Helsingin asumisoikeus Oy Asukkaan käsikirja syys 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin asumisoikeus Oy Asukkaan käsikirja syys 2009"

Transkriptio

1 Helsingin asumisoikeus Oy Asukkaan käsikirja syys 2009 Arvoisat Helsingin kaupungin asumisoikeustalojen asukkaat, Toimiva asumisoikeusasuminen saavutetaan parhaiten asukkaiden, Helsingin Asumisoikeus Oy:n, isännöitsijätoimiston ja huoltoyhtiöiden yhteistyöllä. Tutustumalla tähän asukasoppaaseen ja huomioimalla omissa asumistavoissa asukasoppaassa esitetyt asiat, voi kukin omalta osaltaan toimia myönteisesti omassa asuinyhteisössään. Asukasopas on koottu sitä varten, että asukkaat löytävät vastauksia asumisoikeusasumista koskeviin kysymyksiin. Asukasoppaassa esitetyt asiat perustuvat lainsäädännön osalta tilanteeseen, joka on vallinnut käsikirjaa laadittaessa. Oppaan ohjeistukset ammentavat useista lähteistä; Rakennustietosäätiön julkaisemasta RYL -sarjasta (Rakennustöiden yleiset laatuvaatimukset), Rakentajain kustannus oy:n julkaisemasta kirjasta Asuntojen hoito ja takuukorjaukset (kohdasta Tekniset menettelytapaohjeet), Helsingin kaupungin kiinteistöyhtiöiden tuottamasta Asukkaan käsikirjasta, ja vuosien mittaan karttuneesta kokemuksesta tilanteista, joita asumisoikeusasukkaat kohtaavat asoasumisaikanaan. Asukasoppaan on ajateltu palvelevan asumisen hakuteoksena, josta voi tarpeen tullen etsiä tietoa. Kun opasta säilyttää kotona, vaikkapa Kodin kansion välissä, on se käytettävissä juuri silloin, kun tietoa tarvitaan. Tämä opas on luettavissa, ladattavissa ja tulostettavissa kokonaisuudessaan myös HASO:n kotisivuilta osoitteessa Uskon tästä oppaasta olevan apua moniin asumisoikeusasumisen kysymyksiin. Toivon teidän viihtyvän kodissanne. Helsingissä HELSINGIN ASUMISOIKEUS OY HUOM! Asukkaan käsikirja on parhaillaan päivityksessä eli tässä painoksessa olevat tiedot voivat olla vanhentuneita /Helsingin Asumisoikeus Oy 1/82

2 Helsingin asumisoikeus Oy Asukkaan käsikirja syys 2009 Sisällysluettelo Perustiedot Helsingin Asumisoikeus Oy:stä, HASO:sta... 6 Omistajuus ja toimiala... 6 Rakennuskanta ja uudisrakentaminen Helsingin maankäytön ja asumisen toteutusohjelman mukaisesti... 6 Hallinto ja yhteishallinto... 6 Asumisoikeusmaksu ja käyttövastike... 7 Pääoma- ja tonttikulujen jyvitysjärjestelmä... 8 Isännöitsijätoimisto (tiedot päivitetty )... 9 HASOn henkilökunta ja tehtävät isännöitsijätoimistossa... 9 Isännöitsijätoimiston aukioloajat... 9 Muutto uuteen kotiin Muuttotarkastus Vastaanotto- ja 2-vuotistarkastukset uusissa kohteissa Lakisääteinen muuttoilmoitus Sähkösopimus Ote talonkirjasta Asumisoikeuden haltijan oikeudet ja velvollisuudet Vastikkeenmaksu Viivästyskorko ja maksumuistutus Oikeudenkäynti ja oikeudenkäyntikulut Häätö ja saatavien perintä ulosottotoimin ja ulosottomaksut Sosiaaliset tukimuodot Muut maksuvelvoitteet Vikailmoitukset Myötävaikuttaminen hoitotoimenpiteisiin sekä korjaus- ja muutostöihin Vastuu vieraista Puolisoiden yhteinen vastuu Asumisoikeusyhtiön oikeudet ja velvollisuudet Huoneiston luovutus asumisoikeuden haltijan hallintaan Huoneiston kunto Asumisoikeusyhtiön oikeus päästä asuinhuoneistoon Korjaus- ja muutostyöt sekä hoitotoimenpiteet Huolto ja siivous Huoltotehtävät Esimerkki siivousohjelmasta Kunnossapitotyöt huoneistossa Huoneiston käyttötarkoitus Asunnon porrastaso-ovi, ulko-ovet ja huoneiston lukitus Sähköjärjestelmä ja -laitteet Antennijärjestelmä ja -laitteet sekä TV-kanavat Lämmitysjärjestelmä ja -laitteet Huoneilma Ilmanvaihto Painovoimainen ilmanvaihto Koneellinen poistoilmanvaihto Koneellinen sisäänpuhallus- ja poistoilmanvaihtojärjestelmä /82

3 Tuuletus Ilmanvaihtojärjestelmän toimintahäiriöiden merkkejä Vesijärjestelmä ja -laitteet Viemärijärjestelmä ja -laitteet Kosteus- ja mikrobivauriot Pesukoneiden liitännät Pyykinpesukone ja astianpesukone Vesilukot ja lattiakaivot Puhelin ja Internet Jääkaapit ja pakastimet Sähköliesi Liesikuvut ja -tuulettimet Kylpyhuone Keittiö Parveke ja parvekelasit Lattiapinnat Seinäpinnat Kattopinnat ruiskutasoitepinnat Asuntopiha Tuholaistorjunta Asuntotarkastukset Muutostyöt huoneistossa Sallitut hyvitettävät työt Sallitut hyvittämättömät työt Kielletyt työt Vahingonkorvausvelvollisuus Korjaus- ja muutostyöt kiinteistössä Peruskorjauksissa noudatettavat asumisjärjestelyt Korjaus- ja kustannusvastuut Kiinteistöä koskevat korjaus- ja muutostyöt asukkaiden toimesta Yhteiset tilat, pihat ja autopaikat Yleisiä ja yhteisiä tiloja koskevat yleisohjeet Porrashuone Hissi Ulkoilu- ja urheiluvälinevarastot Lastenvaunuvarastot Kellari- ja ullakkokäytävät Irtaimistovarastot Talopesulat ja pyykinkuivaustilat Maksulliset saunavuorot Maksuttomat yhteissaunavuorot Kerho- ja harrastustilat Yhtiökohtaiset erityistilat (monitoimitilat ym.) Piha- ja leikkialueet Piha-alueen hoito-ohjeita Liputus Autopaikat ja ajo kiinteistöllä Autotallit... 36

4 Autohalli Vieraspaikat Moottori- ja sisälämmittimet Luvaton pysäköinti Huoltoajo Jätehuolto Kiinteistön jätehuolto Energian säästäminen Energian säästöstä saatavat hyödyt Asumisoikeusyhtiön energiansäästötoimenpiteet Asukkaan muisti- ja vinkkilista Vakuutukset ja asuinturvallisuus Kotivakuutus Turvallisuus Pelastussuunnitelma Turvallisuushenkilöstö Paloturvallisuus Palovaroitin Avaimet turvassa Väestönsuojat Kotivara Sähköturvallisuus Pienten lasten turvallisuus Liukkauden torjunta Järjestyssäännöt ja asumisen häiriötilanteet Asumisen häiriötilanteet Huoneiston huono hoito Häiritsevän elämän viettäminen Sääntörikkomusilmoitus Asiattomien henkilöiden oleskelu kiinteistön yleisissä ja yhteisissä tiloissa Ilkivalta Asumisen muutokset ja asunnon hallinnan luovutus Huoneiston osan hallinnan luovutus Väliaikainen poikkeuslupa luovuttaa asunto kokonaan toisen hallintaan Asumisoikeuden haltijan ja huoneiston haltijan vastuu Asumisoikeuden siirto Ilmoitus lapsen syntymästä Kuolinilmoitus Asunnonvaihdot Keskinäinen asunnonvaihto asumisoikeusyhtiön sisällä Asumisoikeussopimuksen purku yhtiön toimesta Varoitus purkuoikeuden käytöstä Asumisoikeudesta luopuminen ja poismuutto Kirjallinen irtisanomisilmoitus Muuttosiivous Avainten palautus Asuntokohtaiset ohjeet eli Kodin kansio/kodin käsikirja/omaan kotiin -kansio Asunnon tarkastus ja vakuuden palauttaminen... 56

5 Asumisoikeusmaksun palauttaminen Poismuuttoilmoitus huoltoyhtiöön Muutossa muistettavaa LIITE 1: Kustannusvastuutaulukko LIITE 2: Helsingin Asumisoikeus Oy:n yhteishallinnon toimintaohje LIITE 3: Luonnos asumisoikeustalon järjestyssäännöiksi LIITE 4: Rakennusosien laatutason ja korjaustarpeen arviointi luovutusvaiheessa LIITE 5: Korjaustarpeen määrittäminen, työn suoritus ja vaadittava laatutaso LIITE 6: Otteita Rakennusurakan yleisestä sopimusehdosta YSE LIITE 7: Esimerkki pelastussuunnitelman tarkastuslistasta... 79

6 Perustiedot Helsingin Asumisoikeus Oy:stä, HASO:sta HASO on perustettu ja se on nykyisin Suomen neljänneksi suurin ja Helsingin toiseksi suurin asumisoikeusyhtiö. Vertailu perustuu tilinpäätöksen taseen loppusummaan (250 milj. euroa vuonna 2008) ja liikevaihtoon (17,4 milj. euroa vuonna 2008). HASO muodostuu 52:sta asuinkohteesta, jotka sijaitsevat erinomaisilla alueilla Helsingissä. Asuntoja on noin 2350, asuinneliöitä on yhteensä noin m² ja HASOssa asuu yli 5000 asukasta. Uudistuotanto tulee jatkumaan lähivuosina. Omistajuus ja toimiala HASO on Helsingin kaupungin kokonaan omistama yhtiö ja osa Helsinki -konsernia. Toimialana on omistaa tai vuokraoikeudella hallita kiinteistöjä ja omistaa niille rakennettavia asuintaloja, sekä luovuttaa niissä sijaitsevien huoneistojen hallintaoikeuksia vastiketta vastaan asumisoikeussopimuksen tai määräaikaisen vuokrasopimuksen nojalla. Helsingin kaupunki ainoana omistajatahona takaa HASO:n asukkaille reilun asumismuodon, sillä omistaja ei hae omistukselleen tuottoa. HASO:n toimintaa ohjaa asumisoikeuslaki, valtion ja kaupungin viranomaisten määräykset, suositukset ja ohjeet, sekä kaupungin hallintoelinten tekemät päätökset. HASO:n hallintoa ohjaa yhtiölaki, kaupungin konserniohjeet sekä kaupunginhallituksen hyväksymä yhtiön ja asukkaiden välinen yhteishallintomalli (liite 2), joka pohjautuu lakiin yhteishallinnosta vuokrataloissa. Rakennuskanta ja uudisrakentaminen Helsingin maankäytön ja asumisen toteutusohjelman mukaisesti Yhtiön rakennuskanta on nuorta. Ensimmäinen kohde on valmistunut vuonna Uudisrakentaminen jatkuu Helsingin maankäytön ja asumisen toteutusohjelman (MAohjelma) mukaisesti ( ). Ohjelma säätelee Helsingin maankäyttöä ja asuntotuotantoa. Keskeisiä tavoitteita ohjelmassa ovat monipuolisen asuntotarjonnan lisääminen erilaiset väestöryhmät ja elämäntilanteet huomioiden, asumisolojen parantaminen kestävän kehityksen arvoihin sitoutuen, asuntomarkkinoiden tasapainottaminen ja rahoitusvaihtoehtojen kehittäminen.uudet asuinalueet rakennetaan vetovoimaisiksi ja omaleimaisiksi taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Ohjelmakauden tavoitteena on nostaa kaupungin oman asuntotuotannon määrä keskimäärin 1500 asuntoon vuodessa, josta välimuotoasumistuotantoa (asumisoikeus- ja osaomistuasuntotuotanto) on 600 asuntoa (40 %) vuodessa verrattuna valtion tukemaan vuokra-asuntotuotantoon (750 asuntoa/ 50 %) ja vapaarahoitteiseen omistusasuntotuotantoon (150 asuntoa/ 10 %). Ohjelma linjaa HASO:n kasvavaksi ja vahvistuvaksi yhtiöksi. Asukkaille kasvu merkitsee taloudellista vakautta ja joustavuutta vaikkapa silloin, kun asunnon vaihtaminen on ajankohtaista. HASO ei itse kilpailuta uudistuotantoa vaan laatii rakennuttamissopimuksen Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimiston (ATT) kanssa. ATT kilpailuttaa uudistuotannon, vastaa suunnitelmista, rakentamisesta, valvonnasta ja myös uudistuotannon myynnistä. Hallinto ja yhteishallinto Helsingin kaupungin omistamien asumisoikeustalojen hallinnossa noudatetaan kaupunginhallituksen kesäkuussa 2006 hyväksymää Helsingin Asumisoikeus Oy:n yhteishallinnon toimintaohjetta (LIITE 2). HASO:n yhteishallintomalli on toimiva niin paperilla kuin käytännössä. Yhteishallinnon toimintaohjeen tarkoituksena on tarjota asukkaille vaikutusmahdollisuus omaan asumiseensa liittyvissä asioissa ja edistää asukkaiden ja omistajan yhteistoimintaa asumisessa ja kiinteistönpidossa. Malli mahdollistaa asukkaiden HASO -asumisen asiantuntijuuden huomioimisen ja hyödyntämisen hallinnon kaikilla tasoilla. Asukkaiden ja talohallitusten aktiivisuudella on todellista myötävaikutusta asumiskustannuksiin ja -tyytyväisyyteen. HASO:lla ei ole omaa

7 henkilökuntaa vaan HASO ostaa toimitusjohtajapalvelut isännöintitoimistosta. Järjestely on käytännöllinen ja kustannustehokas. Yhteishallinnon tasoja ovat: 1. Asukkaiden talokokous. Talo viittaa tässä HASO -kohteeseen, joka voi muodostua useasta rakennuksesta. Talo viittaa myös vastikkeenmääritysyksikköön. Äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia asukkaiden kokouksissa ovat kaikki talossa vakinaisesti asuvat 18 vuotta täyttäneet henkilöt. Yhdellä taloudella on yksi ääni äänestettäessä ja äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee. Vaaleissa ratkaisee arpa. 2. Talohallitus ja puheenjohtaja tai kohdetta edustava yhteyshenkilö, joka on talokokouksen valitsema. 3. Talohallitusten puheenjohtajien kokous, joka valitsee yhtiön hallitukseen kolme asukasjäsentä ja heille varajäsenet. Talohallitusten puheenjohtajille järjestetään vuosittain kaksi yhteiskokousta; tammikuussa ja keväällä. Tammikuun kokouksessa suoritetaan hallituksen asukasjäsenten valinta ja kevään kokous käsittelee edellisen vuoden tilinpäätöstä ja informatiivisia asioita. 4. Yhtiön hallitus, jonka nimittää yhtiökokous kaupunginhallituksen esityksestä. Yhtiön hallitus muodostuu kolmesta asukasjäsenestä, kahdesta kaupunginhallituksen ehdottamasta luottamushenkilöjäsenestä ja yhdestä virkamiesjäsenestä. Hallitus nimeää työvaliokunnan ja tarvittaessa muita työryhmiä. Työvaliokunta koostuu kolmesta hallituksen jäsenestä. Esittelijänä ja sihteerinä toimii yhtiön toimitusjohtaja. Työvaliokunta valmistelee esityksiä hallitukselle, edustaa yhtiötä Asuntotuotantotoimiston kanssa käytävissä neuvotteluissa ja päättää 25'000 50'000 hankinnoista. 5. Kaupunki käyttää ylintä päätösvaltaa yhtiökokouksen kautta. Kaupunki seuraa ja valvoo yhtiön toimintaa ja toiminnan tuloksia. Lisäksi kaupungin johto voi ohjata yhtiön toimintaa kaupunginvaltuuston kulloinkin hyväksymien periaatteiden mukaisesti. 6. Toimitusjohtaja vastaa yhtiön operatiivisesta toiminnasta. Toimitusjohtaja päättää alle 25'000 :n hankinnoista. HASO:n toiminta on siis järjestetty siten, että yhtiökokous valitsee yhtiön hallituksen. Yhtiöllä on hallituksen nimeämä toimitusjohtaja. Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat yhtiön toiminnan järjestämisestä osakeyhtiölain mukaisesti. Yhtiön työntekijät toimivat toimitusjohtajan alaisuudessa. Asumisoikeuskiinteistön ylläpitoon liittyvät tuotteet ja palvelut, joita ei voida tai joita ei ole tarkoituksenmukaista tuottaa omalla henkilökunnalla, ostetaan tai kilpailutuksen kautta ostetaan kyseisten tuotteiden ja palvelujen toimittajilta. Asumisoikeusmaksu ja käyttövastike Asumisoikeuden haltija maksaa asumisoikeusmaksun, joka on 15 % asunnon hankintahinnasta, ja vuokraan verrattavaa käyttövastiketta. Asumisoikeusmaksun suuruuteen vaikuttaa asunnon koko ja neliöhinta. Asumisoikeusmaksua varten voi saada lainaa ja lainan korko on verotuksessa vähennyskelpoinen. Asumisoikeussopimusta voi käyttää asuntoon otetun lainan vakuutena. Käyttövastikelaskennassa lasketaan vastike jyvitettyjen neliöiden mukaan. Käyttövastike perustuu omakustannusperiaatteeseen ja sen tulee olla alhaisempi kuin paikkakunnalla perittävät vuokrat. Yhtiö ei tuota voittoa; toisaalta kaupunki ei osallistu mihinkään asumisoikeustalojen kustannuksiin. Käyttövastikkeen maksamiseen voi saada asumistukea. Vastikkeet koostuvat useista menoeristä. Menoerät on jaettu kahteen luokaan; pääomakustannuksiin ja hoitokustannuksiin. Pääomakustannuksia ovat mm. lainojen lyhennykset ja korot, tontinvuokrat, varautuminen peruskorjauksiin, asuntojen tyhjäkäynti, henkilöstö ja hallinto.

8 Hoitokustannuksia ovat mm. lämmitys, käyttö- ja huoltokustannukset, vuosikorjaukset, vesi- ja jätevesimaksut, sähkö, jätehuolto, siivous, kiinteistövero ja vakuutukset. Hoitokustannusten määrään voivat asukkaat suoraan vaikuttaa asumistottumuksillaan ja päätöksillään. Asumisoikeusyhtiön talot kuuluvat eri vastikkeenmääritysyksiköihin pääasiassa rakennusvaiheen lainoitusten perusteella. Asumisoikeusyhtiön omistamissa taloissa on erisuuruiset neliövastikkeet riippuen siitä, mihin vastikkeenmääritysyksikköön talo kuuluu. Pääoma- ja tonttikulujen jyvitysjärjestelmä Asumisoikeusyhtiön hallituksen 1990-luvulla tekemän päätöksen mukaisesti asumisoikeustalojen pääoma- ja tonttikulut (yht. n 70 % vastikkeesta) jyvitetään ns. pisteytysjärjestelmän perusteella yhtiön sisällä. Alkuperäistä 1990-luvulla määriteltyä pisteytysjärjestelmää on päivitetty. Uudistus on täysimääräisenä käytössä alkaen. Jyvitettäviä kustannuksia ovat esimerkiksi rakennus- ja peruskorjauslainojen lyhennykset ja korot sekä suuret korjausmenot. Tavanomaisia hoitokustannuksia (n. 30 % osuus vastikkeesta) ei tasoiteta kohteiden kesken vaan jokainen vastikkeenmääritysyksikkö vastaa niistä itse. Jyvitysjärjestelmä ei tarkoita sitä, että asumisoikeusyhtiön kaikissa vastikkeenmääritysyksiköissä on sama vastike. Eri kohteiden vastikkeet eroavat toisistaan mm. rakennuksen iän, varustelutason, sijainnin ja kohdekohtaisten hoitokustannusten perusteella.

9 Isännöitsijätoimisto (tiedot päivitetty ) Käyntiosoite: Internet-sivut: Sähköposti: Laajasalon Isännöinti Oy / Helsingin Asumisoikeus Oy Sahaajankatu 3, 2. krs, Helsinki Puhelinnumero: (09) Faksi: (09) toimisto@laajasalonisannointi.fi etunimi.sukunimi@laajasalonisannointi.fi HASOn henkilökunta ja tehtävät isännöitsijätoimistossa Toimitusjohtaja Harri Lyytikäinen, puh. (09) Yleishallinto, budjetointi, tilinpäätös Tekninen isännöitsijä Tuomo Nikkanen, puh. (09) Kilpailuttamistehtävät ja tarjouskirjeiden laadinta, huoneistokorjaukset, rakennusvikojen korjausvastuun selvittely, asukaskokoukset, keskisuurten korjausten tilaukset, vesivahingot Tekninen isännöitsijä Juha Mellanen, puh Asuntotarkastukset, asukkaan muutostyöt, valvontakäynnit, pienten ja keskisuurten korjausten tilaukset, vesivahingot Asukasisännöitsijä Jorma Korte, puh. (09) Asukasisännöinti, huoltotöiden valvonta, asukaskokoukset, pienkorjausten tilaukset Kiinteistösihteerit Heli Väisänen, puh. (09) , Piritta Ruutikainen, puh. (09) , Henna Pitkänen, puh. (09) ja Mikko Saarinen, puh. (09) Saarinen, Pitkänen ja Ruutikainen: Irtisanomisten käsittely, jälleenmyynti, tarjouskierrosten organisointi, muuttojen organisointi yhdessä teknisen isännöitsijän kanssa, asumisoikeussopimusten laadinta, rahaliikenne (aso-maksujen ja vakuuden palautus). Väisänen: uusien kohteiden autopaikkavaraukset, avaintilaukset, saunavuorot Kaikki sihteerit: asiakaspalvelu, puhelinvaihde, autopaikka-asiat, kiinteiden kodinkoneiden huoltotilaukset, lukitusjärjestelmät ja lisäavaintilaukset, tiedottaminen. Kirjanpitäjä Katri Kinnunen, puh. (09) Kirjanpito, budjetointi, tilinpäätös, välitilinpäätökset Vuokrakirjanpitäjä Kaija Kuisma, puh. (09) Vuokravalvonta, perintätoimenpiteet Kiinteistösihteeri Minna Vähämaa, puh. (09) Ostoreskontra, vuokrareskontra Hallintopäällikkö Sari Rissanen, p. (09) Toimistohenkilökunnan esimiestehtävät ja koulutus, atk-järjestelmät Viestintäpäällikkö Marja Valjus, p Viestinnän suunnittelu ja toteutus, internet-sivut jne. Isännöitsijätoimiston aukioloajat Ma klo , ti to klo , pe

10 Muutto uuteen kotiin Asumisoikeusasuntojen ostajaa valittaessa otetaan huomioon järjestysnumero ja alle 55-vuotiaiden osalta myös varallisuus. Isännöitsijätoimisto tarjoaa järjestysnumeroiden mukaiselta jonotuslistaltaan asunnon hakijoille vapautuvia asuntoja ja tekee määräaikaan mennessä palautuneiden asiakirjojen perusteella esityksen kiinteistövirastolle ostajaksi. Lisäksi asumisoikeussopimuksen enimmäishinta (sisältäen mahdollisten hyväksyttävien lisä- ja muutostöiden jäännösarvon) hyväksytetään kiinteistövirastolla. Isännöintitoimistossa laaditaan kirjallinen asumisoikeussopimus. Asumisoikeussopimuksen allekirjoittajien on varauduttava todistamaan henkilöllisyytensä. Asumisoikeusyhtiö voi asumisoikeussopimuksen tekemisen yhteydessä antaa asumisen aloittamiseen ja asumiseen liittyviä ohjeita. Niihin kannattaa tutustua huolellisesti ennen muuttoa. Toimimalla ohjeiden mukaisesti muutto ja asuminen sujuvat parhaiten. Muuton ajankohdasta ja huoneiston ja siihen liittyvien muiden tilojen avainten luovutuksesta on hyvä sopia isännöitsijätoimiston kanssa etukäteen vaikkapa sopimuksen kirjoittamisen yhteydessä. Muuttotarkastus Tekninen isännöitsijä tarkastaa huoneiston edellisen asukkaan asumisoikeussopimuksen päättyessä. Asumisoikeusyhtiön on huolehdittava, että huoneisto on asumisoikeuslain / 650 / 2.luvun 7 :n mukaisessa kunnossa: Asumisoikeuden haltijan saadessa huoneiston hallintaansa huoneiston on oltava sellaisessa kunnossa kuin asumisoikeuden haltija kohtuudella voi edellyttää ottaen huomioon sopimuksen sisältö, huoneiston ikä, paikalliset asunto-olosuhteet ja muut seikat. Koska asukkaan vaihtuessa on usein vain vähän aikaa tarvittavien toimenpiteiden järjestämiseen ja tekemiseen, ei ole aina mahdollista tehdä kaikkia tarvittavia toimenpiteitä uuden asukkaan sisään muuttoon mennessä. Silloin asumisoikeusyhtiön ja ostajan on sovittava kunnostettavista asioista. Joustavuudella ja yhteistyöllä päästään näissä tilanteissa parhaaseen lopputulokseen. Vastaanotto- ja 2-vuotistarkastukset uusissa kohteissa Uudistuotannon valvonnasta vastaa kaupungin asuntotuotantotoimisto (ATT). Asukkaalla on oikeus valvoa myös itse. Pitkällä aikavälillä huolellinen vastaaminen asukasvikalistoihin ja osallistuminen valvontaan kääntyy asukkaiden eduksi. Vastaanottovaiheessa pääurakoitsija jakaa ostajille vastaanoton vikalistat täytettäväksi ja 2- vuotistakuutarkastuksen lähestyessä asumisoikeusyhtiö jakaa 2-vuotistarkastuksen vikalistakyselyt, joiden molempien täyttämisessä asukas voi nojata liitteenä oleviin Teknisiin menettelytapaohjeisiin: 1. Rakennusosien laatutason ja virheiden korjaustarpeen arviointi asunnon luovutusvaiheessa. LIITE 4 2. Korjaustarpeen määrittäminen, työn suoritus ja korjaustyöltä vaadittava laatutaso takuukorjaustöissä. LIITE 5 Nämä ohjeet eivät ole kaikenkattavat. Lisätietoja saa isännöitsijätoimistosta. Vastaanotto- ja 2-vuotistarkastusten suorittaminen huolella myös asukkaan toimesta on asukkaan etu. Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998 määrittää mm. tilaajan ja urakoitsijan vastuut, laadunvarmistusmenetelmät ja rakennusvalvonnan toteuttamisen, ja se rajaa takuuajan. Takuuajan jälkeen havaittujen vikojen osoittaminen urakoitsijan vastuulle on työlästä. Siksi paneutuminen huolellisesti vastaanotto- ja 2-vuotistarkastuksiin on erittäin tärkeää. Otteita Rakennusurakan yleisestä sopimusehdosta löytyy liitteenä. LIITE 6 Tarkempia ohjeita hyvästä rakennustavasta löytyy myös Rakennustieto Oy:n julkaisusta SISÄ RYL

11 Lakisääteinen muuttoilmoitus Kun joku muuttaa kotikuntaa tai siellä olevaa asuinpaikkaa, hänen on aikaisintaan kuukautta ennen muuttopäivää ja viimeistään viikon kuluttua muuttopäivästä ilmoitettava siitä maistraatille. Henkilön on ilmoitettava myös tilapäinen asuinpaikkansa maistraatille, jos asuminen kestää yli kolme kuukautta. Muuttoilmoituksen voi tehdä kirjallisesti, puhelimitse, sähköisen viestinnän avulla tai asiakaskäynnin yhteydessä suullisesti. Väestörekisterikeskuksen muuttopuhelin palvelee ma-pe klo ja lauantaisin klo Suomenkielisen muuttopuhelimen numero on ja ruotsinkielisen Sähköisen lomakkeen voi täyttää osoitteessa Muuttoilmoituksen voi tehdä myös täyttämällä lomakkeen, jonka voi tulostaa osoitteesta tai noutaa lähimmästä maistraatista tai postista. Muuttoilmoituksella tiedot päivittyvät yhdellä kertaa sekä maistraattien ylläpitämään valtakunnalliseen väestötietojärjestelmään että Postiin. Tekemällä muuttoilmoituksen hyvissä ajoin ennen muuttoa, voi varmistaa, että postit tulevat heti oikeaan osoitteeseen. Ajantasaiset osoitetiedot nopeuttavat asiointia kotikunnassa, verot menevät oikeaan kuntaan ja vaaleissa pystyy äänestämään oman asuinalueen äänestyspaikassa. Väestötietojärjestelmästä uudet osoitetiedot välitetään automaattisesti myös viranomaisille: muun muassa seurakunnille, ajoneuvohallintoon, Kelaan, verohallintoon sekä puolustusvoimille. Lisäksi monet eläkelaitokset, pankit, vakuutusyhtiöt, järjestöt, lehtitalot ja yritykset saavat uudet osoitetiedot suoraan väestötietojärjestelmästä. Huoneistoon muuttavista on tehtävä muuttoilmoitus myös huoltoyhtiöön asukasluetteloa varten. Vain asukasluetteloon tai väestörekisteriin merkitty henkilö voi saada oven aukaisupalvelua, jos esimerkiksi avaimet katoavat tai ovat jääneet asunnon sisään. Sähkösopimus Huoneistoon muuttava asukas huolehtii sähkösopimuksen tekemisestä itse hyvissä ajoin ennen muuttoa. Ote talonkirjasta Otteen talonkirjasta saa huoltoliikkeeltä. Ote talonkirjasta on maksullinen ja siitä peritään huoltoyhtiön ilmoittama maksu.

12 Asumisoikeuden haltijan oikeudet ja velvollisuudet Asumisoikeuden haltijalla on oikeus saada huoneisto hallintaansa asumisoikeussopimuksen mukaisesti laissa säädetyllä tavalla. Huoneiston on oltava lain edellyttämässä kunnossa. Asumisoikeuden haltijalla on lakisääteisiä ja sopimusperusteisia velvoitteita, jotka on täytettävä. Velvoitteiden laiminlyönnistä voi seurata asumisoikeuden purkaminen ja korvausvastuu aiheutuneista vahingoista. Vastikkeenmaksu Vastike on maksettava asumisoikeusyhtiön ilmoittamalle tilille kuukausittain asumisoikeussopimuksessa sovittuun päivään mennessä. Alle kahden kuukauden maksamattomat vastikkeet ja muut maksuvelvoitteet veloitetaan irtisanomisen yhteydessä vakuudesta ja mahdollisesta asumisoikeusmaksun indeksikorotuksesta. Jos kohtaat taloudellisesti vaikeita aikoja, ota ajoissa yhteyttä vuokrakirjanpitäjään (Kaija Frankenhaeuser) sopiaksesi maksujärjestelyistä. Maksuvaikeuksien kasaantuminen kannattaa katkaista heti. Viivästyskorko ja maksumuistutus Vastikkeenmaksun viivästymisestä aiheutuu toimenpiteitä. Viivästyneestä summasta tulee maksaa viivästyskorko (9,5 % ). Maksumuistutuksen hinta on 5. Oikeudenkäynti ja oikeudenkäyntikulut Maksumuistutuksessa asetetaan velan maksamiselle määräaika, jonka umpeutumisen jälkeen asumisoikeusyhtiö ryhtyy tarvittaessa oikeudellisiin toimiin asumisoikeussopimuksen purkamiseksi ja saataviensa perimiseksi ulosoton kautta. Velallinen vastaa oikeudenkäyntikuluista oikeuden päätöksen mukaisesti. Oikeudenkäynti aiheuttaa merkinnän luottotietoihin. Häätö ja saatavien perintä ulosottotoimin ja ulosottomaksut Saatuaan oikeuden päätöksen asumisoikeussopimuksen purkamisesta asumisoikeusyhtiö tarkastaa, onko vastaaja / velallinen luovuttanut huoneiston asumisoikeusyhtiön vapaaseen hallintaan oikeuden päätöksen mukaisesti. Tarvittaessa haetaan ulosottoviranomaiselta häädön ja maksusaatavien täytäntöönpano. Sosiaaliset tukimuodot Sosiaaliviranomaisen kanssa kannattaa tarkastaa asumis- tai toimeentulotuen edellytysten täyttyminen omalta kohdaltaan. Käyttövastikkeen maksamiseen voi saada KELA:n asumistukea. Muut maksuvelvoitteet Asumisoikeuden haltijan on huolehdittava myös muista maksuvelvoitteistaan, joita voivat olla: muut vastikkeet (autotalli-, autopaikkavastikkeet ja vuokrattavien varastotilojen vuokrat) käyttökorvaukset (sauna- ja pesulamaksut, muu maksullinen yhteistilojen käyttö) kotioven aukaisupalvelu maksulliset käyttäjäpalvelut lisäavaimet vesimaksut, jos huoneistossa on huoneistokohtainen vesimittari asumisoikeuden haltijan kustannusvastuun piiriin kuuluvat lisä- ja muutostyöt asumisoikeuden haltijan kustannusvastuun piiriin kuuluvat korjaukset asumisoikeuden haltijan korvausvastuulle kuuluvat asumisoikeusyhtiölle aiheutetut muut kustannukset Vikailmoitukset Asumisoikeuden haltijan on hoidettava huoneistoa ja käytössään olevia kiinteistön ja rakennuksen tiloja huolellisesti. Asumisoikeuden haltijan on viipymättä ilmoitettava asumisoikeusyhtiölle huoneiston vahingoittumisesta tai sellaisesta puutteellisuudesta, jonka korjaamisesta

13 asumisoikeusyhtiö on vastuussa. Ilmoitus on tehtävä heti, jos korjaus on vahingon laajenemisen estämiseksi tehtävä viipymättä. Myötävaikuttaminen hoitotoimenpiteisiin sekä korjaus- ja muutostöihin Asukkaiden tulee myötävaikuttaa sovittujen hoitotoimenpiteiden ja korjaus- ja muutostöiden tekemiseen perehtymällä niitä koskeviin ohjeisiin ja noudattamalla niitä. Yleisimmät asukkaan myötävaikutusvelvoitteet ovat: huoneistoon sisään päästäminen ilmoitettuna aikana tarvittavan työtilan järjestäminen siirtämällä huonekaluja ym. irtaimistoa ohjeiden mukaan tilanteen järjestäminen siten, etteivät lemmikkieläimet häiritse ilmoitetun työn tekemistä tarvittavan työrauhan antaminen Vastuu vieraista Asukkaat vastaavat siitä, miten heidän vieraansa toimivat ja käyttäytyvät kiinteistön alueella. Asukkaat ovat velvollisia ryhtymään tarvittaviin toimiin järjestyksen palauttamiseksi ja säilyttämiseksi. Puolisoiden yhteinen vastuu Jos puolisot käyttävät asumisoikeuden nojalla hallittua huoneistoa yhteisenä asuntonaan, he vastaavat asumisoikeuslain 10 luvun 41 mukaisesti yhteisvastuullisesti asumisoikeussopimuksesta johtuvista velvollisuuksista. Puoliso, joka ei ole asumisoikeussopimuksen osapuoli, vastaa toisen puolison muutettua huoneistosta edelleen asumisoikeussopimuksesta johtuvien velvollisuuksien täyttämisestä niin kauan kuin hän asuu huoneistossa.

14 Asumisoikeusyhtiön oikeudet ja velvollisuudet Huoneiston luovutus asumisoikeuden haltijan hallintaan Asumisoikeusyhtiön on pidettävä huoneisto asumisoikeuden haltijan saatavana sinä päivänä, jona asumisoikeuden haltijalla on oikeus saada se hallintaansa. Huoneiston kunto Huoneiston on asumisoikeussuhteen alkaessa ja sen aikana oltava sellaisessa kunnossa kuin asumisoikeuden haltija huoneiston iän, alueen huoneistokannan ja muut paikalliset olosuhteet huomion ottaen kohtuudella voi vaatia, jollei muusta kunnosta ole sovittu. Asumisoikeusyhtiön oikeus päästä asuinhuoneistoon Asumisoikeuden haltijan on viipymättä sopivana ajankohtana päästettävä asumisoikeusyhtiön edustaja yhtiön huoneistoon huoneiston kunnon ja hoidon välttämätöntä valvomista varten. Huoneiston ollessa myynnissä, asumisoikeusyhtiöllä on oikeus näyttää huoneistoa asumisoikeusyhtiön edustajalle ja huoltoyhtiölle asumisoikeuden haltijalle sopivana aikana. Korjaus- ja muutostyöt sekä hoitotoimenpiteet Asumisoikeusyhtiöllä on oikeus suorittaa välittömästi hoitotoimenpide tai korjaus- ja muutostyö, jota ei voi vahinkoa aiheuttamatta siirtää. Myös hoitotoimenpide tai korjaus- ja muutostyö, joka ei aiheuta olennaista haittaa tai häiriötä asunon käyttämisessä, saadaan suorittaa, edellyttäen, että asumisoikeusyhtiö ilmoittaa siitä asumisoikeuden haltijalle vähintään 14 päivää ennen työn aloittamista. Jos asumisoikeusyhtiö haluaa suorittaa huoneistossa muun kuin edellä tarkoitetun korjaus- tai muutostyön, asumisoikeusyhtiön on ilmoitettava siitä asumisoikeuden haltijalle hyvissä ajoin ennen työn aloittamista (mielellään 6 kk aikaisemmin).

15 Huolto ja siivous Huoltoyhtiö- ja siivouspalvelut tilataan alihankintana kunkin kohteen tarpeiden mukaan. Huoltokustannukset eivät ole jyvitettäviä kustannuksia. Kunkin talon ilmoitustaululta löytyy huoltoyhtiön yhteystiedot. Asumisoikeusyhtiö järjestää keväisin kehityspalaverin talohallituksen ja huoltoyhtiön välillä. Kehityspalaverissa on läsnä talohallituksen edustaja, huoltoyhtiön puolelta kiinteistöhuollon ja siivouksen työnjohtaja sekä isännöintitoimistosta tekninen isännöitsijä tai isännöitsijä. Huoltoyhtiön toimenkuvaan lukeutuu mm. ulkoalueiden puhtaanapito nurmikoiden leikkaus pienet vikojen korjaukset, esim. lvi-kalusteet ovien avaukset Huom! Oven avauspalvelua voi saada vain huoltoyhtiön asukasluetteloon tai väestörekisteriin merkitty henkilö. Palvelun saajan on ennen oven aukaisua todistettava henkilöllisyytensä ja asunnon hallintaoikeutensa. Oven aukaisupalvelusta peritään huoltoyhtiön ilmoittama kohtuullinen ovenavausmaksu. Aukaisupalvelun hinnasto löytyy ilmoitustauluilta. päivystyspalvelu 24 h / vrk muuttoilmoitukset talonkirjaotteet Huoltotehtävät Yhteistehtävät Työnjohto huoltomiesten ja siivoojien työnjohto Yleishoito ja valvonta Kiinteistön yleishoito muutto- ja lähtöilmoitusten vastaanotto järjestyksen ja järjestyssääntöjen noudattamisen valvonta rutiinikäyntien yhteydessä liputukset (viralliset /vakiintuneet) virallisiin tarkastuksiin osallistuminen erikseen sovittaessa ulkopuolisten suorittamien korjaus- ja huoltotöiden opastus erikseen sovittaessa ulkovaloautomatiikan säätö ja toiminnan valvonta ovien automaattisten lukituslaitteiden säätö ja toiminnan valvonta nuohoojan, sähkö- ja vesimittarinlukijan opastaminen huollon tarvitsemien puhdistusaineiden, varaosien, työvälineiden ja tarvikkeiden tilaukset, vastaanotto ja varastointi sovitulla tavalla vikailmoitusten teko neuvottelut isännöitsijän tai yhteyshenkilön kanssa rakennusten seinien ja kattojen ulkopuolinen tarkkailu rutiinikäyntien yhteydessä katoille ja räystäille kertyneen lumen ja jään tarkkailu ja varoitusmerkkien asettaminen rutiinikäyntien yhteydessä katoille ja sadevesikouruihin kerääntyneiden lehtien yms poisto kiinteistön huoltokirjan ylläpito yhdessä teknisen isännöitsijän kanssa Tilojen hoito ja valvonta

16 tilojen käytön ja järjestyksen valvonta rutiinikäyntien yhteydessä käyttövuorojen hoito erikseen sovitulla tavalla nimitaulujen hoito Rakennusosien hoito ovenlukkojen ja -saranoiden voitelu ja kiristys (yleiset /tekniset tilat) ovipumppujen säätö, öljynlisäykset ja vaihto (yleiset /tekniset tilat) Päivystys ja varuillaolo ympärivuorokautinen hälytyspuheluiden vastaanotto (ei robotti) normaalin työajan ulkopuolinen huoltopäivystys Lämpöhuolto Lämmönkehitys ja jakolaitteiden hoito kulutuksen seuranta ja raportointi lämmitysjärjestelmän käyttö, säätö ja toiminnan tarkkailu lämmityslaitteisiin liittyvien pumppujen, moottoreiden ja venttiilien käyttöhuolto veden lisääminen lämmitysverkostoon käyttöveden lämpötilan valvonta ja säätö termostaattien, varolaitteiden ja paisuntajärjestelmän toiminnan tarkkailu Lämpöjohtolaitteiden hoito linjasulkujen toiminnan tarkkailu huoltotoiminnan yhteydessä yksittäisten patteriventtiilien huollot ja tiivistykset verkoston ilmaus kiinteistöhuoltoliikkeen suorittamien huoltotoimenpiteiden vaatimana Ilmanvaihtolaitteiden hoito ilmanvaihtolaitteiden käyttö, toiminnan tarkkailu, säätö ja kunnon valvonta säätölaitteiden käyttö, toiminnan tarkkailu ja kunnon valvonta ilmanvaihtolaitteiden käyttöhuolto Sähköhuolto Vahvavirtalaitteet rikkoutuneiden sulakkeiden ja rasiankansien vaihto (tekniset /yleiset tilat) rikkoutuneiden lamppujen ja lampunkupujen yksittäisvaihdot (tekniset /yleiset tilat) Vesihuolto Vesilaitteiden hoito veden kulutuksen seuranta ja raportointi sekoittajien ja hanojen tiivisteiden vaihto WC-laitteiden huuhteluventtiilien huollot linjasulkujen toiminnan tarkkailu huoltotoiminnan yhteydessä kalusteiden yksittäiset vaihdot Jätevesilaitteiden hoito erotuskaivojen tyhjennyksien tilaaminen tarvittaessa

17 viemäreiden avaus käsityökaluin lukuun ottamatta pohjaviemäreitä. Koneavun tai höyrytyspalvelun tilaaminen padotusventtiilien toiminnan tarkkailu Perusvesijärjestelmä perusvesijärjestelmän toiminnan tarkkailu sekä lietepesien tyhjennysten tilaaminen tarvittaessa Sadevesijärjestelmät pihakaivojen tarkkailu sekä lietepesien tyhjennyttäminen tarvittaessa kattokaivojen puhdistus 2 krt /vuosi Jätehuolto Jätekaluston hoito kaluston kunnon tarkkailu tyhjennysten toiminnan tarkkailu jäteaseman puhtaanapito Ulkoalueiden hoito Katuosuuden hoito hiekan poisto asfalttipäällysteistä häiritsevien roskien kerääminen ja lehtien poisto Jalkakäytävien, tie- ja paikoitusalueiden hoito lumenauraus ja hiekoitus kiinteistön alueilla niin, että alueen kulkureiteillä on mahdollisuus kulkea liukastumatta. Irtolumen poistaminen ja alueen tasoittaminen siten, että kiinteän lumi- ja jääkerroksen vahvuus on enintään 8 cm, ovien edustalla enintään 3 cm. Lumen poiskuljetuksen järjestäminen sovitulla tavalla. Lumen kasaus ja siirto yli 20 metrin matkalla erillislaskutuksella Häiritsevien roskien keräys tarvittaessa Perusteellinen lakaisu, imurointi tai pesu Leikkikenttien hoito, pihakalusteet toiminnasta riippuva hoito erillisohjeen mukaan Uusissa kohteissa viherurakoitsijan takuuaika on 2 vuotta. Hoitovastuu siirtyy huoltoliikkeelle erillisellä ilmoituksella. Lihavoidut kohdat kuuluvat takuun alle: Nurmikoiden hoito nurmikoiden lannoitus (kiinteistön aineilla tilauksesta eri veloituksella) nurmikoiden leikkaus nurmikoiden kastelu häiritsevien roskien keräys 1 krt /vko Istutusten hoito istutusten lannoitus (kiinteistön aineilla tilauksesta eri veloituksella) rikkaruohojen kitkeminen (tilauksesta eri veloituksella)

18 lehtien poisto tarvittaessa puiden ja pensaiden ympäristön trimmaus joka nurmikonleikkuukerralla Esimerkki siivousohjelmasta Esimerkki on kerrostalosta, jossa on rappukäytävä, hissi, yhteinen pyykkitupa ja kerhohuone. Siivousohjelma muokataan aina kohteen tarpeita vastaavaksi. Portaat tasanteineen mopataan ylhäältä alas 1 x vko Portaat tasanteineen pestään ylhäältä alas 1 x vko Ala-aulat ja hissit pestään/lattiat 1 x vko Ovien lasipinnat pestään ja ovien kahvat pyyhitään Porraskäytävien seinistä poistetaan häiritsevät tahrat ja porraskaiteet pyyhitään 1 x vko Kellarikäytävät, lastenvaunuvarastot ym. tilat lakaistaan 2 x kk Kellarikäytävät, lastenvaunuvarastot ja niihin verrattavat tilat kosteapyyhitään 1 x kk Pesutuvat ja kuivaushuoneet lakaistaan ja pestään 2 x vko Portaat, tasanteet ja hissit pestään ja vahataan perusteellisesti 1 x vuosi Perussiivouksen ja porraskäytävien ikkunanpesun ajankohdasta ja hinnasta sovitaan erikseen Kerhohuone siivotaan tilattaessa erillisveloituksella Ikkunoiden pesettäminen on yleinen jokavuotinen hanke monissa asumisoikeustaloissa. Siihen on hyvä varautua jo ennen seuraavan vuoden budjetoinnin alkua.

19 Kunnossapitotyöt huoneistossa Tähän osioon on koottu monia huoneiston kunnossapitoon liittyviä asioita. Kunnospidon tarkoitus on pidentää huoneiston käyttöikää ja vähentää korjaustarvetta. Huoneisto- ja kohdekohtaisia ohjeita löytyy kansiosta, jota on kussakin huoneistossa yksi kappale. Kansio voi olla nimellä 'Kodin kansio' tai 'Kodin käsikirja' tai 'Omaan kotiin' tms. Mikäli asunnossasi ei ole kansiota, ilmoita siitä isännöitsijätoimistoon. Huoneiston käyttötarkoitus Huoneistot on tarkoitettu vain asumiskäyttöön, ellei asumisoikeussopimuksessa tai erikseen ole nimenomaan toisin sovittu. Huoneisto on tarkoitettu vain sen talouden käyttöön, jolle asunto on osoitettu eikä huoneistoa tai sen osaa saa ilman asumisoikeusyhtiön antamaa lupaa luovuttaa toisen käytettäväksi. Erityistapaukset on määritelty oppaan myöhemmässä kohdassa. Tavanomaisten lemmikkieläinten pitäminen huoneistossa on sallittua, elleivät eläimet tuota häiriötä tai vahingoita huoneistoa. Asunnossa ei tulisi tupakoida sisällä. Asunnon porrastaso-ovi, ulko-ovet ja huoneiston lukitus Asunnon ulko-ovet on syytä aina laittaa takalukkoon, kun asunnosta poistutaan pidemmäksi ajaksi. Asunnossa oltaessa on lukituksessa mahdollisuuksien mukaan aina pyrittävä ottamaan huomioon, että huoneistosta pääsee hätätilanteessa ulos ilman avainta. Turvalukon, varmuusketjun ja ovisilmän voi asentaa oveen omalla kustannuksellaan. Poismuutossa nämä asennukset jätetään korvauksetta paikoilleen ja turvalukon avaimet jätetään asuntoon tai vaihtoehtoisesti turvalukon ja ovisilmän paikalle pitää asentaa asianmukaiset peitekappaleet ja varmistaa, että varmuuslukon paikka jää siistiksi. Turvalukko on jätettävä auki, kun huoneistoon tullaan tekemään ilmoitettuja tarkastus-, huolto- tai korjaustoimenpiteitä. Kerrostaloissa porrastaso-ovi on useimmiten kaksoisovi. Yleensä molempien tulee olla suljettuina, etteivät äänet kantaudu sisään eivätkä ulospäin. Sähköjärjestelmä ja -laitteet Asukkaat vaihtavat itse asunnon palaneet lamput, paristot, sulakkeet ja loistevalaisinten sytyttimet. Jos huoneistossa on automaattisulakkeet, lauennut sulake palautetaan toimintaan palauttamalla kytkin normaaliasentoon. Asukkaat palauttavat lauenneen vikavirtasuojan kytkimen toimintaasentoon omatoimisesti. Suojamaadoitettuihin pistorasioihin saa kytkeä vain maadoitetun tai suojaeristetyn kojeen pistotulpan. Kosteissa tiloissa ei tule käyttää laitetta, joka on kytketty tavalliseen pistorasiaan kostean tilan ulkopuolella. Sisällä olevasta pistorasiasta ei saa ottaa virtaa ulkona käytettäviin sähkölaitteisiin. Kiinteiden sähkölaitteiden asennuksia ja korjauksia saa teettää vain isännöitsijän antamalla kirjallisella luvalla ja vain sähköalan ammattilaisella, jolla on työhön tarvittava pätevyys. Asumisoikeusyhtiö tilaa yhtiön korjausvastuulle kuuluvat työt. Antennijärjestelmä ja -laitteet sekä TV-kanavat Talossa voi olla maanpäällinen (terrestrial) antenni tai se voi kuulua kaapelitelevisioverkkoon (cable). Antennijärjestelmästä saa tietoja isännöitsijätoimistosta. Digitelevision tai -sovittimen yhteensopivuus talon antennijärjestelmän kanssa on suositeltavaa varmistaa ennen laitteen hankintaa. Lisäantennilaitteiden asennus ilman asumisoikeusyhtiön antamaa kirjallista lupaa on kielletty. Huoneistokohtaisen lautasantennin asentamiselle voi saada luvan siten, että antenni sijoitetaan kokonaan parvekkeen kaidelinjan sisäpuolelle eikä se häiritse sijoittamisalueen kaupunkikuvaa. Antennia ei saa kiinnittää talon rakenteisiin, ei edes kaiteisiin. Huoneistokohtaisen lautasantennin asentamiseen talon katolle tai seinälle ei myönnetä lupaa.

20 Asumisoikeusyhtiö päättää kunkin talohallituksen päätöksen mukaisesti talon antennijärjestelmän kautta näkyvistä kanavista ja niiden muutoksista, mikäli kanavien näkyvyydelle on eri vaihtoehtoja. Talon yhteiskanavajärjestelmän kanavatarjonta ja mahdollisuus huoneistokohtaisen lautasantennin sijoittamiseen on suositeltavaa selvittää jo ennen asunto-osoituksen hyväksymistä ja asumisoikeussopimuksen allekirjoittamista. Vastuu selvittämisestä on asumisoikeuden hakijalla. Jos asukkaan television toimintahäiriö johtuu asukkaan tai asukkaan laitteiden aiheuttamasta syystä, vastaa asukas antenniliikkeen tarkastus- ja korjauskäyntien kustannuksista. Lämmitysjärjestelmä ja -laitteet Taloissa on yleensä kaukolämmitykseen perustuva vesikeskuslämmitys. Järjestelmän tasapainotus ja lämmönsäätö kuuluvat asumisoikeusyhtiölle. Asukkaat eivät saa omatoimisesti muuttaa patteriventtiilien asetusarvoja, irrottaa termostaatteja tai tehdä patterien ilmauksia. Asuntojen ja muiden vastaavien oleskelutilojen sisäilman lämpötilalle on määritelty tyydyttävät ja välttävät tasot sosiaali- ja terveysministeriön Asumisterveysohjeessa (STM:n oppaita 2003:1) seuraavasti: huoneilman lämpötila: välttävä 18 ºC, tyydyttävä 21 ºC. Keskimäärin paras tyytyväisyys huoneilman lämpötilaan saavutetaan 21 ºC :ssa. Jos huoneiston lämpötila lämmityskauden aikana laskee alle 19 ºC:een tai nousee yli 23 ºC:een, on asiasta syytä ottaa yhteyttä isännöitsijään. Lämpötila mitataan keskeltä huonetta tai sisäseinältä. Lämmityskauden ulkopuolella (kesäisin) asunnon lämpötila voi välillä kohota epämukavan korkeaksi, koska taloissa ei asuntoja varten ole jäähdytysjärjestelmiä. Jos huoneistossa on termostaattiset patteriventtiilit, ne pitävät huoneiston lämpötilan automaattisesti tasaisena. Termostaatti pysäyttää lämmityksen tarvittaessa. Patteri voi tästä johtuen tuntua käteen viileältä lämmityskauden aikanakin. Huoneen lämmitystä voi lisätä ja vähentää patterin säätönupilla. Termostaattista patteriventtiiliä ei saa peittää verhoilla tai suurilla huonekaluilla, koska ilma voi termostaatin luona tällöin lämmetä ympäristöä enemmän ja termostaatti voi turhaan katkaista lämmityksen, vaikka huoneessa on viileää. Tee heti vikailmoitus, jos havaitset, että patterista, venttiilistä tai lämpöjohdosta vuotaa vettä tai jos patteri pitää häiritsevää ääntä tai lorisee. Huoneilma Ilman lämpötila Sisäilman kylmyydelle ei ole terveyden kannalta käytännössä esiin tulevaa alarajaa. Lääkintöhallitus esitää ohjeelliseksi alarajaksi öisin +16 ºC ja päivisin + 18 ºC. Keskimääräisen lämpötila lisäksi suositellaan, että lämpötila pään ja nilkkojen tasoilla ei poikkea toisistaan 2 ºC:sta enempää. Asuinhuoneen sisälämpötilan ohjearvo on lämmityskaudella rakentamismääräyskokoelman mukaan asuinhuoneissa oleskeluvyöhykkeellä + 21 ºC. Rakennuksen ollessa käytössä ei oleskeluvyöhykkeen lämpötila yleensä saa ylittää arvoa + 27 ºC. Veto. Huonetilan oleskeluvyöhykeellä ei saa esiintyä häiritsevää vetoa. Ilman enimmäisnopeudet oleskeluvyöhykkeellä määritellään rakentamismääräyskokoelmassa esitetyn ns vetokäyrän avulla, esim ºC:n lämpötilassa sallitaan 0,1 m/s ja + 28 ºC:n lämpötilassa 0,4 m/s ilman nopeus. Vedon tunteeseen vaikuttaa ilman liikenopeuden lisäksi ilman lämpötila ja kosteus. Ns. kylmäsäteilyn ihminen aistii myös vetona. Kylmien ikkunapintojen tai korkeiden ulkoseinien lähellä voidaan todeta tätä kylmäsäteilyä. Kosteus. Optimaalisena kosteusalueena pidetään %:n suhteellista kosteutta. Puhtaus. Sisäilman laadun ohjearvoja on olemassa rikki- ja typpidioksidille, hiilimonoksidille ja hiukkasille valtioneuvoston päätöksessä (Vnp 537/84), formaldehydille ja radonille lääkintöhallituksen ohjekirjeissä (DNo 567/02/81 ja DNo 5740/02/85).

21 Käytännön ohjeena voidaan sanoa, että hyvässä laatuluokassa ei hengitysilma saa aiheuttaa oireita ja sen on tunnuttava puhtaalta huoneistoon tulijankin aistimana. Melu. Määräysten mukaan asuintiloissa sallittu suurin melutaso on 30 db (A). Tämä meluarvo koskee ilmanvaihdon aiheuttamaa ääntä (puhallin, kanavisto ja venttiilit). Ilmanvaihto Ilmanvaihdon tarkoitus on, että huoneistoon tulee jatkuvasti sisään uutta raitista ilmaa ja käytetty huonolaatuisempi ilma poistuu huoneistosta. Toimiva ja riittävä ilmanvaihto on terveellisen sisäilman perusedellytys. Jotta huoneistossa saavutetaan riittävä hygieeninen taso, täytyy ilman vaihtua huoneistossa kerran kahdessa tunnissa. Saunassa ja pesutiloissa tulee ilman vaihtua riittävästi, jotta käytön aikana syntyvä kosteus pääsee haihtumaan mahdollisimman nopeasti. Saunan ja pesuhuoneen käytön jälkeen on välttämätöntä huolehtia tilojen kuivatuksesta. Kiuas on syytä pitää päällä käytön jälkeen vielä noin 20 minuuttia ja tuuletus tulee järjestää mahdollisimman tehokkaasti. Näiden toimenpiteiden avulla vältetään saunan puuosien ennenaikainen huononeminen. Painovoimainen ilmanvaihto Perinteinen ilmanvaihtotapa on painovoimainen ilmanvaihto, jossa ilma saadaan liikkeelle sisä- ja ulkoilman välisten paine- ja lämpötilaerojen avulla. Painovoimaisen ilmanvaihdon etuna on helppokäyttöisyys, koska huollettavia koneita ei ole. Ongelmana on huono säädettävyys, koska ilmavirrat vaihtelevat sääolosuhteiden mukaan. Koneellinen poistoilmanvaihto Poistopuhallin on yleisimmin katolla sijaitseva huippuimuri. Koneellisessa poistoilmanvaihdossa poistetaan huoneiston likaantunut ilma keittiössä, kylpyhuoneessa, WC:ssä ja vastaavissa tiloissa. Korvaavaa ilmaa niihin otetaan olo- ja makuuhuoneissa sijaitsevien tuloilmaventtiilien kautta. Näihin ilma imeytyy ulkoa poiston synnyttämän alipaineen vaikutuksesta. Asuinhuoneissa ilma siirtyy poistopisteisiin siirtoilmareittejä pitkin. Huoneiden välinen siirtoilmareitti on useimmiten oven alaosaan jätetty rako. Järjestelmälle on ominaista se, että ulkoilmaa ei lämmitetä ja tämä aiheuttaa aina jossain määrin vedon tunnetta. Lisäksi kylmä ilma kerrostuu lattiatasolle. Ulkoilmaventtiilin ääneneristyskyky on vaatimaton, joten ulkoilman äänet kantautuvat sisään. Koneet voivat toimia osan ajasta puolella teholla, mikäli ilmanvaihto tällöin on riittävää. Käyntiajoista saa lisätietoja isännöitsijätoimistosta. Teknisistä ja terveydellisistä syistä johtuen poistopuhaltimia ei kuitenkaan pysäytetä kokonaan. Tämä aiheuttaisi hajujen leviämistä huoneistosta toiseen sekä mahdollisesti talvisaikaan ikkunoiden huurtumista, mikä taas lahottaa ikkunanpuitteita. Poistopuhaltimissa on yleensä kaksi kierrosnopeutta tai yksinopeuksisen poistopuhaltimen teho on säädettävissä. Täyttä tehoa käytetään vain ruuanlaiton aikoina, joten energiaa säästyy muuna aikana. Raitisilmaventtiilit tai -aukot. Ikkunapuitteissa, -karmeissa tai seinissä olevat raitisilmaventtiilit tai -aukot on aina pidettävä auki. Pakkasellakaan niitä ei saa täysin sulkea. Järjestelmä poistaa huoneistosta tietyn määrän ilmaa ja imee tilalle uutta korvaavaa ilmaa saman määrän. Jos raitisilmaventtiilit on tukittu, järjestelmä voi imeä huoneistoon korvausilmaa jopa viemäreistä. Jos raitisilmaventtiileitä ei ole, raitisilma otetaan huoneistoon ikkunatiivisteisiin tehtyjen aukkojen kautta. Raitisilmaventtiilit ja -aukot on syytä puhdistaa pölystä esim. imuroimalla pehmeällä suulakkeella tai harjaamalla ainakin kaksi kertaa vuodessa. Poistoilmaventtiilit. Poistoilmaventtiilit on säädetty tiettyyn asentoon, jota asukas ei itse saa muuttaa. Huoneistokohtainen poistoventtiilien säätöasentojen omavaltainen muuttaminen voi sekoittaa ilmanvaihdon toimintaa talon muissa huoneistoissa pahastikin. Poistoilmaventtiilien sisään kertyy pölyä ja rasvaa. Venttiilit puhdistetaan lämpimällä vedellä,

22 pesuaineella ja harjalla vähintään kaksi kertaa vuodessa. Venttiilin saa irti ottamalla kiinni pyöreästä kehikosta ja kiertämällä sitä vastapäivään. Venttiilit kuivataan ennen paikoilleen asennusta. Ilmanvaihdon omatoimisen pikatarkastuksen voi tehdä laittamalla A4-paperinpalan poistoilmaventtiilin päälle. Jos se imeytyy kiinni venttiiliin, poistoilmaventtiilin kautta virtaa ilmaa oikean suuntaisesti ja riittävästi. Koneellinen sisäänpuhallus- ja poistoilmanvaihtojärjestelmä Uusimmissa asunnoissa voi olla järjestelmä, jossa ilma puhalletaan myös sisätiloihin koneellisesti ja lämmitetään. Järjestelmä voidaan toteuttaa erillisillä koneilla tai yhdistetyillä tulo- ja poistoilmalaitoksilla, joissa voidaan ottaa talteen poistoilman lämpöä. Järjestelmällä voidaan varmistaa riittävä ja vedoton ilmanvaihto kaikissa tiloissa. Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto vaatii aina hyvää huoltoa, joten asukkaiden tulee kiinnittää aivan erityistä huomiota saamiinsa toimintaohjeisiin. Taloissa, joissa on huoneistokohtainen ilmastointilaite, asumioikeusyhtiö toimittaa suodattimet tarpeen mukaan 1-3 kertaa vuodessa. Tuuletus Huoneistoa voi tarvittaessa tuulettaa. Lämmityskauden aikana paras tapa tehostaa ilmanvaihtoa on tuulettaa lyhyesti. Tuuletusluukut tai -ikkunat / parvekeovet avataan kunnolla auki noin 5-10 minuutiksi. Tämä on energiataloudellisempaa kuin ikkunoiden pidempiaikainen raollaan pitäminen. Huoneistoa ei saa tuulettaa porraskäytävään. Tuuletusluukun moitteettoman käynnin kannalta on myös välttämätöntä pitää luukku tuuletettaessa täysin auki. Kylmänä vuodenaikana on nimittäin mahdollista, että luukun pintaan tiivistyy kosteutta luukun ollessa raollaan. Tästä saattaa olla seuraksena ensin luukun turpoaminen ja myöhemmin rakenteen kieroutuminen. Ilmanvaihtojärjestelmän toimintahäiriöiden merkkejä Seuraavassa on lueteltu esimerkkejä ilmanvaihtojärjestelmän häiriötilan tunnusmerkeistä: hajut ja käryt eivät poistu asunnosta kohtuullisessa ajassa huoneistossa on voimakas viemärinhaju ikkunoiden sisäpinta huurtuu tai jäätyy, vaikka ikkunat on suljettu kunnollisesti kylpyhuone kuivuu hitaasti suihkun käytön jälkeen, vaikka lattia ja seinät on kuivattu lastalla käytön jälkeen ja ovi on jätetty raolleen asuntoon tulee hajua porraskäytävästä, vaikka porrastaso-ovi (tai kaksoisovi) on suljettu kunnolla ilma suhisee porrastaso-oven raoista tai postiluukusta poistoventtiilit suhisevat häiritsevällä tavalla huoneilma on pian tuuletuksen jälkeen taas tunkkaista Mikäli havaitset näitä merkkejä ilmanvaihtojärjestelmän häiriötilasta, tarkasta ensimmäisenä, että kaikki huoneistosi raitis- ja poistoilmaventtiilit ovat puhtaat. Mikäli venttiilit ovat puhtaat ja tilanne säilyy ennallaan tästä huolimatta, tee vikailmoitus. Vesijärjestelmä ja -laitteet Vuotavasta hanasta on aina heti ilmoitettava huoltoyhtiöön tai isännöitsijätoimistoon. Vuotava hana saattaa kuluttaa vettä turhaan satoja litroja kuukaudessa. Vettä käytettäessä kannattaa miettiä ja käyttää erilaisia keinoja, joilla voi välttää turhaa kulutusta. Taloissa, joissa on huoneistokohtaiset vesimittarit, asukas maksaa yleensä käyttövastikkeen lisäksi kulutuksen mukaisen vesimaksun. Muilta osin ja silloin, kun mittausta ei ole, peritään erillinen vesimaksu.

Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen. vastuunjakotaulukko 2.12.2015. Lämmitys. Ilmanvaihto

Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen. vastuunjakotaulukko 2.12.2015. Lämmitys. Ilmanvaihto Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen 2.12.2015 vastuunjakotaulukko Tämä taulukko määrittelee asukkaan ja kiinteistön omistajan väliset vastuut asunnon hoidossa. Epäselvissä tilanteissä ota yhteyttä

Lisätiedot

Arvoisat Helsingin kaupungin asumisoikeustalojen asukkaat,

Arvoisat Helsingin kaupungin asumisoikeustalojen asukkaat, Arvoisat Helsingin kaupungin asumisoikeustalojen asukkaat, Toimiva asumisoikeusasuminen saavutetaan parhaiten asukkaiden, Helsingin Asumisoikeus Oy:n, isännöitsijätoimiston ja huoltoyhtiöiden yhteistyöllä.

