Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015"

Transkriptio

1 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015

2 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto, myös rakennusteollisuuden työntekijöiden Rakennusliitto, on vahva vaikuttaja. Sen vaikutusvalta on peräisin jäsenten määrästä ja aktiivisuudesta. Tämä perusasia on pidettävä mielessä myös silloin, kun ylikansalliset mainingit näyttävät peittävän työntekijöiden edunvalvonnan keskeiset perustat alleen. Kun me liiton jäsenet pidämme yllä ammattiosastojemme ja liittomme voimaa, pärjäämme kovinakin aikoina. Tehtävä ei ole erityisen helppo. Kansainvälistynyt työelämä on heikentänyt työntekijöiden asemaa, ainakin teollisuudessa ja rakentamisessa. Työelämän pelisääntöjen häikäilemätön kiertäminen ja rikollisetkin toimintatavat vaarantavat reilujen yritysten ja oikeuksistaan kiinni pitävien työntekijöiden toimeentulon. Vuosikausia jatkunut talouden taantuma moninkertaistaa ongelman: Ympäri Eurooppaa työn perässä liikkuvia ihmisiä hyväksikäytetään säälittä alipalkattuna ja lähes tyystin oikeuksia vailla olevana työvoimatavarana. On kuitenkin toimittava. Asiamme on puolustaa ja edistää työehtoja, satoi tai paistoi. Pystymme ratkomaan eteen tulevia ongelmia, kun olemme tarpeeksi vahvoja omalla maallamme. Liittomme tärkein tehtävä onkin pitää yllä kattava järjestäytyminen ja tietenkin tiheä luottamushenkilöverkko yrityksissä ja työpaikoilla. Liiton, siis meidän kaikkien, on myös tuettava jämerästi omia luottamushenkilöitämme. Liittokokouksessamme ensi toukokuussa teemme arviota menneistä vuosista ja päätämme toimintamme keskeiset tavoitteet seuraaville vuosille. Liittokokouksessa päättäjinä ovat ne liittomme ihmiset, jotka saavat jäsenistöltä eniten ääniä. Tässä lehdessä esittelemme liittokokousvaaliehdokkaat, jotka alueesi ammattiosastot ovat asettaneet. Ihmisiä ei ole jaettu puolue- taikka muihin ryhmiin vaan he ovat samalla Tule rakentamaan Liittoa vaalilistalla. Kaikki ehdokkaamme rakentavat liittomme yhtenäisyyttä ja voimaa, jota totisesti tarvitsemme. Jokainen jäsen löytää varmasti mieluisen ehdokkaan. Ehdokkaat tarvitsevat tukea, ääniä jäseniltä. Käytä siis tässäkin kohtaa vaikutusvaltaasi ja äänestä liittovaalissa. Voit äänestää kirjeellä tai sähköisesti. Se on siis vaivatonta. Tervetuloa rakentamaan Liittoa! Matti Harjuniemi puheenjohtaja

3 Tervehdys Hämeen alueen rakentaja Rakennusliiton liittokokousvaalit pidetään Liittokokous on liiton korkein päättävin taho ja kokoukseen valitaan yhteensä 224 edustajaa maanlaajuisesti.hämeen laajalta, lähes jäsenen alueelta, osastot ovat asettaneet ehdolle 73 laadukasta rakentajaa, joista 34 valitaan saatujen äänien perusteella edustajiksi liitokokoukseen. Tulevien edustajien tehtävä tulee olemaan tärkeä heidän linjatessaan liiton tulevaisuutta, aikana jolloin työelämän pelisääntöjä yritetään heikentää monin eri tavoin. Rakentajien edunvalvonta vaatii luottamushenkilöiltä itsensä likoon panemista ja suoraselkäisyyttä, siksi kaikkien jäsenten on tuettava tehtäviin valittuja henkilöitä ja oltava tehtyjen päätösten takana. Rakennusalan pirstaloituminen yhä pienempiin osiin ja ketjuihin, ei ole alalla työskenteleville kenellekään hyväksi. Yhteinen etu on jos työt tehdään järjestäytyneillä liittoon kuuluvilla työntekijöillä ja noudattamalla yleissitovia työehtosopimuksia. Kädessäsi olevassa lehdessä on esitelty kaikki Hämeen aluejärjestön alueella ehdolla olevat henkilöt ammattialoittain aakkosjärjestyksessä. Äänestyksen voit suorittaa kirjeitse tai sähköisesti. Tule sinäkin rakentamaan liittoa ja vaikuta äänestämällä. Tänä keväänä on myös eduskuntavaalit, joten käythän äänestämässä ehdolla olevia rakentajia myös näissä vaaleissa. Hyvää alkanutta kevätkautta! Jukka Lindgren aluepäällikkö Rakennusliitto Häme 3 Liittokokousvaalit 2015

4 Jokaisella on oikeus hyvään elämään ja työhön. Äänestä hyvän työelämän puolesta. Ennakkoäänestys Eduskuntavaalit #hyväätyötäsuomi ja ammattiliitot Salminen Jani Asfalttityöntekijä Aluejärjestön hallituksen jäsen Parola, os. 100 Huupponen Hannu Mattomies Yrityksen pääluottamusmies Lahti, os. 177 Kivistö Markku Parkettiasentaja Hämeenlinna, os. 026 Tule rakentamaan vaaliliittoa Hämeen alueen ehdokkaat 4

5 5 6 7 Salminen Pekka Mattomies Kangasala, os. 011 Hakaste Oula Maarakentaja Hämeenlinna, os. 100 Korhonen Ville Ammattiautonkuljettaja Osaston varapuheenjohtaja Lahti, os Mäkelä Juha Kaivukoneenkuljettaja Renko, os. 100 Niemenpää Marko Ajoneuvonosturinkuljettaja Alueyksikön pääluottamusmies Tampere, os. 541 Liittokokousvaalit

6 10 Räikkönen Ville-Veikko Koneenkuljettaja Tampere, os Salo Ari Sora- ja murskausas.tt. Yrityksen varapääluottamusmies Läyliäinen, os. 069 Tiikkainen Jussi Maarakentaja Ao:n sihteeri Nastola, os Hacklin Juha Maalari RL liittovaltuuston jäsen Jokioinen, os. 316 Luopa Sari Maalari Ao:n sihteeri Sak:n valtuuston jäsen Viitaila, os. 177 Tule rakentamaan vaaliliittoa Hämeen alueen ehdokkaat 6

7 Salonen Eero Maalari / eläkeläinen Nokia, os. 082 Simpanen Juha-Pekka Maalari RL liittovaltuuston puheenjohtaja Yrityksen pääluottamusmies Lahti, os. 177 Tamminen Pertti Maalari Yrityskohtainen työsuojeluvaltuutettu Tampere, os Väisänen Janne Tasoitemies Lempäälä, os. 011 Ahonen Miikka Muurari Akaa, os. 283 Liittokokousvaalit

8 Akkanen Heikki Muurari Ao:n taloudenhoitaja Lahti, os. 604 Alakoski Heidi Rakennustyöntekijä Pirkkala, os. 010 Glad Jarkko Torninosturinkuljettaja Tampere, os Harjula Alli Rakennusmies Ao:n varapuheenjohtaja Ylöjärvi, os. 010 Hauhia Jukka Rakennusmies Ao:n varapuheenjohtaja Nokia, os. 082 Tule rakentamaan vaaliliittoa Hämeen alueen ehdokkaat 8

9 Helenius Janne Yrityksen pääluottamusmies Aluejärjestön puheenjohtaja Nokia, os. 082 Helenius Jouni Yrityksen pääluottamusmies Jokioinen, os. 316 Hyötynen Kalle Mittakirvesmies Alueyksikön pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Ao:n luottamusmies Liittohallituksen yleisvarajäsen Tampere, os Hämäläinen Petri Raudoittaja Yriyskohtainen työsuojeluvaltuutettu Lyly, os. 010 Härkälä Juha Alueyksikön pääluottamusmies Ao:n sihteeri Tammela, os. 150 Liittokokousvaalit

10 Jouhki Harri Timanttiporari Ao:n luottamusmies Kangasala, os. 236 Järvi Anne-Kaarina Laatoittaja Valkeakoski, os. 074 Järvinen Pertti Ao:n varapuheenjohtaja Forssa, os Kannusmäki Joukko Muurari Kangasala, os. 608 Karhu Ari Ao:n taloudenhoitaja Pälkäne, os. 455 Tule rakentamaan vaaliliittoa Hämeen alueen ehdokkaat 10

11 Kaunisto Jarmo Ao:n varapuheenjohtaja Porras, os. 150 Kivimäki Ilkka Rakennusmies Työsuojeluvaltuutettu/ yhteysmies Tampere, os. 010 Kivioja Mika Työsuojeluvaltuutettu/ yhteysmies Pirkkala, os Lahdenperä Harri Leteensuo, os. 100 Lindeberg Ari Yrityksen pääluottamusmies Lahti, os. 066 Liittokokousvaalit

12 Metsäpelto Marko Mittakirvesmies Työsuojeluvaltuutettu/ yhteysmies Valkeakoski, os. 010 Mustonen Ari Alueyksikön pääluottamusmies Lahti, os. 066 Mäkinen Satu Rakennustyöntekijä Työsuojeluvaltuutettu/ yhteysmies Liittovaltuuston jäsen Lahti, os Niemelä Timo Ao:n taloudenhoitaja Lahti os. 066 Ohtonen Taisto Ao:n luottamusmies Lahti, os. 066 Tule rakentamaan vaaliliittoa Hämeen alueen ehdokkaat 12

13 Palonen Kari Tampere, os. 010 Papunen Jari Korjausmies Ao:n varapuheenjohtaja ja luottamusmies Turenki, os. 195 Partinen Suvi Talonrakentaja Ao:n nuorisovastaava Hämeenlinna, os Pussinen Asko Varatyösuojeluvaltuutettu/ yhteysmies Akaa, os. 010 Sakari Jussi Rakennusmies Alueyksikön työsuojeluvaltuutettu Tampere, os. 010 Liittokokousvaalit

14 Salo Pertti Laatoittaja Ao:n taloudenhoitaja Kangasala, os. 608 Syrjänen Tapani Liittovaltuuston jäsen Mänttä, os. 171 Vimpeli Veli-Matti Muurari Ao:n varapuheenjohtaja Tampere, os Virtanen Samuli Yrityksen pääluottamusmies Ao:n luottamusmies Iittala, os. 100 Virtanen Teijo Alueyksikön varapääluottamusmies Työsuojeluvaltuutettu/ yhteysmiesmies Sastamala, os. 010 Tule rakentamaan vaaliliittoa Hämeen alueen ehdokkaat 14

15 Harju Tapani Betonityöntekijä Ao:n varapuheenjohtaja Hämeenlinna, os. 100 Huhtasalo Petri Elementtityöntekijä Yrityksen työsuojeluvaltuutettu Ao:n hallituksenjäsen Tampere, os. 010 Kaukonen Samuli Raudoittaja Ao:n varapuheenjohtaja Kilvakkala, os Lakanen Jari Betonimies Luottamusmies Lempäälä, os. 010 Lehtomaa Mika Elementtityöntekijä Alueyksikön pääluottamusmies Forssa, os. 150 Liittokokousvaalit

16 Nekhaev Vadim Elementtityöntekijä Forssa, os. 150 Patteri Jukka Varastotyöntekijä Pääluottamusmies Ao:n varapuheenjohtaja Hollola, os. 066 Rönö Tommi Betonimylläri Pääluottamusmies Aluejärjestön varapuheenjohtaja Liittovaltuuston jäsen Kangasala, os Syhlman Mikko Varastotyöntekijä Luottamusmies Ao:n taloudenhoitaja Forssa, os. 150 Ahola Laura Putkiasentaja Ylöjärvi, os. 392 Tule rakentamaan vaaliliittoa Hämeen alueen ehdokkaat 16

17 Kantola Tapani Putkiasentaja Aluepääluottamusmies Liittovaltuuston jäsen Lempäälä, os.392 Knuuttila Jori Putkiasentaja Kutajärvi, os. 405 Mäenpää Toni Putkiasentaja Alueyksikön pääluottamusmies Tampere, os Partala Kari Putkiasentaja Aluepääluottamusmies Ao:n sihteeri Ylöjärvi, os. 392 Suhonen Vesa Putkiasentaja Alueyksikön varatyösuojeluvaltuutettu Ao:n varapuheenjohtaja Valkeakoski, os. 074 Liittokokousvaalit

18 Sutinen Reijo Putkiasentaja Eläkeläinen Riihimäki, os. 069 Tuomela Antti Putkiasentaja Alueyksikön pääluottamusmies Nokia, os. 392 Virolainen Matti Putkiasentaja Yrityskohtainen työsuojeluvaltuutettu Forssa, os Hietaranta Heikki Kermieristäjä Alueyksikön työsuojeluvaltuutettu Kämmenniemi, os. 010 Vuorio Jorma Kermieristäjä Varapääluottamusmies Alueyksikön pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Hämeenlinna, os. 100 Tule rakentamaan vaaliliittoa Hämeen alueen ehdokkaat 18

19 Rakennusliiton 23. sääntömääräinen liittokokous ja samalla Rakennusalan työttömyyskassan edustajakokous järjestetään Helsingissä LIITTOKOKOUS Sääntömääräisesti neljän vuoden välein kokoontuva liittokokous on ylin päätöksentekijä Rakennusliitossa. Jäsenet valitsevat äänestämällä aluejärjestöjen (11) muodostamista vaalipiireistä yhden edustajan kutakin alkavaa 400 jäsentä kohden. Yhteensä kokoukseen valitaan 224 edustajaa. Liitokokous käsittelee menneen nelivuotiskauden toimintaa ja päättää vastuuvapauden myöntämisestä päättävälle hallinnolle, päättää perusnuotituksesta tulevalle liittokokouskaudelle ja valitsee liiton johdon ja luottamustoimisen hallinnon orkesteriksi nuotituksesta soittamaan. Liittokokous myös vahvistaa liitolle säännöt ja jäsenyhdistyksille mallisäännöt. ÄÄNESTÄMINEN Äänestäminen on helpompaa ja varmasti kevyempääkin kuin heinänteko. Kaikki äänioikeutetut (jäsenyys alkanut ennen ) saavat virallisen vaalimateriaalin kotiinsa postitse viimeistään maanantaina Äänestää voit joko sähköisesti (henkilökohtainen pankkivarmenne) liiton kotisivuille maanantaina klo 9.00 avautuvan linkin kautta tai postitse palauttamalla äänestyslipun palautuskuoressa keskusvaalilautakunnalle. Virallisessa vaalimateriaalipostituksessa on mukana ehdokaslistojen yhdistelmä vaalipiiristäsi. Nyt käsissäsi olevassa esitteessä vaalipiirisi ehdokkaat on esitelty kuvin ja muutenkin vähän laajemmin. Tutustu ehdokkaisiin, valitse omasi ja äänestä viimeistään sunnuntaina Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvan lahjoittama 1000 euron matkalahjakortti ja 50 sadan euron arvoista Teboilin lahjakorttia. Höylää liittosi kortilla jopa 17 % alennus vakuutuksista Lue lisää eduistasi: turva.fi/rakennusliitto Liittokokousvaalit 2015

20 PITKÄSTÄ TAANTUMASTA UUTEEN ALKUUN Taantuma voidaan selättää työllistävän elvytyksen kautta Harmaan talouden vastaisessa työssä on edelleen haasteita Rakentaminen on yhteiskuntamme keskeisempiä toimialoja ja ansaitsee arvonnoston MUUTTUVA SUOMI TARVITSEE RAKENTAJANSA Rakentamista kannattaa julkisesti tukea. Se työllistää ja luo pohjan uudelle kasvulle Rakentamisen pitää palvella paremmin ja kestävämmin asuin- ja työympäristöä Korjausrakentamisen rooli korostuu tulevana vuosikymmenenä TEHTÄVÄNÄ ANSIOTASON PARANTAMINEN Työntekijän on tultava palkallaan toimeen. Ansiokehitystä on selkeästi parannettava seuraavan liittokokouskauden aikana Yleissitovat työehtosopimukset ovat rakennusalan sopimisen ydin. Niitä kehitetään asiantuntevalla ja vahvalla organisaatiolla sekä jäsenten joukkovoimalla LAADUKASTA RAKENTAMISTA Laatu paranee pitkiä aliurakointiketjuja lyhentämällä Kiristyviin rakentamisen laatuvaatimuksiin on vastattava ammattitaitoisen työvoiman käytöllä ja sen osaamisen kehittämisellä Perehdytys on jokaisen työntekijän perusoikeus TURVALLISESTA TYÖSTÄ TERVEENÄ ELÄKKEELLE Rakennusalan tapaturmia vähennetään kehittämällä yhdessä työpaikkoja turvallisemmaksi. Työturvallisuusmääräyksiä ei pidä purkaa Työterveyshuolto on järjestettävä kaikille työntekijöille tasapuolisesti, laajasti ja kattavasti Eläkejärjestelmän on oltava rakentajille oikeudenmukainen MEIDÄN RAKENNUSLIITTO Laaja järjestäytyminen takaa yleissitovuuden ja reilut pelisäännöt mestoilla Edunvalvonnan pitää olla toimivaa ja tehokasta. Tavoitteena on luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu kaikissa alojemme yrityksissä ja työsuojeluvaltuutettu/yhteysmies kaikilla rakennustyömailla Koulutus/valmennus on keskeinen osa edunvalvontaa Nuoret jäsenet vielä aiempaa vahvemmin mukaan työpaikka- ja yritystason luottamushenkilö- ja ammattiosastojen toimihenkilötehtäviin uudistamaan liittoa näköisekseen Graafinen suunnittelu: Painopaikka: Erweko oy Lisää tietoa Rakennusliiton vaaleista

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Valinnan paikka! Toiveikkain mielin kohti liittokokousta

Valinnan paikka! Toiveikkain mielin kohti liittokokousta Valinnan paikka! Toiveikkain mielin kohti liittokokousta Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on Hämeen vaalipiirissä asettanut yhteensä 89 ehdokasta. Pirkanmaalta on asetettu 45 ehdokasta 14 ammattiosastosta,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI / 1. Teemu Honkanen Tuomo Heinonen os. 390 os. 390 2. Helmut Jurgensson Martin Adorf maa- ja vesirakennusalan työntekijä 3. Esko Karhu Matti

Lisätiedot

Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä

Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Turun Aluejärjestö ry:n alueelta 54 laadukasta ehdokasta

Lisätiedot

TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA

TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Satakunnan vaalipiirissä täyden listan, 48 ehdokasta. Ehdokkaita on vaalipiirissä asetettu 14 ammattiosastosta,

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

TULE RAKENTAMAAN RAKENNUSLIITTOA

TULE RAKENTAMAAN RAKENNUSLIITTOA TULE RAKENTAMAAN RAKENNUSLIITTOA Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit pidetään 1.-8.3.2011. Vaalien ehdokasasettelu on suoritettu myös Lapin ammattiosastoissa. Jokainen Rakennusliiton Lapin 12:sta ammattiosastosta

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan työsuhteiden ehtoja sekä työolosuhteita

Lisätiedot

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa!

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa! Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 34 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

YHDESSÄ KOHTI VAHVEMPAA LIITTOA

YHDESSÄ KOHTI VAHVEMPAA LIITTOA YHDESSÄ KOHTI VAHVEMPAA LIITTOA Tule Rakentamaan Liittoa -vaaliliitto on asettanut Uudenmaan vaalipiirissä 95 ehdokasta. Ehdokkaita on asetettu 31 ammattiosastosta ja ehdokkaiden keski-ikä on 45 vuotta.

Lisätiedot

Lihavalmistealan ehdokkaat

Lihavalmistealan ehdokkaat Lihavalmistealan ehdokkaat Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies, Jukka Alanko laitosmies, pääluottamusmies, Honkajoki Oy, Honkajoki Jari Eronen työsuojeluvaltuutettu, Jussi Granlund

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

Rakentaja, nyt päätät sinä

Rakentaja, nyt päätät sinä Rakentaja, nyt päätät sinä Rakennusliiton toimintaa linjataan joka neljäs vuosi pidettävässä liittokokouksessa, lisäksi kokouksessa valitaan liiton puheenjohtajista, liittohallitus ja liittovaltuusto seuraavalle

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT

SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT 1 Nyl 3km P 1 Kaisu Salminen Keski-Pohjanmaan koulutu 11.00.00 2 Nina Pajari Ammattiopisto Lappia 11.00.30 3 Terhi Lehtola Haapaveden ammattiopisto 11.01.00

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo

LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo Yrityksen nimi LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Yhtiömuoto Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus 01395577 Osoite Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo n tyyppi aloitettu

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS

Lisätiedot

JESSE- uistelu

JESSE- uistelu HSVU Tulostettu 14.6.2015 Sivut 1 / 21 5 Juha Rantala, Jussi Jaakkola 520 10120 10640 41520 1 6 Janne Virtanen, Petro Virtanen, Niki Kuokkanen 14120 1210 Hauki 8280 15330 18960 2 3 Kari Hämäläinen, Pertti

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5) Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2013 (pk, lm)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2013 (pk, lm) TUA:n Ruskeenkiven Ampumarata Akaa 31.08-01.09.2013 14:35:42 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y 1. Antti Raittinen LamAS 100 98100 99 98 96 591 2. Teemu Lipponen NoSA 99100 96 96 97 98 586 3. Jussi Hölli

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet Pystykorva - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto. D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik

Lisätiedot

Vaasan Keilailuliitto ry / Seinäjoen Keilailuliitto ry Vaasan Keilahalli / Seinäjoen Keilahalli

Vaasan Keilailuliitto ry / Seinäjoen Keilailuliitto ry Vaasan Keilahalli / Seinäjoen Keilahalli Sivu 1 (5) 1 Bowl Factory 11525 0 Holmström Ville M 221 210 188 237 246 223 300 265 1890 Lehtikangas Suvi A 201 212 242 178 214 195 171 203 1616 Sorvo Toni M 181 196 190 214 198 198 146 267 1590 Lehtikangas

Lisätiedot

Itäisen vaalipiirin ehdokkaat

Itäisen vaalipiirin ehdokkaat Itäisen vaalipiirin ehdokkaat Pentti Aaltovirta linjanhoitaja, pääluottamusmies, Fazer Makeiset Jouni Ahjolinna leipuri, Fazer Leipomot, Vantaa Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies,

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

SM Pystykorva H Sarja Tulokset Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.

Lisätiedot

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala Yleinen 1. Saviahde Vesa PHA 2. Hyvärinen Niklas RS 3. Heikkilä Sami K-64 3. Holmberg Krister RS 5. Heikkilä Tomi-Pekka K-64 6. Jetsonen Markku KAMS 7. Koskela Tarmo BSPA 8. Holmberg Henrik RS 9. Suoknuuti

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

Rakennusliiton jäsen, käytä oikeuttasi, äänestä liittovaaleissa!

Rakennusliiton jäsen, käytä oikeuttasi, äänestä liittovaaleissa! Rakennusliiton jäsen, käytä oikeuttasi, äänestä liittovaaleissa! Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Kymen vaalipiirissä 52 ehdokasta. Ehdokkaita on vaalipiirissä asetettu 18 ammattiosastosta,

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous Vaalivaliokunnan esitykset Liittokokous Todettiin liittovaltuustossa Hämeenlinnassa käytävät vaalit 3 Arvotaan vaalivaliokuntaan 2015 kuuluvat yhdistykset Vaalivaliokuntaan 2015 arvottavat yhdistykset

Lisätiedot

Kuva Nimi/ammatti/liitto/numero Esittely Puolue ja linkit Leppämäki Veikko Eläkeläinen Paperiliitto

Kuva Nimi/ammatti/liitto/numero Esittely Puolue ja linkit Leppämäki Veikko Eläkeläinen Paperiliitto Kuva Nimi/ammatti/liitto/numero Esittely Puolue ja linkit Leppämäki Veikko Eläkeläinen Vihreäliitto http://www.lohjanvihreat.net/ 16 Nordström Paula sihteeri 20 Ritvas Julia Koulunkäyntiavustaja 30 Voutilainen

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat

Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat Mitkä vaalit? Kuntasektorilla työskentelevät superilaiset valitsevat itselleen uudet luottamusmiehet kaudelle 2019 2022 Vaalit käydään loka-joulukuulla

Lisätiedot

RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO

RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO SULKAVAN KUNTA RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO gsm-numero Betonimassaa ja -tuotteita: Veljekset Kontinen Oy Betoniasema, Pieksänlahdentie 26 0400 772 062 Heikki 0400 854 343 Olli Toimisto: Heikkurilant. 128,

Lisätiedot

SAK.n Hämeenlinnan Paikallisjärjestö Ry jäsenosastojen yhteistietoja 2015

SAK.n Hämeenlinnan Paikallisjärjestö Ry jäsenosastojen yhteistietoja 2015 1 SAK.n Hämeenlinnan Paikallisjärjestö Ry jäsenosastojen yhteistietoja 2015 Hämeenlinnan Automiehet ry os. 014 (407 jäsentä) / Kirjeenvaihto Janne Karhiaho janne.karhiaho@kotikone.fi gsm 04577305166 Marko

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Tervehdys liittotoverit.

Tervehdys liittotoverit. Tervehdys liittotoverit. Neljän vuoden liittokokouskausi alkaa olla lopuillaan ja se merkitsee sitä, että liittokokousvaalit pidetään Rakennusliitossa 1-8.3.2011. Vaalit ovat nyt ensimmäistä kertaa puhtaasti

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2.4.2016 Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2 (6)

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009 TUA:n ampumarata 13. - 16:51:27 25m Isopistooli, sarja Y 1. Marko Inovaara HlAS 92 89 91 272 90 94 95 279 551 14 2. Timo Paalanen AsAs 92 91 89 272 90 94 95 279 551 8 3. Juha Hautamäki LeA 93 94 94 281

Lisätiedot

Liikkuva maali SAL mestaruuskilpailu Kuopio

Liikkuva maali SAL mestaruuskilpailu Kuopio Tuloksia Liikkuva maali SAL mestaruuskilpailu 17.-18.8.2019 Kuopio 50 m normaalijuoksut hitaat nopeat loppu M50 1 Markku Jetsonen KAMS 198 185 383 0 2 Matti Suoranta Kymppi 64 191 176 367 17 3 Juha-Pek

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14

Lisätiedot

SSL / SM-kilpailut

SSL / SM-kilpailut SSL / SM-kilpailut 2016-2017 12.03.2017 Kierros 11 Aatos - JyS 2-0 EtVaS - OSS 5-0 Garde - Velhot 1-5 KS-58 - TuTS 0-5 SalSK - TammerSh 2-5 MatSK - KarjUra 5-2 Moiseenko Vadim - Syvälahti Timo 1-0 Ebeling

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015 Nokian Ampumarata 28.06.2015 19:09:48 SML-Luodikko erä 1, sunnuntai 28.6.2015 klo 09:00-09:25 1 Jani Lindgren KS M 5 Tapio Silen PH M 2 Ari Lindstedt PH M 6 Kari Äikäs KS M 3 Janne Koivumäki Po M 7 Kari

Lisätiedot

Sarja 8-V/K10, ilmoittautuneita 9, loppuun suorittaneita 8

Sarja 8-V/K10, ilmoittautuneita 9, loppuun suorittaneita 8 Hyppyrimäki: Hervanta K10, Tampere Sarja 8-V/K10, ilmoittautuneita 9, loppuun suorittaneita 8 10,0 m 5,2 pist./m 1 312 Joni Koskinen Saarijärven Ponsi 10,5 62,6 10,0 10,5 12,0 12,0 7,0 32,5 95,1 10,5 62,6

Lisätiedot

Tulokset Honkasaari parikilpailu

Tulokset Honkasaari parikilpailu Tulokset 20.1.2013 Honkasaari parikilpailu 1 Pekka Turunen 7305 Pekka Leskinen 2733 10038 gr 2 Jaakko Villanen 5949 Terttu Huhtiniemi 1847 7796 gr 3 Jaakko Pöntinen 4449 Jari Karhu 3030 7479 gr 4 Leo Korhonen

Lisätiedot

Y-tunnus Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa Tilikausi päättyy

Y-tunnus Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa Tilikausi päättyy Yrityksen nimi YIT Rakennus Oy Yhtiömuoto Osakeyhtiö Y-tunnus 15655835 Osoite Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa 01.01. Tilikausi päättyy 31.12. Osakepääoma

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

Nimi Seura Ikäl. Tulos Ratko

Nimi Seura Ikäl. Tulos Ratko 1/13 Suomen ampumaurheiluliiton SM kilpailut Liikkuvan maali 50 m ja 100 m Ikämiehet ja, - naiset Sipoossa 10.-12.8.2018 Tulokset Hirvi 40 kertalaukaus Nimi Seura Ikäl. Tulos Ratko 1 Jetsonen Markku KAMS

Lisätiedot

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188

Lisätiedot

SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry

SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry. 1.4.-17 M Seura Sarja Nro. Alkuk. Loppuk. Uus. Yhteensä 1 Autio Mikko 91 95 186 2 Parkkamäki Jukka 89 90 179 3 Luomala Arto 94 84 178 4 Passi Mika 89 87 176 5 Kivelä

Lisätiedot

HRK- uistelu

HRK- uistelu HSVU Tulostettu 2.8.2014 Sivut 1 / 21 39 Niko Saarinen, Jyri Korkeila 6805 kuha 5480 6805 13610 1 17 Salonen Kari, Niittymaa Jani, 5210 2800 kuha 2800 8010 10810 2 30 Huhkamo, Virtanen, Karjalainen 10060

Lisätiedot

SVA:n mestaruuskilpailut riistamaalilajeissa

SVA:n mestaruuskilpailut riistamaalilajeissa Kosken tl Erämaja 29. - Hirvi parilaukaukset, sarja Y45 1. 36 Jukka-Pekka Jokela P-HA 87 86 173 2. 68 Tommi Juvander TSA 88 79 167 3. 76 Heikki Kinnunen KAMS 59 73 132 Hirvi parilaukaukset, sarja Y50 1.

Lisätiedot

Tulokset Piiluva, 10-ahven

Tulokset Piiluva, 10-ahven Tulokset 13.4.2011 Piiluva, 10-ahven 1 Arja Villanen 868 gr 2 Varpu Korhonen 780 gr 3 Laila Helsten 450 gr 4 Terttu Huhtiniemi 331 gr 5 Seija Mäkirinta 283 gr 6 Mirja Huotilainen 231 gr 7 Aili Jäppinen

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Liikkuva maali SAL mestaruuskilpailu Kuopio

Liikkuva maali SAL mestaruuskilpailu Kuopio Tuloksia Liikkuva maali SAL mestaruuskilpailu 13.-14.8.2016 Kuopio 50 m normaalijuoksut hitaat nopeat loppu M50 SE 386 Matti Suoranta 6.8.2011 SE 386 Jarmo Pyyhtiä 12.8.201 2 1 Markku Jetsonen KAMS 192

Lisätiedot

Sarja. Sija Arvo Nimi Piiri Yhteensä Sarja1 Sarja2

Sarja. Sija Arvo Nimi Piiri Yhteensä Sarja1 Sarja2 H H 1 Kapt Pajala Heikki Et-Poh 257 120 137 2 Alik Nylund Jussi Et-Häme 250 122 128 3 Korp Maijala Simo Po-Poh Res 250 127 123 4 Jääk Kääriäinen Pekka Po-Poh 249 125 124 5 Psjääk Korhonen Markku Et-Karjala

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55 Evijärvi 07.06.2014 Kisassa 62 venekuntaa Suurin kala hauki 9215 g, Mika Mäenpään venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 6530 g pist: 6530 24 Palomäki Tomi Pohjo Pertti ja Markku 48280

Lisätiedot