PUDASJÄRVI KURENALAN UUDEN KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVALLINEN SIJOITUSPAIKKOJEN VERTAILU JA PIETARILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PUDASJÄRVI KURENALAN UUDEN KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVALLINEN SIJOITUSPAIKKOJEN VERTAILU JA PIETARILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS"

Transkriptio

1 PUDASJÄRVI KURENALAN UUDEN KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVALLINEN SIJOITUSPAIKKOJEN VERTAILU JA PIETARILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

3 Pudasjärven kaupunginvaltuusto on päättänyt aiemmin Kurenalan uuden koulun sijoittamisesta Poroputaan alueelle Ritolantien varteen. Koulukampukseen sijoittuu näillä näkymin ainakin ala- ja yläkoulu, lukio ja kansalaisopisto. Koulun rakentaminen ei ole kuitenkaan mahdollista nykyisen asemakaavan puitteissa, vaan rakennuksen ja siihen liittyvien toimintojen sijoittaminen, rakennusoikeuden korottaminen ja liikenteen järjestäminen edellyttävät asemakaavan muuttamista. ELY-keskuksen kanssa käydyn neuvottelun pohjalta on päätetty tehdä kahden parhaan sijoituspaikan, Poroputaan ja Jussinahon välillä asemakaavallinen vertailu, joka sisältää myös liikenteellisen tarkastelun. Toinen asemakaavan muutosalue on Pietarilan alueen korttelit 1 ja 3, joiden oleva rakennuskanta on valmisteilla olevan kiinteistöselvityksen perusteella osin purkukunnossa. Alueen asemakaava, joka rajoittuu Iijokeen ja Ritolantiehen, muutetaan vuokraasuntotuotantoa varten.

4 MAAKUNTAKAAVA TAAJAMATOIMINTOJEN ALUETTA A Suunnittelumääräys: Yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa tulee edistää yhdyskuntarakenteen eheyttämistä hajanaisesti ja vajaasti rakennetuilla alueilla sekä taajaman ydinalueen kehittämistä toiminnallisesti ja taajamakuvallisesti selkeästi hahmottuvaksi keskukseksi. Yksityiskohtaisempiin kaavoihin tulee sisällyttää periaatteet uudisrakentamisen sopeuttamisesta rakennettuun ympäristöön. Alueiden käytön suunnittelussa ja rakentamisessa on varmistettava, että alueella sijaitsevien kulttuuriympäristön ja maiseman vaalimisen kannalta tärkeiden kohteiden kulttuuri- ja luonnonperintöarvot säilyvät. Taajaman merkittävä laajentaminen päätien toiselle puolelle yksityiskohtaisempaan kaavaan perustuen edellyttää turvallisten yhteyksien järjestämistä päätien poikki. KESKUSTATOIMINTOJEN ALUETTA C Suunnittelumääräys: Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota ydinkeskustan rajautumiseen muuhun taajamaan nähden, alueelle sijoittuvien toimintojen määrittelyyn, liikennejärjestelyihin sekä keskusta-alueen taajamakuvaan.

5 KURENALAN YLEISKAAVA Vireillä olevassa yleiskaavassa kaavamuutosalueelle on osoitettu Pietarilaan pientalovaltaista asuntoaluetta AP ja lähivirkistysaluetta VL, missä on veneranta. Pietarilan alueella on 3 suojeltua rakennuskohdetta (Pietarila, vanha kunnantalo ja meijeri). Ritolantien risteyksen pohjoispuolelle on varattu kaupallisten palvelujen, hallinnon ja erikoistavarakaupan aluetta P-1 sekä eteläpuolelle Kaupallisten palvelujen, hallinnon ja erikoistavarakaupan aluetta P-3, jonne saa rakentaa myös asuntoja. Joen etelärannalla valtatien itäpuolella, uimahallin pohjoispuolella, on P-1 aluetta ja lähivirkistysalue VL-1, joka sisältyy Iijoen etelärannan vihervyöhykkeeseen, missä on lähivirkistysalueeksi ja puistoksi asemakaavoitettuja alueita. Alueiden toteutuksella ja hoidolla on muita VL-alueita korkeammat ympäristön hoidon tavoitteet. VL-1 alueella luo-2 aluetta. Alue on lehtomaista metsää, joka tulee säilyttää ja hoitaa luonnonmukaisena puistoalueena. Alueelle saa rakentaa yleisen virkistyskäytön kannalta tarpeelliset latu- ja ulkoilureitit, jotka tulee toteuttaa maastoon sopeuttaen. Alueelle tulisi laatia puistoalueen hoidon ja kunnostuksen yleissuunnitelma, jossa annetaan ohjeet alueen hoidosta ja käytöstä. Kuusamontien varressa on oleva kevytliikenteen yhteys molemmilla puolilla sekä jokirannassa ulkoilureitti. Lisäksi kevytliikenteen reitit ovat kokoojateiden varsilla ja etelärannalla oikoreitti rantapuiston läpi sillankorvaan. Alikulkuja on 2 kpl valtatieristeysten yhteydessä ja 1 joen etelärannalla sillan kohdalla. Valtatien varren melualue on osin suojaviheraluetta EV. Alin rakentamiskorkeus eli kosteudelle alttiiden rakennusosien alin korkeusasema pisteessä 90 on +111,90 m N-60 järjestelmässä.

6 ALUSTAVAT LUONNOKSET Pietarilan alueen rakennevaihtoehtot Saneeraus ( K Järvi diplomityö ) Täydennys ( Airix ) Uusi ( Airix )

7 PIETARILAN ASUNTOALUE

8 PIETARILA VE-1, SANEERAUS

9 PIETARILA VE-2, TÄYDENNYS

10 PIETARILA VE-3, UUSI

11 PIETARILAN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Osallisten tavoitteiden toteutuminen Taloudellinen realismi, toteuttamiskelpoisuus Kulttuuriympäristön huomioiminen Luonnon olosuhteiden ja maiseman huomioiminen Tulvasuojauksen sopivuus kaupunkikuvaan Rannan käytön monipuolisuus ja toteuttamiskelpoisuus Liikenteellisten ratkaisujen toimivuus ja turvallisuus Rakentamisen määrän vaikutus kaupunkikuvaan Toimintojen mitoitus suhteessa kysyntään as Alueen toimintojen monipuolisuus A-Y-T-L-V 0 0,5 1 1,5 2 2,5 3 3,5 uusi täydennys saneeraus OSALLISTEN TAVOITTEET Eniten asuntotyypeistä toivottiin rivitaloja 62% ja omakotitaloja 55%, vähemmän kerrostaloja 15% ja erityisasuntoja 18%: ekologinen asuminen, pienkerrostalot ja hirsirakentaminen Muita käyttömuotoja ovat virkistys- ja matkailupalvelut tärkeitä kuntakeskuksen kannalta Vanhojen rakennusten säilymistä toivottiin paitsi meijeriä esitettiin purettavaksi Maisemia tulisi avata joen suuntaan Liittymää Kuusamontielle tulisi parantaa, lisää kl-reittejä. Ve saneeraus ja uusi huomioi rannan virkistyskäytön, täydennys työskentely- ja harrastusmahdollisuudet asuinalueella Ve saneeraus on mitoitukseltaan realistisin Ve saneeraus ja täydennys säilyttävät suojellun rakennuskannan uusiokäyttöön Ei eroja eri vaihtoehtojen välillä Ve uusi edellyttää kokonaan uutta tulvasuojausta ja ideointia rakenteisiin Rannan käyttöön on osoitettu ideoita vaihtoehdoissa saneeraus ja uusi Turvallisin on ve täydennys erillisine kl-väylineen, toinen uusi korotetuilla väylillä Rakentaminen hajanaista saneerauksessa, keskimääräistä täydennyksessä ja ehkä ylimitoitettua uudessa Pieninkin mitoitus voi riittää kysyntään toisin sijoiteltuna, saneeraus Monipuolisin maankäyttö täydennyksessä, mm. työtiloja ja verstaita vanhoissa rakennuksissa. Alue sijoittuu erittäin edullisesti taajamarakenteeseen tiivistäen olevaa rakennetta. Ennestään rakennetun alueen muuttaminen ei aiheuta merkittäviä muutoksia alueen luontoon tai maisemaan.

