TEHY 914 TOIMINTASUUNNITELMA 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEHY 914 TOIMINTASUUNNITELMA 2012"

Transkriptio

1 TEHY 914 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Tehyn Vaasan keskussairaalan ammattiosasto 914 ry

2 SISÄLTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 2 JÄSENET... 2 HALLITUS... 3 TUKITEHYLÄISTOIMINTA (YHDYSJÄSENTOIMINTA)... 5 EDUNVALVONTATOIMINTA... 5 JÄRJESTÖKOULUTUS... 8 TIEDOTUS... 8 VIRKISTYSTOIMINTA... 9 Toimintasuunnitelma

3 Toimintaympäristö Toimintavuoden 2012 alku näyttää valtakunnallisen neuvottelutoiminnan suhteen vielä toimintakertomuksen kirjoitus vaiheessa hyvin vaikeasti ennustettavalta. Kunnallinen virka- ja työehtosopimus on päättymässä ja maassa on käynnistyneet liittokohtaiset neuvottelut keskustason raamiratkaisun pohjalta. Vaikka koko Eurooppa kärsii parhaillaan talouden taantumasta, on työntekijöiden ostovoima Suomessa kuitenkin turvattava myös tulevalla sopimuskaudella ja palkkatasa-arvo työtä edelleen jatkettava. Lisäksi kovia paineita on myös kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen tekstipuolella mm. työaikakysymysten ehtojen ja korvausten parantamisen osalta. Tehy ei myöskään ole valmis luopumaan pitkäaikaisesta tavoitteestaan, hoitoalan omasta työehtosopimuksesta. Mikäli sopimusratkaisua ei ole syntynyt vielä vuoden vaihteeseen mennessä, on ammattiosaston tukitoimivalmiuden oltava kunnossa ja jäsenistön oltava valmiina tarvittaessa tukemaan tavoitteiden saavuttamista myös tukitoimin. Talouden taantuman vaikutukset tulevat näkymään myös sairaanhoitopiirin toiminnassa vuonna Sairaanhoitopiirin ensivuoden budjettiarvion mukaan varsinkin materiaalikustannukset kasvavat edelleen voimakkaasti, ja mikäli kunnilla ei ole varaa kasvattaa sairaanhoitopiirin budjettia kustannusten kasvua vastaavasti, voidaan pahimmassa tapauksessa olevan vaikutuksia toimintaan. Jäsenet Ammattiosasto edustaa valtaosaa Vaasan sairaanhoitopiirin sosiaali- ja terveydenhuollon koulutetuista ammattihenkilöistä. Vuodenvaihteessa oli sairaanhoitopiirin palveluksessa yhteensä 2373 henkilöä. Vastaavasti ammattiosaston jäsenmäärä oli samana ajankohtana 1158 henkilöä. Vuoden 2011 aikana jäsenmäärä on pysytellyt samalla tasolla. Jäsenmäärän kasvattamisen sijaan ammattiosasto on keskittynyt lisäämään jäsentensä tietoutta ammattiosastosta ja sen toiminnasta. Lisäksi jäseniä on kannustettu osallistumaan entistä aktiivisemmin ammattiosaston kokouksiin ja jäsenille suunnattuihin muihin tapahtumiin. Viime vuosien jäsentilaisuuksien suosion nousun kannustamana ammattiosasto päättää jatkaa samoilla linjoilla myös toimintavuonna Ammattiosaston Tehy-tutorit osallistuvat aktiivisesti opiskelijatyöhön alueen Toimintasuunnitelma

4 oppilaitoksissa yhteistyössä aluetoimistojen kanssa. Yhdysjäsenet huolehtivat ammattiosaston toiminnan näkyvyydestä eri vastuuyksiköissä. Ajatuksena on että alalle opiskelevat liittyvät Tehyn ja työttömyyskassan jäseniksi jo opiskeluaikanaan. Valmistuttuaan he sitten liittyvät siihen ammattiosastoon, mikä hoitaa edunvalvontaa heidän työpaikallaan. Työpaikkaa vaihtavia ohjataan liittymään oikeaan ammattiosastoon liiton linjan mukaisesti. Ammattiosasto muistaa jäseniään vuosikokouksen hyväksymän muistamisohjesäännön mukaisesti. 50-vuotta täyttäviä muistetaan kukkalahjakortilla ja 60-vuotta täyttäviä tavaralahjalla. Hallitus Kokoukset Hallitus kokoontuu vuoden 2012 aikana säännöllisesti kuukausittain lukuun ottamatta heinäkuuta. Tarvittaessa hallitus kokoontuu ylimääräisiin kokouksiin. Hallitus kutsuu yhdistyksen kevät- ja syyskokouksen koolle. Hallitus valmistelee ja esittelee päätettävät asiat kokouksiin. Palkkiot Hallituksen kokouksista maksetaan kokouspalkkio hallituksen varsinaisille ja varajäsenille. Ammattiosaston puheenjohtajalle, jäsensihteerille, taloudenhoitajalle ja pääluottamusmiehelle maksetaan lisäksi kiinteä palkkio. Palkkioista määrätään tarkemmin syyskokouksen hyväksymässä toimintaohjeessa palkkioista. Vaalit Ammattiosaston hallituksen vaalit järjestetään syksyllä Lisäksi hallitus aktivoi jäsenistöä Tehyn liittokokous- sekä valtuustovaaleihin jotka järjestetään kesällä Yhteydenpito eri ryhmiin Henkilöstönedustajat Hallituksen kokouksiin kutsutaan luottamusmiehet, työsuojeluvaltuutettu, yhteistoimintaorganisaation henkilöstönedustajat sekä yhdysjäsenet. Hallitus käsittelee kokouksessa henkilöstönedustajien kokoukselle esittämät asiat. Tehyn aluetoimistot Toimintasuunnitelma

5 Ammattiosasto tekee yhteistyötä sekä Tehyn ruotsalaisseutujen että Seinäjoen aluetoimiston kanssa. Tehyn ruotsalaisseutujen alueasiamiehelle varataan mahdollisuus osallistua ammattiosaston hallituksen sekä yhdistyksen kokouksiin. Alueen kaksikielisyyden vuoksi nämä molemmat aluetoimistot toimivat samalla alueella ja ammattiosaston on syytä toimia hyvässä yhteistyössä molempien kanssa, jotta jäsenistön asiat tulisivat hoidetuksi parhaalla mahdollisella tavalla Tehyn keskustoimisto Ammattiosastotoimintaa kehitetään keskustoimiston asiantuntemusta hyödyntäen ja liiton linjaukset huomioon ottaen. Ammattiosasto edustaa Tehyä työpaikalla ja alueellisesti. Ammattiosaston toiminnassa huomioidaan Tehyn käynnistämät kampanjat ja niihin osallistutaan aktiivisesti. Vaasan sairaanhoitopiiri Ammattiosasto hoitaa jäsentensä edunvalvontaa sairaanhoitopiirissä ja seuraa tarkasti sairaanhoitopiirin toimintaa ja siinä tapahtuvia muutoksia. Tavoitteena on osallistua toimintaa koskevaan keskusteluun sekä vaikuttaa tehtäviin päätöksiin jo niiden valmisteluvaiheessa. Tehyn ammattiosastot Ammattiosasto on avoin monimuotoiselle yhteistyölle Tehyn ammattiosastojen välillä. Alueen suurimpana ammattiosastona Tehyn Vaasan keskussairaalan ammattiosasto tarjoaa muille Tehyn ammattiosastoille mahdollisuuksia osallistua järjestämiinsä koulutuksiin, jäseniltoihin ja virkistystilaisuuksiin. Verkostoituminen ja yhteistyö antaa hyvän mahdollisuuden vertailla työehtoja ja toimintaa erilaisilla työpaikoilla. Tehy täyttää vuonna vuotta. Ammattiosasto järjestää yhteistyössä alueen muiden Tehyn ammattiosastojen kanssa keväällä yhteisen jäsenillan juhlistaakseen juhlavuotta. Muut järjestöt Vakiintunutta Tehy, OAJ, Super, Talentia yhteistyötä jatketaan. Tavoitteena on järjestää alkuvuodesta yhteinen päättäjätapaaminen, keväällä Vappu-jippo nimellä kulkeva kansalaistapahtuma ja alkusyksystä yhteinen jäsenilta. Sairaanhoitopiirin muiden työntekijäjärjestöjen sekä ammatillisten yhteistyöjärjestöjen paikallisyhdistysten kanssa tehdään mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä yhteisiä etuja tavoitellen. Ammattiosastolla on myös ensi vuonna yksi Tehyn kolmesta edustuspaikasta STTK:n aluetoimikunnassa (Mikko Männikkö / varalla Kim Berg). Hallitus seuraa keskusjärjestön alueellista toimintaa ja käsittelee siihen liittyvät ajankohtaiset asiat kokouksissaan. Toimintasuunnitelma

6 Tukitehyläistoiminta (yhdysjäsentoiminta) Ammattiosaston yhdysjäsenverkostoa koordinoi jäsensihteeri. Yhdysjäsenille välitetään tietoa liiton ja ammattiosaston toiminnasta, sekä heille suunnatusta koulutuksesta. Yhdysjäsenet kutsutaan keväällä yhteiseen virkistys- ja koulutuspäivään ammattiosaston hallituksen ja työpaikan tehyläisten työsuojeluasiamiesten kanssa. Edunvalvontatoiminta Virka- ja työehtosopimukset Uudet virka- ja työehtosopimukset Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus sekä Tehy-sopimus päättyvät Uusista työ- ja virkaehtosopimuksista järjestetään jäsenilta, sitten kun ne on saatu sovittua ja niiden sisällöstä on tiedotettu luottamusmiehille. Sopimusten tulkinta Ammattiosaston hallitus valitsee neuvottelijat edustamaan ammattiosastoa Vaasan sairaanhoitopiirin kanssa käytäviin neuvotteluihin. Ammattiosaston hallitus valitsi vuoden 2011 alussa järjestäytymiskokouksessaan ammattiosaston neuvottelijoiksi Tehyn luottamusmiehet Mikko Männikkö, Kirsi Vaaranmaa ja Kim Berg. Ammattiosasto on käynyt vuoden 2010 sekä 2011 aikana paikallisneuvotteluja vuoden 2007 työtaistelun työhön paluusta ja leimauskäytännöistä yleistyöajassa, kun osallistutaan lääkärin määräämiin terveydenhuollollisiin tutkimuksiin työajalla. Nämä neuvottelut ovat päättyneet erimielisinä ja niiden etenemistä keskustason neuvotteluissa seurataan. Virka- ja työehtosopimusten tulkinnasta käydään neuvotteluja tarpeen mukaan. Tehyn luottamusmiehet selvittävät mahdollisia tulkintaerimielisyyksiä. Mikäli luottamusmiesten ja esimiesten välisissä neuvotteluissa ei asia ratkea, niin ammattiosasto pyytää niistä paikallisneuvottelut sairaanhoitopiirin edustajien kanssa. Tehyn luottamusmiehet on valittu kaudelle Ammattiosasto tukee luottamusmiehiä näiden tehtävässä. Toimintasuunnitelma

7 Paikalliset sopimukset Paikallisten virka- ja työehtosopimusten hyväksymisestä ja irtisanomisesta päätetään yhdistyksen kokouksessa. Hallitus seuraa paikallisten sopimusten soveltamista, neuvottelee ja tekee alustuksia uusiksi paikallisiksi sopimuksiksi, sekä kutsuu tarvittaessa ammattiosaston koolle ylimääräiseen kokoukseen päättämään sopimusten hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Ammattiosasto on tehnyt paikallisia sopimuksia mm. pitkistä työvuoroista jaksotyössä ja yhteistoimintaorganisaation yhdistämisestä työsuojelunyhteistoiminnan kanssa. Luottamusmiesten määrä ja ajankäyttö perustuvat myös paikalliseen sopimukseen. Sairaanhoitopiirin kanssa on neuvoteltu työaikapankista ja sairaanhoitopiirille on tarjottu mahdollisuutta tehdä sopimuksia jononpurusta ja vuoronvaihtokorvauksista. Sairaanhoitopiiri paransi hälytysraha- ja vuoronvaihtokorvauksia sekä korvausten maksamiseen liittyviä ehtoja määräaikaisesti kesällä Ammattiosasto ajaa ratkaisun laajentamista koskemaan ympärivuotista toimintaa. Ammattiosaston hallitus on irtisanonut liukuvan työajan saldorajan korottamista (+\- 40 tuntia) koskevan sopimuksen päättymään Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijöiden saldorajat on palautettava helmikuuhun mennessä KVTES:n mukaisiksi (+20/-6 tuntia). Ammattiosasto on irtisanonut sopimuksen koska se ei ollut jäsenten edun mukainen. Ammattiosaston hallitus seuraa asian etenemistä. Määräaikaisen työvoiman käyttö Työsuhteiden tulee olla lähtökohtaisesti toistaiseksi voimassa olevia. Määräaikainen työsuhde on aina poikkeus ja se vaatii perustellun syyn ollakseen lainmukainen. Vaikka tällainen perusteltu syy määräaikaisuudelle olisi olemassa, ei määräaikaisten työsuhteiden jatkuvaa käyttöä voida hyväksyä silloin, kun työnantajalla on vakiintunut työvoiman tarve. Vaasan sairaanhoitopiirissä on runsaasti määräaikaisissa työsuhteissa olevaa työvoimaa. On selvää, että ainakin osa määräaikaisista työntekijöistä paikkaa pysyvää työvoimantarvetta. Ammattiosasto huolehtii siitä, että määräaikaisilla työntekijöillä on saatavilla asianmukaista tietoa määräaikaisuuden laillisuudesta ja omista oikeusturvakeinoistaan. Ammattiosaston hallitus voi tukea määräaikaisessa työsuhteessa olevaa jäsentään Tehyn oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuutta vastaavalla summalla, mikäli jäsen päättää viedä määräaikaisuutensa laillisuuden tuomioistuimen ratkaistavaksi. Sairaanhoitopiirin hallintorakenne Vaasan sairaanhoitopiirin uusi hallintosääntö on astunut voimaan Uuden Toimintasuunnitelma

8 hallintosäännön myötä mm. lähiesimiesten tehtävänkuva laajenee ja entiset tulosalueet jakaantuvat tulosalueita useampiin ja pienempiin klinikkaryhmiin. Klinikkaryhmien johtoryhmien rooli muuttunee myös jatkossa, klinikkaryhmäkohtaisten asioiden käsittelyn siirtyessä sairaanhoitopiirin johtoryhmästä klinikkaryhmätasolle, mistä syystä klinikkaryhmien johtoryhmien henkilöstönedustajat ovat jatkossa entistäkin tärkeämmässä roolissa. Ammattiosasto seuraa muutoksesta aiheutuvia vaikutuksia ja osallistuu toimintaa koskevaan keskusteluun, tavoitteena ottaa kantaa sekä vaikuttaa tehtäviin päätöksiin jo niiden valmisteluvaiheessa. Lisäksi tavoitteena on järjestää keväällä jäsenilta teemalla -hoitotyön johtaminen, missä jäsenistöllä olisi mahdollisuus käydä keskustelua mm. hoitotyön johtamisen merkityksestä, kehittämisestä sekä tulevaisuuden näkymistä Vaasan sairaanhoitopiirissä. Kunta- ja palvelurakenne Ministeri Kataisen hallitusohjelmassa on linjattu että monta vuotta sitten aloitettu kunta- ja palvelurakenne uudistus viedään läpi tämän hallituskauden aikana. Toukokuussa voimaan astunut terveydenhuoltolaki velvoittaa sairaanhoitopiirin kuntia laatimaan terveydenhuollon järjestämissuunnitelman perusterveydenhuollon lähtökohdista, missä sovitaan mm. kuntien yhteistyöstä, terveyspalvelujen järjestämisestä ja päivystyksestä ensihoitoineen. Ammattiosasto seuraa muutosten toteuttamista ja pyrkii olemaan mukana mahdollisessa Vaasan sairaanhoitopiiriä koskevassa valmistelu- ja suunnittelutyössä. Ammatillinen edunvalvonta Kielitaitoasiat ovat Vaasan sairaanhoitopiirissä olleet ja tulevat jatkossakin olemaan ajankohtaisia. Viimevuosina on huomio keskittynyt erityisesti siihen, että hoitohenkilöstö joutuu ottamaan muita ammattiryhmiä enemmän vastuuta vuorovaikutuksesta potilaan kanssa, sillä kielitaitoisten lääkäreiden osuus lääkäreistä on vähentynyt. Heikon lääkäritilanteen vuoksi on jouduttu palkkaamaan lääkäreitä, jotka osaavat vain toista kotimaista kieltä, eikä aina sitäkään vahvasti. Koska hoitohenkilökunnan hyvä kielitaito on Vaasan sairaanhoitopiirissä erityisen tärkeässä asemassa, ovat ammattiosasto sekä johtavat viranhaltijat esittäneet että nykyisiä kielilisiä korotettaisiin oleellisesti kielitaitoisen henkilökunnan kannustamiseksi sekä uuden henkilökunnan rekrytoinnin tueksi. Nykyisen suunnitelman mukaan koko hoitohenkilöstö käy kolmessa vuodessa läpi lääkehoidon verkkokoulutuksen (LOVE) ja suorittaa lääkehoidon testin, mikä tulee olemaan edellytyksenä lääkehoitoon osallistumiselle. Lääkehoitoon osallistumiseen Toimintasuunnitelma

9 tarvittava lupa on pidettävä voimassa uusimalla testi onnistuneesti viiden vuoden välein. Ammattiosasto seuraa ja omalla toiminnallaan tukee lääkehoidon verkkoopetuksen kehittämistä vastaamaan entistä paremmin työelämän tarpeita. Hallitus seuraa ja arvioi jäsentensä ammattiaseman kehittymistä ja ottaa siihen tarvittaessa kantaa. Järjestökoulutus Ammattiosaston hallituksen jäsenet osallistuvat Tehyn ruotsalaisseutujen aluetoimiston sekä Hämeen, Pohjanmaan ja Länsi-Suomen alueverkostojen yhdessä järjestämiin koulutuksiin. Lisäksi osallistutaan keskustoimiston järjestämiin ammattiosastojen hallituksen toimijoille suunnattuihin koulutuksiin. Henkilöstönedustajia kannustetaan osallistumaan myös Aktiivi-instituutin järjestämiin koulutuksiin. Ammattiosaston hallitus ohjaa ja neuvoo koulutuksiin osallistumiseen liittyvissä kysymyksissä. Hallitus päättää tapauskohtaisesti esim. TJS-opintokeskuksen koulutuksiin osallistumisen tukemisesta, mikäli sen nähdään tukevan ammattiosastotoiminnan tavoitteita. STTK:n aluetoimikunta järjestää keväällä aluetoimikunnan jäsenille ja varajäsenille suunnatun koulutuspäivän Jauhojärvellä. Aluetoimikunta järjestää myös jäsenyhdistysten aktiiveille suunnattua koulutusta, minne hallituksen jäseniä ja henkilöstönedustajia kannustetaan osallistumaan. Hallitus seuraa kunta-alan koulutussopimuksen mukaista ay-koulutukseen pääsyä. Ammattiosasto järjestää keväällä hallitukselle, yhdysjäsenille sekä Tehyläisille työsuojeluasiamiehille koulutus- ja virkistyspäivän. Päivän tavoitteena on aktiivitoimijoiden yhteishengen kohottaminen sekä Tehy-tietouden lisääminen. Ammattiosasto maksaa järjestökoulutuksiin osallistuville anomuksesta päivärahan. Tiedotus Sisäinen tiedotus Ammattiosaston verkkosivuja ao914.tehy.fi kehitetään ammattiosaston ensisijaisena Toimintasuunnitelma

10 tiedotuskanavana. Internetin puolella oleville kaikille avoimille sivuille kerätään yleistä tietoa ammattiosaston toiminnasta, tapahtumista ja ajan tasalla olevat yhteystiedot. Jäsenille rajoitetussa jäsenhuoneessa on taas vain jäsenille suunnattu tieto. Jäsenhuoneessa on myös mahdollisuus jäsenten käydä keskustelua keskenään sieltä löytyvällä keskustelupalstalla. Ammattiosaston facebook-ryhmä perustettiin kesällä Kyseessä on suljettu ryhmä jonka jäseneksi pääsee vain ammattiosaston jäsenet. Facebook mahdollistaa varsinkin ajankohtaisen informaation jakamisen ryhmän jäsenille hyvin nopeasti ja helposti. Hallitus suosittelee että mahdollisimman moni ammattiosaston jäsen liittyisi ryhmän jäseneksi. Ammattiosaston toiminnasta tiedotetaan ensisijaisesti ammattiosaston internet-sivuilla ja sähköpostitse yhdysjäsenille. Yhdysjäsenet saattavat hallitukselta saadut viestit työyhteisönsä tehyläisten tietoon. Toimipisteiden ilmoitustauluja, facebook-sivuja ja INFO-lehteä hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan. Ammattiosaston jäsenille lähetetään keväällä sähköinen jäsenkirje sähköpostitse Tehyn jäsenrekisterin tietojen perusteella. Ulkoinen tiedotus Ammattiosasto tiedottaa avoimesti toiminnastaan ja julkaisee kannanottonsa ammattiosaston verkkosivuilla. Osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun koetaan tärkeäksi. Erilaisia mahdollisuuksia päättäjätapaamisista lehdistötiedotteisiin toteutetaan hallituksen sekä jäsenistön aktiivisuuden mukaan. Ammattiosasto kannustaa jäseniään lähtemään ehdolle vuoden 2012 kuntavaaleihin. Virkistystoiminta Ammattiosasto on varannut tietyn määrän lippuja myytäväksi alennettuun hintaan jäsenilleen maaliskuun kaupunginteatterin Gubbrockarna - The Golden Age of Rock n Roll" -näytökseen. Toukokuussa järjestetään Tehyn 30-vuotisjuhla yhteistyössä alueen Tehyn ammattiosastojen kanssa. Tehy, OAJ, Super, Talentia yhteistyön puitteissa järjestetään yhteinen jäsenilta alkusyksystä. Tarkoituksena on varata jälleen tilaisuuteen valtakunnallisesti arvostettu Toimintasuunnitelma

11 ja ajankohtainen esiintyjä. Muita virkistystapahtumia sekä matkoja järjestetään hallituksen harkinnan mukaan, mikäli toteuttamiskelpoisia ajatuksia tulee. Syyskokoukselle Hallitus Toimintasuunnitelma

TEHY 914 TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TEHY 914 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TEHY 914 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Tehyn Vaasan keskussairaalan ammattiosasto 914 ry Tehy ry PL 10, 00060 Tehy puhelin (09) 155 2700 faksi (09) 148 3038 www.tehy.fi SISÄLTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 2 JÄSENET...

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AO 668 RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AO 668 RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 / 5 TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AO 668 RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 2 / 5 1. JOHDANTO Ammattiosaston tarkoituksena on koota toimialueensa terveydenhuoltoalan koulutuksen saaneet

Lisätiedot

Tehyn ammattiosaston hallitus harkitsee itsenäisesti, mistä asioista ja millä edellytyksillä se tekee työnantajan kanssa paikallisia sopimuksia.

Tehyn ammattiosaston hallitus harkitsee itsenäisesti, mistä asioista ja millä edellytyksillä se tekee työnantajan kanssa paikallisia sopimuksia. 1 Tehyn Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin ammattiosasto 508 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JOHDANTO Ammattiosasto yhdistää Keski-Suomen sairaanhoitopiirin palveluksessa olevat jäsenensä. Se toimii jäsenten

Lisätiedot

Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon!

Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Terveydenhoitaja huolehtii suomalaisten terveydestä, Tehy hoitajien eduista Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö valvoo koulutetun hoitohenkilöstön

Lisätiedot

Tehys fackavdelning vid Vasa centralsjukhus rf 914 Tehyn Vaasan keskussairaalan ammattiosasto ry 914 TOIMINTAKERTOMUS 2011

Tehys fackavdelning vid Vasa centralsjukhus rf 914 Tehyn Vaasan keskussairaalan ammattiosasto ry 914 TOIMINTAKERTOMUS 2011 Tehys fackavdelning vid Vasa centralsjukhus rf 914 Tehyn Vaasan keskussairaalan ammattiosasto ry 914 TOIMINTAKERTOMUS 2011 SISÄLTÖ JOHDANTO... 3 JÄSENKUNTA... 3 AMMATTIOSASTON KOKOUKSET... 3 AMMATTIOSASTON

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

Kuntoutusalan työ Tehyssä

Kuntoutusalan työ Tehyssä Kuntoutusalan työ Tehyssä Kuntoutusalan seminaari Helsinki 24.11.2017 Outi Töytäri Kuntoutusalan asiantuntija, ft, TtM outi.toytari@tehy.fi 24.11.2017 Outi Töytäri 1 Tehy on myös kuntoutusalan ammattilaisten

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

SISÄLTÖ JOHDANTO...2 JÄSENKUNTA...2 AMMATTIOSASTON KOKOUKSET...2 AMMATTIOSASTON HALLITUS...3 TILINTARKASTAJAT...3 TUKITEHYLÄISET...

SISÄLTÖ JOHDANTO...2 JÄSENKUNTA...2 AMMATTIOSASTON KOKOUKSET...2 AMMATTIOSASTON HALLITUS...3 TILINTARKASTAJAT...3 TUKITEHYLÄISET... SISÄLTÖ JOHDANTO...2 JÄSENKUNTA...2 AMMATTIOSASTON KOKOUKSET...2 AMMATTIOSASTON HALLITUS...3 TILINTARKASTAJAT...3 TUKITEHYLÄISET...3 AMMATTIOSASTON VALITSEMAT TAI NIMEÄMÄT JÄSENET ERI TEHTÄVIIN...3 TEHYN

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen Paikallinen sopiminen Puheenjohtajien neuvottelupäivät Kevät 2017 Kirsti Hietaranta Järjestöasiamies, OAJ Kilpailukykysopimus /Paikallinen sopiminen Alakohtaisesti sovitaan virka-ja työehtosopimuksissa:

Lisätiedot

Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2015

Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2015 Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2015 SUPER TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2015 2(5) AO:N HALLITUS JA KOKOONTUMINEN Hallitus toiminnan suurin haaste vuoden 2015 aikana on saada uusia toimijoita ammattiosaston

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt

LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt LIEKSAN KAUPUNKI KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 6/1994 ============================================================ LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.9.1994

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TEHYN JÄRVENPÄÄN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 YLEISTÄ Tehyn Järvenpään ammattiosasto toimii ammatillisena etujärjestönä Järvenpään kaupungin toimipisteissä työskentelevien jäsentensä

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011 Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011 Sisältö 1. Uusi työehtosopimus - Palkankorotukset 1.4.2012 - Palkankorotukset 1.5.2013 2. Muuta ajankohtaista - Ensihoidon muutokset - Järjestäytymisessä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2017

Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2017 Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2017 SUPER TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2017 2(5) AO:N HALLITUS JA KOKOONTUMINEN Tuleva hallituskausi tulee olemaan todella mielenkiintoinen. Sote muutos tulee saamaan

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja Kokouskutsu Tehyn Vapaat Vaikuttajat ry 1/2014 Elin: Hallitus Aika: 3.2.2014 klo 17.30 Paikka: Messukeskus, Helsinki Asialuettelo Pykälä Käsiteltävä asia 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet

KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet Kunnallinen työmarkkinalaitos ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat laatineet tämän yhteisen yleiskirjeen paikallisesta sopimisesta

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer

Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan toisen asteen tutkinnon suorittaneiden ja aloille opiskelevien ammattiliitto. Me teemme lähihoitajille

Lisätiedot

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3.

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Tehyn Kaarinan seudun ammattiosasto 211 ry.

Tehyn Kaarinan seudun ammattiosasto 211 ry. Tehyn Kaarinan seudun ammattiosasto 211 ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Johdanto Ammattiosaston tarkoituksena on koota terveyden ja sosiaalihuollon tehtävissä toimivat, ammattitutkinnon suorittaneet,

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa:

Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa: JOHTAJASOPIMUS Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa: 1. Kuntayhtymän johtaminen Kuntayhtymän johtaja

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE 2014 Kari Sutinen, pj TOIMINNAN OSA-ALUEET KOKOUSTOIMINTA KOULUTUS/EDUNVALVONTA, AKTIIVIT, JÄSENISTÖ EDUNVALVONTA JA VAIKUTTAMINEN, AKTIIVIT/JÄSENISTÖ/TYÖNANTAJAT

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2018

Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2018 Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2018 SUPER TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2018 2(5) AO:N HALLITUS JA KOKOONTUMINEN Tuleva vuosi tuo mukanaan suuren haasteen ammattiosaston toiminnalle, syksyllä 2018

Lisätiedot

Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2016

Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2016 Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2016 YLEISTÄ Ammattiosaston suurin haaste vuoden 2016 aikana on saada uusia toimijoita mukaan ammattiosaston aktiivitoimintaan. Nykyisistä aktiiveista iso osa on eläköitymässä

Lisätiedot

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat. TEHYN SITKERYHMÄN TOIMINTAOHJEET 30.5.2016 Toimintaohjeet päivitetään SITKE-ryhmän valtakunnallisessa kokouksessa. 1. TAUSTAA Tehyn päätöksenteko-organisaatio muodostuu valtuustosta ja hallituksesta. VALTUUSTO

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,

Lisätiedot

Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry

Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry Luottamusmiessopimus Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry 1 Luottamusmiessopimus KirVESTES liite 11 (s. 181-187) 3 Pääluottamusmies ja luottamusmiehen varamies ja 4 Luottamusmiesten asettaminen (s.181-182)

Lisätiedot

Teollisuusdemarien toimintaohje

Teollisuusdemarien toimintaohje 1 1 Ammattiosaston ryhmätoiminta Ammattiosasto on liiton toiminnan ja järjestäytymisen perusyksikkö, jonka päätehtävä on tukea työpaikkojen edunvalvontaa, järjestämistä ja jäsenhankintaa. 1.1 Ammattiosaston

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2.4.2016 Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2 (6)

Lisätiedot

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL, Varsinais-Suomi Toiminnan painopisteet yhdistyksen toimintasuunnitelmassa Liitto määrittelee toiminnan painopisteet vuosittain koko liitto-organisaatiolle.

Lisätiedot

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL 19.10.2018 Terveyspalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2019 - JHL YHTEENVETO KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 4 kpl - Uuden luottamusmiehen kurssi, kaikki sopimusalat,

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

Hyvät jäsenet. Järjestäytymisessä on järkeä

Hyvät jäsenet. Järjestäytymisessä on järkeä Hyvät jäsenet Yksityistä sairaankuljetetusta koskevassa työehtosopimuksessa saavutettiin neuvottelutulos 29.3.2011. Tehyn keskeisenä tavoitteena työehtosopimusneuvotteluissa oli yksityisen sairaankuljetuksen

Lisätiedot

Luottamusmiesten perusopinnot 1 ja

Luottamusmiesten perusopinnot 1 ja 1 18.11.2016 Jytyn luottamusmieskoulutus 2017 Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten työehtosopimusten luottamusmiehille järjestettävä, Sivistystyönantajaliiton palkalliseksi hyväksymä

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013 SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013 Valmistelija: Henkilöstöpäällikkö Hyväksyjä: Kuntayhtymän johtaja Hall 20.11.2012 Valt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 1 1. Strategiset tavoitteet

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA

TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA TEHY OPISKELIJAT ON OIKEUS KUULUA TEHYYN Tehy on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattiliitto. Jäseninä voivat olla kaikki alan tutkinnon suorittaneet sekä alaa opiskelevat toisesta asteesta korkeakoulututkintoon

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO

Lisätiedot

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus 2018-2020 neuvottelutulos 13.2.2018 JHL:n edustajisto/hallitus 15.2.2018 Riitta Rautiainen Tätä työehtosopimusta sovelletaan Avaintyönantajat AVAINTA ry:n jäsenyhteisöjen

Lisätiedot

Työpaikkatoiminta on ammattiyhdistystoiminnan perusta

Työpaikkatoiminta on ammattiyhdistystoiminnan perusta Työpaikkatoiminta on ammattiyhdistystoiminnan perusta Sähköliiton edunvalvontatoiminta tähtää ensisijaisesti siihen, että jäsenet työpaikoilla saavat oikeudenmukaista kohtelua ja heidän työsuhteidensa

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL 27.11.2017 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2018 - JHL YHTEENVETO KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 3 kpl - Uuden luottamusmiehen kurssi, kaikki

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 1 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työmarkkinajärjestö, joka vastaa opetusalan edunvalvonnasta varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia.

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia. LIITE 4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry on OAJ:n Ammatilliset Opettajat OAO ry:n jäsenyhdistys ja Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PAIMION KAUPUNKI KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 13.12.2012 94 Voimaantulopäivämäärä: 1.1.2013 Valtuuston muuttama 25.4.2013 56 1 Soveltamisala Kaupungin

Lisätiedot

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa

Lisätiedot

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista KOULUTUSOHJELMA 2017 1 (6) KOULUTUS VUONNA 2017 - Nousu-liiton koulutus perustuu pitkälti henkilöstöedustajille suunnattuihin koulutuksiin. Osa koulutuksista on työaikana suoritettavaa yhdessä työnantajaliiton

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

Yleinen järjestökoulutus:

Yleinen järjestökoulutus: Tervehdys Sinulle luottamusmies tai muuten vaan liittosi toiminnasta kiinnostunut fiksu henkilö! Olen alle listannut hieman liiton järjestämää alkuvuoden 2018 koulutusta; listasta löytyy ihan varmasti

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Työmarkkinakatsaus Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen

Kuntajohtajapäivät Työmarkkinakatsaus Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Kuntajohtajapäivät 2011 Työmarkkinakatsaus 12.8.2011 Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Ajankohtaista Hallitusohjelma kunta-alan ja työmarkkinoiden kannalta: Talouspolitiikan ja työmarkkinoiden koordinointi

Lisätiedot

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan

Lisätiedot

Tahto Rohkeus Tulevaisuus. Olet nyt yksi meistä. Tervetuloa jäseneksi!

Tahto Rohkeus Tulevaisuus. Olet nyt yksi meistä. Tervetuloa jäseneksi! Tahto Rohkeus Tulevaisuus Olet nyt yksi meistä. Tervetuloa jäseneksi! Tehy on koulutettujen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten etujärjestö Tehy on jäsentensä edunvalvoja: Aina ei kaikki mene työsuhteessa

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston työvaliokunta/paavilainen Sääntömuutosehdotus Edustajiston sääntöihin Versio 280215 Edustajiston syksyn kasvokkaistapaamisen pohjalta Suomen Nuorisovaltuustojen

Lisätiedot

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Hankkia lisää jäseniä

Lisätiedot

TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AMMATTIOSASTO 668 RY TOIMINTAKERTOMUS 2013

TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AMMATTIOSASTO 668 RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AMMATTIOSASTO 668 RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 2 / 7 TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AMMATTIOSASTO 668 RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. JOHDANTO Tehy

Lisätiedot

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Kirkon alat ry:n luottamusmiesseminaari 11.-12.5.2016 Pekka Pietinen Luottamusmiestoiminnan järjestäminen Luottamusmiessopimus

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet 1 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet Yhtymävaltuuston hyväksymä 15.6.2017 28 Muutokset huomioitu 13.6.2019 saakka. 1. Yleiset määräykset Tässä asiakirjassa

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen 14.11.2011 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Toiminnan painopisteitä ja tavoitteita - paikallisen edunvalvonta- ja työsuojeluorganisaation toimintaedellytysten ja toimintakyvyn kehittäminen ja vahvistaminen,

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTA JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Oili Marttila KiT 2017

YHTEISTOIMINTA JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Oili Marttila KiT 2017 YHTEISTOIMINTA JA SEN JÄRJESTÄMINEN Oili Marttila KiT 2017 2 Yhteistoimintaorganisaatio ja siihen liittyvät valinnat Edustuksellinen yhteistoiminta Yhteistyötoimikunta Työnantajalla palveluksessa säännöllisesti

Lisätiedot

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta. PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,

Lisätiedot

JHL:n ammattialatoiminta/ valtakunnallisten ammatillisten verkostojen pelisäännöt

JHL:n ammattialatoiminta/ valtakunnallisten ammatillisten verkostojen pelisäännöt JHL:n ammattialatoiminta/ valtakunnallisten ammatillisten verkostojen pelisäännöt Ohry 17.5.2018 Ammattialatoiminta kuvassa esimerkkejä valtakunnallisen verkoston ammattiryhmistä Valtakunnallisten ammatillisten

Lisätiedot

PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TAYS HATANPÄÄN KARDIOLOGISEN VUODEOSASTOTOIMINNAN TYÖNTEKIJÖIDEN SIIRTYMINEN TAYS SYDÄNKESKUS OY:lle

PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TAYS HATANPÄÄN KARDIOLOGISEN VUODEOSASTOTOIMINNAN TYÖNTEKIJÖIDEN SIIRTYMINEN TAYS SYDÄNKESKUS OY:lle PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TAYS HATANPÄÄN KARDIOLOGISEN VUODEOSASTOTOIMINNAN TYÖNTEKIJÖIDEN SIIRTYMINEN TAYS SYDÄNKESKUS OY:lle 1 Yleistä 2 Luovuttava ja vastaanottava organisaatio 3 Siirron aikataulu

Lisätiedot

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö: Aluejärjestön säännöt 1 (5) 21. liittokokouksen hyväksymät säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Aluejärjestön tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen nimi on Metallityöväen... aluejärjestö ry ja sitä nimitetään

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnasta Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa joka kattaa samassa työpaikassa työskentelevät Logistiikan toimihenkilöiden jäsenet. Työpaikkatoiminnan

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2017. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toisen

Lisätiedot