KUOPION PALVELUVERKOSTO VUONNA 2013 JA PALVELUT KAUPUNKIRAKENTEESSA VUOTEEN Tiivistelmä selvityksestä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUOPION PALVELUVERKOSTO VUONNA 2013 JA PALVELUT KAUPUNKIRAKENTEESSA VUOTEEN Tiivistelmä selvityksestä"
  • Ari Aro
  • 7 vuotta sitten
  • Katselukertoja:

Transkriptio

1 KUOPION PALVELUVERKOSTO VUONNA 2013 JA PALVELUT KAUPUNKIRAKENTEESSA VUOTEEN 2025 Tiivistelmä selvityksestä

2 JOHDANTOA JA TAVOITTEITA Selvitystyössä tarkastellaan Kuopion fyysisen palveluverkoston nykytilannetta (2013), palvelujen toimintaympäristöä ja haasteita sekä palveluverkoston strategisia tavoitteita vuoteen Tavoitteena on esittää Kuopion palvelukeskukset, niiden tavoitteelliset palvelutasot (palvelukeskukset) sekä palvelujen sijaintia ja fyysistä verkostoa koskevia yleisiä ja palvelualueiden tavoitteita (2025) Nykytilanteen osalta selvityksessä tarkastellaan ensi sijassa julkisten palvelujen verkostoa, mutta myös joitakin keskeisimpiä yksityisiä palveluja (mm. pt-kauppa, apteekit, postit, pankit jne.) on otettu tarkasteluun mukaan. Kokonaistarkastelu huomioi jo valmistuneet ja nyt valmisteilla olevat palveluverkostotarkastelut ja -suunnitelmat. Kokonaistarkastelun tavoitteena on auttaa ja tukea palvelualueita palveluverkostopäätöksissä. Tavoitteena on jatkuva prosessi yhteistyössä palvelualueiden kanssa eli muutoksia päivitetään suunnitelmaan säännöllisin väliajoin. 2

3 TYÖN PROSESSI V Kevät 2013: selvityksen valmistelua, tietojen keruuta, nykytilan kuvausta, karttojen valmistelua ja piirtämistä jne. Syksy 2013: palveluverkoston tavoitetilan määrittely, hahmottaminen ja verkostojen yhteensovitus palvelualueiden kanssa - kasvun ja oppimisen palvelut terveydenhuollon palvelut kaupunkiympäristön palvelut perusturvan palvelut hyvinvoinnin edistämisen palvelut kaupunkisuunnitteluryhmä palveluverkostotyön yhteisseminaari kaupunginhallituksen suunnittelukokous Joulukuu 2013: selvityksen viimeistely ja työhön osallistuvien palvelualueiden ja -tahojen kommentit raporttiin Helmikuu 2014: lautakuntalausunnot ja luonnos netissä avoimesti kommentoitavana kaikille halukkaille Maalis-huhtikuu 2014: Kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsittely Työtä ohjaavat: strategiajohtaja Sirpa Lätti-Hyvönen, yleiskaavajohtaja Juha Romppanen ja strateginen kaupunkisuunnitteluryhmä 3

4 KAUPUNKIRAKENNE JA PALVELUT Palveluverkoston suunnittelu liittyy kaupunkirakenteen tarkasteluun ja päinvastoin. Kuopiossa kaupunkirakennetta on jäsennetty ns. vyöhykkeiden avulla: jalankulkukaupunki, joukkoliikennekaupunki ja autokaupunki. Kaupunkirakenteen eri vyöhykkeillä palveluverkosto näyttäytyy erilaisena => palvelut keskittyvät keskustaan (jalankulkukaupunki) ja suuremmille asuntoalueille (joukkoliikennekaupunki). Palvelut edellyttävät suurta väestötiheyttä ja ostovoimaa eli tehokasta kaupunkirakennetta (asuminen). Pientalo- ja maaseutualueet kuuluvat autokaupunkiin, jossa palveluja on hyvin vähän tai ei juuri lainkaan. Luonteeltaan Kuopio on vahva joukkoliikennekaupunki, jossa paikallisliikenteen (bussit) rooli on merkittävä ja sen toimintaedellytyksiin on kiinnitetty erityistä huomiota. Palvelujen saavutettavuuteen eri kulkutavoin (myös joukko- ja palveluliikenne) kiinnitetään erityistä huomiota. 4

5 PALVELUVERKOSTON HAASTEET JA PALVELUKÄYTTÄYTYMISEN MUUTOS Väestön kasvun ja ikääntymisen haaste Väestön alueellisen muutoksen haaste Niukkenevan kuntatalouden ja tuottavuuden haaste Kunta- ja palvelurakenneuudistus kuntarakenteen muutosten haaste Ilmastonmuutoksen hidastamisen ja kestävän kehityksen haaste Niukkenevat lähipalvelut (fyysinen läheisyys) Palvelujen kokoaminen ja/tai keskittäminen (keskittämisen edut) Itsepalvelu, sähköiset palvelut ja liikkuvat (mobiili-) palvelut lisääntyvät Palvelukumppanuudet, palveluseteli ja asiakkaan valinta lisääntyvät 5

6 KUOPION PALVELUVERKOSTON TASOT 2025 Kuopion keskustan, asuntoalueiden ja maaseudun palvelutasot ja niiden tavoitteellinen sisältö Keskusta Aluekeskus Palvelukeskus / -kylä Lähipalveluja Erinomainen palvelutarjonta Erittäin monipuolinen palvelutarjonta Hyvä palvelutarjonta Joitakin palveluja - Runsaasti julkisia ja - Palvelut vastaavat itse- - päiväkoti /-ja Seuraavat palvelut mahdollisia: yksityisiä palveluja näisen kunnan palveluja - esi- ja alakoulu - päiväkoti / päivähoitopalvelut - Runsaasti keski- - esi- ja alakoulu, yläkoulu - mahdollisesti yläkoulu - esi- ja alaluokkien koulu tai alakoulu tettyjä palveluja - päiväkoteja - kaupan palveluja - pt-kauppa, kyläkauppa tai kioski - Runsaasti seudullisia - mahdollisesti lukio - yksityisiä palveluja - yksityisiä palveluja ja maakunnallisia - sos.- ja terveyspalveluja - mahdollisesti sos.- ja terveyspalv. palveluja - monipuoliset kaupan palv. - liikuntapalveluja ja -tiloja - yksityisiä palveluja - liikuntapalveluja ja -tiloja Palvelukylälle asetetut tavoitteet: - asemakaava ja kylän laajenemismahd. - houkutteleva alue ja hyvä tonttikysyntä - väestönkehitys positiivinen - vähint. 800 asukasta 2 km:n säteellä - palvelut sijaitsevat keskitetysti - yksityisiä palveluja Keskusta Pyörö Kaupunkialue: Kaupunkialue: Nilsiä-Tahko Puijonlaakso, Neulamäki Länsi-Puijo, Kelloniemi, Saarijärvi Männistö, Päiväranta Inkilänmäki-Pihlajalaakso, Jynkkä Lehtoniemi Särkiniemi, Pirtti Kaupunkialueen ulkopuolella: Tavoiteltavat kaupunkialueella: Karttula Hiltulanlahti, Neulaniemi Melalahti (Riistavesi) Kaupunkialueen ulkopuolella: Vehmersalmi Syvänniemi, Pihkainmäki Kurkimäki Vehmasmäki, Kaislastenlahti Pajulahti, Palonurmi 6

7 Kuopion palveluverkoston tasot vuoteen 2025 (kaupunkialue) Keskusta Aluekeskus: erittäin monipuolinen palvelutarjonta: Petonen (Pyörö) Palvelukeskus: hyvä palvelutarjonta: Puijonlaakso, Männistö ja Neulamäki, Lehtoniemi ja Päiväranta Lähipalveluja: välttävä palvelutarjonta Saarijärvi, Kelloniemi, Inkilänmäki- Pihlajalaakso, Länsipuijo, Särkiniemi, Jynkkä, Pirtti, Neulaniemi, Hiltulanlahti Tavoitteelliset palvelukampukset: Keskusta, Puijonlaakso, Männistö, Levänen, Pyörö (Alava) Koulutuksen, yritystoiminnan ja yksityisten palvelujen innovaatiokeskus: Savilahti Huom! Kaupunkirakenteen vyöhykkeitä vuoteen 2025 ei ole vielä päivitetty kuvaan. 7

8 Palvelutasot ja väestömäärät puolen ja yhden kilometrin etäisyysvyöhykkeellä (säde) keskuksesta Kaupunkialue Alue: 0,5 km 1 km Taso: Kuvaus: Keskusta Keskusta erittäin monipuolinen palvelutarjonta Litmanen (Pyörö) Aluekeskus erittäin monipuolinen palvelutarjonta Männistö Palvelukeskus hyvä palvelutarjonta Puijonlaakso Palvelukeskus hyvä palvelutarjonta Neulamäki Palvelukeskus hyvä palvelutarjonta Lehtoniemi* Palvelukeskus hyvä palvelutarjonta Päiväranta Palvelukeskus hyvä palvelutarjonta Länsi-Puijo Lähipalveluja joitakin palveluja Särkiniemi Lähipalveluja joitakin palveluja Pirtti* Lähipalveluja joitakin palveluja Neulaniemi* Lähipalveluja joitakin palveluja Inkilänmäki-Pihlajalaakso* Lähipalveluja joitakin palveluja Saarijärvi Lähipalveluja joitakin palveluja Kelloniemi Lähipalveluja joitakin palveluja Jynkkä Lähipalveluja joitakin palveluja Hiltulanlahti* Lähipalveluja joitakin palveluja *) tavoiteluvut 8

9 Kuopion palveluverkoston tasot vuoteen 2025 (maaseutualue) Aluekeskus, matkailukeskus: erittäin monipuolinen palvelutarjonta: Nilsiä-Tahko Palvelukeskus/-kylä - hyvä palvelutarjonta: Melalahti- Riistavesi, Karttula, Vehmersalmi, Kurkimäki Lähipalveluja: Pihkainmäki, Syvänniemi, Kaislastenlahti- Haminalahti, Vehmasmäki, Pajulahti, Palonurmi Tavoitteelliset palvelukampukset: Nilsiä, Karttula, Melalahti- Riistavesi, Vehmersalmi 9

10 PALVELUVERKOSTON YLEISIÄ TAVOITTEITA VUOTEEN 2025 (1) Kehitettävät alue- ja palvelukeskukset sekä niiden tavoitteelliset palvelutasot on määritelty koko Kuopion alueelle. Koulu, päiväkoti tai muu yksittäinen palvelu/palvelut alueella ei riitä palvelukeskuksen kriteereiksi, vaan palvelukeskus vaatii enemmän palveluja ympärilleen. Lisäksi palvelujen tulee sijaita mahdollisimman lähellä toisiaan. Palveluja keskitetään suuremmiksi kokonaisuuksiksi palvelukeskuksiin/- kyliin ja niissä palvelukampuksiin tai muihin vastaaviin keskuksiin tai palvelupisteisiin (yhteispalvelupisteet, hyvinvointikeskukset jne.). Palvelukampusidea on esitetty kohdassa 5.2. Julkisia palveluja kootaan lähelle toisiaan ja uudet toimintatavat sekä kumppanuudet yleistyvät. Yksityiset ja julkiset palvelut limittyvät ja käyttävät osin samoja tiloja. 10

11 PALVELUVERKOSTON YLEISIÄ TAVOITTEITA VUOTEEN 2025 (2) Julkisilla palveluilla pyritään tukemaan myös yksityisten palvelujen verkostoa ja päinvastoin. Julkiset ja yksityiset palvelut täydentävät toisiaan. Uusia palveluja ohjataan ensi sijassa keskustaan (jalankulkuvyöhykkeelle), sen lähialueille (lähivyöhyke), alue- ja palvelukeskuksiin sekä joukkoliikennevyöhykkeelle. Palvelukeskusten saavutettavuuteen eri kulkutavoin ja erityisesti joukkoliikenteen avulla kiinnitetään erityistä huomiota. Muualla kuin palvelukeskuksissa palvelujen tulee sijaita hyvin saavutettavissa olevissa paikoissa eri kulkutavoin ja erityisesti joukkoliikenteen avulla. Uusien palvelujen tonttitarpeisiin varaudutaan palvelukeskuksissa. Täydennysrakentamisella tuetaan ensi sijassa palvelukeskusten palveluverkostoa, mutta myös muita kaupunkialueen lähipalveluja. 11

12 PALVELUVERKOSTON YLEISIÄ TAVOITTEITA VUOTEEN 2025 (3) Asiakkaiden suuntautumista palveluihin ja palvelujen käyttöasteita yms. vaikuttavuusmittareita seurataan aktiivisesti. Näin saadaan paremmin tietoa asukkaiden palvelujen käytöstä ja suuntautumishalukkuudesta. Palveluverkosto kannustaa asukkaita omaehtoiseen ja aktiiviseen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Kaupunkiympäristöä rakennetaan ja joukkoliikennettä kehitetään mahdollisimman esteettömäksi, houkuttelevaksi siten, että se kannustaa asukkaita liikkumaan. Julkisen palveluverkoston osalta keskeisiä tavoitteita ovat: taloudellisuus, tehokkuus sekä tilojen monikäyttöisyyden edistäminen. Nykyistä palvelujen verkostoa pyritään hyödyntämään ja käyttämään mahdollisimman tehokkaasti. 12

13 PALVELUVERKOSTON TAVOITTEITA PERUSTURVAN PALVELUT (1) Työllistymiseen, aikuissosiaalityöhön, maahanmuuttoon sekä asunnottomuuteen liittyviä palveluja tarjotaan keskitettynä palveluna keskustassa ja Nilsiässä. Toimeentulotukeen ja etuuskäsittelyyn liittyviä palveluja tarjotaan ensi sijassa sähköisenä/kirjallisena palveluna ja tarvittaessa asiakaspalveluna keskustassa. Aikuissosiaalityön ja lapsiperheiden sosiaalipalveluja keskitetään yhteen toimipaikkaan keskustassa. Lapsiperhepalveluja on Keskustassa, Pyörössä ja Nilsiässä - tarpeen mukaan myös Karttulassa. Lastensuojelun palveluja tarjotaan Alavassa ja lastensuojelun perhetyön palvelua tarjotaan ensi sijassa perheiden kodeissa. Ikääntyneiden asumispalveluja keskitetään palvelukampuksiin, joihin tavoitteena on sijoittaa myös muita julkisia ja yksityisiä palveluja. 13

14 PALVELUVERKOSTON TAVOITTEITA PERUSTURVAN PALVELUT (2) Ikääntyneiden palveluja tarjotaan heikompikuntoisille vanhuksille heidän koteihin (kotipalvelut) ja/tai palvelukampuksissa. Tulevaisuuden palvelukampuksia ovat: Keskusta, Puijonlaakso, Männistö, Levänen ja Pyörö. Pyörön palvelukampus tarvitaan aikaisintaan 2020-luvulla. Tulevaisuuden aluekampuksia ovat: Nilsiä, Maaninka, Vehmersalmi, Riistavesi ja Karttula. Tavoitteena on saada erityisryhmien (kehitysvammaiset, vammaiset, mielenterveys- ja päihdekuntoutujat) asumispalveluja Kuopion kaupunkialueelle (keskusta, sen lähialueet, palvelukeskukset / joukkoliikennevyöhyke), mikä edellyttää tonttien varaamista ja kaavoittamista uusille mahdollisille yksiköille. 14

15 PALVELUVERKOSTON TAVOITTEITA TERVEYDENHUOLLON PALVELUT (1) Terveyspalveluja yhdistetään uudella tavalla tai eri muodoissa kaupungin muihin palveluihin (palvelukampukset / yhteispalvelupisteet /terveyskioski / hyvinvointiasemat tms.). Kuopion terveysasemat vuonna 2025: keskustan pääterveysasema, Pyörö, Nilsiä, Tuusniemi ja Karttula sekä pienempiä terveyspalvelupisteitä: Riistavesi, Vehmersalmi ja Maaninka. Terveyspalvelujen monimuotoiset palvelupisteet edistävät kysynnän ja tarjonnan kohtaamista paremmin sekä palvelujen turhaa käyttöä. Liikkuvat palveluautot voivat kehittyä palvelemaan asukkaita maaseutualueella / -kylissä ja esim. uusissa liitoskunnissa (mm. hammashoito, kouluterveydenhuolto ). Hammashuollon verkosto vuonna 2025: Savotalo, Harjula, Canthia, Pyörö, Nilsiä, Tuusniemi ja Maaninka. 15

16 PALVELUVERKOSTON TAVOITTEITA TERVEYDENHUOLLON PALVELUT (2) Kaupunkialueella sairaalapalvelut ja erikoissairaanhoito keskittyvät Harjulan ja KYSin alueelle. Alava on Lasten ja nuorten palvelukampus. Aikuisten mielenterveyspalvelut ja päihdepalvelut sijaitsevat Kuopiossa Kotkankalliolla. Kuntoutuspalveluja keskitetään Kuopion keskustaan, Nilsiään ja palvelukampuksiin. Palveluja on mahdollista tarjota myös liikkuvina palveluna tai matalan kynnyksen yhteispalveluina maaseutualueen palvelukeskuksissa. Erityisosaamista vaativat terveydenhuollon palvelut keskitetään Kuopioon (erikoislääkäripalvelut). 16

17 PALVELUVERKOSTON TAVOITTEITA KASVU JA OPPIMINEN (1) Tulevat uudet koulut suunnitellaan ja rakennetaan esim. oppimis- tai hyvinvointikeskuksiksi eli ne ovat pelkkien koulujen sijaan monipuolisia palvelupaikkoja, joihin keskitetään myös muita julkisia/yksityisiä palveluja ja joiden käyttö olisi mahdollisimman tehokasta ja monipuolista. Vuoteen 2025 mennessä tarvitaan laskennallisesti n. 4-6 uutta päiväkotia väestönkasvusta, asuntotuotannon sijoittumisesta ja luonteesta sekä rakentamisen nopeudesta riippuen. Uudet päiväkodit tarvitaan Hiltulanlahteen ja Saaristokaupunkiin. Saaristokaupungissa tarve on Keilanrinteen ja Kuikkalammen alueilla. Savilahteen, Neulaniemeen ja Vanuvuoren alueelle tarvitaan päivähoidon yksiköt väestönkasvusta ja asuntotuotannon nopeudesta sekä etenemisestä riippuen. Näiden yksiköiden tarve voi siirtyä vuoden 2025 jälkeiselle ajanjaksolle. Kaavoituksessa varaudutaan palvelutarpeisiin. 17

18 PALVELUVERKOSTON TAVOITTEITA KASVU JA OPPIMINEN (2) Päivähoitoa keskitetään suurempiin yksiköihin ja samalla pieniä epätarkoituksenmukaisia päivähoidon yksiköitä lakkautetaan. Vuoteen 2025 mennessä tarvitaan laskennallisesti 1-2 uutta alakoulua väestönkasvusta, asuntotuotannon sijoittumisesta ja luonteesta sekä rakentamisen nopeudesta riippuen. Uudet väestön kasvun vuoksi tarvittavat alakoulut ovat: Hiltulanlahti ja Neulaniemi. Kaavoituksessa varaudutaan koulujen tarpeeseen. Neulaniemen alakoulun tarve voi tulla myös vasta vuoden 2025 jälkeen. Uusia kouluja tarvitaan entisten yksiköiden korvaamiseksi: Karttulan koulukeskus, Jynkkä ja Kaislastenlahti. Seuraavien pienten alakoulujen lakkauttamista on mietitty: Pitkälahti, Kettula, Kemppaanmäki, Rytky ja Hirvilahti. Asia päätetään kevään 2014 aikana. 18

19 PALVELUVERKOSTON TAVOITTEITA KASVU JA OPPIMINEN (3) Kaupunkialueella kaksisarjainen alakoulu eli vähintään n. 300 oppilaan koulu tavoitteellisena minimikokona. Uudet koulut ja niiden tarve tarkastellaan ja mitoitetaan vähintään minimitavoitteen mukaiseksi. Maaseutualueella yksisarjainen alakoulu eli vähintään n. 150 oppilaan koulu tavoitteellisena minimikokona, jollei pienempi alakoulu ole muutoin (esim. kuljetusetäisyydet tai kustannustehokkuus ja taloudellisuus) kokonaistaloudellisesti perusteltu. Minna Canth muuttuu kokonaan yläkouluksi. Kuopion lukiopaikkojen tarve n lukiopaikkaa vuonna Musiikin, ilmaisun ja tanssin lukio (MIT) yhdistää kaksi lukiota. Uuden lukion rakentamisen ja ajoituksen osalta ei ole vielä päätöksiä. 19

20 PALVELUVERKOSTON TAVOITTEITA KASVU JA OPPIMINEN (4) Nuorisopalvelut toimivat erilaisissa toimintaan soveltuvissa tiloissa ja yksityisiä/yhteisöjen tiloja voidaan hyödyntää tulevaisuudessa myös nuorisopalvelujen toimintaan. Nuorisopalvelujen toimintaa sijoitetaan palvelukampusten / hyvinvointikeskusten tms. yhteispalvelupisteiden tiloihin yhdessä mm. asukastupien ja kirjastojen kanssa. Nuorisopalvelujen toiminta mahdollistetaan kaikissa uusissa kasvun ja oppimisen palvelualueen hankkeissa, jolloin tilojen suunnittelussa huomioidaan myös käyttäjänä nuorisopalvelut. Haminalahden ja Tikkalansaaren leirikeskukset poistuvat palveluverkostosta. Lukioiden ja Savonia AMK:n opiskeluterveydenhuoltoa keskitetään pääterveysasemalle ja yhteen lukioon (Klassillinen lukio). Tavoitteena on, että Sakky:n opiskelijaterveydenhuolto sijaitsee koululla tai sen välittömässä läheisyydessä. Palvelu siirtyy koulutuksen mukana Savilahteen. 20

21 PALVELUVERKOSTON TAVOITTEITA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN PALVELUT (1) Yksityisen hyvinvoinnin edistämisen palveluverkoston kasvu jatkuu ja osaltaan ylläpitää asuntoalueiden palvelutasoa. Yksityiset ja yhteisöjen palvelut ovat merkittävä osa fyysistä hyvinvoinnin edistämisen palveluverkostoa. Kaupunki luo edellytyksiä yksityisten ja yhteisöjen hyvinvoinnin edistämisen palveluille ja toimii yhteistyössä muiden palveluntuottajien kanssa. Julkiset hyvinvoinnin edistämisen palvelut toimivat ja hyödyntävät myös yksityisiä tiloja. Kansalaisopiston palvelutoiminta jatkuu monipuolisena ja laajana asiakaslähtöisenä palveluverkostona eri puolilla Kuopiota. Kirjastoverkostoa supistetaan hyväksytyn suunnitelman mukaisesti. Seuraavien kirjastojen sulkemista on suunniteltu: Särkiniemi, Jynkkä ja Kettula. Asukastuvat ja kirjastot sijoitetaan ensi sijassa palvelukampuksiin / hyvinvointikeskuksiin / yhteispalvelupisteisiin. Lähiliikunta- ja leikkipaikkaverkostoa ja reitistöjä kehitetään laadukkaana, keskitettynä ja pitkällä tähtäimellä teknisesti kestävänä palveluna ( läheltä liikkeelle periaate ). 21

22 PALVELUVERKOSTON TAVOITTEITA KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUT (1) Kävely-, pyöräily- ja joukkoliikenteen toimivuus ja edellytykset huomioidaan kaupunkirakenteen ja palveluverkoston suunnittelussa. Kävely-, pyöräily- ja joukkoliikenteen reitistöjen suunnittelu tukee palveluja työpaikkaverkostoa. Kaupungin liikenne- ja viherverkostoa sekä erilaisia reitistöjä hyödynnetään laadukkaana palveluverkostona. Palveluverkoston muutoksissa ja uusien palvelujen suunnittelussa tarkastellaan vaikutukset ja huomioidaan lakisääteisten kuljetuskustannusten muutokset ja kokonaistaloudellisuus pitkällä aikavälillä. Palveluverkoston muutoksissa huomioidaan kevyen liikenteen väylät ja yhteydet sekä muutosten jälkeinen palvelujen hyvä ja turvallinen saavutettavuus. Liikenteen yleissuunnittelussa huomioidaan palvelujen muutoksista aiheutuvat pysäköintitarpeiden muutokset. 22

23 PALVELUVERKOSTON TAVOITTEITA KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUT (2) Kaavoituksessa varaudutaan uusiin palveluihin joustavilla kaavamerkinnöillä: Vähemmän yksilöityjä palveluvarauksia merkitään kaavoihin, mutta mahdollistetaan kuitenkin pienimuotoiset palvelut asumisen sekaan. Palvelujen tonttivarannosta huolehditaan keskuksissa (keskusta, aluekeskukset ja palvelukeskukset). Yhteistyössä palvelualueiden kanssa seurataan erilaisten palvelujen tarpeita. Kaupan palveluverkoston suunnittelulla / -ssa: Pyritään turvaamaan keskustan ja asuntoalueiden lähimyymälät. Uudet myymälät ohjataan keskustaan ja sen lähivyöhykkeelle sekä joukkoliikennevyöhykkeen palvelukeskuksiin. Pyritään säilyttämään kaupan hyvä kilpailutilanne. Huomioidaan ikääntyvä sekä autoton väestö. Autokaupungin vyöhykkeellä varaudutaan myös pieniin kaupan erikoisliikkeisiin / yksiköihin (mm. kioskit). 23

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Väinölänniemen Tyvi EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Maljalahti EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 004 Keskusta

Lisätiedot

PALVELUVERKOSTO VUONNA 2013 JA PALVELUT KAUPUNKIRAKENTEESSA VUOTEEN 2025

PALVELUVERKOSTO VUONNA 2013 JA PALVELUT KAUPUNKIRAKENTEESSA VUOTEEN 2025 PALVELUVERKOSTO VUONNA 2013 JA PALVELUT KAUPUNKIRAKENTEESSA VUOTEEN 2025 - selvitykseen saadut lausunnot, kannanotot ja niihin annetut vastaukset sekä selvitykseen tehdyt muutokset Kaupunginhallitus 2.6.2014

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNESUUNNITTELUA, VÄESTÖENNUSTEITA JA ASUNTOTUOTANNON OHJELMOINTIA KUOPIOSSA / Katri Hiltunen

KAUPUNKIRAKENNESUUNNITTELUA, VÄESTÖENNUSTEITA JA ASUNTOTUOTANNON OHJELMOINTIA KUOPIOSSA / Katri Hiltunen KAUPUNKIRAKENNESUUNNITTELUA, VÄESTÖENNUSTEITA JA ASUNTOTUOTANNON OHJELMOINTIA KUOPIOSSA 13.12.2017 / Katri Hiltunen 1 KUOPION VÄESTÖNLISÄYS Vehmersalmi 2005 Kuntaliitokset yht. + 20 000 asukasta Karttula

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (13) Nilsiä-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (13) Nilsiä-neuvottelukunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (13) Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-16:30 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja Jaakko

Lisätiedot

Sivu 1 (7) OHJATUN HYVINVOINNIN JA OMAEHT. OPPIMISEN PALVELUT KANSALAISOPISTO KANSALAISOPISTON OPETTAJA

Sivu 1 (7) OHJATUN HYVINVOINNIN JA OMAEHT. OPPIMISEN PALVELUT KANSALAISOPISTO KANSALAISOPISTON OPETTAJA Sivu 1 (7) HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN PALVELUALUE OHJATUN HYVINVOINNIN JA OMAEHT. OPPIMISEN PALVELUT KANSALAISOPISTO KANSALAISOPISTON OPETTAJA OHJATUN HYVINVOINNIN JA OMAEHT. OPPIMISEN PALVELUT KANSALAISOPISTO

Lisätiedot

Kuopion väestö Tilastotiedote 6/2015

Kuopion väestö Tilastotiedote 6/2015 Kuopion väestö 2015 - Tilastotiedote 6/2015 Kuopion virallinen väkiluku Kuopion virallinen väkiluku vuodenvaihteessa 2014/2015 oli 111 289, johon sisältyy 3746 maaninkalaista. Vuonna 2014 Kuopion ja Maaningan

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI YK 2015:3 KUOPION VÄESTÖ,TYÖPAIKAT JA ASUMINEN - ASUMISEN RAKENTAMISEN ETENEMINEN JA KÄYT- TÖÖN OTETTAVAT ALUEET VUOSINA 2016-2020

KUOPION KAUPUNKI YK 2015:3 KUOPION VÄESTÖ,TYÖPAIKAT JA ASUMINEN - ASUMISEN RAKENTAMISEN ETENEMINEN JA KÄYT- TÖÖN OTETTAVAT ALUEET VUOSINA 2016-2020 KUOPION KAUPUNKI KUOPION VÄESTÖ,TYÖPAIKAT JA ASUMINEN - ASUMISEN RAKENTAMISEN ETENEMINEN JA KÄYT- TÖÖN OTETTAVAT ALUEET VUOSINA 2016-2020 15.6.2015 YK 2015:3 KUOPION VÄESTÖNKEHITYS, ELINKEINOT JA ASUMINEN

Lisätiedot

Info 1/2011. Kuva: Kuopion viestintäpalvelut, Scanfoto. Kimmo Vähäjylkkä, AIRIX Ympäristö Oy

Info 1/2011. Kuva: Kuopion viestintäpalvelut, Scanfoto. Kimmo Vähäjylkkä, AIRIX Ympäristö Oy Info 1/2011 Kuva: Kuopion viestintäpalvelut, Scanfoto Kimmo Vähäjylkkä, AIRIX Ympäristö Oy A C D Selvityksen tavoitteet Palveluverkon nykytila Palveluverkko tulevaisuudessa 2030 Johtopäätökset A 1) Palveluverkon

Lisätiedot

KUOPION VÄESTÖENNUSTE VUOTEEN Koko kaupungin väestöennuste vuoteen Alueittainen väestöennuste vuoteen 2025

KUOPION VÄESTÖENNUSTE VUOTEEN Koko kaupungin väestöennuste vuoteen Alueittainen väestöennuste vuoteen 2025 140 000 130 000 120 000 Juankosken kuntaliitos 110 000 Maaningan kuntaliitos 100 000 Nilsiän kuntaliitos 90 000 80 000 Karttulan kuntaliitos Vehmersalmen kuntaliitos Toteutuma Ennuste 2001 2005 2010 2015

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE. Tiivistelmä

KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE. Tiivistelmä KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE Tiivistelmä Strategisen maankäytön palvelut 8.6.2015 Kuopion strategia vuoteen 2020 Kuopion kasvusopimus Kuopion väestöennuste vuoteen 2030 Kaupunkirakennesuunnitelma

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI YK 2014:3 KUOPION PALVELUVERKOSTO VUONNA 2013 JA PALVELUT KAUPUNKIRAKENTEESSA VUOTEEN 2025. Luonnos 16.6.2014

KUOPION KAUPUNKI YK 2014:3 KUOPION PALVELUVERKOSTO VUONNA 2013 JA PALVELUT KAUPUNKIRAKENTEESSA VUOTEEN 2025. Luonnos 16.6.2014 KUOPION KAUPUNKI KUOPION PALVELUVERKOSTO VUONNA 2013 JA PALVELUT KAUPUNKIRAKENTEESSA VUOTEEN 2025 Luonnos 16.6.2014 YK 2014:3 PALVELUVERKOSTO VUONNA 2013 JA PALVELUT KAUPUNKIRAKENTEESSA VUOTEEN 2025 KH

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI KUOPION PALVELUVERKOSTO VUONNA 2013 JA PALVELUT KAUPUNKIRAKENTEESSA VUOTEEN 2025. Luonnos 3.2.2014

KUOPION KAUPUNKI KUOPION PALVELUVERKOSTO VUONNA 2013 JA PALVELUT KAUPUNKIRAKENTEESSA VUOTEEN 2025. Luonnos 3.2.2014 KUOPION KAUPUNKI KUOPION PALVELUVERKOSTO VUONNA 2013 JA PALVELUT KAUPUNKIRAKENTEESSA VUOTEEN 2025 Luonnos 3.2.2014 Sisällys 1. Johdanto ja työn tavoitteet... 3 2. Kuopion palveluverkoston haasteet ja

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI YK 2017:2 KUOPION VÄESTÖ,TYÖPAIKAT JA ASUMINEN - ASUMISEN RAKENTAMISEN ETENEMINEN JA KÄYTTÖÖNOTETTAVAT ALUEET VUOSINA

KUOPION KAUPUNKI YK 2017:2 KUOPION VÄESTÖ,TYÖPAIKAT JA ASUMINEN - ASUMISEN RAKENTAMISEN ETENEMINEN JA KÄYTTÖÖNOTETTAVAT ALUEET VUOSINA KUOPION KAUPUNKI KUOPION VÄESTÖ,TYÖPAIKAT JA ASUMINEN - ASUMISEN RAKENTAMISEN ETENEMINEN JA KÄYTTÖÖNOTETTAVAT ALUEET VUOSINA 2018-2022.8.2017 YK 2017:2 KUOPION VÄESTÖNKEHITYS, ELINKEINOT JA ASUMINEN ASUMISEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 4322/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 4322/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) 111 Asianro 4322/05.17.00/2014 Vanhusten, vammaisten, kehitysvammaisten ja erityisryhmien asumispalvelujen hankinnan valmistelu 1.1.2017 alkaen Kuntoutusjohtaja

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI YK 2018:2 KUOPION VÄESTÖ,TYÖPAIKAT JA ASUMINEN - ASUMISEN RAKENTAMISEN ETENEMINEN JA KÄYTTÖÖNOTETTAVAT ALUEET VUOSINA

KUOPION KAUPUNKI YK 2018:2 KUOPION VÄESTÖ,TYÖPAIKAT JA ASUMINEN - ASUMISEN RAKENTAMISEN ETENEMINEN JA KÄYTTÖÖNOTETTAVAT ALUEET VUOSINA KUOPION KAUPUNKI KUOPION VÄESTÖ,TYÖPAIKAT JA ASUMINEN - ASUMISEN RAKENTAMISEN ETENEMINEN JA KÄYTTÖÖNOTETTAVAT ALUEET VUOSINA 2019-2023 18.6.2018 YK 2018:2 KUOPION VÄESTÖNKEHITYS, ELINKEINOT JA ASUMINEN

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI YK 2014:5 KUOPION VÄESTÖENNUSTE VUOTEEN 2030 JA ASUNTOTUOTANNON TAVOITTEET VUOSILLE

KUOPION KAUPUNKI YK 2014:5 KUOPION VÄESTÖENNUSTE VUOTEEN 2030 JA ASUNTOTUOTANNON TAVOITTEET VUOSILLE KUOPION KAUPUNKI KUOPION VÄESTÖENNUSTE VUOTEEN 2030 JA ASUNTOTUOTANNON TAVOITTEET VUOSILLE 2015-2019 16.6.2014 YK 2014:5 KUOPION UUSI VÄESTÖENNUSTE IKÄRYHMITTÄIN VUOTEEN 2030, ASUNTOTUOTANNON TAVOITTEET,

Lisätiedot

KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS

KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS 31 30 3 40 40B KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS.10.1 2A 8,K,V 3 4 30 2A 8,K,V 4 2 3 40 40B 31 3 1 2 1 1 2 2 4 2 8K 3 30 1 2 1 2 1 1 2 2 A A 2 LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS 2.10.1 Vuorovälit [minuuttia]

Lisätiedot

Kuopiossa asuvat ulkomaan kansalaiset 2018

Kuopiossa asuvat ulkomaan kansalaiset 2018 Kuopiossa asuvat ulkomaan kansalaiset 2018 Ulkomaan kansalaisia 3103 2,6 % Suurimmat ryhmät venäläiset, virolaiset syyrialaiset Noin 100 eri kansalaisuutta 4685 vieraskielistä Noin 80 eri kieltä Kielet,

Lisätiedot

x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x

x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x Varhaiskasvatuspalvelut Viikko 27 1. - 7.7. Keskusta - Neulamäki Kiinni Auki ALAVAN PÄIVÄKOTI Lastentie 3 HAAPANIEMEN PÄIVÄKOTI Tasavallankatu 8 *Esiopetus, Haapaniemen koulu, (Aseveljenkatu 8) KASARMIPUISTON

Lisätiedot

YHDESSÄ LAPSEN JA PERHEEN PARHAAKSI

YHDESSÄ LAPSEN JA PERHEEN PARHAAKSI KUOPION KAUPUNKI 1(9) 09 /10 YHDESSÄ LAPSEN JA PERHEEN PARHAAKSI KUOPION KAUPUNKI 2(9) 1. NEUVOLAN JA PÄIVÄHOIDON Yhteistyösopimuksessa on esitetty yhteistyön rakenne, joka varmistaa vastavuoroisen osaamisen

Lisätiedot

Päivystävät päiväkodit Kasvun ja oppimisen palvelualue 2017 Varhaiskasvatuspalvelut Viikko Keskusta - Neulamäki Kiinni Auki

Päivystävät päiväkodit Kasvun ja oppimisen palvelualue 2017 Varhaiskasvatuspalvelut Viikko Keskusta - Neulamäki Kiinni Auki Varhaiskasvatuspalvelut Viikko 26 26.6. - 2.7. Keskusta - Neulamäki Kiinni Auki ALAVAN PÄIVÄKOTI Lastentie 3 HAAPANIEMEN PÄIVÄKOTI Tasavallankatu 8 *Esiopetus, Haapaniemen koulu, (Aseveljenkatu 8) KASARMIPUISTON

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ LOPPURAPORTEISTA

TIIVISTELMÄ LOPPURAPORTEISTA Hanke: Kuopion päivähoito-, peruskoulu- ja lukioverkosto TIIVISTELMÄ LOPPURAPORTEISTA 24.2.2011 Haahtela kehitys Oy Tinasepäntie 45, 00620 Helsinki, puhelin 09-777 1820, telefax 09-777 18250, sähköposti

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI YK 2012:3 KUOPION VÄESTÖ, ELINKEINOT JA ASUMINEN 2013-2017 11.6.2012

KUOPION KAUPUNKI YK 2012:3 KUOPION VÄESTÖ, ELINKEINOT JA ASUMINEN 2013-2017 11.6.2012 KUOPION KAUPUNKI KUOPION VÄESTÖ, ELINKEINOT JA ASUMINEN 2013-2017 11.6.2012 YK 2012:3 Kuopion kaupunki Tavoite- ja kehittämissuunnitelma TA 2012:1 ISSN 0785-0352 KUOPION VÄESTÖ, ELINKEINOT JA ASUMINEN

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI YK 2019:5 KUOPION VÄESTÖ,TYÖPAIKAT JA ASUMINEN ASUMISEN RAKENTAMISEN ETENEMINEN JA KÄYTTÖÖNOTETTAVAT ALUEET VUOSINA

KUOPION KAUPUNKI YK 2019:5 KUOPION VÄESTÖ,TYÖPAIKAT JA ASUMINEN ASUMISEN RAKENTAMISEN ETENEMINEN JA KÄYTTÖÖNOTETTAVAT ALUEET VUOSINA KUOPION KAUPUNKI KUOPION VÄESTÖ,TYÖPAIKAT JA ASUMINEN ASUMISEN RAKENTAMISEN ETENEMINEN JA KÄYTTÖÖNOTETTAVAT ALUEET VUOSINA 2020-2024 KH 17.6.2019 YK 2019:5 KUOPION VÄESTÖNKEHITYS, ELINKEINOT JA ASUMINEN

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI YK 2013:2 KUOPION VÄESTÖ, ELINKEINOT JA ASUMINEN

KUOPION KAUPUNKI YK 2013:2 KUOPION VÄESTÖ, ELINKEINOT JA ASUMINEN KUOPION KAUPUNKI KUOPION VÄESTÖ, ELINKEINOT JA ASUMINEN 2014-2018 17.6.2013 YK 2013:2 Tavoite- ja kehittämissuunnitelma TA 2013:1 ISSN 0785-0352 KUOPION VÄESTÖ, ELINKEINOT JA ASUMINEN 2014-2018 Kuopion

Lisätiedot

Kokemuksellinen hyvinvointikysely TtM-opiskelija Heidi Nieminen

Kokemuksellinen hyvinvointikysely TtM-opiskelija Heidi Nieminen Kokemuksellinen hyvinvointikysely 2019 TtM-opiskelija Heidi Nieminen 11.3.2019 Kyselyn toteutus 14.1-6.2.2019 Sähköinen kysely sekä paperilomake Toteutettiin koko Pohjois-Savon alueella Kuopiolaisia vastaajia

Lisätiedot

VÄESTÖ, ELINKEINOT JA ASUMINEN - RAKENTAMISEN ETENEMINEN JA KÄYTTÖÖNOTETTAVAT ALUEET VUOSINA :

VÄESTÖ, ELINKEINOT JA ASUMINEN - RAKENTAMISEN ETENEMINEN JA KÄYTTÖÖNOTETTAVAT ALUEET VUOSINA : 2.6.2008 VÄESTÖ, ELINKEINOT JA ASUMINEN - RENTAMISEN ETENEMINEN JA KÄYTTÖÖNOTETTAVAT ALUEET VUOSINA 2009-2013: Lähtötiedot vuoden 2009 talousarviota ja vuosien 2009-2013 talous- ja toimintasuunnitelmaa

Lisätiedot

Aluelautakuntien järjestämistehtävä. Työseminaari Sirpa Salminen

Aluelautakuntien järjestämistehtävä. Työseminaari Sirpa Salminen Aluelautakuntien järjestämistehtävä Työseminaari 13.2.2013 Sirpa Salminen Palvelujen järjestäminen Aluelautakunta tilaajana vastaa palvelujen järjestämisestä, määrittelee määrän ja laadun, noudattaa valtuuston

Lisätiedot

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla kyse on kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan. Kuopio v Ulkomaan kansalaisia noin 3000 henkeä 2,5 %

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan. Kuopio v Ulkomaan kansalaisia noin 3000 henkeä 2,5 % Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten osuus väestöstä Kuopiossa 2000-2016 Ulkomaan kansalaiset, % KUOPIO Vieraskieliset,

Lisätiedot

Asiakkuus- ja Toimintaympäristö-muutokset (aikajänne 4-5 vuotta )

Asiakkuus- ja Toimintaympäristö-muutokset (aikajänne 4-5 vuotta ) Asiakkuus- ja Toimintaympäristö-muutokset (aikajänne 4-5 vuotta ) Tausta-aineistoa Maipohja 1 KUOPION VÄESTÖENNUSTE 2030 Kuopio popuation projection 2030 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000

Lisätiedot

Palveluverkon suunnittelun näkökulma yhdyskuntarakenteen ja palveluverkon yhteensovittamiseen

Palveluverkon suunnittelun näkökulma yhdyskuntarakenteen ja palveluverkon yhteensovittamiseen Palveluverkon suunnittelun näkökulma yhdyskuntarakenteen ja palveluverkon yhteensovittamiseen Suunnittelupäällikkö Sisko Hiltunen Tampereen kaupunki, tilaajaryhmä 15.3.2011 Hyvinvointipalvelujen palveluverkon

Lisätiedot

Kohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu

Kohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu Maankäyttö- jamaankennuslak Kohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu Kaavamerkinnät ja -määräykset Y-PÄIVÄ Satakuntatalo 17.1.2018 Matti Vatilo, YM Kaupunkisuunnittelu yhteiskunnan arvojen tulkkina

Lisätiedot

Kasvu, oppiminen, perheet

Kasvu, oppiminen, perheet Kasvu, oppiminen, perheet Pirjo Tuosa, selvityshenkilö Uudistuksen lähtökohtia Jyväskylän kaupungissa toteutetaan palvelu- ja organisaatiouudistus vuoden 2013 alussa hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset

Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset Kaupunginhallitus 7.5.2015 1 Miksi selvitystyöhön ryhdyttiin? Kaupungin talous ei kestä nykyisellä mallilla jatkamista enää pitkään Kuntaliitosten

Lisätiedot

Palvelukonseptin suunnittelulla uudenlaiseen palveluverkkoon

Palvelukonseptin suunnittelulla uudenlaiseen palveluverkkoon Palvelukonseptin suunnittelulla uudenlaiseen palveluverkkoon Kuntamarkkinat 11.9.2013 CASE 1: Ohjaavatko väestön muuttuvat palvelutarpeet myös uusien palveluverkkojen ja -tapojen muodostumista? Erityisasiantuntija

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Nilsiä-neuvottelukunta Asianro 2149/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Nilsiä-neuvottelukunta Asianro 2149/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 19 Asianro 2149/10.02.02/2016 Maaseuturakentamisen periaatteet Päätöshistoria Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 21.3.2016 10 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön eteneminen Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön ja valmistelun perusteet Kuopion kaupunginvaltuuston 26.9.2011 71 hyväksymä Kuopion päivähoito-, koulu- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 1347/08.01.00/2016 Kuopion ja Siilinjärven kannusteurakkasopimusten kesäliikenteet 2016 Kaupunkiliikenne Kohde 1 Joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen

Lisätiedot

Kuopion kaupunkijärjestelmät Huomioita ja johtopäätöksiä

Kuopion kaupunkijärjestelmät Huomioita ja johtopäätöksiä Kuopion kaupunkijärjestelmät Huomioita ja johtopäätöksiä Kuopio 25.2.2014 Leo Kosonen Kaupunkisuunnittelija ja tutkija URBAN FABRICS Conceptual Combinations of Three City Fabrics 20 km AREAS AND DIMENSIONAL

Lisätiedot

Parasta kylissä. Kehitysjohtaja Markku Heinonen L A PPEE N R A N N A N K A U P U N KI 2.6.2010 1

Parasta kylissä. Kehitysjohtaja Markku Heinonen L A PPEE N R A N N A N K A U P U N KI 2.6.2010 1 Parasta kylissä Kehitysjohtaja Markku Heinonen L A PPEE N R A N N A N K A U P U N KI 2.6.2010 1 Joutseno osana Lappeenrantaa Kuntaliitos toteutunut onnistuneesti. Joutsenon kuten Ylämaankin palvelut on

Lisätiedot

Kohdekaupunkien kaavio

Kohdekaupunkien kaavio Kohdekaupunkien kaavio Oheinen kuva on kohdekaupunkien, Jyväskylän, Kuopion, Lahden ja Oulun mittasuhteisiin sovitettu peruskaavio. Se osoittaa kaupunkijärjestelmien alueiden laajuuksia, ulottuvuuksia

Lisätiedot

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 tavoitteet - maakunnan tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.

Lisätiedot

Lähipalveluiden määrittely versio 1.0

Lähipalveluiden määrittely versio 1.0 Lähipalveluiden määrittely versio 1.0 3.6.2015 Määrittely tehty seuraavan aineiston pohjalta Kuntalaisillat ja niistä saatu palaute Henkilöstölle järjestetyt workshopit kuntakierroksella Kysely lähipalveluista

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018 Sisällys 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 Organisoitumisen lähtökohdat Organisaation on vastattava n perussopimuksen ja perustamissuunnitelman tavoitteita

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 30 Asianro 2254/08.01.00/2014 Kuopion kaupunkiliikenteen kannusteurakkakohteiden 2-4 liikennöintisuunnitelmat Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat. Kh suko 8.9.2014

Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat. Kh suko 8.9.2014 Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat Luonnos monipalvelukeskuksista ja lähipalvelupisteistä 2 Palveluita saman katon alle vai kokonaan uusia palveluita? Tulevaisuuden Kirjasto Omena Espoon

Lisätiedot

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 kaupan ratkaisut perustuvat

Lisätiedot

Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin

Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin Kuopio 15.11.2011 Leo Kosonen Hankepäällikkö KUOPION KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMISMAHDOLLISUUDET v 2020 MENNESSÄ

Lisätiedot

TURVALLINEN YMPÄRISTÖ

TURVALLINEN YMPÄRISTÖ TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Turvallinen Lappeenranta Lappeenrannan strategian tavoite v. 2028 VIIHTYISÄ JA TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Sujuva arki ja turvallinen kasvuympäristö, jossa on varaa valita mieleisiä harrastuksia

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysryhmä

Sosiaali- ja terveysryhmä Porin seudun kuntarakenneuudistus TOIMEKSIANTO: Sosiaali- ja terveysryhmä Johtopäätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilan arvioinnista Sosiaalipalvelujen visio ja tavoitteet uudessa kunnassa Sosiaali-

Lisätiedot

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo KAUPUNKISUUNNITTELUN SEMINAARI VI 2012 - UUDEN OULUN TULEVAISUUDET? tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo PÄÄTAVOITTEET Hyvinvoivat ihmiset Elinvoimainen kaupunki Kestävä ja ekotehokas yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt

Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2020 Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt Yhdenvertaisuuden edistäminen, syrjintä ja osallisuus Perusturva (N=194)

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

AIKATAULUT KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS VARKAUS JÄPPILÄ PIEKSÄMÄKI

AIKATAULUT KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS VARKAUS JÄPPILÄ PIEKSÄMÄKI KUOPION LIIKENNE R AIKATAULUT 4.6. 7.8.2018 KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS VARKAUS JÄPPILÄ PIEKSÄMÄKI MATKAAN-MOBIILISOVELLUKSEN LIPPUJA Varkaus

Lisätiedot

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä 5.4.2017 Asumistoiveet Asukasbarometrin mukaan kerrostaloasumisen toiveet alkavat selvästi lisääntyä

Lisätiedot

Koko kunta edistää terveyttä ja hyvinvointia - case Kuopio. Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta Kuopio

Koko kunta edistää terveyttä ja hyvinvointia - case Kuopio. Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta Kuopio Koko kunta edistää terveyttä ja hyvinvointia - case Kuopio Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta Kuopio Palvelualueuudistus Kunnan perustehtävä on asukkaidensa hyvinvoinnista huolehtiminen Terve Kuopio

Lisätiedot

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä 6.4.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Vanhusneuvoston kokous 17.2.2016 Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Sisältö Palvelujen uudistamisen tiekartta ja

Lisätiedot

SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA SIILISET YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 2012

SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA SIILISET YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 2012 SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA SIILISET YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 2012 1 SOPIJAPUOLET Tilaaja: Y-tunnus Siiliset perusturvalautakunta/siilinjärven kunta 0172718-0 (Siilinjärven kunta)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Keskusvaalilautakunta Asianro 7071/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Keskusvaalilautakunta Asianro 7071/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 4 Asianro 7071/00.00.00.01/2017 Ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen presidentinvaalissa 2018 Ennakkoäänestyksen ajankohta ja äänestystä koskevat säännökset Presidentinvaalin

Lisätiedot

Viranhaltijapäätökset ajalta

Viranhaltijapäätökset ajalta 1 (5) Asiakirjan nro Päätöksentekijä / vuosi Päätöspäivämäärä Otsikko Vastuuyksikkö Julkisuusluokka 6902/2017-2 henkilöstö- ja - PTP Henkilöstö- ja 154 / 2017 14.9.2017 Päätöksen 11.9.2017 153 kumoaminen

Lisätiedot

Tampereen HyTe-malli

Tampereen HyTe-malli Tampereen HyTe-malli Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kaupunkitasoinen koordinaatio ja yhteistyö maakunnan ja muiden sidosryhmien kanssa. Yhdenvertaisuuden,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2016 1 (1) Keskusvaalilautakunta 7 8.12.2016 415 Asianro 8220/00.00.00.04/2016 Ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen kuntavaaleissa 2017 Päätöshistoria Keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

IISALMEN YLEISKAAVA strateginen

IISALMEN YLEISKAAVA strateginen IISALMEN YLEISKAAVA strateginen 3 MALLIA KAUPUNGIN KEHITTÄMISEKSI IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Iisalmen yleiskaava tavoitteet Kaupunkistrategiasta väestötavoite

Lisätiedot

Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus. Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija 26.8.2014

Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus. Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija 26.8.2014 Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija 26.8.2014 9.9.2014 HANKKEEN TAVOITTEITA Keski-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden lähipalveluiden järjestämissuunnitelman

Lisätiedot

Palvelujen järjestämisen tavoitetila 2020

Palvelujen järjestämisen tavoitetila 2020 Palvelujen järjestämisen tavoitetila 2020 16.12.2010 Innopoli 2, PRO2ACT tutkimushanke Hankejohtaja Palvelujen järjestäminen ja palveluverkon uudistaminen valtuusto päätti tuottavuusohjelmasta vuosille

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä?

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Asiantuntijalääkäri Markku Puro Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen Sote

Lisätiedot

Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila)

Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila) Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila) Kaukajärven asukastilaisuus 30.3.2016 Kehittämisjohtaja Kari

Lisätiedot

KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA

KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA 26.11.2012 Yleiskaavan aloituspamaus 14.1.2013 Väestönkasvu 21.1.2013 Asuminen 4.2.2013 Liikenne 25.2.2013 Virkistys- ja vapaa-aika 4.3.2013 Elinkeinot ja kilpailukyky

Lisätiedot

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,

Lisätiedot

Strategia Koululautakunta

Strategia Koululautakunta Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

MIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015. Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia

MIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015. Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia MIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015 Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia 3.2.2015 Jyväskylä pähkinänkuoressa Jyväskylä on saanut kaupunkioikeudet 22.3.1837, Jyväskylän kaupunki, maalaiskunta

Lisätiedot

Strategia 2017 > Strategia 2018 Yhdyskuntatoimen toimenpiteet strategisiin tavoitteisiin 1-3 (muutokset punaisella)

Strategia 2017 > Strategia 2018 Yhdyskuntatoimen toimenpiteet strategisiin tavoitteisiin 1-3 (muutokset punaisella) Strategia 2017 > Strategia 2018 Yhdyskuntatoimen toimenpiteet strategisiin tavoitteisiin 1-3 (muutokset punaisella) VALTUUSTOKAUDEN PAINOPISTEALUEET JA TAVOITTEET 1. Varmistetaan mahdollisuus kohtuuhintaiseen

Lisätiedot

Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus. Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija 26.8.2014

Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus. Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija 26.8.2014 Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija HANKKEEN TAVOITTEITA Keski-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden lähipalveluiden järjestämissuunnitelman

Lisätiedot

Kuopion maaseutuohjelma

Kuopion maaseutuohjelma Kuopion maaseutuohjelma Yhdistysten ja kaupungin yhteistyö strateginen yhteistyö (maaseutuohjelma) kumppanuusyhteistyö (sopimusyhteistyö kaupunki paikalliset yhdistykset palvelujen järjestämisestä) perusyhdistystoiminta

Lisätiedot

Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin

Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin WHOLE-hanke asiantuntijatyöpaja 17.5.2016 Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin Saavutettava sijainti resurssina Liikenteen laajemmat vaikutukset

Lisätiedot

AIKATAULUT. KUOPION LIIKENNE Varikkokatu 4, Kuopio, (017) KUOPION LIIKENNE matkaa 10 matkaa

AIKATAULUT. KUOPION LIIKENNE Varikkokatu 4, Kuopio, (017) KUOPION LIIKENNE matkaa 10 matkaa KUOPION LIIKENNE Varikkokatu 4, 70620 Kuopio, (017) 581 8100 R KUOPION LIIKENNE R M S M P L S,SS ++ = joka päivä = maanantaista perjantaihin = lauantaisin. Juhannusaattona pe 21.6. ajetaan lauantailiikenne.

Lisätiedot

N:o KAAVA-ALUE /TEHTÄVÄ JO VAST TA HE MA HU TO KE HE EL SY LO MA JO (suunnittelualue)

N:o KAAVA-ALUE /TEHTÄVÄ JO VAST TA HE MA HU TO KE HE EL SY LO MA JO (suunnittelualue) KUOPION KAUPUNKI A S E M A K A A V O I T U S O H J E L M A 2014 Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut, asemakaavoitus Liittyy karttaan: asemakaavoitusohjelma 2014. Myöhemmin laadittavaksi ennakoidut 18.12.2013

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue

Lisätiedot

Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin. Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE

Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin. Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE TÄYDENNYSRAKENTAMISEN SEMINAARI 28.5.2014 Keskusta-alueiden

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupungin palveluorganisaation perusrakenne asiakaslähtöiset ydinprosessit Organisaatiotoimikunta 16.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen Strategiajohtaja Sakari Möttönen

Lisätiedot

Kuntaliitoksilla parempaa palvelua. Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja, Oulun kaupunki

Kuntaliitoksilla parempaa palvelua. Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja, Oulun kaupunki Kuntaliitoksilla parempaa palvelua Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja, Oulun kaupunki Yhdistymisen kaksi toteuttamistapaa Mekaaninen rutiiniyhdistyminen Strateginen yhdistyminen 1. Pienestä muutoksesta

Lisätiedot

Kiskontien aluetoimikunta 29.9.2011

Kiskontien aluetoimikunta 29.9.2011 Kiskontien aluetoimikunta 29.9.2011 Kiskontien aluetoimikunnan lausunto selvitykseen Salon kaupungin palveluverkon kehittämiseen liittyvistä linjauksista Salon kaupunki on käsitellyt asiaa Palveluverkkoselvitys

Lisätiedot

Kuopion kaupungin perusturvan ja terveydenhuollon palvelut. Terveenä turvallisesti Kuopiossa

Kuopion kaupungin perusturvan ja terveydenhuollon palvelut. Terveenä turvallisesti Kuopiossa Kuopion kaupungin perusturvan ja terveydenhuollon palvelut Terveenä turvallisesti Kuopiossa Terveyden asialla Terveyden asialla Kuopiossa on hyvä elää ja olla aktiivinen Kuopion kaupungin sosiaali- ja

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI KUOPION KAUPUNKIRAKENNE 2030-LUVULLE

KUOPION KAUPUNKI KUOPION KAUPUNKIRAKENNE 2030-LUVULLE KUOPION KAUPUNKI I T KUOPION KAUPUNKINN 2030-LUULL 17.12.201 Konsernipalvelut, trateginen maankäytön suunnittelu, Kaupunginhallitus 23.11.201, Kaupunginvaltuusto 14.12.201 isällys 0. Johdanto 1. Kaupunkirakennesuunnitelman

Lisätiedot

Foreigners in Kuopio 2018

Foreigners in Kuopio 2018 Foreigners in Kuopio 2018 Population of foreign citizenship 3103 2,6 % Some 100 nationalities Biggest groups Russians Estonians Syrians Foreign language speakers 4685 Some 80 languages Some 650 international

Lisätiedot

Päätös apteekin perustamisesta Kuopion kaupungin keskustan (1.) apteekkien sijaintialueelle

Päätös apteekin perustamisesta Kuopion kaupungin keskustan (1.) apteekkien sijaintialueelle PÄÄTÖS 1 (8) Apteekin perustaminen Lääkealan toimijoiden valvonta 01.06.2017 Dnro Fimea 002496/06.08.00.00/2017 Jakelussa mainitut Päätös apteekin perustamisesta Kuopion kaupungin keskustan (1.) apteekkien

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI 24.2.2011

LOPPURAPORTTI 24.2.2011 Hanke: Kuopion peruskoulu- ja lukioverkosto LOPPURAPORTTI 24.2.2011 Haahtela kehitys Oy Tinasepäntie 45, 00620 Helsinki, puhelin 09-777 1820, telefax 09-777 18250, sähköposti haahtela@haahtela.fi Sivu

Lisätiedot

2 luku

2 luku Kuopion kaupunki Palvelualueiden johtosääntövertailu 1 (5) Vanha sääntö Kuopion kaupunki Palvelualueiden johtosääntö 1 Lautakuntien kokoonpano Perusturva- ja terveyslautakunnassa on 11 jäsentä ja jokaisella

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella

Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella Kasvun ja oppimisen palvelualueella on käynnistetty palveluverkoston tarkastelu. Aiemmasta poiketen tavoitteena ei ole tuottaa yhtä

Lisätiedot

AIKATAULUT

AIKATAULUT KUOPION LIIKENNE R AIKATAULUT 1.1. 3.6.2018 KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS JOROINEN VARKAUS MATKAAN-MOBIILISOVELLUKSEN LIPPUJA Varkaus - Kuopio

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut Kick off. Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva

Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut Kick off. Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut 17.1.2017 Kick off Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva Perhe- ja sosiaalipalvelut NEUVONTA ja OHJAUS, sosiaaliasiamiestoiminta

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ

Lisätiedot