PUOLUSTUSPOLIITTISIA TOTUUKSIA, OSA 1. PUOLUSTUSPOLIITTISIA TOTUUKSIA, OSA 2.

Transkriptio

1 PUOLUSTUSPOLIITTISIA TOTUUKSIA, OSA 1. Kosovon pommituksissa käytetyistä uraaniammuksista nousseen kohun seurauksena EUkomission puheenjohtaja Romano Prodi huolestui syvästi ja antoi lausunnon: Mikäli aseista on vähäisintäkään vaaraa, on selvää, että niistä on luovuttava. Tuosta voi olla aivan samaa mieltä. Mikäli jostain aseesta on vähäisintäkään vaaraa, on selvää, että siitä on luovuttava. Arvoisa puheenjohtaja Prodi taisi kuitenkin tarkoittaa vain köyhdytetystä uraanista valmistettuja aseita ja niiden säteilyn mahdollisesti aiheuttamia terveyshaittoja. Joukko Kosovossa palvelleita Naton sotilaita kun on sodan jälkeen valitellut säteilysairaudelta kuulostavia oireita. Kosovon pommitusalueilla asukkaiden syöpäsairaudet ja syntyneiden lasten epämuodostumat ovat lisääntyneet selvästi puhumattakaan Irakista, jonne Yhdysvallat kylvi Persianlahden sodan aikana uraaniammuksia kymmenkertaisen määrän Kosovoon verrattuna. Prodin lausunto on hyvä esimerkki sodan ja sotateollisuuden kaksinaismoraalista. Onhan se kauheaa, kun tappamaan ja vammauttamaan suunniteltu ase tappaa ja vammauttaa. Vasemmistolainen mielipide- ja kulttuurilehti Perustettu vuonna 1987 Kultti ry:n jäsen Kustantaja: Libero ry Päätoimittaja: Asko Laitinen Ulkoasu: Tuukka Rantala Osoite: Viherniemenkatu 5 A, Helsinki Puhelin: (09) Telekopio: (09) Sähköposti: libero@libero.fi Kotisivu: ISSN Painopaikka: Ykkös-Offset, Vaasa Tilaushinta 60 mk, tukitilaus 100 mk. PUOLUSTUSPOLIITTISIA TOTUUKSIA, OSA 2. Puolustusministeri Jan-Erik Enestam väläytti tammikuussa Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa, että Nato-jäsenyys olisi Suomelle taloudellisesti edullinen ratkaisu. Jäsenenä Suomen ei tarvitsisi hankkia kaikkia aseitaan itse, ministeri järkeilee. Toisena fiksuna asiana Nato-jäsenyydessä Enestam pitää ns. turvatakuita. Eli ainakin paperilla Nato lupaisi pommittaa Suomea uhkaavat konnat kuriin. Miten tämä kuulostaa jotenkin tutulta? Ai niin, se oli se Varsovan liitto. Miksi ihmeessä Suomi ei edullisuuden nimissä liittynyt siihen jäseneksi? Olisihan sieltäkin saanut aseet kotiin kannettuna. Niin ja turvatakuut meillä olikin. Silloin sitä vain kutsuttiin nimellä YYA. LIBERO LUO NAHKAANSA Kädessäsi on ulkoasultaan lievän kasvojenkohotuksen kokenut Libero. Näkyvin uudistus on vaihtunut logo, mutta myös sisäsivujen taittoa on viilattu selkeämpään ja luettavampaan suuntaan. Samoin lehden sisältöä pyritään jatkuvasti uudistamaan. Palautetta voi antaa päätoimittajalle. AL Kannen kuva: Sofia Rashid on tansanialaisen Rwelun muslimikylän kouluneuvoston toinen naispuolinen jäsen. Miehiä neuvostossa on viitisentoista. Kyläläiset ovat itse rakentaneet lapsilleen koulurakennuksen, mutta kaikkien oppilaiden pitää mahtua yhteen luokkaan. Tässä viidakon keskellä sijaitsevassa kylässä ollaan silti onnekkaita. Monen syrjäisen kylän lapset eivät pääse kouluun ollenkaan. Arvot ovat muuttuneet: 70- ja 80-luvuilla Tansaniassa toteutettiin laaja lukutaitokampanja, kun taas 90-luvulla koulunkäynti tehtiin maksulliseksi. 16 UJAMAA? Tansaniassa afrikkalainen sosialismi kaatui, mutta yhtenäisyys säilyi. Nyt Mchingan kylässä istutetaan cashew-puita suomalaisen kehitysyhteistyön tuella. Johanna Vehkoon kuvareportaasi. 20 mutta olikin vaan joutua kusetetuksi. 21 KOMMUNISMIN KOKOVARTALOKUVA, OSA 1 Minne kaikki poistetut Leninin, Stalinin ja muiden neuvostojohtajien patsaat ovat päätyneet? Tietysti Statue Park museoon Budapestiin. Monumenttien varjossa tunnelmoi Meri Iisalo. ARTIKKELIT JOS ET ANNA RAHAA, KERRON POLIISILLE Tähtitoimittaja Julle Tuuliainen yritti auttaa miestä mäessä Bukarestissa, Valtionyhtiöt lihoiksi... s. 9 Suomalaisia valtionyhtiöitä yksityistetään ennätystahtia. Kansainvälisten markkinoiden ja kilpailun paineessa ja kannattavuus on ylin tavoite. Myydäänkö seuraavaksi Koskenkorvakin ulkomaille? Mitä banaaninkuoren alle kätkeytyy?... s. 12 Suuryhtiöiden tuottama banaani voi olla tulosta pienipalkkaisista työtunneista, torjuntaaineille altistuneista ihmisistä, sekä neliökilometreistä tuhottua sademetsää. Suomessa Chiquita yrittää viherpestä mainettaan, ja Reilun kaupan banaanit tulevat markkinoille. KIRJAT Kommunismin kokovartalokuva, osa 2... s. 22 Kommunismin musta kirja perkaa Stalinin, Maon ja kumppaneiden ruumiskasoja. Kuolontilastoja on järjetöntä kiistää, mutta kirja on kuitenkin vahvasti voittajien historiankirjoitusta. Kaksitoista vuotta oikeassa paikassa... s. 24 Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Claes Andersson on tehnyt palveluksen kaikille politiikkaa seuraaville kirjoittaessaan tuoreeltaan muistelmat vuosistaan politiikan eturivissä. Maailmako järjetön... s. 25 Samuel Beckettin novelleissa ihmiset eivät suostu valmiiksi annettuihin rooleihin. VAKIOT Pikkuiset... s. 4 Järjestöesittelyssä tupakoitsijat vaativat tasa-arvoista kohtelua. Pikkuisissa vaaditaan kypäräpakkoa autoilijoille, Supo urkkii työnhakijoita ja ATTAC rantautuu Suomeen. Ninnin sarjiksessa parjataan Liberoa. Risti(riita)keittiö: Epäkorrektia ruokaa... s. 26 Ruokapalstalla käsitellään ravinnon tabuja. Miltä se mämmi taas näyttääkään? Vasemmistonuoret... s. 27 Järjestösivuilla raportti Tammitapaamisesta ja kutsu yhdistyksen kokoukseen (tapahtuma, joka ennen tunnettiin nimellä liittokokous). Roju setvii suhdettaan Marimekkoon... s. 30 Surkan kilpaileva ruokapalsta... s. 31 Takasivu: Köyhyys-kuvakilpailu 2 LIBERO 1/2001 LIBERO 1/2001 3

2 HUOMAAVAISET TUPAkoitsijat -järjestö vilahteli muutama vuosi sitten mediassa, mutta viime aikoina on ollut hiljaisempaa. Miksi näin? Ehkä muun muassa siksi, että vuosia sitten toiminnassa oli mukana sellaisia yhteiskunnan vaikuttajia kuin vaikkapa Jörn Donner ja Aarne Saarinen. Nyt Jörn Donner on ollut liian kiireinen ja vanhuus on vienyt Saariselta voimia, eikä yhdistyksessä ole ollut vaikuttavia keulakuvia, joiden avulla massamedian valtamuuriin saisi edes pieniä säröjä. Toisekseen tupakasta on onnistuttu tekemään tabu, josta keskusteleminenkin on jo lähes laissa kiellettyä. Joskus 80-luvulla pääsivät tässä asiassa toisella tavalla ajattelevat vielä sanomaan sanansa lehtien sivuilla ja sähköisissä viestimissä, mutta suomalainen sananvapaus näyttää kaventuneen tältäkin osin. Haastattelimme kirjailija Pekka Lounelaa, joka ei ole perustajajäsen, mutta on ollut mukana toiminnassa jo pitkään. Huomaavaiset tupakoitsijat perustettiin joskus 80-luvun alkupuolella ja alullepanijana oli tiettävästi ammattisukeltaja Arvi Hampinen, joka oli myös toiminut ammattiyhdistysaktiivina ja saanut siitä suunnasta houkuteltua mukaan myös Aarne Saarisen. Yhdistyksessä on ollut mukana myös tupakoimattomia, jotka ovat tätä kautta kanavoineet omaa huolestumistaan kansalaisvapauksien kaventumisesta. Joku tupakaton on toiminut yhdistyksen hallituksessakin. HUOMAAVAISET TUPAKOITSIJAT OVAT HUOLISSAAN KANSALAISVAPAUKSISTA TUPAKOITSIJOITA KYYKYTETÄÄN VETERAANIT KADULLE SAUHUTTELEMAAN Pekka Lounela kertoo, että yhdistyksen tavoitteena on aikaansaada tupakoimattomien ja tupakoitsijoiden välinen yhteisymmärrys sekä taata molempien oikeudet siten, että kaikilla olisi hyvä olla. Ei siis haluta oikeutta tupakoida kaikkialla ja muita häiriten, vaan mahdollisuus tupakkapaikkoihin ja -tilaisuuksiin. Esimerkiksi tupakoinnin kieltäminen omassa työhuoneessa suljetun oven takana ei todellakaan kunnioita kenenkään valinnanvapautta. Muista tupakan kiihkovastustajien aikaansaannoksista voidaan mainita tupakkaosastojen poistaminen junista, joka on saanut aikaan sen, että ennen tupakkaosastoissa viihtyvät pulloporukat ovat nyt kaikkien osastojen ilona. Ketä tämä hyödytti? Ilmeisesti myös jonkun lentopelkoisen saaman raivarin tai vessassa tupakoinnin täytyy vielä tuoda matkustajakone alas, ennen kuin tupakoinnin kieltämisen viisaus kaikilla lennoilla kyseenalaistetaan. Kun nuoret miehet aikanaan pelkäsivät korsuissaan ja juoksuhaudoissaan, ei ollut saarnoja tupakan haitallisuudesta terveydelle. Nyt yhteiskunta niin mielellään nöyryyttää näitä muka ihailemiaan sotaveteraaneja marssittamalla heidät sairaaloista kadulle tupakoimaan pyjamissaan. SYYTTEITÄ JA SOLUTUSTA Yksi huomaavaisten tupakoitsijoiden huomattuja aikaansaannoksia oli vuonna 1990 Finlandia-talolla pidetty kansainvälinen "Smoke peace" -kongressi, johon oli saapunut osanottajia 22 maasta Amerikkaa ja Australiaa myöten. Kongressissa oli ollut mahdollisuus tuoda esiin toisenlaisia näkemyksiä, kuten esimerkiksi sen, että monia epäselviä asioita heitetään huolettomasti tupakan piikkiin, koska kukaan ei uskalla väittää vastaan. Esimerkiksi jokainen tupakoitsijan sairastama sairaus pannaan tupakan syyksi, vaikka tupakoimattomatkin sairastavat. Kongressissa oli pyritty kehittämään sovinnollista ajattelutapaa tupakoivien ja tupakoimattomien välille, mutta lopputuloksena ainakin Aarne Saarinen oli saanut syytteen laittomasta tupakkapropagoinnista! Kongressi oli tarkoitettu kutsuvieraille, mutta joku kutsumatonkin oli päässyt livahtamaan sisälle muka lehdistön edustajana. Samoin ovat yhdistykselle vihamieliset ainekset soluttaneet vakoilijansa myös yhdistykseen. Lounela vertaa tätä kaikkea suoraan Stasin meininkiin. Esimerkiksi nyt on kuuma puheenaihe parveketupakointi. Aina kun keskustelu alkaa lehtien yleisönosastoissa, noudattavat kirjeet samaa kaavaa, joten Lounela arvelee, että tietty porukka mobilisoidaan aina kirjoittamaan. Niillä on ideana tupakoitsijan syyllistäminen ja eriarvoistaminen yhteiskunnassa ja siinä ne ovat valitettavan hyvin onnistuneetkin. Tupakoitsijat ovat kyykyssä ja häpeävät itseään. Lounelan mukaan valitettavan monet tyytyvät tähän osaansa. VALTAMEDIAKIN VASTUSTAA Kritiikkiä riittää myös julkiselle sanalle. Päämediasta Lounela mainitsee ainakin Helsingin Sanomien Arja Leppäsen, joka mielellään tuntuu lietsovan tätä kansalaisten välistä juopaa. Samoin hän mainitsee Yleisradiosta Matti Haran. Huomaavaiset tupakoitsijat ovat ehdottaneet paneelikeskustelua asiasta, mutta siihen ei Ylessä suostuta. Viime aikoina jäsenkunnan passiivisuus on pitänyt yhdistyksen pois tapetilta. Huomaavaisilla tupakoitsijoilla olisi paljonkin suunnitelmia, mutta tarvittaisiin uusia aktiiveja. Aktiivien vain pitäisi olla voimakkaita henkilöitä, jotka jaksavat taistella Goljatia vastaan. Tupakoitsijoita vastaan toimivat elimet saavat luonnollisesti paljon valtion tukea, mutta Huomaavaisia tupakoitsijoita ei tue edes tupakkateollisuus. Ja kun tupakkalakia viimeksi rustattiin, kuunneltiin eduskunnassa vain Stakesin edustajia. Huomaavaiset tupakoitsijat eivät saaneet esittää näkemyksiään. Toiminta on ollut heikkoa, mutta idea elää ja Pekka Lounela peräänkuuluttaa mukaan kaikkia kansalaisvapauksista huolestuneita. Julle Tuuliainen Huomaavaiset tupakoitsijat / Pekka Lounela p. (09) SORMET PYSTYYN! ATTAC TULEE OLETKO VALMIS? SAMAAN AIKAAN KUN ÄÄNEStysprosentit laskevat ja poliittiset puolueet kärsivät jäsenpulasta, syntyy uudenlaisia yhteiskunnallisen aktiivisuuden muotoja. Yksi tällainen on kulovalkean tavoin ympäri maailmaa leviävä ATTACniminen kansanliike, joka pyrkii vaikuttamaan oikeudenmukaisemman maailmantalouden puolesta. Liike perustettiin keväällä 1998 Ranskassa, jossa sillä on tällä hetkellä lähes jäsentä. ATTACin nimi ei ilmiasustaan huolimatta tarkoita hyökkäystä, vaan on lyhenne ranskankielisista sanoista "l'association pour la taxation des transactions financieres pour l'aide aux citoyens", ANNI SINNEMÄEN SORMILEIKKI eduskunnassa herätti paljon porua. Vähemmälle huomiolle jäi se omituisuus, että vihreä näyttää sormea rohkealle kokoomukselaiselle, joka yrittää pelastaa Helsingin keskustassa sijaitsevan puiston veronmaksajien kustantamalta ökyrakentamiselta. Valitettavan vähälle huomiolle on myös jäänyt joensuulainen ennakkotapaus keskisormen näytöstä. Joku natsinulkki kun oli todistajien läsnä ollessa näyttänyt sormea omasta autostaan kahdelle kadun varressa seisseelle mustaihoiselle. Sormeilun kohteet olivat pyytäneet syytteen nostamista nulikkaa vastaan julkisesta herjauksesta, mutta tämän rasistisilla elkeillään maailmanmaineeseen päässeen periferiakaupungin kihlakunnansyyttäjä oli pitänyt tekoa niin vähäpätöisenä, ettei katsonut syytteen nostamista aiheelliseksi. Tilanne ei liene kuitenkaan vähäpätöinen sellaisen ihmisen kannalta, joka pelkän ihonvärinsä takia saa jatkuvasti olla uhkausten, kiusanteon ja keskisormien näytön kohteena. No, lohtuna voimme kuitenkin ajatella, että voimme kaiketi sitten ruveta ilman sanktioiden pelkoa näyttelemään keskisormiamme myös kaikille epämieluisille virkamiehille, ainakin Joensuussa ja ainakin kihlakunnan oikeuden istunnoissa. Julle Tuuliainen suomeksi "pääomasiirtojen verotusyhdistys kansalaisten parhaaksi". Sen yhtenä tärkeimpänä tavoitteena onkin niin kutsutun Tobin-veron yleismaailmallinen käyttöönotto valuuttakaupassa. Prosentuaalisesti pienellä verolla vaikeutettaisiin valuuttakeinottelua ja saataisiin samalla irrotettua löysää keinottelurahaa muun muassa köyhyyttä ja eriarvoisuutta vähentäviin hankkeisiin. Lisäksi ajetaan muun muassa kehitysmaiden velkojen mitätöimistä ja veroparatiisien hävittämistä. Mielenkiintoinen on myös liikkeen pyrkimys estää julkisten eläkerahastovarojen käyttö spekulaatiotarkoituksiin. Suomessahan eläkerahastoistakin vastaavan Sampo-Leonian johtoon MONENLAISTA RADIKALISMIA LIBERON VIIME NUMEROSSA (5/00) esiteltiin 1970-luvun taiston tuoksinoista kertova kirja "Pitkä 70-luku". Jutussa lueteltiin joitakin kirjan kuvien banderolleissa näkyviä unohdettuja iskulauseita, joukossa muun muassa vaatimus "Irti tulopolitiikasta". Vaatimus ei kuitenkaan ole tänäkään päivänä ihan kokonaan unohdettu, sillä Helsingissä itsenäisyyspäivänä nimitetty Björn Wahlroos ajaa entistä suurempien riskien ottamista kansalaisten eläkerahojen sijoittamisessa, mikä tietysti merkitsee juuri lyhytjänteistä keinottelua. ATTAC perustettiin Ruotsiin kovalla rytinällä tämän vuoden alussa samaan aikaan, kun Ruotsin EU-puheenjohtajuuskausi alkoi. Järjestä pyrkii näkyvästi vaikuttamaan Ruotsin toimintaan EUpuheenjohtajamaana. Perustavaan kokoukseen osallistui tuhatkunta kansalaista ja sadat joutuivat jäämään kokoustilan ulkopuolelle. Jopa Ruotsin pääministeri Göran Persson ilmoitti tukevansa liikkeen tavoitteita, samoin kuin Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja.. ATTAC on myös rantautumassa Suomeen: tammikuun lopussa pidetyssä järjestetyssä Kansan kuokkavierasjuhlan kulkueessa eräs marssija kantoi kylttiä: "Alas tupo! Alas luokkasopu!" Libero ei ole onnistunut selvittämään kyltin kantajan henkilöllisyyttä, mutta luultavasti hän edusti jotakin maamme pienistä kommunistitai anarkistiryhmittymistä. Esimerkiksi Kommunistisen Työväenpuolueen ohjelman mukaan tupo ja siihen liittyvä konsensuspolitiikka vain turvaavat kapitalistisen riistotalouden jatkumisen. Aivan toisista lähtökohdista kyltin vaatimuksen voisi allekirjoittaa myös Sampo-Leonian uusi pääjohtaja, markkinafundamentalisti Björn Wahlroos, jonka mielestä tulopolitiikka on "sosialistisen suunnitelmatalouden viimeinen jäänne". Wahlroosia ei kuitenkaan jostain syystä Kansan kuokkavierasjuhlissa näkynyt. Elias Krohn kokoontumisessa päätettiin ATTAC Suomen perustamisesta, ja liikkeen sähköpostilistalla on jo yli 300 nimeä. Suomessakin kansainvälisen toiminnan lisäksi pyrittäneen vaikuttamaan maan omaan hallitukseen, sillä nykyisen hallituksen ohjelmaan sisältyy maininta Tobin-veron mahdollisuuksien selvittämisestä. Toistaiseksi maininta ei ole johtanut muuhun kuin valtiovarainministeriön tekemään selvitykseen, jossa hankkeeseen suhtaudutaan penseästi. Muun muassa ulkoministeri Tuomioja on kuitenkin todennut selvityksen kehnoksi ja riittämättömäksi. Elias Krohn Lisätietoja ATTACista nettiosoitteessa 4 LIBERO 1/2001 LIBERO 1/2001 5

3 CLAUDIA VOISI TEHDÄ HYVÄÄ VANHALLA RASVASUULLA ON ikävä H&M:n ihania alusvaatemainoksia, joissa Claudia Schiffer poseerasi kaikessa maallisessa kauneudessaan. Ne koristivat bussipysäkkejä ja metroasemia neljässätoista Euroopan maassa ja USA:ssa viime marras- ja joulukuussa. Ne olivat niin kauniita, että ihmisten täytyi jo ruveta ottamaan kantaa. Jossain maassa niiden poistamista katukuvasta oli haluttu sillä selityksellä, että autoilijat lepuuttivat silmiään niissä, eivätkä seuranneet liikennettä.. Saksassa olivat masturbot kähveltäneet julisteita omiin tarkoituksiinsa. Ruotsissa tiukkapipofeministit olivat töhrineet niihin omia kommenttejaan naiskauneuden suhteen ja hyödynsipä meilläkin Päivi Istala Naisten tunti -ohjelmassaan mainoskampanjaa antamalla H&M:lle ja mainoksia kehaisseelle Ilta-Sanomien toimittajalle "sikapalkinnon", asettaen samalla Schifferin kauneuden kyseenalaiseksi. Parhaan käyttötarkoituksen niille keksi Ylen aikaisen toimittaja Olli Ihamäki. Hän ehdotti suorassa radiolähetyksessä Suomen H&M:n edustajalle, että julisteita myytäisiin kampanjan jälkeen niitä haluaville ja rahat käytettäisiin vaikkapa Veikko Hurstin järjestämiin vähäosaisten joulujuhliin. Idea ei kuitenkaan ollut H&M:n edustajan mieleinen, koska Claudia Schiffer ja muut asianosaiset tekijät saattaisivat jäädä ilman osuuksiaan. Mikä julisteiden kohtalo sitten olisi? Ne kuulemma tuhotaan. "Entä jos kuitenkin otettaisiin yhteyttä suoraan Claudia Schifferiin? Tuskinpa hän vastustaisi tällaista hyväntekeväisyyttä omalla kuvallaan", yritti Ihamäki inttää. Mutta ei auttanut. Julisteet pitää tuhota, oli vastaus. Hyvää ideaa piti lähteä kehittelemään. Äkkiä yhteys H&M:n pääkonttoriin Tukholmaan! Jos julisteet myytäisiin hyväntekeväisyystarkoituksessa kaikissa neljässätoista maassa kampanjan päälle, pitäisi sen toimia loistavana mainoksena H&M:lle, varsinkin kun firman nimi on aiemmin hiukan ryvettynyt joissakin jutuissa. Tukholmasta vastattiin, ettei julisteita lähdetä myymään, mutta kuka tahansa saa hakea niitä H&M:n toimipisteistä ihan ilmaiseksi. Vaan ei Suomessa. Meillä ajatellaan edelleen niin, että jos joku saa jotain ilmaiseksi, niin vahinko on mittaamaton. Julle Tuuliainen Kuva: H&M URKINTA JATKUU SAMAAN AIKAAN, KUN MEdiat mässäilivät kansanedustaja Pentti Tiusasen (vas) nuoruuden aikaisilla yhteyksillä entisen Itä-Saksan entiseen tiedustelupalveluun, julkisuuteen tuli myös tieto, jonka mukaan kotoinen Suojelupoliisimme on viime vuoden aikana laatinut raportin yli 8000:sta yksityishenkilöstä. Raporttien tietoja saavat käyttöönsä suuryritykset ja julkishallinto, jotka voivat KYPÄRÄPAKKO AUTOILIJOILLE ON TAAS KEVÄT JA SE TIETÄÄ sitä, että keskustelu polkupyöräilijöiden kypäräpakosta viriää jälleen. Erilaiset "asiantuntijat" pauhaavat taas mediassa siitä, kuinka välttämätön tällainenkin pakko olisi Suomen kielto- ja pakkoviidakkoon saada. Dosenteiksi itsensä tituleeraavat koristelevat lehtien yleisöpalstoja kirjoituksillaan ja erilaiset tyhjäntoimittajapoliitikot yrittävät holhousideallaan rohmuta mainetta puolueidensa sisällä, kun eivät parempaakaan sisältöä puheilleen keksi. näin tarkistaa työnhakijoiden luotettavuuden. Tavallisella kansalaisella sen sijaan ei ole mahdollisuutta tarkastaa, minkälaisia merkintöjä hänestä mahdollisesti arkistoissa on. Ainoastaan epäillessään, että hänestä on siellä virheellisiä tietoja, hän voi ottaa yhteyttä tietosuojavaltuutettuun, jolla on pääsy arkistoihin. Tietosuojavaltuutetun määräyksestä virheelliset tiedot voidaan poistaa, mutta hänkään ei saa kertoa raporttien tarkkoja sisältöjä Muistavat vielä mölähtää itsekin olevansa aktiivisia pyöräilijöitä, kun viime kesänäkin ajoivat pari kertaa fillarilla uimarannalle. Mutta entäpä jos oikein tosissaan haluttaisiin vähentää tieliikennekuolemia Suomessa? Olisiko suuriinkin leikkauksiin näissä murheellisissa tilastoissa mahdollisuuksia? Kyllä olisi. Ja jopa vaarantamatta vapaan yksityisautoilun ja ympäristönsaastutuksen onnellista euforiaa! Tilastot osoittavat, että vuonna 1998 sai Suomen tieliikenteessä surmansa 400 henkilöä. Näistä lähes neljännes, eli 96 ihmistä oli henkilötai pakettiautojen kuljettajia tai asiakkaalle. Jos siis työnhakijana ihmettelet, miksi mikään työpaikka ei tärppää, syy saattaa löytyä Suposta. Liberossa on ollut jo useampaan otteeseen Suojelupoliisin toimintaa käsitteleviä artikkeleita, joten tätäkin lehteä mitä todennäköisimmin tullaan selailemaan Supon toimistossa. Terveisiä vain Helsingin Ratakadulle! Valtamedioita seuraamalla on voinut saada sen käsityksen, että kansalaisten valvonta, vakoilu ja muu urkkiminen olisi kuulunut erityisesti matkustajia, jotka menehtyivät päähän saatuihin vammoihin. Tämän pitäisi itsestään selvästi herättää keskustelu kypärän käytön pakollisuudesta autoilla liikuttaessa. Tuskinpa ideaa edes kovin äänekkäästi vastustettaisiinkaan, koskapa suurin osa autoilijoista jo nyt kuulemma kannattaa pyöräilijöillekin suunniteltavaa kypäräpakkoa. Ja ainahan oma pää tuntuu välkymmältä eli arvokkaammalta kuin muiden. Toisekseen autojen sisätiloissahan kypärien säilyttäminen olisi huomattavasti helpompaakin kuin missään kaksipyöräisessä ajoneuvossa. Sitten kun kypärän käyttöön vain niin sanottuihin sosialistisiin järjestelmiin. Alan asiantuntijat Ratakadulla varmasti tietävät, ettei näin suinkaan ole, vaan vastaavaa toimintaa harjoitettiin myös niin sanotussa vapaassa maailmassa, jossa se edelleen jatkuu. Stasin arkistot ovat avautuneet, mutta CIA:n ja muiden läntisten tiedustelupalvelujen arkistot eivät, kuten ei Suponkaan. Tämä saattaa hyvinkin olla onneksi maamme lännettymisen ajan valtavirtapoliitikoille. Elias Krohn olisi henkilöautoissa totuteltu, olisi pakollisuus helppo laajentaa myös kuorma- ja linja-autoihin. Kysymys ei todellakaan ole mistään pienestä asiasta, jos tällä toimenpiteellä saataisiin kuolintilastoja vähennettyä neljänneksellä. Ehkäpä joku kansalaisholhouksesta innostunut poliitikko tai virkamies voisi ottaa kunnian keskustelun avaamisesta. Saisimme siinä samassa näytettyä läntiselle naapurimaallemme, että kerrankin meilläkin keksitään jotain holhouspuuhaa ihan itse. Seuratkoot perässä! Julle Tuuliainen SUVAITSEVAISUUS- PUOLUE TULEE? KEVÄT ON KANSALAISLIIKKEIden luvattua aikaa: uusia syntyy kuin kukkia kedolle. Tässä yksi innokas yrittäjä, jonka tiedote saapui Liberon toimitukseen: Olemme perustamassa uutta kansalaisliikettä, mahdollisesti jopa poliittista puoluetta, joka keskittyy kansalaisvapauksiin, -oikeuksiin ja ihmisoikeuksiin sallivuuden ja suvaitsevaisuuden nimissä. Meidän yhteinen asiamme on suvaitsevaisuuden, kansalaisvapauksien ja yksityisyyden edistäminen ja valvontayhteiskunnan sekä ihmisoikeusrikkomusten vastustaminen. Haluamme myös lain ja sitä toteuttavien viranomaisten kohtelevan suomalaisia sekä Suomessa oleskelevia tasapuolisesti rotuun, uskontoon, ikään, varallisuus- ja koulutustasoon ja mahdolliseen osakulttuuriin katsomatta. Jos siis juuri sinun mielestäsi naapurisi saa omassa asunnossaan poltella piippua, harjoittaa mieleistään aikuisten välistä seksiä, värjätä hiuksensa vihreiksi, nuuskata, avioitua ulkomaalaisen kanssa, käyttää kasvokorua, juoda viinaa, pelata rahapelejä, olla kasvissyöjä tai lihansyöjä, harjoittaa omaa uskontoaan, puhua vierasta murretta, käyttää minihametta tai risaisia verkkareita ja päättää tukkansa pituudesta itse, taidat olla sopiva henkilö kansanliikkeeseemme. Tervetuloa mukaan. Siinä on kansalaisliike niin hyvällä asialla, että vaikea tuosta on mitään äkkiväärää keksiä. Puoluetukea jaetaan vuosittain lähes 65 miljoonaa markkaa. Siitä vaan 5000 nimeä kokoon ja mars tukiluukulle. AL Jutussa esiintyvä vielä nimeämätön kansalaisliike kokoontuu VR:n makasiineilla klo NINNI 6 LIBERO 1/2001 LIBERO 1/2001 7

4 KAPITALISMI TARVITSEE KILTIMPIÄ KÖYHIÄ HALLITUKSEN JÄTTIJAKO KAIKKI VALTIONYHTIÖT ULOSKANTOHINTAAN! TAANNOIN KANSANEDUSTAJILTA KYSELtiin, mitä kaikkea köyhän sopii tehdä tai hankkia. Moni sallisi sossun asiakkaalle puhelimen ja jopa sanomalehden, koska jotenkin pitää pysyä yhteiskunnan syrjässä kiinni. Monissa vastauksissa taas kuulsi näkemys kuuliaisesta köyhästä, jonka tulee elää siihen malliin hissukseen, ettei tarvitse työssäkäyvän kadehtia. Köyhyys voi olla jossain määrin kulttuurisidonnaista, mutta on uskomatonta missä määrin hyväosaisilla on otsaa kadehtia niitä, jotka eivät ole olleet syystä tai toisesta käypää valuuttaa työmarkkinoilla. Oman välittömän usein materiaalisen mielihyvän tavoittelu on puolivarkain lipsahtanut vallitsevaksi arvoksi. Pikavoittoelämä on siitä mukavaa, ettei tarvitse ottaa vastuuta sen paremmin itsestä, kaverista kuin maailmastakaan. Ihmissuhteitakin on nykyisin hyväksyttyä hoidella siitä näkökulmasta, että saako toiselta sen mitä haluaa. Silti vaikuttaa siltä, että mitä enemmän on, sitä enemmän aina puuttuu. Sitä mukaa kun palkkapussi ja työaika kasvavat, vapaa-aika vähenee ja mielialalääkkeiden popsiminen alkaa olla kansallinen urheilulaji. Vaurauden tavoittelun ja onnen yhteensovittaminen ei ole vain meikäläinen ongelma. Joku on tutkinut sitäkin, mitkä kansat pitävät itseään onnellisina. Tutkittaessa on havaittu tyytymättömyyden omaan elämään esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kasvaneen suorassa suhteessa tv-vastaanotinten määrän kasvun kanssa. KAPITALISMIN SOKAISEMA HALLITUS LÖI markat jonoon, että Leoniaan saatiin parhaista parhain. Kovan hinnan Nallejohtajamme kävikin linjakkaasti ensi töikseen lakaisemaan soraa pankkisalin lattialta ja teki parhaansa lakaistakseen samalla myös työväenliikkeen rahat jonkun toisen holviin. SAK sun muut kun ovat tämän entisen taistolaispojan mielestä ikävällä tavalla laittaneet kapuloita suitsemattoman markkinasaalistuksen rattaisiin ja siten ilmeisesti estäneet tuloerojen riittävän kasvun. Ihminen on joko tuottava tai sitten rasite muille, ja tämän näkemyksen pohjalta nykyisin yhteisiä asioita hoidellaan. Tuloerojen kasvun autuutta ovat markkinoineet ahkerasti suuret päällikkömme vasemmalta oikealle. Vassin puheenjohtajakin totesi jotain sen suuntaista, ettei ongelma ole rikkaus vaan köyhyys, joten tuloerot eivät ole ongelma sinänsä. Tämä analyysi irrottaa suomalaisen köyhyyden globaalista ilmiöstä, jonka seurauksena vauraus kasaantuu kaikkialla yhä harvempien käsiin ja joka on johtanut entisestään kurjien kurjistumiseen. Pääoman oikuille ei ole alistettu vain maailman köyhiä. Poliittiset mekanismit antavat omatoimisesti vauhtia markkaparlamentille nostamalla tassunsa pystyyn hyväksymällä sen, että raha tulee rahan luo. Se vaan jotenkin tapahtuu, vaikka ei kukaan sitä muka tahdo. On annettu ymmärtää, että optioiden kritisointi on vain kurjien kateutta. On annettu ymmärtää, että harvojen vaurautta kyseenalaistavat eivät vastusta köyhyyttä, vaan rikkautta. On sanottu, että kunhan vaan ootellaan, niin kaikkien onni syntyy markkinoiden sivutuotteena. Yhä useammalla pyyhkiikin hyvin, edelleen erittäin monella entistä huonommin. Ihana uusi teknologia ja uskomaton talouskasvu ovat tuoneet tullessaan yhä enemmän pätkä- ja kutsutyötä, osa-aikaduunia, lomautuspelkoa ja nöyriä työntekijöitä, jotka eivät pääse osalliseksi johdon sitouttamisohjelmista; työläisiä, jotka tekevät ilmaista duunia piipittämättä liikaa oikeuksistaan. Miksi? No siksi, että Nokian tavoite ei ole kansalaisten hyvinvointi vaan voiton maksimointi, kuten aina yritystoiminnassa. Valtio on köyhän ystävä, sanotaan. Entä nyt, kun vasemmistokipparin valtiolaiva haluaakin vapauttaa itsensä vastuusta, jatkaa lamatalkoita maailman tappiin ja keskittyä seuraamaan pörssikursseja? Uusrikkaiden kummitoiminta ja yksittäiset rahalahjoitukset irrottavat halpoja mediapisteitä ja vievät meitä hyvää vauhtia hyvinvointiyhteiskunnasta hyväntekeväisyysyhteiskuntaan. Vauraiden armosta tapahtuva vapaaehtoinen tulonjako suosii mukavia köyhiä, näyttäviä projekteja, suurisilmäisiä sairaita lapsia. Kukaan ei halua hyysätä vaikkapa juoppoja tai mielenterveyspotilaita. Uskoisin että vaikkapa vanhustenhuollon tila antaa viitteitä siihen suuntaan, että valtiolle olisi kuitenkin vielä se kuuluisa sosiaalinen tilaus. En ole mikään kansantaloustieteilijä (kuten ei suurin osa suomalaisista), joten mielipiteilläni ei liene sen paremmin Vassin kuin veeämmänkään hyvä -leimaa. Keittiöteoreetikon näkökulmasta tuloerojen kasvun puolustelu ei vain voi olla vasemmiston hommaa. Repsottavakin turvaverkko on ollut mahdollista ylläpitää osittain siksi, että myös rikkaiden penskat nauttivat julkisesta päivähoidosta ja koulutuksesta. Mitä surkeammaksi julkisten palveluiden tila käy ja mitä enemmän rikkailla on, sitä vähemmän heillä on halua maksaa veroina palveluista, jotka saa paremmin yksityiseltä sektorilta. Tuloerojen lyhyehkö haitari on osaltaan ollut myös yhteiskuntarauhan panttina. Haluaako hallitus verohelpotuksilla, lapsilisien porrastuspyrkimyksillä ja haluttomuudellaan puuttua osinkojen verotukseen kertoa, että rikkailla on varaa hankkia piikkilankaa omaisuutensa ympärille ja muista viis? MISTÄ NÄITÄ NALLEJA OIKEIN TULEE? Kääntyykö yhteiskunnallisen ajattelun kelkka jotenkin vääjäämättä, kun valtaa ja rahaa alkaa tupata riittävästi omalle kohdalle? Vai johtuuko moinen köyhien vihaaminen omasta turhautumisesta; siitä, kun ei saanutkaan pelastettua maailmaa päivässä? Moni sanoo, että on ihan turhaa laittaa rahaa avustusjärjestöjen tilille, se on niin vähän ettei se mitään muuta. Ihan turhaa lajitella jätteitään, kun ei naapuri lajittele kumminkaan ja se ilmastosopimuskin meni kuralle. Ihan turha, pitäisi pystyä antamaan niin että tuntuu. Minusta kuitenkin pitäisi riittää aika pitkälle, että pystyy valitsemaan edes pienemmän pahan, että vaikka asiat eivät ole hyvin, ne ovat oman toiminnan ansiosta edes vähän vähemmän huonosti. Jos pitäisin viimevuotisen veroprosenttini, nukkuisinko yöni paremmin? Sanna-Kaisa Cortés Téllez Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja YHTEISTÄ OMAISUUTTA MYYDÄÄN POIS OMA PASSI JA MARKKA OVAT JO MENNEET. VIEDÄÄNKÖ MEILTÄ VIELÄ KOSKENKORVAKIN? Suomessa on käynnissä ennennäkemätön jättijako. Myyntiin ollaan laittamassa isoa osaa yhteisestä omaisuudesta eli valtionyhtiöistä. Toistaiseksi valtionyhtiöiden poismyyminen on tapahtunut ilman sanottavampaa vastarintaa. Vaikka ideologiset syyt kiistetään, on mallia yksityistämiselle haettu Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista, joissa perusteet privatisoinnille ovat olleet puhtaasti poliittisia. Kun markkinat päästetään temmeltämään, ei mikään ole pyhää. Teksti: Antero Eerola Kuvat: Asko Laitinen, Tuukka Rantala YKSITYISTÄMISKIERROKSISTA VIIMEINEN nähtiin viime vuoden marraskuussa, jolloin hallitus haki eduskunnalta valtuuksia seitsemän valtionyhtiön osakkeiden poisjakamiseen. Viime kädessä päätösvalta on aina eduskunnalla. Lain mukaan hallituksen pitää pyytää eduskunnalta lupa, jos se aikoo pudottaa valtion omistusosuuden kahteen kolmasosaan, puoleen, yhteen kolmasosaan tai sen alle. Enemmistö on tarkoitus myydä Altia Groupista, Inspectasta, Kemijoesta ja Kemirasta. Lisäksi valtuuksia haettiin Vapossa omistusosuuden laskemiseksi 50,1 prosenttiin, Outokummussa 10 prosenttiin ja Rautaruukissa 15 prosenttiin. Kahdessa jälkimmäisessä valtio on tosin jo nyt enää vain vähemmistöosakas. Jos eduskunta antaa myyntivaltuudet, kansainvälisille sijoittajille tarkoitetun Supermarket Suomen valikoimaan tulee kaksi viinatehdasta ja muun muassa Koskenkorvan tuotemerkki (Altia), tekninen tarkastus ja sertifiointi (Inspecta, entinen Tekninen tarkastuskeskus), Pohjois- Suomen vesivoima ja Vuotoksen altaan rakentaja (Kemijoki) sekä lannoitteiden, maalien ja teollisuuskemikaalien valmistus (Kemira). Enemmistö säilytettäisiin vielä turve-, sahaja ympäristöteknologian alalla (Vapo), mutta 8 LIBERO 1/2001 LIBERO 1/2001 9

5 suurin osa terästeollisuudesta (Rautaruukki) sekä kuparintuotannosta ja kaivostoiminnasta (Outokumpu) laitettaisiin lihoiksi kansainvälisten sijoittajien pöytään. KANSALLISJUOMA YKSITYISTETÄÄN Näistä suurimman mielenkiinnon on herättänyt Altia ja kysymys Koskenkorvan kohtalosta. Altia Group syntyi, kun vanha Alko jaettiin kahtia. Alko oy jatkaa viinakauppojen ylläpitoa ja Altia keskittyy alkoholin valmistamiseen, tukkumyyntiin, maahantuontiin ja maastavientiin. Yksi konsernin tytäryhtiöistä on Primalco, jonka tuotteiden aateliin vanha kunnon Kossu kuuluu. Kun Altiaa nyt yksityistetään on suomalaisten taikajuoma menossa myyntiin yksityisille, kaikella todennäköisyydellä ulkomaisille omistajille. Oma passi ja markka ovat jo menneet. Viedäänkö meiltä vielä kansallisjuomakin? Kaikissa myyntiuhan alla elävissä valtionyhtiöissä henkilöstö on ollut jyrkästi yksityistämistä vastaan, mutta aktiivisimmin liikekannalla ovat olleet juuri Primalcon työntekijät. He ovat järjestäytyneet Suomen elintarviketyöläisten liittoon, joka ammattiliitoista on näkyvimmin kapinoinut hallituksen yksityistämislinjaa vastaan. Liiton puheenjohtajan Ritva Savtschenkon mukaan suomalaisyhtiöiden päätösvallan siirtymisestä ulkomaisiin käsiin ei ole koskaan koitunut heidän alallaan mitään hyvää. Suomessa on joko toimintaa supistettu, tuoteryhmiä on siirretty pois tai lopetettu kokonaan, hän on todennut julkisuudessa. Koskiksella on myös yllättäviä kerrannaisia työllisyysvaikutuksia. Kossun tekemiseen menee kymmenesosa Suomen ohrasta ja noin 1000 viljatilan toimeentulo on kiinni Koskenkorvan tehtaasta. Jos Kossu mahdollisen poismyymisen jälkeen tehtäisiin ulkomaisesta ohrasta tai sekoitettaisiin maailmalla seilaavaan halpatuontipirtuun, satojen maatilojen elinmahdollisuudet kapenisivat tai menisivät kokonaan. Koska kysymys Kossusta on riittävä kouriintuntuva, ehkä myös päähän kihahtava, sen poismyyminen on herättänyt laajempaa kansalaisliikehdintää. Erityisesti suomalaisen kulttuuriväen keskuudessa kytee nyt kossukapina. PERUSTEET RISTIRIIDASSA Vaikka hallituksen nyt kaavailema yksityistämisohjelma menisi läpi, se tuskin jää viimeiseksi, sillä poisjaettavaa on vielä paljon. Valtion yrityksissä kiinni oleva omaisuus on valtava. Valtio on suuri omistaja yhteensä 43 yhtiössä, joista 29:ssä sillä on enemmistö. Pörssikurssien heilahteluista riippuen omaisuuden arvo on noin 140 miljardia markkaa. Yhtiöistä, joissa valtiolla on omistusta, vain kymmenen on pörssissä. Myydessään yhteistä omaisuutta hallitus on luopumassa lypsävästä lehmästä. Valtionyhtiöt ovat olleet kokonaisuudessaan kannattavia myös pahimpina lamavuosina, 1990-luvun aikana ne tuottivat yksin osinkotuloja valtiolle miltei 12 miljardia markkaa. Vuonna 1999 valtionyhtiöt tuottivat yhteensä liikevoittoa 11,1 miljardia markkaa, jota ei kuitenkaan tulouteta kokonaisuudessaan valtiolle. Perusteluja sille, miksi yhteistä omaisuutta ollaan nyt myymässä haetaan lähinnä kahdelta suunnalta. Ensinnäkin osakeanneilla halutaan turvata se, että yhtiöillä riittää pääomaa niiden toiminnan kehittämiseen. Samoin yritysostoja helpompi tehdä, jos maksuvälineenä voidaan käyttää yhtiön omia osakkeita. Yhtiöiden myymistä puolustetaan myös tarpeella lyhentää valtionvelkaa. Perustelut kuitenkin lyövät toisiaan korville. Jos yhtiö kerää markkinoilta yksityistä pääomaa, sillä ei valtionvelka lyhennetä. Jos taas valtio myy osakkeitaan velanmaksuun, yksityistettävä yhtiö ei saa siitä markkaakaan. Vaikka joka käänteessä vakuutetaan, että syyt yhteisen omaisuuden poismyymiselle ovat vain käytännöllisiä ja teknillisiä, ei ole sattuma, että esikuvat yksityistämiselle löytyvät maista, joissa lähtökohdat ovat olleet puhtaasti ideologisia. REAGANIN JA THATCHERIN VIITOITTAMALLA TIELLÄ Asunnoista se alkoi. Vuonna 1979 nousi Iso- Britanniassa pääministeriksi muuan Margaret Thatcher. Hän julisti toteuttavansa suurta yhteiskunnallista ohjelmaa, jonka ytimenä oli se, että markkinoille annetaan kaikki vapaus toimia ja poliittisesti ohjattu valtio astuu sivuun. Ensimmäisenä yksityistämislistalla olivat kunnalliset vuokra-asunnot. Sittemmin kaikki, mitä valtio Iso-Britanniassa aiemmin omisti, on myyty pois. Kaupaksi ovat käyneet teollisuusyhtiöt, lentoliikenne, kaasunjakelu, vesilaitokset, kansallinen linja-autoyhtiö, rautatiet, puhelinlinjat, sähköntuotanto ja posti. Vuonna 1997 valtaan astunut Tony Blairin työväenpuolueen hallitus ei ole perunut yksityistämisiä. Yksityistäminen oli aikanaan mullistava poliittinen keksintö, vaikka se ei ideana ole kovin vanha. Varsinaisesti privatisoinnista ryhdyttiin puhumaan vasta 1980-luvun alkupuolella. Toinen suuri veronmaksajien omaisuuden poismyyjä oli Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan, mutta hänenkin hallituksensa teki sarjan yksityistämisaloitteita vasta vuonna Varsinainen laaja yksityistämisohjelmakin valmistui vasta vuonna Sittemmin yksityistämisen saatanallisia säkeitä ovat maailmanlaajuisesti ryhtyneet levittämään Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto, jotka ovat muun muassa kehitysmaille suositelleet laajoja yksityistämisohjelmia. Näin ne ovat tarjonneet lisää vapaita markkinoita, vapaiden markkinoiden tuottamiin ongelmiin. Suomeen muoti-ilmiö rantautui varsinaisesti 1980-luvulla, jolloin myytiin ensimmäiset kaksi yhtiötä. Ohjelmallisesti privatisointia ryhtyi harjoittamaan Holkerin sinipunahallitus, joka vei pörssiin Finnairin, Rautaruukin, Valmetin ja Outokummun. Oikea ideologinen yksityistämien alkoi kuitenkin vasta Ahon hallituksen aikana vuosina Silloinen hallitus katsoi, että julkisen vallan asema elinkeinonharjoittajana arvioidaan uudelleen ja että valtionyhtiöiden omistussuhteiden muuttamista selvitetään. Sittemmin Lipposen kummatkin hallitukset ovat jatkaneet Ahon porvarihallituksen aloittamaa poisjakoa. Kansallisomaisuuden kaupittelulle haetaan kaikupohjaa historiasta. YKSITYISOMISTUS ON PYHÄ Kun valtionyhtiöitä aikanaan ryhdyttiin perustamaan, muilla kuin valtiolla ei ollut pääomia suuriin teollisiin hankkeisiin. Valtio kantoi riskin siitä, että metsät, kosket tai pohjoisen mineraalivarat otettiin taloudelliseen käyttöön. Samalla rakennettiin Suomeen infrastruktuuria ja nostettiin Suomen kansantalouden omavaraisuutta. Valtionyhtiöt olivat keskeinen tekijä Suomen teollistamisessa. Myös työllisyysnäkökohdat olivat tärkeitä, kun esimerkiksi Rautaruukki perustettiin vuonna 1960 ja sen valtava terästehdas Suomen suurin yksittäinen työpaikka laitettiin Raaheen. Valtionyhtiöt olivat myös tärkeitä välineitä idänkaupassa. Nyt kun Neuvostoliitto on nukkunut pois, yhteiskunnan teollinen perusta ja infrastruktuuri on kunnossa eikä kansantalouden omavaraisuus enää ole arvo sinällään, sanotaan, että valtionyhtiöistä voidaan luopua. Nykyisin valtionyhtiöt toimivat kansainvälisten markkinoiden ja kilpailun paineessa ja kannattavuus on ehdoton ykkönen. Esimerkiksi pelkkien työpaikkojen tai muun pehmoilun takia tuotantoyksiköitä ei pidetä yllä. Suomessa valtionyhtiöihin ei ole liittynyt samanlaisia ideologisia intohimoja kuin muualla maailmassa, siksi myös yksityistäminen on voinut tapahtua kaikessa rauhassa. Merkillepantavaa on, että toisin kuin Ruotsissa, Ranskassa tai Iso-Britanniassa, Suomessa ei ole koskaan kansallistettu eli sosialisoitu yksityisiä yhtiöitä, ei edes silloin, kun vasemmistolla on ollut eduskuntaenemmistö, Yksityinen omistusoikeus on ollut pyhä ja koskematon. Muutama yritys on historian saatossa ostettu valtiolle, mutta normaalein kaupallisin ehdoin, kuin missä tahansa yrityskaupassa. KESKUSVIRASTOSTA PÖRSSIKOMEETTA Suomessa on yksityistetty paitsi alunperin yrityksiksi perustettuja valtionyhtiöitä, myös vanhoja valtion laitoksia, jopa keskusvirastoja. Kaava on ollut ensin liikelaitostaa, sitten yhtiöittää, viedä pörssiin ja lopulta myydä yhtiö kokonaan pois. Näin on käynyt esimerkiksi Soneralle, joka on mahdollista myydä kokonaan, vaikka valtio omistaakin siitä yhä yli puolet. Pörssikomeettana aloittanut, sittemmin tähdentussahdukseksi osoittautunut Sonera oli vielä vuonna 1989 keskusvirasto nimeltään Posti- ja lennätinhallitus. Vuoden 1990 alusta siitä tuli posti- ja telelaitos ja vuonna 1994 Suomen PT Oy, joka myöhemmin jaettiin Suomen Posti Oy:ksi ja Telecom Finlandiksi. Vuonna 1998 näistä jälkimmäinen ristittiin Soneraksi ja vietiin pörssiin. Nyt sen johtajat sikailevat omilla osakejärjestelyillä ja optioilla. Tällainen kehitys kätkee sisäänsä myös kovia ihmiskohtaloita. Yksi esimerkki on Soneran vuoden vaihteessa eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja Aulis Salin, joka on puoluekannaltaan sosialidemokraatti. Vuonna 1962 Posti- ja lennätinhallitukseen puhelininsinööriksi tullut Salin tuskin arvasi vetäytyvänsä eläkkeelle optio- ja osakemultimiljonäärinä. Samantyyppisen hyvin rahakkaan kohtalon on kokenut myös entinen unohdetun kansan edusmies, muuan Pekka Vennamo, joka vuonna 1989 nimitettiin Posti- ja telelaitoksen pääjohtajaksi. Hän ei tosin saanut Sonerasta eläkettä vaan potkut. Raha ei tee onnelliseksi, mutta elämän kolhuja on mukavampi itkeä rikkaana. YHÄ SUUREMPI OSA YHTEISKUNNASTA ALISTETAAN MARKKINASUSIEN SAALISTUSMAASTOKSI. MARKKINAPARLAMENTIN MARKKA JA ÄÄNI Miksi yksityistämiseen sitten liittyy ongelmia? On selvää, että organisaation tavoitteet muuttuvat, kun siitä tulee yksityinen yritys. Kannattavuuden ja voiton maksimointi jyrää alleen muut tavoitteet. Yhä suurempi osa yhteiskunnasta alistetaan näin markkinoiden logiikalle ja markkinasusien saalistusmaastoksi. Samalla yhteiskunnan, poliitikkojen ja viime kädessä kansanvallan kontrolli yhteiskunnasta ja talouselämästä höltyy. Näin yhteiskunnallinen varallisuus ja taloudellinen valta keskittyy poliittisen vallan ulottumattomiin. Kun poliitikot luovuttavat valtaa markkinoille, he luovuttavat viime kädessä äänestäjiltään saama valtaa ja tahtovat sanoa, että kansanvalta ei saa koskea markkinoiden mellastukseen. Kaikki poliitikot eivät ehkä ole luottamuksen arvoisia, mutta kun heitä valitaan, äänestetään periaatteella kansalainen ja ääni. Markkinaparlamentissa äänestetään periaatteella markka ja ääni. Kysyä voikin, onko todellista demokratiaa ilman taloudellista demokratiaa? LIPPONENKIN HYÖTYNYT YKSITYISTÄMISESTÄ Yksityistämiseen liittyvät ongelmat eivät vasemmiston näkökulmasta ole kuitenkaan vain periaatteellisia. Käytäntö on osoittautunut, että yksityistämiseen ja yhtiöittämiseen on miltei aina liittynyt työpaikkojen rajua saneeraamista. Kun osasta valtion rakennushallintoa muodostettiin Engel-yhtymä, satoja siivoojia irtisanottiin ja jäljelle jääneiden palkkoja leikattiin. Myöhemmin työtuomioistuin joutui toteamaan irtisanomiset laittomiksi. Kun valtion tiehallinto yhtiöitettiin, satoja työpaikkoja katosi. Kun Posti- ja telelaitosta virtaviivaistettiin markkinatalouden tarpeisiin vuonna vuosina ihmistä sai kenkää. Samalla postikonttoreiden määrä on pudonnut alle kolmannekseen vuosikymmenen takaisesta määrästä. Postien teurastus jatkuu edelleen. Kysymys yhtiöiden myyntihinnoittelusta on myös aina ongelmallinen. Kokemukset Iso- Britanniassa ovat osoittaneet, että ideologisessa kiihkossa yhteinen omaisuus on myyty pois usein pilkkahintaan. Suomessa ainakin Soneran tapaus osoittaa, että yhtiön osakkeita kaupiteltiin selvään alihintaan. Soneran ensimmäisessä annissa vuonna 1998 osake maksoi vain 45 markkaa, vaikka markkinoilla arvioitiin tuolloin siitä saatavan helposti kaksinkertaisenkin hinnan. Vuotta myöhemmin valtio kauppasi osakkeita jo 141 markalla ja vuosi sitten keväällä kurssi kävi jo 547 markassa. Samalla tuli osoitettua, että iso siivu Soneraa meni myyntiin liian halvalla. Näin kansallisvarallisuuttamme poisjakava Lipposen hallitus tarjosi kansainvälisille institutionaalisille sijoittajille, kuten koronkiskureita ja keinottelijoita nykyään kutsutaan, ennennäkemättömän mahdollisuuden helppoon rikastumiseen. Samalla rikastumaan pääsivät myös muutama tuhat suomalaista yksityishenkilöä. Yksi heistä oli pääministeri Lipponen itse. Hänen osittain omistamansa Viestintäteema Oy:n salkkuun kun on parkkeerattu miljoonien arvoisten Nokiaosakkeiden lisäksi iso tukku Soneraa LIBERO 1/2001 LIBERO 1/

6 Banaanijätti Chiquitalla ei mene lujaa. Maailmanlaajuisesti yhtiö on pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa, ja Suomessa yhtiö on saanut ikävää julkisuutta yrittäessään sensuroida Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan internet-sivuja. Lisäpainetta suomalaiseen banaanibisnekseen tuo tänä keväänä markkinoille tulevat Reilun kaupan banaanit. Teksti: Tiina Juurela Kuvat: Kepa/Jukka Aronen, Reilun Kaupan yhdistys JOKU NIINKIN ITSESTÄÄN SELVÄ JA YKSINKERtainen asia kuin banaani voi olla tulosta tuhansista pienipalkkaisista työtunneista, tuhansista torjunta-aineille altistuneista ihmisistä, sekä tuhansista neliökilometreistä tuhottua sademetsää. Kun seuraavan kerran avaat suusi haukataksesi suuryhtiöiden tuottamaa banaania, muista, että sen vuoksi joku saattaa viettää elämänsä torjunta-aineiden täyttämässä ympäristössä. Suuryhtiöiden banaanit ovat halpoja, sillä työntekijöille maksetaan usein kurjia palkkoja ja heidän järjestäytymistään rajoitetaan. Yhtiöiden alihankintatiloilla käytetään voimakkaita torjuntaja säilöntäaineita. Aineet ovat aiheuttaneet myrkytyksiä, miesten steriiliyttä ja syöpiä. Tarkkailijat ovat havainneet ravinnon, vesistöjen ja maaperän saastumista sekä eläinten myrkytyskuolemia. Plantaaseilta raportoidaan jatkuvasti ay-toimintaa yrittävien työläisten painostamisesta ja katoamisista, kerrotaan Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan internet-sivuilla. BANAANIEN KULKUA MAAILMALLE Banaaneja on ollut nykyisenkaltaisena maankamaralla jo miljoona vuotta. Viimeiset 2000 vuotta on ihminen kasvattanut banaaneja omiin käyttötarkoituksiinsa, banaani on ollut ensimmäinen viljelty hedelmä. On uumoiltu, että banaani on lähtöjään Aasiasta, Malesian seudulta, josta se levisi Afrikkaan Portugalilaisten mukana. Vasta 1516 kuljetti munkki Tomas de Berlanga ensimmäisen banaanipensaan Karibialle, josta se levisi kulovalkean tavoin ympäri Eteläisen Amerikan. Nykyään Etelä-Amerikka on yksi suurimmista banaanin tuottajista. Euroopan ja Amerikan kamaralla ei kukaan ollut ennen 1860-lukua kuullutkaan keltaisesta oudosta hedelmästä. Vasta kun vuosisadan vaihteen tuulet puhalsivat etelästä, toivat ne kauppiaiden mukana banaaneja eteläisestä Amerikasta. Eurooppaan levisi keltainen uutuus erityisesti Kanarian saarilta Elders & Fyffes yhtiön toimesta, joka perusti saarelle omat plantaasit ja omisti myös banaanin kuljetusta varten käytettäviä laivoja. Niin kuin rakkaalla lapsella, myös banaanilla on ollut monta nimeä. Sitä mukaa kun uusi kansa on banaaniin törmännyt on se E L Ä M Ä Ä BANAANIN V A R J O S S A Chiquitan alihankintafirman pakkaamo Talamancan läänissä Costa Ricassa. Banaanit lastataan autoihin tai junavaunuihin, jotka kuljettavat ne satamaan. Laivat kuljettavat banaanit kaikkialle maailmaan. saanut uuden nimen. Nimi banaani syntyi Afrikassa, Intiassa sitä on kutsuttu viisaiden miesten hedelmäksi, sillä viisaat miehet mietiskelivät usein banaanipuiden varjossa. HERROJEN HERKKU JA KÖYHIEN PERUNA Nykyään banaani on kahvin jälkeen maailman kysytyin tuontiartikkeli. Suomeen banaaneja tuodaan tonnia vuodessa eli banaanien kulutus on noin 12 kiloa henkeä kohden vuodessa. Euroopan unioni on yksi suurimmista banaanien ostajista, sillä 40 prosenttia vientibanaaneista päätyy EU-alueelle. Banaani ei ole pelkkä välipala tai C-vitamiinin lähde sen tuotantomaissa, vaan se on tropiikin maissa tärkeimpiä ruokakasveja riisin, vehnän ja maidon jälkeen. Vienti käyttöön viljellään vain virheettömiä ns. dollaribanaaneja. Ruokabanaanina käytetään jauhobanaaniksi kutsuttua muotoa, jota viljellään muiden viljelyskasvien seassa. Jauhobanaanien viljelyyn ei liity laajamittaista ympäristö- tai terveysongelmaa. Banaani kuuluu ruohokasveihin ja on läheistä sukua orkideoille. Se kasvaa 3-6 metriä korkeaksi ja kasvattaa yhden tertun, sekä lehteä. Sadon jälkeen banaani katkaistaan ja istutetaan uusi tilalle. Käytännössä viljely tapahtuu niin, että banaani tertun päälle laitetaan muovipussi, joka suojaa hyönteisiltä ja voimakkaalta tuulelta, sekä muodostaa kuuman mikroilmaston nopeuttaen kypsymistä. Hedelmien ollessa sopivia poimittavaksi katkaistaan terttujen ketju kannasta ja ripustetaan kaapelin, joka kuljettaa ne plantaasilta pakkaamolle. Banaanit poimitaan vihreinä. Pakkaamolla ne tutkitaan, pestään, tertut katkaistaan kannasta ja irti toisistaan, tutkitaan toiseen kertaan ja pestään uudelleen. Sen jälkeen niihin laitetaan tarrat ja ne pakataan laatikkoihin ja lähetetään matkalle kauppojemme tiskille. KELTAINEN KIROUS JA SUURYHTIÖIDEN VOIMA Banaanimarkkinat ovat pääosin muutaman monikansallisenyhtiön käsissä. Suurimmat banaanienviejät ovat Chiquita, Dole ja Delfood. Nämä kolme yhtiötä pitävät käsissään 80 prosenttia maailman banaanikaupasta ja ovat lähtöisin samasta United Fruit Companystä, josta pikku hiljaa erkanivat eri teille. Euroopan suurin banaaniyhtiö on maailman viidenneksi suurin Irlannista käsin toimiva Fyffes. Suomen markkinoita pitää käsissään Chiquita ja maahan banaanit ostaa Kesko, Tukospar ja Inex-konserni, joka ostaa banaanit S-ryhmälle sekä Tradekalle. Vaikka banaanien kulutus ja siitä johtuva vienti on lisääntynyt kaiken aikaa ovat banaanien maailmanmarkkinahinnat laskeneet. Vuosina banaanin maailmamarkkinahinnat laskivat 24 prosentilla. Banaanien viljely on yksi torjunta-aine intensiivisimmistä viljelymuodoissa. Reilun Kaupan yhdistyksen internet-sivujen mukaan Yhdysvalloissa yhtä viljelyhehtaaria kohtaan käytetään 2,7 kiloa/hehtaari kasvintorjuntaaineita vuodessa, kun taas Costa Ricassa kansainvälisen Luonnonsuojeluliiton mukaan vuonna 1999 banaaniplantaaseilla luku on 44 kiloa hehtaaria kohden vuodessa. Jokaista banaanikiloa kohden syntyy kaksi kiloa jätettä, lähinnä banaaniterttujen ympärillä olleita torjunta-aineilla myrkytettyjä muovipusseja. TAISTELU YLIVALTAA VASTAAN Reilu kauppa käsitteenä on lähtöisin kehitysmaayhdistysten toiminnasta eli kun he perustivat kehitysmaakauppoja, nykyisiä maailmankauppoja he toivat ja tuovat edelleen tavarat mahdollisimman suoraan, ilman tyhjiä välikäsiä.. Merkkijärjestelmä sai alkunsa vuonna 1988 Meksikolaisten viljelijöiden toimesta. Suomessa merkkiyhdistys perustettiin Ihmiset maailmankauppojen ja merkkiyhdistysten takana ovat huolestuneita maailmankaupan nykytilasta ja siitä mitä se alkuperämaassa aiheuttaa. Reilun kaupan, monesti pienillä tiloilla huomioidaan työläisten oikeudet vapaa-aikaan ja kunnolliseen palkkaan. Tuottaja sitoutuu myös ympäristömääräyksiin, jotka edellyttävät mm. torjunta-aineiden käytön vähentämistä, sekä lannoitteiden käytön vähentämistä. Osa reiluista banaaneista kasvatetaan luomuna, jolloin viljelijälle maksetaan luomulisää. Työntekijöillä on oikeus järjestäytyä ammatillisesti, sekä työolosuhteiden tulee olla terveydelle haitattomia, sekä lapsityövoiman käyttö on kielletty. 12 LIBERO 1/2001 LIBERO 1/

7 CHIQUITA VIHERPESEE MAINETTAAN Banaani on ravitseva ja terveellinen hedelmä. Näin varmasti ajateltiin myös Lastenklinikan Kummit ry:ssä, kun järjestö otti monikansallisen banaaniyhtiö Chiquitan Puhdas elämä lapselle projektinsa sponsoriksi. Lastenklinikan Kummien Puhdas elämä lapselle -konsertti saa irvokkaan sävyn tarkoitusperiinsä Chiquitan touhutessa parempaa tulevaisuutta kehitysmaiden lapsille. Onko siis suomessa asuvalla lapsella suurempi oikeus olla olemassa mitä kehitysmaassa syntyneellä? Kummit ry ei suostu kommentoimaan yhteistyötään vaan välittää heille lähetyt tiedustelut suoraan Chiquitalle, jonka julkisuusasioita Suomessa hoitaa helsinkiläinen PR-toimisto Harkonsalo & Vesa. Harkonsalo & Vesassa taas ollaan kovasti kiinnostuneita Chiquitan mainetta mustaavista lähteistä. Kun käy ilmi, että tiedot ovat Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan internet-sivuilta, PR-toimisto kääntyy Kepan puoleen. Kerta ei ole ensimmäinen. Harkonsalo & Vesa on vuoden sisällä ollut yhteydessä Kepaan noin kymmenkunta kertaa. Toimiston mukaan Kepan sivujen tekstit sisältävät useita virheitä, mutta pyynnöstä huolimatta toimisto ei ole eritellyt virheitä. Erityistä närää PR-toimistossa herättää Kepan sivulla oleva linkki Chiquitan kotikaupungin lehdessä Cincinnati Enquirerissa vuonna 1998 julkaistuun laajaan artikkelikokonaisuuteen Chiquita secrets revealed. Vaikka linkki on haudattu Jukka Arosen kirjoittaman, kaksi vuotta vanhan matkakertomuksen alasivuille, olisi se mediatoimiston mukaan poistettava virheellisenä. PR-toimiston yritys siivota Kepan sivustoa on osa Chiquitan kansainvälistä kampanjaa. Esimerkiksi Tanskassa yritys on ollut yhteydessä kehitysyhteistyöjärjestö Ibikseen, jonka kotisivuilla on runsaasti materiaalia Chiquitasta. Chiquitan puhdistuskampanja ei kuitenkaan ole ollut kovin menestyksellinen: esimerkiksi internetin Googlehakukoneella Chiquita secrets revealed -haku tuo lähes sata osumaa. Erilaiset järjestöt ovat julkaisseet sivuillaan artikkeleista helppolukuisia versioita. PR-toimisto Harkonsalo & Vesa ilmoittaa omiksi vahvuuksikseen brandin imagoarvon suojelun ja kriisiviestinnän. Suomeksi tämä tarkoittanee toimiston asiakkaan, tässä tapauksessa Chiquitan, kannalta kiusallisen tiedon pimittämistä tiedotusvälineiltä. Osana Chiquitan imagoarvon suojelua Harkonsalo & Vesa olisi halunnut lennättää Kepan edustajan Pariisiin jutustelemaan Chiquitan ympäristöasiantuntijan kanssa, Chiquitan kustannuksella. Viimeisin episodi jupakassa on Chiquitan PR-henkilön saapuminen Suomeen helmikuun lopussa. Hänen on tarkoitus tavata kansalaisjärjestöjen edustajia ja keskustella banaanintuotannon ongelmista. Tiina Juurela Mika Railo Mika Railo on Kepan tiedottaja. Ensimmäiset Reilun kaupan banaanit nähtiin 1996 Hollannissa. Reilun kaupan banaanit ovat olleet kysyttyä tavaraa ja mielipidemittaukset ovat osoittaneet suomalaistenkin olevan kiinnostuneita banaaniensa alkuperästä ja niiden eettisesti oikeasta tuottamisesta. Kesällä 1999 tehdyn puhelinmittauksen mukaan 84 prosenttia kohderyhmästä olisi valmis maksamaan banaaneista enemmän, jos tietäisi, että ne on tuotettu työntekijöiden oikeuksia ja ympäristöä kunnioittaen. Sveitsissä Reiluilla banaaneilla on noin 16 prosentin markkinaosuus ja Hollannissa noin viisi prosenttia markkinoista. Reilun kaupan banaaneja on myytävänä mm. Ruotsissa, Saksassa ja Tanskassa. Alkuvuodesta 2000 reilut banaanit löytävät tiensä myös suomen kauppoihin. CHIQUITAN PLANTAASEILLA KEHNOT OLOT Kepan internet sivuilta löytyy raportti Jukka Arosen vierailusta Corbana yhtiön plantaaseille Costa Ricassa Yhtiö on virallisesti valtion omistuksessa, mutta Chiquita ostaa kuitenkin lähes kaiken sen tuotannosta. Arosen tekemien haastatteluiden mukaan Chiquitalla on painava sanansa sanottavana käytännön asioissa. Paikallisen AY- toimijan mukaan heillä on olemassa todistajan lausuntoja siitä, että Chiquitan henkilökunta painostaa intiaaneja olemaan liittymättä ammattijärjestöihin. Olot plantaasin asukkaiden asutusalueilla ovat kurjat. Suurin osa heistä on Panamasta tulleita guaymi-intiaaneja. Jukka Arosella oli tilaisuus päästä kuvaamaan ja katsomaan työntekijöiden asuntoja. Hän kertoo matkapäiväkirjassaan seuraavaa Yhdelle perheelle varattu tila on pieni : kaksi pienehköä huonetta. Viemäröinti kehno ja virtsan haju tunkee sieraimiin. Paikallisen AY-johtajan mukaan banaanifirmoissa ei makseta yleensä lomakorvauksia, eikä muita yleisiä korvauksia. Yritykset eivät hänen mukaansa kunnioita ihmisoikeuksia. Hän kertoo niiden myös polkevat ammattiliittoja, pitävän mustia listoja järjestäytyneistä työntekijöistä, sekä käyttävät intiaanien taloudellista ahdinkoa hyväkseen. Työläiset eivät uskalla järjestäytyä tai liittyä heidän asiaan ajavaan liittoon, koska siitä voi seurata potkut ja mustalle listalle joutuminen. Jollain paikoin ovat banaaniyhtiöt perustaneet ns. keinotekoisia ammattijärjestöjä eli pysyvän komitean. Banaanityöntekijöiden lakimies Warren Floresi on kertonut pysyvien komiteoiden olevan monikansallisten banaaniyhtiöiden keino ehkäistä todellisten ammattiliittojen toimintaa. Hänen mukaansa niitä voisi kutsua firmojen kulissijärjestöiksi. Myös kasvintorjuntamyrkyt ovat plantaaseilla suuri riesa. Sixaolan kunnan klinikan lääkäri, Xinia Camacho kertoi vuonna 1997 suurimpien ongelmien olevan selkäsäryt, astma sekä allerginen ihottuma. Foro Emaúsin mukaan Costa Ricassa peräti miestä on tullut steriiliksi myrkytyksessä käytetyistä kemikaaleista lähinnä Nemagón nimisestä myrkystä. Jotkut plantaaseilla työskennelleistä naisista ovat synnyttäneet epämuodostuneita lapsia. Lähteet: Cincinnati Enquirerin jutut: chiquita.txt Lisää tietoa Chiquitasta Kepan sivuilta: ihmisoikeudet/chiquita/ Reilun kaupan yhdistys: Kuluta harkiten opas Banaanit poimitaan ja kuljetetaan vihreänä. REILUT BANAANIT SUOMEEN MAALISKUUSSA REILUN KAUPAN BANAANIT TUlevat Suomessa markkinoille maaliskuussa. Reilut banaanit tulevat myyntiin ensin pääkaupunkiseudulla, sitten asteittain koko maassa. Vähittäismyynnistä on sovittu kaikkien suurimpien kauppaketjujen kanssa, joten reiluja banaaneja on odotettavissa ihan tavallisen lähikaupan hyllylle. Reilun kaupan merkki takaa, että viljelijä saa banaanista oikeudenmukaisen hinnan. Järjestelmä antaa kehitysmaiden viljelijöille mahdollisuuden elättää perheensä omalla työllään ja laittaa lapsensa kouluun. Torjunta-aineiden ja keinolannoitteiden käyttö on vähennetty Reilun kaupan tuotannossa minimiin. Elefanttimerkki takaa työntekijöille kohtuulliset työolot ja maan lakien mukaisen palkan. Tuottajayhteisöt sitoutuvat noudattamaan YK:n ja kansainvälisen työjärjestön ILOn ihmisoikeussopimuksia. Lapsityövoiman käyttäminen tiloilla on kiellettyä. Reilun kaupan takuuhinnan lisäksi viljelijöille maksetaan Reilun kaupan lisä, joka on tarkoitettu sosiaalisiin projekteihin viljelijäyhteisöissä. Lisällä on muun muassa rakennettuja kouluja, hankittu terveydenhuoltoa ja kehitetty tuotantoa. Suomeen tuotavat Reilun kaupan banaanit tulevat Ecuadorista. El Guabo osuuskunnan jäsen, banaaniviljelijä Hortenzia Betram on tyytyväinen järjestelmään. Minulla on 12 hehtaarin banaaniviljelmä ja olen myynyt kolme vuotta Reilun kaupan järjestelmän kautta. Ilman merkkijärjestelmää minun olisi pitänyt luopua viljelystä. Muut ostajat maksavat niin alhaista hintaa, ettei sillä elä, Betram sanoo. Tärkeintä minulle Reilun kaupan järjestelmässä on se, että olen pystynyt jatkamaan tilan pitoa. Reilun kaupan järjestelmä takaa tasaisen toimeentulon, mutta edellyttää meiltä korkeampaa laatua. Eurooppalaisille haluaisin sanoa, että ostakaa meidän banaaneja. Ne ovat terveellisiä ja puhtaita banaaneja, Hortenzia Betram muistuttaa. Vasemmistonuoret on Reilun kaupan edistämisyhdistyksen jäsen ainoana poliittisena nuorisojärjestönä. Kevään aikana Vasemmistonuoret järjestää alueellisia maailmanpoliittisia toimintapäiviä, joissa Reilu kauppa on vahvasti esillä. 14 LIBERO 1/2001 LIBERO 1/

8 SOSIALISMI KAATUI, YHTEISÖLLISYYS SÄILYI Mohamed Abdallah Katulitirli katselee cashew-pähkinäviljelyksiä. Hän on Mchingan kylän cashew-osuuskunnan puheenjohtaja. Osuuskunnan jäsenet istuttavat cashew-puita Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston tukeman RIPS-projektin avustuksella. Afrikkalainen sosialismi saattaa monelle olla käsitteenä aivan tuntematon. Kenellekään tuskin tulee silti yllätyksenä, että sosialismin toteuttaminen epäonnistui myös Afrikassa. Teksti ja kuvat: Johanna Vehkoo YHTENÄISYYS YHÄ TANSANIAN VAHVUUS AFRIKKALAISEN SOSIALISMIN ISÄNÄ PIdetään tansanialaista Julius Kambarage Nyerereä. Reilu vuosi sitten 77-vuotiaana leukemiaan kuollut Nyerere oli nuoruudessaan yksi peräti kolmesta yliopistollisen koulutuksen saaneesta tansanialaisesta. Hän opiskeli opettajaksi Skotlannissa, ja palattuaan kotimaahansa vuonna 1954 hän perusti Tanganyika African National Unionin eli Tanupuolueen. Entinen saksalaisten ja sittemmin brittien siirtomaa itsenäistyi vuonna Nyererestä tuli Tanganyikan ensimmäinen pääministeri, mutta hän erosi virastaan yllättäen jo kuuden viikon jälkeen. Nyerere lähti kiertämään maataan tavatakseen tavallista kansaa ja pohtiakseen, miten afrikkalainen versio sosialismista voitaisiin toteuttaa. Afrikkalainen sosialismi ei voinut pohjata luokkataisteluun, koska yhteiskuntaluokkia ei ollut. Sen sijaan, Nyerere ajatteli, afrikkalainen Mchingassa on juuri istutettu cashew-pähkinäpuun taimia. Satoa niistä saadaan odotella jokunen vuosi. LIBERO 1/

9 TANSANIA Tansania on reilun 30 miljoonan asukkaan valtio itäisessä Afrikassa. Tansanian valtio muodostui, kun vuonna 1961 itsenäistynyt Tanganyika yhdistyi Sansibarin ja Pemban saarten kanssa vuonna Maan viralliset kielet ovat suahili ja englanti, tosin englannin taito on harvinaista maan eteläosissa. Pohjoisessa, lähempänä Keniaa englantia osataan paremmin. Lisäksi noin 120:n heimon maassa puhutaan useita heimokieliä. Tansanian pääkaupunki on sisämaassa sijaitseva Dodoma, mutta suurin kaupunki on rannikon Dar es Salaam. Tunnetuimmat turistikohteet ovat Kilimanjaro-vuori, Serengetin ja Ngorongoron kansallispuistojen safarit sekä Sansibarin saari. Vientituotteita ovat muun muassa tupakka, sokeri, sisal ja cashew-pähkinät. Eri lähteissä mainitaan monia eri lukuja, mutta sekä kristittyjä että muslimeja lienee molempia noin 35 prosenttia. Lisäksi maassa on paljon hinduja ja eri luonnonuskontoja. Tunnetuin tansanialainen maan rajojen ulkopuolella on kiistatta edesmennyt presidentti Julius Nyerere, sosialistinen ja roomalaiskatolinen valtiomies. Kuriositeettina kerrottakoon, että vapaa-aikanaan Nyerere muun muassa käänsi Shakespearen näytelmät Julius Caesar ja Romeo ja Julia swahilin kielelle. sosialismi voisi pohjata yhteisöllisyyteen, laajennettuun perheeseen. Afrikkalaista sosialismia tulisi kuvaamaan suahilin kielen sana ujamaa yhteisyys. Yhä Tanu-puolueen puheenjohtajana pysytellyt Nyerere esitteli ujamaan kansalliseksi tavoitteeksi. Hänet valittiin Tanganyikan tasavallan presidentiksi itsenäisyyden ensimmäisenä vuosipäivänä. Vuonna 1964 Tanganyika yhdistyi Sansibarin saaren kanssa Tansanian valtioksi. Ujamaa osoittautui melkoiseksi flopiksi. Kansallistaminen ja kollektivisointi eivät olleet kansalaisten mieleen, varsinkaan niiden muutaman miljoonan tansanialaisen, jotka pakotettiin luopumaan maistaan ja muuttamaan ujamaa-kollektiiveihin kauas kotikylistään. Neuvostotyylinen kolhoosiviljely ei toiminut, Yksityistäminen on päivän sana Tansaniassa. Myynnissä on myös vanha valtionyritys Tanzania Tea Blenders, joka pakkaa Dar es Salaamissa muun muassa kaiken Suomeen päätyvän tansanialaisen teen ja Africafe-pikakahvin. Suomalainen toimittajaopiskelija Susan Heikkinen äänitti Mbanjan kylässä lasten ääniä, ja antoi heidän sitten kuunnella. Tällä pojalla ainakin oli hauskaa. ja tuotanto putosi pakkomuuttojen jälkeen entistä matalammalle. NYEREREÄ EI UNOHDETA Rankan arvostelun kohteeksi joutunut Nyerere erosi virastaan hallittuaan Tansaniaa 24 vuotta. Hän oli vasta kolmas modernin ajan afrikkalainen presidentti, joka luopui vallasta vapaaehtoisesti tuolloin viidenkymmenen itsenäisen valtion mantereella. Valtakautensa päätyttyä hän ei mennyt vankilaan tai maanpakoon, vaan kotikyläänsä Butiamaan, Victoriajärven rantamille. Vaikka sosialismin aika on ohi, pidetään Nyereren kuvia silti seinillä joka paikassa. Oli kyseessä sitten virasto, radion toimitus, ravintola tai nettikahvila, seinällä roikkuu sekä nykyisen presidentin Mkapan että Julius Nyereren kuva. Nyereren hymyilevien kasvojen alla lukee Baba wa taifa kansakunnan isä. Hänen kasvonsa saattaa nähdä myös keinumassa jonkun maman takamuksen koristeena painettuna perinteiseen kanga-vaatteeseen. Nyereren ansioksi lasketaan usein yhteisen kielen luoma kansallinen yhtenäisyys. Ruandan ja Burundin kansanmurhien tapaiset katastrofit eivät vaikuta mahdollisilta Tansaniassa. Vaikka maassa elääkin noin 120 heimoa, lähes kaikki osaavat heimokielensä lisäksi suahilia nykyään suahili on jopa monien äidinkieli. Kouluissa kaikki opetus on suahiliksi, paitsi yliopistossa, joissa kaikki opetus tapahtuu englanniksi. Yliopistokoulutus tosin on vain harvojen varakkaiden etuoikeus. Peruskoulu on periaatteessa kaikille pakollinen, mutta kaukana kaupungeista kukaan ei valvo, laitetaanko kylän lapset kouluun vai peltotöihin. Näistä syrjäisistä kolkista löytyvät ne harvat kansalaiset, jotka eivät puhu suahilia. Nyerere saa usein kehuja myös lukutaitoprosentin ja terveydenhuollon tason valtavasta noususta. Vaikka Tansania onkin yhä bruttokansantuotteella mitattuna yksi maailman köyhimmistä maista, se peittoaa monet muut esimerkiksi lapsikuolleisuudessa ja odotetussa eliniässä. KÖYHYYTTÄ, VAAN EI KURJUUTTA Vaikka yksipuoluejärjestelmä lakkautettiinkin vuonna 1992, Nyereren CCM-puolue on silti kiistaton valtapuolue Tansaniassa. CCM johtaa myös Sansibarin saarta, jossa islamilainen oppositiopuolue CUF on kuitenkin vahvoilla. CUF pitää viime syksyisiä parlamenttivaaleja CCM:n junailemina ja laittomina. Tätä kirjoittaessani kiista on johtanut jopa väkivaltaisiin mellakoihin Sansibarilla. Muuten niin rauhallisen Tansanian murheenkryyni onkin juuri näennäisesti autonominen Sansibar, ja sen itsenäistymistä ajavat tahot. Muitakin murheita Tansanialla toki riittää: köyhyys on maassa yhä pysyvä asiaintila, varsinkin eteläosissa. Dar es Salaam ja pohjoisemmat kaupungit eroavat räikeästi esimerkiksi eteläisestä Mtwara-Lindin läänistä.. Suomalaisittain Matovaaraksi kutsuttu kaupunki ja sen lähialueet ovatkin Suomen perinteisiä kehitysyhteistyökohteita. Tansania on Suomen tärkeimpiä ja pitkäaikaisimpia kehitysyhteistyön kohdemaita, ja siellä suomalaiset ovat myöskin sössineet raskaimmin. Ruostumaan jätetyt aallonmurtajat ja järjettömät patohankkeet ovat nyt kuitenkin toivottavasti historiaa. Tällä hetkellä Suomella on neljä suurta kehitysyhteistyöhanketta, jotka ainakin paperilla perustuvat itse avustettavien omaan aktiivisuuteen ja osallistumiseen. Toivottavasti myös käytäntö toimii. Yksi käytännön ongelma saattaa olla byrokraattisessa valtiossa rehottava korruptio. Toisaalta ehkä juuri osallistavat menetelmät sopivat maahan, jossa yhteisö on aina yksilöä tärkeämpi. Kirjoittaja oli tammikuussa seitsemän muun toimittajaopiskelijan kanssa reilun kahden viikon mittaisella juttumatkalla Tansaniassa. LIBERO 1/

10 BUKAREST EI HOUKUTTELE TAKAISIN SOSIALISTISIA MUISTOJA BUDAPESTISSA BUKAREST ON PAHA PAIKKA. TAKSIT HUIjaavat ja poliisit ovat juonessa mukana. Mustalaiset tyrkyttävät sutenööraamiaan naisia jopa hotellin kerroksissa. Kulkukoirat saavat välillä päähänsä hyökätä ihmisten kimppuun laumana. Kun Ceausescu aikanaan näännytti kansaansa, heittivät ihmiset koiransa kaduille, kun eivät enää pystyneet niitä ruokkimaan. Maassa haluttiin tehdä sama, mikä tehdään kaikissa muissakin Euroopan maissa, eli otetaan koirat kiinni ja jos kukaan ei niitä nouda pois, ne lopetetaan. Mutta läntiset eläinsuojelijat, keulakuvanaan Brigitte Bardot, olivat nostaneet asiasta mekkalan. Tuskin BB joutuu hiippailemaan Bukarestin katuja aseettomana ja ilman henkivartijoita ärisevän koiralauman piirittäessä. Ovidiuun tutustuin sunnuntaiaamuna nakkikioskilla. Tämä nuori mies puhui erinomaista englantia ja vaikutti hyvin älykkäältä, mutta kulki kuitenkin pultsarin vaatteissa. Ovidiu kertoi, ettei voi koskaan tietää vanhemmistaan mitään. Ceausescun aikana olivat ehkäisyvälineet ja abortti kiellettyjä. Lastenkodit täyttyivät, kun äijä ilmeisesti suunnitteli jotain maailmanvalloitusta suurella armeijallaan. Ovidiu kertoi, että lastenkodista lensi pihalle, kun täytti 18. Hänen mukaansa Bukarestin kaduilla asuu noin alle 20-vuotiasta, osa heistä myöhäisteini-ikäisiä ja osa nuorempia, jotka eivät vain viihdy lastenkodissa. Näiden ihmisten suosikkihuumeet ovat impattavia tavaroita. Liimapussit heiluvat lasten käsissä yleensäkin avoimesti pitkin Itä-Euroopan kaupunkien keskustoja, eikä siihen kukaan puutu. Viranomaiset ovat paljon kiinnostuneempia esimerkiksi marihuanasta, joka on länsimaisen informaation mukaan huomattavasti pahempi juttu. Mutta Ovidiu ei impannut, eikä omien sanojensa mukaan edes juonut. Ei myöskään tupakoinut. No miksi näin terve, älykäs ja kielitaitoinen nuori mies sitten asui kadulla? No kuulemma siksi, ettei saa työtä, kun ei ole kämppää, eikä kämppää, kun ei ole työtä. Eikä pultsarin vaatteissa ylipäänsä saa yhtään mitään. Ovidiu ei kerjännytkään. Hän eli päivän kerrallaan lähinnä nakkikioskista saamillaan ilmaisilla paloilla. Ovidiusta sain pariksi päiväksi oivan tulkin. Ja auttaakseni kaveria ostin hänelle käytettyjen vaatteiden kaupasta puhtaan takin, farkut, T-paidan ja jotain alushousua ja sukkaa. Anteliaisuus velotti matkakassaa, mutta kai sitä edes Kuva: Julle Tuuliainen HAISTOIN HYVIN VARHAISESSA VAIHEESSA, MITÄ OVIDIU AJOI PSYYKKAAMISELLAAN TAKAA. Liberon tähtitoimittaja ja Stadin legendaarisin bussikuski Julle Tuuliainen matkusti viime vuonna puoli vuotta Skandinaviasta Baltian, Itä-Euroopan ja Lähiidän kautta Afrikkaan ja takaisin. Tässä välähdys Romaniasta. kerran elämässään täytyy auttaa toista ihmistä, vaikka se uhrauksia vaatisikin. Kaupasta tullessa nähtiin, kun koiralauma piiritti ikääntyvää naista. Siihen piti puuttua ja sainkin elukat kiinnittämään huomionsa muualle eli itseeni. Hampaat iskeytyivät pohkeeseen ja piti lähteä vesikauhuntorjuntaklinikalle hakemaan viiden sarjasta ensimmäistä piikkiä.. Ovidiu lähti luurankotaloonsa vaihtamaan vaatteitaan. Klinikalla olikin tunnelmaa, kun ei tarvinnut odotella yksikseen. BB:ta ja muita mukavasti ja turvallisesti asuvia länsimaisia aktivisteja ajateltiin yhdessä lämmöllä. Palatessa tutulle kadulle tuli taas Ovidiu vastaan. Hän oli toisen näköinen ehjissä ja puhtaissa vaatteissa. Huokaisi vain, että kun saisi vielä samaan kasaan jostain suihkun. No sehän oli vain järjestelykysymys. Piti hiippailla hotelliin ja antaa kaverin käyttää käytävän suihkua. Ennen kuin ehdin taas kadulla ehdottaa, että vietäisiin kumpikin vaatteitamme johonkin automaattipesulaan, alkoi Ovidiu puhua. Sanoi, että useimmat poliisit näillä kulmilla tuntevat hänet ja joku oli jo kysellyt, kuka minä olen. Meidäthän oli toki nähty kimpassa siellä ja täällä ja myös hotellissa. Haistoin hyvin varhaisessa vaiheessa, mitä Ovidiu ajoi psyykkaamisellaan takaa. Hän lähestyi aihetta varovasti, mutta piinallisesti. Esitin tyhmää, kävelytin kaveria pitkin Regina Elizabet -katua ja annoin hänen vihjailla. Pysähdyin vasta, kun näin liikennepoliisin. Sitten heppu löi loputkin korttinsa pöytään: Niinpä minä olen ajatellutkin, että jos sinä et nyt tee minulle huomattavaa rahalahjoitusta, niin kerron poliisille, että olet yrittänyt tehdä minulle seksuaalista väkivaltaa hotellissasi. Rystysiä syyhytti, mutta oma korttini hihassa oli se, että totesin poliisin olevan juuri vieressä, joten jospa katsoisimme, kenen tarinaa hän uskoo. Ei muuta kuin marssimaan kohti poliisimiestä. Vilkaisin taakse ja Ovidiu oli häipynyt. Kiukkusin itselleni, etten ollut ajoissa hakenut hotellista sanelukonetta taskuun. Sitä esittämällä olisin voinut repiä jätkältä uudet ryysyt päältä keskellä katua! Julle Tuuliainen SUUREN JA KAUNIIN BUDAPESTIN LAItamilla, puolen tunnin ajomatkan päässä kaupungin keskustasta sijaitsee museo, joka todella on ainut laatuaan paitsi Itä- Euroopassa, myös koko maailmassa. The Statue Park Museum, joka itse asiassa on ulkoilmamuseo keskellä erämaata, on alue, jonne on kerätty kaikki Budapestissa sosialistisella aikakaudella julkisilla paikoilla esillä olleet patsaat Leninistä Marxiin ja Engelsiin. Tässä museossa on kyse diktatuurista. Ja samaan aikaan koska siitä voidaan puhua, sitä voidaan vapaasti kuvailla ja se on voitu rakentaa siinä on kyse demokratiasta.. Vain demokratiahan voi antaa meille mahdollisuuden ajatella vapaasti diktatuurista. Tai demokratiasta. Tai ylipäänsä mistä tahansa! Statue Parkin suunnittelija, arkkitehti Ákos Eleód on onnistuneesti luonut museoon tunnelman, joka hiljentää ja ihmetyttää. Puisto ei missään nimessä ole vitsi, vaan Eleódia lainaten hyvin arkaluontoinen paikka. Päästäkseen sisään puistoon on käveltävä valtavan punatiilisen portin läpi. Tämä portti on itse asiassa suuren suuri seinä, raaka, alkeellinen ja monumentaalinen tiiliseinä, jonka pylväistä ja kaarista huokuu kommunismin tuulahdus. Portin sisäänkäynnin kummallakin puolella, korkeiden kaarien alla seisovat yhdellä puolella Lenin ja toisella Marx ja Engels. Patsaiden tuoma tunnelma on jokseenkin ahdistava ja hämmentävä, niin on kuulemma tarkoituskin. Portista sisään päästyään on kuljettava kahden rakennuksen välistä kapeaa kujaa pitkin, ja vihdoin aukeaa näkymä itse puistoon. Mitä erilaisemmat patsaat ja muistomerkit seisovat tarkasti suunnitellun kävelyreitin varrella kuin kuninkaat. Tunnelma on suuri ja mahtava (kuin Neuvostoliitto!). Syyskuun puolessavälissä puistossa oli minun ja portugalilaisen ystävättäreni lisäksi vain kaksi vierailijaa, mikä palveli tunnelman aitoutta loistavasti. Taivas oli pilvinen ja taustalla soi venäläinen marssi. Tuskin olisin voinut nauttia kokemuksesta enempää. The Statue Park Museum avattiin syksyllä 1993, vaikkei se ollutkaan täysin valmis. Puutteita olivat muun muassa koko puiston ympäri kulkeva punatiiliseinä (jota ei vieläkään ole) ja PATSAIDEN TUOMA TUNNELMA ON JOKSEENKIN AHDISTAVA JA HÄMMENTÄVÄ, NIIN ON KUULEMMA TARKOITUSKIN. tänä päivänä saatavilla oleva kerrassaan loistava opasvihkonen, jota ilman ei puistoon kannata mennäkään. Näistä puutteista huolimatta museoon on saapunut vierailijoita avaamispäivästä lähtien. Alkuaikoina kiinnostus oli valtava, nyttemmin kävijämäärät ovat tasaantuneet, ja Statue Park on vakiinnuttanut paikkansa muiden Budapestin museoiden ja nähtävyyksien joukossa. Mikäli Budapestiin eksyy, on Statue Park ehdoton nähtävyys. Ainakin, jos ilmiö nimeltään kommunismi kiinnostaa. Henkilökohtaisesti en ole katunut hetkeäkään, että menin tiukasta aikataulustani huolimatta. Vielä viikkojen jälkeen muistelen, kuinka paikka säväytti. Oi, jonain päivänä menen uudestaan! Meri Iisalo Kuvat: Réthly Ákos, Statue Park Museum The Statue Park Museum internetissä: 20 LIBERO 1/2001 LIBERO 1/

11 TUTKIJARYHMÄN MUKAAN NÄLÄNHÄTIÄ PUHKEAA VAIN KOMMUNISTIMAISSA. Stéphane Courtois: Kommunismin musta kirja 863 s. WSOY mk Teksti: Jani Saxell AJATUS YHTEISKUNNAN RADIKAALISTA muuttamisesta kurottaa juurensa antiikkiin, mutta erityisesti siitä innostuttiin renessanssi-aikana. Kahden renessanssikirjailijan ajatukset tulivat myöhemmin vaikuttamaan kommunismin muotoutumiseen, toinen teoriassa ja toinen julmassa käytännössä. Thomas More hahmotteli Utopiassaan humaania ihanneyhteiskuntaa ja kritisoi vallitsevia oloja. Macchiavellin vallananastusopas Ruhtinas puolestaan opetti onnen olevan nainen, jonka suopeuden takaamiseksi sitä tuli lyödä ja kolhia. Onnen metafora on valta, Leninin ja Stalinin tapauksessa vallankumous. Vaikka Moren muistomerkki päätyi Kremlin muurin juurelle, rakennuksen haltijat ja heidän aasialaiset seuraajansa turvautuivat selvästi ennemmin Macchiavellin oppeihin. Seurauksena oli toinen 1900-luvun suurista tragedioista, jonka synnyttämiä ruumiskasoja ranskalainen Stéphane Courtois tutkijaryhmineen on perusteellisesti laskenut. Kotimaassaan 1997 ilmestynyt Kommunismin musta kirja on herättänyt valtavasti keskustelua ja riitasointoja. Suomessa kirja myytiin nopeasti loppuun ja puheenvuoroja on muun muassa Helsingin Sanomissa riittänyt. Kuten kunnon kirjasodissa, kirjan lukemattomuus ei välttämättä estä ottamasta siihen kantaa. NÄLÄNHÄTÄ KOMMUNISTIEN YKSINOIKEUS? Groteskeimmillaan on väitelty kommunismin uhreina kuolleiden määrästä, jonka Courtois arvioi lähenevän 100 miljoonaa ja todisteltu aatteen voittavan kirkkaasti pahimman kilpailijansa fasismin 1900-luvun historian kauhukabinetissa. Ruumiisiin on tosin laskettu myös nälkäkuolemat. Mielenkiintoista on, että tutkijaryhmän mukaan nälänhätiä puhkeaa vain kommunistimaissa. Käsitys on rinnakkai- AATTEEN RAAKA RUUMIINAVAUS Volgan alueella koettiin hirmuinen nälänhätä kansalaissodan ja bolševikkien maaseutupolitiikan takia. Nälkään kuoli 5 miljoonaa ihmistä , ja ensimmäisiä uhreja olivat lapset. Kuva ja kuvateksti Kommunismin mustasta kirjasta. Kommunismin musta kirja on tärkeä selvitys Stalinin, Maon ja Pol Potin uhreista. Lähihistoriaa se tulkitsee asenteellisesti kuin Valitut Palat. Peking, Kiina, Muutaman viikon kestäneen Tiananmenin aukion mielenosoituksen jälkeen vallanpitäjät päättivät käyttää voimaa opiskelijaliikettä vastaan, jolla oli kansalaisten tuki. Panssarit ryhmittyivät asemiin, ja yöllä kesäkuun 4. päivänä ne tuhosivat opiskelijoiden leirit. Tuhat opiskelijaa sai surmansa. Kuva ja kuvateksti Kommunismin mustasta kirjasta. nen DDR:n aikaisille sanakirjoille, joiden mukaan katastrofit olivat mahdollisia vain rautaesiripun tuolla puolen. Kirjan alaotsikko Rikokset, terrori, sorto kertoo lähestymistavasta oleellisen. Kommunismin kyseenalaista voittokulkua tarkastellaan Venäjällä, Itä-Euroopassa, Aasiassa ja kolmannessa maailmassa. Päähuomio on joukkoteloituksissa, työleireissä, salaisessa poliisissa ja rikoksissa ihmisyyttä vastaan. Neuvostoliittoa, Itä-Eurooppaa ja Aasiaa käsittelevät osuudet ovat kirjan punnituinta ja kiihkottominta ainesta. Arkistojen avautuminen Moskovassa ja sen entisissä satelliittivaltioissa on tuonut paljon uutta tekijöiden hyllymetreittäin referoiman vanhemman materiaalin tueksi. HYVÄ LENIN ROMUKOPPAAN Suomessakin aikoinaan hellitty myytti hyvästä Leninistä ja pahasta Stalinista saa alun Neuvostoliitto-osiossa kyytiä. Lukuisten teloituskäskyjen allekirjoittaja soti ensin valkokaartilaisia, sitten poliittisia kiistakumppaneitaan sosialidemokraatteja ja sosialistivallankumouksellisia vastaan. Kulakkien, pakkokollektivisointia vastustavien talonpoikien ja kapinallisten työläisryhmien hävityksessä nuori valtio oli jo selkeästi sodassa omaa kansaansa vastaan. Surullisenkuuluisalla hallituskaudellaan Stalin ulotti vainon puolueen omiin jäseniin. Järjestetyt oikeudenkäynnit tunnustuksineen harvensivat puolueen alkuperäisiä kaadereita, muualla maassa Leninin aloittamasta työleiriverkostosta oli kehittynyt merkittävä tuotantotekijä. ON SUUNNATON TRAGEDIA, ETTÄ KAIKISTA VENÄJÄN VALLANKUMOUKSELLISISTA VOIMISTA VALTAAN PÄÄSI JUURI LENININ HÄIKÄILEMÄTÖN BOLSEVIKKIJOUKKO. Itä-Euroopan vapauttaja Stalin oli mukana muovaamassa maita uskollisiksi kansandemokratioiksi -käsikassaranaan NKVD, yksi Leninin perustaman valtiollisen poliisin seuraajista. Jälleen tarvittiin puhdistuksia ja väestönsiirtoja, erityisesti jo sodan alkuvaiheessa Suureen ja mahtavaan liitetyissä Baltian maissa. UUDELLEENKOULUTTAJAT JA IDENTITEETIN RIISTÄJÄT Jos diktaattoreita aletaan luokitella uhrien lukumäärän perusteella kuten Mustan kirjan synnyttämässä keskustelussa on äärettömän naiivisti tehty ylivoimainen ykkönen on Kiinan Suuri ruorimies Mao. Hänen kaksi uudistuskampanjaansa, Suuri hyppäys ja Kulttuurivallankumous aiheuttivat valtavaa tuhoa. Edellinen pyrki uudistamaan maatalouden, mutta saikin aikaan maailmanhistorian pahimman nälänhädän. Jälkimmäinen liittyi suoraan Pekingin valtataisteluihin, Maon usuttaessa intomielisen nuorison itse luomaansa valtakoneistoa vastaan. Terrorin erityispiirteitä niin Kiinassa, Vietnamissa kuin Pohjois-Koreassakin ovat erilaiset uudelleenkoulutusleirit, joiden pyrkimyksenä oli lukemattomien itsekritiikki-istuntojen jälkeen aivopestä vankinsa syömään järjestelmän kädestä ja halveksimaan entistä elämäänsä. Oma lukunsa rikosten tyrmistyttävyydessä on Pol Pot punaisine khmereineen. Äärilahko ajoi Kambodzan kansan kaupungeista maatöihin ja kielsi näiltä rakkauden, välittämisen, perhesiteet, kaiken muun paitsi kovan työn murrosikäisten vartioimilla riisiviljelmillä. Hirmuvaltaa kesti muutaman vuoden 1970-luvun jälkipuoliskolla; se johti jopa neljänneksen väestöstä ennenaikaiseen kuolemaan. KAPITALISMIN RAIVOTAUTISET KOIRAT Kirjassa pohditaan useaan otteeseen, onko kansanmurha -termi sovellettavissa kommunistien toimiin. Toki etnisiäkin ryhmiä hävisi vainoissa, mutta vaarassa olivat pikemminkin kokonaiset yhteiskuntaluokat. Porvarit, talonpojat, intelligentsia, uskonnolliset ryhmät, kaupunkilaiset tai mitä vainoharhaisimmista syistä vastavallankumouksellisiksi tuomitut. On tapettava nämä kapitalismin raivotautiset koirat, jotka haluavat repiä kappaleiksi meidän neuvostomaamme parhaat ihmiset, kuten vuosien oikeudenkäyntien pääsyyttäjä Vysinski saattoi vaahdota. Olisi ihmisyyden kieltämistä leimata kirja aatteen nimissä pelkäksi vääristelyksi ja tarkoitushakuisuudeksi, kuten tietyt tulipalonpunaiset kommentoijat ovat ehtineet maailmalla tehdä. Silti 863-sivuista tiiliskiveä ei tarvitse lukea kovinkaan pitkälle, ennen kuin huomaa kirjan pyrkivän tavallaan samaan kuin Vysinskin kaltaiset demagogit: vastustajien täydelliseen demonisointiin. Inhimilliset ja aatteelliset erot putoavat, kun kommunismista puhutaan yhtenä, ylimaalliset mittasuhteet saavana toimijana, joka ruumiillistuu verenhimoisissa johtajissa. Nämä ovat vääjäämättä mielenvikaisia, kyynisia ja korruptoituneita poikkeukset likvidoidaan nopeasti. VOITTAJIEN HISTORIANKIRJOITUSTA Kommunismi tuntui myös toimivan maailmassa, jossa vastapuolta ei olekaan. Vietnamin vankileireistä puhuttaessa sivuutetaan Yhdysvaltain raaka hyökkäyssota; KGB:n tukea sissiliikkeille ruodittaessa siirtomaavallat, joista pyrittiin itsenäistymään. Neuvostokriittinen lukujen eurokommunismi sivuutetaan yhdellä maininnalla ja alaviitteellä. Erityisesti kirjan tulkinnoille lähihistoriasta ja kehitysmaista nyökyttelisivät niin James Bond kuin Ronald Reagankin. Nicaraguan ja Salvadorin kansojen taistelut leimataan turhan ongelmattomasti Moskovan masinoimiksi, Che Guevarasta on kiihkottomampiakin tutkimuksia. Kirjan Afrikka-osuuden kirjoittaja tavallaan myöntää tarkoitushakuisuutensa kertoessaan valinneensa käsittelyyn mantereen lukuisista enemmän tai vähemmän sosialistisista valtioista Etiopian, Angolan ja Mosambikin niiden joukkomurhien vuoksi. Eräs kirjan perusväittämistä ei ole kuitenkaan kiistettävissä. On suunnaton tragedia, että kaikista Venäjän vallankumouksellisista voimista valtaan pääsi juuri Leninin häikäilemätön bolsevikkijoukko ja että väkivallasta ja totalitaarisesta hallintomallista tuli niin helposti vientitavaraa. Suurin häviäjä tässä prosessissa olivat vallankumoukselliset aatteet itse. Kuten Courtois osuvasti tiivistää:...sosialismi ja kommunismi olivat 1900-luvun kuuluisimmat keskenään riitaantuneet veljekset. Riidan aihe oli merkitykseltään valtava: demokratia vai diktatuuri, ihmisyys vai terrori. 22 LIBERO 1/2001 LIBERO 1/

12 12 VUOTTA LAITOKSESSA CLAES ANDERSSONIN LEMPEÄT MUISTELMAT Claes Andersson: Kaksitoista vuotta politiikassa katkelmia, muistikuvia, unia WSOY mk VASEMMISTOLIITON ENTINEN PUHEENjohtaja Claes Andersson on tehnyt suuren palveluksen kaikille politiikkaa seuraaville kirjoittaessaan instant-muistelmat vuosistaan politiikan eturivissä. Kaksitoista vuotta politiikassa katkelmia, muistikuvia ja unia ilmestyi vain puolitoista vuotta sen jälkeen, kun Andersson jätti valtakunnan politiikan ja eduskunnan. Se on varmasti aika, jolloin sekä muistelija että muut tapahtumissa mukana olleet vielä muistavat jotain. Muistaminen on tarpeen, jollei syystä muusta niin jotta tietäisi minkä voi unohtaa, Andersson kirjoittaa. Kun aikaa kuluu, poliittisista muisteluista kehkeytyy yhä enemmän taistelu sille, kuka lopulta olikaan oikeassa, kuka väärässä ja missä asiassa. Jo kirjan ensikappaleessa Andersson julistaa haluavansa kiertää tämän taistelukentän kaukaa. Olen sopinut itseni kanssa yhdestä ainoasta säännöstä: älä kirjoita mitään, mitä et itse jaksaisi lukea, hän linjaa. Eikä Anderssonista perinteiseksi poliittiseksi muistelijaksi oikein olisikaan. Siksi selvästi hänen kirjastaan käy ilmi, että Andersson ei syntynyt poliitikoksi eikä oikein sellaiseksi koskaan kasvanutkaan, vaikka Erno Paasilinnaa mukaillen hän on varmasti elänyt elämän, josta voi syntyä poliitikko. Andersson tupsahti vahingossa eduskuntaan vasta 50-vuotiaana ja lähti sieltä yli kuusikymppisenä, melkein kaiken kokeneena, mutta karrelle palaneena. Varsinkin viimeisten vuosien kova tahti ministerinä, puoluejohtajana ja kansanedustajana poltti Anderssonin kynttilää molemmista päistä ja keskeltä. Jossain vaiheessa hän huomasi uhranneensa terveytensä politiikalle. Ison osan kirjasta nieleekin miltei uuvuttava yksityiskohtaisuus, jolla Andersson kuvailee oman henkisen ja ruumiillisen terveydentilansa potenssipulmia myöten. OMAT KOIRAT PURIVAT Terveyttä ei varmasti edistänyt myöskään se äärimmäinen poliittinen paine, johon Andersson joutui varsinkin Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen kulttuuriministerinä. Päätökset, joiden eteen Andersson joutui olivat pääosin erittäin epämiellyttäviä, mutta hänen näkökulmastaan välttämättömiä hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi. Juuri tässä välttämättömyyden ja ihanteiden ristiriidassa Andersson joutui kaikkein kovimpaan pyöritykseen. Laitavasemmiston perinteeseen kuuluu, että omia lyödään, kovaa ja sumeilematta. Andersson otti omista riveistä tulleen arvostelun raskaasti. Hän kertoo vuonna 1995 pitämästään vappupuheesta Nokialla, jossa vastassa oli väkijoukko, joka huusi rytmikkäästi Andersson hirteen. Mielialaani eivät kohottaneet myöskään kananmunat onneksi sentään keitetyt joilla minua pommitettiin pitäessäni puhetta työläiskaupunki Tampereen torilla, Andersson muistelee samana päivänä ollutta puhetilaisuutta. Kaikkein ankarimmillaan arvostelu kuitenkin oli, kun Vasemmistoliitto valmistautui päättämään kannastaan EU:n talous- ja rahaliitto EMU:un jäsenäänestyksessä vuonna Vasemmistoliiton piirit ja osastot järjestivät äänestyksen alla kymmeniä EMU vai EI -tilaisuuksia ympäri maata. Muistan omakohtaisesti, millaista oli Anderssonin tuolloin saama palaute kentän tietyltä laidalta. Olin tuolloin eduskunnassa töissä ja pääsin tuuraamaan yhteen EMU-tilaisuuteen silloista päämiestäni, kansanedustaja Jaakko Laaksoa. Pienessä uusmaalaisessa kunnassa kyllä-puolella oli puoluesihteeri Ralf Sund. Väittely oli sopivasti tasaväkinen, sillä ei-puolella olivat paitsi minä ja väittelyn puheenjohtaja, myös koko yleisö. Anderssonia nimiteltiin työväenluokan petturiksi, suurpääoman juoksupojaksi ja ties miksi hänen EMU:a puoltavan kantansa takia. Korvat punaisina kysyin Sundilta tilaisuuden jälkeen, onko arvostelu ollut koko ajan näin rajua. Tämä oli vielä aika mietoa, Sund vastasi rauhallisesti. Edellisessä tilaisuudessa Kuva: Pekka Pajuvirta Clasua verrattiin Radovan Karadziciin, (joka on rikoksista ihmiskuntaa vastaan etsintäkuulutettu Bosnian serbien johtaja). Yhtäläisyyksiä tietysti on: kumpikin ovat poliitikkoja, runoilijoita ja psykiatreja. Muita yhteisiä piirteitä on jo hiukan vaikeampi hahmottaa. Anderssonin henkilöön käyvä arvostelu ylittikin kaikki kohtuuden ja hyvän maun rajat. TUULIVIIRI JA TAKINKÄÄNTÄJÄ Tosiasiaksi kuitenkin jää, että Andersson pyörsi mielipiteitään monissa asioissa noustuaan ministeriksi, erityisesti suhteessa Euroopan unioniin. Kirjassaan hän ei täysin uskottavasti perustele sitä, miksi näin kävi. Mutta tunnustuksen Andersson ansaitsee siitä, että hän myöntää näin käyneen. Andersson ei kuulu väyrysläisten muistelijoiden koulukuntaan, jonka tärkein sanoma on, että itse asiassa olen aina ollut tätä mieltä tai että historia tulee osoittamaan, että vain minä ja historia olimme oikeassa ja muut enimmäkseen väärässä. Olen ollut varsinainen tuuliviiri ja takinkääntäjä ja lasketellut eurooppalaisen yhteistyön tuulten myötäisessä. Ehkä on parempi muuttaa mielensä myöhään kuin olla väärässä koko ikänsä, hän lausuu. Vaikka poliitikkona Andersson joutui ilkeilyn kohteeksi, itse hän ei siihen sorru, vaikka muistelmat olisivatkin siihen mitä sopivin areena. Tosin Sulo Aittoniemen hän nimeää poliittiseksi kelmiksi tämän rasististen mielipiteiden takia, Paavo Väyrysen mestarilliseksi kameleontiksi ja Esko Seppäsen sumuttajaksi. Sauli Niinistöä hän kehuu tavalla, joka on lupa tulkita myös melkoiseksi piruiluksi. Mutta mistä kertoo, että Suvi- Anne Siimestä ei mainita kirjassa kertaakaan? Anderssonin tekstistä aistii, että vaikka hän oli 12 vuotta oikeassa paikassa eikä olisi vaihtanut vuosia pois, kaipuu takaisin ei ole erityisen kova. Niille, jotka politiikkaan aikovat, hänen ohjeensa on hyvä.. Poliitikko tarvitsee enkelin kärsivällisyyden, kameleontin sopeutumiskyvyn, sarvikuonon paksunahkaisuuden ja aasin jääräpäisyyttä. Antero Eerola MAAILMA ON HULLU, VAI IHMISET? Samuel Beckett: Piiritetyn huoneen novelleja. Like Suom. Anni Sumari. SAMUEL BECKETTIN KIRJOJEN HENKILÖT ovat outoja tapauksia. He ovat poikkeuksetta kulkureita, yhteiskunnasta syrjäytyneitä hylkiöitä, jotka ulkomuodollisesti varmasti muistuttaisivat Siwan edessä kaljarahaa pummaavia pultsareita. Silti he saattavat puheessaan viitata korkeakirjallisuuteen, siteeraten vaikkapa antiikin filosofeja. Ja kaikkein tärkeintä: he eivät suostu surkuteltaviksi, eivätkä itsekään ymmärrä, miksi heitä tulisi sääliä. Samuel Beckettin tuotannosta on suomennettu pitkästä aikaa proosatekstiä. Runoilija Anni Sumarin kääntämänä Like on kustantanut kokoelman Piiritetyn huoneen Novelleja.. Teos koostuu Beckettin vuonna 1946 ranskaksi kirjoittamasta kolmesta novellista. Kolmen novellin päähenkilöt törmäävät kaikki omalla tosin samantyylisellä tavallaan maailman kanssa. Asettamalla päähenkilökseen maailmasta syrjäytyneen, ei-niin-tärkeän-ihmisen, Beckett päästää tarkkailemaan maailman hulluutta. Ihmisten tekopyhä moraalisuus paljastuu raadollisimmillaan, kun itse on tämän sosiaalisen pelin ulkopuolella. Novellissa Loppu päähenkilö joutuu huijatuksi. Vuokraemäntä häipyy yön aikana ennakkovuokran kanssa, ja aamulla oikea omistaja tulee herättämään päähenkilöä. Kulkuri yritti vedota oikean vuokraisännän oikeudenmukaisuuteen: Olen sairas, sanoin, en voi lähteä tällä tavoin varoittamatta. Ette te niin sairas ole, hän sanoi. Hän tarjoutui kutsumaan taksin, tai ambulanssin, jos pidin sitä parempana. Hän sanoi, että tarvitsi huoneen välittömästi sialleen, joka silläkin hetkellä, hänen puhuessaan, hytisi kylmästä kärryissä oven edessä, turvanaan vain katupoika, jota se ei ollut koskaan aiemmin nähnyt ja joka luultavasti nytkin kiusasi sitä. Ihmiset ovat Beckettin teksteissä kuin tulleet hulluiksi. Heille tärkeintä saattaa olla sian hyvinvointi, mutta kuitenkin heidän silmissään varmasti hullumpaa on se päämäärättömyys, mikä vallitsee päähenkilöiden elämässä. Novellin Karkotettu päähenkilö hyppää sisään hevosvaunuihin ja havahtuu kuskin kysyessä matkan suuntaa: Ja minä kun luulin olevani kaukana jo valmiiksi. Mietin, etsin muististani kadunnimeä tai nähtävyyttä.. Pian hän vastaa haluavansa eläintarhaan, koska hän olettaa, että ainakin sellainen jokaisessa pääkaupungissa on. Hänelle ei ole tärkeintä päämäärä vaan liike. Novellikin loppuu päähenkilön sanoihin: En tiedä, miksi kerroin tämän tarinan. Yhtä hyvin olisin voinut kertoa jonkun muun. Ehkä teen sen toisen kerran. Beckettin henkilöt ovat porvarillisen yhteiskunnan painajainen. He eivät suostu elämään tavoitellen jotain suurta, yhteiskuntaa hyödyttävää päämäärää varten. Eivätkä he myöskään suostu ottamaan roolia kaltoin kohdeltuina. He hyppäävät ulos rooliodotuksista, mikä paljastaa maailman hulluuden. Tosin maailman hulluus jää katsojan huomattavaksi, päähenkilöitä ei kiinnosta miettiä, onko maailma järjetön vai ei. Jokainen päätyy hautaan, vaikka kuinka pyristelisi. Jussi Parikka 24 LIBERO 1/2001 LIBERO 1/

13 TAMMITAPAAMINEN KERÄSI TURKUUN LÄHES 150 VASEMMISTOLAISTA NUORTA ELINTARVIKKEIDEN OIKEA ALKUPERÄ ON myyntivaltti. Itämansikat menevät paremmin kaupaksi kotimaisina. Hampurilaisketju mainostaa tuotteitaan kotimaisen naudanlihan voimin. Onnellinen muna on mielikuvana parempi kuin megamuna. Pienempi siis kelpaa, kunhan se on onnellista alkuperää.. Elintarvikkeidenkin kohdalla vaatimus tuotannon etiikasta on osattu nopeasti tuotteistaa siten, että pelkkä mielikuva saattaa riittää. Ruoan valtavirta on potentiaalisesti vaarallista ja alakulttuurisuudella voidaan ratsastaa. Monet uskonnot kietoutuvat ruokakulttuuriin säädellen sitä, mitä suuhun on milloinkin suotavaa laittaa. Se on eksoottista. Vaikka alunperin kysymys lieneekin ollut myös käytännöllisyydestä ja arjen reunaehdoista. Nykyluterilainen voi paastota ja hiljentyä vaikkapa kieltäytymällä viinikumien syönnistä tai ainakin jättämällä niiden syömistä vähemmälle. Nykyateisti voi mennä aitoon kosherravintolaan ulkomailla ja nauttia valkoiseksi rapattujen betoniseinien, eriparin huonekalujen ja sitkeän saslikin yhdistelmästä. Hummustahnaa syödessä on melkein kuin sabra ikään, vaikka itse asiassa oma käsitys Israelin lasten tosielämästä perustuu Raamattuun ja Ultra Bran musiikkiin. Toisen ihmisen syömistä pidetään epäkorrektina. Niin myös ensimmäisen ja kolmannen. Varsinkin ihmisen syöminen ilman hyvää syytä on tabu useimmissa kulttuureissa. Jos ihmistä kuitenkin pitää syödä, on aivot, sukuelimet ja pää yleensäkin syytä jättää korrektiuden nimissä rauhaan. En nyt missään tapauksessa kehota kannibalismiin, sillä ajatus on minustakin spontaanisti vastenmielinen. Ihmisen tomumaja ei minulle kuitenkaan ole ihan järjettömän palvottava vasta kuoleman jälkeen, joten kenenkään iänkaikkista autuutta en kokisi mussuttavani, jos jostain syystä jo kuolleen ihmisen syöminen olisi välttämätöntä. Muistelen lukeneeni jostain, että monissa kulttuureissa kannibalismisyytökset on kohdistettu jälkeenjääneiden dokumenttien perusteella vihollisiin. Omakohtaisista selluliitinmässäysorgioista ei ole mainintoja löytynyt. Niinpä saattaa kuulemma olla mahdollista, että ihmissyönti on historian saatossa ollut pikemminkin vastenmielinen skenaario kuin todellinen toimintamalli. En todellakaan tiedä. Mämmi kammoksuttaa monia ulkomaalaisia siksi, että se muistuttaa ulostetta. Minusta- Kuva: Tuukka Rantala EPÄKORREKTIA RUOKAA TOISEN IHMISEN SYÖMISTÄ PIDETÄÄN EPÄKORREKTINA. NIIN MYÖS ENSIMMÄISEN JA KOLMANNEN. kin se ulkomuodoltaan muistuttaa ulostetta, mutta olen tottunut siihen. Pässinkivesten syöminen ei kai kammoksuta siksi, että olisi kulttuurisesti loogista sääliä munaskunsa menettänyttä elikkoa. Omien kivesten menettämisen ajatus on niin kammottava, että jalkovälissä alkaa välittömästi tuntua turvattomalta. Eräs pikkupoika kuuli maalla vieraillessaan, että kollikissalta oli viety munat äskettäin. Samana päivänä tuli puhetta myös aivoleikkauksessa olleesta sukulaisesta. Poika tiedustelikin illalla äidiltään, kummat ovat tärkeämmät, munat vai aivot. En todellakaan tiedä. Hätkähdin hieman, kun vanhasta keittokirjasta löytyi Neekeripäärynöiden ohje. Suklaalla kuorruttaminen todellakin lähes pakottaa ajattelemaan mustia veljiämme ja sisariamme. Samalla logiikalla mokkavaahto voisi olla paljon kekseliäämmin nimeltään Mulatin unelma ja Valkosuklaakakku Mastertorttua.. Varmaankin tiernapoikien innoittamana on veriohukaisjauheella ryyditetty leivonnainen nimetty Murjaanin teeleiviksi uudemmassa keittokirjassa. Lautasellinen kolmannen maailman verta, olkaa hyvä. Kärpäset kuuluvat reseptiin. MURJAANIN TEELEIVÄT 1 dl veriohukaisjauhetta 1 dl grahamjauhoja 2 dl hiivaleipäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 0,5 tl suolaa 50 g voita tai margariinia 1,5 dl kevytmaitoa Kati Isoaho itseoppinut keittiödespootti Valmistus 1. Mittaa veriohukaisjauhe, molemmat jauhot, leivinjauhe ja suola kulhoon. 2. Lisää pehmeä rasva joukkoon ja nypi se käsin kuivien aineiden sekaan. 3. Lisää kylmä maito ja sekoita taikinaksi. 4. Taputtele taikina kahdeksi pyöreäksi ja litteäksi leiväksi leivinpaperilla peitetyllä uunipellillä. Käsien jauhottaminen auttaa tämän toimenpiteen suorittamista huomattavasti 5. Jaa leivät taikinapyörällä tai terävällä veitsellä sektoreihin. Yleensä neljään kappaleeseen per leipä.viillot tehdään vain n. puoliväliin taikinaa asti, jotta leivät pysyvät kasassa paistamisen aikana. 6. Paista leivät 225 asteessa uunissa 15 min. Taittele leivät paloiksi lämpiminä. Ennen paistamista tekemäsi viillot edesauttavat tätä. 7. Teeleivät on syytä myös tarjota lämpiminä, sillä kylmetessä niiden maku ei parane.tarjoa lämpimät teeleivät esimerkiksi voin ja hillon kera. Tuorejuustokin käy hyvin. HYVINVOINTIYHTEISKUNTA on köyhän paras kaveri, kiteytti Vasemmistonuorten puheenjohtaja Sanna-Kaisa Cortés Téllez Tammitapaamisen tämänvuotisen teeman. Vasemmistonuorten ja SAK:n nuorisovaliokunnan vasemmistoryhmän järjestämä Tammitapaaminen pidettiin tänä vuonna Turussa tammikuuta. Turun Nuorisokeskus Palatsiin kerääntyi lähes 150 vasemmisto- ja ammattiyhdistysnuorta pohtimaan yhteiskunnan tilaa. Tapaamisen teemana on Turvaverkko valmiina? Hyvinvointiyhteiskunta miten tähän on tultu ja miten tästä eteenpäin?. Avauspuheenvuorossaan lauantaina Sanna-Kaisa Cortés Téllez muistutti, ettei suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ole mitenkään irrallinen ilmiö, vaan tiukasti sidoksissa muuhun maailmaan. Ei pidä tyytyä puolustamaan hyvinvointivaltion rippeitä, vaan pitää tavoitella hyvinvointiplaneettaa, jossa kaikilla on edellytykset jos nyt ei hyvään, niin edes siedettävään elämään, Cortés Téllez vaati. Sanna-Kaisa Cortés Téllez peräänkuulutti puolueiden ja kansalaisjärjestöjen yhteistyötä. Molemmat ovat riippuvaisia toistensa toiminnasta: ilman politiikkaa ei Tammitapaamisen alustajat puolustivat hyvinvointiyhteiskuntaa. Vasemmalta Jani Pentti ja Pekka Hynönen Rakennusliitosta ja Suvi-Anne Siimes ja Outi Ojala Vasemmistoliitosta. Tammitapaamisen ohjelmaa tiukasti tutkimassa Minna Myöhänen, Eeva Vehviläinen, Vappu Reijonen ja Ville Vehviläinen. HYVINVOINTIYHTEISKUNNAN RAPISTUMINEN HUOLESTUTTAA synny lakeja ja säännöksiä, ilman kansalaisaktivismia yhteiskunta jämähtää paikoilleen. VASEMMISTON UUDISTETTAVA HYVINVOINTIVALTIOTA Oman alustuksensa hyvinvointiyhteiskunnasta pitivät Tammitapaamisen osanottajille myös Vasemmistoliiton puheenjohtaja, toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes, Vasemmisto- 26 LIBERO 1/2001 LIBERO 1/

14 liiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Ojala ja Rakennusliiton puheenjohtaja Pekka Hynönen. Suvi-Anne Siimes käsitteli puheessaan vasemmiston arvoja muuttuvassa maailmassa. Siimeksen mukaan hyvinvointivaltiota täydellistettiin aina 1980-luvulle saakka, mutta 1990-luvulla Suomi ja suomalaiset saivat kylmää kyytiä uudessa maailmassa, jossa hyvinvointivaltiota alettiin haukkua museoesineeksi. Vasemmiston on lopultakin aika lähteä uudistamaan hyvinvointivaltiota. Muuten se on todellakin mennyttä museokamaa, Siimes linjasi. Hyvinvointivaltiosta on kehitettävä semmoinen malli, joka toimii myös nykyisissä kansainvälisen talouden oloissa, mutta joka pystyy silti turvaamaan vasemmiston perinteisten arvojen toteutumisen. Vasemmiston arvojen johtotähdeksi hyvinvointiyhteiskunnassa Siimes nimesi demokratian. Vain demokratian myötä vasemmiston vanhat perusarvot voivat elää ja uusiin ympäristön ja kehityksen maailmanlaajuisiin haasteisiin voidaan edes yrittää vastata, Siimes tiivisti. Outi Ojala esitteli konkreettisia keinoja hyvinvointiyhteiskunnan puolustamiseksi. Hän näki hyvinvointiyhteiskunnalla olevan vain kaksi vihollista: oikeiston, joka vallassa ollessaan voisi ryhtyä sitä purkamaan; ja vasemmiston, joka voi itse ajaa hyvinvointiyhteiskunnan umpikujaan. Oikeiston nousua Ojala estäisi pitämällä syrjäytyneistä ja kaikkein huonoimmin toimeentulevista ihmisistä paremmin huolta. Ensimmäinen askel Ojalan mielestä on peruspäivärahan korottaminen, eikä siinä kympit riitä. AY-LIIKKEELLÄ RATKAISEVA ROOLI Rakennusliiton Pekka Hynönen valotti hyvinvointiyhteiskuntaa ay-liikkeen näkökulmasta. Hänen mukaansa ay-liike on ollut ratkaiseva tekijä hallituspolitiikassa ja sitä kautta hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa. Sopimusyhteiskunnan logiikalla meidän on mahdollista tulla toimeen, Hynönen sanoi. Mutta jos me tämän hajotamme, kaikki ovat omillaan taistelemassa markoista ja penneistä, hän viittasi ayliikkeen saavutuksiin. Hynösen mukaan onni kuitenkin on, että työnantajatkin näkevät, että tämänhetkinen järjestelmä on järkevä. Alustusten jälkeen Tammitapaamisen osanottajat jakaantuivat kolmeen työryhmään, joissa keskusteltiin hyvinvointiyhteiskunnasta eri näkökulmista. SAK:n Kaija Kallisen alustamassa ryhmässä pohdittiin, onko ay-liike muutakin kuin palkkaliike. Ari Myllyviidan vetämässä ryhmässä keskusteltiin kansalaisjärjestöjen roolista hyvinvointiyhteiskunnassa. Arto Lähdesmäen ja Mikko Cortés Téllezin ryhmässä käytiin läpi osanottajien henkilökohtaisia käsityksiä hyvinvoinnista. Lauantain päiväohjelman jälkeen Tammitapaaminen jatkui illanvietolla risteilyllä, ja sunnuntaina ryhmätöiden purkamisella ja Vasemmistonuorten ja ay-aktiivien aluetapaamisilla. Asko Laitinen TAMMITAPAAMINEN ON HYVÄ PERINNE TÄÄLLÄ TAMMITAPAAMISESSA NÄKEE KOKO JÄSENISTÖN KIRJON ja tutustuu uusiin ihmisiin, kertoo syitään tulla paikalle rovaniemeläinen 18-vuotias Minna Myöhänen. Meille on juuri tullut piiritoimisto Rovaniemelle, ja siellä toiminta on alkanut vahvasti. Täällä on mielenkiintoista tavata jäseniä, jotka ovat olleet jo kauemmin aikaa toiminnassa mukana. Pääsee näkemään laajemmin, mitä se toiminta on. Viime vuoden Tammitapaaminen vuosi sitten oli ensimmäiseni.. Minulla jäi hyvät kokemukset siitä, ja sen pohjalta päätin, että tänä vuonna myös, kertoo pari vuotta Vasemmistonuorten jäsenenä ollut Myöhänen. Vasemmistonuorilla on hyvä olla tällainen yhteinen perinne. On hyvä, että tarkoitus on yhdistää Vasemmistonuoret ja vasemmistoliittolaiset ay-nuoret. Kuopiolainen, mutta siviilipalveluksen takia Helsingissä asuva Tommi Hartikainen, 19 on liittynyt Vasemmistonuoriin vasta äskettäin, vaikka on kuulunut Vasemmistoliittoon jo siitä asti kun täytti 18. Hän kaipasi Tammitapaamisen sisältöön lisää globaalia tasoa. Globaalin tason pitäisi tulla lähelle. Ajatellaan, että globaalit asiat eivät koske tavallista ihmistä, vaikka ne todellisuudessa koskevat. Ihmiset eivät näe sitä yhteyttä, koska heille ei kerrota, että sellainen yhteys on olemassa, Hartikainen sanoi. Tommi Hartikainen ja Minna Myöhänen pitävät Tammitapaamista hyvänä perinteenä. Heidän mielestään on mukava tavata Vasemmistonuoria oman piirinkin ulkopuolelta. AL kuva: Asko Laitinen Vasemmistonuorten osastolla Helsingin Next Step messuilla riitti vilinää. Onni-kilpailuun osallistui satoja nuoria. NÄKYVYYTTÄ MESSUILTA VASEMMISTONUORET OLI MUKANA TAMMI-HELMIKUUSSA KAHdessa koulutus- ja opintomessutapahtumassa. Vasemmistonuorten osasto löytyi Porin West Step -messuilta ja Helsingin Next Step -messuilta. Messut osoittivat jälleen olevansa hyvä tapa saada kontakteja nuoriin. Tärkeää on myös VANU:n tunnettavuuden parantuminen. Tämänvuotisilla messuilla kävijöitä oli yhteensä yli Vasemmistonuorten messuosaston teemana oli opintotuen niukkuus ja opiskelijan toimeentulo-ongelma. Osastolla esiteltiin uutta onni-nimistä rahayksikköä, jonka käyttöön siirrytään ensi vuoden alusta. Onnin arvoksi oli laskettu opiskelijan päivittäinen käteen jäävä rahamäärä, joka on keskimäärin reilut 30 markkaa. Teemaan liittyvään kilpailuun vastasi noin 900 nuorta. Osastolla jaettiin myös runsaasti esitemateriaalia ja Libero-lehtiä. Vanu-tulitikkuaskit ja lyijykynät olivat suosittuja. Arto Lähdesmäki VASEMMISTONUORET VASEMMISTONUORTEN KESKUSTOIMISTO Huom! Keskustoimisto muuttaa maaliskuun alussa. Alla olevat yhteystiedot voimassa 5.3. alkaen. Viherniemenkatu 5 A KOULUTUSSIHTEERI Helsinki Arto Lähdesmäki p. (09) p. (09) fax (09) gsm vanu@vasemmistonuoret.fi sp arto@vasemmistonuoret.fi PUHEENJOHTAJA Sanna-Kaisa Cortés Téllez p. (09) gsm sp sanna@vasemmistonuoret.fi PÄÄSIHTEERI Turja Lehtonen p. (09) gsm sp turja@vasemmistonuoret.fi VASEMMISTONUORTEN ALUETOIMISTOT LÄNSI-SUOMEN ALUETOIMISTO Katja Minkkinen Hakakatu Turku p. (02) fax (02) gsm sp katja@vasemmistonuoret.fi KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTO Tomi Kuhanen Näsilinnankatu 22 A Tampere p. (03) fax (03) gsm sp tomi@vasemmistonuoret.fi VASEMMISTONUORTEN PIIRIJÄRJESTÖT ETELÄ-SUOMEN VASEMMISTONUORET Elina Stoor Hakaniemenranta Helsinki p. (09) fax (09) sp esvn@kolumbus.fi VARSINAIS-SUOMEN VASEMMISTONUORET Hakakatu Turku p. (02) fax (02) SATAKUNNAN VASEMMISTONUORET Liisankatu Pori p. & fax (02) sp sdnl.satakunta@vtoy.fi VAASAN SEUDUN VASEMMISTONUORET Antero Lehto Kustaalantie Vaasa p fax (06) sp vasevanu@nic.fi HÄMEEN VASEMMISTONUORET Näsilinnankatu 22 A Tampere TALOUSPÄÄLLIKKÖ Jari Salo p. (09) gsm sp jari@vasemmistonuoret.fi TOIMISTONHOITAJA Jonna Savolainen p. (09) sp jonna@vasemmistonuoret.fi ITÄ-SUOMEN ALUETOIMISTO Kaisa Leinonen PL Kuopio p. (017) fax (017) gsm sp kaisa@vasemmistonuoret.fi POHJOIS-SUOMEN ALUETOIMISTO Mari Koistinen Pakkahuoneenkatu Oulu p. (08) fax (08) gsm sp mari@vasemmistonuoret.fi p. (03) fax (03) sp sdnltre@sgic.fi KESKI-SUOMEN VASEMMISTONUORET c/o Tiina Lehtinen Katvelankatu 13 A Suolahti p ITÄ-SUOMEN VASEMMISTONUORET PL Kuopio p. (017) fax (017) sp isvn@iobox.fi POHJOIS-POHJANMAAN VASEMMISTONUORET Pakkahuoneenkatu Oulu p. (08) fax (08) sp risto.kalliorinne@ouka.fi LAPIN VASEMMISTONUORET PL Rovaniemi p. (016) gsm sp lavanu@artic.net 28 LIBERO 1/2001 LIBERO 1/

15 ROJU RUOKAA! RUOKAA! TULI ÄKKIÄ JUMALATON KURKKUPIKKELSIN HIMO, VAIKKA EN tietääkseni ole edes raskaana. En ole ikinä ollut ihmeemmin tämän aineksen ystävä, mutta nyt siihen tuli vimma. Oli pakko tehdä sama juttu josta mainitsin edellisen Liberon rustailussani: eli ei kun pankkiin nostamaan viimeiset rahat (tällä kertaa 47 eikä 39 mk nyt pyyhkii jo paremmin!) ja ostamaan moinen purkki. Kurkkupikkelsiä suoraan purkista mussuttaessani mietin, että mikähän järki tässäkin taas oli. Halvemmalla olisin tehnyt sen itse. Viime vuoden puolella kasvatin ikkunalaudalla paprikaa, eikä ollut kovin vaikeaa. Aurinko ja vesi hoitivat kaiken. Kun vaikkapa tavallisen sipulin iskee hammastikuilla vesikuppiin ja antaa möllykän vain olla, voi siitä kasvavasta varresta melkein päivittäin napsia mausteita. Tiettyjen tuttavien seurassa puheet kääntyvät aina samoihin ratoihin. Samat jutut vuodesta toiseen. Ainoa asia, josta löytyy jotain uutta, on ruoka. Yksi kertoo syövänsä usein jauhelihaa raakana, mikä ei tulisi toisille kuuloonkaan. Toinen on keksinyt laittaa hernekeittoon tonnikalaa. Periaatteessa kyseessä on sama ape kuin oma bravuurini, eli muunnos vanhasta ranskalaisesta merimiesten suosimasta satamaruoasta: kalaa ja hernekastiketta. Käytännössä siis kalapuikkoja ja kastikkeena hernekeittoa. On oikeasti hyvää. Tehdäänhän braatvurstistakin torttuja, kuten valtakunnan päälehden eräässä reseptissä taannoin kerrottiin. Viime kesänä olin maaseudulla elämäni valon sukulaisten luona, lähinnä repimässä rannalle rantakaislikossa väijyvää B-vitamiinia, proteiinia ja elimistölle erityisen välttämätöntä omega-3-rasvahappoa. Aamuna muutamana ennen kalalle lähtöä valmistin ranskanperunoita. Eräs lapsi kysyi: miten sinä oikein teit noita? Tein ne perunoista. Ne viipaloidaan ja tiristetään rasvassa. Päälle pannaan suolaa. On se niin hirveän vaikeaa. Onneksi on pikaruokaketjut, ettei kukaan näe nälkää. Tiedoksi: leipää voi valmistaa itse mm. jauhoista. Mutta sitä vartenhan on olemassa leipäkoneet, nuo muutaman vuoden takaiset aikuisten jouluhitit. Yhtä tarpeellisia kuin Pokémonit lapsille. Hyönteisten, vaikkapa toukkien ravintoarvo on valtava. Sata grammaa toukkia päivässä riittää tyydyttämään aikuisen proteiinitarpeen 76-prosenttisesti. Kaupan päälle vitamiineja ja kivennäisaineita. Pitihän sekin sitten kaupallistaa. Eteläisessä Afrikassa Mopanekehrääjän toukan hinta kaupungeissa on parhaimmillaan 116 markkaa per kilo. Tietääkseni tätä nykyä Suomen kallein leipä tehdään suurimmaksi osaksi aineesta, jota seuduiltamme löytyisi kaikkein helpoimmin. Kun muutama vuosi sitten tiedustelin asiaa, männyn kuorenalaisesta nestepitoisesta kerroksesta tehty leipä maksoi noin tonnin kilo. Tämä johtuu pettuleivän valmistajien ja kysynnän vähäisyydestä. Petussa on noin 820 kcal/kg. Seuraa survival-opetusta: Nokkosista on tehty keittoa iät ajat. Voikukka käy sellaisenaan salaatteihin ja myös sen juurista voi tehdä leipää. Apila on salaattiainesta ja sekin sopii leipätaikinaan ja kuivattuna teeksi. Juolavehnän juuresta voi valmistaa keittoja, puuroja, siirappia ja kahvin korviketta. Emäskäsiteltyä Islanninjäkälää on käytetty leipään, puuroon, hyytelöihin, pannukakkuihin, jäkäläpyöryköihin, jälkiruokiin ja hyytelöihin. Osmankäämin kevätversoja voi syödä raakana tai keittää. Koivun hiirenkorvat sopivat tillin ja persiljan korvikkeeksi sekä teeksi. Olen sekä liha- että kasvisruokien ystävä, mutta yksi niin sanotusti hullu asia kummastuttaa liha-alalla. Tiesittekö, mikä on ainoa eläin maailmassa, joka kuoltuaan vaihtaa sukupuolta? Aivan oikein: lehmä! Se muuttuu häräksi. Vai onko joku nähnyt ravintolan ruokalistalla lehmän sisäfilettä? 30 LIBERO 1/2001 LIBERO 1/