Syvähoitoa vai kevyttä kosmetiikkaa?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Syvähoitoa vai kevyttä kosmetiikkaa?"

Transkriptio

1 Syvähoitoa vai kevyttä kosmetiikkaa? 74 Rakennusmaailma 5E/2010

2 Sävyttämättömät puuöljyt Fintex Puuöljy Geve Puuöljy Joule Puuöljy Nicolor Puuöljy Pellavainen Terassibalsami Pinotex Puuöljy Uula-puunsuojaöljy Valtti Puuöljy Virtasen Terassiöljy Woodex Puuöljy Vertailu Terasseja, laitureita ja kalusteita huolletaan monesti puuöljyillä. Tuloksena on näyttävä pinta, jonka kauneus tuntuu rapistuvan turhan usein tarpeettoman nopeasti. Testasimme, voiko puuöljyillä aidosti hidastaa puupinnan vanhenemista vai onko öljyämisessä kyse vain pintojen somistamisesta. KYÖSTI ISOSAARI VTT JA TM RAKENNUSMAAILMA, testaukset MARKO TOIVONEN, tekninen avustus KARI HAUTALA JA KYÖSTI ISOSAARI, kuvat Puun öljyäminen on yksi helpoimmista tavoista huoltaa puuainesta. Läheskään aina puuöljyjä ei ole kuitenkaan tarkoitettu varsinaisiksi puunsuojiksi, sillä kaikissa niissä ei ole puun lahoamista estäviä kemiallisia tehoaineita. Usein puuöljyjen vaikutus perustuu enemmän fysikaalisiin tekijöihin, kuten puun kastumisen hidastamiseen. Asia on tällä hetkellä erityisen ajankohtainen, sillä EU:n biosididirektiivi alkaa pikku hiljaa purra myös käytännön tasolla. Pian koittaa aika, jolloin puunsuojaksi ei saa kutsua muuta kuin sellaista ainetta, jolla on todistettavas- QUV- ja sadetusvanhennuksen jälkeen kaikki testikappaleet olivat huoltokäsittelyn tarpeessa. Noin kahden viikon eli tarkemmin 326 tunnin käsittely vastaa korkeintaan vuoden mittaista luonnollista säärasitusta. Rakennusmaailma 5E/

3 Sävyttämättömille puuöljyille testin loppusuora oli jo liiankin rankka omaista puuöljyä. Toisella tuotemerkillä terassi- ja kalusteöljy on yksi ja sama tuote. Niiden alapuolelta löytyy vielä tavanomaisempi puuöljy. Niin tai näin, testiin saatiin lopulta kasattua kaikkiaan kymmenen eri tuotetta ilman sen suurempia kompromisseja. Esimerkiksi Pinotexin soveltuvuus muullekin kuin kestopuulle selviää purkin tuoteselosteosiosta. Uulaa taas voidaan kyllä pitää puunsuojan ja -öljyn rajatati puun biologista hajoamista estävä vaikutus. Tällaisen oikeuden saaminen vaati tutkimuksia sekä arvatenkin myös merkittäviä taloudellisia uhrauksia. Puuöljyä terassilleen haluavan pihaihmisen elämään biosideja sisältäviin aineisiin liittyvä muutos ei välttämättä vaikuta niin paljon kuin äkkiseltään luulisi. Läheskään kaikkia vertailuumme otettuja puuöljyjä ei väitetä nykyiselläänkään puunsuojiksi. Mitä todennäköisimmin ne säilyvät kaupoissa myös puunsuojaaineisiin liittyvien siirtymäaikojen umpeuduttua. Toki joukossa on tuotteita, joiden tulevaisuus voi ainakin nykynimellään olla katkolla. Esimerkiksi Uulapuunsuojaöljy saattaa valmistajansa mukaan olla poistumassa oleva tuote. Toistaiseksi sitä kuitenkin saa edelleen kaupoista. Kuluttajan kannalta puuöljyn sisältämien biosidien tehokkuus ei välttämättä ole edes oleellisin asia. Puun öljyämisessä haetaan yleensä ulkonäköä, ei niinkään lahonsuojaa. Esimerkiksi kestopuusta tehdyn terassin lahonsuojaus on sitä paitsi muutenkin jo kohdallaan. Yleensä oleellisempaa on saada puu näyttämään silmää miellyttävämmältä. Usein haetaan myös sitä, että puun rakenne tulee kauniimmin esiin. Värisävyn hienosta tummumistakaan ei aina pidetä pahana asiana. Hämmentäviä tuotenimiä Viime vuoden lokakuussa tehdyn hankintakierroksen aikana etsittiin Öljytyn puupinnan säänkestoa tutkittiin QUV-vanhennuksen avulla nopeutetusti. Sävyttämättömien puuöljyjen UV-suoja jäi arvatenkin heikoksi. Arvosteluissa pääpaino annettiin vanhennusrupeaman alkupuoliskon tuloksille. vertailuun mukaan puuöljyjä, jotka soveltuisivat mahdollisimman hyvin sekä käsittelemättömän että kesto- ja lämpöpuun öljyämiseen. Ajatuksena oli siis löytää kunkin valmistajan peruslaatuisin ja yleiskäyttöisin tuote. Kovapuu- ja erikoiskalusteöljyt haluttiin jättää tyystin testin ulkopuolelle. Niinpä esimerkiksi erilaiset kiinapuuöljyt jäivät tällä kertaa hyllyyn. Sama rajaus tehtiin tuotteille, jotka ovat selkeästi puunsuojia. Jälkimmäinen kriteeri tiputti kyydistä muun muassa joitakin niin sanottuja suojaavia kuultovärejä. Rajausten tekemisessä oli muodostua ongelmaksi omintakeiset nimeämiskäytännöt. Joidenkin valmistajien puuöljyvalikoimissa esimerkiksi terassiöljy tarkoittaa tavan- Vähintään tuhannen tunnin vanhennuskammiokäsittely on muodostunut TM Rakennusmaailman maalivertailujen perustyökaluksi. Sävyttämättömille puuöljyille testin loppusuora oli kuitenkin jo liian rankka. Värimittaukset osoittautuivat parhaaksi tavaksi seurata puuöljyvertailun testikappaleiden pinnassa tapahtuvia vanhenemismuutoksia. Mittaukset tehtiin aina samasta paikasta erityisen kaavalevyn avulla. 76 Rakennusmaailma 5E/2010

4 Kauan odotettu uutuus, IVT Nordic Inverter 12KHR-N, sai Ruotsin SP:n toimintatestissä fantastisen tuloksen: +10 C:n ylläpitolämpötilassa COP 7,3! Puolueettomat tutkimustulokset osoittavat, että IVT Nordic Inverter 12KHR-N on suorituskyvyltään paras ja äänitasoltaan markkinoiden hiljaisin. Vertaa tuloksia ja valitse Joutsenmerkitty voittaja! Vuosilämpökerroin, pieni talo 12KHR-N:n ja kilpailijoiden arvot Ruotsissa 4,1 3,8 3,5 3,2 2,9 2,6 2,3 2,0 Malmö (9 100 kwh/år) Borås ( kwh/år) Luleå ( kwh/år) IVT Nordic Inverter 12KHR-N Mitsubishi MSZ-FD35VA/MUZ-FD35VABH Panasonic HE12GKE Lähde: Statens Provningsverkin laskelma, jossa Luleå vastaa keskilämpötilaltaan Kajaania. 4,1 12KHR-N:n arvot Suomessa 3,8 3,5 3,2 2,9 2,6 2,3 2,0 Helsinki ( kwh/v) Jyväskylä ( kwh/v) Rovaniemi ( kwh/v) Lähde: Statens Provningsverkin laskelma Markkinoiden hiljaisin ilmalämpöpumppu Malli Ääni ulkoyks. Ääni sisäyks. IVT Nordic Inverter 12KHR-N 62 db(a) db(a) Mitsubishi Electric MSZ-FD35VA/ MUZ-FD35VABH 67 db(a) db(a) Panasonic HE12GKE 66 db(a) db(a) IVT Centerit palveluksessasi: Espoo Hämeenlinna Imatra Joensuu Jyväskylä Kaarina Kangasala Kempele Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta Lohja Mikkeli Nokia Pori Rauma Riihimäki Savonlinna Seinäjoki Tampere Turku Oulu Vaasa Vantaa Varkaus Muut IVT-jälleenmyyjät:

5 pauksena. Kyse on silti aineesta, joka on tarkoitettu peruspuupintojen öljyämiseen. Värittömyyden riskit Hieman vaikeampi rajaus jouduttiin tekemään öljyn värisävyssä. Tiedossa toki oli, että monet alan ammattilaiset suosittelevat puuöljyjen käyttöä sävytettynä. Toisaalta läheskään kaikki kuluttajat eivät halua öljytessään muuttaa puun väriä, ainoastaan suojata sen pintaa. Usein öljykäsittelyn mukanaan tuoma märkätummuus on se ainoa sävylisä, joka juuri hyväksytään. Lisäsyy puunöljyjen vertailuun sävyttämättömänä on se, ettei läheskään kaikilla puuöljyillä ole kattavaa sävytysjärjestelmää, ainakaan maanlaajuisesti. Muutamille tuotteille sävytystä ei ole järjestetty lainkaan. Niinpä osa tuotteista olisi mahdollisesti jouduttu sävyttämään kilpailevan tuotteen pastoilla. Tässä ei olisi ollut juurikaan järkeä. Niinpä vertailumme palvelee myös esimerkkinä siitä, mitä ehkä menetetään, jos sävytyksen tuoma suoja UV-säteilylle jätetään käyttämättä. Seurauksena on yleensä se, että öljytyn pinnan huoltokäsittelytarve lisääntyy. Joskus jopa oleellisesti. Yhden vertailutuotteen kohdalla sävyttämättömyys on saattanut vaikuttaa jopa vertailumenestykseen. Valtti Puuöljyn purkkiohjeissa kehotetaan käyttämään tuotetta sävytettynä. Erillisessä tuoteselosteessa sama asia on mainittu suosituksena. Niinpä Valtin voidaan tulkita joutuneen kisaan UV-suojan suhteen hieman alisarjalaisena. Markkina-arvoltaan tärkeänä tuotteena se haluttiin silti mukaan. Valtin mukanaolo on toisaalta esimerkki siitä, että usein käyttäjä ottaa työohjeista poikkeavalla käyttötavalla tietoisen riskin. Yleisemmällä tasolla vertailu taas osoittaa, ettei sävyttämättömän tuotteen käytölle kohteissa, joihin aurinko paistaa vähääkään useammin, ole kaikkien puuöljyjen kohdalla muutenkaan kovin hyviä perusteluja. Puuöljyjä hankkiessaan on siis hyvä miettiä, kannattaisiko sittenkin ostaa öljynsä sävytettynä. Varsinkin Xenon-kammiovanhennukset osoittavat, ettei parhaankaan puuöljyn suoja yllä lähellekään peittävien tuotteiden UV-suojaa. Aitoa lisäikää puulle haettaessa ei sävytystä pidä ohittaa pelkällä olankohautuksella. 78 Rakennusmaailma 5E/2010 Puuöljyjen mekaanista kiinnipysyvyyttä mallinnettiin vesipainekokeilla. Menetelmällä saadut tulokset perustuivat visuaalisiin havaintoihin, joten niiden painoarvo jätettiin varsin vähäiseksi. Tuttuun tapaan osa valmistetuista testikappaleista päätyi ulkosaaristossa sijaitsevalle koekentälle. Laboratoriotulokset kielivät siitä, että käytännön kenttäkokemuksia on saatavissa varsin pian. Vesipaineella käsiteltyjen testikappaleiden arvioinneissa käytettiin apuna vesiohenteista indikaattoriväriä. Se paljasti sekä varsinaiset puupinnan vauriot että testikappaleisiin jääneen öljyn vedenhylkimiskyvyn. Vedenhylkivyyttä arvioitiin noin puoli vuotta viileässä ja muutenkin säänvaihteluilta suojassa säilytetyistä koekappaleista. Hylkivyyserot saatiin esiin testikappaleiden pinnalle sumutetun veden avulla.

6 Uusi Kontion Koti. Kaikki mitä kodiltasi voit toivoa. Kontion hirsitalomallistot tarj av r oav ko a at aidon hirsitalon lämpöä, eko k a k logisuutta ja nyky ya ka ika ky k ista toimivuutta. Statiivi Uutuudet! Suomen markkinoiden suurimman hirsivalmistajan uudet talomallistot ovat ilmestyneet! Niistä löydät upeita hirsitalomalleja perinteisestä moderniin, tyylikästä arkkitehtuuria ja toimivia tilaratkaisuja. Kontio osaa myös energiatehokkaan rakentamisen. Kysy lisää Kontio-myyjältäsi. Astu Kontion maailmaan ja ihastu aitoon hirsitaloasumiseen! Haapavesi Helsinki , Hämeenlinna Iisalmi Joensuu , Jyväskylä Kajaani Kemi Kokkola Kouvola , Kuopio Lahti , Lappeenranta , Mikkeli Muonio , Oulu Pori Porvoo Pudasjärvi Rovaniemi Savonlinna , Seinäjoki Tampere Turku Uusimaa (Nurmijärven näyttelyalue) , Vaasa (06) , Muu Suomi Kontiotuote Oy, Ranuantie 224, Pudasjärvi, puh , fax KONTIO HIRSITALOT JA -HUVILAT

7 Jokamiehen Ilmestyy ,40 ONKIJAN OPAS Madon värillä on väliä Teleskooppisten onkivapojen vertailu Ahventa täkyongella Eri kalalajeja onkimaan Huoltsikkaongesta heittokalastusväline Onkihälyttimet testissä KESÄKALASTAJALLE Hellehaukia Säkylän Pyhäjärvestä Kalassa Vantaan maalaismaisemissa Tehoa kesäiseen katiskapyyntiin ERÄ VAELTAJALLE Kannettavat hyttyskarkottimet testissä Tilaa vaivatta netistä Näin testattiin n PUUÖLJYVERTAILUSSA VTT teki testikappaleiden vanhennukset, vanhentamattomien ja vanhennettujen näytteiden väri- ja kiiltomittaukset sekä vanhennettujen testikappaleiden visuaaliset arvioinnit. TM Rakennusmaailman testiryhmä valmisti tarvittavat testikappaleet, teki vedenhylkivyysarviot vesipainekokeineen sekä selvitti eri puuöljytuotteiden vaatimien käsittelyjen käytännön työläyden. Kullekin vertailuöljylle valmistettiin eri testejä varten 300 millimetriä pitkiä testikappaletta 20 x 92 millimetrin höylätystä, Thermo D -lämpökäsitellystä kuusesta. Testikappaleissa oli poikkeuksellisesti sydänpuu taustana ja pintapuu öljyämispintana. Kuukauden mittaisen, tavanomaisissa huoneoloissa tapahtuneen ilmastoinnin jälkeen testikappaleet päätysuljettiin käsittelemällä katkaisupinnat kahdesti Teho-ikkunamaalilla. Päätyjen sulkemisessa käytetyn maalin kuivuttua testikappaleet öljyttiin valmistajien ohjeiden mukaisesti ylimääräisen öljyn pyyhintää unohtamatta. Öljyämiskertoja tehtiin kaksi, paitsi Pellavaisella, jolle vedettiin vain työohjeissa mainittu kertakäsittely. Pinotexin testikappaleille tehtiin lisäksi ohjeiden mukainen pohjustus sekä Uulalle homeenestokäsittely. Fintexiä ei sen sijaan pohjustettu, sillä valmistajan mukaan purkkitiedoissa on virhe, eikä erillisessä tuoteselosteessa pohjustusta edes mainita. Näytekappaleiden valmistuksen yhteydessä arvioitiin myös puuöljytuotteiden sivelyominaisuudet sekä käsittelyiden työläys. Lisäksi tuotteiden menekki rekisteröitiin punnitsemalla testikappaleet ennen ja jälkeen öljyämisen. Kuukauden kuivumisen jälkeen testikappaleista mitattiin värisävy Spektrophotometer CM-525i -laitteella sekä kiilto Elcometer Micro TRI -mittarilla. Samoja laitteita käytettiin myös myöhemmissä kiilto- ja värisävymittauksissa. Kaksi erilaista vanhennuskierrosta Aiemmista maalitesteistä tuttu vanhennuskammiokäsittely tehtiin tuttuun tapaan VTT:llä ISO standardin menetelmän A mukaisesti. Laitteiston Xenon Arc -säteilijä toimi tauotta koko tunnin vanhennuksen ajan. Koekappaleita myös sadetettiin kahden tunnin välein 18 minuutin jaksoissa koko vanhennuksen ajan. Xenon Arc -kammion vanhennuskäsittely oli sävyttämättömille puuöljyille jo oletusarvoisesti rankka. Vanhennuksen jälkeen tehtyjä värimittauksia sekä niistä laskettuja muutosarvoja ei näin ollen käytetty tuotteiden vertailuun. Tulokset kertoivat lähinnä puun harmaantumisasteesta. Koekappaleiden matalissa kiiltoarvoissa ei pääsääntöisesti tapahtunut oleellista muutosta vanhennustestien aikana. Öljyillä ei toisaalta edes tavoitella pinnan kiiltävyyttä, vaan värisävyn syvyyttä. Niinpä kiiltomittausten perusteella ei annettu arvosanoja. Öljyn säilyvyydestä tehtyjen visuaalisten havaintojen painoarvo jätettiin puolestaan varsin vähäiseksi. Tutkimussarjaa täydennettiin kammiovanhennuksen jälkeen toisella vanhennustestillä, jossa hyödynnettiin VTT:n QUV Accelerated Weather Test -laitteistoa. Kyseinen nopeutettu vanhennusmenetelmä, jossa koekappaleet altistuvat vuoroin 2,5 tunnin mittaiselle UV-säteilytykselle ja vastaavasti 30 minuutin kestoiselle sadetukselle, on SFS-EN standardin menetelmän A mukainen. Vanhennuksen etenemistä seurattiin testikappaleiden värimäärityksillä. Mittaukset tehtiin ennen vanhennuksen aloittamista, kolmen, seitsemän ja yhdeksän vuorokauden testauksen jälkeen sekä testin päätyttyä. Kokonaistestiajaksi muodostui noin kaksi viikkoa, tarkkaan ottaen 326 tuntia. QUV-vanhennuksessa jälkeen testikappaleiden ulkoasu kieli jo selvästä huoltotarpeesta. Mitatut kiillot olivat hyvin matalia ja näin ollen vain viitteellisiä. Varsinaista puun harmaantumista ei silti vielä havaittu. Visuaalisissa arvioissa nähtiin selviä eroja siinä, kuinka paljon eri käsittelyistä oli vanhennuksen jälkeen öljyä jäljellä. Vanhennuksen aikana varsinkin ensimmäisellä vanhennusviikolla tapahtuneista värisävymuutoksista päästiin kiinni siihen, miten eri öljykäsittelyt ylläpitävät öljytyn puupinnan väriä. Lisätietoa vedenhylkivyystesteillä TM Rakennusmaailman testiryhmän vedenhylkivyystesteissä tutkittiin öljypinnan kykyä estää veden imeytymistä puuainekseen. Uuden öljyn vedenhylkivyystesti tehtiin sumuttamalla vettä noin viiden kuukauden ajan pimeässä ja viileässä säilytetyille testikappaleille. Päätelmät tehtiin veden pisaroitumisen perusteella. Osa testikappaleista altistettiin myös vesipainetestiin, jossa noin 100 barin paineella purkautuva vesisuihku osui öljyttyyn pintaan 65 asteen kulmassa. Suihkun etäisyys muuttui testin aikana millimetrin välillä syklisen säännöllisesti. Noin 3,5 sekuntia kestäneen testikierron aikana testikappale kulki vesisuihkun alitse kahdesti. Vesirasituksen kierroskohtainen kesto oli yhteensä 1,2 sekuntia. Testikierroksia kertyi kullekin testikappaleelle yhteensä kaksikymmentä. Koekappaleiden kuivuttua noin kahden viikon ajan niiden pintaan levitettiin tempera-tyyppinen, vesiohenteinen indikaattoriväri, jonka levittymistapa kirjattiin ylös. Värin annettiin kuivua 15 minuutin ajan, minkä jälkeen testipinnat suihkutettiin kylmällä vedellä. Koekappaleiden kuivuttua yön yli värin imeytyminen ja muu käytös testikappaleiden pinnalla arvioitiin visuaalisesti. Testiohjelmaan kuuluu lisäksi käytännön sääkokeita, joita varten testikappaleita vietiin ulkosaaristossa sijaitsevalle testikentälle. Siihen, miten eri vertailutuotteet ovat kestäneet rankkoja luonnonoloja, kuten sadetta, auringonpaistetta, pakkasta ja suolaista vettä, palataan aikanaan.

8 Loppuarvostelu Kammiovanhennettujen koekappaleiden pinta oli tuhannen tunnin testausjakson jälkeen karu ja ankea. Viiden vertailutuotteen näytteistä ei ollut enää havaittavissa jälkeäkään öljykäsittelystä. Puuöljyjen värimuutos Fintex Joule Pellavainen 14,00 Geve Nicolor Pinotex 12,00 10,00 8,00 6,00 4,00 2,00 E vrk QUV Accelerated Weather Test -laitteistolla toteutetussa öljyttyjen puupintojen vanhennustestissä seurattiin koekappaleiden värisävyn muuttumista UV- ja sadetusaltistuksen aikana. Tulosten tulkinnassa pääpaino annettiin ensimmäisen viikon aikana tapahtuneille muutoksille. Vertailun puuöljyt jakautuivat tulosten perusteella melko selvästi kolmeen eri säänkestoluokkaan. ARVOSTELU pohjautuu puun sävysuojauksessa sekä säänkestossa VTT:n tekemiin vanhennuksiin ja mittauksiin sekä sääkeston suhteen myös visuaalisiin arvioihin. Vedenhylkivyyden ja käsittelyn helppouden arvosanat perustuvat TM Rakennusmaailman testiryhmän tekemiin kokeisiin ja arvioihin. Painoarvoja muuttamalla voi korostaa haluamiaan puuöljyjen ominaisuuksia. ARVOSANAT Uula Valtti Virtasen Woodex Painoarvo (%) Fintex Geve Joule Nicolor Pellavainen Pinotex Uula Valtti Virtasen Woodex Puun sävysuojaus Säänkesto QUV kammiovanhennus Vedenhylkivyys - uutena vesipainekokeen jälkeen Käsittelyn helppous - esivalmistelut ja käsittelyt siveltävyys Yleisarvosana 100 7,0 8,6 7,6 7,7 7,8 8,7 8,1 7,9 7,0 7,8 Pinotex Puuöljy Ostopaikka: Kodin Terra, Simolanmutka 5, Lahti, p. (03) Maahantuoja: Akzo Nobel Coatings Oy, Malmarintie 20, Vantaa, p , Kuiva-ainepitoisuus: 22 tilavuus-% Tiheys: 0,8 kg/litra Käsittely: kyllästämättömälle pohjusteeksi Pinotex Base, öljytään 1 2 kertaa Riittoisuus: 8 10 m2/litra Kuivumisaika: kosketuskuiva 3 tuntia, kuiva 24 tuntia Työvälineiden pesu: lakkabensiini Hinta: 30,90 euroa, pohjuste 17,90 euroa/2,7 litraa PINOTEXIN mainostokaisu pitää vertailutuotteina olevan puuöljyn kohdalla paikkansa. Öljykäsittely säilyy nuoren oloisena yllättävän pitkään. Käsitellyn puupinnan värisävy alkaa muuttua selkeämmin vasta yli viikon QUV-vanhennuksen jälkeen. Öljy myös hylkii vettä mukavasti. Vanhennuskammiokokeet kuitenkin osoittavat, ettei aine yllä säänkestossa maaleihin verrattaviin suorituksiin. Tuhannen tunnin jälkeen öljyä on jäljellä enää häivähdys. Sen parempaan eivät tosin yllä muutkaan vertailutuotteet. Valmistajan vaatimus käsittelemättömän puun pohjustuksesta lisää Pinotex-käsittelyn työläyttä. Myös puuöljyn kitkerä haju ja helppo roiskuvuus vähentävät työmukavuutta. Ikävillä ominaisuuksilla lienee kuitenkin syy-yhteys aineen hyvään menestykseen. Kyse on siis lievästä epämukavuudesta, joka kannattanee hyvän öljypinnan edestä kestää. Puun sävysuoja Säänkesto varauksin Vedenhylkivyys Pohjustus lisää työläyttä Yleisarvosana: 8,7 Geve Puuöljy Ostopaikka: Eurokymppi, Pyhäntaantie 3, Lahti, p. (03) Maahantuoja: Geveko Oy, Muddaistentie 261, Parainen, p , Kuiva-ainepitoisuus: 40 paino-% Tiheys: 0,8 0,9 kg/litra Käsittely: öljytään 2 3 kertaa Riittoisuus: 6 10 m2/litra Kuivumisaika: 5 10 tuntia Työvälineiden pesu: lakkabensiini Astiakoko: 3 litraa Hinta: 22,00 euroa GEVE kuuluu vertailun yllättäjiin. Öljytyn puupinnan sävy muuttuu QUV-vanhennuksen alussa hyvin hillitysti jopa hitaammin kuin voittajatuotteella. Testin toisella puoliskolla värimuutos kuitenkin kiihtyy. Vanhennusjakson lopulla pinnan haalistuminen alkaa jo lähestyä vertailutuotteiden keskikaartia. Vedenhylkivyydessäkään aine ei yllä kärkisijoille. Vaikka öljypinnan säänkesto on QUV-testin perusteella varsin asiallinen, vanhennuskammio puhuu tylyä kieltään. Puuöljyn kestoa ei voi verrata ainakaan peittäviin tuotteisiin. Vähintään vuosittaisiin uusintakäsittelyihin on siis syytä varautua. Onneksi Geven työläys ei ole esteenä tiuhemmallekaan sutimiselle. Öljyn juoksevuus tosin hidastaa kiivainta työtahtia. Jos ei ole tarkkana, aine roiskuu helposti. Puuöljyn kohdalla kyse ei ole kuitenkaan viasta, vaan ominaisuudesta. Puun sävysuoja Säänkesto varauksin Yleisarvosana: 8,6 Rakennusmaailma 5E/

9 Loppuarvostelu Uula-puunsuojaöljy Valtti Puuöljy Pellavainen Terassibalsami Woodex Puuöljy Ostopaikka: Kodin Terra, Simolanmutka 5, Lahti, p. (03) Valmistaja: Uulatuote Oy, Yttiläntie 265, Kauvatsa, p , Kuiva-ainepitoisuus: 65 % Tiheys: 0,85 kg/litra Käsittely: pohjusteeksi Uula-homeenestoaine, öljytään 1 2 kertaa Riittoisuus: sahattu 6 m²/l, höylätty 10 m²/l Kuivumisaika: kosketuskuiva 5 8 tuntia, lopullinen riippuu käsittelyistä Työvälineiden pesu: Uula-yleisohenne tai lakkabensiini Hinta: 34,50 euroa, homeenesto 31,90 euroa/5 litraa Ostopaikka: Kodin Terra, Simolanmutka 5, Lahti, p. (03) Valmistaja: Tikkurila Oy, Kuninkaalantie 1, Vantaa, p. (09)85 771, Kuiva-ainepitoisuus: 18 tilavuus-% Tiheys: 0,8 kg/litra Käsittely: öljytään 1 2 kertaa Riittoisuus: 5 7 m²/litra Kuivumisaika: pintakuiva muutamassa tunnissa, uusintakäsittely edellisen kuivuttua Työvälineiden pesu: Tikkurilan Pensselipesu tai lakkabensiini Hinta: 20,90 euroa Ostopaikka: tilattu valmistajalta Valmistaja: Elixi Oil Oy, Joensuuntie 49, Somero, p. (02) , Kuiva-ainepitoisuus: ei määritetty Tiheys: 0,92 kg/litra Käsittely: öljytään kertaalleen, viimeistely kankaalla 24 tuntia Riittoisuus: höylätty m²/litra Kuivumisaika: viimeisteltävissä 1 vrk, lopullinen 5 vrk Työvälineiden pesu: ei mainita Hinta: 33,64 euroa, rahti 12,20 euroa Ostopaikka: Kodin Terra, Simolanmutka 5, Lahti, p. (03) Valmistaja: Teknos Oy, Takkatie 3, Helsinki, p. (09) , Kuiva-ainepitoisuus: 30 tilavuus-% Tiheys: 0,85 kg/litraa Käsittely: öljytään kertaalleen, lisäkertoja, kunnes pinta ei ime Riittoisuus: 5 8 m²/litra Kuivumisaika: kosketuskuiva 8 tuntia, kuiva 24 tuntia Työvälineiden pesu: Teknosolv 1621 Hinta: 19,90 euroa n UULA erottuu paperilla muista vertailutuotteista selvästi suuremmalla kuiva-ainepitoisuudellaan. Maalaisjärjellä päätellen menestyksen eväät ovat siis olemassa. Öljytyn pinnan sävymittauksissa aine ei kärkikaksikkoa kuitenkaan hätyyttele. Vedenhylkivyystesteissäkään tulos ei ole aivan paras mahdollinen. QUV-vanhennusten päätyttyä öljyä on testikappaleiden pinnassa Pinotexin ja Geven tavoin edelleen jäljellä. Kammiovanhennusten jälkeen testikappaleista löytyy lieviä öljyjäämiä. Mitään oleellista eroa muodostavia päätelmiä ei jälkimmäisestä havainnosta voi silti vetää. Tuhat tuntia Xenon-loistetta on tällekin aineelle tuhoisa annos. Vaadittu homeenestokäsittely lisää hieman Uulan työläyttä. Muutoin aine ei työstettävyydeltään eroa vertailun perusmassasta. Korkeampi kuiva-ainepitoisuus ei kiivasta sutijaa roiskeilta säästä. n PIENELLÄ tekstillä painetun käyttökohdeohjeistuksen mukaan Valttia saisi käyttää vain sävytettynä. Ohjeen uhmaamisesta huolimatta aine sijoittuu öljytyn pinnan sävymuutosmittauksissa vertailun keskikaartiin. Tuotteen mainio vedenhylkivyys ei näytä olevan juurikaan sävytyksestä kiinni. Vanhennustestien jäljiltä totuus kuitenkin paljastuu, sillä öljypinnasta ei ole juuri mitään jäljellä. Aineen UVkestävyyttä ei ole selvästikään suunniteltu vertailun kaltaista käyttöä ajatellen. Kammiovanhennuksessa tuote ei tästä huolimatta jää sentään pahimpaan häntäpäähän. Työstettävyydeltään Valtti on puuöljyksi tyypillistä lirua. Vaikutelmaa lisää aineen vesimäinen kirkkaus. Työ sujuu näin ollen vikkelään, mutta jo pieni huolimattomuus kostautuu roiskeina. Vähääkään suojaisemmassa paikassa työskenneltäessä aineesta nouseva käry käy helposti silmiin. n ÖLJYTYN pinnan sävymuutosmittauksissa Pellavainen osoittautuu keskikaartin kulkijaksi. Vaikka kyse on yhden käsittelyn aineesta, ei tulosta voi silti pitää minkään hehkutuksen arvoisena. Varsin vaatimaton vedenhylkivyyskään ei ylettömiin kehuihin kirvoita. Keskinkertainen linja jatkuu vanhennustestin läpikäyneiden testikappaleiden tarkastelussa. QUV-vanhennuksessa öljy on kulunut kokonaan loppuun, mutta vanhennuskammiokappaleista voi vielä löytää aavistuksen öljykäsittelystä. Kyse on kuitenkin lähinnä häivähdyksestä. Pellavaisen menestystä parantaa oleellisesti yhden käsittelykerran tuoma helppous. Vuorokausi sivelyn jälkeen kankaalla tehtävä viimeistely tuo toki hieman lisätöitä, mutta kokonaisuutena ainetta voi pitää eräänlaisena laiskan miehen puunhoitoaineena. Letkeää tunnelmaa lisää muita tuotteita helpompi siveltävyys. nwoodexilla öljytyn puupinnan värisävy muuttuu ajan myötä likipitäen samalla tavalla kuin vertailun muidenkin keskikaartin tuotteiden. Uusintakäsittelyn tarve tulee vastaan selvästi aiemmin kuin voittaja-aineella, mutta häntäpään puuöljyihin on silti matkaa. Vedenhylkivyydessä edetään niin ikään varsin vaatimattomalla linjalla. Säänkestossa aine nostaa sentään hieman päätään. QUV-testauksen jäljiltä öljyä on vielä aavistus koekappaleiden pinnassa. Myös kammiovanhennetuista näytteistä voi löytää häivähdyksen öljykäsittelystä. Säänkeston tuloksillaan tuote peesaa vertailun kärkikolmikkoa. Työstettävyydeltään Woodex on tyypillinen puuöljy: ohut ja roiskuva. Asian huomaa helposti myös hankalakantista purkkia avattaessa ja suljettaessa. Aineen käry on selvästi teollinen, joskaan ei aivan yhtä pistävä kuin Pinotexillä ja Valtilla. Säänkesto varauksin Vedenhylkivyys Vaatimus tuotteen sävytyksestä Vähätöinen Miellyttävä siveltävyys Homeenestokäsittely lisää työläyttä Hankala kansi Yleisarvosana: 8,1 Yleisarvosana: 7,9 Yleisarvosana: 7,8 Yleisarvosana: 7,8 82 Rakennusmaailma 5E/2010

10 Nicolor Puuöljy Joule Puuöljy Fintex Puuöljy Virtasen Terassiöljy Ostopaikka: Raita-Maalit, Hämeentie 99, Helsinki, p. (09) Maahantuoja: Nicolor Oy, Karjaantie 1015, Karjaa, p. (019) , Kuiva-ainepitoisuus: 30 tilavuus-% Tiheys: 0,84 kg/litraa Käsittely: öljytään 1 2 kertaa Riittoisuus: sahattu 3 6 m²/litra, höylätty 7 10 m²/litra Kuivumisaika: 4 6 tuntia Työvälineiden pesu: lakkabensiini Hinta: 20,50 euroa Ostopaikka: Raita-Maalit, Hämeentie 99, Helsinki, p. (09) Maahantuoja: Eskaro Oy, Vanha Porintie 1890 E, Vihti, p , Kuiva-ainepitoisuus: 30 tilavuus-% Tiheys: 0,84 kg/litraa Käsittely: öljytään 1 2 kertaa Riittoisuus: sahattu 3 6 m²/l, höylätty 7 10 m²/l Kuivumisaika: kosketuskuiva 6 tuntia, uusintakäsittely 12 tuntia Työvälineiden pesu: mineraalitärpätti Hinta: 22,80 euroa Ostopaikka: Studio Artas, Siltakatu 47 49, Heinola, p. (03) Valmistaja: Fintex-Tetrakem Oy, Mäkirinteentie 13, Kangasala, p , Kuiva-ainepitoisuus: 22 tilavuus-% Tiheys: 0,8 kg/litraa Käsittely: öljytään 1 2 kertaa Riittoisuus: 8 10 m²/litra Kuivumisaika: pintakuiva 5 tuntia, kuiva/uusinta 24 tuntia Työvälineiden pesu: lakkabensiini Hinta: 21,90 euroa Ostopaikka: Puutyö P. Konttori, Mäkirinteentie 21, Hollola, p Valmistaja: Okram Oy, Työkuja 5, Parainen, p. (02) , Kuiva-ainepitoisuus: 23 % Tiheys: 0,8 kg/litra Käsittely: öljytään 1 3 kertaa Riittoisuus: sahattu 5 8 m²/litra, höylätty 7 10 m²/litra Kuivumisaika: ei mainita Työvälineiden pesu: lakkabensiini Hinta: 30,00 euroa n NICOLORILLA öljytty puupinta säilyttää sävynsä siedettävästi, mutta ajan myötä selvästi hiipuen. Tuote kuuluu siis vertailun vaatimattomaan keskikaartiin, jolle huoltokäsittelyn tarve koittaa kärkituotteita aiemmin. Sama luonnehdinta pätee myös vedenhylkivyyteen. QUV-vanhennuksesta öljytty pinta selviää lievin kehuin. Kahden viikon testirupeaman jälkeen koekappaleista löytyy vielä aavistus öljyä. Kammiovanhennuksen tuhannen tunnin urakka on aineelle ylivoimainen. Kahdelle muulle tuotteelle käy silti vielä heikommin. Siveltävyydeltään ja muultakin työläydeltään Nicolor ei juuri valtaosasta kilpakumppaneistaan eroa. Tuote on vesimäistä litkua, joka levittyy nopeasti, mutta roiskuu helposti. Oman lisänsä työhön tuo astia, jonka avaaminen ja sulkeminen on kotityökaluin selvästi taittoläppäkansilla varustettuja purkkeja hankalampaa. n JOULE sinnittelee värisuojan osalta vertailun keskikaartissa, vaikka QUVvanhennuksen ensimmäinen värisävymittaus antaa kieltämättä hieman huolestuttavia lukemia. Värimuutoksen vauhti kuitenkin laantuu jatkossa sen verran maltilliseksi, että testin lopussa muutoslukemat ovat vain Geven ja Uulan luokkaa. Vedenhylkivyystesteissä tuotteen suoritus on sen sijaan melko vaatimaton. Säänkeston tulokset eivät ole kovinkaan mairittelevia. Vanhennuskokeiden jäljiltä öljyä ei ole testikappaleiden pinnassa lainkaan jäljellä. Vanhennuskammiokappaleet eivät silti kuulu kaikkein vaaleimmiksi paahtuneiden joukkoon. Työstöominaisuuksiltaan Joule on hyvin samanlainen vertailun muiden ohuiden puuöljyjen kanssa. Vesimäinen juoksevuus näkyy kevyenä siveltävyytenä. Vähääkään reippaammassa sutimisessa roiskeilta voi tuskin välttyä. n FINTEXIN QUV-vanhennuksen yhteydessä mitatut öljytyn puupinnan värimuutokset karkaavat jo testin alkuvaiheessa Virtasen kanssa omille lukemilleen. Ero muihin tuotteisiin on sen verran selvä, että häntäpään sijoitus on väistämätön. Tilannetta ei paljoa korjaa se, että vedenhylkivyys on uutena Geven ja Uulan tasolla, sillä vesipainekokeiden jälkeen se on jo hyvin vaatimatonta. QUV-testien jäljiltä koekappaleiden pinta on hyvin samanlainen kuin öljyämättömillä vertailunäytteillä. Vanhennuskammiossa testikappaleet ovat puolestaan paahtuneet UVsäteilyn vaikutuksesta toisen häntäpään tuotteen tavoin kaikkein vaaleimmiksi. Työn helppous pelastaa kuitenkin paljon. Fintexin tilannetta voi parantaa oleellisesti muita tuotteita tiheämmällä huoltokäsittelyllä. Vaikka aine hieman roiskuukin, kevyestä siveltävyydestä on työssä selvää hyötyä. n VIRTASEN sijoituksen sinetöi heikko menestys öljytyn puupinnan sävymuutosmittauksissa. Testin alkupäivinä tulokset ovat tosin hieman Fintexiä armeliaampia, mutta ero on niin mitätön, ettei se riitä parempaan arvosanaan. Vedenhylkivyydessä aine on karvan verran kilpailijaansa heikompi, mutta ero katoaa pyöristyksiin. Vanhennustestien tulokset kertovat, mikä on puuöljyn pahin vihollinen. Molemmissa kokeissa UV-säteily on tehnyt tehtävänsä. Vanhennuskammiossa testikappaleet ovat muuttuneet lähimmän kilpakumppanin tavoin kaikista vaaleimmiksi. On silti hyvä muistaa, että kyse on sävyttämättömän tuotteen tuloksista. Myös Virtasen puuöljyllä on syytä uusia öljykäsittely melko usein. Kevyesti levittyvällä tuotteella homma käy onneksi sukkelaan. Työn tuoksinassa voi lohduttautua ajatuksella, että puuöljyroiskeet ikään kuin kuuluvat kesään. Hankala kansi Säänkesto varauksin Säänkesto varauksin Yleisarvosana: 7,7 Yleisarvosana: 7,6 Yleisarvosana: 7,0 Yleisarvosana: 7,0 Rakennusmaailma 5E/

puupinnat ulkona KUULLOTTEET PEITTOSUOJAT PUUÖLJYT POHJUSTEET

puupinnat ulkona KUULLOTTEET PEITTOSUOJAT PUUÖLJYT POHJUSTEET puupinnat ulkona KUULLOTTEET PEITTOSUOJAT PUUÖLJYT POHJUSTEET 2 Woodex pitää puusta huolta Ulkona oleva puu tarvitsee suojaa vaihtelevilta sääolosuhteilta. Ja tietenkin kauniin värin, kuultavan tai peittävän.

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

MAALILINJA NEUVOO 11. ULKOLATTIAT Terassit ja laiturit

MAALILINJA NEUVOO 11. ULKOLATTIAT Terassit ja laiturit MAALILINJA NEUVOO 11 ULKOLATTIAT Terassit ja laiturit Sisällysluettelo Niksit...3 Uudet puulattiat... 4 Vanhat puulattiat... 5 2 NIKSIT 1.1 Ennen käsittelyä Tarkista aina lattiapintojen kunto ja tee tarvittavat

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Jyväskylän seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

MAALILINJA NEUVOO 11 ULKOLATTIAT. Terassit ja laiturit

MAALILINJA NEUVOO 11 ULKOLATTIAT. Terassit ja laiturit 2015 MAALILINJA NEUVOO 11 ULKOLATTIAT Terassit ja laiturit SISÄLLYSLUETTELO Niksit...3 Uudet puulattiat... 4 Vanhat puulattiat... 5 2 NIKSIT 1.1 Ennen käsittelyä Tarkista aina lattiapintojen kunto ja tee

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kuopion seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

SUPI-SAUNATUOTTEET. Löydä oma löylytunnelmasi

SUPI-SAUNATUOTTEET. Löydä oma löylytunnelmasi SUPI-SAUNATUOTTEET Löydä oma löylytunnelmasi Supi-sarjan tuotteilla luot saunaasi tunnelmaa ja suojaat sen kauniisti. Samalla saunasi pysyy pitkään helppohoitoisena. Löydä Supi-perheestä monipuoliset tuotteet

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Helsingin seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen Kuntien yritysilmasto 2012 Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä

Lisätiedot

Indeksitalo tutkimus

Indeksitalo tutkimus Indeksitalo 2018- tutkimus Indeksitalon ominaisuudet Oma 1200 neliön tontti keskustan ruutukaava-alueella, jolla rakennusoikeutta 3000 k-m2 Tontin (keskustan toiseksi kallein alue) verotusarvo ns. tavoitearvossa

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Turun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

VALTTI SUOJAA JA KAUNISTAA PUUPINNAT

VALTTI SUOJAA JA KAUNISTAA PUUPINNAT VALTTI SUOJAA JA KAUNISTAA PUUPINNAT Aurinko ja kosteus ovat armottomia puupinnoille. Home- ja sinistäjäsienet viihtyvät käsittelemättömillä pinnoilla ja aiheuttavat ikävännäköistä värjäytymistä. Siksi

Lisätiedot

LÄMPÖKÄSITELLYN PUUN PINTAKÄSITTELY SISÄLLÄ JA ULKONA

LÄMPÖKÄSITELLYN PUUN PINTAKÄSITTELY SISÄLLÄ JA ULKONA LÄMPÖKÄSITELLYN PUUN PINTAKÄSITTELY SISÄLLÄ JA ULKONA Lämpökäsitelty puu suositellaan aina pintakäsiteltäväksi, koska sävytettypintakäsittely auttaa pintaa säilyttämään kauniin värinsä ja estää säärasitusten

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Oulun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Oulun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Oulun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Vaasan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

LÄMPÖKÄSITELLYN PUUN PINTAKÄSITTELY SISÄLLÄ JA ULKONA

LÄMPÖKÄSITELLYN PUUN PINTAKÄSITTELY SISÄLLÄ JA ULKONA LÄMPÖKÄSITELLYN PUUN PINTAKÄSITTELY SISÄLLÄ JA ULKONA 1 Lämpökäsitellyn puun pintakäsittely Lämpökäsitelty puu soveltuu ulkona ikkunanpuitteiden ja ovien, ulkoverhousten, puutarhakalusteiden sekä terassien

Lisätiedot

faxe-lattiaöljyt Julkisiin tiloihin ja koteihin

faxe-lattiaöljyt Julkisiin tiloihin ja koteihin faxe-lattiaöljyt Julkisiin tiloihin ja koteihin kestävyyttä ja tyyliä miellyttävä kävellä ja katsella Kiinnostus puulattioiden öljykäsittelyyn on Suomessa kasvamassa. Suosituimpia kohteita ovat julkiset

Lisätiedot

TERVETULOA TIKKURILAN MAALIMYYJÄKOULUTUKSEEN! Ulkomaalauksen perusteet

TERVETULOA TIKKURILAN MAALIMYYJÄKOULUTUKSEEN! Ulkomaalauksen perusteet TERVETULOA TIKKURILAN MAALIMYYJÄKOULUTUKSEEN! Ulkomaalauksen perusteet PIHA Miksi käsitellään Suojaa UV-säteilyä vastaan Puu kuivuu ja halkeilee, metalli ruostuu, pihakivet haalistuu Suojataan laholta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Tampereen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) . KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA. Tontinlohk omisia suoritettu.. Näissä tontteja yhteensä (kpl).2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl).3 Tontin lohkomistoimituksen kesto

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lahden seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lahden seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lahden seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kouvolan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Lämpökäsitellyn puun pintakäsittely sisällä ja ulkona

Lämpökäsitellyn puun pintakäsittely sisällä ja ulkona Lämpökäsitellyn puun pintakäsittely sisällä ja ulkona Lämpökäsitelty puu suositellaan aina pintakäsiteltäväksi, koska sävytetty pintakäsittely auttaa pintaa säilyttämään kauniin värinsä ja estää sää rasitusten

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011. Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä

KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011. Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011 Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä KUNTIENYRITYSILMASTO 2011 SISÄLTÖ SAATTEEKSI 3 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 1SELVITYSMENETELMÄT 5 1.1Yritysilmastomittarijaselvityksentoteuttaminen

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kotkan-Haminan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

LUONNOLLISTA SUOJAA PUUPINNOILLE ULKONA 2013

LUONNOLLISTA SUOJAA PUUPINNOILLE ULKONA 2013 LUONNOLLISTA SUOJAA PUUPINNOILLE ULKONA 2013 SUOJAÖLJYT ULKOKÄYTTÖÖN Kestävää suojaa ulkopinnoille kasviöljyistä SUOJAAVA KUULTOÖLJY Kasviöljypohjainen Suojaava kuultoöljy imeytyy puun avoimeen pintasolukkoon

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Seinäjoen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta Palvelurakenneuudistuksesta Päivi Voutilainen STM/STO Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

KESTÄVÄ JA PALOTURVALLINEN PUUJULKISIVU

KESTÄVÄ JA PALOTURVALLINEN PUUJULKISIVU KESTÄVÄ JA PALOTURVALLINEN PUUJULKISIVU Otto Tuominen 29.02.2012 ULKOVERHOUSLAUTOJEN MAALAUS Maalaus työmaalla, toimintaa säätelee RYL 2012 Maalaus teollisesti, toimintaa säätelee RT 21-10492 Teollinen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo

OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015 Lohko Kenttä Pelattu Impivaara 1 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo 14 27.1.2016 10:00 PieKok Pori 17 27.1.2016 11:00 Tampere Pori 18 27.1.2016 12:00 Espoo PieKok 16 27.1.2016

Lisätiedot

Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut

Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut Julkaisuvapaa maanantaina 10.12.2012 klo. 06.00 Kuntarating 2012 Suomen kuntien asukastyytyväisyystutkimus Kansainvälinen ja riippumaton EPSI Rating tutkii johdonmukaisesti

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

MÄÄRÄYS 31.12.2001. Valtuutussäännös Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001. Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi

MÄÄRÄYS 31.12.2001. Valtuutussäännös Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001. Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi 1 (2) MÄÄRÄYS 31.12.2001 Valtuutussäännös Dnro Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001 Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi Kumoaa Sosiaali- ja terveysministeriön määräys 181/411/95 Asia Liikennevakuutuksen

Lisätiedot

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2017 tilaisuus, Turku, 13.9.2017 Juho Järvinen Talous- ja veroasiantuntija Kiinteistöliitto V-S Kiinteistöliiton Indeksitalo Vertailee kuntakohtaisesti määrittyviä

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx 1(5) Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa Keskisuurilla kaupungeilla tarkoitetaan muistiossa kahta asiaa: niiden väkilukua sekä niiden epävirallista asemaa maakunnan keskuksena. Poikkeus

Lisätiedot

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

LÄMPÖKÄSITELLYN PUUN PINTAKÄSITTELY SISÄLLÄ JA ULKONA

LÄMPÖKÄSITELLYN PUUN PINTAKÄSITTELY SISÄLLÄ JA ULKONA LÄMPÖKÄSITELLYN PUUN PINTAKÄSITTELY SISÄLLÄ JA ULKONA Lämpökäsitelty puu suositellaan aina pintakäsiteltäväksi, koska sävytetty pintakäsittely auttaa pintaa säilyttämään kauniin värinsä ja estää sää rasitusten

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti

Säännöllinen kapasiteetti Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00

Lisätiedot

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti:

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti: Magistrate (Meldeämter) in Finnland Register Office of Espoo Itätuulentie 1 P.O.B. 49 02101 ESPOO Tel.: (029) 553 9301 Fax: (029) 553 6326 info.lansi-uusimaa@maistraatti.fi ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan

Lisätiedot

Kuntien ilmastotavoitteet ja -toimenpiteet. Deloitten toteuttama selvitys (2018)

Kuntien ilmastotavoitteet ja -toimenpiteet. Deloitten toteuttama selvitys (2018) Kuntien ilmastotavoitteet ja -toimenpiteet Deloitten toteuttama selvitys (018) Selvityksen kohteena 50 suurinta kuntaa, jotka kattavat 70 % Suomen väestöstä Rovaniemi Tornio Kemi 30% 1 pienintä kuntaa,

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

MARKKINAT. Valiorakettilajitelma, 8 kpl/pkt. Voimassa 27..31.12.2015 tai niin kauan kuin tuotteita riittää.

MARKKINAT. Valiorakettilajitelma, 8 kpl/pkt. Voimassa 27..31.12.2015 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Voimassa 27..31.12.2015 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. RAKETTI MARKKINAT Valiorakettilajitelma, 8 kpl/pkt Neljä erilaista, upeaa ja värikästä tähtikuviota. Tuhti avauspanos, isot tähtikuviot. 14

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Jussi Tapola Helsinki 08.09.2014. Palonsuojamaalaus

Jussi Tapola Helsinki 08.09.2014. Palonsuojamaalaus Jussi Tapola Helsinki 08.09.2014 Palonsuojamaalaus Jussi Tapola Myyntineuvottelija Tuotevastaava palonsuojamaalit Puuteollisuusmaalit Etelä-Suomi puh. 046-8510998 Jussi.Tapola@teknos.fi Puupintojen palosuojaus

Lisätiedot

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Henrik Rainio

Henrik Rainio 18.3.2019 Henrik Rainio Porvoon tilinpäätös ja C21 - kaupunkien tilinpäätösten ennakkotiedot Toimintakate, / asukas 2017 * Muutos % Manner-Suomi -5 129-5 302 3,4 % Uusimaa -4 656-4 837 3,9 % 1Turku -5

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2014-2018. Julkaisuvapaa 24.6.2014 klo 10

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2014-2018. Julkaisuvapaa 24.6.2014 klo 10 Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2014-2018 Julkaisuvapaa 24.6.2014 klo 10 Lähestymistapa Tutkimus tehtiin edellisen kerran vuonna 2013. Asuntosijoittamisen kannattavuuteen vaikuttavat tekijät:

Lisätiedot

Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA

Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 5 PAIKKAKUNNAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ... 6 MITATUT SUUREET... 6 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017. Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017. Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00 Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017 Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00 Lähestymistapa Asuntosijoittamisen tuotto (%) = Bruttovuokratuotto (%) + Arvonnousu (%) Bruttovuokratuotto lasketaan

Lisätiedot

INARI KOIVUSARJA MASKU.COM

INARI KOIVUSARJA MASKU.COM Massiivikoivuinen Inari-sarja edustaa klassista designia korostaen puun kauniita, luonnollisia vivahteita. Sarjan parhaina ominaisuuksina mainittakoon helppo yhdisteltävyys ja korkealaatuisuus. Umpipuinen

Lisätiedot

Odotettu uutuus kalamarkkinaan

Odotettu uutuus kalamarkkinaan Huhtikuu - elokuu 2011 Odotettu uutuus kalamarkkinaan Findus tuoretta pakkasesta Uusi kevyempi tapa syödä paneerattua kalaa Kevyeksi paneroitu kalafilee 320 g Finduksen ensimmäinen kevyesti paneroitu kalatuote!

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017 HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2009 2016 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017 Päästölaskennan sektorit Kuluttajien sähkönkulutus Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Tieliikenne

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

MAALILINJA NEUVOO 12. KALUSTEET Ulkona

MAALILINJA NEUVOO 12. KALUSTEET Ulkona MAALILINJA NEUVOO 12 KALUSTEET Ulkona Sisällysluettelo Niksit...3 Uudet maalattavat pinnat... 4 Vanhat maalattavat pinnat... 6 Uudet lakattavat pinnat... 8 Vanhat lakattavat pinnat... 9 Uudet öljyttävät

Lisätiedot

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä.

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä. EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten tyytyväisyyttä kunnallisiin palveluihin. Indeksi tuotetaan asteikolla 0 100, missä 75 on hyvä taso. Suomen kuntien keskimääräinen tyytyväisyys asuinkuntaan nousee

Lisätiedot

Puupinnat ulkona TALOMAALIT

Puupinnat ulkona TALOMAALIT Puupinnat ulkona TALOMAALIT 2 Puutalojen Suomi Puutalo on perinteinen rakennusmuoto Suomessa ja muissa Pohjoismaissa materiaalin saatavuuden, edullisuuden ja rakentamisen helppouden ansiosta. Tänä päivänä

Lisätiedot

Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com.

Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com. Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com. Kohdetuote Kohdekaupunki Kohdepostinumero energiavaraaja HELSINKI 00660 energiavaraaja HELSINKI 00690 energiavaraaja

Lisätiedot

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019 Kirje SM1811001 1 (1) 00.00.01.00.01 SMDno-2018-784 23.04.2018 Jakelun mukaan Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; 1.5.2018 voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna

Lisätiedot

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN 14.2.2017 1(7) AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT 1.1.2015 LÄHTIEN Yksittäishyväksyntöjä myöntävät A-Katsastus Oy:n, E. Valjakka Oy:n, K1 Katsastajat Oy:n, Oy Testmill Ltd:n, Suomen Yksittäishyväksyntä

Lisätiedot

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Brändiseminaari 7.11.2012 Hotelli Savonia, Kuopio Mielikuvatutkimus, vaihe 1 Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy. Tavoitteena oli selvittää sekä

Lisätiedot

Indeksitalo Lisäaineistoja ja Indeksitalon laskentaperusteet

Indeksitalo Lisäaineistoja ja Indeksitalon laskentaperusteet Indeksitalo 2018 Lisäaineistoja ja Indeksitalon laskentaperusteet 6.9.2018 Indeksitalo 2018: Kiinteistökustannukset* kaikissa vertailun kaupungeissa TOP 5 edullisimmat kiinteistökustannukset 1. Kokkola

Lisätiedot

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Tietoliite julkaisuvapaa 24.5.2019 klo 12.00 FM Martti Wilhelms TietojärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy Keskustojen elinvoimalaskenta Suomessa Elinvoimalaskenta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA

Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 5 PAIKKAKUNNAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ... 6 MITATUT SUUREET... 6 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

KUNTARATING TOP 20 EPSI RATING FINLAND 2016 Indeksi 0-100

KUNTARATING TOP 20 EPSI RATING FINLAND 2016 Indeksi 0-100 EPSI Rating 2016 Päivämäärä: 27-03-2017 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 569 1921 Sähköposti:

Lisätiedot

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa?

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? Timo Aro @timoaro Huhtikuu 2019 Alue- ja väestönkehityksen muutostrendit vaikuttavat kaikkien alueiden kehitykseen

Lisätiedot

Puupinnat ulkona TALOMAALIT

Puupinnat ulkona TALOMAALIT Puupinnat ulkona TALOMAALIT 2 Puutalojen Suomi Puutalo on perinteinen rakennusmuoto Suomessa ja muissa Pohjoismaissa materiaalin saatavuuden, edullisuuden ja rakentamisen helppouden ansiosta. Tänä päivänä

Lisätiedot

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Tietoliite julkaisuvapaa 24.5.2019 klo 12.00 FM Martti Wilhelms TietojärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy Keskustojen elinvoimalaskenta Suomessa Elinvoimalaskenta

Lisätiedot

LUONNOLLISTA SUOJAA PUUPINNOILLE ULKONA

LUONNOLLISTA SUOJAA PUUPINNOILLE ULKONA LUONNOLLISTA SUOJAA PUUPINNOILLE ULKONA SUOJAÖLJYT ULKOKÄYTTÖÖN KESTÄVÄÄ SUOJAA ULKOPINNOILLE KASVIÖLJYISTÄ SUOJAAVA KUULTOÖLJY Kasviöljypohjainen Suojaava kuultoöljy imeytyy puun avoimeen pintasolukkoon

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1 (6) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu kaikkiin muihin maakuntakirjastoihin

Lisätiedot

Imatra -100-50 0 50 100

Imatra -100-50 0 50 100 Asukasta kohti laskettujen ikävakioitujen kustannusten prosentuaalinen ero keskisuurten kaupunkien keskiarvoon vuonna 00 Imatra -0-0 0 0 0 % -,0 + -0, -, -, -, -, -,0-0, -,0 -, -, PERUS -, -, -,, 0 -,0

Lisätiedot

Maalämpöpumput. Uutuus! IVT GEO 312C. invertermaalämpöpumppu. www.ivt.fi

Maalämpöpumput. Uutuus! IVT GEO 312C. invertermaalämpöpumppu. www.ivt.fi Maalämpöpumput Uutuus! IVT GEO 312C invertermaalämpöpumppu www.ivt.fi Pohjoismaista osaamista Bosch-konsernissa yli 15 000 maalämpö asennuksen kokemuksella IVT menestyi Tekniikan Maailman vertailussa Kaikille

Lisätiedot

Kiinteistö- ja mittaustoimi v. 2011. 1.3 Tontin lohkomistoimituk sen kesto keskimäärin (vrk)

Kiinteistö- ja mittaustoimi v. 2011. 1.3 Tontin lohkomistoimituk sen kesto keskimäärin (vrk) 1. KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA 1.1 Tontinlohkomisia suoritettu 1.1.1 Näissä tontteja yhteensä 1.2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä 1.3 Tontin lohkomistoimituk sen kesto

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 1/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2013

Ensirekisteröinnit 1/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2013 Ensirekisteröinnit 1/2013 1.2.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2013 01/2012 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 10 248 14 270-28,2 88,6 joista matkailuautoja 81

Lisätiedot

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2015-2019

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2015-2019 Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2015-2019 Julkaisuvapaa Tekijä: ekonomisti Veera Holappa Lähestymistapa Tutkimus on tehty vuosittain vuodesta 2013 lähtien. Vuokratuotto lasketaan vanhoille

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen

Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen Varamiespalvelu-Yhtiötel Vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluja tuottava yritysketju Yli 70 palvelualuetta Suomessa, Virossa,

Lisätiedot

Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA

Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 5 PAIKKAKUNNAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ... 6 MITATUT SUUREET... 6 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

MAALILINJA NEUVOO 12. KALUSTEET Ulkona

MAALILINJA NEUVOO 12. KALUSTEET Ulkona MAALILINJA NEUVOO 12 KALUSTEET Ulkona Sisällysluettelo Niksit...3 Uudet maalattavat pinnat... 4 Vanhat maalattavat pinnat... 6 Uudet lakattavat pinnat... 8 Vanhat lakattavat pinnat... 9 Uudet öljyttävät

Lisätiedot

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot