Hajottaako? S. 14 Perfektionistitesti S. 20 PROLEKO?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hajottaako? S. 14 Perfektionistitesti S. 20 PROLEKO?"

Transkriptio

1 Hajottaako? S. 14 Perfektionistitesti S. 20 PROLEKO?

2

3 Proleko? III/02 3 Pääkirjoitus Juho Juopperi Kohottaakseeni Proleko?n journalistista tasoa tutustuin maamme johtavien aikakauslehtien pääkirjoituksiin. Ohessa tiivistelmä terävimmistä huomioista pääkirjoitusten joukossa. Myllerrys traktorinedustuksissa jatkui, kun ennakkoarvioiden mukaisesti Hankkija-Maatalous joutui tekemään valinnan John Deeren ja Massey Fergusonin väliltä. (Käytännön maamies, 5/2002) Muovikoteloon pakattu kiiltävä kiekko on satojen tuntien aherruksen tulos, josta toivottavasti on paljon iloa pitkäksi aikaa. (enter, 3/2002) Yksi mieleeni jääneistä interiööreistä sisälsi myös neuletekstiilin: karvalankaisella nukkamatolla keikistelevä kantikas sohva oli somistettu pienellä pörröisellä tyynyllä, jota vastaavat teko-ohjeet löytyvät myös tästä lehdestä. (Novita, 3/2002; lihavoinnit alkuperäiset) Mihin suomalaisten ihmisten uuteran työn hedelmät ovat menneet? (Hymy, 5/2002) Vieheuutuustarjonta on niin musertavan runsasta, että siitä on vaikea löytää mitään pääsuuntia (Erä, 5/2002) Kevä, kevät, kevät! Se tulee, tulee, tulee! Kaikki olemme onnessamme (Villivarsa, 5/2002) Ryöstämisellä - vaikka sen tekisi valtiovalta - täytyy olla rajansa. (Tekniikan maailma 8/2002) Tämän jälkeen en enää olekaan kovin huolissani Proleko?n tasosta. Hyvää kesää. PS. Niin, kun kuitenkin haluat tietää, jatkossa Hankkija-Maataloudesta saa sitten vain vihreitä traktoreita. OIKAISU Hyvä Jarno Alhonen. Toimitus pahoittelee, että on jo kahteen kertaan kirjoittanut nimesi muodossa Lahonen. Pahoittelemme mahdollisesti Teille aiheuttamiamme henkisiä kärsimyksiä, mutta emme ole valmiit korvaamaan niitä mitenkään. Jatkossa kuitenkin pyrimme kirjoittamaan Teidän nimenne sen kauniissa alkuperäisasussaaan, Alhonen. Tämän lisäksi, viime numeron sisällysluettelon tiedoista poiketen, edustajamme Lahonen, Pulkkinen ja Kauranen eivät toki kirjoittaneet juttua Maarit Salorannasta, vaan sen teki Maarit itse.

4 FUJITSU INVIA Fujitsu Invia on modernien tietojärjestelmien pohjoismainen palvelutuottaja ja operaattori. Yhtiö kehittää ja toteuttaa kilpailuetua tuottavia järjestelmäkokonaisuuksia. Nämä tarjotaan yhä useammin korkean jalostusarvon tietotekniikkapalveluna ja kokonaisvaltaisena sovellusvuokrauksena (ASP). Tällöin ne sisältävät liiketoiminnan prosesseja tukevat sovellukset sekä tarvittavan tietoteknisen infrastruktuurin. Fujitsu Invian liikevaihto tilikaudella 2000/2001 oli 332 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on henkilöä. FUJITSU INVIA OYJ PL 100, INVIA puh. (09) 5671 invia.fujitsu.com

5 Proleko? III/02 5 sisältö Pääkirjoitus 3 Juho Juopperi Terveisiä TKY:stä ja TEK:ltä 6 Anni Kauranen, Jarno Alhonen, Veli-Pekka Pulkkinen, Tero Karttunen Osakuntaelämää 8 Juho Juopperi Hallituskuulumisia 10 Prodekon hallitus 2002 (Merja Nurminen) Raittiuskilpakirjoituksen helmiä 12 Vielä salaisuus Hajottaako? 14 Linkagea 16 Merja Nurminen Kai Kuikkaniemi Oletko tarpeeksi itsellesi? 18 Sakari Turunen Ruokatorstai 21 Ajan lyhyt sivuhistoria 22 Petri Kortelainen Tekniikkaa? - Ei kiitos. 24 Singulariteetti Valmistuneet 26 Prodeko vs. Laszlo 28 Julkaisija Päätoimittaja Toimittajat Taitto Tuotantotalouden Kilta Prodeko ry Juho Juopperi Kai Kuikkaniemi Petri Kortelainen Helena Lakervi Helena Lakervi Kansikuva Tuas-talo keväällä hitaasti hyvä tulee? Proleko? 4~2002 DL syksyllä Materiaali osoitteella juho.juopperi@hut.fi

6 6 Proleko? III/02 Terveisiä ylioppilaskunnalta ja TEK-kiltayhdyshenkilöltä Ylioppilaskunnan kuulumisia Vappu meni ja manta tuli pestyä. Edustajisto ei ole potenut kevätväsymystä, vaan jatkanut muun muassa MM-kisojen 2005 kisakylän käsittelyä. Kaiken kaikkiaanhan Helsingin MM-kisat antavat TKY:lle mahdollisuuden saada useita tärkeitä hankkeita eteenpäin. Merkittävin on uusien opiskelijaasuntojen saaminen teekkarien käyttöön kohtuullisen nopealla aikataululla. Polyteekkari-lehden päätoimittaja on myös haussa. Edustajisto asetti toimikunnan valmistelemaan valintaa ja päättää asiasta esityksen pohjalta. Näin uusi päätoimittaja toimii suoraan edustajiston mandaatilla, ja voi siten toteuttaa TKY:n hallituksesta riippumatonta linjaa. Vaikka Polyteekkari on ylioppilaskunnan lehti ja tiivissä yhteydessä TKY:hyn, riippumattomuutta on pidetty tärkeänä lehden toimittamisessa. Edustajanne Anni, Jarno (pj) ja Vellu Uusi TEK-kiltayhdyshenkilö esittäytyy Hei, Olen Ville Karttunen, Prodekon uusi TEK-kiltayhdyshenkilö. Kesätöihin ryntäävän tutalaisen kannattaa muistaa, että TEK tarjoaa (surullisen) kuuluisan harjoittelupalkkasuosituksen lisäksi muitakin palveluita, joita jäsenet voivat ilmaiseksi käyttää: 1. Työsuhdepalvelut eli suomeksi lakimiehiä esim. palkkariitojen ratkaisuun. 2. Vastuu- ja oikeusturvavakuutus. Opiskelijajäsenet on vakuutettu vakuutuksella, joka korvaa työssään hieman kämmineen teekkarin oikeuden käyntikuluja max (omavastuu 15 %), omaisuus- ja henkilövahinkoja max ja varallisuusvahinkoja max Toivottavasti näitä ei kukaan prodekolainen tänä kesänä tarvitse, mutta muista: Jos olet kusessa, niin TEK auttaa! Tietoa yllä olevista ja muista TEKin jäseneduista sekä apua työnantajan kiusatessa saat minulta, puh tai TKK:n korkeakouluyhdysmieheltä Antti Castrénilta, puh

7

8 8 Proleko? III/02 Osakuntaelämää Otaniemi ei suinkaan ole teekkarille ainoa paikka harrastaa opiskelijaelämää. Vaikka pääosa osakuntien jäsenistä onkin yliopiston opiskelijoita, on toiminnassa toki mukana teekkareitakin. Proleko?n käsittelyssä kolme tutalaista, Tero Varsinaissuomalaisesta (VSO), Eila Pohjois-Pohjalaisesta (PPO) ja Markus Keskisuomalaisesta (KS) osakunnasta raottavat osakuntatoiminnan verhoa. Kaikkien kolmen mielestä suurin ero osakunnan ja killan välillä on ihmisten monipuolisuus. Osakunnissa tapaa ihmisiä, joita ei teekkaripiireissä pyöri, Eila toteaa. Osakunnissa ei puhuta pelkästään opiskelusta vaan ihmiset keskustelevat oikeistakin puheenaiheista, Tero jatkaa. Vaikka osakuntien juhlat eivät juuri teekkaribileistä eroakaan, pois lukien Teron väitettä suuremmasta akateemisuudesta, on toiminta kokonaisuudessaan monipuolisempaa. Esimerkiksi Eila ajautui osakuntansa toimintaan EY-90 kokkauskerhon kautta. Siinä missä koneinsinöörikillalla on pakettiauto (ja sekin liisattu), on PPO:lla oma kortteli. VSO on puolestaan majoittunut uudelle ylioppilastalolle (kuvassa) ja KS Casa Academicalle. Hyvin sijoittuneiden juhlatilojen lisäksi opiskelijoille on tarjolla myös asuntoja ja halpaa ravintolaruokaa. Massiivinen varallisuus juontaa juurensa muutenkin pitkästä historiasta: sekä VSO:n että PPO:n (silloin osa Pohjalaista osakuntaa) taustalla on Turun Akatemian konsistorin määräykset vuodelta 1643, kun taas ensimmäiset maininnat Hämäläisestä osakunnasta, josta KS myöhemmin lohkaistiin pois, ulottuvat vuodelle Vaikka osakunta on samalta alueelta kotoisin olevien yhdistys, ei maakuntatausta näy juurikaan toiminnassa. Oman maakunnan lauluja lauletaan ja kesällä järjestetään kesäretkiä, mutta muuten maakuntatausta ei toiminnassa juurikaan näy. Jotain yhteishenkeä, tai jopa samankaltaisuutta ainakin pohjois-pohjalaisissa kuitenkin on: Pohjalaiset ovat änkyrää sakkia, Eila toteaa. Kuin yhdestä suusta sekä Tero, Markus että Eila vakuuttavat, että osakunnan toimintaan kannattaa hakeutua mukaan, mikäli Otaniemi tuntuu liian pieneltä tai homogeeniseltä. Mukaan voi tulla heti opiskelujen alusta, tai kuten Eila ja Markus, jo teekkarilakin ollessa plakkarissa. Viime syksynä eräskin vastavalmistunut diplomi-insinööri tuli toimintaan mukan, Eila sanoo. Helpoiten toimintaan pääsee sisään syksyllä, osakuntafuksina, mutta toki ympäri vuodenkin pääsee mukaan. Juho Juopperi, Änkyrä pohjalainen

9 Proleko? III/02 9 MAA/OSAKUNTATIETOUTTA... Osakunnat Etelä-Pohjalainen osakunta Eteläsuomalainen osakunta Hämäläis-Osakunta Karjalainen osakunta Keskisuomalainen osakunta Kymenlaakson osakunta Nylands Nation Pohjalainen Valtuuskunta Pohjois-Pohjalainen Osakunta Satakuntalainen osakunta Savolainen osakunta Varsinaissuomalainen osakunta Vasa Nation Wiipurilainen osakunta Åbo Nation Östra Finlands Nation Varsinaissuomalainen osakunta 1. Uusimaa 2. Varsinais-Suomi 3. Itä-Uusimaa 4. Satakunta 5. Häme 6. Pirkanmaa 7. Päijät-Häme 8. Kymenlaakso 9. Etelä-Karjala 10. Etelä-Savo 11. Pohjois-Savo 12. Pohjois-Karjala 13. Keski-Suomi 14. Etelä-Pohjanmaa 15. Pohjanmaa 16. Keski-Pohjanmaa 17. Pohjois-Pohjanmaa 18. Kainuu 19. Lappi 20. Åland

10 10 Proleko? III/02 Hallituksen kuulumisia Kevät alkaa olla lopuillaan ja pian onkin jo kesälaitumille siirtyminen käsillä. Itselläni on takana tapahtumarikas ja antoisa lukukausi Prodekon puheenjohtajana, mutta mitä Prodekossa on oikein on tapahtunut ja mitä kaikkea hallitus onkaan touhunnut kevään aikana? Tässä pieni katsaus Prodekon kevääseen. Talous & yrityssuhteet Prodekon taloudellinen tilanne on vakaa jälleen kerran täyteen kootun Prodeko Networkin ansiosta. Mukana on tuttuun tapaan kahdeksan yritystä kahdeksalta eri toimialalta: Capman, Instrumentarium, Fortum, Fujitsu Invia, Nokia, Sonera, Stora Enso ja Swelcom. Muutoksia on Networkissä siis kuitenkin tapahtunut: rahoitusalalta saatiin mukaan uusi yritys, Capman, pois väistyneen HEXin tilalle. Network on saamassa Prodekon webbisivujen alle oman Network-sivustonsa ja uusia yhteistoimintamuotoja Networkin kanssa kehitetään edelleen. Myös budjettitilanne näyttää hyvältä. Budjetin raameissa on kevään aikana pysytty, ja kesän aikana tullaan lisäksi tekemään välitilinpäätös ja tarvittaessa tarkistamaan loppuvuoden budjettia. Toiminta & tapahtumat Prodekon operatiivinen toiminta bileineen ja excuineen pyörii tuttuun tapaan. Monet tapahtumat ovat muodostuneet jo perinteikkäiksi ja hyvistä perinteistä olemme pyrkineet pitämään kiinni. Mutta toisaalta osa perinteisistä tapahtumakonsepteista on ehkä jo elänyt aikansa ja kaipaa uudistusta. Mottona onkin ollut, että tehdään tapahtumista järjestäjiensä näköisiä - eikä se välttämättä näin naisvallan aikana ole lainkaan huono asia ;-) Vanhoja tapahtumakonsepteja, kuten DrinkItiä ja linturetkeä ei toki unohdeta, vaan ne siirtyvät tuleville sukupolville uudelleen henkiin herätettäviksi isännäntiimin perustamassa tapahtumatietokannassa. Tapahtumatietokannan lisäksi isäntä on perustamassa myös työvoimapoolia, jolloin bileitä voidaan järkkäillä mukavasti isommalla porukalla. Jos bileiden järkkäily siis kiinnostaa niin mukaan kyllä pääsee! Myös tuta-alumnia on nähty kevään aikana jonkin verran Prodekon tapahtumissa ja grillibileisiinhän on perinteisesti tulossa kiltalaisten lisäksi sankoin joukoin niin alumnia kuin osaston väkeäkin. Killan toimintaa on kehitetty myös kokonaan uusille urille. Kevään aikana lanseerattu yrittäjyyteen keskittyvä Prodeko StartUps -toiminta käynnistyi näyttävästi kickoff-tilaisuudella huhtikuussa, ja yrittäjyyshenkistä toimintaa ollaan edelleen kehittämässä eteenpäin StartUps työryhmän toimesta. Uusia fukseja odotellessa on myös isostoiminnan roolia ja toimivuutta ehditty pohtia. Isossysteemiämme ollaan uudistamassa ensi syksyksi, ja perinteisten isosten vetämien fuksiryhmien lisäksi tullaan painottamaan myös henkilökohtaisempaa tutorointia. Lisätietoja isostelusta on tarjolla ensi syksyn isosille kesällä järjestettävässä isostapahtumassa. Tiedotus Myös Prodekon sähköinen tiedotus on kokemassa uudistuksia. Prodekon webbisivut tullaan uusimaan täysin tämän vuoden aikana ja tätä varten ollaan hankittu uusi webbiserveri vanhan, aikansa eläneen tilalle. Nyt alkaakin sitten webbitiimillä urakka itse sivuston toteutuksen parissa - kaikki halukkaat ovat varmasti tervetulleita auttamaan niin teknisessä toteutuksessa kuin palveluiden ja sisällön ideoinnissakin. Myös Prodekon news-ryhmä (tky.alayhd.prodeko) on aktivoitunut kevään aikana ja jatkossa newssejä on tarkoitus käyttää niin tiedotukseen kuin vapaamuotoiseen keskusteluun killan asioista.

11 Proleko? III/02 11 Jäsenistön edut & hyvinvointi Pari isompaa perustavanlaatuista asiaa on noussut kevään aikana pinnalle. Ensimmäinen näistä on huoli opetuksemme tasosta. Opiskelijoiden keskuudessa on selkeästi havaittavissa tyytymättömyyttä opetukseemme tasoon liittyen, ja hallitus on tarttunut aiheeseen ja avannut keskusteluyhteyden osaston kanssa. Keskusteluissa painopiste on opetuksen resurssoinnissa. Vastuu kursseista - niin kurssien järjestelyistä, harkkatöiden ohjaamisesta ja arvostelusta kuin kurssien sisällöllisestä kehittämisestäkin - tuntuu yhä useammin olevan assareiden harteilla ilman vastaavan opettajan riittävää tukea, apua ja valvontaa. Tämä näkyy väistämättä opetuksemme laadussa, kun taustalta puuttuu riittävän laaja ja syvällinen näkemys ja vankka kompetenssi, ja opetuksemme alkaa pohjautua perusopiskelijoiden muutamaan kurssiin ja kirjaan pohjautuvaan näkemykseen ja maalaisjärkeen. Asiaa ollaan viemässä eteenpäin ja yritämme nyt yhdessä osaston ja labrojen kanssa pohtia, miten tilannetta voidaan kohentaa. Toinen esiin noussut suuri huolen aihe on prodekolaisten jaksaminen. Jaksamisasiasta ja -ongelmista voi lukea lisää tämän Proleko?n sivuilta sekä kevään viimeisestä Polyteekkarista, mutta sen verran tästä nyt kuitenkin, että ratkaisuja Prodekoakin koskettavan jaksamisongelman purkamiseen on lähdetty työstämään killan, TKY:n ja osaston yhteisvoimin. Että tällaista Prodekon kevääseen kuuluu - ja syksyllä taas uudet kujeet :-) Jos killan toiminnassa jokin mättää tai muuten vain kaipaat toimintaan uudistusta, tule ihmeessä nykäisemään hihasta ja kertomaan ajatuksesi! Välitilinpäätöstä, uusia fukseja, Diskonttausta ja PostCM:ää odotellessa, Meiju Nurminen Puheenjohtajanne merja.nurminen@hut.fi

12 12 Proleko? III/02 Raittiuskilpakirjoituksen helmiä PoRan perinteinen raittiuskilpakirjoitus on jälleen käyty. Voittajien nimet julkistetaan Grillibileissä, mutta ohessa anonyymeina parhaimmat verbaaliset venytykset; voittaja Veden jano sekä kunniamaininnan saanut VESI-eliksiirimme Veden jano (sävel: Levottomat jalat) Juo vesi, juo vesi, vichyvesi hanavesi, vesi kurkkuni pesi. Näin kuiskii huuleni janoissaan, vesiviikkoa kaivatessaan. Ota pois, kossu pois, ota kaikki viina pois! Mul on pirun kova jano, pirun kova jano, pirun kova jano, pirun kova jano, veden jano. Pirun kova jano, pirun kova jano, pirun kova jano, pirun kova jano, veden jano. Juo viinaa, juo kaljaa, saat darran, saat kauhean krapulan. Vessaan pää ja uudelleen, jo luulisi juoman vaihtuneen. Ota pois, kossu pois, ota kaikki viina pois! Mul on pirun kova jano, pirun kova jano, pirun kova jano, pirun kova jano, veden jano. Pirun kova jano, pirun kova jano, pirun kova jano, pirun kova jano, veden jano. On sisälläni rauha ja maistuu mulle vesi, tahdon veden alle. Ei oo kiirettä mulla valmistuu kun vedestä aina täyttyy suu. Ota pois, kossu pois, ota kaikki viina pois! Mul on pirun kova jano, pirun kova jano, pirun kova jano, pirun kova jano, veden jano. Pirun kova jano, pirun kova jano, pirun kova jano, pirun kova jano, veden jano. Viina-piina, jallu, kalja, anna mulle vesimalja. Otosta Yrjöön taas kuljetaan, ja vedestä täyttyy sydän ja pää. Ota pois, kossu pois, ota kaikki viina pois! Mul on pirun kova jano, pirun kova jano, pirun kova jano, pirun kova jano, veden jano. Pirun kova jano, pirun kova jano, pirun kova jano, pirun kova jano, veden jano. VESI-eliksiirimme Märkää vettä! huusi Hessu, hyi! Silti vesi on ihanaa. Sitä on kaikkialla: meissä, pulloissa, meteoriiteissa...

13 Proleko? III/02 13 Devoted to caring for life. Datex-Ohmeda tukee terveydenhuollon ammattilaisia työssään - elämän ylläpitämisessä. Olemme maailman johtava anestesialaitteiden ja -järjestelmien toimittaja ja yksi johtavista tehohoidon laitetoimittajista. Edustamme Instrumentarium-konsernin ydinliiketoimintaa. Lähes koko liikevaihtomme (714 milj. euroa) kertyy viennistä. Meitä on kaikkiaan noin 3400, joista n. neljännes työskentelee Suomessa. Devoted to caring for life

14 14 Proleko? III/02 Kevät on jo pitkällä ja kesä tulossa, ja viime viikkoina olemme saaneet nauttia lämpimän aurinkoisista kevätsäistä. Vahinko vain, että kovin harva on kevään tulosta ehtinyt nauttia. Tentit ja harkkatyö-deadlinet painavat päälle ja jatkuva kiire tuntuu olevan iskostunut opiskelijoihimme. Vilkaisu peiliin ja käytävillä säntäileviin opiskelutovereihin paljastaa tummia silmänalusia, unettomia öitä ja armottoman tahdin, joka meistä monella on ollut päällä koko lukuvuoden. Opiskelijat ovat väsyneempiä kuin koskaan. Kaikilla tuntuu olevan kiire. Mutta minne? Ja millä kustannuksilla? Opintoja, töitä ja muita velvollisuuksia painetaan otsa rypyssä vapaa-ajasta ja yöunista tinkien. Kiireestä ja tehokkuudesta on tullut normeja, jotka kuuluvat jokapäiväiseen elämäämme ja joita ilman emme osaa elää. Tuntuu, että suorittaminen on noussut yhteisömme päällimmäiseksi arvoksi. Päivään ei tyhjiä hetkiä tunnu juuri mahtuvan, ja jos tyhjä hetki löytyykin ja sen käyttää kiltiksellä uusimman Aku Ankan lukemiseen, kolkuttaa huono omatunto takaraivossa: Nytkin mun pitäis olla lukemassa tenttiin. Aito rentoutuminen on fiiliksestä kaukana. Monella opiskelijalla tekee kuitenkin tiukkaa surffata eri puolilta asetettujen paineiden ristiaallokoissa ja voimat alkavat olla vähissä. Suorittamisen kehästä tajuaa usein hypätä pois vasta, kun oma terveys alkaa olla vaakalaudalla. Mutta onko se todella sen arvoista? Valintoja, valintoja Akateeminen vapaus on vaarallista. Kukaan ei aseta puolestamme tavoitteita ja laadi aikatauluamme. Kukaan ei ole myöskään vahtimassa, että kurssit tulee suoritettua ja valmistumme täältä kukin ajallamme. Tässä vaiheessa astuu mukaan akateeminen vastuu - vastuu omista opinnoista ja elämästä yleensä. Mutta vastuulla on myös kääntöpuolensa. Kukaan ei myöskään huolehdi resurssiemme riittävyydestä tai aseta kattoa tekemisemme paljoudelle. Kukaan ei kiellä meitä ylittämästä voimiamme ja ajamasta itseämme burn-outin partaalle. Toisaalta kukaan ei sitä meiltä myöskään odota tai toivo, mutta jostain syystä olemme luoneet itsellemme paineet ylisuoriutua ja vaadimme itseltämme yli-inhimillisiä suorituksia. Kukaan ei tee valintoja puolestamme, siitä vastuu on vain ja ainoastaan itsellämme. Elämä on täynnä trade-offeja - kaikkea ei millään ehdi tämän elämän aikana tehdä ja mielenkiintoista touhuttavaa löytyy enemmän kuin kukaan meistä jaksaa tai ehtii tehdä. Mutta tuntuu sille, että harva meistä enää pohjaa valintansa oman onnellisuutensa ja hyvinvointinsa maksimoimiseen, vaan valintojen pohjana toimivat epärealistiset kuvitelmat omista resursseista ja ulkopuolelta asetetuista vaatimuksista. Viime aikoina tuntuu unohtuneen, että myös vapaaaika ja rento työtahti ovat olemassa olevia vaihtoehtoja, jotka ovat ihan yhtä arvostettavia valintoja kuin mitkä tahansa muutkin valinnat.

15 Proleko? III/02 15 Aina ei tarvitse jaksaa Jokainen meistä joskus yliarvioi omat resurssinsa ja kerää liikaa työtaakkaa omille harteilleen - kunnianhimoisilla ja tunnollisilla ihmisillä on taipumusta tähän. Omat rajansa oppii usein vasta kantapään kautta, mutta sitten kun kantapää tulee vastaan ja voimat ehtyvät, on myös luvallista myöntää se ja löyhätä tahtia. Ei tarvitse jatkaa hampaat irvessä jaksamisen äärirajoilla ahdistuen ja hajoten työtaakkansa alle. Oman epätäydellisyyden myöntäminen ja omien rajojen tunteminen ei tee kenestäkään heikkoa - päinvastoin. Harva tulee esimerkiksi menestymään työelämässä, jos ei tunne omia jaksamisen rajojaan ja osaa hallita omaa työmääräänsä. Työt kun eivät tästä maailmasta tekemällä lopu. Burn-out tulee sairaslomien ja poissaolojen kautta kalliiksi myös työnantajalle puhumattakaan henkilökohtaisesti omalla terveydellä maksettavasta hinnasta. En yritä tässä ihannoida laiskuutta tai löysäilyä. Ahkeruus ja kunnianhimo ovat kunnioitettavia piirteitä ihmisessä. Hetkittäin rutistuksia tarvitaankin - on toki luonnollista, että tenttikaudella voi joutua tinkimään yöunistaan, mutta jos rutistus kestääkin koko lukukauden, opiskeluajan tai elämän ajan, alan kyllä jo kyseenalaistaa sen tarkoituksenmukaisuutta. Tauko paikallaan? Mietipä mitä tapahtuu, jos lykkäätkin to-do listan huomiselle tai löysäät vähän tahtia. Mieti mitä tapahtuu, jos pidätkin keskellä viikkoa vapaapäivän tai keskellä lukukautta viikon lomaa. Tai entä jos tentti jääkin väliin ja suoritat tällä lukukaudella muutaman opintoviikon vähemmän. Kaatuuko maailma? Laskisiko arvostuksesi? Vaikuttaisiko se asemaasi työmarkkinoilla? Tuskin. Vai olisivatko hieman rennompi tahti, hyvin nukutut yöt ja vapaat viikonloput sittenkin asioita, joista nauttisit? Kenties. Ole itsekäs ja ota pieni breikki. Pidä kunnon kesäloma tai ota edes vapaapäivä ja anna itsellesi oikeus ottaa rennosti - olet sen ansainnut. Ja mikä parasta, sitä breikkiä ei edes tarvitse ansaita, vaan jokaisella meistä on siihen oikeus työtaakan suuruuteen tai pienuuteen katsomatta. Haastan juuri Sinut kyseenalaistamaan jatkuvan puurtamisen mielekkyyden, hyppäämään hetkeksi pois suorittamisen oravanpyörästä ja pohtimaan, mitä Sinä oikeasti haluat tehdä ensi syksynä. Nautitko todella tästä hektisestä puurtamisesta? Ole rohkea ja tee omia valintoja, ne ovat varmasti parempia kuin kaverin tekemisiin tai yhteisön luomiin paineisiin pohjautuvat valinnat. Aurinkoista ja rentoa kesää kaikille ja tsemppiä syksyn haasteisiin! Meiju

16 16 Proleko? III/02 L i n k a g e a Kaikki tietävät Linkagesta sen, että se on yksi 91:n pääainevaihtoehdoista, ja että siellä pyörii paljon erimaalaisia ihmisiä suomalaisten kanssa ja sitten ne tekevät kaikenlaisia kummallisia kursseja. Mutta harva niistä, jotka eivät ole itse Linkagea käyneet, voivat aavistaa mitä se oikeasti tarkoittaa ja mitä siitä voi hyötyä. Vuosi Linkagea oli minulle suuri yllätys, mutta erityisen antoisa ja opettavainen kokemus. Seuraavassa yritän selvittää teille miksi. Sosiaalinen yllätys Olen pitänyt itseäni aina suhteellisen hyvin ulkomaalaisten kanssa toimeen tulevana. Pienenä kävin useilla leireillä ulkomailla, sitten lähdin kansainväliseen lukioon ja työelämässäkin olen joutunut hommailemaan kaikkea kummaa muiden maiden elävien kanssa. Tältä pohjalta en uskonut, että Linkage pystyisi tarjoamaan minulle juurikaan mitään uutta opittavaa. Mutta olin väärässä. Ajattelepa mitä tapahtuu kun vuotiaita business-opiskelijoita reilusta kymmenestä eri maasta pistetään yhteen yläasteen luokan tiiviyttä muistuttavaan ryhmään, ja pakettia maustetaan vielä useilla järjästetyillä illanvietoilla ja muutamalla ulkomaanmatkalla. Lopputulos riittäisi aivan hyvin uudeksi teinisarjaformaatiksi (no, eihän me ihan teinejä kyllä enää olla). Minulla on kuitenkin aiheesta teoria. En ole koskaan käynyt itse ulkomailla kuukautta pidemmässä vaihdossa, mutta voisin kuvitella yhtään vaihdon mielenkiintoa vähättelemättä, että yksin vaihdossa oleva joutuu tietyllä tasolla alakynteen vahvan paikallisen kultturin ympärillä, ja lopputuloksena joutuu sopeutumaan paikallisiin tapoihin. Jos sitten taas vaihtoon lähtisi vaikka iso ryhmä ihmisiä toisesta maasta toiseen maahan, voisi varmaan puhua kulttuurien kohtaamisesta. Silloin taas, kun ryhmä koostuu monesta täysin erilaisesta kansalaisuudesta on kyseessä kulttuurien sekamelska. Kulttuurit eivät sekoitu, vaan ne pörräävät toistensa ympärillä, itse asiassa vahvistaen niiden ominaispiirteitä. Ja tällä sekamelskalla on myös vaikutuksena yksilön käyttäytymiseen. Puhun varmaan kaikkien suomalaisten tämän vuoden Linkagelaisten suulla kun sanon, että silloin tällöin ihmisten käyttäytyminen yllätti heidät itsensäkin. Oppia ihmisiltä Killassa, lafkalla ja edellisessä Prolekossakin on ollut kirjoittelua siitä kuinka meillä opetus on mennyt siihen, että oppilaat assareina opettaa toisia oppilaita ristiin. Virtual community -seminaarissa opin aiheeseen liittyvän hyvän termin communal learning, joka ei todellakaan ole negatiivinen termi. Vaikka minua toisinaan kyrpiikin massaluennot ja professorien kiireisyys, olen aina samalla ollut tyytyväinen siihen, että tämänhetkinen tilanne on kyllä auttanut harjoittamaan mitä erilaisimpia supliikkikykyjä, joista on taatusti yhtä lailla hyötyä koulun jälkeen, kuin asioista mitä luennolla voi oppia. Tämä samainen communal learning on myös vahvasti Linkagea värittävä tekiä. Värikkäästä kultturiperimästä huolimatta Linkagen opiskelijoilla on kuitenkin yhteinen kieli. Kun tutalaisilla on taipumus varsin usein kääntää keskustelu jotenkin liittymään business-maailmaan ja vaihtaa näin erilaisia näkökantoja asiasta, onnistuu tämä sama myös Linkagelaisten kanssa. Kuitenkin sillä erolla, että kokemus- ja näkemyspohja on värikkäämpi. Jopa tylsästä casestakin voi oppia enemmän, kun webbisivulta löytyvän vuosikatsauksen sijaan on parilla omakohtaista tietoa sen yrityksen toiminnasta kotimaassaan. Kansainvälisen lukion jälkeen minua hävetti, kun kaikki luulivat minun osaavan jotenkin erityisesti englantia. Itseasiassa olen kokenut oman englantini usein hyvinkin vajavaiseksi. Linkagessa on vain vähän natiiveja englannin puhujia. Kaikilla on kuitenkin hyvin kommunikointiin riittävä kielitaito, joka pääsee hyvään testiin illanviettojen aikana jolloin pieni hiprakka suorastaa pakottaa paskan jauhamiseen. Juuri kyky bullshitting :iin on ollut itselleni merkittävä käännepiste kielitaitoni suhteen. Aikaisemmin

17 Proleko? III/02 17 keskityin suomalaisittain ääntämiseen ja rakenteeseen, ja häpesin virheitä. Kun parina on toinen yhtä innokkaasti persoonallisella tavalla englantia puhuva, jäävät tälläiset sivuseikat varjoon ja keskittyy tärkeimpään eli viestin perille saamiseen. Vuoden jälkeen englannin puhumiseni ei rakenteellisesti tai ääntämyksellisesti ole varmaan merkittävästi muuttunut, mutta koen sen nykyään paljon luonnollisemmaksi, ja silloin se on hauskaa ja sujuvaa. Mitä tehdä Linkagessa Moni lukee opinto-oppaasta moduuleista ja kursseista joita Linkageen liittyy, ja miettii sitä kauttaa suhtautumistaan siihen. Mielestäni se on varsinkin suomalaiselle väärä suhtautumiskanta. Linkagen opetuksen perusosan muodostavat moduulit. Ne eroavat kursseista siten, että ne suoritetaan intensiivisesti lyhyen ajan sisällä ja pienemmissä ryhmissä. Myös sisällöltään moduulit ovat hiukan vaihtelevampia kuin kurssit. Osa moduuleista on suomalaisille enemmän tuttuja casen vääntöjä, mutta piristävänä lisänä löytyy esimerkiksi presentaatiomoduuli (Target-based presentation) ja lakimoduuli (Business law), joissa käytetään erilaisia opetuskonsteja ja opettajina on koulun ulkopuolelta tulevia opetuksen eksperttejä. Toisaalla kosteat Tallinna- ja Tukholma-moduulit lisäävät myöskin opiskelun värikkyyttä. Muut Linkagen pakettiin kuuluvat kurssit ovat suomalaisille hyvin tuttuja tavallisia tuta-kursseja. Moduulien rinnalla Linkagen kansallisillat (Nationality Nights) ovat tärkeä osa ohjelmaa. Jokaisen kansallisuuden on järjestettävä vuoden aikana illanvietto, joka on periaatteessa pieniä sitsejä muistuttava tapahtuma. Syödään kansallisuudelle tyypillisiä ruokia, juodaan maan tapaan ja tutustutaan esitysten ja pelien kautta maan tapoihin. Kun kaikki kansallisuusillat, aloitus- ja lopetusviikonloput, Tukholma- ja Tallinnamoduulit sekä muut epäviralliset juhlat lasketaan yhteen, päästään aika huomattavaan määrään yhteisiä illanviettoja. Eli Alussa kerroin, että yritän tässä artikkelissa selvittää miksi olen yllättynyt ja oppinut paljon. Toivottavasti pystyin jotenkin kuvaamaan yllä mitä tarkoitan. Pyrin tarkoituksella välttämään mainitsematta mitään yksittäistä tapahtumaa, koska tiedän että kaiken tämän jälkeen ulkopuolisen on vaikea ymmärtää mikä jutuissa on jujuna. Kaikki perustuu pitkälle yhteisiin kokemuksiin ja yksilöllisiin persooniin, joita ei voi oikein sanoin selittää. Tähän mennessä olen kertoillut vain positiivisia asioita, mutta - rehellisyyden nimissä - onhan aina jotain joka on ollut hankalaa ja vaivalloista. Ulkomaalaisten kanssa on silloin tällöin hankala tehdä harjoitustöitä ja on meillä ollut pieniä riitojakin. Mutta nämäkin ovat olleet käytännössä vain oppikokemuksia, ja niiden negatiivinen painoarvo minulle on häviävän pieni verratuna siihen kaikkeen mitä olen kokemuksesta saanut. Pääainevalintojen kannalta artikkelini tulee huonoon saumaan. Toivon kuitenkin, että nykyisille fukseille ja muille tarttui jonkinlainen kiinnostus selvittää mitä Linkagesta oikein voisi oppia. Nykyisin suurin osa suomalaisista lähtee mukaan Linkageen kolmannella vuosikurssilla luonnollisena jatkona pääainevalinnoille. Suosittelen kuitenkin vanhempienkin harkitsemaan, koska mielestäni Linkage sopisi aivan yhtä hyvin nelosille ja n:llekin. Älä kuitenkaan valitse Linkagea opinto-oppaasta kurssien ja opintoviikkojen takia. Moduulit teettävät normaaleja tuta-kursseja enemmän työtä opintoviikkoihin nähden. Mutta jos kertomani kiinnostaa yhtään, niin suosittelen Linkagen valitsemista kokemuksen takia. Haikea Proleko?n toimittaja Kai Kuikkaniemi PS. Joillekin saattaa herätä kysymys, että mitä se Kaitsu oikein Linkagesta kirjoittaa, kun sehän kävi sen Infocomin. Käytännössä Linkage ja Infocom eroaa toisistaan muutaman moduulin ja sisällytettävien kurssien osalta. Kaikki illanvietot, suurin osa moduleista ja yleinen sähläys ovat yhteisiä. Sen, joka tykkää teknisemmistä asioista, kannattaa valita Infocom, pelkästä busineksesta kiinnostuneille suosittelen Linkagea.

18 18 Proleko? III/02 Oletko tarpeeksi itsellesi? Tämän päivän keskinkertaisuudet ovat huomisen mitättömyyksiä. Suorituksesi ovat arvosi mitta ja ainut tavaramerkki, jolla voit polttomerkitä pakarasi hevosvarkaiden ja kiipijöiden varalta. Jos haluat varmistaa paikkasi tulevaisuuden dollarikerhossa, on sinun tartuttava heti toimeen! Pyydän Sinua hetken miettimään itseäsi pintaa syvemmältä ja luotaamaan perimmäisiä tunteitasi. Olet varmaan joskus miettinyt omaa paikkaasi maailmassa ja sitä, mikä on sinulle oikein ja kohtuullista. Missä olet tällä hetkellä omalla arvoasteikollasi? Saitko riittävästi opintoviikkoja? Keräsitkö fuksivuodelta kaverit, jotka tarvitset? Oletko hionut Sinulle tärkeitä taitoja kohti täydellisyyttä? Mitkä saavutuksesi tekivät Sinusta paremman? Vastaa näihin kysymyksiin hiljaa mielessäsi tai huuda ääneen, jos et häpeile. Mitä on tältä vuodelta jäänyt todella kassaan? Ja onko se riittävästi Sinulle!? Jos haluat enemmän, on sinun oltava tyytymätön - tyytymätön siihen laihaan mehuun, jota kaukaa hemaisevalta näyttävä mutta lähempää katsottuna vain paksusti meikattu tarjoilijatar kaataa lasiisi tässä kantakuppilassasi nimeltä Elämä. Jos taas olet tyytyväinen, voit pyytää laskun ja minttukarkin - olet tullut tiesi päähän. Sisuunnuit tai et, tarjoan seuraavaksi lyhyen esittelyn mahdollisuuksistasi parantaa elämäsi laatua ja täyttää koko piilevä potentiaalisi. Minulla on nimittäin vastaus siihen, mitä olet sisimmässäsi salaa halunnut - olet toivonut olevasi suorittaja. Suorittajan esiasteet: optimoija ja perfektionisti Suorittajat ja suorittajanmieliset voidaan karkeasti jakaa kahteen joukkoon, optimoijiin ja perfektionisteihin. Molempien piirteitä onnistuvat yhdistämään niin kutsutut mestarisuorittajat, jotka varioivat suoritustapaansa tilanteen mukaan (Kts. kuva 1). Kuva 1: Suorittajamatriisi suoritusten laadun ja määrän mukaan. Mestarisuorittaja sijaitsee määritelmän mukaan yksikäsitteisen arvokkuuden suoran sekä akselisuureiden laatu ja määrä Pareto-käyrän leikkauspisteessä.

19 Proleko? III/02 19 Optimoijat pyrkivät hyödyntämään ajan ja paikan potentiaalin loppuun asti, he keräävät hetkestä kaiken irtoavan hyödyn. Laatu ei ole heille ensisijaista, tärkeämpää on monipuolisuus ja dynaamisuus. Miksi tehdä vain yksi asia kerrallaan, kun moniajolla voit tehdä ne päällekkäinkin! Optimoinnin helmasyntinä seuraa helposti ylidiversifiointia, jossa toisiaan tukemattomien suoritusten kahmiminen kääntyy itseään vastaan ja kokonaisuus on mahdoton hallita. Perfektionistit keskittyvät suorittamaan asian kerrallaan. Heidän pyrkimyksenään on täydelliseksi hiottu suoritus. Korkeakouluarvosanoista 4 on liian heikko, vain 5 antaa heille edes pienen tyydytyksen. Perfektionistit kohdistavat kiinnostuksensa valitulle ydinalueelle ja pyrkivät tuottamaan sillä ylivertaisia tuloksia. Perfektionistien ongelmaksi nousee usein loppuhiominen, jossa saavutettu rajahyöty on häviävän pieni. Saamattomuuden ahdistus johtaa hyvälaatuiseen tuskastumiseen ja itsensä piiskaamiseen, mutta vie kohtuuttomasti aikaa. Liian kapea keskittyminen myös rajaa perfektionistin mahdollisuuksia, ja eihän kukaan halua päättää tulevaisuudestaan liian aikaisin. Mestarisuorittajat pyrkivätkin voittamaan kummankin alatyypin vaikeudet ja yhdistämään niiden hyviä puolia menestyksekkäästi. He eivät vain optimoi tai hio täydellisyyttä. Tavoittelemalla molempia yhtä palavalla innolla he pystyvät astumaan yli tavallisten kuolevaisten rajan, Pareto-käyrän tuolle puolen kohti suurinta maallista arvoa. Historia tuntee useita suorittajia, jotka eivät ole tyytyneet vain optimointiin tai täydellisyydentavoitteluun. Ehkä olet opiskelutovereissasi jo nähnyt huomisen suuret suorittajat, nuo saavutusten timanttikaivosten herkeämättömät louhijat! Heidän jo yksin pitäisi riittää syyksi vaatia enemmän - koska Sinun kirjasi on vielä kirjoittamatta, ja kioskikirjallisuutta haluat vain alkuriveille! Varmasti tunnet ainakin yhden mestarisuorittajan, luultavimmin jopa varsin läheisesti. Saattaa vain olla, että olet piilottanut hänet liian syvälle, salannut johonkin pieneen sopukkaan. Välillä hän pääsee pintaan hetkeksi ja tai kurkistaa veikeästi olan takaa. Rohkaistu ja anna Sisäiselle Suorittajallesi valta! Sakari Turunen Vessa - Älä myös istu pöntön reunalle vaan kyki pari senttiä sen yläpuolella. Näin saat samalla hyvän reisitreenin. Myös miehet voivat virtsata istualleen, ykkönen ja kakkonen samalla kertaa! Bileet - Tämä on useimmille tullut jo äidinmaidossa, mutta toistan sen vielä kisälleille uudestaan: verkostoituminen on kaikki kaikessa! Bileet, vapaa-aika, lounashetket - nämä kaikki soveltuvat hyvänpäiväntuttujen hymyilyttämiseen. Koskaan ei etukäteen tiedä, milloin on kaverille tarve... Kilta - Pidä hauskaa ja hommaa samalla hyvältä kuulostavat tittelit CV-seen, mieluiten killan tai työelämäsuuntautuneen kerhon hallituksessa. Älä ota aikaa vieviä virkoja tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi, näyttäydy vain paikalla ja teeskentele aktiivia siihen asti, että puumerkki on paperilla. Optimoijan vinkkinurkka Tässä käytännön vinkkejä suorittamiseen ja kokonaisvaltaiseen optimointiin. Mikään aika tai paikka ei ole sellaisenaan täysin hyödynnetty, jos et ota siitä kaikkea irti. Tartu hetkeen ja optimoi se! Aamupala - Syö jo suihkussa illalla kelmuun pakatut leivät, niin saat saman tien kädet ja hampaat pestyä. Bussissa - Kun matkustat kertalipulla, ajele kerralla tunti täyteen. Jos muista syistä et voi käyttää tuntia loppuun, myy lippu pysäkillä eteenpäin. Bussiajan voi käyttää myös muuten hyödyksi: lue kirjaa tai sähköposteja kommunikaattorilla, naputtele essee läppäriin, hoida haastattelu kätevästi hands-free -setin turvin tai venyttele kunnolla. Ajelu ei ole istumiseen! Yöaika - Lue tenttimateriaali jo hyvissä ajoin kasetille ja anna alitajuntasi imeä materiaalia öisin. Nauhoitteet saa helposti myytyä eteenpäin jatkossa. Punttisali - Kuntopiiri ei riitä optimoimaan ajankäyttöä, tarvitset enemmän: treenaa piirissä useaa lihasryhmää kerralla, esim. askelkyykky + hauiskääntö, pystysoutu + loitontajaliike, alavatsat + vinopenkkipunnerrus oman vartalon varassa

20 20 Proleko? III/02 perfektionistitesti Uskot ehkä olevasi jo kovakin suorittaja tai sitten vasta heräämässä uuteen oppiin. Joka tapauksessa seuraava testi auttaa määrittämään oman perfektionistikertoimesi. Laske pisteet yhteen ja katso oma profiilisi sivulta 27. [ ] Jos en aseta itselleni kaikista korkeimpia tavoitteita, päädyn toisen luokan kansalaiseksi [ ] Ihmiset pitävät minua todennäköisesti huonompana, jos epäonnistun [ ] Jos en voi tehdä jotain erinomaisesti, ei ole syytä tehdä sitä ollenkaan [ ] Minun tulisi huolestua, jos epäonnistun [ ] Jos vain yritän tarpeeksi, minun tulisi menestyä kaikessa, mihin ryhdyn [ ] Minulle on häpeällistä ilmaista heikkouksiani tai esiintyä typerästi [ ] Minun ei tulisi toistaa sama virhettä uudestaan [ ] Keskinkertainen suoritus on minulle liian heikko [ ] Epäonnistuminen jossain tärkeässä vähentää ihmisarvoani [ ] Jos moitin itseäni unelmieni pettämisestä, pärjään paremmin jatkossa Mestarisuorittajia varten vielä erityiset opiskeluvinkit, optimoi arvosanat JA opintoviikot: Kokeet - Katso vanhat tentit, kaiva esiin tiivistelmät tai vilkuile assarin reppuun ennen tenttiä. Lunttaus on korkeakoulussa helppoa, koska resurssit eivät riitä useampiin valvojiin ja ne vähätkin keskittyvät omaan lueskeluun. Bonuspisteet - Irtopisteet on AINA kerättävä, senhän tietää jokainen. Luennoille saat kaverin laittamaan tarpeellisen merkinnän, henkilökohtaiset kotiläksyt voi massakursseilla kirjoittaa ringin kesken ja palauttaa pienin muutoksin - sanajärjestyksen vaihto ja synonyymien käyttö kätkee kaikki jäljet. Usein harjoitukset ovat samoja kuin edellisenä vuonna, joten ne voi kopioida suoraan vanhemmalta vuosikurssilta Pisteytys: 5 - erittäin paljon samaa mieltä 4 - jossain määrin sama 3 - EOS 2 - jossain määrin eri mieltä 1 - erittäin paljon eri mieltä.

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun 2016 Luento #3 Tiedeyhteisö ja työelämä Kysymyksiä parin viikon takaa Toinen kotimainen kieli https://into.aalto.fi/display/filc/toinen+kotimainen+kieli

Lisätiedot

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi 19.10.2015 1 Agenda Lyhyesti atalentista Miksi LinkedIn Profiilin hionti Kansikuva Otsikko Yhteystiedot Summary Skills Kiinnostuksenkohteet

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Assari 2.0 Kevät 2011. Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille)

Assari 2.0 Kevät 2011. Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille) Assari 2.0 Kevät 2011 Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille) Kevään valmennuksen tavoitteet Assarijoukkue Yksittäisten

Lisätiedot

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx 1(5) Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa Keskisuurilla kaupungeilla tarkoitetaan muistiossa kahta asiaa: niiden väkilukua sekä niiden epävirallista asemaa maakunnan keskuksena. Poikkeus

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella Veikko Huovinen 2 Jotta näkee, tarvitsee haukan siivet ja etäisyyttä! Muuan tietotyöntekijä 3 Saan sata sähköpostia päivässä. Ok, kaikki

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden

Lisätiedot

Tietokone työvälineenä

Tietokone työvälineenä Tietokone työvälineenä Aloitusluento 30.8.2013 Emilia Hjelm Yleistä kurssista Pakollinen Mahtava Työläs Palkitseva Kurssin laajuus 1 opintopiste ei vastaa kurssin todellista laajuutta. NYYH! Mutta TVT-ajokortista

Lisätiedot

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivän esitys RAY-kiertueella Satakunnassa 25.2.2015 Janne Jalava, RAY, seurantapäällikkö, dosentti

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta 4.10.2013 esitys tulee http://teemailtapaivat.wikispaces.com Aika http://www.locksleynet.com/wp-content/uploads/2010/07/24-hour-clock.jpg

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon

Lisätiedot

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI?

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? Aalto University Executive Education Teemu Malmi Professori, AUSB WORKSHOP Alustus: Budjetti ohjaa, kaikki hyvin? Keskustelu pöydissä Yhteenveto Alustus: Miten varmistan,

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Tämän kesän harjoitukset alkoivat joka kesäisellä vakiotreenillä pyöräillen Juvalta Savonlinnaan

Tämän kesän harjoitukset alkoivat joka kesäisellä vakiotreenillä pyöräillen Juvalta Savonlinnaan Moikka! Ihan ensiksi tämä blogiteksti on luonnollista tai pakollista aloittaa selittelyillä.. Vuosihan (tai nyt jo vähän reilu..) siinä vierähti ja en saanut tänne mitään aikaiseksi. Ajanpuute on aina

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Kauppatieteellinen ala Väylä - Erillisvalinta Kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan - Hakijoille, joilla ei

Lisätiedot

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä matematiikassa hankkeen eri vaiheissa Aineistoa on kerätty matematiikan projektityöskentelystä kolmessa

Lisätiedot

TOTEUTUS: RAHOITTAJA: OHJAUSRYHMÄ: LISÄKSI:

TOTEUTUS: RAHOITTAJA: OHJAUSRYHMÄ: LISÄKSI: MIKÄ AMISBAROMETRI? Laajin ammattiin opiskelevista tehty toistettava tiedonkeruu Koko Suomen ja kaikki alat kattava verkkokysely Tulokset kaikkien nähtävillä verkossa amisbarometri.fi #amisbarometri #aitoamis

Lisätiedot

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen.

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. FINLAND: 1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. Pentti, 2-vuotias poika Pentti syntyi seitsemän viikkoa etuajassa ja vietti neljä

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE. Hyvä vastaaja!

KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE. Hyvä vastaaja! KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE Hyvä vastaaja! Opiskelen Therapeia-säätiön ja Helsingin Psykoterapiayhdistyksen yhteistyössä toteuttamassa 4- vuotisessa psykoanalyyttisen paripsykoterapian

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

FYSIIKKA. Henri Sulo

FYSIIKKA. Henri Sulo FYSIIKKA Henri Sulo Stereotypia? MATEMAATIKKO FYYSIKKO Diplomi-insinööri Fyysikko -Vakaa, turvallinen työpaikka -Kykenee kilpailemaan tutkijan paikoista fyysikoiden kanssa, muttei ensisijaisesti -Erityisesti

Lisätiedot

Tärkeää huomioitavaa:

Tärkeää huomioitavaa: Siirtymäohjeistus tuotantotalouden kandidaattivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tuotantotalouden pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Miten kurssit tehdään Eirassa? Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Hankintojen johtaminen

Hankintojen johtaminen Hankintojen johtaminen sähköinen kurssipalaute, syksy 06 Opetus,0 Yleisarvio,8 Opetustapa, Oma panos,8 Osaamistavoitteet,8 Suhteellinen työmäärä,86 OSTO 6 n= C000 Hankintojen johtaminen (060 0608). Yleisarvioni

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Lobbaaminen kirjastotyössä / Ville Vaarne

Lobbaaminen kirjastotyössä / Ville Vaarne Lobbaaminen kirjastotyössä / 11.9.2019 Ville Vaarne Voiko viestinnällä muuttaa ihmisen ajattelua? Eipä oikein, mutta jo olemassa olevia käsityksiä voi vahvistaa. Lopputulos: Kirjastojen puolesta puhuminen

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Maahanmuuttajaopiskelijan ohjaaminen. Mervi Rantanen Turun ammatti-instituutti

Maahanmuuttajaopiskelijan ohjaaminen. Mervi Rantanen Turun ammatti-instituutti Maahanmuuttajaopiskelijan ohjaaminen Mervi Rantanen Turun ammatti-instituutti Kuka on maahanmuuttaja? Milloin lakkaa olemasta maahanmuuttaja? Turun ammatti-instituuttiin tulevat maahanmuuttajaopiskelijat

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot