Osaaminen näkyväksi työtodistukseen Unelmia uudesta työstä hankkeen tuloksia. Sikke Leinikki TJS Opintokeskus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osaaminen näkyväksi työtodistukseen Unelmia uudesta työstä hankkeen tuloksia. Sikke Leinikki TJS Opintokeskus"

Transkriptio

1 Osaaminen näkyväksi työtodistukseen Unelmia uudesta työstä hankkeen tuloksia Sikke Leinikki TJS Opintokeskus

2 Taustaa Työn teettämisen tavat muuttuvat Valta, vastuu ja mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen muuttuvat Viranomaispalvelut muuttuvat Osaamisen suunnitelmallinen kehittäminen ja osaamisen tekeminen näkyväksi jää entistä enemmän työn tekijän vastuulle > tarvitaan uusia välineitä

3 Pätkätyö ja osaaminen Työelämän katkoskohdat (pätkien alut ja loput) vaikuttavat yksilön suhtautumiseen tulevaan sekä identiteettiprosesseihin työssä, työyhteisössä ja muualla elämässä. Oman osaamisen hallinta keskeistä liitoskohdissa (Pätkätyökalvoissa lähde Leinikki 2009)

4 Pätkätyö ja osaaminen Toistuvat työyhteisön vaihdokset > sitoutumisen hallinta kehittyy, osaamisen yhteisöllinen ulottuvuus voi jäädä hämäräksi Oman uraohjauksen vaatimus korostuu, samoin oman asenteen merkitys Urakehitys monimuotoista, monisuuntaista, koetaan sattumanvaraiseksi Ura koetaan sidotuksi henkilökohtaisiin ominaisuuksiin (ikä, tausta, luonne, tavat) sekä suhteisiin tai verkostoihin

5 Pätkätyössä oppii eri asioita Työn hakemisen taidot kehittyvät Sosioemotionaaliset taidot, mitä niille tapahtuu työpaikkojen ja työn tekemisen tapojen muuttuessa? Työttömyysjaksot yleisiä, byrokratian osaaminen kasvaa Erilaisten työn tekemisen tapojen yhdistäminen (freelancer, työntekijä, vuokratyöntekijä, yrittäjä) > uusia työelämätaitovaatimuksia

6 Perehdyttämisosaaminen Työn teettämisen muuttuminen lisää perehdyttämisen tarvetta, koska vaihtuvat työntekijät sitovat vakinaiset opettamiseen Pätkätyössä oppii perehtymään Missä opetetaan perehdyttämiseen?

7 Pätkätyö ja sosiaalipalvelut Työttömyyden alussa sisäinen ja ulkoinen elämänhallinta muuttuu, Mikä tukee heidän toimijuuttaan ja miten he asemoivat itsensä ja miten kokevat tulevansa asemoiduiksi? Kaksi minuutta: oma ja sosiaalityöntekijöiden tarjoama. Vaherjoki 2010

8 Asiakkaana sosiaaliturvajärjestelmässä Asiakkaan aktivointi, palkkatukityö, kurssit ja koulutus passivoi ja vahvistaa kategorisoinnin kokemusta Leimautuminen: järjestelmä, työmarkkinat, ihmissuhteet Etuuksien ja oikeuksien puute: terveyspalvelut, eläkkeet, lomat heikentää psyykkistä hyvinvointia

9 Ulkoinen elämänhallinta Liittyy ympäristön mahdollisuuksiin tarjota tukea (mm. sosiaaliturva, ihmissuhdeverkostot ja harrastukset). Ilmenee yksilön ihmisen kyvyssä vaikuttaa elämäänsä niin, että ulkopuoliset tekijät eivät pääse horjuttamaan tasapainoa. Tapahtuu välineellisenä käyttäytymisenä tavoitteiden saavuttamiseksi

10 Sisäinen elämänhallinta Yksilön sopeutumiskyky odottamattomiin ja turvattomuutta aiheuttaviin tilanteisiin. Liittyy ihmisen omiin valmiuksiin ja taipumuksiin kohdata ja ratkoa vaikeuksia ja paineita sekä selviytyä niistä Ilmenee sisäisenä puheena Tapahtuu sisäisenä emotionaalisena (tunteiden käsittely) ja kognitiivisena (ongelmien ratkaisu) prosessina.

11 Minuuden määrittely Lähde: Vaherjoki 2011

12 Mitä asiakas-toimija voi tehdä Suunniteltava ammatillisen identiteetin luominen ja ylläpito Määriteltävä oman tilanne omilla ehdoillaan Etsittävä apua, tukea ja vertaiskokemuksia Muutettava omia toimintamalleja Vaikutettava viranomaisten toimintaan ja huolehdittava omista oikeuksistaan Vaatii aktiivisuutta ja byrokraattista osaamista

13 Tekijänoikeuksien osaaminen Työn teettäminen työsuhteen ulkopuolella yleistyy Tuotteiden jakaminen verkossa yleistyy Miten tekijät tulevat toimeen? Työntekijän on osattava määritellä, mihin työn tuotosta saa käyttää ja millä hinnalla > vaatii neuvotteluja ja erikoisosaamista Muuttaa valtasuhteita ja vastuunjakoa Muuttaa ansaintalogiikkaa Lähde: Järvilehto, tutkimus valmistuu 2012

14 Sosioemotionaaliset taidot Kukin työyhteisö toimii omien kulttuuristen rakenteiden pohjalta, esimerkiksi sen suhteen, mitä tunteita saa osoittaa, kuka saa osoittaa, miten ja kenelle. Kun yhteisö toistuvasti muuttuu, mitä yksilö oppii? Miten vaikuttaa identiteettiin? Lähde: Hankala, tutkimus valmistuu 2012

15 Pienyrittäjän osaaminen Omalla kustannuksella, satunnaista ammatillisen osaamisen kehittämistä Osaamisen johtamiseen tarvitaan verkosto tai johtaja, osaako yrittäjä itse Pienyrittäjille alueellisia oppimisverkostoja oppilaitosten, yrittäjäjärjestöjen, ammattiliittojen ja alueellisten elinkeino, liikenne ja ympäristökeskusten yhteistyönä? Lähde. Leinikki 2012

16 Mitä osaamista ja missä näkyy Yhteistyö moniammatillisissa verkostoissa Miten oma työ liittyy organisaation kokonaisuuteen Oma organisaatio Asiakkaat / yhteistyökumppanit Ammattiyhteisö(t) Näkee työn merkityksen Näkee tarpeita ja mahdollisuuksia Markkinat Oma työ Työn sisältö Oma erikoistumisala Oma oppiala Henkilökohtaiset ominaisuudet ja yleiset työelämätaidot

17 Mistä osaaminen työssä koostuu Substanssiosaaminen Yleiset työelämätaidot Työympäristön ja/tai asiakaskentän tuntemus Oman elämän hallinta Oman paikan löytäminen työmarkkinoilta (oman sopivuuden tunnistaminen)

18 Mitä osaaminen on Osaaminen on sitä, mitä tarvitaan, jotta saa työssään tuloksia aikaan. Osaamista voidaan hankkia opiskelun, työnteon, harrastusten tai yleensä elämänkokemuksen kautta. Joskus osaaminen on sidoksissa henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten paineensietokykyyn tai riskinottohaluun. Kun puhut osaamisestasi, puhut siitä, miten olet käytännössä toiminut

19 Miten osaamista voi dokumentoida? Tallentamalla asiakaspalautteita, muistioita ja opiskeluista saatuja mainintoja Kirjaamalla esimerkkitapauksia muistiin Pyytämällä (kirjallista) palautetta tilaajilta, entisiltä työkavereilta, nykyisiltä yhteistyökumppaneilta, esimiehiltä, harrastusseuran jäseniltä, opettajilta, opiskelukavereilta ?

20 Osaaminen näkyviin Miten työelämässä ja yritystoiminnassa kertynyt osaaminen saadaan näkyviin, kun tutkintoa ei kaikesta saa. Jokainen kirjaa omalla liimalapulle ja tuo laput eteen. Kirjataan ja toimitetaan jälkikäteen osallistujille. 20

21 Osaamisperusteinen työtodistus Työnantajaa voi pyytää kirjoittamaan työtodistuksen, jossa kuvataan: Vastuut Osoitetut osaamiset Tehtävät ja se, jos tehtävä vaatii johtamista, suunnittelua, sosiaalisia taitoja, joustavuutta tms. Koulutus ja työssä oppiminen Persoonallinen työote Erityistaidot (työtaidot)

22 Osaamisen näkökulmat Työnantajalla, oppilaitoksella, työntekijällä ja työ- ja elinkeinoviranomaisilla omat näkökulmat ja omat painotukset, miten sovitetaan yhteen? Miten varmistetaan tulevaisuussuuntautuneisuus? Miten varmistetaan suunnitelmallinen osaamisen kehittäminen?

23 Ota yhteyttä:

Unelmia uudesta työstä. STTK:n ja TJS Opintokeskuksen yhteistyöhanke. Hankkeen tuloksia.

Unelmia uudesta työstä. STTK:n ja TJS Opintokeskuksen yhteistyöhanke. Hankkeen tuloksia. Unelmia uudesta työstä. STTK:n ja TJS Opintokeskuksen yhteistyöhanke. Hankkeen tuloksia. Ohjelma 18.3.2013 13.00 Seminaarin avaus 13.15 Minuus, sosiaaliturva ja hyvä elämä 13.45 Osaaminen näkyviin työtodistuksessa

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot

Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot Jarmo Alarinta, SEAMK Matti Väänänen, Turun AMK Jussi Horelli, HAMK, Miksi työelämä on projekteja, joiden kautta prosesseja ja osaamista kehitetään

Lisätiedot

HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi

HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi Aiemmin hankitun n osaamisen tunnistaminen HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi Osaamisen tunnistamisesta Osaamisen hallinta muuttuvassa toimintaympäristössä i i ä Tilanteen ja tavoitteiden

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Työkyvyn ja koko elämän perusta on hyvä terveys. # Terveyttä ja toimintakykyä ei voi varastoida, niitä pitää ylläpitää koko ajan. # Ylläpitämiseen riittää pienet päivittäiset

Lisätiedot

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Nuorten maahanmuuttajien työkyvyn tukeminen työuran alussa (NuMaT) 3.10.2013 Marika Nevala, Merja Turpeinen, Eva Tuominen, Anne Salmi, Lea Henriksson, Jaana Laitinen 2.10.2013 M Turpeinen,

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Osaaminen näkyväksi Työssä hankitun osaamisen tunnistaminen. Inka Ukkola TJS Opintokeskus

Osaaminen näkyväksi Työssä hankitun osaamisen tunnistaminen. Inka Ukkola TJS Opintokeskus Osaaminen näkyväksi Työssä hankitun osaamisen tunnistaminen Inka Ukkola TJS Opintokeskus TJS Opintokeskus AKAVAn ja STTK:n yhteinen palveluorganisaatio, joka tarjoaa koulutus-, kehittämis- ja kulttuuripalveluja

Lisätiedot

Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa

Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa Nuori kuski osaa! -projektin tarkoituksena tuottaa kriteerit logistiikka-alan pk-yrityksiin nuoren työntekijän perehdyttämiseen

Lisätiedot

Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025?

Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Toimitusjohtaja Petri Lempinen Tammikuu 2017 Täältä tulemme Ammattikorkeakoulujen irtaantuminen Ammattitutkintolaki 1994 > laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

VIESTI RY:N MENTOROINTI 2015. Huominen on aina tulevaisuutta! VTT Hanna Salminen

VIESTI RY:N MENTOROINTI 2015. Huominen on aina tulevaisuutta! VTT Hanna Salminen VIESTI RY:N MENTOROINTI 2015 Huominen on aina tulevaisuutta! VTT Hanna Salminen UUSIA URAKEHITYSMALLEJA! Sama tehtävä eri toimialalla Sama toimiala, mutta eri tehtävä Nousujohteisen tai tasaisen työn sijaan

Lisätiedot

Henkilökohtaisten ratkaisujen mahdollistaminen opiskelijalle EQAVET Seminaari

Henkilökohtaisten ratkaisujen mahdollistaminen opiskelijalle EQAVET Seminaari Henkilökohtaisten ratkaisujen mahdollistaminen opiskelijalle EQAVET Seminaari 26.11.2018 Suuri Pedagoginen laatu yhdistyy yhä tiiviimmin hyvinvointiin Kivaa Opitaan ja hyvä olla HYVIN- VOINTI Ei opita

Lisätiedot

Työn ja yksityiselämän tasapaino - ristiriitaa vai energiaa?

Työn ja yksityiselämän tasapaino - ristiriitaa vai energiaa? Työn ja yksityiselämän tasapaino - ristiriitaa vai energiaa? Uudista ja Uudistu 2003 23.9.2003 Inkeri Ruuska inkeri.ruuska@hut.fi Osa-alueet TYÖ PERHE SOSIAALISET SUHTEET MINÄ ITSE Työ hallitsee TYÖ TYÖ

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on? Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja

Lisätiedot

Tunnistaako yrittäjä oman työhyvinvointinsa. Maarit Laine, Terveyskunto Oy Työterveyspäivät 27.10.2010

Tunnistaako yrittäjä oman työhyvinvointinsa. Maarit Laine, Terveyskunto Oy Työterveyspäivät 27.10.2010 Tunnistaako yrittäjä oman työhyvinvointinsa Työterveyspäivät Yrittäjyys mitä se merkitsee? Askel kammokujaan, josta ei ole takaisin paluuta normaalin turvaverkon piiriin. Kiire, vastuut, taloudelliset

Lisätiedot

Reformi puheesta nostettua

Reformi puheesta nostettua Reformi puheesta nostettua Ammatillisen koulutuksen tavoitteet Kohottaa ja ylläpitää väestön ammatillista osaamista Antaa mahdollisuus ammattitaidon osoittamiseen sen hankkimistavasta riippumatta Kehittää

Lisätiedot

Ohjaava opettaja -osaajamerkki

Ohjaava opettaja -osaajamerkki Ohjaava opettaja -osaajamerkki Osaajamerkkikuvake Kriteerit Ohjaava opettaja -osaamismerkki koostuu seitsemästä osaamismerkistä. Saavutettuasi osaamismerkkien taitotasot saat Ohjaava opettaja -osaajamerkin.

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1.

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1. Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa Ammattilaisten työnhakututkimus ESITYS MPS ENTERPRISES JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ 30.1.2019 Työ ja elämä muuttuvat Odotukset työlle: Arvot

Lisätiedot

Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus

Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus Työpaja 4 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle 15.4.2015 Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen Tutkinnon

Lisätiedot

AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm

AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm Opintoihin hakeutumisvaihe on tärkeä vaihe opintojen henkilökohtaistamista ja urasuunnitelmaa.

Lisätiedot

Ammatillisen osaamisen ja työelämäyhteistyön rakentaminen opintojen aikana Zoomin koulutustilaisuudet syksyllä 2017

Ammatillisen osaamisen ja työelämäyhteistyön rakentaminen opintojen aikana Zoomin koulutustilaisuudet syksyllä 2017 Ammatillisen osaamisen ja työelämäyhteistyön rakentaminen opintojen aikana Zoomin koulutustilaisuudet syksyllä 2017 Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Esityksen sisältö ja tavoitteet:

Lisätiedot

Henkilöstömäärän muutos ja yritysten kokoluokittain, henkilöä

Henkilöstömäärän muutos ja yritysten kokoluokittain, henkilöä Henkilöstömäärän muutos 2001 2011 ja 2001 2012 yritysten kokoluokittain, henkilöä 55 000 50 397 2001 2011 45 000 35 000 25 000 15 000 5 000-5 000 43 698 21 017 20 053 16 826 18 500 12 494 10 856 10 2049

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Työelämä nyt ja tulevaisuudessa

Työelämä nyt ja tulevaisuudessa Mika Valtanen Opteam 22.11.2016 Työelämä nyt ja tulevaisuudessa 22.11.2016 Opteam Rauma Nortamonkatu 18, 26100 Rauma 10 000 TYÖNTEKIJÄÄ 1 000VALMENNUSTA VUOSITTAIN 45 000 TYÖHAKEMUSTA VUOSITTAIN HENKILÖ-

Lisätiedot

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun

Lisätiedot

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen Timo Lindholm / Sitra 22.8.2017 Lähtökohdat - Globaalit ilmiöt muokkaavat työelämää hävittävät ja luovat töitä. - Työn murroksen

Lisätiedot

Korkeakoulukaupunki Tampere elinkeinoelämän näkökulma alueen osaamistarpeisiin. 18.3.2014 Peer Haataja, Tampereen kauppakamari

Korkeakoulukaupunki Tampere elinkeinoelämän näkökulma alueen osaamistarpeisiin. 18.3.2014 Peer Haataja, Tampereen kauppakamari Korkeakoulukaupunki Tampere elinkeinoelämän näkökulma alueen osaamistarpeisiin 18.3.2014 Peer Haataja, Tampereen kauppakamari Kilpailu muokkaa yrityksiä, työn tekemisen tavat muuttuvat Millaista osaamista

Lisätiedot

Vanhuspalveluiden osaamistarpeet eri ammatti-ja tehtäväryhmissä

Vanhuspalveluiden osaamistarpeet eri ammatti-ja tehtäväryhmissä Vanhuspalveluiden osaamistarpeet eri ammatti-ja tehtäväryhmissä HARRI AARTELO, VARAPUHEENJOHTAJA, LAPPEENRANNAN VANHUSNEUVOSTO VANHUSNEUVOSTON KOKOUS 26.5.2017 Ammatti-ja tehtäväryhmät lähihoitajat ja

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpitäminen: mikä auttaa jaksamaan jatkuvassa muutoksessa? Erikoistutkija Marjo Wallin TTL:n määritelmä työhyvinvoinnille Työhyvinvointi tarkoittaa, että

Lisätiedot

Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia

Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia Juha Vettenniemi, Raisa Hievanen, Anni Tuurnas Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Ennakointikoulutus. Osallistujien keräämiä trendejä työn ja koulutuksen tulevaisuudesta. Elina Hiltunen, whatsnext.fi

Ennakointikoulutus. Osallistujien keräämiä trendejä työn ja koulutuksen tulevaisuudesta. Elina Hiltunen, whatsnext.fi Ennakointikoulutus Osallistujien keräämiä trendejä työn ja koulutuksen tulevaisuudesta Työelämän trendit Pätkätyöt Työpaikkojen väheneminen Hoivatyöpaikkojen lisääntyminen Työpaikkojen korvaaminen automatisaatiolla

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19.-21.3.2012 Helsinki-Tukholma-Helsinki, M/S Silja Serenade Hallitusneuvos Merja

Lisätiedot

Opettajat rakennemuutoksessa

Opettajat rakennemuutoksessa Opettajat rakennemuutoksessa SOTE-PEDA 2016 -seminaari "Motivoiva muutos" 4. - 5.2.2016 Tampere-talo Hanne Mäki-Hakola Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu OPETTAJAT RAKENNEMUUTOKSESSA

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Osaamisen hallinta ja kehittäminen. Turvallinen Pirkanmaa

Osaamisen hallinta ja kehittäminen. Turvallinen Pirkanmaa Osaamisen hallinta ja kehittäminen tiedot kokemus kontaktit taidot henkinen ja fyysinen energia motivaatio henkilökohtaiset taidot arvot ja asenteet Yksilön osaaminen Lähde. Otala 2002 Osaaminen Tieto

Lisätiedot

PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ!

PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! 2 PARASTA KOKONAISUUDESSA kehitetään koulutuksen järjestäjän ydinprosesseja vahvistetaan koulutuksen järjestäjien henkilöstön osaamista ohjataan uudenlaiseen toimintaan

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta

Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta Terveyskeskusjohdon päivät 10.2.2012 Eija Peltonen Johtava hoitaja, TtT 10.2.2012 1 Hyvä johtaminen ja henkilöstö? Hyvät johtamis-

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen

Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Jyväskylän seudun työryhmän näkemyksiä 27.11.2008 2008 Olli Patrikainen Johtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Kannattavan Kannattavan

Lisätiedot

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA Yleistä oppilaitosyhteistyöstä - Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä - Yhteistyön muodot - Työssäoppimisjaksojen mahdollistaminen - Työssäoppimisjaksoon valmistautuminen työpaikalla

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

Työntekijäidentiteetti joustavassa kansainvälisessä organisaatiossa. KTT Jaana T. Kuusipalo

Työntekijäidentiteetti joustavassa kansainvälisessä organisaatiossa. KTT Jaana T. Kuusipalo Työntekijäidentiteetti joustavassa kansainvälisessä organisaatiossa KTT Jaana T. Kuusipalo Työelämän muutos: Joustava organisaatio Joustava (postbyrokraattinen) organisaatio esitetään usein byrokratian

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto

Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto Kyselyn tarkoitus Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa Lapin ammattiopiston aikuiskoulutuksen opettajien näkemyksiä Työräätäli -toimintamallin kehittämiseksi opettajien ja opiskelijoiden hyödyksi. Työräätäli

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Askelia yrityksen uudistamiseen, osaamisen kehittymiseen ja yrittäjyyden lisäämiseen 10 askelta onnistumiseen Veli-Matti Lamppu 22.5.2018 Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2013. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät 22.10.

TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2013. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät 22.10. 22.10.2012 TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2013 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Super 19.-20.3. Yksityisen sektorin neuvottelupäivät

Lisätiedot

Itsearviointi suunnannäyttäjänä

Itsearviointi suunnannäyttäjänä Arvioinnin moninaisuus mm. Hankkeen johtaminen, talous ja hallinto Hankkeen tulokset vs. kirjatut tavoitteet Hankkeen vaikutukset (työntekijät: mm. osaaminen, jaksaminen, työhyvinvointi, asiakkaat, organisaatio,

Lisätiedot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Aikuisten perusopetus 2018 Lisää ohjausta luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetukseen valmistava koulutus, nykyinen aikuisten perusopetus yhdistyvät oppivelvollisuusiän

Lisätiedot

Huippuosaaminen ja yrittäjyys. Auli Pekkala, KTT HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Huippuosaaminen ja yrittäjyys. Auli Pekkala, KTT HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Huippuosaaminen ja yrittäjyys Auli Pekkala, KTT HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Tutkimuksen taustaa Tutkimus liittyy Talouselämää, koulutusta ja työpaikkoja koskevaan murrokseen (yksilön vastuu ja valinnat)

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016) Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien

Lisätiedot

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut Ohjausta ja neuvontaa O Opintojen suunnittelussa ja aikatauluttamisessa O Jumiutuneiden opintojen eteenpäin saattamisessa O Työnhaku- ja urasuunnittelussa

Lisätiedot

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden vertais- ja itsearviointimallit Anne-Mari Ikola

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden vertais- ja itsearviointimallit Anne-Mari Ikola Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden vertais- ja itsearviointimallit Anne-Mari Ikola 19.5.2016 Taustaa Vuonna 2007 pääkaupunkiseudulla kehitettiin nuorisotyön avointen nuorteniltojen auditointi- ja itsearviointimalli

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Workshopin tarkoitus Työpajan tarkoituksena on käsitellä osaamista

Lisätiedot

Hiljaisen tietämyksen johtaminen

Hiljaisen tietämyksen johtaminen Hiljaisen tietämyksen johtaminen Uudista ja uudistu 2009 Hiljainen tietämys on osa osaamista Hiljainen ja näkyvä tieto Hiljainen tieto Tiedämme enemmän kuin kykenemme ilmaisemaan *) kokemusperäistä, alitajuista

Lisätiedot

Miten yrittäjä voi? Maarit Laine, Terveyskunto Oy. Työhyvinvointiseminaari 1.2.2011, Eduskuntatalo

Miten yrittäjä voi? Maarit Laine, Terveyskunto Oy. Työhyvinvointiseminaari 1.2.2011, Eduskuntatalo Miten yrittäjä voi? Työhyvinvointiseminaari, Eduskuntatalo Yrittäjyys mitä se merkitsee? Askel kammokujaan, josta ei ole takaisin paluuta normaalin turvaverkon piiriin. Kiire, vastuut, taloudelliset vaikeudet,

Lisätiedot

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

ARVO. Järvenpää 2.12.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta

ARVO. Järvenpää 2.12.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta ARVO Järvenpää 2.12.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta Asiakas/ kumppanuus ja toimintaympäristö Ryhmä 1 ja 5 (opponoi) Kasvatuskumppanuuden toteutuminen vauvasta

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä

Lisätiedot

ALUESEMINAARI Tampere https://drive.google.com/file/d/0bxdgmsxgd KXZeDJNcmZMMGswLXc/view

ALUESEMINAARI Tampere https://drive.google.com/file/d/0bxdgmsxgd KXZeDJNcmZMMGswLXc/view ALUESEMINAARI Tampere 26.3.2015 https://drive.google.com/file/d/0bxdgmsxgd KXZeDJNcmZMMGswLXc/view Olipa kerran Tarina, tulevaisuus, unelmat Jouni Kangasniemi * kehittämispäällikkö * opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ!

PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! 2 PARASTA KOKONAISUUDESSA kehitetään koulutuksen järjestäjän ydinprosesseja vahvistetaan koulutuksen järjestäjien henkilöstön osaamista ohjataan uudenlaiseen toimintaan

Lisätiedot

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle.

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. Opsotäppä X Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. https://www.youtube.com/watch?v=hudvcsibcyo https://www.youtube.com/playlist?list=plmhprup4imy4hrconl7cujhtcjl5ygerf

Lisätiedot

KOTOTAKUU- Kaikki jatkoon. Merja Korkiakoski

KOTOTAKUU- Kaikki jatkoon. Merja Korkiakoski KOTOTAKUU- Kaikki jatkoon Mitä on kotoutuminen? Kotoutuminen on prosessi, joka tapahtuu aina arkisessa vuorovaikutuksessa. Viranomaisten lisäksi kotoutumista tukevat erilaiset toimijat ja yhteisöt kuten

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra #UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra Twitter: @keranenhenna Muuttuko työelämä työsuhteet? 200 Työsuhteiden tulevaisuus 190 180 Jatkuva osa-aikatyö 170

Lisätiedot

Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä

Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä Avoimet ovet 28.2.2018 Sinikka Kaakkuriniemi järjestöjohtaja 1 Mielenterveyden häiriöt ja ongelmat ovat yleisiä Lähes jokainen kokee jossain

Lisätiedot

Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta. Ahola, Anttonen ja Paavola

Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta. Ahola, Anttonen ja Paavola Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta Ahola, Anttonen ja Paavola Työelämän tulevaisuudesta 2 miljardia katoaa vuoteen 2030 mennessä (tehdastyö, kaivostyö, viljely, koulutus jne.) Suomessa oleva

Lisätiedot

Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tilastotietoja (OKM / AVI) Materiaalia vaikuttamistyöhön Synergiaseminaari 10. 11.10.2017 Reetta Pietikäinen tieto- ja laatupäällikkö www.tpy.fi

Lisätiedot

Työelämän odotukset ammatillisten perustutkintojen uudistuessa

Työelämän odotukset ammatillisten perustutkintojen uudistuessa Työelämän odotukset ammatillisten perustutkintojen uudistuessa SAK SAK syksy 2009 1 Työmarkkinoiden joustavuus haastaa ammatillisen peruskoulutuksen Työmarkkinoiden muutokset ja joustavuus lisääntynyt

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Opin ovi klinikka 8.4.2014, Helsinki, Lintsi Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka Leminen, TEM neuvotteleva virkamies

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisessa peruskoulutuksessa osa opiskelijan arviointia. Ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelua, toteuttamista ja arviointia säätelevät laki ja

Lisätiedot

Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille

Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille Tavoite Valmennuksessa osallistujat harjoittelevat työnhaku- ja työelämätaitoja ja samalla kartuttavat digiosaamista osallistujien tarpeiden mukaan räätälöitynä.

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

Lisätietoja ja syvempää tietoa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja koulutuksesta ja

Lisätietoja ja syvempää tietoa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja koulutuksesta  ja Starttikoulutus 1 Sisällys Mitä oppisopimuskoulutus tarkoittaa? 2 Yhteistyön osapuolet, roolit ja tehtävät 3-5 Oppisopimuksen alussa sovittavat asiat 7-8 Työpaikalla tapahtuvan koulutuksen suunnittelu

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi

Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 19.5.2017 Etunimi Sukunimi Sisältö Viestinnän tavoitteet Priorisoidut kohderyhmät Kanavat Pääviestit Visuaalinen viestintä Projektit / toimenpiteitä

Lisätiedot

Työperäinen maahanmuutto, COFI (Coping with Finns) -hanke

Työperäinen maahanmuutto, COFI (Coping with Finns) -hanke Työperäinen maahanmuutto, COFI (Coping with Finns) -hanke SUOMI Kouluttajaosaamista lähtömaihin Työllistävät Yritykset Jääminen, viihtyminen Viranomaistoimijat; TE-keskus, työhallinto Työperäistä maahanmuuttoa

Lisätiedot

Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot

Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Uraohjaus2020 Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Yrittäjän jaksaminen tänään ja huomenna. Matti Bergström

Yrittäjän jaksaminen tänään ja huomenna. Matti Bergström Yrittäjän jaksaminen tänään ja huomenna Matti Bergström Avainlukuja 30.6.2015 470 000 vakuutettua 384 400 TyEL-vakuutettua 85 600 YEL-vakuutettua 220 000 eläkkeensaajaa Asiakkaan eläkeasialla Maksutulo

Lisätiedot

Dan Koskinen Marika Reebs. Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen. Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen

Dan Koskinen Marika Reebs. Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen. Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen Dan Koskinen Marika Reebs Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen. Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen Yhteisten tutkinnon osien hyviä käytänteitä Stadin ammattiopistossa Kaiken keskiössä

Lisätiedot

OPStuki TYÖPAJA Rauma

OPStuki TYÖPAJA Rauma OPStuki TYÖPAJA 2. 29.1.2014 Rauma kouluttajat: Tuija Saarivirta Paula Äimälä Pohdintaan tarvitaan jokaisen aivot ja sydän IRMELI HALINEN OPStuki TYÖPAJA 2 Tulevaisuuden koulu Oppiminen ja opiskelu muutoksessa

Lisätiedot

Lähde. Näyttötutkintojen laatu. Laatu on asiakkaiden odotusten täyttämistä ja ylittämistä. Palvelun laatu varmistetaan yhteisillä pelisäännöillä

Lähde. Näyttötutkintojen laatu. Laatu on asiakkaiden odotusten täyttämistä ja ylittämistä. Palvelun laatu varmistetaan yhteisillä pelisäännöillä Lähde liikkeelle Ammatillisten tutkintojen tiedotuslehti syksy 2010 Näyttötutkintojen laatu Laatu on asiakkaiden odotusten täyttämistä ja ylittämistä Palvelun laatu varmistetaan yhteisillä pelisäännöillä

Lisätiedot

Työhönvalmennuksen VERTAISVALMENTAJA. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE TYÖTOIMINNOISTA TÖIHIN

Työhönvalmennuksen VERTAISVALMENTAJA. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE TYÖTOIMINNOISTA TÖIHIN Työhönvalmennuksen VERTAISVALMENTAJA Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE TYÖTOIMINNOISTA TÖIHIN PALVELUPOLKU Päijät-Hämeen maakunta 2020 VAMMAISPALVELUT Palvelusuunnitelman SEURANTA

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2)

Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2) Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2) Puheenjohtajana kehittämispäällikkö Helena Miettinen, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Havainnoija erityisasiantuntija Minna

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA Kuntoutuspäivät 7.6.2018 Ylilääkäri Maija Haanpää TYÖELÄKEKUNTOUTUS = TYÖELÄKEYHTIÖN JÄRJESTÄMÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS Työntekijällä, joka ei ole täyttänyt

Lisätiedot

Yrittäjämäinen toiminatapa oppiaineena

Yrittäjämäinen toiminatapa oppiaineena Yrittäjämäinen toiminatapa oppiaineena Yrittäjyyskasvatuspäivät 2017 Antti Iivari, Nurmon yläaste, Seinäjoki antti.iivari@seinajoki.fi Taustaa E-P:n yhteinen ops (17+1) Aineryhmittäin omat työryhmät (mukana

Lisätiedot