Kuopion kaupunki VIH 2247

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki VIH 2247"

Transkriptio

1 HILTULANLAHDEN 1. ASEMAKAAVA-ALUEEN VIHERALUEIDEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS YLEISTÄ Laajuudeltaan n. 92 hehtaarin kokoinen kaava-alue rajautuu pohjoisessa Ala- Matkusjärveen, idässä Hiltulanlahteen, etelässä Puutossalmentiehen sekä lännessä vt 5 moottoritiehen. Suunnittelualueen etelä- ja länsipuolelle jää Hiltulanlahden nykyistä kyläaluetta, jonne asemakaavoitus etenee Hiltulanlahden 1. asemakaava-alueen jälkeen. Hiltulanlahden 1. asemakaava-alue on osa tulevaa Hiltulanlahden asuntoaluetta. Alueelle suunnitellaan uusi asuntoalue, joka käsittää rivi- ja pientalotontteja. Samalla oleva loma- ja ympärivuotinen asutus liitetään kaupunkirakenteeseen. Alueelle tulee noin asukasta. Maataloushistoria on muokannut Hiltulanlahden luontoa merkittävästi. Pellot ja niitä reunustavat kuusikot ovat hallitsevia alueella, myös hakkuuaukkoja on runsaasti. Loivat rantaalueet ovat lähes poikkeuksetta viljelykäytössä. Hiltulanlahden peltomaisema kumpareineen on merkittävä paikallinen kulttuurimaisema. Suunnittelualueen metsät ovat reheviä. Pääpuulaji on kuusi, mutta myös koivikot ovat maisemassa näkyviä. Yleisimmät metsätyypit ovat lehtoja, lehtomaisia kankaita ja mustikkatyypin kankaita. Hiltulanlahden lehtojen erikoisuus on kevätlinnunsilmä, jota pidetään Kuopiossa vaarantuneena lajina. Muita lehdossa viihtyviä harvinaisia kasvilajeja ovat lehtopähkämö ja lehtotähtimö. Kevättalvella 2006 Hiltulanlahdessa tehdyssä liito-oravakartoituksessa löytyi kaksi liitooravan reviiriä, joista toinen sijoittui alueelle Ala-Matkusjärven etelärannan kuusilehtoon Matkusrinne. (ote Asemakaava ja asemakaavan muutoksen selostus Hiltulanlahden 1. asemakaava) Kaavassa osoitetut viheralueet VL Lähivirkistysalue Kaavassa on osoitettu lähivirkistysaluetta noin 18 ha VP-1 Puisto Kaavamerkintä sallii kosteikkopuiston rakentamisen alueelle. Merkinnän mukaista puistoaluetta on kaava-alueella noin 3 ha EV Suojaviheralue Moottoritien viereiset alueet, noin 4 ha, on osoitettu suojaviheralueiksi, jonne rakennetaan erillisen melumerkinnän mukaisesti nykyisten meluvallien korotukset ja uudet meluvallit. EV-5 Suojaviheralue Moottoritien ylittävän sillan pohjoispuolella sijaitseva kiinteistö on kaavoitettu suojaviheralueeksi n. 0.3 ha. Alueella olevat rakennukset voidaan säilyttää ja kunnostaa, mutta uudisrakentaminen on kielletty. Olevien rakennusten vähäinen laajentaminen

2 sekä niihin liittyvän vähäisen, korkeintaan 30 m2:n suuruisen piha- ja saunarakennuksen rakentaminen on sallittu. MA Maisemallisesti arvokas peltoalue Sormulantien ja -raitin rantapellot on kaavoitettu maisemallisesti arvokkaiksi peltoalueiksi. Merkinnän mukaisia peltoalueita on kaava-alueella noin 6 ha. Peltoalueiden merkitys maisemassa on niin merkittävä, että niiden säilyminen avoimena halutaan erityisesti turvata. Hiltulanlahden 1. kaava-alueen viheralueiden kokonaispinta-ala on n ha. Pinta-ala muodostuu rakennetuista viheralueista (A luokka) yhteensä 1,3 ha (n. 4,1 % kokonaispintaalasta), avoimista viheralueista (B luokka) yhteensä noin 11,9 ha (n. 38,4 % kokonaispintaalasta) ja taajamametsistä (C luokka) yhteensä noin 15 ha (n. 48,2 % kokonaispinta-alasta) sekä erityisalueista (E luokka) yhteensä noin. 2,9 ha (n. 9,3 % kokonaispinta-alasta). Hoidon tavoitteet ovat määritetty suunnitelmapiirustuksessa ja ne perustuvat Viherympäristöliitto ry:n julkaisuun 6 Viheralueiden hoitoluokitus. VIHERALUEIDEN KÄYTTÖ LEIKKI- JA LIIKUNTA-ALUEET (kaavamerkintä ALY vk llp) Kaava-alueelle suunniteltu lähiliikuntapaikka sijoittuu ALY tontille, johon on suunniteltu rakennettavaksi Hiltulanlahden uusi koulu. Lähiliikuntapaikan kokonaispinta-ala on n m2. Tälle alueelle sijoittuu korttelileikkipaikan, kuntoilualueen ja pelikenttien muodostama kokonaisuus, jossa on talvella jääkiekkokaukalo ja luistelualue. Lähiliikunta-alueen keskimääräinen rakentamiskustannus on n. 80 / m2, yhteensä Alueen hoitoluokka on A2, jonka hoitokustannus on /ha/vuosi, yhteensä 9000 /vuosi. Hoitokustannus sisältää myös puhtaanapidon ja leikkiturvallisuustarkastukset. UIMAPAIKKA (kaavamerkintä VL/s-7 vv-2) Kaava-alueen itäreunassa Hiltulanlahden rannassa oleva uimapaikka kunnostetaan ja sen varustetasoa parannetaan. Uimapaikaksi varatun alueen kokonaispinta-ala on n. 700 m2. Alueen keskimääräinen rakentamiskustannus on n. 30 / m2, yhteensä Alueen hoitoluokka on A3. Hoitokustannus on 6000 /ha/vuosi, yhteensä 420 /vuosi. Hoitokustannus sisältävät myös alueen puhtaanapidon. Kustannus ei sisällä vuosittaisista pohjan tarkistussukellusta eikä tarvittavia vesinäytteenottoja. SORMULANPUISTON KOSTEIKKO (kaavamerkintä VP-1 hule-5) Kaava-alueelle on varattu Sormulanpuistoon hulevesien käsittelyalue. Hulevedet käsitellään kosteikossa, joka koostuu viivytysaltaista, uusista ojista ja vanhoista ojista. Kosteikkoon perustetaan Luonnonvarakeskuksen organisoima hulevesikasvien tutkimus alue, jonka myötä kosteikko altaisiin ja ojiin istutetaan luonnonvaraisia kosteikkokasveja, asennetaan kosteikkokasveilla kylvettyä eroosiomattoa ja kostean paikan kunttaa. Kosteikon yhteyteen rakennetaan pöytä-penkki kalusteilla varustettu oleskelupiste. Kosteikon kokonaispinta-ala on 1, 2 ha josta rakennettavien altaiden ja ojien osuus on n m2. Rakennettavien kosteikkorakenteiden keskimääräinen rakentamiskustannus on n. 30 / m2, yhteensä

3 Alueen hoitoluokka on E2. Hoitokustannus on 2000 /ha/vuosi yhteensä 2400 /vuosi. Hoitokustannus sisältävät myös alueen puhtaanapidon. Tarvittaessa alueelle laaditaan erillinen hoitosuunnitelma. VENESATAMA (kaavamerkintä LV) Kaava-alueen itäreunaan Hiltulanlahden rantaan sijoittuu lv kaavamerkinnällä varustettu n m2 alue. Alueelle voi rakentaa laitureita ja muita veneiden säilyttämiseen tarvittavia rakenteita ja laitteita. Alueen kautta kulkee myös moottorikelkkareitti. Veneranta-alueen palvelutasoa ei ole määritetty REITIT (kaavamerkintä jup-1)) Suunnittelualueen ulkoilureittiverkoston kokonaispituus on 4550 m, joista 3460 m on talvella latukäytössä. Reiteistä 2175 metriä on valaistuja. Reittien yhteispinta-ala on 1,4 ha Reitit hoidetaan 2-3 vuoden välein tehtävällä lanauksella ja pintamateriaalin lisäyksellä. Piennaralueet, joita on yhteensä 1,9 ha hoidetaan vuosittain hoitoluokka B4 mukaan. Hoito sisältää reitin varrella olevien kalusteiden ja varusteiden hoidon sekä puhtaanapidon. Valaistujen reittien, keskimääräinen rakentamiskustannus on n. 80 / metri, yhteensä lisäksi latureiteille rakennetaan kaksi alikulkutunnelia, joiden rakentamiskustannus on yhteensä n Valaisemattomien reittien rakentamiskustannus on 70 / metri, yhteensä Reittien piennaralueiden hoitokustannukset ovat 500 /ha/vuosi yhteensä 950 / vuosi, lisäksi syntyy kustannuksia 2-3 vuoden välein tehtävästä lanauksesta ja pintamateriaalin lisäyksestä MUUT VIHERALUEET Avoimet viheralueet B hoitoluokka Maisemapelto hoitoluokka B1 (kaavamerkintä VP-1) Sormulanpuistoon, entiselle viljelyalueelle, perustetaan maisemapelto. Pellon pinta-ala on 6000 m2. Pellolla kasvatetaan mm. auringonkukkaa kaikkien poimittavaksi. Pellolle laaditaan tarvittaessa erillinen viljelykiertosuunnitelma. Pellon peruskunnostuskustannus ensimmäisenä vuonna on Kustannus sisältää peruskalkituksen ja -lannoituksen maa-analyysin mukaisesti. Vuosittainen viljelykustannus on n. 0,20 /m2 yhteensä 1200 /vuosi. Kustannus pitää sisällään pellon ylläpitokalkituksen ja lannoituksen, muokkaukset ja kylvön. Maisemaniitty ja laidunalue hoitoluokka B3 (kaavamerkintä VL, MA) Viheralueen käyttö- ja hoitosuunnitelmassa B3 alueiksi on varattu yhteensä 5,8 ha, joista tällä hetkellä kaupunki on vuokrannut yksityiseen maanviljelyskäyttöön n. 4,6 ha. Kaupungin hoidon piiriin kuuluu tällä hetkellä vain Matkusrinteen lähivirkistysalueelle (VL) varattu n. 1,2 ha:n kokoinen laidunalue. Alueella on tarkoitus laiduntaa lampaita (5 uuhta). Laiduneläimistä tehdään sopimus lähialueen lampurin kanssa. Lampaiden maisemanhoidollinen merkitys avoimena säilytettävällä alueella on suuri, koska alueen epätasaisuus ja pusikoituminen vaikeuttavat niitoin tehtävää hoitoa. Lisäksi lampaiden laidunnus tukee alueen maataloushistoriaa ja luo identiteettiä uudelle asuntoalueelle. Laidun alueen perustamiskustannukset muodostuvat lammasaidan ja laidunkatoksen rakentamisesta sekä infotaulusta. Perustamiskustannuksiksi on arvioitu n

4 Vuosittaiset laiduntamisen kustannukset muodostuvat lampurille maksettavasta korvauksesta / uuhi ja laidunalueen valvonnasta. Arvioitu kustannus on n /vuosi. Avoimet alueet B4 (kaavamerkintä VL, VL/s-7) Viheralueen käyttö- ja hoitosuunnitelmassa B4 alueiksi on varattu yhteensä 5,5 ha, joista 3,3 hehtaarin kustannukset on laskettu reittien yhteydessä. 2,2 ha B4 luokan viheralueista sijaitsee Vitostien itäpuolella olevan voimalinjan alla ja venesataman/valkaman yhteydessä. Hoidon kustannus on 500 /ha/vuosi, yhteensä Taajamametsät C hoitoluokka Lähimetsät C1 (kaavamerkintä VL, VL/s-7) Viheralueista C1 luokkaan on osoitettu 11, 3 ha. Reittien varsien lähimetsiä hoidetaan intensiivisemmin, niin että puustosta kehittyy lehtipuuvaltainen puistomainen metsikkö. Kauempana reiteistä ja muista toiminta-alueista olevat lähimetsät saavat kehittyä luonnontilaisen kaltaiseksi. Lähimetsien sisälle rajatut E1 alueet tulee säilyttää niiden luontoarvojen vuoksi monimuotoisina ja luonnontilaisina. Lisäksi kaikissa hoitotoimissa on huomioitava kaavamääräyksen s-7 ohjeet. Hoidon kustannukset 350 /ha/vuosi, yhteensä 3955 Suojametsät C3 (kaavamerkintä EV, EV-5) Viheralueista C3 luokkaan on osoitettu 3,7 ha. Suojametsät sijaitsevat moottoritien ja asuinkortteleiden välissä. Meluvalleihin on istutettu metsätaimia. Hoidon tavoitteena on varmistaa taimien hyvä kasvuun lähtö ja kasvuston kehittyminen lehtipuuvaltaiseksi metsiköksi. Suojametsä tulee jatkossa olemaan myös liito-oravien liikkumisen kannalta merkittävä yhteysväylä Matkusrinteen liito-orava-alueille. Hoidon kustannukset 1000 /ha/vuosi, yhteensä 3700 Erityisalueet E hoitoluokka E1 Kaavamerkinnällä luo-1 osoitettujen alueiden pinta-ala on 1,6 ha. Alueella ei tehdä hoitotoimia, mutta alueilla suoritetaan normaalit puhtaanapitotyöt. Hoidon kustannus 100 /ha/vuosi, yhteensä 160. E2 Kosteikkoalue alueen kokonaispinta-ala on 1,2 ha. Hoidon kustannus on 2000 /ha/vuosi, yhteensä E3 Vanhat kiviaidat.

5 YHTEENVETO ASEMAKAAVAN VIHERALUEIDEN INVESTOINTI JA HOITO KUSTAN- NUKSISTA INVESTOINNIT yhteensä /vuosi Lähiliikuntapaikka 9000m2*80 /m Uimapaikka (olevan kunnostus) 700 m2*30 /m Sormulanpuiston kosteikko 1700 m2*30 /m Venesatama/venevalkama (palvelutasoa ei ole määritetty) Reitit valaistut reitit 2175 m*80 /m valaisemattomat reitit 2375 m*70 /m reittien alikulut 2 kpl Maisemapellon peruskunnostus 1 erä Lammasaitaus 1 erä INVESTOINTIKUSTANNUKSET YHTEENSÄ HOIDON KUSTANNUKSET yhteensä /vuosi HOITOLUOKKA A2 lähiliikuntapaikka ja korttelileikkipaikka 9000 m HOITOLUOKKA A3 uimapaikka (ei sis. pohjantarkastusta ja vesinäytettä) 694 m2 420 venesatama/venevalkama 2940 m HOITOLUOKKA B1 Sormulanpuiston maisemapelto 6000 m HOITOLUOKKA B3 Matkusrinteen laidunalue 1,2 ha HOITOLUOKKA B4 voimalinjan alunen 2,2 ha ulkoilureitit pientareiden hoito 1,9 ha 950 ulkoilureittien hoito 3460 m (erä) (2-3 vuoden välein lanaus ja pinnoitteen lisäys) HOITOLUOKKA C1 11,3 ha HOITOLUOKKA C3 3,7 ha (intensiivihoito 5 vuotta) HOITOLUOKKA E1 luonnonmonimuotoisuuden säilytys luo-1 1,6 ha 160 HOITOLUOKKA E2 Sormulanpuiston kosteikko 1,2 ha HOITOLUOKKA E3 (kiviaidan ylläpito) HOITOKUSTANNUKSET YHTEENSÄ

VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS

VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS HOITOLUOKITUKSEN MERKITYS Kaavoitusvaiheessa määritetty alustava käyttö ja hoitoluokka kuvaavat alueen laatutavoitetta. Samalla viheralueiden rakentamisen ja hoidon kustannukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (6) 261 puistosuunnitelman hyväksyminen (nro VIO 5835/1) HEL 2016-011912 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Pukinmäen rantapuiston ja Bockinpuiston luoteisosan puistokäytävän

Lisätiedot

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma 13.5.2015 Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma Tarkastelualue Tarkastelualue sijaitsee Espoon Haukilahdessa. Alue on pääosaltaan asemakaavan Toppelundinpuistoa, ranta-alueen nimi on Toppelundinranta.

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.08 Hevosurheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1331/ /2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1331/ /2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 14 Asianro 1331/10.02.03/2012 Asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus / Hiltulanlahti 36-13...43 sekä katu-, virkistys-, liikenne-, maa- ja metsätalous-, erityis-

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

Lakkitehtaantien itäpuoli, Renkomäki

Lakkitehtaantien itäpuoli, Renkomäki Lakkitehtaantien itäpuoli, Renkomäki Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2677 3.11.2016 Carita Uronen Suunnittelualue Asemakaava koskee Lahden kaupungin Renkomäen kaupunginosan (22.) osaa kaupungin omistamasta

Lisätiedot

ESKOLANPELTO VIHERALUEIDEN HOITOSUUNNITELMA. Tyrnävän kunta, Ympäristö- ja tekninen osasto Anne-Mari Kemppainen 2010

ESKOLANPELTO VIHERALUEIDEN HOITOSUUNNITELMA. Tyrnävän kunta, Ympäristö- ja tekninen osasto Anne-Mari Kemppainen 2010 ESKOLANPELTO VIHERALUEIDEN HOITOSUUNNITELMA Tyrnävän kunta, Ympäristö- ja tekninen osasto Anne-Mari Kemppainen 2010 SISÄLTÖ 1 VIHERALUEIDEN HOITOLUOKAT ESKOLANPELLON ALUEELLA s. 3 1.1 Hoitoluokkien väliset

Lisätiedot

Turengin Hopealahti Luontokartoitus. Christof Siivonen

Turengin Hopealahti Luontokartoitus. Christof Siivonen Turengin Hopealahti Luontokartoitus 2011 Christof Siivonen 2 (10) Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Selvitysalueen yleiskuvaus.. 4 3. Selvitysalueen alustava maankäyttötarkastelu 5 4. Luontokartoituksen

Lisätiedot

PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA

PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA LIITE 1 1/1 K alajoen k aupunki K alajoen keskustan osayleisk aava PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA TUTKIELMA YLEISKAAVAA VARTEN 17.10.01 SERUM ARKKITEHDIT OY NILSIÄNK ATU 11-1 F 6 FIN-0010 HELSINKI FINLAND

Lisätiedot

Viheralueiden hoitoluokat. Akaan puistoalueiden tulevat hoitoluokat

Viheralueiden hoitoluokat. Akaan puistoalueiden tulevat hoitoluokat Viheralueiden hoitoluokat Akaan puistoalueiden tulevat hoitoluokat Mikä on viheralue? Taajaman viheralueita ovat virkistysalueet, puistot, ulkoiluun ja urheiluun liittyvät viheralueet, avoimet niityt,

Lisätiedot

SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS FCG Finnish Consulting Group Oy Rantasalmen kunta SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Vastineet / luonnosvaihe P14011 30.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Vastineet / luonnosvaihe

Lisätiedot

METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKI METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 17.3.2014 KAUPUNGINHALLITUS HYVÄKSYNYT _._.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 17. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014

Lisätiedot

Mansikkaniemen asemakaava

Mansikkaniemen asemakaava Mansikkaniemen asemakaava 26.6.2018 IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Hankkeen eteneminen Alueen kaavoitus on käynnistynyt seurakuntayhtymän aloitteesta 2017. KV päätös

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3 KONGINKANGAS Konginkankaan taajama koostuu kuvioista 1-3 ja 5-19. Alueen kaavamerkinnät ovat VL, VU, VP ja VK. Alueen kaikki kuviot ovat asutuksen välittömässä läheisyydessä. Hoitoluokitukseltaan kuviot

Lisätiedot

KÖYRY KETUNPESÄN ALUEEN ASEMAKAAVA

KÖYRY KETUNPESÄN ALUEEN ASEMAKAAVA SANUKKA LEHTIÖ, ARKKITEHTI SAFA, YKS - 446 KÖYRY KETUNPESÄN ALUEEN ASEMAKAAVA 1 Köyryn Ketunpesänalueen asemakaavoitus Alue sijaitsee Eurajoen eteläpuolella ja rajautuu lännessä sekä etelässä Juvajokeen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 733/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 733/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 26 Asianro 733/10.03.01.00/2015 Katusuunnitelmien hyväksyminen nähtävilläoloa varten Hiltulanlahdenkatu, Oravanmarja ja Vitostien kiertoliittymä Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HILTULANLAHDEN LÄNSIOSA (työnumero 344, asianumero 6066/2014) 1.9.2014 / 5.5.2015 OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Avoimet viheralueet Maisemapeltojen ja niittyjen ylläpito Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen

Avoimet viheralueet Maisemapeltojen ja niittyjen ylläpito Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Avoimet viheralueet Maisemapeltojen ja niittyjen ylläpito 2015-2025 Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Lähtökohdat Kaupungin viheralueista vain n. 8 % on B-hoitoluokkien avoimia alueita,

Lisätiedot

Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus. Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset

Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus. Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset Maatalouden ympäristösopimus maisemanhoitoon Perinnebiotoopin, luonnonlaitumen

Lisätiedot

VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 31.10.2012 VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 3 Kaava-alueen luonnonolot...

Lisätiedot

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 1 LÄHTÖKOHTIA Kaavahankkeen perustiedot on esitetty

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Viheralueiden hoitoluokitus taajama-alueiden maankäytön ja viheralueiden suunnittelussa

Viheralueiden hoitoluokitus taajama-alueiden maankäytön ja viheralueiden suunnittelussa Viheralueiden hoitoluokitus taajama-alueiden maankäytön ja viheralueiden suunnittelussa Kuntametsien suunnittelun tiekarttahankkeen väliseminaari 30.5.2007 Bjarne Häggman 19.7.2007 1 Viheralueiden hoitoluokitus

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS ELI ABC-LUOKITUS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGISSA. Tähän tarvittaessa otsikko

VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS ELI ABC-LUOKITUS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGISSA. Tähän tarvittaessa otsikko VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS ELI ABC-LUOKITUS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGISSA Tähän tarvittaessa otsikko PUISTOYKSIKKÖ HENKILÖSTÖRESURSSIT PUISTOTYÖNTEKIJÄT 2,5 HENKILÖÄ PUISTOTYÖNJOHTAJA 1 HLÖ KAUPUNGINPUUTARHURI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Nummi I B: Lamminrannan kaupunginosan kortteli 355

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000

Lisätiedot

Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava

Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava Kaavatilanne Kaavatilanne kiinteistöllä 418-424-0003-0088: Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava 29.3.2007 Kiinteistö on suurimmalta osin maakuntakaavassa virkistysaluetta (V) ja osaltaan taajamatoimintojen

Lisätiedot

Lohiniemenranta sijaitsee Meri-Rastilan eteläisella rannalla Vuosaaressa. Lohiniemenranta Asemakaavan muutos Valmisteluaineisto

Lohiniemenranta sijaitsee Meri-Rastilan eteläisella rannalla Vuosaaressa. Lohiniemenranta Asemakaavan muutos Valmisteluaineisto Lohiniemenranta sijaitsee Meri-Rastilan eteläisella rannalla Vuosaaressa. Sijainti Yleiskaava 2002:ssa alue on merkitty virkistysalueeksi ja pientalovaltaiseksi alueeksi. Alueen poikki kulkee Rantareitti,

Lisätiedot

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan KARSTULA ITÄISTEN JA LÄNTISTEN VESISTÖJEN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA MK :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET : AM AO AO-3 RA MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Alueelle saa sijoittaa

Lisätiedot

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata?

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? TASAISESTI KOKO SUUNNITTELUALUEELLE NYKYISEEN ASUTUKSEEN TUKEUTUEN JA MAISEMAAN SOVELTUEN KYLÄKESKUSTAA PAINOTTAEN, MUUALLE

Lisätiedot

YHDYSKUNTA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT

YHDYSKUNTA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 107 Maanpinnan likimääräinen korkeusasema. Korkeusjärjestelmä NN. 113-13 Rakennusala, jolle saa sijoittaa mainostornin. 134 Istutettava alueen osa. 140-1 Jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katu.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 18.3.2010

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b 5 EHDOTUS KAUPUNGINHALLITUKSELLE KAHDEN UUDEN SIIRTOLAPUUTARHA-ALUEEN PERUSTAMISESTA Kslk 2008-1354 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee ehdottaa kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

VÄHÄJÄRVI, Alavus RANTA-ALUEEN VIRKISTYSKÄYTÖN JA MAISEMANHOIDON YLEISSUUNNITELMA

VÄHÄJÄRVI, Alavus RANTA-ALUEEN VIRKISTYSKÄYTÖN JA MAISEMANHOIDON YLEISSUUNNITELMA 1 VÄHÄJÄRVI, Alavus RANTA-ALUEEN VIRKISTYSKÄYTÖN JA MAISEMANHOIDON YLEISSUUNNITELMA Asunmaa Riikka ProAgria Etelä-Pohjanmaa Maa- ja kotitalousnaiset Kolmen Vyyhti -hanke 2016-2018 2 1. Alueen yleiskuvaus

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

PIENNARPUISTO 22:181 TKL TKL. I/e=0,4 II-III/e=0,5 II-III/e=0,5. I/e=0,4 TKL TKL. I/e=0,4 I/e=0,4. II-III/e=0,5 TRUKKITIE TKL. I/e=0,4.

PIENNARPUISTO 22:181 TKL TKL. I/e=0,4 II-III/e=0,5 II-III/e=0,5. I/e=0,4 TKL TKL. I/e=0,4 I/e=0,4. II-III/e=0,5 TRUKKITIE TKL. I/e=0,4. 6:6 : :0 : 6:6 : : : : : :0 : : 6: : : 6: 6: :0 : 6:0 : : : : :6 : : : 6: : : : 6: : 6: :6 : : m....... 6 6 rp rp60 rp 6 60 6 6 6 0 6 6 p 0 0 0 6 0 0 6 6 0 6 6 6 0 60 6 0 6 0 6 6 6 6 0 6 66 0 6 p p p p6

Lisätiedot

KESKEISET PERIAATTEET

KESKEISET PERIAATTEET NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee

Lisätiedot

Asemakaava ja asemakaavan muutos. Kymijoentie, Kymintie ja Kierikkalankatu

Asemakaava ja asemakaavan muutos. Kymijoentie, Kymintie ja Kierikkalankatu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJEKTI NRO OSOITE Asemakaava ja asemakaavan muutos 0313 Kymijoentie, Kymintie ja Kierikkalankatu ilmakuva asemakaava-alueesta ALOITE Pekka Kierikka, Kotkan

Lisätiedot

YLEISKAAVOJEN HULEVESIMÄÄRÄYKSET

YLEISKAAVOJEN HULEVESIMÄÄRÄYKSET YLEISKAAVOJEN HULEVESIMÄÄRÄYKSET hule-1 Alueelle rakennettava hulevesien viivytykseen ja puhdistamiseen varattava alue. Alueelle tulee johtaa Särkijärven valuma-alueelle sijoittuvilta rakennettaviksi tarkoitetuilta

Lisätiedot

KAAVAN KUVAUS. Yleistä

KAAVAN KUVAUS. Yleistä KAAVAN KUVAUS Yleistä Tervajoen asemakaavaluonnoksen katujen, tonttien ja kortteleiden muodostamisessa on huomioitu ajantasaiset kiinteistörajat, tuore yleiskaava ja maastotieto. Ilman erityistä syytä

Lisätiedot

Tervanokantie. Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo,

Tervanokantie. Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo, Tervanokantie Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo, 9.3.2017 9.3.2017 Ohjelma Aloitus Suunnittelutilanne lyhyesti Kaavaluonnos Kaavaehdotuksen esittely Jatkovaiheet Keskustelua Lopetus 9.3.2017

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI Kylän Hirvijärvi tila: Metsätunturi 747-402-6-45 ja Itälaakso 747-402-7-8 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12014 28.8.2015 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

M U L T I S I L T A. Lyhyt selvitys Multisillan täydennysalueen luontoarvoista kaavoituksen aloitusta varten

M U L T I S I L T A. Lyhyt selvitys Multisillan täydennysalueen luontoarvoista kaavoituksen aloitusta varten Multisillan koulun alue kaava 8647 M U L T I S I L T A Perkkoonpuisto Kenkä Matin tontti kaava 8629 Lyhyt selvitys Multisillan täydennysalueen luontoarvoista kaavoituksen aloitusta varten 30.11.2016 Liittyy

Lisätiedot

Merkinnällä on osoitettu kyläalueen uusien asuinrakennuspaikkojen alueet.

Merkinnällä on osoitettu kyläalueen uusien asuinrakennuspaikkojen alueet. ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSALEISKAAVA (ERÄJÄRVEN OSA-ALUE) Eräjärven kyläalueen osayleiskaava M K 1 : 5 0 0 0 KAAVAEHDOTUS 30.3.2016 ALUEVARAUSMERKINNÄT: AP PIENTALOVALTAINEN

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510007986 NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS NASTOLAN KUNTA ESISELVITYS Päivämäärä 30.6.20014

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueella tulee ottaa huomioon ympäristön kulttuurihistorialliset tekijät niin uudisrakentamisessa

Lisätiedot

HOITOSUUNNITELMA: MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITO

HOITOSUUNNITELMA: MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITO 1 HOITOSUUNNITELMA: MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITO TÄMÄ MALLIPOHJA ON TEHTY AVUKSI HOITOSUUNNITELMAN TEKEMISEEN. MALLIPOHJAAN ON TUOTU ESIIN NIITÄ ASIOITA, MITÄ HOITOSUUNNITELMAN ON

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0601_6 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0601_6 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1220-01/16 1 (6) LOHINIEMENRANTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma korvaa aiemmin 18.8.2015 päivätyn suunnitelman.

Lisätiedot

Liite ELY-keskuksen lausunto (PIRELY/905/07.01/2010)

Liite ELY-keskuksen lausunto (PIRELY/905/07.01/2010) Liite 8 Muistutukset, lausunnot ja vastineet. Kaava nro 8246, Teiskontien ja Kuntokadun liikennejärjestelyt sekä TAYS:n pääsisäänkäynnin pysäköintijärjestelyt. Kaavaehdotus nro 8246 oli virallisesti nähtävillä

Lisätiedot

LIITE LIITE 11. Kuusankoski-Koria. Kouvolan keskustaajaman. viherosayleiskaava. viherosayleiskaava

LIITE LIITE 11. Kuusankoski-Koria. Kouvolan keskustaajaman. viherosayleiskaava. viherosayleiskaava LIITE LIITE 11 Kuusankosken-Korian viherosayleiskaava Kouvolan keskustaajaman viherosayleiskaava Kuusankoski-Koria viherosayleiskaava Suunnittelualueen Suunnittelualueen sijainti sijainti Yleiskaavoitus

Lisätiedot

TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET:

TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: KAAVA 02 SIVU 1/4 TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 1-19, 21 JA 31 SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ RAKENNUSKAAVATIE-, LIIKENNE-, VIRKISTYS-, ERITYIS-, MAA- JA METSÄTALOUS- SEKÄ VESIALUEITA.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavan laaditaan Puumalan taajaman keskustaan.

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELIT 95, 96, 97, 98, 99, 100,101 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEET

ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELIT 95, 96, 97, 98, 99, 100,101 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEET KARVIAN KIRKONKYLÄN KORTTELEITA 82, 83 JA M-ALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS (Västilän asuin-alueen asemakaava) ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELIT 95, 96, 97, 98, 99, 100,101 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEET

Lisätiedot

Suojeluesitys: Saimaan kanavan rantametsät. Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n kirje

Suojeluesitys: Saimaan kanavan rantametsät. Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n kirje Kaupunginhallitus 491 09.10.2017 Lappeenrannan kaupungin lausunto Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n Liikennevirastolle tekemästä Saimaan kanavan rantametsien luonnonsuojeluhanke-esityksestä

Lisätiedot

MATKUSNIEMEN KAHVILA-RAVINTOLA

MATKUSNIEMEN KAHVILA-RAVINTOLA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus MATKUSNIEMEN KAHVILA-RAVINTOLA RAKENTAMISTAPAOHJEET SISÄLTÖ: 1 Yleistä 2 Asemakaava 3 Rakentamistapaohjeet 4 Sijainti ja aluevaraukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (5) 224 Länsimäentie välillä Niittipolku-Nastapolku, Sinkilätie, Sinkiläpolku, Naulakalliontie välillä Mellunmäentie-Huhtakivenkuja, Untamalantie välillä Viitankruununtie-Länsimäentie,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KYTÖNIITYNTIE, POLTTOAINEEN JAKELUASEMAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI KYTÖNIITYNTIE, POLTTOAINEEN JAKELUASEMAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA Hyväksytty 29.5.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI KYTÖNIITYNTIE, POLTTOAINEEN JAKELUASEMAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo,

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA VIHERALUEOHJELMA

PIRKKALAN KUNTA VIHERALUEOHJELMA PIRKKALAN KUNTA VIHERALUEOHJELMA VALTUUSTON HYVÄKSYMÄ 20.2.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Viheralueohjelman vaiheet... 4 3. Viheralueiden hoitoluokitus... 5 4. Viheralueiden määrittely... 6

Lisätiedot

LOHJA 13. KAUPUNGINOSAN GUNNARLA KORTTELIEN 349, 364 JA 365 SEKÄ PUISTO-, VIRKISTYS- JA KATUALUEIDEN.

LOHJA 13. KAUPUNGINOSAN GUNNARLA KORTTELIEN 349, 364 JA 365 SEKÄ PUISTO-, VIRKISTYS- JA KATUALUEIDEN. LOHJA 13. KAUPUNGINOSAN GUNNARLA KORTTELIEN 349, 364 JA 365 SEKÄ PUISTO-, VIRKISTYS- JA KATUALUEIDEN. ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, JOLLA MUODOSTUU 13. KAUPUNGINOSA GUNNARLA KORTTELIT 690-729 SEKÄ

Lisätiedot

Marseuddenin osayleiskaavan muutos. Kiinteistöjen rajautuminen rantaan. Kiinteistöjen omarantaisuus

Marseuddenin osayleiskaavan muutos. Kiinteistöjen rajautuminen rantaan. Kiinteistöjen omarantaisuus Marseuddenin osayleiskaavan muutos Kiinteistöjen rajautuminen rantaan Kiinteistöjen omarantaisuus Marseuddenin niemen rakennetut kiinteistöt ovat omarantaisia ja suuri osa niistä rajoittuu rannan suunnassa

Lisätiedot

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos LIITE 7 Kuva: Rejlers Oy MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos 17.6.2014 2 1. JOHDANTO... 3 2. SUUNNITTELUALUE... 3 2.2 Kuvakooste suunnittelualueesta ja rakennetusta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Varstakadun, Luhtikujan, Lyhdekujan, Suvitien, Sormulanraitin ja Puutossalmentien kevyen liikenteen väylän katusuunnitelmaluonnoksien

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8.

Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8. NAANTALIN KAUPUNKI LUOLALAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS. HML/397/ /2019 DIAARI Kaavan nro: 2565

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS. HML/397/ /2019 DIAARI Kaavan nro: 2565 KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS HML/397/10.02.03.00/2019 DIAARI Kaavan nro: 2565 1(5) ASEMAKAAVA 2565, MARSSITIE 40 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.03.2019 Vuorentaka (kaupunginosa 28) osoitteessa

Lisätiedot

Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin. Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin

Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin. Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin Taimiston ja Tuomarinkadun alue, asemakaava 8539 Valmisteluvaiheen suunnitteluaineisto, tiivistelmä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 51. kaupunginosan korttelin 5003 tonttia 5 koskeva asemakaavan muutos HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS

Lisätiedot

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.

Lisätiedot

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 3919/10.02.03/2011 134 Röylä, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, Pakankylän kartano, aluenumero 710100 Valmistelijat / lisätiedot: Ollus Christian,

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI MYLLYPURO, VT-3 LÄNSIPUOLI - KOLMENKULMAN TYÖPAIKKA-ALUEEN TOINEN OSA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

TAMPEREEN KAUPUNKI MYLLYPURO, VT-3 LÄNSIPUOLI - KOLMENKULMAN TYÖPAIKKA-ALUEEN TOINEN OSA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TAMPEREEN KAUPUNKI 24.3.2017 MYLLYPURO, VT-3 LÄNSIPUOLI - KOLMENKULMAN TYÖPAIKKA-ALUEEN TOINEN OSA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaava nro 8189 Dno: TRE: 1216 / 10.02.01 / 2016 PALAUTEKOOSTE Ehdotusvaiheen

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,

Lisätiedot

Raportti VISULAHDEN HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA

Raportti VISULAHDEN HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA Raportti VISULAHDEN HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA 5.1.2018 SISÄLLYSLUETTELO Visulahden alueen nykytilan kuvaus... 1 Alueen yleiskuvaus... 1 Vesistöt... 1 Maaperä... 1 Hulevesien hallintasuunnitelma...

Lisätiedot

TUOMISENALUE, VIKINKAARI

TUOMISENALUE, VIKINKAARI ORIMATTILAN KAUPUNKI TUOMISENALUE VIKINKAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI 164 TUOMISENALUE, VIKINKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 20.3.2012

Lisätiedot

0.91 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:

0.91 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys Kuohu-Vesanka-Ruoke osayleiskaava Palokan osayleiskaavan vähäinen muutos (tämän kaava-alueen itäpää) 0.91 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.00 1.01 KYLÄALUE. Alue

Lisätiedot

9 KAAVASELOSTUS Harju-Härkälä 2:n asemakaava

9 KAAVASELOSTUS Harju-Härkälä 2:n asemakaava Someron kaupunki 9 4.7 Maanomistus Kaavoitettava alue on pohjois- ja länsiosaltaan kaupungin omistuksessa sekä itä- ja eteläosiltaan yksityisessä omistuksessa. Kuvassa kaupungin omistamat maat turkoosilla

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI KAAVA-ALUEEN RAJAUS. OSAYLEISKAAVALUONNOS POHJANA. ALUEEN ORTOKUVA Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Osayleiskaava Dnro: Ojalanmäki III A Forssan kaupunki Laatia asemakaavattomalle

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä

Lisätiedot

RAJALA JALASJÄRVI YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS AIR-IX SUUNNITTELU OULUSSA

RAJALA JALASJÄRVI YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS AIR-IX SUUNNITTELU OULUSSA RAJALA JALASJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS OULUSSA 11.2.2005. RIITTA YRJÄNHEIKKI ARKKITEHTI SAFA, YKS-177 MIKKO KORHONEN ARKKIT.YO AIR-IX SUUNNITTELU YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Rasonhaan metsäalueen perustaminen perintömetsäksi

Rasonhaan metsäalueen perustaminen perintömetsäksi Rasonhaan metsäalueen perustaminen perintömetsäksi SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTAA...2 2. PERINTÖMETSÄSOPIMUS...2 3. PERINTÖMETSÄN SIJAINTI...3 4. KAAVATILANNE...3 5. LUONTOARVOT...3 6. ALUEEN METSÄT...4 7.

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

s-2 s-2 s-2 s-2 Mittakaava: 1: m Laukaan kunta

s-2 s-2 s-2 s-2 Mittakaava: 1: m Laukaan kunta Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Asemakaavamääräykset Laukaan kirkonkylä korttelit 1201-1223 (Laajalahti) Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden

Lisätiedot

LIETO LITTOINEN LUOLAKALLIONTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

LIETO LITTOINEN LUOLAKALLIONTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSUS N AK JA AKM L:\KAAVA\EX\KAAVASEL\09\ Luolakalliontie. doc\ps N ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUOS KAAVAN LAAIJA: LIEDON KUNNAN KAAVOIUS JA EKNISE PALVELU: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09 Kaavoitusaritehti

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.10.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Kaavatunnus 3-313 Asianumero ASRA.ltk: 20.1.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Asemakaavan muutos koskee korttelia 6 sekä maatalousaluetta Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

SUORAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVAKUJA

SUORAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVAKUJA KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) SUORAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVAKUJA 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 827 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Lentola KORTTELI 539 KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit

Lisätiedot

PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B Asemakaavaehdotus 30.4.2009 YHTEENVETO KAAVA-ALUEISTA

PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B Asemakaavaehdotus 30.4.2009 YHTEENVETO KAAVA-ALUEISTA PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B Asemakaavaehdotus 30.4.2009 YHTEENVETO KAAVA-ALUEISTA KORTTELIALUEET Käyttötarkoitus Osuus A (A, AP ja AK) 8,20% 15,12 C 4,69% 8,66 RA 43,83% 80,82 RM 24,69% 45,53 EN

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot