Asunto Oy Tampereen Akvarelli. Asuntamaanraitti Tampere

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asunto Oy Tampereen Akvarelli. Asuntamaanraitti Tampere"

Transkriptio

1 Asunto Oy Tampereen Akvarelli Asuntamaanraitti Tampere 1

2 Asunto Oy Tampereen Akvarelli Asuntamaanraitti Tampere avainnekuvat ovat viitteellisiä, eivätkä ne täysin vastaa todellisuutta. 2

3 Ihania koteja Tampereen Vuorekseen Kerros- ja rivitaloyhtiö Asunto Oy Tampereen Akvarelli rakennetaan Tampereen uuteen kaupunginosaan, moni-ilmeiseen ja luonnonläheiseen Vuorekseen. Alueen siltoihin ja aukioille, rakennuksiin ja pihoille integroidaan viihtyisyyttä lisääviä taideteoksia myös Akvarellin julkisivuun toteutetaan Kaarina Kaikkosen taideteos Onnenpuu. Elämää kuin pikkukaupungissa Vuoreksen kaupunginosa sijaitsee noin yhdeksän kilometriä Tampereen keustasta etelään. Yhteisöllinen, moderni alue seurailee uusimpia kaupunkirakentamisen periaatteita; Vuoreksessa on värikäs, ihmisen mittakaavainen arkkitehtuuri runsaine vihervyöhykkeineen. Moderni asuinympäristö Valokuituun pohjautuvan tietoverkon kautta käytössä on alueen yhteinen asukasportaali, jonka kautta löydät paikalliset palvelut ja keustelet muiden asukkaiden kanssa. Vuoreksen edistyksellisiä ekoratkaisuja ovat mm. jätteiden putkikeräysjärjestelmä ja sade- ja valumavesien luonnonmukainen käsittely. yvät yhteydet ja palvelut Alueelta on hyvät yhteydet moneen suuntaan: Tampereen runsaille palveluille ajat vartissa ja matka ervantaan, Tampereen teknillisen yliopiston kampusalueelle on noin viisi kilometriä. Virkistys- ja liikuntamahdollisuudet ovat hyvät, ja Klaava-liikekeus vieressä tarjoaa monipuoliset päivittäistavarapalvelut. Seudun asukkaille tarjotaan myös mahdollisuutta vuokrata viljelypalstoja. Lue lisää luonnonläheisestä Vuoreksesta, mm. ekotehokkuudesta, taideyhteistyöstä ja liikennesuunnittelusta osoitteista vuores.fi ja tampere.fi/vuores. Asunto Oy Tampereen Akvarelli 3

4 anketiedot Asunnot Yhteensä 59 asuntoa Asuntotyypit: rivitalossa 2 4 h + k/kt + s, 44,0 81,5 m 2 kerrostalossa 1 4 h k/kt (+ s), 23,0 72,5 m 2 Kompaktit pienkodit ja avarat perheasunnot on suunniteltu niin, että kaikki tila on käytetty hyödyksi. Myös jokaisella kerrostalokodilla on oma parveke. Kaikilla asunnoilla on lisäksi lämmin varastotila kerrostalon kellarikerroksessa, missä myös saunaosasto sijaitsee. Kerrostalo koko m 2 kpl kerros 1 h + kt + parveke 23, h + kt + parvi + parveke 23, h + kt + parveke 24, h + kt + parveke 37, h + kt + parvi + parveke 37, h + kt + parveke 47, h + kt + parvi + parveke 47, h + kt + parveke h + kt + s + parvi + parveke h + k + s + parvi + wc + parveke 72,5 1 6 Rivitalo koko m 2 kpl 2 h + kt + s 44,0 1 3 h + kt + s 63,0 1 4 h + k + s 81,5 1 avainnekuvat ovat viitteellisiä, eivätkä ne täysin vastaa todellisuutta. 4

5 Sijainti Asunto Oy Tampereen Akvarelli sijoittuu Vuoreksen keustan alueelle, josta on hyvät liikenneyhteydet ja palvelut ovat lähellä. Tampereen keustaan n. 9 km, Teknilliselle yliopistolle n. 4,5 km Liikekeus Klaava n. 250 m, Vuores-talo n. 600 m: koulu, päiväkoti, neuvola, hammashoito, liikuntahalli Liikuntapuisto Bussipysäkki Asunto Oy Tampereen Akvarelli Liikekeus Keuspuistossa riittää tekemistä ja näkemistä Bussipysäkki Koulukeus Leikkipuisto Sääksjärvi ervanta Asunto Oy Tampereen Akvarelli 5

6 Julkisivut Kerrostalo Julkisivu länteen Pohjoiseen Itään Julkisivu litään T2 As Oy Tampereen Akvarelli Asuntamaanraitti 2, Tampere Julkisivu länteen Julkisivu etelään Etelään 6 T2 Länteen T2 As Oy Tampereen Akvarelli Asuntamaanraitti 2, Tampere

7 Ihania koteja kaikille Rivitalo Pohjoiseen Julkisivu pohjoiseen T2 As Oy Tampereen Akvarelli Asuntamaanraitti 2, Tampere Julkisivu itään Itään Etelään Länteen Julkisivu länteen Asunto Oy Tampereen Akvarelli 7

8 Asemapiirros NTA ASU I AITT NR MAA O ARA O T RÄV PYÖ IERKAT V E VEK PAR TA OY OA TAL 6 A AKV I 8 A RO KER AITT R RES VUO AS MP EN ERE LEIKKI LI REL E VEK PAR S RÄY EKE JÄT

9 Ihania koteja kaikille AS MPE TA OY OB TAL R KVA NA REE 25 I ELL O ITAL RIV AP Asunto Oy Tampereen Akvarelli 9

10 KERROSALA 2 Uusi ulottuvuus muunneltavilla kerrostalon asuntopohjilla VS1 V jk jk/pk + 3,0 m2 1+ Kolmiosta 27,0 saa m2 tehtyä kaksi yksiötä Asunnot: A10-A11, A21-A22, A32-A33, A43-A44, O A53-A54, A61-A62 M1 M2 mahdollistaa asuntojen ahdesta yksiöstä kolmioksi KERROSALA 2 P Rakenteet 4m ja talotekniikka mahdollistavat kolmion jakamisen kahdeksi yksiöksi asunnoista A10-A11, A21-A22, A32-A33, A43-A44, A53-A54, A61-A62 jk 1+ VS1 jk 1+ 27,0 m2 jk/pk E K KELLARIKERROS: Y 10 Lähtökohtaisesti asunnot toteutetaan kolmioina. Ostaja saa halutessaan tarjouksen asunnon jakamisesta yksiöiksi kuvan mukaisesti. Muunneltavuus mahdollistaa asuntojen yhdistämisen kahdesta yksiöstä kolmioksi

11 Yhteis- ja varastotilat sijaisevat kerrostalon kellarikerroksessa Kellarikerros 50 prsh (ei hyv) 50 yht A1 A2 A3 A4 A5 A6 A7 A16 A15 A14 A13 A12 A17 A18 A ,5 m2 A20 A21 A22 A31 A30 A29 A28 A27 A26 A32 A33 M A34 A35 O A44 A58 A43 2++parvi 47,5 m2 01 A42 A41 A40 03 NOUSUKUILU UONEKORKEUS 3900 mm A45 A46 parvi (h=n mm) :n ja :n päällä A47 SPK 13,0 m2 05 A57 1++parvi LJ 8,0 m2 A48 UONEKORKEUS 3900 mm A51 parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä A49 A50 07 A56 1++parvi UONEKORKEUS 3900 mm parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä A55 2++parvi 37,0 m2 09 O UONEKORKEUS 3900 A8 A11 A23 A25 A36 A39 A9 A10 A24 A37 A A54 A56 A57 A62 A61 B63 A60 02 B64 WC ULKOILUVÄLINE. 40,0 m2 SIIV 3,5 m2 parvi (h=n.1500mm) OPAALILASI :n, :n päällä A55 14 A53 A58 VSS 68,0 m2 A59 M1 M2 B65 pk parvi (h=n mm) :n ja :n päällä A59 4+K+S 72,5 m2 O K UONEKORKEUS 3900 mm S M3 V WC A60 3,0 m2 1++parvi SAUNATILAT 20,0 m2 UONEKORKEUS 3900 mm OPAALILASI UONEKORKEUS 3900 mm O A61 3++p 51,0 m2 A52 TEIS- JA AOTILAT KERROS 6 P P 8m m Asunto Oy Tampereen Akvarelli 11

