26. PERHONSIDONNAN SM-KILPAILU JA 11. PERHOSYMPOSIUM JYVÄSKYLÄSSÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "26. PERHONSIDONNAN SM-KILPAILU JA 11. PERHOSYMPOSIUM JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2009"

Transkriptio

1 26. PERHONSIDONNAN SM-KILPAILU JA 11. PERHOSYMPOSIUM JYVÄSKYLÄSSÄ JÄRJESTÄJÄ KESKI-SUOMEN PERHOKALASTAJAT RY

2 JÄRJESTELYTOIMIKUNTA Jaakko Saari Jukka Wichmann Kari Salmi Jouko Keto Puheenjohtaja Sihteeri Tuomaritoiminta Tiedotus Masi Hast Juha Liikanen Jukka Kuusela Kalle Hakkari Kotisivut Tilasuunnittelu Tulospalvelu Huolto Jukka Mattila Kilpailupaikan toiminta Perhonsidontakilpailujen auktorisointi Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Yhteistyökumppanit OPM Kalastustarvike Perhokalastus Spey Clave 2

3 TERVETULOA JYVÄSKYLÄÄN Vuoden 2009 alussa Suomen seitsemänneksi suurimmaksi kaupungiksi ponkaissut Jyväskylä on vireä opiskelu- ja tapahtumakaupunki. Noin joka kolmas vastaantulija on koululainen tai opiskelija. Jyväskylä on myös muuttajien suosiossa. Tänäkin vuonna asukasmäärämme kasvaa noin 1300 hengellä, melkeinpä suhteellisesti eniten koko Suomessa. Tiivis kaupunkikeskusta ja elävä maaseutu tarjoavat houkuttelevia asumisvaihtoehtoja. Harrastusmahdollisuuksia on runsaasti ja kaunis luonto kutsuu niin järvelle kuin metsäänkin. Suomen toiseksi suurimmasta järvestä, Päijänteestä, kolmannes on Jyväskylän kaupungin alueella. Jyväskylän yliopisto, ammattikorkeakoulu ja muu ammatillinen koulutus ovat oman alansa huippuja. Yhteistyö koulutuslaitosten, yritysten ja kehitystoiminnan välillä on tiivis. Jyväskylä on kilpailukykyinen ja elinvoimainen kaupunki, jonne kiristyneestä taloustilanteesta huolimatta syntyy ripeään tahtiin uusia innovaatioita ja työpaikkoja. Toivotan kaikki perhonsidonnan SM-kilpailun osallistujat ja muut paikalle tulevat lämpimästi tervetulleiksi Jyväskylään. Aktiivinen harrastustoiminta on tärkeä osa ihmisten kokonaishyvinvointia. Kädentaidot ja luonnossa liikkuminen ovat osa suomalaisten syvintä olemusta. Hyvää syksyä! Markku Andersson Kaupunginjohtaja 3

4 TERVETULOA PERHONSIDONNAN 26. SM-KILPAILUIHIN JA 11. PERHOSYMPOSIUMIIN Kilpailujen järjestysnumerokin osoittaa, että tapahtumalla on jo vankat, yli neljännesvuosisataiset perinteet. Tänä aikana harrastajajoukko on moninkertaistunut ja kisojen taso sen mukana noussut. Osoituksena suomalaisen perhonsidonnan korkeasta tasosta voidaan pitää huippusitojiemme erinomaista menestystä maailman arvostetuimmissa kirjekilpailuissa. Useat saavutetut maailmanmestaruudet osoittavat, että suomalainen osaaminen on huippuluokkaa. Niinpä SMkisat ovatkin yksi maailman kovatasoisimmista, ellei peräti kovatasoisin, reaaliaikainen perhonsidontakilpailu. Huolimatta siitä, että kisat ovat kovatasoiset, tiukat ja jännittävät, on niistä lähes mahdotonta tehdä sellaista vetovoimaista yleisötapahtumaa, jossa päästäisiin reaaliajassa seuraamaan kilpailijoiden suoritusten etenemistä. Niinpä sidontakisat eivät yleensä houkuttele kilpailijoiden lisäksi paikalle kovin paljoa muita harrastajia. Tästä johtuen Keski-Suomen Perhokalastajat järjestääkin samaan aikaan myös perinteisen Perhosymposiumin. Symposiumi tarkoittaa tieteellistä keskustelutilaisuutta tai kokousta. Muinaisessa kreikankielessä se tarkoitti intellektuellia keskustelutilaisuutta, johon oleellisesti liittyivät juomingit, musiikki ja muut viihdykkeet. Symposium on jyväskyläläinen tapahtuma. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1981, tuolloin Perhokalastussymposiumin nimellä. Tapahtumana se on siis sidontakisojen ikätoveri. Aluksi symposium järjestettiin vuosittain ja myöhemmin joka toinen vuosi, vuoteen 1995 asti. Edellisen kerran symposiumiin kokoonnuttiin vuonna 2001 niinikään Perhonsidonnan SM-kilpailujen yhteydessä. Tästä ensimmäisestä kaksipäiväisestä symposiumista saatu positiivinen palaute rohkaisi meitä järjestämään vastaavan tapahtuman myös tämän vuoden kisojen yhteyteen. Kuten viimeksikin, tapahtuma on teemoiltaan jaettu kahteen osaan. Lauantai on varattu lohelle ja tänä vuonna nimenomaan Tenon lohelle, sen uhkatekijöille ja Tenon lohenkalastuksen haasteille. Sunnuntaina, lohiperhon sitojien kamppaillessa paremmuudestaan, symposiumissa keskitytään kestävään kalastukseen, taimeneen ja sen elonkierron uhkiin sekä luodaan katsaukset uuden kalastuslain valmisteluun ja järjestötoimintaan. Uskoakseni moni kokee aiheet kiinnostaviksi, ja haluaa tulla ottamaan osaa symposiumin taatusti mielenkiintoisiin keskusteluihin. Sidontakisojen ja symposiumin lisäksi viikonloppu tarjoaa mahdollisuuden tavata rennosti ystäviä, muistella menneitä ja suunnitella tulevia. Tämä onnistuu vaikkapa lauantain kalamiesillassa, jossa illallisen ohessa on hieman perhokalastusaiheista ohjelmaakin. Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi viettämään tätä perhokalastusviikonloppua kanssamme tänne Jyväskylään! Jaakko Saari Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja 4

5 PÄÄTUOMARIN PUHEENVUORO Perhonsidonta on harrastuksena kiehtova ja monipuolinen. Uuden oppimista ja kehittämistä riittää kokeilunhaluisille. Myös materiaalit kehittyvät ja mahdollistavat uudistuvia näkökulmia niin sidontaan kuin itse kalastukseenkin. Internet on täynnä tietoa ja tarjoaa myös foorumin vertailla näkemyksiään ja kokemuksiaan muiden alan harrastajien kanssa. Perhokalastajien määrä onkin ollut viimevuosina vakaassa nousussa. Harrastuksiin liittyy usein myös kilpailuelementti niin perhokalastukseenkin. Kilpakalastajamme ja -sitojamme ovatkin menestyneet hyvin myös kansainvälisissä mittelöissä. Perhonsidontakilpailujen kuninkuuslajina voidaan oikeutetusti pitää kansallisia SM-kilpailujamme ei varmastikaan niiden saaman kansainvälisen julkisuuden tai sidottavien perhojen näyttävyyden ansiosta, vaan kilpailutilanteen haastavuuden takia. Aikapaineessa sidotut vaativat sidokset asettavat riman korkealle kokeneimmillekin kilpasitojille. Näin tulee ollakin onhan kyseessä SM-tason kilpailu. Toisaalta osallistumiskynnys kisaan on matala. Odotettavissa ei ole mitään ylivoimaista, mistä reseptiä oikein tulkiten ei kokenut sitoja annetussa aikataulussa hyvin selviäsi. Kansallisten kisojemme tarkoituksena on ylläpitää ja edistää suomalaista perhonsidontakulttuuria. Kisat eivät haikaile uusimpien innovaatioiden tai viimeisimpien ottiperhomallien perään. Niinpä materiaalit, tarvittavat tekniikat kuin välineetkin ovat varsin perinteisiä, eikä kisatehtäviin ole piilotettu erityisiä nieppejä tai yllätyksiä. Tehtävät ovat kuitenkin laaja-alaisesti osaamista ja sidontakulttuuriamme edustavia. Tutustu siis eri perhomallien ja tyylisuuntien tyypillisimpiin edustajiin, tutki niiden rakennetta, mittasuhteita ja tarvittavia sidontatekniikoita, niin varmistat, että valmistautumisesi kohdistuu oikeisiin asioihin. Hyvä on myös tuntea suomalaisille perhovesille tyypillisimmät hyönteiset, niiden kehitysvaiheet ja näitä jäljittelevät perhomallit sekä tavallisten saaliskalojemme yleisimmät muut ravintokohteet. Sidonta on arviointilaji, jossa painottuvat yleisvaikutelma, tyylinmukaisuus, oikea rakenne sekä työn siisteys. Sitojilta edellytetään tarkkuutta ja mittasuhteiden tuntemusta, vaikkei perhoja viivoitin kourassa arvostellakaan. Jotta sitojat voidaan asettaa paremmuusjonoon, pitää arvioijalla ja sitojalla olla yhtenen näkemys lopputuloksesta sekä siihen vaikuttavista tekijöistä. Näitä on pyritty kirkastamaan mm. artikkelein ja ohjein ja työtä jatketaan edelleen. Kisat ovat siis myös oppimisprosessi niin järjestäjille kuin osallistujillekin. Myös sääntöjä on pyritty selkiyttämään entisestään. Sallitut tai kielletyt välineet ovat puhuttaneet laajastikin kuluneina vuosina. Koska kyseessä on perinteinen perhonsidonta, on myös välineissä pitäydytty perinteissä. Teippejä, liimoja, tusseja tai poltinrautoja ei kisoissa tarvitse, sillä työt on valittu niin, että erinomaiseen lopputulokseen pääsee ilman näitäkin. Jotta sidontakulttuuri eläisi vahvana tulevaisuudessakin, tarvitaan sekä seurojen että sitojien jatkuvaa panosta. Voit kantaa kortesi kekoon mm. osallistumalla järjestettäviin sidontakilpailuihin. Ne ovat haastavuudestaan huolimatta rento tilaisuus, joka tarjoaa hyvät edellytykset alan harrastajien tapaamiseen ja mielipiteiden vaihtoon varsinaisen kilpailujakson ulkopuolella. Tule rohkeasti mukaan. Perhonsidonnan 26. SM-kilpailujen päätuomari Kari Salmi 5

6 PERHONSIDONNAN SM-KILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1 Kilpailu on avoin kaikille Suomen kansalaisille. 2 Kilpailujen järjestäjä toimittaa perhoon kiinteästi jäävät materiaalit lukuun ottamatta sidontalankaa. Oman materiaalin käyttö on kielletty. Rikkomuksesta seuraa hylkääminen. 3 Jokaisella kilpailijalla tulee olla omat sidontatyökalut ja tarvittavat sidontalangat mukanaan. Kilpailuissa tarvitaan valkoista, mustaa, harmaata ja punaista sidontalankaa. Niiden vahvuus on vapaavalintainen. Oman valaisimen käyttö on sallittua ja suositeltavaa. Sallitut työkalut (samaa työkalua voi olla useampi kappale) ovat: perhonsidontapenkki varaleukoineen ja siihen kiinteästi asennettavine lisävarusteineen (huom. ketjulla penkkiin liitettävät poltinraudat ja pikaliimaputkilot eivät tule kysymykseen) rullapitimet sidontalangoille häkiläpihdit partakoneen terä tai sidontaneula sakset vastaava leikkaava terä piilosolmutyökalu pinsetit harja vesiastia sidontavaha karvantasaaja-työkalu karvanpakkaaja-työkalu silkinsiloitustyökalu 4 Muiden, kuin edellä mainittujen työkalujen käyttö on kielletty. 5 Alkoholijuomien vienti kilpailupaikoille on kielletty ja häiritsevä käytös voi johtaa kilpailijan hylkäämiseen. 6 Kilpailusarjat ovat: A: Lohiperhosarja B: Yleinen sarja C: Nuorten sarjat: Kilpailuvuoden aikana 15 vuotta täyttävät tai nuoremmat sekä Kilpailuvuoden aikana 18 vuotta täyttävät tai sitä nuoremmat henkilöt D: Seurojen välinen joukkuekilpailu Joukkueeseen kuuluu 3 ennalta joukkueeseen nimettyä ao. seuran jäsentä. Jäsenten varsinaisessa sidontakilpailussa omassa henkilökohtaisessa sarjassaan saavuttamien pistemäärien summa on joukkueen kokonaistulos. 7 Kilpailuaika on yhteensä neljä tuntia jaettuna kahteen kahden tunnin jaksoon. Jaksojen välissä on tunnin tauko. Kilpailut alkavat kilpailupäivinä järjestäjän ilmoittamina aikoina. Kilpailuihin ilmoittaudutaan maksamalla osallistumismaksu annettuun määräaikaan mennessä. Osallistumisvahvistus ja kilpailuun rekisteröityminen tapahtuu kilpailupaikalla viimeistään tuntia ennen kilpailun alkua. 8 Sidottavien perhojen reseptit julkaistaan kilpailupaikalla. Kilpailuperhot sidotaan annetussa järjestyksessä. 9 Kilpailuperhot arvostellaan tunnuksella. 10 Kilpailuperhoja ei palauteta, vaan ne jäävät järjestävän seuran omaisuudeksi. 11 Kilpailuperhot arvostellaan heti niiden valmistuttua. 12 Kilpailun tuomaristo koostuu neljästä sarjakohtaisesta / päiväkohtaisesta kisatuomarista ja päätuomarista. Tuomarineuvosto koostuu tuomaristosta ja kahdesta arvotusta yleiseen sarjaan ja/tai lohiperhosarjaan kuuluvasta kilpailijoiden edustajasta. 13 Osanottomaksut: Lohiperhosarja 30 e/henkilö Yleinen 30 e/henkilö Nuorten sarjat 25 e/henkilö Joukkuekilpailu 30 e/joukkue. 14 Sitovat ilmoittautumiset hoidetaan järjestävän seuran ilmoittamaan aikaan mennessä maksamalla osanottomaksu seuran tilille. Jälki-ilmoittautuneilta peritään seuran määräämä 10 e:n lisämaksu. Maksun lisätietoihin on merkittävä seuran nimi, osanottajien määrä sarjoittain ja joukkueiden määrä. Osallistujien nimet ja joukkueet tulee ilmoittaa myös ilmoittautumislomakkeella. 15 Protestit on jätettävä viimeistään 15 minuutin kuluessa kilpailun johtajalle ao. jakson kilpailuajan päättymisen jälkeen. Protestimaksu on 40 e ja se palautetaan, mikäli protesti menee läpi. Tuomarineuvosto käsittelee protestit välittömästi kilpailun päätyttyä. 6

7 PERHONSIDONNAN SM-KILPAILUJEN OHJELMA KILPAILUPAIKKA: SOKOS HOTELLI ALEXANDRA, HANNIKAISENKATU 35, JYVÄSKYLÄ KISAOHJELMA: LAUANTAI klo klo klo klo klo klo SUNNUNTAI klo klo klo klo klo YLEINEN SARJA JA JUNIORISARJAT Ilmoittautuminen Kilpailujen avaus 1. Jakso Ruokailutauko 2. Jakso Kalamiesilta ja illallinen LOHIPERHOSARJA Ilmoittautuminen Kilpailun avaus 1. Jakso Ruokailutauko 2. Jakso Palkintojenjako kumpanakin päivänä n. tunti viimeisen jakson päättymisen jälkeen. Palkintojenjakoa odotellessaan kilpailijat voivat osallistua Perhosymposiumiin. 7

8 EETTISEN KALASTUKSEN MAHDOLLISUUS Jouko Keto Etiikka: 1) filosofian haara, joka pyrkii yleiseltä kannalta selvittelemään ihmisen tekojen, pyrkimysten ja arvostusten hyväksyttävyyttä ja tuomittavuutta 2) yksilön oman toiminnan hyvät tai kiitettävät tavoitteet ja pyrkimykset, nyk. erityisesti omien etujen sivuuttaminen (erotukseksi vastenmielisyyttä herättävästä ns. moraalista = nyk. toisten käyttäytymisen paheksuminen tai tuomitseminen). Sivistyssanakirja, WSOY 2001 Meillä vanhoilla pieruilla on taipumus muisteluihin. Iästämme johtuen aikaperspektiivimme on väistämättä nuorten vastaavaa pidempi. Tämä saattaa olla muistojen rakentamisen osasyy. Toisaalta iän lisääntyessä uudet asiat, siis asiat joita teen ensimmäistä kertaa, vähenevät, mikä saattaa olla jopa voimakkaampi vaikutin. Mutta ennen muuta meillä on tähän lupa. Muistelen mennyttä kesää ristiriitaisin tuntein. Tähän on neljä syytä: kolmivuotiaan tyttärentyttäreni viattomat, maailmaa avoimin silmin ihmettelevät kasvot, huoli Saarijärven reitin vedenlaadusta ja ilmaston lämpeneminen aiempia kesiä merkittävästi parempaa kalaonneani vasten tarkasteltuna. Kuulin vuosia sitten, tyttärieni ollessa pieniä, että ne oikeat omat lapset ovat vasta lastenlapset. En silloin täysin ymmärtänyt, mitä puhuja tarkoitti. Nyt ymmärrän mielestäni paremmin. Lastenlapsille haluaa vain antaa, omilta lapsiltaan myös haluaa tai jopa vaatii: omien täyttymättömien toiveiden toteuttamisesta kaikkine lieveilmiöineen aina arkipäiväiseen tottelemiseen asti. Sinä teet koska minä sanon. Näin kävi omien vanhempieni kohdalla, näin kävi omalla kohdallani. Sain keväällä sähköpostiviestin, jossa esitettiin vetoomus Saarijärven reitin puolesta. Reitin vettähän voi tarjota kirkkaita vesiä nauttineelle kalakaverilleen kahvina. Sinänsä ylevä ja jalo ajatus. Tämä vetoomus siis. Mutta samalla auttamattomasti ajoitukseltaan täysin pielessä. Vetoomus olisi pitänyt esittää ennen metsäojitusten ja turvetuotannon aloittamista. Turha rypistää, kun on jo housuissa. Menetettyäkin asiaa voi toki ajaa, jos samalla pyritään kaikin voimin estämään vastaavanlaisen tapahtuminen tulevaisuudessa. En vain näe perhokalastajien näin tekevän. Meillä on taipumus olla yleviä, pitää itseämme edelläkävijöinä - olla samanaikaan toimissamme jälkijättöisä. Saarijärven reitti on jo tuhottu, ei enää uhanalainen. Luonto korjaa vauriot vuoden aikana. Asuinpaikkani lähelle noussut uusi, iso ja uljas turvevoimalaitos sen sijaan on uhka - sitä varten avattavien uusien turvesoiden alapuolisille vesistöille. Parina viime vuonna on Tenon heikkoa lohisaalista ja tittien koon pienenemistä selitetty jokivarren legendoissa mm. syönnösalueiden veden jäähtymisellä. Näin kasvu olisi heikentynyt. Syynä on tietysti ilmaston lämpeneminen, joka sulattaa jäätä, mikä puolestaan jäähdyttää vettä. Ja kylmässähän nyt ei mikään kovin hyvin kasva. Vaan mitäs me siitä välitämme. Vaikka kaikki jää sulaisikin. Jyväskylä on keskimäärin 70 m nykyisen merenpinnan yläpuolella. Kaiken jään sulamisen jälkeenkin se olisi vielä keskimäärin 3 m merenpinnan yläpuolella. 50 vuoden päästä. Lohen otti, sen pienentyneen titinkin, on sykähdyttävä elämys. Ja juuri näillä elämyksillä me oikeutamme oman perhokalastusharrastuksemme. Saalis ei ole tärkeä - ruokaa saa kaupastakin. Itse ajoin viime kesänä n km näiden elämysten vuoksi. Vajaa puolet siitä yksin. Kiinniolleiden 19 kalan antama elämys kesti yhteensä osapuilleen puolitoista tuntia. Ja kaverien kehut päälle. Hiilidioksidipäästöni leijailevat edelleen ilmakehässä. Ja maamme kaikkien muidenkin perhokalastajien. Omien ajojeni perusteella kiersimme suunnilleen 5250 kertaa maapallomme ympäri. Siis tämän, joka edelleen on ainoa paikka, jossa ihminen voi elää. Myös tyttärentyttäreni. Miten eettinen oli tämänvuotinen kalastustekoni. Ei kovin. Pelkän elämysvajeen täyttämiseksi. Eettinen kalastus edellyttää omien etujen sivuuttamista. Siispä puolitan ensi vuonna omat ajoni ja haastan muut samaan. Kyllä 2625 kertaa maapallon ympäri pitäisi riittää. Niin tai sitten... mitäpä jos kulkisinkin matkani lentokoneella. Pääsisin kauemmas, uusille vesille. Kun samaan virtaan voi astua vain kerran, saattaisi uusi virta johtaa jopa täysin uusiin elämyksiin. Ja vieläpä ilmaa enemmälti saastuttamatta - matkustajasuihkarihan kuluttaa vain 0.65 litraa satasella matkustajaa kohti. 8

9 11. PERHOSYMPOSIUM PAIKKA: SOKOS HOTELLI ALEXANDRAN AUDITORIO, HANNIKAISENKATU 35, JYVÄSKYLÄ OHJELMA LAUANTAI ONKO TENO JO MENETETTY? Jaakko Saari Symposiumin avaus Anssi Eloranta Teno maailman moniongelmaisin lohijoki Kalabiologi Eero Niemelä Onko Tenon lohikannalla tulevaisuutta? 11:50 Tutkija TAUKO Juha-Pekka Vähä Tenon lohen osakannat ja niiden pelastaminen 12:40 Erikoistutkija 12:40- Norjalaisnäkökulma Tenon lohestuksen säätelystä (esitelmöitsijä avoin) 13:00 LOUNAS 14:00- Kare Koivisto Viranomaistoimet Tenon lohikannan ylläpidossa 14:30 Kalatalousasiantuntija 14:30- Veikko Guttorm Utsjokelainen näkökulma Tenon lohikannan säätelystä 15:00 Nuorgamin osakaskunnan puheenjohtaja 15:10- Mauno Bogdanoff Kalastusmatkailun pullonkaulat ja vastuu 15:40 Vapaa-ajattelija TAUKO 16:00- Veli-Matti Saksi Mihin rantakalastajaturisti on valmis Tenolla? 16:30 Päätoimittaja 16:40- Jouko Ojanperä Mihin turistisoutaja on valmis Tenolla? 17:10 SVK:n varapuheenjohtaja Anssi Eloranta Päivän yhteenveto VALMISTAUTUMINEN KALAMIESILTAAN 9

10 SYMPOSIUM OHJELMA SUNNUNTAI Jouko Keto Eettisen kalastuksen mahdollisuus? Perhopummi Pentti Valkeajärvi Ympäristötekijät ja kalastuksen säätelemättömyys Tutkija virtavesikalastuksen uhkana TAUKO Jukka Syrjänen Voivatko villit vaelluskalat elää Suomen Tutkija sisävesillä? Markku Kemppainen Fiskarsin kalastusalue Orvis Finland Ilkka Mäkelä Kalastuslain kokonaisuudistus Toiminnanjohtaja Jouko Ojanperä SVK:n roolit??? SVK:N varapuheenjohtaja Jaakko Saari Symposiumin päättäminen HUOLI PIENOKAISISTAMME Jouni Kivinen Pääsen vielä hetkeksi joelle, ennen kuin jää ja pakkanen vievät perhokalastajan talviteloille. Kuturauhoitus on juuri loppunut ja kalat ovat saaneet olla pitkään levossa. Suunnistan eräälle Keski-Suomen koskelle päiväksi siimoja liottamaan. Tämä paikka on perinteinen, mutta istukkaiden varassa pyörivä tummavetinen reittikoski pienten järvien välissä. Enkä ole yksin, paikalla on toistakymmentä kalastajaa. Pari tuttuakin osuu aamusta samoihin aikoihin ja kuulumisia vaihdetaan. Aurinkokin vähän paistelee, on tyyntä ja hiljaista, pikkupakkasta. Kuljen eräälle niskalle, jossa on muutamia hyviä monttuja. Siellä huomaan pari muutakin kalastajaa, mutta ei se niin haittaa, sopu tilaa antaa. Kaivankin kamerani esille ja tarkastelen alkutalvista maisemaa aluksi etsimen läpi. Vesi on matalalla. Kuvaan koskea, sen kaikki kivet, kolot ja kuopat, taimenten piilopaikat. Sattumalta osun hieman hitaammin virtaavaan kohtaan, jossa on soraikkoa. Aluetta voisi kuvailla sanalla koskipeili. Tummasta, karkeasta sorasta paistaa pitkä vaalea laikku taimenen kutupaikkako? Opiskeluni vuoksi taimenen kutupesien tarkastelu on tullut tutuksi ja kovasti tämä vaikuttaisi olevan yksi mätimunien kehto. Todella hienoa löytää tältä koskelta moinen, se antaa toivoa paremmasta! Muut kuin merkatut, eväleikatut istukkaat, ovat olleet täällä harvinaisuuksia viime vuosina. Pieniäkään taimenia ei ole näkynyt. Alkaisikohan tilanne muuttua parempaan suuntaan? Muutaman ruudun kuvattuani palaan niskalle, jonne jätin tavarani ja kanssakalastajat. He ovat vaihtaneet maisemaa, tilaa on. Verijäljet jäätyneellä nurmella kertovat jotain saalistakin nousseen. Ensimmäiset heitot pitkän tauon jälkeen ovat aina vähän mitä sattuu, mutta saan kuin saankin pienen toukkajäljitelmäni vetiseen maailmaan toimitettua. Melko hitaassa virrassa perhoa on helppo uittaa, varsinkin kun käyttää indikaattoria, eli suomeksi kohoa, siimassa. Tehokasta, ei montaa heittoa tarvitakaan, kun jo siimaa viedään. Joku pienihän se sieltä nousee ja hopeinen. Särki. Harvinainen otus koskelta tähän vuodenaikaan. Siirryn seuraavien heittojen myötä hieman alemmas ja siimaa viedään. Ei taaskaan iso, mutta voimaa tuntuisi olevan. Pieni taimenhan se sieltä tulee tervehtimään hymyillen kuitenkin tavalla, joka saa oman ilmeeni surulliseksi: leuoista puuttuu osia ja kaveri on muutenkin vereslihalla. Noin 25-senttinen kala on helppo tunnistaa leikatusta rasvaevästä istukkaaksi. Palautan sen nopeasti elementtiinsä. 10

11 Kävelen niskalta kohti loppuliukua, joka on ollut hyvä alkutalven haukipaikka. Mukanani on varta vasten kalustoa luupään jallittamiseen. Aurinko on vähän korkeammalla ja ajattelen käydä vielä katsomassa matkan varrella olevaa kutupesää paremmassa valossa. Sieltä löytyvätkin kanssakalastajat kahlaamasta! Juuri kutupesän kohdalta on helppo kahlata kalastamaan tehokkaammin keskeltä virtaa loppuliu un isoa monttua. Ja onhan soralla toki mukavampi kävellä kuin liukkailla ja heiluvilla kivillä, joten survontaa on saanut osakseen tämä kutu. Tietämättömyyttä vai välinpitämättömyyttä vai jotain muuta? Kalastuskohteessa on talvikauden kestävä kahluurajoitus. Normaalilla sisäkuvulla pitäisi toki ymmärtää, ettei veteen ole tähän aikaan menemistä. Suupieleni sen kuin laskivat alemmas. Noh, uusi turvesuovaltaus valuma-alueella ehkä joka tapauksessa hoitelisi sen, ettei kudun onnistumisesta enää jatkossa tarvitsisi kantaa huolta. Tarina on tosi ja tapahtumapaikka eräs pohjoisen Keski-Suomen pieni reittikoski. Enkä edes usko tässä tapahtumassa olevan mitään kovin ainutlaatuista. Taimenen tilasta puhutaan paljon ja se puhututtaa. Onhan meidän yleisin jalokalamme ja urheilukalastuksellisesti tärkeä kohde niin merellä, järvillä kuin joilla sekä äärimmäisen hyvä ruokakala. Onkin uskomatonta, miten olemme saaneet taimenen kaltaisen selviytyjän tämänhetkiseen ahdinkoon. Taimen kuitenkin on tehokas lisääntyjä, asuttaa monenlaisia vesiä, pystyy hyödyntämään lähes kaikkia ravintokohteita jne. Esimerkistä käy Uuden-Seelannin taimenkanta. Se on lähtöisin varsin pienestä pesämunasta, mutta asuttaa nykyään todella monia vesistöjä. Suomessa on sekä sinnikkäällä elinolosuhteiden jatkuvalla pilaamisella raivauksilla, patoamisilla, hakkuilla, ojituksilla, rakentamisella ja säännöstelyllä että ylikalastuksen avulla päästy nykyiseen tilaan. Melkoinen saavutus! Entä nykytilanne? Paljon on työtä tehty. Siitä osa on ollut pelkkää kosmetiikkaa, osa kuitenkin on johtanut todelliseen muutokseen, mikä on hyvä asia. Koskia on kunnostettu vaihtelevin tuloksin ja kalastusta rajoitettu. Luonnontaimen on usein rauhoitettu, kahluukieltoalueita ja -aikoja asetettu. Hyvältä siis näyttää. Onko nykyinen kalastajamäärä suosituilla koskikohteilla kuitenkaan järkevissä rajoissa? Itse puollan vahvasti valikoivaa kalastusta ja luonnonkalojen vapauttamista. Jos samat yksilöt kuitenkin pyydetään sata tai ainakin kymmeniä kertoja kauden aikana, muuttuu touhu kyseenalaiseksi. Oman kokemukseni perusteella ainakin pikkutaimenet ja harjus tuntuvat kärsivän tästä huomattavasti. Isommat kalat vaikuttaisivat kestävän varsin hyvin pyydä ja päästä -kalastusta. Vaan miten mahtaa vaikuttaa vaikkapa ruokailuun tai sukutuotteiden kehittämiseen se, että kala joutuu uhraamaan runsaasti voimiaan haavojen paranteluun? Ei jatkuva syömisen keskeyttävä siiman päässä rimpuilu ainakaan lihota. Monelle kalastajalle tuntuu harrastus olevan suorittamista, siis mahdollisimman paljon kaloja, jotta maine pysyy yllä. Voisin kuvitella näiden suorittajien olevan myös kovimpia rajoitusten rikkojia. Tarinassani soraikkojen yli kahlattiin juuri tehokkuuden vuoksi. Mitä olemme valmiit tekemään kalaa saadaksemme? Olemmeko niin itsekkäitä, että olemme valmiita uhraamaan tulevaisuuden saadaksemme saalista tässä ja nyt? Sellaiset kalapaikat, joissa voi kalastaa muutakin kuin istukasta, ovat Keski- ja Etelä-Suomen alueella kalastajamääriin nähden vähissä, joten toisaalta kovan kalastuspaineen ymmärtää. Olemme kierteessä ja kalastajamäärät sen kun kasvavat. Kannattaisiko siis miettiä hetki mitä, missä ja miten kalastatte. Kalakannan tilan mukaan toteutettu kestävä kalastus perustuu toimiviin rajoituksiin ja säätelyyn, johon oma kalastustapakin kuuluu 11

12 12

13 13

14 LVI-Pipe Oy Palokan Putkipalvelu LVI-asennus T.Raatikainen LVI-Santtu tmi Sähköliike Wattiset Ilmastointipalvelu Koskinen Keski-Suomen Ilmastointihuolto Rautatyö Kröger Oy Primair Oy

15 Mittarihuolto Mäkelä LVI-PR-Tek Oy Lämpö-Veikko Ky LVI-Palvelu Hakkarainen LVI-Hokkanen LVI-Huolto Teemu Salmela Putkiasennus Kari Perälä Maliner Oy Putkiasennus Juha Toikkanen

16

TAITAVA PERHOKALASTAJA

TAITAVA PERHOKALASTAJA Perhokalastus on arvostettu urheilukalastustuksen muoto. Se tarjoaa hienoja elämyksiä, luonnonläheisyyttä, virtakalojen sulavaa kauneutta, hyönteismaailman ja perhosidosten väriloistoa. Siinä koetaan heittosiiman

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 20.9.2014 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT C-JUNIORIEN KILPAILUT

Lisätiedot

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 14.9.2013 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA B-JUNIORIEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015 Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa

Lisätiedot

MÄTÄJOEN TALIN ALUEEN TALKOOKUNNOSTUKSET JA TAIMENTEN KUTUHAVAINNOT

MÄTÄJOEN TALIN ALUEEN TALKOOKUNNOSTUKSET JA TAIMENTEN KUTUHAVAINNOT MÄTÄJOEN TALIN ALUEEN TALKOOKUNNOSTUKSET JA TAIMENTEN KUTUHAVAINNOT Helsingin perhokalastajat ry on vuodesta 2009 alkaen kunnostanut Mätäjokea Pitäjänmäen Talissa. Tavoitteena on palauttaa äärimmäisen

Lisätiedot

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU Han Moo Do Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU www.jklhanmoodo.com Han Moo Do Jyväskylä Open Tervetuloa kilpailemaan Han Moo Do Jyväskylä Open -kilpailuihin 11.1.2014! Kilpailut järjestää Jyväskylän Han Moo

Lisätiedot

Saarijärven reitin sähkökoekalastukset Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola

Saarijärven reitin sähkökoekalastukset Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola Saarijärven reitin sähkökoekalastukset 2012 Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola Konneveden kalatutkimus ry 2012 Tutkimusalue ja menetelmät Sähkökoekalastukset tehtiin Saarijärven kalastusalueen

Lisätiedot

19,00 - Palkintojenjako perjantain ja lauantain SM-kilpailujen osalta Hotelli Sorsanpesä, Törnäväntie 27 60200 Seinäjoki

19,00 - Palkintojenjako perjantain ja lauantain SM-kilpailujen osalta Hotelli Sorsanpesä, Törnäväntie 27 60200 Seinäjoki Kilpailuohjeet Veteraanien SM-ampumahiihdot Seinäjoella 2015 Ohjelma pe 20.2 13,00 15,00 Harjoittelumahdollisuus 16,45 17,45 Kohdistus MN 120, 150, 180, 200 18,00 - Viestit MN 120, 150, 180, 200 la 21.2

Lisätiedot

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014 Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Kysely toteutettiin syksyn 2014 aikana Kohderyhmänä olivat aktiiviset vapakalastuksen harrastajat Metsähallituksen

Lisätiedot

Kaunis pieni saalistaimen

Kaunis pieni saalistaimen Kaunis pieni saalistaimen Kaunis pieni saalistaimen Mutta riittääkö tuo saalis houkuttelemaan alueelle matkailijoita? Millaisin toimin Kainuun kalavesiä saataisiin houkuttelevammiksi? Pienestä joesta tuli

Lisätiedot

"raikkaasti vauhdissa mukana"

raikkaasti vauhdissa mukana KILPAILUKUTSU 53. Pohjois-Päijänteen ajo Kansallinen AS-kilpailu JYVÄSKYLÄSSÄ 1.11.2003 Jyväskylän Seudun Autosuunnistajat ry 1982-2003 "raikkaasti vauhdissa mukana" Jyväskylän Vesilaitos Sivu 2 Tervetuloa

Lisätiedot

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009 Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna Hämeenlinna 7.11.2009. Järjestäjä: Hämeenlinnan Taekwondoseura ry Kilpailukutsu Liikesarjakilpailut Hämeenlinnan Taekwondoseura järjestää liikesarjojen SM-liigan kilpailun

Lisätiedot

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VIII

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VIII Suomen ITF Taekwon-Do ry ja Tampereen Taekwon-Do seura ry järjestävät TAEKWON-DON TAMPERE CUP VIII Juniorien henkilökohtaiset sarjat ja joukkuekilpailut Värivöiden henkilökohtaiset sarjat ja joukkuekilpailut

Lisätiedot

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin 7.-8.10.2017 Kilpailupaikan osoite: Rauhalantie 50, Mäntsälä www.uvu.fi/sm2017 AIKATAULU LAUANTAI Kilpailutoimisto aukeaa kello 7:30

Lisätiedot

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu 25.7.- 26.7.2015 Uusikaupunki (Vekara-Katanpää) SM kilpailupäivät ja kisa-ajat: Lauantai 25.7.2015 Vekara ( 3. VEKARA OPEN ) 13.00 17.45 15 min+ 4,5 tuntia Sunnuntai

Lisätiedot

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Lohi palaa kotiin seminaari 27.11.2014 Heikki Laitala Virkistyskalastuskohteet Lappi Yli-Kemi Metsähallituksen Lapin virkistyskalastuskohteille myydään

Lisätiedot

The Professional Make-up Artists of Finland Suomen maskeeraajat ry, S.M.Y.

The Professional Make-up Artists of Finland Suomen maskeeraajat ry, S.M.Y. Suomen maskeeraajat ry Heidi Kjellman Eerikinkatu 22 B 31 00100 Helsinki Tervehdys! Suomen maskeeraajat ry kutsuu taas teidät osallistumaan vuosittaisiin maskeerauksen SM-kilpailuihin. Tässä seuraa infopaketti

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELY TÄYSREMONTIN TARPEESSA? Jyrki Oikarinen, toiminnanjohtaja, Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry

LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELY TÄYSREMONTIN TARPEESSA? Jyrki Oikarinen, toiminnanjohtaja, Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELY TÄYSREMONTIN TARPEESSA? Jyrki Oikarinen, toiminnanjohtaja, Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Maamme lohipolitiikkaa on leimannut viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana

Lisätiedot

Longinoja JUHA SALONEN - OMIA HAJATELMIA

Longinoja JUHA SALONEN - OMIA HAJATELMIA Longinoja JUHA SALONEN - OMIA HAJATELMIA Juha Salonen Syntynyt 1980 Helsingissä Asunut 20v Helsingin Malmilla, nykyään Vantaalla Kasvimaapalsta puron rannalla Opiskellut kalataloutta Savonlinnassa Töissä

Lisätiedot

Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki Pintabomberin sidonta - Asko Jaakola sarvijaakko@msn.com

Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki Pintabomberin sidonta - Asko Jaakola sarvijaakko@msn.com 3,17$%20%(5,16,'217$ Lohen pintaperhokalastus on mielenkiintoinen menetelmä vaiheessa, jossa lohi on vallannut oman asentopaikkansa joessa ja näyttäytyy kalastajalla asentopaikassaan. Pintaperhokalastuksessa

Lisätiedot

Espoon Kevätcup 2013

Espoon Kevätcup 2013 Espoon ITF Taekwon-Do ry Espoon Kevätcup 2013 6. huhtikuuta 2013 Paikka: Viherlaakson koulu, Lukionahde 1, 02710 Espoo Aika: Lauantaina 6.4.2013 klo 9.00 18.00 Kenelle: Värivyöt 9.gup 1.gup ja mustat vyöt

Lisätiedot

KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun

KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun Vuoden Viinit kilpailu ry:llä on kunnia kutsua Suomen viiniedustajat maamme ainoaan, jo 19. kertaa järjestettävään Vuoden Viinit -kilpailuun. Edelliseen kilpailuun osallistui

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016

KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016 KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016 Kommenttipuheenvuoro Janne Rautanen, SVK 16.12.2016 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa (LUKE 2014) Edelleen

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

PORI OPEN 2013 POOMSE 1 / 5. PORI OPEN 2013 Poomseliigan kolmas osakilpailu + harrastajat

PORI OPEN 2013 POOMSE 1 / 5. PORI OPEN 2013 Poomseliigan kolmas osakilpailu + harrastajat PORI OPEN 2013 POOMSE 1 / 5 PORI OPEN 2013 Poomseliigan kolmas osakilpailu + harrastajat PORI OPEN 2013 POOMSE 2 / 5 Kilpailupäivä Lauantai 11.05.2013 Alustava aikataulu 09.00 09.30 Tuomaripalaveri 09.30

Lisätiedot

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Suomen ITF Taekwon-do ry ja Aitoon Taekwon-do ry järjestävät Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Kilpailupaikka: Pälkäneen Yhteiskoulu, Koulutie 13, 36600 Pälkäne Kilpailut

Lisätiedot

Puulaveden villi järvitaimen

Puulaveden villi järvitaimen Puulaveden villi järvitaimen Jukka Syrjänen 1,2, Jouni Kivinen 1, Matti Kotakorpi 1,2, Miika Sarpakunnas 1,2, Kimmo Sivonen 1,2, Olli Sivonen 1 & Ilkka Vesikko 1,2 Jyväskylän yliopisto (1), Konneveden

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VII

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VII järjestää värivöiden kilpailut 13.5.2017 TAEKWON-DON TAMPERE CUP VII TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA järjestää jälleen Tampere Cup -kilpailut Tampereella. Kilpailut käydään lauantaina 13.5.2017 Hervannan

Lisätiedot

Kilpailukutsu 1/6. Kilpailijalla on oltava liiton lisenssi, sekä lisenssivakuutus tai oma vakuutus.

Kilpailukutsu 1/6. Kilpailijalla on oltava liiton lisenssi, sekä lisenssivakuutus tai oma vakuutus. Kilpailukutsu 1/6 SM-kilpailut 2015 Aika: Lauantai 7.2.2015, klo 9.00 18.00 Paikka: Maaniitun koulu, Heikkiläntie 27, Nurmijärvi Alustava aikataulu: 8.30 Tuomaripalaveri 9.00 Ilmoittautuminen ja punnitus

Lisätiedot

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/? 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800

Lisätiedot

POHJANMAA RALLI 9.10.2010

POHJANMAA RALLI 9.10.2010 POHJANMAA RALLI 9.10.2010 NEAFP Historic Rally Trophyn 7. osakilpailu, Rally Trophyn, F-Seniorien ja BMWOriginalin 6. osakilpailu, sekä alueen 2 aluemestaruusosakilpailu Tervetulua Pohojanmaalle, täälon

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Veli-Matti Kaijomaa/ELY-kalatalouspalvelut / Järvi- Suomi 3.12..2015 1 Valikoiva kalastus Valikoivassa kalastuksessa kalastaja ohjaa

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa! Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt toisen kerran ja sen kilpailuaika oli 13.3.-6.6.2010. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT A-, B-, C-, D- JUNIORIEN KILPAILUT TERVETULOA!

MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT A-, B-, C-, D- JUNIORIEN KILPAILUT TERVETULOA! Pirkkala ry järjestää 29.10.2016 TAEKWON-DO -KILPAILUT PIRKKALASSA MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT A-, B-, C-, D- JUNIORIEN KILPAILUT TERVETULOA!

Lisätiedot

Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006

Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006 Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006 keskusteltiin ilmastonmuutoksesta. Tutkija Kimmo Ruosteenoja, ympäristöjohtaja Pekka Kansanen ja kansanedustaja Tarja Cronberg alustivat.

Lisätiedot

Sunnuntai 4.3.2012 klo 08.30-09:15 Lääkärintarkastus ja punnitus Ruskeasuo 11.30 Tuomarikokous 12.00 Finaalit

Sunnuntai 4.3.2012 klo 08.30-09:15 Lääkärintarkastus ja punnitus Ruskeasuo 11.30 Tuomarikokous 12.00 Finaalit Aika 3- Paikka Ruskeasuon Palloiluhalli, Ratsastie 10, Helsinki Aikataulu Lauantai klo 08:45-10.15 Ilmoittautuminen kilpailupaikalla Ruskeasuo 09:00-10.15 Lääkärintarkastus ja punnitus 09:00-10.15 Tuomareiden

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT Ari Huusko Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Aiheina tänään: Luonnonvaraiset järvitaimenkannat Suomessa Taimenen elämänkierto ja ominaisuudet Kuusamon Oulankajoki

Lisätiedot

Kilpailukutsu 1/6. 2.9.2015 ITF Masala ry. Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi

Kilpailukutsu 1/6. 2.9.2015 ITF Masala ry. Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi Kilpailukutsu 1/6 SM-liiga Masala 2015 Aika: Lauantai 24.10.2015, klo 9.00 18.00 Paikka: Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi Aikataulu: 9.00 Ilmoittautuminen ja punnitus

Lisätiedot

Kilpailukutsu 1/ ITF Masala ry. Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi

Kilpailukutsu 1/ ITF Masala ry. Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi Kilpailukutsu 1/5 SM-liiga Masala 2013 Aika: Lauantai 26.10.2013, klo 9.00 18.00 Paikka: Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi Aikataulu: 9.00 Ilmoittautuminen ja punnitus

Lisätiedot

Arvoisa kilpakalastaja, Tervetuloa Perhonjoen karsintaan!

Arvoisa kilpakalastaja, Tervetuloa Perhonjoen karsintaan! Arvoisa kilpakalastaja, Tervetuloa Perhonjoen karsintaan! Vuoden 2014 Perhonjoen karsinta järjestetään lauantaina 7.kesäkuuta uudistetulla sisällöllä. Muutokset koskevat pääasiassa poolien määrää, niiden

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-endurokisan perinteiseen tyyliin Halikon Märynummen vuoristoalueella.

Lisätiedot

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä Kuvat: Kotkan kaupunki KOTKA Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä itään puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Kotka on Kymijoen ja meren yhdyskohtaan

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

SM-liiga Nurmijärvi 2012

SM-liiga Nurmijärvi 2012 ITF Taekwon-Do Liitto ry Kauden pääkilpailu SM-liiga Nurmijärvi 2012 1. joulukuuta 2012 Paikka: Maaniitun koulu, Heikkiläntie 27, 01900 Nurmijärvi Aika: Lauantaina 1.12.2012 klo 9.00 18.00 Kenelle: Värivyöt

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU KUOPIO OPEN POOMSAE 2015 SPORT & SPA HOTEL VESILEPPIS, LEPPÄVIRTA 24.10.2015 JÄRJESTÄJÄ: KUOPION TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU KUOPIO 2015 Kuopion Taekwondo

Lisätiedot

Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 SPNL kahvakuulavaliokunta 12.1.2015

Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 SPNL kahvakuulavaliokunta 12.1.2015 Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 Kisanostajan opas Sisällysluettelo 1. Oppaan tarkoitus... 2 2. Kisatarjonta, osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen... 2 2.1 Salikisat... 2 2.2 Kansalliset kisat... 3

Lisätiedot

TOKO-SM 2015 T O K O. Käsiohjelma

TOKO-SM 2015 T O K O. Käsiohjelma TOKO-SM 2015 T O K O Käsiohjelma Kilpailun ylituomarin tervehdys Jo toistamiseen olen saanut kunnian toimia täällä Pohjois-Hämeen kennelpiirissä järjestettävässä TOKO-SM -kilpailussa sekä ylituomarina

Lisätiedot

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2015 KISAKUTSU

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2015 KISAKUTSU Han Moo Do Jyväskylä Open 2015 KISAKUTSU www.jklhanmoodo.com Han Moo Do Jyväskylä Open Tervetuloa kilpailemaan Han Moo Do Jyväskylä Open -kilpailuihin 31.1.2015! Kilpailut järjestää Jyväskylän Han Moo

Lisätiedot

I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Neste Jari-Pekka Ralli Päivämäärä 12.09.2009 Kilpailun arvo / sarjalogo F-Cup Kilpailun järjestäjä Heinolan Urheiluautoilijat ry Paikkakunta Heinola I

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa.

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Pienoispistoolikilpailu 7.10.2014 Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Eestin II avoimet SRA-mestaruuskilpailut

Lisätiedot

HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN

HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala Kilpailu IV / 2012 29.8.2012 HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN

Lisätiedot

Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki

Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki 31.8.2013 Tervetuloa kauden päätökseen, Honkajoella järjestettävään SM Rallicrossin finaaliin. Rata-alue sijaitsee Honkajoella osoitteessa Vanha maantie 237 (kts.

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

NÄÄSHALLI CUP

NÄÄSHALLI CUP NÄÄSHALLI CUP 1.12.2018 TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA Tampereen Taekwon-Do seura ry järjestää jälleen Nääshalli Cup -kilpailut. Kilpailut käydään lauantaina 1.12.2018 Nääshallin Budo 7 -salissa. Kilpailusarjoja

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

Sisävesien vajaasti hyödynnettyjen ekologisesti kestävä saalispotentiaali

Sisävesien vajaasti hyödynnettyjen ekologisesti kestävä saalispotentiaali Sisävesien vajaasti hyödynnettyjen ekologisesti kestävä saalispotentiaali Timo Ruokonen Timo J. Marjomäki, Iia Suomi, Tapio Keskinen, Tero Forsman & Juha Karjalainen Jyväskylän yliopisto, Luonnonvarakeskus,

Lisätiedot

MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti, N16 V sprintti, M18 V sprintti, N18 V sprintti

MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti, N16 V sprintti, M18 V sprintti, N18 V sprintti Kilpailuohjeet KILPAILUOHJELMA PERJANTAI 3.8.2018 Kilparata auki koko päivän LAUANTAI 4.8.2018 (aikataulu on alustava) MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti,

Lisätiedot

Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014. - tiivistelmä jäsenten vastauksista

Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014. - tiivistelmä jäsenten vastauksista Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014 - tiivistelmä jäsenten vastauksista Kyselyn toteutus & otanta Kysely toteutettiin Google Drive-työkalulla Kyselyaika jäsenille

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti:

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti: SÄÄNNÖT YLEISTÄ JunnuGym on luokkien 1-5 pojille tarkoitettu telinevoimistelun henkilökohtainen- ja seurakilpailu. JunnuGym muodostuu kevään ja syksyn luokkakilpailuista, joille Suomen Voimisteluliitto

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com Arvoisat seurat ja seurueet! Metsästys on upea harrastus Suomessa ja erityisesti

Lisätiedot

Utsjoen Lohirieha 8.7.2006. Tenon XXVI. Lohikuninkuus & Perhojuniorikisa

Utsjoen Lohirieha 8.7.2006. Tenon XXVI. Lohikuninkuus & Perhojuniorikisa Utsjoen Lohirieha 8.7.2006 Tenon XXVI Lohikuninkuus & Perhojuniorikisa TERVETULOA UTSJOELLE, LOHIRIEHAAN JA TENOLLE Vuonna 2005 saatiin Tenosta poikkeuksellisen paljon isoja lohia. Yli 20 kiloisia kaloja

Lisätiedot

Lohjan Kalaseura ry. XXIX Kuhauistaja 2013

Lohjan Kalaseura ry. XXIX Kuhauistaja 2013 2013 Lohjan Kalaseura ry XXIX Kuhauistaja 2013 6. 7.7.2013 1 Kuhauistaja 2013 Viime kesä ei ollut kylmän ja sateisen sään takia kuhan kalastajille toivekesä. Saaliit Lohjanjärvellä jäivät normaalia pienemmiksi.

Lisätiedot

Espoon Taekwon-Do ry 1 of 5. SM-liiga, Espoo 2017 kilpailukutsu. Aika: Sunnuntai , klo Paikka:

Espoon Taekwon-Do ry 1 of 5. SM-liiga, Espoo 2017 kilpailukutsu. Aika: Sunnuntai , klo Paikka: Espoon Taekwon-Do ry 1 of 5 SM-liiga, Espoo 2017 kilpailukutsu Aika: Sunnuntai 09.04.2017, klo 9.00 18.00 Paikka: Leppävaaran lukion liikuntasali, Veräjäpellonkatu 10, 02650 Espoo Aikataulu: 9.00 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Kilpailusäännöt 2018

Kilpailusäännöt 2018 Kilpailusäännöt 2018 Kilpailusäännöt 2018 Kilpailukausi muuttuu Lex Laukkanen kymmenkunta muuta pienempää muutosta 1.1.8. Kilpailut Monikansallinen määritys jää kokonaan pois Kilpailukauden muutos - Laatinut

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU NAISTEN NYRKKEILYN SM-KILPAILUT 2013

KILPAILUKUTSU NAISTEN NYRKKEILYN SM-KILPAILUT 2013 KILPAILUKUTSU NAISTEN NYRKKEILYN SM-KILPAILUT 2013 Aika 9.-10.3.2013 Paikka Lyseonpuiston Lukio, Ruokasenkatu 18, Rovaniemi Aikataulu Lauantai 9.3.2013: klo 08.30 10.00 Ottelijat, Tuomarit ilmoittautuminen

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä

Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä ISTUTETAANKO TURHAAN? Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä Jorma Piironen RKTL Joensuu Lohikalaistutuksilla tavoitellaan kalastettavaa kalakantaa.

Lisätiedot

Värivöiden ja joukkueiden kilpailut

Värivöiden ja joukkueiden kilpailut Suomen ITF Taekwon-Do ry järjestää yhdessä Jyväskylän ITF Taekwon-Do seuran kanssa 11.11.2017 Värivöiden ja joukkueiden kilpailut Värivöiden kilpailut A-, B-, C-, ja D - juniorien kilpailut Joukkuekilpailut

Lisätiedot

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA 2016 IPC WDS SUOMI OPEN, SUOMI OPEN 2016 EI-IPC, PYÖRÄTUOLITANSSIN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Lohja, Finland 30. huhtikuuta 1. toukokuuta, 2016 Suomen pyörätuolitanssiliitto

Lisätiedot

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON!

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON! TERVETULOA KUOPIOON! Hyvät kilpailijat ja joukkueenjohtajat, tervetuloa Kuopion Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n järjestämään TOKO SM 2012 tapahtumaan 9.10.6.2012. Kokeeseen on ennakkoilmoittautunut

Lisätiedot

EURAN KONEPISTE- UISTELU Säkylä 11.7. ja 19.9.2015. Alasatakunnan vetouistelijat Vetouistelijat ry

EURAN KONEPISTE- UISTELU Säkylä 11.7. ja 19.9.2015. Alasatakunnan vetouistelijat Vetouistelijat ry XXII Länsi-Suomi Cup EURAN KONEPISTE- UISTELU Säkylä 11.7. ja 19.9.2015 Alasatakunnan vetouistelijat Vetouistelijat ry 2 Alasatakunnan Vetouistelijat ry, puheenjohtajan tervehdys Tervetuloa EURAN KONEPISTE

Lisätiedot

Palokuntanuorten (2017)

Palokuntanuorten (2017) Palokuntanuorten suomenmestaruuskilpailujen järjestäminen (2017) Säännöt Palokuntanuorten suomenmestaruuskilpailujen säännöt löytyvät SPEKin palokuntanuorisotyön Materiaalia-sivulta Kilpailusääntöjä-otsikon

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

Vahvinmies-kilpailun säännöt

Vahvinmies-kilpailun säännöt Vahvinmies-kilpailun säännöt 1. Lajit ja niiden toteutus 1.1. Tukkipunnerrus - tukin paino on 65 kiloa - toteutusmuotona toistot/minuutti - tuomaristo laskee suoritukset ja täten myös hylkää vajaat punnerrukset

Lisätiedot

KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT. PL 23, 81101 Kontiolahti Puh. (013) 732 403 Sähköposti: office@biathlon-kontiolahti.

KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT. PL 23, 81101 Kontiolahti Puh. (013) 732 403 Sähköposti: office@biathlon-kontiolahti. KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT KONTIOLAHTI POHJOIS-KARJALA kunta Urheilijat AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT 16. 20.3.2016 KONTIOLAHTI, POHJOIS-KARJALA KONTIOLAHDEN

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE

1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE 1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE Tervetuloa 1000 LAKES RALLY:n 22.08.2014 Luethan oheisen kilpailijaohjeen tarkasti, sillä se sisältää kilpailupäivien kannalta välttämätöntä tietoa. Tärkeimmät yhteystiedot:

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU 28-29.3.2015 TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS D-HALLI, TAMPERE Osoite:Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Kilpailussa käytetään Siuksen elektronisia taululaitteita.

Kilpailussa käytetään Siuksen elektronisia taululaitteita. KILPAILUOHJEET LAJIT Kilpailut käydään SML:n ilma-aselajeissa: - Ilmahirvi - Ilmaluodikko SÄÄNNÖT Noudatetaan Suomen Metsästäjäliiton metsästysampumasääntöjä 2017 sekä liiton ja tuomarineuvoston antamia

Lisätiedot