SISÄLMYSLUETTELO. Kuvat: Juulia Kalavainen

Transkriptio

1

2 SISÄLMYSLUETTELO Pääkirjoitus Luonnontieteet = yleissivistys? Muistikuvia Barcelonasta Toopeli Kolmosten kohokohdat Betonikuutiossa tapahtunutta Abioikeus Newyorkilaisia Jäähyväiset betonikohdulle Oras: Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun oppilaslehti Päätoimittaja: Juulia Kalavainen Kansi: Volter Rechardt Toimitus 1/2012: Erik Immonen, Siyan Zhuang, Pinja Saarikoski,Volter Rechardt, Lauri Grünthal, Elina Kukkavuori, Eve Kuitunen, 3C:n pikkuenkelit, Juulia Kalavainen Taitto: Juulia Kalavainen Kuvat: Juulia Kalavainen

3 //PÄÄKIRJOITUS//EDITORIAL// Pää (lat. caput) on selkärankaisilla ruumiinosa, jossa tavallisesti sijaitsevat aivot sekä tärkeimmät aistit kuten näkö-, kuulo-, tasapaino-, maku- ja hajuaisti. Päälle antaa muodon kallo, joka suojaa aivoja. Ihmisvauvoilla kallo on avoin päälaella, mutta kasvaa iän myötä umpeen. Tätä kutsutaan myös aukileeksi. Useimpien eläinten päähän kuuluvat korvat, nenä, silmät ja suu. Ihmisen pään etuosaa sanotaan kasvoiksi. Aikuisen ihmisen pää painaa noin 4,5-5 kiloa. Ihmiset syntyvät yleensä pää edellä. In anatomy, the head of an animal is the rostral part (from anatomical position) that usually comprises the brain, eyes, ears, nose and mouth (all of which aid in various sensory functions, such as sight, hearing, smell, and taste). In human anatomy, the head is the upper portion of the human body. It supports the face and is maintained by the skull, which itself encloses the brain. Humans have the largest head size relative to body size of any species. An adult human head weighs about 4.5 to 5 kilograms. - Päätoimittaja - Head Coach (Wikipedia pelastaa laiskan opiskelijan ja inspiraation puutteesta kärsivän runosielun)

4 Jokainen itseäänkunnioittava lukiolainen tietää, mitä riboosi on. Järkytykseni oli suuri, kun opettaja päästi tämän lauseen suustaan. Alkujärkytystä seurasi pettymys. Sama opettaja oli aiemmin väheksynyt monipuolisen kielitaidon merkitystä vihjaamalla, että jos joku osaa kymmentä kieltä, tuollainen henkilö luultavasti osaa sanoa vain en tiedä kymmenellä eri kielellä. Näin ollen kielitaidosta ei ole hänelle mitään hyötyä. Opettaja osoitti selkeästi pitävänsä opettamaansa ainetta äärettömän paljon tärkeämpänä kuin muita opetussuunitelmaan sisältyviä aineita. Mitään varsinaisia perusteluita ei kuultu sille, miksi riboosi on niin kovin tärkeä asia jokaiselle lukiolaiselle. Ei myöskään sille, miksi joku kymmentä kieltä osaava kykenisi sanomaan ainoastaan en tiedä eri kielillä. Toivottavasti tällaiset lausahdukset ovat jonkinlaista ironiaa. Opettajien asiantuntemus omilla aloillaan on epäilemättä laajaa. Viime kädessä kyseessä on vain osoitus suuremman ilmiön levinneisyydestä. Yhteiskunnassamme matematiikkaa ja luonnontieteitä arvostetaan yleisesti huomattavasti enemmän kuin muita tieteenaloja. Matemaattista osaamista pidetään usein jonkinlaisena osoituksena ihmisen yleisestä älykkyydestä, ja yhä useampi tuntuu pitävän muun muassa kirjallisuutta ja filosofiaa tarpeettomana ajanhaaskauksena. Mikäli joku taas

