Harri Koskinen ja Kristiina Lassus Milanossa: Selected Works

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Harri Koskinen ja Kristiina Lassus Milanossa: Selected Works"

Transkriptio

1 Lehdistötiedote, huhtikuu 2009 Galleria Corsoveneziaotto Corso Venezia 8, Milan (MM San Babila) Harri Koskinen ja Kristiina Lassus Milanossa: Selected Works Suomalaisen muotoilun huippunimet Harri Koskinen ja Kristiina Lassus pitävät yhteisen gallerianäyttelyn Milanon muotoilumessujen yhteydessä Galleria Corsoveneziaottossa. Kansainvälinen yleisö pääsee tutustumaan muotoilijoiden oman tuotannon lisäksi eri valmistajille suunniteltuihin tuotteisiin. Koskinen esittelee Milanossa ensimmäistä kertaa oman Harri Koskinen Works kokoelman tuotteita. Lassus esittelee oman Rugs Kristiina Lassus mallistonsa käsinsolmittuja mattoja. Harri Koskinen esittelee Milanossa ensimmäistä kertaa oman Harri Koskinen Works kokoelman tuotantovalmiita tuotteita. Koskinen kertoo, että Harri Koskinen Worksin lähtökohtana on ollut näyttelyihin suunnittelemien esineiden suuri kysyntä. Oleellista on myös että kokoelman kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa. Tuotteita voi tilata alkaen Harri Koskisen internetsivuilta osoitteesta Milanossa kokoelman ensimmäisinä tuotteina esitellään Sofabed, Shelfsystem, Foldedlight ja Tablebench. Sofabed Sohvasta vuoteeksi muuntautuva Sofabed on erilaisiin tiloihin soveltuva, jykevä ja puhdaspiirteinen kaluste. Kolmen hengen istuttava sohva on kauttaaltaan verhoiltu. Kalusteen runko ja jalat on puuta. Käsinojat ovat ryhdikkään tukevat, mutta samalla mukavat myös rennossa lepäilyssä. Sofabedin selkänojan päälle mahtuu helposti vaikkapa tarjotin ja se toimii esimerkiksi tasona kannettavalle tietokoneelle. Sofabed on kooltaan 240 cm x 110cm. Sofabed taipuu nopeasti ja vaivatta kahden hengen vuoteeksi kääntämällä selkänoja istuinosan päälle. Selkänojan voi myös nostaa kokonaan pois sohvan päältä ja avata lattialle patjaksi. Tällöin voidaan saada väliaikainen yösija neljälle hengelle. Koskinen on suunnitellut Sofabedin alkuperäisen version vuonna 2000 ja päivitetyn version vuonna Kuluttajahinta alkaen euroa verhoilukankaasta riippuen. Shelfsystem Shelfsystem on modulaarinen hyllyjärjestelmä, joka sopii sekä koti- että julkikalusteeksi. Tammesta valmistetut, tasapainoisen vahvat hyllylevyt nojaavat akryylisiin päätyelementteihin luoden vaikutelman keveydestä ja ilmassa leijuvasta kalusteesta. Koskinen kertoo Shelfsystemin syntyneen koska hän halusi tehdä hyllyratkaisun, jonka pääosassa ovat hyllyt itse läpinäkyvä hyllyrakenne on kuin huomaamattomassa sivuosassa. Milanossa esiteltävä kokonaisuus on 240 cm pitkä, 46 cm syvä ja 96 cm korkea. Hyllyn leveys ja syvyys ovat vakiomittaiset, mutta korkeutta on mahdollista kasvattaa pinoamalla hyllyjä. Korkeana kalustetta voi käyttää osittain läpinäkyvänä tilanjakajana. Sofabed ja Shelfsystem -prototyypit ovat olleet esillä muun muassa Issey Miyaken galleriassa Tokiossa, Japanissa, vuonna 2000 ja Berliinissä vuonna 2002, päivitetty Tuotteiden valmistaja on helsinkiläinen Bergen Oy. Kuluttajahinta kolmella hyllytasolla euroa. 1

2 Lehdistötiedote, huhtikuu 2009 Foldedlight Foldedlight on useissa eri väreissä valmistettava, metallirunkoinen pöytävalaisin. Foldedlight on kuin pieni näyttämö, jonka pääosassa on väripinnalle heijastuva valo. Pöytä- tai lattiavalaisimeksi soveltuva valaisin on taiteltu yhdestä peltilevystä ja sen voi kiinnittää myös seinään. Valaisin valmistetaan Järvenpäässä ja kootaan Helsingin Siltasaaressa. Koskinen on suunnitellut Foldedlight-valaisimen vuonna Kuluttajahinta 360 euroa. Tablebench Tablebench on penkkimäinen sivupöytä, joka on kevytrakenteinen, mutta tukevasti istumista kestävä. Helposti liikuteltava, universaali kaluste on valmistettu tammesta ja sen pinta on lakattu. Pöydän jalat voi ruuvata irti. Erilaisiin tiloihin ja käyttötarkoituksiin soveltuvaa kalustetta valmistetaan kahta kokoa: K350 x L1200 x S350 mm ja K400 x L600 x S350 mm. Vuonna 2009 suunnitellun Tablebench sivupöydän valmistaa helsinkiläinen Bergen Oy. Kuluttajahinnat: K350 x L1200 x S350 mm, 380 euroa K400 x L600 x S350 mm, 340 euroa 2

3 Lehdistötiedote, huhtikuu 2009 Muita tuotteita - design by Harri Koskinen Genelec 5040A aktiivisubwoofer ja 6010A-aktiivikaiuttimet 5040A-aktiivisubwoofer on tuore Fennia Prize Grand Prix 2009 palkittu bassokaiutin. Subwooferin kaiutinelementti ja säätimet on poikkeuksellisesti sijoitettu laitteen pohjaan, jolloin kaiuttimen muotoilu on voitu pitää pelkistettynä ja eleettömänä. Tämän innovatiivinen ratkaisu vakuutti Fennia Prize muotoilupalkinnon tuomariston. Minimalistisen ilmeensä vuoksi aktiivisubwoofer soveltuu monenlaisiin tiloihin ja osaksi erilaisia sisustuskokonaisuuksia. 6010A-aktiivikaiuttimet ovat pienet, kaksikanavaiset kaiuttimet ja mainio pari vaikkapa kannettavan tietokoneen tai mp3- soittimen kanssa. Linjakkaat kaiuttimet komistavat työpöytää, mutta ne sopivat myös kotiteatterin äänentoistoon. Sekä Genelec 5040A että 6010A ovat esillä Milanossa valkoisina. Koskinen on suunnitellut aktiivikaiuttimet ja aktiivisubwooferin vuonna A 5040A Iittala Lantern-kynttilälyhdyt Koskisen Iittalalle suunnittelemasta Lantern-kynttilälyhdyn 10-vuotisjuhlaväri purppura saa ensiesittelynsä Milanossa. Puhdaspiirteinen lyhty luo illuusion ilmassa leijuvasta kynttilästä, joka antaa ympäristöön pehmeää valoa. Upea 10- vuotisjuhlaväri tulee myyntiin syyskuussa. Lantern-kynttilälyhty lanseerattiin ensimmäisen kerran Iittalan Relations-lasiesinekokoelman yhteydessä vuonna Arabia Oma-astiasarja Arabian 20 osasta koostuvasta astiasarjasta löytyy ratkaisu jokaiseen kattaukseen. Muodoiltaan puhtaat keramiikkaastiat ovat sarjan perusta, mutta sen lisäksi sarjaan kuuluu lasista, tammesta ja alumiinista valmistettuja esineitä. Käytännöllinen ja toimiva astiasarja on Milanossa esillä luonnonvalkoisena. Oma-astiasarja on lanseerattu vuonna

4 Lehdistötiedote, huhtikuu 2009 Artek Lento-tuoli ja -pöytä Puurunkoiset, linjakkaat Lento-tuolit ovat kevyet ja käytännölliset, koska ne on helppo pinota. Minimalistiset, koteihin ja julkisiin tiloihin soveltuvat tuolit esitellään Milanossa pehmeällä nahalla verhoiltuina. Artek valmistaa Koskisen suunnittelemia tuoleja mustana ja valkoisena. Lento-tuolien kanssa Milanossa on esillä myös linjakas ja kevytrunkoinen Lento-pöytä. Monikäyttöisen puisen pöydän kansi on laminaattia. Milanossa esillä on pöydän 120 cm pitkä malli. Verhoillut Lento-tuolit ja Lento-pöytä esiteltiin ensimmäisen kerran Tukholman huonekalumessuilla helmikuussa Ensiesittelynsä Lento-tuolit ovat saaneet vuonna Kuvat: Juha Nenonen Best of Finland Splint Basket Moderni ja monikäyttöinen, linjakas Splint Basket on nykyaikainen versio pärekorista. Käsittelemättömistä, kevyistä mäntypäreistä valmistettua runkoa kiertää leveät pellava- tai nahkakahvat. The Best of Finland on lähi-, ja pientuottajien gastronomisten lahja- ja huipputuotteiden pakkaussuunnittelu-, brändäyssekä imagon kehittämisprojekti. Projektiin kuuluvat ruokatuotteet koostuvat pääosin Viisi Tähteä lehden järjestämän Suomen Paras -kilpailun voittajatuotteista. Koskinen on suunnitellut Splint Basket pärekorin vuonna

5 Lehdistötiedote, huhtikuu 2009 käsinsolmittuja mattoja Lassuksen omaa nimeä kantava mattomallisto on kuin ylistys käsityön laadulle ja perinteelle. Värien, erilaisten luonnonmateriaalien ja luonnon inspiroimana syntyneissä matoissa kohtaa moderni design ja perinteiset valmistustavat. Matot valmistetaan Intiassa ja Nepalissa. Nepalissa valmistetuissa matoissa käytettävä villa tulee Tiibetistä, 3000 metrin korkeudessa asuvista lampaista. Näistä olosuhteista tulevan villan kuitu on pitkää ja kestävää. Intiassa tehtyjen mattojen villa on sekoitus laadukasta Uudesta Seelannista ja Sardegnasta villaa. Kaikki maton valmistuksen työvaiheet ovat käsityötä alkaen villan kehräämisestä ja värjäämisestä kuparikattiloissa. Valmiin maton laatu näkyy muun muassa solmutiheydessä, joka on kaikissa Lassuksen matoissa 100 solmua/neliötuuma. Lisäksi käsintehdyn maton tekstuuri ja sävyt ovat erityisen kauniit. Yhden maton valmistaminen kestää jopa neljä kuukautta. Milanossa Lassus esittelee kahdeksan mattomallia, joissa käytetään materiaaleina villaa, silkin ja pellavan. Lyhytnukkaiset, korkeatasoiset matot ovat helppohoitoisia ja niiden pehmeän luonnollinen värimaailma soveltuu niin modernin kuin perinteisenkin kodin sisustukseen. Luonnonmateriaaleista valmistettuja mattoja on kahta kokoa: 200x300 cm ja 170x240 cm sekä käytävämattoja. Tämän lisäksi mattoja valmistetaan tilaustyönä asiakkaan toivomien mittojen mukaan. Mattoja jälleenmyy Suomessa Casuarina ja Vepsäläinen. Mattomallisto on palkittu Red Dot -palkinnolla vuonna Kuluttajahinnat (vaihtelevat koosta ja materiaalista riippuen): Käsinsolmitut euroa Käytävämatot euroa Durrie euroa Yako Konko Kotana Kuuma Uele Nokana Ksoo 5

6 Lehdistötiedote, huhtikuu 2009 Muita tuotteita - design by Kristiina Lassus Alessi ʼ401ʼ kahvi- ja teekannut Vaativaan ammattikäyttöön hotellien ja ravintoloiden tarpeisiin suunnitellut 401-kannut komistavat myös minimalistista tyylikkyyttä ja käytettävyyttä arvostavan kotikeittiötä. Kiillotetusta, ruostumattomasta teräksestä valmistettu 401- tarjoilukannusarja on osoitus siitä, kuinka muotoilulla voidaan ratkaista pieniäkin arkisia ongelmia. Linjakkaan kannun tiputtamaton nokka, ergonominen kahva ja pinottavuus ovat huolella harkittuja yksityiskohtia. Lisäksi kannujen kansi taipuu 180 astetta, minkä ansiosta sen saa helposti aseteltua kuivumaan pesun jälkeen. Kahvikannua on useaa eri tilavuutta 35cl ja 100 cl välillä. Teekannua kahta eri tilavuutta: 90cl ja 40cl. Maitokannujen tilavuudet ovat välillä cl. Lisäksi sarjaan kuuluu sokerikko ja kermakko. Puhdaspiirteinen tarjoilukannusarja on palkittu Red Dot -palkinnolla vuonna Lassus suunnitteli 401 kannut Alessille vuonna Alessi Tibidabo tarjoiluvälineet Tibidabo-tarjoiluvälineet on valmistettu kiillotetusta, ruostumattomasta teräksestä. Tarjoiluvälineet on vaivatonta yhdistää erilaisiin aterimiin. Puhdistusta helpottaa se, että ne ovat konepestäviä. Sarjaan kuuluu tarjoiluvälinepari lusikka ja haarukka, erityisesti spagetin tarjoiluun suunniteltu haarukka, pastapihdit, tarjoilulusikka kasviksille ja riisille sekä salaattiottimet. Tarjoiluvälineet palkittiin Red Dot -palkinnolla vuonna 2008 Lassus suunnitteli Tibidabo-tarjoiluvälineet Alessille vuonna Lisätiedot ja kuvapyynnöt: Laura Sarvilinna Design Manager ^ / Huippu / Design / Management Address... Laivurinkatu 37, Helsinki, Finland Tel Mobile Fax communications@huippu.fi 6

News from Milan 2014

News from Milan 2014 News from Milan 2014 2 Slim Irony pöydät Teräsrunkoinen sivupöytä, saatavana useita eri kokoja. Slim Sissi tuoli Tuolin runko, istuin ja selkänoja ovat terästä. Saatavana lisävarusteena magneetilla kiinnitettävä

Lisätiedot

Tapio Anttilan uutuudet Habitare09-messuilla

Tapio Anttilan uutuudet Habitare09-messuilla Habitare09-messut Helsingin Messukeskus, 9.-13.9.2009 Tapio Anttilan uutuudet Habitare09-messuilla Suunnittelija Tapio Anttilan tuotteita on nähtävillä Habitare-messuilla usealla eri osastolla. Yli kahdessakymmenessä

Lisätiedot

Galleria Corsoveneziaotto Corso Venezia 8 Avoinna 14.-19.4. klo 11-21 Cocktail-tilaisuus 15.4. klo 18-22. Olennainen luonteva käytännöllinen

Galleria Corsoveneziaotto Corso Venezia 8 Avoinna 14.-19.4. klo 11-21 Cocktail-tilaisuus 15.4. klo 18-22. Olennainen luonteva käytännöllinen Lehdistötiedote, huhtikuu 2010 Galleria Corsoveneziaotto Corso Venezia 8 Avoinna 14.-19.4. klo 11-21 Cocktail-tilaisuus 15.4. klo 18-22 Olennainen luonteva käytännöllinen Neljä suomalaista eturivin suunnittelijaa

Lisätiedot

Uutuuksia 2012. by Ofisea Oy

Uutuuksia 2012. by Ofisea Oy Uutuuksia 2012 by Ofisea Oy Suomalaista tuotanto-osaamista japanilaisen Okamuran mallistoon Piiroisen valmistama T1 -tuoli on näyttö suomalaisen kestävän valmistuksen taidoista. T1 Okamura istuin verhoiltu,

Lisätiedot

KANNUSTAA LIIKKUMAAN

KANNUSTAA LIIKKUMAAN XACT Xact 3 XACT Monipuolisesta ja ergonomisesta Xact-oppilastuolista on nyt saatavana kaksi kokoa Xact ja Xact Start. Se tarkoittaa, että sitä voidaan käyttää koko koulussa, aina esikoululuokista opettajainhuoneeseen,

Lisätiedot

Genelecaktiivikaiuttimet. kotikäyttöön

Genelecaktiivikaiuttimet. kotikäyttöön Genelecaktiivikaiuttimet kotikäyttöön Aktiivikaiutinteknologian edelläkävijä Genelec Oy:n tehdas ja päämaja Iisalmen Luuniemellä Suomalainen Genelec Oy on perustamisestaan 1978 asti erikoistunut huippulaatuisten

Lisätiedot

Menestystarina Greiner sai alkunsa Walter Greiner valmisti pienessä työpajassa niskatukia kampaamotuoleihin ja siitä lähtien yritys on kasvanut

Menestystarina Greiner sai alkunsa Walter Greiner valmisti pienessä työpajassa niskatukia kampaamotuoleihin ja siitä lähtien yritys on kasvanut Menestystarina Greiner sai alkunsa 1922. Walter Greiner valmisti pienessä työpajassa niskatukia kampaamotuoleihin ja siitä lähtien yritys on kasvanut huomattavasti, mutta se on silti edelleen Greiner perheen

Lisätiedot

Tarjoaja täyttää keltaisella olevat kentät

Tarjoaja täyttää keltaisella olevat kentät 1/19 Päivitetty 24.11.2014 A A1 Tuoteryhmä TOIMISTOKALUSTEET (vertailupisteet max 10 pistettä/tuote siten, että edullisin tarjottu hinta saa 10 pistettä) Työpöytä, sähkösäätöinen Standardin EN527-1:2011

Lisätiedot

WORKSPACE SOLUTIONS SCANDINAVIA

WORKSPACE SOLUTIONS SCANDINAVIA WORKSPACE SOLUTIONS SCANDINAVIA SCANDINAVIA ON AJATON KLASSIKKO. PUHTAAT, PELKISTETYT MUODOT JA MONIPUOLISET YHDISTELY- MAHDOLLISUUDET HELPOTTAVAT SISUSTUSIDEOIDEN TOTEUTTAMISTA. YLLÄTYS ON SIINÄ, MIKÄ

Lisätiedot

Saaristossa syntynyt. Vuosien aikana kehittyi ajatus uudesta ja erilaisesta kalustesarjasta.

Saaristossa syntynyt. Vuosien aikana kehittyi ajatus uudesta ja erilaisesta kalustesarjasta. Kestäviä arvoja Kestäviä arvoja Saaristossa syntynyt Vuosien aikana kehittyi ajatus uudesta ja erilaisesta kalustesarjasta. Sen keskeisiä tavoitteita olivat kauneus, kestävyys ja muunneltavuus. Yksi suunnittelun

Lisätiedot

Plus[6] Plus[8] 2 Plus[6] & Plus[8]

Plus[6] Plus[8] 2 Plus[6] & Plus[8] Plus[6] & Plus[8] 2 Plus[6] & Plus[8] Plus[6] Paras tapa istua ergonomisesti oikein on pitää keho liikkeessä. Kuulostaako hankalalta? Sitä se ei ole, FreeFloat-keinulla varustettu Plus[6] rohkaisee liikkumaan,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTOLO: Pähkinäpuiset Tiffany kalusteet. s. 2-4 Valkoiseksi lakatut Tiffany kalusteet. s. 5-7

SISÄLLYSLUETTOLO: Pähkinäpuiset Tiffany kalusteet. s. 2-4 Valkoiseksi lakatut Tiffany kalusteet. s. 5-7 TIFFNY HINNASTO 2014 Pähkinäpuiset ja valkoiseksi lakatut Tiffany olohuoneen- ja ruokailutilojen kalusteet. SISÄLLYSLUETTOLO: Pähkinäpuiset Tiffany kalusteet. s. 2-4 Valkoiseksi lakatut Tiffany kalusteet.

Lisätiedot

C A R I T A - T U O L I

C A R I T A - T U O L I CARITA - TUOLI 2 Carita-tuoli Carita-tuoli 3 CARITA-TUOLI On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet Carita-kalustesarjallemme kaikki

Lisätiedot

FORATIA FINLAND OY KEMIKAALIEN KÄSITTELY JA VARASTOINTI FORATIA FINLAND OY. PL 561 13101 Hämeenlinna

FORATIA FINLAND OY KEMIKAALIEN KÄSITTELY JA VARASTOINTI FORATIA FINLAND OY. PL 561 13101 Hämeenlinna FORATIA FINLAND OY PL 561 13101 Hämeenlinna Puh: 020 7345 858 0400 844 632 Fax :03 652 3208 info@foratiafinland.fi www.foratiafinland.fi FORATIA FINLAND OY KEMIKAALIEN KÄSITTELY JA VARASTOINTI KEMIKAALI

Lisätiedot

B2B KAMPPANJATUOTTEET

B2B KAMPPANJATUOTTEET B2B KAMPPANJATUOTTEET Kevät/kesä 2012 Gense on perustettu 1856 ja on Ruotsin vanhin, toiminnassa oleva osakeyhtiö. Gense on yksi Skandinavian suurimmista yrityksistä, jotka toimittavat ruostumattomasta

Lisätiedot

Luo oman näköisesi kokonaisuus Iittalan, Arabian, Hackmanin ja Fiskarsin tuotteilla. Ne ovat tyylikkäitä, kestäviä ja käyttöön tarkoitettuja.

Luo oman näköisesi kokonaisuus Iittalan, Arabian, Hackmanin ja Fiskarsin tuotteilla. Ne ovat tyylikkäitä, kestäviä ja käyttöön tarkoitettuja. Ideoita kattauksiin Kattaukseen ei ole olemassa tiukkoja sääntöjä. Luo rohkeasti omasi ja jousta niistä tunnelman mukaan. On kohteesi sitten pieni romanttinen kahvila, suurehko hotelli tai päivitystä

Lisätiedot

Piiroisen COMPOS malliston tuolit Nykytaiteen museo Kiasman kahvilaan, Café Kiasmaan

Piiroisen COMPOS malliston tuolit Nykytaiteen museo Kiasman kahvilaan, Café Kiasmaan LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa 1(5) Piiroisen COMPOS malliston tuolit Nykytaiteen museo Kiasman kahvilaan, Café Kiasmaan Samuli Naamangan ekologinen COMPOS mallisto vakuutti materiaalin innovatiivisuudella

Lisätiedot

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Tampereen Asta-messuille

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Tampereen Asta-messuille Tiedotusvälineille Tampereen Asta messut 8.-10.2.2013 Tulikiven osasto A 428 Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Tampereen Asta-messuille Tulikivi on mukana Tampereen Asta messuilla 8.-10.2.2013. Tulikiven

Lisätiedot

FORATIA FINLAND OY KEMIKAALIEN KÄSITTELY JA VARASTOINTI

FORATIA FINLAND OY KEMIKAALIEN KÄSITTELY JA VARASTOINTI FORATIA FINLAND OY KEMIKAALIEN KÄSITTELY JA VARASTOINTI KEMIKAALI TURVA-ALLAS, SARJA 250/2 valmistettu korkealuokkaisesta polyeteenistä kestää erinomaisesti erilaisia kemikaaleja erittäin käytännöllinen,

Lisätiedot

BOKNÄS SCANDIC. Boknäs Scandic. Moduuleista koottu Boknäs Scandic -kaluste muuntuu ja kasvaa tarpeiden mukaan ylöspäin ja sivuille.

BOKNÄS SCANDIC. Boknäs Scandic. Moduuleista koottu Boknäs Scandic -kaluste muuntuu ja kasvaa tarpeiden mukaan ylöspäin ja sivuille. Boknäs Scandic Moduuleista koottu Boknäs Scandic -kaluste muuntuu ja kasvaa tarpeiden mukaan ylöspäin ja sivuille. VIIMEISTELE YLÄSOKKELILLA Yläsokkelin värin voi valita 7 eri vaihtoehdosta. Jos laitat

Lisätiedot

OHJEHINNASTO 2016. kaikki tuotteet sis. alv. 24% Puulon Oy www.puulon.fi puulon@puulon.fi tel.+358(0)400292044 Pajatie 5, 17800 Kuhmoinen

OHJEHINNASTO 2016. kaikki tuotteet sis. alv. 24% Puulon Oy www.puulon.fi puulon@puulon.fi tel.+358(0)400292044 Pajatie 5, 17800 Kuhmoinen kaikki tuotteet sis. alv. 24% 1960 design Risto Halme Pöytien ja tuolien rungot koivua ja kannet ja istuimet koivuvaneria. Tuolin istuin on muotoon puristettua tammiviilutettua koivuvaneria ja kädensija

Lisätiedot

25 VUOTTA HYVÄÄ VALOA

25 VUOTTA HYVÄÄ VALOA 25 VUOTTA HYVÄÄ VALOA Aukeaman valaisimet: Cafe370 ja Cafe240 design Pauli Partanen Candeo Air ja Candeo -kirkasvalolaite design Katriina Nuutinen Trek design Tapio Anttila Pasila design Juho Pasila INSPIRED

Lisätiedot

LOISTE. Suunnittelijan sanoin;

LOISTE. Suunnittelijan sanoin; LKALUSTE LOISTE Suunnittelijan sanoin; Uutta Loiste-kalustemallistoa suunniteltaessa lähtökohtanani oli luoda mallisto, joka taipuu niin pieneen kuin suurempaankin kylpyhuoneeseen. Mallisto koostuu erikokoisista

Lisätiedot

Drop. D E S I G N P O O L

Drop. D E S I G N P O O L Drop. D E S I G N P O O L MIKÄ ON DROP? Drop on ulkoallas, jonka viimeistellyn kaunis ulkomuoto, ergonomisuus ja helppokäyttöisyys tarjoavat todellista arjen luksusta niin kodin pihamaalle, terassille

Lisätiedot

SUOMI VIKA TURVALLISUUS

SUOMI VIKA TURVALLISUUS SUOMI TURVALLISUUS Kaikki pöytälevyt, pukkijalat ja jalusta on testattu ja hyväksytty enintään 50 kg:n kuormitukselle. Käsittele karkaistua lasia varovasti! Vaurioitunut reuna tai naarmuuntunut pinta voi

Lisätiedot

Ruokapöydät OSTOAPU SUOMI. TARVITSETKO APUA? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta.

Ruokapöydät OSTOAPU SUOMI. TARVITSETKO APUA? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta. SUOMI OSTOAPU Ruokapöydät 2015 TARVITSETKO APUA? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta. KULJETUSPALVELU Kerää valitsemasi tuotteet itse ja maksa ne kassalla. Vie tuotteet kassojen

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Smart Storing :: Tuoteluettelo 1. smartstoring_tuoteluettelo_fi_2006.indd 1 11.9.2006 14:04:38

Tuoteluettelo. Smart Storing :: Tuoteluettelo 1. smartstoring_tuoteluettelo_fi_2006.indd 1 11.9.2006 14:04:38 Tuoteluettelo Smart Storing :: Tuoteluettelo 1 smartstoring_tuoteluettelo_fi_6.indd 1 11.9.6 14:04:38 M01 M04 Muunto-paneeli 2 t 3 t 4 Vaatetangot 5 Yleispidikkeet 6 leveys mm syvyys mm leveys mm syvyys

Lisätiedot

OTTO. naulakkojärjestelmä. Mukautuvat ja säädettävät kokonaisuudet

OTTO. naulakkojärjestelmä. Mukautuvat ja säädettävät kokonaisuudet OTTO naulakkojärjestelmä Mukautuvat ja säädettävät kokonaisuudet OTTO naulakkojärjestelmä Otto-naulakkojärjestelmän muunneltavuuden ansiosta Sinä päätät naulakon käyttötarkoituksesta ja varustelusta. Naulakon

Lisätiedot

AINUTLAATUINEN TUOLIPERHE

AINUTLAATUINEN TUOLIPERHE EMBRACE Embrace 3 EMBRACE Valmistaudu halaukseen, jonka sinulle antaa Embrace. Uudentyyppinen tuoli. Muotoiltu huolella ja harkiten. Tunteella. Ei ainoastaan erilaisiin kokouksiin, vaan myös vieraiden

Lisätiedot

Suihkutuolit ja -jakkarat

Suihkutuolit ja -jakkarat Suihkutuolit ja -jakkarat Cockatoo suihkujakkarat Cockatoo 42 ja 47- suihkujakkaroiden runko on alumiinia ja istuinosa pehmeää PU- muovia. Runko on päällystetty valkoisellalla epoksilla. Suihkujakkaran

Lisätiedot

Suihkujakkarat ja -tuolit

Suihkujakkarat ja -tuolit S U I H K U T U O L I T TUOTE-ESITE 2018 Suihkujakkarat ja -tuolit Siirreltävät Suihkutuoli COMBI Combi suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä. Combi suihkutuoliin on mahdollista

Lisätiedot

Gio. Officina. Lanterna. Officina on valmistettu metallista. Sitä on saatavana kromina, mustana ja punaisena. Ø 70cm

Gio. Officina. Lanterna. Officina on valmistettu metallista. Sitä on saatavana kromina, mustana ja punaisena. Ø 70cm 2014 1 Lady Cage 2 Lady Cage on valmistettu metallista. Valaisinkupua on saatavana mustana ja kromattuna, johtoon on useita eri vaihtoehtoja. Valaisinsarjaan kuuluu pöytä-, riippu,- ja kattokruunuvalaisin.

Lisätiedot

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Turun Rakenna ja sisusta -messuille

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Turun Rakenna ja sisusta -messuille Tiedotusvälineille Turun Rakenna ja sisusta -messut 1.-3.2.2013, Tulikiven osasto: B80 Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Turun Rakenna ja sisusta -messuille Tulikivi on mukana Turun Rakenna & sisusta

Lisätiedot

Uusia valmistajia ja uutuuksia 2013

Uusia valmistajia ja uutuuksia 2013 Uusia valmistajia ja uutuuksia 2013 1 Kristalia on vuonna 1994 perustettu innovatiivinen italialainen yritys, jonka mallisto koostuu esim. neuvottelupöydistä ja tuoleista. Useat tämän valmistajan tuotteet

Lisätiedot

10 vuoden TAKUU OSTOAPU DELAKTIG. -sohvasarja. SUUNNITTELIJA Tom Dixon

10 vuoden TAKUU OSTOAPU DELAKTIG. -sohvasarja. SUUNNITTELIJA Tom Dixon OSTOAPU DELAKTIG -sohvasarja SUUNNITTELIJA Tom Dixon SARJAN OSAT Lepotuolin perusosa 2:n istuttavan sohvan perusosa 3:n istuttavan sohvan perusosa Selkänoja + pehmuste Käsinoja + pehmuste Sivupöytä Lattiavalaisin

Lisätiedot

Teollisuushyllyt ja -kaapit. Tavaralle kuin tavaralle oma paikka. Työvälineiden ikä pitenee. Sovella-säilytysjärjestelmä on monipuolisesti muunneltava

Teollisuushyllyt ja -kaapit. Tavaralle kuin tavaralle oma paikka. Työvälineiden ikä pitenee. Sovella-säilytysjärjestelmä on monipuolisesti muunneltava Tavaralle kuin tavaralle oma paikka Erilaiset hyllyt ja kaapit ovat tarpeen, jotta järjestys säilyy työpaikalla. Valikoimamme on runsas ja monipuolinen, joten esittelemme tällä aukeamalla tuoteperheet

Lisätiedot

OSTOAPU BROR. säilytysratkaisu

OSTOAPU BROR. säilytysratkaisu OSTOAPU BROR säilytysratkaisu HOITO-OHJE Pyyhitään puhtaaksi mietoon puhdistusaineliuokseen kostutetulla liinalla. Pyyhitään kuivaksi kuivalla liinalla. LAATU BROR-säilytysjärjestelmä on luotu kestämään.

Lisätiedot

HANSAKSEN PÄIVÄKOTI, SIPOO IRTOKALUSTEKORTIT TOIMISTOKALUSTEET 15.2.2013

HANSAKSEN PÄIVÄKOTI, SIPOO IRTOKALUSTEKORTIT TOIMISTOKALUSTEET 15.2.2013 15.2.2013 HANSAKSEN PÄIVÄKOTI, SIPOO IRTOKALUSTEKORTIT TOIMISTOKALUSTEET 15.2.2013 Tarjouslaskentaa varten 2(18) SISÄLLYS TYÖPÖYDÄT sivu: TP1 TYÖPÖYTÄ 3 TP2 TYÖPÖYTÄ 4 HY TYÖPÖYDÄN YLÄHYLLY 5 MUUT PÖYDÄT

Lisätiedot

B2B KAMPPANJATUOTTEET SYKSY/TALVI 2014

B2B KAMPPANJATUOTTEET SYKSY/TALVI 2014 B2B KAMPPANJATUOTTEET SYKSY/TALVI 2014 Gense on perustettu 1856 ja on Ruotsin vanhin, toiminnassa oleva osakeyhtiö. Gense on yksi Skandinavian suurimmista yrityksistä, jotka toimittavat ruostumattomasta

Lisätiedot

Tulisijatuotteet. Tuotemallisto 2013. Aidon lämmön lähteillä.

Tulisijatuotteet. Tuotemallisto 2013. Aidon lämmön lähteillä. Tulisijatuotteet Tuotemallisto 2013 Aidon lämmön lähteillä. Aidon lämmön lähteillä Aito-takkaluukut ovat antaneet viimeisen silauksen tulisijoihin jo vuosikymmenien ajan. Takkaluukkujen ohella Aito-tulisijavalikoima

Lisätiedot

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone Kylpyhuonekalusteet Kylpyhuone 1 Cello on upeita kokonaisuuksia Cello on raikas ja ajanhenkinen sisustuksen ja kotona viihtymisen merkki, joka tarjoaa upeita kokonaisuuksia ja inspiroivia ideoita suomalaiseen

Lisätiedot

10 vuoden TAKUU OSTOAPU DELAKTIG. -sohvasarja. SUUNNITTELIJA Tom Dixon

10 vuoden TAKUU OSTOAPU DELAKTIG. -sohvasarja. SUUNNITTELIJA Tom Dixon OSTOAPU DELAKTIG -sohvasarja SUUNNITTELIJA Tom Dixon SARJAN OSAT Lepotuolin perusosa 2:n istuttavan sohvan perusosa 3:n istuttavan sohvan perusosa Selkänoja + pehmuste Käsinoja + pehmuste Sivupöytä Lattiavalaisin

Lisätiedot

KONKA ACCESS. ergonominen pesupaikka joka on suunniteltu ehkäisemään selkäkipua ja olkapäiden jännitystä sekä väsymistä.

KONKA ACCESS. ergonominen pesupaikka joka on suunniteltu ehkäisemään selkäkipua ja olkapäiden jännitystä sekä väsymistä. KONKA ACCESS Ergonominen työasento ja Mukavuutta asiakkaillesi ergonominen pesupaikka joka on suunniteltu ehkäisemään selkäkipua ja olkapäiden jännitystä sekä väsymistä. promo&news 1/2014 follow us on

Lisätiedot

KOTIMAISET LAATUARKUT JA UURNAT

KOTIMAISET LAATUARKUT JA UURNAT Arkkukuvasto KOTIMAISET LAATUARKUT JA UURNAT SHT-Tukku Oy:n laadukkaat kotimaiset arkut valmistetaan yhtiön tehtaalla Punkalaitumella. Puuseppämme ja verhoilijamme valmistavat tuotteet pieteetillä ja ammattiylpeydellä

Lisätiedot

SIISTI JA ÄLYKÄS VALINTA

SIISTI JA ÄLYKÄS VALINTA SARJA[P] 2 Sarja[P] SARJA[P] Skandinaavinen muotoilu on ajatonta ja pohjautuu rakkauteemme valoa ja luontoa kohtaan. Sarjan[P] pöydät perustuvat tähän perinteeseen, johon kuuluvat puhtaat linjat, toimiva

Lisätiedot

Suihkujakkarat ja -tuolit

Suihkujakkarat ja -tuolit S U I H K U T U O L I T TUOTE-ESITE 2017 Suihkujakkarat ja -tuolit Siirreltävät Suihkutuoli COMBI Combi suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä. Combi suihkutuoliin on mahdollista

Lisätiedot

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita.

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Sisustussuunnitelmasi Hei, ohessa sisustussuunnitelma teidän uuteen olohuoneeseenne. Tein suunnitelmasta modernin ja nuorekkaan ja sisustuksen

Lisätiedot

Be inspired by Danish Design R O W A N. The Noble Truth of Complexity

Be inspired by Danish Design R O W A N. The Noble Truth of Complexity Be inspired by Danish Design R O W A N The Noble Truth of Complexity k e i t t i ö MiniMAListista tyylikkyyttä ROWAN- hanasarjassa toteutuu täydellisesti Damixan perusajatus ja filosofia hanasuunnittelusta.

Lisätiedot

Ideasta istuimeksi. Osaaminen takaa laadun

Ideasta istuimeksi. Osaaminen takaa laadun Ideasta istuimeksi. Osaaminen takaa laadun Osaaja hallitsee tekniikan Uudistuvan - ajanmukaisesti kasvavan oman mallistomme lisäksi toimimme alihankkijana merkittäville kalustamisen merkeille. Joustava

Lisätiedot

Hormittomat Designtakat

Hormittomat Designtakat Medius Hormittomat Designtakat Malli Finestro K.60 L.80. S.20cm. Paino 30 kg Tämä seinälle asennettava, ruostumaton terästakka on yksi suosituimmista -malleistamme. Takassa on kaunis viimeistely ja se

Lisätiedot

CARITA ISTUINKALUSTEET

CARITA ISTUINKALUSTEET CARITA ISTUINKALUSTEET 2 Carita-istuinkalusteet Carita-istuinkalusteet 3 CARITA-istuinkalusteet On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet

Lisätiedot

Musta kangas / hopeanharmaa verkkoselkänoja

Musta kangas / hopeanharmaa verkkoselkänoja 1 POISTAMME NÄYTTELYSTÄ ULOSKANTO-HINTAAN! HAE HETI MUKAAN! 1 KPL HÅG Futu 570 alv0% HÅG H09 850 ALV0% (Ovh 827 alv0%+toimitusmaksu) (Ovh 1595 alv0%+toimitusmaksu) Håg Futu Sininen kangas Istuimen syvyydensäätö

Lisätiedot

Suomesta lämmöllä. Laulumaan suku on satojen vuosien ajan valmistanut huonekaluja. taidolla ja näkemyksellä suomalaiseen makuun. Tänä päivänä Lahdessa

Suomesta lämmöllä. Laulumaan suku on satojen vuosien ajan valmistanut huonekaluja. taidolla ja näkemyksellä suomalaiseen makuun. Tänä päivänä Lahdessa Hienostunut Ida-sarja huokuu kustavilaista henkeä. Huonekaluissa on kaunis uurrekoristelu ja nykyaikainen mitoitus. Lasikantinen sohvapöytä 63 x 110 x 48,5 cm, 299 e, pieni sohvapöytä 65 x 65 x 48,5 cm,

Lisätiedot

INSPIRAATIOTA OPPIMISYMPÄRISTÖIHIN

INSPIRAATIOTA OPPIMISYMPÄRISTÖIHIN INSPIRAATIOTA OPPIMISYMPÄRISTÖIHIN Me PIIROINEN olemme toimittaneet kalusteitamme oppimisympäristöihin jo 1990-luvun alusta saakka. Asiakkainamme ovat olleet lähes kaikki mahdolliset kouluasteet: ala-

Lisätiedot

Wave juustoveitsisetti

Wave juustoveitsisetti JOULUKUVASTO 2013 2 Story Of Cheese Tammesta ja harjatusta teräksestä valmistettu setti, jossa on juustoveitsi, haarukkaotin sekä viinipullonavaaja. Pakattu kirjan muotoiseen lahjalaatikkoon, jonka kanteen

Lisätiedot

asumisen mukavuutta Joustovinyylilattiat

asumisen mukavuutta Joustovinyylilattiat asumisen mukavuutta Joustovinyylilattiat Joustovinyylilattiat Kestävä ja helppohoitoinen valinta kotiin Joustovinyylit ovat kestäviä, joustavia ja helppohoitoisia asuintilojen lattianpäällysteitä. Lattian

Lisätiedot

Aidon lämmön lähteillä. Tulisijatuotteet

Aidon lämmön lähteillä. Tulisijatuotteet Aidon lämmön lähteillä. Tulisijatuotteet Tuotemallisto 2012 Aidon lämmön lähteillä Aito-takkaluukut ovat antaneet viimeisen silauksen tulisijoihin jo vuosikymmenien ajan. Takkaluukkujen ohella Aito-tulisijavalikoima

Lisätiedot

Stora Enso Effex an Eye for Wood

Stora Enso Effex an Eye for Wood EnsoEffex Stora g tu p l Stora Enso Effex an Eye for Wood Stora Enso Effex an Eye for Wood Lähtökohtana luonnonmukaisuus Effex toistaa luonnon muotokieltä. Effex on: Aitoa puuta Luonnon inspiroima Luonnollinen

Lisätiedot

Jazz. Jazz ruokapöytä

Jazz. Jazz ruokapöytä Jazz hinnasto 8.1.2013 Hinnat sis. ALV 24% sivu n:o 1 Jazz Jazz ruokapöytä Korkeus: 73cm Kannen paksuus: 7,6cm Tolppajalat: 9,6 * 9,6cm Soveltuu esim. ruokailu-, neuvottelu-, työ- ja kirjoituspöydäksi.

Lisätiedot

COMBINE. Combine 3. linjoja ja pehmeitä kaaria. Näyttävää materiaalien ja muotojen tasapainoa. Voit luoda oman pöytäsi. Täydellisen yhdistelmäsi.

COMBINE. Combine 3. linjoja ja pehmeitä kaaria. Näyttävää materiaalien ja muotojen tasapainoa. Voit luoda oman pöytäsi. Täydellisen yhdistelmäsi. COMBINE 2 Combine Combine 3 COMBINE Yhdistele. Ja valitse vapaasti. Etsi kaikkein sopivin sohvapöytä. Tilaan. Tehtävään. Ja tunnelmaan. Sijoittelu sohvan, jakkaran tai nojatuolin kanssa. Ryhmälle tai yksittäiselle

Lisätiedot

Jokaisesta kalusteesta on vähimmäisvaatimusten lisäksi esimerkkikaluste kuvaamaan hankinnan kohdetta.

Jokaisesta kalusteesta on vähimmäisvaatimusten lisäksi esimerkkikaluste kuvaamaan hankinnan kohdetta. LIITE 2.1A HANKINNAN KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Jokaisesta kalusteesta on vähimmäisvaatimusten lisäksi esimerkkikaluste kuvaamaan hankinnan kohdetta. Pos. 1 Kampaamon asiakastyöpisteet/peilipaikat 14

Lisätiedot

Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014. Aidon lämmön lähteillä.

Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014. Aidon lämmön lähteillä. Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014 Aidon lämmön lähteillä. Perinteikäs & moderni Aina ajankohtainen ja jäljittelemätön Aito vie saunojan aidon lämmön lähteille. Aito-kiukailla saunotaan

Lisätiedot

TULISIJAT. Nautinnollisiin hetkiin

TULISIJAT. Nautinnollisiin hetkiin TULISIJAT Nautinnollisiin hetkiin NOVELTY TAKKA KOTA Novelty takan moderni ja hillitty design sopii moneen tilaan. Novelty takka luovuttaa lämmön nopeasti. Takan päällä olevassa vuolukivilaatassa on reikiä

Lisätiedot

Jazz. Jazz ruokapöytä. Jazz ruokapöydän jatkopala. Jazz ruokapöytä, pyöreät

Jazz. Jazz ruokapöytä. Jazz ruokapöydän jatkopala. Jazz ruokapöytä, pyöreät Jazz hinnasto 1.9.2015 Hinnat sis. ALV 24% sivu n:o 1 Jazz Jazz ruokapöytä Korkeus: 73cm Kannen paksuus: 7,6cm Tolppajalat: 9,6 * 9,6cm Soveltuu esim. ruokailu-, neuvottelu-, työ- ja kirjoituspöydäksi.

Lisätiedot

Kosmos-riippuvalaisin

Kosmos-riippuvalaisin Kosmos-riippuvalaisin Valkoinen/ kromi tai musta/ kromi Maalattu metalli Ø 550 mm, k 310 mm Itse valon muokkaaminen on mielenkiintoista valaisinsuunnittelussa. Kosmos valaisimessa olen onnistunut käyttämään

Lisätiedot

pysähdy - Lainaa yksi lisätunti päivääsi kampuskirjasto

pysähdy - Lainaa yksi lisätunti päivääsi kampuskirjasto pysähdy - Lainaa yksi lisätunti päivääsi kampuskirjasto Kartta ja KAAVIoKUVA 3. krs 2. krs 1. krs Kaaviokuva (ei mittakaavassa) Leikkaus A1 - A1 (ei mittakaavassa) Kirjaston tilat jakautuvat viiteen vyöhykkeeseen:

Lisätiedot

USEITA HOUKUTTELEVIA ILMEITÄ

USEITA HOUKUTTELEVIA ILMEITÄ MONROE 2 Monroe Monroe 3 MONROE Monroessa jokaisella kaarella on merkitys. Jokaisella viivalla tarkoitus. Muotoilusta vastaa Idesign, ja nimensä tuoli on saanut klassisen kaunottaren mukaan. Kaunis tuoli,

Lisätiedot

TARPEITTENNE MUKAAN! SÄILYTYSRATKAISUT LAADUKKAAT. Turenko by Janavalo Oy

TARPEITTENNE MUKAAN! SÄILYTYSRATKAISUT LAADUKKAAT. Turenko by Janavalo Oy LAADUKKAAT SÄILYTYSRATKAISUT TARPEITTENNE MUKAAN! Turenko teräskalusteet on luottomerkki teräskaapeissa ja säilytyskalusteissa. Tyylikkäät teräksestä valmistetut Turenko-säilytysratkaisut on suunniteltu

Lisätiedot

WORKSPACE SOLUTIONS LEIA

WORKSPACE SOLUTIONS LEIA WORKSPACE SOLUTIONS LEIA KAIKKI HALUAVAT OLLA LEIAN YSTÄVIÄ. SE ON LEIKKISÄ, LUOVA TUOLI, JOSTA ON HELPPO PITÄÄ. TOIMIVA KOKOUSTUOLI, JOKA ON HELPPO SIJOITTAA SUURIIN TAI PIENIIN RYHMIIN, SEKÄ PINOTTAVA

Lisätiedot

TYYLIKÄS RATKAISU KYLPYHUONEESEEN

TYYLIKÄS RATKAISU KYLPYHUONEESEEN unidrain GlassLine unidrain GlassLine sisältää lasisia suihkualtaita ja suihkuseiniä, jotka alkuperäiseen unidrain lattiakaivoon yhdistettynä muodostavat yksittäisistä osista upean, märkätilavarman ja

Lisätiedot

Tuolit on helppo taittaa sivuun, jos kaikki eivät ole käytössä. Grass istuinsuojakankailla saa lisämukavuutta ja suojaa tuoleille

Tuolit on helppo taittaa sivuun, jos kaikki eivät ole käytössä. Grass istuinsuojakankailla saa lisämukavuutta ja suojaa tuoleille Saunatuolien mitoitus, rakenne, materiaalit ja istumismukavuus on suunniteltu saunakäyttöön. Ne ovat myös ajattoman tyylikkäitä. Niitä voi helposti sijoitella eri järjestykseen saunassa tilanteen mukaan.

Lisätiedot

Hei! Yhteydenottoanne innolla odottaen! Ystävällisin terveisin: FINe Office Design. Tehdaskatu Oivalla

Hei! Yhteydenottoanne innolla odottaen! Ystävällisin terveisin: FINe Office Design. Tehdaskatu Oivalla Katalogi 2 Hei! Olemme FINe Office Design, uusi ainutlaatuinen toimistokalusteita myyvä yritys. Tarjoamme Teille laadukkaita ja toimivia, suomalaisia toimistokalusteita, tyylistä tinkimättä. Haluamme panostaa

Lisätiedot

Ullakkoportaat Seinäluukut Kattoluukut

Ullakkoportaat Seinäluukut Kattoluukut Ullakkoportaat Seinäluukut Kattoluukut Tunnettua ruotsalaista laatua MidMade-ullakkoportaiden tuotesuunnittelun lähtökohtina ovat toimivuus ja hyvä muotoilu sekä laatu, joka kestää sukupolvelta toiselle.

Lisätiedot

Työtuoleja aktiiviseen toimistoon.

Työtuoleja aktiiviseen toimistoon. Työtuoleja aktiiviseen toimistoon. Tuoleja yksilöllisiin, todellisiin tarpeisiin. Liikkuvuus työssä on lisääntynyt ja työ ei ole enää sidottu kiinteään työpaikkaan tai työpisteeseen. Vaatimukset työtuoleille

Lisätiedot

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T TUOTE-ESITE 2015 Suihkutuolit ja -jakkarat Siirreltävät Suihkujakkara COMBI ATO suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä.

Lisätiedot

Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015. Aidon lämmön lähteillä.

Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015. Aidon lämmön lähteillä. Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015 Aidon lämmön lähteillä. Perinteikäs & moderni Aina ajankohtainen ja jäljittelemätön Aito vie saunojan aidon lämmön lähteille. Aito-kiukailla saunotaan

Lisätiedot

Uuden sukupolven tulisijat Linnatuli-takkamallisto 2009

Uuden sukupolven tulisijat Linnatuli-takkamallisto 2009 Uuden sukupolven tulisijat Linnatuli-takkamallisto 2009 www.linnatuli.fi Linnatuli helppo, kestävä ja tyylikäs tulisija Modernista perinteiseen Juhana Laatta: Ruoko pähkinänruskea viivapinta Luukku: Antiikkikupari

Lisätiedot

L i u k u o v i k a a p i s t o t

L i u k u o v i k a a p i s t o t Liukuovikaapistot Smart on Tank Indoorin ratkaisu kodin säilytysongelmiin. Suunnittelimme räätälöitävien säilytysjärjestelmien malliston joka sopii kaikkiin tiloihin. Kapeammat kaksioviset tai leveämmäksi

Lisätiedot

CARITA-PÖYDÄT. Carita-pöydät 3

CARITA-PÖYDÄT. Carita-pöydät 3 CARITA-PÖYDÄT 2 Carita-pöydät Carita-pöydät 3 CARITA-PÖYDÄT On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet Carita-kalustesarjallemme kaikki

Lisätiedot

Luonnon inspiroimaa suomalaista muotoilua

Luonnon inspiroimaa suomalaista muotoilua Luonnon inspiroimaa suomalaista muotoilua Suomen kauniin luonnon neljä vuodenaikaa, vehreät metsät ja siniset järvet kalliorantoineen ovat loputon inspiraation lähde innovatiiviselle muotoilulle. Tästä

Lisätiedot

OSTOAPU LANDSKRONAsohvasarja

OSTOAPU LANDSKRONAsohvasarja OSTOAPU LANDSKRONAsohvasarja SARJAN OSAT Lepotuoli Rahi Divaaniosa 2:n istuttava sohva 3:n istuttava sohva 3:n istuttava sohva divaanin kanssa 4:n istuttava sohva divaanin kanssa 5:n istuttava sohva divaanien

Lisätiedot

Musta kangas / hopeanharmaa verkkoselkänoja

Musta kangas / hopeanharmaa verkkoselkänoja 1 POISTAMME NÄYTTELYSTÄ ULOSKANTO-HINTAAN! HAE HETI MUKAAN! 1 KPL HÅG Futu 570 alv0% HÅG H09 850 ALV0% (Ovh 827 alv0%+toimitusmaksu) (Ovh 1595 alv0%+toimitusmaksu) Håg Futu Sininen kangas Istuimen syvyydensäätö

Lisätiedot

Martta. Rintalan Martta-pöydän Korkeus 74 cm, leveys 85 cm, pituus 185 cm tai 245 cm. p e r i n t ö h u o n e k a l u j a

Martta. Rintalan Martta-pöydän Korkeus 74 cm, leveys 85 cm, pituus 185 cm tai 245 cm. p e r i n t ö h u o n e k a l u j a Martta Rintalan Martta-pöydän Korkeus 74 cm, leveys 85 cm, pituus 185 cm tai 245 cm p e r i n t ö h u o n e k a l u j a RINTALAN MARTAN IDEA PERUSTUU PERINTEISEEN TALONPOIKAISEEN PIRTINPÖYTÄÄN: LEIPOMISPÄIVÄ-

Lisätiedot

Puh. (09) 7288 880 KUITUKANGASKASSI PUUVILLAKASSI PAPERIKASSIT. 1000 kpl... á 1,79 /kpl 3000 kpl... á 1,29 /kpl 5000 kpl...

Puh. (09) 7288 880 KUITUKANGASKASSI PUUVILLAKASSI PAPERIKASSIT. 1000 kpl... á 1,79 /kpl 3000 kpl... á 1,29 /kpl 5000 kpl... Merkittäviä tuotteita jo vuodesta 1994 KUITUKANGASKASSI Kevyt ja kestävä. Materiaali kierrätyskuitua. 25 värivaihtoehtoa varastotuotteena. Koko: 38 x 42 cm. Hinta 1-väripainettuna: 500 kpl... á 1,15 /kpl

Lisätiedot

Taukotila. WC-tila. Vaatekaapit. Siivouskomero malli. Yläkori (oveen liitetty) ja muutama koukku siivoustarvikkeille. Ylähylly

Taukotila. WC-tila. Vaatekaapit. Siivouskomero malli. Yläkori (oveen liitetty) ja muutama koukku siivoustarvikkeille. Ylähylly Taukotila Vaatekaapit Siivouskomero Ulosvedettävä henkaritanko Siivouskomero malli Ylähylly Yläkori (oveen liitetty) ja muutama koukku siivoustarvikkeille ulosvedettävä henkaritanko Kaksi hyllylevyä Kaksi

Lisätiedot

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T TUOTE-ESITE 2014 Suihkutuolit ja -jakkarat Siirreltävät Suihkujakkara COMBI ATO suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä.

Lisätiedot

GENIE. Kaasupulloperhe.

GENIE. Kaasupulloperhe. GENIE Kaasupulloperhe. Älykäs Kätevä Kannettava. Helpottaa elämää. Innovatiivinen. GENIE kaasupulloperhe on sarja kevyitä, helposti liikuteltavia ja älykkäitä kaasupulloja vaativankin käyttäjän tarpeisiin.

Lisätiedot

JÄNNITTÄVÄ ISTUMAPAIKKA

JÄNNITTÄVÄ ISTUMAPAIKKA LIBRA 2 Libra Libra 3 LIBRA Liikkeen inspiroima istumapaikka. Aaltoilevuutta. Jännittävä lainehdinta. Joka kutsuu keskusteluun. Yhteiseen hetkeen. Tai omaan aikaan. Ansaittuun lepoon. Luonnollinen muoto

Lisätiedot

Tog ake it matter LUOMME YHDESSÄ KALUSTERATKAISUJA JOTKA TUKEVAT TILATEHOKKUUTTA JA TYÖVIIHTYVYYTTÄ

Tog ake it matter LUOMME YHDESSÄ KALUSTERATKAISUJA JOTKA TUKEVAT TILATEHOKKUUTTA JA TYÖVIIHTYVYYTTÄ EFG SURROUND e w r e h t e Tog ake it matter m LUOMME YHDESSÄ KALUSTERATKAISUJA JOTKA TUKEVAT TILATEHOKKUUTTA JA TYÖVIIHTYVYYTTÄ EFG Surround -moduuleilla voit luoda huoneen huoneeseen. Moduulit vaimentavat

Lisätiedot

VALMISLAUDE-ELEMENTIT

VALMISLAUDE-ELEMENTIT VALMISLAUDE-ELEMENTIT VALMISLAUTEET Tervaleppä valmislaude etulauta 40*140 400 1600 Tervaleppä valmislaude etulauta 40*140 400 1800 Tervaleppä valmislaude etulauta 40*140 400 2100 Tervaleppä valmislaude

Lisätiedot

Iittala X Issey Miyake sisustustuotteita arjen rituaaleihin

Iittala X Issey Miyake sisustustuotteita arjen rituaaleihin Lehdistötiedote 8.2.2016 Iittala X Issey Miyake sisustustuotteita arjen rituaaleihin Kaksi ajattoman designin mestaria maailman eri laidoilta jakavat yhteisen vision harmonisesta kodista. Yhteistyön tulos,

Lisätiedot

KAUNIS KYLPYHUONE. Moderni Swing. Kaytannollinen Silvia. Perinteinen Europa ...

KAUNIS KYLPYHUONE. Moderni Swing. Kaytannollinen Silvia. Perinteinen Europa ... KAUNIS KYLPYHUONE...... Kaytannollinen Silvia Moderni Swing Perinteinen Europa Europa Vaativankin kylpyhuonekalustajan tarpeet täyttävä kokonaisuus. Kalusteet on valmistettu korkealaatuisista materiaaleista.

Lisätiedot

LIIKELAHJAT Kevät 2015

LIIKELAHJAT Kevät 2015 LIIKELAHJAT Kevät 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! Sirpa Grev sirpa.grev@aarikka.com p. 040 544 4212 Paula Heinikangas

Lisätiedot

Tyylikästä tilan hallintaa

Tyylikästä tilan hallintaa Tyylikästä tilan hallintaa Säilytysjärjestelmät mittojesi mukaan www.iskukeittiot.fi Modernit tarpeet ja halu uudistaa suomalaista sisustusta. Isku Keittiöissä. Miksi komeron pitäisi näyttää komerolta?

Lisätiedot

EFG Izi Niveau Project -sovellusmallisto

EFG Izi Niveau Project -sovellusmallisto EFG Izi Niveau Project -sovellusmallisto Uutuus Sovellusmallisto EFG:n mallisto on markkinoiden laajin. Se mahdollistaa jo pelkästään vakiotuotteiden laajan soveltamisen. Tarvittaessa täydennämme mallistoamme

Lisätiedot

Finland 01/04, 2019 ANCONA. OVH-hinnasto (sis. alv. 24%) (EURO) kotisivu puhelin

Finland 01/04, 2019 ANCONA. OVH-hinnasto (sis. alv. 24%) (EURO) kotisivu    puhelin ANONA OVH-hinnasto (sis. alv. 24%) (EURO) Finland 01/04, 2019 kotisivu www.kristensen.com e-mail kristensen@kristensen.com puhelin +45 75470303 HINNASTO Ancona huonekalusarja All rights reserved Kristensen

Lisätiedot

Monikäyttöiselle vadille on aina käyttöä. Pakatun tuotteen mitat: 34,5 cm x 24,5 cm x 0,8 cm Paino: 0,3 kg

Monikäyttöiselle vadille on aina käyttöä. Pakatun tuotteen mitat: 34,5 cm x 24,5 cm x 0,8 cm Paino: 0,3 kg Monikäyttöiselle vadille on aina käyttöä KOLO design vati on monipuolinen lahja, jolle löytyy takuulla käyttöä. Pientavaroiden järjestelyyn ja säilytykseen sekä tarjoiluun taipuva vati on kotimainen avainlipputuote.

Lisätiedot

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria.

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Älä anna pienten tilojen rajoittaa suuria unelmia Oikealla säilytysratkaisulla luot viihtyisän ja inspiroivan ympäristön pieniinkin tiloihin. elfa Utility Home on uusin

Lisätiedot

Bondo ATTENTION TO DETAIL

Bondo ATTENTION TO DETAIL Bondo ATTENTION TO ETAIL BONO Bondo on tanskalainen tuotemerkki, joka on nyt saatavissa ensimmäistä kertaa Suomen markkinoilla. Kaikki, mitä pidetään tyypillisenä tanskalaisena muotoiluna, on tyypillistä

Lisätiedot