12 KAAVARATKAISUN ARVIOINTI MRL 5 ja 9 ja MRA 1 VAIKUTUSTEN SELVITTÄMINEN KAAVAA LAADITTAESSA ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön / sosiaalinen vaikutus, ympäristövaikutus maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan, ilmastoon, kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin / ympäristövaikutukset alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen / taloudellinen vaikutus, käytettävyys, turvallisuus kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön / ympäristövaikutus, kulttuurinen vaikutus Osalliset pitivät tärkeinä rannan maisemanäkymiä ja virkistyskäyttöä, mikä on turvattu molemmissa vaihtoehdoissa rantaan pääsee suoraan kaikilta tonteilta. Monimuotoinen asuntotarjonta luo alueelle myös monimuotoisen asukasrakenteen nuorista lapsiperheisiin ja vanhuksiin sekä erityisryhmiin. Intiimit pihat antavat mahdollisuuden asukkaiden seurusteluun ja yhteistyöhön. Rakentaminen sijoittuu jokirantaan, jossa eteläpuoli on tulvaaluetta ja pohjoispuoli on osin suojattu tulvavallilla. Maaston korottaminen hävittää alueen kasvillisuuden ja osin myös vesistönäkymät. Rantametsän häviäminen vähentää luonnon monimuotoisuutta. Yhdyskuntarakenteen kannalta kaikki alueet sijoittuvat edullisesti olevan infrastruktuurin piiriin. Koulujen molemmat sijoituspaikat aiheuttavat tarvetta uusiin liikennejärjestelyihin verrattuna nykyisiin koulujen sijaintipaikkoihin, millä on vaikutusta myös Pietarilan liikennöintiin. Alueelta on kaksi liittymää ja reittiä valtatielle. Koulun sijoittuminen valtatien ja joen varteen koetaan turvattomammaksi kuin nykyiset paikat. Koulujen ve-alueilla ei ole kulttuuriarvoja mutta Pietarilan alueella on. Pietarilan vanhojen rakennusten vaaliminen säilyttäisi kunnan historiaa ( maatila, meijeri, vanha kunnantalo ).

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut 1 (8) Tekniset palvelut asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Paltamon kirkonkylän asemakaava-alueen korttelit 22, 23 ja 27 sekä niihin liittyvät vesi-, liikenne- ja viheralueet. Suunnittelualue

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Iso-Syöte, Asemakaavan muutos korttelissa 55 a-b OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2017 Ote ajantasa-asemakaavasta. Asemakaavan muutosalue sijaitsee Syötteen hiihto- ja laskettelukeskuksessa.

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PIETARILAN ALUEEN KORTTELIEN 1,3, 16-18 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.2.2014 3,6 ha 6,1 ha 1,3 ha Ote ajantasa-asemakaavasta. Punaisella rajatut asemakaavan

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jurvan kirkonkylän korttelia 612. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos ja laajennus. 4. kaupunginosa, Golfkentän ja hiihtokeskuksen alue KAAVOITUS 2017

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos ja laajennus. 4. kaupunginosa, Golfkentän ja hiihtokeskuksen alue KAAVOITUS 2017 Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos ja laajennus 4. kaupunginosa, Golfkentän ja hiihtokeskuksen alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2017 Vaiheet Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, KORTTELIA JA 84 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUETTA.

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, KORTTELIA JA 84 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUETTA. 1(9) ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, KORTTELIA 81-82 JA 84 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUETTA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI HULHAVANAHON, ISO-SYÖTTEEN JA LUOKKAVAARAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.10.2010 Ote ajantasa-asemakaavasta. Asemakaavan muutosalue sijaitsee

Lisätiedot

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376 FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(9) Asemakaavamuutos koskien yleisen tien alueiden muutamista katualueiksi sekä virkistysaluetta kaupunginosissa 9 IKARI, 12 SAARI JA 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO.

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO. 1(9) ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällysluettelo

Lisätiedot

JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI

JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI E27462 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI RIMMINKANKAAN JA KURENALAN ETELÄISEN OSAN ASEMAKAAVOJEN MUUTOS JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Hämeenkyrön kunta Vanhan urheilukentän alueen asemakaavamuutos

Hämeenkyrön kunta Vanhan urheilukentän alueen asemakaavamuutos n kunta Vanhan urheilukentän alueen asemakaavamuutos 15.4.2009 1 HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Hämeenkyrön keskustaajamassa parin sadan metrin päässä kaupallisesta keskuksesta

Lisätiedot

Peltosen asemakaavan osittainen kumoaminen. Kaavan kumoaminen koskee osaa VL-alueesta. Kaavaselostus ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Peltosen asemakaavan osittainen kumoaminen. Kaavan kumoaminen koskee osaa VL-alueesta. Kaavaselostus ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma Peltosen asemakaavan osittainen kumoaminen Kaavan kumoaminen koskee osaa VL-alueesta Kaavaselostus ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma 07.09.2019 Kaavoitus- ja Arkkitehtipalvelu Mattila Oy Kaavatunnus

Lisätiedot

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.2014, tark. 26.11.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNENIEMEN KOILLISRANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa. Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE

Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa. Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE 3.4.2012 Alustuksen sisältö ja painotukset 1) Ekologinen kestävyys / läheiset käsitteet:

Lisätiedot

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KORTTELI 27 UTAJÄRVI

KORTTELI 27 UTAJÄRVI KORTTELI 27 UTAJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 23.5.2013 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 OULU Puhelin 010 241 4600 Telefax 010 241 4601 UTAJÄRVEN KUNTA Laitilantie 5 PL 18 91600 UTAJÄRVI Vireilletulosta

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Nummi I B: Lamminrannan kaupunginosan kortteli 355

Lisätiedot

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2)

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.4.2019, päivitetty 29.4.2019 Valmistelija / lisätiedot:

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS UUSI PALOASEMA

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS UUSI PALOASEMA KALAJOEN KAUPUNKI KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS UUSI PALOASEMA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.10.2016 0 OSALLISTUMIS JA ARVIOIN TISUUNNITELMAN (OAS) TAR KOITUS MRL 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut 1 (8) Tekniset palvelut RANTAKUJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Paltamon kirkonkylän asemakaava-alueen kortteli 229 sekä siihen liittyvät katu- ja viheralueet. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2 (8)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS

IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS Suonenjoen kaupunki IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS Koskee osaa korttelista 1146 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tekninen lautakunta, 23.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö ASEMAKAAVAN MUUTOS osa 7. kaupunginosan korttelista 1052 29.4.2011, tarkistettu 26.3.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö 7.6.2016 OSA KORTTELIA 92 sekä virkistys- ja katualueet Ak 218 ASEMAKAAVAN MUUTOS 7. kaupunginosa, osa korttelia 92 sekä virkistys- ja katualueet (Pohjoinen Suotie

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

KALLIONTIEN, ASEMATIEN, LEHTOLANTIEN JA PIRTTI- RANNANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KALLIONTIEN, ASEMATIEN, LEHTOLANTIEN JA PIRTTI- RANNANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI KALLIONTIEN, ASEMATIEN, LEHTOLANTIEN JA PIRTTI- RANNANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KATUJA P28913 1.6.2016 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on? Suunnittelualue Osallistumis ja arviointisuunnitelma (OAS) on kaavoitustyön alkuvaiheessa laadittava suunnitelma kaavan laatimisessa noudatettavasta osallistumis

Lisätiedot

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma H A N G O N K A U P U N K I Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2013 / 6.3.2013 / 27.3.2013/ 31.1.2014/

Lisätiedot

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 1/7 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 23.1.2013, 5.1.2015 TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 2/7

Lisätiedot

Kirkonkylän osayleiskaava

Kirkonkylän osayleiskaava Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA ASIANTUNTIJATYÖPAJA ARKTINEN KESKUS 18.3.2011 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Maakuntakaavan tehtävät MRL 25 Maakuntakaavassa esitetään alueidenkäytön

Lisätiedot

KORTTELEITA 656 JA 672 SEKÄ KOPOLANPUISTON OSAA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KORTTELEITA 656 JA 672 SEKÄ KOPOLANPUISTON OSAA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KORTTELEITA 656 JA 672 SEKÄ KOPOLANPUISTON OSAA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.10.2017 Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

MOTELLINRANTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MOTELLINRANTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 15.9.2015 1 (6) Pyhtään kunta MOTELLINRANTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (OAS) on kaavatyön alussa laadittava suunnitelma, jossa kerrotaan miten osalliset voivat vaikuttaa

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VAALANKURKUN ETELÄPUO- LELLE

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VAALANKURKUN ETELÄPUO- LELLE KESKUSTAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VAALANKURKUN ETELÄPUO- LELLE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue sijoittuu Vaalan keskustaajaman lounaispuolelle, Oulujärven länsirannalle Oulujoen suulle

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI UUDEN SISÄÄNTULOTIEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.04.2018 Havainnekuva liittymävaihtoehtojen ja maankäytön vertailuraportista, ve-1 kiertoliittymä.

Lisätiedot

POHJOINEN HEIKELINTIE 23 25

POHJOINEN HEIKELINTIE 23 25 Ak 228 POHJOINEN HEIKELINTIE 23 25 Asemakaavan muutos 6. kaupunginosan korttelin 87 tontti 16, korttelin 90 tontti 12 sekä virkistys- ja katualueet (Pohjoinen Heikelintie 23 25/Lindstedtintie 10) OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelin 5 osaa ja puistoaluetta.

YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelin 5 osaa ja puistoaluetta. YLIVIESKA Liite 2 Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelin 5 osaa ja puistoaluetta. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 10 / 2014 ehdotusvaihe Osallistumis-

Lisätiedot

Lausunto / Pudasjärven Kurenalan pohjoisen osan asemakaavan osittaisesta muutoksesta

Lausunto / Pudasjärven Kurenalan pohjoisen osan asemakaavan osittaisesta muutoksesta Viranomaislautakunta 8 13.01.2016 Lausunto / Pudasjärven Kurenalan pohjoisen osan asemakaavan osittaisesta muutoksesta VIRANOMA 8 Pudasjärven viranomaislautakunnalta on pyydetty lausuntoa Swecon laatimasta

Lisätiedot

NAKKILAN KUNTA, Leistilä Asemakaavan muutos

NAKKILAN KUNTA, Leistilä Asemakaavan muutos NAKKILAN KUNTA, Leistilä Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.12.2008 Kuva 1: Alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee asemakaavan muutosta Leistilässä, Hormistontien

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto , , , 9.1.

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto , , , 9.1. 1/7 LIITE A Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 23.1.2013, 29.4.2014, 5.1.2015, 9.1.2016 TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT

Lisätiedot

Båssastranden asemakaava

Båssastranden asemakaava Båssastranden asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue osoitettu yhtenäisellä punaisella viivalla. Lähivaikutusalue osoitettu sinisellä katkoviivalla.

Lisätiedot

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Keski-Suomen ELY-keskus 19.04.2017 MRL:N YLEINEN TAVOITE (MRL 1 ) Järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 14 HAKOLA.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 14 HAKOLA. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

TAIVALKOSKEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOKSET KORTTELEISSA 49 JA 20A OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TAIVALKOSKEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOKSET KORTTELEISSA 49 JA 20A OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAIVALKOSKEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOKSET KORTTELEISSA 49 JA 20A OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 15.12.2015 MITÄ SUUNNITELLAAN? Muutosalueiden sijainnit Taivalkosken taajamassa Suunnittelun

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 2

ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 2 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 2 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 2 TONTTI 1 P30045 9.6.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta

Lisätiedot

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 Ak 212 ASEMATIE 13 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2015, päivitetty 22.11.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

S i s ä l l y s l u e t t e l o

S i s ä l l y s l u e t t e l o S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

SIVISTYS- JA HYVINVOINTIKESKUKSEN ALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS

SIVISTYS- JA HYVINVOINTIKESKUKSEN ALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS OAS, AK0237 1 (9) SIVISTYS- JA HYVINVOINTIKESKUKSEN ALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS II KAUPUNGINOSAN KORTTELEIDEN 26 JA 29 SEKÄ KATU-, PUISTO- SEKÄ PYSÄKÖINTIALUEIDEN JA URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUIDEN ALUEEKSI

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA, KORTTELI 1, TONTTI 9 (KIINTEISTÖ )

ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA, KORTTELI 1, TONTTI 9 (KIINTEISTÖ ) JÄMSÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA, KORTTELI 1, TONTTI 9 (KIINTEISTÖ 182-1-1-4) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.03.2018 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAANOJAN ALUE Pvm. 29.8.2014 Kaupunginosa 8. Kankaro Asemakaava koskee tilan 286-402-36-2 osaa Asemakaavan muutos

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 ) In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka

Lisätiedot

Ahertajantie ja Tekniikkatie, 9. kaupunginosa (Kaavoitusohjelman 2016 kohde)

Ahertajantie ja Tekniikkatie, 9. kaupunginosa (Kaavoitusohjelman 2016 kohde) Ahertajantie ja Tekniikkatie, 9. kaupunginosa (Kaavoitusohjelman 2016 kohde) 3.6.2016 Jokaisesta vireillä olevasta asemakaavasta laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

SAMMALTIEN ASEMAKAAVA SELOSTUS

SAMMALTIEN ASEMAKAAVA SELOSTUS SELOSTUS Luonnos Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: KAAVAN TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi Sammaltien asemakaava Kaavan päiväys Kiinteistöt joita kaava koskee 20-404-6-128 Kaavan laatija Helena Keva va.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue KESKUSKORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 3 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS KESKUSTAAJAMAN KORTTE- LEISSA 510 JA 511

ASEMAKAAVAN MUUTOS KESKUSTAAJAMAN KORTTE- LEISSA 510 JA 511 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KESKUSTAAJAMAN KORTTE- LEISSA 510 JA 511 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 510 TONTIT 1-5 JA KORTTELIN 511 TONTTI

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan. Sipurantie 70 ja 74, Viuha. Lahti.fi OAS A-2700 D/428/ / (5)

A Asemakaava ja asemakaavan. Sipurantie 70 ja 74, Viuha. Lahti.fi OAS A-2700 D/428/ / (5) OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2700 Asemakaava ja asemakaavan muutos 28.3. Sipurantie 70 ja 74, Viuha Lahti.fi OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 2 (5) ALOITE/HAKIJA Yrityskoulutus Oy/Timo Laine

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koulukeskus, OAS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOULUKESKUKSEN ALUEELLA KORTTELEISSA 1027, 1028 JA 1029 SEKÄ NIIHIN LIITTYVILLÄ PUISTO- LP, LYT JA KATUALUEILLA KAUHAJOEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 21.9.2010 ASEMAKAAVA 9. kaupunginosan (Kärki) korttelin 743 osan asemakaavan muutos (Kelankaari) 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI JA REKISTERI

Lisätiedot