5 ei kykene hahmottamaan polynomien laskukaavoja, kyseessä on monien mielestä laiskuus, typeryys, tai molemmat. Teksti: Erik Immonen Kuvat: Siyan Zhuang Ajauduin taannoin erään tuttuni kanssa keskusteluun juuri matematiikan ja humanististen tieteiden mielekkyydestä. Hänen mielestään lähinnä lukuihin ja kaavoihin perustuvat asiat, joista on välitöntä ja konkreettista hyötyä, ovat varsinaisesti mielekkäitä. Erityisesti hän korosti pitävänsä kaikkea kirjallisuuden ja uskontojen tuntemusta turhana. Näistä varsinkin jälkimmäinen taas on minulle hyvin läheinen asia. Yritin turhaan selittää, kuinka yhteiskunta, joka arvostaa vain konkreettista ja ilmeistä hyötyä ihmisen ajatusten ja älyllisten, aineettomien saavutusten kustannuksella on henkisesti köyhä.

6 Usein kuulee silti sanottavan, että liikemies ja lääkäri ovat yhteiskunnalle hyödyllisempiä kuin kirjailija tai runoilija, tai että jälkimmäiset ovat jopa turhia. Kukaan ei kehtaisi sanoa, että kirurgi on haihattelija, mutta esimerkiksi Suomen johtavaa islamasiantuntijaa, runojakin julkaissutta Jaakko Hämeen-Anttilaa olen kyllä kuullut luonnehdittavan näin. Kenties voidaan argumentoida, että kirurgi on sikäli hyödyllisempi kuin islam-tutkija, että hänen työnsä liittyy konkreettisesti ihmishenkien pelastamiseen. Hämeen-Anttila ei kuitenkaan missään nimessä ole mikään haihattelija. Hän on työllään ja kirjoillaan tehnyt suomalaisten enemmistölle perinteisesti vierasta ja etäistä, mutta Euroopassakin väistämättä maahanmuuton myötä yleistyvää ajatusmaailmaa ymmärrettävämmäksi. Kaunokirjallisuuden keinoin eri aikakausien kirjailijat taas kuvaavat teoksissaan aikansa ilmiöitä, arvoja ja ajatuksia, joita vasten voimme peilata omaa aikaamme ja siten kehittää ajatteluamme ja itseämme. Sivistynyt yhteiskunta arvostaa tietoa ja myös ihmisen henkisiä, ei pelkästään materiaalisia saavutuksia. Kuitenkin jopa opetussuunnitelma suosii matematiikka erikoisella tavalla. Lukiossa esimerkiksi lyhyttä matematiikkaa on kuusi pakollista kurssia, joista onneksi voi erityistehtävän saaneissa lukioissa tunnetusti jättää puolet suorittamatta. Ei ole mitään erityistä syytä, miksi kaikkien olisi luettava matematiikkaa kuuden kurssin verran. Monen täysin tavallisen ihmisen elämän kannalta monomit, polynomit ja koordinaatistot ovat

7 melko yhdentekeviä. On paljon myös sellaisia aloja, joissa mutkikkaampaa matematiikkaa ei tarvita. Onkin tavallaan huvittavaa, miten voimakkaasti ihmisten mieliin on iskostunut ajatus, että perehtyminen matematiikkaan ja luonnontieteisiin on jotenkin kaikille välttämätöntä. Miksi niin moni suhtautuu niihin kuin johonkin kultaiseen vasikkaan, jota pitää palvoa kyseenalaistamatta? Miten voi olla, että joidenkin mielestä hyvä yleissivistys kattaa lähinnä riboosit, hiiliketjut ja kardinaaliluvut? Selvyyden vuoksi: riboosi on ilmeisesti jonkinlainen hiilihydraatti. Tieto saattaa olla yhdelle hyvinkin tärkeä, mutta toiselle täysin yhdentekevä. Mitään universaalista merkitystä tällä tiedonjyvällä ei ole. En siis hyväksy väitettä, että termi kuuluisi jokaisen lukiolaisen yleissivistykseen. Kyseessähän on pelkkä pieni yksityiskohta. Vaikka mikään oikea tieto ei ole sinänsä turhaa, riboosin tunteminen lienee välttämätöntä lähinnä kemianlukijoille. Matematiikka ja luonnontieteet ansaitsevat tulla arvostetuksi tieteinä tieteiden joukossa. Nostoa jalustalle muiden tieteiden yläpuolelle ne eivät ansaitse. Tämä on riboosin rakennekaava.

8 Muistikuvia Barcelonasta. Marraskuun 23. päivänä yöllä kymmenen aikaan astuin bussista ulos ja vedin ensimmäisen henkäyksen Barcelonan ilmaa. Se tuoksu muistutti etäisesti synnyinkaupunkiani; tunsin oloni hetkessä kotoisaksi. Silloin oli rauhallista, katulamppujen himmeähkö keltainen valo valaisi korkeiden kerrostalojen välissä olevan hiljaisen kadun. Katsoessani ylös huomasin katolla olevat vihreällä neonvalolla valaistut kirjaimet Hotel Lleo. Olimme perillä. Viime marraskuussa kävin SYKin kamarikuoron kanssa kuoromatkalla auringoisessa Barcelonassa. Kaupungin lukuisat kasvot ominaispiirteineen jättivät mieleeni unohtumattomat muistikuvat. Paikallinen pääkävelykatu La Rambla toimi pettämättömänä maamerkkinä. Vanhan kaupungin kaduista näkyi ajan kuluttama mattapinta ja varsinkin pienten kujien kiveyksien päällä kävellessä tunsi, kuinka historian karkea hiekkapaperi oli jättänyt jälkensä.

9 Kujilla kävellessä törmäsi usein hedelmä- ja vihanneskojuihin, jotka myyvät tuoretta paikallista satoa. Pikkukojuja ja pienperheyrityksiä oli kaiken kokoisissa kujilla enemmän kuin yllin kyllin, osa niistä oli itseään toistavia turistikrääsän löytöpaikkoja, joiden sisäänkäynnin edustalla riippui FC Barcelonan sinipunainen pelipaita ja -housut, kun toiset taas tarjosivat manteliherkkua tai käsintehtyjä puunukkeja. Kapeat mutta turvallisen oloiset kujat muodostivat tiheän verkoston pääkävelykatu La Ramblan molemmin puolin, mikä tarjosi meidän kaltaisille satunnaisille matkaajille aimo annoksen tekemistä ja ihmeteltävää. Suuremmilla kaduilla tien pikkukojut muuttuivat kahviloiksi, ravintoloiksi ja hotelleiksi, ja vielä suuremmilla kadunvarsilla loisti nimikkäiden kansainvälisten liikeketjujen logoja ostoskeskuksien seassa. Huomionarvoista kaikkialla oli jalankulkijoiden paljous; monet kadut ja kapeat kujat oli tarkoitettu kävelijöille, eikä niihin milläään olisi kätevästi autolla päässyt. Skoottereita oli runsaasti suurempien katujen reunoilla riviin parkeerattuna, ja niillä pääsi nokkelasti pienemmille kujiin. Barcelonan kaupunki on puoliksi korkeiden kukkuloiden ympäröimä, mutta laakson keskellä maa on tasaista; etelässä ja kaakossa sijaitsee Välimeren ranta. Ranta-alue on avara ja leveä. Kaupungin ydin on kaavoitettu korttelimaisesti ja infrastruktuuri on vanhaa ja perinteikästä. Lukuisten katedraalien tornit sekä satunnaiset pilvenpiirtäjät tunkeutuvat tiheän kaupunkiviidakon yläpuolelle. Antoni Gaudí oli mestariluokan arkkitehti. Se tuli selväksi koko kuorolle viimeistään matkan toisena päivänä, kun turistioppaamme lopet-

10 ti turistikieroksemme esiteltyään massiivisen katedraalin, Sagrada Familian, Barcelonan symbolin, jonka suunnitteli Antoni Gaudí yli satavuotta sitten, ja jonka rakennustyöt ovat yhä kesken. Katedraalin kaksitoista pientä tornia edustavat kahtatoista apostolia, neljä korkeampaa tornia evankelistoja, toiseksi suurin torni symboloi Neitsyt Mariaa, ja korkein torni on pyhitetty itse Kristukselle. Suurimman tornin korkeus on 173 metriä. Matkan aikana kävimme useammassa katedraalissa esittämässä ohjelmaamme. Pystyn kuulemaan korvissani vieläkin sen erikoisen kaiun, jonka korkean kirkkosalin ominainen akustiikka synnytti. Katedraalien kylmän jykevässä olemuksessa piili voimaa, jonkinlaista näkymätöntä, mutta silti ehdotonta auktoriteettia. Kun seisoin alttarin luona katse kirkon avonaiseen tilaan suunnattuna sisältäni kumpusi tarve kuunnella sitä kaikuvaa hiljaisuutta, jota koko rakennelma oli hengittänyt sen luomishetkestä alkaen. Kolmantena päivänä kuljimme pienen porukan kanssa jalan kukkulan juurella olevasta taidemuseosta Montjuïcin kukkulan huipulla sijaitsevaan historialliseen linnaan. Tuon patikkamatkan aikana kaupunkimaisema vetäytyi askel askeleelta etäisemmäksi ja pienemmäksi, meri sitä vastoin kohosi ja kasvoi mahtavammaksi. Maisema eli kävelytahdimme mukana. Kiemurteleva tie välillä kaarsi niin, että puuistutuksien aukkojen lävitse näki estoitta koko laajan maiseman, ja silloin teki aina mieli pysähtyä hetkeksi ihailemaan näkyä. Saavuttuamme määränpäähän maisema oli kehittynyt huippuunsa ja koko kaupunki ympäristöineen avautui kokonaisuudessaan. Aava Välimeri au-

11 kesi sinisenä verhona silmänkantamattomiin. Tummempi sininen meri ja vaaleansininen eteerinen taivas yhdistyivät kaukana horisontin kohdalla himmeään viivaan. Näky oli aivan henkeäsalpaava, kaupunki näyttäytyi alla harmaankeltaisena massana, josta silloin tällöin pilkisti muutama yksittäinen katedraalin torni tai satunnainen pilvenpiirtäjä; katse vaelsi vastapuolen kukkuloista merellä oleviin valkoisiin juoviin. Maiseman moniulotteisuus, laajat perspektiivit ja huimat korkeuserot tuntuivat aivan käsittämättömiltä. Kaiteeseen nojatessa saattoi vain tuijottaa tätä täydellistä maisemaa ajankäsitys täysin hälvenneenä. Ajatukseni harhailivat itselleni tuntemattomissa sfääreissä. Teksti: Siyan Zhuang Kuvat: Jukka Niiranen& Ruut Lonkila

12 //TOOPELI// Sarjakuva: Elina Kukkavuori Pilakuvat: 3C:n tytöt a) b) c) d) e) Onpa hullunkurisen näköistä porukkaa! Tunnistatko, ketkä Sykin opettajat ovat kuvattuina pilapiirroksissa? a)juha Haapaniemi, b)sampo Aurell, c) Hannele Ambrosie, d) Matti Tapola, e) Eevamari

13 Sarjakuva: Kala On that day everyone was talking about it - the spring! As I watched children playing in the yard during my social studies class, soap bubbles started to float in through the open window. No one noticed when the teacher s head turned into a bubble.

14 Kolmosten kohokohdat Koulumme nuorimmat oppilaat, kolmasluokkalaiset, aloittivat viime syksynä ensimmäisen vuotensa Sykissä. Kolmosia odottavan seuraavan seitsemän vuoden aikana harmaa betonirakennus muodostunee heille tutuksi ja turvalliseksi oppimisympäristöksi. Uusi alku uudessa ympäristössä on aina kuitenkin aika jännittävä ja yllätyksiä täynnä. 3C-luokan tytöt kirjoittivat pian loppua lähenevän lukuvuotensa huippuhetkistä ja hauskimmista kohokohdista. Rutiineihin turtuneiden lukiolaisenkaan ei käy kiistäminen siitä, että jäätelöpäivät piristävät kaikkien päivää ja lomat ovat parhaita. Ensimmäinen koulupäivä merkitsi kolmosille tosi paljon. Silloin me saimme ensimmäiset kaverit ja se on tärkeää. Seikkailuilta oli jännittävä monien mielestä. Myös minun mielestäni.

