UUSI HUIPPULUOKAN LOMAKESKUS TAHKOLLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUSI HUIPPULUOKAN LOMAKESKUS TAHKOLLE"

Transkriptio

1 Lehdistötiedote UUSI HUIPPULUOKAN LOMAKESKUS TAHKOLLE Jättiurakka toteutui ennätysnopeudella Golden Resort, uusi ja tasokas kokous- ja lomakeskus, avataan 28. kesäkuuta Nilsiän Tahkovuorella. Samalla otetaan käyttöön uusi golfkenttä Tahko Golf New Course. Luonnonkauniille Petäjälammelle on pikavauhdilla ja 30 miljoonan euron investoinnilla syntynyt hotellikokonaisuus, johon kuuluu päärakennus ravintoloineen ja golfklubeineen sekä huvila- ja paritaloalue, jossa on majoitustilaa 260 vuodepaikan verran. Rakennuttaja, Tahko- Chalet Oy, on jo käynnistänyt myös Golden Resortin toisen ja kolmannen rakennusvaiheen suunnittelun. Tahko-Chalet Oy:n toimitusjohtaja Aimo Bonden uskoo Golden Resortin vastaavan monenlaiseen kysyntään. Yritykset järjestävät yhä useammin kokous-, neuvottelu- ja koulutustilaisuuksia, joihin halutaan liittää monipuolista vapaa-ajan toimintaa keskitetysti samassa tilassa. Myös suuremmat ulkomaalaisryhmät arvostavat samoja palveluita. Tärkeänä kohderyhmänämme on ikääntyvä väestönosa, jonka aktiivisuus ja vaatimustaso ovat nousseet yhdessä käytettävissä olevan varallisuuden kanssa. Palvelemme tietenkin mielellämme myös lomailevia perhematkailijoita, sanoo Bonden. Vuodessa Tahkolle rakennettu uusi brändi on jo osoittanut kiinnostavuutensa: puolet tämän tilikauden tavoitteesta on myyty. Golden Resortissa panostamme tasokkaan palvelun ohella erityisesti ohjelmapalveluihin. Niiden lisäksi Tahkolla hienosti toteutuva neljän vuodenajan sesonki kuin myös hyvä saavutettavuus ovat valttikorttejamme. Lentoyhteys Tahkolle on toimiva kiitos Kuopion vilkkaasti liikennöidyn lentokentän. Tahkon kehittäminen matkailukeskukseksi alkoi 40 vuotta sitten. Vuosikymmenien aikana kertynyt kokemus näkyy palvelun laadussa. Yrityksemme palveluksessa on jo entuudestaan paljon tehtäviinsä harjaantunutta ja alueen tuntevaa henkilökuntaa ympäri vuoden. Uuden hankkeemme myötä työpaikkoja tulee lisää kymmenkunta. Hyvänä esimerkkinä yhteistyökumppaneistamme mainittakoon taksi- ja pikkubussiliikennöitsijät, joiden palvelutehokkuuteen lomailijat ovat tutustuneet monina sesonkeina, kertoo Bonden. Ripeää rakentamista Jättiläisurakka kireässä aikataulussa niin kuvaavat sekä Golden Resortin hotellirakentajat että uuden golfkentän synnystä vastaavat nyt päätökseen saatua urakkaansa. Hotellin rakennustöistä vastaavan Savocon Oy:n toimitusjohtaja Matti Pätynen kertoo projektin ripeän etenemisen salaisuuden.

