TAMPEREEN TEATTERI. Asiakaslehti 1/2010. Puukko-Mackie JUKKA LEISTI. Herra Peachum LARI HALME. Kolmen pennin ooppera

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAMPEREEN TEATTERI. Asiakaslehti 1/2010. Puukko-Mackie JUKKA LEISTI. Herra Peachum LARI HALME. Kolmen pennin ooppera"

Transkriptio

1 TAMPEREEN TEATTERI Asiakaslehti 1/2010 Puukko-Mackie JUKKA LEISTI Herra Peachum LARI HALME Kolmen pennin ooppera

2 Viestikapula

3 Tampereen Teatterissa on parhaillaan menossa johtajan vaihdos. Heikki Vihinen siirtyy vapaaksi taiteilijaksi virallisesti elokuun alusta, ja tilalle tulee Reino Bragge Jyväskylän kaupunginteatterista. Kuten johtajanvaihdoksissa aina, siirtymäkauden ohjelmistossa näkyy kahden johtajan kädenjälki. Samaan aikaan kun vanhat suosikit vielä jatkavat ohjelmistossa, uusi johtaja jo miettii ja suunnittelee uutta ohjelmistoa. Tampereen Teatteri on hieno, yli sadan vuoden perinteet omaava, kunniakas suomalainen teatteri. Se on keskeinen osa laajaa tamperelaista teatterikirjoa. Tampereen Teatteri tunnetaan yhtä hyvin klassikoista, komedioista kuin uutta luotaavasta nykydraamastakin. Kun teatterissa johtaja vaihtuu, tulee sen myötä aina jotain muutoksia haluttiin niin tai ei. Nähdään ehkä uusia, ennen näkemättömiä tekijöitä, ohjelmistossa saatetaan painottaa asioita hiukan toisin. Heikki Vihinen teatterinjohtaja asti vaihtuu Suurelle yleisölle vaihdos tuskin on kovin merkittävä asia. Yleisölle tärkeää on, että puhutteleva, viihdyttävä, koskettava ja vaikuttava teatteri saa jatkua. Teatteri, jonka parissa voi joskus itkeä ja joskus nauraa. Teatteri, joka ei jätä välinpitämättömäksi ja tylsistyneeksi, vaan vetoaa ja vaikuttaa yhtä hyvin tunteeseen kuin järkeen. Yleisö saa nähdä näyttämöillämme osaavaa ja mieliin jäävää näyttelijäntyötä. Siinä ne peruspilarit, joiden varaan on hyvä rakentaa. Teatterimakuja on monia ja kaikkia on mahdotonta miellyttää ainakaan kaikilla esityksillä. Tampereen Teatteri on suuri teatteri, jonka ohjelmistoon mahtuu monenlaisia esityksiä monenlaisten taiteilijoiden tekemänä. Se on mielestämme rikkaus, jota pitää vaalia nyt ja vastaisuudessakin. Reino Bragge teatterinjohtaja alkaen Sisältö Kolmen pennin ooppera Särkelä itte Popcorn Päällystakki Viimeinen sikari Mielipuolen päiväkirja Seela Sella seisaallaan Tänä iltana Taneli Mäkelä Sotahevonen Puhdistus Kyllä tästä selvitään Alivuokralainen Grace ja Glorie Väliaikatarjoilu Ryhmäruokailu Kivi Keskustorin kartta Katsomokartat Katsojainfo Lipputiedot ja hinnat

4 HEIKKI KINNUNEN Tiikeri-Brown RITVA JALONEN Rouva Peachum Suomennos Liisa Ryömä Ohjaus Mikko Viherjuuri Kapellimestari Jyrki Niemi Koreografia Aku Ahjolinna Lavastus Marjatta Kuivasto Puvut Maiju Veijalainen Valosuunnittelu Raimo Salmi Äänisuunnittelu J-P Järvinen MARJUT SARIOLA Kapakka-Jenny Rooleissa Puukko-Mackie Jukka Leisti Polly Natalil Lintala Herra Peachum Lari Halme Rouva Peachum Ritva Jalonen Ylipoliisipäällikkö Brown Heikki Kinnunen Lucy Elina Salovaara Kapakka-Jenny Marjut Sariola Huorat Mari Posti, Kirsimarja Järvinen, Inkeri Mertanen, Aliisa Pulkkinen, Jannastiina Hakala Puukko-Mackien kopla Kake Aunesneva, Tuija Ernamo, Markku Eskelinen, Arttu Ratinen, Pete Koskinen, Ilpo Hakala Ensi-ilta päänäyttämöllä Esityspäiviä mm. ke 8.9. klo 19/pe klo 19/pe klo 19/la klo 19/ke klo 19/la klo 19/to klo 19/la klo 19/ti klo 19/to klo 19/ pe klo 19/la klo 13/ti klo 19/ke klo 19. Muutokset mahdollisia.

5 LARI HALME Herra Peachum JUKKA LEISTI Puukko-Mackie Kiihkeä, häpeämätön ja paheellinen PENNIN Bertolt Brecht Kurt Weill 3OOPPERA Kolmen pennin oopperan tarina Puukko-Mackiestä ja hänen nuoresta Polly-morsiamestaan sijoittuu Lontoon alamaailmaan, jossa kerjäläiset, poliisit, huorat ja rosvot käyvät armotonta taistelua rahasta ja rakkaudesta. Ensiesitys Berliinin kuohuvalla 20-luvulla muutti kerralla käsitykset siitä, mitä kaikkea musiikkiteatteri voi olla. Kolmen pennin oopperallaan Bertolt Brecht ja Kurt Weill synnyttivät nykyaikaisen musikaalin pian koko maailma lauloi sen katkeransuloisia melodioita ja Puukko-Mackien balladista tehtiin satoja levytyksiä.

6 Ilmari Turja SÄRKELÄ Ohjaus Tommi Auvinen Lavastus Marjatta Kuivasto Puvut Mari Pajula Valosuunnittelu Sami Räty Äänisuunnittelu J-P Järvinen Rooleissa Heikki Nousiainen, Markku Eskelinen, Ritva Jalonen, Natalil Lintala, Esa Latva-Äijö, Mikko Hänninen, Kake Aunesneva, Kirsimarja Järvinen, Aliisa Pulkkinen, Aaro Wickmann Ensi-ilta päänäyttämöllä. ITTE Julius Särkelä haluaa päättää kaikesta kaiken. Suu on messingillä, kun asiat rullaavat niin kuin mies mielii ja sanoo. Mutta annas olla, jos joku on Särkelän tahtoa vastaan. Tai haluaa häneltä jotakin, kuten kyläläiset, jotka tahtoisivat flyygelin lainaksi uuden sillan vihkiäisiin. Särkelä itte kuuluu Suomen suosituimpiin ja esitetyimpiin komedioihin. Tommi Auvisen ohjaamana luvassa on ajaton tulkinta Ilmari Turjan luomasta sympaattisesta jörrikästä, kateellisesta, itsepäisestä ja salaa epävarmasta tiilitehtaanomistajasta. Mutta kuten aina, oikeista naruista nykimällä kesyyntyy pahinkin jumpittaja ja vastarannan kiiski. Esityspäiviä mm. la klo ja 19/ke klo 19/ pe klo 19/la klo 13/la klo 19/ ti klo 19/to klo 19/pe klo 19/ la klo ja 19. Muutokset mahdollisia.

7 Julius Särkelän saappaissa Jussi-palkittu Heikki Nousiainen Komedia

8 ACTION-KOMEDIA

9 Väkivaltainen ja moraaliton - Fun as hell! K15 Bruce Delamitri on Oscarilla palkittu elokuvaohjaaja, joka tekee väkivallasta taidetta. Hän tappaa tyylillä stunttien ja tehosteiden räiskeessä. Wayne ja Scout ovat Amerikan etsityimpiä sarjamurhaajia. Heille tappaminen on realityä, ja armottomasta tuntemattomien lahtaamisesta kaksikko saa suurimmat kicksinsä. Oscar-juhlien jälkimainingeissa, kesken esileikin, nämä kolme tappamisen ammattilaista kohtaavat. Räjähdysherkkään tilanteeseen ajautuvat tahtomattaan myös tuottaja, playboy-pimu sekä tuleva ex-vaimo ja tytär. Mutta onko kohtalokas ilta ja sitä seuraavat tapahtumat elokuvaohjaajan syytä? Yllyttääkö Bruce tappamaan? Ben Elton Suomennos ja ohjaus Snoopi Siren Lavastus Eira Lähteinen Puvut Maarit Kalmakurki Valosuunnittelu Mika Hiltunen Äänisuunnittelu Simo Savisaari Rooleissa Ville Majamaa, Esa Latva-Äijö, Minka Kuustonen, Risto Korhonen, Niina Koponen, Saana Hyvärinen, Hilla Ruoppila Ensi-ilta Frenckell-näyttämöllä Esityspäiviä mm. to 2.9. klo 19/ke 8.9. klo 19/ pe klo 19/ti klo 19/to klo 19/ pe klo 19/pe klo 19/ti klo 19/ to klo 19/la klo 19/ti klo 19/ to klo 19/pe klo 19/la klo ja 19/ke klo 19/to klo 19. Muutokset mahdollisia.

10 Komedia työelämän huononemisesta Esityspäiviä mm. la klo 19/ke klo 19/pe klo 19/ la klo 13/ke klo 19/pe klo 19/ la klo ja 19/ti klo 19/ke klo 19/ to klo 19/pe klo 19/la klo ja 19. Muutokset mahdollisia.

11 Helsingin olympialaisten kanssa kilpaa Tampereelle syntynyt Akaki Akakijevitš (Tom Lindholm) on vaatimaton ja hiljainen mies, joka on syntynyt pankkivirkailijaksi. Hän saa kokea työelämän muutokset ja pankkimaailman myllerrykset. Hän käy läpi osuuskassat ja roskapankit, IT-buumin ja Sahara-rahastot, talouskasvut ja romahdukset, mutta rakkaudesta ja onnesta uneksii vain hiljaa. Kunnes eräänä päivänä vakuuttuu ajatuksesta, että uusi päällystakki voi muuttaa koko hänen elämänsä. Päällystakki on viihdyttävän vapaa tulkinta Nikolai Gogolin samannimisestä novellista. Pikakelauksella ja yli 50 hahmon, virtuoosimaisen näyttelijäntyön ja yllätyksellisten teatteriasetelmien voimin se halkoo läpi Suomen historian 1950-luvulta aina tähän päivään. Se ohjaa kohtalokkaalle seikkailulle läpi muuttuneen suomalaisen työelämän sekä kansainvälisen talouden yhä absurdimmiksi käyvien käänteiden. Näytelmä kantaesitettiin keväällä 2009 Ryhmäteatterissa, ja siitä tuli heti yleisö- ja arvostelumenestys. Ohjaus Mikko Kanninen Lavastus Kimmo Siren Puvut Jaana Aro Valosuunnittelu Tuomas Vartola Äänisuunnittelu Simo Savisaari Rooleissa Tom Lindholm, Arttu Ratinen, Ville Majamaa, Pete Koskinen, Elina Salovaara, Jannastiina Hakala Ensi-ilta Frenckell-näyttämöllä Esa Leskinen Sami Keski-Vähälä TULOSSA Koko perheen satu Selma Lagerlöf: PEUKALOISEN RETKET Ohjaus John Blondell (USA) Ensi-ilta Frenckell-näyttämöllä Bulevardikomedia Marc Camoletti: LENTÄVÄT MORSIAMET Ohjaus Mikko Viherjuuri Ensi-ilta päänäyttämöllä Musiikkikomedia Tony Roper: PESULAN LIKAT Ohjaus Tommi Auvinen Ensi-ilta Frenckell-näyttämöllä Liput syksyn viimeisiin uutuusnäytelmiin tulevat myyntiin loppusyksystä

12 Näytelmähelmi jatkaa ohjelmistossa syksyllä! VIIMEINEN SIKARI Kirjoittanut ja ohjannut Bengt Ahlfors Lavastus Marjatta Kuivasto Puvut Jaana Aro Rooleissa Esko Roine, Seela Sella, Heikki Kinnunen, Mari Turunen Kesto 2 h Suloisesti ja suolaisesti elämältä maistuva näytelmä. Komedia, joka yllättäen taipuu draamaksi - vai onko se farssi? Se kertoo yhdestä toukokuisesta päivästä, salaisista nautinnoista, kaipuusta ja intohimosta. Aurinko paistaa pikkukaupungin yllä, on idyllistä, mutta ennen kuin päivä on ohi, on katastrofi lähempänä kuin koskaan ennen. Esitykset päänäyttämöllä Keväällä: ke 7.4. klo 19/to 8.4. klo 19/to klo 19/la klo 19/pe klo 19/la klo 13/ke klo 19/to klo 19/pe 7.5. klo 19/ la 8.5. klo 13/pe klo 19/la klo ja 19. Syksyllä mm.: pe 3.9. klo 19/la 4.9. klo 19/ti klo 19/pe klo 19/ la klo 13/to klo 19/pe klo 19/ti klo 19/ ke klo ja 19/pe klo 19/la klo 13/ ke klo 19/la klo 19/to klo 19/pe klo 19. Muutokset mahdollisia.

13 Martti Suosalon bravuuri! Kuvat: Johnny KorkmanVIERAILUT MIELIPUOLEN PÄIVÄKIRJA Kirjoittanut Nikolai Gogol Suomennos Anton Nikkilä Ohjaus Kari Paukkunen Visualisointi Martti Aiha Valosuunnittelu Mikki Kunttu Pukusuunnittelu Marja Uusitalo Esittää Martti Suosalo Kesto 1 h 30 min (sis. väliajan) Tarmo Mannin esittämästä legendaarisesta Gogolin Mielipuolen päiväkirjasta on jo 30 vuotta. Ani harvasta näyttelijästä on ollut astumaan samoihin saappaisiin. Martti Suosalo on niitä harvoja. Gogolin klassikkotarinassa tragiikka ja komiikka risteytyvät harvinaisen koskettavasti. Tarina luo kirkkaan kuvan ihmismielen järkkymisestä ja todellisuudentajun katoamisesta. Eli siitä, miten ihminen menettää elämänhallinnan ja syrjäytyy. Gogolin klassikko on siirretty tähän päivään, meidän aikaamme. Tulkinta on hyvin minimalistinen, mutta se avautuu suuriin visioihin. Näyttelijä tarvitsee vain muutaman eleen, viattomasti ilmaan heitetyn ajatuksen ja suuren annoksen karismaa. Suosalo kuvaa sanoilla niin, että katsoja voi nähdä edessään paikat, koirat, morsiamet kosijoineen ja viraston ällistyneet kollegat. Kun hän narisuttaa Kaspian meressä kenkiään, näyttämö soi. HELSINGIN SANOMAT, Kirsikka Moring Esitykset päänäyttämöllä: su klo 16 ja 19/ su klo 16 ja 19/ma klo 19. Tikahduttavan hauska SEELA SELLA SEISAALLAAN Kirjoittanut Leena Tamminen Ohjaus Kari Paukkunen Esittää Seela Sella Muusikko Tarja Hakonen, tuuba Kesto noin 1 h (ei väliaikaa) Seela Sellan esittämä kiukkuinen vanha nainen antaa kyytiä ihan kaikelle: vanhojen ihmisten väheksynnälle, nuorten palvonnalle, julkkisten latteuksille, turhanpäiväisille elämisen ja sisustamisen ohjeille sekä taiteilijoille, jotka viihtyvät aivan liian hyvin vallanpitäjien sylissä. Kun kerrankin on lupa sanoa, niin sanotaan sitten reippaasti! Sellan komediennen taidot pääsevät loistamaan koko laajalla rekisterillään. Suvereenisti hän ottaa yleisönsä myös harvemmin kuullulla laulutaidollaan ja aivan uskomattomalla eroottisella latauksella. HELSINGIN SANOMAT, Lauri Meri Esitykset Frenckell-näyttämöllä: ti klo 19 (lm.)/to 6.5. klo 19/ ke klo 19/ke klo 19/ la klo 19. TÄNÄ ILTANA TANELI MÄKELÄ Säestää Teatteriorkesteri kapellimestarinaan Jyrki Niemi Konsertit päääyttämöllä: su klo 16/ ma klo 19

14 Sofi Oksasen vaikuttava draama Viron lähihistoriasta Heikki-hevonen hurmaa Tampereella HELSINGIN SANOMAT, Lauri Meri esitykset! VIIMEISET Pidä kiirettä, että ehdit nähdä ohjelmistosta poistuvat näytelmäsuosikit! PUHDISTUS Kirjoittanut Sofi Oksanen Ohjaus Mikko Viherjuuri Lavastus Marjatta Kuivasto Puvut Maiju Veijalainen Rooleissa Tuija Vuolle, Suvi-Sini Peltola, Piia Soikkeli, Esa Latva-Äijö, Ville Majamaa, Heikki Nousiainen, Mikko Rantaniva Kesto 2 h 35 min Sofi Oksasen menestysnäytelmä on raju ja puhutteleva tarina epätoivoisesta rakkaudesta, petoksesta, syyllisyydestä, häpeästä ja sovituksesta. Koskettavasti kirjailija avaa Viron vaiettua historiaa antaen samalla äänen kaikille sodan, väkivallan ja sorron uhreille. Esitykset Frenckell-näyttämöllä: ke 7.4. klo 19/to 8.4. klo 19/to klo 19/ la klo 19/ti klo 19/pe klo 19/ la klo 13/pe 7.5. klo 19/la 8.5. klo ja 19/pe klo 19/la klo ja 19. SOTAHEVONEN Perustuu Arto Paasilinnan romaaniin Dramatisointi Tommi Auvinen ja Janne Auvinen Ohjaus Tommi Auvinen Lavastus Erkki Saarainen Puvut Mari Pajula Hevosen suunnittelu ja toteutus Hannu Räisä Rooleissa Mikko Rantaniva, Tatu Siivonen, Tom Lindholm, Hanna Gibson, Jannastiina Hakala, Ritva Jalonen, Mari Turunen, Heikki Hela, Pete Koskinen, Ville Majamaa, Pancho Pääkkönen Hevosta käsittelevät nukkenäyttelijät Hannu Räisä/Henrika Nieminen, Markku Tuulenkari ja Aleksi Isomäki. Kesto 2 h 30 min Arto Paasilinnan romaaniin perustuva hersyvä ja humaani komedia kahden desantin seikkailuista. Esitykset päänäyttämöllä: pe 9.4. klo 19/la klo 13/ ke klo 19/ke klo 19/to klo 19/ ke 5.5. klo 19/ke klo 19.

15 Komedia tästä päivästä 300 esitystä! Lämmin ja koskettava draama KYLLÄ TÄSTÄ SELVITÄÄN ALIVUOKRA- LAINEN Kirjoittanut Neil Simon Suomennos, sovitus ja ohjaus Mikko Viherjuuri Lavastus Marjatta Kuivasto Puvut Maiju Veijalainen Rooleissa Arttu Ratinen, Elina Salovaara, Marjut Sariola, Inkeri Mertanen, Aliisa Pulkkinen, Kake Aunesneva Kesto 2 t 5 min Hirtehisen hauska ja lempeä komedia tämän päivän Suomesta. Esitykset Frenckell-näyttämöllä: pe 9.4. klo 19/la klo 13/ ke klo 19/ke klo 19/ to klo 19. Kirjoittanut Timo Kahilainen ja Heikki Vihinen Ohjaus Heikki Vihinen Lavastus Timo Kahilainen ja Marjatta Kuivasto Puvut Maiju Veijalainen Rooleissa Heikki Kinnunen, Kake Aunesneva, Heikki Hela/Mikko Rantaniva, Jukka Leisti, Ritva Jalonen, Ilpo Hakala/Ville Majamaa, Tuija Ernamo, Pete Koskinen ja Arttu Ratinen Kesto 2 h 10 min Tampereen Teatterin koko historian suosituin farssi lopettaa seitsemän menestysvuoden jälkeen. Täydet salit ja yleisön riehakas palaute on innostanut näyttelijöitä ilta illan perään esityksiä kertyessä huimat 300! Esitykset päänäyttämöllä: la klo 19/ pe klo 19/la klo 13/la klo 19/ pe klo 19/la 8.5. klo 19/ke klo 19/ to klo 19/pe klo 19/ la klo ja 19. GRACE JA GLORIE Kirjoittanut Tom Ziegler Suomennos Terttu Savola Ohjaus Tommi Auvinen Lavastus Erkki Saarainen Puvut Mari Pajula Valo- ja äänisuunnittelu Janne Auvinen Rooleissa Eila Roine ja Teija Auvinen Kesto 2 t 5 min Yhdeksänkymppinen maalaisrouva odottaa jo lähestyvää kuolemaansa, kun saa vieraakseen vapaaehtoisen saattohoitajan. Grace ja Glorie onkin oikea teatterin ystävän herkkupala. Niin hienosti tehtyä, koskettavaa, liikuttavaa, mutta myös hauskaa esitystä näkee todella harvoin. Siinä on kaikki kohdallaan... SUOMENMAA, Katariina Fleming Esitykset Frenckell-näyttämöllä: la klo 19/ pe klo 19/la klo 13/la klo 19.

16 Tilaa väliaikatarjoilu etukäteen Teatterin kahviotilat niin päänäyttämöllä kuin Frenckellissäkin ovat avoinna tuntia ennen esityksen alkua sekä väliajalla. Tarjoilun voit tilata ennakkoon ilman varausmaksua: (03) , ma pe tai netistä Yritysten ja ryhmien ruokailu herkullisesti ja joustavasti teatterin tiloissa Tampereen Teatterin Palvelu ja Tampereen Teatterin Naisyhdistys palvelevat myös ryhmäruokailijoita. Etukäteisvarauksesta tarjolla on useita erilaisia menuvaihtoehtoja ennen tai jälkeen esityksen. Minimiryhmäkoko on 10 henkilöä. Salaattipöytä 15 /hlö Keitto 15 /hlö Välimerellinen pöytä 18 /hlö Texmex 18 /hlö Porsaanfilee kermaperunoilla 22 /hlö Varaukset: emäntä Tarja Salminen (03) , ma-pe

17 Teatteriväen virallinen jatkopaikka! Piipahda pikaisesti tai viivähdä ajan kanssa. Kaupungin aurinkoisin kesäterassi! KIVI Avoinna ti-to 16-24, pe 16-01, la Kesällä pidennetyt aukioloajat Teatteritalo, Keskustori 2 Puutarhakatu Kauppakatu Aleksis Kiven katu Satakunnankatu Frenckell-näyttämö KESKUSTORI Päänäyttämö Kivi Hämeenkatu Lippumyymälä LAHJAKORTTI Arvostettu ja vaivaton lahjaidea! Lahjakortit Tampereen Teatteriin myy lippumyymälä Lipari sekä Lippupisteet kautta maan.

18 Päänäyttämö Harmaalla merkityt paikat näköesteen vuoksi puoleen hintaan.

19 Aulapalvelut Vaatteiden säilytys on maksutonta. Päänäyttämön aulassa on myynnissä teatterin oheistuotteita. Vahtimestarit myyvät käsiohjelmia. KÄYNTIOSOITTEET: Päänäyttämö, Keskustori 2, Tampere Frenckell-näyttämö, Frenckellinaukio 2, Tampere Teatterikahvila Kivi, Keskustori 2, Tampere Frenckell-näyttämö Pyörätuolipaikat Päänäyttämöllä ja Frenckellnäyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa. Molemmilta näyttämöiltä löytyy myös inva-wc. Asiakkaan tulee mainita pyörätuolista lippuvarauksen yhteydessä. Vahtimestarit ohjaavat liikuntaesteiset paikoilleen. Huomioitavaa: Päänäyttämön pyörätuolihissin kantavuus on enintään 225 kg. Lapsiasiakkaat Pyydämme varmistamaan etukäteen näytelmän sopivuuden lapsikatsojille. Induktiosilmukka Kuulolaitteita käyttäville tarkoitettu silmukkavahvistin toimii päänäyttämöllä permannon riveillä 1-8. Force majeure Näytäntö peruuntuu vain ylivoimaisen esteen sattuessa. Tällöin asiakkaalle palautetaan lipun hinta pääsylippua vastaan tai lippu vaihdetaan toiseen esitykseen. Liput tulee vaihtaa kahden kuukauden kuluessa. Teatteri ei korvaa muita kuluja. Teatteri pidättää oikeuden miehityksen muutoksiin ilman etukäteisinformaatiota. Pukuvuokraus Tampereen Teatterista voit vuokrata pukuja ja asusteita häihin, naamiaisiin, vanhojenpäiviin tai vaikkapa polttareihin. Tiedustelut ja ajanvaraukset: Heli Roininen

20 LIPPUMYYMÄLÄ LIPARI Teatteritalo, Hämeenkatu 14 B, Tampere (03) ma la (sunnuntaiesityspäivinä poikkeukselliset aukioloajat) YKSITTÄISLIPUT Varatut liput tulee lunastaa tai vahvistaa viimeistään viikkoa ennen esitystä. Lunastettuja lippuja ei osteta takaisin. YRITYS- JA RYHMÄMYYNTI Keskustori 2, Tampere (03) ma pe 9 16 Teitä palvelevat Liisa Riikonen, Kirsi Mäkinen ja Miska Sorvali. RYHMÄALENNUKSET Peruslipun hinnasta 2 alennus vähintään 30 hengen ryhmälle ja 4 alennus vähintään 100 hengen ryhmälle. Ryhmänvetäjä saa ilmaisen lipun. Ryhmäalennukset eivät koske lauantai- ja sunnuntaiesityksiä, eivätkä jo alennettuja lippuja (eläkeläis-, opiskelija-, lapsi- ja kampanja-alennukset). Ryhmätilaukset tulee varmistaa kuukautta ennen esitystä. Yritys- ja ryhmälippujen postitus- ja käsittelykulut 4 /lähetys. LIPPUPISTE Puh joka päivä Puhelun hinta 1,75 /min+pvm. Liput voi lunastaa Lippupisteen toimipaikoista kautta maan. Myyntipisteet perivät myyntipalkkiota 1,50 /lippu. PRINTTILIPPU Teatterilipun voi ostaa ja tulostaa itse Lippupisteen verkkokaupasta osoitteessa Liput maksetaan verkkopankissa. Toimitusmaksu on 1,50 /lippu. Myynti sulkeutuu kaksi tuntia ennen esitystä. LIPPUJEN Opiskelijat HINNAT Peruslippu Eläkel. lapset varusmiehet Alivuokralainen Grace ja Glorie Kolmen pennin ooppera Kyllä tästä selvitään Popcorn Puhdistus Päällystakki Sotahevonen Särkelä itte Viimeinen sikari Vierailuesitykset Seela Sella seisaallaan Mielipuolen päiväkirja Tänä iltana Taneli Mäkelä Huom! Lauantai-iltoina ja sunnuntaiesityksissä kaikki liput ovat perushintaisia. Muutokset mahdollisia. TAMPEREEN TEATTERI VAIHDE (03) TIEDOTUS (03) tiedottaja Sanna Huhtala ESITETILAUKSET (03) OSOITTEENMUUTOKSET PALAUTE Ruusuja ja risuja Tampereen Teatteri Tampereen Teatterin kevät/syksy Painopaikka Eräsalon Kirjapaino. Toimitussihteeri Sanna Huhtala. Graafinen suunnittelu Petra Alanen.

Tampereen Teatterin kevään viimeiset esitykset ovat lauantaina 21.5., jolloin esitetään ohjelmistosta poistuva Lentävät morsiamet viimeistä kertaa.

Tampereen Teatterin kevään viimeiset esitykset ovat lauantaina 21.5., jolloin esitetään ohjelmistosta poistuva Lentävät morsiamet viimeistä kertaa. Tiedote 20.5.2011 Tampereen Teatterin näytäntökausi päättyy lauantaina 21.5. Tampereen Teatterin henkilökunta juhli tänään näytäntökauden päättymistä kakkukahvilla Kulttuuriravintola Kivessä. Reino Braggen

Lisätiedot

KLUBILAISEN EDUT: Liity TT:n kanta-asiakasklubiin!

KLUBILAISEN EDUT: Liity TT:n kanta-asiakasklubiin! talvi - kevät 2012 Liity TT:n kanta-asiakasklubiin! Tampereen Teatterin klubiin kuuluu lähes 2000 aktiivista jäsentä. Haluatko mukaan? Tunnelmallinen Tampereen Teatteri tarjoaa uskollisille ystävilleen

Lisätiedot

Kesäteatterit 2015. Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä

Kesäteatterit 2015. Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä 0 Kesäteatterit 2015 Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä 1 SISÄLLYS IISALMI, Mansikkaniemen kesäteatteri... 1 Kauppa-auto... 1 Rakkaat Hölmöläiset,

Lisätiedot

Ennakkoostajan. kun lunastat liput 30.4.2014 mennessä! Anja Pohjola / IHMISEN OSA

Ennakkoostajan. kun lunastat liput 30.4.2014 mennessä! Anja Pohjola / IHMISEN OSA Ennakkoostajan etu kun lunastat liput 30.4.2014 mennessä! Anja Pohjola / IHMISEN OSA Villikalkkuna Ihmisen osa Mustapukuinen nainen Älä pukeudu päivälliselle Jatkuvaa Syksynnäytelmäkattaus kasvua Kylmä

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani? Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.

Lisätiedot

Syksy 2009 LIPPUKASSA (02) 6344 840

Syksy 2009 LIPPUKASSA (02) 6344 840 Syksy 2009 LIPPUKASSA (02) 6344 840 Hallituskatu 14, 28100 Pori teatterin.lipunmyynti@pori.fi www.pori.fi/teatteri Stein - Bock - Harnick Ohjaus Lavastus Puvustus Kallimestari Koreografi Patrik Dra Teemu

Lisätiedot

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää!

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Rakastettu kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi on aina kiehtova ja ajankohtainen. Hänen värikäs

Lisätiedot

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm.

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm. KEVÄT 2015 TANSSITYÖPAJAT Aurinkobaletti järjestää teoksiin liittyviä tanssityöpajoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Ammattitanssijoiden ohjaamissa työpajoissa liikutaan itse, kokeillaan kehollista

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Naiset Miehet 60 1. Mirja Huotilainen 146 1. Kyösti Härkönen 238 2. Marketta Mustonen 96 2. Ari Myller 207 3. Varpu Korhonen 26 3. Esko Huhtaniemi 189 4. Tuija

Lisätiedot

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT: SYKSY 2015 NÄYTÖSKALENTERI YHTEISILLAT: REGINA & LEIBLIED MANILLA (Manifesti): PE 4.9. klo 19 ensi-ilta SU 6.9. klo 19 MA 7.9. klo 19 Liput 36 / 33 / 21 ROVANIEMI / WILJAMI: TO 5.11. klo 19 PE 6.11. klo

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia

Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia 1 Ella-kirjat ovat naurettavia kirjoja, ja sellaisiksi ne on tarkoitettukin. Nauru, huumori, on kuin kieli, jolla voi puhua yhtä aikaa monenikäisille. Kun yhteinen lukuhetki keskeytyy siihen, että lapsi

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

VSVU Salo , kansalliset halliyleisurheilukilpailut

VSVU Salo , kansalliset halliyleisurheilukilpailut VSVU Salo 29.1.2017, kansalliset halliyleisurheilukilpailut M35 60 m aj. 1) Ville Ryhänen EspoIF 9,90 M50 60 m aj. 1) Kari Pohjola LUU 10,39 2) Tuomo Vanhanen TapanErä 11,40 M55 60 m aj. 1) Lauri Lindberg

Lisätiedot

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin!

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja Juurihoito Kansallisteatterin liput ovat mainio tapa varainkeruuseen - Teatteriesitys tarjoaa aina jotain ainutkertaista

Lisätiedot

SM 2013 PORI. 25 m olympiapistooli

SM 2013 PORI. 25 m olympiapistooli SM 2013 PORI 25 m olympiapistooli 1: Erä Pe 09.08.2013 klo 13:10 ja 15:10, Finaali klo 18:00 1 Eija-Riitta Häyhä RASSI N 2 Noora Kivistö KuKu N 3 Paula Viitasaari PAS N 4 Sari Björnholm PAS N 5 Tarja Nevalainen

Lisätiedot

Koko kaupungin henkilö V

Koko kaupungin henkilö V Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet Pystykorva - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto. D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI. KEVÄT/KESÄ 2013www.lappeenrannanteatteri.fi

LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI. KEVÄT/KESÄ 2013www.lappeenrannanteatteri.fi LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI KEVÄT/KESÄ 2013 Lappeenrannan kaupunginteatteri 2013 KEVÄT/KESÄ Suuria tunteita. Iloa ja naurua. Satua, draamaa ja Smedsiä. Väkeviä klassikoita. Ammattitaidolla ja rakkaudella.

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut 2012 Eräluettelo Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6)

Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut 2012 Eräluettelo Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6) Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6) I erä klo 11:00, toinen puolikas 15:00 1. Y 2. Heikkinen Matti P-HA Y 3. Helassalo Heikki RSA Y 4. Virtanen Seppo P-HA Y 5. Meinander Ari LAS Y 6. Nevalainen Tarja SA Y 7.

Lisätiedot

# Pelaaja Seura Yhteensä

# Pelaaja Seura Yhteensä Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40

Lisätiedot

Salo, urheiluveteraanien kansalliset kilpailut M30 100m (0,2 m/s) 1) Ville Ryhänen Esbo IF 12,85

Salo, urheiluveteraanien kansalliset kilpailut M30 100m (0,2 m/s) 1) Ville Ryhänen Esbo IF 12,85 Salo, urheiluveteraanien kansalliset kilpailut 18.5.2013 M30 100m (0,2 m/s) 1) Ville Ryhänen Esbo IF 12,85 M35 100m (0,2 m/s) 1) Christoffer Sarin Esbo IF 13,13 M40 100m (0,2 m/s) 1) Petri Tauriainen PeU

Lisätiedot

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut Turku 07. - 19:03:27 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N16 1. Elina Takku PuKu 93 96 90 96 375 AE 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N18 1. Maria Liewendahl ÅSSF 95 92 97 98 382 2. Essi Laitinen TSA 92 95 97 95 379

Lisätiedot

SUGAR - PIUKAT PAIKAT / Hanna-Liina Võsa kun lunastat liput 15.5.2015 mennessä!

SUGAR - PIUKAT PAIKAT / Hanna-Liina Võsa kun lunastat liput 15.5.2015 mennessä! Ennakko-ostajan etu syksyn esityksiin SUGAR - PIUKAT PAIKAT / Hanna-Liina Võsa kun lunastat liput 15.5.2015 mennessä! komedia Vuonna 85 -tekijöiden TERVETULOA SUORAAN LÄHETYKSEEN! Varaa buffet Päänäyttämö

Lisätiedot

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38,

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38, Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 42,49 15.5.2011 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 3 Piia Aaltokoski LepU 38,22 26.6.2011 Leppävirta 4 Kirsi Heiskanen KiiU

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

Arvi Tiinuksen Muistokilpailut XIX

Arvi Tiinuksen Muistokilpailut XIX Hirvialhon koulu Akaa Viiala 12. - 15:20:34 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja Y 1. Pekka Raittinen LamAs 98 97 99 97 95 94 580 2. Antti Mäkelä PuKu 99 97 97 92 97 95 577 3. Antti Raittinen LamAs 92 94 97 94

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala Kultamitalijoukkueet:

Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala Kultamitalijoukkueet: Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala 11.6.2016 Kultamitalijoukkueet: M35 4 x 1500 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 18.30,10 Lasse Kero Timo Kero Jukka Savonheimo Juha Kukkamo M40 4

Lisätiedot

1. Petteri Monni JyvKU 10,7 2. Martti Haavisto JyvKU 12,1 3. Ville Hämäläinen LaukU 12,4 4. Benjami Hautanen KivijK 12,4 5. Taneli Monni JyvKU 12,7

1. Petteri Monni JyvKU 10,7 2. Martti Haavisto JyvKU 12,1 3. Ville Hämäläinen LaukU 12,4 4. Benjami Hautanen KivijK 12,4 5. Taneli Monni JyvKU 12,7 SUL:n K-S:n piiriin 17-19 pm kilpailut Viitasaari 7.8.2007 Viitasaaren Viesti/ Suolahden Urho sää: + 27 TULOKSET M17 100 m finaali -0,9 1. Petteri Monni JyvKU 10,92 2. Juho Kaihlajärvi JyvKU 11,33 3. Jooel

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

KARATE SM2012 TULOKSET. Miehet, -67kg. 1. Petri Toivanen, Kuopion Karateseura 2. Jukka Koivunen, Salon Ippon 3. Lauri Makkonen, Kuopion Karateseura

KARATE SM2012 TULOKSET. Miehet, -67kg. 1. Petri Toivanen, Kuopion Karateseura 2. Jukka Koivunen, Salon Ippon 3. Lauri Makkonen, Kuopion Karateseura KARATE SM2012 TULOKSET Miehet, -67kg 1. Petri Toivanen, Kuopion Karateseura 2. Jukka Koivunen, Salon Ippon 3. Lauri Makkonen, Kuopion Karateseura Miehet, -75kg 1. Amgad Mahmoud, Helsingin Renshin-Kan 2.

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat Joukkuekisassa naiset lisäpisteitä 8 p/srj # Nimi Syntymävuosi Yhdistys Hyvitys/srj Hyvitys 6 srjjoukkue Torstai 9.00 1 Tamminen Matti 1928

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 9:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut..0 Kuopio etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 9 9 9 0 Markku Kontturi PK 9 89 85 0 Pauli Markkanen PS 9 90 8 0 4 Olli

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE. Hillevi Avikainen, Disa Kamula

Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE. Hillevi Avikainen, Disa Kamula Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE Hillevi Avikainen, Disa Kamula Joshua Salzmanin kirjoittama ja Ryan Cunninghamin säveltämä I LOVE YOU BECAUSE -musikaali käsittelee rakkautta ja sydänsuruja

Lisätiedot

SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6.

SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6. SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6. MA 30.5.2011 KLO 07.40-10.15 LINJA-AUTO KULJETUS TRE-HKI (HÄMEENPUISTO 28 D) LUENTO-OSUUS TEATTERIKORKEAKOULU, Helsinki - Haapaniemenk. 6, HKI 53 -AUDITORIO

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 + 125 tikkaa 27.1.2018 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 28.1.2018 klo 17 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 42 41 40 40 40 203 2. Vaarala Simo PaavT 38 43 36 39 45 201 (4x10,

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

L-S AMkisat ilmapistooli ja -kivääri 2011

L-S AMkisat ilmapistooli ja -kivääri 2011 Turku 05. - 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Hanna Pitkänen KaA 99 98 98 99 394 28x 2. Elin Liewendahl ÅSSF 99 96 99 100 394 25x 3. Jenni Leppänen V-SA 94 97 97 97 385 4. Hanna Nivus KaA 94 97 96 97 384

Lisätiedot

LIITE 2 (Päivitetty )

LIITE 2 (Päivitetty ) 1 LIITE 2 (Päivitetty 07.12.2015) SUOMEN MOOTTORILIITON MYÖNTÄMÄT AJAJAMERKIT JA ANSIOMERKIT HLMK:N JÄSENILLE SEKÄ HML:N KAUPUNGIN JA SML:N MYÖNTÄMÄT TUNNUSTUKSET HLMK:LLE JA SEN JÄSENILLE Huom. Alla olevat

Lisätiedot

Stormin Avoin Teräsmieskisa

Stormin Avoin Teräsmieskisa Miehet yleinen 1. 49 Vastaranta, Mikko TriStadi 00:04:26 00:36:04 00:52:18 +00:00:00 2. 31 Lampainen, Markus Turun 00:04:42 00:36:36 00:53:54 +00:01:36 Urheiluliitto 3. 23 Ruotinen, Jukka Rekolan Raikas00:04:39

Lisätiedot

KEVÄT 2011. Liput (02) 6344 840. Hallituskatu 14, 28100 Pori www.pori.fi/teatteri

KEVÄT 2011. Liput (02) 6344 840. Hallituskatu 14, 28100 Pori www.pori.fi/teatteri KEVÄT 2011 Liput (02) 6344 840 Hallituskatu 14, 28100 Pori www.pori.fi/teatteri Lepolan hoitokoti kamppailee tehokkuusvaatimusten kanssa. Väkeä vähennetään, työsopimusten jatkosta ei ole mitään takeita

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko : Iso rata 500 m L SISSO-KORISEVA Marja :51.

SEASON CLOSING RACE Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko : Iso rata 500 m L SISSO-KORISEVA Marja :51. SEASON CLOSING RACE 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko :11.69 PC YLI-OJANPERÄ Matti :12.28 PD JÄÄSKELÄINEN Eero :12.68 ITKONEN Petri :13.04 PELTONIEMI Harri :13.17 PE11 HAUTAMÄKI

Lisätiedot

HÄMEENLINNA, LAMMI tikkaa Järj. Lammin Tikka päivitetty klo 19.30

HÄMEENLINNA, LAMMI tikkaa Järj. Lammin Tikka päivitetty klo 19.30 HÄMEENLINNA, LAMMI 31.1.2016 25 tikkaa Järj. Lammin Tikka päivitetty 31.1.2016 klo 19.30 MM 1. Hyyrynen Juha KLT 41 42 39 41 45 208 2. Rantanen Asko MU 39 44 42 40 42 207 3. Vaarala Simo PaavT 46 35 40

Lisätiedot

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt

Lisätiedot

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT PÖYTÄKIRJA Yhteistulokset Lasten viestit Siirtolapuutarha Tulos Kroketti Kuulakikka Mölkky Lentopallo Lausunta Puhe Tikka Petankki Tytöt < v Pojat

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

ERÄLUETTELOT KYMI OPEN 2016 Erien ilmoitetut alkamisajat eivät sisällä 15 min valmistautumis-ja koelaukausaikaa

ERÄLUETTELOT KYMI OPEN 2016 Erien ilmoitetut alkamisajat eivät sisällä 15 min valmistautumis-ja koelaukausaikaa ERÄLUETTELOT KYMI OPEN 2016 Erien ilmoitetut alkamisajat eivät sisällä 15 min valmistautumis-ja koelaukausaikaa Lauantai 26.11.2016 Erä 1 kello 10:00 Ilmakivääri N Korhola Satu MA 1 Sipola Laura SodA 2

Lisätiedot

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 BALLS ON FIRE SB Aamu Peliveikot SB 97 RiVe Itella Korso SB 97 SB Aamu Yhteensä 19 pelaajaa 0 M S Y J Asumaniemi Mikko BALLS

Lisätiedot

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu SM B KISASTA ULOS JÄÄVÄT PELAAJAT Rankinglistan perusteella ulos jäävät miehet Kantele Marko Ceder Ulf Pehkonen Tatu Niskala Asko Viinikka Veijo Takkinen Uki Finnilä Pauli Alanentalo Tony Haverinen Teuvo

Lisätiedot

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020 Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Stefan Borgman, pj Mauri Nousiainen Mikael Rosenberg Samuli Hujo Antero Lehti Erkki Penkari Markus Niemelä Kimmo

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty klo 23.40

Kansallinen 25 tikkaa Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty klo 23.40 Kansallinen 25 tikkaa 29.7.2016 Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty 29.7.2016 klo 23.40 MM 1. Järvinen Tarmo JST 41 46 43 35 44 209 5x10 2. Mäkinen Mauno VaaTi 46 40 41 40 42 209 4x10 3. Määttä

Lisätiedot

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat SAUL SM -rullahiihdot 11.9.2016/Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat (Kaikissa sarjoissa ensiksi sprinttimatka, sitten pitkä matka ja joukkuekilpailu: Sija Nimi Seura Loppuaika Ero) M30H Miehet 30 vuotta 7.2 km

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Tulokset

SEASON CLOSING RACE Tulokset SEASON CLOSING RACE Tulokset 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ, Mikko 11,69 C-pojat YLI-OJANPERÄ, Matti SU 12,28 E D-pojat JÄÄSKELÄINEN, Eero SU 12,68 E ITKONEN, Petri SU 13,04 E PELTONIEMI,

Lisätiedot

ROCK'N'SWING GP LAHTI TUOMARIT

ROCK'N'SWING GP LAHTI TUOMARIT FUSKU FUSKU LAPSI 1 D 1 81 Peltola, Mirko Syrjäläinen, Jenna Tanssikerho Jam'n Roll ry Lahti 2 1 1 1 2 2 50 Äijö, Mikke Mäkinen, Julia Tanssiseura Swing Team ry Tampere 3 7 3 3 3 3 75 Jokinen, Leevi I

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä järjestäjä Paavon Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä järjestäjä Paavon Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa 27.6.2015 Saarijärvellä järjestäjä Paavon Tikka ry päivitetty 27.6.2015 klo 20.10 MM 1. Lehtonen Seppo JST 42 42 40 41 44 209 2. Järvinen Tarmo JST 38 43 40 44 43 208 3x10 3. Reijonen

Lisätiedot

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2016

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2016 HAULIKKOJAOSTO 2016 HAULIKKOJAOSTO Pj Risto Väyrynen 040 5166 045 Siht. + nettisivut Päivi Laine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rah.hoit./Amp.koulu Matti Kokkonen 040 5511 544 Ratavastaava Markku Kokkonen

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 17:04:04 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi SA 566 566

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 päivitetty 8.3.2015 klo 23.30 MM 1. Lehtonen Seppo JST 39 44 43 42 38 206 2. Mäkinen Mauno VaaTi 44 39 45 40 36 204 3. Ylönen Niilo JST 40 35 45 43 39

Lisätiedot

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06

Lisätiedot

Ammattilaiskorttiedut Suomen Teatterit ry:n ja Teatterikeskus ry:n jäsenteattereissa sekä Suomen Kansallisoopperassa

Ammattilaiskorttiedut Suomen Teatterit ry:n ja Teatterikeskus ry:n jäsenteattereissa sekä Suomen Kansallisoopperassa Ammattilaiskorttiedut Suomen Teatterit ry:n ja Teatterikeskus ry:n jäsenteattereissa sekä Suomen Kansallisoopperassa Teatterikortti on teattereiden henkilökunnalle ja sen edustajille tarkoitettu etukortti.

Lisätiedot

Motocrossin Suomenmestarit

Motocrossin Suomenmestarit Motocrossin Suomenmestarit 125 250 500 1954 1. Rein Raimo 2. Carl-Gustaf Wendelin 3. Olle Helander 1955 1. Rein Raimo 2. 3. 1956 1. Kiviranta Olli-Kalevi Honkala Tarkko 2. 3. 1957 1. Kiukkonen Osmo Rein

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 485 17.12.2012 Asianro 805/00.00.01/2012 14 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Päätöshistoria Kaupunginhallitus 17.12.2012 485

Lisätiedot

Hämeenlinnan TEATTERI. Syksy 2010. - Oliko Niskavuori kaiken tämän arvoinen?

Hämeenlinnan TEATTERI. Syksy 2010. - Oliko Niskavuori kaiken tämän arvoinen? Hämeenlinnan TEATTERI Syksy 2010 - Oliko Niskavuori kaiken tämän arvoinen? Ovet auki uusille elämyksille Tulevalla näytäntökaudella Hämeenlinnan teatteri hyppää kokonaan uuteen aikakauteen. Milloinkaan

Lisätiedot

Eräluettelo IOP SM 2015

Eräluettelo IOP SM 2015 Eräluettelo IOP SM 2015 Erä 1 klo 11 00, II osa klo 11 40, joht. Torikka, tulkkaa Huhtamäki, kirjaa Lamberg A 1.Sorri Tarja SA N A2. Sand Marju, SUA N A3. Niemi Heli IU N A4. Wolkoff Olga ESA N A5. Kivistö

Lisätiedot

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski

Lisätiedot

Teatteriravintolasta saa suolaiset ja makeat tarjoilut väliajalle, mutta yhtä hyvin voi tilata vaikkapa maukkaan illallisruokailun ryhmälle.

Teatteriravintolasta saa suolaiset ja makeat tarjoilut väliajalle, mutta yhtä hyvin voi tilata vaikkapa maukkaan illallisruokailun ryhmälle. on yleisömäärältään Kaakkois-Suomen johtava ammattiteatteri, joka ihastuttaa lämpimällä tunnelmalla sekä korkeatasoisuudellaan! Kannattaa siis tulla nauttimaan kauempaakin! Koti- ja ulkomaisen draaman

Lisätiedot

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT Pienoiskivääri lauantai 16.7.2016 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 10:30 mennessä. Paikka Sarja Nimi Seura Makuu Asento 1 2 3 M 50 Jari Lehtinen KSA x x 4 M 50 Juha Haavisto

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot