TALVEN KYNNYKSELLÄ. Pyörävanhusten äänenkannattaja

Transkriptio

1

2 2 TALVEN KYNNYKSELLÄ Pikajalka 1/2001 Pyörävanhusten äänenkannattaja ISSN vuosikerta nro 1 Julkaisija Pyörävanhusten ystävät Vanhat Velot 1. lehden kustantaja Wanhat Arabia-astiat Reijo Lehtonen Pispalan valtatie 2 U, Tampere Puh./fax. (03) Painos 250 kpl Kädessäsi on historiaa, sillä tämä on ensimmäinen numero Vanhojen Velojen julkaisemasta lehdestä. Kerhomme on toiminut kahdeksan vuotta, ja innostus on säilynyt polkupyörien entisöintien ja erilaisten tapahtumien sekä kurssien saatossa. Pyrkimyksenämme on säilyttää ja kunnostaa vanhempia pyöriä niiden alkuperäiskunnossaan ja tuoda tietojamme julki lehden avulla. Jäsenistömme ei ole suuri; toivottavasti kiinnostus lisääntyy julkaisun myötä. Tule rekisteröinti-kokoukseen ja liity jäseneksi. Talven tultua ja mentyä taas polkupyörien pariin! R. K. L. Lehden ensimmäinen numero on postitettu laajalti vanhojen polkupyörien ystäville ja sellaisiksi oletetuille. Jatkossa lehdet sisältynevät Vanhat Velot -yhdistyksen jäsenmaksuun, josta päätetään perustavassa kokouksessa. Jäsenmaksun suuruudesta sekä mahdollisuudesta ostaa tai tilata lehti ilman jäsenyyttä tiedotetaan kokouksen jälkeen yhdistyksen verkkosivuilla. Painopaikka TTKK-paino, Tampere Irtonumero 30 mk / 5 euroa Päätoimittaja Kalevi Lepo Vietäväntie 119, Kangasala Puh. (03) Toimituskunta Mikko Kylliäinen Markku Lahtinen (grafiikka, taitto) Reijo Lehtonen (talous, ilmoitukset) Risto Lehto Lehti ilmestyy seuraavan kerran 1/2002 huhtikuu aineiston jättö /2002 marraskuu aineiston jättö Pikkuilmoitukset maksuttomia Velojen jäsenille, isommissa yhteys Reijo Lehtoseen Lehti ei vastaa yksittäisten kirjoittajien näkemyksistä. Kansi: Yhtiö vm. 1915

3 3 LINJANVETOA Kangasalan Latu ja Kangasalan Tiihalan kylätoimikunta järjestivät kesäkuun alussa 1994 Suomessa ensimmäiset vanhojen polkupyörien kokoontumisajot. Ajoissa mukana ollut helsinkiläinen monitoimimies Matti Välttilä innostui: Tehän olette vanhoja veloja! Hän kehotti organisoitumaan, jatkamaan harrastusta. Näin alkoi verrattain pienen porukan antoisa touhuaminen, puolivallaton hullutus, joka monista toisensuuntaisista ennusmerkeistä huolimatta yhä vielä on hengissä. Rekisteröitymättömänä syksyllä -94 ideoitu yhdistys on osin laajentanutkin toimintaansa, osin syventänyt. Jäsenmäärä on pysynyt pienenä. Nyt edessämme on uusi tilanne. Yhdistys on päättänyt julkaista lehden ja jo pelkästään sen vuoksi nähnyt tärkeäksi virallisesti järjestäytyä. Rekisteröitymisestä ja perustamiskokouksesta on tietoa toisaalla tässä lehdessä. Sinänsä järjestäytyminen ei tuo sen ei tarvitse tuoda oleellista muutosta toimintaan. Rekisteröitymisestä ja lehden nimestäkin päästiin yhteisymmärrykseen (tämän vuoden) syyskokouksessa. * * * Mikä on lehden linja, mikä sen tehtävä? Vuoden -95 syksyllä, velojen miettiessä alkuinnostuksensa krapulassa jatkaako vai ei, ollako vai ei, nuori työtoverini kiinnostui asiasta. Määrätietoisesti hän ideoi kerholle ohjelmaesitteen ja pakotti meidät miettimään toiminta-ajatustamme. Pohdinta vääjäämättä ohjasi toimintaa ajatuksellisesti ensi-innostusta laajemmalle ja pitkäjänteisemmälle uralle. Lehden tehtävänä on tukea ja osaltaan toteuttaa virallisesti vasta nyt perustettavan Vanhat Velot -yhdistyksen toiminta-ajatusta. Jäsenet toimivat; yhdistys linjaa taustalla, mutta vain jäsenistönsä kautta. Lehti herättelee kysymyksiä, tarjoaa tietoa, availee ikkunoita. Se virittelee yhteistyötä ja innostusta lukijoittensa ja toimituskuntansa kirjoitusaktiviteetin ja palautteen varassa. Tämän se luonnollisesti tekee taloudellisten ja henkisten resurssiensa puitteissa. Lehden toivotaan kiinnostavan kautta maan menneen ajan polkupyöriä ja pyöräilyä harrastavia tahoja. Toiminta-ajatus on kirjattuna sääntöluonnoksessa. Säännöt käsitellään ja hyväksytään perustavassa kokouksessa. * * * Nykymuotoinen polkupyörä on noin 100, ketjuton mutta jo poljettava 150, potkien kuljetettava 185 vuotta vanha. Maailmassa on, paitsi huvikseen, myös hyödykseen liikuttu polkupyörällä puolen toistasataa vuotta. Pyöriä maailmassa on miljardi kappaletta. Materiaalia lehdeltä ei puutu. Tältä pohjalta teemaa mitä ilmeisimmin voi venyttää tulevaisuuteenkin. Aineisto ja jutut tarvitsevat kuitenkin toimittajansa: sinut harrastajan, lukijan, mahdollisesti kerhon jäsenen. Toimittakaa juttuja, kirjeitä, aineistoa, kuvia, piirroksia, vinkkejä aiheen tiimoilta. Kirjoita lyhyesti tai kirjoita vaikka pitkästi ennen muuta kuitenkin omana itsenäsi, oman kokemasi ja tutkimasi kautta. Kevyehkön profilointikyselyn perusteella lehden sallitaan ja sen toivotaan olevan avoimen, keskustelevan ja moniarvoisen mutta myös omaleimaisen, jämäkän, maanläheisen. Niin kuin polkupyöräkin (velocipeedi, suom. pikajalka) on. * * * Mieluisa tehtäväni on kiittää ensimmäisen lehtemme aktiivista toimituskuntaa ja varsinkin sen kaikkia kirjoittajia. Erityinen yhteinen kiitoksemme kuuluu Wanhoille Arabia-astioille, jonka tuella ainoastaan yhdistyksemme on tyhjätasku lehden julkaiseminen oli mahdollista. Innolla odotan lukijaksi pääsemistä, innolla ensimmäistä numeroa painosta. Anna palautetta, kirjoita oma juttu! K. Lepo

4 4 Markku Lahtinen Vanhan velon eväät Olen ostanut pyörän, Olympian 1250 Smk:n hinnalla. Aikomuksenani olisi lähteä ajelemaan Savonmaan teille, ensi viikon alusta, Pentti Haanpää kirjoitti päiväkirjaansa 22. toukokuuta 1928, 23-vuotiaana. Pentti ei turhaan kursaillut retkelle lähtöä. Vanhan velon sen sijaan pitää miettiä tyyliin sopivaa retkireittiä ja varustusta. Kuva Jyrki Nisonen Reitin valinta Pitkin kaitaista kangasmaata, molemmin puolin vettä, suikertelee tie. Saattaisihan tähän ihastuakin. Suomen luonto tarjoaa jos jonkinmoista maisemaa matkailijan valittavaksi. Tavanomainen pyöräturisti valitsee kohteensa omien mieltymystensä mukaan, kuka kulttuurin, kuka maisemien, kuka kuntonsa mukaan. Löytyy mäkeä ja tasaista, järveä, korpea ja kylää, on mutkaa ja suoraa, pölyä ja pikeä. Vanhalla pyörällä on sopivinta liikkua vanhoja reittejä perinteisin eväin ja yöpyä perinteisissä paikoissa. Reittiä kannattaa etsiä ensihätään valtakunnallisista pyöräretkireiteistä. Ne löytyvät sekä koko maan kattavasta pyöräreittikartasta että tarkemmista Fillari GT kartoista. Reitit on merkitty maastoon ruskeapohjaisilla kilvillä tai

5 5 tarramerkeillä. Reittiverkosto on tiheä ja paikoin hyvinkin onnistunut. Reitit on linjattu aina kun mahdollista hiljaisille, vanhoille pikkuteille, sorapintaisillekin. Museotiet ja sillat kuuluvat itseoikeutetusti vanhojen velojen reitteihin. Näitä on ympäri Suomea kuutisenkymmentä kappaletta, Hämeessä mm. Teiskon Aunessilta, Hauhon Alvettulan silta, Hattulan Mierolan silta ja Kuru-Ruovesi tie. Vanhan velon reittejä ovat myös historiallisia kulkuyhteyksiä seurailevat Hämeen Härkätie Turusta Hämeenlinnaan ja Kuninkaantien reitti Turusta Uudenmaan halki Viipuriin. Nämä tarjoavat muutaman päivän matkalle paljon hupaisaa nähtävää. Esittelemme reittejä tarkemmin lehden myöhemmissä numeroissa. Juhani Tenhunen on kirjassaan Keskisen Suomen pyöräreitit esitellyt pari vanhalle velolle sopivaa kulttuurireittiä, Ukko-Paavon kierroksen, joka seurailee Paavo Ruotsalaisen jalanjälkiä Pohjois-Savossa ja Taata-Eemelin kierroksen Pirkanmaalla F. E. Sillanpään jäljillä. majataloissa tai pahnoilla, ja käy kahvilla ja lämpimällä ruualla ravintolan puolella. Vanhan velon tyyliin sopivia sivulaukkuja saattaa olla vaikea löytää, mutta ne ovat monin verroin reppua paremmat, paitsi jos repun saa Pentin lailla pysymään telineellä, eikä tarvitse panna sitä selkää hiostamaan. Satularepun tapaisia, tavaratelineen yli heitettäviä nahkaisia laukkuja retkipyöräilijät ovat käyttäneet viime vuosisadan alkupuolelta asti, jolloin pyörämatkailu alkoi yleistyä. Muistetaan toki, että ensimmäiset maailman ympäripyöräilijät tekivät temppunsa jo 1870-luvulla, jolloin ei ollut vielä keksitty edes tavaratelinettä. Tuli aamu ja join kahvit ja maksoin ja huomasin, että ensimmäinen tuhatlappunen oli kulutettu ja toinen aloitettu. Eikä matkaa ollut tehty vielä kolmea viikkoa. Reissut maksavat vaikka ei hurvittelekaan. Matkailun makuun pääsee jo päiväretkilläkin. Useat kunnat ovat laatineet oppaita paikallisista pyöräreiteistään, joiden varsille sattuu monesti Vanhaa veloakin kiinnostavia nähtävyyksiä. Porvoo, Sipoo, Helsinki, Espoo ja tietenkin maan johtava pyöräilykunta Kangasala ovat julkaisseet oppaita. Kangasalla voi tutustua mm. itsenäisyytemme vuosikymmenten rakennuskulttuuriin, perinnemaisemiin tai Vanhojen velojen kokoontumisajoista tuttuun radanvarsireittiin Suinulan ja Ruutanan alueilla. Varusteet Olen kulkenut uuden Olympiani selässä ja sen peräpuolessa telinejousien pihdeissä on kellunut matkareppuni. Ja povitaskussa on rahaa yli kolmen tuhatlappusen. Sopiipa kesän iloja etsiä. Nykyään sanotaan luottokorttipyöräilyksi matkailua, jossa matkatavaroiden määrä on minimoitu ja varojen määrä maksimoitu. Se on oikein nautittava tapa matkata. Pentillä oli yli kahden polkupyörän verran fyrkkaa povessaan. Sillä selviää muutamasta hotelliyöstä, ja kohtuuhintaisia majapaikkoja voi kuluttaa viikko-kaupalla. Mukaan kannattaa ottaa vain se mitä matkalla välttämättä tarvitaan, muu kannattaa jättää kotiin. Matkalla voi kyllä tarpeen vaatiessa tehdä lisähankintoja muutakin kuin evästä. Reppuun mahtuu kohtuullinen vaihtovaatekerta, pari karttaa ja muistikirja. Työkalut tankolaukkuun, muuta ei tarvita, jos yöpyy Sopiiko vanhan velon maksaa ruokansa luottokortilla tai euroilla? Valitettavasti yhteiskunta kehittyy siihen suuntaan, että tyylistä ei voi pitää kiinni. Sanomalehden kokoisista seteleistä on luovuttu jo kauan sitten, vaikka niiden käyttö varmaan olisi tyylin kannalta parasta. Velon retkeilyyn kuuluu kiireettömyys. Parissa päivässä ei pääse matkustamisen henkeen, eikä viikossakaan. Jos voi uhrata kuukauden retkeilyyn, poiketa johonkin paikkaan päiväksi tai pariksi, voidaan puhua tyylistä. Kukkaron nyörien hellittäminen joissakin paikoin voi olla paikallaan, vaikka matkanteko muutoin olisikin saidanpuoleista.

