työllisyys Kolmas sektori itsenäinen sektori vai kaatoluokka? Keskustelua kolmannesta sektorista

Transkriptio

1 Kolmas sektori ja työllisyys kansantalouden näkökulmasta Ilja Kavonius kuvaamiseen käytetään usein kansantalouden tilinpidon yhteydessä tuotettuja tietoja voittoa tavoittelemattomista yhteisöistä. Tässä artikkelissa esitellään tämän tilastoluokituksen sisältöä ja tarkastellaan tällä tavalla määritellyn kolmannen kehitystä vuodesta Kolmas sektori itsenäinen sektori vai kaatoluokka? Keskustelua kolmannesta sektorista on leimannut eräänlainen käsitteellinen sekasorto. Välillä tuntuu, että sillä on yhtä monta määritelmää kuin aiheesta puhujaa. Usein se on nähty eräänlaisena jäännöseränä siitä, mitä yksityisestä ja julkisesta jää yli. 1) Tämä on toisaalta erityisesti sektoritarkastelun kannalta perusteltua, sillä tällöin sektoriajattelussa ei jää yli mitään toimijoita, joita ei voi sijoittaa mihinkään sektoriin. Mutta lähestymistapa on sikäli hieman omituinen, että kolmannelle sektorille ei edes pyritä hakemaan mitään ominaispiirteitä, vaan lähdetään siitä, että se on jonkinnäköinen kaatosektori. Se on nähty jonkinlaisena harmaana alueena julkisen ja yksityisen välissä. 2) Tällainen lähestymistapa edellyttäisi myös selvää yksityisen ja julkisen määrittelyä. Kolmatta tai voittoa tavoittelematonta sektoria on usein lähestytty mikronäkökulmasta. Makronäkökulma on miltei täysin unohtunut siitä puhuttaessa. kykyyn tarjota työtä vaikeasti työllistettäville asetetaan toiveita, mutta sen vaikutusta koko kansantalouteen tai vallitsevaan massatyöttömyyteen ei eritellä. Toisaalta, pystytäänkö vastaavilla panoksilla, joita satsataan kolmanteen sektoriin, tuottamaan tehokkaammin työpaikkoja tai palveluja? Harvat tämän suuntaiset puheenvuorot 3) on tyrmätty asiantuntemattomina. Lähinnä sosiaalitieteilijät ovat pyrkineet määrittelemään kolmatta sektoria teoreettisten tarkoitustensa ohjaamina huomioimatta sektoriajattelua kokonaisuutena. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että kolmanteen sektoriin on hyväksytty sellaisia järjestöjä, jotka kehitetyn teorian puitteissa sinne sopivat, mutta toisaalta siitä on jätetty ulos sellaiset järjestöt, jotka eivät siihen teorian puitteissa sovi, mutta toisaalta ne eivät oikein sovi muihinkaan sektoreihin, ts. julkiseen tai yksityiseen. Tämän jälkeen ei ole kuitenkaan määritelty, mihin ulos rajatut kuuluvat. Mikäli yhteiskuntaa ylipäänsä jaotellaan sektoreihin, niin eikö kaikkien tuottajien pitäisi kuulua johonkin sektoriin? Ainakin tilastoinnin kannalta on mielekästä, että jokainen tuottaja pystytään luokittelemaan sektoriluokituksessa.

2 HYVINVOINTIKATSAUS 1/2000 JOHNS HOPKINS -KRITEERIT Kansainvälisiin vertailuihin sopivaa yhtenäistä käsitteistöä ollaan luomassa 1990-luvulla toteutettu kansainvälinen Johns Hopkins -hanke pyrki ensimmäistä kertaa saamaan kansainvälisesti vertailukelpoista tietoa kolmannesta sektorista. Hankkeessa pyrittiin sen osalta luomaan yhtenäinen käsitteistö, rajaamaan ilmiökenttä kansainvälisiä vertailuja varten mahdollisimman yksiselitteisellä tavalla sekä kehittämään tilastointia varten mahdollisimman mielekäs luokitusjärjestelmä. Voittoa tavoittelematon tai kolmas sektori rajataan viiden kriteerin mukaan. Sille on tunnusomaista 1) rakenteellisuus, 2) yksityisyys, 3) voittoa tavoittelemattomuus, 4) itsehallinnollisuus ja 5) vapaaehtoisuus. Rakenteellisuudella viitataan siihen, että kattavien yksiköiden tulee olla ainakin jossain mitassa institutionalisoituneita. Yksityisyydellä pyritään taas vetämään rajaa julkisiin viranomaisiin. Kriteerin pohjalta rajaa vedetään valtioon eri viranomaistyyppeineen. Voittoa tavoittelemattomuudella taas haetaan lähinnä sitä, että yksiköt eivät pääasiallisesti pyri tuottamaan voittoa. Kriteeri ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että sektoriin kuuluva organisaatio hankkii tilapäisesti itselleen tuloja omien menojensa kattamiseen. Se edellyttää kuitenkin, ettei voittoja tai tuottoja jaeta organisaation jäsenille tai johtajille. Itsehallinnollisuudella tarkoitetaan, että organisaatioilla on edellytykset valvoa omia toimintojaan. Viidennellä vapaaehtoisuuden kriteerillä tarkoitetaan vapautta osallistua organisaation toimintaan kaikilla tasoilla ja toimintamuodoissa. 4) Amerikkalaisen ajattelun voimakas vaikutus Johns Hopkins -hankkeessa kehitetyt kriteerit ovat varmasti jossain määrin perustellut kansainvälisen vertailun kannalta. määritelmät ja mikroperspektiivin keskustelu lähtee hyvin pitkälle yhdysvaltalaisen tutkimuksen pohjalta. Tämä heijastuu käytettyihin määrittelyihin ja kriteereihin. Vuosisadan vaihteeseen saakka sairauksia oli hoidettu kotona. Teknologian kehityttyä sairaanhoito sairaaloissa tuli järkeväksi. Köyhimmille ja syrjäseutujen asukkaille ei kuitenkaan perustettu yksityisiä sairaaloita. Yhdysvalloissa tämän ongelman julkinen valta ratkaisi helpoimmalla tavalla. Se myönsi ei-voittoa tavoitteleville sairaaloille monia verovapauksia. Lisäksi lahjoitukset voitiin vähentää verotuksessa. Paitsi verohelpotuksia, hyväntekeväisyydellä ostettiin myös positiivista imagoa. Lisäksi oli aitoa filantropiaa ja altruismia. Samaan aikaan Eurooppa valitsi, Saksa etunenässä, toisen tien. Julkinen valta alkoi tuottaa itse tarvittavia palveluita ja infrastruktuuria. 5) Johns Hopkins -hankkeen yhdysvaltalaiset perusteet tekevät vääryyttä suomalaiselle omintakeiselle kolmannelle sektorille. Terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluista 7,9 prosenttia hoidettiin Suomessa voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen toimesta. Nämä terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluiden yksiköt eivät kuitenkaan tarjoa akuuttia sairaanhoitoa. Toimialan selvästi suurimpina yksiköinä voidaan mainita Invalidiliitto ja Suomen Punainen Risti. Voittoa tavoittelemattomien sairaaloiden vastuulla on Yhdysvalloissa lähes 90 prosenttia akuutteja sairauksia hoitavien sairaaloiden vuodepaikoista. Tämä kuvaa Suomen ja Yhdysvaltojen kolmannen eroa. Yhdysvalloissa on tehty selvä ideologinen valinta siinä, että perusterveydenhuolto kustannetaan yksityisin varoin. 6) Mihin sektoriin kirkot ja puolueet? Johns Hopkins -hankkeen yhtenä tavoitteena oli luoda yhtenäinen luokitus ja rajaus kolmannelle sektorille. Kirkot rajataan sen ulkopuolelle. Näin toimittiin myös varsinaisten puolueiden osalta. Taustalla tässä on ajatus, että puolueet asettavat ehdokkaitaan vaaleihin ja ovat näin ollen liian lähellä julkista sektoria. Herää kysymys, onko niitä sitten perusteltua laskea julkiseen tai yksityiseen sektoriin. Joissakin tapauksissa myös kaupalliset osuuskunnat luokitellaan kolmanteen sektoriin. Tämä on ristiriidassa voittoa tavoittelemattomuuden kanssa. 7) 9

3 Tässä artikkelissa kolmas sektori käsitetään kansantalouden tilinpidon mukaisiksi voittoa tavoittelemattomiksi yhteisöiksi institutionaalisen sektoriluokituksen perusteella. Se taas perustuu maailmanlaajuiseen System of National Accounts -järjestelmään (SNA). Kaikki OECD-maat käyttävät kansantalouden tilinpidon kehikkoa, joka perustuu SNA-jär- tuotos 10 Vaikka voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen merkitys työllistäjänä on kasvanut, niin niiden merkitys bruttokansantuotteelle on pysynyt varsin muuttumattomana. Vuonna 1975 kolmannen osuus oli kaksi prosenttia ja vuonna ,4 prosenttia BKT:sta. Osaltaan tähän vaikuttaa bruttokansantuotteen laskentatapa. Markkinatuotoksen puolella ajatuskulku on sinänsä selkeä. Perushintainen tuotos on tuloslaskelmapuolella suunnilleen sama asia kuin liikevaihto. Vastaavasti bruttoarvonlisäys on markkinatuotannossa perushintainen tuotos miinus välituotekäyttö ostajan hintaan. Tuloslaskelman puolella vastaava komponentti lasketaan vähentämällä liikevaihdosta muuttuvat ja kiinteät kulut pl. palkat ja työnantajan sosiaalimaksut. Mikä on tuotos perushintaan tai bruttoarvonlisäys voittoa tavoittelemattomille yhteisöille? Voittoa tavoittelemattomilla yhteisöillä, joilla ei ole liikevaihtoa, tuotos ja bruttoarvonlisäys lasketaan kustannuksien kautta. Bruttoarvonlisäys on palkat ja palkkiot, työnantajan sivukulut ja kiinteän pääoman kuluminen (poistot) yhteensä. Palkkojen, palkkioiden ja työnantajan sivukulujen osuus bruttoarvonlisäyksestä on noin 92 prosenttia, joten voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen volyymikehitys vastaa hyvin pitkälle kehitystä. Näin ollen muutokset indikoivat hyvin myös bruttoarvonlisäyksen muutosta. Julkisella sektorilla tilanne on vastaava, sillä laskenta perustuu täysin samalla menetelmälle. Markkinatuotannon puolella bruttoarvonlisäykseen vaikuttaa merkittävästi palkkojen ja työnantajan sivukulujen lisäksi toimintaylijäämä. jestelmään. Voittoa tavoittelemattomista yhteisöistä on siis saatavissa kansainvälisesti vertailukelpoista tietoa. Tosin kaikissa maissa voittoa tavoittelematonta sektoria ei ole laskettu erikseen, vaan se on yhdistetty kotitaloussektoriin. Kansantalouden tilinpidon institutionaalisen sektoriluokituksen mukaan voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen bruttoarvonlisäyksen osuus Suomen bruttokansantuotteesta oli 2,4 prosenttia vuonna Yhdysvalloissa vastaava luku oli 3,7 prosenttia vuonna 1988 (Suomessa 2,1 prosenttia vuonna 1988) ja Saksassa 2,9 prosenttia vuonna ) Institutionaalisessa sektoriluokituksessa voittoa tavoittelemattomat yhteisöt ovat juridisesti itsenäisiä yksiköitä ja tarjoavat palveluksia pääasiassa kotitalouksille tuotantokustannukset alittavaan hintaan. Normaalisti kotitaloudet valvovat yhteisöjä ja rahoittavat niiden toimintaa jäsenmaksuilla ja avustuksilla. Kuitenkin myös kotitalouksia palvelevat, valtion osittain tai kokonaan rahoittamat laitokset kuuluvat tähän sektoriin. Yrityksiä, rahoituslaitoksia tai julkisyhteisöjä palvelevat, voittoa tavoittelemattomat yhteisöt sen sijaan eivät kuulu tähän sektoriin, vaan siihen, johon ne toimintansa perusteella kuuluvat. Tästä voidaan mainita esimerkkinä työnantajaliitot, jotka lasketaan yrityksiä palvelevaksi toiminnaksi ja lasketaan näin ollen yritys-, ts. yksityiseen sektoriin. Institutionaalisessa sektoriluokituksessa voittoa tavoittelemattomat yhteisöt jaetaan valtionkirkkoon ja muihin voittoa tavoittelemattomiin yhteisöihin. Valtion kirkot -luokkaan kuuluvat ortodoksinen ja evankelisluterilainen kirkko. Muita voittoa tavoittelemattomia yhteisöjä ovat taas terveys-, koulutus- tai sosiaalipalveluja tarjoavat yhdistykset, säätiöt, rahastot, puolueet, työntekijäjärjestöt sekä muut uskonnolliset yhteisöt kuin valtionkirkko. 9) Nykyisin institutionaalisessa sektoriluokituksessa asuntoyhteisöt eivät kuulu pääluokan voittoa tavoittelemattomat yhteisöt alle, vaan yrityssektoriin. Asuntoyhteisöjen luvut lasketaan kansantalouden tilinpidossa omana luokkanaan. Institutionaalisen sektoriluokituksen lisäksi kansantalouden tilinpitoon on sovellettu toimialaluokitusta ns. tuotantotileillä. Näin ollen yksittäisen voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen toimialan, esimerkiksi valtion kirkon tai ammattiyhdistysliikkeen, mm. työllisyyttä tai palkkasummaa voidaan käsitellä erikseen. Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta eurooppalaiseksi subsidiariteettiperiaatteen valtioksi ilman subsidiariteettia Erityisesti 1990-luvun alun laman ja massatyöttömyyden myötä myös Suomessa on aika kevyesti keskusteltu kolmannen työllistämispotentiaalista. Se on nähty työttömyysongelman yhtenä ratkaisijana ja tulevaisuuden a. vahvan kasvun on nähty heräävän viimeistään suurten ikäluokkien siirryttyä eläkkeelle. Julkisuudessa on todettu esimerkiksi, että suuret ikäluokat tarvitsevat tällöin paitsi erilaisia palveluja, myös oppimaansa aktiivista elämäntyyliä. 10) Toisaalta monien tutkijoiden mielestä eurooppalaisissa yhteiskunnissa ei esiinny vahvoja rajoitteita kolmannen vahvistumiselle. Eurooppalaisissa yhteiskunnissa kolmannen työlli-

4 HYVINVOINTIKATSAUS 1/2000 Kuvio 1. Voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen työllisten ja työtuntien osuus koko kansantalouden työllisistä ja työtunneista kansantalouden tilinpidon mukaan. syys on 1990-luvulla kasvanut voimakkaasti. 11) työllistämispotentiaalia perinteisessä mielessä ei yleensä pidetä merkittävänä. 12) Kansainväliset vertailut osoittavat, että se työllistää huomattavasti vähemmän hyvinvointivaltioissa kuin pienissä, ohuen hyvinvointi valtioissa. Tämän takana on puhtaasti yhteiskunnan filosofiasta ja ideologisesta valinnasta johtuva kysymys; Keski-Euroopan maissa toteutetaan ns. subsidiariteettiperiaatetta. Sen mukaan valtion ja julkisen ei tule puuttua palvelujen tuottamiseen muuta kuin siinä tapauksessa, elleivät palvelujen tarvitsijaa lähimpänä olevat palvelujen tuottajat kykene niitä yksin tuottamaan. rakenteellisessa tarkastelussa tämä on ilmennyt muun muassa siten, että Ruotsissa koulutuksen ja sosiaalija terveydenhoitopalvelujen osuus koko sektorista on selvästi pienempi kuin muissa maissa. Urheilu- ja vapaa-ajan järjestöjen osuus kolmannen volyymista on huomattavasti suurempi. 13) Kansantalouden tilinpidon työllisyys mittaa kaikkien tilivuoden aikana työssä olleiden henkilöiden määrää. Luku sisältää piilotalouden 14), mutta ei vapaaehtoistyötä palveluissa. Sektorin työllisyysluvut eivät nousisi kovin merkittävästi, vaikka vapaaehtoistyö laskettaisiin työllisyyteen mukaan. Koska se kohdistuisi lähinnä urheilu-, järjestö- ja kulttuurijärjestötoimintaan, harvat työllistyisivät kokopäivätoimisesti ja vapaaehtoiset työntekijät työllistyvät jo oman päätoimensa toimialalle. Toisaalta vapaaehtoinen työpanos on näiden järjestöjen toiminnan elinehto. Sosiaali- ja terveydenhoitopalveluissa vapaaehtoistyön merkitys on vähäisempi, sillä yksiköt ovat pääasiassa varsin suuria ja institutionalisoituneita. Kuten kuviosta 1. voi havaita, on voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen työllisyys kasvanut vuoden 1975 reilusta kahdesta prosentista vuoteen 1998 mennessä noin neljään prosenttiin. Työtuntien osuus kansantaloudessa tehdyistä työtunneista on jatkuvasti noin puoli prosenttiyksikköä pienempi kuin työllisten osuus. Ero johtuu runsaasta osapäivä- ja osavuosityöllisten osuudesta. Voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen kasvu on ollut todella nopea luvun aikana työllisten osuus koko kansantalouden työllisistä on kasvanut miltei 30 prosenttia. Mikrotasolla kasvu on eittämättä valtava, mutta makrotasolta, koko kansantalouden kannalta, tarkasteltuna osuus on melko mitätön. Jos sama kasvu jatkuisi seuraavat 25 vuotta yhtä nopeana kuin mitä se on 1990-luvulla ollut, kolmannen osuus työllisistä olisi yhä vajaat seitsemän prosenttia. Työllisyys on kehittynyt kolmannella sektorilla suhteellisesti paremmin kuin muussa kansantaloudessa. Vuodesta 1975 vuoteen 1990 asti työllisyys kasvoi voittoa tavoittelemattomissa yhteisöissä keskimäärin yli kaksi prosenttia vuodessa, kun kasvua oli koko kansantaloudessa vain puoli prosenttia vuodessa. Vuosien välillä kolmannen työllisyys laski, mutta koko kansantaloudessa se laski vielä nopeammin. kasvu hidastui selvästi luvulla. Kasvua oli keskimäärin vain kaksi prosenttia, mutta koko 11

5 kansantaloudessa työllisyys laski hivenen 1990-luvulla. Laman jälkeen kolmannen kasvu näyttää taas tasaantuvan suhteessa koko kansantalouteen. Ajatus on myös looginen; laman aikana kolmannen palvelujen kysyntä kasvoi ihmisten ongelmien ja lisääntyneen vapaa-ajan myötä. Kun samaan aikaan julkisen puolella sosiaali- ja terveydenhoitopalveluja karsittiin, niin paine luonnollisesti suuntautui kolmanteen sektoriin. Erityisesti ulkoistaminen on lisääntynyt entisestään 1990-luvulla: julkisia palveluja on ulkoistettu säätiöiksi tai osakeyhtiöiksi. Lisäksi kolmannen vakaa rahoitus on edistänyt kasvua. Sosiaali- ja terveydenhuollossa muun muassa RAY:n avustukset ainoina suurina rahoituslähteinä ovat kasvaneet koko 1990-luvun. Samaan aikaan julkinen sektori on supistunut tai kasvanut vain hitaasti. Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta on näin otettu askel eurooppalaisen subsidiariteettiperiaatteen valtion suuntaan. 16) rahoitus Karkeasti ottaen noin 40 prosenttia kolmannen menoista katetaan omilla myynneillä ja 60 prosenttia tulonsiirroilla. Sektorin myynnit jakautuvat markkinattomien ja markkinatuotteiden myynteihin. Markkinattomien tuotteiden myynneillä tarkoitetaan myyntituloja, joilla katetaan alle 50 prosenttia tuotantokustannuksista. Markkinatuotannolla taas tarkoitetaan tuotantoa, jolla katetaan yli 50 prosenttia tuotantokustannuksista. Markkinattomien tuotteiden myynteihin käytännössä luetaan muun muassa erilaiset palvelumaksut, yhteisöjen järjestämien tilaisuuksien sisäänpääsymaksut ja niiden julkaisemien jäsen- ja muiden lehtien tulot. Markkinatuotteiden myynneistä keskeinen osa on vuokratuloja. Järjestöt esimerkiksi puoluepoliittiset järjestöt, tutkimuslaitoksia ylläpitävät säätiöt, eräät säätiöluonteiset organisaatiot, tukiyhdistykset ja ylioppilaskunnat kattavat menoistaan myynneillä lähes 70 prosenttia. Myyntitulojen osuus menoista on huomattavan korkea myös virkistys-, kulttuuri- ja urheilutoiminnassa ja sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluissa. Terveydenhuollossa myynneillä katettiin noin 50 prosenttia ja sosiaalipalveluissa sekä virkistys-, kulttuuri- ja urheilutoiminnassa yli 40 prosenttia. Julkisen sosiaali- ja terveydenhoidon myynneillä katetaan noin 17 prosenttia tuotoksesta. Kotitaloudet maksavat noin 40 prosenttia saaduista tulonsiirroista. Ne ovat pääasiassa kirkollisveroja ja ammattiyhdistysjäsenmaksuja. Pieni osa on myös muiden seurojen ja järjestöjen jäsenmaksuja. Myös pääosa muiden sektoreiden tulonsiirroista kolmannelle sektorille on kirkollisveroja. Julkisyhteisöt myöntävät noin puolet kolmannen tulonsiirroista. Tulonsiirrot käsittävät lähinnä erilaisia toiminta-avustuksia. Sosiaali- ja terveydenhuollossa RAY on erityisen merkittä- Kuvio 2. kehitys toimialoittain vuodesta 1975 vuoteen

6 HYVINVOINTIKATSAUS 1/2000 vä rahoittaja. Lähes neljännes toimialan kustannuksista katetaan RAY:n avustuksilla. RAY:n avustukset tuloutetaan valtiolle ja näin ollen näkyvät kansantalouden tilinpidossa tulonsiirtoina tai pääomansiirtoina valtiolta voittoa tavoittelemattomille yhteisöille. Tällaisilla julkisen rahoituksen ja myyntien osuuksilla on syytä kysyä, miten paljon on epäaitoja kolmannen organisaatioita, eli organisaatioita, jotka on joko ulkoistettu julkisesta toiminnasta ja toimivat hyvin pitkälle julkisella rahoituksella tai organisaatioita, jotka toimivat samoilla markkinoilla yksityisten kanssa. 17) Kasvua muiden sektoreiden kustannuksella Koulutus ja tutkimus 1970-luvun puolessa välissä kolmas sektori oli rakennemuutoksen edessä luvulla keskeisin kolmannen toimiala ja myös arvonlisäyksen kannalta oli koulutus. Koulutuksen parissa työskenteli kolmannes työllisistä. Uskonnolliset yhteisöt lähinnä evankelisluterilainen ja ortodoksinen kirkko työllistävät noin viidenneksen työllisistä. Muiden toimialojen merkitys oli pienempi. Esimerkiksi sosiaalipalvelujen osuus oli noin yhdeksän prosenttia työllisistä. Koulutuksen osuus työllisyydestä kääntyi kuitenkin laskuun pudoten kolmanneksen vuodesta 1975 vuoteen Koulutuspalvelujen määrä (tehtyinä työtunteina) väheni hitaammin, neljänneksen siitä mitä vuonna 1975 tehtiin. Vuodesta 1992 vuoteen 1998 koulutuksen työllisyys nousi taas yli puolella. Näiden suurten muutosten takana ovat omistuspohjan muutokset. kouluihin lukeutuvat säätiöiden omistamien koulujen lisäksi sellaiset yksityisen koulut, joilla liikevaihto on nolla eli ne ovat voittoa tavoittelemattomia luvun lopulla ja 1980-luvulla yksityisiä ja säätiöiden omistamia kouluja kunnallistettiin ja valtiollistettiin paljon luvun alusta lähtien taas lähinnä ammatillista opetusta on säätiöitetty ja yksityistetty. Koulutus toimintana on todellisuudessa jatkunut, mutta omistuspohjan muuttuessa se on Kuvio 3. kehitys indeksinä vuosina (1975=100); erikseen koulutuksen ja tutkimuksen toimialoilla. 13

7 Kuvio 4. kehitys indeksinä vuosina (1975=100); erikseen sosiaalipalveluissa ja terveyspalveluissa. siirtynyt edestakaisin sektorilta toiselle tarkasteluaikana. Sosiaali- ja terveyspalvelut Sosiaali- ja terveydenhoitopalvelut ovat myös kasvaneet voimakkaasti tarkastelujaksolla. terveydenhoitopalvelujen volyymi ei ole milloinkaan ollut suuri. Vuonna 1998 se vastasi kymmentä prosenttia kolmannen työllisistä. Sosiaalipalvelut olivat kasvaneet vuoteen 1998 mennessä suurimmaksi työllistäjäksi; ne työllistivät noin neljänneksen työvoimasta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kasvu liittyi alan yleiseen kasvuun. Julkisella sektorilla kasvu on ollut huomattavasti nopeampaa kuin kolmannella sektorilla: sosiaalipalvelujen työllisten määrä 2,5-kertaistui vuodesta 1975 vuoteen Toisaalta taas 1990-luvulla kolmannen sosiaalipalvelut kasvoivat nopeammin kuin julkisella sektorilla: runsaat 12 prosenttia julkisen viittä prosenttia vastaan. Lama leikkasi terveydenhoitopalvelujen työllisyyttä sekä kolmannella että julkisella sektorilla 1990-luvulla: Kuvio 5. kehitys indeksinä vuosina (1975=100); erikseen uskonnollisten yhteisöjen ja ammattijärjestöjen toimialoilla. 14

8 HYVINVOINTIKATSAUS 1/2000 molemmilla sektoreilla työllisyys laski noin kahdeksan prosenttia. Sosiaalipalvelujen kysyntä kasvoi sekä heikentyneen taloudellisen että heikentyneen sosiaalisen tilanteen takia, mutta lamasta johtuen palvelujen kasvu kuitenkin hidastui merkittävästi edellisistä vuosista. Kasvun taustalla olivat osaltaan toimialaliukumat. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että kun sairaalapäiviä pyrittiin 1990-luvulla vähentämään, sairaita pyrittiin mahdollisimman nopeasti siirtämään kotihoitoon. Näin myös palvelutoimialan toimipaikat muuttuivat terveydenhoitopalveluista sosiaalipalveluihin. Toisaalta aivan puhtaasti lainsäädännölliset tekijät ovat kasvattaneet sosiaalipalveluja. Kuntien velvollisuutta järjestää lasten päivähoito laajennettiin vuodesta Kolmannella sektorilla kasvu säilyi kohtuullisen suurena, sillä palveluja tarjoavat organisaatiot eivät säätiöpohjaisina olleet riippuvaisia julkisen talouden tilasta. vakautta lisäsi entisestään suhteellisen vakaa rahoitus RAY:stä. Lisäksi nimenomaan massatyöttömyyden myötä julkisen, lähinnä kuntien, piti panostaa sosiaalipalveluihin edes jonkinlaisen sosiaaliturvan ja palveluiden takaamiseksi luvulla kasvanut trendi, ulkoistaminen, vaikutti merkittävästi. Kunnat ja valtio pyrkivät minimoimaan itse tarjoamansa palvelut ostamalla ne ulkopuolelta tai yksityistämällä tai säätiöittämällä ne. Näin kolmannen sosiaali- ja terveyspalvelujen kasvussa on hieman samanlaisia piirteitä kuin koulutuksessa; kolmas sektori ei luonut reaalisesti uusia työpaikkoja. Kysymys oli lähinnä omistuspohjan muutoksesta ja näin siirtymisestä kohti subsidiariteettiperiaatetta. Ammattiyhdistysliike Ammattiyhdistysliikkeen työllistämien määrän kasvu on ollut melko maltillista. Vuodesta 1975 ammattiyhdistysliikkeen työllisyys kasvoi noin kolmanneksen luvun aikana lama iski myös ammattiyhdistyksiin. Ammattiyhdistysliike työllistää nykyään noin neljä prosenttia työllisistä. Uskonnolliset yhteisöt Uskonnollisten yhteisöjen kasvu on ollut voimakasta. Työllisten määrä kasvoi noin 80 prosenttia vuodesta 1975 vuoteen Työpaikat lisääntyivät 1990-luvulla sangen verkkaisesti. Työllisyys kasvoi kuten melkein kaikilla muillakin toimialoilla, mutta kääntyi 1990-luvun lamavuosina laskuun ja tämän jälkeen taas nousuun, noin kuusi prosenttia vuodesta 1990 vuoteen Uskonnollisten yhteisöjen kasvu on sinänsä varsin vakaalla pohjalla, sillä toimiala pitää sisällään evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon. Molempien toiminta perustuu tukevalle tukijalalle, omalle verotusoikeudelle. Verotulot luonnollisesti kasvavat talouden kasvun myötä ja vähenevät taantuman myötä. Näin ollen kirkko myös pystyy kasvattamaan toimintaansa keski- Kuvio 6. kehitys indeksinä vuosina (1975=100); erikseen virkistys-, kulttuuri- ja urheilutoiminnan sekä muiden järjestöjen toimialoilla. 15

9 määrin yhtä nopeasti kuin muukin talous. Järjestöt Järjestöjen määrä on vuodesta 1975 vuoteen 1998 kasvanut 86 prosenttia. Vuoteen 1990 muiden järjestöjen kehitys noudatti keskimääräistä voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen kehitystä. Vuodesta 1975 vuoteen 1990 kasvua oli noin 43 prosenttia. Vuodesta 1990 vuoteen 1998 muiden järjestöjen työllisyys kasvoi miltei kolmanneksen. Muihin järjestöihin lukeutuvat puoluepoliittiset järjestöt, tutkimusta ja kulttuuria palvelevat järjestöt ja muualla mainitsemattomat järjestöt. Ryhmä on kokonaisuudessaan varsin heterogeeninen ja kaikki siihen kuuluvat järjestöt ovat kooltaan varsin pieniä. Suurimpia järjestöjä ovat palkkasummalla mitattuna eräät puolueet, Kennelliitto ry ja Suomen 4H ry. Järjestöjen voimakas kasvu oli nimenomaan laman ilmiö. Työllisyys laski vielä vuonna 1991, mutta taloudellisen kriisin myötä se kääntyi voimakkaaseen nousuun. Laman, hyvinvointivaltion taantumisen ja lisääntyvän sosiaalisen epävarmuuden myötä ihmiset perustivat erilaisia järjestöjä ja alkoivat toimia jo perustetuissa järjestöissä omien aktiviteettiensa lisäämiseksi ja sosiaalisen asemansa parantamiseksi. Virkistys-, kulttuuri- ja urheilutoiminta Virkistys-, kulttuuri- ja urheilutoiminta on kasvanut viimeisten 25 vuoden aikana noin kaksi kolmannesta. Toimialan kehitys riippuu suhdanteiden kehityksestä. Taloudellisesti voimakkaan kasvun vuosina kulttuuriin ja urheiluun panostettiin ja toimialan työllisyys nousi tällöin noin 22 prosenttia, kun kaikkien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen kasvu oli noin kahdeksan prosenttia. Vuodesta 1990 toimialan työllisyys laski aina vuoteen 1995, josta lähtien se kääntyi taas loivaan kasvuun. Toimialan kehitys heijastaa kuntien taloudellista tilannetta luvun lopussa kunnilla, kuten koko taloudella, meni lujaa, ja tällöin oli varaa sijoittaa rahaa kulttuuriin ja urheiluun. Kun 1990-luvun alussa talouden ongelmat alkoivat, kulttuurin ja urheilun menoja leikattiin ensimmäiseksi. Nyt tämä toimiala on taas kasvussa. Riippuvuus kuntien taloudellisesta tilanteesta johtuu siitä, että kuntien teatterit ja orkesterit ovat hyvin usein säätiömuotoisia tai säätiön omistuksessa ja lukeutuvat itse asiassa kolmanteen sektoriin. Toisaalta myös urheiluseurat elävät hyvin pitkälle kunnan, valtion ja liike-elämän avustuksilla luvun kehitystä on näennäisesti jossain määrin hidastanut eräiden urheiluseurojen muuttuminen yhtiöiksi. Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina Tilastokeskuksen Kansantalouden tilinpidossa. Huomautukset ja viitteet: 1 Vertaa esim. Hietala 1997, sivut Vertaa esim. Muukkonen Vrt. esim. Hietala Helander ja Laaksonen 1999, sivut Hietala 1997, sivut Vrt. esim. Poteri 1998, sivut Hietala 1997, sivut Helander 1998, sivut Volkswirtschafliche Gesamtrechnungen, Reiche 1.3. Konten und Standardstabellen, Fachserie 18, Statistisches Bundesamt National income and product accounts of the United States, Department of Commerce Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus Yritysrekisteri, Tilastokeskus Institutionaalinen sektoriluokitus 1996, sivu Vrt. esim. Joensuun uutiset 4/ Vrt. esim. Helander 1999, sivut Vrt. esim. Weijola 1985, sivut ja Hietala Kts. esim. Helander ja Laaksonen, 1999, sivut ja Helander 1999, sivut Piilotaloudella tarkoitetaan laillista toimintaa, jota ei ole ilmoitettu viranomaisille. 15 Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus Melin 1999, sivut Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus Melin 1999, sivu 24. Lähdeluettelo: 1. Tilastot: Institutionaalinen sektoriluokitus, Tilastokeskus Kansantalouden aluetilinpito, Tilastokeskus Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus National income and product accounts of United States, Department of Commerce Volkswirtschafliche Gesamtrechnungen, Reiche 1.3. Konten und Standardstabellen, Fachserie 18, Statistisches Bundesamt Yritysrekisteri, Tilastokeskus Kirjallisuus ja lehdet: Helander, Voitto (1998): Kolmas sektori. Gaudeamus, Helsinki. Helander, Voitto ja Laaksonen, Harri (1999): Suomalainen kolmas sektori Rakenteellinen erittely ja kansainvälinen vertailu. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto, Helsinki. Helander, Voitto (1998): Kolmas sektori EU-maissa, STM julkaisuja 1999:2. Hietala, Kari (1997): Kolmas sektori potentiaalisena työllistäjänä. Työpoliittinen tutkimus numero 176. Työministeriö, Helsink. Joensuun uutiset kaupunginhallituksen tiedotuslehti joensuulaisille 4/96. Melin, Tuomo (1999): Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajat Selvitys järjestöistä ja yrityksistä. RAY, Helsinki. Muukkonen, Martti (1999): Third sector what is it all about? Joensuun yliopiston lisensiaatin työ. Painamaton. Poteri, Riitta (1998): Meissä on ytyä Selvitys valtakunnallisten sosiaalija terveysjärjestöjen toiminnasta. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ry., Helsinki. Weijola, Varpu (1985): Kolmas sektori työn ja näkökulmasta. Työvoimapoliittisia tutkimuksia nro 52, Helsinki. 16