HCP Focus - keskitetty osakestrategia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HCP Focus - keskitetty osakestrategia"

Transkriptio

1

2 HCP Focus - keskitetty osakestrategia 2

3 HCP Focus keskitetty osakestrategia Merkittävä ja pitkäaikainen kilpailuetu Strategiassa pyritään tunnistamaan yhtiöitä joilla voidaan olettaa olevan toiminnassaan merkittävä ja pitkäaikainen kilpailuetu suhteessa yhtiön kilpailijoihin Tuttuna esimerkkinä Helsingin Sanomat, joka on ollut Etelä-Suomen johtava sanomalehti jo useiden sukupolvien ajan. Laatujournalismin lisäksi Helsingin Sanomien määräävä markkina-asema selittyy useilla strategisilla tekijöillä, joista tärkeimmät ovat skaala-edut ja ns. verkostovaikutukset. Megatrendit yhtiön tukena Tunnistetun yhtiön on lisäksi toimittava alalla, jossa maailmaa muokkaavat megatrendit tukevat yhtiön toimintaa Helsingin Sanomat pystyi puolustamaan määräävää markkina-asemaansa muita kilpailevia sanomalehtiä vastaan melkein vuosisadan ajan, mutta globaalien megatrendien tässä tapauksessa medioiden digitalisoituminen edessä Helsingin Sanomien valtakausi näyttää olevan murtumassa Huippulaatua kohtuuhintaan Paraskaan yhtiö ei ole hyvä sijoitus, jos sijoittaja maksaa siitä ylihinnan. Laatuyhtiöt ovat harvoin halpoja, mutta täyttääkseen sijoituskriteerimme yhtiön täytyy olla vähintään kohtuullisesti hinnoiteltu Kaikki salkkuun poimitut yhtiöt ovat yhtiöitä joiden upside on potentiaalisesti erittäin huomattava 3

4 Strategian sijoituskriteerit Pyrimme löytämään yhtiöitä jotka täyttävät kaikki tai suuremman osan seuraavista kriteereistä: Merkittävä ja pitkäaikainen kilpailuetu suhteessa yhtiön kilpailijoihin. Tämä edellyttää aina käytännössä, että yhtiö pystyy tekemään jotakin mihin kilpailijat eivät pysty, esim. tehokkuustekijä, jonka ansiosta yhtiö pystyy tuottamaan saman tuotteen tai palvelun kilpailijoitaan halvemmalla. Vankka talous: yhtiön tulee olla taloudellisesti hyvässä kunnossa. Kun arvioimme potentiaalisen yhtiön taloudellista tilaa katsomme pääasiassa kahta mittaria: (a) velkaantumisastetta, ja; (b) sijoitetun pääoman tuottoa (Return On Invested Capital, ROIC). Toivomme, että yritys on kilpailijoitaan paremmassa kunnossa molemmilla mittareilla mitattuna. Megatrendit yhtiön tukena. Tunnistetun yhtiön on toimittava alalla, jossa maailmaa muokkaavat megatrendit tukevat yhtiön toimintaa. Korkealaatuinen johto. Mitä pidempi sijoittajan horisontti on, sen tärkeämpi on yrityksen johdon laatu ja luotettavuus. Täyttääkseen kriteerimme johdon täytyy täyttää ainakin seuraavat vaatimukset: (a) rationaalisuus (b) rehellisyys (c) kyky tehdä itsenäisiä päätöksiä. Intressikonfliktien välttämiseksi toivomme myös, että johdolla on merkittävä omistus yhtiössä. 4

5 Muutama fakta osakerahastoista: Strategiassa ei ylihajauteta Tavallinen osakerahasto sisältää keskimäärin noin 160 eri osaketta (lähde: Lowenstein 2004) Tavallinen osakerahasto myy osakkeet keskimäärin noin 11 kuukautta siitä kun ne ostettiin (lähde: Credit Suisse 2003) Osakerahastot tuottavat keskimäärin huonommin kuin markkinoiden yleiskehitystä kuvaavat indeksit (lähteet: Jensen 1968, Malkiel 1995, Carhart 1997, Wermers 2000) Hypoteesi: uskomme, että tavallisten osakerahastojen huono tuotto ainakin osittain selittyy: Ylihajautuksella, sekä Liian lyhyellä sijoitushorisontilla Hypoteesia tukevia faktoja pitkässä juoksussa menestyneet osakerahastot ovat tyypillisesti: Tavallista keskitetympiä (lähteet: Credit Suisse 2003, Lowenstein 2004), sekä Tavallista pidemmän sijoitushorisontin omaavia (lähteet: Credit Suisse 2003, Lowenstein 2004) 5

6 Strategiaan valitaan vain parhaat Strategia seuraa keskitetyn sijoittamisen filosofiaa Sen sijaan, että hajauttaisimme salkun omistukset kymmenille tai jopa sadoille eri yhtiöille salkun sijoitukset keskitetään noin 8 15 syvästi tutkittuun yhtiöön. Miksi? Koska: (1) parhaimpienkin salkunhoitajien resurssit (aika, toimialaosaaminen jne.) ovat rajalliset, ja; (2) maailmassa on rajallinen määrä yhtiöitä jotka ovat sekä kilpailukykynsä että hintansa puolesta erittäin lupaavia sijoituskohteita. Keskittämällä salkku voimme varmistua siitä, että salkku sisältää pelkästään yhtiöitä jotka: (a) salkunhoitaja tuntee perinpohjin, ja; (b) täyttävät erittäin tiukat laatu-, hinta- yms. kriteerimme. Siksi! Sen sijaan, että ostaisimme osakkeita vain myydäksemme ne pari kuukautta myöhemmin pikavoitto mielessä niin sijoitamme tavallista pidemmällä sijoitushorisontilla; kaikki sijoitukset ostetaan tarkoituksella pitää sijoitukset salkussa useita vuosia. Miksi? Koska strategia rakentuu nimenomaan pitkäaikaisten kilpailuetujen tunnistamiseen on salkkuyhtiöiden lyhyen tähtäimen tulos-, hinta- yms. kehitys käytännössä melkein merkityksetön. Uskomme, että valitsemamme yhtiöt tulevat todennäköisesti menestymään pitkässä juoksussa ja että sijoitus niihin todennäköisesti kantaa runsasta hedelmää, mutta näiden hedelmien kypsyminen ja korjaaminen edellyttää sijoittajilta kärsivällisyyttä. Siksi! Strategia soveltuu erityisen hyvin pitkäjänteisille sijoittajille joille sijoituspääoman ostovoiman säilyttäminen ja kartuttaminen on ensisijainen tavoite ja jotka pystyvät kantamaan aggressiivisen strategian vääjäämättä mukanaan tuomaa volatiliteettia 6

7 Esimerkki: Amazon.com Yhdysvaltalainen Internet-tavaratalo Amazon.com suurin ja kaunein kasvavalla teollisuudenalalla joka tarjoaa sekä kustannusrakenteeltaan että käyttömukavuudeltaan ylivoimaisen vaihtoehdon perinteisille vähittäiskaupoille. Amazon.com in tavoitteena on olla maailman asiakaskeskeisin yhtiö ( Earth s most customer-centric company ). Yhtiö on kaikesta päätellen onnistunut hyvin; vuonna 2002 yhtiö saavutti pistemäärän 88/100 maailman todennäköisesti laajimmassa ja tarkimmassa asiakastyytyväisyyttä mittaavassa tutkimuksessa (Michiganin yliopiston vuodesta 1994 ylläpitämä American Customer Satisfaction Index, ACSI). Tulos oli korkein koskaan mitattu pistemäärä indeksin historian aikana. Yhtiö on myös tämän jälkeen onnistunut ylläpitämään ennätyksellisen korkeaa asiakastyytyväisyyden tasoa. Liikevaihdolla mitattuna maailman 55 suurin vähittäistavarakauppa. Maailman ylivoimaisesti suurin toimija alalla (puhdas Internet-vähittäiskauppa), jossa skaala-edut ovat ratkaiseva kilpailuetu Maailman 250 suurimman vähittäiskaupan joukosta ainoa puhdas Internet-vähittäiskauppa (lähde: Deloitte Global Powers of Retailing 2009) Liikevaihto (19 Mrd$US vuonna 2008) yli yhdeksän kertaa suurempi kuin toiseksi suurimmalla suoralla kilpailijalla; Newegg Inc. liikevaihto 2 Mrd$US. (lähde: Internet Retailer 2009) Liikevaihdon kasvulla mitattuna maailman 16 nopeimmin kasvava vähittäiskauppa: liikevaihdon kasvu oli 30 % per annum. (lähde: Deloitte Global Powers of Retailing 2009) Amazon.com - Asiakastyytyväisyys: ACSI -pisteet verrattuna kilpailijoihin Amazon.com Internet kaupat (keskiarvo) Perinteiset vähittaiskaupat Perinteiset valintamyymälät

8 Esimerkki: Amazon.com Verrattuna perinteisiin kauppoihin Internet-kaupoilla on ylivoimainen liiketoimintamalli Esimerkki: Amazon.com vs Stockmann Amazon.com vs. Stockmann: Liikevaihto (BnEUR) 13,7 Amazon.com vs. Stockmann - Toiminnan tehokkuus: Käyttöpääoma / Liikevaihto (%) Amazon.com vs. Stockmann - Toiminnan tehokkuus: Aineellinen omaisuus / Liikevaihto (%) 10,6 7,7 6,1 5,0 1,4 1,5 1,3 1,4 1,9 Amazon.com Stockmann -8,6 % Stockmann Amazon.com 11,8 % Stockmann Amazon.com 3,6 % 25,4 % Amazon.com vs. Stockmann - Toiminnan tehokkuus: Liikevaihto / Työntekijä Amazon.com vs. Stockmann - Toiminnan tehokkuus: Liikevaihto / Neliömetri Amazon.com vs. Stockmann - Sijoitetun pääoman tuotto (%) Stockmann Stockmann Stockmann 6 % Amazon.com Amazon.com Amazon.com 42 % 8

9 Amazon.com vs Stockmann Amazon.com Stockmann MSCI World

10 Amazon.com sijoituksena! Lähde: Fortune Magazine, May 23,

11 HCP Focus: tuottohistoria + 11 % - 1 % - 14 % - 41 % 2007* ** HCP Focus S&P MSCI World OMX H * = ** = Huomio: Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Per tuotto ennen palkkiota. Salkun tuottoluvut eivät ole tilintarkastettuja. Vertailuindeksit ovat hinta-indeksejä (erotuksena tuottoindekseistä) Kaikki tuotot laskettu Euroissa. 11

12 HCP Focus salkunhoitaja Valmistui huippuarvosanoin (korkein kvarttiili) yhdestä Euroopan arvostetuimmasta MBA ohjelmasta ( # 17 Financial Times lehden mukaan) Yli kymmenen vuoden kokemus salkunhoidosta, pääomamarkkina- vero- ja yhtiölaista, yritysrahoituksesta, pääomasijoittamisesta, strategiakonsultoinnista sekä liikkeenjohdosta Kliinisesti mitattu älykkyysosamäärä 154 (Suomen Mensa r.y. n jäsen) Suosittelijat: Ernst, Outstanding analysis! A personal note you are probably my top student in investing. You have the talents & the inquisitive mind it takes to do it. I heartedly recommend you consider the investment field as a career choice. I think you d love it. Constance Lütolf-Carroll, professori, ESADE Business School, (ote kurssiarvostelusta) Olen toiminut Ernst Grönblomin ohjaajana hänen MBA lopputyön (ns. MBA Business Project) laatimisen yhteydessä. Raportin aihe on yritysanalyysi, ja sen kohde on yhdysvaltalainen Internet kauppa Amazon.com. Ottamatta kantaa raportin sisältämiin yksityiskohtaisiin sijoitussuosituksiin ilmoitan täten, että raportti on mielestäni korkealaatuinen ja osoittaa syvää yritystoiminnan ja sijoituskohteiden analyysikykyä. Vesa Puttonen, professori, Helsingin Kauppakorkeakoulu (ote suosituskirjeestä) 12

13 HCP Focus salkunhoitaja Mr Grönblom held a dual position, being simultaneously employed as an investment analyst at the Accenture Business launch Center and as a strategy consultant at Accenture Strategic Services. He showed prowess especially in tasks requiring deep analytical thinking, such as investment and market research. Markku Silén, TJ, Accenture Suomi (ote suosituskirjeestä) During a trip to Finland in 2002, I taught two accounting courses in the International MBA program at the Helsinki School of Economics. Ernst Gronblom was one of approximately forty students in those two classes. On purely academic grounds, he was among the best students in the class. When one considers other factors such as level of preparation, willingness to work hard, ability not only to understand the major concepts but also to apply them in real-world settings, excellent communication skills, and personal traits of honesty and integrity, Ernst was close to, if not at the top, of the class. After liquidating a family business and launching a private investment fund, Ernst is now planning to expand his efforts to include outside investors. I am pleased to endorse that plan and to recommend him to all serious long-term equity investors. Ernst Gronblom possesses the characteristics necessary to inspire confidence and to achieve success as an investor/portfolio manager. I am confidant that investors will be very satisfied with Ernst Gronblom as an investment and portfolio manager. I do not hesitate to recommend and endorse him without qualification. Earl A. Spiller, Distinguished Professor Emeritus, University of South Carolina (ote suosituskirjeestä) 13

14 We say we are trying to buy into businesses with excellent economics, run by honest and able people at a decent price. We buy very few securities, so we look at it as "focused" investing. Warren Buffett Ajatuksia sijoittamisesta Our policy is to concentrate holdings. We try to avoid buying a little of this or that when we are only lukewarm about the business or its price. When we are convinced as to attractiveness, we believe in buying worthwhile amounts. Warren Buffett To suppose that safety-first consists in having a small gamble in a large number of different companies where I have no information to reach a good judgment, as compared with a substantial stake in a company where one s information is adequate, strikes me as a travesty of investment policy. John Maynard Keynes 14

15 It is impossible to produce superior performance unless you do something different from the majority. Sir John Templeton Ajatuksia sijoittamisesta You are neither right nor wrong because the crowd disagrees with you. You are right because your data and reasoning are right. Benjamin Graham, author of The Intelligent Investor It is the long term investor who will in practice come in for the most criticism. For it is the essence of his behaviour that he should be eccentric, unconventional and rash in the eyes of the average opinion. If he is successful, that will only confirm the general belief in his rashness; and if in the short run he is unsuccessful, which is very likely, he will not receive much mercy. Worldly wisdom teaches that it is better for reputation to fail conventionally than to succeed unconventionally. John Maynard Keynes 15

16 Ajatuksia sijoittamisesta Active management strategies demand uninstitutional behavior from institutions, creating a paradox that few can unravel. Establishing and maintaining an unconventional investment profile requires acceptance of uncomfortably idiosyncratic portfolios, which frequently appear downright imprudent in the eyes of conventional wisdom. David Swensen, Chief Investment Officer, Yale University In investing, what is comfortable is rarely profitable. Robert Arnott, editor of Financial Analysts Journal Before I came along, my field was dominated by myth, superstition, deceit, and outright fraud. I overcame it by the simple application of logical thinking. Arthur Jones, founder of Nautilus Exercise Equipment Co. The world is full of obvious things which nobody by any chance ever observes Arthur Conan Doyle 16

17 Kiitos ajastanne, laatuyhtiöterveisin! Helsinki Capital Partners Tallberginkatu 1 C Helsinki Kauppakatu 28 A Jyväskylä

HCP Focus Keskitetty osakestrategia

HCP Focus Keskitetty osakestrategia HCP Focus Keskitetty osakestrategia HCP Focus lyhyesti Aggressiivinen stock-picking osakestrategia Strategiassa pyritään tunnistamaan alhaisesti - tai ainakin kohtuullisesti - hinnoiteltuja yhtiöitä, joilla

Lisätiedot

Säätiöiden omaisuudenhoito

Säätiöiden omaisuudenhoito Säätiöiden omaisuudenhoito Säätiöiden omaisuudenhoito yleistä Säätiö on juridinen henkilö. Yhdistyksistä ja yhtiöistä poiketen säätiöllä ei ole jäseniä tai omistajia; säätiö omistaa itse itsensä. Säätiö

Lisätiedot

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana Taustaa KAO mukana FINECVET-hankeessa, jossa pilotoimme ECVETiä

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9 Vertaispalaute Vertaispalaute, 18.3.2014 1/9 Mistä on kyse? opiskelijat antavat palautetta toistensa töistä palaute ei vaikuta arvosanaan (palautteen antaminen voi vaikuttaa) opiskelija on työskennellyt

Lisätiedot

Alueellinen yhteistoiminta

Alueellinen yhteistoiminta Alueellinen yhteistoiminta Kokemuksia alueellisesta toiminnasta Tavoitteet ja hyödyt Perusterveydenhuollon yksikön näkökulmasta Matti Rekiaro Ylilääkäri Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö

Lisätiedot

Säätiöiden omaisuudenhoito

Säätiöiden omaisuudenhoito Säätiöiden omaisuudenhoito Säätiöiden omaisuudenhoito yleistä Säätiö on juridinen henkilö. Yhdistyksistä ja yhtiöistä poiketen säätiöllä ei ole jäseniä tai omistajia; säätiö omistaa itse itsensä. Säätiö

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen The acquisition of science competencies using ICT real time experiments COMBLAB Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen Project N. 517587-LLP-2011-ES-COMENIUS-CMP This project

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene

Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene Skene Muokkaa perustyyl. Games Refueled napsautt. @Games for Health, Kuopio Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 2013 kari.korhonen@tekes.fi www.tekes.fi/skene 10.9.201 3 Muokkaa Skene boosts perustyyl.

Lisätiedot

SIJOITUSRISKIEN TARKASTELU 1/2 1

SIJOITUSRISKIEN TARKASTELU 1/2 1 Disclaimer This material has been prepared by Sunduka Oy, a Finnish limited liability company (the Company ), solely for the purpose of providing prospective investors with general financial and other

Lisätiedot

CxO Mentor Oy. Tarvitaanko Talousjohtajaa? 7.5.2014 Kai Tihilä. CxO Mentor Oy 2014

CxO Mentor Oy. Tarvitaanko Talousjohtajaa? 7.5.2014 Kai Tihilä. CxO Mentor Oy 2014 CxO Mentor Oy Tarvitaanko Talousjohtajaa? 7.5.2014 Kai Tihilä Mikä on tärkeintä? Talousosaaminen Johtaminen Joku muu? Ei ole yhtä oikeaa vastausta Ulkoiset tekijät Yleinen taloustilanne Liiketoiminnan

Lisätiedot

Miehittämätön meriliikenne

Miehittämätön meriliikenne Rolls-Royce & Unmanned Shipping Ecosystem Miehittämätön meriliikenne Digimurros 2020+ 17.11. 2016 September 2016 2016 Rolls-Royce plc The 2016 information Rolls-Royce in this plc document is the property

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

Immigration Studying. Studying - University. Stating that you want to enroll. Stating that you want to apply for a course.

Immigration Studying. Studying - University. Stating that you want to enroll. Stating that you want to apply for a course. - University I would like to enroll at a university. Stating that you want to enroll I want to apply for course. Stating that you want to apply for a course an undergraduate a postgraduate a PhD a full-time

Lisätiedot

Sisustusarkkitehtuuri Kansavälinen Työpaja kauppankulttuuri ja ostoskeskuksen tilasuunnittelu Istanbulin Tekniillinen yliopisto Istanbul, Turkki

Sisustusarkkitehtuuri Kansavälinen Työpaja kauppankulttuuri ja ostoskeskuksen tilasuunnittelu Istanbulin Tekniillinen yliopisto Istanbul, Turkki ANSIOLUETTELO 25.05.2015 Zahra Rasti Teknologiapuistonkatu 2 B 23, 53850 Lappeenranta zahra.rasti@gmail.com www.rastistudio.com Puh: +358-401560268 Syntymäpäivämäärä: 13.07.1982 KOULUTUS 2012-2014 Sisustusarkkitehtuuri

Lisätiedot

HR! TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015

HR! TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015 HR! ü TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, ü SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015 HUMAN PERFORMANCE EQUATION 3 THE HUMAN PERFORMANCE EQUATION

Lisätiedot

VUOSI 2015 / YEAR 2015

VUOSI 2015 / YEAR 2015 VUOSI 2015 / YEAR 2015 Kansainvälisen opetuksen ja tutkimustoiminnan kehittäminen Developing international teaching and research activities Rehtorin strateginen rahoitus vuosille 2014-2016 / Strategic

Lisätiedot

ProAgria. Opportunities For Success

ProAgria. Opportunities For Success ProAgria Opportunities For Success Association of ProAgria Centres and ProAgria Centres 11 regional Finnish ProAgria Centres offer their members Leadership-, planning-, monitoring-, development- and consulting

Lisätiedot

Guidebook for Multicultural TUT Users

Guidebook for Multicultural TUT Users 1 Guidebook for Multicultural TUT Users WORKPLACE PIRKANMAA-hankkeen KESKUSTELUTILAISUUS 16.12.2010 Hyvää käytäntöä kehittämässä - vuorovaikutusopas kansainvälisille opiskelijoille TTY Teknis-taloudellinen

Lisätiedot

Ostamisen muutos muutti myynnin. Technopolis Business Breakfast 21.8.2014

Ostamisen muutos muutti myynnin. Technopolis Business Breakfast 21.8.2014 Ostamisen muutos muutti myynnin Technopolis Business Breakfast 21.8.2014 Taking Sales to a Higher Level Mercuri International on maailman suurin myynnin konsultointiyritys. Autamme asiakkaitamme parantamaan

Lisätiedot

Naisnäkökulma sijoittamiseen. 24.3.2007 Vesa Puttonen

Naisnäkökulma sijoittamiseen. 24.3.2007 Vesa Puttonen Naisnäkökulma sijoittamiseen 24.3.2007 Vesa Puttonen Miten sukupuolella voi olla mitään tekemistä sijoittamisen kanssa??? Naiset elävät (keskimäärin) pidempään kuin miehet Naiset saavat (keskimäärin) vähemmän

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella

Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella 26.4.2012 1 "There is often a property bubble around catchment areas. If a school makes a house more saleable or desirable,

Lisätiedot

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE #1 Aloitettu: 6. marraskuuta 2015 9:03:38 Muokattu viimeksi: 6. marraskuuta 2015 9:05:26 Käytetty aika: 00:01:47 IP-osoite: 83.245.241.86 K1: Nationality Finnish K2: The program of the week has been very

Lisätiedot

Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi - PalveluPulssi 11.3.2016. Peter Michelsson Wallstreet Asset Management Oy

Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi - PalveluPulssi 11.3.2016. Peter Michelsson Wallstreet Asset Management Oy Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi - PalveluPulssi 11.3.2016 Peter Michelsson Wallstreet Asset Management Oy Wallstreet lyhyesti Perustettu vuonna 2006, SiPa toimilupa myönnetty 3/2014 Täysin kotimainen,

Lisätiedot

Pörssiyhtiön tiedottamisen ja sijoittajaviestinnän hyviä käytäntöjä ja haasteita Sisäpiirintieto ja tiedottamisvelvollisuus, Krogerus 27.8.

Pörssiyhtiön tiedottamisen ja sijoittajaviestinnän hyviä käytäntöjä ja haasteita Sisäpiirintieto ja tiedottamisvelvollisuus, Krogerus 27.8. Pörssiyhtiön tiedottamisen ja sijoittajaviestinnän hyviä käytäntöjä ja haasteita Sisäpiirintieto ja tiedottamisvelvollisuus, Krogerus 27.8.2013 Karla Lindahl, sijoittajasuhdejohtaja, KONE Oyj Kaiken tiedottamisen

Lisätiedot

Pohjoismaiden osakkeet ulottuvillasi Taurus tekee sijoittamisesta helpon. Taurus Capital Ltd 24.04. 2010

Pohjoismaiden osakkeet ulottuvillasi Taurus tekee sijoittamisesta helpon. Taurus Capital Ltd 24.04. 2010 Pohjoismaiden osakkeet ulottuvillasi Taurus tekee sijoittamisesta helpon Taurus Capital Ltd 24.04. 2010 The Little Book that Beats the Market 2006 ilmestyi kirja, jonka tekijä väitti kehittäneensä osakevalintamenetelmän

Lisätiedot

Gap-filling methods for CH 4 data

Gap-filling methods for CH 4 data Gap-filling methods for CH 4 data Sigrid Dengel University of Helsinki Outline - Ecosystems known for CH 4 emissions; - Why is gap-filling of CH 4 data not as easy and straight forward as CO 2 ; - Gap-filling

Lisätiedot

Hakemus Suosituskirje

Hakemus Suosituskirje - Aloitus Dear Sir, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon Dear Madam, Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon Dear Sir / Madam, Virallinen, vastaanottajan nimi ja sukupuoli tuntematon

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

Norpe Winning Culture

Norpe Winning Culture Norpe Winning Culture TEKES Ideat vaihtoon 2.4.2014 Mona Hokkanen Smarter retailing Elämykselliset ostokokemukset Yksilölliset myymäläkonseptit Alhaisimmat kokonaiselinkaarikustannukset Seite 2 Miksi?

Lisätiedot

812336A C++ -kielen perusteet, 21.8.2010

812336A C++ -kielen perusteet, 21.8.2010 812336A C++ -kielen perusteet, 21.8.2010 1. Vastaa lyhyesti seuraaviin kysymyksiin (1p kaikista): a) Mitä tarkoittaa funktion ylikuormittaminen (overloading)? b) Mitä tarkoittaa jäsenfunktion ylimääritys

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset

Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset Matti Taajamo Ammatillisen koulutuksen tutkimusseminaari 21.1.2016 Pedagoginen asiantuntijuus liikkeessä (kansallinen tutkimus- ja kehittämishanke)

Lisätiedot

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day.

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day. ESITTELY Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely NOTES ON McMath student s name Age Grade Getting to school School day Favorite subjects Least favorite subjects Electives

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto Tämän viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelman valintakokeen avulla Arvioidaan viestintävalmiuksia,

Lisätiedot

Efficiency change over time

Efficiency change over time Efficiency change over time Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 14.11.2007 Contents Introduction (11.1) Window analysis (11.2) Example, application, analysis Malmquist index (11.3) Dealing with panel

Lisätiedot

Havaintoja suomalaisista ja pohjoismaisista peruskirjahakemuksista Irma Garam CIMO 28.5.2015

Havaintoja suomalaisista ja pohjoismaisista peruskirjahakemuksista Irma Garam CIMO 28.5.2015 Erasmus Charter for Higher Education (ECHE) Havaintoja suomalaisista ja pohjoismaisista peruskirjahakemuksista Irma Garam CIMO 28.5.2015 Pohjoismainen ECHE-hanke ECHE-dokumenttien tarkastelu ja vertailu

Lisätiedot

TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo

TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers Heikki Laaksamo TIEKE Finnish Information Society Development Centre (TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry) TIEKE is a neutral,

Lisätiedot

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research

Lisätiedot

Vesitehokkuus liiketoiminnan uusi ajuri. Pöyry Forest Industry Consulting oy

Vesitehokkuus liiketoiminnan uusi ajuri. Pöyry Forest Industry Consulting oy Vesitehokkuus liiketoiminnan uusi ajuri Pöyry Forest Industry Consulting oy Sisältö 1. Vesiparadoksi 2. Vesi ja hiili 3. Projekti Geysiiri 2 Vesitehokkuus - liiketoiminnan uusi ajuri 1. Vesiparadoksi Veden

Lisätiedot

1. Gender - Sukupuoli N = 65. 2. Age - Ikä N = 65. Female Nainen. Male Mies 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50-

1. Gender - Sukupuoli N = 65. 2. Age - Ikä N = 65. Female Nainen. Male Mies 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50- Aalto Doctoral Programme in Science, Follow-up Questionnaire for Doctoral Students - Perustieteiden tohtoriohjelma, seurantakysely jatko-opiskelijoille (22 % answered to the questionnaire) 1. Gender -

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

Hyvä Asiakas SIJOITTAJAKIRJE 2/2010 21.6.2010

Hyvä Asiakas SIJOITTAJAKIRJE 2/2010 21.6.2010 Hyvä Asiakas SIJOITTAJAKIRJE 2/2010 21.6.2010 Molempia rahastojamme on mahdollisuus merkitä 30.6.2010. Mielestäni hyvä syy Eliten ja Populuksen merkitsemiseen on rahastojen halvat osakkeet ja näiden osakkeiden

Lisätiedot

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Arkkitehtuuritietoisku eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Esikysymys Kuinka moni aikoo suunnitella projektityönsä arkkitehtuurin? Onko tämä arkkitehtuuria?

Lisätiedot

Finanssivalvonnan myöntämät poikkeukset liputusvelvollisuudesta

Finanssivalvonnan myöntämät poikkeukset liputusvelvollisuudesta 1 (6) Finanssivalvonnan myöntämät poikkeukset liputusvelvollisuudesta Alla on lueteltu Finanssivalvonnan (entinen Rahoitustarkastus) huomattavien omistus- ja äänioikeuksien ilmoittamisesta annetun valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Co-Design Yhteissuunnittelu

Co-Design Yhteissuunnittelu Co-Design Yhteissuunnittelu Tuuli Mattelmäki DA, associate professor Aalto University School of Arts, Design and Architecture School of Arts, Design and Architecture design with and for people Codesign

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

Salasanan vaihto uuteen / How to change password

Salasanan vaihto uuteen / How to change password Salasanan vaihto uuteen / How to change password Sisällys Salasanakäytäntö / Password policy... 2 Salasanan vaihto verkkosivulla / Change password on website... 3 Salasanan vaihto matkapuhelimella / Change

Lisätiedot

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE November 7, 2014 Paula Kilpinen 1 7.11.2014 Aalto University

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Jeremy

Lisätiedot

PricewaterhouseCoopers alan johtavia asiantuntijoita

PricewaterhouseCoopers alan johtavia asiantuntijoita alan johtavia asiantuntijoita Kolme klusteria läntinen, keskinen, itäinen Keskinen klusteri: 3 550 partneria 77 000 henkilöä 13,6 mrd. dollarin liikevaihto 97 maata Slide 2 PwC globaalisti PwC:n liikevaihdon

Lisätiedot

BOARD PROGRAM Hallitusohjelma

BOARD PROGRAM Hallitusohjelma BOARD PROGRAM Hallitusohjelma Henrikki Soininen AYYH VPJ PROJEKTIT PROJECTS 1.2 Tilaohjelma opiskelijakeskukselle/student center 3.3 Tutoroinnin arvostus/valuation of tutoring 5.1 Kuntavaalitavoitteet/Municipal

Lisätiedot

F-Secure Oyj. Yhtiökokous 2013. Toimitusjohtaja Christian Fredrikson

F-Secure Oyj. Yhtiökokous 2013. Toimitusjohtaja Christian Fredrikson F-Secure Oyj Yhtiökokous 2013 Toimitusjohtaja Christian Fredrikson Protecting the irreplaceable f-secure.com 3.4. 2013 Sisältö 1. F-Secure lyhyesti 2. Taloudellinen katsaus 2012 3. Tuotteet ja palvelut

Lisätiedot

Laadukas omaisuudenhoito

Laadukas omaisuudenhoito Laadukas omaisuudenhoito :n Yhteistyö: Omaisuudenhoitaja on asiakkaan luottohenkilö ja asiakkaan sekä omaisuudenhoitajan välillä tulee olla mahdollisimman täydellisesti yhtenevät intressit Yhteistyö :

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

Biojätteen keruu QuattroSelect - monilokerojärjestelmällä. 21.10.2015 Tiila Korhonen SUEZ

Biojätteen keruu QuattroSelect - monilokerojärjestelmällä. 21.10.2015 Tiila Korhonen SUEZ Biojätteen keruu QuattroSelect - monilokerojärjestelmällä 21.10.2015 Tiila Korhonen SUEZ Agenda 1 SITA Suomi on SUEZ 2 QS, mikä se on? 3 QS maailmalla 4 QS Suomessa 5 QS Vaasassa SITA Suomi Oy ja kaikki

Lisätiedot

Security server v6 installation requirements

Security server v6 installation requirements CSC Security server v6 installation requirements Security server version 6.4-0-201505291153 Pekka Muhonen 8/12/2015 Date Version Description 18.12.2014 0.1 Initial version 10.02.2015 0.2 Major changes

Lisätiedot

Millainen on onnistunut ICT-projekti?

Millainen on onnistunut ICT-projekti? Millainen on onnistunut ICT-projekti? Ohjelmistotuotannon lehtori Tero Tensu Ahtee Ohjelmistotekniikan laitoksella 1990- Projektityö-kurssilla 1991- pesunkestävä yliopistohampuusi ei päivääkään oikeissa

Lisätiedot

Jatko-opintovaihtoehdot/ Further studies

Jatko-opintovaihtoehdot/ Further studies Jatko-opintovaihtoehdot/ Further studies Lukion jälkeen.. Ammatillinen toinen aste 2v. Ammattikorkeakoulut 3,5-4v. Yliopistot 5,5-6 v. Opinnot ulkomailla After Upper Secondary Vocational school, 2 years

Lisätiedot

Lupa toimia eri tavalla. Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti

Lupa toimia eri tavalla. Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti Lupa toimia eri tavalla 1.11.2011 Hub Logistics Sanomatalo 1.11.2011 Hub Logistics Sanomatalo Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti 1)Teemmekö oikeita asioita? 2)Teemmekö riittävän eri lailla oikeita

Lisätiedot

Tietoturva ja johdon vastuu

Tietoturva ja johdon vastuu Tietoturva ja johdon vastuu Jan Lindberg & Mika J. Lehtimäki 21.1.2014 18.10.2011 1 Esityksen rakenne Tietoturvalainsäädännön nykytila Vahingonkorvausvastuun rakenne Vastuu yhtiölle Vastuu kolmansille

Lisätiedot

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Määränpää tuntematon. Kielenopettajan asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Leena Kuure Oulun yliopisto Humanistinen tiedekunta Englantilainen filologia Language Learning and New Technologies

Lisätiedot

Älä tee näin x 10... Fisher nyt... Helsingin kovimmat kasvajat... Osinkoaristokraatteja New Yorkista... Kasvu ja Gordonin kaava... Burton G.

Älä tee näin x 10... Fisher nyt... Helsingin kovimmat kasvajat... Osinkoaristokraatteja New Yorkista... Kasvu ja Gordonin kaava... Burton G. Sisältö Esipuhe... Alkusanat... Benjamin Graham Osta halvalla!... Omaperäisyydellä tuottoihin... Sijoittaminen vastaan spekulaatio... Defensiivinen sijoittaja... Tarmokas sijoittaja... Suhteellisen epäsuositut

Lisätiedot

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4)

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4) Tilasto T1106120-s2012palaute Kyselyn T1106120+T1106120-s2012palaute yhteenveto: vastauksia (4) Kysymys 1 Degree programme: (4) TIK: TIK 1 25% ************** INF: INF 0 0% EST: EST 0 0% TLT: TLT 0 0% BIO:

Lisätiedot

Palveleva pakkaus metsäklusterin veturina

Palveleva pakkaus metsäklusterin veturina Palveleva pakkaus metsäklusterin veturina Skaalatehokkuudesta korkeaan vaikuttavuuteen Esa Viitamo BIT Serve Brunch 8.5.2013 A) Pakkaus metsäklusterin veturina toimialatason näkökulma, teollinen evoluutio

Lisätiedot

Opiskelusta taidot työelämään Tiedon merkitys työelämässä. Kimmo Vänni TAMK 05.02.2008

Opiskelusta taidot työelämään Tiedon merkitys työelämässä. Kimmo Vänni TAMK 05.02.2008 Opiskelusta taidot työelämään Tiedon merkitys työelämässä Kimmo Vänni TAMK 05.02.2008 Mistä kaikesta tässä tulisi tietää? Keskeiset työtehtävät Toimit teknisenä kouluttajana sekä asiantuntijana. Keskityt

Lisätiedot

CIO muutosjohtajana yli organisaatiorajojen

CIO muutosjohtajana yli organisaatiorajojen CIO muutosjohtajana yli organisaatiorajojen 03.06.2009 Antti Koskelin CIO Konecranes Group 2009 Konecranes Plc. All rights Konecranes overview Business Agenda CIO Agenda Mindset for modern CIO Konecranes

Lisätiedot

koiran omistajille ja kasvattajille 2013 for dog owners and breeders in 2013

koiran omistajille ja kasvattajille 2013 for dog owners and breeders in 2013 Irlanninsusikoiran luonnekysely A survey of the temperament of Irish wolfhounds koiran omistajille ja kasvattajille 213 for dog owners and breeders in 213 Teksti / author: Jalostustoimikunta / breeding

Lisätiedot

Expression of interest

Expression of interest Expression of interest Avoin hakemus tohtorikoulutettavaksi käytäntö Miksi? Dear Ms. Terhi virkki-hatakka I am writing to introduce myself as a volunteer who have the eagerness to study in your university.

Lisätiedot

Mitä Master Class:ssa opittiin?

Mitä Master Class:ssa opittiin? Mitä Master Class:ssa opittiin? Tutkimuskoordinaattori Kaisa Korhonen-Kurki, Helsingin yliopisto Tutkija Katriina Soini, Helsingin yliopisto Yliopistopedagogi Henna Asikainen, Helsingin yliopisto Tausta

Lisätiedot

Internet of Things. Ideasta palveluksi IoT:n hyödyntäminen teollisuudessa. Palvelujen digitalisoinnista 4. teolliseen vallankumoukseen

Internet of Things. Ideasta palveluksi IoT:n hyödyntäminen teollisuudessa. Palvelujen digitalisoinnista 4. teolliseen vallankumoukseen Internet of Things Ideasta palveluksi 17.4.2015 IoT:n hyödyntäminen teollisuudessa Palvelujen digitalisoinnista 4. teolliseen vallankumoukseen We are where our clients are CGI in Finland and globally Close

Lisätiedot

Johdonmukaista markkinointia yrittäjille 2013 09/13/13

Johdonmukaista markkinointia yrittäjille 2013 09/13/13 Johdonmukaista markkinointia yrittäjille 2013 09/13/13 Pari vinkkiä lisätuloksen tekemiseksi ilman lisäkuluja. 09/13/13 Markkinointi, myynti, menestys. Kaupallistamista, kontakteja, kassavirtaa! Helsinki

Lisätiedot

Miten saan käytännössä kaupan käyntiin halutussa. maassa? & Case Intia

Miten saan käytännössä kaupan käyntiin halutussa. maassa? & Case Intia Miten saan käytännössä kaupan käyntiin halutussa maassa? & Case Intia 16.4.2014 / Hannu Rossi Miksi haluat mennä uudelle markkina-alueelle? Nykyinen markkinat ovat täysin hyödynnetty/katettu? Tarvitset

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

Vuosi 2006. Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja

Vuosi 2006. Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Vuosi 2006 Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja 1 Disclaimer This presentation is confidential and is intended solely for the use of the recipients of the presentation in connection with their consideration

Lisätiedot

Mr. Adam Smith Smith's Plastics 8 Crossfield Road Selly Oak Birmingham West Midlands B29 1WQ

Mr. Adam Smith Smith's Plastics 8 Crossfield Road Selly Oak Birmingham West Midlands B29 1WQ - Osoite Mr. J. Rhodes Rhodes & Rhodes Corp. 212 Silverback Drive California Springs CA 92926 Mr. J. Rhodes Rhodes & Rhodes Corp. 212 Silverback Drive California Springs CA 92926 Osoitteen ulkoasu amerikkalaisittain:

Lisätiedot

Mr. Adam Smith Smith's Plastics 8 Crossfield Road Selly Oak Birmingham West Midlands B29 1WQ

Mr. Adam Smith Smith's Plastics 8 Crossfield Road Selly Oak Birmingham West Midlands B29 1WQ - Osoite Mr. J. Rhodes Rhodes & Rhodes Corp. 212 Silverback Drive California Springs CA 92926 Osoitteen ulkoasu amerikkalaisittain: katunumero + katuosoite kaupungin nimi + osavaltion nimi + osavaltion

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2 2008. JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus Q2 2008. JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja Osavuosikatsaus Q2 2008 JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja Disclaimer This presentation is confidential and is intended solely for the use of the recipients of the presentation in connection with their consideration

Lisätiedot

Siirtymä maisteriohjelmiin tekniikan korkeakoulujen välillä Transfer to MSc programmes between engineering schools

Siirtymä maisteriohjelmiin tekniikan korkeakoulujen välillä Transfer to MSc programmes between engineering schools Siirtymä maisteriohjelmiin tekniikan korkeakoulujen välillä Transfer to MSc programmes between engineering schools Akateemisten asioiden komitea Academic Affairs Committee 11 October 2016 Eija Zitting

Lisätiedot

Lakimies PDF. ==>Download: Lakimies PDF ebook

Lakimies PDF. ==>Download: Lakimies PDF ebook Lakimies PDF ==>Download: Lakimies PDF ebook Lakimies PDF - Are you searching for Lakimies Books? Now, you will be happy that at this time Lakimies PDF is available at our online library. With our complete

Lisätiedot

16. Allocation Models

16. Allocation Models 16. Allocation Models Juha Saloheimo 17.1.27 S steemianalsin Optimointiopin seminaari - Sks 27 Content Introduction Overall Efficienc with common prices and costs Cost Efficienc S steemianalsin Revenue

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi Where can I find?... a room to rent?... a room to rent?... a hostel?... a hostel?... a hotel?... a hotel?...

Lisätiedot

kieltenoppimiskertomukseni My Language Biography

kieltenoppimiskertomukseni My Language Biography kieltenoppimiskertomukseni My Language Biography Nimi / Name Kertoo edistymiseni kieltenopiskelussa Shows my development in learning languages 2 Kielenoppimiskertomus koostuu kolmesta osasta: My Language

Lisätiedot

Security server v6 installation requirements

Security server v6 installation requirements CSC Security server v6 installation requirements Security server version 6.x. Version 0.2 Pekka Muhonen 2/10/2015 Date Version Description 18.12.2014 0.1 Initial version 10.02.2015 0.2 Major changes Contents

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi... a room to rent?... a hostel?... a hotel?... a bed and breakfast?... a camping site? What are the prices like

Lisätiedot

Keskeisiä näkökulmia RCE-verkoston rakentamisessa Central viewpoints to consider when constructing RCE

Keskeisiä näkökulmia RCE-verkoston rakentamisessa Central viewpoints to consider when constructing RCE Keskeisiä näkökulmia RCE-verkoston rakentamisessa Central viewpoints to consider when constructing RCE Koordinaattorin valinta ja rooli Selection and role of the coordinator Painopiste: tiede hallinto

Lisätiedot

Kylmän sodan päättymisvaiheen tutkimustilanne

Kylmän sodan päättymisvaiheen tutkimustilanne Kylmän sodan päättymisvaiheen tutkimustilanne REIMAG-konsortio Turku 18.8.2014 Juhana Aunesluoma Network for European Studies / Juhana Aunesluoma www.helsinki.fi/yliopisto 22.9.2014 1 Kylmän sodan tutkimuksen

Lisätiedot

Tuloksellisen yhteistyön anatomia, verkottumisen kollektiivinen nerous.

Tuloksellisen yhteistyön anatomia, verkottumisen kollektiivinen nerous. Tuloksellisen yhteistyön anatomia, verkottumisen kollektiivinen nerous. Vaikuta ja vaikutu 17.09.2009 marko.parkkinen@seedi.fi +358445802676 1 Verkottumisesta puhuttaessa on hyvä muistaa, että ihminen

Lisätiedot

Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka. Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy

Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka. Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy k Agenda Kansallinen kilpailukyky: Tietoalojen kasvu ja kilpailukyky Liiketoiminnan odotukset tietohallinnolle:

Lisätiedot

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name - Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,

Lisätiedot

Karkaavatko ylläpitokustannukset miten kustannukset ja tuotot johdetaan hallitusti?

Karkaavatko ylläpitokustannukset miten kustannukset ja tuotot johdetaan hallitusti? For professional use only Not for public distribution Karkaavatko ylläpitokustannukset miten kustannukset ja tuotot johdetaan hallitusti? 08.02.2012 Jyrki Merjamaa, Head of Asset Management Aberdeen Asset

Lisätiedot

Other approaches to restrict multipliers

Other approaches to restrict multipliers Other approaches to restrict multipliers Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 10.10.2007 Contents Short revision (6.2) Another Assurance Region Model (6.3) Cone-Ratio Method (6.4) An Application of

Lisätiedot