Laikojen vuosikirja 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Laikojen vuosikirja 2015"

Transkriptio

1

2 Laikojen vuosikirja 2015 Laikaihminen, viimeinkin on vuosikirja saanut muotonsa. Monta on ollut mutkaa matkassa, enemmän tai vähemmän on menty smurffin lain mukaan. Näin ollen kirja ei edelleenkään ole sitä, mitä sen piti olla. Siitä puuttuvat koirien koot ja merkinnät luonteesta. Niiden piti tulla automaattisesti, mutta eipä vain tulleetkaan. Ne on aiemmin poimittu erikseen tekstiin mukaan tallennusvaiheessa. Nyt jälkikäteen poimiminen olisi tarkoittanut kaikkien noin tuhannen näyttelytuloksen avaamista ja kirjaamista uudelleen. Jälleen puuttuu joitakin näyttely- ja koetuloksia, joista jostain syystä ei ole paperit saavuttaneet kirjausta. Osa on havaittu, ja kirjattu tulos ilman kritiikkiä tai koekertomusta, osaa ei ole edes huomattu. Kirja on koottu vakiintuneella kaavalla, eli siten kuin hirvikoetulokset ja näyttelyt on koostettu. Näihin on sitten lisätty muut koetulokset, näyttelyistä niiden tulokset, jotka eivät ole SKL tietokannassa tai ovat ulkomaisella rekisterinumerolla osallistuneet näyttelyyn. Varsinkin näitä ulkomaisessa rekisterissä olevien koirien näyttelytuloksia puuttuu. Kiitän kaikkia osallisia, ja erityiskiitokset lähetän koirien kuvien copyright-oikeutetuille, ainakin Elina Määttä näyttelykuvien osalta, ja kaikki muut, joiden kuvia sivuilla esiintyy. Lukuhetkiä laikatulosten parissa Titi

3 VENÄLÄIS EUROOPPALAINEN LAIKA KOE JA LUONNETESTITULOKSET, NÄYTTELYT, TERVEYSTULOKSET 2015 N ADELLA FI21002/12 s om. TOIVONEN MATTI, RIIHIKOSKI Isä ORIS BELAMIR LV REG2383/06 Emä MÄNNIOJA BIA EST00606/ Kihniö Saara Sampakoski AVO EH, AVK1 Tyypiltään erinomainen, tänään hieman vaisusti esiintyvä. Selkeä sukupuolileima. Vahva narttu. Hyvä pää. Oikeat mittasuhteet. Erinomainen runko ja raajarakenne. Oikea turkin laatu. Erinomaiset liikkeet kauttaaltaan. Esiintymisen vaisuus vaikuttaa palkintosijaan. N ALLY FI52132/14 s om. TOLONEN ASKO, PALTAMO Isä ORIS BELAMIR LV REG2383/06 Emä MÄNNIOJA BIA EST00606/ Kajaani Helena Borisova, Venäjä AVO ERI, AVK1, SA, PN1, SERT, CACIB, ROP Normaali purenta. Pää erittäin tyypillinen ja feminiininen, hyvä rakenne, vahva runko. Syvä rintakehä, vahva ylälinja. Hyvät liikkeet Jyväskylä, Korpilahti Tapio Kakko AVO EH, EVK1 Erinomaiset nartun mittasuhteet. Hyvä kuono osa, mutta hieman turhan loiva otsapenger. Sopivasti kulmautunut edestä ja takaa. Sopiva raajaluusto. Hyvä häntä. Karkea peitinkarva. Olisi edukseen laihemmassa kunnossa. Hieman pysty lantio. Liikkuu hieman takaraajat rungon alla Hyrynsalmi Katrin Lahi Temnikov, Eesti AVO ERI, AVK1 SA, PN1, SERT, ROP Erittäin hyvässä kunnossa, hyvin kehittynyt koira. Hyvä pää ja sen linjat. Riittävästi poskia. Hyvä runko ja häntä. Liikkuu hyvin. U AMMU UHKAN AAPELI FI40784/13 s om., Isä REZVY VETER FI19015/12 Emä PIHKATAPIN TILTU ER37659/ Raahe Mari Lackman AVO ERI, AVK1, SA, PN1, SERT, ROP Keskikokoa kookkaampi, mittasuhteiltaan oikea, vahva uros. Voimakas pää. Hyvä sukupuolileima. Hyvä runko ja raajarakenne, häntä ja karvapeitteen laatu. Hyvä luonne. Väritys mustavalkoinen 8/2. Liikkuu rodunomaisesti, hyvällä askelpituudella Laukaa, päänäyttely Ralf Campbell AVO ERI, AVK1, SA, PU2, VASERT Erinomainen tyyppi. Erittäin hyvät mittasuhteet, keskikokoista isompi. Urosmainen pää, hyvä kaula ja selkälinja. Erittäin hyväasentoinen häntä. Hyvä luusto ja etuosa, hyvät kulmaukset. Tiukat liikkeet. Hyvä karvanlaatu ja väri Muhos Kurt Nilsson, Ruotsi AVO ERI, AVK1, SA, PU1, SERT, ROP Ihastuttava pää ja erinomainen ilme. Kookas uros. Erinomaiset korvat, mittasuhteet, rintakehä ja kulmaukset. Erinomaiset raajat ja käpälät. Hyvät liikkeet. Erinomainen häntä. U AMMU UHKAN ALLU FI40785/13 s om. JUNTTILA RAUNO, ROVANIEMI Isä REZVY VETER FI19015/12 Emä PIHKATAPIN TILTU ER37659/ Laukaa, päänäyttely Ralf Campbell AVO ERI, AVK3, SA Keskikokoista isompi, erittäin hyvätyyppinen uros. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää, kaula ja runko. Suora selkälinja. Hyväasentoinen häntä. Hyvä luusto. Tyydyttävät kulmaukset. Hyvät liikkeet. Hyvä karvanlaatu ja väri Rovaniemi Rodi Hubenthal, Norja AVO ERI, AVK1, SA, PU1, SERT, CACIB, ROP Erittäin hyvä tyyppi. Maskuliininen, erittäin hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula ja etuosa. Lyhyt, hyvä runko, hyvä rungon syvyys. Normaalisti kulmautunut. Hyvä häntä. Aavistuksen kinnerahdas. Riittävä askelpituus. Hyvä turkki. N AMMU UHKAN ASSI FI40788/13 s om. MUUKKONEN JUSSI, PELLO Isä REZVY VETER FI19015/12 Emä PIHKATAPIN TILTU ER37659/ Pello Mari Lackman AVO ERI, AVK1 2 vuotias, keskikokoa kookkaampi. Hyvät pään linjat, nartulle sopivat mittasuhteet rungossa, mutta runko saa vielä kauttaaltaan täyttyä. Hyvät raajat, rodunomaiset kulmaukset. Hyvä häntä ja karvapeite. Mustavalkoinen 8/2. Liikkuu erinomaisella askelpituudella, mutta vielä kapeasti. Lupaavat raamit Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum AVO ERI, AVK4 Erinomainen tyyppi. Feminiininen, hyvin rakentunut. Hyvämuotoinen pää. Leikkaava purenta. Hyvämuotoiset ja hyvinasettuneet korvat. Hyvä rintakehä ja runko. Hyvä luusto. Vahva ylälinja. Liikkuu hyvin. Hyvä turkki.

4 Rovaniemi Rodi Hubenthal, Norja AVO EH, AVK1 Hyvä tyyppi. Hiukan liian pitkä runko. Feminiininen, hyvä pää, hyvä kaula. Rintakehä saisi olla hiukan syvempi ja leveämpi. Hiukan liian pysty lantio, hyvin kulmautunut edestä, riittävät takakulmaukset. Kinnerahdas. Riittävä askelpituus. Melko hyvä turkki. N BETTY ER38732/13 s om. RÄTY HANNA, TÄHTELÄ Isä ORIS BELAMIR LV REG2383/06 Emä MÄNNIOJA BIA EST00606/ Helsinki Harto Stockmari AVO EH, AVK1 Selvä sukupuolileima, oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ja purenta. Hyvä kaula. Hieman suora olkavarsi. Pönäkkä runko, pehmeyttä selässä. Riittävästi kulmautunut takaosa. Karva ei tänään parhaimmillaan. Hyvä käytös. Liikkuu hyvin sivulta, ahtaasti takaa Helsinki Mari Lackman AVO ERI, AVK1 2,5v, mustavalkoinen 7/3. Sangen hyvä pää, hieman kookkaat korvat. Vahva runko, jossa tänään hieman ylipainoa. Vahvat raajat, hieman litteät käpälät. Pystyhkö olkavarsi. Hyvät takakulmaukset. Hyvä häntä. Karvanlaatu ok. Suorat ja tasapainoiset liikkeet. Olisi edukseen tiiviimmässä kunnossa. U GRANITSAN OBRAZTONII ER49448/10 s om. KOIVUNEN PASI, TIKKAKOSKI Isä BARSAS Emä FI MVA PIHKATAPIN GRANITSA ER37661/ Salla Yt. Ahtinen Jarmo Pt. Niemelä Olli LINT AVO3 47 p. Sij. 1/6 Hyväksytty TAIGA 2 A/2 B/2 C/2 D/1 E/0 F/1 G/ H/80 I/0 J/0 Keli/Hyvä Sula Koht Vesi Lämpöt: 10 Ha = 9 Lk = 13 Me = 4 Äa = 4 Py = 0 Eh = 7 Se = 9 Uh = 0 Pl = La = 1 Lih = 0 Haj = 0 Muu = 0 Haku: Nopea Laaja Ääni: Kuuluva Yhtäjak Seuraam: Nopea Pitkä Puustalöytö: Ei mahd Pihtipudas Yt. Paananen Ari HIRV p. Sij.1/1 A/ 8:24 B/12:33 D/1km E/0.9 (0.4)km F/126min G/0km H/218min I/218min J/0min K/39min L/300min M/2km N/3kpl O/2km P/1.4km Q/2 1 0kpl R/2kpl S/72h/min T/0kpl U/3kpl V/17:33 W/0cm X/18:12 Y/2 Z/1 Å/0 L1/2km L2/2.2km H=4 LT=8 LH=10 HTL=8 S=6 P=10 HA=10 HK=10 HTP=9 YH=7 (2/2/3). Kytkettävissä, haun aikana, 150min TA jälkeen, erän jälkeen. Haku: / / / / Löytö: Erän päättyessä: kiinteä haukku Reisjärvi Yt. Hakala Eero HIRV1 80 p. Sij.4/12 A/ 8:07 B/13:26 D/0km E/0.5 (0.4)km F/92min G/0km H/212min I/212min J/0min K/17min L/271min M/6.3km N/6kpl O/6.3km P/0.9km Q/2 3 0kpl R/2kpl S/63h/min T/0kpl U/0kpl V/17:57 W/0cm X/17:57 Y/0 Z/1 Å/0 L1/6.3km L2/2.3km H=6 LT=6 LH=10 HTL=8 S=10 P=10 HA=10 HK=10 HTP=8 YH=4 (2/2/0). Kytkettävissä, haun aikana. Haku: / / / / Löytö: Erän päättyessä: koira kytketään seuraamisesta Laukaa, Vehniä Yt. Hakonen Ilpo HIRV0 8 p. Sij.34/34 C/360min D/3.2km H=4 YH=2 (2) Pihtipudas Yt. Paananen Ari HIRV2 64 p. Sij.9/17 A/ 8:41 B/11:08 D/0km E/1.9 (0.7)km F/78min G/0km H/78min I/78min J/0min K/0min L/203min M/12km N/1kpl O/12km P/0km Q/0 0 0kpl R/0kpl S/51h/min T/1kpl U/2kpl V/14:30 W/10cm X/14:30 Y/2 Z/1+1 Å/0 L1/0km L2/2.2km H=6 LT=10 LH=10 HTL=4 S=10 P=1 HA=3 HK=8 HTP=5 YH=5 (2/3/0). Kytkettävissä, haun aikana, ennen 150min TA. Haku: / / /3 27 1/ Löytö: Erä lopetettu ryhmän päätöksellä Saarijärvi Yt. Ilvonen Jaakko HIRV1 71 p. Sij.5/8 A/ 9:25 B/10:58 D/0.2km E/0.5 (0.3)km F/146min G/0km H/200min I/196min J/4min K/17min L/234min M/1.9km N/3kpl O/1.5km P/0.8km Q/1 1 1kpl R/1kpl S/70h/min T/1kpl U/1kpl V/14:52 W/0cm X/14:52 Y/0 Z/1 Å/0 L1/1.5km L2/2.1km H=6 LT=6 LH=10 HTL=6 S=5 P=9 HA=10 HK=10 HTP=8 YH=4 (2/2/0). Kytkettävissä, haun aikana. Haku: / / / / Löytö: Erän päättyessä: koira palaa seuraamisesta. Erä lopetettu ryhmän päätöksellä. N GRANITSAN TEKUSCHAJA ER11601/14 s om., Isä G MAMAI BCU/RG Emä FI MVA PIHKATAPIN GRANITSA ER37661/ polvilumpioluksaatio 0/0 N GRANITSAN TEMPERAMENTNAJA ER11603/14 s Om. HUOVILA KATI, VAARASLAHTI Isä G MAMAI BCU/RG Emä FI MVA PIHKATAPIN GRANITSA ER37661/ Salla Yt. Ahtinen Jarmo Pt. Perälä Soini LINT AVO0 31 p. Sij. 3/6 Hyväksytty A/3 B/3 C/ D/0 E/ F/0 G/ H/ I/0 J/0 Keli/Kesk Sula Koht Vesi Lämpöt: 10 Ha = 9 Lk = 15 Me = Äa = Py = Eh = 0 Se = 7 Uh = Pl = La = 0 Lih = 0 Haj = Muu = 0 Haku: Nopea Laaja Ääni: Ei voi Ei voi Ei voi Seuraam: Nopea Keskink Puustalöytö: Ei mahd Nivala Jari Fors JUN ERI, JUK1, SA, PN1, SERT, ROP Mustavalkoinen 9/1. Kookas, mittasuhteiltaan oikea. Kaunis pää, hyvät korvat. Riittävä runko. Hyvät raajat, joskin takaraajat voisivat kulmautua paremmin. Tiukka häntä, hyvä turkki. Kevyt, tehokas liike. Oikea luonne.

5 U NOJV 14 NOV 14 GRANITSAN TIHIJ ER11595/14 s om. STYRMAN SEPPO ENSIO, VAARASLAHTI Isä G MAMAI BCU/RG Emä FI MVA PIHKATAPIN GRANITSA ER37661/ Pielavesi Yt. Sahlström Juha Pt. Paananen Timo LINT AVO0 6 p. Sij. 1/1 Hyväksytty (ei lint.) Ilomantsi Marja Talvitie JUN ERI, JUK1 Suuri. Voimakas uroksen pää. Kuono voisi olla kevyempi. Hyvä runko, vielä hieman pehmyt selkä. Hyvät kulmaukset. Osin vielä pentuturkki. Toivottavasti ei enää kasva Siilinjärvi Mari Lackman AVO H 1,5v, kookas, erittäin vahvarakenteinen. Oikeapiirteinen, vahva pää, hyvä kaula. Pehmeyttä selässä. Hieman pitkä lanneosa, pysty olkavarsi. Hyvät takakulmaukset. Hyvä häntä, karvanlaatu. Väritys 5/5. Koira on rotuunsa turhan vahva kauttaaltaan, joka vaikuttaa yleiskuvaan. U GRANITSAN TJOMNIJ ER11598/14 s om., Isä G MAMAI BCU/RG Emä FI MVA PIHKATAPIN GRANITSA ER37661/ Nivala Jari Fors JUN EVA Koira ei suostu tänä päivänä liikkumaan. Ei voida arvostella kaikilta osin. U GRANITSAN TJÖPLIJ ER11596/14 s om. SIIVONEN JANNE, IHODE Isä G MAMAI BCU/RG Emä FI MVA PIHKATAPIN GRANITSA ER37661/ Mynämäki Esa Ruotsalainen NUO ERI, NUK1, SA, PU1, SERT, ROP Keskikokoa hieman kookkaampi. Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen uros. Hieno pää. Hyvä runko ja luusto sekä häntä. Riitävästi kulmautunut. Kevyt, vaivaton liike. Miellyttävä käytös. N HIISI FI21917/14 s om., Isä FI MVA SILTAMIEHEN SHERMY FI55416/10 Emä METSAKUTSU URMANA FI58454/ Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum JUN EH Erittäin hyvä tyyppi. Feminiininen pää ja ilme. Hyvä kaula ja lapa. Pitkähkö selkä. Hyvä luusto. Liikkuu ok. Hieman hento ranne. Mukava narttu, joka ei parhaassa turkissa Kinnula Juha Putkonen NUO ERI, NUK1, SA, PN1, SERT, ROP Koon ylärajalla, mittasuhteiltaan oikea. Hyvä luusto, selvä sukupuolileima. Narttumainen pää, johon toivoisin hieman enemmän vahvuutta. Keskiruskeat silmät, hyvä purenta ja hampaat. Riittävän täyteläinen rintakehä. Oikea karvanlaatu ja hyvä häntä. Tiivis pohjavilla, kesäturkissa. Tasapainoiset kulmaukset, hyvät käpälät. Liikkuu hyvin halutessaan. U JURI FI27898/12 s om. LAAKKONEN SIMO, NIEMINEN Isä METSAKUTSU AMUR FI36653/09 Emä KIVITASKUN WILMA FIN11643/ Laukaa, päänäyttely Ralf Campbell AVO ERI Erinomaisen tyyppinen uros. Keskikokoa isompi. Erittäin hyvät mittasuhteet, urosmainen pää. Hyvä kaula ja runko. Hyvä häntä ja luusto. Vahva etuosa. Tyydyttävät kulmaukset. Vapaat liikkeet. Hyvä karvanlaatu ja väri. N KARO FI35449/13 s om. (HENKILÖLLÄ ON TIETOSUOJA), Isä FIN MVA METTÄKAMUN MOSKU ER18927/05 Emä LADA FI60357/ Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum Erittäin hyvä tyyppi. Hyvät mittasuhteet, kaunismuotoinen pää. Leikkaava purenta. Hiukan vaaleat silmät. Hyvin muodostunut rintakehä ja runko. Hieman lyhyt ja jyrkkä lantio. Hyvä luusto. Liikkuu hyvin. Turkki ok. N KELOPAHKAN AAVA ER56357/13 s om. MALINEN KARI, JULKUJÄRVI Isä FIN MVA METTÄKAMUN MOSKU ER18927/05 Emä KARA ER20338/ Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum JUN EH, JUK2 Erittäin hyvä tyyppi, feminiininen. Pään tarvitsee kasvaa vielä. Oikein mukavat mittasuhteet, hyväpiirteinen feminiininen narttu. Hyvä rintakehä ja runko, hyvä luusto. Liikkuu ok. Hyvä turkki. Kaipaa harjoitusta hampaiden näyttämisessä Ruovesi Esa Ruotsalainen NUO ERI, NUK1, SA, PN1, SERT, ROP Tyypiltään erinomainen narttu, joka lanneosaltaan hivenen pitkä. Oikeailmeinen pää. Hyvä rungon ja luuston vahvuus. Riittävästi kulmautunut. Todella hienot liikkeet. Touhukas esiintyjä. U KELOPAHKAN HALTI FI18447/15 s om. KANNISTO MARKO, KÖNGÄS Isä PIHKATAPIN POMO FI58940/09 Emä SILTAMIEHEN LUCY FI55417/ Pello Yt. Huusko Pekka HIRV0 30 p. Sij.1/1 A/ 8:34 B/13:09 D/7km E/1.8 (1.4)km F/5min G/9km H/7min I/7min J/0min K/1min L/56min M/9km N/3kpl O/9km P/1km Q/0 0 2kpl R/0kpl S/0h/min T/1kpl U/0kpl V/14:05 W/20cm X/14:05 Y/3 Z/1 Å/0 L1/1.4km L2/0km H=4 LT=6 LH=2 HTL=0 S=10 P=3 HA=0 HK=0 HTP=0 YH=2 (2/0/0). Kytkettävissä, haun aikana. Haku: / / / / Löytö: Kaksi lyhyttä uusintahaukkua sitten pitkä karkko.

6 U KELOPAHKAN LOIMU ER56352/13 s om. KIISKILÄ SEPPO, VIEREMÄ Isä FIN MVA METTÄKAMUN MOSKU ER18927/05 Emä KARA ER20338/ Kuopio Perttu Ståhlberg JUN ERI, JUK1, SA, PU1, SERT, VSP Koon ylärajoilla. Hyvä vahvuus. Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Hienoilmeinen, maskuliininen pää. Tasapainoisesti kulmautunut. Erinomainen karvanlaatu. Hieman pilkutusta raajoissa. Hyvä häntä. Käpälät saisivat olla tiiviimmät. Mukava luonne. Liikkuu rodunomaisesti Laukaa, päänäyttely Ralf Campbell NUO EH, NUK2 Hieman suuri nuori uros. Hyvä tyyppi, hyvät pää ja ilme. Hyvä kaula ja selkä. Hyvä hännäntyvi. Hyvä etuosa, hyvä luusto. Tyydyttävät kulmaukset. Hyvät liikkeet. Hyvä karvanlaatu ja väri. U KELOPAHKAN TUISKU ER56354/13 s om. TUIKKA KIMMO, SOTKAMO Isä FIN MVA METTÄKAMUN MOSKU ER18927/05 Emä KARA ER20338/ Salla Yt. Ahtinen Jarmo Pt. Tiihonen Jarmo LINT AVO0 25 p. Sij. 4/6 Hyväksytty A/1 B/1 C/ D/0 E/ F/0 G/ H/ I/0 J/0 Keli/Hyvä Sula Koht Vesi Lämpöt: 10 Ha = 10 Lk = 10 Me = Äa = Py = Eh = 0 Se = 5 Uh = Pl = La = 0 Lih = 0 Haj = Muu = 0 Haku: Nopea Laaja Ääni: Ei voi Ei voi Ei voi Seuraam: Nopea Lyhyt Puustalöytö: Ei mahd Kuopio Perttu Ståhlberg JUN ERI, JUK2, SA, PU2, VASERT Hyvä koko ja vahvuus. Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Oikeailmeinen ja maskuliininen pää. Hyvä kaula ja selkä. Tasapainoisesti kulmautunut. Hieno häntä. Erinomaisessa lihaskunnossa. Oikeanlaatuinen turkki. Hieman pilkutusta raajoissa. Liikkuu vielä löysästi edestä, hyvällä askelpituudella sivusta Laukaa, päänäyttely Ralf Campbell JUN ERI, JUK1, SA, PU1, SERT, ROP, BIS 1 Erittäin hyvä nuori uros. Erinomainen tyyppi. Erittäin hyvä pää ja ilme, hyvät mittasuhteet. Hyvä selkälinja ja raajat. Hyvä luusto. Hyvät kulmaukset. Tiukat liikkeet. Hyvä karvanlaatu ja väri Siilinjärvi Mari Lackman NUO ERI, NUK1, SA, PU1, SERT, ROP 1,5v, mustavalkea 7/3. Erinomainen tyyppi, mittasuhteiltaan oikea. Oikeapiirteinen pää, hyvät korvat. Oikea asentoiset raajat ja upea ryhti. Hyvä häntä. Karvapeite vaihtumassa, laatu ok. Liikkuu kevyesti erinomaisella askelpituudella, Hyvä ryhti. N KELOPAHKAN USVA ER56356/13 s om. KALLINEN OLLI, POLVELA Isä FIN MVA METTÄKAMUN MOSKU ER18927/05 Emä KARA ER20338/ Kuopio Perttu Ståhlberg JUN ERI, JUK1, SA, PN1, SERT, ROP Hyvä koko ja vahvuus. Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää. Tasapainoisesti kulmautunut. Erinomaisessa kunnossa. Oikeanlaatuinen karvapeite. Mukava luonne. Liikkuu tasapainoisesti, vetävällä askeleella. Esiintyy ja esitetään hyvin Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum JUN ERI, JUK1, SA, PN4, VASERT Erinomainen tyyppi. Erittäin hyvät mittasuhteet, hyvä koko. Hyvin kehittynyt ikäisekseen. Erittäin hyvä pää ja ilme. Hyvin kulmautunut, hyvä luusto. Liikku hyvin. Hyvä turkinlaatu. U KELOPAHKAN UTU ER56355/13 s om. KATAJAINEN TUOMO, HÄMEENKYRÖ Isä FIN MVA METTÄKAMUN MOSKU ER18927/05 Emä KARA ER20338/ Laukaa, päänäyttely Ralf Campbell JUN HYL Keskikokoinen nuori uros. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Hyvä selkälinja ja häntä. Hyvä etuosa ja luusto. Hyvät kulmaukset ja liikkeet. Hyvä karvanlaatu ja väri. Liian aggressiivinen. Vihaisen koiran ilmoitus Kihniö Saara Sampakoski JUN ERI, JUK1, SA, PU1, SERT, ROP Erinomaisessa kunnossa esitetty näyttävä junioriuros. Erinomaiset mittasuhteet. Hyvä pää ikäisekseen. Erinomainen runko ikään nähden. Erinomainen raajaluusto ja raajarakenne. Erinomainen turkin laatu ja häntä. Lupaava kokonaisuus Sastamala Riitta Lahtovaara NUO ERI, NUK1, SA, PU1, SERT, ROP Sopivankokoinen, erinomaista tyyppiä oleva, riittävän maskuliininen, mittasuhteiltaan oikea uros. Kaunis pää ja ilme. Hyvät korvat. Riittävä kaula. Erinomainen ylälinja ja häntä. Erinomainen runko. Oikein kulmautunut takaosa. Hieman matalat käpälät. Erinomainen karvapeite, hyvä väri. Pitkät, kevyet liikkeet. Luonne ok. U KIVITASKUN JÄSTI FI24862/13 s om. HAUSKANEN PENTTI, KUHMOINEN Isä VIHUSAUNA OTTO FI61316/10 Emä KIVITASKUN MISKAJA FIN11296/ Parkano Maija Mäkinen NUO ERI, NUK1, SA, PU1, SERT, ROP Selvä sukupuolileima. Hyvät mittasuhteet ja voimakkuus. Hyvä pää ja ilme. Hyvät korvat, silmät, purenta, kaula, säkä ja runko. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvin kiinnittynyt, voimakkaasti kiertyvä häntä. Aavistuksen pitkä lanne urokselle. Hyvä, tuuhea turkki. Liikkuu hyvin. Etuliikkeet voisivat olla hieman vakaammat.

7 Nivala Jari Fors AVO EH, AVK1 Mustavalkoinen 9/1. Keskikokoinen, mittasuhteiltaan oikea. Lähes oikeamuotoinen, hieman pitkähkö pää. Hyvät korvat. Selässä pehmeyttä, muuten hyvä runko. Hyvät raajat. Hieman matalat käpälät. Kevyt liike, joskin takapotku voisi olla tehokkaampi. Hieman tiukka häntä. Hyvä turkki. Luonne oikea, mutta vaatii kehätottumusta. U KIVITASKUN KAMU FI38382/15 s om. HAUSKANEN PENTTI, KUHMOINEN Isä KIVITASKUN RYSKY FI44286/12 Emä METSAKUTSU CHIPA ER40174/ Kangasala Esa Ruotsalainen PEK1, KP, PEN ROP Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen urospentu. Oikea päänmalli. HYvä runko ja luusto ikään nähden. Vähän jyrkkäasentoinen lantio ja takakulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Liikkuu hyvin. U KIVITASKUN RONSKI FI44289/12 s om., Isä KIVITASKUN ROKKA FIN17108/04 Emä VIHUSAUNA KSENJA FI15171/ Kannonkoski Yt. Ryynänen Heikki, MEJÄ AVO 0, ohj. Ilkka Tarvainen A/4 B/7 C/7 D/10 E/3 F/3 Lähtömakauksesta rauhallisesti liikkeelle. Etenee jäljen päällä maa ja ilmavainua käyttäen sopivaa kävelyvauhtia kulmalle, jossa pysähtyy merkkaamaan makauksen. Kulman otti suorakulmaisesti. Ennen toisen osuuden puoltaväliä oikealla oleva ojanpenkka alkaa kiinnostaa ja koira alkaa kaivaa ilmeisesti myyriä ja se aiheutti hukan. Puolivälissä poistuminen vasemmalle tuoreelle hirvenjäljelle toi toisen hukan. Toisen makauksen merkkaa taas pysähtyen ja kulma selviää vaivatta. Kolmannen osuuden puolivälissä määrätietoinen poistuminen vasemmalle hirvenjälkien suuntaan aiheutti kolmannen hukan. Tuomari keskeytti, kokeen jäljellä näköhavainto hirvistä Kannonkoski Yt. Jylhä Pekkala Erika, MEJÄ AVO 0 Ei koepaperia saatavilla Kuopio Perttu Ståhlberg AVO EH, AVK1 Hieman ujosti esiintyvä. Hyvä vahvuus. Hyväilmeinen pää. Hyvä kaula, mutta hieman pehmeä selkä. Rintakehä saisi olla pidempi. Turhan ylös kuroutunut vatsalinja. Hyvä häntä. Liikku rodunomaisesti. Tarvitsee tottumista kehässä käsittelyyn Laukaa, päänäyttely Ralf Campbell AVO EH Hyvätyyppinen uros. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula. Selkälinja voisi olla suorempi. Liian matala häntä/hännäntyvi. Hyvä luusto. Tyydyttävät kulmaukset. Hyvät liikkeet. Hyvä karvanlaatu ja väri. U KIVITASKUN ROPI FI46736/10 s om., Isä PAULASUO RUSKA ER32189/00 Emä KIVITASKUN PALA FIN11645/ Kannonkoski Yt. Muje Kari, MEJÄ AVO 0, ohj. Kalervo Tarvainen Hyvin ohjatusti ja merkaten matkaan. Ropi jäljestää rauhallisesti ilmavainulla, aluksi hyvin jäljellä. 1. osuuden puolivälissä lähtevää koppeloa etsitään tovi, mutta palataan jäljelle, josta kohta sama uusiksi hukkaan. 1. kulman Ropi merkkaa, mutta jatkaa uuden hajun perässä suoraan hukkaan. Palautus ja seuraavat 1 1/2 osuutta erittäin hyvin ensin ilmavainulla jäljen sivulla, ja siksi kulma oikaistaan. Sitten 3. osuutta jäljen päällä yli puolivälin. Sitten Ropi ottaa ilmavainua sivusta, miettii tovin, ja palaa jäljen suuntaan. Siitä mennään yli ja 3. hukkaan. Loppupätkä sorkalle harjoitellen ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia U KIVITASKUN RYSKY FI44286/12 s om. KANANEN TONI, ÄÄNEKOSKI Isä KIVITASKUN ROKKA FIN17108/04 Emä VIHUSAUNA KSENJA FI15171/ Keuruu Tanya Ahlman Stockmari AVO H Yleisvaikutelmaltaan hieman ilmava uros. Kookas. Hyvä kalloosa, kuono osa voisi olla täyteläisempi silmien alta. Riittävästi kulmautunut edestä, toivoisin vahvemman polvikulmauksen. Liikkuu häntä ylhäällä kehässä, oikealla askelpituudella, mutta tottumaton käsittelyyn. Niukassa karvassa, mutta laatu oikea. U KIVITASKUN SISU FI55083/13 s om. VÄLIAHO TERO, TUURI Isä KIVITASKUN ROKKA FIN17108/04 Emä VIHUSAUNA KSENJA FI15171/ Laukaa, päänäyttely Ralf Campbell NUO EH, NUK3 Hieman suuri nuori uros. Hyvät mittasuhteet päässä, urosmainen ilme. Hyvä kaula. Hieman matala hännäntyvi. Hyvä luusto, hyvät kulmaukset. Hyvät liikkeet. Hyvä karvanlaatu ja väri Alavus Saara Sampakoski NUO EH, NUK1 Erinomainen tyyppi. Kevyt ja kesken kehityksen. Selkeä sukupuolileima.hyvä pää ja ilme. Rintakehä saa täyttyä. Oikea raajaluusto. Kyynärpäät ajoittain rungon alla. Erinomainen turkin laatu, häntä ja liike. Tarvitsee massaa ja aikaa.

8 N KIVITASKUN TAIKA FI55082/13 s om., Isä KIVITASKUN ROKKA FIN17108/04 Emä VIHUSAUNA KSENJA FI15171/ Haapajärvi Reino Korpela JUN ERI, JUK1 Musta valkoisin merkein. Keskikokoinen. Hyvät rungon mittasuhteet.kaunisilmeinen pää, tummat silmät, hyvät korvat. Kokoon sopiva runko, riittävä raajaluusto. Normaalit kulmaukset. Hyvälaatuinen karvapeite. Lähes oikea hännän asento. Liikkuu kevyesti. Esiintyy tänään hieman pidättyvästi. N KIVITASKUN WILMA FIN11643/06 s om. TARVAINEN KALERVO, KANNONKOSKI Isä KIVITASKUN ROKKA FIN17108/04 Emä KIVITASKUN MITJA FIN48505/ Kannonkoski Yt. Muje Kari, MEJÄ AVO 1, 49p, ohj. Anne Hautaluoma MEJÄ MESTARI 2015 A/6 B/11 C/10 D/14 E/3 F/5 Hyvin ohjatusti ja merkaten matkaan. Wilma jäljestää sopivaa vauhtia enimmäkseen maavainulla. 1. osuudella kolme pientä mutkaa sivulle, jonne tuuli painaa hajua. Näistä 1:llä Wilma rypee riistajäljellä ja tästä lähdöllä ohjaaja kehottaa; Wilma tietää jo minne mennä. 1. kulma erittäin tarkasti ja huolellisesti merkaten. 2. ja 3. osuuden Wilma pysyy tarkoin jälkiuralla. 2. kulman se ensin oikaisee hieman, mutta käy merkkaamassa makuun. Kaadolle suoraan ja Wilma jää tutkimaan sitä. Erittäin vakuuttava jäljestys! Kannonkoski Yt.Jylhä Pekkala Erika, MEJÄ AVO 3, 24p Ei koepaperia saatavilla. N KIVITASKUN ZINAIDA FI24864/13 s om. VAHTERI SIRKKU, HEINOLA KK Isä VIHUSAUNA OTTO FI61316/10 Emä KIVITASKUN MISKAJA FIN11296/ Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum AVO EH Erittäin hyvä tyyppi. Saisi olla hiukan enemmän luustoa ja lihaksia. Hyvä pää ja ilme. Leikkaava purenta. Hyvin kulmautunut. Hiukan jyrkkä lantio. Liikkuu hyvin. Turkki ok. N METSAKUTSU URMANA FI58454/11 s om. HERRANIEMI JUHANI, SODANKYLÄ Isä UFO LAYMY LV17366/07 Emä METSAKUTSU KERRY EST01529/ Salla Yt. Ahtinen Jarmo Pt. Hartikainen Kari LINT AVO0 24 p. Sij. 5/6 Hyväksytty A/4 B/4 C/ D/0 E/ F/ G/ H/ I/1 J/0 Keli/Hyvä Sula Koht Kost Lämpöt: 10 Ha = 4 Lk = 15 Me = Äa = Py = Eh = 0 Se = 5 Uh = Pl = 0 La = 0 Lih = 0 Haj = Muu = 0 Haku: Hidas Keskink Ääni: Ei voi Ei voi Ei voi Seuraam: Keskink Keskink Puustalöytö: Ei puus Pello Yt. Huusko Pekka HIRV p. Sij.1/1 A/ 8:03 B/ 8:52 D/1km E/1.5 (0.7)km F/9min G/0km H/161min I/161min J/0min K/35min L/300min M/2km N/3kpl O/2km P/0.7km Q/2 1 0kpl R/2kpl S/82h/min T/0kpl U/5kpl V/13:52 W/1cm X/13:55 Y/3 Z/1+2 Å/0 L1/2km L2/2.1km H=7 LT=10 LH=10 HTL=8 S=6 P=10 HA=8 HK=8 HTP=8 YH=7 (2/2/3). Kytkettävissä, haun aikana, ennen 150min TA, 150min TA jälkeen, erän jälkeen. Haku: / Löytö: Erän päättyessä: kiinteä haukku Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum AVO ERI, AVK2, SA Erinomainen tyyppi, erittäin hyvät mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaula, rintakehä ja runko. Hyvä luusto. Liikkuu hyvin. Hyvä turkki polvilumpioluksaatio 0/ lonkkanivel C/B kyynärnivel 0/0 N MISHKA ER54858/14 s om. HILTUNEN HEIKKI, MARTINKYLÄ Isä GRANITSAN OBIKNOVENNII ER49452/10 Emä METSAKUTSU UMY FI61270/ Elimäki Paavo Mattila PEK1, KP, PEN VSP Erittäin hyvin rakentunut pentu. Kaunisilmeinen pää. Erittäin hyvä runko ja hyväasentoiset raajat. Erittäin hyvä turkki ja häntä. Liikkuu ja esiintyy hyvin. U MOSSE FI35447/13 s om., Isä FIN MVA METTÄKAMUN MOSKU ER18927/05 Emä LADA FI60357/ Virolahti Esa Ruotsalainen NUO EH, NUK1 Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen. Oikea päänmalli. Hyvä rungon vahvuus, mutta turhan pehmeä selkä. Vähän jyrkkäasentoinen lantio. Hyvä häntä. Sopiva raajaluusto ja kulmaukset. Saisi olla aavistuksen itsevarmempi. Liikkuu muuten hyvin, mutta takapotku saisi olla saattavampi.

9 N NELLA FI38463/12 s om., Isä VIHUSAUNA OTTO FI61316/10 Emä NORA ER29375/ Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum AVO ERI, AVK3 Erinomainen tyyppi. Kaunis profiili. Hyvä pää ja ilme. Erittäin hyvät mittasuhteet. Hyvin muotoutunut pää. Leikkaava purenta. Hyvä luusto. Painoa ei saa tulla lisää. Voisi liikkua reippaammin. Hyvä turkki. N FI MVA PIHKATAPIN GRANITSA ER37661/06 s om. HUOVILA KATI, VAARASLAHTI Isä PELLA SF16715/94 Emä FIN MVA KELOPOJAN NOORA FIN41686/ Ilomantsi Marja Talvitie KäY ERI, KäK1, SA, PN1, SERT, ROP, FI MVA Erinomainen tyyppi. Tyypillinen pää. Hyvä raajat ja runko. Hieman pitkä lanneosa. Karva voisi olla karheampi. Liikkuu hyvin. U PIHKATAPIN POMO FI58940/09 s om. (HENKILÖLLÄ ON TIETOSUOJA), Isä KIVITASKUN JEHU ER14574/02 Emä PIHKATAPIN HIPPU ER37658/ Laukaa, päänäyttely Ralf Campbell AVO H Hieman liian suuri ja hieman liian raskas. Hyväntyyppinen uros, urosmainen pää ja ilme. Hyvä kaula. Selkälinja saisi olla suorempi. Hyvä hännäntyvi. Voimakas luusto. Tyydyttävät kulmaukset. Hyvät liikkeet. Hyvä karvanlaatu ja väri. N PIHKATAPIN SANNI FI40120/13 s om. HAATAJA VESA, HAUTAJÄRVI Isä FI MVA MISKA FI60832/09 Emä FI MVA SILTAMIEHEN SALLI FI55418/ ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia polvilumpioluksaatio med 1/ lonkkanivel A/A kyynärnivel 0/0 N PIHKATAPIN SHAKIRA FI40117/13 s om. MANNINEN PEKKA, KOPPELOHARJU Isä FI MVA MISKA FI60832/09 Emä FI MVA SILTAMIEHEN SALLI FI55418/ Kajaani Helena Borisova, Venäjä NUO ERI, NUK1, SA, PN2, VASERT, VARACA Normaali purenta. Hyvä pää ja korvien asento, hyvä ilme. Hyvä rintakehä, mutta aavistuksen pitkä lanne. Hyvin aktiiviset likkeet, mutta hiukan kapeat Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum NUO ERI, NUK1, SA, PN2, SERT Erinomainen tyyppi. Feminiininen pää ja ilme. Leikkaava purenta. Hyvä kaula, hyvin muotoutunut rintakehä ja runko. Hyvä luusto. Vahva ylälinja. Hyvä lihaksisto. Liikkuu hyvin. Hyvä turkki Iisalmi Riitta Lahtovaara AVO ERI, AVK1, SA, PN1, SERT, CACB, ROP Sopivankokoinen. Erinomainen tyyppi, feminiininen, mittasuhteiltaan oikea narttu. Kaunis pää, ilme ja hyvät korvat. Riittävä kaula, erinomainen ylälinja ja häntä. Erinomainen runko. Riittävät kulmaukset edessä, takana niukat. Kevyet, tehokkaat liikkeet. Luonne ok. N PIHKATAPIN TILTU ER37659/06 s Om. MUUKKONEN ERKKI & MUUKKONEN JUSSI, PELLO Isä: PELLA SF16715/94 Emä: FIN MVA KELOPOJAN NOORA FIN41686/ Salla Yt. Ahtinen Jarmo Pt. Perälä Pirjo LINT VOI0 20 p. Sij. 2/2 Hyväksytty A/1 B/1 C/ D/0 E/ F/0 G/ H/ I/0 J/0 Keli/Kesk Sula Koht Vesi Lämpöt: 10 Ha = 4 Lk = 10 Me = Äa = Py = Eh = 0 Se = 6 Uh = Pl = La = 0 Lih = 0 Haj = Muu = 0 Haku: Hidas Keskink Ääni: Ei voi Ei voi Ei voi Seuraam: Keskink Keskink Puustalöytö: Ei mahd N PIHKATAPIN TINKA FI40122/13 s om. HÖGNÄS BJÖRN, MOLPE Isä FI MVA MISKA FI60832/09 Emä FI MVA SILTAMIEHEN SALLI FI55418/ Seinäjoki Maija Sylgren NUO ERI, NUK1 SA, PN1, SERT, ROP 1,5 vuotias, hyvät rungon mittasuhteet. Selvä sukupuolileima. Hyvä päänmalli, joskin silmät voisivat olla tummemmat. Oikea purenta. Hieman haja asentoiset korvat. Toivoisin pidemmän rintakehän, hieman lyhyt rintalasta. Alalinja kuroutuu, Hyvä luusto ja käpälät. Olkavarsi voisi olla viistompi. Hieman jyrkkä lantio. Hieman alaskiinnittynyt häntä. Sujuva sivulike. Hyvä karvanlaatu. Rauhallinen käytös Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum NUO ERI, NUK2 Erinomainen tyyppi. Hyvin rakentunut ja tasapainoinen. Kaunis pää ja ilme. Hyvin kulmautunut. Hyvämuotoinen rintakehä ja runko. Hyvä luusto. Vahva ylälinja. Liikkuu kauniilla askeleella. Hyvä karvanlaatu. Kaipaa lisää kehäharjoitusta näyttääkseen korkealaatuisuutensa Alavus Saara Sampakoski AVO ERI, AVK1, SA, PN1, SERT, ROP Erinomainen tyyppi. Selkeä sukupuolileima. Erinomaiset mittasuhteet. Erinomainen pää ja ilme. Hyvä rintakehä. Oikea asentoiset, hyvin kulmautuneet raajat. Erinomainen turkin laatu, häntä, liikkeet.

10 Kurikka Sakari Poti AVO EH, AVK1 Keskikokoinen, mittasuhteiltaan oikea. Hieman kevyt, oikealinjainen pää. Erinomainen runko ja raajarakenne. Hyvä turkki ja häntä. Hyvä liike.rauhallinen, miellyttävä luonne Isokyrö.2015 Matti Palojärvi JUN ERI, JUK1, SA, PN1, SERT, ROP Mittasuhteiltaan oikea. Mustavalkoinen. Hieman pitkänomainen pää, hyvät korvat. Erinomainen runko ja raajat. Hyvät kulmaukset ja käpälät. Karvapeite ja häntä hyvät. Joustava liike. Miellyttävä luonne. U ROKI ER54857/14 s om. HILTUNEN MIRVA, MARTINKYLÄ Isä GRANITSAN OBIKNOVENNII ER49452/10 Emä METSAKUTSU UMY FI61270/ Elimäki Paavo Mattila PEK1, KP, PEN ROP Kaunis pentu. Hyvänmalinen pää, erittäin hyvä runko. Hyvä ylälinja ja raajat. Kulmauksia voisi olla aavistuksen enemmän. Erittäin lupaava turkki. Hyvä häntä ja liikkeet. Miellyttävä käytös. U SAMAANI FI21921/14 s om. TOIVANEN KATI, ROVANIEMI Isä FI MVA SILTAMIEHEN SHERMY FI55416/10 Emä METSAKUTSU URMANA FI58454/ Laukaa, päänäyttely Ralf Campbell JUN EVA Hieman aggressiivinen, väistää. N SEITA FI21920/14 s om. KATTAINEN OLLI, VAAJASALMI Isä FI MVA SILTAMIEHEN SHERMY FI55416/10 Emä METSAKUTSU URMANA FI58454/ Salla Yt. Ahtinen Jarmo Pt. Viitala Teijo LINT AVO0 21 p. Sij. 6/6 Hyväksytty A/1 B/1 C/ D/0 E/ F/ G/ H/ I/0 J/0 Keli/Hyvä Sula Koht Vesi Lämpöt: 10 Ha = 5 Lk = 10 Me = Äa = Py = Eh = 0 Se = 6 Uh = Pl = La = 0 Lih = 0 Haj = Muu = 0 Haku: Keskink Keskink Ääni: Ei voi Ei voi Ei voi Seuraam: Keskink Keskink Puustalöytö: Ei mahd Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum JUN EH Erittäin hyvä tyyppi. Runko saa vielä kehittyä. Tarvitsee aikaa kasvattaakseen hyvin muotoutuneen pään. Leikkaava purenta. Hyvämuotoiset korvat. Hyvä luusto. Hieman hento ranne. Liikkuu hyvin. Ei täydessä turkissa. U FI KVA SILTAMIEHEN FREDRIKSSON FI53559/09 s om. PATOVISTI JANI, KYYJÄRVI Isä METSAKUTSU RONNY EST02337/06 Emä EUV 06 PIHKATAPIN PIKKU MYY ER42076/ Kyyjärvi Yt. Ilvonen Marja Helena HIRV1 81 p. Sij.12/25 A/ 8:50 B/10:49 D/0km E/21.8 (7.8)km F/116min G/0km H/269min I/261min J/8min K/68min L/300min M/3.3km N/5kpl O/2.8km P/0.8km Q/2 2 1kpl R/4kpl S/73h/min T/0kpl U/0kpl V/15:49 W/1cm X/ 0:00 Y/0 Z/1+1 Å/0 L1/2.8km L2/1km H=8 LT=9 LH=10 HTL=10 S=7 P=10 HA=10 HK=5 HTP=9 YH=1 (0/0/1). Ei kytkettävissä. Löytö: Erän päättyessä: kiinteä haukku Laukaa, päänäyttely Ralf Campbell KäY EVA Väistää, ei voida arvostella. N EEJV 08 EEV 08 C.I.E EEV 14 SILTAMIEHEN HATTIVATTI FIN24397/07 s om. SALORANTA SUSANNA, PUKKILA Isä METSÄKYLÄN AZZO ER18051/98 Emä EUV 06 PIHKATAPIN PIKKU MYY ER42076/ Outokumpu Mari Lackman VET ERI, VEK1, SA, PN1, VET ROP, ROP 8v. Kookas, tyypiltään ja mittasuhteiltaan oikea. Oikeapiirteinen, kevyt pää. Hyvä runko ja raajat. Selästään hieman pehmeä. Erinomainen karvapeitteen laatu ja häntä. Liikkuu kevyesti. Hieman litteät käpälät. Toivomme pitkää ikää ja hyviä käyttövuosia! Elimäki Paavo Mattila VET EH, VEK1 Hyvin rakentunut narttu. Hyvä pää. Sopivan vahva runko, selkä saisi ola jäntevämpi. Hieman kevyt luusto. Turkki ei aivan parhaimmillaan. Saisi olla liikkeessä ryhdikkäämpi ja liikkeet tehokkaammat. Miellyttävä käytös. N SILTAMIEHEN KIELO FI20107/14 s om. BROMAN TITI, SKINNARBY Isä MUHA RANNA UKKO FI34684/09 Emä EE MVA C.I.B HeW 15 MV 14 V 15 V 08 FI MVA VV 15 SILTAMIEHEN VILIJONKKA FIN24396/ Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum JUN EH, JUK3 Erittäin hyvä tyyppi. Narttu, jossa paljon potentiaalia, mutta joka kaipaa lisää kehäharjoitusta. Hyvin rakentunut. Feminiininen pää, hyvä ilme. Leikkaava purenta. Hyvämuotoinen rintakehä. Hyvä luusto. Liikkuu kauniilla askeleella ja lennokkaasti niin halutessaan Hirvensalmi Mari Lackman JUN ERI, JUK1, SA, PN2, SERT n. 14kk. Mustavalkea 9/1. Erinomaisen tyyppinen, oikea mittasuhteiltaan. Hyvä pään profiili. Erinomaiset mittasuhteet rungossa. Hyvät raajat ja käpälät. Eturinta saa vielä voimistua. Hyvä häntä ja karvanlaatu. Hyvä luonne. Liikkeet vielä vallattomat.

11 U SILTAMIEHEN PUNAINEN PARONI FI45968/12 s om. TISSARI TOMI, JYVÄSKYLÄ Isä VILIVALLA TURGAI ER52665/09 Emä EE MVA C.I.B HeW 15 MV 14 V 15 V 08 FI MVA VV 15 SILTAMIEHEN VILIJONKKA FIN24396/ Laukaa, päänäyttely Ralf Campbell AVO HYL Liian aggressiivinen. Ei antanut tuomarin käsitellä. Vihaisen koiran ilmoitus. N SILTAMIEHEN TUUTIKKI FI53555/09 s om. BROMAN TITI, SKINNARBY Isä METSAKUTSU RONNY EST02337/06 Emä EUV 06 PIHKATAPIN PIKKU MYY ER42076/ Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum AVO ERI, AVK1, SA, PN3 Erinomainen tyyppi. Erittäin hyvät mittasuhteet. Hyvä pää ja lme. Leikkaava purenta. Hyvä kaula, hyvinmuotoutunut rintakehä. Hyvä runko. Vahva ylälinja. Hyvä hännänasento. Liikkuu hyvin. Hyvä turkki. N EE MVA C.I.B HeW 15 MV 14 V 15 V 08 FI MVA VV 15 SILTAMIEHEN VILIJONKKA FIN24396/07 s om. BROMAN TITI & PETER, SKINNARBY Isä METSÄKYLÄN AZZO ER18051/98 Emä EUV 06 PIHKATAPIN PIKKU MYY ER42076/ Kuopio Perttu Ståhlberg VAL ERI, VAK1, SA, PN2 Hyvä vahvuus. Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Hieman jo kuivunut pää. Kookkaat, turhan alas kiinnittyneet korvat. Hyvä kaula, selkä ja häntä. Oikea karvanlaatu. Hieman painuneet ranteet. Tasapainoisesti kulmautunut. Mukava luonne. Liikkuu tasapainoisesti, vetävällä askeleella Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum VAL ERI, VAK1, SA, PN1, VSP Erinomainen tyyppi. Hyvät mittasuhteet, hyvin rakentunut. Kaunis pää ja ilme. Hyvinmuotoutunut rintakehä ja runko. Vahva luusto, vahva ylälinja. Kaunis hännänasento. Liikkuu hyvin. Hyvä turkki Hirvensalmi Mari Lackman VAL ERI, VAK1, SA, PN1, ROP, RYP3 8v. Erinomaisen tyyppinen, mittasuhteiltaan oikea, tasapainoisesti liikkuva valio, jolla hyvät pään linjat. Aavistuksen kookkaat korvat. Erinomainen runko, raajarakenne ja kulmaukset. Hyvä häntä ja karvanlaatu. Iloinen esiintyjä Helsinki Harto Stockmari VAL ERI, VAK1, SA, PN1, CACIB, ROP, HEW 15 Oikea sukupuolileima ja mittasuhteet. Oikeanmuotoinen ja ilmeinen pää, hyvä purenta. Hyvä kaula, tilava runko. Rodunomaisesti kulmautunut. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu joustavasti ja ryhdikkäästi. Hyvä käytös Helsinki Mari Lackman VET ERI, VEK1, SA, PN1, VET ROP, ROP, V 15, VV 15 Vajaa 9v. Tyypiltään erinomainen narttu, jolla oikeapiirteinen, kevyehkö pää. Hyvät korvat. Erinomainen runko ja raajarakenne. Hyvä häntä. Väritys musta valko 8/2. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu kevyesti ja hienoisesta ylipainosta huolimatta upeasti. U STAALO FI21918/14 s om. YLIHELJO SEPPO, NOKIA Isä FI MVA SILTAMIEHEN SHERMY FI55416/10 Emä METSAKUTSU URMANA FI58454/ Laukaa, päänäyttely Ralf Campbell JUN EH, JUK2 Keskikokoinen uros. Hyväntyyppinen. Hyvä pää, mutta silmät hieman pyöreät. Hyvä kaula. Hieman heikko selkälinja, liian matala hännäntyvi. Hyvä luusto. Tyydyttävät kulmaukset. Hyvät liikkeet. Hyvä karvanlaatu ja väri. N TAIGA ER31681/12 s om. TIRRI HEIKKI, VEIKKOLA Emä LADA FI60357/ Kauhajoki Yt. Sivula Matti HIRV0 11 p. Sij.1/1 C/225min D/0.5km H=6 YH=2 (2) lonkkanivel A/A kyynärnivel 0/0 U TOMMI FI46012/12 s om. KONTTANIEMI JORMA, OIKARAINEN Isä BOY DZEURM LV20130/09 Emä METSAKUTSU MERCA EST01964/ Tervola Jari Fors AVO EH, AVK1 Mustavalkoinen 9/1, hieman keskikokoa pienempi. Mittasuhteiltaan oikea, lähes oikeanmuotoinen pää. Riittävä kaula. Hyvä selkä. Runko hieman tuhdissa kunnossa. Hyvät raajat. Hieman lyhyt, vaatimaton häntä. Hyvä turkki. Kevyt liike. Vilkas luonne. N VALGEKIHV VELLI EST02977/09 s om., Isä VALDAY BCU Emä VALGEKIHV VESTA EST 01827/ Kotka KV Jussi Liimatainen AVO EH AVK1 Pienehkö, vankka narttu. Hieman kapea kuono osa. Otsapenger saisi olla selvempi. Hyvä kaula. Erinomainen etuosa. Erittäin syvä runko ja hieman matalat raajat. Hyvä luusto, riittävät takakulmaukset. Erittäin hyvät sivuliikkeet, turhan ahtaat takaa.

12 U VILIVALLA REI ER48743/09 s om. HÄNNINEN HENRY, PALOKKA Isä ALDAN ALBE LV9965/04 Emä CAUNA BELLA LV9680/ Laukaa, päänäyttely Ralf Campbell AVO ERI, AVK4 Erinomainen tyyppi, erittäin hyvät mittasuhteet. Urosmainen pää ja kaula. Hyvä selkälinja. Hyvä hännäntyvi ja häntä. Erittäin hyvä luusto. Tyydyttävät kulmaukset. Hyvä etuosa. Hyvät liikkeet. Hyvä karvanlaatu ja väri. KASVATTAJARYHMÄT: KENNEL KELOPAHKAN Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum KASV1, KP, ROP KASVATTAJA, BIS 2 KASV (41, 45, 79,80) Neljä kaunista, korkealaatuista koiraa. Eri sukupuolia. Samat mittasuhteet, ilmeet ja rungon mallit. Korkealaatuinen ryhmä. JÄLKELÄISRYHMÄT: N KARA ER20338/12 s om. TUIKKA JUKKA, SOTKAMO Isä Emä Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum JÄLK1, KP, ROP JÄLKELÄISRYHMÄ, BIS 3 JÄLK (79,80,45,41). Korkealaatuinen ryhmä, jossa emä on siirtänyt laadukkuutensa jälkeläisilleen. Eri sukupuolia, yhtenäiset mittasuhteet, ilmeet ja liikkeet. Erittäin nätti ryhmä.

13 ITÄSIPERIANLAIKA KOE JA LUONNETESTITULOKSET, NÄYTTELYT, TERVEYSTULOKSET 2015 U AHMARAKAN ILJA FI16965/11 s om., Isä FI KVA FI MVA KATAJATÖYRÄN ARECIUS FIN10346/06 Emä AHMARAKAN RAPI FIN19869/ Simo Yt. Rytilahti Juha HIRV1 84 p. Sij.1/1 A/ 9:31 B/ 9:54 D/0km E/2.8 (1.8)km F/126min G/0km H/217min I/206min J/11min K/53min L/300min M/3.5km N/3kpl O/3.4km P/0.5km Q/2 0 0kpl R/3kpl S/75h/min T/1kpl U/0kpl V/14:54 W/25cm X/14:56 Y/2 Z/1+1 Å/1 L1/0.9km L2/2.3km H=8 LT=10 LH=10 HTL=10 S=8 P=8 HA=10 HK=10 HTP=8 YH=2 (1/1/0). Ei kytkettävissä. Löytö: Erän päättyessä: koira palaa seuraamisesta. Poroaita häiritsi viimeisen karkon seuraamista Pello Mari Lackman AVO ERI, AVK3, SA, PU4 4 vuotias, valkoinen vähäisin riistanvärisin merkein. Hyvä uroksen pää, riittävä pigmentti, hyvät korvat. Erinomainen runko ja vahvat raajat, joissa niukat, mutta tasapainoiset kulmaukset. Avoinkaarinen häntä, erinomainen karvapeitteen laatu. Liikkuu yhdensuuntaisesti, mutta askel voisi olla ulottuvampikin. U FI KVA AHMARAKAN MAXI FI16963/11 s om. HAUTAMÄKI MIKKO, PELKOSENNIEMI Isä FI KVA FI MVA KATAJATÖYRÄN ARECIUS FIN10346/06 Emä AHMARAKAN RAPI FIN19869/ Pelkosenniemi Yt. Merinen Anssi HIRV1 78 p. Sij.3/12 A/ 7:36 B/11:25 D/2.5km E/2.2 (0.6)km F/165min G/0km H/229min I/229min J/0min K/64min L/261min M/2.6km N/2kpl O/2.6km P/0.6km Q/1 0 0kpl R/2kpl S/73h/min T/1kpl U/0kpl V/15:30 W/0cm X/15:30 Y/2 Z/1 Å/0 L1/0.6km L2/3km H=7 LT=9 LH=10 HTL=8 S=7 P=6 HA=10 HK=10 HTP=9 YH=4 (2/2/0). Kytkettävissä, haun aikana. Haku: Löytö: Erän päättyessä: muu tilanne. Veteenmenohalu todettu. Toiselta karkosta ei koira saanut uusintahaukkua Kemijärvi Yt. Kauppila Hannu HIRV1 91 p. Sij.2/14 A/ 7:25 B/10:28 D/2.6km E/15 (10)km F/124min G/0km H/257min I/257min J/0min K/33min L/300min M/3.5km N/4kpl O/3.5km P/1km Q/1 1 1kpl R/3kpl S/70h/min T/0kpl U/1kpl V/15:28 W/0cm X/16:00 Y/1 Z/1+1 Å/0 L1/3.5km L2/2.5km H=9 LT=9 LH=10 HTL=10 S=8 P=9 HA=10 HK=10 HTP=7 YH=8 (2/4/2). Kytkettävissä, haun aikana, 150min TA jälkeen, erän jälkeen. Haku: / / / Löytö: Erän päättyessä: kiinteä haukku. Veteenmenohalu todettu. U FI KVA AHMARAKAN OTTO FI13158/10 s om., Isä AHMARAKAN JURI FIN19863/03 Emä MAYA FIN17062/ Rovaniemi Yt. Kauppila Hannu HIRV p. Sij.1/5 A/ 7:03 B/ 7:29 D/0km E/2.1 (0.9)km F/92min G/0km H/123min I/123min J/0min K/31min L/221min M/7.8km N/2kpl O/7.8km P/0.4km Q/1 0 0kpl R/1kpl S/49h/min T/1kpl U/1kpl V/11:10 W/0cm X/11:10 Y/2 Z/1 Å/1 L1/0.4km L2/2.5km H=8 LT=10 LH=10 HTL=6 S=10 P=6 HA=6 HK=9 HTP=4 YH=6 (2/4/0). Kytkettävissä, haun aikana, ennen 150min TA. Haku: Löytö: Erän päättyessä: koira palaa seuraamisesta. Erä lopetettu ryhmän päätöksellä. N AHMARAKAN RAPI FIN19869/03 s om., Isä KAAMASNUORAN VALKKO SF10094/92 Emä LENTÄJÄNPOJAN HELMI FIN43054/ Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum VET EH 12v. Erittäin hyvä tyyppi. Ikäisekseen hyvässä kunnossa. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Saksipurenta. Hyvä ilme. Hyvinmuotoutunut rintakehä ja runko. Hiukan jyrkkä lantio. Hyvä luusto. Liikkuu hyvin ikäisekseen. Alkava karvanlähtö. N AKKA FI20466/12 s om. MÄKÄRÄINEN MARTTI, RISTIJÄRVI Isä FI KVA TUISKUKIVALON NUKA FIN14997/07 Emä FI KVA AHMARAKAN VERA FIN19865/ lonkkanivel B/B

14 N FI MVA AMAKAN AFINA FI57220/11 s om., Isä FI KVA RIITUN JAMI FIN37910/08 Emä KATAJATÖYRÄN TIPSU FI12496/ Laukaa, päänäyttely Eivind Mjaerum VAL ERI, VAK1, SA, PN1, ROP, BIS3 Erinomainen tyyppi. Hyvinrakentunut valio. Hyvät mittasuhteet. Feminiininen ja vahva. Hyvä pää ja ilme. Saksipurenta. Hyvinasettuneet korvat. Hyvä kaula, rintakehä ja runko. Hyvä lusto. Vahva ylälinja. Hyvä hännänasento. Liikkuu hyvin, hyvä turkki. U ASLAK FI17416/12 s om., Isä FI KVA FI MVA NINO FIN44199/08 Emä SOIDINAHON TELLERVO ER35841/ Jyväskylä, Korpilahti Tapio Kakko AVO HYL Noin keskikokoinen uros, jonka raajaluusto saisi olla vankempaa. Kevytpiirteinen pää, hieman pyöreä kallo. Saisi kulmautua reilummin edestä ja takaa. Hyvä karvanlaatu ja häntä. Liikkuu korkealla etuaskeleella, riittävällä takapotkulla. Murisee kehässä tuomarille, mikä määrää palkintosijan. U ATLAS FI13602/11 s om., Isä FI KVA PAPINPURON RETU FI14088/09 Emä FI KVA FI MVA KATAJATÖYRÄN METTE FIN55868/ Tervola Jari Fors AVO EH, AVK2 Vaalea kellanruskea valkoisin merkein. Hieman keskikokoa kookkaampi. Hyvä pää ja korvat, samoin kaula ja selkä. Kevyt runko, jossa vatsaviiva nousee jyrkästi. Oikea asentoiset raajat, joissa kulmaukset saisivat olla selvemmät. Hieman korkea asentoinen häntä. Turkki ei parhaimmillaan. Normaali liike. Luonne oikea Muhos Kurt Nilsson, Ruotsi AVO ERI, AVK1, SA, PU1, SERT, ROP Maskulininen, voimakas, kookas uros. Vahva pää, hyvä kallo osa. Hyvät mittasuhteet ja rintakehä. Hyvät kulmaukset. Erittäin hyvät liikkeet. Ei parhaassa turkissa, tänään uimahousuissa. N LV JMVA LTJV 12 LT MVA LT JMVA EE JMVA BALT JMVA AZARTA FI15850/11 s om. (HENKILÖLLÄ ON TIETOSUOJA), Isä BALT MVA EEV 07 DKV 09 POHJ MVA FIN JVA FIN MVA FIN KVA J FIN KVA BYV 10 V 06 SE KUUNSÄTEEN AKIMOV FIN24992/05 Emä RIESA FIN47861/ Kannonkoski Yt. Ryynänen Heikki, MEJÄ VOI 0, ohj. Anne Hautaluoma Hyvin ohjattu aloitus josta alkaa reipasta vauhtia etenevä jäljestys, välillä pysähtyen sivuilta vainua vetämään. Jäljestää enimmäkseen ilmavainulla. Ensimmäisen kulman ohittaa, jossa katkos, ja jatkaa suoraan hukalle asti. Toinen kulma myös pitkäksi, josta toinen hukka. Kolmannella kulmalla taas pitkäksi ja siitä kolmas hukka. Yhden makauksen ohitti, kaksi merkkasi kevyesti. Tuomari keskeytti kokeen. U BREDA BLICKENS GORM FI19130/14 s om. TURUNEN JARI, PANKAKOSKI Isä FIN KVA TOIPILIN JAKI FIN25840/02 Emä KÄTKES AYA SE34961/ Ilomantsi Tanya Ahlman Stockmari JUN ERI, JUK1, SA, PU1, SERT, ROP Maskuliininen. Erinomaista tyyppiä oleva uros. Oikeat rungon mittasuhteet. Oikeailmeinen pää. Hyvä kallon ja kuonon suhde. Hyvä purenta. Erinomaisesti rakentunut edestä. Oikea raajaliikkeen voimakkuus. Hyvät takaraajat. Erinomaiset ranteet ja käpälät. Oikealaatuinen karvapeite. Liikkuu hyvin ja erinomainen käytös Laukaa, päänäyttely Ralf Campbell JUN EH Hyväntyyppinen nuori uros. Urosmainen pää ja ilme. Hyvä kaula. Hieman heikko selkälinja. Hyvä hännäntyvi ja häntä. Hyä etuosa. Erittäin hyvä lusto. Hyvät kulmaukset, hyvät liikkeet takaa, edestä hieman löysät. Erittäin hyvä karvanlaatu ja väri Mikkeli Esko Nummijärvi NUO ERI, NUK1, SA, PU1, SERT, ROP Rotutyyppi erinomainen. Upearyhtinen. Kaunis pää, hyvä rakenne. Karvapeite pitäisi olla karkeampaa, tuuheampaa ja pystympää. Esiintyy ja esitetään hyvin silmätutkimus: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia polvilumpioluksaatio: 0/ lonkkanivel A/A kyynärnivel 0/0 N FI MVA CEIDI FIN34652/07 s om., Isä FIN MVA SUOJARANNAN RISKIN FIN18555/01 Emä SUOJARANNAN TURRE FIN25717/ Salla Yt. Puominen Jukka HIRV p. Sij.1/1 A/ 8:05 B/ 8:50 D/0.6km E/1.1 (0.5)km F/42min G/3.2km H/281min I/204min J/77min K/65min L/300min M/10km N/3kpl O/4.4km P/3.5km Q/2 1 0kpl R/3kpl S/85h/min T/0kpl U/0kpl V/13:50 W/0cm X/ 0:00 Y/3 Z/1+2 Å/0

15 L1/4.4km L2/2.1km H=6 LT=9 LH=7 HTL=10 S=9 P=10 HA=10 HK=10 HTP=10 YH=4 (2/1/1). Kytkettävissä, haun aikana, erän jälkeen. Ei kytkettävissä. Haku: / Löytö: Erän päättyessä: kiinteä haukku. Veteenmenohalu todettu Kemijärvi Yt. Halme Esko HIRV3 55 p. Sij.7/10 A/ 8:36 B/ 8:57 D/0km E/2.5 (2.3)km F/4min G/5.5km H/110min I/93min J/17min K/84min L/147min M/8.9km N/3kpl O/3.9km P/2km Q/1 2 0kpl R/0kpl S/68h/min T/1kpl U/0kpl V/13:57 W/0cm X/13:57 Y/2 Z/1 Å/1 L1/2.5km L2/3.1km H=6 LT=10 LH=2 HTL=5 S=9 P=5 HA=5 HK=6 HTP=8 YH=2 (2/0/0). Kytkettävissä, haun aikana. Haku: Löytö: Erän päättyessä: muu tilanne. Erä lopetettu ryhmän päätöksellä. Veteenmenohalu todettu. Vesieste. U EASTCAPE ADOLF FI18844/14 s om., Isä KAIRANKULKIJAN KAIMA FIN25447/07 Emä RIEMULAN TARGA FI10377/ Kajaani Yt. Ohtamaa Heikki HIRV0 45 p. Sij.1/1 A/ 9:15 B/10:10 D/0km E/3.5/1.6 (0.9/1)km F/0/0min G/3.6/2.6km H/35min I/8min J/27min K/8min L/158min M/12.8km N/4kpl O/11km P/1.9km Q/0 0 2kpl R/0kpl S/0h/min T/1kpl U/0kpl V/13:53 W/30cm X/13:53 Y/0 Z/ Å/0 L1/2.8km L2/2.6km H=8 LT=9 LH=2 HTL=0 S=10 P=3 HA=1 HK=8 HTP=3 YH=2 (2/0/0). Kytkettävissä, haun aikana, erän jälkeen. Haku: Löytö: / Erän päättyessä: koira kytketään seuraamisesta. Erä lopetettu ryhmän päätöksellä. Vesieste Hyrynsalmi Katrin Lahi Temnikov, Eesti JUN EH, JUK2 Hyvä tyyppi ja koko. Luusto saisi olla vahvempi. Hyvä pää, hyvät posket. Hyvä runko. Oikea hännän asento. Liikkuu hyvin Kajaani Annukka Paloheimo NUO ERI, NUK1 Hivenen pitkä, hyvä luusto ja käpälät. Hyvänmuotoinen pää, joka saa vielä vahvistua. Hyvä pigmentti ja purenta. Hyvä etuosa, hieman pitkä lanne. Hyvä askelptuus, takaliike saa vahistua. Hyvä karva sydämen kuuntelutulos: ei sivuääniä silmätutkimuslausunto: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia polvilumpioluksaatiolausunto: 0/0 N ERÄJÄTKÄN NÖPÖ FI60217/10 s om., Isä M 08 FIN KVA M 09 JURA FIN17161/05 Emä FI KVA FI MVA MÄNTYKALLION MILLI FIN35602/ Heinävesi Yt. Kauhanen Jukka HIRV3 50 p. Sij.1/1 A/ 8:54 B/10:08 D/0km E/1.8 (1.1)km F/3min G/1.9km H/33min I/17min J/16min K/28min L/106min M/8.1km N/2kpl O/7.2km P/1.9km Q/0 1 1kpl R/0kpl S/83h/min T/0kpl U/1kpl V/11:57 W/2cm X/13:04 Y/3 Z/1+1 Å/0 L1/1.9km L2/2.4km H=9 LT=9 LH=2 HTL=0 S=10 P=4 HA=1 HK=8 HTP=8 YH=2 (2/0/0). Kytkettävissä, haun aikana. Haku: / / / Löytö: Erän päättyessä: muu tilanne. Erä lopetettu ryhmän päätöksellä. Pitkästä karkosta koira ei tavoittanut hirveä, uusi haku ei tuottanut tulosta. N ERÄKÄMPÄN TIINA FI15913/11 s om. LESKINEN JARMO, SÄYNEINEN Isä IGOR FIN23700/02 Emä KORPI KARHUN SENNI FIN22549/ Keitele Yt. Hakonen Ilpo HIRV p. Sij.8/13 A/ 7:28 B/ 7:40 D/0km E/1.5/0.5 (1/0.3)km F/1/0min G/6/10km H/115min I/33min J/82min K/78min L/254min M/29.3km N/4kpl O/21km P/13.4km Q/0 1 1kpl R/1kpl S/72h/min T/0kpl U/1kpl V/12:40 W/0cm X/12:47 Y/2 Z/1+1 Å/0 L1/14.3km L2/3km H=5 LT=8 LH=2 HTL=5 S=10 P=5 HA=5 HK=8 HTP=8 YH=6 (2/2/2). Kytkettävissä, haun aikana, erän jälkeen. Haku: / Löytö: / Erän päättyessä: koira kytketään seuraamisesta. Veteenmenohalu todettu. Kahdet hirvet Tuusniemi Saija Juutilainen AVO EH, AVK1 5v. Voimakas, hyvälinjainen narttu. Erinomainen luusto, vahvat käpälät. Oikealinjainen ja ilmeinen nartun pää, vahva kuono ja purenta. Huulet voisivat olla kuivemmat. Hyvin kiertyvä häntä. Kovin kapea takaliike. Liikkuu hyvällä ulottuvuudella, mutta takana tulisi olla enemmän voimaa. Ylälinja saa jäntevöityä. Hyvä karvanlaatu, ei parhaassa kunnossa. Hyvä luonne Siilinjärvi Juha Putkonen KäY ERI, KäK1, SA, PN1, SERT, VSP Hyväkokoinen, rungon mittasuhteet hieman lyhyet. Hyvä raajaluusto. Hieman kapeakuonoinen pää. Hyvät korvat, silmät saisivat olla tummemmat. Hyvä purenta. Hyvä rintakehä. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä karvanlaatu ja häntä. Liikkuu kevein, maatavoittavin askelin lonkkanivel A/A kyynärnivel 0/0

VENÄLÄISEUROOPPALAISTENLAIKOJEN VUOSIYHTEENVETO 2015

VENÄLÄISEUROOPPALAISTENLAIKOJEN VUOSIYHTEENVETO 2015 VENÄLÄISEUROOPPALAISTENLAIKOJEN VUOSIYHTEENVETO 2015 Venäläiseurooppalaisten laikojen näyttelykäynnit 2014 ERI laatumaininnalla palkittujen koirien koko laskettu keskiarvoina urosten ja narttujen osalta

Lisätiedot

Laikavuosikirja 2016

Laikavuosikirja 2016 Laikavuosikirja 2016 Muistoihin jää taas yksi laikavuosi mitä oikein tapahtuikaan? Kukas voitti, kukas valioitui? Ainakin osaan muistikuvia voi saada täältä tukea, eli vuosikirjasta 2016. Toimitus pahoittelee

Lisätiedot

Suonenjoki tuomari: Paula Rekiranta. keltainen-tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka

Suonenjoki tuomari: Paula Rekiranta. keltainen-tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka Suonenjoki 9.8.2009 tuomari: Paula Rekiranta keltainen-tiikerijuovainen urokset pentuluokka Grandman s Hey C mon FI18067/09 8kk tasapainoisesti kehittynyt urospentu, jolla erinomainen luusto. Hyvä pään

Lisätiedot

Helsinki Eeva Rautala

Helsinki Eeva Rautala Helsinki 22.5.2016 Eeva Rautala PEN, Urokset PEN 2 KP / Cinodes Calypso / FI52742/15 Voimakasrakenteinen uros. Maskuliininen pää. Hyvä ilme ja korvat. Voimakas rintakehä. Hyvä eturinta ja häntä. Vankka

Lisätiedot

Laikojen vuosikirja 2014

Laikojen vuosikirja 2014 Laikojen vuosikirja 2014 Hyvä lukija, jo perinteiseksi tullut (nyt siis toinen kerta) laikojen nettivuosikirja on tässä. Samalla saatteella kuin vuonna 2013, eli halukkuutta ostaa painettua kirjaa ei ole,

Lisätiedot

Parkano , Pylvänäinen-Suorsa Marjatta. Urokset JUN. JUN ERI 1 SA / Toyway Jules Verne / FI53001/14

Parkano , Pylvänäinen-Suorsa Marjatta. Urokset JUN. JUN ERI 1 SA / Toyway Jules Verne / FI53001/14 Parkano 31.1.2016, Pylvänäinen-Suorsa Marjatta Urokset JUN JUN ERI 1 SA / Toyway Jules Verne / FI53001/14 Kookas, hyväluustoinen uros. Selvä sukupuolileima. Voimakas kallo-osa. Hyvät korvat ja silmät.

Lisätiedot

Porvoo , Mustonen Kimmo

Porvoo , Mustonen Kimmo Porvoo 10.9.2016, Mustonen Kimmo Urokset JUN JUN ERI 2 / Belegerea Aragorn / 36942/15 Tyypiltään ja mittasuhteiltaan oikea, kookkaampi junioriuros. Purenta ok. Varsin hyvänmallinen pää. Hieman vaaleat,

Lisätiedot

Oulainen tuomari: Teija Salmi-Aalto. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Oulainen tuomari: Teija Salmi-Aalto. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 26.5.2012 Oulainen tuomari: Teija Salmi-Aalto keltainen / tiikerijuovainen Alder Glade's Luisfigo FI29948/11 13 kk. erittäin hyvän tyyppinen, keskikokoinen, hyvät mittasuhteet. Voimakas uroksen pää, jossa

Lisätiedot

12.6.2010 Tuuri tuomari: Reia Leikola-Walden. sininen NARTUT JUNIORILUOKKA

12.6.2010 Tuuri tuomari: Reia Leikola-Walden. sininen NARTUT JUNIORILUOKKA 12.6.2010 Tuuri tuomari: Reia Leikola-Walden sininen Evanesence Vom Napoleonstein FI46037/09 Mittasuhteiltaan oikea, elegantti nuori narttu. Oikealinjainen pää sivusta, vahvanpuoleinen kallo ja avonaiset

Lisätiedot

Janakkala Kimmo Mustonen

Janakkala Kimmo Mustonen Janakkala 12.5.2018 Kimmo Mustonen PEN, Nartut PEK 2 / Qi Gong s Missy Elliot / 51850/17 Mittasuhteiltaan ja tyypiltään oikea narttupentu. Purenta ok. Hyvä nartun pää. Miellyttävä ilme. Hyvät silmät ja

Lisätiedot

Nurmes , Pylvänäinen-Suorsa Marjatta PEN. PEN 3 / Chakiran Princess Pocahontas / FI44142/15

Nurmes , Pylvänäinen-Suorsa Marjatta PEN. PEN 3 / Chakiran Princess Pocahontas / FI44142/15 Nurmes 13.3.2016, Pylvänäinen-Suorsa Marjatta PEN PEN 3 / Chakiran Princess Pocahontas / FI44142/15 Hyvänkokoinen, hyväluustoinen pentu, hyvä pään muoto, hyvät silmät ja korvat. Hieman pitkä alaleuka ja

Lisätiedot

Lahti rn , Kati Kilpeläinen-Turunen

Lahti rn , Kati Kilpeläinen-Turunen Lahti rn 1.5.2018, Kati Kilpeläinen-Turunen PEN, urokset PEK 1 KP, ROP-pentu / Olazza Maybach / FI44405/17 Lupaava nuori mies, joka toivottavasti ei enää kasva. Hyvät mittasuhteet ja luustonvahvuus. Hieman

Lisätiedot

Narttu Syntynyt: Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08

Narttu Syntynyt: Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08 Narttu Syntynyt: 6.3.2014 AAVISTUKSEN ROSA DI ROMA FI22960/14 - LK Väri: musta laikulinen Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP26360101 Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08 Paino 4,15 kg Tarkastustulos:

Lisätiedot

Turku Mustonen Kimmo

Turku Mustonen Kimmo Turku 13.8.2017 Mustonen Kimmo PEN, Uros PEN 1 / Pagodamäen Diacrisisa-Karhusiilikäs / FI12028/17 Tänään arastellen esiintyvä urospentu. Hyvä tyyppi, hieman pitkä runko. Purenta ok. Lupaava pää. Hyvät

Lisätiedot

KESÄPÄIVÄNÄYTTELY 2009 SOTKAMOSSA TUOMARINA SATU YLÄ-MONONEN. PENNUT: UROKSET 7-9kk

KESÄPÄIVÄNÄYTTELY 2009 SOTKAMOSSA TUOMARINA SATU YLÄ-MONONEN. PENNUT: UROKSET 7-9kk KESÄPÄIVÄNÄYTTELY 2009 SOTKAMOSSA TUOMARINA SATU YLÄ-MONONEN ROP & VSP-pentu ROP & VSP PENNUT: UROKSET 7-9kk Jäälinnan Meren Mahti PEK1,KP, ROP-pentu 9kk erinomainen hyvin lupaava uroksen pää,hyvä purenta,

Lisätiedot

Uros Syntynyt: FI33760/09 - KZ Väri: musta punaisin merkein Isä: SEA-ROCK ZORRO FIN33781/02

Uros Syntynyt: FI33760/09 - KZ Väri: musta punaisin merkein Isä: SEA-ROCK ZORRO FIN33781/02 Uros Syntynyt: 21.5.2009 HAKIAVAN LUTUKKA FI33760/09 - KZ Väri: musta punaisin merkein Isä: SEA-ROCK ZORRO FIN33781/02 Emä: HAKIAVAN HOPEA FIN28405/02 Paino 7,50 kg Tarkastustulos: Hyväksytty Rinnanympärys

Lisätiedot

6.7.2013 Mikkeli tuomari: Markku Kipinä. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA

6.7.2013 Mikkeli tuomari: Markku Kipinä. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA 6.7.2013 Mikkeli tuomari: Markku Kipinä keltainen / tiikerijuovainen Edendane's A Kind Of Magic FI37748/10 Kookas, vahvaluustoinen, maskuliininen uros. Hyvät pään linjat, hieman löysät luomet, purenta

Lisätiedot

Pieksämäki Anne Sume. PEN, nartut. PEN 1 KP, ROP-PEN / Malilan Wonderful Flora / FI13599/17 Suhtautuminen tuomariin: käsiteltävissä

Pieksämäki Anne Sume. PEN, nartut. PEN 1 KP, ROP-PEN / Malilan Wonderful Flora / FI13599/17 Suhtautuminen tuomariin: käsiteltävissä Pieksämäki 10.6.2017 Anne Sume PEN, nartut PEN 1 KP, ROP-PEN / Malilan Wonderful Flora / FI13599/17 Erittäin lupaava narttupentu, hyvät mittasuhteet, hyväilmeinen pää, alaleuan pitäisi vielä kehittyä.

Lisätiedot

Narttu Syntynyt 22.03.2010. Isä: LISEGO NOSA UNTER OFITSER FIN29926/08

Narttu Syntynyt 22.03.2010. Isä: LISEGO NOSA UNTER OFITSER FIN29926/08 Narttu Syntynyt 22.03.2010 CHOIRAN TINWHISTLE Isä: LISEGO NOSA UNTER OFITSER FIN29926/08 Emä: MINELAN CHOIRANITA FIN20512/06 FI24997/10 - RZ Väri: riistanvärinen Paino 5,65 kg Tarkastustulos: Hyväksytty

Lisätiedot

Kesäpäiväarvostelut 2015. Merikarvia 18.7.2015 Tuomarina Leni Finne KOTIKOIRALUOKKA UROS. Kalliovaaran Ådi Princ

Kesäpäiväarvostelut 2015. Merikarvia 18.7.2015 Tuomarina Leni Finne KOTIKOIRALUOKKA UROS. Kalliovaaran Ådi Princ Kesäpäiväarvostelut 2015 Merikarvia 18.7.2015 Tuomarina Leni Finne KOTIKOIRALUOKKA UROS Kalliovaaran Ådi Princ Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Erinomainen pigmentti. yvät silmät

Lisätiedot

Polvijärvi Markku Kipinä

Polvijärvi Markku Kipinä Polvijärvi 17.4.2016 Markku Kipinä PEN, Nartut PEN 2 KP / Playpoint Lucky Penny / FI45447/15 Ryhdikäs tasapainen rakentunut. Lanneosaltaan hieman pitkä. Riittävä luusto. Hyvät kulmaukset. Hyvä ylälinja

Lisätiedot

kesäpäivät joutsa 30.7.2005 Tuomari Lena Eskills

kesäpäivät joutsa 30.7.2005 Tuomari Lena Eskills kesäpäivät joutsa 30.7.2005 Tuomari Lena Eskills BIS1 Kalliovaaran Drahus ROP Kalliovaaran Drahus VSP Kalliovaaran Falka ROP-Pentu Kalliovaaran Madunk Princova VSP Haltiavuoren Aslak ROP-Kasvattaja Kalliovaaran

Lisätiedot

19.5.2013 Mynämäki tuomari: Lena Danker. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

19.5.2013 Mynämäki tuomari: Lena Danker. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 19.5.2013 Mynämäki tuomari: Lena Danker keltainen / tiikerijuovainen Cserehát Gyöngyszeme Aramisz FI13747/13 1-vuotias, hyvän kokoinen poika, joka valitettavasti on aivan liian lyhyt. Hyvin jyrkkä lantio

Lisätiedot

Narttu Syntynyt: FI10833/14 - RZ Väri: riistanvärinen Isä: ZEKIWA HANG LOOSE FI16208/11 Emä: TINY TROTTER S RAGTIME GIRL

Narttu Syntynyt: FI10833/14 - RZ Väri: riistanvärinen Isä: ZEKIWA HANG LOOSE FI16208/11 Emä: TINY TROTTER S RAGTIME GIRL Narttu Syntynyt: 3.12.2013 CHOIRAN NYANSSI FI10833/14 - RZ Väri: riistanvärinen Isä: ZEKIWA HANG LOOSE FI16208/11 Emä: TINY TROTTER S RAGTIME GIRL FIN14468/07 Paino 5,45 kg Tarkastustulos: Hyväksytty Rinnanympärys

Lisätiedot

Uros Syntynyt: 22.4.2012. Isä: QUINCAS OIS SAKKORYSÄ FI27567/10 Emä: AAVISTUKSEN ZASTAVA

Uros Syntynyt: 22.4.2012. Isä: QUINCAS OIS SAKKORYSÄ FI27567/10 Emä: AAVISTUKSEN ZASTAVA Uros Syntynyt: 22.4.2012 AAVISTUKSEN ÖINEN-TEHORATSIA Isä: QUINCAS OIS SAKKORYSÄ FI27567/10 Emä: AAVISTUKSEN ZASTAVA FIN23280/07 FI30976/12- LZ Väri: punainen Paino 6,10 kg Tarkastustulos: Hyväksytään

Lisätiedot

Turku tuomari: Satu Ylä-Mononen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

Turku tuomari: Satu Ylä-Mononen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA 4.8.2013 Turku tuomari: Satu Ylä-Mononen keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Red Rublev Hattori Hanzo FI11929/13 Erinomainen koko & mittasuhteet, hyvä purenta. Vielä epäyhtenäiset pään linjat, hyvä

Lisätiedot

Tornio tuomari Lena Stålhandske, Ruotsi. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA

Tornio tuomari Lena Stålhandske, Ruotsi. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA 24.7.2011 Tornio tuomari Lena Stålhandske, Ruotsi keltainen / tiikerijuovainen Abierto's E'Po To Kheimos FI59216/09 Hyvä koko. Hyvin muotoutunut pää, hyvä yhdensuuntaisuus. Tummat silmät. Oikea purenta.

Lisätiedot

Laukaa tuomari: Lena Danker. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA. Edendane s Caribbean Pirate 32927/07 AVO POISSA VALIOLUOKKA

Laukaa tuomari: Lena Danker. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA. Edendane s Caribbean Pirate 32927/07 AVO POISSA VALIOLUOKKA Laukaa 12.7.2009 tuomari: Lena Danker keltainen / tiikerijuovainen Edendane s Caribbean Pirate 32927/07 AVO POISSA Euro Power Boy Toy 17131/07 2,5 vuotias ryhdikäs, maskuliininen uros, jolla on erinomainen

Lisätiedot

2.5.2010 SOMERO tuomari: Tuula Seppälä. Keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

2.5.2010 SOMERO tuomari: Tuula Seppälä. Keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA 2.5.2010 SOMERO tuomari: Tuula Seppälä Keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA Chic Carelia s Forget-Me-Not 53165/09 Erinomaista tyyppiä oleva neliömäinen voimakas urospentu. Hyvät pään mittasuhteet,

Lisätiedot

Eura tuomari: Pirjo Aaltonen. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA

Eura tuomari: Pirjo Aaltonen. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA Eura 9.3.2013 tuomari: Pirjo Aaltonen keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Edendane's Queen Of Hearts FI43473/12 Mittasuhteiltaan tyypillinen narttupentu, jolla erittäin hyvä luuston vahvuus. Hyvä

Lisätiedot

Helsinki Rekiranta Paula

Helsinki Rekiranta Paula Helsinki 2.9.2017 Rekiranta Paula PEN, Urokset PEN 1 KP ROP / Suvijan Aristoteles / FI18530/17 7 kk, vankkarunkoinen, hyvin kehittynyt urospentu. Hyvä kallo ja korvat. Voimakas alapurenta ja alahampaat

Lisätiedot

Outokumpu Kipinä Markku

Outokumpu Kipinä Markku Outokumpu 22.4.2017 Kipinä Markku PEN, Urokset PEN 1 KP ROP / Finriikan Supernova / FI47420/16 Tasapainoisesti rakentunut, vahva luustoinen, ryhdikäs pentu. Pitkä rintakehä, hyvä ylälinja ja häntä. Lupaava

Lisätiedot

Kesäpäivänäyttely arvostelut 2011

Kesäpäivänäyttely arvostelut 2011 Kesäpäivänäyttely arvostelut 2011 Kesäpäivänäyttely pidettiin sunnuntaina, ja kesäpäivänäyttelyn tuomarina toimi Maija Sylgren. Tänä vuonna kesäpiville osallistui 16 cuvacia. Kasvattajaluokkia oli kaksi

Lisätiedot

Ruovesi Tuire Okkola

Ruovesi Tuire Okkola Ruovesi 23.4.2014 Tuire Okkola PEN, Urokset PEN 1 / Niiländer John Galliano / FI46089/15 8,5 kuinen kookkaan puoleinen nuorimies joka sopiva luusto. Voimakas pää, tummat silmät. Aavistuksen epätasainen

Lisätiedot

KUOPIO KV 4.8.2012. Tuomari: Juha Putkonen. Urokset valioluokka. Finndanes Inside Joke

KUOPIO KV 4.8.2012. Tuomari: Juha Putkonen. Urokset valioluokka. Finndanes Inside Joke KUOPIO KV 4.8.2012 Tuomari: Juha Putkonen Urokset valioluokka Finndanes Inside Joke Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Erinomainen luusto. Hyvänkokoinen pää. Hyvät korvat. Niukat otsarypyt. Hyvä

Lisätiedot

Kouvola tuomari: Marja-Leena Kurvinen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Kouvola tuomari: Marja-Leena Kurvinen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Kouvola 20.8.2011 tuomari: Marja-Leena Kurvinen keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Edendane's A Kind Of Macig FI37748/10 15 kk, kookas ja komea juniori, jolla oikeat mittasuhteet, lähes

Lisätiedot

Kajaani Tuomari: Tuula Seppälä. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Kajaani Tuomari: Tuula Seppälä. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Kajaani 8.1.2011 Tuomari: Tuula Seppälä keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Abierto s E po To Kheimos 59216/09 Erittäin hyvän tyyppinen, neliömäinen, voimakas juniori uros. Hyvät pään mittasuhteet.

Lisätiedot

VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET

VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET BLACK BACK RAJU RUMBA FI36503/09 Ryhdikäs juniori, toivoisin kauttaaltaan hieman vahvemmaksi, tänään hieman hoikassa kunnossa. Hyväasentoiset hieman

Lisätiedot

Alavus Kati Kilpeläinen. PEN, nartut. PEN 3 / Bhu Laen s Eternity Moment / FI50568/16 Suhtautuminen tuomariin: Käsiteltävissä

Alavus Kati Kilpeläinen. PEN, nartut. PEN 3 / Bhu Laen s Eternity Moment / FI50568/16 Suhtautuminen tuomariin: Käsiteltävissä Alavus 10.6.2017 Kati Kilpeläinen PEN, nartut PEN 3 / Bhu Laen s Eternity Moment / FI50568/16 Kookas narttu, joka voisi olla feminiinisempi ja mittasuhteiltaan hieman lyhyempi. Kokoon sopiva luusto, hyvät

Lisätiedot

Helsinki tuomari Marja Talvitie. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA. Doggimainen Veljeni Leijonamieli FI48610/13 JUN POISSA VALIOLUOKKA

Helsinki tuomari Marja Talvitie. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA. Doggimainen Veljeni Leijonamieli FI48610/13 JUN POISSA VALIOLUOKKA 26.7.2014 Helsinki tuomari Marja Talvitie sininen Doggimainen Veljeni Leijonamieli FI48610/13 JUN POISSA Bonel Ä-Yön Ducadam FIN52855/08 Erinomainen tyyppi. Riittävä eturinta ja hyvä raajaluusto. Hieman

Lisätiedot

Riihimäki tuomari: Markku Mähönen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

Riihimäki tuomari: Markku Mähönen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA 19.6.2011 Riihimäki tuomari: Markku Mähönen keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Red Rublev Ustinov FI11007/11 Mittasuhteiltaan ja vahvuusasteeltaan erinomainen, hyvän kokoinen pentu uros. Kauniit

Lisätiedot

Narttu Syntynyt: Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08

Narttu Syntynyt: Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08 Narttu Syntynyt: 6.3.2014 AAVISTUKSEN ROSA DI ROMA Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP26360101 Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08 FI22960/14 - LK Väri: musta laikulinen Paino 4,15 kg Tarkastustulos:

Lisätiedot

Rovaniemi Tarmo Viirtelä

Rovaniemi Tarmo Viirtelä Rovaniemi 19.6.2016 Tarmo Viirtelä PEN, Urokset PEN 1 KP VSP / Dorona s Brandon / FI55439/15 Vielä hieman takakorkeassa vaiheessa mutta muuten mallikas pentu, sievä pää ja ilme. Purenta ok. Erinomainen

Lisätiedot

CLUB SHOW 2015 Espoo tuomari Kimmo Mustonen UROKSET/PET-LUOKKA JUNIORILUOKKA NUORTENLUOKKA

CLUB SHOW 2015 Espoo tuomari Kimmo Mustonen UROKSET/PET-LUOKKA JUNIORILUOKKA NUORTENLUOKKA CLUB SHOW 2015 Espoo 29.8.2015 tuomari Kimmo Mustonen UROKSET/PET-LUOKKA VOLTAGE O. SHAPI GOU Oikeantyyppinen, mittasuhteiltaan hyvä, tiivis uros, oikea purenta, varsin hyvänmallinen pää, hyvät silmät

Lisätiedot

WHITE VILLAN ACE VENTURA

WHITE VILLAN ACE VENTURA Pieksämäki 7.6, Tuire Okkola FLAMMEUS KEPPONEN 16195/08 PEN 2. 7 kk nuori uros jonka turkin laatu tänään vielä erittäin pehmeä. Kuono-osa tulee vielä kehittyä ja pään täyttyä silmien alta. Hyvä pigmentti

Lisätiedot

IKAALINEN 16.8.2009. Tuomarina Ylä-Mononen Satu. musta / harlekiini. urokset. pentuluokka

IKAALINEN 16.8.2009. Tuomarina Ylä-Mononen Satu. musta / harlekiini. urokset. pentuluokka IKAALINEN 16.8.2009 Tuomarina Ylä-Mononen Satu musta / harlekiini pentuluokka Namilon Dumle FI10947/09 7kk erittäin lupaava. Kaunis rakenne, hyvin liikkuva pentu. Vahva oikealinjainen uroksen pää, jossa

Lisätiedot

Oulu tuomari: Hannele Jokisilta. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

Oulu tuomari: Hannele Jokisilta. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA 14.7.2013 Oulu tuomari: Hannele Jokisilta keltainen / tiikerijuovainen Chic Carelia's John Wayne FI12896/13 Maskuulinen kokonaisuudessa, oikealinjainen pää, hyvä huulilinja. Aavistuksen kaulanahkaa, riittävä

Lisätiedot

Heinola tuomari: Teija Salmi-Aalto. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA

Heinola tuomari: Teija Salmi-Aalto. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA 23.8.2015 Heinola tuomari: Teija Salmi-Aalto keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Red Rublev Being Me FI16480/15 7 kk, tasapainoisesti kasvanut kaunislinjainen narttupentu. Hyvä koko ja vahvuus, erinomaiset

Lisätiedot

LOHJA R, TEIJA SALMI-AALTO

LOHJA R, TEIJA SALMI-AALTO 20110605 LOHJA R, TEIJA SALMI-AALTO FI56300/10 Xantran Damn The Weather PEK1, KP, ROP 8 kk erinom.mittasuhteet. selvä sukupuolileima. Erittäin kaunis nuoren uroksen pää, jossa hyvä ilme. Purenta ok. Kauniit

Lisätiedot

Äänekoski Aaltonen Pirjo

Äänekoski Aaltonen Pirjo Äänekoski 27.8.2016 Aaltonen Pirjo PEN, Urokset PEN 3 / Kiiramanna Tutankhamon / FI16417/16 Hyvin kehittynyt. selvän sukupuoli leiman omaava uros pentu. Sopusuhtainen rakenne. Hieman pitkä rungoltaan.

Lisätiedot

Kangasniemi Mattila Paavo

Kangasniemi Mattila Paavo Kangasniemi 5.5.2016 Mattila Paavo PEN, Urokset PEN 1 KP VSP / Shibazhan Saxifraga / FI51948/15 Kaunis hyvin rakentunut pentu jonka runko voisi olla aavistuksen vahvempi. Hyvän mallinen pää. Kaula voisi

Lisätiedot

Heinola 19.8.2012. tuomari Satu Ylä-Mononen. keltainen-tiikerijuovainen. urokset. Junioriluokka

Heinola 19.8.2012. tuomari Satu Ylä-Mononen. keltainen-tiikerijuovainen. urokset. Junioriluokka Heinola 19.8.2012 tuomari Satu Ylä-Mononen keltainen-tiikerijuovainen urokset Junioriluokka Kiamar Dude FI29424/11 16 kk, tällä hetkellä voimakkaassa kehitysvaiheessa oleva uros. Hyvät pään linjat, mutta

Lisätiedot

Oulu KV 12.7.2008. Tuomarina Anita Alatalo. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka

Oulu KV 12.7.2008. Tuomarina Anita Alatalo. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka Oulu KV 12.7.2008 Tuomarina Anita Alatalo keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka Dogiwogin Edison FIN14104/08 7,5kk Erinomaiset mittasuhteet. Hyvä raajakorkeuden omaava urospentu. Hyvä purenta.

Lisätiedot

ROP Kalliovaaran Meika Princova VSP Kalliovaaran Kozak Princ

ROP Kalliovaaran Meika Princova VSP Kalliovaaran Kozak Princ ROP Kalliovaaran Meika Princova VSP Kalliovaaran Kozak Princ ROP VETERAANI Borderlove White Beauty- VSP VETERAANI Aamuruskon Baras Cuvac PENNUT ROP PENTU Jäälinnan Valkea Unelma VSP PENTU Jäälinnan Valkea

Lisätiedot

Pyhäjoki Tiina Taulos. JUN, urokset. JUN EH 2 / Mäntykartanon Timantti / FI46681/16 Suhtautuminen tuomariin: Käsiteltävissä

Pyhäjoki Tiina Taulos. JUN, urokset. JUN EH 2 / Mäntykartanon Timantti / FI46681/16 Suhtautuminen tuomariin: Käsiteltävissä Pyhäjoki 26.8.2017 Tiina Taulos JUN, urokset JUN EH 2 / Mäntykartanon Timantti / FI46681/16 Ihanat pienet silmät ja kauniit kasvot. Melko nafti purenta. Hyvä eturinta. Normaalisti kulmautunut takaosa.

Lisätiedot

Tervakoski 26.8.2012. Tuomari: Kirsti Louhi. keltainen tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

Tervakoski 26.8.2012. Tuomari: Kirsti Louhi. keltainen tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka Tervakoski 26.8.2012 Tuomari: Kirsti Louhi keltainen tiikerijuovainen Alder Glade s Alonso FI47620/11 Erinomaista tyyppiä oleva uros. Kaunis, voimakas pää. Erinomaiset pään linjat. Oikea purenta. Hyvin

Lisätiedot

Turku tuomari: Rune Fagerström. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA

Turku tuomari: Rune Fagerström. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA 9.8.2015 Turku tuomari: Rune Fagerström musta / harlekiini UROKSET Jättiläisen Fragola Alnus FI28898/14 15 kk, erinomainen koko, hyvät uroksen mittasuhteet, voimakas uroksen pää, jossa oikea pituus, kallo

Lisätiedot

Uros Syntynyt: FI50927/12 - RZ Väri: punainen riistanvärinen Isä: LISEGO NOSA ERNIK YULISSY LISANTY FI36021/12

Uros Syntynyt: FI50927/12 - RZ Väri: punainen riistanvärinen Isä: LISEGO NOSA ERNIK YULISSY LISANTY FI36021/12 Uros Syntynyt: 25.8.2012 AAVISTUKSEN HE-MAN FI50927/12 - RZ Väri: punainen riistanvärinen Isä: LISEGO NOSA ERNIK YULISSY LISANTY FI36021/12 Emä: LAMARK WONDA FIN50422/08 Paino 6,30 kg Tarkastustulos: Hyväksytty

Lisätiedot

Kajaani Tuomari: Karl-Erik Johansson, Ruotsi KELTAINEN JA TIIKERIJUOVAINEN PENTULUOKKA NARTUT

Kajaani Tuomari: Karl-Erik Johansson, Ruotsi KELTAINEN JA TIIKERIJUOVAINEN PENTULUOKKA NARTUT Kajaani 14.01.2017 Tuomari: Karl-Erik Johansson, Ruotsi KELTAINEN JA TIIKERIJUOVAINEN Love-Dane s Kiss Of North FI38432/16 PEN POISSA Djurhedens Baltazar Af Lise FI32553/16 Erinomainen tyyppi. Elegantti

Lisätiedot

Nokia tuomari Ulf Bråthen, Tanska. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Nokia tuomari Ulf Bråthen, Tanska. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 4.8.2012 Nokia tuomari Ulf Bråthen, Tanska keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Alder Glade's Lagrande FI29949/11 16kk. Hyvän kokoinen uros. Melko hyvä pää, voisi olla hieman enemmän otsapengertä. Ikäisekseen

Lisätiedot

Äänekoski Aaltonen Pirjo

Äänekoski Aaltonen Pirjo Äänekoski 2.6.2018 Aaltonen Pirjo JUN, Urokset JUN ERI 3 / Bolt / FI42929/17 10 kuukauden ikäinen. Ikäisekseen jo melko voimakas uros. Selvä sukupuolileima. Hyvät mittasuhteet. Köyristää herkästi ylälinjaansa

Lisätiedot

Jalostustarkastus Pakaalla 25.9.2004 Tuomareina Maija Mäkinen ja Harri Lehkonen

Jalostustarkastus Pakaalla 25.9.2004 Tuomareina Maija Mäkinen ja Harri Lehkonen Jalostustarkastus Pakaalla 25.9.2004 Tuomareina Maija Mäkinen ja Harri Lehkonen Melukylän Guru Kultamurun jälkeläiset: Tarkastettavan oli kaikkiaan 11 uroksen jälkeläistä neljästä eri yhdistelmästä. Ryhmä:

Lisätiedot

25.8.2013 Tervakoski tuomari: Leni Finne. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA

25.8.2013 Tervakoski tuomari: Leni Finne. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA 25.8.2013 Tervakoski tuomari: Leni Finne keltainen / tiikerijuovainen Alder Glade's Alonso FI47620/11 OK mittasuhteet, riittävä luusto, hieman lyhyt pää, jossa pyöreä otsa, leveä kallo, hieman poskia,

Lisätiedot

17.5.2007 Suonenjoki. Saija Juutilainen. Sininen Urokset, nuortenluokka

17.5.2007 Suonenjoki. Saija Juutilainen. Sininen Urokset, nuortenluokka 17.5.2007 Suonenjoki Saija Juutilainen Sininen Urokset, nuortenluokka Bonel Uruk-Hai 46508/05 20kk Hyväryhtinen ja -luustoinen nuori, jolla erinomaiset rungon mittasuhteet. Urosmainen pää. Hyvä Otsapenger.

Lisätiedot

, Lahti R, MUSTONEN KIMMO 36598/16 Matildan Ilmar O PEN1 Oikeantyyppinen, mittasuhteiltaan hyvä 7kk vanha urospentu. Purenta ok.

, Lahti R, MUSTONEN KIMMO 36598/16 Matildan Ilmar O PEN1 Oikeantyyppinen, mittasuhteiltaan hyvä 7kk vanha urospentu. Purenta ok. 20170115, Lahti R, MUSTONEN KIMMO 36598/16 Matildan Ilmar O PEN1 Oikeantyyppinen, mittasuhteiltaan hyvä 7kk vanha urospentu. Purenta ok. Varsin hyvänmallinen pää joka saa vielä täyttyä, varsinkin kuono-osasta.

Lisätiedot

Aika: 31.8.2014 Paikka: Renko, Hämeenlinna Arvioija: Pia Vatanen, kennel Ikurin Kuvat: Silja Beierschoder

Aika: 31.8.2014 Paikka: Renko, Hämeenlinna Arvioija: Pia Vatanen, kennel Ikurin Kuvat: Silja Beierschoder UROSKAVALKADI Suomen Keeshond ry Aika: 31.8.2014 Paikka: Renko, Hämeenlinna Arvioija: Pia Vatanen, kennel Ikurin Kuvat: Silja Beierschoder CINEREUS RINTIN MOON SHADOWS, "Ezio" Rek. nro FI10311/13 Synt.

Lisätiedot

Kuopio KV, MYRIAM VERMEIRE

Kuopio KV, MYRIAM VERMEIRE 20140801 Kuopio KV, MYRIAM VERMEIRE Bernirannan Brutus 52666/13 JUN ERI2 Täydellinen saksipurenta. Hyvä pää ja hyvä kallo. Tummat silmät. Huulet saisivat olla kiinteämmät. Hyvin asettuneet korvat. Ylälinja

Lisätiedot

Kuopio Kumpumäki Veli-Pekka

Kuopio Kumpumäki Veli-Pekka Kuopio 5.8.2016 Kumpumäki Veli-Pekka PEN, Urokset PEN 1 KP ROP / Mow-Zow Ferdinand / FI14595/16 7 kuukauden ikäinen. Ikäisekseen hyvin kehittynyt uros pentu, jolla hyvät mittasuhteet. Sopiva luuston vahvuus.

Lisätiedot

20110410 VAASA KV ANITA AL-BACHY SUOMI

20110410 VAASA KV ANITA AL-BACHY SUOMI 20110410 VAASA KV ANITA AL-BACHY SUOMI FI54776/10 Bollbölen Petit Prince PEN1 KP VSP-PEN 8kk vanha, erinomaiset mittasuhteet. Vahva urospentu. Erinomainen purenta. Kauniit tummat silmät. Hyvä kaula. Tasainen

Lisätiedot

Alavus, Tuuri tuomari: Mervi Raisaari. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA

Alavus, Tuuri tuomari: Mervi Raisaari. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA 13.6.2015 Alavus, Tuuri tuomari: Mervi Raisaari sininen UROKSET Doggimainen Jaakko Kulta FI46242/14 11 kk vanha juniori uros. Pään tasot saisivat vielä kehittyä, hyvä huulikulma, purenta, korvat saisivat

Lisätiedot

Orivesi , Kipinä Markku

Orivesi , Kipinä Markku Orivesi 16.7.2016, Kipinä Markku PEN Narttupennut PEN 1 KP, ROP-PEN / Niiländer Lilli Marleen / 54065/15 Lanneosaltaan hieman pitkä, ryhdikkäästi esiintyvä ja liikkuva pentu. Riittävät takakulmaukset,

Lisätiedot

FI10833/14 - RZ Väri: riistanvärinen

FI10833/14 - RZ Väri: riistanvärinen Narttu Syntynyt: 3.12.2013 CHOIRAN NYANSSI Isä: ZEKIWA HANG LOOSE FI16208/11 Emä: TINY TROTTER S RAGTIME GIRL FIN14468/07 FI10833/14 - RZ Väri: riistanvärinen Paino 5,45 kg Tarkastustulos: Hyväksytty Rinnanympärys

Lisätiedot

Oulu tuomari: Anita Al-Bachy. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA

Oulu tuomari: Anita Al-Bachy. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA 16.7.2011 Oulu tuomari: Anita Al-Bachy keltainen / tiikerijuovainen Chic Carelia's Friendly Face FI53166/09 22 kk vanha, oikeat mittasuhteet omaava vahva uros. Oikea purenta, hyvät päänlinjat, hieman näkyvät

Lisätiedot

Uros Syntynyt: Isä: KESKI-MAAN PEREGRIN FIN26056/02

Uros Syntynyt: Isä: KESKI-MAAN PEREGRIN FIN26056/02 Uros Syntynyt: 11.10.2012 KESKI-MAAN ELMO Isä: KESKI-MAAN PEREGRIN FIN26056/02 Emä: KESKI-MAAN FIRITH FIN19700/06 FI56700/12 - K Väri: punainen Paino 10,05 kg Tarkastustulos: Hyväksytty Rinnanympärys 43,00

Lisätiedot

Aptus Helsinki Tuomari: Gert Christensen, DK. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Aptus Helsinki Tuomari: Gert Christensen, DK. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Aptus Helsinki 23.5.2010 Tuomari: Gert Christensen, DK keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Alder Glade's Gilberto FI30052/09 Edendane's Conspiracy Theory FI48906/09 C'mon On The Top FI42269/04 6-v., maskuliininen

Lisätiedot

Helsinki ryhmä 9.9.2012. tuomari: Maija Mäkinen. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

Helsinki ryhmä 9.9.2012. tuomari: Maija Mäkinen. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka Helsinki ryhmä 9.9.2012 tuomari: Maija Mäkinen keltainen - tiikerijuovainen urokset Red Rublev Cucculuuruu FI34411/11 16 kk. Hyvin kehittynyt, maskuliininen juniori. Voimakas urosmainen pää, jolla melko

Lisätiedot

FI33760/09 - KZ Väri: musta punaisin merkein

FI33760/09 - KZ Väri: musta punaisin merkein Uros Syntynyt: 21.5.2009 HAKIAVAN LUTUKKA Isä: SEA-ROCK ZORRO FIN33781/02 Emä: HAKIAVAN HOPEA FIN28405/02 FI33760/09 - KZ Väri: musta punaisin merkein Paino 7,50 kg Tarkastustulos: Hyväksytty Rinnanympärys

Lisätiedot

Kouvola Juha Putkonen

Kouvola Juha Putkonen Kouvola 20.8.2016 Juha Putkonen PEN, Urokset PEN 1 KP VSP / Flying Carpet s Bang Bang Confetti / 10800/16 Rungon mittasuhteiltaan pitkä. Vahva urosmainen pää jossa hyvä profiili. Hyvin asettuneet korvat.

Lisätiedot

Kajaani Kirsti Louhi (nuoret-veteraanit) Katriina Huhtinen (pennut ja juniorit)

Kajaani Kirsti Louhi (nuoret-veteraanit) Katriina Huhtinen (pennut ja juniorit) Kajaani 14.1.2018 Kirsti Louhi (nuoret-veteraanit) Katriina Huhtinen (pennut ja juniorit) PEN, Urokset PEN 4 / Finriikan Chocolate Chip / FI37052/17 Kookas urospentu, jolla oikeat mittasuhteet. Pyöreähkö

Lisätiedot

Iisalmi 27.5.2007. tuomari: Juha Putkonen. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

Iisalmi 27.5.2007. tuomari: Juha Putkonen. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka Iisalmi 27.5.2007 tuomari: Juha Putkonen keltainen - tiikerijuovainen urokset Dogiwogin Blackamoore FI11382/06 Hyvänkokoinen, hyväluustoinen juniori uros. Hyvät rungon mittasuhteet, selvä sukupuolileima.

Lisätiedot

22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA

22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA 22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Chic Carelia's Feary Queene FI53164/09 8,5 kk ikäinen, erittäin lupaava narttupentu, jolla hyvät mittasuhteet, lupaava rungon

Lisätiedot

Narttu Syntynyt: Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08

Narttu Syntynyt: Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08 Narttu Syntynyt: 6.3.2014 AAVISTUKSEN ROSA DI ROMA Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP26360101 Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08 FI22960/14 - LK Väri: musta laikulinen Paino 4,15 kg Tarkastustulos:

Lisätiedot

Kankaanpää tuomari: Jari Laakso. musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA

Kankaanpää tuomari: Jari Laakso. musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA 20.4.2013 Kankaanpää tuomari: Jari Laakso musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA Bonel Foxi FI52873/12 7 kk. Mittasuhteiltaan hyvä urospentu. Hyvä raajaluusto, kaunis ylälinja. Hyvät taka- & riittävät

Lisätiedot

Helsinki Tuominen Matti

Helsinki Tuominen Matti Helsinki 10.12.2017 Tuominen Matti JUN, Urokset JUN EH 4 / Cinodes Blue Barony / FI45030/16 Erinomaisella mittasuhteella omaava uros joka tänään niukassa karvassa. Hieman turhan pyöreä kallo ja voimakas

Lisätiedot

20.6.2010 PIEKSÄMÄKI tuomari: Auli (Vitikainen) Haapiainen-Liikanen. musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA

20.6.2010 PIEKSÄMÄKI tuomari: Auli (Vitikainen) Haapiainen-Liikanen. musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA 20.6.2010 PIEKSÄMÄKI tuomari: Auli (Vitikainen) Haapiainen-Liikanen musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA Rivercrest George Clooney FI60196/09 Keskikokoinen oikea rotutyyppiä oleva musta, pentukarvassa.

Lisätiedot

Outokumpu R, AHLMAN-STOCKMARI TANYA

Outokumpu R, AHLMAN-STOCKMARI TANYA 20150419 Outokumpu R, AHLMAN-STOCKMARI TANYA Alpweiden Änd I m Arctic Power 43067/14 PEN1 KP ROP-pentu Erinomaista rotutyyppiä oleva urospentu. Oikeat rungon mittasuhteet. Erinomainen pää ja ilme kokonaisuudessaan.

Lisätiedot

Tampere ry , Marjatta Pylvänäinen-Suorsa. JUN, urokset. JUN EH 1 / Hoswin Hot And Spicy / FI48009/16. Suhtautuminen tuomariin: käsiteltävissä

Tampere ry , Marjatta Pylvänäinen-Suorsa. JUN, urokset. JUN EH 1 / Hoswin Hot And Spicy / FI48009/16. Suhtautuminen tuomariin: käsiteltävissä Tampere ry 17.9.2017, Marjatta Pylvänäinen-Suorsa JUN, urokset JUN EH 1 / Hoswin Hot And Spicy / FI48009/16 Vankkarakenteinen, kookas, ok mittasuhteet. Oikeailmeinen. Kovin leveäkalloinen pää. Hyvät korvat

Lisätiedot

Kokkola KV tuomari: Stelios Makaritis, Kreikka. sininen. urokset. avoinluokka

Kokkola KV tuomari: Stelios Makaritis, Kreikka. sininen. urokset. avoinluokka Kokkola KV 5.7.2009 tuomari: Stelios Makaritis, Kreikka sininen urokset avoinluokka Genedda Cum Bona Gratia 16210/06 Miellyttävä tyyppi. Miellyttävä pää ja ilme. Haluaisin nähdä hivenen vähemmän poskia.

Lisätiedot

Mäntsälä Maija Mäkinen

Mäntsälä Maija Mäkinen Mäntsälä 17.7.2016 Maija Mäkinen PEN, Nartut PEN 2 KP / Cinodes True Tiffany / 56711/15 Miltei 9 kk nuori neiti jolla hyvät mittasuhteet ja sukupuolileima. Hyväilmeinen narttumainen pää. Hyvät silmät ja

Lisätiedot

Oulu tuomari: Ilona Onstenk-Schenk, Hollanti. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Oulu tuomari: Ilona Onstenk-Schenk, Hollanti. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Oulu 18.5.2014 tuomari: Ilona Onstenk-Schenk, Hollanti keltainen / tiikerijuovainen Euro Power Hard As A Rock FI40484/13 JUN POISSA Red Rublev Happiness FI11930/13 Kiva nuori uros. 17kk. Keskikokoinen.

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Nurmes ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Pasi Hälinen KOIRAN NIMI Johka FI35983/12 PÄIVÄMÄÄRÄ 28.6.2014 SIHTEERIT Elina Sieppi SYNTYMÄAIKA

Lisätiedot

KARJAA tuomari: Teija Salmi-Aalto. Musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA. Jättiläisen Zarliini 16079/10 PEN POISSA NUORTENLUOKKA

KARJAA tuomari: Teija Salmi-Aalto. Musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA. Jättiläisen Zarliini 16079/10 PEN POISSA NUORTENLUOKKA 11.07.2010 KARJAA tuomari: Teija Salmi-Aalto Musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA Jättiläisen Zarliini 16079/10 PEN POISSA Kenzo V. Jolene s Silhouet 34900/09 21kk. Erinomaista tyyppiä. Erittäin hyvät

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Nurmes ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Esa Romppanen KOIRAN NIMI Cassu FI24299/13 PÄIVÄMÄÄRÄ 28.6.2014 SIHTEERIT Elina Sieppi SYNTYMÄAIKA

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Marko Herraniemi KOIRAN NIMI Kaikenriistan Luja PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina

Lisätiedot

Pihtipudas , Timonen Unto. Pennut, urokset. PEN 1 KP, ROP-PEN / Mäntykartanon Solisti / 16251/16

Pihtipudas , Timonen Unto. Pennut, urokset. PEN 1 KP, ROP-PEN / Mäntykartanon Solisti / 16251/16 Pihtipudas 24.7.2016, Timonen Unto Pennut, urokset PEN 1 KP, ROP-PEN / Mäntykartanon Solisti / 16251/16 Tasapainoinen, vahvaluustoinen urospentu. Hyväpiirteinen pää, hyvä ilme, hyvä kaula. Ikäisekseen

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Nurmes ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Erkki ja Jaana Taipale KOIRAN NIMI Golden Heroes Forest Spirit FI56402/12 PÄIVÄMÄÄRÄ 28.6.2014

Lisätiedot

Joensuu tuomari: Birgitte Thilemann, Tanska. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Joensuu tuomari: Birgitte Thilemann, Tanska. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 14.8.2011 Joensuu tuomari: Birgitte Thilemann, Tanska keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Shadow Del Piccolo Jigo FI11477/11 Erinomainen koko. 11kk. Kaunis pää, mukavilla pään tasoilla. Hyvät huulet.

Lisätiedot

Liminka tuomari: Cindy Pettersson, SE. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Liminka tuomari: Cindy Pettersson, SE. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Liminka 4.9.2010 tuomari: Cindy Pettersson, SE keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Highesteem Tender Heart NO53165/09 Erinomainen tyyppi. Hieno jalous päässä, kaulassa. Vahva, kuiva, hyvin muotoutunut

Lisätiedot

JOENSUU 15.8.2009. Tuomari: MARKKU MÄHÖNEN. sininen. urokset. valioluokka

JOENSUU 15.8.2009. Tuomari: MARKKU MÄHÖNEN. sininen. urokset. valioluokka JOENSUU 15.8.2009 Tuomari: MARKKU MÄHÖNEN sininen Alexander FIN33455/07 Mittasuhteiltaan oikea, hyvä koko. Hyvälinjainen pää. Väriin sointuvat silmät. Hyvä ylälinja. Rintakehä voisi olla hieman pidempi.

Lisätiedot

HEINOLA 23.8.2009. tuomari: ELINA HAAPANIEMI. keltainen/tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

HEINOLA 23.8.2009. tuomari: ELINA HAAPANIEMI. keltainen/tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka HEINOLA 23.8.2009 tuomari: ELINA HAAPANIEMI keltainen/tiikerijuovainen urokset Edendane`s Hagbard FIN41170/08 15kk keltainen. Erinomainen koko, sukupuolileima ja mittasuhteet. Erittäin hyvät ääriviivat

Lisätiedot