VUOSIKERTOMUS Suomalais-Venäläinen kauppakamariyhdistys - SVKK ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSIKERTOMUS Suomalais-Venäläinen kauppakamariyhdistys - SVKK ry"

Transkriptio

1 2014 VUOSIKERTOMUS Suomalais-Venäläinen kauppakamariyhdistys - SVKK ry

2 2

3 SISällys 1. SVKK lyhyesti 2. Visio, missio, arvot 3. Hallituksen puheenjohtajalta 4. Toimitusjohtajan katsaus 5. Jäsenpalvelut 6. Yrityspalvelut 6.1. VKE-matkat 6.2. Asiantuntijapalvelut 6.3. Koulutus 7. Hallinto 8. Jäsenet 3

4 Suomalais-venäläinen Kauppakamari Suomalais-Venäläinen kauppakamariyhdistys ry (SVKK) on vuonna 1946 perustettu, voittoa tavoittelematon järjestö. SVKK:lla on sekä suomalaisia että venäläisiä jäseniä. Autamme suomalaisia yrityksiä kansainvälistymään Venäjälle ja pyrimme myös edistämään venäläisyritysten mahdollisuuksia ja halukkuutta löytää Suomesta kumppaneita ja liiketoimintamahdollisuuksia. Palvelemme kaikkia Suomen ja Venäjän välisen kaupan parissa toimivia yrityksiä. Palvelumme kattavat yritysten Venäjä-liiketoimintojen elinkaaren kaikki vaiheet markkinoiden kartoituksesta ja viennin aloittamisesta etabloitumiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen sekä Venäjän markkinoilla toimimiseen. Konsultoimme, koulutamme, avaamme ovia Venäjän markkinoille ja viemme yrityksiä paikan päälle tutustumaan uusiin mahdollisuuksiin luomaan kontakteja potentiaalisiin asiakkaisiin tai kumppaneihin. 4,5 yrityspalveluiden keskiarvo 98 % asiakkaista suosittelee 814 jäsentä 3,1 milj. liikevaihtoa 74 % asiakkaista pk-yrityksiä 70 % jatkuvia asiakkaita yli 6000 palvelutapahtumaa Jäsenemme ovat erityisasemassa. Jäsenetuina tarjoamme muun muassa ajantasaista tietoa Venäjän toimintaympäristöstä, hyödyllisiä verkostoitumismahdollisuuksia sekä alennuksia palveluistamme ja julkaisuistamme. SVKK toimii myös jäsenistönsä etujärjestönä. SVKK:n hallitus ja toimiva johto pyrkivät vaikuttamaan erilaisissa työryhmissä ja projekteissa asioihin, joilla voidaan edistää ja sujuvoittaa maittemme välisen kaupan kehitystä. SVKK toimii Suomessa ja Venäjällä. Pääkonttorimme on Helsingissä. Lisäksi meillä on edustaja Lappeenrannassa sekä edustustot Moskovassa, Pietarissa ja Jekaterinburgissa. 4

5 Missio SVKK:n missio on edistää yritysten liiketoimintaa ja kilpailukykyä sekä maiden välisiä taloussuhteita Venäjällä ja Suomessa. SVKK toteuttaa missiotaan tarjoamalla yrityksille erilaisia tieto-, toiminta- apu-, vienninedistämis-, koulutus-, tiedotus- ja neuvontapalveluja sekä hyvillä suhteilla sidosryhmiin ja mediaan. Visio SVKK:n visio on olla tunnettu edelläkävijä ja johtava asiantuntija. SVKK:n henkilöstö on aina ajan tasalla markkina- ja taloustilanteista, oivaltaa yrityksille ilmaantuvat liiketaloudelliset mahdollisuudet ja osaa luoda yrityksille sopivia palveluita. Arvot Asiakaskeskeisyys Kuuntelemme ja ymmärrämme, mitkä ovat asiakkaan piilevätkin tarpeet ja odotukset Löydämme asiakkaille juuri häntä parhaiten hyödyttäviä palveluratkaisuja Olemme itse aktiivisesti yhteydessä asiakkaaseen ja pidämme lupauksemme. Ammatillinen osaaminen Kehitämme itse pätevyyttämme eri tavoin sekä laajaalaisesti että syvällisesti, asiakkaiden liiketoiminnan kehittämiseksi. Olemme uteliaita verkottujia. Taloudellinen kannattavuus Toimimme niin, että asiakas on valmis maksamaan saamistaan palveluista, jotta tuloksena on SVKK:n turvattu asema ja jatkuvaan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen tarvittavat varat 5

6 HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJALTA Matkustamalla Venäjälle ja Venäjällä, pitämällä yhteyksiä venäläisiin toimijoihin talouden ja yhteiskuntaelämän eri aloilla sekä ylläpitämällä eri tavoin omaa Venäjä-osaamistamme voimme parhaiten varautua erilaisiin tulevaisuuksiin. Juuri tämä on Suomalais-Venäläisen kauppakamarin arkea. 6

7 Liiketoimintaympäristö Venäjällä kääntyi viime vuonna todella haastavaksi. Talouden kasvu ja investointitahti ovat olleet jo vuodesta 2012 lähtien hiipumassa, mutta alamäki jyrkkeni Ukrainan kriisin ja sen laukaisemien pakotteiden seurauksena. Pahin isku tuli syksyllä, kun öljyn maailmanmarkkinahinta nopeassa tahdissa puolittui ja romahdutti ruplan arvon. Mullistusten keskellä Suomalais-Venäläisen kauppakamarin merkitys jäsenyritysten ja koko suomalaisen kansantalouden kannalta on vain kasvanut. Hallitakseen riskejään ja varautuakseen tulevan varalle yritykset tarvitsevat yhteyksiä, tietoa, näkemyksiä, erilaisia palveluja ja jopa neuvoja. On ollut helppo tunnistaa ne monet hyödyt, joita pari vuotta sitten synnytetty Venäjä-toimijoiden yhteistyö tuottaa. Business Team for Russia mahdollistaa paremman tiedon kulun ja työnjaon mutta myös tehokkaammin tuotetut ja laadukkaammat palvelut niin pienille kuin suurillekin yrityksille. Voimien kokoaminen osui jälkikäteen ajatellen kreivin aikaan. Käytännön arkisen työn rinnalla kauppakamarin täytyy näissä oloissa keskittyä tuottamaan näkemystä pitkän aikavälin uhkista ja mahdollisuuksista Venäjän kaupassa ja investoinneissa Venäjälle. Patenttiratkaisuja on juuri nyt kosolti tarjolla. Niihin turvautuminen ei ole viisasta. Ensinnäkin siksi, että Venäjä ei taloutena ja yhteiskuntana ole mustavalkoinen. Kriisienkin keskellä siellä tarjoutuu mahdollisuuksia kannattavaan kaupantekoon ja investointeihin. Toisaalta Suomi on Venäjän suhteen maantieteen, logistiikan tai jo tehtyjen investointien ansiosta erityisessä asemassa. Emme voi eikä meidän kannata kopioida toisten toimintamalleja. Venäjän tulevaisuuden tarkka ennustaminen on mahdoton tehtävä. Sitä vastoin matkustamalla Venäjälle ja Venäjällä, pitämällä yhteyksiä venäläisiin toimijoihin talouden ja yhteiskuntaelämän eri aloilla sekä ylläpitämällä eri tavoin omaa Venäjä-osaamistamme voimme parhaiten varautua erilaisiin tulevaisuuksiin. Juuri tämä on Suomalais- Venäläisen kauppakamarin arkea. Juuri nyt tuolle arkiselle uurastukselle on valtava tilaisuus. Kiitän kauppakamarin hallintoa, henkilöstöä, jäseniä ja asiakkaita sekä kumppaneitamme päättyneen vuoden yhteistyöstä. Edessä on tuskin helpompaa mutta sitäkin tärkeämpää. Esko Aho Suomalais-Venäläisen kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja 7

8 Toimitusjohtajan katsaus olennaisista osista, pääsimme toteuttamaan tätä tehtäväämme erityisen kiitettävästi. Samaa tiedotustoimintaa realisoivat ansiokkaasti myös yrityspalveluiden Learn&Know kategorian ajankohtaiskatsaukset, joita järjestettiin hyvinkin lyhyellä varoitusajalla ja erityisesti syyskaudella kun poliittinen ja taloudellinen tilanne ja liiketoimintaympäristö Venäjällä muuttuivat vauhdilla. Vuosi 2014 jäänee kaikkien mieleen myllerryksen vuotena. Tapahtui paljon sellaista, jota ilman olisimme hyvin pärjänneet. Kaikilla kansantaloudellisilla, poliittisilla ja talouspoliittisilla tapahtumilla joita oli ihan riittämiin oli omat vaikutuksensa Suomalais-Venäläisen kauppakamarin toimintaan. SVKK:n yksi tehtävistä on seurata liiketoimintakentän muutoksia, erityisesti Venäjällä, ja tiedottaa niistä jäsenille ja Venäjän-kaupasta kiinnostuneille tahoille. Vuonna 2014 tämä seuranta ja tiedotus astuivat lähes päärooliin, kun muutoksia ja tapahtumia oli monitoroitava ja niistä uutisoitava ja tiedotettava niin reaaliajassa kuin mahdollista. Sen lisäksi, että itse seurasimme erityisesti venäläisiä ja suomalaisia tietolähteitä ja välitimme tietoa ulos omia kanaviamme pitkin, meiltä pyydettiin haastatteluita ja kommentteja, parhaina (pahimpina?) päivinä useita, molempien maiden viestintävälineisiin. Kun mediayhteistyö on yksi SVKK:n tiedottamisen Toinen selkeästi havaittava ilmiö oli SVKK:n tilaisuuksien ja tapahtumien kasvanut suosio. Jotkin tilaisuudet vetivät jopa ennätysmäärän yleisöä. Kevään bestseller oli kevätkokouksen yhteydessä järjestetty eurovaalipaneeli, jossa neljän suurimman puolueen edustajat - Liisa Jaakonsaari SDP, Antti Kaikkonen Keskusta, Alexander Stubb Kokoomus, Sampo Terho Perussuomalaiset valaisivat näkemyksiään EU:n ja Venäjän taloudellisesta yhteistyöstä. Syksyn ehdoton hitti oli syyskokouksen yhteydessä pidetty Visiona Venäjä -seminaari, jossa SVKK:n hallituksen puheenjohtajan Esko Ahon avauspuheenvuoron jälkeen Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Kai Mykkänen luotsasi yrityspanelisteja Maisa Romanainen, VR - Yhtymä Oy, Kari Kauniskangas, YIT Rakennus Oy, Arto Pohto, Pellon Group Oy, Erkki Järvinen, Tikkurila Oyj ja Kai Paananen, SET Group, aiheesta Venäjän modernisaatio, totta vai tarua. Moskovassa suosituimpia oli laskiaisrieha, joka järjestettiin yhdessä Brittiläis-Venäläisen kauppakamarin kanssa sekä Moskovan ja Pietarin kesäjuhlat ja pikkujoulut. Perinteiset aamukahvitilaisuudet kiinnostivat laajalti, ja uudet logistiikkaklubi ja master class tilaisuudet Moskovassa saivat hyvin tuulta siipiensä alle. Jäsenistöstä, asiakkaista ja taloudellisesta tuloksesta Jo vuosia jatkunut talouden alamäki niin Suomessa kuin Venäjällä, valtionhallinnossa ja yrityksissä, on aiheuttanut laskua sekä jäsenten että 8

9 muiden asiakkaiden määrissä ja sen myötä myös tulot ovat laskeneet. Suurin yksittäinen syy jäsenten eroihin oli yritysten toiminnan lakkaaminen tai hiipuminen Venäjällä; eniten jäseniä erosi mikro- ja pienyritysten joukosta. Venäläisten jäsenten määrä sen sijaan kasvoi hieman. Jäsenten ja yrityspalveluita käyttäneiden ei-jäsenyritysten määrä laski edellisvuodesta 11 %. Sen vuoksi laskeneet tulot pyrittiin kompensoimaan kulusäästöillä, mm. lomauttamalla koko suomalainen henkilöstö kolmeksi viikoksi ja täyttämättä syntyneitä avoimia työpaikkoja. Tietyt kehitysprojektit pantiin jäihin. Ruplan kurssin heikkeneminen avitti ruplamääräisten kulujen säästöjä. Näiden seurauksena saatiin plusmerkkinen tulos. Vuoden 2014 lopussa jäseniä oli 814, joka on 50 jäsentä vähemmän kuin vuoden 2013 lopussa. Jäsenmäärä väheni Suomessa ja Pietarissa, mutta nousi hieman Moskovassa; Moskovassa onkin huomattavaa että uusia jäseniä liittyi aikaisempaa enemmän suomalaisten tytäryhtiöiden joukosta, joille saatoimme tarjota ajankohtaista tietoa mm. logistiikkaklubin avulla. Suomalaiset jäsenet jakautuvat jäsenmaksunsa perusteella seuraavasti: 1550 eur 19 % 2200 eur 6 % 250 eur 20 % 450 eur 8 % 1100 eur 24 % 650 eur 23 % Venäläisten jäsenten jäsenmaksut jakautuvat valitsemiensa palvelupakettien mukaan. Suurin osa valitsi peruspaketin. Laajennettu peruspaketti 550 eur 34 % Premiumpaketti 3000 eur 2 % Peruspaketti 330 eur 64 % 9

10 Palveluiden laadusta ja määristä SVKK on edelleenkin tunnettu hyvästä palvelun laadustaan. Vuonna 2014 vienninedistämismatkat, koulutukset, yritysten yksilölliset kansainvälistymistoimenpiteet, juridiset palvelut ja markkinatutkimukset saivat arvosanaksi erinomaisen 4,5 asteikolla 1-5. Erityisesti event management -palvelua pidettiin laadukkaana (arvo 4,9). Jäsentiedotuksen keskiarvoksi saimme kiitettävän 4,1. Sähköpostilla lähetettävää uutiskoostetta alettiin arvostaa yhä enemmän (arvo 4,2). Kiitämme kaikkia palautteita ja ideoita antaneita, olemme ylpeitä kehuista ja otamme risuista vaarin. Vuonna 2014 Suomalais-Venäläinen kauppakamari tuotti yli palvelutapahtumaa. Näistä 69 % oli maksuttomia neuvonta- ja tiedotuspalveluita. Niiden määrä pysyi lähes samalla tasolla vuodentakaiseen. Vuonna 2014 SVKK osallistui kahdeksaan Team Finland tapahtumaan, joissa kävijöitä oli yli Maksullisten palvelutapahtumien kokonaismäärä laski vuoteen 2013 verrattuna 24 prosentilla. Business Team for Russia Business Team for Russia eli BTR Elinkeinoelämän keskusliitto, East Office of Finnish Industries ja Suomalais-Venäläinen kauppakamari sai keväällä joukkoonsa neljännen kaverin, Keskuskauppakamarin. Vuonna 2014 BTR järjesti yhdessä tilaisuuksia kuten eduskunnan Suomi- Venäjä -ystävyysryhmän kanssa seminaarin Venäjä-kuvasta Suomessa sekä Venäjän merkityksestä Suomen taloudelle ja työllisyydelle. BTR oli yhteistyökumppanina mukana myös SVKK:n tilaisuuksissa kuten syksyn Visiona Venäjä seminaarin moderaattorina ja rahoitusalan tilaisuuksien alustajana. Tiedonvaihto BTR:n sisällä oli vilkasta ja jouhevaa. Edunvalvonnasta Pääsääntöisesti SVKK ei omin voimin harjoita edunvalvontaa vaan tekee sitä yhteistyössä mm. Elinkeinoelämän keskusliiton, Ulkoministeriön ja muiden viranomaisten kanssa. Esimerkkinä tästä on PK-ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimi EK:n Pentti Mäkinen ja jossa oli 21 pienen ja keskisuuren yrityksen edustajaa. Ohjausryhmän tavoitteena oli valita tärkeimpiä teemoja, joihin haluttiin kiinnittää Elinkeinoelämän keskusliiton ja SVKK:n huomio toimenpiteitä varten. Vuonna 2014 SVKK kuitenkin harjoitti myös itsenäistä edunvalvontaa. SVKK:lla on omat edustajansa mm. RSPP:n, Venäjän Tullikomitean ja AEB:n työryhmissä ja komiteoissa Venäjällä. SVKK osallistuu myös eri kaupunkien hallintojen kokouksiin ja Duuman valiokuntien kokouksiin sekä tapaa erityisesti alueellisten suurkaupunkien hallinnon ylintä johtoa. Pietarin talousfoorumissa kesäkuussa 2014 SVKK:lla oli oma puheenvuoronsa suomalaisinvestointien edellytysten edistämiseksi Venäjällä. 10

11 Näkymiä vuoteen 2015 Vuonna 2015 tulemme monitoroimaan Venäjän liiketoimintaympäristöä, taloutta ja talouspolitiikkaa hyvin tiiviisti. Tiedonjaon nopeus ja ajankohtaisuus sekä relevanttius asiakkaillemme ja jäsenillemme tulee olemaan avainasemassa. Samalla tulemme entistä tiiviimmin seuraamaan jäsen- ja asiakasyritystemme toimintaa, suunnitelmaa, tarpeita ja haasteita, jotta voimme nopeasti reagoida niihin tiedotuksen ja yrityspalveluitten avulla. Tulemme myös aiempaa ahkerammin liikkumaan eri paikkakunnilla Suomessa, jossa yhteistyössä paikallisten kauppakamarien, kehitysyhtiöiden ja yrittäjien kanssa järjestämme tilaisuuksia valottamaan Venäjän tilannetta. Teemme sen yhdessä muutamien jäsenyritystemme kanssa ja tuomme paikalle SVKK:n omia asiantuntijoita myös Venäjältä. Lisäksi Team Finland yhteistyön kautta tulemme olemaan mukana Team Finland tapahtumissa kuten messuilla ja foorumeilla. SVKK:n rooli näissä on tuoda tuoretta tietoa Venäjän talouden, juridiikan ja liiketoimintakentän tilanteesta. Venäjällä lanseeraamme jäsenille kolme uutta klubia: juridinen, henkilöstöhallinnon ja markkinoinnin klubi. Klubit toimivat alan johtavan yrityksen vetäminä ja niiden tavoitteena on pohtia aktuelleja teemoja, ongelmia, haasteita ja etsiä niihin ratkaisuja ja parhaita käytäntöjä. Edunvalvonnassa jatkamme itsenäistä työtä voimavarojemme mukaisesti. PK-ohjausryhmä uudistetaan kokoonpanoltaan ja tavoitteiltaan, jotta sen anti paremmin tulisi hyödynnetyksi myös muiden kuin EK:n ja SVKK:n toiminnassa. Yhteistyö Business Team For Russia -toimijoiden kesken tulee jatkumaan, kehitämme yhteisiä tilaisuuksia, osallistumme toistemme tapahtumiin kumppaneina ja vaihdamme tietoja Venäjän liiketoimintaympäristöstä ja taloudesta suomalaisyritysten hyödyksi. Huolimatta Venäjän talouden ja monien venäläisten yritysten vaikeasta taloudellisesta tilanteesta, tulemme SVKK:lla etsimään positiivisia markkinauutisia ja reaalisia liiketoimintamahdollisuuksia, joita konkretisoimme yritysten hyödyksi. Olemme jo nyt identifioineet useita kasvukeskuksia ja kehittyviä toimialoja. Aina löytyy potentiaalia, mahdollisuuksia: Suomen ja Venäjän välinen kauppa ei tule koskaan olemaan nolla. Mirja Tiri Suomalais-Venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja 11

12 Jäsenpalvelut Verkostoista voimaa Suomalais-Venäläisen kauppakamarin jäsentoiminassa kulunut vuosi oli varsin vilkas ja aktiivinen. Vuoden aikana järjestettiin yhteensä 60 erilaisia jäsentilaisuutta, joissa kävi yhteensä noin 2200 osallistujaa. Suomessa järjestetyissä jäsentilaisuuksissa kävi reilut 700 jäsenyritysten edustajaa. Ajankohtaiset aiheet kuten Ukrainan tilanne ja sen vaikutukset, Venäjän talous, Venäjän-kaupan barometrin julkistustilaisuudet, BTR-kumppaneiden kanssa yhdessä järjestetty eurovaalipaneeli sekä Business cocktail, jossa mukana oli muun muassa ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka, keräsivät Suomen puolen suurimmat osallistujamäärät. Asiapitoisten aamu- tai iltapäiväkahvien ja Moskovassa järjestettyjen master class -tilaisuuksien rinnalla jäsenet kokoontuivat verkostoitumaan myös kevyemmissä merkeissä. Eniten osallistujia houkutteli Moskovassa SVKK:n yhdessä Brittiläis-Venäläisen kauppakamarin kanssa järjestämän laskiaistapahtuma, joka keräsi Moskovan Hilton Leningradskaya -hotelliin 200 osallistujaa. Toimistot järjestivät myös pikkujoulutilaisuuksia ja kesäisiä jäsentapaamisia. Moskovassa kerran kuukaudessa kokoontui myös logistiikka-asioita käsittelevä logistiikkaklubi. Jäsentiedotus avainasemassa Vuoden 2014 tapahtumat Ukrainassa ja Venäjällä lisäsivät selkeästi tiedontarvetta jäsenten keskuudessa. Tähän tarpeeseen SVKK:n tiedotus pyrki vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Jäsentiedotuksessa keskeisenä ohjenuorana on välittää faktoihin perustuva luotettavaa tietoa jäsenistölle. Tiedotuksen tärkeitä yhteistyökumppaneita erityisesti taloustiedottamiseen liittyvissä asioissa olivat BTR-kumppanit East Office of Finnish Industries ja EK. Venla-jäsenlehdessä 12

13 yhteistyötä talousasioissa tehtiin Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen (BOFIT) kanssa. Kuluneen vuoden aikana nettisivujen ja sähköisten uutiskirjeiden lisäksi uutisoinnissa hyödynnettiin aktiivisesti sosiaalisen median kanavia kuten Twitteriä ja Facebook-sivustoa. Esimerkiksi Twitterin käyttöä hyödynnettiin aktiivisesti muun muassa SVKK:n keskeisten jäsentilaisuuksien on-line uutisointiin. Tiedottamista kanavoitiin myös LinkedInkäyttäjille Finnish-Russian business forum- ryhmän kautta ja SVKK:n virallisen LinkedIn-sivun avulla. SVKK:n asiantuntijat ja tiedotustiimi palvelivat kuluneen vuoden aikana ahkerasti myös median edustajia. Haastattelujen ja muiden mediaesiintymisten lisäksi toimittajille tuotetiin taustatietoja Venäjä-asioista. Venäjänkielisessä tiedotuksessa keskityttiin paitsi Suomen ja Venäjän väliseen kauppaan liittyvään talous- ja bisnesuutisointiin myös Suomi-brändin viestimiseen venäläiselle jäsenille ja sidosryhmille. Suomenkielinen Venla-jäsenlehti ilmestyi vuonna 2014 kolme kertaa. Teemoina olivat Venäjän arktiset alueet, Suomen ja Venäjän välinen kauppa - tässä ja nyt, näkökulmana kriisin tuomat haasteet sekä yhteistyö ja mahdollisuudet. Venäjällä jaettava venäjänkielinen Finvestilehti ilmestyi kaksi kertaa, joista syksyn numero oli Finnish Business in Moscow -tapahtuman yhteydessä julkaistu erikoisnumero. Lehdissä käsiteltiin suomalais-venäläisen yhteistyön mahdollisuuksia ja esiteltiin kiinnostavia suomalaisia yrityksiä, suomalaista osaamista ja yhteistyötä. Tärkeä Venäjä - tiedon lähde SVKK:n suomalaisten jäsenten tyytyväisyyttä jäsentiedotukseen mitattiin loppuvuodesta lukijatyytyväisyyskyselyn avulla. Kyselyyn vastasi 50 jäsentä. Kyselyn perusteella viime vuonna eniten kiinnostivat talousuutiset ja heti perässä tulivat bisnesuutiset. Ilahduttavaa oli, että nettiuutisten laadulliset arviot paranivat kaikilla osa-alueilla (luotettava, ajankohtainen, asiantunteva, tärkeä Venäjätiedon lähde, hyödyllinen). Hyödyllisyyden keskiarvoksi tuli 4,2 ja kaikilla muilla osaalueilla 4,3. Kokonaisarvio jäsentiedotuksesta laski hieman ja sai keskiarvoksi 4,1 (4,3). Kysely tehtiin myös venäläisille jäsenille, jotka olivat erittäin tyytyväisiä tiedotukseen. Kokonaistyytyväisyyden keskiarvo oli edellisvuoden tapaan 4,5. 13

14 YRITYSPALVELUT Yritysten tukena myötäja vastamäessä SVKK:n monipuoliset yrityspalvelut tukevat yrityksiä Venäjä-kaupan elinkaaren kaikissa vaiheissa viennin ja Venäjä-toimintojen suunnittelusta ja käynnistämisestä etabloitumiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen. Kulunut vuosi yllätti. Toki merkit talouden kasvun hidastumisesta oli jo nähty, mutta sitä, mitä tapahtui poliittisella rintamalla ja miten nämä geopoliittiset selkkaukset kiihdyttivät Venäjän talouden kriisiytymistä ei kukaan osannut ennustaa. Venäjän toimintaympäristön muutokset ja poliittisen tilanteen vaikutukset heijastuivat myös Suomalais-Venäläisen kauppakamarin toimintaan ja osittain myös yritysten palveluodotuksiin. SVKK pyrki nopeasti reagoimaan uusiin tilanteisiin ja sovitti palvelutarjontaansa vastamaan mahdollisimman hyvin yritysten tarpeita nopeasti muuttuvissa olosuhteissa. Viennin tai liiketoiminnan käynnistäminen Venäjällä: Alkukonsultaatio Markkinatutkimukset Kontaktinhaku Kick off paketti Vienninedistämismatkat Viennin aloitus -ohjelma Etabloituminen ja toiminnan lokalisointi: Yrityksen perustaminen Etabloitumisvalmennus Työluvat Rekrytointi Taloushallinto Paikallisen henkilökunnan koulutus 14 Liiketoiminnan kasvattaminen ja kehittäminen Venäjällä: Vienninedistämismatkat Yrityskohtaiset matkat ja projektit Markkinatutkimukset Asiantuntijakonsultointi (laki, taloushallinto, vienti ja liiketoiminta, markkinointi) Kaupallinen edustaja Markkinointi Event Management ja Expo Help Koulutus- ja tietopalvelut: Seminaarit Räätälöity koulutus Luennoitsijat Venäjän-kaupan oppaat Asiantuntijakonsultointi Liiketoiminnan aloittaminen ja kehittäminen Suomessa: Kontaktien ja liiketoimintamahdollisuuksien haku Asiantuntijakonsultointi Event Management Yrityksen perustaminen ja liiketoiminnan käynnistäminen Suomessa Messu- ja yritysvierailut Liiketoimintaoppaat

15 Team Finland yhteistyötä: matkat ja tapahtumat Finnish Business in Moscow Suomalais-Venäläinen kauppakamari järjestää vienninedistämistapahtumia tiiviissä yhteistyössä Team Finland -verkoston kanssa. Suurin ja näkyvin yritystapahtuma vuonna 2014 oli 30. lokakuuta Moskovassa järjestetty Finnish Business megatapahtuma. Finnish Business in Moscow -tapahtuma keräsi Moskovan Swissotelin konferenssikeskukseen yhteensä yli 300 yritysedustajaa. Suomalaisia yrityksiä oli mukana 60 ja yritysten edustaja 120 ja venäläisyritysten edustajia tilaisuuteen osallistui 200. Tapahtuman ohjelmassa oli korkean tason seminaari, jossa puhujia olivat alivaltiosihteeri Matti Anttonen, SVKK:n hallituksen puheenjohtaja Esko Aho, Venäjän Teollisuuden ja yrittäjien liiton puheenjohtaja Aleksander Shokhin, EK:n puheenjohtaja Ilpo Kokkila ja Renova Groupin M&A Director Maxim Mayorets. Ohjelmaan kuuluivat myös toimialateemojen mukaan jaetut yritysten esittelytilaisuudet, pitching-sessiot, joiden pääteemoja olivat muun muassa rakentaminen ja ympäristöteknologia, teollisuuden modernisointi ja palvelusektori. Kaikki tilaisuudet keräsivät runsaasti suomalaisten yritysten tuotteista ja palveluista kiinnostuneita kuulijoita. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös B2B -tapaamisia. 15

16 Perinteiseen tapaan Finnish Business -tapahtuma huipentui suomalaisten ja venäläisten yritysten vapaamuotoiseen verkostoitumiseen networking buffet -antimien äärellä. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös lehdistötilaisuus, johon osallistuivat tapahtuman pääkumppanit Barona, Finnair, Itella ja YIT. Muita vuoden 2014 Finnish Business kumppaneita olivat Borenius, Fortum, Konecranes, Klinkmann ja Aalto EE. Tapahtuma sai runsaasti näkyvyyttä venäläisessä mediassa. Bisnesmahdollisuuksia ja kontakteja SVKK oli vuoden mittaan luotsaamassa useita yksittäisiä yrityksiä ja yritysryhmiä Venäjälle suuntautuvilla markkinaselvitysmatkoilla. Vuonna 2014 vienninedistämis- ja kansainvälistymishankkeissa yhtenä kantavana teemana olivat teollisuuden investoinnit. Yrityksiä kiinnostivat myös jalkapallon vuoden 2018 MM-kisojen isäntäkaupunkien rakennushankkeet, ympäristöteknologia, maatalouden investoinnit, rakennusmateriaalit ja talotekniikka sekä rivakasti kasvava verkkokauppa. Vienninedistämismatkoja järjestettiin vuoden mittaan Tšeljabinskiin, Arkangeliin, Penzaan ja Uljanovskiin. SVKK:n järjestämällä Team Finland -matkalla Etelä-Uralilla sijaitsevaan Tšeljabinskiin yritysdelegaatiota johti lähetystöneuvos Anna-Kaisa Heikkinen ulkoasiainministeriöstä. Tšeljabinsk on yksi Venäjän suurimmista teollisuuskeskittymistä. Matkan aikana osallistujat pääsivät vierailemaan paikallisissa suurissa tuotantolaitoksissa sekä tutustuivat Fortumin toimintaan alueella. Yritykset saivat ajankohtaista tietoa teollisuuden investointihankkeista ja kaikille suomalaisille yrityksille oli järjestetty omia 16

17 neuvotteluita potentiaalisten asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Matkan aikana nousivat erityisesti esille teollisuuden modernisaatio, energiatehokkuus, koneenrakennus ja infrastruktuurihankkeet. SVKK:n järjestämälle Team Finland -matkalle Arkangeliin osallistui kahdeksan suomalaista yritystä sekä Suomen ympäristökeskuksen edustajia. Matka toteutettiin Pietarin pääkonsuli Pirjo Tulokkaan johdolla. Matkaohjelmaan kuului pääkonsulin ja virkaa tekevän kuvernöörin kahdenvälinen tapaaminen, business forum, yritysten väliset B2B -tapaamiset, yritysvierailuja öljyja kaasualan yrityksissä sekä sellu- ja paperitehtaalla sekä pääkonsulin iltavastaanotto. Suomalaisyrityksille sopivia liiketoimintamahdollisuuksia löydettiin matkan aikana muun muassa metsä- ja selluteollisuudessa, öljyja kaasuteollisuudessa sekä jätehuolto- ja infrastruktuurihankkeissa. Monipuolisesti teollistunut ja ulkomaisia investointeja houkutellut Penza oli Team Finland -matkan kohteena Ministerineuvos Marjo Mäki-Leppilammen johtama yritysvaltuuskunta tapasi matkan aikana muun muassa Penzan alueen kuvernöörin Vasili Botškarovin. Yritysfoorumissa esiteltiin kattavasti Penzan alueen tarjoamia investointi- ja liiketoimintamahdollisuuksia. Lisäksi yrityksillä oli B2B-tapaamisia ja tehdaskäyntejä. Suurlähettiläs Hannu Himasen luotsaama yritysvaltuuskunta vieraili Uljanovskin alueella Yritysedustajat tapasivat suurlähettilään johdolla Uljanovskin alueen kuvernöörin ja toimialaministeriöiden johtoa. Ohjelmassa oli monipuolisia yritysvierailuja sekä SVKK:n etukäteen valmistelemia yrityskohtaisia neuvotteluita. Liiketoiminta- ja yhteistyömahdollisuuksia tunnistettiin muun muassa lentokone- ja autoteollisuudessa, rakennusalalla, kaivosteollisuudessa ja kunnallistekniikan alalla. Suomalais-Venäläisen kauppakamarin aluetoimistot Moskovassa ja Pietarissa järjestivät toimialakohtaisia foorumeita, joita olivat muun muassa investointifoorumi ja rakennusfoorumi. Alueellisia useamman toimialan yritysfoorumeita järjestettiin Dmitrovossa, Kostromassa ja Tulassa. Suomalais-Venäläinen kauppakamari koordinoi vuonna 2014 työ- ja elinkeinoministeriön alaisten Venäjän alueyhteistyöryhmien kokousten oheisohjelmien ja yritysvierailuiden järjestelyitä ministeriön toimeksiannosta. Vuonna 2014 järjestettiin alueyhteistyöryhmän kokoukset Sverdlovskin ja Samaran alueiden ja Moskovan kaupungin kanssa. 17

18 YRITYSPALVELUT Monipuolisia asiantuntijapalveluita Juridiset palvelut SVKK:n juridiset palvelut päivitettiin vastaamaan muuttunutta asetus- ja liiketoimintaympäristöä. Sopimusoikeudellisissa konsultaatioissa ja toimeksiannoissa kuluneen vuoden aikana korostuivat erityisesti riskien hallintaa koskeva kysymykset ja tarkennuksia haettiin muun muassa sopimusten force majore ehtoihin. Pakotteisiin ja vastapakotteisiin liittyvät rajoitukset ja kiellot herättivät myös paljon kysymyksiä. Yritysten toimintaan vaikuttavia muutoksia tapahtui muun muassa työlupamenettelyissä ja edustuston rekisteröinnissä. Vuoden mittaan kyselyt ja toimeksiannot tytäryritysten perustamisesta ja rekisteröinnistä lisääntyivät sekä Moskovassa että Pietarissa. SVKK:n juristit käsittelivät ajankohtaisia kysymyksiä myös SVKK:n koulutustilaisuuksissa, jäsenlehdissä julkaistuissa artikkeleissa ja SVKK:n nettisivuilla julkaistavassa blogissa. Kuluneen vuoden aikana lanseerattiin myös erityinen ajankohtaisia lainopillisia asioita käsittelevä uutiskirje Markkinatutkimukset Markkinatutkimusten kehittämiseen panostettiin vahvasti, mikä näkyi myös asiakkaiden kiinnostuksen ja kysynnän lisääntymisenä. Painopiste oli yksittäisille yrityksille tehdyissä alueellisesti ja toimialakohtaisesti rajatuissa toimeksiannoissa, taustaselvityksissä ja liiketoimintakontaktien kartoituksessa. Näiden lisäksi tehtiin myös laajoja toimialat ylittäviä ja alueellisesti kattavia markkinaselvityksiä. SVKK:n tiimit Moskovassa ja Pietarissa järjestivät yrityksille asiakastilaisuuksia ja kutsuseminaareja tarjoten kaikki tapahtumajärjestelyt. Hankalassa markkinatilanteessa suomalaiset asiakkaat arvostivat erityisesti event management palveluun kuuluvaa asiakastietokannan koostamista ja kutsuprosessin hoitamista kokonaisvaltaisesti. Oikean kohderyhmän löytäminen ja venäläisen asiakkaan kiinnostuksen herättäminen vaatii paitsi ammattitaitoa, myös sitkeyttä kireässä kilpailu- ja rahoitustilanteessa. Liiketoiminnan konsultointi Yleinen Venäjän-kaupan neuvonta ja konsultointi keskittyi muun muassa Venäjä-toimintoja aloittelevien yritysten askelmerkkien selvittämiseen, vientiin ja tuontiin liittyviin käytännön kysymyksiin sekä Venäjällä jo toimivien yritysten suunnitelmiin laajentaa tai kasvattaa liiketoimintaansa. Keskusteluja käytiin myös ongelmista ja erilaisista kysymyksistä, jotka liittyivät Euroopan Unionin Venäjälle asettamiin pakotteisiin ja Venäjän vastapakotteisiin sekä muihin Venäjän viranomaisten ulkomaalaisten toimintaa tai tavaranhankintaa koskeviin rajoituksiin. Taloushallinto SVKK:n taloushallinnon asiantuntijat tarjosivat kuluneen vuoden aikana taloushallintoon ja verotukseen liittyvää konsultaatiota. Neuvoja annettiin sekä henkilökohtaisissa tapaamisissa että puhelimitse ja sähköpostitse. Asiantuntijat opastivat yrityksiä myös SVKK:n koulutustilaisuuksissa ja yrityskohtaisissa konsultointitapaamisissa. 18

19 SVKK:n Pietarin toimiston yhteydessä taloushallinnon palveluita tarjosi tytäryhtiö OOO Firmitas. Yhtiö tuottaa taloushallinnon ulkoistamispalveluita lähinnä Pietarin alueelle etabloituville yrityksille. Ajankohtaistapahtumat SVKK teki kuluneen vuoden aikana erilaisten ajankohtaistapahtumien järjestelyissä tiivistä yhteistyötä Team Finland -verkoston kanssa. Näistä merkittävin oli osallistuminen yhteisosastolla Alihankinta-messuille, jotka järjestettiin Tampereella Muita Team Finland yhteistapahtumia olivat Wanhassa Satamassa järjestetty Oma yritys messut ja Porvoon Uuden nuotit kansainvälistymiseen tilaisuus lokakuussa. SVKK oli mukana omalla osastollaan Logistics 2014 messuilla huhtikuussa ja Lahden Business Day -tapahtumassa marraskuussa. Yhteistyö Nordean ja KPMG:n kanssa jatkui Road Show -kiertueen merkeissä. Mainittujen tapahtumien lisäksi SVKK:n asiantuntijat esiintyivät lukuisissa Venäjä-aiheisissa tilaisuuksissa ja maksutonta neuvontaa tarjottiin myös omilla asiantuntijaklinikoilla. 19

20 YRITYSPALVELUT Learn & know - käyttännön koulutusta ja ajankohtaistatietoa Kuluneen vuoden aikana Suomalais- Venäläisen kauppakamarin koulutustarjonnassa panostettiin erityisesti päivän polttaviin teemoihin. Venäjän-kauppaan vaikuttaviin muuttuviin tilanteisiin reagoitiin järjestämällä varsinaisen koulutusohjelman rinnalla tehokkaita ajankohtaiskatsauksia. Vuonna 2014 järjestettiin yhteensä 31 avointa koulutusta, joissa oli yhteensä 411 osallistujaa. Kevätkauden aiheita olivat muun muassa korruptio ja sen välttäminen, brändin ja teollisuusoikeuksien suojaaminen, erilaiset markkinoinnin aiheet sekä verkkokauppa, tullaus, sertifiointi ja logistiikka Venäjän-kaupassa sekä yrityksen perustaminen Venäjälle. Syksyn aikana painopiste oli muuttuvan toimintaympäristön ja erilaisten liiketoimintaan vaikuttavien määräysten käsittelyssä. Ukrainan tilanne, Venäjän talous ja erilaiset liiketoiminnan riskit ja muuttuvat määräykset esimerkiksi henkilötietojen säilyttämisessä olivat suosittuja aiheita samoin kuin pakotteet ja sanktiot ja niihin liittyvät riskit ja toimintaohjeet. Kaikkien koulutusten asiakaspalautteen keskiarvo oli 4,3 (asteikolla 1-5). Asiakaspalautteen mukaan koulutusten paras tekijä oli luennoitsijoiden asiantuntemus ja tilaisuuksien ajankohtaisuus. Syksyn jäsenkokouksen yhteydessä järjestettiin Visiona Venäjä -seminaari, jonka aiheena oli Modernisaatio Venäjällä totta vai tarua? Tilaisuuden ohjelma koostui SVKK:n hallituksen puheenjohtajan Esko Ahon avauspuheenvuorosta, Itellan Senior Development Manager Heli Aarnion alustuksesta ja EK:n Venäjä-johtaja Kai Mykkäsen johtamasta paneelikeskustelusta, johon osallistuivat Maisa Romanainen (VR- Yhtymä Oy), Kari Kauniskangas (YIT Rakennus Oy), Arto Pohto (Pellon Group Oy), Erkki Järvinen (Tikkurila Oyj) ja Kai Paananen (SET Group). Avauspuheenvuorossa, alustuksessa ja paneelikeskustelussa tulivat esille niin Venäjän talouden, 20

Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille

Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille Vauhtia Venäjänliiketoimintaan Palvelut yrityksille Oikeita vastauksia oikeisiin kysymyksiin Suomalais-Venäläinen kauppakamari auttaa yrityksiä onnistumaan kaikissa Venäjän-liiketoiminnan elinkaaren vaiheissa.

Lisätiedot

Venäjän-kaupan uusi normaali

Venäjän-kaupan uusi normaali Venäjän-kaupan uusi normaali 20.4.2018 Joensuu @JaanaRekolainen @SVKK_FRCC Suomalais-Venäläinen kauppakamari Missiomme on edistää yritysten kasvua ja liiketoimintaa Suomen ja Venäjän välisessä kaupassa.

Lisätiedot

KUMPPANISI VENÄJÄLLÄ

KUMPPANISI VENÄJÄLLÄ KUMPPANISI VENÄJÄLLÄ Kumppanisi Venäjällä Suomalais-Venäläinen kauppakamari (SVKK) auttaa yrityksiä kansainvälistymään Venäjälle. Olemme luotettava yhteistyökumppani, jolta saat työkaluja, opastusta ja

Lisätiedot

Sisällysluetelo. Jäsentiedotus...20 Jäsentilaisuudet...21

Sisällysluetelo. Jäsentiedotus...20 Jäsentilaisuudet...21 SVKK VUOSIKERTOMUS Sisällysluetelo Vuosi lyhyesti Tärkeät luvut... 4 SVKK... 5 Visio, missio, arvot... 6 Hallituksen puheenjohtajalta... 7 Toimitusjohtajan katsaus... 8 Venäjän talous pähkinänkuoressa...14

Lisätiedot

Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi (klo 15.30)

Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi (klo 15.30) Tulostiedot 2015 Viikko 4/2015 Pe 23.01. Basware: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 13.00) Viikko 5/2015 Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi

Lisätiedot

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2010 Disclosure Dates 2010 11.3.2010. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance**

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2010 Disclosure Dates 2010 11.3.2010. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance** Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet** Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual General Interim Reports/Summaries of Performance** Affecto Oyj Small cap 7 17.2. 10 12 25.3.

Lisätiedot

Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous, asialistalla osakeanti ja optio-oikeudet (klo 09.00)

Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous, asialistalla osakeanti ja optio-oikeudet (klo 09.00) Yhtiökokoukset 2015 Viikko 6/2015 To 05.02. Takoma: varsinainen yhtiökokous (klo 10.00) To 05.02. Panostaja: varsinainen yhtiökokous (klo 13.00) Viikko 7/2015 Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous,

Lisätiedot

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2009 Disclosure Dates 2009 5.10.2009. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance**

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2009 Disclosure Dates 2009 5.10.2009. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance** Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet** Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual General Interim Reports/Summaries of Performance** Affecto Oyj Small cap 7 12.2. 12 14 3.4.

Lisätiedot

OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki. OMX Nordic Exchange Helsinki. Julkistamisajankohdat 2008 Disclosure Dates 2008 29.10.2008

OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki. OMX Nordic Exchange Helsinki. Julkistamisajankohdat 2008 Disclosure Dates 2008 29.10.2008 Affecto Oyj Small cap 7 14.2. 11 14 31.3. 3 19 6.5. 32 7.8. 45 3.11. Ahlstrom Corporation Oyj Mid cap 5 1.2. 12 14 2.4. 3 17 25.4. 30 25.7. 44 28.10. x Aldata Solution Oyj Small cap 8 21.2. 13 3 19 8.5.

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014 HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % nettotuloksesta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2013

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 8.4.2015

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 8.4.2015 8.4.2015 1 Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % tilikauden voitosta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2014 olivat 519,1 miljoonaa euroa, tilikauden voitto 2014 oli 305,3

Lisätiedot

SVKK lyhyesti. Ajankohtaista Venäjänkaupassa

SVKK lyhyesti. Ajankohtaista Venäjänkaupassa Jaana Rekolainen 21.04.2015 Ajankohtaista Venäjänkaupassa SVKK lyhyesti SVKK on Venäjän-kaupan ykkösosaaja, joka edistää yritysten liiketoimintaa ja kilpailukykyä Suomessa ja Venäjällä Noin 800 yritysjäsentä

Lisätiedot

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2007 Disclosure Dates

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2007 Disclosure Dates Large Cap Helsinki OBS = Tarkkailulistalla / On Surveillance lis Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet* * Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual Genera Interim Reports/Summaries of Performance*

Lisätiedot

Fortumin johtoryhmä 31.12.2013

Fortumin johtoryhmä 31.12.2013 Fortumin vuosikertomus 2013 Fortum on vahvasti kestävään kehitykseen sitoutunut energiayhtiö. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan

Lisätiedot

Suomalais-Venäläinen kauppakamari

Suomalais-Venäläinen kauppakamari Suomalais-Venäläinen kauppakamari Lyhyesti SVKK on Venäjän-kaupan asiantuntija, joka toimii lähellä yritystä SVKK palvelee yrityksiä tarjoamalla ratkaisuja Venäjän-kaupan haasteisiin SVKK tuottaa ajankohtaista

Lisätiedot

Pekka Paasikivi Oras Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja s. 1944, Insinööri

Pekka Paasikivi Oras Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja s. 1944, Insinööri Nimitystoimikunnan kokoonpano Pekka Paasikivi Oras Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja s. 1944, Insinööri Kemira Oyj, nimitystoimikunnan jäsen ja puheenjohtaja vuodesta 2012 Tikkurila Oyj, nimitystoimikunnan

Lisätiedot

Suomalais-Venäläinen kauppakamariyhdistys - SVKK ry VUOSIKERTOMUS 2013

Suomalais-Venäläinen kauppakamariyhdistys - SVKK ry VUOSIKERTOMUS 2013 Suomalais-Venäläinen kauppakamariyhdistys - SVKK ry 2013 VUOSIKERTOMUS 2013 2 SISällys 1. SVKK lyhyesti 2. Visio, missio, arvot 3. Hallituksen puheenjohtajalta 4. Toimitusjohtajan katsaus 5. Jäsenpalvelut

Lisätiedot

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2006 Disclosure Dates

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2006 Disclosure Dates Large Cap Helsinki OBS = Tarkkailulistalla / On Surveillance lis X = Muutokset /Changes Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet* * Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual

Lisätiedot

http://investorsonclimatechange.org/200- global-investors-managing-15-trillionassets-urge-g7-stand-paris-agreementdrive-swift-implementation/ http://unfccc.int/paris_agreement/items/ 9485.php http://www4.unfccc.int/ndcregistry/page

Lisätiedot

EHDOKKAIDEN ANSIOLUETTELOT

EHDOKKAIDEN ANSIOLUETTELOT Lisätietoja liittyen nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotukseen hallituksen kokoonpanoksi Stig Gustavson, s. 1945 Hallituksen puheenjohtaja Ei ole yhtiöstä riippumaton jäsen. Riippumaton merkittävistä

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtajan katsaus Jan Inborr hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj

Hallituksen puheenjohtajan katsaus Jan Inborr hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj Hallituksen puheenjohtajan katsaus Jan Inborr hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj 1 Vastuunrajoitus Tämä esitys sisältää aikaan sidonnaisia tietoja, jotka pitävät paikkansa niiden julkaisuhetkellä. Tämä

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 2015 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupassa ollaan kasvuhakuisia Tämän kevään Barometrissä esitimme kolme ylimääräistä kysymystä, joista yksi

Lisätiedot

EHDOTETTU HALLITUS Minna Alitalo

EHDOTETTU HALLITUS Minna Alitalo EHDOTETTU HALLITUS 2015 Minna Alitalo s. 1962, KTM Alko Oy, ostojohtaja (2014-) SRV Yhtiöt Oyj:n hallituksen jäsen (2012-) Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja (2013-) Tarkastusvaliokunnan jäsen (2012-)

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Puolivuosikatsaus 30.6.2009 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI -INDEKSIRAHASTO Rahastotyyppi: Osakerahasto, Suomi Rekisteröimisvuosi:

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2010 1 Osingonmaksu Hallituksen ehdotus: 31.12.2009 päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkona 0,40 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkaalle, joka osingonmaksun

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI 31.12.2013 Y-tunnus: 2574013-6 SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Sijoittajabarometri. Syys-lokakuu 2014 (julkaistu 6.11.2014)

Sijoittajabarometri. Syys-lokakuu 2014 (julkaistu 6.11.2014) Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014 (julkaistu 6.11.2014) Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Osakesäästäjien keskusliitto ry:n, Pörssisäätiön ja Viisas Raha lehden toimeksiannosta. Tutkimuksen

Lisätiedot

Jaana Rekolainen 16.4.2014. Vauhtia Venäjänkauppaan

Jaana Rekolainen 16.4.2014. Vauhtia Venäjänkauppaan Jaana Rekolainen 16.4.2014 Vauhtia Venäjänkauppaan SVKK lyhyesti SVKK on asiantuntija-organisaatio, joka edistää yritysten liiketoimintaa ja kilpailukykyä Suomessa ja Venäjällä Noin 900 yritysjäsentä Suomessa

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 7.4.2011 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % nettotuloksesta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2010

Lisätiedot

EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 2.4.2009

EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 2.4.2009 EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 2.4.2009 1 1. Ehdotus osingonmaksusta Hallitus ehdottaa, että 31.12.2008 päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkona 0,40 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkaalle, joka

Lisätiedot

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sukupuoli 1. Nainen 316 17,30% 2. Mies 1511 82,70% 1827 100% Ikä 1. alle 18 vuotta 1 0,05%

Lisätiedot

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia tausta Asiantuntemus sekä tieto-taito Venäjän kaupasta ja markkinoista Halu auttaa ja tukea suomalaista liiketoimintaa

Lisätiedot

Hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot

Hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot Hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot Björn Wahlroos Puheenjohtaja Jäsen ja puheenjohtaja vuodesta 2008 Nimitys- ja hallinnointivaliokunnan puheenjohtaja S. 1952 Kauppatiet. tri Sampo Oyj:n konsernijohtaja

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Miksi sijoitat? (Valitse vaihtoehdoista se, joka parhaiten kuvaa tämänhetkisiä tavoitteitasi)

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month 31.12.2015 Yhtiö NOKIA OYJ 209 491 252 ELISA OYJ 201 553-807 FORTUM OYJ 136 251 3 755 UPM-KYMMENE OYJ 84 857-233 SAMPO OYJ 84 069-38 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ 80 259-34 OUTOKUMPU OYJ 71 124 334

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTO

KANSAN SIVISTYSRAHASTO Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-6 Kirjanpitokirjat,

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

HALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN HENKILÖTIEDOT

HALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN HENKILÖTIEDOT HALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN HENKILÖTIEDOT Björn Wahlroos Puheenjohtaja Jäsen vuodesta 2008 Nimitys- ja hallinnointivaliokunnan puheenjohtaja S. 1952 Kauppatiet. tri Sampo Oyj:n konsernijohtaja 2001 2009.

Lisätiedot

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA

KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA Venäjän-kaupan huippuseminaari Lahdessa 3.10.2013 Markinvest Oy, Karjalankatu 35A 15150 LAHTI 03 752 1810 www.markinvest.fi Tehdään oikeita asioita oikein. Asiakkaistamme

Lisätiedot

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month 30.11.2015 Yhtiö NOKIA OYJ 209239-2 027 ELISA OYJ 202360-1 145 FORTUM OYJ 132496 2 610 UPM-KYMMENE OYJ 85090-740 SAMPO OYJ 84107 161 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ 80293-23 OUTOKUMPU OYJ 70790 1 057

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Pohjoinen kasvukäytävä TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä kä ällä seminaari Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

Vuosikertomus 2012. Suomalais-Venäläinen kauppakamariyhdistys - SVKK ry

Vuosikertomus 2012. Suomalais-Venäläinen kauppakamariyhdistys - SVKK ry Vuosikertomus 2012 www.svkk.fi, www.svkk.ru Suomalais-Venäläinen kauppakamariyhdistys - SVKK ry Sisältö Suomalais-Venäläinen kauppakamari lyhyesti 3 Hallituksen puheenjohtajalta 5 Toimitusjohtajan katsaus

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

EHDOKKAIDEN ANSIOLUETTELOT

EHDOKKAIDEN ANSIOLUETTELOT Lisätietoja liittyen nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotukseen hallituksen kokoonpanoksi Stig Gustavson, s. 1945 Hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2005 Hallituksen jäsen vuodesta 1994, nimitys- ja

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Suomen Ihanteellisimmat Työnantajat 2017 OPISKELIJAT

Suomen Ihanteellisimmat Työnantajat 2017 OPISKELIJAT Suomen Ihanteellisimmat Työnantajat 2017 OPISKELIJAT 4 SUOMEN IHANTEELLISIMMAT TYÖNANTAJAT Tutkimus pähkinänkuoressa Tutkimuksen ajanjakso: lokakuu 2016 helmikuu 2017 Kaupallinen ala 4316 Tekniikka ja

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

- tili- ja tilintarkastustoimisto - henkilöstö 15-1 HTM ja 6 KLT - asiakkaita n 300 kpl joista n. 80 kpl ulkomaalaisia

- tili- ja tilintarkastustoimisto - henkilöstö 15-1 HTM ja 6 KLT - asiakkaita n 300 kpl joista n. 80 kpl ulkomaalaisia - - tili- ja tilintarkastustoimisto - henkilöstö 15-1 HTM ja 6 KLT - asiakkaita n 300 kpl joista n. 80 kpl ulkomaalaisia Talco Knowhow Oy 1 Venäläinen asiakkaana - Vuodesta 1996 - Paluumuuttajat lännestä

Lisätiedot

Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014

Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014 Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014 Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Osakesäästäjien keskusliitto ry:n, Pörssisäätiön ja Viisas Raha lehden toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2013 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-12

Lisätiedot

MARKINVEST OY HALLITSEE B2B JA B2C VIENTIPROJEKTIT JA MYYNTIPROSESSIT

MARKINVEST OY HALLITSEE B2B JA B2C VIENTIPROJEKTIT JA MYYNTIPROSESSIT 1 (15) RATKAISU VENÄJÄN MARKINVEST OY HALLITSEE B2B JA B2C VIENTIPROJEKTIT JA MYYNTIPROSESSIT 2 (15) 1. HYVÄT TULOKSET JA KESTÄVÄT KÄYTÄNNÖT TULEVAISUUTEEN Markinvest Oy on liikkeenjohdon ja markkinoinnin

Lisätiedot

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Sijoitus Invest messut 2013 Helsinki 13.-14.11.2013 Vesa Laisi, Vacon Oyj:n toimitusjohtaja Vacon 1 Huomautus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin. Esitys sisältää

Lisätiedot

Osakevaihto, kurssikehitys ja markkina-arvo Equity Turnover, Price Development and Market Capitalisation

Osakevaihto, kurssikehitys ja markkina-arvo Equity Turnover, Price Development and Market Capitalisation Equity Turnover, Price Development and Capitalisation Sivu - Page 1/ 10 Päälista Main List Pankit ja rahoitus Banks and Finance Osakevaihto, Equity turnover, Keskimääräinen päivävaihto, Conventum Oyj 1

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtajan katsaus Panu Routila hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj. Vacon Oyj:n yhtiökokous 2014 Vaasa, 27.

Hallituksen puheenjohtajan katsaus Panu Routila hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj. Vacon Oyj:n yhtiökokous 2014 Vaasa, 27. Hallituksen puheenjohtajan katsaus Panu Routila hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj Vacon Oyj:n yhtiökokous 2014 Vaasa, 27. maaliskuuta 2014 1 Vastuunrajoitus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % nettotuloksesta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2012

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Pietarin hallituksen ja Joensuun kaupungin hallinnon välisen Yhteistyösopimuksen toteuttamiseksi vv. 2016-2018

TOIMINTASUUNNITELMA Pietarin hallituksen ja Joensuun kaupungin hallinnon välisen Yhteistyösopimuksen toteuttamiseksi vv. 2016-2018 Liite Yhteistyösopimukseen No, pvm. Pietarin hallituksen ja Joensuun kaupungin välillä TOIMINTASUUNNITELMA Pietarin hallituksen ja Joensuun kaupungin hallinnon välisen Yhteistyösopimuksen toteuttamiseksi

Lisätiedot

Kevät #barometri

Kevät #barometri 08 #barometri Tutkimuksen tekemistä ovat rahoittaneet Suomalais-Venäläinen kauppakamari, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Keskuskauppakamari ja East Office of Finnish Industries sekä Suomen Yrittäjät ry.

Lisätiedot

Liite 6. Ehdotus varojen ja velkojen jakamiseksi

Liite 6. Ehdotus varojen ja velkojen jakamiseksi Liite 6. Ehdotus varojen ja velkojen jakamiseksi TASE (EUR) Jakautuva Uusi Uudet Kone Oyj KONE Oyj Cargotec Oyj yhtiöt (30.9.2004) yhteensä Viite Vastaavaa PYSYVÄT Aineettomat hyödykkeet Tavaramerkit 3

Lisätiedot

elut siantuntijapalv A

elut siantuntijapalv A Asiantuntijapalvelut Markkinatutkimukset Venäjän-liiketoiminnan tueksi Kun haluat löytää Venäjältä uusia asiakkaita tai yhteistyökumppaneita, kun pohdit viennin käynnistämistä, liiketoiminnan laajentamista

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2012 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2012 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-11

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 6.4.2006

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 6.4.2006 HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 6.4.2006 1 1. Ehdotus osingonmaksusta Hallitus ehdottaa, että 31.12.2005 päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkona 0,23 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkaalle,

Lisätiedot

Vuonna 2011 tukea saaneet hankkeet Hankkeita yhteensä 114 kpl Tukea myönnetty yhteensä 3 889 276

Vuonna 2011 tukea saaneet hankkeet Hankkeita yhteensä 114 kpl Tukea myönnetty yhteensä 3 889 276 Vuonna 2011 tukea saaneet hankkeet Hankkeita yhteensä 114 kpl Tukea myönnetty yhteensä 3 889 276 Yritys Koko Toimiala Hankkeen vaihe Tuki-% Summa SINI Furniture Interior Design Metsä-, puu ja paperiteollisuus

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

U3 Asteri urheiluseurau314.wtr

U3 Asteri urheiluseurau314.wtr U3 Asteri urheiluseurau314.wtr TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Jyväskylän kokemuksia

Jyväskylän kokemuksia Jyväskylän kokemuksia Investointeja ja kasvua yli rajojen 25.4.2012 Minna Haapala Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Jykesin kansainvälistymispalvelut Jykesin kansainvälistymispalvelut tukee yritysten

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset

Lisätiedot

Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA

Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 9.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jarmo Heinonen, Senior Director Lappeenrannasta OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.4.2019 Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland Tanska on lähellä

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Satakunnan kauppakamari PERUSASIOITA Toiminta perustuu kauppakamarilakiin Suomessa 19 alueellista, itsenäistä kauppakamaria 535 jäsentä Toimii 14 kunnan alueella Satakunnassa HENKILÖSTÖ

Lisätiedot

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13)

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121

Lisätiedot

Russia Business Point -hanke

Russia Business Point -hanke Russia Business Point -hanke 1.9.2015 31.8.2017 Hankkeen budjetti ja kohderyhmä Kokonaisbudjetti 220.000 Rahoittajana Hämeen liitto (EAKR), hallinnoijana Linnan Kehitys Oy Hankkeessa mukana yhteistyökumppaneina:

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Vuonna 2010 tukea saaneet hankkeet Hankkeita yhteensä 110 kpl Tukea myönnetty yhteensä 4 271 150

Vuonna 2010 tukea saaneet hankkeet Hankkeita yhteensä 110 kpl Tukea myönnetty yhteensä 4 271 150 Vuonna 2010 tukea saaneet hankkeet Hankkeita yhteensä 110 kpl Tukea myönnetty yhteensä 4 271 150 Vanhojen ehtojen mukaiset hankkeet: Koko Maa Toimiala Hankkeen vaihe Tuki-% Summa Suuryritys Kiina Metsäteollisuus,

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Lähde: ThomsonReuters Taloudet piristymässä, mutta tuskaisen hitaasti 65 Teollisuuden

Lisätiedot

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44 TASE VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET AINEETTOMAT OIKEUDET 1031 ATK-ohjelmat 0,00 0,00 220,00 220,00 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET yhteensä 0,00 220,00 AINEELLISET

Lisätiedot

Vientirenkaan kautta Venäjälle. Kivi 2009 Live! Joensuu 8.10.2009

Vientirenkaan kautta Venäjälle. Kivi 2009 Live! Joensuu 8.10.2009 Kivi 2009 Live! Joensuu 8.10.2009 Karelment Oy Karelment Oy -Nurmeksessa toimiva talotehdas - perustettu 1994 Yhtiön omistus ja johto Toimitusjohtaja Kyösti Kettunen, Nurmes Markkinointijohtaja Ari Kilpeläinen,

Lisätiedot

Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti

Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti Teknologiateollisuus on neljän toimialan kokonaisuus Teknologiateollisuus on Suomen tärkein elinkeino Elektroniikkaja sähköteollisuus liikevaihto 26 mrd

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot