Kristillisen Eläkeliiton. Pohjois-Savon piiri ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kristillisen Eläkeliiton. Pohjois-Savon piiri ry"

Transkriptio

1 Kristillisen Eläkeliiton Pohjois-Savon piiri ry TOIMINTAKERTOMUS 2014

2 Piirin puheenjohtajan katsaus Vuosi 2014 on ollut juhla- ja muutosten vuosi. Piiriyhdistys täytti 30-vuotta ja sitä juhlittiin keväällä Iisalmen Metsäpirtissä. Lisäksi piiri sai uudet säännöt ja uuden nimen! Entinen Kuopion piiri -nimi vaihtui Pohjois-Savon piiriksi. Vuosi on ollut haasteellinen monelle yhdistykselle. Pienillä paikkakunnilla on koettu väen ja voimien vähenemistä ja on jouduttu tekemään kipeitä ratkaisuja eli lopettamaan yhdistystoiminta. Myös piirin kesäleiri jäi pitämättä. Paikka ja aika oli jo sovittu, mutta elämän tuomien esteiden vuoksi leiri jouduttiin perumaan. Toivottavasti ensi kesänä tilanne on toinen. Yhdistysten toiminnassa on ollut pääasiallinen tavoite hengellisen sanoman esillä pitäminen. Tapaamiset kerhoissa ja muissa tilaisuuksissa ovat odotettuja ja ne ovat antaneet monelle sisältöä ja iloa elämään. Tästä onkin suuri kiitos annettava henkilöille, jotka vuodesta toiseen ovat jaksaneet kantaa vastuuta näistä yhteisistä hetkistä. Koulutusta oli yhdistysten kotisivujen laadintaan keväällä Kuopiossa. Toivottavasti innostus kasvaa kotisivujen ylläpitämiseen ja yhdistysten näkyvyys näin lisääntyy. Koulutuksia on ollut esim. vanhusneuvostojen jäsenille. Edunvalvonta ja siihen liittyvät asiat ovat niin liiton kuin meidänkin tehtäviämme. Vuoden teemana oli Muistojen voima ja se sai meidät liikkeelle kouluihin ja päiväkoteihin tai muuten vain kertomaan elämänmakuisia tarinoita. Niistä jäi vuosien ja vuosikymmenien elämänkokemusten kuulemisen kautta monta helmihetkeä, näin uskon. Vuoden aikana otettiin uusi tapa viettää piirin kevät- ja syysjuhlia. Aiemmin nämä päivät olivat sunnuntaisin ja päivä oli sisältänyt messun, juhlan ja kokouksen. Usein päivästä tuli hyvin pitkä ja raskas. Viime vuosina tuli esityksiä siirtää juhlapäivä arkipäivälle ja niin lähdettiin kokeilemaan ns. arkipyhän viettoa. Samalla siirrettiin erikseen pidettäväksi piirin vuosi- ja syyskokoukset. Nyt juhlapäivää on vietetty ilman kokouksia ja kokouksiin on voitu paremmin keskittyä ja käyttää aikaa piirin asioiden käsittelyyn. Olen näinä vuosina iloinnut jokaisesta kohtaamastani ihmisestä, joita olen tavannut liiton ja piirin eri yhdistysten tilaisuuksissa. On ollut hienoa nähdä ja kokea, miten uskollisesti ja uskossa luottaen Taivaalliseen Isään on tätä kallisarvoista eläkeläistyötä tehty ja viety eteenpäin. Toivon Jumalan antamia, siunauksellisia aikoja piirin jokaiseen yhdistykseen, niiden vastuunkantajille ja jokaiselle jäsenelle! Kiitos yhteistä työvuosista ja toivon siunausta uudelle piiripuheenjohtajalle! Mitä teettekin, sanoin ja teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme. Kol Leppävirralla Riitta Räisänen

3 Toimintakertomus vuodelta 2014 Yhdistyksen tarkoitus Piirijärjestön tarkoituksena on olla yhdyssiteenä alueellaan liiton jäsenyhdistysten kesken, ylläpitää yhteyttä niiden ja liiton hallituksen kanssa ja toimia alueensa johtavana järjestönä liiton ohjelman ja tavoitteiden mukaisessa toiminnassa - on poliittisesti sitoutumaton eikä kuulu minkään hengellisen liikkeen tai kirkkokunnan alaisuuteen. - on yhteistoiminnassa liiton hallituksen ja toimiston kanssa. - toiminta on sopusoinnussa liiton sääntöjen / toimintaohjeiden kanssa. Johdanto vuoden toiminnasta Piirin alueella on 11 jäsenyhdistystä, joissa yhteensä n. 660 jäsentä. Piirin kevätjuhlat ja piirin 30 v. juhlat pidettiin Iisalmen Metsäpirtissä. Syysjuhlat vietettiin Tuusniemellä. Vuosi- ja syyskokoukset on pidetty Kuopiossa. Uudet säännöt on otettu käyttöön vuoden aikana. Yhdistysten toimintoja omilla paikkakunnillaan ovat erilaiset kerhot ja piirit. Vierailuja, retkiä ja matkoja tehdään yksin tai yhdessä toisten yhdistysten kanssa. Henkisen, hengellisen ja fyysisen kunnon ylläpitäminen, lähimmäispalvelutyö eli vapaaehtoistyön tekeminen on yhä enemmän huomioitu jäsenten keskuudessa. Vuoden 2014 teema oli Muistojen voima. Yhdistyksissä on monin eri tavoin kerrottu muistoja ja elämänkokemuksia esim. lasten päiväkodeissa, kouluilla ja yhteisissä tapahtumissa. Kristillisen Eläkeliiton kevät- ja syyskokouksiin ja juhliin on osallistuttu piirin eri yhdistyksistä * Kevätjuhlat ja -kokous Kouvolan seurakuntakeskuksessa * Syysjuhlat ja -kokous Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa * Kristel-kuorossa on piirin alueelta 10 henkilöä. Yhteistyö ja edunvalvonta * Kristillisen Eläkeliiton hallitus - jäsen vv , Riitta Räisänen * Pohjois-Savon Liiton Ikäihmisten valtuuskunta - Jäsen vv , Varkauden talousalue, Riitta Räisänen, Leppävirta - ja varajäsen Markku Pesonen, Leppävirta - varajäsen vv , Koillis-Savon talousalue, Eino Räsänen Tuusniemi * Pohjois-Savon kaupunkien ja kuntien vanhusneuvostot ja vastaavat * Yhteistyö eri seurakuntien ja hengellisten yhteisöjen kanssa

