Temperamentti- ja persoonallisuuspiirteiden huomioiminen työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Temperamentti- ja persoonallisuuspiirteiden huomioiminen työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa"

Transkriptio

1

2 Temperamentti- ja persoonallisuuspiirteiden huomioiminen työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa Jan-Henry Stenberg FT., Psyk.lis., erikoispsykologi kouluttajapsykoterapeutti VET Linjajohtaja, HYKS Psykiatria

3 Temperamentti Temperamentilla tarkoitetaan ihmiselle tyypillisiä myötäsyntyistä (biologista) emotionaalisuuteen, aktiivisuuteen, ja sosiaalisuuteen liittyviä tyylejä, jotka erottaa hänet muista. Perustuu yksilön biologiseen ja geneettiseen rakenteeseen. Jokaisella ihmisellä temperamentti on yksilöllinen ja synnynnäinen Ympäristö muokkaavat synnynnäisestä temperamentista persoonallisuuden. (Kiintymyssuhde) Synnynnäinen temperamentti näkyy aina ihmisen tavoissa, mutta kasvun ja kehityksen kautta hänestä voi tulla esiin aivan uusia piirteitä ja hän oppii hallitsemaan temperamenttiaan.

4 Persoonallisuus Persoonallisuus (arkikielessä luonne) tarkoittaa jokaiselle ihmiselle ominaista, ainutlaatuista tuntemisen, toimimisen ja käyttäytymisen tapaa, joka kehittyy jo lapsuudessa. Persoonallisuuden perustan muodostaa temperamentti suhteellisen pysyvine piirteineen ja taipumuksineen Persoonallisuus on siis tapa hahmottaa ja tulkita ympäristöä, sekä toimia näiden tulkintojen mukaan.

5 Persoonallisuus, temperamentti, käyttäytyminen Ajatus temperamenttiin liittyvien tekijöiden arvioinnista sisältää ajatuksen niiden vaikutuksesta käyttäytymiseen à Käyttäytyminen = f (persoonallisuus [temperamentti + ympäristö], tilanne) Käyttäytyminen on tilannesidonnaista, mutta pysyviä piirteitä sisältävää. Käyttäytymisen pysyvien piirteiden taustalla on myötäsyntyisten neuroendokriinisten säätelyjärjestelmien eli temperamenttipiirteiden ja ympäristön yhteisvaikutuksen pohjalta muokkautunut säätelyjärjestelmä, jota kutsutaan persoonallisuudeksi. Käyttäytymisen toimintokäskyt rakentuvat tämän säätelyjärjestelmän ja tilannesidonnaisten tekijöiden kohdatessa.

6 Temperamentti vaikuttaa lähes kaikkeen Temperamentti eli synnynnäinen tapa reagoida ja ilmaista tunteita selittää arvosanasta peräti 40 prosenttia, toteavat psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen ja tutkijatohtori Sari Mullola Helsingin yliopistosta. (H.S )

7 Temperamentti Temperament and Character Inventory (TCI) Novelty seeking: passiivinen pidättyväisyys vs. tutkiva impulsiivisuus Harm avoidance: alttius ahdistua vs. riskinotto ja ulospäin suuntautuva energisyys Reward dependence: sosiaalinen mukautuminen vs. omaehtoisuus (Saako vai ei mielihyvää sosiaalisista palkinnoista) Persistence: tuotteliaisuus vs. alisuoriutuminen

8 Clonigerin biopsykologinen näkemys behav. aktivaatio behav. inhibitio sosiaalinen palkkiohakuisuus

9 Jokainen temperamentti junnaa kauemmas mainstreamista

10 Toimintatapa vs. piirre Vaikka piirre voi olla ongelmallinen, toimintatapa voi olla adekvaatti tai päin vastoin Välittävänä muuttujana psykososiaalinen sopeutumisokyky eri konteksteihin Esimerkiksi: on täysin mahdollista, että saman ja yhtä voimakkaan persoonallisuuspiirteen omaavista toinen tekee pitkän ja menestyksekkään työuran käyttämättä lainkaan mielenterveyspalveluja ja toinen on suurimman osan elämästään työkyvyttömyyseläkkeellä (Coid ym. 2009). Coid J, Yang M, Bebbington P, ym. Borderline personality disorder: health service use and social functioning among a national household population. Psychological Med 2009;39:

11 Eri kontekstit vaativat erilaisia ominaisuuksia Vaativista persoonallisuuden piirteistä voi olla hyötyä tarkkuutta vaativissa konteksteissa Intohimoisista / kiihkeistä ( passionate ) piirteistä (patologisina = dramaattiset / huomionhakuiset piirteet) persoonallisuuspiirteistä voi olla hyötyä viihde- / palvelualoilla Vetäytyvistä / eristäytyvistä piirteistä voi olla hyötyä yksinäisissä ( yövartija ) Sensitiivisistä ja esiintymishaluisista piirteistä (ns. korkean toimintatason narsistis-huomiohakuisista piirteistä voi olla etua karismaattisuutta arvostavissa konteksteissa (Burch ym. 2006, Ullrich ym. 2007, Russ ym. 2008).

12 behav. aktivaatio behav. inhibitio sosiaalinen palkkiohakuisuus Lisäksi vaikuttavat self directedness (SD), cooperativeness (CO) ja self transcendence (ST).

Arvaamattoman ja aggressiivistyyppisen käyttäytymisen riskin arviointi

Arvaamattoman ja aggressiivistyyppisen käyttäytymisen riskin arviointi Arvaamattoman ja aggressiivistyyppisen käyttäytymisen riskin arviointi Jan-Henry Stenberg FT, Psyk.lis, Kouluttajapsykoterapeutti HYKS Psykiatria Linjajohtaja 1 Luennoitsija - sitoutumukset FT, PsL, erikoispsykologi,

Lisätiedot

Temperamentti - mitä se on?

Temperamentti - mitä se on? Yhteistyökykyisyys eduksi tulkin ammatissa? KäTu2018, Turku, 13.4.2018 Sinikka Hiltunen - tohtoriopiskelija, Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, kognitiotiede - ohjaajat: Virpi Kalakoski, TTL

Lisätiedot

Yksilöt opetuksessa. Mustikat: Marja Jalava, Sanna Nyqvist, Elina Paukkunen ja Anssi Yli-Jyrä. Humanistinen tiedekunta

Yksilöt opetuksessa. Mustikat: Marja Jalava, Sanna Nyqvist, Elina Paukkunen ja Anssi Yli-Jyrä. Humanistinen tiedekunta Yksilöt opetuksessa Mustikat: Marja Jalava, Sanna Nyqvist, Elina Paukkunen ja Anssi Yli-Jyrä Humanistinen tiedekunta Johdanto Opiskelijat yksilöinä voiko opiskelijoita tyypitellä? Lackner: tyypittelyn

Lisätiedot

ELÄMÄNHALLINTA JA HYVINVOINTI: ASENNETTA ARKILIIKUNTAAN! Taina Hintsa, psykologi, PsT Persoonallisuuden, työn ja terveyden psykologian dosentti

ELÄMÄNHALLINTA JA HYVINVOINTI: ASENNETTA ARKILIIKUNTAAN! Taina Hintsa, psykologi, PsT Persoonallisuuden, työn ja terveyden psykologian dosentti ELÄMÄNHALLINTA JA HYVINVOINTI: ASENNETTA ARKILIIKUNTAAN! Taina Hintsa, psykologi, PsT Persoonallisuuden, työn ja terveyden psykologian dosentti SISÄLTÖ 1. OLOSUHTEET JA HYVINVOINTI 2. TEMPERAMENTTI JA

Lisätiedot

PSYKOLOGIA - PERUSOPINNOT 25 OP

PSYKOLOGIA - PERUSOPINNOT 25 OP 1 (5) PSYKOLOGIA - PERUSOPINNOT 25 OP Psykologian perusopintojaksot suoritettuaan opiskelijalla on perustiedot psykologian eri osa-alueilta: kehityspsykologiasta, persoonallisuudenpsykologiasta, kognitiivisesta

Lisätiedot

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi 2 Kehittyvä ihminen I Johdatus kehityspsykologiaan 1. Kehityspsykologian perusteet Mitä kehityspsykologia on? Kehitys

Lisätiedot

Lataa Hyvät tyyppit - Temperamentti ja työelämä - Liisa Keltikangas- Järvinen. Lataa

Lataa Hyvät tyyppit - Temperamentti ja työelämä - Liisa Keltikangas- Järvinen. Lataa Lataa Hyvät tyyppit - Temperamentti ja työelämä - Liisa Keltikangas- Järvinen Lataa Kirjailija: Liisa Keltikangas-Järvinen ISBN: 9789510419915 Sivumäärä: 250 sivua Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.19

Lisätiedot

PSYKOLOGIA - PERUSOPINNOT 25 OP

PSYKOLOGIA - PERUSOPINNOT 25 OP 1 (5) PSYKOLOGIA - PERUSOPINNOT 25 OP Psykologian perusopintojaksot suoritettuaan opiskelijalla on perustiedot psykologian eri osa-alueilta: kehityspsykologiasta, persoonallisuudenpsykologiasta, kognitiivisesta

Lisätiedot

Mitä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan? Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskus ja terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto

Mitä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan? Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskus ja terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Mitä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan? Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskus ja terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Mental health: a state of well-being (WHO) in which every individual realizes

Lisätiedot

KAHDEN PERSOONALLISUUSMITTARIN VÄLINEN VERTAILU: TEMPERAMENT AND CHARACTER INVENTORY JA NEO-PI-R

KAHDEN PERSOONALLISUUSMITTARIN VÄLINEN VERTAILU: TEMPERAMENT AND CHARACTER INVENTORY JA NEO-PI-R KAHDEN PERSOONALLISUUSMITTARIN VÄLINEN VERTAILU: TEMPERAMENT AND CHARACTER INVENTORY JA NEO-PI-R Martinmäki, Tapio Johannes Syventävien opintojen tutkielma Lääketieteen tutkinto-ohjelma Lääketieteellinen

Lisätiedot

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN Markus Jokela, Psykologian laitos, HY Akateeminen tausta EPIDEMIOLOGIA - PhD (tekeillä...) UNIVERSITY COLLEGE LONDON PSYKOLOGIA -Fil. maisteri -Fil. tohtori KÄYTTÄYTYMISTIETEELLINE

Lisätiedot

Temperamentit tutkimuskohteena

Temperamentit tutkimuskohteena Hän oli ihan sairaana huolesta: Temperamentit ja sairastumisalttius Hyvinkää ään n opisto, 26.3.2014 www.muistikuisti.net Sinikka Hiltunen FK (käännöstiede, 1992), FM (kognitiotiede, 2008) tulkki ja kääntäjä

Lisätiedot

SÄHKÖISET MIELENTERVEYSPALVELUT TERVEYDENHOIDOSSA HELSINKI 2.2.2016 MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.

SÄHKÖISET MIELENTERVEYSPALVELUT TERVEYDENHOIDOSSA HELSINKI 2.2.2016 MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT. SÄHKÖISET MIELENTERVEYSPALVELUT TERVEYDENHOIDOSSA HELSINKI 2.2.2016 MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI LUENNOITSIJA JA INTRESSIT Jan-Henry Stenberg FT., PsL, erikoispsykologi,

Lisätiedot

Temperamenttitutkimuksen alustavia tuloksia: TCI-mittari ja häirittävyys

Temperamenttitutkimuksen alustavia tuloksia: TCI-mittari ja häirittävyys Sinikka Hiltunen 1/6 Temperamenttitutkimuksen alustavia tuloksia: TCI-mittari ja häirittävyys 1. Taustaa Kaikkien temperamenttikyselyn henkilökohtaisten tulosten kohdalla on hyvä muistaa, että mitä enemmän

Lisätiedot

Stressin ja diabeteksen yhteys

Stressin ja diabeteksen yhteys Valtakunnallinen diabetespäiv ivä 2009 12.11.2009 Dipoli, Espoo Stressin ja diabeteksen yhteys Liisa Keltikangas-Järvinen Department of Psychology, University of Helsinki Diabetes ja stressi: Yhteyden

Lisätiedot

Persoonallisuuden yhteys masennuksen kulkuun ja itsetuhoiseen käytökseen nuorilla

Persoonallisuuden yhteys masennuksen kulkuun ja itsetuhoiseen käytökseen nuorilla Persoonallisuuden yhteys masennuksen kulkuun ja itsetuhoiseen käytökseen nuorilla Sini Tikka Lääketieteenkandidaatti Helsingin Yliopisto 1. painos 2019 Espoo 1.4.2019 Tutkielma Ohjaaja: Mauri Marttunen

Lisätiedot

Muutoksen yksilöllinen kokeminen ja voimavaroja muutokseen. Anne-Mari Paakkari, Jani Terho ja Tuukka Hämäläinen

Muutoksen yksilöllinen kokeminen ja voimavaroja muutokseen. Anne-Mari Paakkari, Jani Terho ja Tuukka Hämäläinen Muutoksen yksilöllinen kokeminen ja voimavaroja muutokseen Anne-Mari Paakkari, Jani Terho ja Tuukka Hämäläinen Mitä muutokseen liittyviä kieli-, mieli- tai vertauskuvia muistat kuulleesi tai käyttäneesi?

Lisätiedot

NUOREN KEHITTYVÄ PERSOONALLISUUS JA PÄIHTEET

NUOREN KEHITTYVÄ PERSOONALLISUUS JA PÄIHTEET Päihdelääketieteen päivät NUOREN KEHITTYVÄ PERSOONALLISUUS JA PÄIHTEET 7.3.2019 Henna Haravuori, nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, LT, HYKS Nuorisopsykiatria PERSOONALLISUUSPIIRTEET Yksilölle tyypilliset

Lisätiedot

PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS

PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS Liisa Keltikangas-Järvinen Helsingin yliopiston psykologian professori Vanhempien Akatemian luentotilaisuus Oulussa 16.10.2013 Ajan kuva: Kun vanhempi haluaa antaa hyvän kuvan

Lisätiedot

Millainen olen? Miten reagoin uusiin asioihin? Teemailta 11.3.2009 Helena Partinen ja Kaisa Tuuteri

Millainen olen? Miten reagoin uusiin asioihin? Teemailta 11.3.2009 Helena Partinen ja Kaisa Tuuteri Millainen olen? Miten reagoin uusiin asioihin? Teemailta 11.3.2009 Helena Partinen ja Kaisa Tuuteri 1 Mitä on temperamentti? Ihmiselle tyypillisiä käyttäytymispiirteitä, jotka erottavat hänet muista Yksilöllinen

Lisätiedot

KANSAINVÄLISTEN HENKILÖSTÖRESURSSIEN OHJAUS. Timo Malin

KANSAINVÄLISTEN HENKILÖSTÖRESURSSIEN OHJAUS. Timo Malin KANSAINVÄLISTEN HENKILÖSTÖRESURSSIEN OHJAUS Timo Malin Mitä on Kulttuuri? Mielen sivistämistä erityisesti kasvatuksen, taiteen tai kirjallisuuden kautta Elämän tavalliset asiat, kuten tervehtiminen, syöminen,

Lisätiedot

Temperamentit ihmissuhteissa

Temperamentit ihmissuhteissa Temperamentit ihmissuhteissa Tampereen seudun työväenopisto 1.12.2012 www.muistikuisti.net Sinikka Hiltunen FK (käännöstiede, 1992), FM (kognitiotiede, 2008) tulkki ja kääntäjä (venäjä, saksa) v:sta 1975

Lisätiedot

PSYKOLOGIA - AINEOPINNOT 35 OP

PSYKOLOGIA - AINEOPINNOT 35 OP 1 (6) PSYKOLOGIA - AINEOPINNOT 35 OP Psykologian aineopinnot suoritettuaan opiskelija tuntee psykologian eri osaalueet ja niiden sovelluksia. Opiskelijalla on valmiudet psykologian alan kehityksen seuraamiseen

Lisätiedot

Traumat ja traumatisoituminen

Traumat ja traumatisoituminen Traumat ja traumatisoituminen Elina Ahvenus, psykiatrian erikoislääkäri Kidutettujen Kuntoutuskeskus Luennon runko Trauman käsitteestä Traumatisoitumiseen vaikuttavista tekijöistä Lapsuuden traumojen vaikutuksista

Lisätiedot

Miksi kipu kroonistuu? Krooninen kipu, ahdistus, masennus ja elämänlaatu. Eija Kalso 17.9.2012

Miksi kipu kroonistuu? Krooninen kipu, ahdistus, masennus ja elämänlaatu. Eija Kalso 17.9.2012 Miksi kipu kroonistuu? Krooninen kipu, ahdistus, masennus ja elämänlaatu Eija Kalso 17.9.2012 Kipupotilas terveyskeskuksessa Kipu syynä 4/10 käynneistä Pääsyynä 3/10, muuna syynä 1/10 Kivun vuoksi tehdyistä

Lisätiedot

Pakollinen kurssi. 1. Psyykkinen toiminta ja oppiminen (PS01)

Pakollinen kurssi. 1. Psyykkinen toiminta ja oppiminen (PS01) Pakollinen kurssi 1. Psyykkinen toiminta ja oppiminen (PS01) ymmärtää biologisten, psyykkisten, sosiaalisten ja kulttuuristen tekijöiden merkityksen ihmisen toiminnan selittämisessä ja ymmärtämisessä tuntee

Lisätiedot

* sanaton viestintä kehon kautta. perheessä * koulutus ja ammattiidentiteetti. * opitut mallit ajatella, tuntea ja toimia

* sanaton viestintä kehon kautta. perheessä * koulutus ja ammattiidentiteetti. * opitut mallit ajatella, tuntea ja toimia KOULUTTAJAN VUOROVAIKUTUSTAIDOT/ PALOTARUS 2010- suurleiri /T.Laurén Persoonallisuus (Tony Dunderfelt, 2009): FYYSINEN MINÄ SOSIAALINEN MINÄ * suhde omaan kehoon * sanaton viestintä kehon kautta * asema

Lisätiedot

Tutustutaan erityisherkkyyteen

Tutustutaan erityisherkkyyteen Tutustutaan erityisherkkyyteen Vanajaveden opisto, 10.10.2015 10-16 Sinikka Hiltunen FK (käännöstiede), FM (kognitiotiede) tulkki ja kääntäjä (venäjä, saksa) v:sta 1975 NLP-kouluttaja v:sta 1992, NLP Trainer

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa

Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa LAPE/perhekeskusseminaari 22.2.2018 Kokkola Kati Turtiainen, yliopistonlehtori, YTT Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Perheen taustalla (esim.)

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että

Lisätiedot

Yrittäjän kompetenssi

Yrittäjän kompetenssi Tiina Hautala & Aki Karppinen Yrittäjän kompetenssi 24.4.2009 Johtamisen laitos Kauppatieteellinen tiedekunta ESITYKSEN SISÄLTÖ - Saneerausyrittäjien persoonallisuus - Saneerausyrittäjien taidot verrattuna

Lisätiedot

Psykiatripa iva t

Psykiatripa iva t Psykiatripa iva t 16.-17.3.2017 Alustava ohjelma 29.12.2016 Kokous- ja kongressikeskus Paasitorni, Helsinki Torstai 16.3.2017 09.00 09.15 Psykiatripäivien avaus, yhdistyksen puheenjohtaja Sami Pirkola

Lisätiedot

Nimi ja syntymäaika:

Nimi ja syntymäaika: 1 LAPSEN JA NUOREN TILANTEEN ARVIOINTI OMAISHOIDON TUKEA MYÖNNETTÄESSÄ Nimi ja syntymäaika: TÄYTTÖOHJE: Arvio suhteutetaan lapsen kohdalla samanikäisten lasten toimintaan ja nuorten kohdalla samanikäisen

Lisätiedot

Koulun tukitoimet. Seminaari ADHD:n Käypä Hoito suositus Vesa Närhi ; ADHD-Käypä Hoito -seminaari; Närhi

Koulun tukitoimet. Seminaari ADHD:n Käypä Hoito suositus Vesa Närhi ; ADHD-Käypä Hoito -seminaari; Närhi Koulun tukitoimet Seminaari ADHD:n Käypä Hoito suositus 12. 10. 1017 Vesa Närhi ADHD ja koulu koulussa suoriutuminen, sekä akateemisesti että sosiaalisesti, on keskeistä elämässä myöhemmin suoriutumiselle

Lisätiedot

SISÄLLYS PERSOONALLISUUS OHJAA YKSILÖN TOIMINTAA

SISÄLLYS PERSOONALLISUUS OHJAA YKSILÖN TOIMINTAA SISÄLLYS I 1 2 PERSOONALLISUUS OHJAA YKSILÖN TOIMINTAA Persoonallisuus on psyykkisten ominaisuuksien kokonaisuus Persoonallisuus on suhteellisen pysyvä halki elämän Persoonallisuuspsykologia tarkastelee

Lisätiedot

Miten tunnistaa riskitekijät johtajarekrytoinnissa?

Miten tunnistaa riskitekijät johtajarekrytoinnissa? Miten tunnistaa riskitekijät johtajarekrytoinnissa? tiedämme varmasti että jopa kaksi kolmesta länsimaisesta johtajasta epäonnistuu työssään; heidät erotetaan, alennetaan tai siirretään syrjään. Yleisin

Lisätiedot

PSYKIATRIPÄIVÄT 17.-18.3.2016

PSYKIATRIPÄIVÄT 17.-18.3.2016 Alustava ohjelma 26.1.2016 Keskiviikko 16.3.2016 PSY:n jäsenilta Psykiatriyhdistyksen järjestämässä iltatilaisuudessa esiintyy medisiinariorkesteri Valkotakit. Esitys integroi tieteen, taiteen ja psykiatrian.

Lisätiedot

Nuori urheilija psykiatrin vastaanotolla. Urheilulääketiede 2015 Risto Heikkinen Diacor Itäkeskus

Nuori urheilija psykiatrin vastaanotolla. Urheilulääketiede 2015 Risto Heikkinen Diacor Itäkeskus Nuori urheilija psykiatrin vastaanotolla Urheilulääketiede 2015 Risto Heikkinen Diacor Itäkeskus yle.fi Psykiatria ja urheilu terve sielu terveessä ruumiissa mens sana in corpore sano TERVE MIELI TERVEESSÄ

Lisätiedot

Somaattisen sairauden poissulkeminen

Somaattisen sairauden poissulkeminen Psykoosit Psykoosit Yleisnimitys: todellisuudentaju selvästi vääristynyt ongelma, jossa ihmisellä on heikentynyt kyky erottaa aistien kautta tulevat ärsykkeet omista mielikuvista vaikeus erottaa, mikä

Lisätiedot

Kohtaamisen vastavuoroisuus ja transferenssi potilastyöss

Kohtaamisen vastavuoroisuus ja transferenssi potilastyöss Kohtaamisen vastavuoroisuus ja transferenssi potilastyöss ssä Kustaankartano 19.11.2008 Psykogeriatrisen potilaan kohtaamisen haasteet Psykogeriatrisen potilaan kohtaamisessa ilmenee tiettyjä erityispiirteitä

Lisätiedot

Neuropsykologin rooli nuoren aikuisen ADHD- ja AS-asiakkaan. työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa ja työhön kuntoutumisessa

Neuropsykologin rooli nuoren aikuisen ADHD- ja AS-asiakkaan. työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa ja työhön kuntoutumisessa Neuropsykologin rooli nuoren aikuisen ADHD- ja AS-asiakkaan työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa ja työhön kuntoutumisessa Liisa Paavola, neuropsykologian erikoispsykologi, FT NeuralOy Kehitykselliset neuropsykiatriset

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana

Mielenterveys voimavarana Hyvinvoiva oppilaitos - Tietoa ja hyviä käytänteitä opetukseen Mielenterveys voimavarana Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning Yhteistyössä: Mielen hyvinvoinnin opettajakoulutukset, SMS Mielen terveys

Lisätiedot

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Terveydenhoitajapäivät 2015 Kuntoutussuunnittelija, sh (AMK), TtM Kaisa Parviainen, Projektipäällikkö, th, psykoterapeutti Kaisa Humaljoki 10.2.2015 ADHD-liitto ry

Lisätiedot

Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus

Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus 2 Turvallisuuden kokemus ja identiteetti Turvallisuutta ja identiteettiä on kirjallisuudessa käsitelty

Lisätiedot

Riskikäyttäytyminen liikenteessä

Riskikäyttäytyminen liikenteessä Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 5.5.2015, Lappeenranta Riskikäyttäytyminen liikenteessä Sirkku Laapotti Mitä riskikäyttäytyminen on? Mistä johtuu? Miten voidaan vaikuttaa? 1 Riskikäyttäytymistä

Lisätiedot

Miksi aivot hyötyvät liikunnasta?

Miksi aivot hyötyvät liikunnasta? Miksi aivot hyötyvät liikunnasta? 15.11.2011 Oulu Liisa Paavola PsL, neuropsykologian erikoispsykologi Neural Oy Aivot ja fyysinen aktiivisuus Aivojen kehitys on geneettisesti ohjelmoitu muovautumaan vallitseviin

Lisätiedot

ONKO NUORUUSIKÄISILLÄ PERSOONALLISUUSHÄIRIÖITÄ?

ONKO NUORUUSIKÄISILLÄ PERSOONALLISUUSHÄIRIÖITÄ? ONKO NUORUUSIKÄISILLÄ PERSOONALLISUUSHÄIRIÖITÄ? EPÄVAKAUS, KAKSISUUNTAISUUS JA TULISTUVUUS-KOULUTUS TAYS 18.5.2016 LAURA SUOMALAINEN LT, NUORISOPSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI HYKS NUORISOPSYKIATRIA MIKÄ ON

Lisätiedot

Yritystoiminta ja yrittäjyys: 3 op (syksy ja kevät)

Yritystoiminta ja yrittäjyys: 3 op (syksy ja kevät) Yritystoiminta ja yrittäjyys: 3 op (syksy ja kevät) Opiskelija osaa - kuvata yritystoiminnan merkitystä ja roolia yhteiskunnassa - selittää yrittäjyyden ilmenemismuotoja yksilöiden ja organisaatioiden

Lisätiedot

Asukkaat, teknologiat ja ympäristö:

Asukkaat, teknologiat ja ympäristö: Asukkaat, teknologiat ja ympäristö: jatkuvuuksien merkitys kaupunkisuunnittelussa ASU-LIVE Lahti 23.-24.10.2014 Helena Leino Ympäristöpolitiikan yliopistonlehtori Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa

Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa Valtakunnalliset neuvolapäivät 22.10.2014, Helsinki Minna Rytkönen, TtT, Th minna.rytkonen@uef.fi Sosioemotionaalinen

Lisätiedot

Psykiatripäivät 17.-18.3.2016

Psykiatripäivät 17.-18.3.2016 Alustava ohjelma 15.12.2015 Psykiatripäivät 17.-18.3.2016 Torstai 17.3.2016 09.00 09.15 Psykiatripäivien avaus, yhdistyksen puheenjohtaja Sami Pirkola Plenaari AHDISTAAKO? 09.15-10.00 Ahdistus: peritty

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN AIVOJEN YLEINEN HYVINVOINTI. Tiina Walldén 13.11.1009

LASTEN JA NUORTEN AIVOJEN YLEINEN HYVINVOINTI. Tiina Walldén 13.11.1009 LASTEN JA NUORTEN AIVOJEN YLEINEN HYVINVOINTI Tiina Walldén 13.11.1009 1 LÄHTÖKOHTA paljon oppimisvaikeus/ tarkkaavaisuus/ päänsärky / käyttäytymisen säätely / kontaktiongelmaisia lapsia miten ympäristö

Lisätiedot

Yliopistopedagogiikan suuntaviivoja

Yliopistopedagogiikan suuntaviivoja Yliopistopedagogiikan suuntaviivoja Sari Lindblom Ylänne Yliopistopedagogiikan professori Yliopistopedagogiikan tutkimus ja kehittämisyksikkö Kasvatustieteen laitos Tutkimuspohjainen opetuksen kehittäminen

Lisätiedot

MILLAINEN ON HYVÄ SOSIAALIALAN AMMATTILAINEN?

MILLAINEN ON HYVÄ SOSIAALIALAN AMMATTILAINEN? Sofia Spets 1800237, SOKT18KM MILLAINEN ON HYVÄ SOSIAALIALAN AMMATTILAINEN? Tutoriaaliessee Sosiaalialan työ ja tehtävät 2017 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 MILLAINEN ON HYVÄ SOSIAALIALAN AMMATTILAINEN...

Lisätiedot

Mitä sinuun jäi? Sukupuoli sosiaalipsykologiassa

Mitä sinuun jäi? Sukupuoli sosiaalipsykologiassa Mitä sinuun jäi? Sukupuoli sosiaalipsykologiassa 16.1-23.2.2012 Pohdinta Mitä ajattelit sukupuolesta kurssin alussa? Mitä ajattelet siitä nyt? ( Seuraako sukupuolesta ihmiselle jotain? Jos, niin mitä?)

Lisätiedot

Persoonallisuushäiriö ja pahuus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala

Persoonallisuushäiriö ja pahuus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Persoonallisuushäiriö ja pahuus Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Esitys Pahan käsitykset Persoonallisuushäiriö Pahan kielioppi Paha ja sosiaalinen Pahan mallit

Lisätiedot

ICF:n soveltaminen psykososiaalisissa palveluissa: mahdollisuudet ja uhkat

ICF:n soveltaminen psykososiaalisissa palveluissa: mahdollisuudet ja uhkat ICF:n soveltaminen psykososiaalisissa palveluissa: mahdollisuudet ja uhkat Asko Niemelä Psykiatrian erikoislääkäri Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintojen kehittämisseminaari Härmän kuntokeskus,

Lisätiedot

Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja)

Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja) Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja) HARJOITUS: MIKÄ SINULLE ON ONNEA? Johtopäätös: Onnen hetket ovat hyvin henkilökohtainen

Lisätiedot

Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä. Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus

Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä. Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus Kosketus Kosketusaisti kehittyy ensimmäisenä ja säilyy pisimpään Iho on suurin aistinelin rakentaa yhteyden

Lisätiedot

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen

Lisätiedot

Sisällys PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ. Psykologia tutkii ihmisen toimintaa. Psykologiassa on lukuisia osa-alueita ja sovelluskohteita

Sisällys PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ. Psykologia tutkii ihmisen toimintaa. Psykologiassa on lukuisia osa-alueita ja sovelluskohteita Sisällys I 1 PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ 10 Psykologia tutkii ihmisen toimintaa 12 Mielen tapahtumat ja käyttäytyminen muodostavat ihmisen toiminnan Psykologian suuntaukset lähestyvät ihmistä

Lisätiedot

Kokemuksellisuus politiikan julkisuudessa

Kokemuksellisuus politiikan julkisuudessa Kokemuksellisuus politiikan julkisuudessa Mediatutkimuksen päivät, Turku 4.2.2011 Esa Reunanen Perustiedot Käynnistyi syksyllä 2010 Valmistuu vuodenvaihteessa 2011 / 2012 Tutkijat: Esa Reunanen, Auli Harju,

Lisätiedot

PSYKOLOGIA Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi

PSYKOLOGIA Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi PSYKOLOGIA Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon

Lisätiedot

Psyykkisten rakenteiden kehitys

Psyykkisten rakenteiden kehitys Psyykkisten rakenteiden kehitys Bio-psykososiaalinen näkemys: Ihmisen psyykkinen kasvu ja kehitys riippuu bioloogisista, psykoloogisista ja sosiaalisista tekijöistä Lapsen psyykkisen kehityksen kannalta

Lisätiedot

151013 persoonallisuuksista ja niiden lähestymisotteesta. Vaj yl juha kemppinen

151013 persoonallisuuksista ja niiden lähestymisotteesta. Vaj yl juha kemppinen 151013 persoonallisuuksista ja niiden lähestymisotteesta Vaj yl juha kemppinen 151013 persoonallisuuksista Agenda: SCID II-testi itse kullekin, testin purku Mitä eri persoonallisuudet ovat? Miten eri persoonallisuuksien

Lisätiedot

Temperamentit tutkimuskohteena

Temperamentit tutkimuskohteena Temperamentit ja kokemukset - persoonallisuus Opettajien koulutuspäiv ivä,, Seinäjoki 5.10.2013 www.muistikuisti.net Sinikka Hiltunen FK (käännöstiede, 1992), FM (kognitiotiede, 2008) tulkki ja kääntäjä

Lisätiedot

SÄHKÖISET MIELENTERVEYSPALVELUT ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI

SÄHKÖISET MIELENTERVEYSPALVELUT ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI SÄHKÖISET MIELENTERVEYSPALVELUT ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI LUENNOITSIJA JA INTRESSIT FT., PsL, erikoispsykologi, Kouluttajapsykoterapeutti

Lisätiedot

Työnteko räjähdysvaarallisessa tilassa mitä väliä? Erikoistutkija Kaarin Ruuhilehto, VTT HenRi-hankkeen loppuseminaari 14.2.2008, Tukes, Helsinki

Työnteko räjähdysvaarallisessa tilassa mitä väliä? Erikoistutkija Kaarin Ruuhilehto, VTT HenRi-hankkeen loppuseminaari 14.2.2008, Tukes, Helsinki Työnteko räjähdysvaarallisessa tilassa mitä väliä? Erikoistutkija, VTT HenRi-hankkeen loppuseminaari 14.2.2008, Tukes, Helsinki Tehtäväksi sain psykologin puheenvuoro ihmisten käyttäytymiseen vaikuttavista

Lisätiedot

Jukka Loukkola Neuropsykologian erikoispsykologi NeuroTeam Oy, Oulu

Jukka Loukkola Neuropsykologian erikoispsykologi NeuroTeam Oy, Oulu Jukka Loukkola Neuropsykologian erikoispsykologi NeuroTeam Oy, Oulu Toiminnanohjaus } Toiminnanohjaus on varsin laaja käsite. Sen otaksutaan muodostuvan korkeimpien psyykkisten toimintojen yhteistoiminnasta.

Lisätiedot

Persoonallisuushäiriöt. Jyrki Nikanne Psykologi 21.9.2011

Persoonallisuushäiriöt. Jyrki Nikanne Psykologi 21.9.2011 Persoonallisuushäiriöt Jyrki Nikanne Psykologi 21.9.2011 Mitä tarkoittaa persoonallisuus? Persoonallisuushäiriödiagnoosi Millä mielellä otan tiedon vastaan? Millä mielellä lähden tarjottuun hoitoon? Määritelmä

Lisätiedot

Persoonallisuushäiriö ruma nimilappu pitkäkestoisille ongelmille 16.10.2013

Persoonallisuushäiriö ruma nimilappu pitkäkestoisille ongelmille 16.10.2013 Persoonallisuushäiriö ruma nimilappu pitkäkestoisille ongelmille 16.10.2013 Maaria Koivisto LL, psykiatrian erikoislääkäri Psykoterapeutti, kouluttajapsykoterapeutti Mitä persoonallisuudella tarkoitetaan?

Lisätiedot

PUHUKAA ADHD:STÄ ADHD

PUHUKAA ADHD:STÄ ADHD PUHUKAA ADHD:STÄ Tässä luvussa tarjotaan sekä vanhemmille että opettajille oivallisia tapoja puhua ADHDhäiriöstä, sen oireista ja vaikutuksista. Lukuun kuuluu kappaleita ADHD:n oireista ja niiden muuttumisesta

Lisätiedot

ONNELLISUUS TYÖSSÄ? HENRY Foorumi 2012. Anne Hyvén Työpsykologi

ONNELLISUUS TYÖSSÄ? HENRY Foorumi 2012. Anne Hyvén Työpsykologi ONNELLISUUS TYÖSSÄ? HENRY Foorumi 2012 Anne Hyvén Työpsykologi Esityksen kysymyksiä Mitä on onnellisuus? Onko työllä yhteyttä onnellisuuteen? Miksi emme usko aistejamme työn onnellisuudesta? Miksi vaivautua

Lisätiedot

Adolescent ADHD and family environment an epidemiological and clinical study of ADHD in the Northern Finland 1986 Birth Cohort

Adolescent ADHD and family environment an epidemiological and clinical study of ADHD in the Northern Finland 1986 Birth Cohort Adolescent ADHD and family environment an epidemiological and clinical study of ADHD in the Northern Finland 1986 Birth Cohort Tuula Hurtig FT, KM, tutkijatohtori (Suomen Akatemia) Terveystieteiden laitos,

Lisätiedot

Epävakaa persoonallisuus näkyvä, mutta näkymätön Seminaari Espoossa 16.10.2013 Psykologi Hanna Böhme

Epävakaa persoonallisuus näkyvä, mutta näkymätön Seminaari Espoossa 16.10.2013 Psykologi Hanna Böhme Epävakaa persoonallisuus näkyvä, mutta näkymätön Seminaari Espoossa 16.10.2013 Psykologi Hanna Böhme pitää sinua välillä joko erittäin hyvänä tai erittäin pahana 0n sinulle ajoittain syyttä vihainen tai

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

Toimivan verkoston rakentaminen ja verkoston toimintamallit. Mikä on verkosto? Mikä on verkosto? Miksi verkostot kiinnostavat?

Toimivan verkoston rakentaminen ja verkoston toimintamallit. Mikä on verkosto? Mikä on verkosto? Miksi verkostot kiinnostavat? Toimivan verkoston rakentaminen ja verkoston toimintamallit Lasse Lipponen Kasvatustieteen professori Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto 27.1.2011 VOIMAA KANSAINVÄLISTYMISEEN VERKOSTOISTA Mikä

Lisätiedot

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Mielenterveys ja mielen sairaus ovat Mielenterveyden häiriöistä kaksi eri asiaa tehdään diagnoosi, niitä hoidetaan ja parannetaan

Lisätiedot

Digitaalisten pelit hyvinvoinnin edistämisessä

Digitaalisten pelit hyvinvoinnin edistämisessä Digitaalisten pelit hyvinvoinnin edistämisessä Jukka Vahlo CCR / Up Your Game -pelitutkimusverkosto PELIT JA PELILLISYYS Digitaaliset pelit erotellaan viihdepeleihin sekä hyötypeleihin. Viihdepeleillä

Lisätiedot

KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN

KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN Pekka Uotila Kulttuuri kyydittää -raportti http://tuottaja2020.metropolia.fi/ KULTTUURITUOTTAJA Välittäjäammatti Kulttuurikokemus, -taito, -asenne ja -tieto Tuotantokokemus,

Lisätiedot

Teknologiasta kuntoutuksen kiitorata

Teknologiasta kuntoutuksen kiitorata Tutkimusosasto Teknologiasta kuntoutuksen kiitorata Anna-Liisa Salminen, PhD, dosentti, johtava tutkija 17.9.2015 Tutkimusosasto Apuväline Teknologia kuntoutuksessa Ympäristönhallintalaitteiden ohjaamisen,

Lisätiedot

Psykoositietoisuustapahtuma

Psykoositietoisuustapahtuma Psykoositietoisuustapahtuma apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen Psykiatria- ja päihdekeskus 19.9.2017 Metso Psykoosit Psykooseilla eli mielisairauksilla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöiden ryhmää,

Lisätiedot

Voimaperheet. Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014

Voimaperheet. Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014 Voimaperheet Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014 LASTENPSYKIATRIAN TUTKIMUSKESKUS Cumulative incidence in 2010 (%) 900 000 14,0 800 000 12,9 700 000 12,0 600 000 10,0 500 000 8,0 12,3 ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana

Mielenterveys voimavarana Mielenterveys voimavarana Mielenterveydestä on esitetty aikojen kuluessa useita erilaisia näkemyksiä. Moderni määritelmä mielenterveydestä on terveyslähtöinen eli salutogeeninen. Mielenterveys nähdään

Lisätiedot

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017 Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa Erja Vitikka 2017 Arvioinnin kaksi tehtävää Arvioinnin yksilöllinen luonne Opiskelun ohjaaminen ja kannustaminen sekä oppilaan itsearvioinnin edellytysten kehittäminen

Lisätiedot

Tutkimustiedosta päätöksentekoon

Tutkimustiedosta päätöksentekoon Tutkimustiedosta päätöksentekoon Nina Tynkkynen Tutkijatohtori Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto nina.tynkkynen@uta.fi Näkökulma tutkimustietoon/tieteelliseen tietoon: Tieto tuotetaan sosio-materiaalisissa

Lisätiedot

RCT-tutkimus lastensuojelun kontekstissa. Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmäohjelma

RCT-tutkimus lastensuojelun kontekstissa. Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmäohjelma RCT-tutkimus lastensuojelun kontekstissa Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmäohjelma 1.12.2017 Piia Karjalainen 1 Taustaa Käytöshäiriön syntyyn vaikuttavat useat lapsen elinympäristöön ja lapsen omiin ominaisuuksiin

Lisätiedot

Pelihimon neurobiologiaa. Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos, farmakologia Helsingin yliopisto

Pelihimon neurobiologiaa. Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos, farmakologia Helsingin yliopisto Pelihimon neurobiologiaa Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos, farmakologia Helsingin yliopisto Pelihimo aivoperäinen häiriö? Riippuvuussyndrooma Toistuva ja voimakas tarve pelata normaalien

Lisätiedot

Lataa Systemia 2 - Raul Soisalo. Lataa

Lataa Systemia 2 - Raul Soisalo. Lataa Lataa Systemia 2 - Raul Soisalo Lataa Kirjailija: Raul Soisalo ISBN: 9789526846125 Sivumäärä: 316 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.73 Mb Systemia 2 - aiheita ammattiauttajille sisältää näyttöön perustuvia

Lisätiedot

Hyvinvointia vuorovaikutuksesta - näkökulmia positiivisesta psykologiasta

Hyvinvointia vuorovaikutuksesta - näkökulmia positiivisesta psykologiasta Hyvinvointia vuorovaikutuksesta - näkökulmia positiivisesta psykologiasta Markus Talvio FT, LO, tutkija, työnohjaaja Helsingin yliopisto www.markustalvio.com Hyvinvointiin vaikuttavat Deci, E. L. & Ryan,

Lisätiedot

Hyvinvoiva kansalainen työelämässä

Hyvinvoiva kansalainen työelämässä Hyvinvoiva kansalainen työelämässä Tampereen yliopiston terveystieteen laitos Hyvinvoinnin tulkintoja 1. Ulkoisesti arvioitu vs. koettu Ulkoisesti (yhteisesti) arvioitu Tunnuslukuja: suhteellinen köyhyys

Lisätiedot

PERSOONALLISUUDEN YHTEYS MASENNUKSEN ENNUSTEESEEN

PERSOONALLISUUDEN YHTEYS MASENNUKSEN ENNUSTEESEEN 1 PERSOONALLISUUDEN YHTEYS MASENNUKSEN ENNUSTEESEEN Sarkkinen Juho Syventävien opintojen tutkielma Lääketieteen opinto-ohjelma Lääketieteellinen tiedekunta Oulun yliopisto 08/2018 Ohjaajat: prof. Jouko

Lisätiedot

Organisaatiokäyttäytyminen. 21C00250, 6 op, , periodi I

Organisaatiokäyttäytyminen. 21C00250, 6 op, , periodi I Organisaatiokäyttäytyminen 21C00250, 6 op, 2016 2017, periodi I Tämän päivän oppimistavoitteet Ymmärtää, miten yksilön piirteet ja arvot vaikuttavat hänen toimintaansa, asenteisiinsa ja tunteisiinsa Oppia

Lisätiedot

Itsensä johtaminen jaksamisen tukena Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi 2019

Itsensä johtaminen jaksamisen tukena Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi 2019 Itsensä johtaminen jaksamisen tukena Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi 2019 Tutkijatohtori Susanna Kultalahti Vaasan yliopisto, johtamisen akateeminen yksikkö Esimiestyö VAATII PALJON Pedagoginen johtajuus,

Lisätiedot

Edistääkö hyvinvointi oppimista? Kuntamarkkinat Pirjo Pennanen Ylilääkäri Vantaan kaupunki Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto

Edistääkö hyvinvointi oppimista? Kuntamarkkinat Pirjo Pennanen Ylilääkäri Vantaan kaupunki Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto Edistääkö hyvinvointi oppimista? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Pirjo Pennanen Ylilääkäri Vantaan kaupunki Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto Huostassa olleiden, sisarusten ja koko väestön osallistuminen toisen

Lisätiedot

MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA. Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto

MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA. Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto 1 Yleisyys Sisältö Maailmalla Suomessa Riskitekijät Sosiaaliluokka, siviilisääty

Lisätiedot

Erilaisuuden tunnistaminen ja sosiaalinen säätely Nina Sajaniemi Kasvatustieteellinen tiedekunta

Erilaisuuden tunnistaminen ja sosiaalinen säätely Nina Sajaniemi Kasvatustieteellinen tiedekunta Erilaisuuden tunnistaminen ja sosiaalinen säätely Nina Sajaniemi Kasvatustieteellinen tiedekunta 11.10.2018 1 Lapset eivät pyydä päästä maailmaan - he tulevat aikuisen kutsumana Nina Sajaniemi Kasvatustieteellinen

Lisätiedot