2 Rakentamisen valmistelutyöt aloitettiin rinnan kaavatyön kanssa siten, että rakennuslupahakemukset jätettiin heti kun kaava oli saanut lainvoiman. Kohde on noussut luovutuskuntoon 14 kuukaudessa lainvoimaisuuspäätöksestä. Majoitustilojen ja päärakennuksen rakentamisen ohella syntyi alueen koko infrastruktuuri yhden vuoden aikana. Aikataulun osalta kriittisenä pisteenä oli kevään 2008 kylmyys yöpakkasineen. Se hidasti niin ulkopuolen maalaus- ja rappaustöiden kuin myös vesikatto- ja vihertöiden edistymistä. Silti pysyimme laaditussa aikataulussa, Pätynen iloitsee. Väljä ja luonnonkaunis golfkenttä Golfkentän suunnittelusta ja rakentamisesta vastannut projektipäällikkö Kari Putkinen Lemcon Oy:stä kehuu Tahko Golf New Coursea vaihtelevaksi ja väljäksi kentäksi. Tilaa 105 hehtaarin alueella riittää ja jokainen väylä on omanlaisensa, kahta samanlaista ei kentältä löydy. Myös näkyvyys tämän kentän tiiauspaikoilla on hyvä. Sokkolyöntiin ei tarvitse juuri lähteä. Kenttämestari Risto Honka harmittelee yöpakkasia, joiden ansiosta kesän tulo on myöhässä ja kasvuodotukset sen mukaiset. Loppukirillä kenttä saatiin kuitenkin ennen avajaisjuhlia kuntoon. Uuden golfkentän rakentamiseen on sovellettu myös uusiokäytön periaatteita. Juankosken kaupungista on Petäjälammelle tuotu kompostimultaa, joka hiekkaan sekoitettuna on päätynyt golfkentän rakennusaineeksi. Viitisen vuotta vanha kompostiaines sisältää purua, kuoriketta ja myös hieman yhdyskuntajätettä. Nilsiään suunnitteilla olevaa biovoimalahankettakin aiotaan kentän hoidossa muistaa. Olemme valmistautuneet kuljettamaan leikkuujätteemme biovoimalaan mikäli semmoinen hanke meillä toteutuu, kertoo Risto Honka. Laadukas vaihtoehto Golden Resortin ensimmäisen rakennusvaiheen, lähes m 2 ja kuution rakennusalan sekä runsaan viiden hehtaarin alueen, kustannusarvio on noin 30 miljoonaa euroa. Toisen rakennusvaiheen, 200 vuodenpaikan, suunnittelu on jo aloitettu ja kolmaskin rakennusvaihe on aluillaan. Hotellin rakennustöistä vastaa Savocon Oy ja golfkentän suunnittelusta sekä rakentamisesta Lemcon Ltd arkkitehtinaan Jan Sederholm. Rakennusten suunnittelija on Pertti Neva Neva Oy:stä. Sisustuksesta vastaavat Asta Granberg ja Riikka Mäkelä Promakers Oy:stä. Uusi hotellihanke tarjoaa laadukkaan vaihtoehdon suositun Tahkon alueen lomailijoille, vapaaajanviettäjille ja kokousvieraille. Hotellin päärakennukseen (2 200 m 2 ) valmistuu 250 asiakkaan ravintola, muunneltavat kokoustilat, ajanmukainen kuntosali, kauneushoitola, ohjelmapal-

3 velutilat sekä golfklubi kaksine saunoineen. Majoitustiloina toimivien kymmenen huvilan ja kahdenkymmenen paritalon neliömäärät vaihtelevat m 2. Huviloissa ja huoneistoissa on vuoteet 8 10 henkilölle ja lähes jokaisen makuuhuoneen yhteydessä on myös oma kylpyhuone ja wc. Rakennusten arkkitehtuuri, kuten myös sisustus on kodikasta country-tyyliä, jota leimaa ajattomuus ja tyylikkyys. Rakennusmateriaaleina on käytetty kiveä ja puuta, ja värimaailma on hyvin maanläheinen. Golden Resort -hotellin valtteina ovat luonnonläheinen ja rauhallinen sijainti, hyvä palvelu, tyylikäs ja tasokas varustelu sekä neljää vuodenaikaa hyödyntävät ohjelmapalvelut. Hintataso on hieman korkeampi kuin alueen muissa matkailuyrityksissä. Non-Stop -kuljetusta uudesta lomakeskuksesta Petäjälammelta Tahkonrinteisiin ja muihin palveluihin on tarjolla ympäri vuoden. Aktiivilomailijan paratiisina tunnetun Tahkon alueelta löytyy talvella 23 haastavaa laskettelurinnettä, tiheä latuverkosto ja hyvät moottorikelkkareitit. Ympärivuotisista palveluista mainittakoon kylpylä ja ratsastus. Kevät-, kesä- ja syyskautena Tahkolla on golfin lisäksi tarjolla vaikkapa maastopyöräilyä, patikkaretkeilyä ja mönkijäkyyditystä. Kesällä veneillään, uidaan, melotaan, kalastetaan tai lähdetään järviristeilylle Syvärijärven selälle. Alueen useat catering- ja ohjelmapalveluyrittäjät räätälöivät vierailleen elämyksiä mittatilaustyönä. Tahko-Chalet Oy on Tulotie Oy:n tytäryhtiö, jonka liiketoimintaan uuden Golden Resortin lisäksi kuuluvat huoneistohotelli ja ravintola Ukkotahko, ravintola Piazza, ravintola Promenade ja ravintola Casa / Klubi. Tulotie Oy omistaa myös Tahko Areenan sekä osan Tahko Golf Club Oy:sta. Operatiivista liiketoimintaa harjoittamattoman Tulotie Oy:n omistajana on Erkki J. Pentin perikunta eli Heppu ja Anna Pentti. Tahko-Chalet Oy:n toimitusjohtaja on Aimo Bonden. Yhteystiedot Aimo Bonden, Tahko-Chalet Oy, Tahko Areena Oy, toimitusjohtaja puhelin , Matti Pätynen, Savocon Oy, tekninen johtaja puhelin , Jorma Autio, Nilsiän kaupunki, kaupungin johtaja puhelin , Riikka Mäkelä, Promakers Oy, toimitusjohtaja puhelin , Elisa Kangasaho, Tahko-Chalet Oy, projekti- markkinointipäällikkö puhelin , Jarmo Jaakkola, Tahko Golf Club Oy, hallituksen jäsen puhelin , Kari Putkinen, Lemcon Oy, projektipäällikkö puhelin , Kuvamateriaali 2.7. alkaen: Liite: Tahkon matkailukeskuksen vaiheita

4 Lehdistötiedote / Liite Tahkon matkailukeskuksen vaiheita Tahkon nimen historia juontaa ajoille, jolloin Tahkonmäestä louhittiin Nilsiän kvartsikiveä rakentamiseen ja työvälineiksi. Virallinen nimi mäkijonolle on Tahkomäki, mutta Nilsiän matkailun alkuaikoina 1970-luvulla alettiin puhua Tahkovuoresta luvulla otettiin käyttöön lyhenne Tahko. Tahko sijaitsee puolitiessä matkalla eteläisestä Suomesta Lappiin. Se on Etelä- ja Keski- Suomen alueen suurin matkailukeskus, jossa yhtyvät Järvi-Suomen kauneus ja Pohjois- Karjalan jylhyys. Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun alueelle valmistui ensimmäinen laskettelurinne. Seuraavassa luettelossa Tahkon tärkeitä päivämääriä ja vuosilukuja: 1959 Nipasen rinnealueen metsäpalo syksyllä Nilsiän kunta aloittaa Nipasen rinnealueen kartoittamisen laskettelurinteeksi rinteiden avajaiset ja kansalliset pujottelu- ja hiihtokilpailut Nipasen rinnealueella, hotelli Nipanen valmistuu aloitetaan nykyisen rinnealueen rakentaminen Tahkomäkeen. Mukana Jörn Donner, Kalevi Keihänen, Urpo Lahtinen ja Pekka Reinikka helmikuussa valmistuu Donnerin hiihtohissi helmikuussa valmistuu Lomasavo Oy:n Loma- ja kongressihotelli Sierraniemeen Nipaselle ensimmäiset Nilsiässä järjestetyt Alppi-SM-kisat Tahkovuorella syksyllä valmistuu Donnerin hotelli Jörn nykyisen Piazzan paikalle. Perustetaan Tahkovuori Oy, hotelli ja ravintola toimivat nimellä Ukkotahko toukokuussa Rantasipihotelli Nilsiä myydään yksityiselle syntyy Hotelli Nipanen joulukuussa valmistuvat ensimmäiset Tahkovuoren alueen mökit joulukuussa valmistuvat ensimmäiset Nipasen alueen kelomökit maaliskuussa valmistuu yleissuunnitelma vesi- ja viemärivesihuollon toteutuksesta elokuussa käynnistyy Nilsiän matkailun kehittämisohjelma -projekti alkaa Sierraniemen ja Sääskiniemen loma-asuntorakentaminen. Rakennuttajina ovat Honkarakenne Oy ja Huoneistokeskus Oy syksyllä laajenee Tahkovuori Oy:n rinnealue ensimmäinen golfkenttäsuunnitelma nyt avattavan uuden kentän alueelle (Lemminkäinen/arkkitehti Jan Sederholm) valmistuu Tahkovuoren alueen kunnallistekniikka, joka on perusedellytys rakennusinvestoinneille.

5 1989 marraskuussa Urpo Lahtinen myy Tahkovuori Oy:n Kuopion Kaupunginhotelli Oy:lle. Rinne- ja hotellitoiminta erkanevat. SVUL, nykyinen Huippupaikat Oy/ Tahkonrinteet Oy isännöi rinteitä ja Palokarit Kuopion Kaupunginhotellit Oy:stä hotellija ravintolatoimintoja marraskuussa valmistuu Hotelli Tahkovuoren laajennusosa (majoitustiloja sekä saunaosasto Urpo) marraskuussa Hotelli Ukkotahkon avajaiset marraskuussa valmistuu lisää rinteitä ja tuolihissi tammikuussa otetaan käyttöön Hotelli Tahkovuoren laajennusosa Hotelli Tahkovuori siirtyy Tahko Chalet Oy:lle ja Erkki J. Pentti aloittaa Tahkon alueen kehittämisen Alppitalot, chaletit valmistuvat avataan Tahko Areena ratsastuskeskus kesällä esitetään ensimmäisen kerran Viimeiset kiusaukset -ooppera Aholansaaressa kesällä avataan 18-reikäinen Tahkon Golfkenttä keväällä valmistuvat 90- paikkainen ravintola Klubi sekä sauna- ja kokoustila jouluksi valmistuu Tahkolahden pohjukkaan Tahkon huoneistohotelli kesällä otetaan käyttöön Tahkon vesireitti maaliskuussa avataan 1650-paikkainen ravintola Piazza PeeÄssä vuokraa hotelli Tahkovuoren valmistuu Nilsiän louhosareena valmistuu Tahko Tours -lomakylä Tahko Spa:n avajaiset huhtikuussa PeeÄssä ostaa Sokos hotelli Tahkovuoren kiinteistön ja Patrol rinneravintola Hukan, joka muuttaa nimensä rinneravintola Tiroliksi marraskuussa valmistuvat 170-paikkainen à la carte -ravintola Promenade ja Promenade SkiMac -vuokraamo Erkki J. Pentti menehtyy pitkäaikaiseen sairauteen helmikuussa valmistuu 150-paikkainen El Monte -ravintola, Tahkon Tähti K-kauppa, huoltoasema ja uusi Tahko Safarien safaritalo huhtikuussa Tahko-Areenan liiketoiminta myydään ja tilat vuokrataan Horse Forte Oy:lle.

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

kivi Kivikaudesta digiaikaan Kiven vuosi 2016 kivi Hinnat KIVEN VUOSI Suomalaisen kiven käytön erikoislehti

kivi Kivikaudesta digiaikaan Kiven vuosi 2016 kivi Hinnat KIVEN VUOSI Suomalaisen kiven käytön erikoislehti Kivikaudesta digiaikaan Suomalainen Kivi -lehti uudistuu. Alan vuosikirja Kiven vuosi 06 ilmestyy helmikuussa ja on luettavissa myös verkossa osoitteessa www.kivilehti.fi. SUOMALAINENkivi KIVEN VUOSI 05

Lisätiedot

Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan

Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan 22.5.2013 Suvi Nirkko Sysmän rannikkoalueen ja miljöön kehittämisohjelma EAKR -hanke Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan

Lisätiedot

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on? POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA. POWEST OMISTAA SELLAISIA YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA POHJOLAN VOIMALLE TALOUS- JA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

Lisätiedot

PIENTÄ LUKSUSTA VUOKATTI SUITES - HUONEISTOSSA

PIENTÄ LUKSUSTA VUOKATTI SUITES - HUONEISTOSSA PIENTÄ LUKSUSTA VUOKATTI SUITES - HUONEISTOSSA Julkaistu: 29.3.2016, http://www.lumipallo.fi/rinnepesue/2016/03/29/pienta-luksusta-vuokatti-suites-huoneistossa/ Vuoden 2015 Skiexpossa voitimme neljän vuorokauden

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ

JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ HIRSIRAKENTAMISTA PUDASJÄRVELLÄ 1700-LUVULLA PUDASJÄRVEN KIRKKO MAAILMAN PISIN KATETTU HIRSIAITA 1370 m 1884 LAKARIN KOULU TOIMII KOULUKÄYTÖSSÄ EDELLEEN 1980-LUVUN HIRSITALOKORTTELI

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

GOLFKLUBIN asemakaavamuutos

GOLFKLUBIN asemakaavamuutos GOLFKLUBIN asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan

Lisätiedot

Espoon yhteispalvelupisteet 2012

Espoon yhteispalvelupisteet 2012 Espoon yhteispalvelupisteet 2012 Yhteispalvelupisteet (7 kpl) Leppävaara (61 400 asukasta) Espoon keskus (43 500 asukasta) Kalajärvi (10 800 asukasta) Espoonlahti (50 900 asukasta) Matinkylä (34 500 asukasta)

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

Eurooppa investoi kestävään kalatalouteen. Pyhäjärven Kalainvestointien esiselvitys hanke. Hanke no: Dnro: 782/3561/2010

Eurooppa investoi kestävään kalatalouteen. Pyhäjärven Kalainvestointien esiselvitys hanke. Hanke no: Dnro: 782/3561/2010 HANKERAPORTTI 1. Hankkeen toteuttajan nimi 2. Hankkeen nimi ja hanketunnus Pyhäjärven Kalainvestointien esiselvitys hanke Hanke no: 1000778 Dnro: 782/3561/2010 3. Yhteenveto hankkeesta Pyhäjärven Kalainvestointien

Lisätiedot

VisitKarelia.fi & VisitKarelia.ru sähköiset mahdollisuudet

VisitKarelia.fi & VisitKarelia.ru sähköiset mahdollisuudet VisitKarelia.fi & VisitKarelia.ru sähköiset mahdollisuudet Tilanne tänään matkailussa Maakunnan matkailuportaali VisitKarelia.fi uudistuu Pohjois-Karjalan matkailijamäärät kasvussa erityisesti Venäjältä

Lisätiedot

1. Toiminta ja palvelut

1. Toiminta ja palvelut 1. Toiminta ja palvelut Hotelli Joki on 32-paikkainen huoneistohotelli, jossa on kahdeksan esteetöntä huoneistoa, ja viereisessä siivessä ravintolatilat n. 40 ruokailijalle, sauna ja kesäterassi. Kaikissa

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Joulukuu oli varsin lauha talvikuukausi. Koska pakkasia oli varsin vähän, myös Ilmanlaatu

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Halutuin.

Halutuin. Halutuin. www.levi.fi Alueellinen yhteistyö matkailussa Levillä Levin historiaa Ensimmäinen hiihtohissi vuonna 1964 Ensimmäinen hotelli vuonna 1981, Hotelli Levitunturi Kittilän lentokenttä vuonna 1982

Lisätiedot

Tampereen ratikka. Pirkanmaan XIV Maarakennuspäivät 13.1.2015. projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen

Tampereen ratikka. Pirkanmaan XIV Maarakennuspäivät 13.1.2015. projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen Tampereen ratikka Pirkanmaan XIV Maarakennuspäivät 13.1.2015 projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen Yleissuunnitelma 2014 Yleissuunnitelma valmistunut huhtikuussa 2014 Kaupunginvaltuusto hyväksynyt yleissuunnitelman

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Korjaushankkeen laadun haasteet

Korjaushankkeen laadun haasteet KORJAUSHANKKEEN LAADUN HAASTEET 12.11.2013 Esko Lindblad Valvontapäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm Suomen Sisäilmakeskus Oy 1 Case ullakkorakentaminen 5 kerroksinen kerrostalo rakennettu 1920

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen MEKin Strategia 2010-2015 ETENEMINEN Ulkomailla 1.Matkailumaabrändin rakentaminen 2.Alueiden strateginen profilointi

Lisätiedot

SUOMEN MERIPELASTUSSEURA. Koulutuspäivät 2008 Viestintä Sadri Wirzenius

SUOMEN MERIPELASTUSSEURA. Koulutuspäivät 2008 Viestintä Sadri Wirzenius 1 SUOMEN MERIPELASTUSSEURA Koulutuspäivät 2008 Viestintä Sadri Wirzenius KALENTERI 2008 Tammikuu Vapaaehtoinen meripelastaja 1/2008 Helmikuu Vene 08 Båt messut Helsingissä Trossin markkinointi käyntiin

Lisätiedot

ESISELVITYKSET 2002-2007

ESISELVITYKSET 2002-2007 ESISELVITYKSET 2002-2007 Esiselvitys 1 (2002-2004) Lentomäki Suomutunturille - Tekninen suunnitelma 15.9.2003, (Pentti Värälä, Pro Ark Oy) - Rahoitus- ja markkinointisuunnitelma 15.1.2004 (PSI Consulting

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä

Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä 12.11.2016 Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä KEMIN VESI OY Kemin Vesi vastaa Kemissä Vedenjakelusta Jäteveden

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Elokuu oli Pohjois-Savossa sääolosuhteiltaan varsin tavanomainen. Kuopion ja Varkauden ilmanlaatu oli

Lisätiedot

VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI LAADITTU LAUSUNTO (KIINTEISTÖPOLITIIKKA)

VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI LAADITTU LAUSUNTO (KIINTEISTÖPOLITIIKKA) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 14.12.2011 VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI LAADITTU LAUSUNTO (KIINTEISTÖPOLITIIKKA) Brysselissä sijaitsevaa MONTOYER 70 -rakennusta

Lisätiedot

Puun ostot ja hinnat huhtikuu Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa. Päivitetyt tiedot metsätilaston taskujulkaisusta.

Puun ostot ja hinnat huhtikuu Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa. Päivitetyt tiedot metsätilaston taskujulkaisusta. Puun ostot ja hinnat huhtikuu 2000 Toimittajat: Martti Aarne Kaarina Linna 24.5.2000 529 Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa Puukaupan tahti on hiljenemässä kesää kohti mentäessä. Huhtikuussa metsäteollisuus

Lisätiedot

Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut

Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut Antto Kulla, kehityspäällikkö Turku Energia Kuntien 8. ilmastokonferenssi 12.-13.5.2016 Tampere Turun seudun kaukolämmityksen CO2-päästöt 2015 n. 25 % (Uusiutuvien

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

Tarkistusvuosi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 I I I I I I I I I I I. Käyttö arvonlisäverolliseen liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60%

Tarkistusvuosi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 I I I I I I I I I I I. Käyttö arvonlisäverolliseen liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% Esimerkki 1/ Arvonlisäverollisen käytön osuus pienenee Tarkistusvuosi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 I I I I I I I I I I I liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% Vähennyksen määrä 80 000 Tarkistettava

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 02.06.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 02.06.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) 5 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle alueen varaamiseksi Kantvikin Vapaa-ajankeskus Oy:lle pienvenesataman ja sen palvelutoiminnan suunnittelua

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Tahko.com - Events. Sunday Monday Tuesday Wednesday

Tahko.com - Events. Sunday Monday Tuesday Wednesday Sunday 01.09.2013 klo 10:00 Sieniretki Pisalle Nilsiän ja Kuopion kaup Mukana järjestämässä Kuopion Sieniseura ja Siikajärven Martat. Ilmoittaudu mukaan Leivontuvalle mahdollisimman pian, puh. 044 488

Lisätiedot

Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011

Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Katu- ja puisto-osasto Palvelutoimisto Tarja Posti Taustaa Rakennusviraston asiakaspalvelussa työskentelee asiakaspalvelupäällikön lisäksi 12 asiakaspalvelusihteeriä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen palveluverkkotyöryhmä. Kokous III Varsinais-Suomen liitto

Varsinais-Suomen palveluverkkotyöryhmä. Kokous III Varsinais-Suomen liitto Varsinais-Suomen palveluverkkotyöryhmä Kokous III 17.12.2013 Varsinais-Suomen liitto Työryhmän asialista 1. Edellisen kokouksen muistio 2. Palvelupisteiden parissa syksyn aikana tehtyä 3. Avoimen palvelupistetietoaineiston

Lisätiedot

Rakennus Käyttöönottovuosi: Lisätietoja rakennusvuodesta: Kohdenumero

Rakennus Käyttöönottovuosi: Lisätietoja rakennusvuodesta: Kohdenumero Liiketila, Hotelli 24 huonetta, vastaanotto, sauna, uima-allas, neuvottelu-huone, ravintola, 4 huvilaa, 1 370 m² + 2 056 m² Parikkala, Kuutostie 1194, 59100 Parikkala Kohdenumero 9693188 KARJALAN LOMAHOVI

Lisätiedot

Valtorin hallituksen vuosisuunnitelma 2014. Kari Pessi

Valtorin hallituksen vuosisuunnitelma 2014. Kari Pessi Valtorin hallituksen vuosisuunnitelma 2014 Kari Pessi Hallituksen kokouksien asialista 04-06/2014 Huhtikuu: 11.4. 2014 klo 10.00-14.00 Järjestäytyminen TAE2015 Työjärjestys luonnos Toimitusjohtajan valintamenettely

Lisätiedot

Vetovoimaa ja kestävää laatua matkailuun! SEKES Kesäpäivät Imatra 22.8.2012. www.kehy.fi

Vetovoimaa ja kestävää laatua matkailuun! SEKES Kesäpäivät Imatra 22.8.2012. www.kehy.fi Vetovoimaa ja kestävää laatua matkailuun! SEKES Kesäpäivät Imatra 22.8.2012 Tilannekuva Matkailu on meille strateginen valinta. o Haluamme olla jälleen vetovoimainen matkailualue. Työtä tehdään yhdessä

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 949 Muutos 10 kk -761 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku lokakuun lopussa oli 173 949. Kymmenen kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

N 3563. Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Promenade Research Oy

N 3563. Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Promenade Research Oy Taloyhtiön hallitustyö N 3563 Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Promenade Research Oy Vastaajat Sukupuoli Asema Rooli Asema Muu 4 % Nainen Puheenjoht 35 % aja 31 % Mies Hallituksen 65 % jäsen 65

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Syyskuussa syksy ei vielä edennyt kovin pitkälle, vaan säätyyppi pysyi varsin lämpimänä. Syyskuussa

Lisätiedot

28.01.2016. Kokousaika Torstaina 28.1.2016 klo 15:00 Enontekiön Kehitys Oy:n neuvotteluhuone, Virastotalo, Hetta

28.01.2016. Kokousaika Torstaina 28.1.2016 klo 15:00 Enontekiön Kehitys Oy:n neuvotteluhuone, Virastotalo, Hetta ENONTEKIÖN KEHITYS OY HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 Kokousaika Torstaina 28.1.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Enontekiön Kehitys Oy:n neuvotteluhuone, Virastotalo, Hetta Kutsutut jäsenet Varajäsen Hautamäki, Helinä

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Essalo Oy Lomaosakeosuus

Essalo Oy Lomaosakeosuus Essalo Oy Lomaosakeosuus Fuengirola Sallatunturi 20.2.2016 Pekka.Komulainen@clarinet.fi Osakkeen lomaviikot Essalo Oy:n osake oikeuttaa joka vuosi yhteensä kahdeksan viikkoa Essalon kahdessa lomakohteessa

Lisätiedot

Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen

Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen TkT Risto Ruotsalainen, tiimipäällikkö Rakennusten energiatehokkuuden palvelut VTT Expert Services Oy Rakenna & Remontoi -messujen asiantuntijaseminaari

Lisätiedot

Kahi Facade. Referenssejä vuosilta 2005-2008. www.maxit.fi. Merenkulkijanranta, Helsinki

Kahi Facade. Referenssejä vuosilta 2005-2008. www.maxit.fi. Merenkulkijanranta, Helsinki Kahi Facade Referenssejä vuosilta 2005-2008 Merenkulkijanranta, Helsinki www.maxit.fi 6-80 Kahi Facade -harkkojulkisiv1 1 7.2.2007 16:33:56 Kahi Facade -harkkojulkisivu Suunnittelu- ja työohje 6-80 15.1.2007

Lisätiedot

NSS- aluekoulutus Kevät 2015

NSS- aluekoulutus Kevät 2015 NSS- aluekoulutus Kevät 2015 Huippuluokan tuotetieto laadukkaan - Nopeasti muuttuva tuotetieto - Tuotteiden vertailtavuus - ETIM mitä se on ja miten se vaikuttaa suunnittelijalle? - Kevään uutuustuotteita

Lisätiedot

KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017

KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017 1 KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017 TALONRAKENNUS/YLEISHALLINTO Villa Breda, palvelukeskus Menot - Utgifte 710,6 9 000,0 0,0 9 000,0 2 463,3 6 536,7 3 536,7 Netto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Helsingin Markkinointi Oy:n ja kaupungin välinen vuoden 2016 palvelusopimus HEL 2016-000513 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti, viitaten päätökseensä

Lisätiedot

Asiakasvalikointi. Tiedotuskanavien vahvistaminen

Asiakasvalikointi. Tiedotuskanavien vahvistaminen Tavoiteltu tulos: Lasten ja nuorten palveluneuvonta ja ohjausyksikkö on löytänyt sellaiset työmuodot, jotka vaikuttavat asiakkaiden elämään myönteisesti. Asiakasvalikointi Asiakasvalikoitumisesta seurantatietoa

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle

Lisätiedot

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta

Lisätiedot

PYÖRÄILYMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013

PYÖRÄILYMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 PYÖRÄILYMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 Työryhmä: Merja Hart, TTE-The Travel Experience Matti Hirvonen, Pyöräilykuntien verkosto ry Pasi Korhonen, Pyöräilykuntien verkosto ry Aleksandra Kitacheva,

Lisätiedot

Väliraportti Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamisesta

Väliraportti Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamisesta Väliraportti Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamisesta 1. SELVITYSTYÖN TAVOITE Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 05.04.2016 eri osapuolten toivomuksesta selvityshenkilön hakemaan ratkaisua Lapin ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Vt 12 Lahden eteläinen kehätie 29.11.2016 Illan ohjelma Kahvit ja tilaisuuden avaus, esittäytyminen Hankkeen esittelyvideo, n. 8 min Tilannekatsaus ja tulevat työt, Liikennevirasto Janne Wikström Käynnistyvät

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa Vuokranantaja Vuokralainen Savonlinnan kaupunki y 0166906-4 jäljempänä kaupunki Olavinkatu 27 57130 Savonlinna BG-liikekiinteistöt Oy y 2191695-8

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (6) 27 Automaattimetron tilannekatsaus päätti panna asian pöydälle. toimitusjohtaja Matti Lahdenranta Matti Lahdenranta, toimitusjohtaja, puhelin: 310 35091 matti.lahdenranta(a)hel.fi

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:

Lisätiedot

Mikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta.

Mikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta. Mikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta. Se käännetään usein keskuksena tai yhteytenä, sillä kuva on tehty aina ympyrän muotoon. Ympyrän symboli kuvastaa eheyttä,

Lisätiedot

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista.

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista. SissiSuosikit 2016 ToimistoSissit ovat sihteereitä ja assistentteja, joista valtaosa vastaa työssään yritystapahtumien järjestelyistä. ToimistoSissit tietävät, missä palvelu pelaa! ToimistoSissit on kollegaverkosto,

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

Metro länteen. Länsimetro Oy

Metro länteen. Länsimetro Oy Metro länteen Länsimetro Oy Metron linjaus ja pituusleikkaus MATINKYLÄ KIVENLAHTI 7 kilometriä 5 uutta asemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti, Kivenlahti Osuus valmistuu 2020 RUOHOLAHTI MATINKYLÄ

Lisätiedot

Karvianjoki -vesistöalueryhmä Karvia

Karvianjoki -vesistöalueryhmä Karvia Karvianjoki -vesistöalueryhmä 4.4.2013 Karvia A. AHLSTRÖM OSAKEYHTIÖ Henri Vaarala kalatalousasiantuntija A. Ahlström Osakeyhtiö on vanhan A. Ahlström Osakeyhtiön jakautumisessa v. 2001 syntynyt yhtiö

Lisätiedot

V U O S I K A T S A U S

V U O S I K A T S A U S VUOSIKATSAUS 2002 POWEST OY VUOSIKATSAUS 2002 POWEST OY omistaa sellaisia palvelu- ja teknologiayhtiöitä, jotka ovat voimantuotannon kannalta strategisesti tärkeitä. Pohjolan Voima Oy haluaa Powestin omistajana

Lisätiedot

Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti

Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti 27.1. 29.4.2016 Tule osakkaaksi Ylläksen Markkinointi Oy:hyn - mukana olosi on tärkeää. mm. Kolarin kunta on jatkossa vahvasti mukana. Yhteismarkkinoinnista

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 17.11.2014 kello 18.00-18.20 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

2. Pyydämme ilmoittamaan (monta vastausta sallitaan) luottamustehtäväsi tai virkasi kaupungilla:

2. Pyydämme ilmoittamaan (monta vastausta sallitaan) luottamustehtäväsi tai virkasi kaupungilla: Luottamushenkilöiden ja eräiden viranhaltijoiden sidonnaisuuksien ilmoittaminen 1/45 Helena Adel Kaavoitus ja rakennuslautakunnan varajäsen Piikkiön eläkkeensaajien hallituksen jäsen Piikkiön sos.dem.työv.yhdistyksen

Lisätiedot

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Voimamylly Oy 3.10.2012 Voimamylly Oy Yhtiön kotipaikka Humppila Perustettu helmikuussa 2012 Valmistelu alkoi vuonna 2011 Humppilaan ideoitujen hankkeiden yhtenä osana,

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen tulosalueen taustatietoja Perustehtävä: perusopetuslain mukaisen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011

Lisätiedot

asti seuraavin ehdoin: 1

asti seuraavin ehdoin: 1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (5) 317 Toimitilatontin pitkäaikainen vuokraaminen sekä esitys kaupunginhallitukselle vuokraus- ja myyntiperusteiden määräämiseksi Myllypuron Metropolian kampushanketta

Lisätiedot

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta Puun ostot ja hinnat marraskuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 14.12.2000 558 Puukaupassa 16 prosentin kasvu Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta reilun miljoonan kuutiometrin

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 27.4.2016

YHTIÖKOKOUS 27.4.2016 YHTIÖKOKOUS 27.4.2016 YHTIÖKOKOUS 27.4.2016 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS: MARKKU VIRTANEN VUODEN 2015 TÄRKEIMMÄT TAPAHTUMAT Tammi Helmi Huhti Touko Kesä Tivoli- ja Apollo -yökerhot, Oulu Cabaret-yökerho, Pori

Lisätiedot

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ JYKES KIINTEISTÖT OY:N TOIMINTA Merkittävä toimitilojen ja yrityspuistoalueiden kehittämiseen ja omistamiseen keskittynyt toimija Jyväskylän

Lisätiedot

Kesän 2012 säilörehunlaatu Artturitulosten pohjalta

Kesän 2012 säilörehunlaatu Artturitulosten pohjalta Kesän 2012 säilörehunlaatu Artturitulosten pohjalta Pekka Petäjäsuvanto, tuotantoasiantuntija, Osuuskunta Pohjolan Maito POHJOIS-SUOMEN NURMITOIMIKUNNAN TALVISEMINAARI 2013 Syötekeskus 2013 Jatkuva kehittäminen

Lisätiedot

Yrittäjän eläkelain (YEL) 140 :n 1 momentissa tarkoitetun valtion osuuden lopullinen määrä vuodelta

Yrittäjän eläkelain (YEL) 140 :n 1 momentissa tarkoitetun valtion osuuden lopullinen määrä vuodelta Selvits Sosiaali- ja tervesministeriö Vakuutusosasto PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Yrittäjän eläkelain (YEL) 140 :n 1 momentissa tarkoitetun valtion osuuden lopullinen määrä vuodelta Eläketurvakeskuksen selvitksen

Lisätiedot

Kaukolämpö Hissi ei ole Askarteluhuone, mankeli, ulkoiluvälinevarasto, sauna, kuivaushuone, kellarikomerot, kylmäsäilytystilat.

Kaukolämpö Hissi ei ole Askarteluhuone, mankeli, ulkoiluvälinevarasto, sauna, kuivaushuone, kellarikomerot, kylmäsäilytystilat. MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 09.05.2016 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

Rautjärven sotahistoria- hanke

Rautjärven sotahistoria- hanke Liite 1 74 HANKESUUNNITELMA Laadittu 4.3.2016 Rautjärven sotahistoria- hanke 1. Hakijan yhteystiedot Rautjärven kunta Projektijohtaja, Juha-Pekka Natunen Simpeleentie 12, 56800 SIMPELE 040 581 8040 juha-pekka.natunen@rautjarvi.fi

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 1/2016

Asuntotuotantokysely 1/2016 Asuntotuotantokysely 1/2016 Sami Pakarinen Helmikuu 2016 1 (2) Helmikuun 2016 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmasti

Lisätiedot

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu (Alustava aikataulu, täydentyy sitä mukaa kun kuntien kanssa saadaan sovittua asioista) Hankeaika: 1.10.2013-31.10.2014 (+ 30.9.2013) Syyskuu Länsi-Pohjan

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

Joulukauppa Jaana Kurjenoja

Joulukauppa Jaana Kurjenoja Joulukauppa 2016 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2016. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

Savukosken kunnanvirasto

Savukosken kunnanvirasto SAVUKOSKEN KUNTA ASIALISTA Rakennus- ja tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 8.5.2012 klo 18.00-19.25 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t 11 12 13 14 15 16 18 19 Savukosken kunnanvirasto Tiedoksi lautakunnalle

Lisätiedot

4ECHNOPOLIS /YJ N 9LEISÚANTI

4ECHNOPOLIS /YJ N 9LEISÚANTI 4ECHNOPOLIS /YJ N 9LEISÚANTI -!2++)./).4)%3)4% 4ËSSË MARKKINOINTIESITTEESSË ESITETYT TIEDOT PERUSTUVAT LISTALLEOTTOESITTEESEEN JOHON SIJOITUSTA HARKITSEVIA KEHOTETAAN TUTUSTUMAAN ENNEN SIJOITUSPËËTÚKSEN

Lisätiedot

Työttömyys sama kuin vuodenvaihteessa

Työttömyys sama kuin vuodenvaihteessa Tutkimus/tm 7.5.2003 Työttömyys sama kuin vuodenvaihteessa Työttömien diplomi-insinöörien ja arkkitehtien lukumäärä maaliskuun 2003 lopussa oli 1217 henkilöä ja työttömyysaste 2,6 prosenttia. Vuoden aikana

Lisätiedot

Mitä sairaalan laajennus maksaa ja miten se rahoitetaan? Seminaaripäivä kuntapäättäjille

Mitä sairaalan laajennus maksaa ja miten se rahoitetaan? Seminaaripäivä kuntapäättäjille Mitä sairaalan laajennus maksaa ja miten se rahoitetaan? Seminaaripäivä kuntapäättäjille 27.3.2014 Talousjohtaja Elisa Kusmin Perustamiskustannukset Laajennusosan kustannukset Investoinnin suunnittelukustannukset

Lisätiedot