6 6 Majapaikat Saavuin rouva Luukkosen matkustajakotiin, josta sain yläkerrasta pienen huoneen kuten koiran kopin ja pyöräni liiteriin. Matkustajakoteja ja retkeilymajoja on vielä Suomi pullollaan. Hostellien löytäminen on helppoa. Kansainvälinen mökki ja kuusi -merkki opastaa perille majapaikkaan. Hostellit sopivat hyvin kaiken ikäisille, niin yksittäisille kuin ryhmillekin. Majoituksen ohella hostellit tarjoavat usein monipuolisia harrastusmahdollisuuksia ja erilaisia ohjelmapalveluja. Kahta samanlaista hostellia on vaikea löytää. Jokainen paikka tarjoaa viihtyisyyden ja edullisuuden lisäksi oman ripauksen persoonallisuutta. Retkeilymajajärjestön jäsenkortti takaa edullisesti lämpimän vuoteen. Aamiainen ja lakanat ovat yleensä lisämaksullisia. Voit toki käyttää myös omia lakanoita ja valmistaa oman aamiaisesi hostellin itsepalvelukeittiössä. Maatilamatkailu on Suomessakin yleistymässä. Yhtenäisen varauspalvelun puuttumisen vuoksi pitkän matkan suunnittelu on vaikeaa, ja useimmiten joutuu etsiskelemään sopivia paikkoja maakuntien matkailuesitteistä tai tienvarsikylteistä. Jokainen paikka on erilainen, palvelu on aina hyvää ja edullista. Keskimäärin 150 mk:lla saa yösijan vuodevaatteineen ja puuroaamiaisen. Monesti voi samaan hintaan vielä lämmittää itselleen rantasaunan. hääparien suosiossa. Saksassa Heuhotel- eli heinähotelliyöpyminen on jo laajalti organisoitua. Viehätyksessä ladon voittaa vain yö paljaan taivaan alla, tähtiä katsellen. Lämpimänä ja kuivana elokuun iltana, kun hyttysiä ei kuulu, voi vilttinsä levittää perinnemaisemaan, kedolle tai katajikkolaitumelle, missä on avara näkyvyys, ja paneutua selälleen silmäilemään tähtiä ja sputnikkeja. Siinä aika kuluu vaikka ei uni kohta silmään tulisikaan. Muisto voi jäädä pysyväksi. Eväät ja muut syötävät Vaeltava ritari on saanut kestää sään tuimuutta tuulien ja raekuuron muodossa. Muuten entistä pyörän polkemista, kylien kaupoista rinkilän ja makkarapötkyn ostoa, kirkonkylän kahviloista kahvia. Sadesäähän matkailija joutuu aina varautumaan. Rankkasadetta on syytä vetäytyä seuraamaan katseella ladon, maitolaiturin tai suuren kuusen katveesta, mutta tihkulla voi ajella kun päällä on öljykangastakki ja sydvesti. Sadeviitta antaa ilman kiertää allaan, mutta siihen tuuli voi tarttua vinhasti. Villainen paita antaa lämmön tuntua märkänäkin, eikä sarkahousuja syyskelillä voita mikään. Minä ajelin yli sillan, näin ladon, hiivin sinne, ja sen lattialla olevilla oljen pehkuilla keturoin viisi tuntia. Vilu ahdisti pahasti, mutta lienee siinä sentään tullut jokusen tuntia unikin. Yksi yö pahnoilla kuuluu jokaisen velon kesäretkeen. Sen voi viettää railakkaan illan jälkeen poliisin sviitissä, mutta ehkä kuitenkin mieluummin ladossa. Ladot alkavat olla katoavaa kansanperinnettä, ainakin heinät ladossa. Jos kuitenkin löytää heinillä varustetun ladon, kannattaa yöpymistä kokeilla, eihän sitä tiedä vaikka ei olisikaan allerginen. Tuulen suhina, yölintujen laulu, kuun loiste ja kaikki villit tuoksut kilpailevat kyllä vuodevaatteiden ja lämpimän puuron kanssa viehätyksestä. Latoon kannattaa etsiytyä vasta illan hämärtyessä, ettei herätä turhaa huomiota. Joissakin ladoissa on sen verran väljät kulkuaukot, että pyöränkin saa suojaan, mutta kyllä se räystäänkin alla oleskelee. Ns. dinosaurusten munat eivät tyydytä yöpyjän tarpeita, ne ovat hiostavia ja huonosti suojaavia. Mutta perinteinen lato on tulossa majoituskäyttöön. Ainakin Jämingin matkailumaatila tarjoaa latoyöpymistä, joka on varsinkin Suolainen eväs on helteisellä kelillä tärkeää, sillä hiotessa voi menettää suolaa niin paljon, että jalat kramppaavat ja voimat vähenevät. Suolaiset keksit luontuvat välipalaksi siinä kuin makkara ja suolasilakatkin. Paria rinkeliä voi aina pitää taskussa ja pureskella sitä kuin mälliä. Se vie niin nälän kuin janonkin tunteen pitkäksi aikaa. Kahvilla ei ole ravinnon kannalta paljon annettavaa, virkeyttä se lisää ja estää joillakuilla päänsärkyä, mutta kahvitauot ovat tärkeitä. Niiden

7 7 aikana voi antaa jalkojen ja katseen levätä, maisemassa tai seuralaisessa. Ja sitten taas jaksaa polkea. Kinnulan kirkolla ruokalassa söin ensimmäisen ihmismäisen aterian ruokalassa, kalaa, munia, voita, leipää. Retkellä on syötävä paljon ja vahvasti, mutta mieluiten illalla, jolloin voi vetäytyä vatsan viereen maate. Olisi hyvä löytää yösija semmoisesta paikasta, missä voi käydä kunnolla syömässäkin. Lounasaikaan ei pidä ahtaa sisäänsä kovin rasvaista ruokaa, ettei saa ähkyä. Siinä menee helposti pilalle iltapäivän ajelut, kun joutuu ottamaan ruokalevon parhaaseen ajoaikaan. Pitkinä, kuumina kesäpäivinä saattaa pitkä lounas kylläkin olla paikallaan. Syötyäni voimallista, suolaista makkaraa sain ryystää joesta vettä ja siemaisin vielä kaupassa pari pulloa portteria, mutta yhä on halu saada nesteitä ruumiiseen. Kesähelteillä hikoaminen on voimallista. Veden juominen ei aina autakaan nestevajeeseen, vaan tarvitaan suolaisempaa juotavaa. Urheilujuomat eivät ole velolle sopivia, mutta pilsneri tai portteri ovat ravitsevia ja ruokaisia juomia, jotka vievät helteisenkin päivän janon.

8 8 Päivän mittaan saattaa kulua juotavaa useampi litra. Juomaa on hyvä olla käsillä koko ajan. Vanhan mallin mukaisia, ohjaustangon eteen kiinnitettäviä juomapullotelineitä ja korkkikorkillisia juomapulloja tuskin löytyy monen velon tarpeistosta. On tyydyttävä parhaaseen saatavilla olevaan substituuttiin. Edellisessä kappaleessa mainitut juotavat on pakattu niin klassiseen pakettiin, että sellaisen voi panna reppuunsa ja ottaa esiin julkisellakin paikalla, mutta jos joutuu tyytymään muovipulloon, pitää varoa, etteivät muut pääse näkemään vanhan velon sellaista käyttävän. Karttulan kirkonkylän majatalossa kävin syömässä voileipiä ja piimää ja ihailemassa sen naisihmisen pitkälti paljaita, nötreitä jalkoja. Tienvarret ruokaloissa on valinnanvaraa, on mäkkiä, rollssia ja rossoa. Mutta ne eivät veloa viehätä. Jos oven päällä lukee Bar Baari ollaan todennäköisesti lähestymässä kelvollista ruokapaikkaa, josta saa ravitsevia annoksia. Myös muutamat maatilamatkailuyrittäjät tarjoavat ruokaa, muillekin kuin yöpyjille, mutta valitettavan harvat. Sen sijaan joissakin perinnekylissä tai vastaavissa on tarjolla perinneruokaa perinneympäristössä. Tarjoilijan valitsee kukin mieleisekseen. Seura ja muut huvit Joku nainen huhuilee karjaansa järven toisella rannalla. Ja tuskainen kaipaus ja ikävä valtaa rintani, onea turvattomuuden tuntu, joka ei sovi maantien ritarille. Matkaseura on Vanhalle velolle hyväksi. Tasatahtia kulkevassa seurassa matkanteko sujuu toinen toistaan kannustaen. On hyvä jos toisella on työkalut ja toinen osaa niitä käyttää. Joskus voi olla paikallaan poiketa seurantalolla tai lavatansseissa vetreyttämässä reissussa rähjääntyneitä jalkojaan, varsinkin jos haluaa vaihtelua seuraansa tai on peräti yksin liikkeellä. Tutustuminen alkuasukkaisiin on helppoa kun ilmoittaa tulleensa pyörällä pitkän matkan takaa. Mainittakoon, että Kauhajoella järjestetään joka kesä pyöräilijöille omat tanssit, joissa pisimmältä tullut matkaaja palkitaan. Pyörän merkinantotorven olen ostanut ja uudet punasuiset sukat, ryypiskellyt torilla eräät kupit kahvia ja vetäissyt aina uudemman kerran savut Klubi-tupakasta. Tekisipä mieleni sanoa kuten Hööki-vainaja ennen: Perkele tämä on hauskaa! Jos mieliala pääsee laskemaan, kannattaa suoda itselleen jotakin ylimääräistä hyvää, antaa palkankorotus. Uusien vaatteiden ostamisen sijasta voi tyytyä myös pesemään vanhat. Monissa majataloissa on mahdollisuus pestä vaatteensa, jotka ehtivät kuivua yön aikana. Puhdas vaate pitää lämmintä paremmin, ja puhdas paita päällä on helpompi lähestyä alkuasukkaita eri tilanteissa. Erilaisten virvokkeiden nauttiminen on ollut yleistä pyöräilyn alkuaikoina niin kuin nykyäänkin. Tässäkin asiassa täytyy muistaa tyyli. Imukkeen käyttö tupakan kanssa on toivottavaa, ja näkäräisiä varten voi povessa pitää pläkkistä taskumattia. Pyörämatkailija kohtaa pian matkalle lähdettyään autuaallisen vapauden tunteen, jota täytyy aina välillä pysähtyä ihmettelemään. Nautinto on suuri, joskin on makuasia, millä sanoin sen tunteen kukin ilmaisee. Lainaukset: Pentti Haanpää: Muistiinmerkintöjä vuosilta Luettevaa: Raul Hellberg: Pyöräily A.I.Walli: Polkupyöräkäsikirja Juhani Tenhunen: Pyörämatkailijan Keskinen Suomi C.J.Gardberg Kaj Dahl: Kuninkaantie Pyöräreittioppaat ja -kartat: Pyöräilijän tiekartta 1: Fillari GT 1-6 1: Pyöräilijän kuninkaantie Museotiet ja sillat, Tielaitos Kangasalan rakennuskulttuuri 1-6, pyöräilykävely- ja hiihtoreitit

9 9 Ketjupolttaja Palokunnan juhlilla Sotien jälkeen ei paljon juhlilla käyty, ja jos joskus vähän käytiinkin ei paljon rällästetty. En minäkään muista paljon muuta kuin palokunnan juhlat, joita pidettiin Kirkkoharjulla näkötornin juurella. Ei minulla silloin ollut omaa pyörää enkä minä vielä osannut ajaakaan, eikä meillä ollut autoakaan. Sen takia me lähdettiin äidin ja naapurin Sannin kanssa pyörällä, kun isäkin oli töissä niin kuin oli kahtena sunnuntaina kolmesta. Äiti ajoi ja minä istuin peräritsillä. Pyörä oli sininen, siitä minä olen varma, ja ritsin reunat olivat lattaraudasta, joka painoi reisiäni. Pidä jalat levällään, äiti muistutti, ettei mene varpaat pinnan väliin. Minä puristin äidin vyötäröstä kiinni ja levitin jalkojani ja niin me ajettiin koko kaksi kilometriä kirkolle ja jätettiin pyörä koulun pihalle kuusiaidan katveeseen. Harjulle johti koulunpihalta kapea tie, jolta vielä poikettiin ja noustiin jyrkkää polkua mäen päälle. Näkötornin ympärillä oli iso nurmikenttä, josta näkyi kirkonkylään ja Kirkkojärvelle ja Vesijärvelle. Näkötorni oli hieno kivirakennus, ja sen alaosassa oli kahvila, jonka päällä oli terassi. Minua kiinnosti eniten Talikkalan Taitovoimistelijat ja Kokemäen Uuno. Niitä isä oli suositellut. Kyllä minä sentään suostuin odottaessa ottamaan mehua ja munkin. Katselin kun isot pojat ampuivat ilmakolla tauluun viiden metrin päästä, eivätkä silti osuneet aina nappiin. Ei ollut ketään tuttuja. Roikuin äidin helmoissa ja katselin mustapukuisia palomiehiä, joita tuntui olevan kosolti paikalla. Naapurin vintissä oli vanha VPK:n kypärä. Snellin Totti oli ollut ruiskumestari tai muu sellainen. Karin kanssa me aina kokeiltiin kypärää salaa. Ei sitä varmaan olisi muutoin saanutkaan kokeilla. Kokemäen Uuno esiintyi näkötornin terassilla. Se puhui sillä tavalla kummallisesti kuin Hilma ja Akseli radiossa, enkä minä siitä ymmärtänyt paljon mitään, mutta nauroin kyllä innokkaasti mukana. Talikkalan Taitovoimistelijat heittelivät sitten voltteja nurmikentällä ja tekivät ihmispyramideja ja kaikkea hienoa. Ennen vanhaan kaikki oli niin hienoa, kun ei ollut televisiosta nähnyt mitään vastaavaa. Ohjelman jälkeen alkoivat tanssit. Näkötornin vierellä oli tanssilava, jonka seinässä oli iso aukko ja siitä minä näin ensimmäistä kertaa tanssivia ihmisiä. Näky lumosi minut tyystin. Tummapukuiset miehet ja vaaleahameiset naiset kiersivät ympyrää ja pyörivät mennessään vellovassa rytmissä. Kurkin näkyykö tuttuja, isoveljeä, joka aina veti brylcreemiä hiuksiin tansseihin lähtiessään, tai naapurin Airia. Lavalla oli kuitenkin sen verran hämärää, ja hienoissa vaatteissaan kaikki näyttivät yhtä upeilta, etten tunnistanut ketään. Äiti ja Sanni eivät menneet tanssimaan. Piti lähteä kotia päin. Minä halusin vielä jäädä katsomaan tansseja. Sanni lupasi jäädä minun kanssani, pääsisin hänen ritsillään. Äiti menisi edeltä ruokaa laittamaan. Laskeuduimme pian Sannin kanssa käsi kädessä polkua alas koulun pihalle. Pyöriä oli pitkä rivi telineissä kuusiaidan katveessa. Sannin pyörä oli musta, ja siinä oli pyöreäreunainen ritsi. - Varo sitten, ettei jää jalat pinnojen väliin, Sanni muistutti. Ajelimme tienreunaa Esson ohi, Rekiälän mäkeä ylös. Vasemmalla oli valtava omenapuutarha, sitten peltoja. Hevonen oli siellä laitumella. Yhtäkkiä jalkaani nipisti ja minä kiljaisin. Sanni pysähtyi ja hätääntyi. Minä en oikein ymmärtänyt mitä oli tapahtunut, mutta Sanni näki, että jalkani on livahtanut pinnojen väliin. Kengän pohjassa oli pieni halkeama. Minulta pääsi parku, mutten minä oikein kovasti kehdannut parkua Sannin nähden. Katsoimme, että verta ei tule eikä luunpäitä pistä esiin sukasta. - Nyt pitää mennä äkkiä kotiin, Sanni sanoi. Minä nousin takaisin ritsille ja levitin jalkojani koko ajan niin levälleen kuin sain ja purin huulta ja nyyhkytin. Ei ollut pitkä enää, ja minä pääsin omaan sänkyyn ja sain läskisoosia ja perunaa eikä se jalka sitten enää kipeä ollutkaan.

10 10 Amatööri TUNTURIN KUNNOSTAMISEN YRITYS Kesäkuisena päivänä puhelin soi. Nimimerkki Amatööri, vastasin, reippaasti kuin aina. Soittaja oli tuttu urheiluvälinekauppias: Tässä on asiakas, joka kyselee entistäjää vanhalle polkupyörälleen - annanko puhelimen hänelle? Entistäjää! Huh! en osannut varoa. Harrastin kyllä vanhoja pyöriä, mutta en tuona hetkenä ajattelua. Voinhan keskustella. Mutta miten muka minä, joka koskaan en ollut entisöinyt mitään, voisin kunnostaa pyörän? Minua kiinnosti kuitenkin aivan liian paljon nähdä kyseinen pyörä. Hain Tunturin kotiini, ja kätkin sen saman tien pois silmistäni melkein kahdeksi kuukaudeksi. Vasta kun kaikki mahdolliset asialliset ja asiattomat syyt pitkittää homman alkamista oli käytetty, hain pyörän epätoivoisena esiin. Paineet kasvoivat, kunnes Vielä yksi hyvä tekosyy pitkittää alkamista: parin päivän saaristopyöräretki Turkuun. Mutta retkeltä saavuttuani, saatuani tuskin repun selästäni, tartuin hermostuneena asiaan. Tein arviointia pyörälle: niklaukset, maalit ja koristeraidat huonot, osin kehnot. Pedaalit, ohjaustanko ja valolaitteet jossain vaiheessa nuorennettu, joitain varusteita kokonaan puuttui. Mutka rungossa. Tekniikat, vanteet ja kurakaaret yllättävän hyvät. Merkki ja etulokasuojan päällä hyökkäävä hirvi sekä rungon vahvikekoristeet edustavat, jopa kiinnostavat. Aloin lämmetä asiaan. Kokosin tarpeelliseksi kuvittelemaani tavaraa: tarvikkeita ja työkaluja, rättejä, liuottimia, hiontavillaa, maalipurkkeja, pari roska-astiaa autoni peräkärryyn, mistä ne eivät ulko-olosuhteissakaan hukkuisi. Oikeastaan touhu alkoi tuntua kivalta. Lohdutin itseäni, että kun kylliksi venyttää alkamista, ei tule kupeksittua liikaa Tällöin en tiennyt edessä odottavasta. Kunnostin korjaamoa, tein telineen ripustuksille, varasin rasioita ja laatikoita irtoosille. Haeskelin vanhempaa mallia olevia varaosia: käytetyt renkaat (venäläiset!), valolaitteet, kädensijat, satulan, työkalulaukun, pumpun pidikkeineen, ketjunsuojan ja ketjut paikalle. Tosiuurastus alkaa Kaadoin vähän mallasjuomaa koneeseen päästäkseni sopivaan keskittymiskykyyn ja vireeseen. Rasvakoura en ole (muuten työ olisi jo tehty!) mutta en kai ihan saamatonkaan, todistelin itselleni. Ja olinhan toki käynyt joitain pyörävanhusten ystävien kursseja. Niin vihdoin käärin hihat ja ryhdyin purkamaan pyörää. Osoittautui, ettei pyörien pinnoituksia eikä takakappaa tarvinnut purkaa lainkaan, niin hyviä ne olivat. En ollut pahoillani asiasta. Muu kaikki meni osiksi etupyörän laakerointia, etuhaarukkaa ja keskiötä myöten. Kaikki varusteet, ruuvit ja nippelit liuottelin CRC:llä. Ensi kertaa eläessäni purin ja putsasin niin keskiön kuin ohjauslaakerinkin. Kiersin pedaalit auki. Pedaalit irtoavat samaan suuntaan, äkkiä ajatellen mielestäni kuitenkin väärään. Purkamisessa puunuija, piikki ja CRC olivat kova sana, parin lainaksi saamani erikoistyökalun lisäksi. Maalaus kriittinen vaihe Tuonkaltainen, ehkä 40-luvun lopulta oleva pyörä ymmärtääkseni säästetään tai pilataan se väärin tai oikein maalaamalla sekä asiaankuuluvia tai -kuulumattomia varusteita ja osia

11 11 lisäämällä. Oman projektini, 50-vuotislahjaksi tarkoitetun Tunturin, laatuvaatimuksia en kuitenkaan pysähtynyt miettimään. Panin tavoitteekseni, että pyörän pitäisi olla varustelultaan täydellinen, siisti ja makee sekä ehdottomasti ajokuntoinen. Pyörän runko ei suostunut suoristumaan. Korjauspinnasin ja oikaisin vanteet, parhaita pinnauskurssimme oppeja soveltaen. Mikä onni: takarattaan puolelta ei ollut pinnan pinnaa poikki. Raavin hikihatussa ja putsailin nesteillä rungon irto-osia ja suihkuttelin ne sitten ohuin kerroksin, saamani vinkin mukaisesti, kiiltomustiksi ja -valkeiksi spraymaaleilla. Kokeilin erilaisia raidoitustapoja; käsivaraisesti pensselillä osoittautui minun tapauksessani parhaaksi. Punaista ja keltaista ohutta Miranol-raitaa syntyi oman mielikuvitukseni mukaan, huolehtimalla siitä, että maali pensselin kärjessä oli sopivan notkeata. Raidoittamisen tarkkuus suoraan sanoen koetteli kärsivällisyyttä. Niklatut osat, onneksi, olin jo työtä alkaessani päättänyt hoitaa (vain) kunnon putsauksella. Miten joku toinen olisi tehnyt? Asentaminen, koeajo ja kuvaus Työtä vuorotta, melkein yötä päivää. Ei uskoisi, miten runsaasti noinkin yksinkertaisen oloinen kulkuväline voi viedä aikaa. Vihdoin kuitenkin pääsin kasausvaiheeseen, ja sekös olikin ei-rasvakourallekin! mieluisaa hommaa. Painoi vain ajatus, että Tunturia varrottiin jo naapurikylässä eräälle pihalle. Pyörän ajokunnon ainakin piti olla hyvä. Keskiö niin kireälle, ettei varmasti hölsky, sen olin oppinut napakurssilla. Samoin sen, että etusekä takapyörän laakerit ensin kireiksi mutta sitten hölläten kevyesti liukuviksi, ei hölskyviksi. Kaikissa vaiheissa itse ideoimastani asennuspukista ja roikkutelineestä sekä pinnauspukista oli suurta iloa. Ketjua rasvaan mieluummin liian vähän kuin paljon. Ohjaustanko, valolaitteet, kello, merkit, pumppu, kädensijat, ketjunsuoja, satula, työkalulaukku, takaritsi, lukko, kissansilmä, ja pedaalit kunnostettuina kiinni ei kun koeajolle! Pyörä osoittautui miellyttäväksi ajaa, mutta - vaikka ylitinkin kykyni kokonaisuus näytti sentään aika amatöörimäiseltä. Jälkeenpäin katsoen ainoa pyörästä ottamani valokuva näyttää kuitenkin vielä amatöörimäisemmältä. Jalkaa en pyörään asentanut. Valokuvaamiseen käytin kuitenkin vain pari minuuttia, kunnostamiseen normaalipäiviksi laskien 2 viikkoa, kolminkertaisesti ennalta kuvittelemani ajan! Jälkisanat ja pari huutomerkkiä päälle En saanut polkea projektiani asiakkaalle, vaan hän delegaatioineen saapui omakohtaisesti meille. Rouva totesi ensi näkemältä: Kädensijat ja työkalulaukku on vaihdettava! Kalpenin, mutta toisaalta mielistyinkin, sillä olinhan tietoisesti ja kokeillakseni kepillä jäätä sekä kotiin päin vetäen valinnut noihin paikkoihin vähän nuorempia, halpa-arvoisia, tekoaineisia, kirpputorilta löydettyjä osia. Vaihdoin osat parempiin. Sain korvaukseksi varusteluosista restaurantatasoisen hinnan ja työn osalta puolitoistakertaisen varusteluhinnan sen päälle. Lainasin uunimaalia, hopeata, pikkupurkillisen mahdollista fiksaamista vaativia kohtia varten. Ihastelimme yhdessä pyörää. Nuori ystävyytemme ei ole jälkikäteenkään kariutunut. Pelkään kuitenkin puhelinsoittoja. Sen elokuun alun yötäpäiväinen otti tosi koville. Minkäänlaiseen entistämiskilpaan en lähde!

12 12 Jahvetti Vanha pyörä on varma pyörä Mieko rupesin vuntsaamaan tätä polkupyörän kehitystä pikku pojast ast tähä päivää yli 70 vuotta. Meil kylä pojil ol ensimmäiset kulkupelit semmoset noin 2 m pitkät kepit jalkoi välis, ja reisii kohal ol poikittain patukat ohjaustankoina. Sit vaa senku pompoteltii ettee päi, kylhä sekkii jalkamiehen voitti. Sithä se tilanne muuttu huomattavast ko meilkii tul oikee polku pyörä. Miehä oon Kannakse poikii maapallon kolmannelt navalt Kivennavalt. Mei kyläs ol sotilaskomppania polkupyöräkomppania, sieltä isä hommas armeija pyörän. Silhä miekii opettelin ajamaa. Nythä miul on Jakuaari, on monta muutakii merkkii. Vanhoi mut ajokuntosii ovat. Kylhä nykyiset pyörät ovat vaikeita huollettavii ja korjattavii, mie en ainakaa pysty vaihteita korjaamaa en ees taka rengasta pysty paikkaamaa. Niin ko vanhan pyörän pystyy renkaan paikkaamaan vaikka nainenkii ja kettinkii rasvaa, ja taas männöö. Ja onhan se miellyttävää katseltavaakii ko naine aijaa oikeella naise pyöräl mis on verkko suojus ettei mää hameen helmat pinnoi vällii. Mie ostin vaimolle 1932 valmistetun turkulaisen naisten pyörän nimeltä Aino. 70 vuotta vanha mutta ajokunnossa oleva pyörä. - Ei nykyiset pyörät kestä 10 vuotta kauvvempaa. Jos sitäkää.

13 13 Pyöräpajalta Myydään Annan tai myyn pari projektipyörää (m/n) aloittelevalle harrastajalle. K. Lepo. puh./vast. (03) Armeijan polkupyörän ohjaustanko telineellä. Hinta 45mk. Puh Nahkainen kehyslaukku miesten pyörään 60mk. Puh Bakeliittiset ohjaustangon kädensijat heloineen. Hinta 50mk. Puh Beukeot merkkisen apumoottori-polkupyörän runko, ilman moottoria. Hinta 200mk. Puh Ostetaan Ostan vanhoja polkupyöräkuvastoja. Puh Luisevalle 180 cm maalaismiehelle sopiva kirkkohankkina 1950-luvun alkupuolelta. Ostan Ilmarinen-pyöränmerkin. Hyvistä hyvä hinta. K. Lepo. puh./vast. (03) Otetaan hoiviin Laatokan-karjalainen evakkopyörä m.-30. Kunnolla ei väliä, tarinalla on. K. Lepo. puh./vast. (03) Lainataan Laatupyörää (m/n) kokoontumisajoihin tai sop.muk. pitemmällekin reissulle. Oma vaateparsi suotava. K. Lepo. puh./vast. (03) Kysy osia Projekteihisi. Jotain käypää voi löytyä. K. Lepo. puh./vast. (03) Tarjotaan suojaa luvun pyöränraadoille (ei kunnostettavissa). Alkuperä miel. tiedossa. K. Lepo. puh./vast. (03)

14 14 Mikko Kylliäinen KONELIIKE OSKARI TUOMI Suomessa on ollut puolenkymmentä suurta pyörätehdasta, jotka ovat valmistaneet pyöränsä rungosta lähtien. Osalla tehtaista on ollut monta pyörämerkkiä, kuten Tampereella toimineella Kone ja Terä Oy:llä, jonka merkkejä olivat hyvin tunnetun Jaguarin lisäksi Peto ja Tammer. Suurten tehtaiden lisäksi Suomessa on toiminut lukuisia pienempiä pyöränkokoojia, jotka ostivat rungot ja monet muutkin osat valmiina. Jotkut kokoojat ovat tehneet vain muutamia kymmeniä pyöriä, toiset tuhansia. Kaikilla kokoojilla on kuitenkin ollut oma merkkinsä. Ruotsissa pyörämerkkejä on ollut yli 2000; Suomen pyörämerkkien määrästä ei ole arviota. Pikajalassa julkaistaan jatkossa artikkeleita suomalaisten pyöräliikkeiden ja pyörämerkkien historiasta. Suomen polkupyöräteollisuuden keskukseksi tuli 1900-luvun alkuvuosina Turku, jossa toimi kaksi vanhinta runkoja valmistavaa tehdasta: Suomen Polkupyörätehdas ja Konekauppa aloitti runkojen valmistuksen vuonna 1904 ja Rautateollisuusosuuskunta Pyrkijä vuonna Niiden lisäksi ennen maan itsenäistymistä Turussa ja sen ympäristössä toimi lähes kymmenen polkupyöriä mainostavaa liikettä. Yksi niistä oli Koneliike Oskari Tuomi. i Oskari Tuomi oli aloittanut liikemiesuransa 20-vuotiaana eri koneliikkeiden edustajana. Oman liiketoimintansa hän aloitti vuonna 1912 Loimaalla, jonne hän perusti koneliikkeen ja kolmea vuotta myöhemmin konepajan. Turkuun hän siirsi liikkeensä vuonna 1918, mutta jo aikaisemmin Turussa oli toiminut hänen sivuliikkeensä luvulla Oskari Tuomen koneliike sijaitsi Turun keskustassa Yliopistonkadulla. Oskari Tuomi harjoitti pyörien koontia, sillä liike ei koskaan valmistanut pyörien runkoja itse, vaan osti ne turkulaisilta polkupyörätehtailta tai Ruotsista. ii

15 15 Vanhin Oskari Tuomen pyörämerkeistä näyttää olleen Etevä. Vuonna 1925 hän mainosti pyöriään Turun Sanomissa: Etevä Extra polkupyörät ovat varustetut Bates kumeilla, kootut parhailla osilla ja ne myydään 12 kk takuulla. Tuomi näyttää ilmoittaneen ainakin Turun Sanomissa varsin harvoin; vuonna 1925 pyöräilykauden aikana ilmoituksia oli vain yksi. Edellisellä viikolla sitä vastoin Salon maanviljelyskauppa oli ilmoittanut myyvänsä hyviksi tunnettuja Etevä polkupyöriä. Ilmeisesti Tuomi pyrki jo varsin varhaisessa vaiheessa siihen, että hänen pyöriään myisivät jälleenmyyjät. Seuraavana vuonna Oskari Tuomi olikin tekemässä Suomen Polkupyöräkaupppiaiden Yhdistys ry:n perustamiseen johtanutta aloitetta polkupyörien tukkukaupan järjestäytymisestä. iii i Heikki Kuva, Kaksipyöräisten vuosisata. Jyväskylä 1988, s ii Suomen liikemiehiä II. Hämeenlinna 1930, s ; Kuva, s. 65; Turun Sanomat ; Osvald Hermanssonin haastattelu iii Turun Sanomat ; Turun Sanomat ; Kuva, s Oskari Tuomen tunnetuin pyörämerkki oli Etevä. Miksi neljä pyörämerkkiä 1930-luvulla Oskari Tuomen pyörämerkkejä olivat Etevä, Idrott, Aura ja Prins. Käytännössä Etevä ja Idrott olivat merkkiä lukuun ottamatta täysin samanlaisia, samoin vastaavasti Aura ja Prins. Ruotsinkielisiä merkkejä Idrott ja Prins tehtiin siksi, että niitä oli helpompi markkinoida ruotsinkielisiin saaristopitäjiin. iv Vuoden 1935 hinnaston mukaan Etevä ja Idrott on koottu mahdollisimman taatuista osista, vastaten parasta mitä nykyään on saatavissa. Aurasta ja Prinsistä todettiin: halvempi mutta silti taattu laatu. Etevää ja Idrottia erotti siis Auraan ja Prinsiin verrattuna

16 16 osien laatu: Etevässä ja Idrottissa oli Torpedon etu- ja takarummut, Aurassa ja Prinsissä Kometin; Etevä ja Idrott kulkivat Dunlopin renkain, Aurassa ja Prinsissä oli Suomen Kumin renkaat. Osien laatuero näkyi hinnassa siten, että miesten Etevä maksoi 1130 ja Aura 875 markkaa. v Etevää pidettiin Oskari Tuomen huippumerkkinä, ja se lienee edelleen tunnetuin Tuomen pyörämerkeistä. Tuomen myymistä merkeistä se ei ollut kuitenkaan kallein: ruotsalaisesta miesten Drott-pyörästä sai maksaa 1400 markkaa vuonna Turkulaisen Pyrkijän paras malli, Helsingin suurmessuilla samana vuonna laatukilpailun kultamitalin voittanut Pyrkijä Extra maksoi 1300 markkaa. Pyörien hinnat vuonna 1935 olivat tyypillisesti markkaa. vi Etevä sijoittui hinnaltaan keskivaiheille, mutta hintaansa nähden sitä pidettiin laadukkaana ja kestävänä pyöränä. Oskari Tuomi käytti 1930-luvulla pyörissään ruotsalaisia sekä kotimaisia Pyrkijän runkoja; 1930-luvulla Pyrkijä myikin pelkkiä runkoja enemmän kuin valmisti pyöriä omalla merkillään. Muiden suomalaisten pyöräliikkeiden tavoin Tuomi osti etu- ja takarummut ulkomailta, mutta kotimaisiakin osia käytettiin. Tuomen pyörämerkeissä ei kuitenkaan ollut juuri yhteisiä osia, vaan Etevässä oli selvästi kalliimmat osat kuin Aurassa. vii Pyöränosia tukuttain ja vähittäin Oskari Tuomi luovutti perustamansa konepajan vuonna 1921 veljelleen Wilholle luvulta alkaen Wilho Tuomen konepaja toimi Oskari Tuomen omistamassa kiinteistössä Turun Piispankadun ja Tehtaankadun kulmassa. Konepajan tuotteita, kuten lokasuojia, vanteita ja tavaratelineitä, myytiin WTK-merkillä. Wilho Tuomen valmistamia osia luonnollisesti käytettiin hänen veljensä pyörämerkeissä. Myös Tunturipyörän edeltäjä Turun Pyöräkellari, joka oli vuodesta 1933 samassa kiinteistössä vuokralla 800 neliömetrin tiloissa, käytti Wilho Tuomen vanteita ja lokasuojia pyörissään. ix WTK-pyöränosien markkinointi näyttää tapahtuneen Oskari Tuomen kautta; ilmoitusten mukaan WTK-pyöränosat tunnetaan laatuvalmisteina kautta maamme ja ulkomaillakin. Mainoslauseen maininta maineesta ulkomailla saattaa selittyä sillä, että Wilho Tuomi valmisti muun muassa vapaa- ja eturumpujen korjausosia sekä keskiön akseleita. Esimerkiksi Oskari Tuomen vuoden 1937 polkupyöräosahinnastossa on esitelty tarkoin mittapiirroksin 25 polkupyörän keskiön akselia erilaisiin runkoihin, kuten Victoria-, Oiva-, S.O.K.-, Skandia- ja Diamant-runkoihin sekä englantilaisiin kiilakeskiö- ja saksalaisiin kellokeskiörunkoihin. x Oskari Tuomi mainosti lumiketjuja painetulla esitteellä 1930-luvulla. Oskari Tuomi mainosti pyöriään Turun Sanomissa viii Oskari Tuomen pyöränosakauppa ei rajoittunut pelkästään omaan tai Wilho Tuomen tuotantoon. Vuoden 1937 hinnastossa luetellaan myyntiartikkeleita yli 60 otsikon alla. Polkupyörän osista myytiin muiden muassa ketjuja, ohjaintankoja, polkimia, runkoja, rumpuja ja satuloita. Päällysrenkaita hinnastossa oli yhdeksän erilaista ja sisäkumeja seitsemän. Pyörien oheisvarusteista myytiin kelloja, pumppuja, lahkeenpitimiä, laukkuja, lukkoja sekä etulokasuojaan kiinnitettäviä maskotteja. Pyörien korjausta varten hinnastossa oli myös työkaluja. Lumiketjujen myyntiä varten oli painettu erillinen esite, jolla markkinoitiin

17 17 kotimaisia patentoituja Narsku- ja Rouskulumiketjuja. Esitteen mukaan Narsku-ketjut olivat kolmen vuoden käyttökokemusten jälkeen osoittautuneet pahimmillakin iljannekeleillä täysin tarkoitustaan vastaaviksi. Rouskun puolestaan kerrottiin tarttuvan lujimpaankin pakkasjäähän. xi Konepajatyöt aloitetaan, pyöränkoonti loppuu 1930-luvun lopun myynnin perusteella Koneliike Oskari Tuomi oli Suomen 12. suurin pyöräalan tukkukauppias luvulla saavutetut polkupyöräkaupan ennätysvuodet päättyivät talvisotaan. Jatkosodan aikana maaseudulta käytiin kyselemässä polkupyöriä, mutta niitä ei ollut myytäväksi. Sitä vastoin työntekijöiden pyörät saattoivat vaihtua voihin tai läskiin. Sotien jälkeen varsinkin Etevä- ja Idrott-pyörien myynti oli vähäistä, sillä laadukkaita osia oli vaikeaa saada. Oskari Tuomi säilytti kuitenkin asemansa suurimpien tukkukauppiaiden joukossa edelleen. xii iv Osvald Hermanssonin haastattelu v Koneliike Oskari Tuomi, Polkupyörähinnasto n:o 35. Turku vi Koneliike Oskari Tuomi 1935; Osvald Hermanssonin haastattelu ; Ilmo Impivaara, Rautateollisuus Oy Pyrkijä Turku 1956, s. 141; Kuva, s vii Osvald Hermanssonin haastattelu ; Impivaara, s. 140; Koneliike Oskari Tuomi viii ix Suomen liikemiehiä II, s ; Osvald Hermanssonin haastattelu ; Kuva, s x Osvald Hermanssonin haastattelu ; Koneliike Oskari Tuomi, Polkupyöräosahinnasto v Turku xi Koneliike Oskari Tuomi xii Kuva, s. 181; Osvald Hermanssonin haastattelu Oskari Tuomi syntyi maanviljelijäperheeseen Kokemäellä vuonna Hän aloitti liikemiesuransa 20- vuotiaana edustamalla eri koneliikkeitä; vuonna 1912 hän perusti oman koneliikkeen, josta kasvoi yksi maan suurimmista polkupyöräalan tukkuliikkeistä. Oskari Tuomella oli liiketoimintansa ohella monia luottamustoimia turkulaisissa kaupan alan järjestöissä. Valtakunnallisesti hän vaikutti Suomen Polkupyörätukkukauppiaiden yhdistyksessä sen perustamisvuodesta 1926 alkaen yli 20 vuoden ajan. Kuva teoksesta Suomen liikemiehiä II (Hämeenlinna 1930).

18 luvulla pyöriensä rungot Norjasta Øglændiltä. xiv Oskari Tuomi kuoli 1950-luvulla, jolloin hänen yrityksensä jaettiin kahteen osaan: polkupyöräliike ja konepaja erkanivat toisistaan vuonna Polkupyöräliikkeen toiminta hiipui kuten pyöräalan kehitys 1960-luvulla yleensäkin. Vuonna 1966 pyöräliike siirtyi uusille omistajille suvun ulkopuolelle. Oskari Tuomen aloittama konepajatoiminta sitä vastoin jatkuu edelleen: tilauskonepaja Kone-Tuomi Oy työllistää noin 70 henkilöä. Yrityksen johdossa on kolmas polvi Tuomen sukua. xv Koneliike Oskari Tuomi myi viimeiset pyöränsä lähes 40 vuotta sitten. Aikanaan liike oli yksi maan suurimmista pyöräalan tukkukauppiaista, joka myös markkinoi pyöriään valtakunnallisesti: ilmoituksia oli monina vuosina esimerkiksi almanakoissa. Oskari Tuomen kokoamista pyöristä Etevä oli aikanaan yksi tunnetuimmista suomalaisista pyörämerkeistä. Etevä ja Idrott olivat käytännössä täysin samanlaiset pyörät merkkiä lukuun ottamatta. Sodanjälkeisessä Suomessa talous oli säännösteltyä, maata jälleenrakennettiin ja sotakorvauksia maksettiin. Tällöin Oskari Tuomi aloitti puuntyöstökoneiden valmistuksen luvun alussa hänen konepajansa ryhtyi tekemään alihankintatöitä paperi- ja selluteollisuudelle. Myöhemmin yritys luopui puuntyöstökoneiden valmistuksesta ja keskittyi tilauskonepajatöihin. xiii Konepajatöiden lisääntyessä polkupyöriäkin edelleen koottiin, mutta 1950-luvulla Etevämerkkisiä pyöriä ei enää tehty. Pyrkijän runkojen käyttö loppui vuoteen 1949 kestäneen säännöstelyn myötä. Koska runkojen valmistajat eivät enää olleet muutenkaan erityisen halukkaita myymään runkoja koontiliikkeille, Tuomi osti Kirjoituksen lähteinä käytetyt Koneliike Oskari Tuomen kuvastot ja hinnastot sisältyvät Reijo Lehtosen kokoelmiin. Lähteet: xiii Juha Vahe, Turun alueen teknistä historiaa Turku 1997, s ; Jyrki Tuomen haastattelu xiv Osvald Hermanssonin haastattelu ; Jyrki Tuomen haastattelu xv Jyrki Tuomen haastattelu ; Vahe, s Polje polje kyllä ketjua piisaa!!! Pikajalka toivottaa lukijoilleen Antoisaa Joulua ja Touhukasta Uutta Vuotta.

19 19 Satularepusta Tammerkoski-lehti 4/2001 keskittyy pyöräilyyn. Mainioiden juttujen joukossa on useita vanhoja veloja kiinnostavia tarinoita tunnetuista tamperelaisista pyörämiehistä. Juhani Hildén on kirjoittanut mm. kanttori Heikki Kuusniemestä ja kauppias Alfred Frestadiuksesta. Lehteä voi kysellä Tampere-seuran toimistosta Raatihuoneelta. 30mk, lapset 5 mk ja opiskelijat 10 mk. Osoite: Tekniikan museo, Viikintie 1, Helsinki. Nettivinkkinä esitellään tällä kertaa Sivun tarkoitus on rohkaista niitä, jotka haluavat kunnostaa vanhoja kilpapyöriä ja nauttia niistä. Tarkoituksena on helpottaa valmistajien tunnistamista, esitellä vanhoja valokuvia, esitellä merkkejä ja niiden historiaa. Sivuille saa tarjota omaa materiaalia. Sivuja pidetään säännöllisesti yllä. Kuvitus on hyvin korkealaatuista. Katsokaapa vaikka ruotsalaisia Crescentin mainoksia 1970-luvulta! Tekniikan museossa Helsingissä on esillä näyttely Kaksipyöräisten historia Suomessa - polkupyörästä moottoripyörään. Näyttelyssä esitetään polku- ja moottoripyörien historiaa ensimmäisistä ajopeleistä tämän päivän hienouksiin. Näyttely pyrkii pyörien ja valokuvien avulla antamaan monipuolisen kuvan kaksipyöräisten vaiheista Suomessa eri vuosikymmeninä. Näyttelyssä on 35 polkupyörää. Vanhemmasta päästä esillä on draisiini, isopyöräinen ketjuvetoinen naistenpyörä toissa vuosisadalta. Uudempia polkupyöriä esitellään vuosikymmenittäin; on 1930-luvun kulta-ajan pyöriä, luvun suosikkeja ja 1960-luvun Jopo. Esillä on myös moottoripyöriä. Näyttely on avoinna Aukioloajat: ti-su klo ja ke-su klo Pääsymaksut: aikuiset Heikki J. Hellman perusti vuonna 1905 Tampereelle konekaupan, josta on kasvanut nykyinen Helkama-yhtiöt. Juhlavuoden lähestyessä yritys on käynnistänyt historiateoksen kirjoitustyön. Helkaman polkupyörätuotannon vaiheistakin kertovan kirjan on määrä ilmestyä satavuotisjuhlavuonna Museovirasto lähetti vuoden 2000 syksyllä yli 200 yritykselle kyselyn, joka koski yritysten hallussa olevia historiallisesti kiinnostavaa aineistoa sisältäviä kokoelmia. Kyselystä käy ilmi, että Tunturipyörä Oy on lahjoittanut museoaineistonsa Turun maakuntamuseolle. Museo on samassa yhteydessä tallentanut myös muuta yrityksen historiaa.

20 20 Reijo Lehtonen YHTIÖ-POLKUPYÖRÄ Vanteet puuta, miehet rautaa, voisi sanoa tästä v hankitusta polkupyörästä. Pyörä on Turun Kone- ja kalustoliikkeen tuotantoa. Turkulaista pyörätuotantoa esitellään lehdessämme laajemmaltikin. Historiaa Tämän ajopelin historiasta on tallella sentään jotakin mielenkiintoista. Palatkaamme vuoteen 1915 ja Lahden kaupunkiin. Aika oli sen laatuista, että polkupyörä oli erittäin arvokas kapistus. Vasta noin 1920 paikkeilla se alkoi ilmestyä niin sanottuun hirsitalomaisemiin. Lahden kansanopistossa työskenteli puutarhurina tarkka ja tunnollinen herrasmies Uno Heikki Järvinen. Kävellessään asioilla kaupungissa, hän näki eräänä päivänä pyöräliikkeen ikkunassa tämän Yhtiö-merkkisen polkupyörän. Mentyään liikkeeseen sisälle tutustumaan lähemmin kaunottareen hänelle sanottiin, että heillä ei ole kuin tuo mallikappale, muta he laittavat tilaukseen samanlaisen. Tilauksesta oli jo kulunut useita viikkoja, kun herra Järvinen taas meni kysymään pyöräänsä. Myyjä sanoi, ettei se ollut vieläkään tullut, mutta osta tuo joka on ikkunalla. Näin tuli herra Järvisestä tämän Yhtiö-pyörän ensimmäien omistaja. Toinen oli hänen veljenpoikansa ja kolmas jutun kirjoittaja. Nykyisin pyörä on pyörämuseossani hyvässä tallessa.