15 Ensimmäinen tunti isosiskojen kanssa oli hassu. Me leikittiin koko tunti peukkuleikkiä. Sitten viikko me leikittiin heidän kanssa joka päivä, myös välitunneilla. Syysmarkkinoilla oli hauskaa, koska siellä oli paljon herkkuja. Kaikki nuo ovat hyviä, MUTTA LOMAT OVAT PARHAI- TA!!! Teksti: Hannelen enkelit luokalta 3C Kuvat: Juulia Kalavainen Robin Hood - ja Kissankello-näytelmät olivat kivoja. Monet tykkäävät käydä kirjastossa. Kirjastossa on tosi paljon kiiinnostavia kirjoja: Maukat ja Väykät, Harry Potterit, Risto Räppääjät, Ellat, Muumit ja muita. Kirjailijan vierailu oli kolmosille kunnon tapahtuma. Oli hyvä saada tietää jotain kirjailijan elämästä. Muistat varmaan tonttutanssit. Minulla on vieläkin niistä korvamato: soita, sormia napsutteele..., porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki..., taas toivotus hyvän joulun, taas toivotus hyvän joulun...

16 Betonikuutiossa tapahtunutta Kansanedustaja Pekka Haavisto vieraili SYK: ssa helmikuussa. Haavisto kertoi lukiolaisille pidetyssä tilaisuudessa mielenkiintoisesti omasta urastaan ulkopolitiikan parissa ja tehtävistään YK:ssa kansainvälisten konfliktien ratkaisijana. Pekka Haavisto piiritettiin tilaisuuden jälkeen juhla-aulassa, kun innokkaat koululaiset halusivat karismaattiselta esiintyjältä nimikirjoituksia. Kakkonen on ykkönen! Every day I m shufflin Abiturientit tanssivat ja juhlivat tutun railakkaaseen tapaan juhla-aulassa penkkaripäivänä. Sykin abit heittelivät satoja kiloja karkkia oppilaille ja vähän vanhemmillekin makeannälkäisille sivullisille. Tulevien ylioppilaiden lähdettyä jäljelle jääneet lukion toisluokkalaiset tanssivat illalla tyylikkäästi vanhojen tansseja.

17 Kuvat: Leena Paasio-Leimola & Liisa Lampi Uutiset: Juulia Kalavainen Kaikkien suureksi ihmetykseksi koulun pihaa peittänyt ikirouta suli kuitenkin lopulta. Kukaan ei voinut enää epäillä kevään tuloa siinä vaiheessa, kun peruskoululaiset kaivoivat hyppynarut ja muut ulkopelit esille. Naruhyppelyn, kirkonrotan ja muiden klassikoiden suosio ei ole talven aikana hiipunut. Nallekarhu, nallekarhu tule sisälle, pyöri ympäri, niiaa, kumarra, potkaise, kiljaise, mene nukkumaan... Kroppa! Hyi mikä ilmaus - sitä ei tarvita!! Perinteinen abinäytelmä hurmasi toukokuussa yleisönsä. Sekä opettajat että oppilaat pitivät Liisa Lammen Molièren Oppineita naisiakomedian tulkinnasta, jossa nähtiin huikeita roolisuorituksia hersyvän hauskan huumorin säestyksellä.

18 ABIOIKEUS säilyttämisen arvoinen perinne? Abioikeus tarkoittaa koulun vanhimpien oppilaiden oikeutta ottaa haltuunsa biljardipöytä sekä Teinikunnan tilan välineistö. Abioikeus kirjattiin TK: n virallisiin sääntöihin yleiskokouksessa keväällä 2011, ja käytännössä se tarkoittaa juuri sitä, mitä säännöissä lukee: nuorempien lukiolaisten sortamista. Mutta miksi abeilla on oikeus keskeyttää vaikkapa biljardipeli? Abioikeuden virallistaneessa kokouksessa oikeuden puolestapuhujien suosituin argumentti oli jokaisen vuoro koittaa aikanaan. Siis vuoro päästä ohittamaan ja pitämään itseään muita parempana. Onko abioikeus tosiaan vaivansa väärti ja odottavatko Suomen parhaisiin lukioihin lukeutuvan SYK:n lukion opiskelijat tosiaan vuoroaan päästä sortamaan muita? Abioikeuden käyttö lisää osaltaan sen kannatusta. Kun abit sotkevat pallot kesken biljardipelin huutaen abioikeus!, alkaa pelaajia harmittaa ja abivuotta ja omaa vuoroa odotetaan entistä kiihkeämmin; sorto kostetaan sortamalla. Silmä silmästä, hammas hampaasta ja biljardipeli biljardipelistä, sitähän abioikeus on. Kyse on myös manipuloinnista ja abien vaikutusvallasta. Kevään 2011 yleiskokouksessa abioikeudesta järjestettiin muodollinen äänestys, mutta tosiasiassa asia vietiin viidakon lakia soveltaen läpi. Kiihkeä palo-

19 puhe abioikeuden puolesta ja kovaääninen puolustus saivat puolelleen enemmän tietämättömiä, ja selvä lukiolaisten enemmistö äänesti joko puolesta tai tyhjää, suuri osa todennäköisesti edes tietämättä mistä oikeastaan oli kyse. Lukiolaisten yleinen kanta abioikeuteen on epävarman hyväksy- Teksti: Lauri Grunthal Kuva: Juulia Kalavainen vä: Emmä oikeen tiiä ja Kai se on ihan ok ja Kyllä mekin ollaan joskus abeja. Perinnettä on hankala katkaista, sillä kukaan ei halua kuulua ensimmäiseen ikäluokkaan ilman abioikeutta. Mutta onko abioikeuden kaltainen sortamisperinne tosiaan säilyttämisen arvoinen? Enemmistön mielestä ilmeisesti on. Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä: p*ska on hyvää. - Matti Tiilikainen, R.I.P

20 NEWYORKILAISIA Mietteitä ja tunnelmia konferenssimatkalta New Yorkiin Yhdistyneiden Kansakuntien päämajaan. Ensimmäinen kertani New Yorkissa. Tuntui vaikealta kuvitella ennen lähtöä, että mikään pääsisi yllättämään matkalla. Kaupunki, jonka kaikki tuntevat vaikka eivät olisi koskaan siellä käyneet, kiitos lukemattomien elokuvien, kirjojen ja televisiosarjojen. Mutta silti se pääsi yllättämään. Kaikki tuntui suurelta. Se oli ensimmäinen ajatus saapumisen jälkeen. Oli vaikea kuvitella, että niin korkeita rakennuksia edes tarvittaisiin johonkin. Niin suuria kauppoja, ja niin värikkäitä mainoksia. Toinen ajatus, joka minulle heräsi, oli kysymys. Olenko tosiaan Yhdysvalloissa? Toki kaikki tuntui olevan suurta ja ihmeellistä, niin kuin olin kuullut huhuttavan, mutta ihmiset, he olivat erilaisia: pieniä, suuria, pitkiä, lyhyitä, kauniita, komeita, venäläisiä, kiinalaisia, ranskalaisia, suomalaisia, mutta kuka heistä oli yhdysvaltalainen? Koko matkaamme kuvasti alusta lähtien hyvin tämä kansainvälisyyden tunnelma. Konferenssiin osallistui nuoria ympäri maailman. Heti ensimmäisenä aamuna pääsimme osallistumaan eräänlaiseen kulttuuriesitykseen, jossa näimme ja kuulimme sekä saksalaista laulua, japanilaista ja intialaista tanssia, kansallislauluja, yleisesti hienoa show ta ja pääsimme jopa itse

21 esiintymään. Hienointa oli, että aamun tunnelma tuntui jatkuvan kaduille asti koko loppuviikon. Joka kadunkulmasta löytyi jotain uutta, erilaista, käsittämättömän paikkaan kuulumatonta, ja silti harmonista. Teksti: Pinja Saarikoski Kuvat: Ruut Lonkila Silläkin riskillä, että kuulostan kliseiseltä, täytyy sanoa, etten olisi voinut kuvitella osuvampaa paikkaa Yhdistyneiden Kansakuntien konferenssille kuin New York: juutalaiset, kiinalaiset, meksikolaiset, intialaiset, ranskalaiset ja me suomalaiset kaikki muodostimme osan kaupungin katukuvaa, ja erilaisuudessamme tuntui siltä, että kaikki kuuluimme juuri sinne. YK:n symbolinen merkitys kansakuntien yhteentuojana ja muutaman päivän ajan niin monien maailman nuorten yhdistäjänä oli mielestäni tärkein käteen jäävä kokemus. Ehkä seison yksin tämän mielipiteeni kanssa, mutta päällimmäiseksi mieleeni jäi kuva kaupungista ja yhteisöstä, jossa kaikki ovat juuri sitä mitä ovatkin ja silti osa suurempaa kokonaisuutta. Ehkä tämä juuri on YK: n perusajatus. He ovat kaikki yhtenäisesti eri maalaisia, he ovat kaikki kansainvälisiä. He ovat newyorkilaisia.

22 Teksti: Emilia, eikun Eve Kuitunen Jäähyväiset betonikohdulle Taas on tullut sen aika vapun, siitepölyallergian ja lopulta lakkiaispäivän. Siitä huolimatta, miten hyvin tai huonosti oppilas on koulussa viihtynyt viimeiset 3-10 vuotta tai miten kovasti koulun loppumista odoteltiin perjantaiiltapäivän viimeisillä ranskantunneilla, on tietynlainen haikeuden tunne varmasti väistämätön. Asioiden loppuminen ja uusien etappien tavoittaminen tuo mukanaan jännittäviä tutkimusmatkoja, mutta myös turvattomuutta, joka voi kostuttaa silmät yhtä hyvin kuin siemenkasvien heteiden jauhe. Seikkailulle lähtiessä tulee hyvä varustus tarpeeseen, eikä kouluympäristössäkään epäröidä korostaa keväisin niitä eväitä, jotka tuoreet ylioppilaat ovat saaneet kouraansa lämpöisestä betonikohdusta. Kyseessä eivät ole nyt Amican himoitut pinaattiletut, vaan ne asiat, joita olemme Sykissä oppineet ja jotka kuulostavat hyvältä juhlapuheessa vanhemmille. Jokainen on varmasti oppinut koulumme pitkästä historiasta ja piiloarvopohjasta jotain: akateemista osaamista, oppilaiden koetulokset. Tietysti meille jää käteen koulusta muu-

23 takin, kuin kaunis pala paperia. Kenties olemme kaiken kokemamme jälkeen itsevarmempia, parempia sietämään paineita ja tietoisia siitä, ettei lukiossa kannata valita ainakaan terveystiedon verkkokurssia. Koulu jättää meihin jälkensä, mutta entä oma jälkemme? Vaikutinkohan minä millään tavalla laitokseen tai opettajakuntaan, joka hyvästelee vuosittain satoja nuoria aikuisia? Olisi romanttista ajatella olleeni jonkinlainen mieleenpainuva hahmo ihmisvirrassa, mutta samalla tiedostan, että kolmen vuoden jälkeen olen ryhmänohjaajalle yhä yleensä Emilia, enkä Eveliina. Kun kuvisluokan hyllyillä pölyttyneet viritelmäni lasketaan alas, jääkö minusta tänne mitään jäljelle? Itsensä voi tuntea helposti pieneksi, yksinäiseksi tai vähäpätöiseksi ohikiitäväksi suorittajaksi muiden joukossa, jolloin on hyvä muistaa lievästi korni ja itsetuntoa hivelevä asia, jonka keksin juuri. Me olemme Syk. Sinä olet Syk, minä olen Syk, Sykkiä ei ole ilman osallisuuttamme. Osallistuaakseen ei tarvitse olla edes Daniel Sazonov tai teinikunnan aktiivijäsen. Riittää, että on olemassa, että tuo täytettä kalseiksi kehuttuihin käytäviin. Pitäkäähän lippu korkealla. (Oras-Kuramoottorin huomio: Eveä en unohda edes laholla päälläni.)

24