4 PIIRIHALLITUS v Piirihallitus puheenjohtaja + 14 jäsentä Piiripuheenjohtaja Riitta Räisänen Varapuheenjohtaja Eino Räsänen Piirisihteerin tehtäviä hoitanut puheenjohtaja 1. Heinävesi Rauno Pelkonen 2. Iisalmi Hilkka Rytkönen 3. Iisalmi Maija-Liisa Vidgren 4. Kaavi-Juankoski Marjatta Oksman 5. Karttula Kauko Tiihonen 6. Kuopio Mirja Halonen 7. Kuopio Eero Heikkinen 8. Leppävirta Martti Koponen 9. Nilsiä Kaarina Räsänen 10. Siilinjärvi Pekka Heiskanen 11. Suonenjoki Aino Kettunen 12. Tuusniemi Eino Räsänen 13. Varkaus Lea Könönen 14. Lapinlahti asti Jukka Lappalainen Kirjanpito Pirkko Suominen, Leppävirta Toiminnantarkastaja Erkki Lehtimaa, Leppävirta Tiedottaja Kauko Tiihonen, Savon Sanomat, eläkeläispalsta Kotisivut Riitta Räisänen, v 2010 alkaen Kokoukset * Piirihallitus Kuopion Metodistikirkko (15) * 4.9. Piirihallitus Kuopion NNKY (12+3, poissa 2) * 3.4. Piirin vuosikokous Kuopion NNKY (22+2) * Piirin syyskokous Pelastusarmeija, Kuopio (20+7) Varainhankinta Tuloina ovat jäsenmaksut ja arpajaistuotot. Kolehtituloja ei tullut, mutta yllättäen suoritettiin syysjuhlassa Tuusniemellä lahjakeräys! Kiitos! POHJOIS-SAVON PIIRIN YHDISTYKSET 2014 Kokousasiat vie välillä vakavaksi, Pekka Heiskanen, Marjatta Oksman ja Lea Könönen 1. Heinäveden Kristilliset Eläkeläiset (perustettu ) 2. Iisalmi, Eläkeläisten Kristillinen Yhdistys (perustettu ) 3. Kaavi-Juankoski Kristillinen Eläkeläisyhdistys (perustettu ) 4. Karttulan Seudun Kristilliset Eläkeläiset (perustettu ) 5. Kuopion Kristilliset Eläkeläiset (perustettu ) 6. Leppävirran Kristilliset Eläkeläiset (perustettu ) 7. Nilsiän Eläkeläisten Kristillinen yhdistys ry (perustettu ) 8. Siilinjärven Kristilliset Eläkeläiset (perustettu v. 2005) 9. Suonenjoen Kristilliset Eläkeläiset (perustettu ) 10. Tuusniemen Kristilliset Eläkeläiset (perustettu ) 11. Varkauden Kristilliset Eläkeläiset (perustettu ) Lapinlahden Kristilliset Eläkeläiset, perustettu v 2006, lakkautettu 2/2014 Sukevan Kristilliset Eläkeläiset, perustettu v Jäsenet siirtyneet 2014 Iisalmen yhdistykseen. Yhdistys lepotilassa, lakkautus v Kristillinen Eläkeliitto ry, perustettu v.1976 Pohjois-Savon piirijärjestö, (ent. Kuopion piirijärjestö)perustettu Kristel-kuoro ry, perustettu

5 PIIRIN TAPAHTUMAT JA OSALLISTUMISET Piirin kevät- ja 30-vuotisjuhla Tähän asti Herra on auttanut meitä Iisalmen Metsäpirttiin kokoontui yhteensä 157 henkilöä eri yhdistyksistä, myös Kajaanista ja Sukevalta. Juhla oli perhejuhla, jossa kaikki esiintyjät olivat piirin yhdistysten omaa väkeä. Jokaisesta yhdistyksestä oli yksi ohjelma (max 5 min) Heinävesi Runo, Rauno Pelkonen Iisalmi Liikettä ja iloista tietoa, Maija-Liisa Vidgren Iisalmi Avaussanat Hilkka Rytkönen Kaavi-Juankoski Liikunnallista iloa, Saara Soininen Karttula Tositarina, Kauko Tiihonen Kuopio Kuorolaulua Lapinlahti Lausuntaa, Jukka Lappalainen Leppävirta Yhteislaulujen säestys, Martti Koistinen, Martti Koponen, Markku Pesonen, Jukka Suominen Nilsiä Historiikki, Veli Airaksinen Siilinjärvi Lauluesitys, kuoro Suonenjoki Lausuntaa, Helena Suksi Tuusniemi > ei osallistumista Varkaus Juhlan siunaus, Lea Könönen Piirin syysjuhlat Tuusniemen seurakuntatalossa (148) Eino Räsänen, Kristel-kuoron Savon siipi, johtajina Risto Kahila ja Miia Liukko, aluepappi Paula Hagman-Puustinen, pastorit Jari Muta ja Pertti Lamppu, kirjailija Tuulikki Metsola ja Riitta Räisänen Liiton kevätjuhlat ja kokous Seurakuntakeskus, Kouvola Liiton syysjuhlat ja kokous Suomen Raamattuopisto, Kauniainen Kotisivukoulutus NNKY, Kuopio. Kouluttaja Markus Janhunen liiton toimisto Kesäleiri Lehtomäen kodilla, jouduttiin perumaan. Kristillisen Eläkeliiton Pohjois-Savon piiri ja sen yhdistykset toimivat kristillisellä arvopohjalla. Piirihallitus kiittää kaikkia yhdistyksiä, toimijoita, jäseniä, vapaaehtoisia lähimmäistyössä, Krellin henkilökuntaa ja hallitusta ja kaikkia, jotka ovat tavalla tai toisella olleet tukemassa yhdistysten toiminnan mahdollisuuksia ja jäseniemme hyvinvointia! Vuoden 2015 teema Iloa liikkeellä innostakoon meitä osallistumaan yhteisiin tapahtumiin ja toimintaan eläkeläisten hyväksi. Kiitos vuodesta 2014 ja Jumalan siunausta vuodelle 2015! PIIRIHALLITUS Toimintakertomus RR Kansikuva Erkki Lehtimaa Piirihallitus- ja kokouskuva Martti Koponen

KRISTILLISEN ELÄKELIITON KUOPION PIIRIN YHDISTYKSET

KRISTILLISEN ELÄKELIITON KUOPION PIIRIN YHDISTYKSET Kristillisen Eläkeliiton Kuopion piiri ry TOIMINTA 2012 Yhdistyksen tarkoitus Kuopion piirijärjestön tarkoituksena on olla yhdyssiteenä alueellaan liiton jäsenyhdistysten kesken, ylläpitää yhteyttä liiton

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa. (Kuva: Reserviläisliitto) Pohjois-Savon Sotaveteraanipiiri ry.

Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa. (Kuva: Reserviläisliitto) Pohjois-Savon Sotaveteraanipiiri ry. Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa (Kuva: Reserviläisliitto) Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa Pohjois-Savoon muodostetaan yksi rekisteröity Perinneyhdistys Pohjois-Savon Suomen Sotien 1939-1945

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 VANHUSNEUVOSTON PUHEENJOHTAJAN VALINTA VANHUSNEUVOSTON VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA

Otsikko Sivu 1 VANHUSNEUVOSTON PUHEENJOHTAJAN VALINTA VANHUSNEUVOSTON VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Vanhusneuvosto 03.10.2013 AIKA 03.10.2013 klo 09:00-11:00 PAIKKA Hoivakoti, Sairaalantie 4 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 VANHUSNEUVOSTON PUHEENJOHTAJAN VALINTA

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

SOSIAALIALAN KORKEAKOULUTETUT TALENTIA POHJOIS-SAVO RY NIMI JA TOIMIALUE

SOSIAALIALAN KORKEAKOULUTETUT TALENTIA POHJOIS-SAVO RY NIMI JA TOIMIALUE SOSIAALIALAN KORKEAKOULUTETUT TALENTIA POHJOIS-SAVO RY SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä

Lisätiedot

Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo

Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle 2018 Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo Henkilövalinnat syyskokouksessa Päätetään kauppakamarin hallituksen sekä Kuopion, Varkauden ja Ylä-Savon kauppakamariosastojen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

PIIRIHALLITUS LIONS-PIIRI 107-K

PIIRIHALLITUS LIONS-PIIRI 107-K Piirikuvernööri DG Ritva Korolainen (Hannu Nyman) LC Iisalmi/Yläsavottaret Pöllösenlahdenkatu 24 A 3 74130 Iisalmi Puh. 0500 964000 1. varapiirikuvernööri 1. VDG Erkki Lappi (Pirkko) LC Virtasalmi Juvantie

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

PoSoTe Tuotantotyöryhmä. Loppuraportti

PoSoTe Tuotantotyöryhmä. Loppuraportti PoSoTe Tuotantotyöryhmä Loppuraportti Loppuraportti 1 (6) Sisällys 1 Johdanto 2 1.1 Työryhmän tehtävä 4 1.2 Työryhmä 5 2 Ehdotukset ja tulokset 6 3 Huomiot jatkovalmistelusta 6 Loppuraportti 2 (6) Johdanto

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Päiväkeskuksen opetuskeittiö, Sairaalantie 4, Heinävesi. Otsikko Sivu 6 VANHUSNEUVOSTOJEN OSALLISTUMIS- JA

Päiväkeskuksen opetuskeittiö, Sairaalantie 4, Heinävesi. Otsikko Sivu 6 VANHUSNEUVOSTOJEN OSALLISTUMIS- JA HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 10 Vanhusneuvosto 15.11.2016 AIKA 15.11.2016 klo 15:02-16:06 PAIKKA Päiväkeskuksen opetuskeittiö, Sairaalantie 4, 79700 Heinävesi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 6 VANHUSNEUVOSTOJEN

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

KUOPION Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys ry

KUOPION Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys ry Sivu 1 / 6 2018 KUOPION Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys ry SÄÄNNÖT NNKY (Nuorten Naisten Kristillinen yhdistys) on kansainvälinen avoin, ekumeeninen naisten ja tyttöjen liike, joka korostaa ihmisen

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnantarkastajina toimivat Jaakko Kettunen ja Raimo Hämäläinen.

Yhdistyksen toiminnantarkastajina toimivat Jaakko Kettunen ja Raimo Hämäläinen. LINTUYHDISTYS KUIKKA TOIMINTAKERTOMUS 2016 1(5) VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS Yhdistys on osa Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ry:tä toimien sen lintujaostona. Kuikka on myös BirdLife Suomi ry:n jäsenyhdistys.yhdistyksen

Lisätiedot

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa Vuoden 2002 toimintasuunnitelma Yhdistyksemme toiminta-ajatuksena on kehittää ja ylläpitää jäsenistömme ammattitaitoa sekä kliinisessä että tieteellisessä työssä sekä toimia fysiatrien ja fysiatriaan erikoistuvien

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004

Lisätiedot

Saostus ja umpikaivojen tyhjentäjät

Saostus ja umpikaivojen tyhjentäjät Saostus ja umpikaivojen tyhjentäjät Jätetiedostossa 31.8.2015 Jätekukko laskuttaa Juankoski Hakkarainen Ari Navasjoentie 44, 73470 Västinniemi 044 290 3331 Kuljetus Vartianen ky Viklantie 10, 73500 Juankoski

Lisätiedot

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Sateenkaariyhdistys Malkus ry Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kuntakoulutus 05.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kimmo Koistinen, Sami Mörsky, Hannu Koponen Pohjois-Savon ELY-keskus etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Lisätiedot

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS SM-JAKKARANHEITTOKISAT 1.7.2017 SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS Timo Nissinen Jämsänkoski 30,35 30,35 1 Jukka Vesterinen Leppävirta

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Säännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet... 3 Jäsenen

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Toimintakertomus 2018

Toimintakertomus 2018 1 Korson Eläkeläiset ry Toimintakertomus 2018 Yleistä: Viikkokerho ja kuoro kokoontuvat Korson seurakuntakeskuksessa, kirkkosali 2 ssa Tiistaisin. Kuoro harjoittelee ensin 12-14 ja viikkokerho sitten 14-16.

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

KANSALLINEN SENIORILIITTO RY PIIRIYHDISTYSTEN TOIMENHALTIJOIDEN. TOIMENKUVAT Laadittu

KANSALLINEN SENIORILIITTO RY PIIRIYHDISTYSTEN TOIMENHALTIJOIDEN. TOIMENKUVAT Laadittu KANSALLINEN SENIORILIITTO RY PIIRIYHDISTYSTEN TOIMENHALTIJOIDEN TOIMENKUVAT Laadittu 24.10.2018 Piirin puheenjohtajan toimenkuva Vastaa senioripiirin sääntöjen mukaisesta toiminnasta, sääntöjen noudattamisesta

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä PÖYTÄKIRJA 8/2017 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 21.11.2017 klo 9.00 10.30 Paikka: Reisjärvi, valtuuston kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Juha Uusivirta Mauri Tenkula Esa Jussila, pj.

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen 10.1.2013 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki / Yhdistysverkosto Pj. Jonna Marttinen / Kinnarin koulun vanhempainkerho Pj. Terttu Kanninen / Luodaan Yhdessä ry OTA KORTTI

Lisätiedot

Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala

Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle 2017 Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala Esityslista 5. 6. 7. 8. 9. Päätetään kauppakamarin hallituksen sekä Kuopion, Varkauden ja Ylä- Savon kauppakamariosastojen

Lisätiedot

6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT

6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS KILPA Timo Nissinen Jämsänkoski 30,68 29,96 28,45 29,78 29,20 30,68 1 SE Jukka Vesterinen Sorsakoski 23,54 25,47

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Luonnos KUOPION ALUEEN KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT. 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka

Luonnos KUOPION ALUEEN KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT. 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka Luonnos KUOPION ALUEEN KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka Kuopion alueen kauppakamari Kuopio region handelskammare toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017

Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017 Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017 Ÿ1 Yhdistyksen nimi on Meridiaani ry, ruotsiksi Meridian rf ja kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista nimitystä

Lisätiedot

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT

Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT POHJOIS-KARJALAN EVANKELISLUTERILAISEN KANSANLÄHETYKSEN S Ä Ä N N Ö T Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Evankelisluterilainen

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 AIKA: 18.11.2018, alkaen klo. 14:00 PAIKKA: Karvion Kievari Pöytäkirja: 1. Kokouksen avaus Pj. Eija Pesonen avasi kok. klo.14:05 2. Todetaan läsnäolijat Eija

Lisätiedot

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016 Ikäihmisten Neuvosto Toimintakertomus 2016 1 Sisällys YLEISTÄ... 2 JÄSENET... 3 TYÖVALIOKUNTA... 4 KOKOUKSET... 4 TAPAHTUMAT, KOULUTUKSET... 5 2 YLEISTÄ Ikäihmisten Neuvostolla oli historiansa kuudestoista

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Vihreät ry Toimintakertomus 2017 Piirissä oli 465 jäsentä vuonna 2017. Piirin toiminnanjohtajana toimi Hanna Holopainen. Kaakkois-Suomen Vihreät ry:n piirihallitus 1.1. 2017 alkaen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00

Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00 UOMEN SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE r.p. UOLUETOIMI KUNTA KOKOUS 15.10.1981 Ы'* M CKOUSPAIKKA SIVA JA AIKA Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00 3K0UKSEN

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 1(5) SOTILASMESTARI Auvinen Jussi Petri Partanen Vesa Tapio Iisalmi Ronkainen Matti Sakari Iisalmi Tiittanen Juha Antero VÄÄPELI Ahvanainen Juha Pekka Lapinlahti Kahelin Timo Markus Iisalmi Kainulainen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 131 11.9.2017 Kuntayhtymän hallitus 9 13.11.2017 22 334/00.00.01.00.00/2017 Perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon

Lisätiedot

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 2 VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANO 2015 Pirkko Mäkelä, puheenjohtaja 23.6.2015 lähtien, Eläkeliiton Posion yhdistys ry Sari Ylisirniö, sihteeri23.6.2015

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta.

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Sodankylän kunta ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

1. Yhdistyksen Taru Kuoppa avasi kokouksen klo: toivottaen osallistujat tervetulleiksi kokoukseen.

1. Yhdistyksen Taru Kuoppa avasi kokouksen klo: toivottaen osallistujat tervetulleiksi kokoukseen. Itä-Suomen jousiammuntapiiri ry. PÖYTÄKIRJA Vaalikokous Aika: 18.12.2016 klo:14.00 Paikka: Koria ABC Läsnä: Iitin Jousiampujat (7), Kymen Jousi (1), Piili (2), Lahden Vasama ( 1) Eritelty, osallistujaluettelo

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22, Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

Oulun evankelis-luterilainen Opiskelijalähetys ry:n säännöt 9.3.2015. 1 Nimi ja kotipaikka

Oulun evankelis-luterilainen Opiskelijalähetys ry:n säännöt 9.3.2015. 1 Nimi ja kotipaikka Oulun evankelis-luterilainen Opiskelijalähetys ry:n säännöt 9.3.2015 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun evankelis-luterilainen Opiskelijalähetys, ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistys

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot