Taviksesta talentiksi. Miten vapauttaa yksilön ja tiimin sekä organisaation osaamispääomaa? PÄÄKiRJOiTuS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taviksesta talentiksi. Miten vapauttaa yksilön ja tiimin sekä organisaation osaamispääomaa? PÄÄKiRJOiTuS"

Transkriptio

1 E. Olavi Salminen E. Olavi Salminen rohkaisee vieraspeleissä eri organisaatioiden vastuuhenkilöitä olemaan ihmisiksi ja löytämään talenttejaan. Kotipeleissä, puolisona, isänä ja vaarina avautuu yllättäviä lisälöytöjä. PÄÄKiRJOiTuS Taviksesta talentiksi. Miten vapauttaa yksilön ja tiimin sekä organisaation osaamispääomaa? Massiivisen telakkatyöttömyyden yhteydessä Suomessa syntyi käsite, työnsä ääreen unohtuneet. Henkilöstölle oli tullut vuosikymmenien aikana tutuksi olla tänään töissä täällä. Heille oli itsestään selvää tulla huomennakin tänne töihin. He olivat ammattiylpeitä laivanrakennuksen osaajia, tahtoihmisiä, vuorovaikuttajia ja kovan työnsä kestäjiä. Toki joukossa oli myös jokunen roikkuja, joka saattoi laahautua työpaikalle ja tehdä työpäivän päätteeksi Varsinais-Suomen ennätyksen pukukopin oven auki murtamisessa ja autonrenkaiden sutimisessa kotiin lähtiessä. Sitten ylihuomenna tuli telakka-alan negatiivinen jytky: Tilauskanta loppui ja tuhannet tavis- sekä talenttiosaajat joutuivat etsimään tulevaisuutensa uudestaan. Työvoimatoimisto perustettiin telakalle ja piti opiskella kovin outoa alaa, hakupapereiden täyttöä. Tänään lukuisat tietoalan osaajat ja muutkin tahot ovat joutuneet miettimään tulevaisuuttaan, mutta nykyaikaisemmin varustettuina. Nuorimmat sukupolvet ovat rohkeita päivittämään työmarkkinakelpoisuutensa reaaliajassa. Ei jäädä välttämättä epävarmuuden tai viimeisen kortin varaan. Työpaikoilla alkaa olla myös entistä enemmän ilmaveivin tekijöitä ja sujuvan neloshypyn kiepauttavia talentteja. Kadehdittavan lapsenkasvoisia onnistujia. Tuloksen ohella mukana on taiteellista vaikutelmaa, aitoa iloa ja tekemisen vapautta. Ehkä sitä on ollut aiemminkin, mutta ilmiö kulki enemmän kylähulluuden tai oudon käyttäytymisen nimellä. On myös tunnettu pitkään huipputalentteja, rentoja rappareita, jotka ovat aivan liian letkeästi, samalla määrätietoisesti läimäyttäneet laastina seinään ja se on siinä. Ja ovat vielä nauttineet korkeaa palkkaa. Merkityksen, mielekkyyden ja valmentavan otteen toteuttaminen, myös luovan innostuksen löytäminen ovat onneksi kokeneet uusrenessanssin. Wau-ilmiö ja omilla aivoilla ajattelu ovat ponnahtaneet jälleen tavoittelemisen arvoisiksi asioiksi. 4 Työn Tuuli

2 Vaikka talenttius on yksilöosaamista, se on parhaimmillaan myös vahvaa tiimityötä. Niinkin yksilöllisessä riskilajissa kuin Formula 1 -ajossa tunnetaan taustatiimin tehokas ja oikea-aikainen yhteistyö. Kannattaa seurata Sebastian Vettelin aitoa hymyä ja kierrosaikoja sekä koko tiimin tuuletusta, kun kaikki sujuu. Samalla voi pohtia myös tiimin yhteistyön ja teknisen osaamisen merkitystä sekä vuoropuhelua, kun ihan kaikki ei suju. Välittömän online-palautteen kautta ilot jaetaan ja murheet puolitetaan. Lopuksi tuuletetaan ja juhlitaan yhdessä. Huippuosaajan asiaa havainnollistaa myös Vettelin suomalaisen kuntovalmentajan, Tommi Pärmäkosken kommentti, kun hän kuvailee Sebaa laajasydämiseksi perfektionistiksi. Laaja sydän tuskin syntyy pelkällä miljoonasopimuksella. Nuoren, rauhallisen nopean, mutta samalla varsin humaanin Vettelin lausunnoissa kiinnostaa myös, kun hän kertoo, miten valmentaja-tommi perheineen on opettanut inhimillisellä ja avoimella olemuksellaan, että kaikkia asioita ei voi hallita. Tähdelläkin on siis rajansa, realiteetit ja luonnonlait. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Muutamissa huippuorganisaatioissa kansainvälinen top-osaaja sisäistää taitojensa tärkeimmäksi johtotähdeksi ja vuoropuhelijaksi toisen huippuosaajan maapallon toisella puolella. Ei siis välttämättä omassa työyhteisössään olevaa osaajaa. Ainutkertainen maailmanluokan osaaminen on tässä suhteessa oma lukunsa. Suomen Kuvalehden numerossa 36 ( ) on Marko Hamilon kiintoisa artikkeli aiheesta Tähti tekee joukkueen. Tuo urheilupainotteinen raportti väittää, että loistavakaan tavisten yhteispeli ei korvaa talentteja. Kirjoituksessa viitataan taloustieteilijä Tobias Moskowitzin ja urheilutoimittaja Jon Wertheimin runsaaseen tutkimusaineistoon maailman joukkuelajeista. Taviksien joukkue pärjää hengen nostatuksessaan pitkälle, mutta ratkaisevissa finaaleissa tarvitaan myös vetovoimaisia tähtiä joukkoon. Palkkojen tasapuolistaminenkaan ei kannusta heidän havaintojensa mukaan talenttiuteen. On oltava myös uskottavia esimerkkejä. Sama tutkimus toteaa, miten on väitetty, että onnistumisien jatkumo tai putki ruokkii itseluottamusta ja parantaa voiton todennäköisyyttä seuraavassakin ottelussa. Näin voi käydä, mutta vielä useammin tapahtuu tähtien herpaantumista. He ovat kylläisiä edellisestä menestyksestä. Toisaalta tavikset, jopa epäonnistuneet, voivat ryhdistäytyä ja tehdä yllätyksiä. Hävinnytkin tahtoo näyttää, että ollaan parempia, kun motivaatio ei ole hyytynyt. Tämä väite olisi kiintoisaa tarkistaa työelämän ihannetiimien osalta, koska menestys innostaa, mutta saa myös lepäämään laakereilla. Ja häviö saattaa puolestaan nostattaa sisua: Me näytämme vielä. Ja on myös todettu, miten ikuinen kakkonen tekee maailmanennätyksen, kun henkinen haamu, eli jatkuva ykkönen poistuu kuvioista. Talenttien aivot ja mieli ovat haasteellinen tutkimuskohde. Arie degeusin mukaan on erotettavissa virta- ja lätäkkö-organisaatioita. Virta vie eteenpäin, vettä riittää ja se uusiutuu, kun lätäkkö jättää paikalleen ja kuivattaa. Oy Suomi Ab:n näkökulmasta talenttipersoonat, -tiimit ja -organisaatiot, jopa perusikonimme, ovat kokeneet eri vaiheita. Puhutaan sitten Nokiasta sen eri merkityksissä: Nokian renkaista, Nokian kännyköistä tai tarvittaessa vaikkapa Nokian Koivisto-vetoisesta herätyksestä. Osaajat ovat tehneet parhaansa ja omistautuneet asialle, kunnes ansiot on vedetty henkilökohtaisista syistä tai markkinavoimien vuoksi puolitankoon tai kokonaan alas kuin Suomen lippu juhannuksen jälkeen. Lippu on uusien järjestelyjen voimasta saattanut nousta uudestaan ylös, ei välttämättä aina edes Suomen lippu. Montusta uuteen nousuun on tarvittu kolmea T-kirjainta: tunnistamista, tunnustamista ja toimintaa. On ollut pakko ensinnäkin nähdä tilanne tarkasti. Toiseksi, on myös mielessään ja jopa julkisesti tunnustettava, että näin kävi. Kolmanneksi, on toimittava konkreettisesti, jotta on mahdollista päästä eteenpäin. Kolmen teen sääntö vaatii samalla nöyrää varmuutta. Jos on vain nöyrä, ajetaan yli. Jos on pelkästään yltiövarma, ajaa muiden yli tuntematta itse kipua. Vapaaehtoistyöntekijät ja kutsumuksensa vahvasti sisäistäneet palvelualan tavikset ja talentit ovat oma lukunsa kovan bisneksen ja säännellyn julkishallinnon ohella. Humanitaarisessa työssä on parhaimmillaan taviksista kehittynyt iso määrä talentteja, kun kylän vastuulliset ovat kehitysmaissa pienen Työn Tuuli

3 alkupääoman ja opastuksen sekä innostuksen kautta oppineet rohkaisemaan koko kylää elämään uutta tulevaisuutta. Käsite ROI eli sijoitetun pääoman tuotto on edelleen toimiva indeksi liiketoiminnan osalta. Silti eettinen ja taloudellinen kysymys on, ketkä kaikki ovat panostaneet asian hyväksi ja mitä siitä itse kukin saa. Sijoitetun pääoman tuoton sekä talenttiuden täydentäjäksi voisi tämän Työn Tuulen numeron teemaan ehdottaa lyhennettä RRC. Lyhennys tulee sanoista Return of Released Capacity, vapautuneen kapasiteetin tuotto. Vapauttaminen ei tässä tarkoita työstä vapauttamista, vaan esteiden ja hidasteiden luovaa sekä käytännöllistä raivaamista. Näinhän tapahtuu esimerkiksi curlingissa, kun luutahenkilö sutii vimmatusti menestykseen johtavaa jäätä, jotta kivi osuu kohdalleen. Tai sitten vain ihmettelee ja hymyilee tiimin kanssa, miten kauniisti kivi ihan itsestään kaartuu oikeaan kohtaansa, kun alkuheitto on onnistunut. Tarvitaan uusia ideoita löytää, rohkaista ja palkita talenttiutta. On helppo juhlia torilla tähtien kanssa maailmanmestaruutta ja laulaa yhdessä: Me oomme sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan Sankariviisun laulaja saattaa kuitenkin hirviporukassa epäonnistua ja peijaisissa kuulla henkilökohtaisen palautteen: Että menit sitten ampumaan siitä paikasta ohi Tätä saattaa sattua myös töissä. Tämänkertainen Työn Tuuli pyrkii herättämään tavis-talentti -keskustelua. Kannuksensa ansainneet kirjoittajat nostattavat esiin useita näkökulmia, kuten: HR, johto, esimiehet ja luottamushenkilöstö ovat parhaimmillaan kaikki aktiivisia, yhteistyötaitoisia toimijoita. Tähän asti on paljon painotettu, miten organisaatio hakee ja valitsee henkilöstön. Kannattaa kuitenkin miettiä myös, että yksilö ja henkilöstö valitsevat organisaationsa ja etsivät motivoitumisen edellytyksiä, tulevaisuudessa vielä vahvemmin kuin tänään. Muodollinen työsopimus ei riitä. Pinnan alla on löydettävissä syvällisempi ja vaikuttavampi sopimus, psykologinen kontrahti, joka saa sitoutumaan, pysymään, roikkumaan tai lähtemään irti mielekkyyden ja oikeudenmukaisuuden kokemuksien mukaan. Taviksessakin on ainesta talentiksi. Miten sitten saadaan yksilön potentiaali esiin ja rakentavaan käyttöön? Siinä on omavastuuta, esimiesvastuuta ja yhteisvastuuta. Lähtökohtina on luottamus ja oppiminen. Talent Management on haasteellista, tarkkuutta ja systemaattisuutta vaativaa työtä sekä palautteen antamista. Organisaatiokohtaiset caset avaavat erilaisia käytäntöjä, miten talentteja voidaan kartoittaa ja kehittää. Tekemisen arjessa unohdetaan liian helposti luovan otteen merkitys. Intohimo, motivaatio ja hyvinvointi ovat elvytettävissä ja nähtävissä tuloksissa. Niihin voi tietoisesti panostaa. Johtoryhmille on tulospaineen ja rutiiniasioiden sekä urautuneen käyttäytymisen vuoksi viisasta pysähtyä, poiketa tavanomaisuuksista ja kehittää lisäarvoa itselleen sekä sitä kautta koko henkilöstölle. Ajattelevan ja energisen johtoryhmän innostus on elvytettävissä oikeilla asenteilla ja toimintatavoilla. Työn ja oppimisen ajurina on valitettavan usein kiire. Silti aikaa on kaikilla tasapuolisesti. Kiire ja kiireettömyys arvioidaan korvien välissä. Työ, oppiminen ja kiire ovat soviteltavissa sujuvaksi toiminnaksi, kun uskalletaan pysähtyä ja päästään touhulta töihin. Monen asian lue: kärpäsen suuntaan holtittomasti ryntäily ja lätkiminen ovat käännettävissä vaikuttavuudeksi. Painopisteitä tarkistamalla ja keskittämällä saadaan saaliiksi kymmenen kärpästä yhdellä iskulla. Energian säästö on melkoinen ja tulos houkutteleva, jopa taloudellisesti laskettavissa. 6 Työn Tuuli

MITÄ TAPAHTUU HUOMENNA?

MITÄ TAPAHTUU HUOMENNA? MITÄ TAPAHTUU HUOMENNA? [ TYÖNANTAJUUDELLE ] VÄITEKIRJA-SARJA mitä tapahtuu huomenna? [ TYÖNANTAJUUDELLE ] KIRJOITTAJAT Maria Vesanen & Emma Varis KUVITUS JA TAITTO Lea-Maija Laitinen KUSTANTAJA Strateginen

Lisätiedot

tämä julkaisu on mediaplanetin tuottama teemalehti Valmennuksen ydin on

tämä julkaisu on mediaplanetin tuottama teemalehti Valmennuksen ydin on ILMOITUSLIITE tämä julkaisu on mediaplanetin tuottama teemalehti ILMOITUSLIITE Huhtikuu 2008 TALENT MANAGEMENT Miksi kaikki ei voi sujua kuin tanssi? - Tommy Tabermann SIVU 11 Rekrytointi osana talent

Lisätiedot

eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 3/2014 sisäinen motivaatio Tulevaisuuden työssä tuottavuus ja innostus kohtaavat

eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 3/2014 sisäinen motivaatio Tulevaisuuden työssä tuottavuus ja innostus kohtaavat eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 3/2014 sisäinen motivaatio Tulevaisuuden työssä tuottavuus ja innostus kohtaavat sisäinen motivaatio Tulevaisuuden työssä tuottavuus ja innostus kohtaavat Frank

Lisätiedot

Mitä se oikeesti on? Raportti. - Ajatuksia nuorista, työelämästä ja nuorisotakuun edistämisestä Porvoon seudulla

Mitä se oikeesti on? Raportti. - Ajatuksia nuorista, työelämästä ja nuorisotakuun edistämisestä Porvoon seudulla Raportti Mitä se oikeesti on? - Ajatuksia nuorista, työelämästä ja nuorisotakuun edistämisestä Porvoon seudulla Anu Sipilä Bestis Nuorisotakaajat Porvoossa Sisällys Mistä aloittaa?... 1 Peruskoulu... 2

Lisätiedot

Aktiivinen kansalaisuus ja avoimet oppimisympäristöt tulevaisuudessa

Aktiivinen kansalaisuus ja avoimet oppimisympäristöt tulevaisuudessa Kirsi Saloniemi Aktiivinen kansalaisuus ja avoimet oppimisympäristöt tulevaisuudessa Aktiivi-hankkeen ennakointiraportti Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja B. Raportit ja selvitykset 3/2011

Lisätiedot

Kun tiedostaminen ja oivallus kohtaavat

Kun tiedostaminen ja oivallus kohtaavat Kun tiedostaminen ja oivallus kohtaavat - TYÖKIRJA PK-YRITYKSEN HILJAISEN TIEDON JAKAMISEKSI Katri Helin Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Hyvinvointia Nääs-hanke Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Kun tiedostaminen

Lisätiedot

Juuso Ilander & Matti Latvala. Miksi joku on parempi kuin toinen? Case - Toni Kohonen. Pesäpallon lajinkehittämistyö

Juuso Ilander & Matti Latvala. Miksi joku on parempi kuin toinen? Case - Toni Kohonen. Pesäpallon lajinkehittämistyö Juuso Ilander & Matti Latvala Miksi joku on parempi kuin toinen? Case - Toni Kohonen. Pesäpallon lajinkehittämistyö Huhtikuu 2015 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 3 2 TEOREETTINEN KEHYS 4 2.1 Asiantuntijuus 4 2.2

Lisätiedot

YHDESSÄ SE SYNTYY. Jaksaminen vapaaehtoisessa järjestötoiminnassa

YHDESSÄ SE SYNTYY. Jaksaminen vapaaehtoisessa järjestötoiminnassa 2010 YHDESSÄ SE SYNTYY Jaksaminen vapaaehtoisessa järjestötoiminnassa Tämä opas on opinnäytetyön produkti Humanistiseen ammattikorkeakouluun. Opas on valmistunut keväällä 2010. Teksti: Sanna Kujala Kuvat:

Lisätiedot

Työelämätaidot Tarja Surakka & Tomi Rantamäki

Työelämätaidot Tarja Surakka & Tomi Rantamäki o s a a Miten toimit työmarkkinoilla tiedä Millaisessa maailmassa työyhteisöt toimivat Miten toimit osana työyhteisöä Miten työyhteisöt toimivat Miten toimit töissä Mikä sinulle on tärkeää Työelämätaidot

Lisätiedot

Kaverijohtamisen. visuaalinen innostuskirja. Heikki Toivanen Kuvitus Maija Kotamäki. Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Kaverijohtamisen. visuaalinen innostuskirja. Heikki Toivanen Kuvitus Maija Kotamäki. Jyväskylän ammattikorkeakoulu Kaverijohtamisen visuaalinen innostuskirja Heikki Toivanen Kuvitus Maija Kotamäki Jyväskylän ammattikorkeakoulu Kaverijohtamisen visuaalinen innostuskirja Heikki Toivanen, TkT, tiimivalmentaja, strategi

Lisätiedot

Naisjohtajan tulee sanoa tahdon ja myös tarkoittaa sitä. www.hrviesti.fi. Elina Piispanen: 1/2014 Menestyvä Johtaja 2013 Tue tiimiä, tähtää tuloksiin

Naisjohtajan tulee sanoa tahdon ja myös tarkoittaa sitä. www.hrviesti.fi. Elina Piispanen: 1/2014 Menestyvä Johtaja 2013 Tue tiimiä, tähtää tuloksiin 1/2014 Menestyvä Johtaja 2013 Tue tiimiä, tähtää tuloksiin Rekrytointi Rekrytointi siirtyy uuteen aikaan Työ ja hyvinvointi Stressistä eroon harjoittelemalla Elina Piispanen: www.hrviesti.fi HINTA 14,50

Lisätiedot

Parasta oli kaikki. Fiiliksistä vaikutuksiin taiteen ja kulttuurin kautta. Kulttuurilla osalliseksi 2012 2015. Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry

Parasta oli kaikki. Fiiliksistä vaikutuksiin taiteen ja kulttuurin kautta. Kulttuurilla osalliseksi 2012 2015. Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry Kulttuurilla osalliseksi 2012 2015 Parasta oli kaikki Fiiliksistä vaikutuksiin taiteen ja kulttuurin kautta Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry Tekstit ja toimitus: Katri Mäkeläinen Kuvat: Fahima Rezaei,

Lisätiedot

Hyvä esimiestyö. Maijaliisa Kaistila TYÖTURVALLISUUSKESKUS KUNTIEN ELÄKEVAKUUTUS

Hyvä esimiestyö. Maijaliisa Kaistila TYÖTURVALLISUUSKESKUS KUNTIEN ELÄKEVAKUUTUS 2 Hyvä esimiestyö Maijaliisa Kaistila TYÖTURVALLISUUSKESKUS KUNTIEN ELÄKEVAKUUTUS 3 Tätä opasta voit vapaasti hyödyntää koulutuksessa ja esimiestyössä. Voit tulostaa sen käyttöösi maksutta internet-osoitteista:

Lisätiedot

OPPI KIRJA. Kuinka oppimisesta tuli jokaisen oma juttu OTAVAN OPISTO & OTAVAN OPISTON OSUUSKUNTA

OPPI KIRJA. Kuinka oppimisesta tuli jokaisen oma juttu OTAVAN OPISTO & OTAVAN OPISTON OSUUSKUNTA OPPI KIRJA Kuinka oppimisesta tuli jokaisen oma juttu OTAVAN OPISTO & OTAVAN OPISTON OSUUSKUNTA OPPIKIRJA Kuinka oppimisesta tuli jokaisen oma juttu Toimittaneet Pauliina Jalonen & Noora Jokinen OTAVAN

Lisätiedot

15 x Agenda Hyvää työpäivää! Ole läpinäkyvä, jaa tietosi, jaa aikeesi. Katsaus Työntekijöiden hyvinvointi näkyy tuloksessa

15 x Agenda Hyvää työpäivää! Ole läpinäkyvä, jaa tietosi, jaa aikeesi. Katsaus Työntekijöiden hyvinvointi näkyy tuloksessa HYVINVOINNIN TALOUSLEHTI 1/2014 15 x Agenda Hyvää työpäivää! Ole läpinäkyvä, jaa tietosi, jaa aikeesi Katsaus Työntekijöiden hyvinvointi näkyy tuloksessa Asiantuntija Susanna Raulio: Lounaan merkitys olisi

Lisätiedot

Elä sitä, mitä jo olet!

Elä sitä, mitä jo olet! ! Co-Creating meaningful futures. Mikko Paloranta mikko.paloranta@mirrorlearning.com 040 585 0022 Elä sitä, mitä jo olet!... 1 1.1. Lukijalle... 4 2. Luomme oman todellisuutemme... 5 2.1. Minä ja todellisuuteni...

Lisätiedot

esikko Miesnumero ISÄ. Ei enää vain elatusvelvollinen s. 4 Luolamies olohuoneessa s. 8 Uuvutko toisten murheista? s. 10 Liiton vastuunkantajat s.

esikko Miesnumero ISÄ. Ei enää vain elatusvelvollinen s. 4 Luolamies olohuoneessa s. 8 Uuvutko toisten murheista? s. 10 Liiton vastuunkantajat s. esikko ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITON JÄSENLEHTI 4 2007 Miesnumero ISÄ. Ei enää vain elatusvelvollinen s. 4 Luolamies olohuoneessa s. 8 Uuvutko toisten murheista? s. 10 Liiton vastuunkantajat s. 14 esikko

Lisätiedot

Kainuun kasvupolku Yrittäjän haastava tie

Kainuun kasvupolku Yrittäjän haastava tie 1 Kimmo Nikkanen, Aki Savolainen Kajaanin ammattikorkeakoulu 2015 Kajaanin ammattikorkeakoulu Kimmo Nikkanen, Aki Savolainen Kainuun kasvupolku Yrittäjän haastava tie Kajaanin ammattikorkeakoulu PL 52,

Lisätiedot

Tunnin jälkeen kaikki ovat tyytyväisiä

Tunnin jälkeen kaikki ovat tyytyväisiä Tunnin jälkeen kaikki ovat tyytyväisiä Näkökulmia musiikin aineenopettajien ja oppilaiden väliseen toimivaan vuorovaikutukseen Outi Puupponen Kasvatustieteen ja musiikkikasvatuksen pro gradu tutkielma

Lisätiedot

SELVITYS TYÖSSÄ JATKAMISEN ONNISTUMISEEN LIITTYVISTÄ HYVISTÄ KÄYTÄNNÖISTÄ

SELVITYS TYÖSSÄ JATKAMISEN ONNISTUMISEEN LIITTYVISTÄ HYVISTÄ KÄYTÄNNÖISTÄ KATSAUS ANNIKA LAISOLA- NUOTIO PIRKKO MÄKELÄ-PUSA RAIJA TIAINEN SELVITYS TYÖSSÄ JATKAMISEN ONNISTUMISEEN LIITTYVISTÄ HYVISTÄ KÄYTÄNNÖISTÄ On kiva mennä aamulla töihin ku hymyilyttää Johdanto Työurien pidentämisen

Lisätiedot

REKRYTOINTIMARKKINOINTI Y-SUKUPOLVELLE, MITEN TAVOITAMME PARHAAT OSAAJAT? Case IBM Finland OY

REKRYTOINTIMARKKINOINTI Y-SUKUPOLVELLE, MITEN TAVOITAMME PARHAAT OSAAJAT? Case IBM Finland OY Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kauppatieteet ja tuotantotalous Johanna Noreila REKRYTOINTIMARKKINOINTI Y-SUKUPOLVELLE, MITEN TAVOITAMME PARHAAT OSAAJAT? Case IBM Finland OY Työn ohjaaja / tarkastaja:

Lisätiedot

Eero Ojanen. Hyvä päätös? polemia KAKS KUNNALLISALAN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ

Eero Ojanen. Hyvä päätös? polemia KAKS KUNNALLISALAN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ polemia Eero Ojanen Hyvä päätös? KAKS KUNNALLISALAN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ Hyvä päätös? Eero Ojanen Hyvä päätös? Filosofisia näkökulmia päätöksentekoon kaks kunnallisalan kehittämissäätiö HYVÄ PÄÄTÖS? Kieliasun

Lisätiedot

REISSUVIHKOSTA DIALOGIIN IDEOITA KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN

REISSUVIHKOSTA DIALOGIIN IDEOITA KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Jenni Helenius (toim.) REISSUVIHKOSTA DIALOGIIN IDEOITA KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Vantaan, Nurmijärven, Suomen Vanhempainliiton ja Turun yliopiston Tehostetun ja erityisen tuen kehittämisverkosto Toimittanut

Lisätiedot

MAHTAVAT MILLENIAALIT

MAHTAVAT MILLENIAALIT MAHTAVAT MILLENIAALIT TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN KUVA: RODEO.FI CASE 1: Nuori mies istuu rekrytointihaastattelussa. Juttutuokion päätteeksi hänet toivotetaan tervetulleeksi taloon. Mies ohjastaa tuoretta

Lisätiedot

Elina Heikkilä & Taneli Tuovinen (toim.) TAIDE KASVATUS LIIKE

Elina Heikkilä & Taneli Tuovinen (toim.) TAIDE KASVATUS LIIKE Elina Heikkilä & Taneli Tuovinen (toim.) TAIDE KASVATUS LIIKE Elina Heikkilä & Taneli Tuovinen (toim.) Uusi taidekasvatusliike Elina Heikkilä & Taneli Tuovinen (toim.) TAIDE KASVATUS LIIKE Aalto-yliopiston

Lisätiedot

MAINETTAAN PAREMPI TYÖ

MAINETTAAN PAREMPI TYÖ MAINETTAAN PAREMPI TYÖ Kymmenen väitettä työelämästä Tuomo Alasoini www.eva.fi EVAn kotisivuilla raportteja, puheita ja artikkeleita suomeksi ja englanniksi. Raportit ovat ladattavissa EVAn kotisivuilta.

Lisätiedot

Strateginen johtaminen Suomessa eilen, tänään, huomenna (1970 2010) 1

Strateginen johtaminen Suomessa eilen, tänään, huomenna (1970 2010) 1 DISCUSSION MIKA KAMENSKY Strateginen johtaminen Suomessa eilen, tänään, huomenna (1970 2010) 1 KANTAVA RISTIRIITA Menestyvä yritys pystyy 1) luomaan menestysstrategiat 2) toteuttamaan ne hyvin 3) uusimaan

Lisätiedot

Lähde 2006 liikkeelle Arvioija va Arvioija v ikuttaa tutkintojen luotettav aikuttaa tutkintojen luotetta uuteen. vuuteen.

Lähde 2006 liikkeelle Arvioija va Arvioija v ikuttaa tutkintojen luotettav aikuttaa tutkintojen luotetta uuteen. vuuteen. Lähde 2 2006 liikkeelle Arvioija vaikuttaa tutkintojen luotettavuuteen. Vaikuttaako arvioija myös tutkintosuoritukseen? Koulutus ja perehdytys ovat tarpeellisia. Useiden alojen kokemuksia tutkinnon suorittamisesta

Lisätiedot

laakeri .info www. työelämäyhteistyö sujuvaksi

laakeri .info www. työelämäyhteistyö sujuvaksi laakeri www..info työelämäyhteistyö sujuvaksi Sisältö Työelämän ja ammatillisten oppilaitosten tuloksekas yhteistyö...3 Kokenut vs. uusi työpaikkaohjaaja...4 Oppia ja osaamisen arviointia työtä tekemällä...5

Lisätiedot