Metsän ääni. Luonto-Liiton opas metsiin ja metsiensuojeluun

Transkriptio

1 Metsän ääni Luonto-Liitto: (09) Annankatu 26 A, 5. krs HELSINKI Luonto-Liiton metsäryhmä: Luonto-Liiton opas metsiin ja metsiensuojeluun

2 Sisältö Metsän ääni Luonto-Liiton opas metsiin ja metsiensuojeluun Kannen kuva: Töyhtötiaisten määrä on vähentynyt metsätalouden takia. Heikki Pesu. Toimittaja: Hanna Savisaari Työryhmä: Lauri Kajander, Juho Kytömäki, Annina Käppi, Olli Manninen, Henrik Murdoch, Kaisa Murdoch ja Keijo Savola Piirrokset: Ilona Raipala Ulkoasu ja taitto: Lea Kettunen Julkaisija: Luonto-Liitto ry Painopaikka: Painohäme Oy, Ylöjärvi. Painettu Cyclus Print -uusiopaperille 2 Esipuhe 3 Metsän voi tuntea vain metsässä 3 Ihmisetkin tarvitsevat oikeita metsiä 7 Millainen metsä, sellaisia eliölajeja 7 Tunnetko luontotyyppejä? 12 Luonto on laikullinen 14 Mitä on uhanalaistuminen? 16 Metsä kuin metsä? 19 Metsien suojelulle tarvetta on koko Suomessa 19 Metsiä on suojeltu liian vähän 21 Etelä-Suomessa on metsistä suojeltu 2 prosenttia 24 Pohjois-Suomessa hakataan luonnontilaisia metsiä 25 Ilmasto muuttuu ehtiikö metsä mukaan? 27 Metsätalouden syvin olemus 27 Hakkuuaukkoja, ojia, teitä Avohakkuille on vaihtoehtoja 34 Kauas työpaikat karkaavat Metsäteollisuutta yli rajojen 36 Metsäteollisuus Suomessa ja mitä se keskieurooppalaisille kuuluu? 37 Suomalaista metsäteollisuutta maailmalla 38 Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille 38 Metsiä ja lakeja 40 Kuka metsistä määrää? 42 Metsiensuojelun aika on nyt 42 Suomen metsiensuojelun historiaa 44 Luonto-Liiton tavoitteet metsiensuojelussa 45 Pelasta maailma. Tee se jo tänään. 45 Käytännön metsiensuojelua 46 Vähemmän paperia enemmän metsiä 48 Liity meihin! 49 Hyviä linkkivinkkejä

3 Metsän voi tuntea vain metsässä Esipuhe Astu tieltä syrjään, niin löydät toisen maailman. Kulje polulla tai polutta, näe metsä ja metsän merkitys. Katso kauemmas. Muista välillä pysähtyä ja ottaa maisema vastaan. Millainen on mielesi metsä? Metsä asuu meissä, metsien kansassa, niin sanotaan. Millaisia metsät ovat nykyään, ja mitä niissä tapahtuu mitä niille tapahtuu? Onko enää syviä metsiä, joihin pääsee melua ja kiirettä karkuun? Metsiin ja metsiensuojeluun liittyvät kysymykset eivät ole yksinkertaisia. Tämä kirjanen vastaa joihinkin niistä ja esittää uusiakin. Lähtökohdat ovat kovin erilaiset sen mukaan, missä päin Suomea ollaan. Maassa, jossa puuta kasvaa enemmän kuin koskaan, oikeat metsät ovat käyneet vähiin. Edes asutuksen puristuksessa sinnittelevät arvokkaat eteläsuomalaiset met- 2 kuva: Heikki Pesu säalueet, korvaamattomat luontotyypit, eivät ole turvassa, saati viimeiset kirveenkoskemattomat vanhat metsät pohjoisessa. Ihmisetkin tarvitsevat metsiä muuhunkin kuin rahan tekemiseen. On oltava metsiä, joissa voi kulkea, poimia marjoja ja sieniä, istahtaa kaatuneelle puulle ajattelemaan, oppia metsästä. Muualla kuin metsässä se ei onnistu. Me olemme metsän ääni, sillä metsät ja niitä tarvitsevat lajit eivät itse voi tulla vaatimaan oikeutta olemiseensa. Kun metsä huutaa, meidän täytyy vastata. Tekijöiden puolesta Hanna Savisaari Lasten tulisi saada tutustua metsäluontoon ja oppia ekologiaa kokemusten kautta ilman talousnäkökulman läsnäoloa. Monissa koulujen oppikirjoissa annetaan ymmärtää, että metsätalous olisi kuin luonnonlaki, joka kuuluu metsään ja tapahtuu siellä automaattisesti. Kuva: Otso Ovaskainen Ihmisetkin tarvitsevat oikeita metsiä Ihminen on aina ollut riippuvainen luonnosta ja tarvitsee sitä edelleen, vaikka moni meistä elääkin kaupungissa. Suhde luontoon on paitsi fyysinen, myös henkinen. Luonto ei ole vain raaka-ainevarasto ja toimeentulon lähde, vaan riippuvuus koskee myös mielenterveyttä. Monimuotoinen, rakentamaton luonto vaikkapa luonnonmetsä auttaa ihmismieltä pysymään terveenä.

4 Luonnonmukaiset (luonnontilaiset metsät tai siihen suuntaan rauhassa kehittyvät) metsät ovat tärkeitä paitsi niissä eläville eliölajeille, myös ihmiselle. Muutaman vuoden takaisessa gallupissa, jossa selvitettiin suomalaisten asenteita Etelä- Suomen metsien lisäsuojeluun, tuli selväksi, millaisessa metsässä ihmiset mieluiten liikkuvat. Lähes puolet vastaajista toivoi luonnontilaisia metsiä alle kymmenen kilometrin etäisyydelle asuinpaikastaan ja 72 prosenttia alle 50 kilometrin päähän. Kukapa haluaisi kulkea hakkuuaukiolla, läpitunkemattomassa taimikossa tai läpinäkyväksi harvennetussa talousmetsässä kantoihin ja risuihin kompastellen? Kukapa ei metsässä, jossa on eri-ikäisiä, monen kokoisia ja useita eri lajeja puita sekä kapeita, kulkemaan houkuttelevia polku- ja, marjastusmaita ja sienisatoa? Metsän ei ehkä tarvitse olla kirveenkoskematon, mutta mitä pitempään se saa kehittyä ilman rajua käsittelyä, sen paremmin siellä viihtyy myös retkeilijä. Metsä on meissä syvällä Metsän läsnäolo myyteissä ja runoudessa on merkittävä, ja sen poissaolo on kulttuurinen puute, kirjoittaa ympäristön esteettisiä arvoja tutkinut Arnold Berleant. Kuva: Hanna Savisaari Suomalainen kirjallisuus, kuvataide ja musiikki ovat täynnä metsää. Metsä on niin olennainen osa kulttuuriamme, ettei ole epäilystäkään siitä, etteikö metsällä olisi Vuonna 2001 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan noin puolet suomalaisista haluaa luonnontilaisia virkistysmetsiä mahdollisimman lähelle asuinpaikkaansa. Esimerkiksi kirjailija Heikki Turunen on kirjoittanut: En osaa kuvitellakaan sellaista elämää jossa en pääsisi koskaan kävelemään nimenomaan luonnonmetsässä. Varmaan kuolisin tai tulisin hulluksi, tai sanotaan nyt että tulisin vielä hullummaksi kuin jo olen. Kuva: Juho Kytömäki 5 merkitystä muutenkin kuin puutavaran ja taloudellisen tuoton lähteenä. Jo 1800-luvulla Topelius ja Lönnrot olivat huolissaan metsän haaskauksesta, ja heidän jälkeensä esimerkiksi kuvataiteilijat Akseli Gallén-Kallela, Pekka Halonen ja Eero Järnefelt. Metsän ja ihmisen henkisen hyvinvoinnin suhdetta on tutkittu esimerkiksi ekopsykologian avulla. Siinä lähdetään olettamuksesta, että ihmisen ja luonnon hyvinvointi ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa. Perusajatuksena on se, että luonnonympäristöjen tuhoaminen kulkee käsi kädessä ihmisen henkisen pahoinvoinnin kanssa. Ei riitä, että ymmärretään ihmisen henkilökohtaiset tai ihmisryhmän sisäiset vaikutukset mielenterveyteen, vaan on ajateltava myös ihmisen suhteita ekosysteemeihin ja muihin eliölajeihin.

5 Jos metsään voi eksyä, se on hyvä metsä Kansallispuistojen ja muiden suojelualueiden tuntumassa sijaitsevilla metsillä on merkitystä paitsi metsän lajeille, myös virkistyskäytölle. Jos suojelualueet ovat hyvien kulkuyhteyksien päässä, niissä retkeillään paljon. Hyvinä retkeilymaastoina metsät toimivat silloin, kun ne muodostavat laajoja kokonaisuuksia silloin ei tämän tästä tarvitse törmätä vaikeakulkuiseen hakkuuaukkoon tai läpipääsemättömään mäntytaimikkoon, leveään tiehen tai asuinalueeseen. Suojelualueet ovat usein kovin pieniä ja siksi riittämättömiä paitsi metsälajiston suojeluun, myös retkeilijöiden, marjastajien ja sienestäjien tarpeisiin. Yleistäen voidaankin sanoa, että jos metsään on mahdollista eksyä, se on oikea metsä. Millainen metsä, sellaisia eliölajeja Tunnetko luontotyyppejä? Suomi sijaitsee pohjoisella eli boreaalisella havumetsävyöhykkeellä, jota kutsutaan taigaksi. Suomen luonnossa on paitsi itäisen taigan, myös keskieurooppalaisen luonnon ja arktisen luonnon piirteitä. Muun muassa siksi metsäluonto ja lajisto vaihtelevat suuresti sen mukaan, missä päin Suomea ollaan. Taigalle on havumetsien lisäksi tyypillistä runsas soistuminen. Suurin osa Suomen maa-alasta on ollut alun perin metsien ja soiden peittämää. Ihminen on muuttanut Suomen luontoa monella tapaa: raivannut sitä pelloiksi ja asutuksen tieltä sekä kuivattanut soita metsänkasvatukseen ojittamalla niitä. Valtaosa metsistä on otettu voimaperäiseen metsätalouskäyttöön. Puronotkelmissa on kostea ja suojainen kellari-ilmasto. Se tekee niistä omaleimaisia elinympäristöjä. Kuva: Heikki Pesu 7 Metsiä on monenlaisia Boreaalisella vyöhykkeellä on kasvanut luonnostaan erityyppisiä kangasmetsiä:

6 Lehdot ovat rehevimpiä metsiämme, joista suuri osa on aikoinaan raivattu pelloksi. Lehdoissa maaperä on multaa, mikä antaa elinmahdollisuudet vaateliaillekin kasvilajeille. Tyypillisimmillään Suomen lehdot ovat puustoltaan kuusivaltaisia, mutta lehtipuuvaltaisuuskin on mahdollista. Kuva: Juho Kytömäki kuusivaltaisia, mäntyvaltaisia sekä sekametsiä, joissa kasvaa monia puulajeja. Luonnonmetsät ovat aiemmin peittäneet suurimman osan Suomen maa-alasta. Nykyään näistä metsistä on jäljellä vain pieniä rippeitä. Eteläsuomalainen metsä eroaa niin puustoltaan kuin eläin- ja kasvilajistoltaan pohjoissuomalaisesta metsästä. Koska metsien luonne muuttuu kun siirrytään etelästä pohjoiseen, tulisi metsiä suojella havumetsävyöhykkeen eri osissa. Erityisesti eteläsuomalaiset luonnonmetsätyypit ovat harvinaisia ja monet eteläiset kasvi-, sieni- ja eläinlajit uhanalaisia. Kangasmetsien lisäksi Suomessa on myös lehtoja, jotka ovat runsaslajisia ja reheviä metsiä. Lehdot sijaitsevat siellä, missä maaperä on poikkeuksellisen ravinteikas. Erityisen paljon lehtoja on Lounais-Suomessa. Suurin osa kaikkein ravinteikkaimmista metsämaista on aikoinaan raivattu pelloiksi, ja siksi monet lehdoissa elävät kasvi- ja eläinlajit ovat uhanalaisia. Kuusi on lehtojen yleisin puulaji, mutta myös lehtipuita on runsaasti. Lehdoille on tyypillistä kasvillisuuden kerroksellisuus ja pensaiden suuri määrä. Lehdoissa kasvavilla pensailla ja puilla elää hyvin runsaasti eri sieni- ja hyönteislajeja. Metsäpalot ovat ennen olleet taigalla yleisiä, ja palon jälkeen kehittyneet nuoret lehtipuumetsät kuuluvat myös luonnostaan havumetsävyöhykkeelle. Luonnontilaiset, tuoreet paloalat ovat tärkeitä elinympäristöjä monille uhanalaisille kovakuoriais- ja sienilajeille. Nykyään tällaisia alueita on tehokkaan palontorjunnan ja metsätalouden takia todella harvassa. 8 Karuilla ja kuivilla kasvupaikoilla metsä on luontaisesti mäntyvaltaista. Kuva: Harri Hölttä

7 Suotkin ovat tärkeitä Metsäisten luontotyyppien yhteydessä on syytä mainita myös puustoiset suot. Puustoisia soita ovat mäntyvaltaiset rämeet, kuusivaltaiset korvet sekä useimmiten lehtipuuvaltaiset metsäluhdat ja tulvametsät. Kasvillisuuden perusteella voidaan erottaa lukuisia eri suotyyppejä. Valtaosa Suomen soista on ojitettu ja kuivatettu: Etelä-Suomessa jopa 80 prosenttia. Ojittaminen hävittää suon luontaiset piirteet. Erityisesti korvet ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden keskittymiä. Soiden suojelutilanne on heikko, ja etelästä suuret suokokonaisuudet ovat ojitusten myötä jo kadonneet. Monia luonnoltaan arvokkaita soita uhkaa metsätalouden ohella turpeenotto. Soilta kaivetaan turvetta sekä energiantuotantoon että kasvuturpeeksi. Kokonaisuus ratkaisee Luonnonsuojelussa takerrutaan usein liikaa yksittäisiin uhanalaisiin lajeihin. Lajien suojelu on toki tarpeellista, mutta tärkeämpää on suojella luontotyyppejä ja laajempia kokonaisuuksia. Luontotyyppi tarkoittaa maa- tai vesialuetta, jota luonnehtivat tietyt maantieteelliset, elolliset ja elottomat ominaisuudet. Luontotyyppi voi olla ainutlaatuisen arvokas ilman uhanalaisia lajejakin. Jokaisella luontotyypillä elää sille ominainen eliöyhteisö. Esimerkiksi jotkin suomalaismetsien korvet ovat maailmanlaajuisesti harvinaisia luontotyyppejä ja siksi niiden suojelu täällä on huipputärkeää vaikkei niissä uhanalaisia lajeja eläisikään. Uhanalaisten lajienkin kunnollinen suojelu edellyttää juuri luontotyyppien suojelua. Luonnon monimuotoisuudella eli biodiversiteetillä tarkoitetaan elämän koko kirjoa; lajien sisäistä perinnöllistä muuntelua, lajien runsautta sekä niiden elinympäristöjen monimuotoisuutta. Korpi on kuusi- tai lehtipuuvaltainen puustoinen suo. Korvet ovat pohjoisen havumetsävyöhykkeen monimuotoisuuskeskitt ymiä. Luonnontilaisia, ojittamattomia korpia on etenkin Etelä-Suomessa hyvin vähän ojitettuja korpia pitäisikin ennallistaa takaisin luonnontilaan. Metsälaki tuo nykyisin jonkinlaista turvaa rehevimmille korville, mutta esimerkiksi metsäkortekorpia (kuvassa) ei suojaa mikään. Kuva: Ilona Raipala 11

8 Luonto on laikullinen Monilla eliölajeilla on tiukat vaatimukset siitä, millaisessa ympäristössä ne tulevat toimeen. Elinympäristön laatu ja laajuus vaikuttavat eniten samalla alueella elävien yksilöiden määrään. Siksi luonnonsuojelun keskeisin keino on suojella elinympäristöjä haitallisilta muutoksilta, kuten metsän hakkuilta. Useimmat lajit esiintyvät luonnossa laikuittaisesti: kullekin lajille sopiva elinympäristö esiintyy muunlaisten ympäristöjen seassa siellä täällä. Esimerkiksi metsissä elävien hömötiaisten elinympäristölaikkuja voivat olla peltojen, järvien tai vaikka avohakkuiden toisistaan erottamat metsäsaarekkeet. Toisaalta jonkin kovakuoriaisen, taan ja laji ei pysty kulkemaan niiden välistä matkaa, edellytykset säilyä ovat paljon huonommat kuin hyvien kulkuyhteyksien verkostossa. Otimme velkaa - nyt on maksun aika Metsätalous vaikuttaa luonnontilaista metsää vaativien lajien elämään kahdella tärkeällä tavalla. Ensinnäkin niille sopivan elinympäristön pinta-ala pienenee. Toinen tärkeä vaikutus on pirstoutuminen: pienet elinympäristöt jäävät yhä kauemmas toisistaan, mikä hankaloittaa eliöiden siirtymistä alueelta toiselle. Kullakin lajilla on sille ominainen niin kuten korpikolvan, elinympäristölaikkuja ovat yksittäiset kuolleet maassa makaavat kuusen rungot vanhan metsän sisällä. Jos laji häviää tietyltä pieneltä alueelta, siitä ei välttämättä ole vaaraa lajin säilymiselle laajemmalla alueella. Elinympäristölaikkuja on kuitenkin oltava niin paljon ja tiheässä, että tyhjentyneen laikun uudelleen asuttaminen on mahdollista. Edellytyksenä tietenkin on, että alue on yhä sellainen, että siellä on mahdollista elää. Silloin vapaaksi jääneelle asuinpaikalle muuttaa uusia yksilöitä muualta. On tärkeää, että luonnonsuojelualueet muodostavat toimivan suojelualueverkoston. Niiden eliölajien, joiden suojelemiseksi alueita on rauhoitettu, on voitava siirtyä suojelualueelta toiselle. Jos pienet lajille sopivat alueet sijaitsevat kaukana toisissanottu kynnysarvo. Tämä tarkoittaa vähäisintä elinympäristön määrää, jonka laji tarvitsee voidakseen selviytyä tietyllä alueella. Pääosa uhanalaistumisesta tapahtuu viiveellä ympäristönmuutoksesta, kuten metsänhakkuusta. Eliöt saattavat sinnitellä tuhotussa elinympäristössään vielä jonkun aikaa, mutta häviävät ennemmin tai myöhemmin. Tätä kutsutaan sukupuuttovelaksi. Suomen metsien sukupuuttovelan suuruudeksi arvioidaan tuhat lajia. Velan maksamiseen on kaksi tapaa: palautamme luonnontilaisten metsien määrän sitä vaativien lajien kynnysarvon yläpuolelle tai annamme lajien kadota Suomesta velkamme maksuksi

9 Korukeräpallokas on erittäin uhanalainen luonnontilaisten vanhojen kuusivaltaisten metsien kovakuoriaislaji. Kuva: Petri Martikainen Hakkuut, tiet ja rakentaminen pirstovat metsäalueita yhä pienemmiksi. Ilmakuvaa Kuorevedeltä. Kuva: Veli-Risto Cajander / Greenpeace Mitä on uhanalaistuminen? Eri kasvi-, sieni- ja eläinlajit ovat vuosituhansien aikana sopeutuneet elämään tietynlaisissa elinympäristöissä. Elinympäristöjen muuttuessa, esimerkiksi luonnonmullistuksen seurauksena, lajit ovat joutuneet sopeutumaan uusiin olosuhteisiin tai väistymään vahvempien tieltä. Viimeisten vuosisatojen aikana ihminen on kiihdyttänyt elinympäristöjen muuttumista huomattavasti. Sukupuutto voi kohdata lajeja luonnostaankin, mutta nykyään esimerkiksi nisäkkäiden ja lintujen lasketaan katoavan sata- tai jopa tuhatkertaista tahtia luonnolliseen verrattuna. Elinym- päristöjen muuttumisen lisäksi erityisesti nisäkkäitä uhkaa liikametsästys. Metsätalous ja muu ihmistoiminta ahdistavat metsälajeja Suomessa metsätalous ja niin sanottujen perinnemaisemien katoaminen ovat suurimmat yksittäiset syyt uhanalaistumiseen. Myös rakentaminen ja metsäelinympäristöjen pirstoutuminen ovat merkittäviä syitä etenkin eteläisten metsälajien ahdinkoon. Metsissämme elää noin eliölajia. Osa niistä pystyy elämään vain luonnonmetsissä, joissa ihmistoiminta on vähäistä tai puuttuu täysin. Merkittävimmät syyt metsälajien uhanalaisuuteen ovat lahopuun niukkuus sekä lehtojen ja vanhojen kuusikkojen häviäminen metsätalouden seurauksena. Luonnontilaiset metsät ovat nykyään pienialaisia ja sijaitsevat kaukana toisistaan, jolloin lajien on vaikea siirtyä metsiköstä toiseen. Luonnonsuojelulain mukaan eliölaji voidaan säätää uhanalaiseksi, jos sen luontainen säilyminen Suomessa on vaarantunut. Suomessa on tehty uhanalaisarviointi 7000 metsälajista ja todettu näistä hävinneeksi 62 ja uhanalaiseksi 564. Tutkittujen lajien lisäksi on siis olemassa tuhansia muita, jotka tunnetaan liian huonosti, jotta niiden uhanalaisuutta voitaisiin arvioida luotettavasti. Uhanalaiset eliölajit on määritelty laissa, mutta niillä ei ole sen kummempaa lain suojaa. Osa uhanalaisista lajeista on määritelty erityisesti suojeltaviksi lajeiksi. Niiden yksilöiden ja elinympäristöjen hävittäminen on kielletty. Metsä on kovakuoriaisen koti Ihminen näkee metsän usein vain puina, ja puut rakennus- ja paperitavarana. Metsät ovat kuitenkin myös lukuisten eliölajien koti. Vanhoissa luonnonmetsissä elää erityisen paljon kovakuoriais-, sieni- ja jäkälälajeja. Suomesta tunnetaan peräti kovakuoriaislajia, joista valtaosa on metsien asukkeja. Voimme auttaa uhanalaisia lajeja pärjäämään ja estää tulevia sukupuuttoja lisäämällä suojelualueiden määrää sekä muuttamalla metsätaloutta luonnonmukaisempaan suuntaan

10 Metsä kuin metsä? Ruoveden Susimäki - eteläsuomalaista, suojeltua aarniometsää. Kuva: Tanja Välikangas Luonnontilaisen tai sen kaltaisen metsän tunnuspiirteitä ovat muun muassa useiden eri puulajien esiintyminen, puiden vaihteleva koko ja satunnainen sijainti sekä lahopuun runsas määrä. Kuvassa suojelematonta metsää pääkaupunkiseudulla. Kuva: Pekka Barman Arkikielessä ja ekologisessa tutkimuksessa talousmetsällä tarkoitetaan luonnonmetsästä eroavaa metsää, jota on käsitelty erilaisilla hakkuilla taloudellisen tuoton saamiseksi. Hallinnollisessa mielessä talousmetsä tarkoittaa suojelematonta metsää, joka on luokiteltu talouskäyttöön. Ekologisten termien ja hallinnollisten termien sekoittuminen on yleistä. Esimerkiksi valtion metsiä hallinnoiva Metsähallitus vetoaa usein siihen, että joku tietty suojeltavaksi vaadittu metsä on tavallista talousmetsää. Tämähän ei tietenkään tarkoita muuta kuin sitä, että metsä on luokiteltu maankäyttöluokkaan talouskäyttö, eikä se kuvasta metsän luonnonsuojelullisia arvoja. Luonnonmetsä? Luonnontilaisella metsällä tarkoitetaan metsää, johon ihmisen toiminnalla ei ole ollut vaikutusta. Käytännössä tällaista kirveenkoskematonta metsää on jäljellä melkoisen vähän ja siksi yleensä rinnastetaankin luonnontilaiset ja sen kaltaiset metsät. Vaikka metsää olisikin joskus käsitelty, se voi silti olla puustoltaan ja lajistoltaan hyvin lähellä luonnontilaa. Tyypillisessä suomalaisessa luonnonmetsässä on eri-ikäisiä ja -kokoisia puita, eri puulajeja, paljon lahopuuta, maapuita, pystykeloja aihkimäntyjä ja muita ikivanhoja, eläviä puita. Puuston rakennepiirteet johtuvat niin sanotusta luonnonmetsädynamiikasta, johon kuuluvat erilaiset häiriöt, kuten metsäpalot, myrskyt ja lumenmurrot. Luonnonmetsä on niiden ansiosta vaihteleva mosaiikki, jossa on paljon erilaisiin olosuhteisiin sopeutuneita eliöitä. Luonnonmetsä voi olla myös nuori metsäpalon tai myrskyn jälkeen kehittynyt metsä. Luonnonmetsät ovat kaikkialla maailmassa myös kulttuurisesti ja taloudellisesti merkittäviä ympäristöjä. Suomen vanhat luonnonmetsät ovat arvokkaita esimerkiksi retkeilylle, matkailulle ja poronhoidolle. Talousmetsä? Tyypillisessä talousmetsässä on toistuvasti tehty voimakkaita metsätaloustoimenpiteitä, ja se eroaa monin tavoin luonnontilaisesta metsästä. Käsitellyissä talousmetsissä on vain murto-osa luonnonmetsien lahopuumäärästä. Monista talousmetsistä lehtipuut on erityisesti aikaisemmin poistettu kokonaan harvennushakkuilla, jolloin metsä koostuu yhdestä puulajista, männystä tai kuusesta. Jos metsä on ensin avohakattu ja sen jälkeen kasvatettu taimista, puut ovat kaikki samanikäisiä ja -kokoisia. Monet metsän eliölajit vaativat tiettyjä puulajeja. Esimerkiksi liito-orava elää metsissä, joissa on suuria kuusia sekaisin haapojen kanssa. Metsätalouden päämäärä on ollut tuottaa tasalaatuista puuta metsäteollisuuden raaka-aineeksi. Siksi kaikenlaiset häiriöt on pyritty ehkäisemään. Eliölajisto, joka tällaiseen metsään sopeutuu, on yksipuolisempaa kuin luonnonmetsissä, ja koska käsitellyt metsät ovat yleisempiä kuin luonnonmetsät, myös yleisempää. Tavallisten talousmetsien joukossa on myös Etelä-Suomessa säilynyt sellaisia metsiä, jotka ovat vuosikymmeniä saaneet olla rauhassa talouskäytöltä. Ne ovat saa- 17

11 Suomalaisessa nykymetsätaloudessa tehdään säännöllisesti, esimerkiksi 30 vuoden välein, harvennushakkuu ja alikasvoksen eli pienten puiden poisto. Kuva: Juho Kytömäki Metsien suojelulle on tarvetta koko Suomessa Metsiä on suojeltu liian vähän neet takaisin merkittävän osan luonnonmetsän piirteistä: niihin on muun muassa saattanut syntyä runsaasti lahopuuta. Tällaiset metsät ovat myös monien vanhan metsän lajien turvapaikkoja. Siksi niiden suojelulla on kiire. Vanha metsä? Vanhan metsän käsite ei ole yksiselitteinen. Usein sitä käytetään, kun puhutaan luonnontilaisista metsistä, joissa on vanhoja puita. Arkikielessä myös käsiteltyjä varttuneita metsiä kutsutaan joskus vanhoiksi metsiksi. Silloin vanhalla metsällä tarkoitetaan taloudellisen uudistusiän ylittänyttä metsää. Se, että metsän puusto on taloudellisessa mielessä vanhaa, ei vielä tee metsästä luonnonsuojelullisesti arvokasta. Mikä tahansa vuotias käsitelty talousmännikkö ei täytä määritelmää. Miksi lahopuuta tarvitaan? Lahopuun määrä on suurimpia monimuotoisuuteen vaikuttavia tekijöitä metsässä. Neljäsosa suomen metsälajeista tarvitsee lahopuuta selviytyäkseen. Luonnonmetsässä lahopuuta muodostuu hiljakseen jatkuvasti, jolloin metsässä on aina lahonneita puita ja erikokoisia maapuita. Talousmetsistä kaatuneet puut korjataan yleensä nopeasti pois, jolloin vain yksittäisiä pieniä runkoja jää metsään. Niillä eväillä eivät pärjää kuin yleisimmät lahottajalajit. Kuva: Heikki Pesu Tällä hetkellä Suomen metsistä on suojeltu 4,1 prosenttia. Se on liian vähän. Toisin sanoen yli 95 prosenttia Suomen metsistä on talouskäytössä. Jotta metsäluonto säilyisi monimuotoisena, pitäisi metsistä olla ekologisen tutkimuksen mukaan suojeltuna vähintään prosenttia. Suojeltuja metsiä tulee olla ympäri Suomen, kaikilla metsäkasvillisuusvyöhykkeillä. Riittävä suojellun metsän laatu ja määrä eivät yksin riitä, vaan lisäksi suojelemattomien talousmetsien käytön pitäisi olla nykyistä luonnonmukaisempaa. Varovaisuusperiaate tarkoittaa sitä, että jos ei tiedetä varmasti teon seurauksia, jätetään se tekemättä. Kukaan ei tiedä, mitä Suomen luonnossa tapahtuu, kun kaikki luonnonmetsät on hävitetty ja suojeltujen metsien määrä on alhainen. Eri omistajien vastuu metsien suojelussa on erilainen. Suurten metsänomistajien on helpompi ja yksinkertaisempi suojella enemmän kuin yksityisten metsänomis- 18

12 tajien. Suomen valtio on suurin metsänomistaja Suomessa, Suomen valtiolta siis myös voi odottaa suurinta suojelupanosta. Kaikki suomalaiset ovat valtion metsien omistajia, ja siksi myös kansalaisilla tulisi olla oikeus päättää metsien kohtalosta. Muita suuria metsänomistajia ovat metsäyhtiöt Stora Enso tytäryhtiönsä Tornatorin kautta ja UPM, kunnat, kaupungit, seurakunnat ja muut yhteisöt. Metsien omistus Suomessa Suurin yksittäinen metsänomistaja Suomessa on valtio. Valtion metsiä hallinnoi valtion liikelaitos Metsähallitus. Metsäyhtiöt käytännössä Stora Enso ja UPM ovat myös suuria omistajia, samoin kuin luokka muut eli kaupungit, kunnat, seurakunnat ja muut yhteisöt. Paljonko ja mitä oikeastaan on suojeltu? kasvaa. Kitumaiden suojelu on helppo ratkaisu, niitä kun muutenkin hakataan paljon vähemmän. Esimerkiksi Lapin suurista suojelualueista suuri osa on tuntureiden kitu- ja joutomaata, joilla ei puuta juuri kasva. Maapinta-ala jaetaan Suomessa eri maankäyttöluokkiin. Metsätalousmaahan lasketaan metsät ja suot (myös avosuot). Se jaetaan puuntuotoskyvyn mukaan metsämaahan (puuston potentiaalinen vuotuinen kasvu yli 1 m3/ha, ns. tuottoisa metsämaa), kitumaahan (puuston potentiaalinen vuotuinen kasvu 0,1-1 m3/ha), joutomaahan (puuston potentiaalinen vuotuinen kasvu alle 0,1 m3/ha) ja muuhun metsätalousmaahan (metsäautotiet jne). Puu kasvaa siis parhaiten metsämaalla, ja niinpä metsätalouttakin harjoitetaan lähinnä metsämaalla. Kitumaalla kasvaa hieman puuta, mutta yleensä niin vähän, ettei metsätalous ole taloudellisesti kannattavaa. Myös metsien suojelun tasossa on eri luokkia. Tiukasti suojellut metsät ovat sellaisia, joita ei saa hakata. Toinen luokka on suojellut metsät, joissa varovaiset hakkuut ovat sallittuja, ja kolmas niin sanotussa rajoitetussa metsätalouskäytössä olevat alueet. Kun luonnonsuojelua edistävät tahot puhuvat metsien suojelun määrästä, on kyse metsämaasta, jota ei saa hakata. Kun metsien taloudellista käyttöä korostavat tahot puhuvat metsien suojelun määrästä, he käyttävät usein avosuotkin sisältävää Etelä-Suomella tarkoitetaan metsiensuojelun metsätalousmaa-käsitettä ja laskevat suojelluiksi myös sellaiset alueet, joilla rajoitoimintaohjelman aluerajausta eli Etelä-Suomea, yhteydessä yleensä niin sanotun Metsotettu metsänkäsittely on sallittua. Oulun läänin länsiosaa ja Lapin läänin Luonnonsuojelun ja metsässä elävien lounaisosaa. lajien näkökulmasta suojeltua metsää on Pohjois-Suomi on periaatteessa maan pohjoisempi kuitenkin vain sellainen, jota ei saa hakata ja metsää sellainen, jossa puuta todella tarkoitetaan Etelä-Suomen ja Saamelaisalueen/ puolisko, mutta usein Pohjois-Suomella Ylä-Lapin väliin jäävää aluetta Etelä-Suomessa on metsistä suojeltu 2 prosenttia Etelä-Suomessa metsämaasta on suojeltu noin kaksi prosenttia. Pohjois-Suomessa metsiä on suojeltu enemmän. Pohjois- Suomen metsien suojelu ei kuitenkaan auta eteläisiä lajeja. Suojeltuja metsiä tarvitaan erilaisen lajiston ja erilaisten metsien vuoksi kattavasti kautta maan. Etelä-Suomessa kaikkien luonnontilaisten tai niiden kaltaisten metsien suojelulla on erityinen kiire. Tämä ei kuitenkaan riitä: niitä on liian vähän. Tarvitaan myös aktiivista ennallistamista eli toimenpiteitä, joilla nykyisiin hoidettuihin talousmetsiin palautetaan luonnonmetsien ominaisuuksia. Suojeltavat alueet on syytä keskittää sinne, missä niiden hyöty on suurin eli olemassa olevien suojelualueiden liepeille ja toisaalta myös alueille, joilla suojeltuja metsiä muuten on vähän. Varsinaisten suojelualueiden lisäksi ja tueksi tarvitaan metsäalueita, joilla hakkuita on rajoitettu. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi niin sanotut luonnonarvometsät, joita tulisi olla toinen kymmenisen prosenttia metsämaasta. Niillä varovaiset hakkuut ja toisaalta monimuotoisuutta edistävät toimenpiteet olisivat sallittuja. Valtaosa lisäsuojelusta tulisi toteuttaa valtion, yhtiöiden, kuntien ja muiden suurmetsänomistajien mailla.

13 Etelä-Suomen metsiä on suojeltava. Kuva: Hanna Savisaari Kaupunkien lähimetsiä hoidettava hellästi Kaupungit ja kunnat omistavat Suomen metsistä yli hehtaaria, mikä on noin 2 prosenttia koko metsämaasta. Eteläisimmässä Suomessa osuus on huomattavasti suurempi. Taajamien lähimetsät ovat kansallispuistojen lisäksi juuri niitä, missä ihmiset eniten kulkevat. Siksi ei olekaan yhdentekevää, miten niitä käsitellään. Virkistysmetsiä ei pidä hoitaa tehometsätalouden opein, vaan lähtökohtana tulisi olla ihmisten ja metsässä elävien lajien hyvinvointi. Hyvä kaupunki tai kunta jättää metsänsä harkitusti hoitamatta asukkaidensa viihtyvyyden ja hyvinvoinnin takaamiseksi. Kaatuneet puut voidaan toki siirtää polulta syrjään. Ympäristöesteetikot ovat tutkineet ihmisten metsämieltymyksiä ja todenneet, että suurimmalle osalle mieluisin metsä on ilmeikäs: eri-ikäisiä puita, monia lajeja, suojaisia varjopaikkoja ja siellä täällä vähän avoimempia kohtia. Sellainen on myös luonnonmetsä tai harkiten hoidettu metsä. Jokaisella ihmisellä tulisi olla mahdollisuus kulkea oikeassa metsässä asuinpaikkansa lähellä. Miksi eteläisen Suomen metsiä pitää suojella? Metsäluontomme on rikkaimmillaan eteläisimmässä Suomessa. Siellä metsät ovat metsätalouden ja rakentamisen sekä suojelualueiden vähäisen määrän vuoksi suurimman paineen alla. Etelä-Suomen metsiä on suojeltu liian vähän luontotyyppien ja lajiston säilyttämiseksi. Suojellun metsän määrä vaihtelee maakunnittain alle prosentista noin kahteen. Koko Suomen metsistä on suojeltu keskimäärin 4,1 prosenttia. Talousmetsiä käsitellään niin voimakkaasti, ettei luonnon monimuotoisuudelle jää kylliksi tilaa. Ekologinen tutkimus on osoittanut, että vähintään prosenttia jokaisesta luontotyypistä tulisi suojella, jos alueet ovat tehokkaassa talouskäytössä, kuten metsät Suomessa. Suojeltuja metsiä tarvitaan lisää myös ihmisten tarpeisiin. Luonnoltaan monipuoliset, metsätaloudelta ja rakentamiselta pysyvästi rauhoitetut metsät tarjoavat parhaat luontokokemukset. Niillä on merkitystä muun muassa ulkoilulle, ympäristökasvatukselle ja matkailuelinkeinolle. Etelä-Suomen metsien suojelun tarve on kiistatta todettu. Tarvitaan poliittinen päätös suojeluohjelmasta. Mitä pidemmälle suojelua lykätään, sitä kalliimmaksi se tulee. Huom! Eteläinen Suomi tarkoittaa metsiensuojelusta puhuttaessa varsinaisen Etelä-Suomen ohella myös maan muita puutteellisimmin suojeltuja osia: Lounais-Kainuuta, Pohjanmaata ja Lounais-Lappia.

14 Pohjois-Suomessa hakataan luonnontilaisia metsiä Pohjois-Suomessa alueittaiset suojeluprosentit ovat korkeampia kuin etelässä, mutteivät riittäviä monesti sielläkään. Valtaosa maamme luonnontilaisista ja luonnontilaisen kaltaisista metsistä sijaitsee Pohjois-Suomessa valtion hallinnoimilla mailla. Niistä huomattava osa on edelleen suojelematta. Alkuperäisen luonnon suojeleminen on laajempi kokonaisuus kuin vain kansallinen kysymys. Alkuperäisluontoa luonnonmetsiä hävitetään kaikkialla maailmassa. Lähes puolet maailman alkuperäisestä metsäpeitteestä on tuhottu. Pohjois-Suomessa on vielä koskemattomia luonnonmetsiä. Kuva: Luonto-Liiton metsäryhmä Edelleen pystyssä olevista metsistä valtaosa on käsiteltyä, ei-luonnontilaista metsää. World Resources Instituten arvion mukaan maapallon alkuperäisistä metsistä vain 22 prosenttia on säilynyt laajoina, luonnontilaisina tai luonnontilaisen kaltaisina kokonaisuuksina. Suomi on tässä valitettavassa kehityksessä tehnyt osansa. Luonnonmetsiä hävitetään maassamme edelleen. Suuria täysin luonnontilaisia metsäalueita on hakkuu-uhan alla esimerkiksi Sodankylän, Kittilän, Sallan ja Savukosken kunnissa, pienempiä arvokkaita vanhoja metsiä ympäri Pohjois-Suomea. Lähes kaikki Suomen suojelemattomat vanhat metsät sijaitsevat valtion mailla ja ovat Metsähallituksen hallinnoimia. Saamelaisalueen metsiensuojelukysymys on myös ihmisoikeuskysymys Saamelaisten kotiseutualue eli saamelaisalue tarkoittaa Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kuntaa ja Sodankylän kunnan pohjoisosassa olevaa Lapin paliskunnan aluetta. Ylä- Lappi puolestaan on Metsähallituksen pohjoisimman hoitoalueen nimi, ja se pitää sisällään Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnat. Valtion hallinnoimat metsät, niiden hakkuut ja hakkuiden aiheuttamat ongelmat keskittyvät käytännössä Inariin ja Sodankylään. Saamelaisalueen maankäyttöä säädellään Suomen laissa. Sen mukaan Metsähallituksen hallinnoimilla alueilla muut maankäyttömuodot, kuten metsien hakkuut, eivät saa aiheuttaa huomattavaa haittaa saamelaisten harjoittamalle perinteiselle poronhoidolle, jossa porot laiduntavat vapaana metsissä. Käytännössä tämä ei toteudu. Saamelaisalueella valtion liikelaitos Metsähallitus hakkaa porojen talvilaidunalueita, vanhoja metsiä. Kevättalvella, kun lumi on syvää ja hangenpinta kovaa, porot eivät pääse kaivamaan maahan ja jäkälään saakka. Silloin ne syövät naavaa ja luppoa puiden alaoksilta. Jos ei ole puita, ei ole ruokaakaan. Parhaat talvilaitumet ovat usein myös vanhoja, luonnontilaisia ja luonnontilaisenkaltaisia metsiä. Poronhoito on saamelaiskulttuurin perusta, ja saamelaiskulttuuri on puolestaan laissa turvattu. Talvilaitumien hakkuut haittaavat poronhoitoa. Lain mukaan Metsähallituksen tulisi myös neuvotella laidunmetsien hakkuista paliskuntien kanssa. Aitojen neuvottelujen sijasta Metsähallitus kuitenkin lähinnä sanelee ja päättää itse neuvottelujen lopputuloksen. Saamelaisalueen metsien hakkuisiin ovat saamelais- ja luonnonsuojelujärjestöjen lisäksi kiinnittäneet huomiotaan myös Ihmisoikeusliitto ja YK:n ihmisoikeuskomitea. Ilmasto muuttuu ehtiikö metsä mukaan? Ilmastonmuutoksesta puhutaan paljon. Kukaan ei varmuudella tiedä, mitä Suomen metsissä tapahtuu, kun ilmasto muuttuu. Muutokseen täytyy kuitenkin varautua hyvissä ajoin nyt. Maailmanlaajuisten tutkimusten, kuten ilmasto- ja kasvillisuusmallien, perusteella voidaan ennustaa, että luonto muuttuu rajusti ilmaston mukana. Maatalous, metsät ja muut pysyvinä pidetyt ihmisen toimeentulon edellytykset eivät ehkä olekaan itsestään selviä. On vaikea arvioida, kuinka hyvin esimerkiksi suomalainen metsäluonto sopeutuu muuttuviin oloihin. Luonnonjärjestelmät tarkistavat suuntaansa kovin hitaasti. Perinnöllinen monimuotoisuus on ratkaisevan tärkeää: mitä laajempi kirjo vaikkapa yhden eliölajin sisällä, sitä useammalla yksilöllä on mahdollisuus selvitä hengissä ja jatkaa sukua. Kuvitellaan tilanne, että metsään iskee uusi, etelästä saapunut voimakas tuholainen. Metsä joutuu ehkä puolustautumaan voimakkaammin kuin koskaan ennen. Jos 24 25

15 Avohakkuun koolle ei Suomessa ole asetettu mitään ylärajaa. Keskisuomalaisesta Painaanmäen metsästä Korpilahdella tehtiin valtava aukko. Kuva: Tanja Välikangas Metsätalouden syvin olemus Hakkuuaukkoja, ojia, teitä... metsän kaikki puut ovat nopeaan kasvuun kiihdytettyjä, samanikäisiä ja perimältään samankaltaisia mäntyjä tai vaikkapa niin sanottuja hybridihaapoja, ne kaikki kärsivät samalla tavalla, ja pahimmassa tapauksessa kaikki puut kuolevat. Jos taas puulajeja on useita ja joukossa seisoo monen sukupolven taistelijoita taimista vanhuksiin, pienistä suuriin, tuholaisen on vaikeampi ellei mahdoton levitä jokaiseen puuhun. Sitkeimmät puut selviävät ja pääsevät siirtämään uudessakin tilanteessa kestäviä ominaisuuksiaan seuraaville sukupolville. Sama perinnöllisen monimuotoisuuden periaate pätee, kun puhutaan alueiden koosta. Mitä suurempi kokonaisuus, sen paremmin luonto kestää muuttuvia olosuhteita. Pieneltä alueelta eliölaji ei ehkä pääse siirtymään uuteen paikkaan, jos olo käy tukalaksi. Silloin koko laji on vaarassa hävitä. Jos ilmasto lämpenee, lajit saattavat joutua siirtymään pohjoisemmaksi ja tarvitsevat hyviä kulkuyhteyksiä muuttomatkalleen. Koska vielä ollaan arvailujen varassa, kannattaa tehdä valintoja, joista on hyötyä luonnon monimuotoisuuden säilymiselle eikä ainakaan haittaa sopeutumiselle. Elinympäristöjen hävittäminen ja pirstominen täytyy lopettaa ja niitä täytyy varjella saastumiselta ja muilta haitallisilta muutoksilta. Luontotyyppien suojelu ja laajojen suojelualueverkostojen luominen on järkevintä, mitä ihminen voi nykyisen tiedon valossa tehdä riippumatta siitä, miten nopeasti ja paljon ilmasto muuttuu. Tulevaisuuden luonnonsuojelusuunnittelussa on järkevää luoda myös etelä-pohjois-suuntaisia suojelualueista muodostuva käytäviä. Monimuotoinen luonto kestää ilmastonmuutoksen haitallisia vaikutuksia yksipuolista paremmin. Suomen metsistä hakataan 2000-luvulla puuta enemmän kuin koskaan ennen. Vuodessa hakatun puuston määrä on nykyisin 60 miljoonaa kuutiometriä. Suurista avohakkuista kuuluisalla 1970-luvulla määrä oli parikymmentä miljoonaa kuutiota pienempi. Suomalainen metsätalous perustuu isoilla koneilla tehtäviin avohakkuisiin, metsänviljelyyn ja maanmuokkaukseen. Kasvatus- eli harvennushakkuilla puustosta muokataan mahdollisimman tasaikäistä ja -kokoista. Hakkuiden ohella metsätalouteen kuuluvat muun muassa soiden ojitus ja muut vesitalouden uudelleenjärjestelyt sekä metsäautoteiden rakentaminen. Suomalaisten metsäautoteiden yhteenlaskettu pituus riittäisi pari-kolme kierrosta maapallon ympäri. Metsäautotieverkoston rakentaminen on pirstonut etenkin eteläisen Suomen erämaiset metsäalueet niin, että 26 27

16 Suomessa ei kuulemma enää ojiteta aiemmin ojittamattomina säilyneitä soita. Silti luonnontilaisia korpia hakataan ja niissä tehdään hakkuun jälkeen vesitalouden järjestely, ojitusmätästys. Kuva: Juho Kytömäki Avohakkuille on vaihtoehtoja Tämä hieno suojelematon avosuo on toistaiseksi säästynyt turpeenotolta. Lylyneva, parkano. Kuva: Ilona Raipala Onko tehometsätalous ainut järkevä tapa käyttää metsiä ja puuta? Eikö metsillä ole muuta arvoa kuin avohakkuilla saatu rahallinen tuotto? Miksi puuseppä ja rakentaja halveksivat tehotalousmetsistä korjattua puuta? Entä vaikkapa mustikka- ja sienimetsät - kuinka niiden käy, jos metsiä edelleen käytetään voimaperäisesti? yli kilometrin päähän tiestä on nykyisin miltei mahdoton päästä. Metsäautoteitä on arvioitu olevan Etelä-Suomessa liikaa jopa talouden kannalta. Suot metsätalouden rautakourissa Suomella on hallussaan soiden ojittamisen epävirallinen maailmanennätys. Tiettävästi missään muussa maassa soiden ojitus metsätalouden käyttöön, puuntuotantoon, ei ole ollut niin voimakasta kuin Suomessa. Metsätalouden ohella soita on lisäksi ojitettu ja kuivattu maataloutta ja turpeenottoa varten. Alkuperäinen suoluonto on monin paikoin Etelä-Suomessa huvennut olemattomiin. Joissakin kunnissa ei ole yhtään ojittamatonta suota luvulla jopa maailmanpankki tuki suomalaista soiden ojitusprojektia. Lopulta ojitettiin runsaasti sellaisiakin soita, joilla tarkoitus, puun kasvatus, ei onnistu. Viime aikoina ojitettuja soita on palautettu luonnontilaan ennallistamalla eli tukkimalla ojia, jotta suoluonnon monimuotoisuus saataisiin säilytettyä. Uusia metsäautoteitä rakennetaan edelleen, vaikka niitä on jo talousnäkökulmastakin katsottuna liikaa etenkin Etelä-Suomessa. Kuva: Juho Kytömäki Tehoton tehometsätalous Metsä ei ole kuin pelto, josta aika-ajoin korjataan sato, kylvetään uudet siemenet ja rikkaruohoja torjumalla kasvatetaan uutta viljaa mahdollisimman nopeasti. Tehometsätaloudessa niin kuitenkin halutaan ajatella. Metsän luonnollinen kiertokulku unohdetaan. Itsekseen kehittyvässä metsässä on aina eri-ikäisiä ja - karuimpia metsätyyppejä lukuun ottamatta - myös erilajisia puita. Metsän kiertoaika, joka on metsätaloudessa määritelty uudistus- eli avohakkuiden väliseksi ajaksi, on todellisuudessa loputon. Metsä ei kuole pystyyn, jos sitä

17 Kuva: Ekometsätalouden Liitto. Kuva: Hanna Savisaari ei käsitellä, vaan aina syntyy uusia taimia kuolevien puiden tilalle ja metsä pysyy metsänä. Tehometsätaloudessa sato todellakin korjataan kuin pellolta. Avohakkuiden jälkeen uusi puusto on saatava kasvuun - ostetaan siemenet tai taimet, jotka istutetaan muokattuun maahan. Istutettujen puiden kasvua vaalitaan poistamalla metsän rikkaruohot, kuten heinät ja lehtipuiden taimet, jolloin puhutaan taimikonhoidosta ja vesakontorjunnasta. Nuoressa metsässä tehdään niin sanottu ensiharvennus, jossa pienimmät puut poistetaan ja maisema muutetaan väljäksi. Silloin kasvamaan jätetyt puut pääsevät kasvamaan nopeasti. Puut kasvavat tasaisin välein ja samankokoisina. Yleensä normaali talousmetsä harvennetaan pari-kolme kertaa sen kierron aikana. Kun metsä on uudistuskypsää, tehdään uudistus- eli avohakkuu. Käytännössä lähes kaikki puut hakataan pois muutamia kasvamaan jätettäviä puuryhmiä lukuun ottamatta. Sen jälkeen metsän kasvatus pitää taas aloittaa alusta. Maisema muuttuu täysin ja metsän eliölajeista iso osa häviää. Metsien uudistushakkuu voidaan tehdä myös luontaisesti, siemen- tai suojuspuuhakkuuna. Hakkuualoille jätetään niissä huomattava määrä suuria puita. Nämä puut poistetaan siinä vaiheessa, kun taimia on kasvanut riittävästi. Luontaisuus loppuu tähän; tuloksena on jälleen yksipuolinen puupelto

18 usein tehotalousmetsää parempi. Se ei kuitenkaan takaa kaikkia luonnonmetsän hyötyjä. Vaikkapa lahopuulajiston kannalta jatkuvan kasvatuksen metsä voi pahimmillaan olla yhtä köyhä kuin tavallinen talousmetsä. Puun laatu on jatkuvan kasvatuksen metsissä tehotalousmetsää huomattavasti parempi. Puut ovat kasvaneet hitaammin, mikä tekee puusta kestävämpää. Puurakentamisessa tarvitaan tiheäsyistä eli hitaasti kasvanutta puuta, joka kestää sään rasituksia vaikkapa ikkunanpuitteissa ja hirsinä paljon pitempään kuin nopeasti kasvanut höttöpuu. Kestävä rakentaminen vaatii kunnollista ja huolella valikoitua puuta, ja myös puusepät ja muut puumateriaaleja työssään käyttävät arvostavat sitä. Ekometsätalous on paitsi metsän itsensä, myös siitä saatavan puutavaran kannalta erinomainen vaihtoehto tehometsätaloudelle. Hyvälaatuisesta puusta saa korkeamman hinnan ja metsä voi paremmin. Kuva: Tanja Välikangas Entä ekometsätalous? Ekometsätalous tarkoittaa pehmeämpää metsänkäsittelyä. Siinä pidetään mielessä metsän luonnollinen kehityskulku ja mukaillaan sitä. Käytetään niin sanottua jatkuvaa kasvatusta: metsää ei koskaan hakata laajaksi aukeaksi, vaan puita poistetaan sieltä täältä harkiten ja valikoiden. Tehdään pieniä aukkoja sinne tänne, jotta valoa pääsee metsän pohjalle enemmän, ja jotkin kohdat saatetaan jättää kokonaan käsittelemättä. Jatkuvan kasvatuksen opein hoidetussa metsässä on koko ajan puita, vaikka sitä käsitellään. Avohakkuun jälkeen sen sijaan on odoteltava kymmeniä vuosia ennen kuin paikalla taas on metsää. Jatkuvan kasvatuksen metsässä - niin kuin luonnonmetsässäkin - on eri-ikäisiä ja -kokoisia puita sekä useita eri lajeja. Sekametsä kestääkin esimerkiksi tuholaisten ja tautien hyökkäyksiä sekä myrskyjä paljon paremmin kuin yhden puulajin metsiköt. Esimerkiksi metso kuuluu niihin lajeihin, jotka varmasti hyötyisivät metsien käsittelystä jatkuvan kasvatuksen oppien mukaan. Maiseman kannalta tällainen metsä on Onko metsä muutakin kuin puuta? Puu ei ole ainoa metsän tuote. Ei pidä unohtaa vaikkapa marjoja ja sieniä, joista saa sadon joka vuosi. Tehometsätalous vaikuttaa voimakkaasti metsässä elävien marjojen ja sienten elinoloihin. Esimerkiksi sopii mustikka, joka on metsätalouden puristuksessa joutunut ahdinkoon. On arvioitu, että mustikan määrä on vajaassa 50 vuodessa vähentynyt alle puoleen. Mutta miksi? Osasyy on ollut metsälaidunnuksen loppuminen. Metsässä laiduntava karja on pitänyt maaston mustikalle otollisena. Kaikkea ei voi kuitenkaan selittää sillä, ettei lehmiä enää päästetä metsiin. Mustikka viihtyy varjoisassa, muttei kuitenkaan liian pimeässä paikassa. Parhaiten se menestyy vanhoissa metsissä: tiheimmin mustikkaa kasvaa yli 100-vuotiaissa metsissä. Luonnonmetsä ja luonnontilaisen kaltainen metsä ovat mustikalle ja lukemattomille muille lajeille niitä parhaita niissä on kunnollinen puiden antama suoja, siellä täällä pieniä valoisampia aukkoja Mustikka kärsii avohakkuista ja saattaa niiden takia hävitä alueelta kokonaan. Tehometsätalouden seurassa minkään muun metsänkäyttömuodon on vaikea pärjätä, ja mustikan ahdinko on vain yksi esimerkki tuhoisasta metsänkäytöstä. Toki on sellaisiakin lajeja, jotka hyötyvät metsätaloudesta, kuten korvasieni, puolukka ja vadelma. Luonnonmukainen metsänhoito on kuitenkin parhaaksi sekä metsän lajeille että ihmiselle. 32

19 Kauas työpaikat karkaavat... Tehokkaiden metsäkoneiden käyttöönotto on vienyt työpaikat metsäalalta. Puunkorjuussa työskentelevien määrä romahti :sta :een ajanjaksolla Suunta on edelleen alaspäin. Kuva: Juho Kytömäki Metsäsektorin työllistävyys on vähentynyt jatkuvasti, vaikka samaan aikaan sekä metsien hakkuut että puuntuonti on lisääntynyt huomattavasti. Vuonna 1970 metsäsektori työllisti henkeä, vuonna 2000 enää Suomessa hakataan puuta enemmän kuin koskaan, valmistetaan enemmän metsäteollisuustuotteita kuin koskaan, mutta metsäsektorin työpaikat vähenevät edelleen. Työpaikkoja vie alan nopea muuttuminen automatisoiduksi. Sekä hakkuut että tehdastyö koneellistuvat, ja aikaisemmin hyvin työvoimavaltainen ala yksinkertaisesti tarvitsee vähemmän työntekijöitä. Työpaikkoja katoaa edullisempiin maihin: halvat ja tuottoisat raaka-ainevarannot, edullinen työvoima sekä kasvavat markkinat sijaitsevat tropiikissa. Suomalainenkin metsäteollisuus laajentaa jatkuvasti etelän maihin ja vähentää työvoimaansa ja tuotantolaitoksiaan pohjoisessa. Suojelu ei ole uhka Metsien suojelu on vienyt työpaikkoja vähemmän kuin yleensä luullaan. Metsiensuojeluaste on edelleen alhainen. Eniten suojelualueita on Lapissa - tuntureilla ja vähäpuustoisilla kitumailla. Isojen hakkuukohteiden suojelemisesta on toki seurannut työpaikkojen menetyksiä ja usein nämä menetykset ovat kohdistuneet Monitoimikone tekee monen metsurin työt. Kuva: Juho Kytömäki työttömyyden muutenkin vaivaamille syrjäseuduille. Etelä-Suomessa suojelu on helpompaa - korvaavat työpaikat löytyvät lähempää. Luonnonsuojelun kustannukset tulee toki jakaa oikeudenmukaisesti ja mahdolliset haitat korvata. Metsiensuojelu myös tuo työpaikkoja. Matkailu on Pohjois-Suomen tärkeimpiä työllistäjiä. Erämaa-alueet ovat upea matkailuvaltti, samoin kuin pystymetsistä riippuvainen saamelaisporonhoito. Luontomatkailun työllistävyysvaikutus oli vuonna 2000 noin henkilötyövuotta ja määrän on arvioitu kaksinkertaistuvan kymmenessä vuodessa. Matkailijamäärät nousevat, jos on luontoa, missä matkailla. Matkailijamäärien myötä työpaikat lisääntyvät: palvelualoilla työpaikkoja ei juuri koneilla korvata. Myös suojelualueiden ennallistamistyöt ovat työvoimavaltaisia. Ongelmia aiheuttaa se, että esimerkiksi Etelä-Suomessa on liian vähän sellaisia suojelualueita, joita matkailuyritykset voisivat vuodesta toiseen hyödyntää. Suomalaiset puutuotteet kunniaan! Työpaikkoja tulisi lisää, jos puuta jalostettaisiin pidemmälle eli siitä valmistettaisiin esimerkiksi huonekaluja, taloja ja painotuotteita. Puunjalostusaste Suomessa on edelleen alhainen. Metsien hakkuut, sellu- ja paperiteollisuus eivät luo paljoa työpaikkoja, toisin kuin puujalosteiden valmistus. Nyt puusta tehdään tuotteita suureksi osaksi muualla kuin Suomessa - ja voitotkin jäävät meiltä saamatta

20 Metsäteollisuutta yli rajojen Metsäteollisuus Suomessa ja mitä se keskieurooppalaisille kuuluu? Metsähallituksen hakkuut Pohjois-Suomen luonnonmetsissä, erityisesti saamelaisalueella, ovat aiheuttaneet närkästystä myös Suomen metsäteollisuuden asiakasmaissa. Jotkut kysyvät, mikä oikeus keskieurooppalaisilla on neuvoa suomalaisia metsienkäsittelyssä. Suomen metsäteollisuus on kuitenkin aina ollut riippuvainen ulkomaan markkinoista. Suomen omilla pienillä markkinoilla ei riitä tarpeeksi kysyntää. Hugo Kuijjer Hollannin ympäristöministeriöstä on kiteyttänyt Suomen metsäteollisuuden ja keskieurooppalaisten kuluttajien roolit: Suomalaisten kannattaa -- muistaa, että me olemme teidän asiakkaita. Me voimme siksi sanoa, mitä me haluamme. Asiakkaat siis kertovat kauppiaalle, minkälaista paperia he haluavat. Mikäli metsäyhtiöillä olisi aitoa halua, ne voisivat kokonaan luopua Pohjois- Suomen luonnonmetsistä hakatun puun ostoista. Esimerkiksi Stora Enson hankkimasta puusta vain kahdeksan prosenttia tulee Metsähallitukselta. Suomessa valmistetusta paperista 90 prosenttia menee vientiin. Valtaosa metsäteollisuustuotteiden viennistä suuntautuu Keski-Eurooppaan. Tärkeimmät yksittäiset vientikohdemaat ovat Saksa (17 % viennistä) ja Iso-Britannia (14 %). Luonnonmetsästä hakattua puuta matkalla APRILin tehtaalle Kerincissä Indonesiassa vuonna Kuva: Otto Miettinen Suomalaista metsäteollisuutta maailmalla Suomalainen metsäteollisuus vaikuttaa maamme rajojen ulkopuolellakin. Suomalaiset metsäfirmat eivät tätä nykyä ole kovinkaan suomalaisia: Suomen valtio omistaa Stora Ensosta viidenneksen, mutta valtaosa yhtiön omistuksesta on ulkomailla. UPM:stä 35 prosenttia on suomalaisomistuksessa. Yhtiöiden päämajat sijaitsevat kuitenkin edelleen Suomessa ja niiden johtajisto koostuu enimmäkseen suomalaisista. Kolmas suomalainen metsäjätti M-Real on pääosin suomalaisen Metsäliiton omistama. Sekä Stora Enso että UPM laajenevat kovaa vauhtia etelämmäs. Kumpikin hankkii raaka-ainetta ja tehtaita tropiikista. Eukalyptus ja akasia, puuviljelmien tärkeimmät lajit, kasvavat täyteen mittaan kymmenessä vuodessa, kun taas havumetsävyöhykkeellä samaan menee vuotta. Tropiikista löytyy myös hakkaamattomia sademetsiä. Etelän markkinatkin kasvavat nopeasti. Suomalaiset yhtiöt vaikuttavat tropiikissa myös muuten kuin sellun ja paperin tuottajina. Suomalaiset konsulttifirmat, kuten Jaakko Pöyry Group Oyj, tekevät jatkuvasti uusia tehdas- ja metsänkäyttösuunnitelmia ympäri maailman. Suomalaiset laitevalmistajat varustavat maailman tehtaita suomalaisilla sellu- ja paperikoneilla. Suomen metsätalousmallin vienti maailmalle aiheuttaa ongelmia myös Suomen ulkopuolella. Indonesia ja suomalainen metsäosaaminen: Ei näin Pitkälti suomalaisten toimijoiden ansiosta Indonesiaan on rakennettu maailman kestämättömimmällä tavalla toimiva sellu- ja paperiteollisuus. Suomalainen konsulttiyhtiö teki 1980-luvulla suomalaisten virkamiesten ja poliitikkojen tuella Indonesialle kunnianhimoisen suunnitelman, joka tähtäsi selluteollisuuden laajenemiseen. Seuraavina vuosina suomalaiset laitevalmistajat myivät Suomen vientitakuilla ja poliittisella tuella laitteet sellu- ja paperitehtaisiin, jotka ovat maailman suurimpia. Tehtaiden raaka-aineena oli tarkoitus käyttää istutusmetsien puuta. Toisin kävi selluyhtiöt hankkivat mieluummin puunsa sademetsiä hakkaamalla, koska raaka-aine on halpaa. Jopa yli miljoona hehtaaria maailman arvokkaimpiin kuuluvia ja uhatuimpia sademetsiä on tuhottu selluteollisuuden raaka-aineeksi, pääosin Sumatran saarella. Paremmin ei ole käynyt maansa ja metsänsä menettäneille pienviljelijöille, joiden vastalauseet on toistuvasti tukahdutettu väkivalloin. Metsätuho jatkuu yhä. Sumatran sellua laivataan muun muassa UPM:n Kiinan tehtaille. Vastaavia surullisia ja valitettavia esimerkkejä suomalaisen metsäteollisuusmallin viennistä löytyy Indonesian lisäksi muualtakin tropiikista, kuten esimerkiksi Tansaniasta ja Thaimaasta. 36