LASTENSUOJELUN HISTORIAN TUTKIMUS

Transkriptio

1 LASTENSUOJELUN HISTORIAN TUTKIMUS Työryhmän kuvaus Tämän päivän lastensuojelu on monenlaisten muutosten ja kriittisten arvioiden kohteena, mutta - tai ehkä juuri siksi - on myös tärkeää tarkastella, miten lastensuojelu ja lasten suojeleminen on kehittynyt sellaiseksi kuin sen tänä päivänä ymmärrämme. Siksi tässä monitieteisessä työryhmässä suunnataan ajallinen katse lastensuojelun menneisyyteen ja sitä koskevaan tutkimukseen. Samalla haluamme tuoda yhteen aihepiirin tutkijoita. Emme rajaudu mihinkään tiettyyn historialliseen ajanjaksoon tai näkökulmaan. Odotamme työryhmään esityksiä, jotka käsittelevät lastensuojelun ammatillistumisen ja ammatillista historiaa sen eri osa-alueilla (avohuollon eri muotojen kehittyminen, perhehoito, laitoshoito) mutta myös muita lastensuojelun kentän toimijoita (lastensuojelujärjestöt, hyväntekeväisyystyö jne.) käsittelevää tutkimusta. Tutkimus voi kohdentua mm. lastensuojelun aatehistoriaan, lastensuojelun toimijoihin ja organisaatioihin, toimintakäytäntöihin, kokemuksiin ja lastensuojelun tarvetta eri aikoina aiheuttaneisiin ongelmiin. Vetäjät ja yhteystiedot: Marjo Kuronen, Jyväskylän yliopisto, Yhteiskuntatietieteiden ja filosofian laitos Pirjo Markkola, Tampereen yliopisto, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Kirsi-Maria Hytönen, Jyväskylän yliopisto, Historian ja etnologian laitos marjo.kuronen(at)jyu.fi pirjo.markkola(at)uta.fi kirsi-m.hytonen(at)jyu.fi

2 Aatteista käytännöiksi laitoskasvatusta ohjannut ajattelu sotien jälkeen Marjo Laitala, Oulun yliopisto marjo.laitala(at)oulu.fi Esittelen laitoskasvatuksen tiedollisiin ja tieteellisiin juuriin paneutuvaa väitöstutkimustani. Tutkimukseni kattaa ajanjakson sotien päättymisestä 1990-luvun alkupuolelle. Kysyn, keitä olivat koulukotien käytäntöjä ja kasvatusta määrittäneet keskeiset asiantuntijat ja mihin tietoon he käsityksensä perustivat; millä lasten ja nuorten laitoskasvatuksen välttämättömyys perusteltiin ts. millä laitoskasvatus oikeutettiin, ja miten kulloinkin laitoskasvatuksessa vallinnut ajattelu on siirretty kasvatustyötä ohjaaviksi periaatteiksi. Tutkimukseni taustalla on ennen kaikkea pro gradu -tutkielmani (Laitala 2015), johon haastattelin 19 koulukotiin vuosina sijoitettua henkilöä. Heistä useimmilla oli sosiaaliviranomaisista hyvin kielteisiä muistoja ja huomattava osa kertoi kaltoinkohtelusta ja väkivallasta laitosten arjessa. Osalla haastatelluista oli voittopuoleisesti myönteisiä muistoja ennen kaikkea koulukodista. Sivuan esityksessäni näitä taustatietoja. Näkemykseni mukaan se, että joillain henkilöillä on myönteisiä kokemuksia koulukodeista, ei ole yhteiskunnallinen ongelma, mutta jos tapahtumat koulukodeissa ovat haavoittaneet syvästi osaa siellä olleista ihmisistä ja aiheuttaneet heille kärsimystä läpi elämän, kyseessä on yhteiskunnallinenkin ongelma. Tutkimukseni keskeinen tavoite on syventää ymmärrystä koskien laitoskasvatusta ohjannutta ajattelua. Se, että laitoskasvatuksen teoreettisia ja filosofisia lähtökohtia ei ole aiemmassa tutkimuksessa tarkasteltu, on paitsi aukko akateemisessa tutkimuksessa, myös merkittävä puute laitoksessa eläneiden yrittäessä ymmärtää kokemaansa. Historiantutkimuksen avulla on mahdollista havaita, miten käytännöt ja toimintatavat periytyvät sekä tunnistaa ilmeisiä ja piilossa olevia vaikutteita niiden taustalta. Siten voidaan löytää tekijöitä, jotka mahdollistavat kaltoinkohtelun ja väkivallan kulttuurin siirtymisen seuraaville laitossukupolville, mutta toisaalta voidaan myös tunnistaa kestäviä ja entistä parempaa lastensuojelua tuottavia käytäntöjä.

3 Päihdekontrolli lastensuojelulaitoksessa 1970-luvulla Susanna Hoikkala, Lastensuojelun Keskusliitto susanna.hoikkala(at)lskl.fi Päihdekysymykset ovat liittyneet lastensuojelun sijaishuollon toimintaan monella tavalla vuosikymmenten ajan. Ne ovat näkyneet niin lastensuojelun tarpeen synnyttävinä ja kodin ulkopuolelle sijoittamiseen vaikuttavina tekijöinä kuin sijoitettujen lasten omina päihdekokeiluina ja -käyttönä sijaishuollon aikana esimerkiksi lastensuojelulaitoksissa. Päihdekysymyksiä on käsitelty ja niihin on reagoitu eri aikoina eri tavoin, ajalle ominaisin keinoin. Myös lastensuojelulaitoksessa toteutetun päihdekontrollin keinot ja niiden sääntely ovat muuttuneet ajassa. Olen aiemmin raportoinut perinteisiksi ja uusiksi päihdekontrollin muodoiksi nimittämieni laitoskäytäntöjen sekoittumisesta 1990-luvulla, jolloin muun muassa huumetestaus vakiintui osaksi laitostyöntekijöiden keinovalikoimaa (ks. Hoikkala 2011). Tässä esityksessä syvennän tuota tarkastelua paneutumalla lastensuojelulaitoksen päihdekysymyksiin erityisesti 1970-luvulla. Erittelen päihteiden näkymistä lastensuojelulaitoksen arjessa, työntekijöiden keinoja niiden kontrolloimiseksi ja ilmiön laajempaa sääntelyperustaa. Esitys perustuu loppuvaiheessa olevaan väitöskirjatutkimukseeni, jossa tarkastelen lastensuojelulaitoksen rajoittamis- ja kurinpitokäytännöissä tapahtuneita muutoksia. LÄHDE: Hoikkala, Susanna (2011) Ratsauksia ja kusitestejä. Päihde- ja huumekontrolli lastensuojelulaitoksessa. Teoksessa Mirja Satka, Leena Alanen, Timo Harrikari & Elina Pekkarinen (toim.) Lapset, nuoret ja muuttuva hallinta. Tampere: Vastapaino,

4 Miten tutkia lasten suojelukysymyksen pitkiä linjoja? Timo Harrikari, Tampereen yliopisto timo.harrikari(at)uta.fi Kiinnostus lastensuojelun historiaan on lisääntynyt Suomessa viime vuosina. Kypsään ikään tulleet lastensuojelutoimijat ovat kirjoituttaneet historiikkejaan ja kiinnostusta ovat lisänneet myös valtiovallan toimiin johtaneet arviot, joiden mukaan lastensuojelun laitostyössä olisi menneinä vuosikymmeninä tapahtunut vakavia laiminlyöntejä ja väärinkäytöksiä. Suojelukysymyksen historiallista perustutkimusta on edelleen Suomessa verrattain vähän ja se sijoittuu lähestulkoon kokonaan joitain poikkeuksia lukuun ottamatta (esim. Pulma 1987) modernille ajanjaksolle 1800-luvun lopulta eteenpäin. Tarkastelen esityksessäni lasten suojelukysymyksen pitkien linjojen tutkimusta ja sen metodologiaa. Tarkoitan tässä yhteydessä pitkällä linjalla vuosisatojen yli laajentuvaa aikaperspektiiviä, joka tuottaa merkittäviä haasteita pysyvyyden sekä muutosten ja niitä aikaan saavien mekanismien tarkasteluun. Käytän esimerkkinä lasten suojelukysymyksen oikeussääntelyä ja sen muutosta ehdollistavia tekijöitä. Kysyn, millaisin perusolettamuksin, periaattein ja käsitteellisin verkostoin suojelukysymyksen pitkiä linjoja on mahdollista ja mielekästä tutkia? Esitys perustuu Suomen Akatemian rahoittamaan tutkimushankkeeseen Lapset, yhteisöt ja kontrollikulttuurin murrokset, josta on valmistumassa suojelukysymyksen oikeussääntelyä keskiaikaisista lakikodifikaatioista aina nykypäivään tarkasteleva monografiakäsikirjoitus.

5 Kokemuksia lastensuojelun menneisyysselvityksen tekemisestä ja monitieteisestä tutkimusyhteistyöstä Kirsi-Maria Hytönen, Jyväskylän yliopisto, kirsi-m.hytonen(at)jyu.fi Pirjo Markkola, Tampereen yliopisto, pirjo.markkola(at)uta.fi Marjo Kuronen, Jyväskylän yliopisto, marjo.kuronen(at)jyu.fi Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt selvityksen suomalaisen lastensuojelun menneisyydestä. Selvityksessä kartoitetaan epäkohtia, kaltoinkohtelua ja väkivaltaa lastensuojelun sijaishuollossa. Selvitys kohdistuu luvuille, toisin sanoen Suomen ensimmäisen lastensuojelulain aikaiseen sijaishuoltoon. Samankaltaisia lastensuojelun menneisyyden selvityksiä on tehty monissa länsimaissa viime vuosina. Tarkoituksena on saada tietoa epäkohtien, kaltoinkohtelun ja väkivallan luonteesta sijaishuollossa, tuoda näkyväksi kaltoinkohtelun hyväksymättömyys sekä oppia tapahtuneista virheistä. Selvitys perustuu noin 300 haastatteluun, joissa kertojat ovat lastenkodeissa, koulukodeissa ja perhesijoituksessa kaltoinkohtelua kokeneita henkilöitä sekä kaltoinkohtelun sivustaseuraajia (kuten laitosten henkilökuntaa). Selvitys on loppusuoralla: raportti tuloksista valmistuu huhtikuussa Selvitys toteutetaan Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksessa, ja sen tekevät etnologian, historian ja sosiaalityön tutkijat. Monitieteinen yhteistyö on avain kaltoinkohtelun kokemusten ymmärtämiseen, kontekstointiin sekä siihen, että menneisyydestä voidaan oppia tulevaisuuden sijaishuollon kehittämistyössä. Esitelmässämme kerromme selvitystyön toteutuksesta, tutkimuksen monitieteisistä lähtökohdista sekä hyvistä ja huonoista kokemuksista selvityksen eri vaiheissa.