12 Kerrospohjat 1. kerros O A ,5 A ,0 m2 A4 1+ A3 1+ A2 1+ A M ROSALA NOUSUKUILU V 02 M1 A ,0 m2 A7 1+ A8 1+ A9 1+ A10-A ,0 m2 O M1 M2 M2 P KERROS 6 P 8m m 12

13 Ihania koteja kaikille 2. kerros A ,0 m2 01 A15 1+ M O A58 2++parvi 47,5 m2 A UONEKORKEUS 3900 mm A13 1+ parvi (h=n mm) :n ja :n päällä A57 1++parvi UONEKORKEUS 3900 mm A ,0 m2 parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä A56 1++parvi O UONEKORKEUS 3900 mm parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä M parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä A55 2++parvi 37,0 m2 O UONEKORKEUS 3900 ROSALA NOUSUKUILU NOUSUKUILU WC pk V parvi (h=n mm) :n ja :n päällä parvi (h=n.1500mm) :n, :n päällä A ,0 m2 A18 1+ M1 M2 A19 1+ A59 4+K+S 72,5 m2 O A20 1+ K UONEKORKEUS 3900 mm S M3 V A21-A ,0 m2 O A60 1++parvi UONEKORKEUS 3900 mm M1 M2 UONEKORKEUS 3900 mm O A61 3++p 51,0 m2 KERROS 6 P P m 8m Asunto Oy Tampereen Akvarelli 13

14 Kerrospohjat 3. kerros O M O A ,5 A ,0 m2 A26 1+ A25 1+ A24 1+ A ,0 m2 01 M ROSALA NOUSUKUILU V 02 M1 A ,0 m2 A29 1+ A30 1+ A31 1+ A32-A ,0 m2 M1 M2 M2 O P KERROS 6 P 8m m 14

15 Ihania koteja kaikille 4. kerros A ,0 m2 01 A37 1+ M O A58 2++parvi 47,5 m2 A UONEKORKEUS 3900 mm A35 1+ parvi (h=n mm) :n ja :n päällä A57 1++parvi UONEKORKEUS 3900 mm A ,0 m2 parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä A56 1++parvi O UONEKORKEUS 3900 mm parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä M parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä A55 2++parvi 37,0 m2 O UONEKORKEUS 3900 ROSALA NOUSUKUILU NOUSUKUILU WC pk V parvi (h=n mm) :n ja :n päällä parvi (h=n.1500mm) :n, :n päällä A ,0 m2 A40 1+ M1 M2 A41 1+ A59 4+K+S 72,5 m2 O A42 1+ K UONEKORKEUS 3900 mm S M3 V A43-A ,0 m2 O A60 1++parvi UONEKORKEUS 3900 mm M1 M2 UONEKORKEUS 3900 mm O A61 3++p 51,0 m2 KERROS 6 P P m 8m Asunto Oy Tampereen Akvarelli 15

16 Kerrospohjat 5. kerros O A ,5 m2 A47 1+ A46 1+ A ,0 m2 O M O A ,5 01 M M 03 NOUSUKUILU V 02 M1 A ,0 m2 A50 1+ A51 1+ A52 1+ A53-A ,0 m2 M1 M2 M2 O P KERROS 6 P 8m m 16

17 Ihania koteja kaikille 6. kerros O A58 2++parvi 47,5 m2 UONEKORKEUS 3900 mm A57 1++parvi A58 2++parvi O 47,5 m2 UONEKORKEUS 3900 mm UONEKORKEUS 3900 mm A56 1++parvi UONEKORKEUS 3900 mm A57 1++parvi UONEKORKEUS 3900 mm A55 2++parvi 37,0 m2 A56 1++parvi O UONEKORKEUS 3900 mm UONEKORKEUS 3900 mm M A55 2++parvi 37,0 m2 O UONEKORKEUS 3900 M 01 parvi (h=n mm) :n ja :n päällä M 01 parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä parvi (h=n mm) :n ja :n päällä parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä parvi parvi (h=n.1500 (h=n.1500 mm) mm) :n :n ja ja :n :n päällä päällä parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä 03 NOUSUKUILU NOUSUKUILU M1 M2 02 pk 04 WC O UONEKORKEUS 3900 mm A59 4++S+WC 72,5 m2 M1 M2 02 S M WC V A59 4+K+S 72,5 m2 O pk 08 parvi (h=n mm) :n ja :n päällä A60 K 1++parvi UONEKORKEUS 3900 mm UONEKORKEUS 3900 mm parvi (h=n.1500mm) :n, :n päällä S M3 06 V 10 UONEKORKEUS 3900 mm O 08 S parvi (h=n mm) :n ja :n päällä A60 A61-A62 1++parvi 3++S+parvi 51,0 m2 UONEKORKEUS 3900 mm 11 parvi (h=n.1500mm) :n, :n päällä M1 M2 10 UONEKORKEUS 3900 mm O A61 3++p 51,0 m2 KERROS 6 P P m 8m Asunto Oy Tampereen Akvarelli 17

18 Rivitalo KERROSALA ,5 m2 KERROSALA ,5 m2 3,0 m2 3,0 m2 3,0 m2 3,0 m2 5,0 m2 5,0 m2 M2 M1 /pk S M2 S /pk M1 M /pk S V S /pk M1 V WC M pk S M3 M1 WC O O V V O O O K B1 B2 B3 M2 B1 B2 M2 K RIVITALO 8m P P m 18

19 Ihania koteja Asunto Oy Tampereen Akvarelli 19

20 Tampereen Akvarellin ihanat kodit Korkeat ikkunat tuovat valoa sisälle osassa asuntoja huonekorkeus lähes 4 metriä! Jokaisessa kodissa iso terassi tai parveke. Vesikiertoinen lattialämmitys on miellyttävä jaloille ja helpottaa sisustamista, kun pattereita ei ole. Modernia asumista Vuoreksen keustassa Lue lisää: Vastuullista rakentamista Rakentajana otamme aina huomioon ympäristön rakentamisen ekologisuuden. Tämä näkyy ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavien rakennusmateriaalien sekä energiatehokkaiden rakenneratkaisujen valintana. Lähdemme rakennuksen elinkaariajattelusta, joten suunnittelemme ja rakennamme laadukkaita aikaa kestäviä rakennuksia, joissa on matalat elinkaarikustannukset. Koulutamme jatkuvasti henkilökuntaamme, jotta myös rakentaminen olisi ekologisesti tehokasta. Pyrimme työmaillamme minimoimaan materiaalihukan, tehostamaan jätehuoltoa, kehittämään kemikaaliturvallisuutta ja minimoimaan rakennuohteiden ympäristön kokemat melu-, pöly- sekä muut haitat. 20

21 avainnekuvat ovat viitteellisiä, eivätkä ne täysin vastaa todellisuutta. Asunto Oy Tampereen Akvarelli 21

22 22

23 Studiomaista, avaraa tilan tuntua ja valoa avainnekuvat ovat viitteellisiä, eivätkä ne täysin vastaa todellisuutta. avainnekuva on kerrostaloasunnosta A61, 3 h + kt + parvi + parveke, 51 m 2. Asunto Oy Tampereen Akvarelli 23

24 24 Ihania koteja

25 23m 2 as. nro kerros A1 1 1 h + kt + parveke UOLTO- LUUKKU 6X8 Parveke tuo asumiseen lisää viihtyisyyttä jk Vesikiertoinen lattialämmitys on miellyttävä jaloille ,0 m 2 A3 A14 A25 A36 A47 1. krs 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs 2 0 0, m 1+ 23,0 m A1, 1. krs Asunto Oy Tampereen Akvarelli 25

26 23m 2 1 h + kt + parveke as. nro kerros A2, A4 1 A13, A15 2 A24, A26 3 A35, A37 4 A46 5 Parvekepielien pituuksissa eroja. pielissä eroja kerrosten välillä Asunnon levyinen parveke antaa mukavaa lisätilaa Näppärä pikkukoti, jossa kaikki tarpeellinen jk elppohoitoiset, laatoitetut kylpyhuonetilat 1+ 23,0 m 2 PEILIKUVANA: A2, A4 1. krs A13, A15 2. krs A24, A26 3. krs A35, A37 4. krs A46 5. krs A ,0 m 2 A2, A4 1. krs A13, A15 2. krs 0 0, m

27 23m 2 1 h + kt + parveke as. nro kerros A3 1 A14 2 A25 3 A36 4 A47 5 Parvekepielien pituuksissa eroja. pielissä eroja kerrosten välillä Parveke tuo asumiseen lisää viihtyisyyttä jk Vesikiertoinen lattialämmitys on miellyttävä jaloille ,0 m 2 A3 A14 A25 A36 A47 1. krs 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs 1+ 23,0 m 2 A3 1. krs A14 2. krs 0 0, m Asunto Oy Tampereen Akvarelli 27

28 23m 2 as. nro kerros A h + kt + parvi + parveke Asunnon levyinen parveke antaa mukavaa lisätilaa Avara ja valoisa parvellinen pikkukoti UONEKORKEUS 3900 mm UONEKORKEUS 3900 mm UONEKORKEUS 3900 mm parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä jk 05 jk jk parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä Parvi 1++parvi 23,0 m A57 6. krs PARVI 0 0, m parvi 23,0 m 2

29 23m 2 1 h + kt + parveke as. nro kerros A7, A9 1 A18, A20 2 A29, A31 3 A40, A42 4 A50, A52 5 Peilikuvana keellä A8 1 A19 2 A30 3 A41 4 A jk Vesikiertoinen lattialämmitys on miellyttävä jaloille 05 Parvekepielien pituuksissa eroja ,0 m 2 pielissä A3 eroja A14 kerrosten A25 välillä A36 A47 Ihana parveke viimeistelee viihtyisyyden 1. krs 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs 1+ 23,0 m 2 PEILIKUVANA KESKELLÄ: 0 0, m Asunto Oy Tampereen Akvarelli 29 A7, A9 1. krs A8 1. krs

30 23m 2 as. nro kerros A h + kt + parvi + parveke Avara ja valoisa parvellinen pikkukoti uonekorkeus lähes 4 metriä! UONEKORKEUS 3900 mm UONEKORKEUS 3900 mm UONEKORKEUS 3900 mm parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä jk parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä jk 05 parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä jk Parvi parvi 23,0 m 2 A57 6. krs PARVI 0 0, m parvi 23,0 m 2

31 23m 2 as. nro kerros A h + kt + parvi + parveke parvi (h=n mm) :n ja :n päällä jk Parvi parvi (h=n mm) :n ja :n päällä jk UONEKORKEUS 3900 mm UONEKORKEUS 3900 mm 05 PARVI Ihanaa nauttia aamukahvit omalla 1++parvi 23,0 m 2 A60 parvekkeella 6. krs kesäisin 1+ 23,0 m 2 uonekorkeus lähes 4 metriä! A3 A14 A25 A36 A47 1. krs 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs 0 0, m Asunto Oy Tampereen Akvarelli P , m

32 24 m 2 as. nro kerros A5 1 1 h + kt + parveke Avara ja valoisa parvellinen pikkukoti UONEKORKEUS 3900 mm uom markkinointiesitteen laatijalle: näissä sivuikkoissa 1. krs ikkuna AR 1200 mm muualla AR 300 mm. ei "ikkunat alas asti" jk parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä jk elppohoitoiset, laatoitetut kylpyhuonetilat 1++parvi 23,0 m 2 A57 6. krs ,0 m 2 A5 1. krs 0 0, m

33 24m 2 as. nro kerros A16 2 A h + kt + parveke Parvekepielien pituuksissa eroja. pielissä eroja kerrosten välillä Asunnon levyinen parveke antaa mukavaa lisätilaa jk Vesikiertoinen lattialämmitys on miellyttävä jaloille 1+ 23,0 m 2 A3 A14 A25 A36 A47 1. krs 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs 1+ 24,0 m 2 A16 2. krs A27 3. krs 0 0, m Asunto Oy Tampereen Akvarelli 33

34 24 m 2 as. nro kerros A h + kt + parveke Korkeat ikkunat tuovat valoa sisälle Moneen makuun sopiva pikkukoti jk 01 elppohoitoiset, laatoitetut kylpyhuonetilat 1+ 24,0 m 2 A38 4. krs ,0 m 2 A38 4. krs 0 0, m

35 24m 2 as. nro kerros A6 1 1 h + kt + parveke uom markkinointiesitteen laatijalle: näissä sivuikkoissa 1. krs ikkuna AR 1200 mm muualla AR 300 mm. ei "ikkunat alas asti" 02 jk uom markkinointiesitteen laatijalle: näissä sivuikkoissa 1. krs ikkuna AR 1200 mm muualla AR 300 mm. ei "ikkunat alas asti" Vesikiertoinen lattialämmitys on miellyttävä jaloille Ihana parveke viimeistee viihtyisyyden 1+ 24,0 m 2 A6 1. krs 1+ 24,0 m 2 0 0, m A6 1. krs Asunto Oy Tampereen Akvarelli 35

36 24 m 2 1 h + kt + parveke as. nro kerros A17 2 A28 3 A39 4 A49 5 elppohoitoiset, laatoitetut kylpyhuonetilat 02 jk Moneen makuun sopiva pikkukoti Parvekepielien pituuksissa eroja. pielissä eroja A17 kerrosten A28 välillä A39 A49 Korkeat ikkunat tuovat valoa sisälle 1+ 24,0 m 2 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs ,0 m 2 A17 2. krs A28 3. krs 0 0, m

37 37 m 2 2 h + kt + parveke as. nro kerros A12 2 A23 3 A34 4 A45 5 pielissä eroja kerrosten välillä pielissä eroja Parvekepielien pituuksissa eroja. kerrosten välillä Iso parveke on kotipuutarhurin ja sisustajan unelma Korkeat ikkunat tuovat valoa sisälle O O M jk/pk jk/pk elppohoitoiset, laatoitetut kylpyhuonetilat 2+ 37,0 m 2 A12 A23 A34 A45 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs 2+ 37,0 m 2 A12 2. krs A23 3. krs 0 0, m Asunto Oy Tampereen Akvarelli 37

38 37 m 2 as. nro kerros A h + kt + parvi + parveke Iso parveke on kotipuutarhurin ja sisustajan unelma O UONEKORKEUS 3900 mm M jk/pk parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä 09 jk/pk parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä uonekorkeus lähes 4 metriä! O UONEKORKEUS 3900 jk/pk parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä PARVI parvi 37,0 m 2 A55 6. krs UONEKORKEUS 3900 mm 09 P 0 0, m jk/pk parvi (h=n.1500 mm) :n ja :n päällä 2++parvi 37,0 m 2 Parvi A55 6. krs , m 38 PARVI

39 47,5 m 2 as. nro kerros A h + kt + parveke Valoisa ja viihtyisä oleelutila jatkuu parvekkeelle asti Korkeat ikkunat tuovat valoa sisälle O 01 O M 01 jk/pk M 03 NOUSUKUILU 2+ 47,5 m 2 A48 5. krs 0 0, m 2+ 47,5 m 2 Asunto Oy Tampereen Akvarelli 39

40 47,5 m 2 as. nro kerros A h + kt + parvi + parveke Ihana viettää kesäiltoja omalla parvekkeella O UONEKORKEUS 3900 mm Korkeat ikkunat ja huonekorkeus lähes 4 metriä! M 01 parvi (h=n mm) :n ja :n päällä jk/pk 03 NOUSUKUILU SP O 2++parvi 47,5 m 2 M 01 A58 6. krs Avara ja valoisa parvellinen koti 0 0, m P 01 UONEKORKEUS 3900 mm SP parvi (h=n mm) :n ja :n päällä jk/pk Parvi 2++parvi 47,5 m 2 A58 03 NOUSUKUILU 6. krs PARVI 0 0, m 40

41 51 m 2 3 h + kt + parveke as. nro kerros A10 A11 1 A21 A22 2 A32 A33 3 A43 A44 4 A53 A54 5 Laatoitettu kylpyhuone pesukoneen ja kuivausrummun tilavarauksella V O jk/pk M1 01 O M2 M 3+ 51,0 m 2 Päätyhuoneiston valoa ja näkymiä. Ihana koti! 2+ 47,5 m 2 A48 5. krs Parvekepielien pituuksissa pielissä eroja. eroja kerrosten välillä 0 0, m A10 A21 A32 1. krs 2. krs 3. krs Asunto Oy Tampereen Akvarelli 41

42 51 m 2 as. nro kerros A61 A h + kt + s + parvi + parveke Oma sauna S parvi (h=n.1500mm) :n, :n päällä jk/pk M1 UONEKORKEUS 3900 mm O M2 10 Korkeat ikkunat ja huonekorkeus parvi (h=n.1500mm) :n, :n päällä lähes 4 metriä! jk/pk 10 UONEKORKEUS 3900 mm parvi, 51,0 m 2 A61 Iso parveke tuo mukavaa lisätilaa ja näkymiä 6. krs jk/pk parvi (h=n.1500mm) :n, :n päällä Parvi UONEKORKEUS 3900 mm Avara ja valoisa parvellinen koti 0 0, m P PARVI 3++parvi, 51,0 m 2 A61 6. krs 42 PARVI 0 0, m

43 P 72,5 m 2 as. nro kerros A h + k + s + wc + parvi + parveke SP Oma sauna pk WC 02 jk/pk M1 UONEKORKEUS 3900 mm S V M2 O M3 Iso parveke tarjoaa monia mahdollisuuksia sisustajalle ja kotipuutarhurille SP 02 pk 04 Parvi jk/pk 06 Korkeat ikkunat ja huonekorkeus lähes 4 metriä! UONEKORKEUS 3900 mm 4+K+S+WC 72,5 m 2 A59 PARVI 6. krs 4+K+S+WC 72,5 m 2 P A59 6. krs 0 0, m Asunto Oy Tampereen Akvarelli 43

44 44 Avarat, valoisat kodit

45 avainnekuvat ovat viitteellisiä, eivätkä ne täysin vastaa todellisuutta. avainnekuva on kerrostaloasunnosta A60, 1 h + kt + parvi, 23 m 2. Asunto Oy Tampereen Akvarelli 45

46 46

47 Viherpeukalon unelma Asunto Oy Tampereen Akvarelli avainnekuvat ovat viitteellisiä, eivätkä ne täysin vastaa todellisuutta. avainnekuva on rivitaloasunnosta B3, 4 h + k + khh + s, 81,5 m 2. 47

48 44 m 2 Lisäksi oma, lämmin varasto myös kerrostalon kellarissa 2 h + kt + s rivitalo 3,0 m2 as. nro B2 S M /pk O B2 Olohuone, keittiö ja ruokailutila ovat yhtenäistä ja avaraa tilaa huomaa yli kolmen metrin huonekorkeus! jk/pk O Terassi ja piha tuovat asumiseen lisää viihtyisyyttä M 01 Päästä sisäinen viherpeukalosi irti! P 2++S 44,0 m 2 B2 RIVITALO 2+ 47,5 m 2 A48 5. krs 0 0, m 0 0, m 48

49 63 m 2 Lisäksi oma, lämmin varasto myös kerrostalon kellarissa 3 h + kt + s rivitalo 3,0 m2 as. nro B1 S M2 /pk M1 P O B1 Olohuone, keittiö 3++S ja ruokailutila ovat 63,0 m 2 yhtenäistä ja avaraa B1 RIVITALO tilaa huomaa yli kolmen metrin huonekorkeus! 0 0, m jk/pk Vesikiertoinen lattialämmitys on miellyttävä jaloille ja helpottaa sisustamista Päästä sisäinen viherpeukalosi irti! P 3++S 63,0 m 2 B1 RIVITALO 0 0, m Asunto Oy Tampereen Akvarelli 49

50 avainnekuva on rivitaloasunnosta B1, 3 h + kt + s, 63 m 2. 81,5 m 2 4 h + kt + s rivitalo as. nro B3 Ihania koteja 50

51 V 5, Lisäksi oma, lämmin varasto myös kerrostalon kellarissa 5,0 m2 WC S M3 WC M1 jk/pk pk M1 V M2 V K B3 O Ihana ja valoisa rivitalokoti V V jk/pk uomaa yli M2 kolmen metrin huonekorkeus! Piha aukeaa aurinkoiseen lounaaseen Päästä sisäinen viherpeukalosi irti! P 4+K+S+K 81,5 m 2 B3 RIVITALO 0 0, m Asunto Oy Tampereen Akvarelli 51

52 52

53 Ihana ja valoisa rivitalokoti Asunto Oy Tampereen Akvarelli avainnekuvat ovat viitteellisiä, eivätkä ne täysin vastaa todellisuutta. avainnekuva on rivitaloasunnosta B3, 4 h + k + khh + s, 81,5 m 2. 53

54 Rakennustapaselostus Yleistä Asunto Oy Tampereen Akvarelli rakennetaan Tampereen Vuorekseen yhtiön vuokraamalle tontille 7635/2 osoitteeseen Asuntamaanraitti 2, Tampere. Yhtiö muodostuu yhdestä 6-kerroksisesta kerrostalosta ja yhdestä rivitalosta, joissa on yhteensä 59 asuntoa. Asemakaava Tontilla on lainvoimainen asemakaava, joka on nähtävissä kaupantekotilaisuudessa. Lisätietoja kaavoituksesta saa Tampereen kaupungilta puh. (03) Perustukset ja alapohja Kerrostalon alapohja toteutetaan maanvaraisella laatalla. Runko uoneistojen väliset seinät ovat teräsbetonia. Kerrostalon ulkoseinät ovat teräsbetonisia ja lämpöeristettyjä sandwichbetonielementtejä. Rivitalon ulkoseinät ovat puurakenteisia ja lämpöeristettyjä. Vesikatto Kerrostalon yläpohja on teräsbetonia ja lämpöeristetty. Rivitalon yläpohja on puurakenteinen. Kerrostalon vesikaton materiaali on pelti tai bitumikermikate ja katon muoto on pulpettikatto. Väliseinät uoneiden kevyet väliseinät ovat pääosin kipsilevyväliseiniä. Pesuhuoneen seinät tehdään vesieristettyinä. Ikkunat Asuntojen ikkunat ovat pääosin kolminkertaisia puu-alumiinirakenteisia ikkunoita. Ulkopuolen verhous on alumiinia. Ovet uoneisto-ovet ovat maalattuja. Terassiovet ovat ulos aukeavia lasiaukollisia puu-alumiiniovia. Sisäovet ovat tehdaäsiteltyjä laakaovia. Lattiat Kerrostalon keittiöiden, eteisten, makuu- ja olohuoneiden lattiamateriaalina on tammilautaparketti. Pesuhuone-, sauna- ja wc-tiloissa sekä rivitalon eteisissä lattiamateriaalina on keraaminen laatta. Seinäpäällysteet Kuivissa tiloissa seinät tasoitetaan ja maalataan. Pesuhuoneissa seinät laatoitetaan. Katot uoneiden katot ovat yleensä ruiutasoitepintaisia. Alaslaetut katot ovat joko ruiutasoitettuja, maalattuja tai järjestelmäalakattoja. Pesuhuoneiden katot paneloidaan. Kalusteet Kiintokalusteet ovat tehdasvalmisteisia vakiokalusteita. Kiintokalusteiden alle jäävään lattiaan ei asenneta parkettia, eikä kiintokalusteiden taakse jääviä seiniä tasoiteta eikä maalata. Kodinkoneet Asuntojen keittiöissä on joko kahden tai neljän levyn keraaminen liesitaso, kalusteeseen upotettu erillisuuni, liesikupu ja astianpesukone sekä jääkaappi-pakastin tai jääkaappi pakastinlokerolla. Ilmanvaihto, lämmitys ja vesi Yhtiö liitetään kaukolämpöverkkoon sekä kunnalliseen vesija viemäriverkkoon. Lämmitysjärjestelmänä on asunnoissa vesikiertoinen lattialämmitys. Asunnoissa on huoneistokohtainen vedenmittaus sekä kylmälle että lämpimälle vedelle. Kerrostalon asunnoissa on lämmöntalteenotolla varustettu koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto. Kerrostalon keittiön liesikupu on kytketty talon poistoilmanvaihtoon. Järjestelmät Yhtiö liitetään sähkölaitoksen jakeluverkkoon (Tampereen Sähköverkko Oy). Yhtiö varustetaan yleiaapelointiverkolla ja liitetään yleiseen televerkkoon operaattorin kiinteistökuidulla (sisältää kaapeli-tv:n). Antennipisteitä on kaikissa asuinhuoneissa. uoneistot varustetaan sähköverkkoon liitettävillä palovaroittimilla. Varastotilat Jokaisella asunnolla on lämmin irtaimistovarastotila kerrostalon kellarikerroksessa. Irtaimistovarastot on numeroitu huoneistonumeroiden mukaisesti. Rivitalon asunnoilla on varastotilat myös sisääntulon yhteydessä. Tontille rakennetaan polkupyöräkatos. Parvekelasitus Kerrostalon huoneistoparvekkeisiin on mahdollista tilata lisätyönä parvekelasitus. Muut tilat Saunaosasto yhteistilalla sekä väestönsuoja sijaitsevat kerrostalon kellarikerroksessa. Muulloin kuin kriisiaikana väestönsuoja toimii irtaimistovarastoina. 54

55 Ihania koteja kaikille Paikoitus Yhtiöllä on yhteensä 29 autopaikkaa ja ne sijaitsevat yhtiön vuokraamalla tontilla. Autopaikat myydään osakkeina, ja ne on varustettu lämmityspistorasioilla. Pihat Piha-alueet toteutetaan erillisen pihasuunnitelman mukaisesti. Jätekeräys Asunto Oy liitetään Vuoreksen alueelle rakennettavaan alueelliseen jätteiden putkikeräysjärjestelmään, jonka toteuttaa ja jota ylläpitää Tampereen kaupungin perustama Pirkan Putkikeräys Oy. Yhteiäytöstä ja -huollosta tehdään sopimus yhtiöiden keen, ja järjestelmän rakentamis- ja käyttökustannukset tullaan jakamaan tonttien keen rakennusoikeuksien suhteessa. Taideteos Kerrostalon julkisivuun toteutetaan Kaarina Kaikkosen Onnenpuu-taideteos. Muutostyöt Asiakkaan toivomista lisä- ja muutostöistä T2 Pirkanmaa Oy antaa kirjallisen tarjouksen. Lisä- ja muutostyötilaukset tulee tehdä sovitussa lisä- ja muutostyöaikataulussa, muussa tapauksessa asunnot rakennetaan suunnitelmien mukaisesti. Käytetyt lyhenteet eteinen kylpyhuone S sauna K kodinhoitohuone keittiötila K keittiö M makuuhuone huone O olohuone SPK sähköpääkeus LJ lämmönjakohuone SIIV siivoushoune irtaimistovarasto VSS väestönsuoja /pk siivous- ja pyykkikaappi jk jääkaappi pakastinlokerolla jk/pk jääkaappipakastin astianpesukone varaus mikroaaltouunille varaus pyykinpesukoneelle uomautus Tämän esitteen tiedot perustuvat syyuun 2016 tilanteeseen. Ostajan on tutustuttava lopullisiin myyntiasiakirjoihin kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä. Kohteen rakenteita ja materiaaleja voidaan perustajaurakoitsijan toimesta vaihtaa toisiin samanarvoisiin. Alakatot ja koteloinnit saattavat poiketa myyntiesitteestä tekniikan vaatimien tilavarausten vuoksi. avainnekuvat myyntiaineistossa ovat taiteilijan näkemyksiä ja saattavat poiketa toteutuneesta. Asunto Oy Tampereen Akvarelli 55

56 T2 ELIDO S Vastuullista rakentamista, nykyaikaista asumista. Ihania koteja vuores.fi Myynti ja esittely Pirkan OP-Kiinteistökeus Oy puh Perustajaurakoitsija T2 Pirkanmaa Oy T2 Rakennus Oy Asunto Oy Tampereen Akvarelli 56

Ihania koteja Tampereen Vuorekseen!

Ihania koteja Tampereen Vuorekseen! ASUNTO OY TAMEREEN ELLA Ihania koteja Tampereen Vuorekseen! Asunto Oy Tampereen ella 1 ASUNTO OY TAMEREEN ELLA Taiteilijan näkemys. Asunto Oy Tampereen ella Koukrannankatu 6B 33870 Tampere 2 Ihania koteja

Lisätiedot

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen

Lisätiedot

Ihania koteja Tampereen Vuorekseen!

Ihania koteja Tampereen Vuorekseen! ASUNTO OY TAMEREEN UVITUS Ihania koteja Tampereen Vuorekseen! ASUNTO OY TAMEREEN UVITUS Taiteilijan näkemys. Koukkurannankatu 5 B 33870 Tampere Ihania koteja Tampereen Vuorekseen! Kerrostaloyhtiö rakennetaan

Lisätiedot

ASUNTO OY TAMPEREEN TAMELLA. Ihania koteja Tampereen Vuorekseen! Asunto Oy Tampereen Tamella

ASUNTO OY TAMPEREEN TAMELLA. Ihania koteja Tampereen Vuorekseen! Asunto Oy Tampereen Tamella ASUNTO OY TAMEREEN TAMELLA Ihania koteja Tampereen Vuorekseen! 1 ASUNTO OY TAMEREEN TAMELLA Koukkurannankatu 6A 33870 Tampere 2 Ihania koteja Tampereen Vuorekseen! Tampereen uuteen kaupunginosaan Vuorekseen

Lisätiedot

Asunto Oy Tampereen Charmi. Kohmankaari Tampere

Asunto Oy Tampereen Charmi. Kohmankaari Tampere Asunto Oy Tampereen Charmi Kohmankaari 9 33310 Tampere 1 Asunto Oy Tampereen Charmi Kohmankaari 9 33310 Tampere Ihania koteja Tampereen Tesomalle Kerrostaloyhtiö Asunto Oy Tampereen Charmi nousee Tesomalle,

Lisätiedot

Asunto Oy Lehtokurppa I VANTAA

Asunto Oy Lehtokurppa I VANTAA Asunto Oy Lehtokurppa I VANTAA ENNAKKOMARKKINOINTI - LINTUPOLKU 13, 01450 VANTAA Tietoa kohteesta Vantaan Kulomäkeen nousee tyylikkäät rivitaloasunnot 11 taloudelle. Asunnot sijaitsevat rauhallisella pientaloalueella,

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN SENGA. Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Asunto Oy Vantaan Senga

ASUNTO OY VANTAAN SENGA. Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Asunto Oy Vantaan Senga ASUNTO OY VANTAAN SENGA Ihania koteja Vantaan Kivistöön! 1 ASUNTO OY VANTAAN SENGA Jaspiuja 20 01700 Vantaa 2 Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Vantaan Kivistöön Kehäradan varrelle nousee. Sen moni-ilmeiset

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Trigoni. Spinellikuja Vantaa

Asunto Oy Vantaan Trigoni. Spinellikuja Vantaa Asunto Oy Vantaan Trigoni Spinellikuja 9 01700 Vantaa 1 Asunto Oy Vantaan Trigoni Spinellikuja 9 01700 Vantaa Trigoni tarkoittaa kolmikulmiota. Rakennuksen kolmion mallinen muoto tuo ihaniin koteihin oman

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN SONATA. Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Asunto Oy Vantaan Sonata

ASUNTO OY VANTAAN SONATA. Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Asunto Oy Vantaan Sonata ASUTO OY VATAA SOATA Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Asunto Oy Vantaan Sota 1 ASUTO OY VATAA SOATA Asunto Oy Vantaan Sota Jaspiuja 22 A 01700 Vantaa 2 Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Vantaan Kivistöön

Lisätiedot

ASUNTO OY TAMPEREEN L U C Q U E S. Koteja Näsijärven rantamaisemissa Tampereen Halkoniemessä

ASUNTO OY TAMPEREEN L U C Q U E S. Koteja Näsijärven rantamaisemissa Tampereen Halkoniemessä ASUNTO OY TAMPEREEN L U C Q U E S Koteja Näsijärven rantamaisemissa Tampereen Halkoniemessä Kuva ei vastaa täysin todellisuutta. ASUNTO OY TAMPEREEN LUCQUES Männistönraitti 6, 33410 Tampere K O T E J A

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN POLKA. Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Asunto Oy Vantaan Polka

ASUNTO OY VANTAAN POLKA. Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Asunto Oy Vantaan Polka ASUNTO OY VANTAAN OLKA Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Asunto Oy Vantaan olka 1 ASUNTO OY VANTAAN OLKA Asunto Oy Vantaan olka Jaspiskuja 18 01700 Vantaa 2 Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Vantaan Kivistöön

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN KORONA. Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Asunto Oy Vantaan Korona

ASUNTO OY VANTAAN KORONA. Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Asunto Oy Vantaan Korona ASUTO OY VATAA KOROA Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Asunto Oy Vantaan Koro 1 ASUTO OY VATAA KOROA Asunto Oy Vantaan Koro Jaspiuja 16 01700 Vantaa 2 Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Vantaan Kivistöön

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Kide. Martinpolku Vantaa

Asunto Oy Vantaan Kide. Martinpolku Vantaa Asunto Oy Vantaan Kide Martinpolku 10 01620 Vantaa 1 2 Asunto Oy Vantaan Kide Martinpolku 10 01620 Vantaa Ihania koteja Vantaan Martinlaaksoon Uudistuva Martinlaakso houkuttelee uusia sukupolvia, jotka

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio Asunto Oy Kuopion Neulamuikku Savottatie 9, 70150 Kuopio Uutta rakentamista Neulamäessä! Asunto Oy Kuopion Neulamuikku rakennetaan Neulamäen etuosaan lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN KANNISTON REHTORI

ASUNTO OY VANTAAN KANNISTON REHTORI ASUNTO OY VANTAAN KANNISTON REHTORI As Oy Vantaan Kanniston Rehtori Murtopakantie 14, 01730 Vantaa Rakentaja pidättää oikeuden muuttaa tämän esitteen tietoja ja kuvia sekä materiaaleja. Asunnonostajan

Lisätiedot

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3 Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,

Lisätiedot

2 Vantaan Metsälauha. Asunto Oy Vantaan Metsälauha Nikinmäentie 19, 01490 Vantaa

2 Vantaan Metsälauha. Asunto Oy Vantaan Metsälauha Nikinmäentie 19, 01490 Vantaa Asunto Oy VANTAAN METSÄLAUHA Asunto Oy Vantaan Metsälauha Nikinmäentie 19, 01490 Vantaa Rakentaja pidättää oikeuden muuttaa tämän esitteen tietoja, kuvia sekä materiaaleja. Asunnonostajan tulee tutustua

Lisätiedot

Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1

Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1 Asunto Oy Sipoon Kvartsi Kvartsitie 1 Uutta modernia asumista Söderkullassa! Asunto Oy Sipoon Kvartsi rakennetaan Söderkullan alueelle lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön tulee kolme taloa,

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN HIKU. Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Asunto Oy Vantaan Hiku

ASUNTO OY VANTAAN HIKU. Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Asunto Oy Vantaan Hiku ASUTO OY VATAA HIKU Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Asunto Oy Vantaan Hi 1 ASUTO OY VATAA HIKU Asunto Oy Vantaan Hi Jaspisja 14 01700 Vantaa 2 Ihania koteja Vantaan Kivistöön! Vantaan Kivistöön Kehäradan

Lisätiedot

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12 Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Nurmijärven Hurmuri. Tilkankuja 3 A Klaukkala

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Nurmijärven Hurmuri. Tilkankuja 3 A Klaukkala 1 ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Nurmijärven Hurmuri Tilkankuja 3 A 01800 Klaukkala Asunto Oy Nurmijärven Hurmuri Tilkankuja 3 A 01800 Klaukkala Ihania koteja Nurmijärven Klaukkalaan Maaseudun idylli yhdistettynä

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Umbra. Jaspiskuja 6 A Vantaa

Asunto Oy Vantaan Umbra. Jaspiskuja 6 A Vantaa Asunto Oy Vantaan Umbra Jaspiskuja 6 A 01700 Vantaa 1 Asunto Oy Vantaan Umbra Jaspiskuja 6 A, 01700 Vantaa Umbra on ruskea maaväri, jota saadaan ruskeasta savesta. Umbraa on käytetty väriaineena jo esihistoriallisella

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Selene. Loiskekuja 2b Vantaa

Asunto Oy Vantaan Selene. Loiskekuja 2b Vantaa Asunto Oy Vantaan Selene oiekuja 2b 01600 Vantaa 1 Asunto Oy Vantaan Selene oiekuja 2b 01600 Vantaa 2 Ihania koteja Vantaan Myyrmäkeen Myyrmäki houkuttelee jälleen uusia sukupolvia, joa kaipaavat yhteisöllistä,

Lisätiedot

Asunto Oy Tampereen Charmi. Kohmankaari Tampere

Asunto Oy Tampereen Charmi. Kohmankaari Tampere Asunto Oy Tampereen Charmi 33310 Tampere 1 Asunto Oy Tampereen Charmi 33310 Tampere Ihania koteja Tampereen Tesomalle Kerrostaloyhtiö Asunto Oy Tampereen Charmi nousee Tesomalle, Tampereen monimuotoiseen

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Tampereen Kippari Halkoniemenkuja 1 33410 Tampere Lentävänniemi Kortteli 2747 / tontti 1 Kohde sijaitsee

Lisätiedot

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto HUONEISTO Huoneistot: B4 ja B8 2 H +tupakeittiö + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2h + tupakeittiö+ sauna Osoite: Otonpolku 1, Riihimäki Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi,

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2 RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

Kuusijärven ulkoilualue savusaunoineen ja talvisine avantouintipaikkoineen. vain muutaman kilometrin päässä. 2 Vantaan Tähtisara Vantaan Tähtisara 3

Kuusijärven ulkoilualue savusaunoineen ja talvisine avantouintipaikkoineen. vain muutaman kilometrin päässä. 2 Vantaan Tähtisara Vantaan Tähtisara 3 Asunto Oy VANTAAN TÄHTISARA Kuusijärven ulkoilualue savusaunoineen ja talvisine avantouintipaikkoineen sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä. VANTAAN TÄHTISARA SYY TOTEUTTAA UNELMASI Vantaan Tähtisara

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Siena. Jaspiskuja 7b Vantaa

Asunto Oy Vantaan Siena. Jaspiskuja 7b Vantaa Asunto Oy Vantaan Siena Jaspiskuja 7b 01700 Vantaa 1 Asunto Oy Vantaan Siena Jaspiskuja 7b 01700 Vantaa Ihania koteja Vantaan Kivistöön Vantaan Kivistöön Kehäradan varrelle nousee Asunto Oy Vantaan Siena.

Lisätiedot

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo TA-ASUMISOIKEUS OY / SIJAINTIKARTTA KOHTEEN SIJAINTI 6 Vadelmakuja 5 2 1 4 3 8 7 Päiväkoti Koulu 1 Valintatalo Suorama 2 Suoraman R-Kioski / Pizzeria Kalimero 3 Neste

Lisätiedot

AS OY NOKIAN PIRKKALAISTORIN PICCOLO

AS OY NOKIAN PIRKKALAISTORIN PICCOLO A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO 1 Havainnekuva. aattaa poiketa lopullisesta toteutuksesta. 2 A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO Välikatu 13, 337100 Nokia As Oy Nokian irkkalaistorin

Lisätiedot

Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo

Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, 02210 Espoo Olarissa nautit Espoon parhaista puolista kattavat palvelut takaavat arjen sujuvuuden, läheltä löytyy luontoa ja kulkuyhteydet ovat hyvät.

Lisätiedot

Pereentie 1C Pere, Pirkkala. TA-Asumisoikeus Oy

Pereentie 1C Pere, Pirkkala. TA-Asumisoikeus Oy Pereentie 1C Pere, Pirkkala TA-Asumisoikeus Oy TA-ASUMISOIKEUS OY / TA-Asumisoikeus Oy Tuomiokirkonkatu 34 A 2.krs, 33100 Tampere Puh. (03) 271 2200, fax (03) 271 2211 www.ta-asumisoikeus.fi, tampere@ta.fi

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi Hopeapellontie 4, 13210 Hämeenlinna Rakentaja ja myynti: ValajaGroup Oy Jenni Valaja P.050 364 7886 Mirva Valaja-Rönni P.040 843 4240 HUONEISTO Huoneistot: A ja H

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Okra. Jaspiskuja 6 B Vantaa

Asunto Oy Vantaan Okra. Jaspiskuja 6 B Vantaa Asunto Oy Vantaan Okra Jaspiskuja 6 B 01700 Vantaa 1 Asunto Oy Vantaan Okra Jaspiskuja 6 B 01700 Vantaa Okra on maaväri, jota valmistetaan savesta ja rautaoksidista. Okran sävyjen kirjo on laaja vaaleankellertävästä

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Seepia. Jaspiskuja 6 C Vantaa

Asunto Oy Vantaan Seepia. Jaspiskuja 6 C Vantaa Asunto Oy Vantaan Seepia Jaspiskuja 6 C 01700 Vantaa 1 Asunto Oy Vantaan Seepia Jaspiskuja 6 C 01700 Vantaa Seepia on tummanruskea värisävy, joka tuo valokuviin vanhahtavan ja nostalgisen sävyn. Alkujaan

Lisätiedot

2 Vantaan Luhtavilla. Asunto Oy Vantaan Luhtavilla Nikinmäentie 17, 01490 Vantaa

2 Vantaan Luhtavilla. Asunto Oy Vantaan Luhtavilla Nikinmäentie 17, 01490 Vantaa Asunto Oy VANTAAN LUHTAVILLA Asunto Oy Vantaan Luhtavilla Nikinmäentie 17, 01490 Vantaa Rakentaja pidättää oikeuden muuttaa tämän esitteen tietoja, kuvia sekä materiaaleja. Asunnonostajan tulee tutustua

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Perustajaurakoitsija Pääsuunnittelija Yleistä Asunto Oy Pirkkalan Kielo Läpikäytävänkuja 2 33950 Pirkkala Loukonlahti

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy HUONEISTO G Tilat: 2 H + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2 H + sauna Osoite: Otonpolku 3, Riihimäki Kerros: 1/1 Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi, keraaminen liesi,

Lisätiedot

As. Oy Naantalin Metsätähti

As. Oy Naantalin Metsätähti 1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin

Lisätiedot

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi Länsitie 40, 11 120 Riihimäki HUONEISTO Huoneistot: A ja B Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: A 52 m 2, B 56,5 m 2 Sijainti: Otsola, Riihimäki 2h+avokeittiö+ sauna Osoite:

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Koitto. Valtimotie 3 B Vantaa

Asunto Oy Vantaan Koitto. Valtimotie 3 B Vantaa Asunto Oy Vantaan Koitto Valtimotie 3 B 01400 Vantaa 1 Asunto Oy Vantaan Koitto Valtimotie 3 B 01400 Vantaa 2 Ihania koteja Vantaan Rekolan aseman seudulle Asunto Oy Vantaan Koitto kohoaa Vantaalle, Rekolan

Lisätiedot

Ihania koteja.

Ihania koteja. Ihania koteja www.ihaniakoteja.fi 1 Rakennamme koteja, joissa viihdytään Korkeat huonetilat ja isot ikkunat tekevät kodeista valoisia ja avaria. Modernia asumista hyvien liikenneyhteyksien läheisyydessä.

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostettuun Palokan Tertunlaaksoon, rahalliselle asuinaluelle

Lisätiedot

2 Vantaan Niittynurmikka

2 Vantaan Niittynurmikka Asunto Oy VANTAAN Niittynurmikka Asunto Oy Vantaan Niittynurmikka Nikinmäentie 15, 01490 Vantaa Rakentaja pidättää oikeuden muuttaa tämän esitteen tietoja, kuvia sekä materiaaleja. Asunnonostajan tulee

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Kuopion Rantakeidas on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu kahdesta luhtikerrostalosta. Taloyhtiössä on 24 asuntoa. Huoneistokohtaiset varastot sijaitsevat

Lisätiedot

PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO

PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO RAKENNUSTAPASELOSTE 2 Alapohja Anturat paalutetaan kovaan maahan asti ja toteutetaan betonivaluna. Anturan päälle muurataan kevytsoraharkko-sokkeli,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti. Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde

Lisätiedot

ASUNTO OY TAMPEREEN KAIPASENKRUUNU. Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä

ASUNTO OY TAMPEREEN KAIPASENKRUUNU. Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä AUNTO OY TAMPEREEN KAIPAENKRUUNU Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä Ver Luotettavaa 8.5.214 rakentamista jo vuodesta 1985 LUONNON LÄHEIYYDEÄ PALVELUIDEN ÄÄRELLÄ As Oy Tampereen Kaipasenkruunu

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Jade. Spinellikuja 5 C Vantaa

Asunto Oy Vantaan Jade. Spinellikuja 5 C Vantaa Asunto Oy Vantaan Jade Spinellikuja 5 C 01700 Vantaa 1 Asunto Oy Vantaan Jade Spinellikuja 5 C, 01700 Vantaa Jade on erittäin kaunis ja kestävä korukivi. Kahdesta eri mineraalista - jadeiitista tai nefriitistä

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja

Lisätiedot

TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15

TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15 30.06.2010 ASEMAPIIRUSTUS 3h + k + s 76,5 m² As. 2, 3, 6, 7, 9, 11, 12 4h + k + s 85,0 m² As. 8, 10 4h + k + s 85,5 m² As. 1, 4, 5, 13 MITTAKAAVA 1:600 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puiden ja pensaiden

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta. Hopeapellontie 5, Hämeenlinna

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta. Hopeapellontie 5, Hämeenlinna As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta Hopeapellontie 5, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: B5 ja B3 Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: 50 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna 2h+tupakeittiö+ sauna

Lisätiedot

AS OY VUOREKSEN LEINIKKI

AS OY VUOREKSEN LEINIKKI UUDIDE A OY VUOREEN LEINII oukkuaurankatu 7, Vuores, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen oukkurann alueelle rakennetaan puistoon rajoittuvalle tontille nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja. Lämmitysmuoto

Lisätiedot

AS OY NOKIAN PIRKKALAISTORIN PICCOLO

AS OY NOKIAN PIRKKALAISTORIN PICCOLO A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO 1 A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO Välikatu 13, 37100 Nokia As Oy Nokian irkkalaistorin iccolo nousee Nokian sydämeen irkkalaistorin kulmalle.

Lisätiedot

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal

Lisätiedot

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7.

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7. RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakentaja: Rakennusliike Hörkkö Oy YLEISTÄ As Oy Naantalin Keihäänkärki 2 on RS-rahoitteinen rivitaloyhtiö. Yhtiö muodostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta ja seitsemästä asunnosta.

Lisätiedot

Joensuun Merimiehenkatu 3

Joensuun Merimiehenkatu 3 Joensuun Merimiehenkatu 3 Merimiehenkatu 3, 80110 Joensuu Uusia koteja eteläiselle ruutukaavalle! Nyt tarjolla loistavalla sijainnilla oleva kolme kerroksinen kerrostalo Asunto Oy Joensuun Merimiehenkatu

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Saariston Bulevardi on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu luhtitaloasunnoista. Taloyhtiössä on 30 asuntoa. Rakennuksessa on huoneistokohtaiset ulkovarastotilat.

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka. Maalämpö

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka. Maalämpö Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Maalämpö Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle ja rauhalliselle Palokan asuinaluelle,

Lisätiedot

Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI

Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI tulee sijaitsemaan kattavan palveluverkoston alueella. 500m etäisyydellä ovat mm. koulu ja päiväkoti. Laajemmista

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Kultarusko. Lauhatie Vantaa

Asunto Oy Vantaan Kultarusko. Lauhatie Vantaa 1 Asunto Oy Vantaan Kultarusko auhatie 5 01300 Vantaa Asunto Oy Vantaan Kultarusko auhatie 5 01300 Vantaa Ihania koteja Vantaan Tikkurilaan Viihtyisään ja moni-ilmeiseen Tikkurilaan nousee Asunto Oy Vantaan

Lisätiedot

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU Syväkiventie 3 B7 ja B8 90240 OULU Juuri valmistuneessa taloyhtiössä on vapaana kaksi paritalokotia. As Oy Oulun Knuutilanrinne on rakennettu Syväkiventielle Knuutilankankaalle.

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu Hopeapellontie 2, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: A2, A5 ja B9 Tilat: 3H + keittiö + sauna Pinta-ala: 73,5 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna Osoite: Hopeapellontie

Lisätiedot

AS OY NOKIAN PIRKKALAISTORIN PICCOLO

AS OY NOKIAN PIRKKALAISTORIN PICCOLO A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO 1 A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO Välikatu 13, 37100 Nokia As Oy Nokian irkkalaistorin iccolo nousee Nokian sydämeen irkkalaistorin kulmalle.

Lisätiedot

2 Vantaan Amorosa. Asunto Oy Vantaan Amorosa Viirikuja 13, 01670 Vantaa

2 Vantaan Amorosa. Asunto Oy Vantaan Amorosa Viirikuja 13, 01670 Vantaa Asunto Oy VANTAAN AMOROSA Asunto Oy Vantaan Amorosa Viirikuja 13, 01670 Vantaa Rakentaja pidättää oikeuden muuttaa tämän esitteen tietoja, kuvia sekä materiaaleja. Asunnonostajan tulee tutustua myyntiasiakirjoihin

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS

TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS 12.06.2015 ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS Tuusulan Bostonin rivitalot Bostoninkaari 3, 04320 Tuusula Bostonin rivitalot sijaitsevat

Lisätiedot

2 Vantaan Paratiisiomena

2 Vantaan Paratiisiomena Asunto Oy VANTAAN paratiisiomena Asunto Oy Vantaan Paratiisiomena Viirikuja 15 ja 17, 01670 Vantaa Rakentaja pidättää oikeuden muuttaa tämän esitteen tietoja, kuvia sekä materiaaleja. Asunnonostajan tulee

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin

Lisätiedot

Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto

Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto «Rakennetaan Kanta-Saarenkylään hyvälle paikalle yhtiön omistamalle tontille osoitteeseen Kulppilantie 23 ja 30, 96900 Rovaniemi. Ala-asteelle on vain pari sataa metriä

Lisätiedot

ASUNTAMAANRAITTI TAMPERE

ASUNTAMAANRAITTI TAMPERE 1 AUNTAMAANRAITTI 1 3387 TAMERE As Oy Vuoreksen Apollo koostuu arkkitehtonisesti tyylikäistä 1- ja 2-kerroksisista puuverhoilluista rivija luhtitaloasunnoista. Asuntoyhtiön tontti rajautuu kauniiseen Vuoreksen

Lisätiedot

VAASAN KUTOJANKARTANO

VAASAN KUTOJANKARTANO RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KUTOJANKARTANO Huoneistoissa on kaukolämpöön kytketty vesikiertoinen lattialämmitys. HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kutojankartano

Lisätiedot

Asunto Oy Tampereen Taituri. Myrskynkatu Tampere

Asunto Oy Tampereen Taituri. Myrskynkatu Tampere Asunto Oy Tampereen Taituri Myrskynkatu 8 33900 Tampere 1 Asunto Oy Tampereen Taituri Myrskynkatu 8 33900 Tampere Härmälänrannassa on tunnelmaa 2 Ihania koteja Tampereen Härmälänrantaan Tampereelle Härmälänrannan

Lisätiedot

Kaunis koti viihtyisällä alueella

Kaunis koti viihtyisällä alueella Kaunis koti viihtyisällä alueella Rakennamme valoisan kodin omakotitaloon Ylöjärven Kangasniemeen. Ympäristö on viihtyisä. Lähialueen tiet ja puistot on rakennettu valmiiksi. Kodin läheltä löytyvät päiväkoti,

Lisätiedot

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa.

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Asemapiirros Parihuvila loistavalla paikalla Iso-Syötteellä Parihuvila rakentuu laadukkaista

Lisätiedot