraskuun lopussa Heikin matkapuhelin soi hänen kävellessään Helmerin kanssa jäähallin yleisöluisteluvuorosta kotiin. Matkaa kotiin oli vielä noin viisisataa metriä. Soittaja oli Mari. Hän kertoi, että Helmiinalle oli tapahtunut onnettomuus ja että Heikin tulisi kiiruhtaa kotiin. Ruokapöydän päällä ollut vitriinikaappi oli tippunut Helmiinan päälle. Heikki kehoitti Helmeriä kulkemaan varovasti perässä teiden ylitse ja lähti juoksemaan luistinreppu selässään kohti kotia. Kotona näky oli hurja. Noin viisikymmentä kiloa painava vitriinikaappi oli pudonnut alas. Sen sisällä oli ollut ehkä saman verran lasi- ja posliinitavaroita, jotka olivat prstaleina pitkin ruokapöytää, ruokapöydän alustaa, olohuonetta ja keittiötä. Mari oli jo ehtinyt nostaa Helmiinan pois romahtaneen vitriinikaapin alta. Helmiina oli silmin nähden järkyttynyt, ehkä jopa lievässä shokissa. Hoito Heikki kiidätti Helmiinan terveyskeskukseen tutkittuaan ensin tytön päällisin puolin ja todettuaan, että ambulanssia ei tarvita. Otsassa oleva pieni verenvuoto piti myös tyrehdyttää. Mari oli juuri valmistanut lounaan, mutta sitä oli nyt turha tarjota Helmiinalle. Hätä oli pienellä tytöllä suuri. Terveyskeskuksesta Helmiina sai lähetteen lastenklinikalle. Siellä tutkittiin Helmiina varsin perusteellisesti. Tutkimussuunnitelmasta karsittiin lopuksi vain alavatsan ultraäänitutkimus, sillä muut testitulokset olivat oikein hyvät. Verta ei ollut virtsassa ja hemoglobiini oli verrattain korkea. Helmiina oli jopa ryhtynyt leikkimään toimenpidehuoneessa olleilla leikkikaluilla. Mikään ei viitannut jälkeenpäinkään siihen, että Helmiinalle olisi syntynyt fyysisiä vammoja. Henkinen trauma tuntuu olevan vielä muutaman viikon jälkeen tapahtumista kova, mutta lievenee jatkuvasti. Mitä oli tapahtunut? Jälkeenpäin oli pääteltävissä, että Helmiina oli avannut vitriinikaapin pariovet ja roikkunut niissä. Ehkäpä hän oli myös pomppinut samalla, sillä jälkeenpäinkin tarkastellen kaapin kiinnitys seinään oli järeää tekoa. Kun kaapin ovet olivat auki, Helmiinan painon aiheuttama voima ei kohdistunutkaan kaapin ja seinän välissä alaspäin vaan eteenpäin. Sitä kiinnikkeet eivät kestäneet. Kaappi irrotessaan kaatui otsalleen ja siis putosi puisella sohvalla seisseen Helmiinana päälle. Helmiina meni kaapista läpi. Joko hän läpäisi kaapin aukinaisista ovista tai sitten hänen päänsä rikkoi ovessa olleen lyijylasin. Kaapin keskihylly tuuppasi Helmiinan alas osuen rintakehään. Keskihylly ei ollut kiinteästi kiinni kaapissa, joten törmäysenergia jäi pieneksi. Kaatumisesta ja kaapin hyllyn alle jäämisestä saattoi olla jopa hyötyä, sillä lasinsiruja oli ympärillä aivan valtavasti. Helmiina ei päässyt liikkumaan kaapin alla ja luultavasti säästi siksi itsensä pahimmilta lasinsirujen viilloilta ja pistoilta. Lopputulos Helmiina on rauhoittunut onnettomuuden jälkeen selvästi. Vitriinikaappi sai elinikäisen tuomion ja sen kiinnitysreiät paklataan umpeen. Tällaisesta mylläkästä Helmiina selvisi miltei pelkällä säikähdyksellä.

11 Talousuutiset Muutostuulia pullonkeräysliiketoiminnassa Hermannin pullonkeräysbisnes on muuttanut vuoden kuluessa muotoaan. Hermanni havaitsi viime syksynä pulloja kerätessään puistossa polkupyörän, jonka päätti rehellisenä ihmisenä viedä poliisiasemalle. Hieman myöhemmin Hermanni löysi myös vaa an, joka oli pakattu korulippaaseen. Myös sen hän päätti viedä poliisiasemalle. Polkupyörästä saamansa provision innoittamana Hermanni on kerännyt merkittävän osan kaikista lähiseudun polkupyöristä ja toimittanut ne poliisille. Hermanni on houkutellut muutaman kaverinkin liiketoimiinsa mukaan, sillä yksin monen polkupyörän toimittaminen olisi liian työlästä. Liikekumppanukset ovat sopineet investoivansa tuotot kunnon juhliin. Hermanni kommentoi, että polkupyörien kerääminen on helpompaa ja siistimpää kuin pullojen kerääminen. Tuottokin on huomattavasti parempi. Pitää vain malttaa odottaa puoli vuotta. Hermanni muistuttaa, että on vain hyvä asia, jos poliisit löytävät polkupyörille oikean omistajan ja hänen provisionsa jää saamatta. Yllätys oli suuri, kun Hermannille tuli ilmoitus, että hän voisi noutaa 30% polkupyörän huutokauppahinnasta. Koruvaakaa sen sijaan tarjottiin takaisin Hermannille neljän euron säilytysmaksua vastaan. Sitä Hermanni piti kohtuuttomana ja luovutti vaa an valtiolle. Pietarin kalansaalis Hermanni ja Helmeri kävivät Lieksan matkallamme kokemassa Kotirannan katiskat. Saaliina oli yli kolmekymmentä kalaa, pääasiassa ahvenia. Pojat siivosivat itse kaikki kalat. Hermanni ja Helmeri mustikalla Serenaan Hermanni ja Helmeri sopivat isänsä Heikin kanssa elokuun alussa, että jos he keräävät yhdessä kaksikymmentä litraa mustikoita, menisivät he kaikki kolme päiväksi Serenaan. Pojat eivät tyytyneet pelkästään saavuttamaan tavoitetta vaan myös ylittivät sen. Kaikki kolme olivat hyvin tyytyväisiä lopputulokseen ja osasivat nauttia myös palkinnosta. Hermanni ja Helmeri halusivat sopimuksen mukaisesti käyttää koko päivän Serenassa. Sinne saavuttiinkin noin viisitoista minuuttia yli yhdentoista ja pois lähdettiin vasta kahdeksalta illalla. Hauskaa oli vaikka väsyttikin kommentoivat pojat. Uni maistui kaikille kolmelle seuraavana yönä hyvin. Niin on maistunut myös mustikkapiirakka ja muut herkut talven kuluessa.

12 Kuvia vuoden varrelta Hermannin laatima isänpäiväkakku Ja jos saippuaan hän luiskahtaa... Vesiputouksen alla Tilanne hallinnassa? Helmerin synttärit Kolme raavasta miestä Lieksassa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

Kahvihammasta kolottaa

Kahvihammasta kolottaa Kahvihammasta kolottaa Tumma suklaa ja appelsiini ne yhteen sopii ja niin sopii myös pähkinäinen kolumbialainen kahvi. Makuyhdistelmä suorastaan kaipaa kolumbialaisen kahvin pehmeyttä ja hienoista hedelmäisyyttä.

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund

Lisätiedot

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua.

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua. Agavesiirappi Agavesiirappia (agavenektari) kutsutaan Meksikossa myös hunajavedeksi. Agavesiirapin maku muistuttaakin jonkin verran hunajaa, ja nestemäisen koostumuksensa vuoksi sitä voi käyttää hunajan

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN LEIVONNAISIA Saskatoon-piirakka 175 g voita tai margariinia, nypi joukkoon vehnäjauhoja, lisää tilkka vettä tai kivennäisvettä, jotta taikinasta tulee tiivis. Haluttaessa

Lisätiedot

Kirkkopyhien leivosten reseptit

Kirkkopyhien leivosten reseptit Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

Väinön reseptit. Leivonnaiset ja jälkiruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Leivonnaiset ja jälkiruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Leivonnaiset ja jälkiruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Korvapuustit Marjakiisseli Muikkukukko Muikkunyytit Muikkupiiraat Pullat Pääsiäistorttu Sämpylät Täytekakku Valkosipuli-basilikapatonki

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu?

Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Vuoden 2012 Runebergin päivä sattuu sunnuntaille, joten valtaosalla suomalaisista on hyvin aikaa leipoa ja loihtia maittavat leivonnaiset itse. Kokeile

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

eksote Kahvipoydan kevyemmat herkut 1 (7) Sammonlahden Martat Kotitalous- ja ravitsemusneuvonta 17.3.2015

eksote Kahvipoydan kevyemmat herkut 1 (7) Sammonlahden Martat Kotitalous- ja ravitsemusneuvonta 17.3.2015 ~ Kahvipoydan kevyemmat herkut 1 (7) v A u Kahvipoydan kevyemmat herkut 2 (7) SAVUKALA-PINAAmPIIRAI(I

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

Porkkana - teeleipä (1. palkinto)

Porkkana - teeleipä (1. palkinto) Teeleipäreseptit Porkkana - teeleipä (1. palkinto) 1 ½ dl pikakaurahiutaleita 1 ½ dl hiivaleipäjauhoja 1 dl keitettyjä porkkanoita soseutettuna 1 tl leivinjauhetta ¾ dl rypsiöljyä 1½ dl maitoa Sekoita

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Marja-tuorejuustotorttu. Vaahdota rasva ja ruokokidesokeri kuohkeaksi,

Marja-tuorejuustotorttu. Vaahdota rasva ja ruokokidesokeri kuohkeaksi, MAKEAT PIIRAAT Makeat piiraat ovat yksi kotileivonnan suosituimmista leivonnaisista eikä ihme. Piiraat ovat yleensä helppotekoisia ja niiden makuun on totuttu jo lapsesta saakka. Suosituimpia piiraita

Lisätiedot

Herkkuja villiyrteistä

Herkkuja villiyrteistä Herkkuja villiyrteistä Raision Rinkan villiyrttikurssilla 3.6.2015 valmistettujen ja nautiskeltujen herkkujen reseptit Mirkka Karikoski & Timo Virta RAISION RINKKA RY HORSMA-RAPARPERIPIIRAKKA Horsman vartta

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Taikinassa on taikaa - maukkaat joulupullat muutaman niksin avulla

Taikinassa on taikaa - maukkaat joulupullat muutaman niksin avulla Taikinassa on taikaa - maukkaat joulupullat muutaman niksin avulla Kun joulukiireet pukkaavat päälle, voi leipomista helpottaa käyttämällä valmiita pakastetaikinoita tai jopa valmiita pakastepullia. Pullataikina

Lisätiedot

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin)

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin) HERKUT HEDELMÄKAKKU 6 dl vehnäjauhoja 1 rkl leivinjauhetta 4 dl vettä 180 g voita tai maidotonta margariinia 4 dl sokeria 180 g kuivattuja aprikooseja pilkottuina 3 munaa 375 g rusinoita 125 g coctailkirsikoita

Lisätiedot

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Tämä on tarina kunnan hoivakodin rakentamisesta. Päättävistä kunnan sedistä ja tädeistä, hoivakotipaikkaa tarvitsevista vanhuksista ja hoivakotien rakentajasta. Tämä tarina

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin Vastaleivottua Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin SpeltTILEIPÄ myslileipä Ruisleipä vähähiilarinen leipä Saksanpähkinäleipä puolikarkea leipä Foccacia LCHF leipä Brioche Joululeipä speltistä omenaleipä

Lisätiedot

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina EDELLINEN PÄIVÄ: pitää syödä hyvin, että jaksaa. KARKIT JA NAPOSTELTAVA OLISI SYYTÄ JÄTTÄÄ POIS. Hyvä tapa varsinkin ennen pääkisoja, on aloittaa

Lisätiedot

Parhaat Glögireseptit

Parhaat Glögireseptit Parhaat Glögireseptit Out of home MARLI GLÖGI -RESEPTIT Glögipunasipulit Glögi-puolukka ruisleipäset Jouluinen punakaalilisäke Panna cotta ja makea siirappi Glögiomenat ja kanelinen ranskankerma GLÖGIPUNASIPULIT

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Ihanimmat. Cupcake. reseptit

Ihanimmat. Cupcake. reseptit Ihanimmat Cupcake reseptit Tervetuloa Cupcake-maailmaan! Uuden Dr. Oetker Cupcake -sarjan tuotteilla ja muilla koristelutuotteillamme loihdit kekseliäimmät cupcake-leivokset haluat sitten hempeillä tai

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Artikkeli: Näillä ohjeilla onnistut piirakan leipomisessa!

Artikkeli: Näillä ohjeilla onnistut piirakan leipomisessa! Artikkeli: Näillä ohjeilla onnistut piirakan leipomisessa! Erilaiset piirakat ovat herkullisia tarjottavia niin suolaisina kuin makeinakin. Täytteeksi voi laittaa lähes mitä tahansa, vain mielikuvitus

Lisätiedot

SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE

SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE Onneksi olkoon pikkusisaruksestasi! Perheeseenne on syntynyt uusi perheenjäsen ja sinusta on tullut isosisko tai isoveli. Pienen sisaruksesi syntymä on ollut sinulle varmasti

Lisätiedot

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu Mausteinen bataatti-kikhernevuoka (noin 4-6 annosta) Tehdään tuplana! Bataattisose: 800 g bataattia 1-2 rkl margariinia kookosmaitoa suolaa Kikherneseos:

Lisätiedot

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta)

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta) NUTRIDRINK RESEPTIT 1. Kermainen rakuunakana riisillä 2. Tilli-tomaattilohi 3. Marjainen mannapuuro 4. Riisipuuro 5. Suklaamousse 6. Mokka-suklaapalat 7. Ananas-banaanismoothie 8. Banaanipannukakku 9.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

TERVEELLISET VÄLIPALAT

TERVEELLISET VÄLIPALAT LÄHTEET TERVEELLISET VÄLIPALAT Opasleh nen 1-2 luokkalaisille h p://www.diabetes.fi/diabetes etoa/ruoka h p://www.kasvikset.fi/ h p://www.pienipaatospaivassa.fi/ h p://www.sydanlii o.fi/ Arffman S., Partanen

Lisätiedot

Arjan Leivontanurkka 18.2.2009: vastauksia kysymyksiin

Arjan Leivontanurkka 18.2.2009: vastauksia kysymyksiin Arjan Leivontanurkka 18.2.2009: vastauksia kysymyksiin Miksi pullapitkoni vain leviää nostettaessa eikä nouse niin kuin pitää, onko taikina liian löysää? T: jauhopeukalo (2009.02.16 09:57:27) Voi olla

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

Reseptit TUOTE- RESEPTIT. www.leipurin.com

Reseptit TUOTE- RESEPTIT. www.leipurin.com TUOTE- RESEPTIT www.leipurin.com 3 Fantasia-pohjat Pähkinä- Mantelipohja pohja 1.500 g 1.500 g Leipurin Fantasia-Mix 480 g 480 g Leipurin Rypsiöljy 240 g 240 g Whirl 720 g 720 g vesi 150 g - Hasselpähkinätäyte

Lisätiedot

goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa

goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa Krista Gross Kroppa ja mieli pysyvät virkeänä, kun syö monipuolisesti ja säännöllisesti. Ihan tavallista kotiruokaa, terveellisiä välipaloja ja tarpeeksi nestettä

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Ruokailoa päiväkotien arkeen! Vinkkejä rentoon ruokakasvatukseen. Copyright Tampereen Ateria

Ruokailoa päiväkotien arkeen! Vinkkejä rentoon ruokakasvatukseen. Copyright Tampereen Ateria Ruokailoa päiväkotien arkeen! Vinkkejä rentoon ruokakasvatukseen Copyright Tampereen Ateria TERVETULOA SAPEREN PARIIN Hyvä varhaiskasvatuksen ammattilainen Sapere on ruokakasvatusmenetelmä, jossa lapset

Lisätiedot

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä?

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Kun aurinko paistaa kesällä, moni haluaa mieluummin viettää aikaa ulkona kuin keittiössä. Hellan ääressä kuluu vähemmän aikaa, kun ruoka tehdään helpoista raaka-aineista

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa AURAJOEN UINTI Vesitaituriksi Turussa UIMARIN POLKU Uimarin polun tarkoituksena on selvittää uimarille ja vanhemmille uintiharrastuksen kulkua uimakoulusta aina kilpauintiin asti. Aurajoen Uinti ry haluaa

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset. Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.fi Monestihan sitä syyvään kolomenlaesta kalloo, Kekrinajan

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Hyvät eväät läpi lapsuuden

Hyvät eväät läpi lapsuuden Hyvät eväät läpi lapsuuden 1 ILTAPALA Taikasanoina monipuolisuus ja säännöllisyys Monipuolinen ruokavalio ja säännölliset ruokaajat tarjoavat lapselle sopivasti energiaa ja ravintoaineita kasvun ja kehittymisen

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 17-24 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 UUNIPASTA SOIJAROUHEEN, KURPITSAN JA VUOHENJUUSTON KERA Ainesosat Neljälle 750 g kuutioitua kurpitsaa oliiviöljyä suolaa, pippuria 300 g rigatoni- tai pennepastaa

Lisätiedot

Ohjeita lapsiperheille

Ohjeita lapsiperheille Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT

Lisätiedot

Gluteenittomia herkkuja kaikkien makuun!

Gluteenittomia herkkuja kaikkien makuun! Gluteenittomia herkkuja kaikkien makuun! MIKÄ ON KELIAKIA? Keliakia on sairaus, jossa vehnän, rukiin ja ohran gluteeni vaurioittaa ohutsuolen limakalvoa. Keliakian hoitona on jatkuva gluteeniton ruokavalio:

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä,

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, Nina Kivirasi Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, mutta hänen mielestä ammattikoulu on paljon

Lisätiedot

1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, )

1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, ) ALAKOULUT Luokat 1 2 Kuvasta tarinaksi Tarvikkeet: Sanoma- ja aikakauslehtiä, sakset 1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, ) 2. Oppilaat

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Camelinaöljy on aito ja ekologisesti viljelty suomalainen luonnontuote, joka on omaisuuksiltaan ja laadultaan ainutlaatuinen ja jonka valmistamisessa on otettu

Lisätiedot

Leivo kokojyväjauhoilla

Leivo kokojyväjauhoilla Leivo kokojyväjauhoilla Johdanto...3 Kokojyväjauhon perusominaisuudet...4 Reseptejä...6 Puurot ja myslit...6 Pikapuuro 2 henkilölle...6 Tuorepuuro...6 Marjapöperö...6 Mysli...7 Suolaiset leivonnaiset...8

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

VOIWIENEREIDEN VALMISTUS

VOIWIENEREIDEN VALMISTUS VOIWIENEREIDEN VALMISTUS Wienertaikina muodostuu vuorottaisista voi- ja perustaikinakerroksista. Voikerrosten tehtävänä on estää taikinakerrosten liimautuminen toisiinsa ja pidättää taikinasta muodostuva

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus SUOMEN RAHAPAJA RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus Lokakuu 2010 Toimitusjohtaja Tina Wessman & KTT Mirjami Lehikoinen/Qualitems Oy 10/2010 1 TAVOITE Kartoittaa ala-aste-ikäisten lasten

Lisätiedot

Ihanaa maistuvaa joulua!

Ihanaa maistuvaa joulua! Ihanaa maistuvaa joulua! Hyvästä ruoasta tulee hyvä olo. Olemme koonneet sinulle joulun perinteisiä ja uudenlaisiakin reseptejä maistuvalla ja terveellisellä tavalla tehtynä. Kaikki ohjeet ovat sokerittomia,

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ

KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ PCS-kuvasymbolien tekijänoikeudet omistaa Mayer- Johnson Inc., suomennokset Oy Comp-Aid Ltd. Kuvasymboleja ei saa kopioida tai käyttää muussa muodossa

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Power PUHTI PUUROAAMIAINEN Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Chatti AAMUTORKUN SÄMPYLÄAAMIAINEN Groovy AAMUVIRKUN MARJAMUNAKAS Marjoilla menoksi!

Lisätiedot

IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET

IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET Suolaiset leivonnaiset Broileripiiras Kasvispiirakka Lohipiiras Poropiiraat Sadonkorjuupiiras Sämpylät Makeat leivonnaiset Crete Garbot Muunnos Mustikkaleivoksiksi

Lisätiedot

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Koulun tutustumispäivä Vinkkejä opettajalle Varaa oppilaille lyijykynät, kumit ja puuvärit (keltainen, sininen, punainen, ruskea). Kouluun ja omaan uuteen

Lisätiedot

Pallon parasta ruokaa

Pallon parasta ruokaa YHTEISTYÖSSÄ EKOLOGISEN JALANJÄLJEN PIENENTÄMISEKSI YMPÄRISTÖ- KASVATUS Pallon parasta ruokaa Vinkkejä ruuasta sinun ja maapallon parhaaksi Ruualla on merkitystä Joka päivä pitää syödä eikä ole sama, mitä

Lisätiedot

MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015

MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015 MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015 Laadunvalvonta: Dantelli-tuotemerkin alla olevat kaikki tuotteet valmistetaan tehtailla, jotka täyttävät laadunvalvonnan ja sosiaalisen vastuun valvonnan

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

KOKKIKERHO. reseptivihko Kevät 2014

KOKKIKERHO. reseptivihko Kevät 2014 KOKKIKERHO reseptivihko Kevät 2014 Kokkikerhon reseptit Pizza ja pirtelö 4 Browniet jäätelön kera 6 Pestopasta 7 laskiaispulla ja kaakao 8 kalakeitto ja suklaabanaanirahka 10 Dippikasvikset ja suklaakääretorttu

Lisätiedot

Epäonnen mämmi. Mämmin teko

Epäonnen mämmi. Mämmin teko Epäonnen mämmi Tee-se-itse-palstojen lukemiseen liittyy turhautumisen mahdollisuus. Yleensä kirjoittaja näyttää suvereenisti, miten hän ilmeenkään värähtämättä pääsee toivottoman hankalasta näpräilytilanteesta

Lisätiedot