ENSIMMÄISEN PAINOKSEN ESIPUHE

Transkriptio

1 XIII ENSIMMÄISEN PAINOKSEN ESIPUHE Ensimmäisen painoksen esipuhe siinä muodossa kuin se ilmestyi vuonna Meitä Anonyymejä Alkoholisteja on yli sata miestä ja naista, jotka olemme toipuneet toivottomalta näyttäneestä mielen ja ruumiin tilasta. Tämän kirjan päätarkoitus on kertoa muille alkoholisteille täsmälleen miten me olemme toipuneet. Toivomme, että seuraavat sivut ovat niin vakuuttavat, ettei muita todisteita tarvita. Uskomme, että tämä kertomus meidän kokemuksistamme auttaa ihmisiä ymmärtämään alkoholistia paremmin. Monet eivät käsitä, että alkoholisti on sairas ihminen. Ja sitä paitsi olemme varmoja, että meidän elämäntapamme voi antaa jotakin kaikille. On tärkeätä, että pysymme nimettöminä, koska meitä on tällä hetkellä niin vähän, että emme voi vastata henkilökohtaisten vetoomusten tulvaan, jonka kirjan julkaiseminen saattaa aiheuttaa. Koska olemme enimmäkseen ammatinharjoittajia ja liikemiehiä, emme voisi kunnolla jatkaa työtämme. Toivomme ihmisten ymmärtävän, että työmme alkoholistien parissa on vapaaehtoista ja että teemme sitä ansiotyömme ohessa. Kun joku toveriseuramme jäsen puhuu tai kirjoittaa julkisesti alkoholismista, kehotamme häntä jättämään nimensä pois ja esiintymään sen sijaan Anonyymien Alkoholistien jäsenenä. Pyydämme vakavasti lehdistöä ottamaan tämän toiveen huomioon, sillä muuten työmme vaikeutuu suuresti. XIII

2 XIV ISO KIRJA Emme ole yhdistys sanan tavallisessa merkityksessä. Meillä ei ole mitään jäsen- eikä muita maksuja. Jäsenyyden ainoa ehto on vilpitön halu lopettaa juominen. Emme ole kiinnittyneet mihinkään määrättyyn uskoon, lahkoon tai tunnustukseen, emmekä esiinny ketään vastaan. Tahdomme vain olla avuksi niille, joita asia koskee. Tahtoisimme mielellämme tietää tapauksista, jolloin on saavutettu tuloksia tämän kirjan avulla ja erityisesti meitä kiinnostaa kuulla työstä muiden alkoholistien parissa. Autamme mielellämme tällaisissa tapauksissa. Tieteellisten, lääketieteellisten ja uskonnollisten yhteisöjen tiedustelut ovat tervetulleita. Anonyymit Alkoholistit

3 XV TOISEN PAINOKSEN ESIPUHE Toisen amerikkalaisen uudistetun painoksen esipuhe. Luvut vastaavat vuoden 1955 tilannetta. Tämän kirjan alkuperäisen esipuheen kirjoittamisen jälkeen on tapahtunut suurimittainen ihme. Ensimmäisessä painoksessa toivottiin, että jokainen matkoilla liikkuva alkoholisti voisi löytää määränpäästään Anonyymien Alkoholistien yhteisön. Muilla paikkakunnilla oli jo syntynyt kolmen ja viiden hengen ryhmiä, kerrottiin vuoden 1939 painoksessa. Kuusitoista vuotta on kulunut ensimmäisen painoksen ja tämän painoksen julkaisemisen välillä. Tuossa lyhyessä ajassa Anonyymit Alkoholistit on kasvanut kuin sienet sateella ryhmiä on lähes ja niiden yhteinen jäsenmäärä on yll toipunutta alkoholistia. Ryhmiä on kaikissa USA:n osavaltioissa ja Kanadan provinsseissa. AA:lla on kukoistavia yhteisöjä Brittein saarilla, Skandinavian maissa, Etelä-Afrikassa, Etelä- Amerikassa, Meksikossa, Alaskassa, Australiassa ja Hawaijilla. Työ on alkanut lupaavasti likimain viidessäkymmenessä maassa ja USA:n hallitsemalla alueella. Paraikaa on toiminta alkamassa Aasiassa. Monet ystävämme rohkaisevat meitä sanoen, että tämä on vasta alkua, vasta suuren tulevaisuuden aavistus. Kipinä, joka sytytti ensimmäisen AA-ryhmän, leimahti Akronissa, Ohiossa, kesäkuussa 1935 newyorkilaisen meklarin ja akronilaisen lääkärin välisessä keskustelussa. Kuusi kuukautta aikaisemmin pörssinvälittäjä oli päässyt irti juomisen pakosta

4 XVI ISO KIRJA äkillisen hengellisen kokemuksen avulla. Hän oli saanut tämän kokemuksen tavattuaan alkoholistiystävänsä, joka oli ollut yhteydessä sen ajan Oxford-liikkeeseen. Häntä auttoi myös suuresti edesmennyt tohtori William D. Silkworth, jota AA:n jäsenet pitävät nykyään suorastaan lääketieteen pyhimyksenä. Seuraavilla sivuilla hän kuvaa AA:n alkuaikoja. Tältä lääkäriltä meklari sai kuulla, mitä alkoholismi on. Vaikka hän ei voinut hyväksyä kaikkia oxfordilaisten oppeja, hän vakuuttui siitä, että moraalinen itsetutkistelu, henkilökohtaisten puutteiden tunnustaminen, loukattujen hyvittäminen, muiden auttaminen sekä usko ja luottamus Jumalaan olivat välttämättömiä. Ennen Akronin-matkaansa meklari oli tehnyt lujasti töitä muiden alkoholistien kanssa vakuuttuneena siitä, että vain alkoholisti voi auttaa alkoholistia, mutta hän oli onnistunut ainoastaan pysymään itse raittiina. Meklari oli matkustanut Akroniin liikeasioissa, jotka olivat epäonnistuneet täydellisesti. Hän pelkäsi kuollakseen, että hän rupeaisi taas juomaan. Hän käsitti äkkiä, että pelastaakseen itsensä hänen itsensä oli vietävä viesti jollekin toiselle alkoholistille. Tämä toinen oli tuo mainittu akronilainen lääkäri. Tämä lääkäri oli useita kertoja onnistumatta yrittänyt ratkaista alkoholiongelmaansa hengellisin keinoin. Mutta kun välittäjä kertoi hänelle sen, mitä tohtori Silkworth oli sanonut alkoholismista ja sen toivottomuudesta, lääkäri alkoi etsiä hengellistä lääkettä sairauteensa tarmolla, jollaista hän ei koskaan ennen ollut pystynyt kokoamaan. Hän selvisi, eikä enää koskaan juonut ennen kuolemaansa vuonna Tapaus näytti todistavan, että alkoholisti saattoi vaikuttaa toiseen alkoholistiin tavalla, joka ei ollut muille ihmisille mahdollinen. Se viittasi myös

5 TOISEN PAINOKSEN ESIPUHE XVII siihen, että alkoholistin toipumisen kannalta oli ratkaisevan tärkeää, että alkoholistit tekivät työtä toistensa auttamiseksi. Nämä kaksi miestä antautuivat kiihkeästi työhön ja ottivat yhteyttä Akronin kaupunginsairaalaan saapuviin alkoholisteihin. Ensimmäinen tällainen potilas oli selvästi epätoivoinen tapaus, mutta hän toipui siitä huolimatta nopeasti ja hänestä tuli AA:n kolmas jäsen. Hän ei koskaan juonut sen jälkeen. Tämä työ jatkui Akronissa koko kesän Monen alkoholistin auttamisessa miehet epäonnistuivat, mutta silloin tällöin he saivat riemukseen huomata onnistuvansa. Kun meklari palasi New Yorkiin syksyllä 1935, ensimmäinen AA-ryhmä oli jo perustettu, vaikka sitä ei kukaan vielä olisi silloin ryhmäksi kutsunut. Loppuvuodesta 1937 oli sellaisten jäsenten määrä, jotka olivat olleet raittiina huomattavan ajanjakson, riittävä vakuuttamaan jäsenet siitä, että alkoholistin synkkään elämään oli ilmaantunut uusi valopilkku. New Yorkiin oli syntynyt pian toinen pieni ryhmä. Ja eri puolilla maata eli alkoholisteja, jotka olivat omaksuneet pääperiaatteet Akronissa tai New Yorkissa ja yrittivät muodostaa AA-ryhmiä muihin kaupunkeihin. Eteenpäin ponnistelevat ryhmät arvioivat, että oli aika esittää maailmalle tämä sanoma ja ainutlaatuinen kokemus. Päätös johti tämän kirjan julkaisemiseen vuonna Jäsenmäärä oli siihen mennessä noussut noin sataan. Siipiään kokeileva yhdistys, jolla ei siihen mennessä ollut nimeä, alkoi kutsua itseään Anonyymeiksi Alkoholisteiksi kirjansa otsikon mukaan. AA:n tienraivaus aloitti uuden vaiheen. Kirjan ilmestyttyä tapahtui paljon ja pian. Tunnettu kirkonmies tohtori Harry Emerson Fosdick kirjoitti teoksesta hyväk-

6 XVIII ISO KIRJA syvän arvostelun. Syksyllä 1939 julkaisi Liberty-lehden toimittaja Fulton Oursler lehdessään artikkelin nimeltä Alkoholistit ja Jumala. Siitä oli seurauksena 800 kiihkeää kyselyä vastaperustettuun New Yorkin toimistoon. Jäsenistö näki paljon vaivaa vastatakseen jokaiseen tiedusteluun, ihmisille lähetettiin kirjasia ja kirjoja. Liikemiehiä, jotka kuulivat jo olemassaoleviin ryhmiin, kehotettiin tapaamaan uusia tulokkaita liikematkoillaan. Perustettiin uusia ryhmiä Ja kaikkien hämmästykseksi kävi ilmi, että AA:n sanoma voitiin välittää myös postitse eikä vain suusanallisesti. Vuoden 1939 lopussa arvioitiin 800:n alkoholistin kulkevan toipumisen tietä. Keväällä 1940 järjesti John D. Rockefeller Jr. eräille ystävilleen päivälliset, joille hän kutsui AA:n jäseniä esittämään tarinansa. Tieto tästä kiiri maailman uutisiin, AA sai lisää tiedusteluja ja monet menivät kirjakauppaan ostamaan teosta Anonyymit Alkoholistit. Maaliskuussa 1941 jäsenmäärä oli noussut 2 000:een. Silloin ilmestyi Saturday Evening Postissa Jack Alexanderin laatima erikoisartikkeli, jossa hän esitteli AA:n lukevalle yleisölle niin vakuuttavassa valossa, että apua tarvitsevat alkoholistit olivat tukehduttaa meidät. Vuoden 1941 lopussa AA:ssa oli jäsentä. Toveriseura eli kiihkeää kasvun aikaa. AA:sta oli tullut valtakunnallinen järjestö. Sitten alkoi yhteisömme pelottava ja jännittävä nuoruusvaihe. Jouduimme kovaan kokeeseen: pystyisivätkö nämä ennen niin vastuuttomat alkoholistit tekemään työtä ja kokoontumaan menestyksekkäästi? Tulisiko riitoja jäsenyydesä, johtajuudesta ja rahasta? Alkaisiko ilmetä valtataistelua ja arvovaltaongelmia?

7 TOISEN PAINOKSEN ESIPUHE XIX Repisivätkö riidat AA:n hajalle? Pian piirittivät nämä ongelmat AA:ta joka puolelta, joka ryhmässä. Mutta tästä pelottavasta ja hajottavasta kokemuksesta kasvoi AA:ssa tietoisuus, että mahdollisuuksia oli vain kaksi: pysyä koossa tai kuolla hajallaan. Oli joko saavutettava yhtenäisyys tai vaivuttava unohduksiin. Aivan kuten meidän oli löydettävä periaatteet, joiden mukaan yksilö saattoi elää, meidän oli kehitettävä periaatteet, joiden varassa AA-ryhmät ja koko AA saattoivat toimia tehokkaasti ja pysyä hengissä. Oltiin sitä mieltä, että yhtäkään alkoholistia ei voitu sulkea yhteisömme ulkopuolelle, että johtajiemme tuli palvella, mutta ei hallita, että kukin ryhmä oli itsenäinen ja että yhteisössä ei tulisi olla ammattimaista auttajaluokkaa. Mitään jäsen- tai muita maksuja ei ollut, menot tuli peittää jäsenten vapaaehtoisilla lahjoituksilla. Organisaation tuli olla mahdollisimman yksinkertainen myös palvelukeskuksissa. Suhteiden ulospäin tuli perustua sanoman omaan vetovoimaan eikä mainostamiseen. Päätettiin, että kaikkien jäsenten tuli pysytellä nimettöminä lehdistössä, radiossa ja filmeissä. Todettiin, että missään olosuhteissa meidän ei pidä ottaa kantaa, liittoutua eikä osallistua julkisiin kiistoihin. Näihin ajatuksiin perustuvat Kaksitoista Perinnettä, jotka on esitelty kokonaisuudessaan sivulla 564 tässä kirjassa. Vaikka mitään näistä periaatteista ei pidetty lakina tai sääntönä, vuoteen 1950 mennessä ne oli omaksuttu niin laajalti, että ne vahvistettiin ensimmäisessä Kansainvälisessä kokouksessa Clevelandissa. Tänään AA:n luja yhtenäisyys on eräs toveriseuramme suurimmista eduista. Samaan aikaan kun yhteisö selvitteli nuoruusiän sisäisiä vai-

8 XX ISO KIRJA keuksia, AA:n saama julkinen hyväksyminen lisääntyi lisääntymistään. Tähän oli ennen muuta kaksi syytä: toipuneiden suuri määrä ja yhdistyneet perheet. Nämä tekivät kaikkialla vaikutuksen. AA:han saapuneista alkoholisteista, jotka tosissaan yrittivät, 50 % lopetti juomisen eikä enää aloittanut, 25 % lopetti muutaman takaiskun jälkeen ja jäljelle jääneistäkin ne, jotka pysyttelivät mukana AA:ssa, osoittivat edistystä. Tuhannet kävivät muutamassa AA:n kokouksessa ja tulivat siihen tulokseen, että ohjelma ei ollut heitä varten. Mutta näistäkin monta noin kaksi kolmesta ilmestyi aikanaan takaisin. Eräs syy AA:n saavuttamaan laajaan hyväksymiseen oli sen ystävien toiminta. AA:lla on ystäviä lääketieteen, uskonnon ja lehdistön alalla ja muuallakin, ja nämä ihmiset ovat tehneet päättäväisesti AA:ta tunnetuksi. Ilman tätä apua AA olisi edennyt paljon, paljon hitaammin. Joidenkin AA:n varhaisten lääketieteen ja uskonnon saralla toimivien ystävien suosituksia löytyy edempää tästä kirjasta. Anonyymit Alkoholistit ei ole uskonnollinen järjestö. AA ei myöskään edusta mitään määrättyä lääketieteellistä suuntaa, vaikka teemmekin paljon yhteistyötä niin lääkäreiden kuin kirkonmiesten kanssa. Koska alkoholi ei katso ihmiseen, jäsenistömme on edustava poikkileikkaus USA:n väestöstä, ja muissa maissa on sama demokraattinen kehitys käynnissä. Jäseninämme on katolilaisia, protestantteja, juutalaisia, hinduja ja joitakin muslimeja ja buddhalaisia. Yli 15 % meistä on naisia. Tällä hetkellä jäsenmäärämme kasvaa noin 20 % vuodessa. Kun ajatellaan maailman miljoonien alkoholistien ja tule-

9 TOISEN PAINOKSEN ESIPUHE XXI vien alkoholistien ongelmia, työmme on vain raapaisu pimeyden pinnassa. Emme varmaan ikinä voi koskettaa kuin osaa koko laajasta ja monimuotoisesta alkoholiongelmasta. Meillä ei ole yksinoikeutta alkoholistin hoitoon. Mutta suuri toiveemme on, että kaikki ne, jotka eivät vielä ole löytäneet ratkaisua, löytävät vihjeen siitä tämän kirjan sivuilta ja liittyvät meihin matkallamme uuteen vapauteen.

10 XXII ISO KIRJA ESIPUHE KOLMANTEEN AMERIKKALAISEEN PAINOKSEEN Maaliskuussa 1976, jolloin tämä teos meni painoon, Anonyymien Alkoholistien kokonaisjäsenmäärä maailmassa arvioitiin varovasti yli :ksi. Ryhmiä oli lähes yli 90 maassa. 1 Yhdysvaltojen ja Kanadan AA-ryhmissä tehdyissä kartoituksissa on käynyt ilmi, että AA ei ainoastaan tavoita yhä useampia ihmisiä vaan myös erilaisia ihmisiä. Jäsenistöstämme on nykyään neljännes naisia, nuorempien jäsenten keskuudessa kolmannes. Kartoitukseen osallistuneista jäsenistä seitsemän prosenttia oli kolmekymmenvuotiaita tai nuorempia joukossa monia alle kaksikymmentävuotiaita. 2 Näyttää siltä, että AA:n ohjelman perusperiaatteet pätevät hyvin erilaisiin ihmisiin, joilla on erilaiset elämäntavat, samoin kuin ohjelma on auttanut moniin eri kansallisuuksiin kuuluvia ihmisiä. Kaksitoista Askelta, joihin ohjelma on kiteytetty ovat jossakin nimeltään los Doce Pasos ja toisaalla les Douze Etapes, mutta kaikkialla ne osoittavat täsmälleen saman toipumisen tien, jonka Anonyymien Alkoholistien ensimmäiset jäsenet löysivät. Huolimatta siitä, että AA-toveriseuran jäsenmäärä on kasvanut ja monipuolistunut, ytimeltään yhteisömme on yhä yksinkertainen ja henkilökohtainen. Joka päivä alkaa toipuminen jossakin maailmankolkassa, kun alkoholisti puhuu toiselle ja jakaa hänen kanssaan kokemuksensa, voimansa ja toivonsa. 1) Vuonna 1998 yli ryhmää 150:ssä maassa. 2) Vuonna 1998 noin yksi kolmasosa on naisia ja joka viides on alle 30-vuotias. XXII

11 XXIII M LÄÄKÄRIN MIELIPIDE e Anonyymit Alkoholistit uskomme, että lukijaa kiinnostaa lääketieteellinen arvio tässä kirjassa esite tystä toipumisohjelmasta. Lääkärit, jotka ovat nähneet jäsentemme kärsimyksiä ja seuranneet toipumistamme, lienevät päteviä lausunnonantajia. Erään maankuulun, alkoholin ja huumeiden väärinkäyttäjiä hoitamaan erikoistuneen sai raalan ylilääkäri antoi Anonyymeille Alkoholisteille tämän kirjelmän: Niille joita asia koskee: Olen erikoistunut monia vuosia alkoholismin hoitoon. Vuonna 1934 minulla oli hoidossani potilas, joka huoli matta siitä, että hän oli ollut menestyvä liikemies, oli alko holisti, sellainen tapaus, jota olin oppinut pitämään toivot tomana. Kolmannen hoitojakson aikana hän omaksui eräitä aja tuksia, jotka koskivat mahdollisuutta toipua. Pyrkiessään kuntoutumaan hän alkoi esittää näkemyksiään muille alko holisteille ja painotti, että näiden oli tehtävä samoin. Tältä pohjalta on syntynyt nopeasti kasvava yhteisö, joka kokoaa piiriinsä nämä miehet ja heidän perheensä. Näyttää siltä, et tä tämä mies ja satakunta hänen kaltaistaan on todellakin toipunut. Tiedän henkilökohtaisesti parikymmentä tapausta, joissa kaikki muut menetelmät olivat epäonnistuneet täydellisesti. Näillä tosiasioilla on ilmeisesti huomattava lääketieteelli nen merkitys. Tälle yhteisölle ominaisen nopean muutoksen suo- XXIII

12 XXIV ISO KIRJA mat mahdollisuudet aloittavat uuden aikakauden alko holismin historiassa. Näillä ihmisillä saattaa olla lääke tu hansille samankaltaisille. Voitte luottaa täysin kaikkeen, mitä he sanovat itsestään. Teidän, William D. Silkworth, lääket. tri Lääkäri, joka pyynnöstämme antoi meille tämän kirjel män, on ystävällisesti laajentanut lausuntoaan. Julkaisem me sen edempänä. Tässä lausunnossa hän vahvistaa sen minkä me, jotka olemme kärsineet alkoholismin piinan, tie dämme että alkoholistin ruumis on yhtä epänormaali kuin hänen mielensä. Meitä ei tyydyttänyt väite, että emme osanneet hillitä juomistamme, koska olimme sopeutumatto mia, koska pakenimme todellisuutta, koska olimme suoras taan sielullisesti vajavaisia. Jossakin määrin tämä kaikki pi ti paikkansa, eräiden kohdalla jopa suuressa määrin. Mutta olemme varmoja siitä, että myös ruumiimme on sairas. Pi dämme vajavaisena sellaista käsitystä alkoholismista, joka jättää pois ruumiillisen tekijän. Lääkärin teoria siitä, että me olemme alkoholille allergi sia, liikaherkkiä, on meistä kiinnostava. Koska olemme maallikoita, meidän mielipiteemme tästä oletuksesta ei eh kä paina paljon. Mutta entisinä ongelmajuojina voimme sa noa, että tässä käsityksessä on järkeä. Se selittää monia sel laisia asioita, joita emme muuten ymmärrä. Vaikka ratkaisumme toimii hengellisellä tasolla ja perus tuu muiden auttamiseen, me kannatamme alkoholistin si joittamista sairaalahoitoon, jos hän on poissa tolaltaan ja sekava. Useimmiten on välttämätöntä, että miehen aivot kirkastuvat, ennen

13 LÄÄKÄRIN MIELIPIDE XXV kuin häneen otetaan yhteyttä, sillä sil loin hänellä on paremmat mahdollisuudet ymmärtää ja hy väksyä se mitä meillä on tarjottavana. Lääkäri kirjoittaa: Tämän kirjan sisältämät ajatukset ovat käsitykseni mu kaan erittäin tärkeitä ihmisille, jotka ovat riippuvaisia alko holista. Sanon tämän oltuani useita vuosia erään maamme van himman alkoholin ja huumeiden väärinkäyttäjien hoitoon erikoistuneen sairaalan ylilääkärinä. Sen tähden otin tyytyväisenä vastaan pyynnön kirjoittaa muutaman sanan aiheesta, jota näillä sivuilla on käsitelty mestarillisen yksityiskohtaisesti. Me lääkärit olemme tienneet kauan, että jonkinlainen moraalipsykologia on täysin välttämätön alkoholisteille, mutta tämän tiedon soveltaminen tuotti meille ylivoimaisia vaikeuksia. Huippumodernit vaatimukset ja tieteellinen lä hestymistapa kaikkeen eivät ehkä ole opettaneet meitä so veltamaan niitä hyvän voimia, jotka jäävät puhtaaksi viljel lyn tietomme ulkopuolelle. Monta vuotta sitten eräs tämän kirjan kirjoittajista tuli hoitoon sairaalaan ja sai täällä eräitä ajatuksia, joita hän alkoi soveltaa käytäntöön. Myöhemmin hän pyysi lupaa saada kertoa tarinansa eräil le muille potilaille ja me suostuimme, vaikka epäillen. Ta paukset, joita olemme seuranneet ovat olleet erittäin mielen kiintoisia, itse asiassa ne ovat olleet ällistyttäviä. Epäitsek kyys, jota olemme nähneet näissä miehissä, hyödyn tavoitte lun täydellinen puuttuminen ja keskinäinen yhteishenki ovat tuottaneet suurta iloa ihmiselle, joka on tehnyt työtä kauan ja vaivalloisesti alkoholistien parissa. Nämä miehet uskovat itseensä ja sitäkin enemmän Voimaan, joka vetää parantumattomia alkoholisteja takaisin kuoleman porteilta.

14 XXVI ISO KIRJA Alkoholisti on tietenkin vapautettava ruumiillisesta alko holin tarpeestaan ja tämä edellyttää usein sairaalahoitoa. Vasta sen jälkeen psykologisilla keinoilla voi olla paras mahdollinen teho. Me uskomme, kuten olemme vuosia sitten tuoneet julki, että alkoholin vaikutus näihin kroonisiin alkoholisteihin on jonkinlainen allergian ilmenemismuoto. Pakonomainen tarve nauttia alkoholia rajoittuu tähän ryhmään, eikä sitä il mene kohtuullisesti alkoholia käyttävissä ihmisissä. Nämä allergiset henkilöt eivät voi koskaan turvallisesti käyttää al koholia missään muodossa; ja kun alkoholinkäyttö on tullut heille tavaksi, jota he eivät pysty murtamaan, kun itseluot tamus on mennyt, kun he eivät enää usko mihinkään inhi milliseen, heidän ongelmansa kasautuvat sellaiseksi vyyh diksi, jota on uskomattoman vaikea purkaa. Pelkkä tunteenomainen vetoaminen heihin riittää har voin. Alkoholistia ei kiinnosta eikä saa valtaansa ajatus, jos sa ei ole syvyyttä ja painoa. Melkein aina heidän ihanteit tensa on perustuttava voimalle, joka on heitä itseään suu rempi, mikäli he tahtovat aloittaa elämänsä uudelleen. Jos jostakusta tuntuu, ettei edellä sanottu ole alkoholiste ja hoitavan sairaalan lääkärien arvolle sopivaa, tulkoon kanssamme tulilinjoille näkemään murhenäytelmät, epätoi voiset vaimot, pienten lasten kärsimykset. Kun näiden ongelmien ratkaisemisesta tulee jokapäiväistä työtä, asia joka vaivaa unissakin, kyynisinkään ihminen ei enää ihmettele, miksi olemme hyväksyneet tämän liikkeen ja tuemme sitä. Monien vuosien kokemuksen jälkeen meistä tuntuu, että emme ole tavannet mitään, mikä olisi auttanut enemmän näitä ihmisiä kuntoutumaan niin kuin tämä kehittyvä epäitsekäs toveriseura. Ihmiset juovat pohjimmiltaan siksi, että he pitävät alko holin vaikutuksesta. Tähän tunteeseen on vaikea tarttua, ja vaikka ihmiset myöntävät, että se on vaarallinen, jonkin ajan kuluttua he eivät erota todellista epätodellisesta. Heil le elämä alkoholin vaikutuksen alaisena on ainoata normaa lia elämää. He ovat

15 LÄÄKÄRIN MIELIPIDE XXVII levottomia, hermostuneita ja tyytymät tömiä, kunnes he voivat taas kokea helpotusta, jonka muu tama ryyppy tuo tullessaan. He näkevät etteivät nuo ryypyt koidu kohtalokkaiksi muille ihmisille. Kun he ovat taas an taneet periksi halulleen, kuten niin monet tekevät ja syntyy pakonomainen tarve, he aloittavat ryyppykauden, joka on meille kaikille tuttu, selviävät, katuvat ja päättävät vakaas ti etteivät koskaan enää juo. Tämä toistuu toistumistaan, ja jos ihminen ei koe täydellistä sielullista muutosta, toipumi sesta ei ole juuri toiveita. Toisaalta ja tämä saattaa vaikuttaa oudolta ihmisestä, joka ei tunne asiaa kun sielullinen muutos on tapahtu nut, ihminen, joka vaikutti tuhoon tuomitulta, jolla oli val tavasti täysin ylivoimaisia ongelmia, pystyykin äkkiä hallit semaan helposti juomishaluaan, eikä hänen tarvitse ponnis tella muuten kuin noudattaakseen eräitä yksinkertaisia oh jeita. Minulle ovat miehet huutaneet epätoivoissaan ja vilpittö mästi: Minä en voi jatkaa näin! Minulla on kaikki syy elää! Minun täytyy lopettaa, mutta en voi! Teidän täytyy auttaa minua! Jos lääkäri on itselleen rehellinen, hänen on tosissaan myönnettävä oma riittämättömyytensä tällaisen ongelman edessä. Vaikka hän antaisi kaikkensa, se ei useinkaan riitä. Tuntuu siltä kuin tarvittaisiin enemmän kuin inhimillistä voimaa oleellisen sielullisen muutoksen aikaansaamiseksi. Vaikka huomattava joukko ihmisiä on toipunut psykiatris ten ponnistelujen tuloksena, meidän lääkärien on pakko myöntää, että emme ole juurikaan pystyneet vaikuttamaan ongelmaan kokonaisuudessaan. On monta ihmistyyppiä, joi hin tavanomainen psykologinen lähestymistapa ei tehoa. En ole samaa mieltä niiden kanssa, jotka pitävät alkoho lismia yksinomaan sielullisen hallinnan kysymyksenä. Mi nulla on ollut potilaanani monia miehiä, jotka ovat esimer kiksi tehneet useita kuukausia työtä jonkin ongelman kim pussa tai valmistelleet tärkeätä kauppaa. Ratkaisun on mää rä tapahtua tiettynä päivänä

16 XXVIII ISO KIRJA potilaan eduksi. Potilas ottaa lasillisen pari vuorokautta ennen määräpäivää ja pakon omainen tarve juoda voittaa kaiken muun niin, että mies menettää tilaisuutensa. Nämä miehet eivät juo paetakseen, he juovat tarpeeseen, joka ei ole sielullisesti hallittavissa. Tämä tarve luo monia tilanteita, jotka saavat ihmisen uhraamaan lähes kaiken sen sijaan että taistelisivat tarvetta vastaan. Alkoholistien luokittelu on erittäin vaikeaa, eikä yksityiskohtainen luokittelu kuulu tämän kirjan piiriin. On tietysti olemassa psykopaatteja, jotka ovat tunne-elämältään epäva kaita. Tämä on meille tuttu tyyppi. Nämä miehet vannovat alinomaa lopettavansa juomisen ikiajoiksi. He ovat hyvin katuvaisia ja tekevät monia hyviä päätöksiä, mutta eivät milloinkaan ratkaisua. Sitten on mies, joka ei tahdo myöntää että hän ei voi juo da. Hän suunnittelee muuttavansa juomatapojaan. Hän vaih taa lajia ja ympäristöä. Sitten ovat ne, jotka uskovat vuo desta toiseen, että he voivat nauttia alkoholia vaaratta ol tuaan jonkin aikaa juomatta. On maanis-depressiivinen tyyppi, jota ystävät kenties kaikkein huonoimmin ymmärtä vät ja josta voitaisiin kirjoittaa kokonainen luku. Sitten ovat ne, jotka ovat muuten täysin normaaleja, pait si siinä miten alkoholi heihin vaikuttaa. He ovat usein ky vykkäitä, älykkäitä ja ystävällisiä ihmisiä. Kaikilla näillä ja monilla muilla ihmisillä on yksi yhtei nen oire: jos he alkavat juoda, heissä syntyy pakonomainen tarve. Tämä ilmiö saattaa olla, kuten me arvelemme, merkki allergiasta, joka erottaa nämä ihmiset muista, tekee heistä erilaisia. Me emme tunne yhtään tapausta, jossa tämä tarve olisi saatu pysyvästi poistetuksi. Me emme osaa ehdottaa muuta kuin täydellistä pidättäytymistä alkoholista. Tämä mielipide johtaa meidät väistämättä keskelle kiivas ta väittelyä. Puolesta ja vastaan on kirjoitettu paljon, mutta lääkärien

17 LÄÄKÄRIN MIELIPIDE XXIX keskuudessa näyttää vallitsevan yleensä se kanta, että krooniset alkoholistit ovat parantumattomia. Mikä on ratkaisu? Ehkä vastaan parhaiten kertomalla eräästä kokemuksestani. Noin vuosi ennen tätä kokemusta luokseni tuotiin eräs mies, joka poti kroonista alkoholismia. Hän oli vasta osit tain toipunut vatsaverenvuodosta ja hänen sielulliset kykyn sä olivat patologisesti heikkenemässä. Hän oli menettänyt elämässään kaiken arvokkaan ja eli vain jos niin voi sa noa juodakseen. Hän myönsi suoraan, että hänellä ei ol lut toivoa. Kun alkoholi oli poistettu hänen elimistöstään, havaittiin, että hänessä ei ollut pysyvää aivovauriota. Hän hyväksyi tässä kirjassa esitetyn ohjelman. Vuotta myöhem min hän tuli tapaamaan minua ja se oli minulle merkillinen kokemus. Tunsin miehen nimeltä, tunnistin osittain hänen piirteensä, mutta siihen yhtäläisyydet loppuivat. Vapisevas ta, epätoivoisesta hermorauniosta oli tullut itseluottamusta ja tyytyväisyyttä uhkuva mies. Puhuin hänen kanssaan jonkin aikaa, mutta kertaakaan keskustelun kuluessa minusta ei tuntunut siltä, että olin tavannut tämän miehen aikaisem min. Hän oli minulle vieras, ja hän lähti. Tapauksesta on kulunut jo kauan, eikä hän ole käyttänyt alkoholia sen jäl keenkään. Kun mieleni tekee piristäytyä henkisesti, ajattelen usein erästä toista tapausta, jonka tunnettu newyorkilainen lääkä ri toi hoitooni. Potilas oli määritellyt itse sairautensa ja pääteltyään tilansa toivottomaksi, hän oli piiloutunut yksi näiseen latoon kuollakseen siellä. Etsintäpartio löysi mie hen ja hänet tuotiin luokseni epätoivoisessa tilassa. Ruumiillisen kuntoutuksen jälkeen hän keskusteli kanssani ja sanoi suoraan, että hänestä hoito oli ollut täysin turhaa el len minä pystyisi vakuuttamaan häntä siitä, että hänellä olisi tahdonvoimaa vastustaa juomisen yllykettä. Kukaan ei ollut saanut häntä uskomaan sitä tähän mennessä. Hänen alkoholiongelmansa oli niin monimutkainen ja hä nen

18 XXX ISO KIRJA epätoivonsa niin syvä, että hänen ainoa toivonsa oli moraalipsykologia meidän käsityksemme mukaan niin kuin me sitä silloin kutsuimme, ja epäilimme olisiko siitäkään apua. Mutta tämän kirjan ajatukset tehosivat häneen kuin häkä. Hän ei ole nauttinut alkoholia moneen vuoteen. Olen tavannut häntä silloin tällöin ja hän on mies, joka kelpaa malliksi muille. Neuvon vilpittömästi jokaista alkoholistia lukemaan tämän kirjan. Vaikka alkoholisti avaisi kirjan pilkallisin mielin, voi olla, että hän rukoilee ennen kuin on päässyt loppuun. William D. Silkworth, lääket. tri