Miten saitte harjoittelijan?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miten saitte harjoittelijan?"

Transkriptio

1 Työnantajien palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta vuonna 1 Urapalvelut / Mari Rantamäki Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään harjoitteluun. Harjoittelun suorittaneiden opiskelijoiden työnantajilta tai ohjaajilta pyydetään palautetta harjoittelusta. Palautekyselyyn vastasi 41 työnantajaa, mikä oli 60 % kaikkien työnantajien määrästä. Kaikki kyselyyn vastanneet työnantajat olivat sitä mieltä, että harjoittelijalla oli täydet valmiudet suoriutua annetuista työtehtävistä. Yleisten työelämävalmiuksien kannalta työnantajat pitivät tärkeimpinä yhteistyökykyä, oma-aloitteisuutta, ongelmanratkaisu- ja organisointitaitoja, kieli- ja viestintäosaamista. Työnantajat pitivät tärkeänä myös halua oppia ja kykyä omaksua uusia asioita nopeasti. Työn kannalta tärkeitä taitoja ovat tiedonhankintataidot, viestintätaidot ja kyky soveltaa oppimaansa käytäntöön Miten saitte harjoittelijan? Harjoittelija vastasi harjoittelupaikkailmoitukseemme 8 Harjoittelija otti itse yhteyttä 1

2 Kuinka paljon tiesitte etukäteen harjoittelijan opintojen sisällöstä? 8 1 Erittäin vähän Jonkin verran Paljon Ei mitään 32 Edellyttivätkö harjoittelijan työtehtävät hänen koulutusalansa tietoja ja taitoja? Erittäin vähän Jonkin verran Paljon Ei lainkaan 2

3 Oliko ohjaaja / hänelle nimetty varahenkilö paikalla tai tavoitettavissa koko harjoittelun ajan? 1 Kyllä Ei En osaa sanoa 3 Käytiinko harjoittelijan kanssa palautekeskustelu harjoittelujakson päätteeksi? 3 6 Kyllä Ei En osaa sanoa 32 3

4 Miten harjoittelu kehitti opiskelijan työelämävalmiuksia tai -osaamista? 2 Tiedonhankintataidot, aloitteellisuus ja ongelmanratkaisukyky Tiedonhankintataidot Aloitteellisuus Ongelmanratkaisukyky 0 Ei lainkaan Jonkin verran Melko paljon Paljon Organisointi- ja yhteistyötaidot Ei lainkaan Jonkin verran Melko paljon Paljon Organisointitaidot Yhteistyötaidot 4

5 2 Viestintätaidot, kieli- ja kulttuuriosaaminen, IT-taidot Viestintätaidot Kieli- ja kulttuuriosaaminen IT-taidot Ei lainkaan Jonkin verran Melko paljon Paljon Mitä yleisiä työelämävalmiuksia pidätte työllistymisen ja työssä menestymisen kannalta tärkeimpinä? Aloitteellisuus, yhteistyötaidot, ongelmanratkaisukyky, hyvät kieli- ja viestintätaidot, ja hyvä asenne työntekoa kohtaan ovat olennaisia taitoja työllistymisen ja työssä menestymisen kannalta: Aloitteellisuus, ongelmanratkaisukyky ja yhteistyötaidot Aloitteellisuus ja yhteistyökyky Aloitteellisuus, organisointi ja -yhteistyötaidot Tärkeimpiä työelämävalmiuksia ovat henkilön aloitteellisuus, yhteistyö- ja organisointitaidot. Oma-aloitteellisuus, ongelmanratkaisukyky, sosiaalisuus, kärsivällisyys Oma-aloitteisuus, vastuunottokyky, pelkäämättömyys virheitä kohtaan, sosiaaliset taidot työyhteisössä Oma-aloitteisuutta, yhteistyötaitoja, sosiaalisuutta sekä rohkeutta itsenäiseen ajatteluun ja ratkaisun esittämiseen ongelmatilanteissa (ratkaistaan yhteistyössä) kehityshakuisuus, oma-aloitteisuus, sopeutumiskyky, myönteinen asenne Yhteistyökyky, halu oppia ja tehdä, oman alan tuntemus, reipas mutta toisten osaamista kunnioittava asenne

6 Yhteistyötaidot ja aloitteellisuus ovat tärkeitä. Harjoittelijallamme nämä taidot olivat jo hyvin hallussa, siksi oletan hänen kehittyneen näissä taidoissa lisää harjoittelun aikana Yhteistyötaidot ja organisointitaidot Yhteistyötaidot, organisointikyky, oma-aloitteisuus, kielitaito, joustavuus, avoimuus, luova ongelmienratkaisukyky ja rohkeus. Hyvät yhteistyö- ja verkottumistaidot, luotettavuus, joustavuus, kyky ja halu omaksua uusia asioita, stressinhallintakyky Yhteistyötaitoja ja aloitteellisuutta. Yhteistyötaidot ja ryhmässä toimiminen, aloitteellisuus, rohkeus tarttua uusiin asioihin ja aito kiinnostus työtehtäviä kohtaan Yhteistyötaidot, Aloitteellisuus Yhteistyötaidot Oikeanlaista, myönteistä asennetta työntekoon, oma-aloitteisuutta, yhteistyökykyä ja kykyä omaksua uusia asioita nopeassa tahdissa. Hyvää yhteistyökykyä, oma-aloitteellisuutta, it-osaamista, iloista palveluasennetta, joustavuutta Yhteistyö-, viestintä- ja organisointitaitoja. yhteistyökykyinen, luotettava yhteistyötaidot, oppimiskyky, joustavuus, itsenäinen ajattelu Viestinnälliset ja tekniset taidot ovat luonnollisesti erittäin tärkeitä, mutta niiden ohella oma-aloitteisuus ja organisointitaidot ovat ensiarvoisen tärkeitä. Hyvä kirjallinen ja suullinen ilmaisu, mielellään usealla kielellä. Ongelmanratkaisukyky. Itseohjautuvuus. Avoin asenne, halukkuus ottaa vastaan uusia tehtäviä, tarttua toimeen. Kyky tiedon nopeaan omaksumiseen / tiivistämiseen on tärkeää. Kirjalliset taidot ovat tärkeitä, kielitaito näissä ulkomaanedustuksen tehtävissä. Mutta ystävällisellä käytöksellä pärjää jo hienosti. Kääntäjän työssä kielitaito on ensiarvoisen tärkeä asia, eli sekä lähtö- että kohdekielen hallinta. asenne työntekoon kohdallaan, halu oppia uutta ja tehdä työt kunnolla, kirjallisen ja suullisen ilmaisun taidot, yhteistyötaidot, vastuunkantokyky, Asenne työtä kohtaan ylipäätään on tärkeää. Jos harjoittelijalla on sisäinen motivaatio kehittyä ja tehdä töitä organisaation eteen, hän pärjää melkein missä tehtävässä tahansa. Asenne on tärkein. Alalle korkeakoulutettu henkilö kyllä oppii viestinnän työt, jos hänellä on halu oppia ja motivaatio tarttua kaikenlaisiin töihin. Aito kiinnostus työn tekemiseen ja halu saavuttaa hyviä tuloksia, ahkeruus, pitkäjännitteisyys, positiivinen ajattelutapa ja sosiaaliset taidot. Rohkeutta kysyä ja selvittää asioita. Ei voi jäädä ongelmien kanssa pitkäksi aikaa yksin murehtimaan, pitää kysyä. Pitää uskaltaa tarttua puhelimeen ja soittaa kenelle vaan. Viestintä on pitkälti persoonakysymys. Hyvä tyyppi pärjää ihmisten kanssa. Harjoittelijamme valmiudet olivat hyvät em. asioissa jo tullessaan. Näissä tehtävissä, mitä hän teki, kaikki em. asiat ovat yhtä tärkeitä ja hän suoriutui hyvin. Toivottavasti 6

7 hän hakeutuu meille työhön valmistuttuaan, jos koki tehtävät riittävän haasteellisiksi itselleen. Tilannetaju, reippaus, luotettavuus. Millaista oman alan asiaosaamista toivoisitte opiskelijoiden erityisesti saavan opinnoistaan? Yleiset työelämätaidot, tiedonhankinta- ja organisointitaidot Tiedonhankintataidot, strateginen osaaminen Tuorein tutkimustieto asioista Ajantasaista tutkimustietoa ajankohtaisista alan aiheista, käytännön viestintäosaaminen, projektityöskentely, pitäisi olla enemmän yritysten ja opiskelijoiden yhteistyönä tehtyjä projekteja. Nyt lukuvuosi ja kurssien ajankohdat rajoittavat liikaa yhteistyömahdollisuuksia. Poikkialainen osaaminen entistä tärkeämpää. Harjoittelijan opintoihin vaikuttaa jo sisältyvän lähes kaikki tarvittava asiaosaaminen, loput taidot oppii työelämässä. Toimeen tarttuminen ja itsenäinen työskentely ovat avainasemassa mutta toisaalta myös rohkeus kysyä ellei tiedä ja kyky tehdä yhteistyötä muiden kanssa tavoitteiden saavuttamiseksi tai ongelmien ratkaisemiseksi. Kieli- ja viestintätaidot Viestintätaitoja, IT-taitoja Kirjoitustaidot ovat perusedellytys (myös suomen kieliopin hyvä hallinta), mutta ne eivät yksin riitä. Erilaiset viestintäkanavat ja niiden erityisominaisuudet tulee myös hallita (videot, some, valokuvaus) ja nähdä niiden mahdollisuudet erilaisissa viestintätilanteissa. Erilaisten tekstien kirjoittaminen on tärkeää viestinnässä, haastatteluja tehdään jonkun verran. Tottakai tekniset välineet intran, internetin käyttö ja some-kanavat ovat tärkeitä. viestintätaidot eri muodoissaan, kielitaito viestintätaidot, kommunikaatiotaidot Käytännön viestintätyön näkeminen teoriaopintojen jälkeen on hyödyllistä. Oppii organisoimaan ja pitämään monia lankoja käsissään samanaikaisesti. Näkee, että viestintä on työkenttänä melkoista sillisalaattia. Mitään työtä ei voi väheksyä. 7

8 Käytännön näkemys työelämästä, viestinnästä ja organisaatiossa olemisesta kasvaa. Monelle harjoittelijalle harjoittelu on ensimmäinen omaa alaa vastaava työpaikka. Opittavaa on paljon. Kolmen kuukauden jälkeen harjoittelija palaa opintojensa pariin vähän eri ihmisenä Tiedonhankintataitoja ja kysymysten tekotaitoja. Kykyä soveltaa teoriaa käytäntöön ja oppia miettimään asioita laatikon ulkopuolelta. Alakohtainen osaaminen Yleistä kokemusta julkishallinnosta sekä tietenkin erityisosaamista hankinnoista. Julkisen sektorin työssä lait, ohjeistukset, painotukset määrärahojen suhteessa ovat jatkuvassa muutoksessa. Tiedonhankinta- ja aloitteellisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia TE-palvelussa. Hallinto-oikeuden kirjaamon toiminnan kannalta Suomen oikeusjärjestelmän ja hallinto-oikeuden alaan kuuluvien asioiden ja niiden muutoksenhaun (valitus, oikaisuvaatimus, hallintoriita) tuntemusta Julkisoikeuden opintojen ollessa kyseessä lakien soveltaminen on varmasti ykkössijalla. Kaikki päätökset perustuvat jonkin lain soveltamiseen, ja tähän asiaan varmasti saa varmuutta ja oppii etsimään tietoa itsenäisesti. Käytännön asiat hyvät tietotekniikkavalmiudet, myös toisen kotimaisen kielen taito, verotuksen tuntemus, kirjanpidon tuntemus, viestinnälliset taidot Koulu- ja varhaiskasvatusmaailman lainsäädäntö; eri osapuolten oikeudet, vastuut ja velvollisuudet. Toivon, että harjoittelija saa uutta tietoa tavasta toimia/viestiä kaltaisessamme "erityisorganisaatiossa", jossa viestinnälle on omat alasta johtuvat rajoitteensa (esim. alan julkinen kuva, julkisuuden paine ja avoimuus ja toisaalta tiukka yksityisyyden suoja). Sopimusten hallinta oli harjoittelijalle tärkeä myös opintojen kannalta sekä valtion organisaatiossa toimiminen kirjaamossa toimivallan käytön näkökulmasta ja jopa perustuslain näkökulmasta. Näitä ohjaajana painotin harjoittelijalle. Perusasiat kansantaloudesta, EU:n toiminta, ministeriön rooli valtionhallinnossa, valtionhallinnon toiminta yleisesti. Valtionhallinnon tuntemus. Hallintotyön perustaidot ja julkisoikeuden tiedot 8

Työnantajien palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2014 Urapalvelut/ Susan Blomberg

Työnantajien palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2014 Urapalvelut/ Susan Blomberg Työnantajien palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2014 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään harjoitteluun.

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2014

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2014 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2014 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Ohjaus Oulun yliopistossa

Ohjaus Oulun yliopistossa Ohjaus Oulun yliopistossa Lähinnä sinua: oman tiedekuntasi lähipalvelut ja omaopettaja O Opintojen suunnittelu ja aikatauluttaminen Kaikille yhteisissä palveluissa: opintopsykologi ja suunnittelijat O

Lisätiedot

Hallat ry 25.11.2015 Saara Paavola, Kehittämisasiantuntija

Hallat ry 25.11.2015 Saara Paavola, Kehittämisasiantuntija Hallat ry 25.11.2015 Saara Paavola, Kehittämisasiantuntija Miten päästä työhaastatteluun? Aseina hakemus, CV ja puhelin Näytä motivaatiosi! - Hakupapereissa: sanavalinnat, yleisvire tekstissä, käytä myönteisiä

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta vuonna 2013

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta vuonna 2013 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta vuonna 2013 Urapalvelut / Mari Rantamäki Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut Ohjausta ja neuvontaa O Opintojen suunnittelussa ja aikatauluttamisessa O Jumiutuneiden opintojen eteenpäin saattamisessa O Työnhaku- ja urasuunnittelussa

Lisätiedot

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Aalto-yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Uraseurantatutkimuksen taustaa ja kohderyhmä Uraseurantatutkimus on Aarresaariverkoston (Suomen yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden

Lisätiedot

Asenne, motivaatio ja kompetenssi työnhaussa. Työnhakuveturi Seija Utriainen

Asenne, motivaatio ja kompetenssi työnhaussa. Työnhakuveturi Seija Utriainen Asenne, motivaatio ja kompetenssi työnhaussa Työnhakuveturi 22.3.2017 Seija Utriainen Tänään kanssanne Seija Utriainen Urahallinta-asiantuntija Insinööriliitto IL ry Kyky on se, mitä pystyt tekemään. Motivaatio

Lisätiedot

Harjoittelijan palaute 2011

Harjoittelijan palaute 2011 Harjoittelijan palaute 2011 Koulutusala Mistä sait tiedon harjoittelupaikasta? 1 Millainen hakuprosessi mielestäsi oli? Saitko tarpeeksi ohjeistusta ennen harjoittelun alkamista? 2 Kun aloitit harjoittelun,

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA Vastaajia oli 18.10.2013 mennessä yhteensä 165. Vastaajat ovat jakautuneet melko epätasaisesti eri koulutusalojen kesken, minkä takia tämän koosteen

Lisätiedot

Kartoitus nuorten työllistämisen mahdollisuuksista maaseudulla. Ruokapakki-hanke Lauriina Heikkilä Kevät 2017

Kartoitus nuorten työllistämisen mahdollisuuksista maaseudulla. Ruokapakki-hanke Lauriina Heikkilä Kevät 2017 Kartoitus nuorten työllistämisen mahdollisuuksista maaseudulla Ruokapakki-hanke Lauriina Heikkilä lauhe@student.uef.fi Kevät 2017 Kartoitustutkimuksen esittely Toteutus osana kasvatustieteen syventäviä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

ARVIOINTIKESKUSTELUT PERUSOPETUKSEN VUOSILUOKILLA 3-6

ARVIOINTIKESKUSTELUT PERUSOPETUKSEN VUOSILUOKILLA 3-6 ARVIOINTIKESKUSTELUT PERUSOPETUKSEN VUOSILUOKILLA 3-6 Oppilaan nimi ja syntymäaika VUOSILUOKKA 3 Oppimaan oppimisen taidot tiedot itsestä oppijana: vahvuudet ja kehittämisen kohteet tavoitteenasettelutaito

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta vuonna 2015

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta vuonna 2015 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta vuonna 201 Urapalvelut / Mari Rantamäki Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Miten saitte harjoittelijan?

Miten saitte harjoittelijan? Työnantajien palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta vuonna 2013 Urapalvelut / Mari Rantamäki Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys

korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys URAREITTI korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys Työpaketti 3: Ammatillinen suomen kieli ja viestintätaito terveysalalla iltapäiväseminaari 30.5.2017

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/ TUTKINTOTYYTYVÄISYYS TYÖURAN NÄKÖKULMASTA YLIOPISTO-OPINTOJEN KEHITTÄMÄT VALMIUDET SUHTEESSA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava, Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuukka Kangas,

Lisätiedot

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38) Valtio-oppi Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 99 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin tutkinnon suorittaneet

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen Vuonna 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet yhteiskuntatieteiden maisterit PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Sopimus työssäoppimisympäristöstä

Sopimus työssäoppimisympäristöstä Kanneljärven Opisto TYÖSSÄOPPIMISLOMAKKEET LIITE 1 Sopimus työssäoppimisympäristöstä ILMOITTAUTUMINEN KANNELJÄRVEN OPISTON PYSYVÄKSI TYÖSSÄOPPIMISPAIKAKSI Työnantaja Työpaikka Osoite Työpaikkaohjaajat

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot 1. TUTKITTAVIEN TAUSTATIEDOT...3 Taulukko 1. Tutkinnon suorittaneet ja vastanneet koulutusaloittain... 3 Taulukko

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

LÄHTÖKOHTANA OSAAMINEN - PALVELUT OPISKELIJOILLE

LÄHTÖKOHTANA OSAAMINEN - PALVELUT OPISKELIJOILLE LÄHTÖKOHTANA OSAAMINEN - PALVELUT OPISKELIJOILLE Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median työelämäpäivä 24.4.2012 Terhi Erkkilä Työelämäasiantuntija Ura- ja rekrytointipalvelut / Opintopalvelut

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015. Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi

Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015. Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015 Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi Mitä on urasuunnittelu? O Urasuunnittelu on koko opiskeluajan kestävä prosessi O Tietoisten valintojen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle.

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. Opsotäppä X Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. https://www.youtube.com/watch?v=hudvcsibcyo https://www.youtube.com/playlist?list=plmhprup4imy4hrconl7cujhtcjl5ygerf

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( )

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( ) TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI (2011-2013) Sanna Annala (2011 ja 2012) ja Emma Salmi (2013) Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Kyselyyn osallistuneiden Pirkanmaan

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Työhakemuksen tekeminen

Työhakemuksen tekeminen Työhakemuksen tekeminen Annamari Rovamo Työelämäpalvelut kevätlukukausi 2015 annamari.rovamo@jyu.fi CV-työpaja 20.2. Lähetä CV osoitteeseen annamari.rovamo@jyu.fi Deadline ke 18.2. Työskentely pienryhmissä

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016) Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

OSAAMINEN KAIVETAAN ESIIN

OSAAMINEN KAIVETAAN ESIIN OSAAMINEN KAIVETAAN ESIIN EN MINÄ OSAA KERTOA MITÄ MINÄ OSAAN OSAAMINEN ANALYSOIDAAN HENKILÖKOHTAISESTI HAASTATTELEMALLA JA DOKUMENTTIEN AVULLA KOULUTUSTAUSTA TYÖKOKEMUS JA TAIDOT PERSOONAALLISET OMINAISUUDET

Lisätiedot

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O.

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O. Palkkaayliopisto-opiskelija! Harjoitteluopastyönantajalle LampilaSatu,JurvakainenAnne,PesonenJohannajaLiimatainenJaanaO. Oulunyliopisto Yliopisto-opintojentyöelämäintegraatio-hanke 2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Maistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet

Maistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet Maistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet Katsaus yliopistojen maisteriuraseurantakyselyn tuloksiin. Yliopistojen oposeminaari 3.11.2017 Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut Agenda 1. Uraohjaajan

Lisätiedot

Työelämätaitoja lukiolaisille

Työelämätaitoja lukiolaisille Opintopolku lukiolaisesta akateemiseksi asiantuntijaksi Työelämätaitoja lukiolaisille Leena Viitanen Mirja Väänänen ZestMarkin laatima lista työelämässä tarvittavista taidoista yritysten työnhakuilmoitusten

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVAT OPINNOT MAAHANMUUTTAJATAUSTAISILLE (30 op) OPETUSSUUNNITELMA

AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVAT OPINNOT MAAHANMUUTTAJATAUSTAISILLE (30 op) OPETUSSUUNNITELMA Ammattikorkeakouluopintoihin valmentavat opinnot 1/5 METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU Kulttuuri ja luova ala AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVAT OPINNOT MAAHANMUUTTAJATAUSTAISILLE (30 op) OPETUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018

Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018 Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018 Tutkimuksen tiedot Tämän tutkimuksen on tehnyt IROResearch Oy toukokuussa 2018 työeläkeyhtiöiden toimeksiannosta. Tavoitteena oli

Lisätiedot

TYÖKOKEILUN ARVIOINTI

TYÖKOKEILUN ARVIOINTI TYÖKOKEILUN ARVIOINTI Työkokeilijan sukunimi * Työkokeilijan etunimi * Työkokeilun alkamis- ja päättymispäivä * Alku: Loppu: Työkokeilupaikka tai työympäristö * Jaksoon voi liittyä useampi eri kohde tai

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Opintoasiat/ Susan Blomberg Kysely tehtiin e-lomakkeella ajalla 1.9. 31.12.2009, ja siihen vastasi 14 humanististen

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 17.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

Miten tulkita työpaikkailmoituksia Työhakemuksen tekeminen

Miten tulkita työpaikkailmoituksia Työhakemuksen tekeminen Miten tulkita työpaikkailmoituksia Työhakemuksen tekeminen kevätlukukausi 2013 työelämäasiantuntija Annamari Rovamo Jyväskylän yliopiston työelämäpalvelut annamari.rovamo@jyu.fi, p. 050 376 1198 Mitä työnantaja

Lisätiedot

Muuttuvassa maailmassa tieto ei ole valtaa osaaminen ja oppiminen on!

Muuttuvassa maailmassa tieto ei ole valtaa osaaminen ja oppiminen on! Muuttuvassa maailmassa tieto ei ole valtaa osaaminen ja oppiminen on! Valtakunnalliset Lukiopäivät 2.11. 2011 Tuija Pulkkinen, dekaani Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulu Ympäristön muutos 1980

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

Mikko Satuli Koulutuksen kautta työelämään työnantajan näkökulma

Mikko Satuli Koulutuksen kautta työelämään työnantajan näkökulma Mikko Satuli 3.4.2017 Koulutuksen kautta työelämään työnantajan näkökulma Työllisten tarve rakentamisessa Rakentamisen määrä tulevaisuudessa Rakentaminen ei lopu koskaan Kaupungistuminen jatkuu suurena

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Huhtikuu 2013 2/12 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KYSYMYKSIÄ OPINNOISTA... 3 TYÖMARKKINATILANNE...

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2012 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2012 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Kansainvälinen politiikka

Kansainvälinen politiikka Kansainvälinen politiikka Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 1994 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin

Lisätiedot

Työelämänäkökulma opinnoissa

Työelämänäkökulma opinnoissa Työelämänäkökulma opinnoissa 12.11.2013 www.uta.fi/opiskelu/tyoelama Tulossa myös: Osaamisen viestintä työnhaussa hakemuksella ja ansioluettelolla haastatteluun! ti 26.11. 2013 klo 16.15 18 Pinni B1100

Lisätiedot