SOSIAALITURVA Lapissa etsitään uusia ratkaisuja hyvinvoinnin turvaamiseksi

Transkriptio

1 Marraskuu 17/00 SOSIAALITURVA Lapissa etsitään uusia ratkaisuja hyvinvoinnin turvaamiseksi Onko valtio muuttamassa kuntapolitiikkaansa? SOSIAALITURVA 17/ /10/06, 9:49 AM

2 SOSIAALITURVA 17/ vsk Tässä numerossa Ilmestyy 19 kertaa vuonna 2000 Julkaisija Huoltaja-säätiö Säätiö edistää ja tukee sosiaalihuoltoon kohdistuvaa ja siihen läheisesti liittyvää tieteellistä tutkimusta, alalla toimivien ammattikoulutusta sekä valistus- ja tiedotustoimintaa. Hallitus: Aulikki Kananoja, pj. Alpo Komminaho Pentti Lappalainen, varapj. Riitta Pihlaja Petri Virtanen Isännistön pj. Jaakko Tuomi, varapj. Elli Aaltonen Sosiaaliturvan toimitus Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki puh , fax päätoimittaja Merja Moilanen puh merja.moilanen@sosiaaliturva-lehti.fi toimitussihteeri Arto Marjomäki puh arto.marjomaki@sosiaaliturva-lehti.fi toimitussihteeri Erja Saarinen puh erja.saarinen@sosiaaliturva-lehti.fi toimitussihteeri Lea Suoninen (vap.) Tilaukset ja osoitteenmuutokset internet: puh , fax Tilaushinnat /1 vsk 230 mk 1/2 vsk 140 mk Irtonumerot Sosiaaliturva-lehden irtonumeroita saa toimituksesta 20 mk/kpl, yli 10 kappaleen tilauksista alennus 25 %. Ilmoitukset puh , fax toimisto@sosiaaliturva-lehti.fi Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki Ilmoitushinnat 7,80 mk palstamm:ltä, hintoihin lisätään alv. 22 %. Tekstisivuille sijoitettavat mainosilmoitukset eri taksan mukaan. Aikakauslehtien liiton jäsen Painotalo Auranen Oy Forssa - ISO ISSN Valtio ja kunnat kumppaneiksi Auvo Kilpeläinen 4 Hyvää elämää syrjäkylillä? Erja Saarinen 6 Esimies ja alainen samassa persoonassa Marja-Sisko Tallavaara 7 Itä-Lapin kunnat taitavat yhteistyön Erja Saarinen 8 Taidetta Pyhätunturin kainalossa Erja Saarinen 10 Kuulumisia 10 Uusiin tehtäviin 11 Lyhytjänteiset hankkeet eivät ole ratkaisseet Lapin ongelmia Erja Saarinen 13 Jalat maassa Arja Tuomi 14 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus luo välineitä alueelliseen kehittämistyöhön Pia Skaffari 15 Näkökulma Onko valtio muuttamassa kuntapolitiikkaansa? Taisto Ahvenainen 18 Kohtuuttomat tilanteet osa 4 Jonohoidossa kaupungin vanhainkotiin Satu Syrjälä 20 Keskustelua Kyse ei ole rahasta vaan asenteesta! Antero Marjakangas 21 Keskustelua Sosiaalityö on myös sosionomien (amk) koulutuksen viitekehys Arja Hemminki Minna Kivipelto 2 3/10/06, 9:49 AM

3 8. marraskuuta Keskustelua Asetus määrittelee sosiaalityön yliopistoihin Anneli Pohjola 23 Uutta lainsäädäntöä 24 Monitieteiset tutor-ryhmät: oppia moniammatilliseen kuntoutukseen Anne Siponen 25 Kirjallisuutta Geenit kaikkivaltiaat Eeva Mehto 26 Kansainvälisyyttä kotimaassa Erja Saarinen Kannen kuva: Erja Saarinen. Pyhätunturilla toimivan nuorten taidepajan opetusharjoitusryhmä Pyhän Kielat. Seuraava Sosiaaliturva 18/2000 postitetaan lukijoille 27. marraskuuta. Lehteen tulevien työpaikka- ja koulutusilmoitusten pitää olla toimituksessa viimeistään 20. marraskuuta. Valtio ja kunnat kumppaneiksi Kunnilla menee keskimääräisesti hyvin ja tulokertymät kasvavat. Lapin läänin ja muilla kasvukeskusten ulkopuolisilla kunnilla vuosikatteet ovat miinuksella vuodesta toiseen, eikä valoa ole juuri näkyvissä. Opetusministeri opettaa Lapin kuntajohtajia, että näiden tulee lopettaa ruikuttaminen ja suhtautua valoisin mielin tulevaisuuteen. Peruspalveluministeri toteaa, että kunnat ovat vastuullisia vanhustenhuollosta. Lääninhallitus patistelee kuntia ottamaan huomioon nuorten asiat ja laatimaan hyvinvointiohjelmia. Normiohjaus palautetaan ja lainsäädäntöä tiukennetaan, jos kunnat eivät kanna vastuutaan ja niin edelleen. Otsikot ovat osa viimeaikaista keskustelua peruspalveluista ja osoitus siitä, miten valtion viranomaiset reagoivat siihen, että kansalaisten yhdenvertaisuus on hyvin erilaista maan eri osissa. Kuntatoimijat Lapissa vastaavat, että valtionosuusmenojen säästämisen ja valtionosuusjärjestelmän muutoksen vuoksi kunnille maksettavien valtionosuuksien yhteissumma on pudonnut neljässä vuodessa 47 prosenttia. Koska verotulot eivät ole menetyksiä korvanneet, neljässä vuodessa kuntien nettomenetys on valtionosuuksien ja verotulojen yhteissumman osalta peräti 21 prosenttia vuoden 1999 yhteissummasta. Palkankorotusten vuoksi kustannustaso on lisäksi noussut 2-3 prosenttia vuosittain. Kun kuntien tuloista noin 80 prosenttia muodostuu veroista ja valtionosuuksista, näiden kehittyminen pitkälti ratkaisee, mihin rahat riittävät. Kunnissa on tehty merkittäviä kehittämistoimia, leikattu ylikapasiteetti ja kapasiteettiakin ja muutettu rakenteita. Maksut, korvaukset ja veroprosentit on nostettu äärimmilleen. Velkaa otetaan palvelujen ylläpitämiseksi. Kun rahaa ei ole, vaatimukset palvelutason ja -laajuuden parantamisesta tuntuvat korneilta. Työttömyysaste on edelleen noin 20 prosenttia ja muuttoliike kiihtyy. Luvut ja tapahtumat ovat niin murheellisia, ettei taida olla kyse pelkästään kuntajohtajien ruikuttamisesta. Uutta jaettavaa kunnissa syntyy vain tuottavien työpaikkojen, verotulojen ja valtionosuuksien avulla. Uusien työpaikkojen saamiseksi kuntajohtajat ovat teh- neet kaikkensa ja ehkä välillä unohtaneet, mikä on kunnan perustehtävä. Yrittäjiä ja yrittämisen edellytyksiä on tuettu, mutta harvoin on laskettu miljoonien investointien todellista tuotosta. Yrityskonkurssit tukien loputtua ovat tuttuja. Tänä päivänä ei ole seksikästä, että menestykseen pyrkivä yritys ottaa kunnalta toimeentulotukea sijoittuakseen kuntaan. Keskuskauppakamarin mukaan suorat kuntatuet eivät paljon paina, kun yritykset miettivät investointejaan. Niiden sijaan tärkeitä ovat hyvät peruspalvelut, ympäristö, myönteisyys, dynaamisuus ja verkostoitumismahdollisuudet alueella. Ratkaiseva tekijä on kunnan sosiaalinen pääoma ja sen ehkä keskeisin osa luottamus. Kunnissa tarvitaan uutta ajattelua. Kunnat eivät ole yrityksiä eivätkä kuntajohtajat yritysjohtajia. Kunnan päätehtävä on tuottaa palveluja kuntalaisille. Siinä osaava ja motivoitunut henkilöstö on voimavara ja tuloksentekijä. Kuntalaiset arvostavat tätä työtä enemmän kuin monumentteja ja maksavat selvitysten mukaan mielellään veroja palveluista ja turvallisuudesta. Onko todella ruikuttamista, jos lakisääteiset velvoitteet ylittävät kuntien voimavarat eikä tilanne ole kuntien omin voimin korjattavissa? Jos tulopohja ei riitä ja kaikki mahdollinen turha on karsittu ja velkaa on otettava käyttömenoihin, on tunnustettava, ettei järjestelmä toimi. Eivät kymmenet ja taas kymmenet kunnat voi olla täysin kyvyttömiä taloudenhoidossa ja välinpitämättömiä kuntalaisistaan. Tarvitaan yhteiskuntasopimus, jolla taataan valtio-kuntasuhteen vakaus. Sen tulee johtaa kumppanuussuhteeseen, joka ei perustu määräilyyn eikä kyräilyyn. Kun lainsäädännöllä on yhteisesti sovittu palveluista, niitä on pidettävä yllä pitkäjänteisesti eikä projektien ja harkinnanvaraisten valtionavustusten avulla. Vain siten ja luottamukseen perustuen voidaan turvata kansalaisten yhdenvertaisuus maan eri osissa. Auvo Kilpeläinen Kirjoittaja on Rovaniemen maalaiskunnan perusturvajohtaja ja Huoltaja-säätiön isännistön jäsen. 3 3/10/06, 9:49 AM

4 Hyvää elämää syrjäkylillä? Pelkosenniemeltä työikäinen väestö on paljon muuttanut pois, mutta ikäihmiset jäävät kotiseudulleen. Sosiaalitoimen keskeinen tehtävä on turvata syrjäkylillä asuvien vanhusten hyvä elämä. Pelkosenniemellä on lappilaiseksi kunnaksikin keskivertoa enemmän ikäihmisiä ja heistä yli 60 prosenttia asuu sivukylillä. Haasteemme on turvata myös vastaisuudessa syrjäkylillä asuvien vanhusten hyvä elämä omissa kodeissaan, ettei heidän ole pakko muuttaa kirkonkylään, sosiaalisihteeri Marja- Sisko Tallavaara kertoo. Kunnan kolme kodinhoitajaa kiertää kylillä avustamassa. Vielä useimmat vanhukset pärjäävät kerran viikossa tai kahdessa saamansa kodinhoitoavun turvin. Huonokuntoisimmat ovat muuttaneet kirkonkylään tavalliseen asuntoon, vanhainkotiin tai terveyskeskuksen vuodeosastolle. Jotkut ovat omaisten hoidossa. Kun vanhusten määrä edelleen lisääntyy ja yhä useammat 4 SOSIAALITURVA 17/2000 tarvitsevat apua selviytyäkseen jokapäiväisistä toimista, tarvitaan uusia ideoita, jotta tuki pystytään järjestämään harvaanasuttuihin kyliin. Esimerkiksi aterioiden toimittaminen tulee kalliiksi, kun matkat ovat pitkiä ja tarvitsijoita on saman reitin varrella vain muutama, Tallavaara sanoo. Kovasti mietimme, mihin asti voimme kunnioittaa asiakkaan tahtoa ja viedä monipuolisia ja usein tarvittavia palveluita syrjäkylille, sosiaalilautakunnan puheenjohtaja Sisko Perttunen sanoo. Vaikka omaiset olisivat kaukana ja naapurit lähteneet, monet vanhukset viihtyvät omassa kodissaan. Luonto on tärkeä ja oma piha, kartano, varsinkin sitten, kun etäämmälle ei pysty liikkumaan. Kartanolla riittää askareita. Mitä tekemistä tällaisella ihmisellä on huoneistossa kirkonkylässä? Hän masentuu, kun elämänpiiri kapenee, kunnanhallituksen puheenjohtaja Aino Kulpakko pohtii. Kun muutto on edessä, moni haluaa vanhainkotiin eikä tavalliseen asuntoon kirkonkylälle, vaikka siellä pärjäisi palveluiden turvin. Pihan ja askareiden menetys on etenkin miehille kova paikka. Monet ovat kirkonkylällä hämmennyksissä, kun astuvat ovestaan ulos ei ole paikkaa minne mennä ja mitä tehdä. Syrjäkylien vanhusten hyvän elämän turvaamisessa riittää haastetta. Pelkosenniemi ei ole Lapin kunnaksi kovin laaja sivukylille on yleensä kirkonkylästä matkaa kilometriä. Pisimmät matkat ovat kuitenkin toistasataa kilometriä. Kaikilla vanhuksilla ei ole naapuriapua tai auttavia omaisia lähellä. Palveluja kylillä ei enää juuri ole; koulut ja postit on lakkautettu muutamaa asiamiespostia lukuun ottamatta. Takseja sen sijaan on lähes joka kylässä. Talouden ja väestömäärän alamäki saavat Pelkosenniemen tilanteen näyttämään lohduttomalta. Peruspalvelut kuitenkin toimivat luovasti, joustavasti ja nopeasti, Sisko Perttunen (vas.), Aino Kulpakko ja Marja-Sisko Tallavaara kertovat. KUVAT: ERJA SAARINEN Kyläavustajia ja yhdistettyjä palveluita Pelkosenniemellä on alkamassa Peto-projekti, jossa pohditaan, mitä ihmiset voisivat tehdä pystyäkseen elämään kotikunnassaan. Myös sosiaalipalveluiden ongelmiin etsitään ratkaisuja. Kulpakon ajatus on, että kyliltä vielä löytyvät monitaitoiset nuoremmat ihmiset saataisiin kyläavustajiksi: Siinä olisi yrittäjäpariskunnalle työnkuvaa, kun he hoitaisivat kylän vanhukset, tarjoaisivat kiinteistöpalveluita, kuten piha- ja lumitöitä sekä pieniä korjauksia. Tätä nykyä kunnassa ei ole hoivapalveluyrittäjiä kuin yksi lähinnä lastenhoitoa tarjoava yritys matkailukeskuksessa. Monet tarvitsevat jotakin työtä tilaltaan tulevan leivän jatkeeksi. Itse olen tästä esimerkki. Meillä on maatilamatkailua ja pidämme poroja ja mieheni on kokopäiväisessä virassa. Leipä pitää koota monesta osasta, Perttunen toteaa. Mietimme myös eri palveluiden joustavaa yhdistämistä. Miten esimerkiksi saisimme kuljetuksia yhdistämällä ateriapalvelut syrjäkylille? Ongelma on muun muassa, ettei henkilö- ja ruokakuljetuksia saa yhdistää. Säännöksiin toivoisi joustavuutta, kun muuten olemme valmiita toimimaan joustavasti, Tallavaara huomauttaa. On myös tuotu esiin ajatus palveluautosta, jolla esimerkiksi Kelan, sosiaalitoimiston ja kotisairaanhoidon palvelut kiertäisivät samoilla rattailla kylissä. Palvelut monipuolisessa käytössä Samoin kuin lappilaisilta vaaditaan kekseliäisyyttä toimeentulon kokoamiseksi, työntekijöiltä vaaditaan luovuutta ja joustavuutta, jotta erilaisiin palvelutarpeisiin pystytään vastaamaan. Voimavarat käytetään tehokkaasti ja niitä yhdistellään luovasti. Marja-Sisko Tallavaara on Pelkosenniemen ainoa sosiaalityöntekijä. Päihdehuollossa hän saa apua muun muassa kunnanhallituksen puheenjohtajalta, seurakuntasisar Aino Kulpakolta. Seurakuntasisar käy myös vanhusten luona ja mittaa tarvittaessa ve- 4 3/10/06, 9:49 AM

5 renpaineen tai vaihtaa kuulokojeen patterit. Yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa hän järjestää apua taloudelliseen ahdinkoon joutuneille. Joissain lastensuojeluasioissa sosiaalisihteeri saa apua sosiaalilautakunnan puheenjohtajalta. Hän toimii perhehoitajana ja voi ottaa kiireellisissä tilanteissa lapset hoitoon. Lastensuojeluongelmat ovat Pelkosenniemelläkin vaikeutuneet. Monet vanhemmat ovat olleet pitkään työttöminä ja päihteet ovat tulleet elämään. Pienten lasten perushoidossa ja huollossa on puutteita. Meillä ei ole virallista päivystystä, mutta jos minut tavoitetaan, on lähdettävä. Usein äkkilähdön syynä on juuri vanhempien juominen, Tallavaara kertoo. Yleensä joudun paikalle yksin, mutta mahdollisuuksien mukaan terveydenhoitaja lähtee pariksi. Voin ottaa vaaralliselta vaikuttavaan tilanteeseen myös taksin, jotta saan jonkun avukseni. Poliisia saattaa joutua odottamaan toista tuntia. Kunnassa on turva-asunto, mutta koska se on yleisesti tiedossa, kaikki eivät uskalla sitä käyttää. Vanhainkodin askartelutila on tarvittaessa perheväkivaltatilanteessa perheiden turvapaikka. Vanhainkodilla on yölläkin yksi työntekijä, joten ihmisiä pystytään ottamaan vastaan. Lähin turvakoti on Rovaniemellä 140 kilometrin päässä. Kun kärjistynyt tilanne on perheessä lauennut, tueksi tulee usein säännöllinen kotipalvelu. Lapsi voidaan lastensuojelun tukitoimena ottaa päivähoitoon tai järjestää tilapäistä perhehoitoa. Laitokset ylittävät rajoja Vanhainkoti toimii muutoinkin kuin turvapaikan tarjoamalla rajoja ylittäen. Se on myös avopalvelukeskus. Kuukausittain järjestetään kotona asuville ikäihmisille ohjelmallinen palvelupäivä, johon on kuljetus syrjäkyliltä. Viikoittain kokoontuu virikepiiri. Lähellä asuvat voivat käydä päivittäin syömässä, mittauttamassa verenpaineen tai vaikkapa hoidattamassa haavaa. Vanhainkodin työntekijä käy iltavuorosta lähtiessään ja viikonloppuaamuisin aamuvuoroon tullessaan auttamassa kirkonkylällä asuvaa huonokuntoista vanhusta. Terveyskeskuksen vuodeosastolla hoidetaan monenlaisia potilaita, yhtä lailla mielenterveyspotilaita ja päihdeongelmaisia kuin kroonikkoja ja saattohoidossa olevia. Pärjäämme pitkälle omin voimin. Erityispalveluita, kuten terapioita, ostamme Kemijärven tutkimus- ja hoitokeskuksesta ja erikoissairaanhoitoa sekä Kemijärven sairaalalta että Lapin sairaanhoitopiiriltä, Tallavaara kertoo. Pienessä kunnassa työtä tehdään joustavasti hallintokuntien rajat ylittäen. Työtä helpottaa, että tunnemme kuntalaiset ja asiakkaamme melko hyvin. Teknisen toimen kanssa yhteistyötä on muun muassa vanhusten asuntojen korjausasioissa; apua saadaan viivytyksettä, kun vanhuksen kotiin pitää laittaa portaisiin kaide tai vessaan tukikahva. Koulutoimen kanssa pyritään yhdessä huolehtimaan erityisesti vaikeuksissa olevista nuorista. Luottamushenkilöt ovat ymmärtäneet lasten ja nuorten asioiden tärkeyden. Oirehtivien nuorten tueksi on toistaiseksi saatu aika hyvin voimavaroja. Määrärahoja on käytetty joustavasti; jos koulupuolelta ovat rahat loppuneet, sosiaalitoimi on palkannut avustajan kouluun nuoren tueksi, Tallavaara kertoo. Yhteisvoimin kuntouttavaa työllistämistä Pelkosenniemen työvoimatoimiston kanssa Marja-Sisko Tallavaara miettii asiakkaidensa työllistymismahdollisuuksia. Kunta ja työvoimatoimisto ovat olleet aktiivisia. Kunta on satsannut työllistämistöihin vuosittain 5-7 prosenttia käyttömenoistaan. Tämän ansiosta pitkäaikaistyöttömien määrä on ollut alle läänin keskiarvon. Näin on säästetty myös toimeentulotukimenoissa. On tärkeää saada ihmisille edes pätkätöitä. Se ehkäisee monin tavoin sosiaalisia ongelmia Sydänkunta elvytyksen tarpeessa Pelkosenniemi on vajaan asukkaan kunta Koillis-Lapissa, Suomi-neidon sydämen paikalla. Sitä ympäröivät Kemijärvi, Savukoski, Salla ja Sodankylä. Kunta on viime aikoina saanut hieman muuttovoittoa; turvallinen asuinympäristö on houkutellut eläkeläisiä palaamaan synnyinseuduilleen. Kuolleisuus on selvästi suurempaa kuin syntyvyys. Suurimmillaan asukasluku on ollut noin Yli 65-vuotiaita kunnassa on keskimääräistä enemmän, lähes 19 prosenttia. Alle 6-vuotiaita on selvästi vähemmän kuin Lapin läänissä tai koko maassa keskimäärin. Työttömyysaste on ollut jatkuvasti yli 20 prosenttia. Eniten työllistävät palvelut ja niistä matkailu. Kunnassa sijaitsee Pyhätunturin matkailukeskus, joka tosin työllistää muitakin kuin paikkakuntalaisia. Suuri osa työpaikoista on kausiluonteisia. Kunta on edelleen merkittävä työnantaja, vaikka työpaikkoja on jouduttu lopettamaan säästösyistä. Sen palvelupisteitä ovat ala-aste, yläaste, lukio, kirjasto, päiväkoti, vanhainkoti, kehitysvammaisten toimintakeskus, nuorisotilat, uusi paloasema ja kunnanvirasto. Kunnassa on kuntayhtymään kuuluva terveyskeskus vuodeosastoineen. Valtion työpaikat ovat vähentyneet, kun se on supistanut ja liikelaitostanut toimintojaan. Kunnassa on vielä työvoimatoimisto, kerran viikossa Kelan toimisto ja kerran kahdessa viikossa nimismiehen palvelut. Työpaikat ovat vähentyneet 25 prosenttia vuosina Erityisesti maataloudessa toimivien määrä on vähentynyt. Maitotilojen määrä on romahtanut Lapin kunnista eniten juuri Pelkosenniemellä. Kunnan talous oli kriisissä jo 1990-luvun alussa, jolloin velkaa oli yli markkaa asukasta kohden. Tuolloin kunta selvisi myymällä maitaan Kemijoki Oy:lle, joka havittelee Vuotoksen altaan rakentamista. Vuotos-ratkaisua kunnassa on odotettu jo 30 vuotta. Kunta on ollut elinkeinopolitiikassaan aktiivinen ja tukenut yrittäjiä muun muassa rakentamalla toimitiloja, parantamalla infrastruktuuria ja kaavoittamalla loma-asuntoalueita. Menestyäkseen syrjäalueilla yritykset tarvitsevat kuitenkin jatkuvaa tukea jossain muodossa. Kunta on menettänyt valtionosuuksia 10 miljoonaa markkaa vuodesta 1994 vuoteen 1999, mikä on paljon suhteutettuna kunnan budjettiin luvun lopulla tehdyn yhteisöveron jakoperusteiden muutoksessa Pelkosenniemi menetti verotuloa eniten asukasta kohti. Vähentyneistä valtionosuuksista huolimatta kunnan talous ei vielä ole romahtanut. Verotulojen kasvu on jonkin verran korvannut menetyksiä. Verotulot kääntyivät kuitenkin viime vuonna laskuun ja talous joutuu jyrkkään alamäkeen, ellei menetyksiä korvata. Kunnallisverokertymä ei riitä kattamaan lakisääteisistä palveluista aiheutuvia kuluja. ja kuntouttaa ihmisiä. Kun vakinaisia työpaikkoja ei ole, pätkätöiden avulla voi pitää ammattitaitoa yllä. Joidenkin on lähes mahdotonta saada työtä vapailta markkinoilta. Erityisesti päihdeongelmaisille kunta on ympäristökeskuksen ohella ollut ainoa työllistäjä. On välttämätöntä joustaa niin, ettei työstä joudu heti pois, kun juomaputki alkaa, vaan annetaan mahdollisuus palata työhön sen jälkeen. Ensi vuonna kuntouttava työllistäminen tulee kuntien velvoitteeksi. Me olemme sitä teh- SOSIAALITURVA 17/ /10/06, 9:49 AM

6 Esimies ja alainen samassa persoonassa Pienessä kunnassa sosiaalisihteeri on sekä esimies että käytännön työn tekijä. Hän ei voi paeta asiakkaan hätää byrokratian taakse, Pelkosenniemen sosiaalisihteeri Marja-Sisko Tallavaara kuvaa työtään. Olen sosiaaliosaston päällikkö ja esimies. Vastaan viime kädessä siitä, että kaikki sujuu ja talousarvio toteutuu. Esittelen ja valmistelen asiat lautakunnalle, hoidan yhteydet muihin viranomaisiin ja yhteistyökumppaneihin sekä selvittelen henkilöstöasioita. Kuulun kunnan johtoryhmään, joka kokoontuu kahden viikon välein. Johtajan tehtävien lisäksi hoidan sosiaalityöntekijän, lastenvalvojan, kotipalvelun ohjaajan ja raittiussihteerin tehtävät. Ne sisältävät asiakastyötä, selvittelyä, yhteydenpitoa ja päätöksentekoa. Iltaisin ja viikonloppuisin voi tulla päivystystehtäviä muun muassa lastensuojeluasioissa. Työhön voi sisältyä myös astioiden tiskausta, iltasadun lukemista lapsille tai kauppatavaroiden viemistä vanhukselle. En pääse vieraantumaan arkitodellisuudesta. Sosiaalityöntekijä-lastenvalvojana ja raittiussihteerinä olen jäsenenä erilaisissa työryhmissä: kuntoutuksen asiakastyöryhmässä, huumetyöryhmässä, rikoksentorjuntatyöryhmässä ja joskus koulun oppilashuoltotyöryhmässä. Laajassa toimenkuvassa on ongelmia ja ristiriitoja. Olen sekä itseni esimies että alainen. Vastaan määrärahojen käytöstä ja joudun asiakastyössä taiteilemaan puun ja kuoren välissä. Minun on luotava luottamuksellinen suhde asiakkaaseen ja näyttäydyttävä hänelle hänen etujensa ajajana. Toisaalta on otettava huomioon kokonaisuus, että rahat riittäisivät mahdollisimman moniin asioihin. En voi vedota esimiehen määräyksiin, koska olen itse tuo esimies ja olen valmistellut ohjeistuksen ja talousarvion. Toisaalta laaja ja itsenäinen päätösvalta antaa mahdollisuuden vastata nopeasti ja joustavasti asiakkaiden kiireellisiin tarpeisiin. Kuitenkin tietoisuus kovaa vauhtia niukkenevista voimavaroista ahdistaa. Yhteiskuntapolitiikassa suositaan ihmisten eriarvoistamista; kasvavia tuloeroja pidetään välttämättöminä ja maan eri alueiden eriarvoisuus kärjistyy entisestään. Tuntuu suorastaan falskilta yrittää löytää toivonkipinöitä niiden elämään, jotka valtakoneisto on syrjäyttänyt. Siitä huolimatta sossu ei voi luovuttaa. Vähäisetkin toivon mahdollisuudet pitää etsiä, muuten työltä menisi pohja pois. Etenkään pienessä kunnassa, kun asiakkaan tuntee ja tietää kokonaistilanteen, ei hätää voi paeta byrokratian ja lukittujen ovien taakse. Yksinäisyys työssä ahdistaa. Joudun vaikeisiin asiakastilanteisiin usein yksin. Tämä on erityisesti henkisesti raskasta, vaikka tilanteet saattavat olla myös fyysisesti uhkaavia. Ostamme perheneuvonnan ja päihdehuollon palveluja Kemijärveltä. Työparia ei kuitenkaan aina saa nopeasti. Salassapito rajoittaa vaikeiden asioiden purkamista ja jakamista. Työnohjaus olisi tärkeää, mutta sekin vie työaikaa ja rahaa. Jotta monet erityyppiset tehtävät hoituisivat, työajan järjestelyssä tarvitaan taituruutta. Aikatauluja on välillä mahdotonta sovittaa yhteen. Vähemmän kiireellisiä asioita on pakko siirtää toistuvasti myöhemmäksi. Hallinnon valmistelutehtäviä pitää usein hoitaa työpäivän jälkeen, kun on keskittymisrauha. Laajempien hankkeiden suunnitteluun ei jää aikaa. Lomien ajat on vaikea hoitaa. Monesti lomani koostuu pätkistä. Tämä on ratkaisematon ongelma; naapurikunnan kollega ei ehdi tuuraamaan, koska hänellä on omat työt hoidettavanaan. Työ on sirpaleista ja moninaista. Yhden työpäivän aikana törmää niin monenlaisiin asioihin, että päivän jälkeen pitää oikein keskittyä, että saa päässään erilaiset asiat järjestykseen. Laaja tehtäväkenttä edellyttää työntekijältä laajaa asiantuntemusta ja taitotietoa. Vaikka joitain tehtäviä tulee harvakseltaan, nekin on hallittava. Ammattilehdet ja -kirjallisuus jäävät vapaaajan lukemistoksi. Koulutukseen on kuitenkin päästävä ajoittain työaikana. Se on tärkeää jo siksi, että voi kuulla ja oppia kollegojen kokemuksista. Pienen kunnan ainoan sosiaalityöntekijän rooli pysyy lujassa vapaa-aikoinakin. Ihmiset soittavat kotiin ongelmistaan. Joskus seurassa ei uskalletakaan puhua vapaasti, kun paikalla sattuu olemaan sossu. Vaikeasti työllistyville suunnitellaan kapistelukeskusta. neet jo ennen velvoitettakin. Nyt suunnittelemme työvoimatoimiston kanssa vaikeasti työllistyville niin sanottua kapistelukeskusta. Kapistelu tarkoittaa erilaista puuhastelua: työtä, askartelua, kuntouttavaa liikuntaa ja ohjattua vapaa-ajanviettoa. Pitää olla vaihtoehtoista tekemistä juomisen tilalle, muuten on vaikea irrottautua päihteettömään elämään. 6 SOSIAALITURVA 17/2000 Peruspalvelut toimivat Pelkosenniemi on raskaista talousvaikeuksistaan huolimatta pystynyt säilyttämään hyvät ja nopeasti toimivat sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelut. Ympärivuorokautisesti toimivien laitosten, vanhainkodin ja kuntayhtymän vuodeosaston, ylläpitäminen on kuitenkin kovin kallista pienelle väestöpohjalle. Peruspalveluilla selvitään pitkälle, mutta erityisasiantuntemusta pitää olla nopeasti muualta saatavissa: Olemme Itä-Lapissa pohtineet, että kunkin kunnan sosiaalityöntekijät erikoistuisivat johonkin osa-alueeseen. Erikoistuneelta työntekijältä ei kuitenkaan välttämättä saa nopeasti apua, kun välimatkat ovat pitkiä ja kunkin täytyy hoitaa myös oma työnsä, Tallavaara sanoo. Olisi parempi, että jostakin pisteestä saisi aina tarvittaessa apua. Läänissä pitäisi olla esimerkiksi pari kunnissa kiertävää lastenpsykiatrian asiantuntijaa. Vaikka he olisivat vain päivän kuukaudessa kussakin kunnassa, he voisivat konsultoida paikallisia työntekijöitä ja ottaa asiakkaita vastaan. Ehkä tämä hoituu ennen pitkää videoneuvotteluilla. Marja-Sisko Tallavaara uskoo, että sosiaalialan osaamiskeskukset helpottaisivat työtä, kunhan ne eivät jää liian etäälle käytännöstä, kovin tutkimuspainotteisiksi. Tärkeää olisi saada konsulttiapua juuri silloin, kun sen tarve tulee. Erja Saarinen 6 3/10/06, 9:49 AM

7 Itä-Lapin kunnat taitavat yhteistyön Itä-Lapin kunnilla on jo pitkään ollut hyvää yhteistyötä. Verkostoituvat erityispalvelut (Vep) -hanke laajentaa sitä entisestään. Kemijärvi on seudun kehityksen veturi. Kuntien yhteistyö on jo vuosia keskittynyt Kemijärven tutkimus- ja hoitokeskukseen. Keskuksessa yhdistyvät a-klinikka, mielenterveystoimisto ja perheneuvola sekä mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut. Keskusta on pitkään kehitetty siten, että palveluja tuotetaan kaikille Itä-Lapin kunnille: asukkaan Pelkosenniemelle, asukkaan Sallalle ja ja asukkaan Savukoskelle. Myös Posio on ollut aiemmin yhteistyössä mukana, keskuksen johtaja Asta Niskala kertoo. Aiemmin teimme kuntien kanssa melko erillään töitä. Keskuksen asiantuntija meni kuntaan selvittämään hankalaa tapausta. Nyt työtä tehdään enemmän pareina. Pienemmän kunnan yksin ahertava sosiaalityöntekijä kaipaa tapauksiin kaukaisempaa, toisenlaista näkemystä. Vastaanotolle voi myös mennä keskukseen. Monet menevät mielellään Kemijärvelle hakemaan apua vaikkapa päihdeongelmiin, koska apua saa huo- ERJA SAARINEN maamattomammin kuin omasta kunnasta, Pelkosenniemen sosiaalisihteeri Marja-Sisko Tallavaara kertoo. Kuntien yhteistyö toimii hyvin. Ajankohtainen yhdessä mietittävä asia on, miten kuntiin saadaan sosiaaliasiamiehet, Marja-Sisko Tallavaara (vas.), Ritva Ilvonen ja Asta Niskala kertovat. Projektit eivät tavoita kaikkia Kuntien yhteistyö on sopimuspohjaista. Viime vuosina sitä on laajennettu projekteihin. Suuria Euroopan sosiaalirahaston tukemia hankkeita ovat olleet muun muassa työmarkkinavalmiudet ja tukiverkot -hanke ja nuorten ehkäisevän mielenterveystyön hanke. Niihin on yritetty saada mahdollisimman paljon kumppaneita, mutta niitä ei ole onnistuttu levittämään muihin kuntiin, Niskala kertoo. Hankkeisiin ei niinkään käytetä kuntien rahaa vaan satsaus on henkilöstön työpanos. Näitä kumpaakaan ei pienissä kunnissa ole liikaa. Onnistunein hanke on ollut Ville välittämis projekti. Se toi Kemijärvelle nuorten perhekodin ja perhetyöntekijän, joiden kanssa myös ympäristökunnilla on yhteistyötä. Sallan sosiaalijohtaja Ritva Ilvonen huomauttaa, että pienten kuntien niukka henkilöstö ei yksinkertaisesti riitä erilaisiin hankkeisiin. Myös pitkät matkat haittaavat osallistumista. Vep tuo uudelleen arviointia Sosiaali- ja terveysministeriön ohjaama Verkostoituvat erityispalvelut -hanke on saanut kunnat arvioimaan joitain osia yhteistyöstään uudelleen. Siihen johtavat myös tutkimus- ja hoitokeskukseen suunnitellut organisaatiomuutokset. Sosiaalityötä on ajateltu siirtää keskuksesta sosiaalitoimistoon. Ympäristökunnat ovat ostaneet keskukselta myös sosiaalityön osaamista, muun muassa päihdetyöhön. Se täytyisi vastaisuudessa ostaa sosiaalitoimistolta, Niskala kertoo. Muutoksilla halutaan vahvistaa perussosiaalityötä. Toimeentulotuki menee mahdollisimman pitkälle kanslistien hoidettavaksi. Sosiaalityö alueellistetaan ja siinä päästään erikoistumaan. Tätä erityisosaamista pystytään tarjoamaan muillekin. On myös esitetty, että perusja erikoistunut sosiaalityö koottaisiin tutkimus- ja hoitokeskukseen. Tämä kasvattaisi keskuksesta suuren yksikön, mitä pidetään hankalana. Hallinnollisesti on ollut selkeää ostaa palveluita keskukselta. Olemme oppineet hyödyntämään sitä. Vie aikansa, että uusi yhteistyökuvio alkaa toimia, Ritva Ilvonen sanoo. Tutkimus- ja hoitokeskuksessa on ollut käytössä työparit, mitä Marja-Sisko Tallavaara on pitänyt tarpeellisena vaikeissa tilanteissa. On hankalaa, jos työparista toinen siirtyy sosiaalitoimistoon. Ympäristökunnat ostavat tätä nykyä palveluita 1,5-2 työntekijän verran. Ne ostavat sosiaalityöntekijän, psykologin ja puheterapeutin palveluita sekä sosiaalihuoltolain mukaisia asumispalveluita. Ostot ovat melko suuria ja siksi muutoksia mietitään yhdessä ympäristökuntien kanssa, Niskala vakuuttaa. Yhteistyö laajenee Vep-hanke on tuonut psykososiaalisen työn lisäksi uusia yhteistyöalueita pohdittavaksi muun muassa kehitysvammahuollosta ja vajaakuntoisten sosiaalisesta yritystoiminnasta. Mietimme myös, kannattaako kaikkien kerätä huumeosaamista itse ja toimiiko vanha mallimme kriiseissä olemme pohtineet psykiatrisen kriisiosaston perustamista. Se on niin suuri satsaus, ettei sitä kannata perustaa vain yhden kunnan tarpeisiin. Toiminta on vastavuoroista. Tarvitsemme yhtä lailla pienempiä kuntia kuin he meitä, Niskala korostaa. Ensi vuoden alussa voimaan tuleva laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista velvoittaa kunnat nimeämään sosiaaliasiamiehet. Asiamies voi olla useamman kunnan yhteinen. Myös tämä on yhdessä mietittävä asia. Pienet kunnat eivät pysty nimittämään omaa asiamiestään, Marja-Sisko Tallavaara jatkaa. Vep-hanke on hyvä keskusteluareena. Se on tuonut entistä selvemmin mietittäväksi palvelukokonaisuuden, mitä kannattaa mistäkin ostaa ja mitä tuottaa itse. Esimerkiksi turvaa hakeva perhe pääsee kriisin keskeltä Pelkosenniemellä joko turva-asuntoon tai vanhainkotiin. Joitain palveluja on Kemijärvellä perhekodissa ja esimerkiksi traumaattisen lapsen auttamiseen tarvitaan jo Rovaniemellä toimivan kriisikeskuksen tai lastenpsykiatrian erityisasiantuntemusta. Tallavaara myöntää, että kukin kunta ottaisi mielellään yhteiset palvelut omaan kuntaan. Kemijärvi on kuitenkin vahva kehittäjäkunta ja palveluita on ollut luontevaa koota sinne. Se on myös sijainniltaan keskeisin. Erja Saarinen SOSIAALITURVA 17/ /10/06, 9:49 AM

8 Taidetta Pyhätunturin kainalossa KUVAT: ERJA SAARINEN Tunturin Taidepaja lähentää ihmisen suhdetta luontoon taidetapahtumien avulla. Pajan esityksiä nähdään Suomen ainoassa luonnonkuruteatterissa, jossa ihmisen ja luonnon suhde nousee pakostakin mieleen. Lapin sosiaaliturvan syyspäivillä Kuruteatterissa esiintyi taidepajan opetusharjoitusryhmä Pyhän Kielat. Tunturin taidepajassa työttömät nuoret opiskelevat taiteita ja ilmaisua. Koulutuksessa painottuvat oma kulttuuri ja Lapin luonto. Ulla Laine on Tunturin taidepajan voimahahmo. Hän pitää tärkeänä, että nuorille rakentuu vahva lappilainen identiteetti ja että he saavat uskoa siihen, että kotiseudulla voi elää ja hankkia toimeentulonsa. Paja on nuorten koulutus- ja harjoittelupaikka, jossa opiskellaan taiteita tekemällä eikä kirjoja pänttäämällä. Aiempia opintoja ei tarvita: avoin mieli, halu ja innostus riittävät. Itse tekeminen on tie itsensä tuntemiseen. Paja opastaa taiteen keinoin nuorta tuntemaan itsensä, löytämään juurensa ja miettimään elämänsä suuntaa ja sen hallintaa. Nuoret saavat kokeilla rajojaan ja siipiään. He valmentautuvat myös kansainväliseen vuorovaikutukseen, pajan toiminnanjohtaja Ulla Laine kertoo. Taidepaja on suunnattu taiteista kiinnostuneille työttömille nuorille. Se aloitti kokeiluna vuonna Toiminnalla ehkäistään nuorten syrjäytymistä ja tuetaan heitä kiinnittymään yhteiskuntaan ja rakentamaan identiteettiään. Oppisisällöt, paikalliset ja kansainväliset hankkeet sekä tietoverkkojen hyväksikäyttö rakentavat nuorille osallistumiskanavia ja lisäävät kulttuurista ja sosiaalista pääomaa. Nuoret saavat välineitä elämänhallintaan ja uudenlaiseen työkulttuuriin sekä aktiiviseen osallisuuteen kansalaisyhteiskunnan jäsenenä. Kun nuorten luovuus saadaan liikkeelle, heidän on entistä helpompaa omaksua uusia tulevaisuudennäkymiä ja työtapoja. Rajoja rikkoen ja taiteenaloja yhdistellen Pajalla opiskellaan muun muassa esiintymistä ja ilmaisua, puvustusta, lavastusta, ääni- ja valotekniikkaa, käsikirjoittamista, somistusta ja mielikuvataiteen tuottamista, tapahtumien järjestämistä ja ryhmänvetämistaitoja. Luontoa opitaan käyttämään luovuuden lähteenä. Pajajakson aikana pohditaan jatko-opiskeluja työmahdollisuuksia ja suunnitellaan muutenkin elämää eteenpäin. Pajassa on vuosittain kaksi viiden kuukauden koulutusjaksoa: kesäpaja toukokuun alusta syyskuun loppuun ja talvipaja marraskuun alusta maaliskuun loppuun. Kummallekin jaksolle pääsee 15 nuorta, etupäässä Itä- Lapin kunnista ja Sodankylästä, mutta myös muualta Suomesta ja muista maista. Pajalla on yh- 8 SOSIAALITURVA 17/ /10/06, 9:49 AM

9 teistyösuhteita Italiaan, Saksaan ja Viroon. Koulutusohjelmassa otetaan huomioon jokaisen opiskelijan osaaminen ja taidesuuntautuminen. Koulutus antaa ammattitaitovalmiuksia, joita tarvitaan taide-esitysten ja -tapahtumien suunnittelussa ja toteutuksessa. Kouluttajina ovat pajan opettajat sekä paikalliset ja Lapissa toimivat eri alojen asiantuntijat. Toiminnasta vastaavat toiminnanjohtaja ja projektisihteeri. Pajalla on yhteistyötä muun muassa Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan, Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun kanssa. Luonto inspiraation lähteenä Pajan toimi- ja asuintilat sijaitsevat Pelkosenniemen Pyhätunturissa laskettelurinteiden vieressä. Tunturissa sijaitsee myös Suomen ainoa Kuruteatteri, jonne suuri osa ohjelmista tehdään kesäaikana. Esityksiä on myös muualla Lapissa ja silloin tällöin muualla Suomessa. Pyhätunturin ympäristö tarinaperinteineen tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tehdä luonnonvoimaista taidetta. Monipuolisia tapahtumia Opiskelijoiden harjoitteluun kuuluvat tapahtuman tuottaminen ja tuotteistaminen. Tapahtumissa on opiskelijoiden lisäksi mukana Itä-Lapin lapsia ja nuoria, pajan opetusharjoitusryhmä Pyhän Kielat sekä ammattitaiteilijoita. Harrastajien ja ammattilaisten vuorovaikutus innostaa nuoria. Pyhän Kielat tekevät lappilaiseen perinteeseen pohjaavaa tanssiteatteria. He säveltävät musiikin ja tekevät koreografiansa itse Ulla Laineen johdolla. Ryhmän nuorin jäsen on 7-vuotias ja vanhin 15. Ryhmä on käynyt esiintymismatkoilla muun muassa Helsingissä, Saksassa ja Virossa. Pajan järjestämät tapahtumat eivät jää pajan sisälle vaan niitä valmistellaan kouluissa, leireillä, harjoituksissa ja kursseilla. Ne tukevat kuntien kulttuuri-, taide- ja nuorisokasvatusta. Paja luo erilaisille ja eri ikäisille ihmisille yhteisiä tapahtumia ja kokemuksia, joissa he voivat kohdata toisiaan elävässä vuorovaikutuksessa. Kesäkuinen Tunturisatu on yleisöaktiivinen lapsille tarkoitettu teatteriteos Pyhätunturin ympäristössä. Elokuussa Kuruteatterissa soiva Finlandia on nuorten taiteilijoiden kunnianosoitus Suomen luonnolle ja kansallissäveltäjälle sinfoniaorkesterin ja kuorojen voimin. Noitarumpu on syyskuun tapahtuma. Se on tanssi-, musiikki- ja valotaideteos, joka pohjaa alueen tarinoihin, uskomuksiin ja mystiikkaan. Joulusatu on musiikki- ja tanssiteatteriteos, joka perustuu lappilaiseen jouluperinteeseen ja joulun tarinamaailmaan. Työtä kulttuurista Taidepaja on saanut useat kunnat, yhteisöt ja yritykset yhteistyöhön. Paja tuo esille kulttuurin työllistäviä mahdollisuuksia. Se tuotteistaa ympäristölähtöisesti kulttuuria ja taidetta ja kehittää siihen pohjautuvaa yritystoimintaa ja matkailua. Pyhätunturin ja Luoston alueelle tuotetaan lisää ohjelmavaihtoehtoja. Työpaikkoja on nuorille mutta matkailupalveluissa myös aikuisille. Paja on toiminut tilapäisen rahoituksen turvin. Nyt rahoitus on turvattu noin kolmeksi vuodeksi. Rahoitusta tulee muun muassa Euroopan sosiaalirahastosta. Hankkeen vastuullinen toteuttaja on Lapin Nuorison Liitto ry. Tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat Pelkosenniemen kunta ja työvoimatoimisto. Myös muut Itä-Lapin kunnat Kemijärvi, Salla, Savukoski ja Posio sekä Sodankylä ovat kumppaneina. Vastaisuudessa taidepajasta halutaan luoda monimuotoista taideopetusta tuottava oppilaitos. Suunnitelmissa ovat muun muassa monitoimitilan rakentaminen ja uusi teatteritila Luoston Ahvenlammelle. Tunturin taidepajasta saa lisätietoja Internet-osoitteesta Erja Saarinen SOSIAALIPALVELUIDEN JA KOULUTUKSEN KEHITTÄJÄ Reijo Väärälä Lapin kellokas Sosiaali- ja terveysministeriön apulaisosastopäällikkö Reijo Väärälä on valittu tänä vuonna Lapin kellokkaaksi. Valinnasta päätti Lapin sosiaaliturvayhdistys. Väärälä on kehittänyt merkittävästi Lapin sosiaalipalveluja ja koulutusta. Ranualta kotoisin oleva Väärälä palasi juurilleen Lappiin silloiseen Lapin korkeakouluun vuonna Siellä hän toimi täydennyskouluttajana ja tutkijana yli kahdeksan vuotta. Mukanaan hän toi monipuolisen kokemuksen työhallinnon erilaisista tehtävistä. Hän oli toiminut työnvälittäjänä, ammatillisen kurssikeskuksen opettajana sekä työvoimatoimiston johtajana ja Työvoimaopiston koulutussuunnittelijana. Lappiin tultuaan hän rakensi aktiivisesti yliopiston sosiaalialan täydennyskoulutusta sen suunnittelijana ja suosittuna kouluttajana. Koulutuksen perusajatus oli käytännön työn, opetuksen ja tutkimuksen vahva vuoropuhelu. Uudenlaisen koulutusajattelun ansiosta käytännön työssä virisi monia kehittämishankkeita ja tutkivaa otetta työhön. Hankkeista tunnetuin on Kemijärven hyvinvointipalveluiden kehittäminen -projekti, jonka yksi aktiivinen ideoija Väärälä oli. Hanke nosti tavallisen Itä- Lapin kunnan Suomen kartalle uudenlaisen palvelukulttuurin edelläkävijänä. Kemijärvellä toteutettu Kelan, sosiaalitoimen ja työhallinnon yhteispalvelukokeilu muistetaan edelleen. Se lienee taustalla sosiaali- ja terveysministeriön niin sanotun Väärälän työryhmän esityksessä, jossa ehdotetaan sosiaali- ja työhallinnon yhteispalvelujen kehittämistä. Kouluttajan ja palveluiden kehittäjän rooleihin kytkeytyneenä Väärälällä on ollut merkittävä ERJA SAARINEN Reijo Väärälä sai kellonsa Lapin sosiaaliturvan syyspäivillä 14. syyskuuta. Lapissa Väärälä tuli tunnetuksi Kemijärven hyvinvointipalveluiden yhtenä kehittäjänä. Nyt hän on tunnettu niin sanotun Väärälän työryhmän esityksistä. panos Lapissa yliopiston sosiaalityön laitoksen tutkijana. Hän vastasi Kemijärven yhteispalvelukokeilun tutkimusosuudesta. Sen rinnalla hän kirjoitti väitöskirjaansa Ammattikoulutus ja kvalifikaatiot, jonka ansiosta hänet tunnetaan hyvin myös koulutuspuolen luennoitsijana, konsulttina ja kehittäjänä. Väiteltyään Lapin yliopistossa Väärälä jatkoi valtakunnallisen ehkäisevän sosiaalipolitiikan kuntahankkeen tutkijana. Tämä sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama hanke vei Reijo Väärälän Lapista. Hänet valittiin ministeriön apulaisosastopäälliköksi runsas neljä vuotta sitten. Lappi ei Väärälältä ole kuitenkaan jäänyt kokonaan taakse vaan hän on suosittu luennoitsija paikallisissa sosiaalialan tilaisuuksissa. SOSIAALITURVA 17/ /10/06, 9:49 AM

10 Vuoden mielenterveystekopalkinto Unto Matinlompololle KUULUMISIA Lapissa jaettiin kultaisia ansiomerkkejä Unto Matinlompolo on seudun apatian täydellinen vastakohta, Vuoden mielenterveysteko -tunnustuksen saajaa luonnehditaan. Rovaniemen seudun mielenterveysseura luovutti maailman mielenterveyspäivänä 10. lokakuuta Vuoden mielenterveysteko -palkinnon päihde- ja huumeklinikka Rompun toiminnanjohtajalle Unto Matinlompololle. ERJA SAARINEN Palkinto annettiin Matinlompololle, koska huumeongelman hoito on tärkeä myös mielenterveyden kannalta. Palkinnon, jäljennöksen Paavo Laineen teoksesta Yhdessä me onnistumme, luovutti Rovaniemen seudun mielenterveysseuran hallituksen puheenjohtaja Antti Liikkanen. Hän totesi, että palkittava on ollut hyvin aktiivinen virka- ja vapaaehtoissektorin vaikuttaja. Hän on julkisilla esiintymisillä, omissa ammatti- ja harrastusverkoissaan ja vastaantuloissaan ollut seudun apatian täydellinen vastakohta. Aktiivisesti, sarkasmeja viljellen ja loputonta työsarkaansa kyntäen hän on raivannut itselleen, edustamalleen asialle ja myös muille alalla pähkäileville tilaa ja polkua. Matinlompoloon tiivistyy paljon siitä, mitä seuramme haluaa tuoda esiin. Vaikka emme Unskia ole jäseneksi saaneet houkuteltua, haluamme sulkea hänet piiriimme edes tällä julkisella tunnustuksella ilman palkankorotusta, Liikkanen totesi. Palkinto jaettiin nyt ensimmäistä kertaa, mutta Rovaniemen seudun mielenterveysseura aikoo tehdä palkinnosta perinteen Rovaseudulla. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton kultaiset ansiomerkit sai Lapin sosiaaliturvan syyspäivillä 14. syyskuuta viisi ansioitunutta alan ammattilaista. Kultainen ansiomerkki edellyttää vähintään 30 vuoden ansiokasta työtä sosiaaliturvan alalla. Terttu Seppänen on työskennellyt kunnissa muun muassa sosiaalisihteeri-lastenvalvojana, osastosihteeri-lastenvalvojana, vt. sosiaalijohtajana ja vuodet Lapin lääninhallituksessa, viimeksi sosiaalitarkastajana. Seppänen on ollut pitkäaikainen Lapin sosiaaliturvayhdistyksen hallituksen jäsen. Kaisu Jokela on Lapin sosiaaliturvayhdistyksen perustajajäseniä ja pitkäaikainen hallituksen jäsen. Hän on työskennellyt mielenterveystyössä, sairausvakuutustoimistossa sekä vuodesta 1971 Kolpeneen keskuslaitoksessa, sittemmin Lapin Kehitysvammapiirin kuntainliiton ja tätä nykyä Lapin erityishuoltopiirin kuntayhtymässä ensin sosiaalityöntekijänä ja vuodesta 1988 sosiaalijohtajana. Risto Harpela on Lapin sosiaaliturvayhdistyksen pitkäaikainen jäsen. Yhdistyksen toimintaa hän on tukenut kolmi- senkymmentä vuotta. Harpela on työskennellyt Lapin lääninhallituksessa lääninsosiaalitarkastajana vuodesta Hän on myös työskennellyt kunnissa sosiaalitarkkaajana, talouspäällikkönä ja sosiaalijohtajana. Kyösti Urponen on ollut pitkäaikainen Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton hallituksen jäsen. Urposella on mittava ura yliopistomaailmassa muun muassa Turun, Oulun, Tampereen, Lapin, Joensuun ja Tarton yliopistoissa. Urponen on toiminut pitkään Lapin yliopistossa professorina ja sosiaalityön laitoksen esimiehenä sekä pari viimeistä vuotta yliopiston ensimmäisenä vararehtorina. Kemijärven johtava sosiaalityöntekijä Reino Halonen on pitkän linjan käytännön sosiaalityön osaaja, joka on ammattitaidollaan ja olemuksellaan saanut asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa vilpittömän kunnioituksen ja opastanut siinä sivussa lukuisia sosiaalityöntekijöitä ja esimiehiään ammatin saloihin. Kemijärven noin neljännesvuosisadan pituista työrupeamaa edelsivät sosiaalityöntekijän tehtävät Kittilässä ja Sallassa. UUSIIN TEHTÄVIIN Asikkalaan sosiaalijohtajaksi 12 hakijasta sosiaalijohtaja Vesa Helin Multialta. Forssaan perusturvan johtavaksi sosiaalityöntekijäksi 4 hakijasta sosiaalityöntekijä Kari Teerimäki Nurmeksesta. Nakkilaan sosiaalityöntekijäksi 6 hakijasta sosiaalikasvattaja (Pätö-koulutus) Titta Peräkallio Raumalta. 10 SOSIAALITURVA 17/2000 Nurmeksen perheneuvolaan sosiaalityöntekijäksi 8 hakijasta VTK Leena Timonen-Ovaskainen Nurmeksesta. Orimattilaan sosiaalityöntekijäksi 8 hakijasta YTM Sirpa Pirskanen Lahdesta Sipooseen koulukuraattoriksi 6 hakijasta FK Anna-Liisa Heininen Porvoosta. Viitasaaren perusturvajohtajaksi 12 hakijasta terveydenhuollon maisteri Eila Rahunen Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymästä Seinäjoelta. Tiedot vuoden 2001 tapahtumista Sosiaaliturva-lehti julkaisee luettelon ensi vuoden teemapäivistä ja tapahtumista. Teemapäivä- ja tapahtumatiedot tulee ilmoittaa 12. joulukuuta mennessä toimitukseen Arto Marjomäelle osoitteeseen Sosiaaliturva, Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki. Tiedot voi lähettää myös faksinumeroon tai sähköpostilla osoitteeseen arto.marjomaki@sosiaaliturva-lehti.fi. Luettelossa ei julkaista tietoja yksittäisistä koulutustilaisuuksista tai seminaareista. 10

11 Lapin ongelmia on yritetty ratkoa ulkoapäin ohjatuilla hankkeilla, mutta Lapin suhteellinen asema on vain heikentynyt. Tarvitaan uudenlaista ajattelua. On hyödynnettävä perinnettä mutta luovuttava osasta perinteistä ajattelua, professori Kyösti Urponen korostaa. Lyhytjänteiset hankkeet eivät ole ratkaisseet Lapin ongelmia Lähes kaikilla Lapin kehittämishankkeilla on ollut lyhyt elinkaari eivätkä ne ole onnistuneet ratkaisemaan ongelmia. Hankkeet ovat usein määrittyneet ulkoa päin, Lapin yliopiston sosiaalityön professori Kyösti Urponen totesi Lapin sosiaaliturvan syyspäivillä viime syyskuussa. Urposen mielestä Lapissa on vallinnut sellainen asenne, että ratkaisuja odotetaan muualta. Uusissa hankkeissa, kuten EUprojekteissa, vastuu pitää ottaa itse. Tämä on monille uutta. Hankkeiden ansiosta Lapin suhteellinen asema ei ole kohentunut vaan pikemminkin heikentynyt. Lapin pahin ongelma ei ole työttömyys vaan rankasti heikentynyt huoltosuhde. Työssäkäyviä on vähän ja väestö on vanhuspainotteista. Hanke toisensa jälkeen Lappia on aina kehitetty erilaisin hankkein. Sodan jälkeen vietiin läpi mittava jälleenrakennusprojekti; rakennettiin teitä, siltoja, asuntoja ja tuotantolaitoksia. Vesivoimaprojekti valjasti koskia ja toi maakuntaan uusia työpaikkoja, samoin kuin tieprojekti, jolla tiestö saatiin kuntoon. Rakennushankkeiden jälkeen edessä oli muuttoprojekti. Lappi alkoi tyhjentyä 1960-luvulla muun muassa metsätalouden rakennemuutosten vuoksi luvulla alkanut hyvinvointivaltioprojekti oli Lapille tärkeä. Monet keskeiset uudistukset, kuten koulu-uudistus ja terveydenhuollon uudistus alkoivat Lapista. Palvelut toivat työpaikkoja ja tekivät kirkonkylistä merkittäviä keskuksia, joista palvelut levisivät muualle maakuntaan. Lappi-projektilla on houkuteltu väestöä takaisin. Nyt meneillään on matkailu- ja jälkiteollinen projekti. Työpaikkoja syntyy matkailuun ja tietotekniikka on levinnyt laajalti. 80 prosentilla asukkaista on matkapuhelimet ja 30 prosentilla tietokone henkilökohtaisessa käytössä. Tietotekniikan on väitetty poistavan etäisyyksien merkityksen, mutta se ei ole onnistunut pitämään ihmisiä Lapissa. Väki vähenee edelleen ja muuttohalukkaita on paljon. Haja-asutusalueiden kylissä ihmiset ovat tyytymättömiä palveluihin ja monet harkitsevat muuttoa muualle Suomeen, Urponen sanoi. Kulttuuri monimuotoista Historiallisesti Lappi oli pitkään Suomen reservialue ja eksoottinen periferia muusta Suomesta irrallaan oleva villi ja vapaa maakunta, joka saatiin vasta 1940-luvulla kokonaan maatalouden piiriin. Lappi on Suomessa ainoa to- ERJA SAARINEN Hyvinvointivaltioprojekti teki kirkonkylistä merkittäviä keskuksia palveluineen. Nyt palvelut keskittyvät yhä enemmän matkailukeskuksiin, kuten Pyhätunturille. PIRJO PUURUNEN Monipalveluautot voisivat viedä kaupallisia ja julkisia palveluita syrjäkylille, professori Kyösti Urponen sanoo. SOSIAALITURVA 17/

12 ERJA SAARINEN Kehittämisohjelmat ovat olleet liian elinkeinopoliittisia. Maakuntajohtaja Esko Lotvonen korostaa, että kuntien talous määrää pitkälti sen, miten Lapin hyvinvointiohjelma pystytään toteuttamaan. Lapin kuntien taloutta on parannettava olennaisesti valtionosuusjärjestelmän perusteita tarkistamalla. taalisen sodan näyttämö, jonka koko infrastruktuuri oli rakennettava uudestaan. Sodan vuoksi Lapista puuttuvat pitkälti historialliset kerrostumat. Kulttuurisesti ja etnisesti Lappi on monimuotoinen. Kulttuuriin vaikuttavat paitsi suomalaisuus myös peräpohjalaisuus, saamelaisuus ja koltat. Nyt Lappi kansainvälistyy nopeasti. Matkailukeskittymistä uusia keskuksia Alueelliset perusrakenteet ovat Lapissa olleet melko pysyviä, mutta viime aikoina alueiden monimuotoisuus on lisääntynyt. Kehittyvät keskukset ovat muuttuneet: kirkonkylät ovat menettäneet merkitystään. Uusia keskuksia ovat suuret matkailukeskittymät, kuten Pyhätunturi Pelkosenniemellä tai Levi Kittilässä. Teollisurbaania kerrostumaa ovat savupiipputeollisuuden ympärille kasvaneet yhteisöt ja suuret vesivoimahankkeet. Luontoon ja alkutuotantoon tiukasti sidoksissa oleva perinteinen maaseudun elämäntapa on väistymässä. Lappiin on syntynyt uudentyyppistä maaseutua, jota Kyösti Urponen luonnehti englanninkielisellä sanalla countryside erotuksena perinteisestä maaseudusta ja maalaisuudesta, jota kuvaa englannin adjektiivi rural. Ihmiset elävät maaseudulla mutta eivät ole entiseen tapaan luonnosta riippuvaisia. Monenlaista köyhyyttä Lapista löytyy monenlaista köyhyyttä, kuten informaatioköyhyyttä, palveluköyhyyttä ja kommunikaatioköyhyyttä. Teknologian mahdollisuuksien käyttöä määrää talous. Vaikka uuden tekniikan avulla palveluita olisi mahdollista tuoda ihmisten ulottuville myös syrjäkyliin, näin ei ole käynyt, Urponen totesi. Lapissa on myös perinteisiä köyhyysalueita, niin sanottuja hyvinvointivaltiokyliä, joissa suuri osa asukkaista elää tulonsiirtojen varassa ja nuorimmat asukkaat ovat 60-vuotiaita. Sosiaalikustannukset voivat olla investointeja Ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan uudenlaista ajattelua, mutta on myös tärkeää tuntea ja ymmärtää perinne ja selvittää, mitä siitä voidaan edelleen käyttää. Jotkut Lapin erityispiirteet estävät uusien asioiden etenemistä, toiset taas mahdollistavat sen, Urponen korosti. Hänen mielestään Lapissa ei ole ymmärretty, että sosiaalikustannukset voivat olla myös sosiaalisia investointeja. Taloudellinen ja sosiaalinen eivät ole vihollisia vaan ne kietoutuvat toisiinsa. Aiemmin sosiaalipolitiikan ydin oli erilaisten menetysten, kuten työn tai työkyvyn menetyksen, korvaaminen ihmisille. Uuden sosiaalipolitiikan keskeinen kysymys on pohtia, mitä sosiaalisia investointeja tarvitaan, jotta selvitään. Kehitys tarvitsee taloudellisen ja inhimillisen pääoman ohelle sosiaalista pääomaa, esimerkiksi kykyä tehdä yhteistyötä, Urponen korosti. Lapista puuttuu hyvinvointistrategia. Kehittämisohjelmat ovat olleet liian elinkeinopoliittisia. Tarvitaan hyvinvointiklusteriajattelua ja -ohjelmaa. Lapin liitto on tarttunut tähän haasteeseen ja rakentaa hyvinvointiklusteria. Vastaavaa ajattelua tarvitaan myös muilta toimijoilta. Uudenlaisia palveluyhdistelmiä Monien lappilaisten on vaikea saavuttaa päivittäisiä kaupallisia ja julkisia palveluja. Niiden niukkuuteen Urponen etsisi ratkaisuja eri palveluiden yhdistämisestä. Voidaan luoda tilausjärjestelmä ja laittaa monipuoliset palvelut pyörille. Nyt eri toimijat hoitavat kukin vain yhden asian. Kirjasto- tai myymäläautojen sijaan tarvitaan monipalveluautoja, joihin kootaan vaikkapa terveys-, kuljetus-, posti- ja pankkipalveluita. Kuljetuspalveluiden puutteisiin ratkaisu olisi kutsuohjattu palveluliikenne eli Pali. Toisaalta monipalveluautot saattavat uhata vielä jäljellä olevia palveluita, Urponen huomautti. Heikentyneitä koulupalveluja hän parantaisi nettikoulutuksella ja kiertokouluilla. Eri puolille voitaisiin kerätä pieniä opiskelijaryhmiä, joiden luona opettaja kiertäisi. Vapaa-ajan ongelmiin löytyy ratkaisuja kansalaistoiminnasta. Ihmiset ovat aktiivisia ja vapaaajan voisi saada entistä paremmin käyttöön, Urponen uskoo. Sosiaalisen pääoman puutetta pitäisi paikata luomalla sosiaalisia verkostoja ja uusosuustoimintaa. Näistä syntyisi uusia mahdollisuuksia kohentaa toimeentuloa, mikä ehkä hillitsisi muuttoliikettä. Lapissa toimeentulo on aina hankittu monista lähteistä. Lapin liitolla monipuolista kehittämistyötä Maakuntajohtaja Esko Lotvonen esitteli Lapin sosiaaliturvan syyspäivillä Lapin liiton hyvinvoinnin kehittämistyötä. Sen välineitä ovat ohjelmapolitiikka, alueellisen koulutus- ja tutkimuspolitiikan vahvistaminen, kuntien talouden varmistaminen ja räätälöidyt erityistoimet, joilla hidastetaan muuttoliikettä. Kehittämistyössä korostuvat EU-ohjelmat ja niiden taustana olevat sektorikohtaiset ohjelmat. Ne ovat olleet voimakkaasti elinkeinopoliittisia, taloudelliseen kasvuun perustuvia ohjelmia, joissa palvelusektorin rooli on ollut vähäinen. Lapissa on Tavoite 6 -ohjelmakaudella toteutettu parikymmentä sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevaa hanketta. Ne ovat yleensä pyrkineet helpottamaan ikääntyvien ihmisten käytännön elämää tai kehittämään ihmisten työkykyä tai palveluita. Näitä hankkeita jatketaan ja kehitetään, sillä väestörakenne vanhenee siitä huolimatta, mikä on muuttoliikkeen suunta, Lotvonen korosti. Euroopan unionin Pohjois- Suomen Tavoite 1 -ohjelma on yksi väline Lapin kehittämistyössä vuosina Sen painotuksia ovat elinkeinotoiminta ja työllisyyden lisääminen unohtamatta kuitenkaan palveluita ja kulttuuria. Ohjelmakaudelle on myös valmisteltu Lapin tietoyhteiskuntastrategia. Lapin liiton johdolla valmisteltiin viime keväänä laajana pohjois- ja itäsuomalaisena yhteistyönä valtioneuvostolle esitys toimista, jotka hidastaisivat muuttoliikettä. Esitykset koskivat enimmäkseen luonnollisten henkilöiden ja pienyritysten vero- ja kustannushelpotuksia syrjäisillä alueilla. Hyvinvoinnille maakunnalliset suuntaviivat Lapin liitto on työstänyt hyvinvoinnin kehittämisen maakunnallisia suuntaviivoja otsikolla Hyvä, Parempi Lappi. Työssä on huomioitu asukkaiden arkielämän ongelmat ja tarpeet. Tämä työ on pohjana liiton asettamalla hyvinvointiklusteri-työryhmällä, joka aloitti työnsä lokakuun alussa. Klusterityössä määritellään maakunnalliset tavoitteet ja maakunnan kehittämisvoimia kokoava peruslinjaus, hyvinvointistrategia, jolla lappilaista hyvinvointia kehitetään. Klusteri, toimijoiden ryväs, on verkosto, jossa ovat mukana julkiset hyvinvointipalvelut, hyvinvointia edistävät kansalaisjärjestöt ja hyvinvointituotteita valmistavat ja -palveluita tuottavat 12 SOSIAALITURVA 17/

13 Tavoite 1 -ohjelmat Pohjois-Suomessa Tavoite 1 -alueeseen kuuluvat Itä-Suomen neljä maakuntaa, Etelä-Savo, Kainuu, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo sekä Pohjois- Suomesta koko Lappi ja osia Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnista. Pohjois-Suomen ohjelma-alueella asui vuoden 1998 lopussa henkilöä eli vajaa 7 prosenttia koko maan väestöstä. Tavoite 1 -ohjelmien keskeisenä tavoitteena on luoda uusia työpaikkoja. Pohjois-Suomen ohjelmalla pyritään luomaan uutta työpaikkaa sekä kasvaviin että uusiin yrityksiin. Julkisella ja kolmannella sektorilla työpaikkojen lisäys olisi työpaikkaa. Väestölle yritetään luoda toimeentulon ja kehittymisen mahdollisuudet niin, että väkiluvun pieneneminen pysähtyy. Pohjois- Suomen tavoite 1 -ohjelman strategiaa toteutetaan kolmella toimintalinjalla, jotka ovat yritystoiminta, maaseutu ja osaaminen. Pohjois-Suomen visioidaan vuonna 2006 olevan EU:n pohjoisin yhteistyöalue, jolla asuu lähtökohdistaan ja osaamisestaan ylpeitä ihmisiä. Alueella toimii omiin luonnonoloihin perustuvia ja luonnonvarojaan pitkälle jalostavia yritysverkostoja. Alueen yhteydet ovat nopeita ja ympäristö hyvä. Tavoitteena on myös bruttokansantuotteen nostaminen lähemmäs maan keskiarvoa. Tavoite 1 -alueisiin kuuluvat pääsääntöisesti ne unionin alueet, joiden BKT asukasta kohden on ollut edellisen kolmen vuoden aikana alle 75 prosenttia EU-alueiden keskiarvosta. Pohjois-Suomen ohjelma-alueella bruttokansantuote asukasta kohden oli vuosina vain 73,4 prosenttia EU:n keskiarvosta. Pohjois-Suomen tavoite 1 -ohjelman kokonaiskustannusarvio on noin 6,26 miljardia markkaa, josta EU:n rakennerahastoista tulee ohjelmiin noin 1,9 miljardia markkaa. Myös valtion ja kuntien osuus on yhdessä 1,9 miljardia markkaa. Yritykset ovat suurin rahoittaja. Niiden odotetaan osallistuvan ohjelmaan noin 2,4 miljardin markan panoksella. Ohjelman EU-rahoituksesta 49,8 prosenttia tulee Euroopan aluekehitysrahastosta, 27,8 prosenttia Euroopan sosiaalirahastosta, 21,6 prosenttia Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahastosta ja 0,8 prosenttia Kalatalouden ohjausrahastosta. yritykset sekä hyvinvointia edistävän tutkimuksen, koulutuksen ja kehitystyön edustajat. Kokonaisuuteen kuuluvat sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi virkistys-, liikunta-, vapaa-aika-, kulttuuri- ja matkailusektori. Eri toimijoiden yhteistyönä tuotteistetaan ja tuotetaan hyvinvointia edistäviä palveluita ja hyödykkeitä uudelta pohjalta. Julkiset terveys- ja sosiaalipalvelut eivät voi enää elää omaa elämäänsä irrallaan kehittämispoliittisesta työstä, Lotvonen painotti. Hyvinvointipalveluissa tärkeä osa on uuden teknologian mahdollistamilla toimintamalleilla ja tuotteilla. Tavoitteena on erityisesti luoda hankkeita, jotka murtavat nykyiset, usein tiukatkin, sektorirajat, korostavat kumppanuutta ja sisältävät innovaatioita. Hankkeiden on vastattava väestön vanhentumisen ja huoltosuhteen kasvun synnyttämiin haasteisiin. Kuntien talous määrää pitkälti sen, miten hyvinvointiohjelma pystytään toteuttamaan. Lapin kuntien taloutta on parannettava olennaisesti valtionosuusjärjestelmän perusteita tarkastamalla. Kirjoitus perustuu maakuntajohtaja Esko Lotvosen ja professori Kyösti Urposen Lapin sosiaaliturvan syyspäivillä 14. syyskuuta Pyhätunturilla pitämiin esitelmiin. Erja Saarinen Jalat maassa Eräs tuttavani kertoi asunnossaan kummitelleen. Hän kirkosta eronnut pyysi papin siunaamaan kotinsa ja ilmiö katosi. Kokemus oli ollut hänelle niin todellinen, että hän oli lähettänyt siitä kuvauksen rajatiedon lehteen. Kysyin lääkäriystävältäni, mitä hän ajatteli tästä kummitusjutusta. Hän kehotti minua liittymään Skepsis-yhdistykseen. En liittynyt, sillä minulla, sosiaalityöntekijällä, on enimmäkseen jalat maassa muutenkin niin paljon kaikenlaista kuulen työssäni päivittäin. Muistan, miten jonkun asiakkaan kotonaan kuulemat merkilliset äänet ja kummittelut päättyivät, kun hänet toimitettiin katkaisuhoitoon. Monen on vaikeaa kääntyä psykologin tai psykiatrin puoleen, vaikka olisi syytä. Eräs opiskelija menestyi opinnoissaan mutta kuuli ääniä ja kärsi pakkoneuroosista. Kun oireet ajoittain pahenivat, ne haittasivat ja rajoittivat hänen elämäänsä. Hän joutui sinnittelemään pelkojensa kanssa. Mutta nuppispesialistille hän ei halunnut mennä, koska pelkäsi leimautuvansa eikä syödä lääkkeitä. Vaikka asiakkaat saattavat kiitollisina todeta sosiaalityöntekijälle, kuten joku kollegalleni, että ihan on kuin olisi psykiatrilla käynyt, niin silti sosiaalityössä käytetyt psykososiaalisen tunnetyön keinot ovat rajalliset. On paljon psyykkisiä ongelmia ja häiriöitä, kuten masennus, joihin tarvitaan suurempaa asiantuntemusta ja usein lääkitystäkin. Tarvitaan psykiatreja, psykologeja ja psykoterapeutteja muutoksen tuojiksi. Hiljakkoin lueskelin kiinnostuneena Olli Seppälän ja valtiotieteen tohtori Ullamaija Seppälän suomalaisten enkelikokemuksista toimittamaa kirjaa Enkeli tuli luokseni (Kirjapaja 1999). Kirja toi mieleeni elämän kolhiman keski-ikäisen miehen, joka oli muuttamassa toiseen asuntoon ja jonka sosiaalityöntekijä oli vaihtumassa. Hän oli sekä hakemassa muuttoavustusta että hyvästelemässä minua, joka olin pitkään hoitanut hänen asioitaan. Muistelimme, mitä kaikkea hänelle oli viime vuosina tapahtunut: juopottelua, asunnottomuutta ja asuntola-elämää. Sitten hän oli ilmaisen teen ja pullan toivossa mennyt mukaan rukous- ja ylistysryhmään, ja, kuinka ollakaan, tullut siellä uskoon. Mä tunsin vain, miten aivan kuin sähkövirta meni mun lävitseni, hän kuvasi uskoontuloaan. Sen jälkeen hän oli alkanut käydä ryhmän kokouksissa säännöllisesti ja heittänyt viinan kokonaan pois ja tupakankin melkein. Kaupungilta oli järjestynyt asunto. Mies oli tohkeissaan: hän oli nähnyt enkelin. Nukuin yhden Mairen vieressä, kun heräsin siihen, että sängyn jalkopäässä oli enkeli. Siinä se seisoi ja katsoi minua. Oliko sillä siivet, kysyin. Ei, ei sillä ollut siipiä. Semmoinen vain valkoinen paita sillä oli päällä ja pitkät hiukset ja se hohti valoa. Sanoiko se sinulle mitään? Sanoi se. Enkeli käski mun rukoilla naissaarnaajan puolesta, jonka piti tulla Englannista meille puhumaan. Rukoilitko sinä? Tietysti mä rukoilin. Maire ei huomannut mitään. Se oli vaan nukkunu ja oli oikein ihmeissään, kun mä kerroin sille enkelistä, kuvasi vuoden uskossa ollut entinen asunnoton alkoholisti onnellisena. En oikein tiennyt, mitä hän oli nähnyt. Mutta viehättävä häntä oli kuunnella. Hän säteili iloista tyytyväisyyttä sekä enkelin vierailun että uuden vuokrasopimuksen vuoksi. Asuntoon kylläkin tuli vain kylmä vesi, mutta talo oli vaikuttanut muuten kaikin puolin oikein mukavalta lähinaapuria myöten. Hänen unelmiensa asunto se oli pihassa olevine omenapuineen ja marjapensaineen kaikkineen. Onneksi kaikkiin tarinoihin ei tarvitse ottaa kantaa eikä aina ymmärtää. Voi vain kuunnella jalat maassa. Arja Tuomi SOSIAALITURVA 17/

14 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus luo välineitä alueelliseen kehittämistyöhön Pia Skaffari Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskusta kehitetään kahtena alueellisena yksikkönä. Toinen on Lapin sosiaalialan osaamiskeskusyksikkö ja toinen Oulun alueen Sociopolis. Keskuksen suunnittelu alkoi vuoden 1999 loppupuolella. Tämän vuoden alusta sitä on jatkettu sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksella. Suunnittelun yhtenä lähtökohtana ovat valtakunnallisen Verkostoituvat erityispalvelut -hankkeen (Vep) ensimmäisen vaiheen selvitystyön tulokset sosiaalialan erityisosaamisen tilasta ja sosiaalipalvelujen saatavuudesta Pohjois-Suomessa. Toinen lähtökohta ovat kokemukset, joita on saatu Lapin yliopiston lähes kymmenen vuoden ajan kehittämästä alueellisesti hajautetusta opetussosiaalikeskusmallista. Sitä on sovellettu sekä Lapin läänissä että Oulun seudulla. Myös Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskusta kehitetään kahtena alueellisena yksikkönä, joista toinen on Lapin sosiaalialan osaamiskeskusyksikkö ja toinen Oulun alueen Sociopolis. Niistä tulee rakenteeltaan ja toiminnaltaan osittain erilaisia, mutta tavoite on yhteinen: vahvistaa erityisosaamista sosiaalialalla, erityisesti sosiaalityössä. Kaksi erillistä alueellista yksikköä ovat perusteltuja jo alueen maantieteellisen laajuuden vuoksi. Etenkin Lapin läänissä etäisyydet ovat pitkiä, alue on harvaan asuttu ja osa kunnista on pintaalaltaan suuria. Toimintaa olisi vaikea koordinoida koko Pohjois- Suomen kattavasta yksiköstä. Alueelliset yksiköt ottavat yhtä yksikköä paremmin maakuntien erityispiirteet huomioon. Yksiköitä tulee kehittää rinnakkain, koska Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus muodostaa yhden kokonaisuu- den. Keskus tarjoaa maakuntien väliseen yhteistyöhön uusia mahdollisuuksia. Yhteistyön tukemiseksi on tärkeää perustaa yhteinen, molemmat yksiköt kattava neuvottelukunta. Oulun Sociopolis vetää muut kunnat mukaan Sociopolis rakentuu veturikunta -mallille. Yksi tavoite on luoda edellytykset sille, että maakunnan muut kunnat tulevat mukaan osaamiskeskusjärjestelmään. Oulun läänissä maakuntaliiton rahoituksessa on ongelmallista, että suurin osa kunnista kuuluu EU:n tavoite 1 -ohjelmaan ja Oulu tavoite 2 -ohjelmaan, josta on haettu rahoitusta yksikön perustamiseen. Sociopoliksen hallinnollinen vastuu on Oulun kaupungilla. Sen suunnittelussa ja kehittämisessä ovat olleet keskeisiä myös Oulun lääninhallitus, Sosiaalija terveysturvan keskusliitto ry., Lapin yliopiston sosiaalityön laitos ja Oulun yliopiston kasvatustieteiden yksikön varhaiskasvatuskeskus. Rahoitushakemus on jätetty Pohjois-Pohjanmaan liittoon syyskuun lopussa. Tavoite on, että toiminta käynnistyy ensi vuoden alusta. Yliopisto veturina Lapissa Lapin osaamiskeskusyksikön suunnittelussa Lapin yliopiston rooli veturina on keskeinen. Yksikköä on suunniteltu yhteistyössä Verkostoituvat erityispalvelut -hankkeen Rovaseudun alueellisen johtoryhmän kanssa. Yksikön perustamisvaiheeseen ovat yliopiston lisäksi sitoutuneet alueen ammattikorkeakoulut, Lapin lääninhallitus, Rovaniemen kaupunki ja maalaiskunta, Ranuan kunta, Kemijärven kaupunki, Rovalan Setlementti ry., Nuorten Ystävät ry., Ensi- ja turvakoti ry./kriisiasema Mobile, Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry:n paikallisyhdistys sekä Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä, jolla on hankkeen hallinnollinen vastuu perustamisvaiheessa. Lapin yksiköstä aiotaan perustamisvaiheen jälkeen rakentaa itsenäinen juridishallinnollinen organisaatio. Rahoitushakemus jätettiin Lapin liittoon lokakuun lopussa. Keskus halutaan käynnistää samanaikaisesti Sociopoliksen kanssa. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen osaaminen yhteen Pohjois-Suomessa sosiaalityön opetusta annetaan Lapin yliopistossa. Sosiaalityön aseman vahvistaminen on yksi perustavoite osaamiskeskustoiminnassa. Sosiaalityön alueella halutaan vahvistaa ja kehittää myös nykyistä opetussosiaalikeskustoimintaa. Lapin yliopistolla on jo perinteitä maakunnallisesta sekä maakuntarajat ylittävästä kehittämistyöstä, tutkimustoiminnasta, perus- ja jatkokoulutuksesta sekä täydennyskoulutuksesta. Sosiaalialan osaamiskeskuksessa osaaminen voidaan yhdistää uudella tavalla alueen ammattikorkeakoulujen kanssa, joilla on pitkä kokemus sosiaalipalvelujen ja sosiaalihuollon henkilöstön ammatillisesta perus- ja täydennyskoulutuksesta. Keskus tarjoaa ammattikorkeakouluille mahdollisuuden tuoda oma kokemuksensa ja osaamisensa tutkimus- ja kehittämistyöhön. Varhaiskasvatuksen asiantuntemus saadaan Oulun yliopistosta. Perustamisvaiheessa osaamiskeskusjärjestelmästä puuttuu vielä iso joukko avainasemassa olevia toimijoita. Ensimmäisen toimintavuoden keskeinen tehtävä on luoda sellainen organisaatio- ja rahoitusmalli, että kaikilla kunnilla on mahdollisuus tulla järjestelmään mukaan. Pohjois-Suomen keskuksen tavoitteena on turvata ja kehittää erityisosaamista myös pienissä kunnissa ja harvaan asutuilla alueilla. Jotta osaamiskeskus onnistuisi työssään, kuntien on sitouduttava kehittämistyöhön. Keskus on rakenteeltaan avoin, sopimuksellinen järjestelmä. Siitä voi käynnistymisvaiheen jälkeen muodostua vuorovaikutuksellinen ja monitoimijainen kehittämisareena sosiaalialan yksityisille ja julkisille toimijoille sekä järjestöille. Keskuksen perusajatuksena on toimia käytännön perus- ja erityisosaamisen, tutkimuksen ja kehittämistyön sekä alan perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen vuorovaikutuksellisena linkkinä. Tavoitteena on rakentaa vaiheittain käytännön työtä, koulutusta ja tutkimusta palveleva organisoitumismuoto, jolla tuetaan paikallista, seudullista ja alueellista erityisosaamista sosiaalialalla. Sosiaalialan osaamiskeskuksia on käsitelty Sosiaaliturvassa 13/00 Erja Saarisen kirjoituksessa Sosiaalialalle laaja-alaisia osaamiskeskuksia. Lehdessä on esitelty Itä-Suomen ja Hämeen osaamiskeskukset. Kirjoittaja on Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen suunnittelija. Hän työskentelee Lapin yliopistossa. 14 SOSIAALITURVA 17/

15 Taisto Ahvenainen Haluaako valtio rajoittaa kuntien omaa harkintaa ja itsehallintoa nyt, kun kunnilla olisi talouskasvun ansiosta aiempaa enemmän toimintavapautta? EEVA MEHTO Onko valtio muuttamassa kuntapolitiikkaansa? Lamavuosina kuntien osuus yhteisten tehtävien rahoituksesta on kasvanut ja valtion pienentynyt. Valtionosuus kuntien toimintamenoista on alentunut vuoden 1993 lähes 40:sta nykyiseen runsaaseen 20 prosenttiin. Valtionosuudet ovat reaalisesti nyt vuoden 1980 tasolla. Valtio on aloittanut kuntien menettämien valtionosuuksien takaisin maksun. Muutokseen vaikuttivat myös tehtävien siirrot valtiolle ja niihin liittyneet valtionosuusleikkaukset. Jokaisessa tehtäväsiirrossa valtio vähensi kaikki kustannukset kuntien valtionosuudesta. Kärjistäen voi sanoa, että kunnat rahoittavat jokaisen kunnilta valtiolle siirtyneen tehtävän. Kunnat rahoittavat sosiaali- ja terveysmenoistaan jo 74 prosenttia. Jokainen uusi sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävä ja tehtävän laajennus hoidetaan kunnissa valmiiksi leikatulla valtionosuudella. Itsehallintoa oli tarkoitus vahvistaa Vuoden 1993 valtionosuusuudistuksessa siirryttiin menoperusteisesta laskennalliseen järjestelmään, johon liittyi olennaisesti normien purku. Tarkoitus oli, että kunnat saavat päättää vapaammin, mihin ne käyttävät tulonsa ja valtionosuuden. Eduskunnan nimenomainen tahto oli, että kuntien taloudellista ja toiminnallista liikkumavaraa lisätään. Eduskunta edellytti hallituksen huolehtivan siitä, että ensi tilassa käynnistetään valtionosuustehtävien hoitamista koskevien normien kokonaistarkastelu tavoitteena mahdollisimman pian ja laajalti poistaa kuntien toimintavapautta tarpeettomasti rajoittavia normeja (1992 vp Eduskunnan vastaus/he 214/1991 vp). Lama ja leikkaukset veivät kunnilta taloudellista liikkumavaraa. Vuoden 1995 sosiaaliset perusoikeudet ja toistakymmentä sosiaali- ja terveydenhuollon NÄKÖKULMA subjektiivista oikeutta ovat sitoneet kuntien rahat ja kehittämismahdollisuudet. Muut palvelut ovat jääneet vähemmälle huomiolle, mitä valtiovallan toteuttama priorisointi lainsäädännössä on edellyttänytkin. Kunnilla ei ole käytännössä ollut järin suurta vapautta kehittää hyvinvointitehtäviään. Tutkimukset osoittavat, ettei lamasta olisi selviydytty näin hyvin, jollei kunnilla olisi ollut edes tällaista priorisointivaltaa valtionosuustehtävissä. Tämän käsityksen on ilmaissut muun muassa Stakesin ylijohtaja, professori Hannu Uusitalo todetessaan, että sopii epäillä, olisiko vaikeudet voitettu paremmin, jos vanha keskushallintoon perustunut normi- ja resurssiohjaus olisi ollut vielä laman aikana voimassa. Hän toteaa edelleen, että ainakaan kuntien välisten sosiaali- ja terveyspalveluiden erojen kehitys ei perustele paluuta valtion tiukempaan ohjausotteeseen (Helsingin Sanomat ). Lamasta on nyt selviydytty eikä hyvinvointietuuksien leikkauksia näytä olevan tulossa. Maaliskuun 2000 alusta voimaan tullut perustuslaki täsmensi valtion ja kuntien yhteisvastuun, kuntien itsehallinnon ja valtion normiohjausvallan sisällön. Talouskasvun ansiosta kuntien tulot ja taloudellinen liikkumavara ovat lisääntymässä. Se antaa kunnille paremmat edellytykset kehittää palveluja ja käyttää itsehallintoaan. Verotulojen kasvu ja valtionosuuden pieneneminen kuntien tuloissa voi vahvistaa kuntien itsehallintoa, jollei lakisääteisillä velvoitteilla ja muilla normeilla määrätä etukäteen kuntien tulojen käytöstä. SOSIAALITURVA 17/

16 Kuntien uudet velvoitteet voi tulkita niin, ettei valtio luota kuntien itsehallintoon. Valtio pyrkii hyvään, kunnille uusia tehtäviä Vuoden 2001 valtion talousarvioesityksen käsittelystä saa kuvan, että valtion politiikka on muuttamassa suuntaa suhtautumisessa kuntien itsehallintoon. Kuntia syyllistetään ja pannaan yksin vastuuseen nyt myös valtionosuusleikkausten ja valtion säätämien priorisointivelvoitteiden hoidon seurauksista, kun raha ei ole riittänyt eikä sitä ole aina osattu käyttää oikein. Muutos on kuntien kannalta huolestuttava. Kun kuntien taloudellinen liikkumavara on talouskasvun ansiosta kasvamassa ja toimintavapaus ja kehittämismahdollisuudet myös käytännössä lisääntymässä, valtio näyttää haluavan tuoda jälleen normeja ja valvontaa rajoittamaan kuntien harkintaa ja itsehallintoa. Lääninhallituksen toimivaltaa on lisätty kuntien peruspalvelujen arvioinnissa ja seurannassa. Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu yleisiä norminantovaltuuksia puuttua kuntien toimintavapauteen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Perusturvalautakunnan, Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ja samalla Stakesinkin kuntia koskevan ohjausvallan laajennuksista on tehty ehdotuksia. Valtio sitoo etukäteen kuntien tuloja myös uusilla tehtävillä, jotka lisäävät rajusti kuntien menoja. Valtio aikoo jälleen priorisoida kuntien voimavaroja. Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon vastuulle on tulossa ainakin kuusi uutta tehtävää tai tehtävän laajennusta. Näistä kaksi, lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut ja kuntouttava työtoiminta, on käytännössä uusia subjektiivisia oikeuksia. Mielenterveyspalveluissa hoitolähetteen antamisen ja hoitoon pääsyn määräajat säädetään asetuksella, mikä ei ole perustuslain kannalta ongelmatonta. Yksilön oikeudet ja kunnan velvollisuudet on säädettävä lailla, sanoo perustuslaki (PL mom., mom.). 16 SOSIAALITURVA 17/2000 Vaarana on, että aikuisten hammashuollosta ja kuntouttavaan työtoimintaan osallistumisen edellyttämistä sosiaali- ja terveyspalveluista muodostuu kunnan muita tehtäviä vahvempi velvoite. Kunta joutuu maksamaan kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvalle toimeentulotukena toimintarahaa ja matkakorvausta. Näihin etuuksiin säädetään erikseen oikeus. Kunnille tulee myös pakko varautua ehkäisevän toimeentulotuen myöntämiseen. Se on nyt kunkin kunnan omassa harkinnassa. Kaiken kukkuraksi kuntien vastuulle on tulossa aluksi kuntouttavan työtoiminnan tarpeessa oleville työttömille maksettavan työmarkkinatuen rahoitus. Työmarkkinatuki näyttää olevan tupo-pöydän asioita. Voi olla, ettei kuntien itsehallinto ole kovin tärkeä asia, kun valtio ja työmarkkinaosapuolet neuvottelevat kuntien tehtävistä ja rahoitusvastuusta työmarkkinoiden kehittämisessä. Ei uusia velvoitteita vaan hengähdysaikaa Pääministeri Paavo Lipposen hallitusohjelman edellyttämät Kuntapolitiikka-selvitykset esimerkiksi Jukka Pekkarisen selvitys valtio-kunta-rahoitussuhteista ovat vielä työn alla. Vaikka yhteisiä selvityksiä vielä tehdään, kuntien toimintavapauksia jo kavennetaan aiemmin hyväksytyn politiikan ja julkilausuttujen lupausten vastaisesti. Kuntien uudet velvoitteet voi tulkita niin, ettei valtio luota kuntien itsehallintoon. Jos tulkinta on oikea, valtion eri yhteyksissä ilmaiseman kuntapolitiikan suunta on muuttumassa. Ennen kuin ryhdytään muuttamaan käytännön kuntapolitiikkaa, tilannetta olisi hyvä eritellä tarkemmin. On selvää, että uusilla valtakunnallisilla tehtävien priorisoinneilla vaikeutetaan mahdollisuuksia hoitaa priorisoimattomia tehtäviä. Valtiolla ei taida olla aitoa uskoa kuntien itsehallintoon ja itsenäiseen priorisoin- tikykyyn. Tämä on huolestuttavaa, kun kuntapuolella on haluttu uskoa valtion lupauksiin. Kun liikkumavaraa on syntymässä myös kunnissa, valtio ei saisi syödä sitä etukäteen omilla päätöksillään, ei edes sillä perusteella, että näin toteutetaan varmimmin kansalaisen parasta. Jos tehtävän hoito vaatii voimakasta valtion ohjausta, se ei sovi kunnille. Edes hyvien asioiden hoitamisessa ei saa unohtaa sitä, että julkisen vallan sisällä on kaksi itsenäistä toimijaa, valtio ja perustuslailla suojatun itsehallinnon omaavat kunnat. Valtioneuvoston hyväksymä sosiaalija terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelma (TATO) on kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tärkein valtakunnallinen kehittämisasiakirja. Nyt valtion pitäisi antaa kunnille aikaa selvitä laman ja leikkausten jäljiltä sekä luottaa siihen, että paikallinen taso osaa ja haluaa ratkaista sille soveltuvat yhteiset asiat oikeudenmukaisesti kehittämällä toimintoja TATO:n suositusten pohjalta. Kuntapuolella asia ymmärretään edelleen niin, että valtion priorisoimat hyvinvointitehtävät on hoidettu lamasta ja leikkauksista huolimatta kohtuullisen hyvin. Hälyttävät uutiset esimerkiksi vanhusten huolenpidossa on otettava kunnissa vakavasti. Puutteet pystytään korjaamaan ilman valtakunnan tason pakotteita, mikä lienee myös sosiaali- ja terveysministeriön käsitys asiasta (ks. Välikysymys 4/2000 vp ja ministeri Osmo Soininvaaran vastaus). Paikallisella tasolla tunnetaan paikalliset asiat parhaiten. Kunnille pitäisi nyt antaa hengähdysaikaa eikä uusia velvoitteita, priorisointipakkoja ja normeja. Normien määrä on pysynyt 1990-luvulla suunnilleen samana; nyt on noin määräystä ja ohjetta. Eiköhän niissä ole jo riittävästi kunnillekin. Normirekisterit olisi pikemminkin syytä käydä kriittisellä silmällä läpi. On todennäköistä, että osa normeista jäykistää turhaan toimintaa ja on kokonaan kuolleita. Uusilla yleisnormeilla tai valvonnan lisäämisellä ei pidä pyrkiä ratkaisemaan yksittäisongelmia. Heikoimpien oikeuksista on pidettävä erityistä huolta Kuntapäättäjien priorisoinnit eivät ole aina onnistuneet. Peruspalveluissa on ollut ongelmia. Niiden ratkaisemiseksi tarvitaan uusia keinoja muttei lisää normiohjausta. Kuntaliiton hallitus viestitti STM:lle maaliskuussa 1996 oman käsityksensä perusoikeustilanteesta: Eräillä erityisryhmillä, kuten kehitysvammaisilla, vaikeavammaisilla, mielenterveyspotilailla, lastensuojelulapsilla ja päihdeongelmaisilla on tavallista suurempia vaikeuksia huolehtia omista asioistaan. Heillä ei ole välttämättä riittävästi tukea kunnissa tapahtuvassa niukkenevien voimavarojen jaossa. On myös ilmeistä, että lainsäädäntö ei turvaa riittävän hyvin tällaisten erityisryhmien asemaa ja oikeuksia. Edellä mainittujen erityisryhmien asemaa voitaisiin vahvistaa lainsäädännöllisesti lisäämällä kuntien yhteisvastuuta poikkeuksellisten suurten kustannusten tasaamisessa sekä lisäämällä valtion tuotanto- ja rahoitusvastuuta erityisryhmien palveluissa säilyttäen kuitenkin valtion ja kuntien välinen kustannustenjako. Kuntaliiton hallitus päätti myös suositella, että kunnissa kehitetään ja otetaan käyttöön palvelusitoumuksia. Kuntaliiton hallitus hyväksyi kesäkuussa 2000 liiton tavoitteet lainsäädännön kehittämiselle. Tässäkin yhteydessä liiton hallitus totesi, ettei normiohjausta ole tarpeellista lisätä, mutta: Eräiden erityis- ja pienryhmien oikeuksien toteuttamisessa saatetaan tarvita lisävoimavaroja, voimavarojen uudelleen kohdentamista tai säännösten täsmentämistä (esimerkiksi lastensuojelulapset, kehitysvammaiset, vaikeavammaiset, mielenterveyspotilaat ja päihdeongelmaiset). Eräs keino tällöin on harkita lakisääteisten toimeksiantotehtävien käyttöön ottamista, jossa kunnalle suoritetaan täysi korvaus. Kun jokaiselle on perustuslain mukaan turvattava riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut, niin kuin lailla tarkemmin säädetään, valtion ja kuntapäättäjien on oltava erityisen kiinnostunei- 16

17 ta edellä kuvattujen pienryhmien oikeuksista. Selvä ongelma on esimerkiksi se, että mielisairaita on siirretty avohoitoon, mutta korvaavissa avohoidon palveluissa on puutteita. Asumis-, suojatyö- ja tukipalveluja ei ole ollut riittävästi. Julkisuuteen on tullut hälyttäviä viestejä myös siitä, että esimerkiksi kehitysvammaisten henkilökohtaista koskemattomuutta sekä kirje-, puhelin- ja muiden viestien salaisuutta on rajoitettu perusoikeuksien vastaisesti. Pakkoa, eristämistä ja muita vapauden rajoituksia on käytetty enemmän kuin laki sallii ja hoito on välttämättä edellyttänyt. Jos kunnallispoliitikot eivät kiinnostu heikoimpien ryhmien oikeuksista, perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista joudutaan pian vahvistamaan myös lisäämällä kuntien velvoitteita. Työllistämisvastuuta siirretään kunnille Kuntien tilanne vaikeutuu, jos kuntouttavan työtoiminnan ohella myös työmarkkinatuen rahoitus siirretään kuntien vastuulle. Kysymys on niin periaatteellisesti merkittävästä muutoksesta, että sen luulisi kiinnostavan myös työntekijäorganisaatioita. Muutos ei sovi hyvin valtion ja kuntien työnjaon periaatteisiin. Työnjaossa valtio vastaa tulonsiirroista ja työttömien työllistämistehtävistä, kunnat huolehtivat lähinnä hyvinvointipalveluista. Työmarkkinatuen maksaa nyt Kela ja rahoittaa valtio. Perustuslaissa on yleinen täystyöllisyystavoite (PL mom.). Se sisältyy myös työllisyys-, työvoimapalvelu- ja työttömyysturvalakeihin. Jokaiselle on pyrittävä turvaamaan oikeus työhön ja työttömyyden varalta riittävä toimeentulo. Valtio ja kunnat ovat yhdessä vastuussa työllisyyden edistämisestä. Laeissa lähdetään siitä, että valtio vastaa työttömien työllistämisestä ja perustoimeentuloturvasta. Sillä on tähän parhaat välineet: yleinen talouspolitiikka sekä työvoimapalvelut ja työttömien työllistymisen edistämistä tarkoittavat muut toimet. On mahdollista muuttaa vallitsevia työnjakoja. Perusoikeussäännökset eivät suoraan ratkaise sitä, mitkä sosiaaliset perusoikeudet ovat valtion vastuulla ja mistä taas kunnat vastaavat. Se ratkaistaan lakien avulla. Jos kunnille säädetään uusia tehtäviä, niistä pitää säätää lailla. Kunnille ongelmallista on, ettei perustuslaissa sanota, että jos ja kun kunnille säädetään uusia tehtäviä tai velvoitteita, samalla pitää turvata riittävät voimavarat niiden hoitamiseen. Tällaisia rahoitusperiaatteeksi kutsuttuja lausumia sisältyy perusoikeusasiakirjoihin ja Suomea sitovina määräyksinä esimerkiksi Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjaan. Käytännössä ne ovat vain kaunista linnunlaulua, mistä hyvä esimerkki ovat 1990-luvun valtionosuusleikkaukset. Työnjaon muutokset työllistämisessä ja työmarkkinatuen rahoituksessa ovat kyseenalaisia. Ne synnyttävät helposti kahdet työmarkkinat. Mitä enemmän luodaan tilaa erityisille työllistämistoimille, sitä enemmän sinne on työntöä avoimilta työmarkkinoilta. Täystyöllisyystavoite on merkinnyt sitä, että työtön työnhakija on työmarkkinoiden käytettävissä eli työhön kelpoinen niin kauan, kunnes hänet vakuutuslaitoksen päätöksellä todetaan työkyvyttömäksi. Jokainen työtön työnhakija on oikeutettu työttömyysturvaetuuksiin ja valtion työhallinnon työvoimapalveluihin, joilla pyritään työllistämään nimenomaan työsuhteisiin avoimille työmarkkinoille. Tätä työnhakijan oikeutta ja työhallinnon vastuuta ei pitäisi lähteä kaventamaan. Tämän suuntaisesti kuitenkin nyt menetellään. Kuntouttavan työtoiminnan järjestämispakko samoin kuin työmarkkinatuen siirtäminen kuntien rahoitusvastuulle supistaa valtion ja lisää kuntien vastuuta täystyöllisyystavoitteen Kuntia ei pidä panna rahoittamaan työhallinnon eikä Kelan päättämiä etuuksia. Se maksaa, joka lupaa. toteuttamisesta. Kuntouttavaan työtoimintaan on tulossa perälauta, joka velvoittaa kunnat järjestämään eräille alle 25-vuotiaille ja myös sitä vanhemmille työttömille työnhakijoille kuntouttavaa työtoimintaa, jos työvoimaviranomaiset päätyvät siihen, ettei työnhakijalle ole mahdollista tarjota työtä eikä työhallinnon työllistymispalveluja. Yhä useampia työkykyisiä työnhakijoita siirretään työvoimaviranomaisten päätöksellä työhallinnon työsuhteisten työllistämistehtävien piiristä kuntien huoltosuhteiseen kuntouttavaan työtoimintaan. Tämä murentaa tai ainakin hämärtää yleistä täystyöllisyystavoitetta. Näiden työttömien työnhakijoiden työllistäminen ja toimeentuloturva jäävät kuntien vastuulle, jos kunta ei saa päättää kuntouttavan työtoiminnan aloittamisesta eikä ohjata työnhakijaa oman harkintansa perusteella takaisin työvoimahallinnon vastuulle. Ongelmallista tässä on myös se, etteivät työllistymistoimet kohdistu avoimille työmarkkinoille, joilta pysyvä työpaikka pitäisi nimenomaan löytyä. Kuntouttavan työtoiminnan järjestämispakko sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvelvoitteet syntyvät lähtökohtaisesti työvoimaviranomaisen päätöksillä. Voi käydä niin, että työvoimaviranomaisille annetaan nyt välineet puhdistaa pöytä niin sanotuista passiivityönhakijoista, vaikka työnhakijaa ei ole todettu työkyvyttömäksi. Kunnat ovat joutumassa maksumiehen rooliin muiden päätöksistä niin kuntouttavassa työtoiminnassa kuin työmarkkinatuessakin. Työhallinnon vastuuta työttömien työllistämisestä ei pidä kaventaa vaan pikemminkin vahvistaa. Työtoiminta työvoimahallinnolle, toimeentulotuki Kelalle Pakkotyöllistäminen ei ole järkevää. Vaarana on, että näin syntyy uusi byrokratia, jota pyöritetään ja jossa pyöritään vastentahtoisesti eikä lopulta löydy järkevää toimintaa eikä työtä. Laajojen ryhmien subjektiiviset oikeudet eivät sovi kuntien itsehallinnon periaatteisiin. Tärkeä periaate on myös se, että joka lupaa, myös maksaa. Kuntia ei pidä panna rahoittamaan työhallinnon eikä Kelan päättämiä etuuksia. Sen, joka päättää etuuksista, pitää vastata myös niiden rahoittamisesta. Seuraava marssijärjestys tuntuisi järkevältä. Työvoimahallinnon olisi vastattava kuntouttavasta työtoiminnasta. Kunta voisi osallistua työtoiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Jos uusia toimeentuloetuuksia tarvittaisiin, niitä voitaisiin kehittää esimerkiksi Kelan kuntoutusetuuksia laajentamalla. Työvoimahallinto voisi ostaa palvelut kunnalta samalla tavoin kuin se voi nyt ostaa työvoimapalvelulain mukaisia työvoimapalveluja. Kunnalla olisi oikeus saada tästä täyskorvausperiaatteella mitoitettu korvaus. Työttömien juoksuttaminen ovelta toiselle ei ole järkevää. Tähän he joutuvat nyt alistumaan työmarkkinatukea ja toimeentulotukea hakiessaan. Rahat pitäisi saada samalta maksajalta. Kaikki kokeilut, joita on lukuisia, osoittavat, että toimeentulotuen maksaminen sopii hyvin Kelalle. Normitettavissa oleva toimeentulotuki, siis noin 90 prosenttia toimeentulotuesta, sopii niin asiakkaan kuin hallinnonkin tarpeita ajatellen hyvin Kelan hoidettavaksi. Kun Kela maksaa jo nyt työmarkkinatuen, toimeentulotuki pitäisi siirtää Kelan hoidettavaksi ja valtion vastuulle. Näin työttömät saisivat perustoimeentuloetuutensa samalta luukulta. Kuntaliiton lainsäädännön kehittämistavoitteet löytyvät Internet-sivuilta osoitteesta Palvelut, Lakiasiat, Hankerekisteri. Kirjoittaja on Suomen Kuntaliiton johtava lakimies. SOSIAALITURVA 17/

18 Satu Syrjälä Jonohoidossa kaupungin vanhainkotiin Se oli kuin painajaisuni, Kaino kuvaa laitoskierrettään ja vanhainkotiin hakuprosessiaan. Kainon hakemus kaupungin vanhainkotiin on vihdoin hyväksytty. Tosin vapautuvaa paikkaa joutuu vielä odottamaan. Äiti on ikään kuin heittopussi nyt, koska täytyy odottaa sitä vakipaikkaa, omainen sanoo. Vanhushuollon tavoitteena on vanhusten asuminen mahdollisimman pitkään kotona. Tämän vuoksi vanhainkotiin pyrkivä joutuu usein käymään 18 SOSIAALITURVA 17/2000 HILKKA PIETILÄINEN Kohtuuttomat tilanteet osa 4 läpi monimutkaisen hakuprosessin ja jonohoidossa ollessaan hakija voidaan karsia, hylätä tai hyväksyä usealla eri päätöksentekoportaalla. Halusin tutkia Eri-projektiin, miksi hakuprosessi kaupungin vanhainkotiin näyttää olevan epäselvä, näkymätön ja kasvoton siinä mukana oleville hakijoille ja heidän omaisilleen, mutta myös heidän parissaan työskenteleville virkamiehille. Halusin selvittää, miltä jonohoidossa oleminen hakijasta ja hänen omaisistaan tuntuu sekä mitä lauseen vanhainkotiin haetaan kotihoitopiirin kautta taakse kätkeytyy. Asiakastapauksen valinnassa käännyin kaupungin vanhainkodin sosiaalityöntekijöiden puoleen. Haastateltavikseni valikoituivat Kaino ja hänen omaisensa. Kainon tapauksessa oli kattavasti niitä kitkakohtia, joihin tiedän muidenkin hakijoiden ja heidän omaistensa törmänneen. Kainon kierto Kainon kotonapärjääminen vaikeutui olennaisesti kevään aikana. Kesän mittaan sairaalajaksot tihentyivät, ja samassa taloudessa asunut poikakin muutti työn takia toiselle paikkakunnalle. Kun Kaino ei tuntenut enää jaksavansa jatkuvaa laitoskierrettä, omaiset ottivat alkusyksystä yhteyttä kotisairaanhoitoon. Sieltä luvattiin laittaa hakemukset vireille ensin vanhainkodin lyhytaikaispaikalle ja sen jälkeen mahdollisesti pitkäaikaispaikalle. Omaisille kerrottiin, että pitkäaikaispaikkaa ei voi suoraan hakea, vaan ensin täytyy kokeilla lyhytaikaispaikkahoitoa. Lokakuun lopulla Kaino siirtyi sairaalahoitojaksolta kaupungin vanhainkodin lyhytaikaispaikalle. Sairaalan sosiaalityöntekijä teki hakemuksen myös pitkäaikaispaikalle. Syksyn aikana kotonaolopäiviä oli kertynyt yhteensä vain kahdeksan kolmen eri kotihoitoyrityksen aikana. Lyhytaikaishoitojaksoa vanhainkodissa jatkettin kahteen otteeseen. Joulukuun alussa hakemus vihdoin eteni vanhainkodin SAS-kokouksen (SAS=selvitä-arvioi-sijoita) käsittelyyn, mutta se hylättiin. Omaiset virittivät hakua uudelleen ottamalla yhteyttä alueen kotisairaanhoitoon. Joulukuussa Kaino siirtyi vanhainkodin lyhytaikaishoitojaksolta sairaalaan sairauskohtauksen vuoksi. Kun omaiset kyselivät tilannetta, kotisairaanhoidosta vakuuteltiin Kainon hakemuksen tulevan seuraavaan käsittelyyn. Hakemusta ei kuitenkaan käsitelty tammikuun SASkokouksessa. Sairaalasta Kaino siirtyi lyhytaikaispaikalle yksityiseen palvelukotiin. Ennen helmikuun SAS-kokousta Kainon luona palvelukodissa järjestettiin omaisten aloitteesta neuvottelu, jossa oli mukana Kainon lisäksi hänen omaisensa, kotipalvelun ja kotisairaanhoidon edustaja sekä palvelukodin johtaja. Neuvottelussa todettiin omaisen mukaan, että ei äidistä ole kotiintulijaksi. Helmikuun SAS-kokouksessa Kainon vanhainkotihakemus lopulta hyväksyttiin. Haun vaiheet Kaupungin ohjeiden mukaan päävastuu vanhainkotihakemuksen vireillepanosta on vanhuksen asuinalueen kotihoitopiirillä. Kaupungin sairaaloiden sosiaalityöntekijät voivat poikkeustapauksissa tehdä hakemuksen suoraan, jos kotihoitopiiri ei tunne potilasta ja vanhainkotipaikan tarve näyttää selkeältä. Käytännössä näissäkin tapauksissa laitoksen sosiaalityöntekijä neuvottelee ensin kotihoitopiirin kanssa. Hakemus perusteluineen kirjataan kaupungin sosiaali- ja terveystoimen tietojärjestelmään. Kun se on kirjattu koneelle, hakija on virallisesti jonossa vanhainkotiin. Kaupunki on jaettu neljään alueeseen, ja seuraavaksi hakemus meneekin vanhuksen asuinalueen SAS-työryhmän käsiteltäväksi. Työryhmien kokoonpano vaihtelee alueittain. Kaupungin SAS-toimiston edustajat ovat yleensä läsnä alueellisissa kokouksissa. Alueelliset työryhmät pyrkivät valitsemaan alueensa hakijoista kiireellisimmät esitettäviksi kaupungin vanhainkodin SAS-kokoukseen. Käytännössä hakijoita on niin paljon, että kaikkia ei voida valita vanhainkodin esityslistalle. Valitsematta jääneet pysyvät useimmiten jonossa. Koska ko- 18

19 kouksia pidetään yleensä kerran kuukaudessa, valitsematta jääneiden hakemusten käsittely siirtyy taas vähintään kuukaudella eteenpäin. Hakemus saatetaan myös palauttaa kotihoitopiiriin uudelleen harkittavaksi, jos alueellinen työryhmä katsoo olevan myös muita hoitovaihtoehtoja kuin pitkäaikaispaikka vanhainkodissa. Kaupungin SAS-toimiston kaksi edustajaa esittelee alueiden valitsemat kiireellisimmät hakijat kaupungin vanhainkodin SAS-kokouksessa. Hakemus voidaan tässä kokouksessa joko hyväksyä tai hylätä. Jos se hyväksytään, hakija siirtyy jonottamaan vapautuvaa paikkaa. Vanhainkodin sosiaalityöntekijä valitsee asukkaat vanhainkotiin hyväksyttyjen hakijoiden jonosta. Jos hakemus hylätään, SAStoimiston edustaja kirjaa tietokoneohjelmaan koodin hylätty, ja hakemus on jälleen lähtökuopissaan. Jos hakemuksen tehnyt viranomainen yhä pitää vanhainkotipaikkaa ainoana vaihtoehtona, hakemus on kirjattava ohjelmaan uudelleen jonoon. Näin haku alkaa jälleen alusta. Kukaan ei koordinoi hylättyjen hakijoiden seurantaa eikä vanhukselle ja omaiselle tiedottamista. Valintakriteerit Vanhainkodin hakukriteerit on kaupungin ohjeistuksessa määritelty seuraavasti: Vanhainkodin pitkäaikaispaikoilla hoidetaan vanhusta, joka ei enää omaisten, kotipalvelun ja kotisairaanhoidon avun turvin tule toimeen kotona mutta ei myöskään ole sairaalahoidon tarpeessa. Tarkempaa ohjeistusta tai yhtenäisiä kriteereitä ei ole määritelty. Toisaalta niiden tarkka määrittely voi olla hankalaa, sillä tilanteet ovat aina yksilöllisiä; mikä on este toisen pärjäämiselle kotona, ei välttämättä ole sitä toiselle. Ensimmäisessä vanhainkodin SAS-käsittelyssä Kainon hakemus hylättiin. Perusteluiksi omaisille kerrottiin, ettei turvattomuus ole sellainen syy, jonka perusteella voi hakea vanhainkotiin. Tämä tuntui omaisista kohtuuttomalta, sillä juuri turvattomuus oli yksi suurimmista MUU - sairaala - palvelukoti - yksityinen vanhainkoti - asuntola ym. syistä, joiden vuoksi kotona asuminen ei onnistunut. Toisella hakuyrityksellä omaiset turhautuivat jälleen. Kainon hakemuksen käsittelemättömyyttä vanhainkodin SAS-kokouksessa perusteltiin sillä, että hakemuksesta puuttui kotipalvelun lausunto. Jos kerran hakeminen on vastuutettu kotihoitopiirille ja omaiset olivat olleet useita kertoja yhteydessä sen työntekijöihin ensimmäisen hylkäyksen jälkeen, perustelu tuntui omaisista kohtuuttomalta. Eiväthän Kaino itse tai omaiset voineet tähän vaikuttaa, sillä hakemuksen perusteluineen tekivät viranomaiset. Laitoskierre ja epäselvä hakuprosessi Se oli todella rankkaa. Äiti totesi, että jos hän yrittäisi kotona asumista. Hän tuli siihen tulokseen, että ei ole elämisen arvoista elämää, että on sairaalassa kolme viikkoa ja viikon kotona ja taas sairaalassa kolme viikkoa. Tämä rumba alkoi keväällä ja päättyi lokakuussa, kun äiti alkoi kiertää näitä lyhytaikaispaikkoja. Akuuttia sairaalahoitoa Kaino tarvitsi, mutta miten kierto lyhytaikaispaikoissa ja yli puoli Hakemuksen kulku vanhainkotihakuprosessissa ALUE-SAS VANHUS (JA OMAISET) KOTIHOITOPIIRI - kotipalvelu ja kotisairaanhoito kiireellinen ei kiireellinen HAKEMUS KAUPUNGIN VANHAINKODIN SAS vuotta kestänyt epävarmuus tulevaisuudesta ja vanhainkotipaikkahakemuksen kohtalosta olisi voitu välttää? Haku kesti vanhainkotipaikkatarpeen toteamisesta ja hakemuksen teosta varsinaiseen päätökseen perusteettoman kauan. Alueella ei tiedetty, kuka asian esittää. Kun soitimme veljeni kanssa, saimme kuulla, että kotisairaanhoito esittää sen hakemuksen, mutta siellä taas sanottiin, etteivät he sitä esitä. Olisi hyvä, että hakijoille osattaisiin kertoa, miten prosessi menee. Nyt se on hyvin epäselvää. Tässä on semmosta pompottamista. Viranomaistenkin pitäisi tietää, mitä heiltä edellytetään missäkin vaiheessa. Hakemuksen kulkua hankaloitti Kainon pitkä laitoskierre ja työntekijöiden vaihtuminen laitoksen vaihtuessa. Kukaan ei tuntunut kokoavan palapeliä kasaan. Ainoastaan omaiset seurasivat kokonaistilannetta, mutta heilläkään ei ollut ketään nimettyä tukihenkilöä, johon turvata asioiden selvittämiseksi. Vanhainkodin sosiaalityöntekijä kertoi, että he voivat kyllä kirjata tietoa tilanteesta tietokoneohjelmaan mutta hakemusta he eivät voi tehdä, vastuu siitä KAUPUNGIN VANHAINKOTI KAUPUNGIN SAIRAALAT SAS-TOIMISTO hyväksytty hylätty Pääsääntöisesti hakemus kaupungin vanhainkodin pitkäaikaispaikalle kulkee keskitetysti kotihoitopiirin kautta. Vanhuksen tilanne arvioidaan neljässä portaassa: kotihoitopiirissä, alueellisessa SAS-työryhmässä, SAS-toimistossa ja kaupungin vanhainkodin SAS-kokouksessa (SAS = Selvitä-Arvioi-Sijoita). kuului asuinalueelle. Alueen kotihoitopiirin työntekijät taas ihmettelivät, miksi heidän täytyy antaa lausunto henkilöstä, jota he eivät olleet hoitaneet kotihoidossa aikoihin. Tiedottaminen sattumanvaraista Alueellisten SAS-kokousten dokumentointi on hyvin kirjavaa. Jollakin alueella kokouksesta pidetään muistiota, toisella taas ei kokousta dokumentoida ollenkaan. Tiedonsaanti näistä alueellisista päätöksistä tuottaa usein ongelmia sekä työntekijöille että myös hakijalle ja hänen omaisilleen, sillä mitään yhtenäistä käytäntöä ei tiedottamisessa ole. Kaupungin vanhainkodin SAS-kokouksesta pidetään pöytäkirjaa, johon kirjataan kokouksessa hyväksytyt hakijat. Hylättyjä tai käsittelemättä jätettyjä hakemuksia ei pöytäkirjassa mainita eikä näin ollen myöskään perusteluja sille, miksi ne hylättiin. Ainoa dokumentoitu tieto tulee tietokoneohjelmaan, kun hakemuskohtaan kirjataan koodi hyväksytty tai hylätty. Kaupungin SAS-toimiston edustajat pyrkivät ilmoittamaan hakemuk- SOSIAALITURVA 17/

20 Kun on riittävän monta pysäkkiä, jonokin etenee hitaasti. sen tehneille viranomaisille hylkäysperusteet. Vanhukselle tai omaisille ei tietoa päätöksestä, hyväksymisestä tai hylkäämisestä, aina tai kirjallisesti tiedoteta. Vanhainkotipaikka ei toki ole kuntalaiselle subjektiivinen oikeus, mutta kuntalaisten oikeusturvan kannalta olisi nykyistä selkeämpää, että asiasta annettaisiin kirjallinen päätös. Vanhainkodin SAS-kokouksen toiminta on kunnallista päätöksentekoa, jossa pitäisi huomioida normaalit hallintopäätöstä koskevat ehdot. Päätöksenteon tulisi olla avointa ja jo ennen päätöksentekoa kuntalaisille tulisi antaa riittävä tieto myös menettelytavoista. Nyt kuntalaisten tietämys vanhainkotihakumenettelystä rajoittuu siihen tietoon, että haku on tehtävä kotihoitopiirin kautta. Alueellisten SAS-kokousten, SAStoimiston tai kaupungin vanhainkodin SAS-kokouksen roolia ei ole tehty näkyväksi. Myös sosiaalihuoltolain 39. :n mukaan sosiaalihuoltoa toteutettaessa on erityistä huomiota kiinnitettävä sosiaalihuollon asiakkaan omiin toivomuksiin ja mahdollisuuksiin osallistua häntä itseään koskevan huollon suunnitteluun. Minne Kainon toiveet ja osallistumismahdollisuudet häntä koskevassa päätöksenteossa matkan varrella jäivät? Voisiko toimia toisin? Ainakin toivoo, että olisi mennyt toisin. Tässä oli paljon tarpeetonta siirtelyä. Sanotaan, että tulijoita on paljon ja paikkoja vähän, että he on pakotettuja tekemään näin. Hakuprosessin aikana ruohonjuuritason tietämys vanhuksen tilanteesta ja oloista karkaa varsin kauaksi useille eri väliportaille. Vanhuksen tilanne pitäisi kartoittaa perusteellisesti jo silloin, kun kotonapärjääminen alkaa käydä hankalaksi ja eri vaihtoehtoja aletaan suunnitella. Työskentelyn painopisteen voisi siirtää hakuprosessin alkuvaiheeseen, mikä toisi selvittämisen ja arvioinnin lähemmäksi vanhusta. Jos vanhainkotipaikkahakemukseen päädytään, 20 SOSIAALITURVA 17/2000 vanhuksen tulisi voida luottaa toiminnan johdonmukaisuuteen. Tämä tarkoittaa, että jos hänen tilanteensa pysyy ennallaan, paikka jossain vaiheessa järjestyy ilman hakemuksen uutta vireillepanoa. Eri työryhmät voitaisiin yhdistää niin, että vanhuksen tilanne selvitettäisiin ilman moniportaista päätöksentekoa. Nykyisissä kokoonpanoissaan työryhmien yhdistely kuitenkin muodostaisi niin valtavan viranomaisjoukon, ettei se luultavasti sellaisenaan palvelisi tarkoitustaan. Miksi sitten tarvitaan näin monta päätöksentekijää yhden vanhainkotihakemuksen hyväksymiseen? Onko ajatuksena se, että kun on riittävän monta pysäkkiä, jonokin etenee hitaasti? Tässä kaupungissa ei avohuollossa ole erityisiä vanhushuollon sosiaalityöntekijöitä. Laitosten sosiaalityöntekijät kohtaavat vanhuksia, joiden tilanteet ovat jo monimutkaistuneet sen sijaan, että niihin olisi puututtu ja tukea järjestetty varhaisemmassa vaiheessa. Avohuollon sosiaalityöntekijä voisi tarvittaessa toimia alueen yhteyshenkilönä ja kotihoitopiirin yhteistyökumppanina esimerkiksi, kun kartoitetaan vanhainkotipaikan tarvetta. Vaihtoehdot pitäisi pohtia yhdessä vanhuksen, omaisten sekä alueen kotihoitopiirin ja laitosten henkilökunnan kesken siten, että asiakkaan asioita koordinoi yksi henkilö, joka on samalla asiakkaan ja omaisten tukena. Tällainen palveluohjaus vähentäisi hakemusten ja vanhusten kierrätystä. Vanhainkotiin hakemisen prosessi pitäisi ohjeistaa yhtenäisesti ja menettelytavat tehdä näkyviksi. Nykyisin ei löydy selkeää päätöksentekijää ja vastuunkantajaa. Kuukausien odottelu epätarkoituksenmukaisissa ja vaihtuvissa paikoissa, kuten sairaaloissa, usein vain pahentaa vanhuksen tilannetta. Vastuu tilanteen seurannasta jonohoidon aikana pitäisi olla myös jollakin muulla kuin vanhuksella itsellään tai hänen omaisillaan. Olisi selvitettävä, mistä paikkoihin nähden hakijoiden liiallinen määrä johtuu: vaihtoehtojen puutteellisesta kartoittamisesta, vaihtoehtoisten tukijärjestelyjen riittämättömyydestä vaiko yksinkertaisesti siitä, että vanhainkotien pitkäaikaispaikkoja tai muita ympärivuorokautisia hoivapaikkoja on tarpeeseen nähden liian vähän. Kunnan palveluja pitäisi suunnitella kuntalaisten tarpeiden pohjalta. Ryhmämuotoisen tuetun asumisen järjestelyt voisivat vastata hoivan tarpeeseen ja turvattomuuteen. Nykyisellään jonohoito kätkee taakseen mammuttimaisen käsiteltävien asioiden ja hoivaa tarvitsevien ihmisten kierrätyksen. Tutkimusprojektissa näin, millaista ahdistusta hakuprosessin epämääräisyys ja tiedon puute päätöksistä voi vanhukselle ja hänen omaisilleen aiheuttaa. Sosiaalityöntekijänä en ollut viranomaisnäkökulmastani täysin havainnut, kuinka monimutkaiseksi ja viranomaiskeskeiseksi järjestelmä on muodostunut. Silloin hakuprosessi tuntui selkeämmältä ja toimivammalta kuin katsoessani sitä Kainon kokemusten kautta. Kaupungin organisaatiomuutosten vuoksi vanhainkotiin hakuprosessikin on muuttumassa ja kaupungin SAS-toiminnan kehittämistä pohditaan. Toivon, että nykytilanteen näkyväksi tekeminen tällä pienimuotoisella tapaustutkimuksella hyödyttää sekä päätöksentekijöitä että jonohoitamiseen osallistuvia viranomaisia ja tarjoaa aineksia järjestelmän kehittämiseksi. Sarjan kirjoitukset perustuvat toimintatutkimuksiin, jotka on tehty Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ry:n ERI-projektissa YTY ry:n tutkijan Anna Metterin johdanto kirjoitussarjaan on julkaistu Sosiaaliturva-lehdessä 14/2000. Kirjoittaja on vanhustenhuollon sosiaalityöntekijän sijainen. Hän opiskelee Tampereen yliopistossa yhteiskuntatieteen maisteriksi. Hänen sähköpostiosoitteensa on KESKUSTELUA Kyse ei ole rahasta vaan asenteesta! Kati Peltola puuttui kolumnissaan Sosiaaliturvassa 15/2000 erittäin olennaiseen asiaan lastensuojelussa eli siihen, missä vaiheessa sosiaalitoimi puuttuu peliin. Hän on oikeilla jäljillä kehotellessaan pakkoauttamaan vanhempia silloin, kun siitä voisi vielä olla hyötyä: tarpeeksi ajoissa, heti ensimmäisen lastensuojeluilmoituksen jälkeen. Peltola korostaa, että sosiaalityöntekijällä on oikeus sekaantua perheen asioihin ja kysellä sekä vanhemmilta että lapsilta jatkuvasti, missä mennään. Hän voi tarjota erilaista tukea lapselle ja houkutella vanhempia mukaan kohentamaan lapsen elämää. Sitten Peltola yllättää ainakin minut täysin väittämällä, että varsinainen este ei olekaan laki vaan raha, jolla ostetaan työntekijöiden aikaa vanhempien kanssa työskentelyyn. Tämä on silkkaa hämäystä tai piilottelua rahaksi nimetyn vallanpitäjän taakse. Jokainen sosiaalityöntekijä lähtee käskettäessä sekaantumaan perheen asioihin, usein jopa omasta aloitteestaan, mikäli asenne on oikea. Oma totuttu passiivisuus ja rutiinin puute lienevät ne todelliset esteet. Sellaiseen työtapaan, jota itse pitää tärkeänä, löytyy aina aikaa ja löytyy aina rahaa. Meidän sosiaalityöntekijöiden pitää olla rehellisiä itsellemme ja toisillemme, lakata teeskentelemästä ja nöyristelemästä rahalle, kun kysymys on asenteesta omasta suhtautumisesta lastensuojeluun. Antero Marjakangas lastenvalvoja Kotka 20