Lisätiedot

Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy 1(5)

Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy 1(5) 3 vko 2 vko 1 vko 2 kk 1 kk 1 vuodessa Jatkuva 3 vko 2 vko 1 vko 2 kk 1 kk 1 vuodessa As Oy Mallitalo Oy 1.6.2008 Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy 1(5) YLEISET HOITOTEHTÄVÄT Työnjohto Työ- ja vikailmoitusten

Lisätiedot

Vuokralainen vastaa ja maksaa itse. Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan

Vuokralainen vastaa ja maksaa itse. Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan asumispalveluyksikköä 1 Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan Vuokralainen vastaa ja maksaa itse KIINTEISTÖYHTIÖN HALLINTO Hallinnollinen isännöinti KiinteistöOy hallinto Kirjanpito ja maksuliikenne

Lisätiedot

ASUMISOIKEUDEN LUOPUMISILMOITUS

ASUMISOIKEUDEN LUOPUMISILMOITUS ASUMISOIKEUDEN LUOPUMISILMOITUS Koulukatu 19 Skolhusgatan PL 2 PB, Vaasa 65101 Vasa faksi/fax (06) 325 3629, www.pikipruukki.com Pvm TÄYTÄ JA TULOSTA. Palauta allekirjoitettuna osoitteeseen: Oy Vaasan

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Asukkaiden kosteudenhallinta Pekka Luoto

Asukkaiden kosteudenhallinta Pekka Luoto Asukkaiden kosteudenhallinta Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöliittoyhteisö 2015 Yksityiset vuokranantajat Taloyhtiöt, KOY:t Vuokrataloyhteisöt Suomen Vuokranantajat

Lisätiedot

Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä

Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä Asunto-osakeyhtiölain II osan 4. luvussa on säädetty osakkaan kunnossapitotöistä ja 5. luvussa osakkaan muutostöistä. Osakas on velvollinen ilmoittamaan

Lisätiedot

Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN

Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN Yhtiön kunnossapitovastuu (4:2) Rakenteet, eristeet, perusjärjestelmät

Lisätiedot

Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin konserniohjeet.

Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin konserniohjeet. 28.3.2006 (päivitetty hallituksessa 26.11.2014) HELSINGIN ASUMISOIKEUS OY:N YHTEISHALLINNON TOIMINTAOHJE 1 YLEISTÄ Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa

Lisätiedot

Poismuuttoilmoitus isännöitsijätoimistoon

Poismuuttoilmoitus isännöitsijätoimistoon HELSINGIN KAUPUNGIN ARAVAVUOKRATALOYHTIÖT... 4 Helsingin kaupungin asunnot Oy aravavuokrataloyhtiöiden omistajana 1.1.2012 alkaen... 4 Omistajaohjaus... 5 Viranomaisohjaus... 5 Kaupungin omistamien vuokrataloyhtiöiden

Lisätiedot

Ilmanvaihtojärjestelmän korjaus ja muutokset 28.10.2013. Jarmo Kuitunen Suomen LVI liitto, SuLVI ry

Ilmanvaihtojärjestelmän korjaus ja muutokset 28.10.2013. Jarmo Kuitunen Suomen LVI liitto, SuLVI ry Ilmanvaihtojärjestelmän korjaus ja muutokset 28.10.2013 Jarmo Kuitunen Suomen LVI liitto, SuLVI ry ASUINRAKENNUSTEN ILMANVAIHTO Hyvältä ilmanvaihtojärjestelmältä voidaan vaatia seuraavia ominaisuuksia:

Lisätiedot

JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy Keski-Suomen Energiatoimisto

JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy Keski-Suomen Energiatoimisto JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy 2013 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 28.11.2013 Lauri Penttinen 2 Kulutuskäyrästöt talon iän mukaan

Lisätiedot

Töiden arvioitu aloitus on ja arvioitu kestoaika viikkoa. Töiden päätoteuttajana toimii: ja yhteyshenkilönä toimii : Sähköurakoitsija: Y-tunnus

Töiden arvioitu aloitus on ja arvioitu kestoaika viikkoa. Töiden päätoteuttajana toimii: ja yhteyshenkilönä toimii : Sähköurakoitsija: Y-tunnus 1 ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MUKAINEN ILMOITUS TEHTÄVISTÄ KUNNOSSAPITOTÖISTÄ MUUTOSTÖISTÄ Asunto-osakeyhtiö Osoite Huoneistossa tehtävistä kunnossapito- ja muutostöistä on esitetty toimenpiteet liitteenä olevassa

Lisätiedot

Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin konserniohjeet.

Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin konserniohjeet. 1 (6) HELSINGIN ASUMISOIKEUS OY:N YHTEISHALLINNON TOIMINTAOHJE 1 YLEISTÄ Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin

Lisätiedot

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä

Lisätiedot

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti Hallitun ilmanvaihdon merkitys Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti on ekologinen tapa ottaa ikkunan kautta poistuva hukkalämpö talteen ja hyödyntää auringon lämpövaikutus. Ominaisuudet: Tuloilmaikkuna

Lisätiedot

TALOYHTIÖN VASTUUJAKOTAULUKKO

TALOYHTIÖN VASTUUJAKOTAULUKKO 1 (8) TALOYHTIÖN VASTUUNJAKOTAULUKKO Vastuunjaon yleistiedot ja kohdistus Taloyhtiön nimi Y-tunnus Osoite Kunta Kaupunginosa Laadintapäivämäärä Rakenteet Vesikatto Ylä-, ala-, välipohja Ulko- ja sisäseinät

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN

VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN Koulukatu 19 Skolhusgatan PL 2 PB, Vaasa 65101 Vasa faksi/fax (06) 325 3629, www.pikipruukki.com Pvm TÄYTÄ JA TULOSTA. Palauta allekirjoitettuna osoitteeseen: Koy Pikipruukki,

Lisätiedot

ARVOISAT HELSINGIN KAUPUNGIN ASUMISOIKEUSTALOJEN ASUKKAAT

ARVOISAT HELSINGIN KAUPUNGIN ASUMISOIKEUSTALOJEN ASUKKAAT ASUAAN ÄSIIRJA ARVOISAT HELSINGIN AUPUNGIN ASUMISOIEUSTALOJEN ASUAAT Toimiva asumisoikeusasuminen saavutetaan parhaiten asukkaiden, Helsingin Asumisoikeus Oy:n, isännöitsijätoimiston ja huoltoyhtiöiden

Lisätiedot

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton tiistaina 30.9.2014.

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton tiistaina 30.9.2014. 215 TOAS PEKOLA 27 >ASUNTONI MINKÄLAISIA LAITTEITA KEITTIÖSSÄNI ON? Keittiössä on vakioliesi ja jää-/pakastinkaappi. Lieden yläpuolella on liesikupu, joka on yhdistetty talon koneelliseen ilmanvaihtojärjestelmään

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat

Lisätiedot

VUOKRALAISEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET...8

VUOKRALAISEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET...8 HELSINGIN KAUPUNGIN ARAVAVUOKRATALOYHTIÖT...4 Helsingin kaupunki aravavuokrataloyhtiöiden omistajana... 4 Omistajaohjaus... 4 Viranomaisohjaus... 4 Kaupungin omistamien vuokrataloyhtiöiden yhteistoiminta...

Lisätiedot

Autopaikkoja koskevat yleiset periaatteet ... 19. Autotallit... Autohalli...

Autopaikkoja koskevat yleiset periaatteet ... 19. Autotallit... Autohalli... HELSINGIN KAUPUNGIN ARAVAVUOKRATALOYHTIÖT... 4 Helsingin kaupungin asunnot Oy aravavuokrataloyhtiöiden omistajana 1.1.2012 alkaen... 4 Omistajaohjaus... 5 Viranomaisohjaus... 5 Kaupungin omistamien vuokrataloyhtiöiden

Lisätiedot

ASUKKAAN KÄSIKIRJA Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty.

ASUKKAAN KÄSIKIRJA Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. ASUKKAAN KÄSIKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN ARAVAVUOKRATALOYHTIÖT...4 Helsingin kaupunki aravavuokrataloyhtiöiden omistajana... 4 Omistajaohjaus... 4 Viranomaisohjaus... 4 Kaupungin omistamien vuokrataloyhtiöiden

Lisätiedot

Puotilan Kiinteistöt Oy

Puotilan Kiinteistöt Oy n Helsingin kaupungin kiinteistöyhtiöt n Puotilan Kiinteistöt Oy Asukkaan käsikirja Sisällys Sisällysluettelo aakkosjärjestyksessä sivuilla 42-43 Helsingin kaupungin aravavuokrataloyhtiöt 6 Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Mieti ennen kuin muutat

Mieti ennen kuin muutat Mieti ennen kuin muutat Millä rahoitat asumisen? vuokra (300-700 /kk) vuokravakuus (1-3 kk vuokra) kotivakuutus (alle 10 /kk) sähkö- ja vesilasku (40 /kk) huonekalut, astiat, ruoka, puhelin- ja nettiyhteydet

Lisätiedot

Malminkartanon Kiinteistöt Oy

Malminkartanon Kiinteistöt Oy n Helsingin kaupungin kiinteistöyhtiöt n Malminkartanon Kiinteistöt Oy Asukkaan käsikirja Sisällys Sisällysluettelo aakkosjärjestyksessä sivuilla 42-43 Helsingin kaupungin aravavuokrataloyhtiöt 6 Helsingin

Lisätiedot

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA MUSTIKKAHAAN HUOLTO OY Versio 2016 OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiölaki 5. luku 2, osakkeenomistajan on ilmoitettava muutostyöstä etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle,

Lisätiedot

Muuttajan muistio Varman vuokra-asujalle

Muuttajan muistio Varman vuokra-asujalle Muuttajan muistio Varman vuokra-asujalle Muuttajan muistio Varman vuokra-asujalle Muutto on suuri elämänmuutos, johon liittyy sekä iloa uudesta kodista että luopumisen haikeutta. Se vie myös voimia, sillä

Lisätiedot

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton perjantaina 30.5.2014.

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton perjantaina 30.5.2014. 215 TOAS PEKOLA 31 >MUUTTO MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton perjantaina 30.5.2014. MISTÄ JA KUINKA SAAN AVAIMET? Asunnon avaimet voit noutaa perjantaista 30.5.2014 alkaen asuntotoimistostamme,

Lisätiedot

Mitä remontteja osakas saa tehdä?

Mitä remontteja osakas saa tehdä? 1.1 Lain määräykset 1 Mitä remontteja osakas saa tehdä? Asunto-osakeyhtiön osakas saa lain mukaan tehdä asunnossaan omalla kustannuksellaan erilaisia remontteja. Osakas voi esimerkiksi muuttaa huoneistonsa

Lisätiedot

Terveen talon ilmanvaihto

Terveen talon ilmanvaihto Terveen talon ilmanvaihto DI. Terveellisen ja viihtyisän sisäympäristön haasteet asunnoissa Lämpöolosuhteet talvella vetää, kesällä on kuuma Ilman laatu riittämätön ilmanvaihto yli puolessa asunnoista

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiö: Valvoja tarkastaa tehdyn työn ja tekee siitä tarkastuspöytäkirjan sekä dokumentoi työn. Töiden aloitus on ja arvioitu kestoaika

Asunto-osakeyhtiö: Valvoja tarkastaa tehdyn työn ja tekee siitä tarkastuspöytäkirjan sekä dokumentoi työn. Töiden aloitus on ja arvioitu kestoaika ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MUKAINEN ILMOITUS TEHTÄVISTÄ KUNNOSSAPITOTÖISTÄ MUUTOSTÖISTÄ Asunto-osakeyhtiö: Huoneistossa tehtävistä kunnossapito- ja muutostöistä on esitetty toimenpiteet liitteenä olevassa neljäosaisessa

Lisätiedot

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Taloyhtiöiden hallitusforum 24.9.2011 Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Tarvitaan lisää tietoa Taloyhtiöllä

Lisätiedot

Etelä-Savon shp:n tekniikan tulosyksikön ja vuokralaisen välinen vastuunjakotaulukko. YLEISET Tekninen varallaolojärjestelmä

Etelä-Savon shp:n tekniikan tulosyksikön ja vuokralaisen välinen vastuunjakotaulukko. YLEISET Tekninen varallaolojärjestelmä Sivu1 / 5 YLEISET Tekninen varallaolojärjestelmä Kiinteistövero Talvikunnossapito Ulkoalueiden hoito Yhdyskuntajätteiden kuljetus ja hävitys Koko kiinteistöä palvelevat järjestelmät Energian kulutus -

Lisätiedot

Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen

Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen TIEDOTE Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen 2017-2018 HUOM. Huoneistoissa tulee tehdä valmisteluja sujuvan asennuksen varmistamiseksi. Katso asennukseen valmistautuminen. Remontin sisältö

Lisätiedot

VASTUUNJAKOTAULUKKO ASUNTO OY LAURINSATAMA

VASTUUNJAKOTAULUKKO ASUNTO OY LAURINSATAMA ASUNTO OY LAURINSATAMA 1(10) 17. marraskuuta 2004 VASTUUNJAKOTAULUKKO ASUNTO OY LAURINSATAMA 1. JOHDANTO... 2 2. RAKENTEET... 2 3. OVET... 3 4. IKKUNAT... 4 5. KIINTEÄT KALUSTEET JA LAITTEET... 5 6. VESI-,

Lisätiedot

Pohjois-Haagan Kiinteistöt Oy

Pohjois-Haagan Kiinteistöt Oy n Helsingin kaupungin kiinteistöyhtiöt n Pohjois-Haagan Kiinteistöt Oy Asukkaan käsikirja Sisällys Sisällysluettelo aakkosjärjestyksessä sivuilla 42-43 Helsingin kaupungin aravavuokrataloyhtiöt 6 Helsingin

Lisätiedot

OHJE KOHDEKOHTAISILLE HANKINNOILLE JA MUUTOSTÖILLE

OHJE KOHDEKOHTAISILLE HANKINNOILLE JA MUUTOSTÖILLE OHJE KOHDEKOHTAISILLE HANKINNOILLE JA MUUTOSTÖILLE 1. YLEISTÄ Tätä ohjetta noudatetaan 1.4.2006 alkaen Asokotien kiinteistöissä asumisoikeuskohteen erillisellä rahoitusvastikkeella tai kohdekohtaisella

Lisätiedot

Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä

Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä Heidi Vitikainen Lakimies Kiinteistöliitto Uusimaa Asunto-osakeyhtiön toimielimet Yhtiökokous - osakkaat päättäjinä - yleistoimivalta - valitsee hallituksen

Lisätiedot

Haapajärvi Kohdenumero h, k, ph, 74,0 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00

Haapajärvi Kohdenumero h, k, ph, 74,0 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Haapajärvi Kohdenumero 608195 3 h, k, ph, 74,0 m² Kov. 1970 Energialuokka D 2007 Mh. 64 000,00 Vh. 64 000,00 Mussulantie 5. Myynnissä heti vapaa rivitalokolmio läheltä kouluja ja keskustaa! Asunnossa

Lisätiedot

Vanhan kiinteistön ilmanvaihdon ongelmakohdat Ilmanvaihdon tavoite asunnoissa Ilmanvaihdon toiminta vanhoissa asuinkerrostaloissa Ongelmat

Vanhan kiinteistön ilmanvaihdon ongelmakohdat Ilmanvaihdon tavoite asunnoissa Ilmanvaihdon toiminta vanhoissa asuinkerrostaloissa Ongelmat Vanhan kiinteistön ilmanvaihdon ongelmakohdat Ilmanvaihdon tavoite asunnoissa Ilmanvaihdon toiminta vanhoissa asuinkerrostaloissa Ongelmat TARMOn ilmanvaihtoilta taloyhtiölle 28.10.2013 Päälähde: Käytännön

Lisätiedot

Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa?

Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa? kunnalta kaupungilta Nuorisoasuntoliitolta (NAL) yksityisiltä vuokranantajilta esim. VVO ja SATO yksityisiltä henkilöiltä Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä?

Lisätiedot

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013 Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Osakkeenomistajan remontit Kunnossapito- tai muutostyö Kunnossapitotyöt: Yhtiön kunnossapitoa on kiinteistön ylläpitoon kuuluva toiminta, joka

Lisätiedot

Lieksa, Lieksa Kohdenumero h, k, 75,0 m² Kov Energialuokka G 2007 Mh ,00 Vh ,00

Lieksa, Lieksa Kohdenumero h, k, 75,0 m² Kov Energialuokka G 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Lieksa, Lieksa Kohdenumero 602651 3h, k, 75,0 m² Kov. 1976 Energialuokka G 2007 Mh. 28 500,00 Vh. 28 500,00 Koski-Jaakonkatu 75 B 15. Siistikuntoinen 3. kerroksen läpitalon huoneisto kaukolämmitteisessä

Lisätiedot

ASUNTO OY HAUHO. KÄYTTÖ- JA HUOLTOSUUNNITELMA

ASUNTO OY HAUHO. KÄYTTÖ- JA HUOLTOSUUNNITELMA ASUNTO OY HAUHO. KÄYTTÖ- JA HUOLTOSUUNNITELMA Julkaistaan asukkaita koskeviin osiin tiivistettynä = jatkuva päivystysvalmius = ittaessa a = vuosi KIINTEISTÖNHOITO 1. KIINTEISTÖN YLEISHOITO Huoltopäivystys

Lisätiedot

ARVOISAT OSAKKEENOMISTAJAT HUONEISTOREMONTIT JA UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI

ARVOISAT OSAKKEENOMISTAJAT HUONEISTOREMONTIT JA UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI ARVOISAT OSAKKEENOMISTAJAT HUONEISTOREMONTIT JA UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI Asunto-osakeyhtiölain 4 ja 5 luvun mukaan osakkeenomistajalla on oikeus tehdä huoneistossa kunnossapito- ja muutostöitä. Osakkeenomistajan

Lisätiedot

KERAVAN OMAKOTIYHDISTYS RY

KERAVAN OMAKOTIYHDISTYS RY KERAVAN OMAKOTIYHDISTYS RY OMAKOTITALON SYYSHUOLTO 22.9.2010 Rakennusmestari Esa Kinnarinen Rakennus NAVA Oy Miksi taloa kannattaa huoltaa? Säännöllisellä huollolla ja kunnossapidolla talo säilyy paremmassa

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUKSEN OHJE ja SISÄLTÖ Omakoti- tai paritalo

KUNTOTARKASTUKSEN OHJE ja SISÄLTÖ Omakoti- tai paritalo KUNTOTARKASTUKSEN OHJE ja SISÄLTÖ Omakoti- tai paritalo OHJE Tarkastukseen on hyvä varata aikaa 3-4 tuntia. Kylpyhuoneessa ei saisi kastella lattiaa ja seiniä 2 päivää ennen tarkastusta. Mikäli on amme

Lisätiedot

Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero h, k, parveke, 73,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,27 Vh ,00

Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero h, k, parveke, 73,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,27 Vh ,00 Kerrostalo Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero 635651 3 h, k, parveke, 73,0 m² Kov. 1978 Energialuokka F 2013 Mh. 68 417,27 Vh. 69 000,00 Pukkimäentie 1. Ensimmäisen asuinkerroksen hyväpohjainen ja siisti

Lisätiedot

ILMAJOEN VUOKRATALOT OY

ILMAJOEN VUOKRATALOT OY KIINTEISTÖNHOITO JA KUNNOSSAPITO Pääsääntöisesti omistaja (Ilmajoen Vuokratalot Oy) huolehtii kiinteistönhoidosta ja kunnossapidosta. Vuokralaisen vastuulla on hänen hallussaan oleva kiinteistön ulko-

Lisätiedot

Kiinteistöhuolto taloyhtiössä ja säästötoimenpiteet

Kiinteistöhuolto taloyhtiössä ja säästötoimenpiteet Kiinteistöhuolto taloyhtiössä ja säästötoimenpiteet 12.04.2012 Pakkalasali Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA energiatodistuksen antajan pätevyys, PETA Tyypilliset ongelmat -Tilausvesivirta

Lisätiedot

Energia- ilta 01.02.2012. Pakkalan sali

Energia- ilta 01.02.2012. Pakkalan sali Energia- ilta 01.02.2012 Pakkalan sali Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA energiatodistuksen antajan pätevyys, PETA Tyypilliset ongelmat -Tilausvesivirta liian suuri (kaukolämpökiinteistöt)

Lisätiedot

Ilmalämpöpumput (ILP)

Ilmalämpöpumput (ILP) Ilmalämpöpumput (ILP) 1 TOIMINTA Lämmönlähteenä ulkoilma Yleensä yksi sisäja ulkoyksikkö Lämmittää sisäilmaa huonejärjestelyn vaikutus suuri 2 1 ULKO- JA SISÄYKSIKKÖ Ulkoyksikkö kierrättää lävitseen ulkoilmaa

Lisätiedot

Asukaspalautekysely Tulosraportti

Asukaspalautekysely Tulosraportti Asukaspalautekysely Tulosraportti As Oy Liusketie 19 vertailuraportti 5. - 28.3.2008 Raportin vastaajaryhmä: Kaikki vastaajat Vertailtavat vastaajaryhmät: As Oy Liusketie 19 Sisällys Osio 2: Kiinteistön

Lisätiedot

HASO Marjaniemen asukkaille, marraskuu 2018

HASO Marjaniemen asukkaille, marraskuu 2018 HASO Marjaniemen asukkaille, marraskuu 2018 ASUMISVIIHTYVYYS yhteinen asiamme! Taloomme muuttaa silloin tällöin uusia asukkaita. Talohallitus toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi! Talossamme on sääntöjä,

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiaekspertin peruskurssi osa 1: lämpö & vesi 17.03.2014, Tampere DI Petri Pylsy Ekspertti ei kuitenkaan koske säätöihin, sen tekee aina kiinteistönhoitaja

Lisätiedot

n Helsingin kaupungin kiinteistöyhtiöt n Kontulan Kiinteistöt Oy

n Helsingin kaupungin kiinteistöyhtiöt n Kontulan Kiinteistöt Oy n Helsingin kaupungin kiinteistöyhtiöt n Kontulan Kiinteistöt Oy Asukkaan käsikirja Sisällys Sisällysluettelo aakkosjärjestyksessä sivuilla 42-43 Helsingin kaupungin aravavuokrataloyhtiöt 6 Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Seinäjoki, Kärki Kohdenumero h,k,s, 53,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00

Seinäjoki, Kärki Kohdenumero h,k,s, 53,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00 Luhtitalo Seinäjoki, Kärki Kohdenumero 635684 2h,k,s, 53,0 m² Kov. 2007 Energialuokka C 2007 Mh. 105 000,00 Vh. 105 000,00 Koulutaival 1. Toisen kerroksen hyväkuntoinen kaksio etsii uusia asukkaita. Asuinhuoneiden

Lisätiedot

Asukaskysely tehdään Asunto-osakeyhtiö Kotirinteen kaikille asukkaille ja liikehuoneistojen vuokralaisille.

Asukaskysely tehdään Asunto-osakeyhtiö Kotirinteen kaikille asukkaille ja liikehuoneistojen vuokralaisille. AsOy Kotirinne 22.02.17 1(5) ASUKASKYSELY KOSKIEN TALOYHTIÖN ILMANVAIHTOA Asukaskysely tehdään Asunto-osakeyhtiö Kotirinteen kaikille asukkaille ja liikehuoneistojen vuokralaisille. Kyselyllä kartoitetaan

Lisätiedot

Laitila Kohdenumero h+k+lasitettu parveke, 101,5 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00

Laitila Kohdenumero h+k+lasitettu parveke, 101,5 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Laitila Kohdenumero 582866 4h+k+lasitettu parveke, 101,5 m² Kov. 1971 Energialuokka G Mh. 118 000,00 Vh. 118 000,00 Urheilutie 1 A. Tilava hissitalon ensimmäisen kerroksen asunto aivan keskustassa.

Lisätiedot

Toimiva ilmanvaihtojärjestelmä 7.4.2014

Toimiva ilmanvaihtojärjestelmä 7.4.2014 Energiaekspertin jatkokurssi Toimiva ilmanvaihtojärjestelmä 7.4.2014 Jarmo Kuitunen 1. ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄT 1.1 Painovoimainen ilmanvaihto 1.2 Koneellinen poistoilmanvaihto 1.3 Koneellinen tulo-/poistoilmanvaihto

Lisätiedot

VTS - kotien toimintatapa epäiltäessä sisäilmaongelmaa. Asukastoimikunnan seminaari

VTS - kotien toimintatapa epäiltäessä sisäilmaongelmaa. Asukastoimikunnan seminaari VTS - kotien toimintatapa epäiltäessä sisäilmaongelmaa Asukastoimikunnan seminaari 10.3.2018 Esittely Jari Kauppinen, kunnossapitomestari Jari.kauppinen@vts.fi p. 040 185 0489 Jyrki Mälkki, kunnossapitomestari

Lisätiedot

VAV Asunnot Oy:n asukashallintosääntö

VAV Asunnot Oy:n asukashallintosääntö VAV Asunnot Oy:n asukashallintosääntö Päivitetty 25.4.2017 1. ORGANISAATIO VAV Asunnot Oy:llä on yhtiökokous ja hallitus sen mukaisesti kuin yhtiöjärjestyksessä määrätään. Lisäksi yhtiön vuokranmääritysyksiköllä

Lisätiedot

Kajaani, Teppana Kohdenumero h+k, 59,5 m² Kov Energialuokka F Mh ,00 Vh ,00

Kajaani, Teppana Kohdenumero h+k, 59,5 m² Kov Energialuokka F Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kajaani, Teppana Kohdenumero 600685 2h+k, 59,5 m² Kov. 1976 Energialuokka F Mh. 65 000,00 Vh. 65 000,00 Erätie 17. Teppanassa Erätien rinteessä läpitalon kaksio vapautumassa. Näppärän kokoinen

Lisätiedot

Opas Kotkan Asuntoihin muuttavalle

Opas Kotkan Asuntoihin muuttavalle Opas Kotkan Asuntoihin muuttavalle Muuttaminen Vuokrasopimus tulee allekirjoittaa Kotkan Asunnot toimistolla (vuokravakuus ja mahdolliset liitteet tulee olla hoidettu ennen sopimuksen allekirjoitusta).

Lisätiedot

Kumpulan Kiinteistöt Oy

Kumpulan Kiinteistöt Oy n Helsingin kaupungin kiinteistöyhtiöt n Kumpulan Kiinteistöt Oy Asukkaan käsikirja Sisällys Sisällysluettelo aakkosjärjestyksessä sivuilla 42-43 Helsingin kaupungin aravavuokrataloyhtiöt 6 Helsingin kaupunki

Lisätiedot

K-S Tili ja Isännöinti Oy

K-S Tili ja Isännöinti Oy K-S Tili ja Isännöinti Oy Asunto Oy:n valvontavastuu huoneiston kunnossapito- tai muutostöissä Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakas on velvollinen ilmoittamaan kirjallisesti taloyhtiölle kaikista huoneistonsa

Lisätiedot

miten käyttäjä voi vaikuttaa sisäilman laatuun

miten käyttäjä voi vaikuttaa sisäilman laatuun miten käyttäjä voi vaikuttaa sisäilman laatuun Kai Ryynänen Esityksen sisältöä Mikä ohjaa hyvää sisäilman laatua Mitä käyttäjä voi tehdä sisäilman laadun parantamiseksi yhteenveto 3 D2 Rakennusten sisäilmasto

Lisätiedot

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset Tervetuloa SATOkotiin Muuttajan usein kysytyt kysymykset SATOn Asiakaspalvelu p. 020 334 443 asiakaspalvelu@sato.fi sato.fi facebook.com/sato Milloin saan hakea avaimet? Uuden kotisi avaimet saat vuokrasopimuksen

Lisätiedot

SOPIMUS LIIKUNTATILOJEN KÄYTÖSTÄ

SOPIMUS LIIKUNTATILOJEN KÄYTÖSTÄ SOPIMUS LIIKUNTATILOJEN KÄYTÖSTÄ Sopimusosapuolet: Oy Vihdin Jäähalli Ab, myöhemmin Myyjä Vihti-Nummela Mudo Taekwondoseura ry, myöhemmin Ostaja Tausta Myyjä on kolmannen sektorin yritys, joka yhtiöjärjestyksensä

Lisätiedot

Järvenpää, Loutti Kohdenumero h+kt+alk.+r.parveke, 23,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Järvenpää, Loutti Kohdenumero h+kt+alk.+r.parveke, 23,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Järvenpää, Loutti Kohdenumero 627824 1h+kt+alk.+r.parveke, 23,0 m² Kov. 2018 Energialuokka C 2013 Mh. 42 550,00 Vh. 129 950,00 Mäkelänkatu 7. Heti uuteen kotiin! Puusinfoniaan on valmistunut

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 TOIMISTOTILAN VUOKRAAMINEN LIIKUNTAMYLLYSTÄ SALIBANDYSEURA VIIKINGIT RY:LLE Vuokranantaja Vuokralainen Helsingin kaupungin liikuntavirasto PL 4800, Toivonkatu 2 A 00099

Lisätiedot

Lappeenranta, Leiri Kohdenumero h+k, 26,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,87 Vh ,00

Lappeenranta, Leiri Kohdenumero h+k, 26,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,87 Vh ,00 Kerrostalo Lappeenranta, Leiri Kohdenumero 648924 1h+k, 26,0 m² Kov. 1950 Energialuokka F 2013 Mh. 66 850,87 Vh. 76 500,00 Suonionkatu 23. Persoonallinen keskustayksiö, joka remontoitu kauttaaltaan n.

Lisätiedot

Vantaa, Martinlaakso Kohdenumero h + tk, 40,0 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00

Vantaa, Martinlaakso Kohdenumero h + tk, 40,0 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Vantaa, Martinlaakso Kohdenumero 602750 1h + tk, 40,0 m² Kov. 1999 Energialuokka E Mh. 149 000,00 Vh. 149 000,00 Raappavuorenpolku 1. Näppärä, siistikuntoinen palvelutaloasunto ikäihmiselle

Lisätiedot

Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen?

Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen? Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen? Matti Hellgrén Asiakaspalvelupäällikkö, energia-asiantuntija Talokeskus Yhtiöt Oy!"#$%&'%(')*+,-.)/0)$1)%$1'&2134)5$%")."25$"")"'3"1.(1,5"6"#7&#(3.")5")$+5&#83'.$5")

Lisätiedot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Oy:ssä (Lova) Lovan asukasdemokratiatyöryhmä 6.6.2014 Lovan hallitus 9.6.2014 Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 4.3.2015 Lovan varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT

MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT Osakkeenomistajalla ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöistä Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajan on ilmoitettava huoneistonsa kunnossapito- ja muutostyöstä

Lisätiedot

91,5 m², 4h+k+kph+s+vh+p,

91,5 m², 4h+k+kph+s+vh+p, Kohteen ilmoittaja Nimi: Harri Lahtinen Puh: 0400 975 076 Lahden Kotijoukkue Rauhankatu 14c 15110 Lahti Puh: 050 360 2475 Vesijärven läheisyydessä olevassa vuonna 2000 rakennetussa talossa hyväkuntoinen

Lisätiedot

ASUNTO OY LAURINSATAMA Sivu 1(11) VASTUUNJAKOTAULUKKO

ASUNTO OY LAURINSATAMA Sivu 1(11) VASTUUNJAKOTAULUKKO ASUNTO OY LAURINSATAMA Sivu 1(11) VASTUUNJAKOTAULUKKO 1. JOHDANTO... 2 2. RAKENTEET... 2 3. OVET... 3 4. IKKUNAT... 4 5. KIINTEÄT KALUSTEET JA LAITTEET... 5 6. VESI-VIEMÄRI- JA VESILÄMMITYSLAITTEET...

Lisätiedot

MUUTOSTYÖOHJE ASUMISOIKEUDEN HALTIJALLE

MUUTOSTYÖOHJE ASUMISOIKEUDEN HALTIJALLE 1.1.2012 MUUTOSTYÖOHJE ASUMISOIKEUDEN HALTIJALLE Tekniset muutostyöohjeet 1 Yleistä Tämä ohje on liite Asokotien rakennus- ja asumisaikaisiin muutostyöohjeisiin ja sitä noudatetaan 1.1.2012 lukien asumisoikeuden

Lisätiedot

x.11.2013 Sipoon kunta, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Toimitilat. PL 7, 04131 Sipoo Mårtenspy skola, Martinkyläntie 485, 04240 Talma.

x.11.2013 Sipoon kunta, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Toimitilat. PL 7, 04131 Sipoo Mårtenspy skola, Martinkyläntie 485, 04240 Talma. 1 (10) Vuokranantaja: Vuokralainen: Sipoon kunta, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Toimitilat. PL 7, 04131 Sipoo Sipoon Kunta, Sivistysosasto, Kansalaisopisto PL 7, 04131 Sipoo Vuokrakohde: Mårtenspy skola,

Lisätiedot

Vastuun jakautuminen osakkeenomistajan ja yhtiön välillä. Suomen Kiinteistöliitto ry

Vastuun jakautuminen osakkeenomistajan ja yhtiön välillä. Suomen Kiinteistöliitto ry Vastuun jakautuminen osakkeenomistajan ja yhtiön välillä Kuka pitää kunnossa? Huoneiston ja muiden tilojen kunnossapitovastuusta yhtiön ja osakkaan välillä voi olla määräyksiä yhtiöjärjestyksessä Kunnossapitovastuun

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma

Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma Eero Nippala lehtori ja tutkimusalueen päällikkö Tampereen ammattikorkeakoulu Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä 1987-2015 Sisältö Rakennuskannan

Lisätiedot

Pesutilakunnostus (täytetään myös pesutilailmoituskortti, liite 2) Muu muutostyö / korjaus lyhyesti (tarkemmin liitteissä):

Pesutilakunnostus (täytetään myös pesutilailmoituskortti, liite 2) Muu muutostyö / korjaus lyhyesti (tarkemmin liitteissä): HUONEISTON MUUTOSTYÖ TAI PESUTILAKUNNOSTUS RAKENNUSSUUNNITELMA JA OSAKKEEN OMISTAJAN SITOUMUS Päiväys / 20 Taloyhtiö Osoite Huoneisto Osakkeenomistaja Puhelin Sähköposti KORJAUSHANKKEEN SISÄLTÖ: Pesutilakunnostus

Lisätiedot

Kajaani, Keskusta Kohdenumero h+k+s, 70,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Vh ,00

Kajaani, Keskusta Kohdenumero h+k+s, 70,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kajaani, Keskusta Kohdenumero 607673 3h+k+s, 70,0 m² Kov. 1998 Energialuokka D Mh. 140 000,00 Vh. 140 000,00 Niskantie 13. Uuden kodin etsijöille olisi nyt tarjolla heti vapaana oleva kerrostalokolmio!

Lisätiedot

Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa

Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa KORJAUS- JA KUNNOSSAPITOVASTUU Asunto-osakeyhtiölaki määrittää yhtiön ja osakkeenomistajan

Lisätiedot

ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS

ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1(5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. VUOKRANANTAJA Nimi: Nuorten kuntoutuspalvelut tosimielellä Oy Henkilötunnus / Y-tunnus: 1909446-5 Osoite: Torikatu 24 C 48, 80100 Joensuu Puhelin: Toimitusjohtaja

Lisätiedot

ASENNUS-, HUOLTO- JA KÄYTTÖOHJEET ARCTIC BUFFET LINE DROP IN KEITTOLÄMMITIN

ASENNUS-, HUOLTO- JA KÄYTTÖOHJEET ARCTIC BUFFET LINE DROP IN KEITTOLÄMMITIN ASENNUS-, HUOLTO- JA KÄYTTÖOHJEET ARCTIC BUFFET LINE DROP IN KEITTOLÄMMITIN MALLIT: BLDISH SISÄLLYSLUETTELO Vastaanotto 3 Asennus ja käyttöönotto 3 Käyttö 4 Puhdistus 4 Huolto 4 Jos laite ei toimi 4 Takuuehdot

Lisätiedot

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k, 88,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,66 Vh ,00

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k, 88,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,66 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Keskusta Kohdenumero 648644 4h,k, 88,5 m² Kov. 1963 Energialuokka E 2007 Mh. 126 520,66 Vh. 194 000,00 Kirkkokatu 12. Keskustan, Väinölänniemen ja sataman tuntumassa LVISsaneeratussa

Lisätiedot

Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero h,k,s, 91,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,17 Vh ,00

Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero h,k,s, 91,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,17 Vh ,00 Rivitalo Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero 592720 3h,k,s, 91,5 m² Kov. 1971 Energialuokka E 2007 Mh. 93 586,17 Vh. 106 000,00 Tapionkatu 44. Tilava 2-tasohuoneisto noin kilometrin päässä koulukeskuksesta,

Lisätiedot

JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS

JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS JUUAN KUNTA 2 Sisällysluettelo Käyttötarkoitus ja yleiset ohjeet... 4 Leirikeskuksen käytön varaaminen... 4 Vahingon sattuessa... 4 Varauksen vahvistaminen/peruutus...

Lisätiedot

2 Ilmastointijärjestelmän hoidon ja huollon organisointi 45

2 Ilmastointijärjestelmän hoidon ja huollon organisointi 45 Sisällys Alkusanat 5 1 Ilmastoinnin perustiedot 13 1.1 Johdanto 13 1.2 Viihtyvyystekijät 13 1.2.1 Perinteiset viihtyvyystekijät 14 1.2.2 Ulkoilman määrä sisätiloissa 14 1.2.3 Ilman epäpuhtaudet 15 1.2.4

Lisätiedot

Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero h, k, 60,0 m² Kov Energialuokka D 2013 Mh ,68 Vh ,00

Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero h, k, 60,0 m² Kov Energialuokka D 2013 Mh ,68 Vh ,00 Rivitalo Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero 624954 2h, k, 60,0 m² Kov. 1975 Energialuokka D 2013 Mh. 83 459,68 Vh. 111 000,00 Kirsikkatie 1. Hukanhaudalta tilava rivitalokaksio ilman remonttihuolia! Tämä

Lisätiedot

Oulu, Hiironen Kohdenumero h,kk,kh,sa, 47,0 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00

Oulu, Hiironen Kohdenumero h,kk,kh,sa, 47,0 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Oulu, Hiironen Kohdenumero 607794 2h,kk,kh,sa, 47,0 m² Kov. 2000 Energialuokka D 2007 Mh. 94 000,00 Vh. 94 000,00 Kurrenkuja 4-6. Seinäpintoja juuri maalattu! Vuonna 2000 valmistunut saunallinen

Lisätiedot

ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO- TAI MUUTOSTYÖSTÄ

ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO- TAI MUUTOSTYÖSTÄ HEPOKULLAN LÄMPÖ OY Y - 0142512-3 Jahtilähteenkatu 6 20320 Turku Puh. (02) 276 7550 ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO- TAI MUUTOSTYÖSTÄ 1/2 TALO JA YHTEYSTIEDOT Taloyhtiön nimi Asunnon omistaja (nimi, osoite,

Lisätiedot

Ennen asunnonhakua: Kun kiinnostava asunto löytyy: Kartoita omia tuloja ja menojasi Selvitä mihin asumisen tukiin ja etuuksiin sinulla on mahdollinen oikeus (ole tarvittaessa yhteydessä oman kuntasi sosiaalitoimeen

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot