SAIRAANHOITAJIEN KOKEMUKSIA TYÖNKUVAN MUUTOKSESTA

Transkriptio

1 SAIRAANHOITAJIEN KOKEMUKSIA TYÖNKUVAN MUUTOKSESTA Pakkohan se on joskus. Selviydyn kyllä. Hämäläinen Anne-Mari ja Piilonen Jaana Opinnäytetyö, syksy 2006 Hoitotyön koulutusohjelma Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäki Sairaanhoitaja (AMK) monimuoto

2 TIIVISTELMÄ Hämäläinen Anne-Mari ja Piilonen Jaana. Sairaanhoitajien kokemuksia työnkuvan muutoksesta. Pakkohan se on joskus. Selviydyn kyllä. Pieksämäki, syksy 2006, 58 s., 4 liitettä. Diakonia ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö, Hoitotyön koulutusohjelma, Sosiaali- ja terveysala, sairaanhoitaja (AMK). Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella sairaanhoitajien kokemuksia työnkuvan muutoksesta. Tutkimuksen myötä haluttiin, että sairaanhoitajat kiinnittäisivät huomioita työnjaon vastuukysymyksiin, jotta he voisivat toteuttaa laadukasta ja turvallista hoitotyötä. Opinnäytetyön lähestymistapa oli kuvata sairaanhoitajien henkilökohtaisia kokemuksia. Lisäksi selvitettiin millaiseksi he kokivat työnkuvansa, kuinka he kokivat tehtäväsiirrot sekä onko lääkäreiden tehtäviä siirtynyt heille. Tutkimukseen osallistui 20 sairaanhoitajaa Pieksämäen sairaalasta sisätautien sekä kirurgian osastoilta. Tutkimus suoritettiin kyselylomakkeella, jossa oli sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia kysymyksiä. Vastausprosentti oli 80. Tulokset analysoitiin SPSSohjelmalla sekä sisällön analyysillä. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että 15 sairaanhoitajaa koki työnkuvansa muuttuneen viimeisen viiden vuoden aikana. Lähes puolet 46% vastaajista nosti esille työnjaon vastuukysymykset. Tutkimukseen vastanneet sairaanhoitajat kokivat eniten lääkäreiltä siirtyneitä tehtäviä olevan lääkitykseen ja potilaiden voinnin seurantaan liittyvissä asioissa. Vastaajista 38 % koki tehtävien siirrot lääkäreiden ja sairaanhoitajien välillä toisaalta helpottavan ja monipuolistavan hoitotyötä, mutta samalla heistä 49 % koki työn vaikeutuneen. Sairaanhoitajat kuvasivat kokevansa stressiä ja kiirettä sekä riittämättömyyden tunteita. Sairaanhoitajat kokivat työskentelevänsä voimiensa äärirajoilla. Lähes puolet 47 % vastanneista sairaanhoitajista, koki selviytyvänsä päivittäisestä työskentelystä. Vastanneista 70 % ilmaisi nykyisen täydennyskoulutuksen riittämättömäksi. Tutkimuksen mukaan sairaanhoitajien työnkuva on muutoksessa. Lääkäreiden ja sairaanhoitajien välillä tapahtuu tehtävien siirtoja. Tutkimuksesta ilmenee, että sairaanhoitajien tulee olla työssään vastuuntuntoisia, sillä turvallinen ja laadukas hoitotyö vaatii mm. vastuun ymmärtämistä. Myös kouluttautuminen tulisi olla jokaisen sairaanhoitajan mahdollisuus, jotta kyettäisiin vastaamaan modernin yhteiskunnan haasteisiin. ASIASANAT: Sairaanhoitajan työkuva, tehtäväsiirrot. Säilytyspaikka: DIAK, Pieksämäen yksikön kirjasto

3 ABSTRACT Hämäläinen Anne-Mari and Piilonen Jaana. Experiences of Working Nurses to the Change in Their Work Description. It is necessary sometimes. I can cope. Pieksämäki, Autumn 2006, Language: Finnish, 58p., 4 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Pieksämäki Unit, Degree Programme in Nursing, Nurse. The goal of this research was to examine the nurses experiences from changes in their job description. With this research we also want to draw the nurses attention to issues of responsibility in labour division in hospitals and help them to perform good quality and safe nursing. Our frame of reference was to use a personal approach. This allowed the nurses to explain how they felt about their job description, how they felt about their duties being increased and if there were any doctors duties that had been transferred to them. The participants of the study were 20 nurses from the Hospital of Pieksämäki, departments of medical ward and surgery. The data was collected by a questionnaire including both qualitative and quantitative questions. Answering percentage was 80%. The results were analysed by SPSS program and with the qualitative method of content analysis. Fifteen nurses felt that their job description had changed over the past five years. Nearly half (i.e.) 46% of the nurses who participated in this research, indicated a shift in the division of duties and responsibilities between doctors and nurses. The nurses often felt that they were performing tasks relating to prescribing medications and observing the condition of the patient, that should best have been performed by a physician. More than one third (i.e.) 38% felt, that this transfer helped diversify their work making it more interesting, but (i.e.) 49% felt that their work was made more difficult by this shift. The nurses responses described feelings of distress and inadequacy. Nearly half (i.e.) 47% of the nurses felt that they were coping well with their daily duties; still (i.e.) 70% of them expressed their opinion of present updating training being insufficient. According to our research, the job description of nurses seems to be evolving. Tasks are being transferred from doctors to nurses. The results raise a concern because good quality patient care requires understanding the responsibility; the nurses have to be very reliable and responsible in their work. To be able to respond to the challenges of modern society, every nurse must be given a chance to take part in training to update their working skills. Keywords: Work Description of a Nurse, Duty Transfers Deposited: Diaconia University of Applied Sciences, Pieksämäki Unit Library

4 SISÄLLYS TIIVISTELMÄ... 2 ABSTRACT... 3 SISÄLLYS JOHDANTO SAIRAANHOITAJAN TYÖNKUVA Sairaanhoitajan ydintehtävä: hoitotyö Sairaanhoitajan osaamisvaatimukset Sairaanhoitajan vastuu Hoitotyötä ohjaava arvomaailma ja periaatteet SAIRAANHOITAJIEN TYÖNKUVAN MUUTOS Sairaanhoitajan työ muuttuvassa yhteiskunnassa Sairaanhoitajien ja lääkäreiden välinen työnjako Hoidon sujuvuutta tehtäväsiirtojen avulla Laajennettu tehtäväkuva- tunnustettua osaamista Sairaanhoitajien kokemuksia työnmuutoksesta TUTKIMUKSEN TAVOITTEET TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Tutkimuksen kohderyhmä Tutkimusmenetelmä Aineiston keruu Aineiston analyysi Tutkimuksen eettisyys Tutkimuksen luotettavuus TUTKIMUSTULOKSIA Vastaajien taustatietoja Sairaanhoitajien työnkuvan muutos Tyytyväisyys työnkuvan muutokseen Lääkäreille kuuluvista tehtävistä selviytyminen Sairaanhoitajien kokema koulutuksen tarve TUTKIMUSTULOSTEN TARKASTELU JA POHDINTA Sairaanhoitajan työkuva muutoksessa Sairaanhoitajan kokemuksia tehtäväsiirroista... 36

5 7.3 Lääkäreiltä sairaanhoitajille siirtyneitä tehtäviä Tehtäväsiirtoihin asianmukainen koulutus ja tehtävänmukainen palkka JOHTOPÄÄTÖKSET JA JATKOTUTKIMUSEHDOTUKSET LÄHTEET LIITTEET Liite 1: TUTKIMUSLUPA-ANOMUS Liite 2: SAATEKIRJE Liite 3: KYSELYKAAVAKE Liite 4: ESIMERKKI TUTKIMUSKYSYMYSTEN LUOKITTELUSTA

6 1. JOHDANTO Jokainen sairaanhoitaja joutuu työssään kohtaamaan sekä terveydenhuollossa että yhteiskunnassa tapahtuvan muutoksen. Selviytyäkseen muutoksesta hoitajalla tulee olla laaja-alaiset tiedot ja taidot. Lisäksi hänen tulee kyetä tarkastelemaan muutoksia ja syntyneitä haasteita oikeata kontekstista, laaja-alaisesti sekä innovatiivisesti (Lauri 2005, 18; Hilden 1999, 192.) Erityisesti lääkäripula, mutta myös henkilöstövaje ja terveydenhuollon kustannusten rajoittaminen ovat aiheuttaneet työjakoa koskevaa keskustelua. Tämän vuoksi on jouduttu uudelleen tarkastelemaan hoitoalan työntekijöiden vastuukysymyksiä, heitä koskevaa lainsäädäntöä ja paikallisia toimintatapoja. (Uusitupa & Simola 2001; Vallimies- Patomäki & Hukkanen 2006, 62-63; Rajala 2004, 2.) Epäselvyydet lääkäreiden ja sairaanhoitajien työnjaossa sekä vastuukysymyksissä ovat aiheuttaneet jo pitkään sen, että on toimittu epävirallisten toimintatapojen mukaisesti, joista ovat puuttuneet selkeät valtamääräykset (Rajala 2004, 2-3) voimaan astuneessa hoitotakuujärjestelmässä huomioidaan työnjako ja siihen liittyvät seikat, kuten koulutuksen ja työkokemuksen merkitys. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksessä (2004) sekä Rajalan (2004) pro gradussa esitetään, kuinka tehtäväkuvien laajentamisella voidaan järkevöittää toimintatapoja ja asiantuntemuksen käyttöä. Samalla tehdyllä muutoksella voidaan parantaa mm. hoitoon pääsyä ja lisätä potilaiden itsehoitovalmiuksia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004a; Rajala 2004, 2-3.) Pieksämäen sairaalasta, kirurgisenosaston osastonhoitajalta tulleesta ehdotuksesta, päädyimme selvittämään, tekevätkö sairaanhoitajat tehtäviä, jotka kuuluvat lääkäreille. Tutkimusongelmiksi määrittelimme sairaanhoitajien työnkuvan mahdollisen muutoksen ja miten sairaanhoitajat kokevat muutoksen. Lisäksi halusimme selvittää sairaanhoitajien kokemuksia siitä, millaisia lääkäreiden tehtäviä on siirtynyt heille. Toivomme, että tämä ajankohtainen tutkimus auttaisi sairaanhoitajia tunnistamaan työnkuvassaan tapahtuvia muutoksia. Tutkimuksen myötä haluamme sairaanhoitajien kiinnittävän huomiota työnjaon vastuukysymyksiin, sillä selkeät vastuurajat ja toimintatavat takaavat turvallisen ja laadukkaan hoitoprosessin.

7 7 2. SAIRAANHOITAJAN TYÖNKUVA 2.1 Sairaanhoitajan ydintehtävä: hoitotyö Hoitotyön tavoitteena on auttaa ihmistä ylläpitämään ja edistämään terveyttään, ehkäisemään terveyden murentuminen, tulemaan toimeen sairautensa tai vamman ja sen aiheuttaminen rajoitusten kanssa elämänsä eri vaiheissa (Perälä 1997, 27). Hoitotyön perustana ovat arvot ja ammattietikka sekä käsitys ihmisestä ja terveydestä. Sitä ohjaavat myös oikeudelliset normit ja lait, perusoikeussäädökset, kansainväliset ihmisoikeudet, moraalinormit ja kansalliset sekä kansainväliset ammatilliset sopimukset. (Perälä 1997, ) Hoitotyön periaatteita kunnioittava hoitaja kohtaa jokaisen potilaan ainutlaatuisena ja elämänsä tarkoitusta toteuttavana henkilönä (Holmia, Murtonen, Myllymäki & Valtonen 2004, 22-23). Hoitotyössä on huomioitava, että potilaiden tilanteet saattavat vaihdella hyvinkin nopeasti, vaatien tilanneherkkyyttä, välitöntä reagointia ja tarkoituksenmukaista toimintaa. Kuten Tiina Häggin (2001) tekemän tutkimuksen mukaan sisätautienosastolla korostuu tilannesidonnainen priorisointikyky, koska potilaat ovat monisairaita ja ongelmaisia. (Hägg 2001, ) Itsenäisen hoitotyön perustana on hoitotiede, jonka tehtävänä on tutkia ja kehittää hoitotyötä. Erityiskysymysten ratkaisuun käytetään apuna myös muiden tieteenalojen tuottamaa tietoa, kuten kasvatus- ja lääketiedettä. (Lauri 2005, 13; Sosiaali- ja terveysministeriö 2001b; Kassara, Paloposki, Holmia, Murtonen, Lipponen, Ketola & Hietala 2005, 11.) Näyttöön perustuvalla tiedolla voidaan laatia hoitotyön suosituksia, jotka auttavat hoitajia tekemään päätöksiä hyvästä hoidosta. Näyttöön perustuva hoitotyön tietoperusta muodostaa sairaanhoitajalle viitekehyksen, jonka avulla hoitaja voi tulkita ja ymmärtää potilasta. (Lauri 2005, 14.)

8 8 2.2 Sairaanhoitajan osaamisvaatimukset Sairaanhoitajan ammatin pääasia on toisesta ihmisestä huolehtiminen. Ammatin muodostumiseen ovat myös vaikuttaneet naisen yhteiskunnallinen asema ja tehtävät. (Laakkonen 2004, ; Lauri 2005, 10.) Sairaanhoitajan ammatti on koko yhteiskuntamme kannalta tärkeää ja vastuullista työtä. Työtä tehdään hoitotyön asiantuntijana, usein moniammatillisena yhteistyönä, joko asiakkaan kotona tai laitoksissa tai projektityöntekijänä erilaisissa yhdistyksissä tai järjestöissä. Työhön liittyy sairauksia ennaltaehkäisevää työtä, hoitotyötä, kuntoutusta, hoitotyön- ja lääkehoidon suunnittelua ja toteutusta, potilaiden sekä omaisten neuvontaa ja ohjausta sekä tukemista. (Suomen sairaanhoitajaliitto 2005.) Sairaanhoitajan tehtävänä on toteuttaa turvallisesti potilaalle lääkärin määräämiä lääketieteellisiä hoitoja seuraten potilaan tilaa, oireita ja hoidon vaikuttavuutta tavallisten sairauksien hoidossa, lääkehoidon- ja verensiirron aikana ja päättyessä. (Opetusministeriö 2001.) Sairaanhoitajien toiminta-alue on laaja ja työn sisältö määräytyy työpaikan mukaan. Työ on erittäin vastuullista, tarkkuutta ja huolellisuutta vaativaa, koska sairaanhoitaja päättää monista asioita itsenäisesti. Hoitajalla tulee olla tutkimus, tiedonhankkimis- ja johtamisvalmiuksia, koska hänen on kyettävä organisoimaan ja koordinoimaan eri tehtäviä. Hoitotyössä on hallittava teoreettista tietoa mm. hoito- ja lääketieteestä. Nykyisin jatkuva kouluttautuminen menetelmien ja välineiden kehittyessä on tärkeää. (Suomen sairaanhoitajaliitto 2005.) Sairaanhoitajan täytyy hallita hoitotyön taidot ja sille pohjaa antava tieto, sekä ymmärtää niiden yhteys hoitotyössä tapahtuvaan päätöksentekoon (Opetusministeriö 2001). Päätöksiä tehdessään sairaanhoitajan tulee huomioida niiden välitön tai myöhemmin tuleva vaikutus potilaan tai asiakkaan tilanteeseen. Sairaanhoitaja ymmärtää, että tilanteeseen vaikuttavat myös potilaan tai omaisen tiedot ja näkemykset asiasta. (Lauri ) Sairaanhoitajan hoitotyön osaamiseen sisältyy ammattieettinen toiminta ja vastuu potilaan oikeuksien toteuttamisesta. Laadukkaassa hoitotyössä sairaanhoitaja koordinoi ja kantaa vastuuta hoitoon osallistuvien johtamisesta sekä potilaan hoitoketjun toteuttamisesta. Perusterveydenhuollossa sekä erikoissairaanhoidossa sairaanhoitajan tehtäviin kuuluu toteutettavien tutkimusten ja hoitojen turvallinen suorittaminen ja tarvittaessa avustaminen, halliten tutkimus ja hoitomenetelmiä hoidon eri alueilta esimerkiksi en-

9 9 siapu ja katastrofitilanteissa. Hoitotilanteissa sairaanhoitajan tulee hallita myös erilaisia hoitotyöntekniikoita toteuttaen aseptista toimintaa, jotta vältettäisiin tartuntojen synty ja erilaisten infektioiden kehittyminen. Lääke- ja nestehoidon toteuttamisessa sairaanhoitajan tulee ylläpitää ajantasaista tietoa (mm. ohjeistukset ) ja taitoa, jotta hän voi toteuttaa turvallisesti potilaalle määrättyä lääkehoitoa ja ohjausta. Potilaan ja omaisten opetuksessa ja ohjauksessa keskeistä on terveyden edistäminen, sairauksien ehkäiseminen ja sairauksiin liittyvät itsehoitovalmiuksien lisääminen, huomioiden mm. yksilölliset tarpeet. Työssään sairaanhoitaja pyrkii kehittämään omaa ja työyhteisön työtä, jotta varmistetaan mahdollisimman laadukas hoitotyön tulos. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001b.) Terveydenhuoltoalalla vaaditaan määrätynlainen pätevyys, jotta voidaan toimia tietyn ammattinimikkeen mukaisesti. Koulutusta ja toimintaa valvoo ja säätelee terveydenhuollon ammattihenkilölaki (559/94) ja laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (A 564/94). Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) rekisteröi sairaanhoitajatutkinnon suorittaneet henkilöt, jolloin he saavat ammatinharjoittamisoikeuden. (Suomen sairaanhoitajaliitto 2005; Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994.) Sairaanhoitajakoulutuksen saaneen henkilön edellytetään hallitsevan yleiset ammatillisten valmiudet ja asiantuntijaosaamisen omalla osaamisalallaan. Ammatinharjoittajan tulee perustaa asiantuntijuus laaja-alaisesti liittäen se sosiaali- ja terveydenhuollon lähtökohtiin, yleisesti hyväksyttyihin arvoihin, toimintaperiaatteisiin ja toiminnan painatteisiin. Terveydenhuoltohenkilöstöllä on perusvalmiudet toimia normaaliajan erikoistilanteissa ja poikkeusoloissa. (Opetusministeriö 2001.) Nykyisin jatkuva täydennyskoulutus on välttämätöntä. Laki määrittää työnantajan järjestämään täydennyskoulutusta ja sairaanhoitajan on myös itse velvollinen huolehtimaan ammattitaidostaan. (Suomen sairaanhoitajaliitto 2005.) Sairaanhoitajan urakehityksessä on ominaista taitojen ja asiantuntemuksen lisääntyminen laaja-alaisesti. Hankittujen taitojen avulla voidaan edistää väestön terveyttä, hyvinvointia ja kehittää terveyspalveluiden toimintaa ja vastata paikallisiin, alueisiin ja valtakunnallisiin haasteisiin. Sairaanhoitajille suunnatun urakehityksenmallin mukaan työhön yhdistetään työntekijän aktiivinen rooli, oppimis- ja kehittymistarpeet, tehtävänkuva sekä työyksikön ja organisaation osaamisvaatimukset. Urakehitystä tuetaan täydennys- ja jatkokoulutuksella, eri-

10 10 laisin projektein ja kehittämistoimintojen avulla, työnjaon kehittämisellä, koulutuksella ja työnkierrolla. Täydennyskoulutuksen laatuvaatimukset ohjaavat sairaanhoitajien koulutusta. Koulutuksen ja urasuunnittelun avulla tuetaan ammatillista kehittymistä, työn suunnittelua ja sen pitkäjänteistä kehittämistä, joka mahdollistaa työnjaon ja vastuualueiden lisääntymisen.(suikkala, Mietinen, Holopainen, Montin, Laaksonen 2004, 34.) 2.3 Sairaanhoitajan vastuu Sairaanhoitajien ammatin yhteiskunnallinen itsenäisyys ja vahvuus perustuu sisäiseen voimaan, päätöksenteon näkyvyyteen eli asiantuntijuuteen. Ammatillisen tietoperustan johdosta sairaanhoitajalla on sekä oikeus että velvollisuus ottaa vastuu toiminnastaan, sen toteutuksesta ja tuloksista. (Lauri 2005, 11.) Sairaanhoitajan työtä ohjataan kansanterveyslain ja asetuksen (L66/ 1972) ja erikoissairaanhoitolain (L1062/ 1989) avulla. Terveysalan ammattihenkilöstön toimintaa ohjaa laki sekä asetus (L 559/1994, A 564/1994). Säädösten avulla valvotaan ammattihenkilön toimintaa ja varmistetaan, että terveydenhuoltoalan henkilöllä on ammattitoiminnassa tarvittava koulutus ja ammattihenkilöstölle korostetut edellytykset. Lain ja asetusten sekä säädösten tarkoituksena on taata potilaille ja asiakkaille laadullinen ja turvallinen palvelu, joka perustuu Lakiin potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) (Opetusministeriö, 2001; Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994.) Valvovilla viranomaisilla tulee olla riittävät edellytykset ohjata ja valvoa terveydenhuollon toimintaa ja henkilöstöä sekä tarvittaessa puuttua heidän toimintaansa, jotta voidaan toteuttaa laadukasta ja turvallista hoitotyötä (Sosiaali- ja Terveysministeriö, 2001b). Lainsäädännöllä on vahvistettu ammatinharjoittamisoikeus, ammattikunnan määrittelemä arvoperusta sekä eettiset ohjeet, joten näiden avulla luodaan perusta sairaanhoitajan hyvälle ammatilliselle kehittymiselle. (Lauri 2005, 9; Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994.) Periaatteena on, että jokainen vastaa omasta toiminnastaan itse. Työnantajalla on kuitenkin vastuu tehtävien jaosta, järjestelystä ja koulutuksesta sekä velvollisuus arvioida työntekijän pätevyys kuhunkin tehtävään. Delegoija vapautuu tehtävistään ja vastuusta, jos tehtävän saanut pystyy niistä huolehtimaan. Sairaanhoitajalla on oikeus ja velvolli-

11 11 suus kieltäytyä tehtävästä, jos hänen koulutuksensa tai ammattitaitonsa eivät riitä suoriutumaan siitä. (Häkkinen 2005.) 2.4. Hoitotyötä ohjaava arvomaailma ja periaatteet Terveydenhuollossa korostuvat potilasturvallisuus, palvelujen korkeatasoinen laatu sekä terveydenhuollon ammattihenkilöstön toiminnan edellytykset. Terveysalan henkilöstön toimintaa ohjaavat yleisesti ja ammattialoittain hyväksyt periaatteet, arvot ja ammattietiikka. Toiminnan arvopohjana on ihmisarvon kunnioitus, oikeudenmukaisuus, vastuu ja ihmisten tasa-arvoinen oikeus hyvinvointiin, terveyteen, arvokkaaseen elämään ja kuolemaan sekä terveyttä tukevaan ympäristöön. (Opetusministeriö 2001.) Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) velvoittaa terveydenhuollossa työskenteleviä kohtelemaan potilaita tasapuolisesti hoitoon ottamisessa ja hoidettaessa sekä hoidon päättyessä. Potilaan kohtelu on oltava hänen ihmisarvoaan, vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioittavaa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004a. Potilaalla on myös tiedonsaantioikeus, joka perustuu itsemääräämisoikeuteen. Tämän mukaan potilas saa halutessaan tutustua häntä koskeviin potilasasiakirjoihin. Potilaalla on myös oikeus kieltäytyä hoidosta. Potilasta ei kuitenkaan kieltäytymistapauksessa saa jättää heitteille, vaan häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä muulla lääketieteellisesti hyväksytyllä tavalla. Potilaalla on oikeus tietosuojaan. Laissa terveydenhuollon henkilöstölle määritellään salassapitovelvollisuus, jonka mukaan potilaan tietoja ei saa antaa sivullisille ilman hänen kirjallista suostumustaan. (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994, 15 ja 17 ; Kassara, ym. 2005, ) Sairaanhoitajan päätöksentekoa ohjaavat Kansainvälisen sairaanhoitajajärjestön (ICN) (1953) ja myöhemmin (1973) Suomen sairaanhoitajaliiton hyväksymät eettiset ohjeet. Ohjeissa määritellään sairaanhoitajan tehtävä, työ ja ammattitaito sekä sairaanhoitajan suhde potilaaseen, työtovereihin, yhteiskuntaan ja ammattikuntaan. (Suomen sairaanhoitajaliitto 2005.)

12 12 3. SAIRAANHOITAJAN TYÖNKUVAN MUUTOS 3.1 Sairaanhoitajan työ muuttuvassa yhteiskunnassa Työelämään vaikuttavan muutoksen taustalla on talouteen liittyviä tekijöitä, jotka ilmenevät mm. tuottavuus-, tehokkuus- ja joustoajatteluna. Näiden seurauksena sairaanhoitajatkin ovat joutuneet määrällisen jouston kohteeksi, jotka ilmenevät mm. pätkätöinä ja hoitotyön aliarviointina. (Lehto 1999, ) Tehokkuus- ja tuottavuusajattelu ovat tuoneet työpaikoille kiirettä ja erilaisia työpaineita. Suomi onkin eurooppalaisessa työolotutkimuksessa (1997) kaikissa naisten työkiirettä selvittävissä tutkimuksissa Euroopan kärjessä. Tätä selittää naisten voimakas työhön suuntautuminen ja työllisyyden keskittyminen julkisen sektorin ammatteihin, jotka ovat olleet alasajon kohteena luvulta lähtien. (Lehto 1999, 118.) Terveydenhuolto on joutunut kärsimään henkilöstövajauksesta pitkään. Vaikka tarkoituksena on ollut organisaation tehokkuuden lisääminen, on seurauksena kuitenkin ilmennyt hoitohenkilökunnan väsymistä ja turtumista sekä tehokkuuden heikkenemistä. (Lehto 1999, ) Modernissa yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset lisäävät haasteita myös terveydenhuollossa. Muutosta aiheuttavat mm. lisääntyvä muuttoliike, alueellinen syrjäytyminen, työelämän muutokset, väestön ikääntyminen sekä asiakkaiden moniongelmaisuus ja kansainvälistyminen. Kansalaisten vaatimustaso on myös lisääntynyt. Kaikille väestöryhmille on kuitenkin mahdollistettava tasapuolinen terveydenhuoltopalvelujen saanti. Sosiaali- ja terveysministeriö on kiinnittänyt tavoite- ja toimintaohjelmassaan huomiota eri väestöryhmien välisiin terveydentilan eroihin, jotka ovat säilyneet suhteellisen suurina ja osin jopa kasvaneet (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004d, 9). Nämä haasteet aiheuttavat terveydenhuollon toiminnalle erilaisia vaatimuksia muutoksessa olemiseen ja toimimiseen. Samanaikaisesti joudutaan tarkastelemaan voimavarojen tarkoituksenmukaista käyttöä. Yhtäaikaisesti toimintaan ja sairauksien hoitoon luovat parempia edellytyksiä teknologian, lääketieteen ja muiden tieteenalojen kehittyminen. Lisäksi väestön koulutustason kohenemisen myötä tiedon hyväksikäyttö on parantunut, antaen parempia mahdollisuuksia mm. terveydenedistämiseen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004b, 9-10; Opetusministeriö 2001, 7, 12; Sosiaali- ja terveysministeriö 2001a, 13-14; Rajala 2004, 27.)

13 13 Yhteiskunnassamme teknologiset ja taloudelliset muutokset ovat olleet nopeita. Muutokset ovat vahvistaneet hyvinvointia, terveyden perustaa ja oikeudenmukaisuutta väestön keskuudessa. Yhteiskuntamme taloudelliseen kehitykseen liittyy myös epävarmuustekijöitä mm. työttömyys ja julkisen talouden velka. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004b, 9.) Kansanterveyden kannalta mm. erilaiset taloudelliset ratkaisut ovat tulevaisuudessa merkittävässä asemassa ja ne edellyttävätkin laajaa yhteistyötä eri tahojen kanssa (Opetusministeriö 2001, 7, 12; Sosiaali- ja terveysministeriö 2001a, 13-14). Nykyisin maassamme on lääkäreitä enemmän kuin koskaan, esim. vuonna 1985 lääkäreitä työskenteli maassamme 9885 ja vuonna (Herrala, Koivisto, Raninen, Rekiaro & Viitanen 2005). Työssä olevien lääkäreiden määrä on lisääntynyt erityisesti eri sairaanhoitopiireissä ja erikoissairaanhoidossa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004b, 25). Silti lääkärivajetta on erityisesti perusterveydenhuollon alueella ja alueelliset erot ovat jopa huolestuttavan suuria (Herrala ym. 2005; Jaatinen, Vanhatalo & Tasanko 2002). Lääkäripulan syinä perusterveydenhuollossa ovat mm. suuret väestömäärät sekä työn pakkotahtisuus (Herrala ym. 2005). Lääkärivajeen koetellessa maatamme sairaanhoitajien vastuu on lisääntynyt. Tulevaisuudessa terveydenhuoltoa uhkaa kuitenkin sairaanhoitajapula, koska suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle ja osa valmistuneista sairaanhoitajista on siirtynyt muille aloille. (Herrala, ym. 2005; Kärkkäinen, Tuominen, Seppälä & Karvonen 2003; Rajala 2004, 71.) Kansallisen projektin terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamisen loppumuistiossa varoitetaankin lääkäri- sekä hoitajapulan uhkaavan koko maan perus- sekä erikoissairaanhoitoa. Muistiossa ehdotetaankin eri työntekijäryhmien työnjaon ja toimivaltuuksien tarkastamista sekä virallistamalla hyväksi todettuja käytäntöjä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2002; Sosiaali- ja terveysministeriö 2004b, ) Tehtävien siirtymisen syyksi perustellaan terveydenhuollon taloudellisen tilanteen heikkenemistä, henkilöstöpulaa ja ammattitaidon tarkoituksenmukaisella käytöllä. Lisäksi siirtämistä perustellaan hoidon sujuvuudella ja nykykäytänteiden laillistamisella. (Leiwo, Papp & Heikkilä 2002.) Eräänä ajatuksena on ollut myös lääkäreiden työpanoksen suuntaaminen sellaisiin tehtäviin, jotka ovat erityisesti toiminnan kannalta tärkeitä (Renfors, Turunen, Palomäki & Itkonen 2004). Lääkäreiden vahva ammatillinen edunvalvonta, Suomalaisen terveydenhuollon lainsäädäntö, hierarkia, byrokratia, vastuunja-

14 14 on perinteet ovat vaikeuttaneet työskentelyä. Samalla se on mahdollistanut epävirallisten toimintamallien syntymisen. (Rajala 2004, 73.) Stakesin (2004) suorittaman tutkimuksen mukaan lääkäripula ei ole selkeä syy tehtäväsiirtoihin, sillä terveyskeskuksissa joissa ei ollut lääkäripulaa, tehtävien siirto oli tavallista. Tutkimuksen mukaan lääkäreiltä on siirtynyt sairaanhoitoa sekä ehkäisevää työtä mm. sairaanhoitajille. (Rimpelä 2004.) 3.2 Sairaanhoitajien ja lääkärien välinen työnjako Terveydenhuollon eri ammattiryhmien välisen työnjaon kehittäminen liittyy terveydenhuollon uudistamiseen. Uudistamisen käsitteinä ovat laajennettu työnkuva ja tehtävien siirrot.(suikkala ym. 2004, 30.) Laajennetun työnkuvan rinnalle on myös noussut asiantuntijasairaanhoitajan käsite (Lindström 2003, 30). Tutkimusaineistoon mm. (Vallimies-Patomäki, ym. 2002; Leiwo, ym. 2002; Rajala ) perehtyessämme, tehtäväsiirtoihin liitettiin myös laajennettu työnkuva. Nämä terminologiat aiheuttavat usein työpaikoilla epäselvyyksiä. Usein laajennetulla tehtäväsiirrolla tarkoitetaan enemmänkin hoitovastuiden (esim. pitkäaikaispotilaat) siirtoja, kuin tehtävien siirtoja. (Leiwo, ym. 2002). Kansallisessa terveydenhuoltohankkeessa työnjako on yksi keskeinen teema (Rajala 2004; Vallimies- Patomäki, Lindström & Perälä 2002, 6). Valtioneuvoston asettamassa ( ) Kansallisessa hankkeessa terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi (2001) tavoitteena on taata hoidon saatavuus sekä terveydenhuoltohenkilöstön saanti ja osaaminen. Tämän mukaan eri ammattiryhmien välisellä tarkoituksenmukaisella työnjaon kehittämisellä ja erilaisten tehtäväsiirtojen avulla voitaisiin parantaa lääkäreiden saatavuutta. (Uusitupa & Simoila 2001; Sosiaali- ja terveysministeriö 2004a.) Toisaalta hoitohenkilöstön koulutustason parantuminen on mahdollistanut tehtäväsiirtojen toteuttamista. Nykyisin sairaanhoitajien perusopetus on ammattikorkeakoulutasoista, ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita on työelämässä entistä enemmän. (Kärkkäinen ym ) Jos kokeneiden sairaanhoitajien ammattitaitoa osataan oikein hyödyntää, on kansalaisten helpompi päästä terveydenhuoltopalveluiden asiakkaaksi. Myös työntekijöitä on paremmin saatavissa, jos ala pysyy haasteellisena, vetovoimaisena ja

15 15 urakehitysmahdollisena. Työnjako voisi olla myös tärkeä keino parantaa hoidon saatavuutta ja taata työvoiman riittävyyttä, hilliten samalla työn kuormittavuutta. (Vallimies- Patomäki, Perälä & Lindström 2003, 14; Rajala 2004, 64.) Rajalan (2004) mukaan syntyneiden tehtäväsiirtojen myötä on myös kiinnitetty huomiota täydennyskoulutuksen puutteellisuuteen sekä siihen, että terveydenhuoltoalankoulutus vastaa heikosti työelämän tarpeisiin (Rajala 2004, 10). Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994) 15 määrittää mm. sairaanhoitajalle ja lääkärille kuuluvia tehtäviä. Lain mukaan terveydenhuollon ammattihenkilön on ammatissaan sovellettava yleisesti hyväksyttyjä menettelytapoja saamansa koulutuksensa mukaisesti. (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994; Häkkinen 2005.) Tosin kuin muissa Pohjoismaissa, on Suomessa diagnoosin teko, hoidosta ja sairauden tutkimisesta päättäminen sekä lääkkeen määrääminen lääkärin erityisoikeuksia (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994; Vallimies- Patomäki & Hukkanen 2006, 85). Lain (559/1994) 2 mukaan voivat terveydenhuollon koulutuksen saaneet henkilöt toimia koulutuksensa, kokemuksensa ja ammattitaitonsa mukaisesti toistensa tehtävissä, mikäli se on perusteltua työjärjestelyiden ja terveyspalveluiden toiminnan kannalta. (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994; Lindström 2003.) Yleensä toimenpiteen suorittaa ja valvoo lääkäri, mutta hoitohenkilöstö voi suorittaa toimenpiteen itsenäisesti, noudattaen lääkärin antamia ohjeita (Vallimies-Patomäki & Hukkanen 2006, 64). Yleisimmin työtä on jaettu lääkäreiden ja sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien kesken, mutta myös muidenkin ammattiryhmien kesken, esim. sairaanhoitajat ja lähihoitajat, hammaslääkärit ja hammashoitajat. Työnjaolla on pyritty parantamaan hoitajien ja organisaatioiden voimavaroja. Sitä onkin eniten hyödynnetty hoitajavastaanottojen kehittelyssä, mutta myös erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa. (Vallimies- Patomäki & Hukkanen 2006, 80; Lindström 2003, ) Työnjaon kehittämisessä on yleisimmin saatu positiivisia tuloksia. Sairaanhoitajat ovat voineet toimia itsenäisesti, jolloin potilaat ovat päässeet hoitoon nopeammin. Lääkärit ovat voineet perehtyä vaikeimmin sairastuneiden hoitoon. Hoidon jatkuvuus on parantunut ja haja-asutusalueilla on saatu säilytettyä terveydenhuoltopalvelut. Negatiivisina asioina esiin on noussut sijaisuuksien hoito, lisäkoulutuksen järjestäminen ja vastuukysymykset. (Lindström 2003, )

16 16 Kansallisen terveyshankkeen ( ) tulosten perusteella on tultu siihen tulokseen, että nykyisin osa hoidosta tapahtuu lainsäädännön harmaalla alueella (Vallimies- Patomäki & Hukkanen 2006, 85). Tulevaisuudessa vastuurajoja tuleekin yhtenäistää ja uudelleen arvioida sekä muuttaa lainsäädäntöä työnjakoa tukevaksi (Uotila 2004, 14; Suikkala, ym. 2004, 31.). Terveydenhuoltoalan koulutuksen kehittämisessä tulee myös huomioida työnjakoon perustuva lisääntynyt koulutuksen tarve. Vastuun lisääntyminen tulisi näkyä palkkauksessakin. (Suikkala ym. 2004, 31.) Sosiaali- ja terveysministeriö on kuitenkin painottanut, että työnjaon välttämättömyyttä tulee tarkastaa ja erilaisista olosuhteista johtuvat käytännöt tulee virallistaa. Jotta voitaisiin organisoida toimintaa uudelleen, tulee myös huomioida vastuukysymykset ja lainsäädännölliset seikat. (Uusitupa & Simoila 2001.) Terveydenhuollossa tapahtuva muutos on välttämätöntä ja erilaiset päätökset tehtäväsiirroista tulisi tehdä mahdollisimman pian, jotta voitaisiin alkaa kehittämään terveydenhuollon koulutusta sekä täydennyskoulutusta muuttuvaa yhteiskuntaa vastaaviksi. (Leivo, Papp & Heikkilä 2002.) 3.3 Hoidon sujuvuutta tehtäväsiirtojen avulla Tehtävien siirrolla tarkoitetaan sekä tehtävien, että potilaan hoitovastuun siirtymistä eri ammattiryhmiltä toisille. Siirroilla pyritään hoidon sujuvuuteen, ammattitaidon tarkoituksenmukaisempaan käyttöön ja erilaisten koulutuksen saaneiden laajempaan hyödyntämiseen. Lisäksi tehtäväsiirtojen kehittelyn taustalla on nykykäytänteiden laillistaminen. Tehtävien siirto edellyttää lisäkoulutusta ja mahdollisuuden lääkärin konsultaatioon. (Leiwo, Papp & Heikkilä 2002; Lindström 2003; Vallimies-Patomäki, Lindström & Perälä 2002.) Tehtäväsiirtoja pidetään suppeampana muutoksena kuin laajennettua tehtävänkuvaa (Vallimies-Patomäki & Hukkanen 2006, 63). Nykylainsäädännön mukaan tehtäväsiirrot tulee tehdä yhteisymmärryksessä työntekijöiden kanssa, huomioiden heidän valmiutensa hoitaa kyseinen tehtävä. Tehtäväsiirtoja eri ammattiryhmien välillä voidaan suorittaa lisäkoulutuksen, kokemuksen ja ammattitaidon antamien valmiuksien mukaan. (Häkkinen 2005.)

17 17 Suomessa tehdyt tehtäväsiirrot ovat yleisempiä lääkäreiden ja sairaanhoitajien välillä ja sen tavoitteena on ollut halu parantaa työn joustavuutta. Tavallisin siirretty tehtävä on ollut laskimoyhteyden avaus ja laskimonsisäisen lääkehoidon toteutus, mutta niitä ovat olleet myös mm. pienten vammojen hoito, reseptien uusinta ja potilaiden polikliininen seuranta. (Lindström 2003; Häkkinen 2005.) 3.4 Laajennettu työnkuva- tunnustettua osaamista Laajennetulla työnjaolla tarkoitetaan koko työyhteisön työtä koskevaa toimintaa, jossa tehtävät ja toimenpiteet järjestetään huomioiden mm. hoitokokonaisuus, ammattien välinen yhteistyö sekä työnjako. Työnjaon kehittämisellä saadaan ammatilliset valmiudet käyttöön parantaen samalla terveydenhuoltopalvelujen saatavuutta ja laatua. Laajennettu työnkuva vaatii pitkää työkokemusta, erityisosaamiseen liittyvää koulutusta sekä yhteistyötä lääkärin kanssa. Lisäksi työskentelyyn on tarpeen laatia yhteisiä hoitosuosituksia ja alueellisia toimintatapoja. (Suikkala, ym. 2004, 30-31; Uusitupa & Simola 2001.) Laajennetun tehtäväkuvan koulutukseen sisältyy niin teoreettista kuin kliinistä opetusta. Tarvittaessa voidaan suorittaa ns. näyttökoe, jolla voidaan arvioida suorittavan pätevyyttä. Koulutuksessa tulee ymmärtää syvällisesti uusia työtehtäviä ja tehtäväalueita kehittäen näyttöön perustuvaa päätöksentekoa ja hoidon vastuunottoa. Koulutuksen myötä suorittanut voi toimia mm. konsulttina ja kouluttajana muille terveydenhuollon aloilla. (Suikkala, ym 2004, ) Laajennetussa tehtäväkuvassa sairaanhoitajat arvioivat mm. vastaanotoillaan tai puhelimitse hoidon tarvetta, ohjaten potilaan tarvittaessa hoidon piiriin. Lisäksi pitkäaikaissairauksien seurannassa on hyödynnetty sairaanhoitajavastaanottoa. Erikoissairaanhoidossa sairaanhoitajien tehtäväkuva on laajentunut mm. sydänvalvonnassa ja tehohoidossa. Perusterveydenhuollon ennaltaehkäisevät kotikäynnit, potilasohjaukset ja itsehoidon tukeminen katsotaan olevan laajennettua tehtäväkuvaa. (Vallimies-Patomäki & Hukkanen 2006, 80.)

18 Sairaanhoitajien kokemuksia työnmuutoksesta Työn vaativuuden kasvaessa, ovat sairaanhoitajat kuitenkin voineet kokea ylpeyttä tehdessään ammattitaitoa vastaavaa sekä monipuolista työtä. He arvostavat ammattitaitoaan ja kokevat tekevänsä työnsä hyvin, ammatillisesti pätevästi ja luottamusta herättävästi. Suomen sairaanhoitajaliiton suorittamassa tutkimuksessa (2003), hoitajat halusivat lisää vastuuta ja mahdollisuuksia itsenäisten päätösten tekoon. (Hintsala 2006, 53.) Rajala (2004) toteaa tutkimuksessaan tehtäväsiirtojen mahdollistaneen sairaanhoitajille luvan hoitaa ja ottaa laajemmin kantaa potilaiden hoitoa koskevaan päätöksen tekoon. Tutkimuksessa ilmenee, että sairaanhoitajat ovat innostuneita, motivoituneita ja he ovat ottaneet työnjaon ammatillisena haasteena. (Rajala 2004, ) Sairaanhoitajien työolobarometrissä (2004) koettiin tehtäväsiirrot pääosin positiivisiksi, työtä monipuolistaviksi ja mielenkiintoa lisääväksi, ei kuitenkaan palkkausta parantaviksi. Barometrin mukaan kliinistä työtä tekevällä sairaanhoitajalla on melko heikot mahdollisuudet vaikuttaa työmääräänsä ja tahtiinsa. Vaikuttamismahdollisuuksien puute lisää työn kuormittavuutta ja aiheuttaa suurimalle osalle hoitajista kokemuksia työperäisestä stressistä. (Partanen, Heikkinen, Vehviläinen-Julkunen, 2004.) Hildenin (1999) tekemässä väitöskirjassa sairaanhoitajat kokivat työnmuutoksella olevan niin positiivisia kuin negatiivisia vaikutuksia. Positiivisena vaikutuksina mainittiin sairaanhoitajien kokemus työnsä muuttumisesta monipuolisemmaksi, itsenäisemmäksi ja haasteellisemmaksi. Tutkimukseen vastanneet sairaanhoitajat kokivat viime vuosina lisääntyneen kuormittavuuden sekä kiireen. He arvioivat työn muuttuneen vaativaksi sekä muutosalttiiksi, lisäksi työssä on korostunut tulostavoitteellisuus sekä taloudelliset näkökulmat. Vastaajat kokivat tekniikan ja lääketieteen jatkuvan kehittymisen ja lisääntymisen näkyvän työssään. (Hilden 1999, ) Rajalan (2004) mukaan työnjaolla voidaan jakaa lääkäreiden työtaakkaa siten, että kokeneiden sairaanhoitajien toimenkuva muuttuu haasteelliseksi ja mielekkääksi (Rajala 2004, 62). Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä tehdyissä selvityksessä lääkäreiden ja sairaanhoitajien välisestä työnjaosta (2003) kokemukset osoittivat, että henkilöstön työn mielekkyys ja kiinnostavuus lisääntyivät. Näiden seurauksena myös työtyytyväisyys parantui. Kokemukset myös kertoivat, että työskentelystä tuli sujuvampaa ja

19 19 joustavampaa. Selvityksessä ilmeni, että henkilöstöön kohdistui erilaisia työpaineita, jotka estivät työnjaon. Näitä esteitä olivat mm. tiukka työtahti, taloudelliset tekijät, henkilökunnan saatavuus ja koulutustarpeen lisääntyminen. (Kärkkäinen, ym ) Kansallisessa terveyshankkeessa oli 31 työnjakopilottia, jotka toteutettiin vuosina Pilottihankkeiden tavoitteena oli työnjaon uudistaminen 29 organisaatiossa. Tuloksista ilmenee, että osallistujat, myös asiakkaat, kokivat työnjaon kehittelyn positiivisena. Kielteisinä kokemuksina nousivat esille työn vaativuuden lisääntyminen, työn ohella opiskelu, roolimuutoksiin liittyvät pelot sekä eri ammattiryhmien väliset jännitteet. Pääosin vastaajat kokivat työ hyvinvoinnin lisääntyneen. On myös huomattava, että lääkärit, sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat eivät kuitenkaan kokeneet työmäärän sekä kuormittavuuden vähentyneen tai työssä jaksamisen lisääntyneen. Lisäksi toimintoja yhdistävissä pilottihankkeissa mm. sairaanhoitajien työ hyvinvointi heikkeni. (Vallimies-Patomäki & Hukkanen 2006, ) Palkkaus vaikuttaa myös työmotivaatioon (Vallimies- Patomäki & Hukkanen, 2006, 83). Sairaanhoitajien kokemuksista tehtäväsiirrot eivät ole vaikuttaneet palkkaukseen ja koulutusta uusiin tehtäviin pidettiin riittämättömänä. Vastaajat kokivat myös tehtäväsiirtojen toimeenpanon olleen osin epäselvää, koska se tehtiin liian harvoin kirjallisesti. (Partanen, ym ) 4. TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella sairaanhoitajien kokemuksia työnkuvan muutoksesta. Tutkimuksen myötä haluamme, että sairaanhoitajat kiinnittäisivät huomioita työnjaon vastuukysymyksiin, jotta he voisivat toteuttaa laadukasta ja turvallista hoitotyötä. Tutkimusongelmiksi olemme määrittäneet: 1. Millaiseksi sairaanhoitajat kokevat työnkuvansa? 2. Miten sairaanhoitajat kokevat tehtäväsiirrot? 3. Minkälaisia tehtäviä lääkäreiltä on siirtynyt sairaanhoitajille?

20 20 5. TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 5.1 Tutkimuksen kohderyhmä Tutkimus toteutettiin Pieksämäen seudun terveydenhuollon kuntayhtymässä. Tutkimuksella pyrittiin selvittämään, tekevätkö sairaanhoitajat lääkäreille kuuluvia tehtäviä. Tutkimus rajattiin koskemaan Pieksämäen sairaalan sisätautien osastoa (osasto 3) ja kirurgista osastoa (osasto 5). Tutkimusanomus (Liite 1) lähetettiin Pieksämäen seudun terveydenhuollon kuntayhtymän johtavalle ylihoitajalle syyskuussa Tutkimuslupa tutkimuksen tekoon saatiin häneltä kirjallisena. Tutkimusjoukko rajattiin molempien osastojen kaikkiin sairaanhoitajiin ja osastonhoitajiin. Sisätautienosastolla työskentelee vakituisessa työsuhteessa 15 sairaanhoitajaa sekä osastonhoitaja ja kirurgisella osastolla on 8 sairaanhoitajaa sekä osastonhoitaja. Tutkimuksen ulkopuolelle rajattiin osastojen muu henkilökunta, koska tarkoituksena oli tutkia sairaanhoitajien mielipiteitä siirtyneistä tehtävistä. Hoitajien osallistuminen tutkimukseen oli vapaaehtoista, ja he tekivät itse päätöksen osallistumisestaan. Kyselyyn vastattiin nimettömästi, joten vastaajien anonymiteetti säilyi. 5.2 Tutkimusmenetelmä Avoimen kyselylomakkeen valintaan vaikutti se, että emme tutkijoina halunneet antaa vastaajille valmiita vastausvaihtoehtoja. Lisäksi halusimme saada kokemuksellista tietoa nykypäivän tilanteesta, jota työelämässä olevilla sairaanhoitajilla on. (Hirsijärvi ym. 2005, 190.) Myös tutkimukseen käytettävissä oleva aika ja omat voimavaramme tutkimuksen tekemiseen vaikuttivat tutkimusmenetelmän valintaan (Hirsijärvi & Hurme 2001, 174). Vastatessaan kyselyyn vastaaja ei henkilöidy, joten hän voi vastata kysymyksiin rehellisesti kokemustensa pohjalta (Grönfors 1982, 11). Kyselyn hyvä puoli on se, ettei tutkija vaikuta olemuksellaan eikä läsnäolollaan vastauksiin. Vastaajalla on