Päivän saarna ma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päivän saarna 15.12. 2008 ma"

Transkriptio

1 Päivän saarna ma Teksti Psalmi 85:9 Minä kuuntelen, mitä Herra Jumala puhuu. Hän lupaa rauhan kansalleen, omilleen -- älkööt he enää eksykö mielettömyyteen! Suurinta mielettömyyttä on unohtaa Jumala ja hänen hyvä tahtonsa. Tästä mielettömyydestä seuraa kaikki muukin mielettömyys. Kun ihminen alkaa leikkiä Jumalaa ja antaa itselleen vapauksia olla oma herransa, hän pettää itsensä ja tulee pettäneeksi muutkin. Avataanpa tv. Avataanpa netti. Avataanpa päivän lehti. Mitä sieltä löydämme? Onnellisten ihmisten tarinoita? Hymyileviä kasvoja? Niitä toisenlaisia tarinoita ikävä kyllä riittää. Good news is no news. Ihminen ilman todellista yhteyttä Jumalaan kulkee harhaan, kohti pimeyttä. Mennäänpä elokuvavuokraamoon. Missä ovat elokuvat onnellisista ihmisistä? Niitä on kenties pieni kourallinen suuresta säkillisestä. Väkivalta, sodat, onnettomuudet ja vähäpukeisten tai vaatteettomien ihmisten katselemista tarjotaan viihteeksi. Viihde, mitä se lopulta on? Avataanpa naistenlehti tai miestenlehti. Juoruja. Lähtemisiä, tulemisia, pettämisiä, petetyiksi tulleita. Onnetonta käyttäytymistä. Sekoilua. Avataanpa sanomalehti tai sen nettiversio. Vastaan hyökyy pahoinvointi, joka ilmenee masennuksena ja väkivaltana. Siinä vielä alkoholi usein ellei useimmiten mukana. Suurin kuolinsyy suomaisilla: viina. Kohta kaljaa saa kaupasta joka sunnuntai. Onko onnellisen elämän salaisuus Jumalan ja hänen hyvän tahtonsa piilottamisessa selän taakse. Löytyykö onni kieltämällä Jumala, vai löytyykö silloin saatanan, tuon valehtelijan ja petoksen isän juonikas verkko, johon juututaan kuin huomaamattaan. Mutta eihän saatanaa edes olekaan? Valheen, isä sielunvihollinen, tarjoilee meille keittoaan maustettuna milloin minkäkinlaiseksi herkkuruoaksi. Jouluna Jumala onneksi tuli keskellemme tähän kuoleman varjon maahan, jossa olemme eläneet eksyksissä niin kauan ja hän tuli jäädäkseen. Hän ja hänen rakkautensa, armonsa ja lempeä totuutensa loistaa sielumme pimeyden keskellä. Hänen sanomansa on : Herra lupaa rauhan kansalleen, omilleen. -älkööt he enää eksykö mielettömyyteen. Kun Jeesus saa tulla asumaan sydämeemme ja sielumme kammioihin, löydämme rahan ja ilon, jota kukaan ei voi ottaa meiltä pois. Ymmärrämme saaneemme ystävän ja Jumalan, joka ei koskaan hylkää meitä, joka opastaa meitä uskollisesti ja lempeästi elämän tietä eteenpäin. Jeesuksen antamasta tiestä tulee meille vähitellen rakkain polku yli muiden. Rakasta Heraa, Jumalaasi, yli kaiken, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Ymmärrämme että ihminen ei tule toimeen ilman elävää yhteyttä Luojaansa ja Lunastajaansa. Niin elämämme eheytyy ja löydämme elämälle tarkoituksen. Jumalan luona olemme turvallisesti kotona.

2 Päivän saarna Teksti Psalmi 85: Hän antaa apunsa niille, jotka häntä palvelevat, ja niin meidän maamme saa takaisin kunniansa. Laupeus ja uskollisuus kohtaavat, oikeus ja rauha suutelevat toisiaan. Tulet väsyneenä töistä kotiin. Avaat oven. Pettymys. Sisällä kohtaatkin Ärripurrin ja Ärripurri Turri Murrin. Suut kipristyvät kipparalle ja sanat sinkoilevat molempien suista pitkin seiniä. Entäpä jos oven avatessasi kohtaisitkin suloisen kutsun: Sinäkö rakas puolisoni! Olet varmaan väsynyt. Tule syömään ja ota kuppi kahvia päälle! Sinä vastaisit: Voi miten mukava nähdä sinua taas! Kiitos, minulla onkin kova nälkä. Tässä on kukkia. Onhan sinun toisen nimesi nimipäivä! Silloin laupeus ja uskollisuus kohtaisivat toisensa ja oikeus ja rauha suutelisivat toisiaan. Voiko tämä olla totta? Kyllä, Jumalan avulla, joka tulee luoksemme Jeesuksessa. Kun pyydämme, hän neuvoo, hoitaa ja kasvattaa meitä kärsivällisesti. Hänen armonsa tekee meissä työtään ja Jumalan laupeus ja uskollisuus muokkaavat meitä. Meitä fiilataan ja höylätään. Pääsemme vähä vähältä rauhaan itsemmekin kanssa. Sisimmässämme versoo Jumalan synnyttämänä oikeutta ja sydämellisesti levollista mieltä, kärsivällistä rakkautta itseämme ja kanssaihmisiämme kohtaan. Jumala saa kunnian siinä mitä hän saa vaikuttaa meissä. Annetaan hänelle lupa muokata sisimpämme pelto kasvamaan hyvää hedelmää, rakkautta, iloa ja rauhaa. Jumala ei kyllästy kasvattamaan lapsiaan!

3 Päivän saarna Teksti Roomalaiskirje 16: Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta, mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi* EU-maiden johtajien kokouksissa otetaan juhlavia valokuvia ja jos mahdollista, annetaan julkilausumia käsiteltävistä asioista. On tarve sanoa: Me teimme sen! Onnistuimme! Jumala saattoi jouluna julki oman päätöksensä, jonka hän on vakaan harkintansa mukaan tehnyt. Se ei kosketa vain joitain Euroopan kansoja, vaan kaikkia heimoja, sukukuntia, kansoja ja ihmisryhmiä maan päällä kaikkina aikoina. Jo kauan sitten Jumala päätti auttaa synnin ja saatanan valtaan eksynyttä ihmiskuntaa. Jumala kertoo sen 1. Mooseksen kirjan luvussa 3: Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." * Kun aika täyttyi, Jumala toteutti suunnitelmansa seuraavan vaiheen. Hän valitsi yhden miehen, Aabrahamin Kaldean Ur- nimisestä kaupungista, jonka rauniot on löydetty hiljakkoin. Aabrahamista polveutuu Israelin kansa, jonka tehtävä on ollut tehdä elävän Jumalan nimi tiettäväksi kaikille kansoille. Raamatusta näemme, että Israel lankesi syntiin ja inhimillisesti katsoen epäonnistui tehtävässään. Muinoin heidän kauttaan Jumalan nimi tuli häväistyksi, ei ylistetyksi**. Jumala ei silti hylännyt Israelia, vaan on armahtanut sitä itsensä takia. Kun aika täyttyi, Jumala toteutti suunnitelmansa seuraavan vaiheen. Hän tuli ihmiseksi jouluna 2000 vuotta sitten. Maailma sai Messiaan, joka inhimillisesti katsoen polveutuu juutalaisista. Juutalaisten kautta maailma on saanut kalleimman aarteensa, Jeesuksen Kristuksen. Meillä on aihetta muistaa aina Israelia kiitollisin ajatuksin tästä syystä. Kansana Israel tarvitsee Jeesusta syntiensä sovittajaksi siinä missä muutkin, ja Jeesus saarnasikin ensiksi heille syntien anteeksisaamista hänen ristinuhrinsa ja ylösnousemuksensa kautta. Kaikille Jeesus ei kelvannut. Nyt Israel asuu jälleen omassa maassaan ja on myös löytämässä Messiaansa. Syntyy yhä uusia Messiaaseen uskovia juutalaisia seurakuntia, niin kuin apostoli Paavali Raamatussa profetoi tapahtuvaksi aikojen lopulla. Kelpaako meille ilmainen lahja Jumalalta? Jeesuksessa hän tarjoaa jokaiselle pääsyä synnin, saatanan ja kuoleman vallasta. Jumala tarjoaa meille pääsyä lapsen asemaan. Hän haluaa tulla taivaalliseksi Isäksemme. Sen enempää edes kaikkivaltias Jumala ei voi kenellekään luvata! Rakas Jumala, anna jokaisen ihmisen ymmärtää meille Jouluna antamasi lahjan arvo ja ottaa se vastaan! Tule Rakas Jeesus ja vie meidät sinun Isäsi luo, että hänestä tulisi meidänkin Isämme! *(1938 Raamatunkäännöksen mukaan) ** Hes. 36: 17-38

4 Saarna to Teksti Roomalaiskirje 16: Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta, mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi Sanoilla käskeä ja pyytää on suunnaton merkitysero. Ajattelepa jos sotaväen upseeri käskyn antamisen sijaan pyytää sotilaitaan suorittamaan jonkin operaation. Pyynnön toteuttamista voi harkita, mutta käskyn laiminlyömisestä seuraa ankara rangaistus. Jeesuksessa lain ankara käsky ja vaatimus muuttuu lempeäksi pyynnöksi. Jeesus siirtää luokseen tulleen ihmisen todellisuudesta toiseen, lain alta armon alle, orjan paikalta Jumalan oman lapsen asemaan. Isän lapsi ei ansaitse isänsä suosiota täyttämällä lain käskyt. Hän on lapsi joka elää armosta. Isä rakastaa lastaan, joka on tullut hänen valtakuntaansa Jeesuksen antaessa tällä synnit anteeksi ja Pyhän Hengen tullessa asumaan hänen sisimpäänsä. Jumalan Hengen ja Jeesuksen veren uudistama ihminen on aidosti Isän lapsi. Hänellä on lapsen mieli, joka pyrkii luontaisesti kohti sitä mitä hän näkee Isänsä tekevän. Välillä hän kompastuu ja kapinoikin ja joka päivä hän tarvitsee armoa ja anteeksiantamusta. Isän lapsi elää armosta ja Jumalan armo kasvattaa häntä hioen häntä ja hänen luonteensa särmiä. Tämä on uskon kuuliaisuutta, periksi antamatonta armosta elämistä ja sen varaan rakentamista. Se on hiljaista ja hidasta kasvua Jumalan lapsena, miehenä ja naisena, vanhempana, sukulaisena ja ystävänä. Mukana seuraa jokapäiväinen täysi luottamus Isän läsnäoloon ja armahtavaan rakkauteen. Kaikki uhka ja pelko hylätyksi tulemisesta on ikuisesti väistynyt Isän lapsen elämästä. Taivaan Isä ei hylkää lastaan milloinkaan. Rakas Jeesus, kiitos ettemme ole enää sinulle vieraita emmekä outoja. Olemme sinun rakkaita omia lapsiasi. Aamen.

5 Päivän saarna pe Teksti Johanneksen evankeliumi 1:23 Johannes vastasi: "Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: 'Tasoittakaa Herralle tie!' Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut." Jokaisen luo Jeesus tasoittaa tien. Hän valmistaa ihmisen sydämen ja ymmärryksen pohtimaan, kyselemään, etsimään ja löytämään. Jumalan avaama mieli on otollinen maaperä uskon syntymiselle. Joulun seutu on aikaa jolloin Jumalan Henki liikkuu höllentämässä ovensalpoja ihmissydämen ovessa. Jeesuksen jouluna sytyttämä taivaallinen valo houkuttelee ja vetää puoleensa sydämellisellä lämmöllään ja aitoudellaan myös elämän kolhuissa kärsinyttä ja kyyniseksi muovautunutta kulkijaa. Rakas Jeesus, kun kuulemme sinun olevan tulossa, niin älä anna meidän päästää sinua ohitsemme. Anna meille voima ja rohkeus pyytää sinua jäämään luoksemme koko elämän ajaksi. Aamen.

6 Päivän saarna la Teksti 5. Mooseksen kirja 18: Siksi minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nousta profeetan, joka on sinun kaltaisesi; minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan. Jos joku ei kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä itse vaadin tilille sen miehen. Jumalan suunnitelmien aikataulu vaikuttaa verkkaiselta. Moosekselle lausuttu lupaus hänen kaltaisestaan profeetasta toteutui vasta satojen vuosien kuluttua Jeesuksen syntyessä Betlehemissä. Verkkaisuus ei silti ole välinpitämättömyyttä meitä kohtaan. Jumalalla vain on omat ajatuksensa, jotka ovat meille käsittämättömän korkeita tavoittaa. Silti hän on ilmoittanut meille kaiken tarpeellisen. Jeesus on se profeetta, jonka sanojen sivuuttamisesta olankohautuksella Jumala vie ihmisen tilille. Näin on sillä Jeesus puhuu Jumalan nimissä. Hänen äänensä on Jumalan oma ääni. Kun Jeesus puhuu meidän sydämellemme ja ymmärryksellemme, on se suuri etuoikeus. Jumala on silloin tullut luoksemme lahjoittaakseen meille Pojassaan syntien anteeksi saamisen ja iankaikkisen elämän. Jos me torjumme vähätellen Jumalan lahjan, ei meillä ole tuomiopäivänä mitään millä puolustaisimme itseämme. Mutta kun otamme Jumalan lahjan, Jeesuksen Kristuksen vastaan omaksi Vapahtajaksemme ja Herraksemme, niin hän itse puolustaa meitä Jumalan tuomioistuimen edessä. Silloin emme joudu tuomittavaksi. Olemme siirtyneet jo täällä Jeesuksen kanssa kuolemasta elämään. Rakas Jeesus, anna jokaisen ihmisen ymmärtää sinun sanojesi paino ja arvo. Aamen.

7 Päivän saarna su Teksti Matteuksen evankeliumi 1: Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin. Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Otettuaan vastaan tehtävän tulla Jumalan Pojan äidiksi neitsyt Maria ylisti Jumalaa Pyhän Hengen innoittamana: Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja. Hänen nimensä on pyhä. Luukas1:46 Jeesuksen neitseellisen sikiämistä ja sen merkitystä on vähätelty kautta aikojen. On väitetty että Jeesus on vain Marian ja Joosefin poika, tai että vain Jeesuksen isä olisi jumalallista alkuperää. Yksi väite on sekin että Jeesus olisi hyvän elämänsä vuoksi kuollessaan ja haudasta noustessaan jumalallistettu, tai että pääsiäisenä haudasta nousikin henkiolento eikä lihaa ja verta oleva Kuoleman Voittaja. Tietysti on väitetty myös että Jeesus jäi joukkohautaan nousematta sieltä mihinkään. Sitäkin kuullaan, että monissa muissakin uskonnoissa neitsyt synnyttää lapsen. Unohdetaan, että saatana, petoksen isä, koettaa valheillaan turhentaa elävän Jumalan teon. Kaikki nämä väitteet perustuvat epäuskoon ja siitä seuraavaan kyvyttömyyteen ymmärtää mistä meidän pelastuksessamme on kysymys. Mukana on myös puhdasta haluttomuutta ymmärtää että Jeesus on 100% taivaasta maan päälle tullut Jumalan Poika. Halutaan unohtaa ettei meidän syntiemme sovitusta voi toimittaa geenivirheisten vanhempien geenivirheellinen poika. Meidät voi vapauttaa synnin, kuoleman ja saatanan vallasta vain ihmiseksi tullut pyhä ja kaikkivaltias Jumala. On selvää, ettei Jeesuksen sanoja itsestään voi ymmärtää täysijärkisen aikuisen puheeksi muutoin kuin kahdesta näkökulmasta. Toinen niistä on se, että Jeesus valehtelee. Toinen vaihtoehto on että Jeesus puhuu totta sanoessaan: "Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi -- minä olin." Joh.8:58. Myös Jeesuksen lukuisat sanat Johanneksen evankeliumissa siitä että Jumala on hänen Isänsä käyvät käsittämättömiksi, jos Jeesus ei olekaan Isänsä taivaasta

8 maan päälle lähettämä Jumalan Poika. On karu tosiasia, ettemme voi ymmärtää Jumalaa omalla käsityskyvyllämme. Se on yhtä rajallinen ja vikaantunut kuin mekin. Vain Jumala itse voi sanansa ja Pyhän Henkensä kautta vakuuttaa meidät siitä kuka Jeesus on. Joku kysyy tietysti, että miksi sitten Jumala odottaa meiltä mahdottomia? Ei hän odota mahdottomia. Hän vain kysyy: Tahdotko uskoa? Siis tahdotko ja haluatko? Suhde elävään Jumalaan on kahden persoonan välinen suhde. Joko haluamme olla aidosti avoimia Jumalan suuntaan, tai sitten emme. Toki saamme uskoa myös ymmärryksellämme, mutta sitä annetaan meille ylhäältä vain jos tahdomme. Raamatussa kerrotaan Jeesuksesta: Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. Luukas 10: 21. On todella suunnaton riemun aihe meillekin, sinulle ja minulle, että näin on. Sillä jos Jumala ja jumalasuhde olisi muuta, niin Jumala jäisi meille etäiseksi ja pelottavaksi auktoriteetiksi tai hahmottomaksi maailmanhengeksi, johon ei saa otetta. Jeesuksessa Isä Jumala, meidän todellinen Isämme, on kuitenkin tullut luoksemme kertomaan: Kadonneet lapset, tulkaa kotiin! Isä odottaa saadakseen antaa teille jälleen lapsen oikeudet ja pitää teistä huolta. Minä olen tie Isän luo. Suhde Jumalaan on Isän ja lapsen välinen suhde. Lopulta ainut, mikä estää meitä löytämästä Isän kotiin, on oma kapinamieli ja sydämen uhma Isää kohtaan. Se on syntinen halu olla oman elämänsä herra ja vapahtaja. Joulun lapsi, Jeesus, katsoo meitä silmiin ja kysyy: Ethän mene pois? Haluaisin niin mielelläni jäädä sinun, elämän tuulissa haavoittuneen ja kärsineen luokse. Tahtoisin lohduttaa sinua. Tahtoisin parantaa haavasi. Tahtoisin olla voimasi elämän haasteiden keskellä. Tahtoisin luoda sinulle turvallisen ja hyvän mielen, joka seuraa sinua kaikkialle, missä liikutkin. Tahtoisin olla suojamuuri sinun ja kovan maailman välillä.

9 Päivän saarna ma Teksti Psalmi 130:5-8 Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi. Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua. Israel, pane toivosi Herraan! Hänen armonsa on runsas, hän voi sinut lunastaa. Hän lunastaa Israelin kaikista sen synneistä. Moni odottaa tulevaisuutta epävarmoin ajatuksin. Miten käy työpaikkojen? Miten käy oman ja perheen selviytymisen jos maailmanlaaja talouskriisi todella iskee Suomeen? Jeesus kehottaa meitä odottamaan tulevaisuutta turvallisin mielin häneen luottaen. Hän on kaikkivaltias voimassaan ja hän on luvannut antaa lapsilleen jokapäiväisen leivän. Jumala on turvakallio jonne saamme paeta elämän myrskyjä, ja hän rauhoittaa sydämemme läsnäolollaan, kun niin teemme. Hän antaa sisimpäämme suuremman ilon kuin monilla on runsaista rahavirroista. Huomaamme löytäneemme Jumalan ystävyydestä suuremman aarteen kuin raha ja tavara voi koskaan tarjota. Sitä paitsi Jumalalla on valta antaa kaikki syntimme anteeksi ja sitä valtaa hän käyttää mielellään. Jumala lähetti meille Poikansa Jeesuksen juuri sitä varten, että me saisimme sydämeemme rauhan, joka kumpuaa ja saa voimansa sopusoinnusta Jumalan kanssa. Rakas Jeesus, sinä olet elävä rauha. Valtaa sydämemme ja koko elämämme, niin etteivät elatuksen murheet ja muut huolet saa enää pitää meitä vankinaan. Anna meille siunattu Joulujuhla. Aamen.

10 Päivän saarna ti Teksti Jesaja 29:17-19 Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, sokeat pääsevät synkästä pimeydestä ja heidän silmänsä näkevät. Kurjat riemuitsevat jälleen Herrasta ja köyhimmät iloitsevat Israelin Pyhästä. Toivo ei ole kuollut. Se heräsi henkiin kun Jeesus jouluna 2000 vuotta sitten syntyi Betelehemissä. Eikä toivo kadonnut silloinkaan kun ihmiskunta lankesi syntiin alkumetreilläään tuhansia vuosia aikaisemmin. Jumala lupasi välittömästi, että hän lähettää maailmaan vaimosta syntyneen Vapauttajan*, joka polkee rikki synnin ja saatanan vallan, joka tuli maailmaan ihmiskunnan lankeemuksen seurauksena. Jouluna se tapahtui ja nyt maailmassa kiertää sana Vapahtajasta joka on tuonut maailmaan armon ja totuuden. Kurjat ja köyhät löytävät hänet. Heille kelpaa Jeesuksen valmistama toivo. Itseriittoiset ja itserakkaat sen sijaan saattavat luottaa itseensä enemmän kuin Vapahtajaan. Heitä varten Jeesuksella on oma tapansa herätellä ja puhutella ja valmistaa sydämet joulun Lapsen tulla niihin sisälle. Se jolla on ystävänä joulun Lapsi, on todellisesti rikas. Hänellä on Jeesuksessa katoamaton aarre. Se loistaa kerran kirkkautta maailman kadotessa pauhinalla ja Jumalan valtakunnan aamuruskon muuttuessa kirkkaaksi päiväksi, joka ei lopu milloinkaan. *Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille:* ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän. [Sananmukaisesti: sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille.] 1.Moos.3:15

11 Päivän saarna ke Jouluaaton evankeliumi Luukkaan evankeliumin toisesta luvusta: Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. 2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. 3 Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. 4 Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. 5 Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. 6 Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, 7 ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. 8 Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. 9 Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, 10 mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. 11 Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus*, Herra. 12 Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." 13 Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa

12 Vihdoinkin vuosituhansia jatkunut odotus sai täyttymyksensä! Joulun lasta olivat katselleet kaukaa uskon silmin Mooses ja monet Raamatun profeetat ja kuninkaat. Profeetta Jesaja kirjoittaa: Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.Jes. 9:5. Me täällä kuoleman varjon laaksossa vaeltavat ihmispoloiset saamme kuulla ilouutisen. Meidän kahleillemme on syntynyt katkaisija! Hän kantaa harteillaan valtaa ja voimaa, joka on kaikkia muureja ja kaltereita väkevämpi.. Olivatpa meitä seuraavat varjot sisäisiä ahdistuksia tai pelkoja tai ulkoisia uhkia, tämä yksi on niiden Herra. Hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä! Menkäämme sisimmässämme ja sydämessämme Betlehemin seimen ääreen. Ihastelkaamme ja ihmetelkäämme. Uskokaamme ja ottakaamme Jumalan lahja vastaan! Kahleemme kirpoavat ja pääsemme vapauteen. Kuoleman varjon laaksoon virtaa valo ja voima, joka saa sen puhkeamaan kukkaan siellä missä sydän avataan joulun Lapsen tulla sisälle. Elämä voittaa. Se elämä joka on tullut alas taivaasta ja jää luoksemme tuoden kesän talven keskelle! Rakas Jeesus, joulun Lapsi! Sinulle on annettu kaikki valta ja voima! Kiitos että tulit ja jäät luoksemme! Sinä vapautat sydämemme ja koko elämämme ikuiseen iloon ja vapauteen! Ole tervetullut minunkin sydämeni Vapahtajaksi!

13 Päivän saarna to Teksti Roomalaiskirje 1:2-4 Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme. Olemme tottuneet siihen että seikkailuelokuvissa sankari, yleensä yksi ihminen, hoitaa homman kotiin ja selvittää asiat ja vaikeat tilanteet ja konnat saavat kyytiä. Elävässä elämässäkin esiintyy aika ajoin kaipuuta sankariin, joka ratkaisee ongelmat puolestamme. Uuteen USA:n presidenttiin esimerkiksi kohdistuu suuria odotuksia ratkaisun tuojana maailmassa vallitsevaan taloudelliseen epävarmuuteen. Henkilökohtaisessa elämässämme me emme sen sijaan kaipaa ketään sotkemaan hienoja suunnitelmiamme. Se että syntynyt Jeesus-lapsi on myös Kristus, Herra, ei saa vastakaikua meidän luonnolliselta minältämme. Kristus on uhka itsemääräämisoikeudellemme. Me tosin unohdamme näin ajatellessamme sen, ettei maailmaan tulommekaan ollut omissa käsissämme. Jos vanhempamme, tai pikemminkin Jumala ei olisi halunnut meidän syntyvän ja jäävän eloon, ei meidän nähtäisi tallaavan Telluksen pintaa jaloillamme. Silti me olemme valmiita ottamaan kuin huomaamatta kunnian omasta elämästämme itsellemme. Siihen ei mahdukaan häntä, jolle olemme kiitollisuudenvelassa jokaisesta hengenvedostammekin. Siksi sanoma joulun Jeesuksesta Kristuksena pistää sisimpäämme. Tarvitaan hänen itsensä väliintuloa ja kosketustaan pakomme ja kapinamme pysäyttämiseen ja sammuttamiseen. Hänet kohdattuammekin on vaikea mieltää Vapahtajaa Herrana, jolla on valta käskeä meitä tekemään mitä tahtoo valtakuntansa eteenpäin menemiseksi ja ihmisten auttamiseksi. Kypsä suhde Jumalaan sisältää hänen herruutensa tunnustamisen, samoin kuin

14 kypsä aikuisuus sisältää ajatuksen kestävästä sitoutumisesta parisuhteeseen, lasten kasvatukseen ja yhteiskunnallisen vastuun kantamiseen. Herra Kristus on aikuisen kristityn Jumala. Hän on ystävä, mutta myös Kuningas, jonka alamaisia olemme. Kristus on kuitenkin meitä ehdottomasti rakastava, hyvä Kuningas, joka ei tee meille koskaan mitään pahaa. Hän valmistaa ja kypsyttää sisimpämme tahtoonsa. Silti hän tekee jossain vaiheessa kysymyksen: "Tahdotko?" Kristus sanoi apostoli Pietarille, että tämä oli kokeva marttyyrikuoleman. Miksi Jumala haluaisi lastensa joutuvan surman suuhun? Ei hän haluakaan, mutta tämä maailma on synnin ja saatanan vallassa. Se haluaa tappaa jokaisen Jumalan lapsen. Elämä ja kuolema on kuitenkin yksin Herran käsissä. Siksi Pietarin kuollessakaan ei hänelle tapahtunut mitään pahaa. Hän pääsi kirkkauteen Jeesuksen luo, ja hän kirkasti kuolemallaan Jumalaa. Näin Kristus profetoi Pietarille. Kristukselle, Herrallemme kuolema on voitettu asia. Jokaisen on sitä paitsi kerran kuoltava. Kun Jeesuksen oma kuolee täältä pois Kristuksen määräämällä hetkellä, kirkastaa se Jumalaa. Miten, sen Herra itse tietää ja määrittelee parhaiten. Jumalattoman, Jeesuksen rakkauden torjuneen ihmisen kuolema on sen sijaan surullinen ja lohduton. Tällainen ihminen kuolee täältä pois joutuakseen sovittamattomien syntiensä takia kadotukseen. Siinä Jumala ei saa kunniaa. Jumalan tahto on kuitenkin pelastaa jokainen ihminen, joka tallaa Telluksen pintaa jaloillaan. Antakaamme hänen tehdä sen. Silloin Jumala saa kunnian meissä ja meidän kauttamme elimmepä tai kuolimme. Pääasia on elää ja kuolla Herran omana. Rakas Jeesus, avaa kaikkien ihmisten sydämet ottamaan sinut vastaan omaksi henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen! Poista pelko, poista kapina, poista katkeruus ja viha. Tuo rauha ja sovinto sinun ja lähimmäisten kanssa. Aamen.

15 Päivän saarna pe Teksti Matteuksen evankeliumi 23: "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen. Näin te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu, hurskaan Abelin verestä aina Sakarjan, Barakjan pojan, vereen asti, hänen, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välille. Totisesti: tämä sukupolvi joutuu vielä vastaamaan tästä kaikesta! Vastuuseen! Vastuuseen kaikesta! Me joudumme kerran vastuuseen kaikesta pahasta mitä olemme tehneet ja siitä hyvästä minkä olemme jättäneet tekemättä! Tämä koskee koko ihmiskuntaa, ei vain Israelia! Omatuntomme todistaa meille laiminlyöntimme ja ilkeitten sanojemme ja ajatustemme ja tekomme olevan väärin ja syyllisyydestä tulee seuralaisemme. Ja vaikka omatuntomme olisi kuin kuollut, silti tiedämme tekomme. Jumala on pyhä ja hän vihaa syntiä. Meitä syntisiä hän rakastaa. Siksi hän valmisti meille jouluna 2000 vuotta sitten pelastustien, jossa armo sivuuttaa oikeudenmukaisen tuomion. Ainut keino päästä vapaaksi kadotustuomiosta on turvautua Jeesukseen Kristukseen. Tämä sanoma kuulutetaan kaikille ihmisille kaikkina aikoina. Kuolleetkin ovat saaneet kuulla evankeliumin Kristuksesta.* Kun Jeesus koskettaa sisintämme Helluntaina lähettämänsä Pyhän Hengen kautta ja kutsuu meitä uskomaan hänen pelastavat sanansa itsellemme kuuluviksi, meidän tulee silloin kiireesti vastata hänelle: Tule Jeesus minunkin syntieni sovittajaksi! Otan sinut vastaan! Emme tiedä mikä on kuolinhetkemme. Mutta juuri nyt on pelastuksen päivä! Käyttäkäämme se hyväksemme ja astukaamme sisään Jumalan valtakuntaan Jeesus-ovesta! Rakas Jeesus, anna meidän ymmärtää vastuullisuutemme sinun edessäsi! Anna meille armo olla viisaita ja antaa sinulle lupa pelastaa meidät synnin, kuoleman ja saatanan vallasta! Anna meidän päästä kokemaan pelastettujen ilo ja vapaus! Kiitos Jeesus että kuulet pyyntömme! *1.Piet. 3:18-19

16 Päivän saarna la Teksti 1.Johanneksen kirje 3:2 Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. Kasvavaa lastaan ajatellessaan hänen vanhempansa saattavat joskus pohtia sitä mitä lapsesta elämässään tulee. Lapsen kasvua ja kehitystä onkin mielenkiintoista seurata, ja samalla hiljaisesti siunata häntä sydämessään Jeesuksen nimessä. Lapsen tulevaisuus on silmiltämme ja ymmärrykseltämme salattu, vaikka meillä saattaisi olla hänen suhteensa henkilökohtaisia toiveita. Ne on kuitenkin parasta alistaa Jumalan harkintaan, sillä eihän lasta voi pakottaa olemaan vanhempiensa elämän jatke. Jumalan lapsina olemme myös avoimen tulevaisuuden edessä, ja se on jännittävää. Hänen lapsinaan me koko ajan kasvamme ja kehitymme. Niin elämässämme on koko ajan uuttaa ja kiinnostavaa. Kaikessa kasvussamme itse Kristus saa meissä yhä enemmän sijaa ja niin elämässämme rauha ja tasapaino, onnellisuus ja seesteisyys ja elämänilo lisääntyvät. Ne ovat Vapahtajamme ominaisuuksia ja hän siirtää ja luo niitä myös meihin. Sitten kerran näemme elämämme ja onnellisuutemme lähteen Jeesuksen Kristuksen omin silmin. Silloin veli ja sisar katselevat Veljeään, joulun lasta, josta tuli kuoleman voittaja ja murheen karkottaja ja ilon synnyttäjä. Rakas Jeesus, kiitos että saamme olla ominasi aina kasvamassa ja oppimassa uutta ja hyvää, kaunista ja rakentavaa. Sinä lisäät elämäämme sävyjä ja mielekkyyttä aina uusin vivahtein. Aamen.

17 Päivän saarna su Teksti Matteuksen evankeliumi 2: Tietäjien lähdettyä Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin. Pysy siellä, kunnes käsken sinun palata. Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä ja surmata hänet." Saatana koetti tuhota Jumalan suunnitelman alkumetreilleen. Se otti käyttöönsä vallanhaluisen ja häikäilemättömän paikallisen diktaattorin. Herodes ei saanut tietoonsa Jeesuksen tarkkaa olinpaikkaa ja lähetti siksi sotilaansa liikkeelle. Heidän tehtävänään oli tappaa Betlehemistä ja sen ympäristöstä kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset*. Näin mahdollinen Herodeksen kilpailija raivattaisiin tieltä heti synnyttyään. Näin julmaa Jumalan suunnitelmien sammutusyritystä ei nähdä kovin usein tällä hetkellä länsimaissa. Uskon marttyyreja sen sijaan tulee maissa jotka ovat kauempana meistä. Olemme kuulleet ikäviä uutisia Intiasta. Niitä riittäisi kerrottavaksi myös monista islaminuskoisista maista. Täällä Euroopassa saatana toteuttaa erilaista taktiikkaa uskon sammuttamiseksi. Se on tekeytynyt tieteen auktoriteetilla muka olemattomaksi satuolennoksi. Se on saanut myös tieteen muka osoittamaan kansalle ettei Jumalaakaan ole olemassa. Ihmisestä ja hänen järjestään on tehty jumala jonka palvomista ei saisi häiritä puheilla ihmisen syntisyydestä ja julmasta vihollisesta saatanasta. Pitäisi vain sanoa kaiken olevan hyvin vaikka mitä kauheuksia tapahtuisi. Niin tapahtuukin. Suomessa kuolee viinaan suoraan 6000 henkeä vuosittain ja puolet nuorista miehistä käyttää alkoholia kuin alkoholisti tekee. Ennen sanottiin että juoppous on raskas synti joka tuottaa mittaamattomia kärsimyksiä lapsille, puolisoille ja koko yhteiskunnalle ja että viina on tie kadotukseen. Nyt vain hyssytellään ja sanotaan ettei toisen yksityisyyteen saa puuttua. Uskottomuus ja haureus sanottiin ennen synniksi, joka turmelee ihmisen ja vie hänet kadotukseen. Nyt vain jaetaan oppaita siitä miten vältytään sukupuolitaudeilta ja ei -toivotuilta raskauksilta.

18 Missä on puhe vastuullisesta elämästä ja vastuusta kanssaihmisistä, perheestä ja lapsista. Portoista on tehty tähtiä ja tavallinen ahkera suomalainen nainen ja mies on turhake yhä kyseenalaisempia arvoja kylvävän viihdekoneiston rattaissa. Hänen kuvaamisensa ja asettamisensa esikuvaksi ei myy. Siinä syy. Ja väkivaltaahan saa kylvää viihteen nimissä. Ei sillä ole mitään tekemistä koulumurhien kanssa? Eikä kurittomalla kasvatuksella pahoinpitelyiden ja järjestyshäiriöiden kanssa? Kun Jumalan vaikutus poistamalla poistetaan yhteiskunnasta, jäljelle jää jälkikristillinen maa, joka porskuttaa hetken vanhasta muistista ja sitten kaatuu omaan mahdottomuuteensa synnin tuhoamana. Tätä juuri saatana haluaa. Kadotusta kaikille rotuun ja ikään ja sukupuoleen katsomatta. Onneksi Jumala on pahan yläpuolella ja hän voi puuttua ihmeellisesti myös Suomen tulevaisuuteen antamalla meille herätyksen, jossa tehdään todellista parannusta synneistä. Se on Jumalan mielen mukaista ja sen toteutumista saamme rukoilla. Mahdollisesti tuleva talouslamakin on Jumalan kutsuvaa puhetta siirtyä katoavien tukien varasta elävän ja kaikkivaltiaan Luojan ja Lunastajan siipien suojaan. Jumala tahtoo jokaisen pelastuvan ja pääsevän rauhaan ja tasapainoon. Tasapainoon paitsi Jumalan myös oman itsensä ja kanssaihmistensä suhteen. Rakas Jeesus, sinä tulit jakamaan elämämme taakat. Yksikään meistä ei ole sinulle liian syntinen pelastettavaksi. Sinä rakastat jokaista ja haluat ottaa jokaisen suojaasi, lohduttaa, parantaa ja puhdistaa. Tule Herra Jeesus ja ilmaise meille itsesi ja armahtava rakkautesi. Aamen. *Matt.2:16

19 Päivän saarna ma Teksti Matteuksen evankeliumi 2:13-21 Kun Herodes oli kuollut, Herran enkeli ilmestyi Egyptissä Joosefille unessa ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja palaa Israelin maahan. Ne, jotka halusivat surmata lapsen, ovat kuolleet." Joosef toimi enkelin välittämien viestien mukaan paetessaan kuningas Herodesta, ja kaikki meni hyvin. Enkelit ovat yhä mukana Jumalan suunnitelmissa. Jeesus sanoo jokaisella ihmisellä olevan oman suojelusenkelin, joka näkee koko ajan Jeesuksen Isän kasvot taivaissa*. Mikään ei siis ole Jumalalta salattua, eikä mitään tapahdu sattumalta. On vain sallimusta, varjelusta ja johdatusta. Ei ole olemassa hyvää tai huonoa tuuria. Sanoohan Jeesus opetuslapsilleen että heidän päänsä jokainen hiuskin on laskettu ja että yksikään varpunen ei putoa maahan taivaallisen Isän sitä sallimatta**. Kun turvamme on Jumalassa, olemme turvassa paremmassa kuin on lintu emon siiven alla. Saamme suojan näkymättömän Jumalan todellisuuden kautta. Ehkä vain harvat näkevät enkeleitä fyysisillä silmillään, mutta silti Jumalan enkelivartio seuraa meitä kaikkialle. Tärkeintä on muistaa, että he ovat Jumalan enkeleitä ja toimivat yksin hänen tahdostaan. * Matteus 18:10 **Matteus 10:29

20 Päivän saarna ti Teksti Psalmi 71: Minä en luovu toivostani enkä lakkaa sinua ylistämästä. Minä julistan uskollista hyvyyttäsi ja alati sinun apusi runsautta, jonka mittaa ja määrää en tiedä. Kiusaus katkeroitua vaanii jokaista ainakin joskus. Siihen liittyy kiusaus luopua uskosta Jeesuksen hyvään läsnäoloon ja huolenpitoon omassa tai läheisten elämässä. Silloin on hyvä tiedostaa että on todella kysymys kiusauksesta, jolla on juurensa muualla kuin Jeesuksessa ja Jumalassa. Kysymys on viehtymyksestä oikeuttaa oma viha, kostonhalu, yksin jäämisen tunne tai muut pettymykset sanomalla ettei Jeesus tai Jumala enää kuule. Kun joudumme kohtaamaan katkeroitumisen tai kyynistymisen kiusauksen on syytä katsoa peiliin ja kysyä, olenko tehnyt Jeesukselle tiliä oman vihani ja katkeruuteni perimmäisistä vaikuttimista ja syistä. Ei kai ole kysymys omista synneistä, kuten rakkaudettomuudesta ja anteeksiantamattomuudesta, jotka pimentävät itseltä lähimpien ja kaukaisempien ihmisten halun tulla vastaan ja osoittaa rakkautta ja armahtavaa mieltä katkeroitumista hautovaa kohtaan. Tai jos katkeroitumisen kiusauksessa onkin kysymys halusta määräillä Jumalaa ja vaatia häntä puuttumaan toisten ihmisten asioihin unohtaen oman tietämättömyytensä siitä mistä noiden ihmisten elämän vaikeuksissa ja niiden synnyssä on todella kysymys? Ihmisen sydän, oma mukaan lukien, on petollinen ja pahanilkinen. Me osaamme naamioida omien katalien aivoitustemme syntyjuuret mitä ovelimmin syyksi katkeroitua ja olla armottomia toisiamme kohtaan syyttäen Jeesusta ja Jumalaa välinpitämättömyydestä. Näin saamme valheellisen syyn oikeuttaa oman paatumuksemme*. Siksi meidän jokaisen on rukoiltava yhä uudestaan syntisen rukous: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä! Rakas Jeesus, anna minun muistaa ettei armahtava rakkautesi koskaan väisty yltämme. Varjele meitä menemästä ansaan ja tulemasta synnin ja oman katalan sydämemme pettämäksi. Anna meidän kokea huolenpitoasi juuri niin kuin meille on tarpeen, ettemme katkeroidu tai tule kyynisiksi sinun ja kanssaihmistemme suhteen emmekä itsemme suhteen. Auta meitä muistamaan että antamasi kuritus on myös osa armahtavaa huolenpitoasi. Sen avulla sinä herätät meidät näkemään todellisen tilamme ja johdat tulemaan armahdettavaksesi jälleen kerran. Aamen. *Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset. Matt.15:19 *Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee? Jer.17:9

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Story 36 of 60. www.m1914.org

Story 36 of 60. www.m1914.org Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

JOULUPAASTOKALENTERI 15.11.-24.12.

JOULUPAASTOKALENTERI 15.11.-24.12. JOULUPAASTOKALENTERI 15.11.-24.12. Voit askarrella liitteenä olevista kuvista joulukalenterin paaston ajaksi. Luukkuina voivat toimia esim. kirjekuoret. Kustakin luukusta avautuu uusi osa jouluikonia mukailevaan

Lisätiedot

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

Jumala pitää Joosefista huolen

Jumala pitää Joosefista huolen Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta,

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, Syntiinlankeemus 1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Jeesuksen seuraaminen maksaa

Jeesuksen seuraaminen maksaa Jeesuksen seuraaminen maksaa Mt 8:18-34 18. Seuraa minua! Kun Jeesus näki, miten paljon väkeä hänen ympärillään oli, hän käski lähteä vastarannalle. 19. Muuan lainopettaja tuli silloin hänen luokseen ja

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja:

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja: Maahan kätkeminen Kaavaa voidaan käyttää uurnaa tai tuhkaa maahan kätkettäessä tai kun vainaja lasketaan hautaan toisella paikkakunnalla varsinaisen hautaan siunaamisen jo tapahduttua. Rukoushetken johtaa

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Hei, sinä siellä! Minne. olet matkalla? Opas oikean tien valintaan

Hei, sinä siellä! Minne. olet matkalla? Opas oikean tien valintaan Hei, sinä siellä! Minne olet matkalla? Opas oikean tien valintaan 2 Minne olet matkalla? ei! Oletko koskaan pysähtynyt pohtimaan elämäsi tarkoitusta, tai mitä sinulle ja läheisillesi tapahtuu kuoleman

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen

7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen 7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen www.ortodoksi.net Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen 40.

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Matt.7:15-23, Totuus ja harha

Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397.

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397. Läheisen kuoltua Rukoushetki läheisen kuoltua (saattohartaus) vietetään omaisten pyynnöstä. Se pidetään potilashuoneessa, sairaalan kappelissa tai kodissa. Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä

Lisätiedot

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE Osallisuus Elämän Sanaan 1:1-4 Keskinäinen Osallisuus Jumalassa erottaa synnistä ja vihasta 1:5-2:6 Uusi Käsky 2:7-11 Isän Rakkaus ja maailman rakkaus 2:12-17 Antikristus

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Vertaus tuhlaajapojasta on Luukkaan evankeliumissa

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

VELJEKSET KAIN JA AABEL

VELJEKSET KAIN JA AABEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VELJEKSET KAIN JA AABEL Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt:

Lisätiedot

1. Pietarin kirje 4. luku

1. Pietarin kirje 4. luku 1. Pietarin kirje 4. luku 1 opettaja Isak Penzev 2014 Shalom, hyvät ystävät. Me jatkamme oppituntia, ja tarkoituksemme on etsiä apostolien kirjoituksista Tooran tekstiä. Eikä ainoastaan tekstiä, vaan Tooran

Lisätiedot