Osavuosikatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013"

Transkriptio

1 Q3 Osavuosikatsaus

2 Finnvera-konsernin osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2013 Rahoitusta on saatavilla kysyntä vaimeaa Pankkirahoitus toimii Suomessa edelleen kohtuullisen hyvin, mutta pankkien vakuus- ja omarahoitusvaatimukset sekä rahoituksen hinta ovat nousseet. Pk-yritysten rahoituskysyntää värittää edelleen investointien vähäisyys. Finnverassa erilaisia käyttöpääomarahoituksia ja aiempien rahoitusten uudelleenjärjestelyjä tehtiin paljon, mutta euromääräinen kysyntä oli vaimeaa. Suomen kokonaisviennin lasku ei näkynyt viennin rahoituksen kysynnässä, joka oli edellisvuoden vastaavaa jaksoa korkeammalla tasolla. Liiketoiminta ja tuloskehitys Tammi-syyskuussa pk-yrityksille annettujen rahoitustarjousten euromäärä laski 12 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta. Vientikauppoihin liittyviä rahoitushakemuksia saatiin edellisvuotta enemmän, mutta annettujen tarjousten määrä oli kuitenkin lähes 10 prosenttia alemmalla tasolla. Osa hakemuksista oli vielä luottosopimusten neuvotteluvaiheessa. Finnvera-konsernin tulos oli 71 miljoonaa euroa voitollinen eli merkittävästi edellisvuoden vastaavan jakson tulosta parempi (30). Konsernin tuloksen paranemiseen vaikuttivat huomattavimmin emoyhtiö Finnvera Oyj:n palkkiotuottojen kasvu sekä saamisten arvonalentumisten ja takaus- ja takuutappioiden pieneneminen. Tulosparannusta vastaavasti alensi korkokatteen heikkeneminen. Emoyhtiö Finnvera Oyj:n sekä viennin että pk-yritysrahoituksen tulokset olivat positiiviset: Viennin rahoituksen tulos oli 63 miljoonaa euroa (45) ja kotimaan luotto- ja takaustoiminnan tulos 11 miljoonaa euroa (-10). Konserni- ja omistusyhteysyritysten vaikutus konsernitulokseen oli -3 miljoonaa euroa (-4). Finnvera-konserni Tulos Q3/2013 Q2/2013 Q1/2013 Q3/2012 Muutos % 1-9/ /2012 Muutos % Korkokate Palkkiotuotot ja -kulut (netto) Voitot/tappiot käypään arvoon arvostettavista eristä Hallintokulut Saamisten arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot Arvonalentumistappiot luotoista ja takauksista Arvonalentumisten ja takausvarausten muutos Luottotappiokorvaus valtiolta Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan tappiot Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan varausten muutos Liikevoitto Tilikauden voitto Osavuosikatsaus

3 Konsernin tunnusluvut /( ) Vakavaraisuus 17,3 % (15,8) Kulu-tuotto-prosentti 25,1 % (27,6) Omavaraisuus 19,3 % (23,4). Toimitusjohtaja Pauli Heikkilä: Maailmantalouden yleisessä tilanteessa on nähtävissä epävarmuudesta huolimatta hitaan elpymisen merkkejä. Teollisen rakenteen ja kilpailukyvyn heikentymisen vuoksi tilanne ei Suomessa ole vielä yhtä lupaava. Suomen vienti ei ole kasvanut tänä vuonna, mutta Finnveran vientitakuiden ja -luottojen kysyntä on kuitenkin pysynyt korkealla, mikä osaltaan johtuu pankkeja koskevan tiukentuneen sääntelyn vaikutuksista. Valtioneuvoston valmistelussa on useita Finnveran palveluita koskevia kehityshankkeita. Näitä ovat muun muassa Finnveran mahdollisuus merkitä pk-yritysten joukkovelkakirjalainoja, vientitakuu- ja vientiluottovaltuuksien korottaminen, niin sanotun jälleenrahoitustakauksen käyttöönotto ja suuryritysten kotimaisten investointien rahoittaminen. Päätöksiä näistä tehtäneen loppuvuoden aikana. Osavuosikatsaus

4 FINNVERA-KONSERNI OSAVUOSIKATSAUS Sisältö Konsernin taloudellinen kehitys 5 Henkilöstö 9 Muutokset toimintaympäristössä sekä elinkeino- ja omistajapolitiikassa 9 Katsauskauden jälkeiset tapahtumat 9 Näkymät 9 OSAVUOSIKATSAUKSEN TAULUKKO-OSUUS Konsernitilinpäätös Konsernin laaja tuloslaskelma 10 Konsernitase 11 Konsernin oman pääoman muutoslaskelma 12 Konsernin rahavirtalaskelma 13 Konsernitilinpäätöksen liitetiedot Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet 14 Segmentti-informaatio 14 Muut liitetiedot 16 Finnvera Oyj:n tilinpäätös Finnvera Oyj:n laaja tuloslaskelma 21 Finnvera Oyj:n tase 22 Finnvera Oyj:n oman pääoman muutoslaskelma 23 Finnvera Oyj:n rahavirtalaskelma 24 Finnvera Oyj:n tilinpäätöksen liitetiedot Segmentti-informaatio 25 Muut liitetiedot 26 Finnvera-konserniin kuuluvat emoyhtiö Finnvera Oyj:n lisäksi pääomasijoituksia tekevät tytäryhtiöt Aloitusrahasto Vera Oy, Veraventure Oy ja Matkailunkehitys Nordia Oy, vientiluottoja ja lähdeverosopimuksiin perustuvaa viennin rahoitusta tarjoava sekä korontasausta hallinnoiva Suomen Vientiluotto Oy sekä omaisuudenhoitoon keskittynyt Spikera Oy. Osavuosikatsaus

5 Konsernin taloudellinen kehitys Finnvera-konsernin tammi-syyskuu 2013 Finnvera-konsernin tulos oli 71 miljoonaa euroa voitollinen eli merkittävästi edellisvuoden vastaavan jakson tulosta parempi (30). Konsernin tuloksen paranemiseen vaikuttivat huomattavimmin emoyhtiö Finnvera Oyj:n palkkiotuottojen kasvu sekä saamisten arvonalentumisten ja takaus- ja takuutappioiden pieneneminen. Tulosparannusta vastaavasti alensi korkokatteen heikkeneminen. Emoyhtiö Finnvera Oyj:n viennin rahoituksen ja pkyritysrahoituksen tulos oli 74 miljoonaa euroa eli yli kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna (34). Emoyhtiön saamisten arvonalentumiset ja takaus- ja takuutappiot pienenivät yli 50 prosentilla 28 miljoonaan euroon (62), mikä vaikutti erittäin tuntuvasti tuloksen paranemiseen. Tappioiden pienenemisen lisäksi tulosparannukseen vaikutti palkkiotuottojen kasvu lähes 20 prosentilla. Palkkiotuottojen ja -kulujen netto oli 96 miljoonaa euroa (81). Sekä emoyhtiö Finnvera Oyj:n viennin rahoituksen että pk-yritysrahoituksen tulokset olivat positiiviset: Viennin rahoituksen tulos eli valtiontakuurahastolain 4 :n tarkoittaman vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan erillistulos oli 63 miljoonaa euroa (45) ja pk-yritysrahoituksen luotto- ja takaustoiminnan tulos 11 miljoonaa euroa (-10). Konserni- ja omistusyhteysyritysten vaikutus konsernitulokseen oli -3 miljoonaa euroa (-4). Tulosvaikutuksesta pääomasijoitustoiminnan osuus oli -5 miljoonaa euroa (-5) sekä Suomen Vientiluotto Oy:n korontasauksen, luotonantajana toimimisen ja vientiluottojen rahoituksen osuus miljoona euroa (1). Finnvera-konsernin heinä-syyskuu 2013 Finnvera-konsernin kolmannen neljänneksen tulos oli 27 miljoonaa euroa. Tulos oli merkittävästi parempi kuin toisen neljänneksen tulos, mutta lähes kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen tuloksen tasoinen. rkittävimmin kolmannen neljänneksen parempaan tulokseen vaikuttivat toista neljännestä pienemmät saamisten arvonalentumiset ja takaus- ja takuutappiot sekä toista neljännestä suuremmat palkkiotuotot. Tulosanalyysi tammi syyskuu 2013 Korkotuotot ja -kulut sekä korkotuet Konsernin korkokate oli tammi-syyskuussa 40 miljoonaa euroa (46). Korkokatteen heikkenemiseen vaikutti korkotason sekä pk-yritysrahoituksen luottokannan aleneminen. Asiakkaille ohjattu valtion ja Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) korkotuki oli yhteensä 7 miljoonaa euroa (9). Korkotukea maksettiin lähes 30 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna, mikä johtui korkotuellisen luottokannan pienenemisestä. Palkkiotuotot ja -kulut Konsernin palkkiotuottojen ja -kulujen netto oli 97 miljoonaa euroa (83). Kasvua edellisvuodesta oli 14 miljoonaa euroa. Kasvuun vaikuttivat yksittäisten isojen vientitakuiden voimaantulo sekä yleinen markkinoilla tapahtunut riskipreemioiden kohoaminen, jolla oli osittain vaikutusta myös Finnveraan. Konsernin palkkiotuotot olivat 101 miljoonaa euroa (84), josta emoyhtiön vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan palkkiotuotot olivat 74 miljoonaa euroa (59) sekä pkyritysrahoituksen 25 miljoonaa euroa (24). Suomen Vientiluotto Oy:n korontasauksen, luotonantajana toimimisen ja vientiluottojen rahoituksen palkkiotuottojen määrä oli miljoona euroa (1). Konsernin palkkiokulut olivat 4 miljoonaa euroa (2). Palkkiokulut muodostuivat pääasiassa emoyhtiö Finnvera Oyj:n jälleenvakuutustoiminnan kuluista. Voitot/tappiot käypään arvoon arvostettavista eristä Konsernin voitot/tappiot käypään arvoon arvostettavista eristä olivat -3 miljoonaa euroa (-3), josta pääomasijoitusten käyvän arvon muutos muodosti -4 miljoonaa euroa (-5) sekä velkojen ja koron- ja valuutanvaihtosopimusten käyvän arvon muutokset ja valuuttakurssierot miljoona euroa (2). Muut tuotot Liiketoiminnan muut tuotot olivat konsernissa miljoona euroa (0,5). Muihin tuottoihin sisältyivät valtiontakuurahaston maksama hallinnointipalkkio Osavuosikatsaus

6 ennen vuotta 1999 syntyneen vientitakuu- ja erityistakausvastuukannan hoitamisesta, EAKRrahoitukseen liittyvä hallinnointikorvaus ja vuokratuottoja. Saamisten arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot Konsernin arvonalentumistappiot luotoista ja takauksista sekä arvonalentumisten ja takausvarausten muutos oli yhteensä 70 miljoonaa euroa (90). Tappioita kattava valtion ja EAKR:n luottotappiokorvaus oli 41 miljoonaa euroa (35) eli 57 prosenttia toteutuneista tappioista. Finnvera- konsernin vastuuosuus pk-yritysrahoituksen luotto- ja takaustappioista oli luottotappiokorvauksen jälkeen 29 miljoonaa euroa (54). Emoyhtiön vientitakuu- ja erityistakaustoiminnasta ei toteutunut tammi-syyskuussa merkittäviä tappioita. Järjestämättömät ja 0-korkoiset saamiset nousivat vuodenvaihteesta seitsemän prosenttia 122 miljoonaan euroon ja olivat 4,2 prosenttia vastuukannasta (3,8). Finnvera-konserni Saamisten arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot Saamisten arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot Arvonalentumistappiot luotoista ja takauksista Arvonalentumisten ja takausvarausten muutos Q3/2013 Q2/2013 Q1/2013 Q3/2012 Muutos % 1-9/ /2012 Muutos % Luottotappiokorvaus valtiolta Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan tappiot Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan varausten muutos Muut kulut Konsernin hallintokulut olivat 31 miljoonaa euroa (31). Hallintokulut nousivat edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta kaksi prosenttia. Hallintokuluista henkilöstökulujen osuus oli 70 prosenttia (70). Liiketoiminnan muihin kuluihin sisältyivät poistot ja kiinteistöihin liittyvät kulut. Pitkän aikavälin itsekannattavuus Finnveran toiminnalle on asetettu itsekannattavuustavoite: yhtiön toiminnan kulut pitää pystyä kattamaan pitkällä aikavälillä yhtiön toiminnasta saatavilla tuotoilla. Pkyritysrahoituksessa itsekannattavuuden tarkastelujaksona on pidetty seitsemää vuotta ja viennin rahoituksessa 20 vuotta. Finnveran pk-yritysrahoituksen itsekannattavuus on useista väliin mahtuneista tappiollisista vuosista huolimatta toteutunut seitsemän vuoden jaksolla, kun kumulatiivista tulosta lasketaan syyskuun 2013 loppuun. Viennin rahoitus on ollut vastaavasti itsekannattavaa Finnveran 15 toimintavuoden aikana. Mikäli viennin rahoituksen itsekannattavuustarkastelussa huomioidaan viennin rahoituksen edeltäjän Valtiontakuukeskuksen maksuperusteinen tulos viimeisiltä toimintavuosilta, toteutuu itsekannattavuus myös 20 vuoden tarkastelujaksolla. Finnveran tuloksen ja pitkän aikavälin itsekannattavuuden toteutumiseen tulevina vuosina vaikuttaa merkittävästi yhtiön vastuukantojen suuruus ja riskisyys. Tulostarkasteluissa on tärkeää huomioida, että syyskuun 2013 lopussa Finnveran vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan kokonaisvastuut olivat lähes 11 miljardia euroa sekä pk-yritysrahoituksen luotto- ja takausvastuut yli 2,6 miljardia euroa, mihin vastuisiin nähden taseeseen tappiopuskuria synnyttävä nettotulos on nyt vuositasolla noin 0,5 prosenttia. Osavuosikatsaus

7 Tase Konsernitaseen loppusumma oli syyskuun lopussa miljoonaa euroa (3 808). Emoyhtiö Finnvera Oyj:n taseen loppusumma oli miljoonaa euroa (2 342). Tytäryhtiöistä merkittävimmin konsernin taseeseen vaikutti Suomen Vientiluotto miljoonalla eurolla (1 474). Syyskuun lopussa konsernin luottokanta oli miljoonaa euroa (2 953) eli 634 miljoonaa euroa suurempi kuin vuoden alussa. Emoyhtiö Finnvera Oyj:n luottokanta oli (1 555) miljoonaa euroa, josta saamiset tytäryhtiöiltä olivat 92 miljoonaa euroa (17). Emoyhtiön takauskanta pieneni alkuvuoden aikana lievästi ja oli syyskuun lopussa miljoonaa euroa (1 068). Vientitakuulain mukainen kirjanpidollinen vastuu oli miljoonaa euroa (9 332). Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan kokonaisvastuu (voimassa oleva ja tarjousvastuu yhteensä sisältäen vientitakaukset) oli miljoonaa euroa (11 203). Emoyhtiöllä oli pitkäaikaisia velkoja syyskuun lopussa yhteensä miljoonaa euroa (1 155), josta 942 miljoonaa euroa (987) oli joukkovelkakirjalainoja. Velkoihin sisältyivät valtiolta Aloitusrahasto Vera Oy:n ja Veraventure Oy:n osakepääomasijoitusta varten saadut yhteensä 38 miljoonan euron pääomalainat (32) sekä valtiolta vakavaraisuuden vahvistamiseksi saatu 50 miljoonan euron pääomalaina (50). Konsernin vapaissa rahastoissa oli katsauskauden lopussa yhteensä 589 miljoonaa euroa (513), josta kotimaan toiminnan rahaston osuus oli 137 miljoonaa euroa (140) ja vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan rahaston 358 miljoonaa euroa (296) sekä pääomasijoitustoiminnan rahaston 17 miljoonaa euroa (17). Kertyneet voittovarat olivat 76 miljoonaa euroa (60). Pk-yritysrahoituksen ja viennin rahoituksen voitolliset tulokset siirretään vuosittain vuositilinpäätöksen valmistumisen jälkeen emoyhtiön taseessa oleviin erillisiin kotimaan ja viennin rahastoihin. Vastaavasti kotimaan toiminnan tappiot katetaan kotimaan rahastosta ja vientija erityistakaustoiminnan tappiot viennin rahastosta. Taseen vapaassa omassa pääomassa olevan pääomasijoitustoiminnan rahaston kautta seurataan pääomasijoitustoimintaan kohdennettavia EAKR-varoja. Finnvera-konserni Oma pääoma ja taseen loppusumma Muutos Muutos % Osakepääoma Ylikurssirahasto ja käyvän arvon rahasto Vapaat rahastot yhteensä Kotimaan toiminnan rahasto Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan rahasto Pääomasijoitustoiminnan rahasto Kertyneet voittovarat Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Määräysvallattomien omistajien osuus pääomasta Taseen loppusumma Osavuosikatsaus

8 Varainhankinta Vakavaraisuus Konsernin pitkäaikainen varainhankinta oli tammisyyskuussa miljoonaa euroa (546). Pitkäaikaisia lainoja lyhennettiin 351 miljoonaa euroa (300). Finnvera-konsernin vakavaraisuustavoitteeksi on asetettu vähintään 12,0 prosenttia. Konsernin vakavaraisuussuhde oli syyskuun lopussa 17,3 prosenttia (15,8), ja emoyhtiö Finnvera Oyj:n vakavaraisuus 17,3 prosenttia (16,2). Vakavaraisuus on laskettu Basel II:n standardimenetelmän laskentaperiaatteiden mukaisesti. Vakavaraisuus % % Muutos %-yks % Finnvera-konserni 17,3 16,3 1,0 15,8 Finnvera Oyj 17,3 16,1 1,2 16,2 Finnveran yhtiölaissa (443/1998) säädetään kotimaan sekä vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan erillisyydestä. Kotimaan toiminnan tappiot katetaan kotimaan toiminnan rahastosta ja vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan tappiot vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan rahastosta. Rahastolain (444/1998) mukaan valtio vastaa vientitakuista ja erityistakauksista. Mikäli vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan rahaston varat eivät riitä tästä toiminnasta aiheutuvien tappioiden kattamiseen, tappiot katetaan valtiontakuurahaston varoista, joita täydennetään tarvittaessa valtion budjettiin otettavalla määrärahalla. Edellä mainittu lainsäädännöllinen erillisyys ja valtion vastuu vientitakuutoiminnasta ovat perusteena sille, että Finnvera laskee vakavaraisuuttaan eli vastuidensa suhdetta omiin varoihin vain kotimaan toiminnan osalta. Riskipainotetut saamiset olivat Finnvera-konsernissa syyskuun lopussa miljoonaa euroa (2 838). Näistä varsinaiseen liiketoimintaan liittyviä lainoja ja takauksia oli miljoonaa euroa eli 82 prosenttia riskipainotetuista saamisista. Pääosa lopuista saatavista liittyi varainhankintaan ja kassavarojen sijoittamiseen. Lainoista ja takauksista noin 50 prosenttia koostui suuresta joukosta yksittäisiä alle miljoonan euron vastuita, joiden standardimenetelmän mukainen riskipaino oli 75 prosenttia. Muiden lainojen ja takausten riskipaino oli 100 prosenttia. Finnvera-konserni Vakavaraisuuspääoma Oma pääoma Pääomalaina Aineettomat hyödykkeet Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan rahasto Vientitakuutoiminnan osuus tilivuoden voitosta Finnvera-konserni Riskipainotetut erät Saamiset luottolaitoksilta Saamiset asiakkailta Sijoitukset ja johdannaiset Saamiset, maksetut ennakot, korko- ja muut saamiset, muut varat Sitovat luottolupaukset Operatiivinen riski Osavuosikatsaus

9 Henkilöstö Konsernin palveluksessa oli syyskuun lopussa 402 henkilöä (416/ ), joista vakinaisessa työsuhteessa oli 381 (396) ja määräaikaisessa 21 (20). Muutokset toimintaympäristössä sekä elinkeino- ja omistajapolitiikassa Finnveralle esitetään uusia tehtäviä Valtion vuoden 2013 kolmannessa lisätalousarvioesityksessä Finnveralle ehdotetaan uusia tehtäviä ja keinoja yritysten toimintaedellytysten ja Suomen talouden vahvistamiseksi. Muun muassa vienti- ja alusluottojen rahoitusvaltuuksiin sekä vientitakuuvaltuuksiin esitetään nykyiseen verrattuna merkittäviä lisäyksiä. Ehdotus, jonka mukaan Finnvera voisi merkitä pk-yritysten joukkovelkakirjalainoja, puolestaan turvaisi kasvu- ja investointirahoituksen saatavuutta. Valtioneuvosto tekee lopulliset päätökset kuluvan vuoden loppuun mennessä. Näkymät Epävarma maailmantalouden tilanne heikentää investointihalukkuutta, kasvusuunnitelmia ja riskinottoa. Tämä näkyy maltillisena kysyntänä pk-rahoituksessa. Lisäksi julkinen keskustelu erityisesti pk-yritysten rahoituksen heikosta saatavuudesta lisää yritysten näkemyksiä siitä, että investointi-ilmapiiri ei ole suotuisa. Rahoituksen varmistaminen rahoituskelpoisille hankkeille on Finnveran perustehtävä, josta huolehditaan hyvin myös taloudellisesti haastavana aikana. Suomen investointitavaroiden vientiin keskittyneen teollisuuden näkymät ovat edelleen vaisut. Finnveran vientitakuiden ja -luottojen kysyntä säilynee kuitenkin nykyisellä korkealla tasolla, koska yritykset pyrkivät voittamaan kauppoja kilpailijamaiden tavoin kokonaisratkaisuilla, joihin kuuluu myös ostajan edellyttämä pitkäaikainen rahoitus. Tämän hetken arvion mukaan Finnvera-konsernin vuoden 2013 tuloksen odotetaan toteutuvan edellisvuotta parempana. Yksittäiset riskit voivat toteutuessaan heikentää tulosta tuntuvasti. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Finnvera laski liikkeelle vaihtuvakorkoisen lainan Finnvera laski liikkeelle 2 miljardin Ruotsin kruunun (noin 230 milj. euroa) määräisen, elokuussa 2018 erääntyvän vaihtuvakorkoisen joukkovelkakirjalainan. Joukkovelkakirjalaina laskettiin liikkeelle yhtiön EMTNlainaohjelman (Euro dium Term Note) alla. Varat käytetään sekä pk-yritysrahoitukseen että vientiluottojen rahoitukseen. Osavuosikatsaus

10 KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA (1 000 e) Liite Korkotuotot - Korot luotonannosta asiakkaille Asiakkaille ohjattu korkotuki Vientitakuu- ja erityistakaussaamisten korot Takaussaamisten korot Muut korkotuotot Korkotuotot yhteensä Korkokulut Korkokate Palkkiotuotot ja -kulut netto Voitot/tappiot käypään arvoon arvostettavista eristä 11) Sijoitustoiminnan nettotuotot Liiketoiminnan muut tuotot Hallintokulut - Palkat ja palkkiot Henkilöstösivukulut Muut hallintokulut Hallintokulut yhteensä Liiketoiminnan muut kulut Saamisten arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot 2) - Arvonalentumistappiot luotoista ja takaustappiot Arvonalentumisten ja takausvarausten muutos Luottotappiokorvaus valtiolta Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan tappiot Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan varausten muutos Saamisten arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot yhteensä Liikevoitto Tuloverot - Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot Laskennallisten verojen muutos Tuloverot yhteensä Tilikauden voitto Muut laajan tuloksen erät Erät joita ei myöhemmin siirretä tulosvaikutteisiksi - Etuuspohjaisten eläkkeiden uudelleenarvostus Erät jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi - Osakkeiden käyvän arvon muutos Muut laajan tuloksen erät yhteensä Tilikauden laaja tulos yhteensä Tilikauden voiton jakautuminen - Emoyrityksen omistajille Määräysvallattomille omistajille Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen - Emoyrityksen omistajille Määräysvallattomille omistajille Osavuosikatsaus

11 KONSERNITASE VARAT (1 000 e) Liite Saamiset luottolaitoksilta Saamiset asiakkailta - Luotot Takaussaamiset Saamiset vienti- ja erityistakaustoiminnasta Sijoitukset - Saamistodistukset Sijoitukset osakkuusyrityksissä Muut osakkeet ja osuudet Sijoituskiinteistöt Johdannaissopimukset 3) Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet - Kiinteistöt Muut aineelliset hyödykkeet Muut varat - Luottotappiosaamiset valtiolta Muut Siirtosaamiset ja maksetut ennakot Verosaamiset 0 0 VARAT YHTEENSÄ VELAT (1 000 e) Liite Velat luottolaitoksille 7) Velat muille yhteisöille 7) Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat 7) Johdannaissopimukset 6) Varaukset Muut velat Siirtovelat ja saadut ennakot Verovelat Pääomalainat 7) OMA PÄÄOMA Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Ylikurssirahasto Käyvän arvon rahasto Vapaat rahastot - Kotimaan toiminnan rahasto Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan rahasto Muut Kertyneet voittovarat Oma pääoma yhteensä Määräysvallattomien omistajien osuus pääomasta OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ Osavuosikatsaus

12 KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma (1 000 e) Käyvän- Kotimaan Vientitakuu Määräys- Oma Osake- Ylikurssi- arvon- toiminnan ja erityistak. Muut Voitto- vallattomien pääoma pääoma rahasto rahasto rahasto toim. rahasto rahastot varat Yhteensä omistajien yhteensä osuus Oma pääoma Laskentaperiaatteen muutos, IAS Oma pääoma Omistajalta saadun pääomalainan anteeksisaatu määrä Tilikauden laaja tulos/osakkeiden käyvän arvon muutos Siirto rahastoihin Oikaisut 0 Oma pääoma Raportoitu oma pääoma Laskentaperiaatteen muutos, IAS Oikaistu oma pääoma Omistajalta saadun pääomalainan anteeksisaatu määrä Tilikauden laaja tulos/osakkeiden käyvän arvon muutos Siirto rahastoihin Oma pääoma Osavuosikatsaus

13 KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA (1 000 e) Liiketoiminnan rahavirta Myönnettyjen luottojen nostot Myönnettyjen luottojen takaisinmaksut Tehdyt sijoitukset Luovutustulot sijoituksista Saadut korot Maksetut korot Saatu korkotuki Palkkiotuotoista saadut maksut Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut Maksut liiketoiminnan kuluista Maksetut korvaukset Maksetut/palautetut verot Liiketoiminnan rahavirta (A) Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin Luovutustulot muista sijoituksista Saadut osingot investoinneista Investointien rahavirta (B) Rahoituksen rahavirta Lainojen nostot Lainojen takaisinmaksut Rahoituksen rahavirta (C) Rahavirtojen muutos ( A+B+C) lisäys (+)/(vähennys-) Rahavarat tilikauden alussa Rahavarat tilikauden lopussa Rahavarat tilikauden lopussa Saamiset luottolaitoksilta Saamistodistukset Rahastosijoitukset Osavuosikatsaus

14 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Finnvera-konsernin ja emoyhtiö Finnvera Oyj:n tilinpäätökset laaditaan kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti. Tuloslaskelma esitetään yhtenä laskelmana (laaja tuloslaskelma) IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen -standardin mukaan. Finnveran osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardia siten kuin EU on sen hyväksynyt. Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet on kuvattu kokonaisuudessaan vuoden 2012 tilinpäätöksessä. Finnvera on ottanut alkaen käyttöön uudistetun IAS 19 -Työsuhde-etuudet -standardin. Eläkevastuun ja sen katteena olevien varojen arvostuksessa käytettyjen laskentaoletusten vakuutusmatemaattiset muutokset kirjataan välittömästi laajaan tulokseen, eikä näitä muutoksia myöhemmin enää kirjata konsernin tuloslaskelmaan. Finnvera on ottanut alkaen käyttöön uuden IFRS 13 -Käyvän arvon määrittäminen -standardin. Osavuosikatsauksessa esitetään lisäksi myös emoyhtiö Finnvera Oyj:n tiedot, koska Oslon pörssin säännöt edellyttävät niiden esittämistä silloin, kun Norjassa on laskettu liikkeelle joukkovelkakirjalainoja. 1. SEGMENTTI-INFORMAATIO Finnveran segmentti-informaatio perustuu yhtiön sisäiseen liiketoiminta-aluejakoon ja organisaatiorakenteeseen. Asiakasyritykset on jaettu liiketoiminta-alueisiin niiden koon ja kehitysvaiheen rahoitustarpeen mukaisesti. Kullekin liiketoiminta-alueelle on rakennettu oma palvelukonseptinsa. Yhtiön segmentit ovat pienrahoitus, alueellinen rahoitus, kasvu- ja kansainvälistymisrahoitus, viennin rahoitus, pääomasijoitustoiminta ja vientiluottojen rahoitus. Pienrahoituksen asiakkaita ovat paikallisesti toimivat alle 10 henkilön yritykset. Pienrahoitus tarjoaa rahoituspalveluja yritystoiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen yhteistyössä seudullisten yrityspalvelujen ja muiden rahoittajien kanssa. Alueellisen rahoituksen asiakkaita ovat pk-yritykset ja suuret yritykset erityisin perustein. Asiakaskunnassa on sekä tuotannollisia että palveluyrityksiä. Alueellinen rahoitus tarjoaa rahoitusratkaisuja erityisesti yritysten kehitys- ja kasvutarpeisiin sekä sukupolvenvaihdoksiin yhteistyössä muiden rahoittajien kanssa. Kasvu- ja kansainvälistymisrahoituksen asiakkaita ovat pk-yritykset ja erityisin perustein suuret yritykset, joilla on kansainvälistymiseen perustuva kasvun strategia. Osa asiakkaista on jo kansainvälistynyt ja harjoittaa vientiä, osa on vasta tämän kehityksen alkuvaiheessa. Yritykset käyttävät yleensä myös muiden työ- ja elinkeinoministeriön yrityspalveluorganisaatioiden (Finpro, Tekes, ELY-keskus ja TE-toimisto) palveluja sekä hyödyntävät Finnveran vienninrahoituspalveluja. Viennin rahoituksen asiakkaita ovat useimmiten suuryrityksiksi luokitellut Suomessa toimivat viejät ja niiden kotimaiset ja ulkomaiset viennin rahoittajat. Finnvera on Suomen virallinen vientitakuulaitos, Export Credit Agency (ECA). Viennin rahoitus tarjoaa asiakkaiden tarpeisiin kilpailukykyisiä vientitakuupalveluja. Finnvera Oyj:n tytäryhtiöistä Veraventure Oy, Aloitusrahasto Vera Oy ja Matkailunkehitys Nordia Oy tekevät pääomasijoituksia yrityksiin. Finnvera Oyj:n tytäryhtiö Suomen Vientiluotto Oy tarjoaa vientiluottoja sekä lähdeverosopimuksiin perustuvaa viennin rahoitusta ja hallinnoi korontasausta. Kullekin segmentille kohdistetaan ne tuotot, kulut, varat ja velat, joiden katsotaan sille kuuluvan tai olevan järkevällä perusteella kohdistettavissa. Kaikki tuotot ja kulut on kohdennettu segmenteille. Segmenttien välillä ei ole merkittävää liiketoimintaa. Konsernitilinpäätöksessä konsernin sisäiset liiketapahtumat sekä saamiset ja velat on eliminoitu. Finnveran segmenttien tuloksellisuuden arviointi sekä segmenteille kohdennettavia resursseja koskevat päätökset perustuvat liikevoittoon. Segmenttien varojen ja velkojen arvostusperiaattet ovat samat kuin mitä konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteissa on esitetty. Finnveran toimipaikat sijaitsevat Suomessa, ja sen asiakaskunta koostuu laajasta joukosta eri toimialoilla toimivia asiakkaita. Finnveralla on lisäksi edustusto Pietarissa. Osavuosikatsaus

15 KONSERNIN TULOS, VARAT JA VELAT SEGMENTEITTÄIN Pien- Alueellinen KKV- Viennin Muut Eliminoin- Konserni (1 000 e) rahoitus rahoitus rahoitus rahoitus toiminnot nit yhteensä Korkokate Palkkiotuotot ja -kulut netto Arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot Toimintakulut * Poistot Muut tuotot/kulut** Liikevoitto Varat yhteensä Saamiset asiakkailta Velat yhteensä KONSERNIN TULOS, VARAT JA VELAT SEGMENTEITTÄIN Pien- Alueellinen KKV- Viennin Muut Eliminoin- Konserni (1 000 e) rahoitus rahoitus rahoitus rahoitus toiminnot nit yhteensä Korkokate Palkkiotuotot ja -kulut netto Arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot Toimintakulut * Poistot Muut tuotot/kulut** Liikevoitto Varat yhteensä Saamiset asiakkailta Velat yhteensä *) Toimintakulut = Hallintokulut + Liiketoiminnan muut kulut - poistot **) Voitot/tappiot käypään arvoon arvostettavista eristä+sijoitustoiminnan nettotuotot+liiketoiminnan muut tuotot Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013 Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013 Finnvera-konsernin osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2013 Rahoituksen kysyntä painottui pieniin hankkeisiin ja vientiin Rahoituksen saatavuus Suomessa on muuhun Eurooppaan verrattuna

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012 Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012 Finnvera-konsernin osavuosikatsaus tammi syyskuu 2012 Finnvera sai varainhankinnalleen parhaat luottoluokitukset Finnvera sai kahdelta luottoluokittajalta kolmen miljardin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 Q2 Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 Finnvera-konserni Pörssitiedote 13.8.2015 Osavuosikatsaus Finnvera-konsernin osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2015 Finnveralla vilkas alkuvuosi Finnveran mandaatit ja tehtävät

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Q2 Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Finnvera-konserni Pörssitiedote 14.8.2014 klo 12 Osavuosikatsaus Finnvera-konsernin osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2014 rkittävä lisäys vientitakuu ja -luottovaltuuksiin

Lisätiedot

Finnvera Oyj. Taloudellisen katsauksen taulukko-osuus 30.6.2008

Finnvera Oyj. Taloudellisen katsauksen taulukko-osuus 30.6.2008 Finnvera Oyj Taloudellisen katsauksen taulukko-osuus 30.6.2008 FINNVERA OYJ KONSERNITULOSLASKELMA 1.1. - 30.6.2008 1.1. - 30.6.2007 KORKOTUOTOT Liite Korot luotonannosta 42 302 38 888 Asiakkaille ohjattu

Lisätiedot

Liiketoiminta 3 Yhtiön taloudellinen kehitys 3 Konsernirakenteen muutokset 4 Henkilöstö ja hallinto 4 Lähiajan riskit ja tulevaisuuden näkymät 4

Liiketoiminta 3 Yhtiön taloudellinen kehitys 3 Konsernirakenteen muutokset 4 Henkilöstö ja hallinto 4 Lähiajan riskit ja tulevaisuuden näkymät 4 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2010 FINNVERA-KONSERNI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2010 Sisältö Liiketoiminta 3 Yhtiön taloudellinen kehitys 3 Konsernirakenteen muutokset 4 Henkilöstö ja hallinto 4 Lähiajan riskit

Lisätiedot

Q1/2011 OSAVUOSIKATSAUS

Q1/2011 OSAVUOSIKATSAUS Q1/2011 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2011 FINNVERA-KONSERNI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2011 Sisältö Liiketoiminta 3 Yhtiön taloudellinen kehitys 3 Hallintoneuvosto, hallitus ja tilintarkastaja 5 Muutokset

Lisätiedot

Q2/2011 OSAVUOSIKATSAUS

Q2/2011 OSAVUOSIKATSAUS Q2/2011 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 FINNVERA-KONSERNI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 Sisältö Liiketoiminta 3 Yhtiön taloudellinen kehitys 3 Riskien hallinta 5 Henkilöstö 6 Hallinto 6 Muutokset toimintaympäristössä

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Q3 Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Finnvera-konserni Pörssitiedote 30.10.2014 Osavuosikatsaus Finnvera-konsernin osavuosikatsaus tammi syyskuu 2014 Lisää työkaluja ja valtuuksia yritysrahoitukseen Finnvera

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE 14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Hallituksen toimintakertomus 3. Hallituksen esitys tilivuoden voittoa koskeviksi toimenpiteiksi 13

Hallituksen toimintakertomus 3. Hallituksen esitys tilivuoden voittoa koskeviksi toimenpiteiksi 13 Finnvera Q4/2013 ja tilinpäätös 2013 Finnvera-konserni Q4/2013 ja tilinpäätös 1.1. 31.12.2013 Sisältö Hallituksen toimintakertomus 3 Avainluvut 11 Hallituksen esitys tilivuoden voittoa koskeviksi toimenpiteiksi

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Tilikauden voitto oli 19,0 miljoonaa euroa. Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 0,5 miljardin euron antolainakannan Tilikauden aikana

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Q4/2015 ja Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015

Q4/2015 ja Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015 Q4/ ja Tilinpäätös 1.1. 31.12. VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS 2 Finnvera-konserni, Pörssitiedote 26.2.2016, Tilinpäätöstiedote Finnvera-konsernin Sisällysluettelo Q4 ja tilinpäätös 1.1. 31.12. Vaihteleva ja

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti:

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti: TÄYDENNYS 1/12.5.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 3/2016, 2,00% 20.8.2021

Lisätiedot

Hallituksen toimintakertomus 3. Hallituksen esitys tilivuoden voittoa koskeviksi toimenpiteiksi 13

Hallituksen toimintakertomus 3. Hallituksen esitys tilivuoden voittoa koskeviksi toimenpiteiksi 13 Finnvera Q4/2013 ja tilinpäätös 2013 Finnvera-konserni Q4/2013 ja tilinpäätös 1.1. 31.12.2013 Sisältö Hallituksen toimintakertomus 3 Avainluvut 11 Hallituksen esitys tilivuoden voittoa koskeviksi toimenpiteiksi

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS 3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LUOTTOLAITOKSEN KONSERNITASE Valtiovarainministeriön luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen

Lisätiedot

Finnvera-konsernin Q4 ja tilinpäätös 1.1. 31.12.2014

Finnvera-konsernin Q4 ja tilinpäätös 1.1. 31.12.2014 Finnvera Q4/ ja tilinpäätös Finnvera-konserni Pörssitiedote 27.2.215 Tilinpäätöstiedote Finnvera-konsernin Q4 ja tilinpäätös 1.1. 31.12. Finnveran rahoitusmahdollisuudet paranivat merkittävästi Suomen

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Korvaa Voimassa

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Korvaa Voimassa VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Annettu Korvaa Voimassa 29.2.2008 31.12.2007 alkaen AS SEGMENTTIKOHTAINEN TATU (IFRS) Neljännesvuosittain Palautuspäivä:

Lisätiedot

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma MUUTETTU JA AIKAISEMMIN JULKAISTU (VANHA) TIETO VUODELLE VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Fortum allekirjoitti 13 maaliskuuta 2015 sopimuksen Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnistä. Kauppa saattaa päätökseen

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008. Tausta-aineisto 28.8.2008

Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008. Tausta-aineisto 28.8.2008 Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008 Tausta-aineisto 28.8.2008 Sisältö 1. Alkuvuosi lyhyesti 2. Finnveran liiketoiminta 1.1. 30.6.2008 Kotimaan ja viennin rahoitus 3. Finnvera-konsernin avainluvut

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN OSAVUOSIKATSAUS 29.08.2014 klo 10 KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 SSK-konsernin tulos katsauskaudella oli 130 TEUR (88 TEUR).

Lisätiedot

Finnvera Oyj:n siirtyminen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön (IFRS)

Finnvera Oyj:n siirtyminen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön (IFRS) Finnvera Oyj:n siirtyminen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön (IFRS) EU-komissio antoi vuonna 2001 asetuksen, jonka mukaan EU-alueen julkisesti noteerattujen yhtiöiden tulee laatia konsernitilinpäätöksensä

Lisätiedot

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin. NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ 27.4.2015 klo 14.30 SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014 YHTEENVETO TAMMI-MAALISKUUSTA 2014 - SSK:n liikevaihto oli 179 TEUR. - Voitto

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot

VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) Liite 3a, 3d _L3aL3d_s.XLS 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 204/205, 213/214 236 260 Luottolaitoksen konserni/konsolidointiryhmä Omistusyhteisöt

Lisätiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot Emoyhtiön tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot 2011 COMPONENTA OYJ Panuntie 4, 00610 Helsinki /// Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721 /// www.componenta.com Kotipaikka Helsinki /// Y-tunnus

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätös,

Emoyhtiön tilinpäätös, 106 FORTUM TILINPÄÄTÖS 2011 Emoyhtiön tilinpäätös, FAS Tuloslaskelma Liite 2011 2010 Liikevaihto 2 77 67 Muut tuotot 3 36 12 Henkilöstökulut 4 36 35 Poistot ja arvonalentumiset 7 8 9 Muut kulut 67 55 Liikevoitto/-tappio

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2013

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2013 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN OSAVUOSIKATSAUS 30.08.2013 klo 10 KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2013 SSK-konsernin tulos katsauskaudella oli 88 TEUR (73 TEUR). Voitto

Lisätiedot

TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS. Alma Median ja Talentumin osavuosikatsaukset 30.9.2015 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta

TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS. Alma Median ja Talentumin osavuosikatsaukset 30.9.2015 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta 26.10.2015 TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS Tätä täydennystä ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa,

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2009 Sampo Pankki Oyj

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2009 Sampo Pankki Oyj Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2009 Sampo Pankki Oyj ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.4. 30.6.2009 sekä 1.1.2009 30.6.2009 (Tilintarkastamaton)

OSAVUOSIKATSAUS 1.4. 30.6.2009 sekä 1.1.2009 30.6.2009 (Tilintarkastamaton) 1(18) Finnlines Oyj Pörssitiedote 30.7.2009 OSAVUOSIKATSAUS 1.4. 2009 sekä 1.1.2009 2009 (Tilintarkastamaton) Luvut tilintarkastamattomia KONSERNIN TULOSLASKELMA, IFRS 1.1. - 2009 1.1. - 1.1. - 31.12.

Lisätiedot

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94 RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) LIITE I TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT Vakuusrahaston tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaisesti: TULOSLASKELMA 1.1.19xx - 31.12.19xx Varsinainen

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.10.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Katsauskauden liikevaihto 10,1 M ylitti (+ 7,8 %) edellisvuoden liikevaihdon (9,4

Lisätiedot

Alexandria Pankkiiriliike Oyj Y-tunnus 1063450-9. Tilinpäätös

Alexandria Pankkiiriliike Oyj Y-tunnus 1063450-9. Tilinpäätös Alexandria Pankkiiriliike Oyj Y-tunnus 1063450-9 Tilinpäätös 1.1.2014-31.12.2014 Alexandria Pankkiiriliike Oyj Sisällysluettelo Toimintakertomus 1-7 Tuloslaskelma 8 Tase 9-10 Rahoituslaskelma 11 Konsernituloslaskelma

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI 8 Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Hallinto, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu

Lisätiedot

1.7. - 30.9. 2009 1.7. - 30.9. 2008

1.7. - 30.9. 2009 1.7. - 30.9. 2008 1(18) Finnlines Oyj Pörssitiedote 4.11. OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU (Tilintarkastamaton) Luvut tilintarkastamattomia KONSERNIN TULOSLASKELMA, IFRS 1.7. - 30.9. 1.7. - 30.9. 1.1. - 30.9. 1.1. - 30.9.

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.4.2005 KELLO 16.30 TALENTUM-KONSERNIN IFRS-STANDARDIEN MUKAINEN TALOUDELLINEN INFORMAATIO VUODELTA 2004

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.4.2005 KELLO 16.30 TALENTUM-KONSERNIN IFRS-STANDARDIEN MUKAINEN TALOUDELLINEN INFORMAATIO VUODELTA 2004 TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.4.2005 KELLO 16.30 TALENTUM-KONSERNIN IFRS-STANDARDIEN MUKAINEN TALOUDELLINEN INFORMAATIO VUODELTA 2004 Talentum-konserni on 1.1.2005 siirtynyt taloudellisessa raportoinnissaan

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2005 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2005 71,9 Meur, kun se oli

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

Seuraavassa taulukossa on esitetty IFRS:n käyttöönoton aiheuttamat muutokset konsernin tunnuslukuihin. Milj. euroa IFRS FAS Muutos 2004 2004

Seuraavassa taulukossa on esitetty IFRS:n käyttöönoton aiheuttamat muutokset konsernin tunnuslukuihin. Milj. euroa IFRS FAS Muutos 2004 2004 1 (15) Fingrid Oyj:n IFRS-tilinpäätöksen vertailutiedot 2004 Yleistä Fingrid Oyj ottaa taloudellisessa raportoinnissaan käyttöön kansainväliset tilinpäätösstandardit (IFRS). Aiempi raportointi on ollut

Lisätiedot

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN 1 (5) LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN Liitetietoina on esitettävä: Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Liitetietoihin on sisällytettävä yhteenliittymän tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden kuvaus,

Lisätiedot

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n siirtyminen IFRS:stä suomalaisiin tilinpäätösperiaatteisiin (FAS)

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n siirtyminen IFRS:stä suomalaisiin tilinpäätösperiaatteisiin (FAS) 24.06.2010 Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n siirtyminen IFRS:stä suomalaisiin tilinpäätösperiaatteisiin (FAS) JULIUS TALLBERG KIINTEISTÖT OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS:STÄ SUOMALAISIIN TILINPÄÄTÖSPERIAATTEISIIN

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Osavuosikatsaus 06.11.2009 klo 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2009 - Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 2006 24,1 Meur, kun se oli

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 - Liikevaihto 10,7 miljoonaa euroa (9,4 milj. euroa) - Liikevoitto 592 tuhatta euroa (444 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki FINNLINES OYJ 2.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Finnlines Oyj:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 10. huhtikuuta 2006, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta

Lisätiedot

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Rahoituslaskelma 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Liiketoiminnan rahavirta Liiketulos 4 163,1 27 575,2 Oikaisut liikevoittoon: Suunnitelman mukaiset poistot Realisoitumattomat kurssivoitot ja tappiot 61,8

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

Pörssitiedote 1 (6) FINGRID OYJ www.fingrid.fi 24.10.2008 FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008. Toimintakatsaus. Voimajärjestelmän käyttö

Pörssitiedote 1 (6) FINGRID OYJ www.fingrid.fi 24.10.2008 FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008. Toimintakatsaus. Voimajärjestelmän käyttö FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008 Pörssitiedote 1 (6) Toimintakatsaus Voimajärjestelmän käyttö Suomessa kulutettiin sähköä heinä-syyskuussa 19,4 terawattituntia (19,9 TWh vastaavana aikana

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Julius Tallberg Kiinteistöt Oyj:n siirtyminen IFRS tilinpäätösperiaatteisiin

Julius Tallberg Kiinteistöt Oyj:n siirtyminen IFRS tilinpäätösperiaatteisiin 11/2005 31.10.2005 Julius Tallberg Kiinteistöt Oyj:n siirtyminen IFRS tilinpäätösperiaatteisiin JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.10.2005 JULIUS TALLBERG KIINTEISTÖT OYJ:N SIIRTYMINEN KANSAINVÄLISIIN

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

Liikevaihto 4 179 5 607-25,47 % Liikevoitto 278 170 63,53 % Voitto ennen veroja 413 156 164,74 % Tilikauden tulos 305 162 88,27 %

Liikevaihto 4 179 5 607-25,47 % Liikevoitto 278 170 63,53 % Voitto ennen veroja 413 156 164,74 % Tilikauden tulos 305 162 88,27 % SAV Rahoitus Oyj OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1.7. 31.12.2008 osavuosikatsaus (tilintarkastamaton).n osakekohtainen tulos kasvoi 100 % Välitilinpäätös lyhyesti: Voitto ennen veroja oli 413 tuhatta euroa (ed.

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012 Asiakkaita: 45 902 (46 344), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 16,88 % (18,04 %) Liikevoitto

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2

Lisätiedot

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen Yhtiötiedote SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen SAV Rahoitus Oyj:n toimitusjohtajan Harri Kalliokosken kommentit ensimmäisen kvartaalin tuloksesta: SAV-Rahoitus

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2016 oli 69,9 M (63,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 4,3 v. (3,9 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2016 oli 69,9 M (63,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 4,3 v. (3,9 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 15.6.2016 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2016 Katsauskauden liikevaihto 5,35 M oli 8,0 % suurempi kuin v. 2015 vastaavan ajanjakson

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihdon ennakoidaan laskevan edellisvuoden tasolta. Kannattavuuden ennakoidaan heikentyvän.

Medialiiketoiminnan liikevaihdon ennakoidaan laskevan edellisvuoden tasolta. Kannattavuuden ennakoidaan heikentyvän. TIEDOTE 20.5.2013 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2013 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 16,5 milj. euroa (vuonna 2012 vastaavalla jaksolla 18,3 milj.

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2015 Sijoituspalveluyritykset 2015, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten liikevoitto kasvoi edellisvuodesta tammimaaliskuussa Sijoituspalveluyritysten liikevoitto oli 41 miljoonaa

Lisätiedot