Täyden palvelun turvatalo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Täyden palvelun turvatalo"

Transkriptio

1 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS 1 Sisällä: Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomen lääni Osoitteellinen jakelu Syyskuu 4/2011 s Palvelut/tarvikkeet s Koulutus s Hoiva-/hoitopalvelut s Lastensuojelu Täyden palvelun turvatalo Alan parhaat ja kokeneimmat asiantuntijamme auttavat yrityksiä ja yhteisöjä varmistamaan häiriöttömän toiminnan jatkuvuuden tarjoamalla kustannustehokkaita, luotettavia ja innovatiivisia ratkaisuja. Niscayah takaa yrityksellenne huolettoman huomisen. Niscayah Oy Puhelin: Kulunvalvonta Työajanhallinta Murtosuojaus Kameravalvonta Paloturva Henkilöturva Tuotesuojaus

2 2 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS POHJOLAN SENIORIKODIT Ratkaisuja varttuneille ilman kunnan investointia. Väestön nopea ikääntyminen ja kuntien palvelurakenne. Kotona asumisen tukeminen. Nämä ovat ongelmallisia asioita. Ratkaisu on Pohjolan Seniorikodit. Sen asukkaat ovat virkeitä, aktiivisia senioreja. Asunnot ovat senioriasuntoja ja kevyitä palveluasuntoja (tarpeen mukaan myös tehostetun palveluasumisen ryhmäkoteja), ja ne voivat olla omistus- tai vuokra-asuntoja. Asuntojen lisäksi Pohjolan Seniorikoteihin kuuluu liike- ja toimitiloja: itsestään selvästi päivittäispalvelut ja laaja valikoima hyvinvointi- ja terveyspalveluja. Pohjolan Seniorikotien hyödyt Asukkaalle esteetön ja turvallinen ympäristö sekä monipuoliset palvelut. Asunnot muunneltavissa elämäntilanteen muutoksiin. Kunnalle yksityisrahoitteinen ratkaisu ikääntyvien asumisongelmiin sekä kotona asumisen aikaa pidentäviä ennaltaehkäiseviä palveluita. Palveluyrityksille helposti ja keskitetysti tavoitettava riittävän suuri asiakaskunta. Itsenäisyydenkatu 17 A, PL Tampere Puh Pohjola_SenKod_A4_2010_ei_osastoa.indd

3 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS 3 Valtakunnallisesta palvelutoimittajasta on hyötyä asiakkaalle! TURVASUOJAUSTOIMINTA ON toimiala, jossa näkyvä, konkreettinen tekeminen laitteineen ja palveluineen on vain pieni osa todellista kokonaisuutta. Tämä johtuu luonnollisesti itse alan perusluonteesta: asennus-, huoltosekä käyttö- ja valvontapalvelut tapahtuvat paljolti yleisöltä näkymättömissä. Tekniikka on kuitenkin jo pitkään koettu tärkeäksi osaksi kun rakennetaan organisaation kokonaisturvallisuutta, olipa sitten kyse hoitolaitoksen, palvelutalon, tai julkisentilan turvallisuudesta. -On jossain määrin yllättävää, että toimialamme näyttäytyy edelleen viimeaikaistenkin selvitysten mukaan monien valveutuneidenkin asiakkaiden mielissä pelkkänä turvatekniikkana. Paras mahdollinen, tai vähintään käyttötarkoituksesta riippuvan minimilaadun selkeästi ylittävä turvatekniikka on keskeinen edellytys sille, että turvallisuuden kokonaisratkaisut toimivat. Tätä periaatetta me niscayahilaiset olemme vaalineet ja vaalimme jatkossakin. Tämä onnistuu sekä osaavan henkilökuntamme että kansainvälisen laitetoimittajaverkostomme ansiosta, vakuuttaa myyntijohtaja Kim Starck. Valtakunnallinen toimija -Se, että kenttähenkilökunta hallitsee asiansa laitteiden asennukset, huollon ja ylläpidon on itsestään selvä lähtökohta. Samalla haluamme korostaa sitä, että kunnon tekniikka on työkalu, jonka avulla voimme tarjota asiakkaalle juuri hänen tarvitsemansa palvelut. Näiden palveluiden tuottaminen asiakkaalle ajoissa ja oikea-aikaisesti on meille tärkeää. Onnistumisen takeena on Starckin mukaan toiminnan valtakunnallisuus: paikkakunnasta ja vuodenajasta riippu- matta, asiakkaan kohteeseen saadaan nopeasti osaava henkilö tarvittavine laitteineen. -Tämä perinteinen turvatekninen palvelutoiminta on meille jatkossakin tärkeää perustyötä asiakkaidemme parissa. Sen lisäksi haluamme kehittää palveluitamme niin, että ne ovat yhä enemmän myös muuta kuin ainoastaan turvallisuutta edistäviä. Esimerkiksi nykyaikainen kamerateknologia voi tuottaa myös asiakkaan liiketoimintaa tehostavaa informaatiota, vaikkapa analysoimalla reaaliajassa julkisten tilojen ihmisvirtoja ja niiden hallintaa. Tässä kehityksessä ovat mukana kaikki 17 toimipistettämme eri puolilla Suomea. Palveleva turvallisuusasiantuntija on lähempänä kuin ehkä uskotkaan, Starck muistuttaa. Uusia ratkaisuita IP-teknologiaa hyödyntämällä -IP-teknologia ei itsessään ole ihmeellistä eikä uutta, mutta se on kuitenkin avannut aivan uuden maailman ja uudet mahdollisuudet turvallisuusratkaisuille. Se mahdollistaa esimerkiksi älyn käyttöä jo valvontakameroissa. Tämän ansiosta voidaan jo kamerassa päättää minkälaista tietoa lähettää eteenpäin ja näin vähentää tietoliikennevaatimuksia ja Kim Starck korostaa, että turvallisuustekniikka edellyttää osaamista ja sen täysi hyödyntäminen turvallisuuspalveluiden toimittajalta tiettyä kokoa ja teknistä valmiutta. myös kuluja, Starck esittelee. IP antaa jokaiselle laitteelle yksilöllisen osoitteen. Turvalaitteen yksilöllisen osoitteen takia voidaan paremmin hyödyntää erilaisia tekniikoita turhien hälytysten minimoimiseksi, jolloin oikean tilanteen sattuessa voidaan reagoida tehokkaammin. Esimerkkeinä tästä voidaan pitää mm. tuplailmaisinhälytykset, sydämensykkäysten monitorointi sekä äänievakuoinnit. -Uutta on myös turvajärjestelmien entistä tehokkaampi integrointi asiakkaan muiden järjestelmien kesken esimerkiksi kassavalvonnassa. Uutuuksiin lukeutuu myös tarjoamme palvelu rikosilmoitinjärjestelmien kehittämiseksi. Kyse ei ole siitä, etteivätkö rikosilmoitinjärjestelmät olisi ennenkin toimineet, vaan kyse on kustannustehokkuudesta. Selvitysten mukaan Suomessa jopa yli 90 prosenttia rikosilmoittimien hälytyksistä voitaisiin käsitellä tehokkaammin. Luonnollisesti jokaiseen hälytykseen on suhtauduttava vakavasti. Starck kertoo, että korkeatasoisella turvallisuusteknologialla hälytyksen syy voidaan usein todentaa luotettavasti etänä. -Olemme onnistuneet omalla teknologiallamme ja analysointipalvelulla säästämään asiakkaidemme kustannuksia juuri tätä kautta. Tämän vuoden alkupuoliskon aikana hälytysajojen määrä onkin vähentynyt merkittävästi niillä asiakkailla, joille tuotamme analysointipalvelua, parhaimmillaan peräti 81 prosenttia. Niscayah on täyden palvelun turvatalo! Niscayah Oy on toimialansa johtava yritys, joka tuottaa kokonaisvaltaisia turvaratkaisuja yrityksille ja yhteisöille kaikkialla Suomessa. -Ratkaisumme perustuvat asiakkaidemme yksilöllisiin tarpeisiin ja rakentuvat nykyaikaisista teknisistä järjestelmistä sekä kattavista palveluista. Toimimme lähellä asiakkaitamme. Palveluhenkilöstömme tukeutuu 17 paikkakunnalla oleviin toimipisteisiimme ja toimii niiltä käsin koko valtakunnan alueella, kertoo Starck. Niscayah Oy on osa Tukholman pörssissä noteerattua kansainvälistä teknisiin turvallisuuspalveluihin keskittynyttä konsernia. Kansainvälinen yhteistyö muiden Niscayahmaiden yhtiöiden kanssa on tiivistä ja määrätietoista. -Viemme Suomesta muille Niscayah maille osaamistamme ja saamme koko konsernin kautta tulevan ammattitaidon ja kokemuksen asiakkaidemme eduksi Suomessa. Olemme oman toimialamme paras. Strackin mukaan Niscayah Oy:n panostaminen osaamisensa jatkuvaan kehittämiseen ja korkeaan laatuun näkyy yhtiön kaikessa päivittäisessä toiminnassa. Yhteystiedot: Kumpulantie 13 B, 5. krs Helsinki Puhelin: Faksi: kim.starck@niscayah.fi kuortane Huippuhetkiä - myös kokouksissa! Liitä kokouksen lomaan huippuohjelmaa: kuntotesti, golfkierros, hohtokeilausta, jousiammuntaa, seinäkiipeilyä tai muuta ohjattua liikuntaa huippuolosuhteissa. Kokouspäivä huipentuu rantasaunan löylyihin kauniin Kuortaneenjärven rannalla. Yön yli kokous saunallisissa Liikuntahotellin huoneissa majoittuen alk. 75 /hlö Katso lisää kokouspalveluistamme ja -paketeistamme kotisivuiltamme tai pyydä räätälöity tarjous! KUORTANEEN URHEILUOPISTO Opistotie 1, Kuortane, puh. (06) / kokousmyynti,

4 4 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS Yhdessä yrittäen HoviKoti käynnistää, pyörittää ja osaomistaa hoivayksiköitä yhdessä paikallisten yrittäjiemme kanssa. Yrittäjämme antavat toiminnalle kasvot, tuntevat tilanteen paikallisesti ja toimivat hoivayksiköiden päivittäisessä johdossa. Yhdessä HoviKodin kanssa yrittäjä voi keskittyä siihen, missä on parhaimmillaan, eli varsinaiseen hoivatyöhön. Mielestämme avoimuus kaikessa toiminnassa on valttia. Silloin kenenkään ei tarvitse arvailla missä mennään. Jussi Peltonen, toimitusjohtaja HoviKoti Yhdessä suunnitellussa uudisrakennuksemme on sovellettu kaikkien parhaita oivalluksia. Riitta Renard, toimitusjohtaja Sofikylä Toiminnan käynnistämisessä saamamme apu helpotti liikkeelle lähtemistä. Raija Aalto, toimitusjohtaja SyysViiru Hopeaharju uskoo, että asukkaan oma aktiivisuus lisää hänen elämänhallintaansa ja parantaa arjesta selviytymistä sekä luo onnistumisen ja osaamisen kokemuksia. Näistä syntyy hyvän kierre, joka näkyy käytännössä. Hopeaharju palvelee mielenterveyskuntoutujia ja ikäihmisiä Noormarkussa, Porin kupeessa. Koko perheen jaksamisen tukeminen on meille sydämen asia. Pienet askeleet oppimisessa ovat asiakkaillemme suuria. Toisille se on syömään oppiminen toisille jotain enemmän. Mutta se ilo pienen askeleen ottamisessa on meille kaikille yhteinen. Pienistä syntyy jotain suurta Sofiakylä toimii Nokialla ja tarjoaa asumispalveluja ja tilapäishoitoa kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville. SyysViirussa uskotaan, että parhaat yöunet asiakkaamme saavat ruisleivällä ja lasillisella maitoa. Konstailemattomuus toiminnassamme tekee meistä helposti lähestyttäviä ja pitää huomiomme siinä olennaisessa: asiakkaan hyvinvoinnissa. SyysViiru toimii Sammatissa, Lohjalla ja tarjoaa palvelujaan ikääntyville ja muistihäiriöisille. HoviKoti on sitä mieltä, että paikallinen yrittäjyys on voimavara, jolla kykenemme tarjoamaan palvelut kaikille niitä tarvitseville. Yhteistyö avaa uusia näkökulmia ja antaa mahdollisuuden jakaa muille jo hyväksi koettuja toimintamalleja sekä kehittää uutta. Laadukkaaseen palveluun vaaditaan sitoutunut henkilöstö ja johto. Sitoumus syntyy molemminpuolisesta luottamuksesta.

5 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS 5 saamme aikaan paljon enemmän! Yhteinen toimintajärjestelmämme antaa mahdollisuuden kerätä ja jakaa hyviä käytäntöjä yli yritysrajojen Heini Koskensalo, laatujohtaja HoviKoti Yhteisissä koulutuksissa on ollut kiinnostavaa vaihtaa keskenään ajatuksia parhaista käytännöistä. Katja Uusitalo, vastaava hoitaja Hopeaharju On mukava että verkostosta löytyy aina joku, jolle voi soittaa tarvittaessa. Johanna Rosvall, vastaava hoitaja Sofiakylä Asiakaskeskeinen palveluideologia näkyy ja toimii kolmella tasolla: yksilö, yhteisö ja ympäristö Asiakas yksilönä Asiakkaan yksityisyys huomioidaan kaikessa toiminnassa Itsemääräämisoikeus säilyy ja sitä tuetaan Asiakas aktiivisena yhteisön jäsenenä Ystäville löytyy mahdollisuuksia olla mukana arjessa Aktiivinen kanssakäyminen ystävien ja omaisten kanssa jatkuu Virikkeellinen ympäristö Virikkeellinen ympäristö tukee ja parantaa jaksamista Ympäristön mahdollisuudet käytetään aktiivisesti hyväksi Hyvä hoito näkyy jo henkilökunnan tavasta koskettaa asiakasta. Päivi Vakkuri, palvelujohtaja SyysViiru Se, että HoviKoti on yhteiskunnallinen yritys, nostaa rimaa myös omalle toiminnallemme. Mari Kurppa Palvelujohtaja, HoviKoti Toimitusjohtaja, Hopeaharju HoviKoti Hopeaharju Sofiakylä SyysViiru Jussi Peltonen Mari Kurppa Riitta Renard Raija Aalto Jussi.peltonen@hovikoti.fi mari.kurppa@hopeaharju.fi riitta.renard@sofiakyla.fi raija.aalto@syysviiru.fi

6 6 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS Kruunupuiston kuntoutuskeskus Punkaharjulla on toiminut monella kuntoutuksen osa-alueella edelläkävijänä koko Suomessa Tutkimus- ja kehittämistoiminnan kautta suomalaisissa kuntoutuskeskuksissa hyödynnetään Kruunupuistossa tehtyä kehittämistyötä. Osaamisen kautta saatu vankkumaton ammattitaito tunnetaan koko valtakunnan kuntoutuskentässä. Tällä hetkellä Kruunupuistossa on meneillään kahdeksan tutkimus- ja kehittämishanketta, joiden kokonaisbudjetti on noin kolme miljoonaa euroa. Kuntoutustoiminta käynnistyi Kruunupuistossa keväällä Alussa Fysioterapialiiton johtamaa toimintaa jatkamaan perustettiin Punkaharjun kuntoutussairaalasäätiö, jonka perustajajäseniä olivat Punkaharjun kunta, Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto, Invalidiliitto ja Hengitysliitto Heli. Nykyisin Punkaharjun kuntoutussairaalasäätiö ylläpitää kuntoutuskeskusta. Kruunupuisto on alueensa merkittävä yksityinen työllistäjä tarjoten alihankkijoineen vuosittain keskimäärin 150 henkilölle työpaikan. Vuosittain kuntoutusvuorokausia toteutuu Kruunupuistossa noin Kruunupuiston palveluvalikoimaan kuuluvat keskeisenä osana korkealaatuiset kuntoutuspalvelut. Veteraanikuntoutus on ollut yksi toiminnan kulmakivistä kuntoutustoiminnan käynnistymisestä lähtien. Tänään Kruunupuisto tarjoaa monipuolisia kuntoutuspalveluja niin työikäisille kuin ikäihmisille sekä vaikeavammaisille asiakkaille tarjoamme erinomaiset puitteet mm. neurologisten, reumaa sairastavien ja selkäydinvammaisten asiakkaiden kuntoutukselle. Tämän lisäksi tarjoamme myös erilaisia sairausryhmäkohtaisia kuntoutuskursseja, esim. aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden, polio-, sydän-, reuma, diabetes- ja kipukursseja. Uutena palveluna on v.2010 aloitettu aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito. Toiminnan Kuntoutuskeskus Kankaanpää kulmakivenä on ammattitaitoinen, työhönsä sitoutunut henkilökunta, markkinointipäällikkö Birgitta Ojasalo määrittelee Kruunupuiston toimintaa. Oman lisänsä kaikille Kruunupuiston palveluille antaa ainutlaatuinen harjuluonto vesistöineen. - Kruunupuisto sijaitsee Saimaan Pihlajaveden rannalla ja harjun toisella puolella kimaltelee muikuistaan kuuluisa Puruvesi! Kruunupuistossa voit yhdistää kuntoutuksen ja loman Lisätietoja palveluistamme antavat: myyntipalvelu puh tai myyntipalvelu@kruunupuisto.fi markkinointipäällikkö Birgitta Ojasalo puh , birgitta.ojasalo@kruunupuisto.fi elementtejä, jotka lisäävät mielen ja kehon hyvinvointia. Jokainen tarvitsee lepoa ja irtiottoja arjesta. Jokainen on oikeutettu hyvään lomaan tai kuntoutusjaksoon, liikummepa kävellen, tuettuna tai pyörätuolilla. Tarvitsemme niitä niin perheenjäseninä, omaishoitajina, tukijoina kuin autettavinakin. Kruunupuistossa on hyödynnetty yli 40-vuotinen kuntoutusosaaminen myös esteettömän hyvinvointimatkailun kehittämiseen, Ojasalo kertoo. On Pohjois-Satakunnassa, Kankaanpään taidekaupungissa sijaitseva uudistuva ja monipuolinen kuntoutuksen ja hyvinvoinnin valtakunnallinen osaaja laitos- ja avokuntoutuksen saralla. Keskuksemme ja lähiympäristömme toimivat esteettömästi, olemme huomioineet kaikki asiakasryhmät toiminnassamme. Kuntoutustoimintamme käynnistyi huhtikuussa 1991, tänä vuonna vietämmekin 20-vuotisjuhlavuottamme. Juhlavuottamme juhlistamme pitkin vuotta erilaisin tapahtumin. -Toimintamme vahva osaamisalueemme on vaikeavammaisten kuntoutus. Meillä voi kuntoutua yksilöllisesti tai sairausryhmittäin (AVH, MS, ALS, selkäydinvamma, CP, Parkinson, lihastaudit, reuma, HMSN, aivovamma, nivel- ja sydänsairaudet) kurssimuotoisena kuntoutuksena. Toteutamme myös työhön suuntautuvaa sekä ikäihmisille suuntautuvaa kuntoutusta. Tarjoamme asiakkaan tavoitteisiin ja tarpeisiin laadukasta kuntoutusta, vertaistukea, sosiaalisia tapaamisia, voimaantumista ja viihtymistä, markkinointivastaava Maria Hakamäki kertoo. -Kuntoutuskeskus Kankaanpää on myös osaamiskeskus. Teitä palvelee n. 170 ammattiosaajaa. Panostamme kuntoutuksen kehittämistyöhön sekä henkilökuntamme hyvinvointiin ja osaamiseen koko henkilökuntaa kattavalla, monipuolisella, jatkuvalla ja ajanmukaisella koulutuksella sekä ennaltaehkäisevällä työterveyshuollolla, jotta kuntouttajina, osaamisemme on ajanmukaista ja palvelu laadukasta. Panostamme myös välineisiin, laitteisiin sekä esteettömän ympäristön toimivuuteen ja viihtyvyyteen, Hakamäki kuvailee. Lisätietoja palveluistamme antavat: kuntoutustoimisto puh tai tarja.lammi@kuntke.fi markkinointivastaava Marja Hakamäki puh , marja.hakamaki@kuntke.fi -Tarjoamme kuntoutuksen ohella virkistykseen ja hyvinvointiin valmiita ja räätälöityjä teema- ja juhlalomapalveluja, kuntotestauksia, hemmotteluhoitoja, hotelli- ja kokouspalveluja sekä ruoka-, tanssija tilausravintolatoimintaa. Asiakkailtamme saamamme positiivinen ja kehittävä palaute kannustaa ja motivoi meitä kuntoutus- ja lomatoiminnan jatkuvaan kehittämiseen asiakkaamme parhaaksi, Marja Hakamäki toteaa. Neurologinen kuntoutus Valtakunnallinen KK-Kunto Oy Pitkään merkittävää kuntoutustyötä tehneet yllämainitut tuottajat Kuntoutuskeskus Kankaanpää ja Kruunupuisto Oy ovat tämän vuoden alussa yhteistyössä perustaneet valtakunnallisen kuntoutustoimintaa harjoittavan yrityksen, KK-Kunto Oy:n. Yritys tarjoaa lähellä asiakasta olevaa kokonaisvaltaista kuntoutuspalvelua yhden luukun periaatteella. Uusi yritys vastaa paremmin asiakkaiden tarpeisiin ja yhteiskunnan kehitykseen. Taustayhteisöillä on pitkä ja ansiokas sekä laadullinen että määrällinen kokemus kuntoutustyöstä. Omistajatahojen asiantuntemus ja voimavarat ovat uuden yhtiön käytössä. Toiminta kattaa avokuntoutus-, työhönvalmennus-, työhyvinvointi- ja työkyyvn tutkimuspalveluita sekä Lappeenrannassa myös laitoskuntoutusta. KK-Kunto Oy osti Invalidiliitto ry:n Jyväskylässä ja Kuopiossa sijaitsevat kuntoutus- ja työklinikat sekä SEE- SAM Työhönvalmennuksen. Invalidiliiton talousjohtaja Juha Kotikankaan mukaan avokuntoutuksella on pitkät perinteet Invalidiliitossa. Palveluita on tuotettu jo 1960-luvulta lähtien. KK-Kunto Oy jatkaa tätä ansiokasta kuntoutustyötä sekä samalla kehittää uusia palveluja.. KK-Kunto Oy:n kuntoutuspalveluja on saatavissa Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Porissa ja Tampereella. KK-Kunto Oy:n osaavaa henkilökuntaa on n. 60 henkilöä. Lisätietoja palveluistamme antavat: toimitusjohtaja Raimo Kalliokoski puh Nettisivut: sekä TERVETULOA KK-KUNTO OY:n TOIMIPISTEISIIN!

7 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS 7 Työväen Akatemia on yleissivistävää ja yliopiston perusopetusta tarjoava kansanopisto, Kauniaisissa, Helsingin kupeessa. Työväen Akatemiassa on mahdollista opiskella täysipainoisesti vuoden ajan, valmistautua jatko-opintoihin ja kypsytellä uravalintaa. Oppilaitokselta löytyy myös upeat puitteet kokoustamiseen. Työväen Akatemiassa järjestetään opetusta kaikkiaan yhdeksässä eri opinto-ohjelmassa. Opetuksen painopiste on asetettu selkeästi ylioppilastutkinnon jälkeisen ensimmäisen opiskeluvuoden opintojen ohjaamiseen ja opiskelu- ja uravalintojen selkiyttämiseen. Työväen Akatemian opiskelun keskiössä ovat avoimen yliopiston ja ammattikorkeakoulun opinnot. -Olemme yleissivistävä ja yliopiston perusopetusta tarjoava kansanopisto, eli meillä tehdään approja. Jokaisen meille tulevan opiskelijan kanssa tehdään opetussuunnitelma tulevaksi lukuvuodeksi, käsittäen syksy- ja kevätlukukauden. Pääosin meillä tapahtuva opiskelu on päätoimista, talouspäällikkö Marja Haonperä esittelee. Myös lyhytkursseja järjestetään. Jotkut Työväen Akatemian linjoista ovat niin suosittua, että niille joudutaan pitämään erilliset valintakokeet. Kansanopisto tekee vapaata sivis- Koulutusta ja kokouspalveluita Työväen Akatemia tystyötä, jolloin kaikille pitää antaa mahdollisuus opiskella ja sivistää itseään. Henkilökohtaiset opetussuunnitelmat -Meille tuleville opiskelijoille tehdään opetussuunnitelmat henkilökohtaisten kiinnostusten mukaisesti. Meille tullaan hyvin erilaisista syistä, jonka vuoksi opetussuunnitelmaan valitaan hyvin erilaisia opintoja. Työväen Akatemiassa on tarjolla monta linjaa: humanistinen, kasvatustiede, psykologia, kirjoittaminen, teatteri, kansainvälinen, yhteiskunnallinen ja kieli-ja kulttuurilinja. Lisäksi opiskelijoille tarjotaan henkilökohtaista uraohjausta. Uraohjauksesta vastaa opiston laillistettu psylogi. -Uraohjauksen kautta moni opiskelija on saanut idean itselleen soveltuvasta ammatista. Tarjoamme opiskelijoillemme ns. kokonaispalvelua, Haonperä toteaa. Väylä yliopistoopiskeluun Opinnot kestävät 36 opintoviikkoa ja opintopisteitä suoritetaan tyypillisesti 25. -Moni opiskelee meillä montakin vuotta. Mikäli henkilö ei pääse yliopistoon, voi tämä kerätä meillä opintopisteitä. Yliopisto-opiskeluun on vaatimuksena n.70 opintopistettä, jotka on mahdollista suorittaa täällä meillä. Sitä tietä voi päästä suoraan yliopistoon, Haonperä muistuttaa. Työväen Akatemia toimii näin ollen myös väylänä yliopistoon. -Kaikki meillä suoritetut opinnot hyväksytään yliopistoissa. Teemme avoimen yliopiston puitteissa yhteistyötä Jyväskylän, Turun ja Helsingin yliopistojen kanssa. Opiskelija on siis tavallaan tehnyt jo etukäteen opintopisteitä meillä ja suoriutuu näin ollen yliopistoon päästessään opinnoista hieman nopeammin. Keväisin järjestämme valmennuskursseja yliopistoon aikoville. Haonperä rohkaisee työelämässä jo olevia mm. kieltenopiskeluun, joita on vaivatonta opiskella oman toimen ohessa. -Opetus tapahtuu suurimmaksi osaksi paikanpäällä Akatemiassa. Meillä on täällä kahdeksan päätoimista opettajaa sekä tuntiopettajia sekä luennoitsijoita. Muuta vakituista henkilökuntaa on 12. Palkkalistoillamme on yhteensä noin 140 henkilöä vuositasolla. Pääkaupunkiseudulla on helppoa saada hyviä luennoitsijoita, joten käytämme heitä mahdollisimman paljon. Esim. teatterilinjalla käytämme TEAK:in opettajia. Viihtyisä ympäristö kokoustaa -Meillä käy täällä paljon vakiintunutta kokousasiakaskuntaa, joka pitää tästä oppilaitoksen erittäin kauniista miljööstä. Upea ympäristömme saa kokoustajat tulemaan meille uudestaankin. Isolla piha-alueella ei ole paikoitusongelmia, Haonperä toteaa. Työväen Akatemian kokoustilat ovat toimivia ja nykyaikaisella kokoustekniikalla varustettuja. Opistolla onnistuu myös majoittuminen, sillä kokousasiakkaita palvelee 40 vuodepaikkaa käsittävä hotellisiipi. -Meillä saa olla rauhassa, koska täällä on tyypillisesti yksi isompi ryhmä kerrallaan. Kokouspuoli on rauhoitettu pelkästään kokousasiakkaille. Meillä on täällä erillinen kokoustilojen siipi, jossa kokoustila, hotellihuoneet, saunat ja takkahuone sijaitsevat. Suurimpaan kokoustilaan mahtuu henkilöä kerralla kalustuksesta riippuen. Pienimmät ovat noin 30 hengen luokkia ja lisäksi on erillisiä ryhmätyötiloja. Kokousasiakkaille tarjotaan valmiita kokouspaketteja, majoituksineen ja ruokailuineen, mutta kaikki osa-alueet voidaan myös räätälöidä tapauskohtaisesti asiakkaan tarpeen mukaan. -Kokousten lisäksi meillä järjestetään paljon erilaisia juhlatilaisuuksia. Kauniainen on keskellä pääkaupunkiseutua, joten meille on helppoa tulla joka suunnasta. Ympäristömme tarjoaa mahdollisuuden unohtaa pääkaupunkiseudun vilinä ; keskellä pääkaupunkiseutua, rauhassa, keskittyneenä vain oppimiseen, Haonperä toteaa loppuun. Kelankaari 4, Kankaanpää puh Vaahersalontie 44, Punkaharju puh ETUSETELI 10 Tällä etusetelillä saat mistä tahansa KK-Kunto Oy:n toimipisteen palveluista 10 euron alennuksen. Voimassa saakka. (1 seteli/asiakas) Kuopio Pori Kankaanpää Tampere Helsinki Jyväskylä Lappeenranta Kruunupuisto Oy ja Kuntoutuskeskus Kankaanpää ovat perustaneet valtakunnallisen kuntoutustoimintaa harjoittavan yrityksen, KK-Kunto Oy:n. Yritys tarjoaa avokuntoutus-, työhönvalmennus-, työhyvinvointi- ja työkyvyn tutkimuspalveluita. Lappeenrannan Kylpylä tarjoaa myös laitoskuntoutusta. KK-Kunto Oy:n kuntoutuspalveluja on saatavissa vieressä olevista kaupungeista. Ota yhteyttä! Punkaharju TAMPERE: Kuninkaankatu 30 A Puh HELSINKI: Mannerheimintie 97 Puh HELSINKI: Kumpulantie 1 A Puh PORI: Itsenäisyydenkatu 42 Puh LAPPEENRANTA: Ainonkatu 17 Puh JYVÄSKYLÄ: Betonitie 4 Puh KUOPIO: Puijonkatu 19 B Puh

8 8 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS Keski-Pohjanmaan Hoitopalvelu Oy on lähellä ihmistä Keski-Pohjanmaan Hoitopalvelu Oy on puskenut läpi talven uusia tuulia mielessään. Kaksi yksiköistä, Terveysasema ChydAntti ja Kotihoito ovat muuttaneet uusiin tiloihin Kauppakeskus Chydenia III:een Kokkolan ydinkeskustassa. Yritys on parhaillaan etsimässä uusia ratkaisuja myös palveluasumisen puolella oleville asiakkailleen. Olemme toimineet helmikuusta 2010 lähtien uusissa tiloissamme, jotka ovat osoitteessa Rantakatu 2 B. Muutimme tänne saman kadun toisesta päästä. Meillä on nyt oikein hyvät ja toimivat tilat, sillä pääsimme vaikuttamaan ratkaisuihin jo suunnitteluvaiheessa, kertoo toimitusjohtaja Reijo Niemelä. Terveysasema ChydAntin ja Kotihoidon lisäksi samassa kerroksessa ovat myös yrityksen hallinnolliset tilat. ChydAntti on kaikille avoin terveysasema Terveysasema ChydAntti sai uuden nimensä, kun toiminnat siirrettiin Kauppakeskus Chydeniaan. Olemme nyt valmiita palvelemaan entistä laajempaa asiakaskuntaa, emmekä enää keskity pelkästään työterveyshuoltoon. ChydAntti on kaikille avoin terveysasema. Toiminta-ajatuksenamme on tarjota myös yksityisvastaanottopalveluja vaihtoehtona julkisen terveydenhuollon avosairaanhoidon palveluille. Terveysasemalle voi kuka tahansa tulla vastaanotolle ilman ajanvarausta arkiaamuisin klo Haluamme tarjota mahdollisuuden päästä nopeasti lääkärin puheille. Nythän ongelmana on usein se, että lääkärille pääsee vasta viikkojen kuluttua. Meillä ajan saa seuraavaksi tai viimeistään sitä seuraavaksi päiväksi, Niemelä lupaa. Palveluiden nopea saatavuus on hänen mukaansa kaikkien osapuolten etu. Yleislääketieteen erikoislääkärin vastaanoton lisäksi terveysasemalla on saatavilla terveydenhoitajan, fysioterapeutin ja psykologin palveluja sekä laboratoriopalveluja. Jatkohoitoa edellyttävissä tapauksissa ohjaamme asiakkaamme asianmukaisen hoidon piiriin, Niemelä mainitsee. Terveysasemalla hoituvat myös kaikki matkailijan tarvitsemat rokotukset ja allergian siedätyshoidot, haavahoidot, näytteenotot, verenpaineen seuranta ja muut pienimuotoiset toimenpiteet. "Yrityksemme tunnetaan aivan erityisesti jokakeväisestä punkkirokotuskampanjasta. Kampanja toteutetaan erityisesti rokotuksia varten varustellun Punkkibussin avustamana. Yrityksemme oli ensimmäisenä Suomessa aloittamassa tämänkaltaista palvelua vuonna 2005." Uusimpana toimintamuotona yhtiö aloitti vatsan alueen tähystyspalvelut, eli skopiat, marraskuussa Tasokasta työterveyshuoltoa Yksityisvastaanottopalvelujen lisäksi Terveysasema Chyd Antti tuottaa laadukkaita, kilpailukykyisiä ja joustavia asiakkaiden tarpeista lähteviä työterveyshuollon palveluja Keski-Pohjanmaan alueen yrityksille ja yrittäjille. ChydAntin vahvuuteen kuuluu kolme lääkäriä, viisi työterveyshoitajaa, kaksi työfysioterapeuttia ja työpsykologi. Tarjoamme asiakkaillemme kokonaisvaltaisia, hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisia palveluja. Asiakaskuntaamme kuuluu nyt noin 200 yritystä ja noin 3500 henkilöasiakasta. Niemelä muistuttaa, että työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeä osa yritysten tuottavuutta ja kilpailukykyä. ChydAntissa työterveyshuollon palvelujen tuottamisesta vastaa ammattitaitoinen ja hyvään palveluun sitoutunut henkilökunta. Korostamme työssämme moniammatillisuutta ja yhteistyötä asiakasyritysten johdon ja henkilöstön kanssa. Kotihoito on vaihtoehto laitoshoidolle Yrityksen alkuperäisimpiä palvelumuotoja ovat kotisairaanhoito ja kotipalvelu. Olemme yhdistäneet nämä palvelut Kotihoito-nimen alle. Hoidamme lähes kaikkia sairauksia aina syöpähoitoihin ja saattohoitoon saakka. Palveluksessamme on sairaanhoitajan, terveydenhoitajan, lähihoitajan, perushoitajan, kodinhoitajan ja kotiavustajan ammatillisen koulutuksen saaneita työntekijöitä, Niemelä selvittää. Varsinaisen hoitotyön ohella hoitajat auttavat kodin perustehtävissä, laittavat ruokaa, siivoavat, asioivat kaupassa ja virastoissa sekä hoitavat muitakin erikseen sovittuja tehtäviä. Uusimpana kotihoidonpalveluna yhtiö on aloittanut valmiiden aterioiden kuljetuksen asiakkaille. Palvelu on suunnattu asiakkaille, jotka eivät itse kykene laittamaan ruokaa, mutta eivät kuitenkaan tarvitse muita vielä tukipalveluita. Hoitotyön periaatteena on kokonaisvaltainen auttaminen. Palvelumme lähtökohta on asiakkaan kokema tarve. Jos asiakas haluaa sairastaa kotona, pyrimme toteuttamaan hoidon kotiin tuttuun ja turvalliseen ympäristöön. Kotipolku on lyhytaikaisen hoidon ja saattohoidon keskus. Vuoden 2011 alusta yksikkö sai ns. laitosluvat, joten palvelutarjontaa sisältyvät nyt myös sairaalatoiminnan palvelut esim. leikkauspotilaille ja kuntoutuslaitospalvelut mm. sotainvalideille. Terapiatalossa on myös omistus- ja vuokrahuoneistoja sekä keittiö-ruokala. Suunnittelemme Palvelukodin jatkeeksi uutta rakennusta, johon sijoittuvat tehostetun palveluasumisen osasto ja dementiaosasto. Uuteen osaan tulee myös tilavia ja laadukkaita vuokra-asuntoja. Hanke on tarkoitus toteuttaa vuosina , Niemelä valottaa. Yrityksen sosiaalipalvelutoimintaa edustaa puolestaan 9-paikkainen Karelia-koti, joka on tehostetun palveluasumisen yksikkö. Karelia-koti toimii toistaiseksi omakotitalotyyppisessä kiinteistössä. Tavoitteenamme on saada Karelia-kodille uudet tilat vuoden 2013 aikana. Sertifioitua laatua Keski-Pohjanmaan Hoitopalvelu Oy on sertifioitu maaliskuussa 2008 ISO 9001:2008 laatustandardin vaatimusten mukaisesti. Sertifiointi koskee Terveysasema ChydAntin lisäksi yrityksen kotihoitoa ja palvelukoti Kokkolan Terapiatalon hoitoosastotoimintaa. Sertifioinnin on suorittanut SGS Fimko Oy. Olemme alusta lähtien panostaneet siihen, että laatu näkyy kaikilla toimintamme tasoilla. Tavoitteena maltillinen, mutta tietoinen kasvu Reijo Niemelän mukaan Keski-Pohjanmaan Hoitopalvelu Oy:n tavoitteena on jatkossakin maltillinen, hallittu kasvu. Kehitämme koko ajan toimintaamme ja etsimme uusia ratkaisuja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Kasvu on meille kuitenkin ennen kaikkea toiminnan kehittämisen väline, eikä itseisarvo. Tärkein on aina asiakas. Parhaillaan yhtiöllä on ainakin kolme merkittävää kehitysprojekteja meneillään. Kyseessä on jo käytössä olevien hyväksi koettujen palvelumuotojen monistaminen ja ihmisten luokse hakeutumisen periaatteen toteuttaminen mm. data-, kuva- ym. nykytekniikan avulla. Yhteystiedot: Keski-Pohjanmaan Hoitopalvelu Oy Osoite: Rantakatu 2 B (Kauppakeskus Chydenia III), Kokkola Puhelin: Fax: Sähköposti: kp-hoitopalvelu@kphoi.fi Internet: Intervallihoitoa ja palveluasumista Keski-Pohjanmaan Hoitopalvelu Oy:n toimintaan on vuodesta 2006 lähtien kuulunut Palvelukoti Kokkolan Terapiatalo, jossa sijaitseva 18-paikkainen hoito-osasto

9 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS 9 Taitotuote valmistaa portaat mielikuvasi mukaisesti. Yksilöllinen portaikko kruunaa tilan, huomioiden samalla jokaisen halutun yksityiskohdan - enää on rajana vain mielikuvituksesi. Taitotuote Oy:n päätuotteena ovat metallirunkoiset portaat sisä- tai ulkokäyttöön ja ne suunnitellaan aina asiakkaan toiveet huomioiden, unohtamatta turvallisuusmääräyksiä. -Portaamme ovat yksilöllisiä design-tuotteita, jotka ovat kuin kotonaan nykypäivän kodissa. Askelmien puulajit ovat mänty, koivu, lehtikuusi, pyökki, tammi, merbau, kirsikka, pähkinä, tiikki, zebrano, saarni, lämpökäsitelty koivu, mahonki, jalava ja vaahtera, myöskin muut puulajit ja materiaalit ovat mahdollisia, kertoo toimitusjohtaja Perttu Heiskanen. Taitotuote Oy Design-portaat sisä- ja ulkotiloihin Veljekset yrittäjinä Metallirungon väri on vapaasti valittavissa värikartoista ja kaidelaseissakin on tarjolla useita eri vaihtoehtoja. Portaiden lisäksi yritys toimittaa rakennuskohteisiin myös muita teräsrakenteita, kuten terassikaiteita lasituksineen. Heiskanen vastaa itse portaiden suunnittelusta ja hänen veljensä puolestaan teräshommista. Puusepän töistä vastaa yrityksen luotettava alihankkija. -Kaikki myynti- ja markkinointityö tehdään allekirjoittaneen toimesta. Teemme toimeksiantoja rakennusliikkeille sekä suoraan yksityisasiakkaille, joista samalla koostuu suurin osa urakoistamme. Virallisesti Taitotuotteen toiminta käynnistyi vuoden 2008 alussa. Toimeksiantoja on ollut todella hyvin ja suurin osa töistä tehdään Etelä-Suomeen. Kaikki kohteet toteutetaan mittatilaustyönä ilman välikäsiä. Yksilöllisyyttä askelmia myöten - Askelmat voivat puun lisäksi olla vaikkapa lasia tai kiveä, tarjolla on monia erilaisia vaihtoehtoja. Yleisimpiä askelmamateriaaleja ovat koivu ja tammi kestävyyden vuoksi. Koska koivu on vaalea puu, sen sävyttäminen sisustukseen sopivaksi on helppoa. Se voidaan käsitellä vaikkapa pähkinän väriseksi, mustaksi tai valkeaksi. Olemme tehneet koivusta esimerkiksi ebenpuun näköistä, mutta hinta on toki sitten todella paljon edullisempi kuin aito vastaava, Heiskanen toteaa. Kevyen näköinen ja kestävä Teräsrakenteinen runko on Heiskasen mukaan todella jämäkkä ja käytössä kestävä. Siinä ei vuosien saatossa tapahdu mitään kulumista, eivätkä portaat ala narisemaan missään vaiheessa. Metallirunkoisista portaista saadaan tehtyä todella kevyen näköisiä rakenteita. -Teemme sekä kaksirunkoisia että yksirunkoisia malleja, joissa ns. reisipuuosuus kulkee portaiden keskellä. Askelmakannakemalleja on lukuisia ja toteutamme niitä myös asiakkaan ideoiden pohjalta. Vesileikkauksella pystymme toteuttamaan käytännössä lähes kaikki asiakkaan toiveet. Teräsrunkojen värit valitaan värikartasta ja ellei väriä löydy hyllystä se tilataan. Käsittelyt tehdään pulveripoltto- eli jauhemaalauksella. Kysymyksessä on todella kestävä maalausmenetelmä. -Ulkokohteissamme käytämme aina säänkestäviä materialiaaleja sekä pinnoitteita. Hyviä vaihtoehtoja ovat ruostumaton teräs ja esimerkiksi lehtikuusi, joka kestää hyvin sääolosuhteita ja on niin ikään sävytettävissä moniin eri väreihin. Sisätilojen laseissa asiakkaat suosivat kirkkaita vaihtoehtoja kun taas ulkona värikalvolliset sekä maitolasit ovat suosittuja niiden tarjoaman näkösuojan vuoksi, Heiskanen toteaa. Erikoisempia Taitotuote Oy:n toteutuksia edustavat väreissä Teräsrunkoiset design-portaat antiikkikupari ja -hopea, joista on saatu todella näyttäviä yhdistelmiä. Taitotuote Oy Perttu Heiskanen p perttu.heiskanen@taitotuote.fi sekä lasikaiteet Taitotuote Oy Leijukuja 5, Varkaus perttu.heiskanen@taitotuote.fi p

10 10 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS Laastari Lähiklinikka Parempaa akuuttisairauksien hoitoa edullisemmin Laastari Lähiklinikka tuo yleisten akuuttisairauksien hoidon lähelle asiakasta. Täysin uuden toimintakonseptin taustalla on oma tietojärjestelmä sekä hoitaja-lääkärityöparimalli, jotka yhdessä mahdollistavat laadukkaan ja nopean palvelun. Malli soveltuu erinomaisesti myös kuntien terveydenhuollon palveluverkon tehostamiseen. Ensimmäinen Laastari Lähiklinikka avattiin tammikuussa Keravan Citymarketin yhteyteen ja toinen avautui helmikuussa Lahden kauppakeskus Triossa. Kolmas toimipiste käynnisti toimintansa elokuussa Helsingin Tapulinkaupungissa, Puistolan terveyskeskuksen vieressä. Vastaavia klinikoita tullaan avaamaan lisää kautta Suomen. Laastari Lähiklinikka ei ole Terveyskioski-periaatteella toimiva, vaikka molemmat sijaitsevatkin tyypillisesti kauppakeskusten yhteydessä ja ovat tiloiltaan hyvin pieniä. Palvelusisällöt ja asiakasryhmät ovat näissä kahdessa täysin erilaisia. -Terveyskioskeissa tehdään erilaisia mittauksia ja annetaan terveysneuvontaa, kun meillä taas hoidetaan sairauksia. Meidät sekoitetaan helposti keskenään saman kokoisten tilojemme vuoksi, huomauttaa Laastari Lähiklinikan johtava lääkäri Ville Öhman. Laastari Lähiklinikoilta saa myös rokotukset sekä jatkossa reseptien uusintapalvelut. Hoito tapahtuu aina käypähoitosuositusten mukaisesti, jonka toteutumista valvoo yhtiön oma tietojärjestelmä. Laastari Lähiklinikka on keskittynyt perusterveydenhuollon sekä yleisiin akuuttisairauksiin. Lisätietoja hoidoista ja palveluista löydät oheisesta infoboksista. ipad osana hoitotyötä Kun lääkäri ja hoitaja työskentelevät työparina, asiakkaan hoitoprosessi tehostuu. Mallissa pystytään käyttämään molempien ammattiryhmien osaaminen potilaan hoidossa. Hoito on myös laadukkaampaa, kuin jos kyseessä olisi pelkästään hoitajan vastaanotto. Laastari Lähiklinikoilla diagnoosin tekee lääkäri. Keskeistä mallissa on hoitaja-lääkäri-työparin riittävän tehokas ja kattava keskinäinen kommunikointi. -Voimme tehdä esimerkiksi niin, että klinikan hoitaja laittaa otoskoopin potilaan korvaan, ja kuva korvan sisältä näkyy heti lääkärin ipadillä. Näin myös, vaikka lääkäri ei olisikaan fyysisesti klinikalla. Näin molemmat pystyvät reaaliaikaisesti katsomaan korvaa ja toteamaan esim. mahdollisen korvatulehduksen, jota hoidetaan sitten tarpeen mukaan. Öhman kertoo, että tämän tyylinen työparityöskentely edellyttää teknologiaa, joka tukee reaaliaikaista ja tietoturvallista tiedonjakoa lääkärin ja hoitajan välillä. -Olemme luoneet oman tietojärjestelmämme juuri tämän kyseisen seikan vuoksi. Toinen syy oli se, että teimme järjestelmän ipadille. ipadin käyttö potilastilanteessa on myös huomattavasti miellyttävämpi asiakaspalvelukokemuksen näkökulmasta. Yhtiön oma tietojärjestelmä ohjaa tekemään tutkimukset aina sairauksien käypähoitosuositusten mukaisesti, joka on ainutlaatuinen ominaisuus. 100 % ASIAKKAISTAMME SUOSITTELEE MEITÄ Haluamme olla mukana tuomassa laadukkaita terveydenhuoltopalveluita jokaisen ulottuville. Laastari Lähiklinikka turvaa nopean hoitoon pääsyn ja tarjoaa edullisia lähipalveluita kuntalaisille. Järjestelmä varmistaa sen, että hoito tehdään aina parhaalla mahdollisella tavalla. -Käypähoitosuositukset perustuvat lääketieteellisen tutkimuksen osoittamiin parhaisiin hoitotapoihin. Siellä on viimeisin tieto jatkuvasti käytettävissä - eli miten potilasta kannattaa tutkia ja hoitaa, jotta päästään parhaisiin lääketieteellisiin lopputuloksiin. Olemme tukeutuneet aina viimeisimpään tutkimustietoon, jolloin potilaamme saavat aina laadukasta hoitoa. Tätä kautta myös potilasturvallisuus paranee, Öhman vakuuttaa. Modernissa hoitomallissa on taustalla toimintafilosofinen kysymys. Lääketiede on Öhmanin mukaan hyvin pitkälle tiimityötä, tiedonhallintaa, potilastiedon keräämistä sekä sen analysoimista, jolloin näissä asioissa on hyvä olla myös vahva yrityksen sisäinen osaaminen. Edullinen ja selkeä hinnoittelu -Käynnit ovat aina 45 euroa. Laboratoriotutkimukset, todistukset sekä reseptit kuuluvat hintaan, eli niistä ei veloiteta erikseen. Meillä ei myöskään ole toimistomaksua. Hintaa voidaan verrata käyntiin yksityislääkärillä tai kunnallisella puolella. Yksityisellä puolella käynti maksaa helposti kaksinkertaisesti, verrattuna meidän hinnoitteluumme. Öhman kertoo, että THL:n statistiikan mukaan yksi terveyskeskuskäynti maksaa kunnalle keskimäärin 107 euroa. Osa näistä terveyskeskuskäynneistä voitaisiin kuitenkin hoitaa myös Laastari Lähiklinikan tyylisessä palveluyksikössä, jolloin hinta olisi jälleen noin puolet tehokkaampi. -Tehokkuus syntyy siitä, että koko hoitoympäristön kustannukset ovat paljon korkeammat terveyskeskuksissa, kuin mitä ne ovat meidän klinikoissamme. Myös lääkäriltä ja hoitajalta kuluvan suhteellisen työajan osuus on meillä kunnallis, eli lääkärin kallis aika on meillä paljon tehokkaammassa käytössä. Näiden kahden asian Hoidamme Flunssat Kurkkukivut Nielun streptokokkitulehdukset Korvatulehdukset Poskiontelotulehdukset Silmätulehdukset Allergiat Huuliherpekset Ihon sieni-infektiot Virtsatietulehdukset Korvahuuhtelut Rokotamme A ja B Hepatiitti HPV Kausi-inluenssa Puutiaisaivokuume Jäykkäkouristus ja kurkkumätä Hinta ja maksaminen Kaikki käynnit 45 euroa Tarvittavat laboratoriokokeet ilman erillistä lisämaksua Hyväksymme maksuvälineeksi: Pankki- ja luottokortit Käteisen rahan Palvelusetelit Yritysasiakkaille ja vakuutusyhtiöille laskutus kombinaatiosta syntyy aivan erilainen hintataso. Laastari Lähiklinikan keräämä asiakaspalaute enteilee hyvää, sillä puolen vuoden toiminnan jälkeen 93% asiakkaista on antanut hoidoista korkeimman mahdollisen laatuarvosanan. Puolen vuoden keskiarvoksi on muodostunut 4,9/5, joka kertoo erinomaisesta asiakastyytyväisyydestä. -Meille pääsee nopeasti, koska meillä ei ole lainkaan ajanvarausta, kokemus on siis hyvin erilainen verrattuna terveyskeskus- tai yksityislääkärikäyntiin. Klinikat sijaitsevat asiakkaalle helposti saavutettavissa paikoissa, joissa nämä muutenkin kävisivät. Olemme siellä missä ihmiset muutoinkin päivittäin ovat. Meillä asioiminen on kätevää. Ratkaisu kuntien resurssivajeeseen? Nykyisessä tilanteessa kunti- en on Öhmanin mukaan pakko löytää tehokkaampia terveydenhuollon toimintamalleja. -Esim. palveluseteli on yksinkertainen tapa hyödyntää tämä mahdollisuus meidän kanssamme. Jos kunta ostaa akuuttisairauksien hoidon ja vaikkapa reseptinuusinnat meiltä, säästyy terveyskeskuksen rajallisia lääkäriresursseja vaikeampien ja monisairaiden potilaiden hoitoon. Tämä puolestaan vähentää lähetemäärää erikoissairaanhoitoon ja säästää tätä kautta edelleen lisää rahaa kunnalle. Yleinen trendi on ollut nyt toisen suuntainen, jolloin pieniä yksiköitä suljetaan ja keskitetään kunnan tai kuntayhtymän yhteisiin paikkoihin. Me teemme juuri päinvastoin, jolloin palvelun saatavuus paranee. Tämä on myös yksi iso arvo kuntalaisille, painottaa Öhman. Hoitoon ilman ajanvarausta arkisin 10-20, viikonloppuisin Kerava, Citymarket, Nikonkatu 1, Lahti, Kauppakeskus Trio, Aleksanterinkatu 18, Helsinki, Tapuli Apteekki, Ajurinaukio 5,

11 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS 11 Tie hyvinvointiin löytyy Kuortaneen Urheiluopistolta Hyvinvointi on olemassa niin työssä kuin vapaaajalla. Työelämän lisääntyvät vaatimukset näkyvät vapaa-ajalla ja myös toisinpäin. Ei ole ihme, että olemme huolissamme omasta jaksamisesta. Sama huolenaihe on myös yhteiskunnassa, jossa keskustellaan työurien pidentämisestä ja työssä jaksamisesta. Selvää on, että työurat pitenevät vain, mikäli työntekijöillä on intoa jatkaa työssään sekä riittävän hyvä henkinen ja fyysinen terveys. Kaukaa viisas työnantaja panostaakin entistä enemmän työntekijöidensä hyvinvointiin. Hyvinvoinnin haasteet ovat ihmisen arjessa eri tavalla painottuneita. Useille on tuttua kiireisen elämän tai työrytmin ja vähäisen palautumisen aiheuttama kuormitus, omaatuntoa kolkuttaa vähäinen aika oman fyysisen kunnon huoltoon tai vuosien saatossa vaaka näyttää vähitellen nousevaa suuntaa. Hyvinvointiin vaikuttavat myös toimintakykyä rajoittavat tukija liikuntaelinten vaivat. Kuortaneen Urheiluopistolla asiakkaiden hyvinvointia lähestytään aina heidän omista lähtökohdistaan käsin, hyvinvoinnin kokonaisuus huomioon ottaen. Opisto on yksi Suomen johtavista urheilun koulutuskeskuksista ja monipuolinen liikunnan ja hyvinvoinnin asiantuntija. Opisto tarjoaa yrityksille ja muille työyhteisöille laajan kirjon erilaisia työhyvinvointiin liittyviä palveluita. Toiminnan Kuortaneella on monipuoliset majoitustilat. Liikuntahotelli ja sen huoneistot ovat saaneet asiakkailta kiittävää palautetta. lähtökohtana on asiantuntemus, ja tapahtumat toteutetaan mukavan yhdessä tekemisen kautta. Positiivinen ja asiakaslähtöinen ote tuodaan esille rennossa tunnelmassa. Kuntoremonttitoiminta remontissa Kuntoremonttitoimintaa on ollut Suomessa jo 20 vuotta. Myös Kuortaneen Urheiluopistolla on pitkä kokemus Kuntoremonttien järjestämisestä, ja mm. Helsingin ja Tampereen kaupunkien henkilöstö on hyödyntänyt opiston kuntoremontteja jo usean vuoden ajan. Nyt Kuntoremonttitoimintaa ollaan kehittämässä paremmin työelämän vaatimuksia vastaavaksi. Kuortaneen Urheiluopisto on ainoana urheiluopistona mukana nk. pilottiprojektissa, jossa kokeillaan uusia hyvinvointiin vaikuttamisen keinoja. Pilottiprojekti toteutetaan yhteistyössä kolmen palkansaajalomajärjestön kesken. Asiantuntijana uudistuvan kuntoremontin sisällön kehittämisessä toimii Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES. Projektia rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Ensimmäisten kuntoremonttipilottien kokemukset kesältä 2011 ovat olleet erittäin myönteisiä. Kuortaneen Urheiluopiston pilottiohjelma sisälsi mm. tietoa liikunnasta, ravitsemuksesta ja levon merkityksestä. Osallistujat saivat tietoa omasta kehostaan ja kunnostaan kuntotestein, ja heidät tutustutettiin erilaisiin liikuntamuotoihin ja arkiliikunnan mahdollisuuksiin. Keskeisessä roolissa olivat ohjaajien kanssa käytävät henkilökohtaiset omavalmentajakeskustelut itselle tärkeistä elämäntapoihin ja terveyteen liittyvistä asioista sekä omista tavoitteista. Päivien aikana Kuortaneen Urheiluopistoa ympäröivä elämyksellinen luonto ja ryhmän tuoma kannustus saivat osallistujat motivoituneiksi muutoksen tiellä kohti parempaa hyvinvointia. KiireenKesytystä ja Liikkujan Profiili Kuortaneella asioiden omaksumiseen tuovat lisäpotkua uudet toimintamallit Kiireen- Kesytys ja Liikkujan profiili. KiireenKesytyksessä tutustutaan eri kiirehtijätyyppeihin, laitetaan oman elämän tärkeitä asioita järjestykseen HyvinvointiOsakePörssin avulla ja keskustellaan kiireestä työyhteisössä tai vapaa-aikana. Kokemuksia peilataan omaan arkeen, ja samalla pohditaan millaisin keinoin voidaan löytää aikaa ja tilaa omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Liikkujan huco sport -profiilin avulla asiakkaat löytävät luontaisesti motivoivan tavan harrastaa liikuntaa. Henkilökohtainen profiili auttaa löytämään liikunnan ilon sekä sellaiset tavoitteet ja keinot, joiden avulla motivaatio pysyy yllä ja liikunnan harrastamisesta tulee pysyvää. Profiili antaa mielenkiintoista lisätietoa omasta liikkumisesta niin aloittavalle kuin aktiiviselle liikkujalle. KiireenKesytys ja Liikkujan profiili ovat tarjolla Kuntoremonttitoiminnan lisäksi myös muihin työyhteisöjen palveluihin. Rennosti Raameihin -kurssit sopivat työyhteisöille Kehittämistyö on tuttua Kuortaneen Urheiluopistolle myös Hyvään Oloon porukassa -hankkeessa. HOP -toiminnassa kokeiltiin 1,5 vuoden mittaista moniammatillista interventiota, jossa oli mukana 90 osallistujaa yhdeksästä eri kuntaorganisaatiosta. Tulokset olivat hyviä, ja hankkeesta saadut kokemukset ovat synnyttäneet vuoden 2011 uutuuden, Rennosti Raameihin -kurssin. Kurssin tavoitteena on aiempaa paremmin pysyvä ote painonhallintaan terveellisen ravitsemuksen, monipuolisen liikunnan ja riittävän levon keinoin. Rennosti Raameihin -kurssi sisältää neljä lähijaksoa Kuortaneen Urheiluopistolla. Jakson kesto on kolme päivää. Jaksot järjestetään joka toinen kuukausi. Näin kurssi kestää kokonaisuudessaan 7-8 kuukautta. Välijaksoilla Kuortaneella opittuja eri teemoja sovelletaan omaan toimintaan, jolloin asioista tulee osa arkipäivää. Rennosti Raameihin -kurssit ovat tarkoitettu kaikille, jotka haluavat tukea elämäntapamuutoksessaan. Ne sopivat erittäin hyvin työyhteisöjen hyvinvoinnin edistämiseen esimerkiksi kunta-alalla. Toimivat kokouspalvelut erikokoisille ryhmille Kuortaneen Urheiluopisto sopii erinomaisesti myös erilaisten kokousten, yritystapaamisten, koulutustilaisuuksien ja edustustilaisuuksien pitopaikaksi. Sijainti Kuortanejärven rannalla on rauhallinen ja luonnonläheinen, jota asiakkaat arvostavat. Kattavat kokous- ja majoitustilat sekä monipuoliset oheispalvelut ovat Urheiluopiston yritystilaisuuksien suuri vahvuus: kolme rantasaunaa, uimahallin allasosasto, keilailu, golf, tennis ja erilaiset ammattilaisten ohjaamat liikuntahetket varmistavat tilaisuuksien onnistumisen. Urheiluopisto sijaitsee mäntyisellä kankaalla, jossa on mukavat luontopolut mm. sauvakävelylle. Kuntoremonttiryhmä Kuortaneen järvimaisemissa onnistuneen viikon jälkeen.

12 12 10 vuotta sitten kesäkuussa Vaasan kaupunki, Mustasaaren kunta, Vaasan seurakuntayhtymä, Oy Stormossen Ab, Vaasan Invalidit ry, Vaasan Setlementtiyhdistys ry, Vaasan Seudun Työnhakijat ry sekä Vaasanseudun Sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry perustivat Jupiter-säätiön, jonka tarkoitukseksi määriteltiin seuraavaa: "Jupiter-säätiön tarkoituksena on työllistää nuoria, pitkäaikaistyöttömiä ja muita vaikeasti työllistettäviä henkilöitä, järjestää työtoimintaa vajaatyökykyisten henkilöiden kuntouttamiseksi sekä järjestää ja kehittää muuta tähän liittyvää toimintaa. Työn lisäksi henkilöille tarjotaan kuntoutusta, koulutusta ja muita elämänhallintaa ja työllistymistä tukevia palveluja." Kolmen projektin turvin alkanut toiminta Meijerinkadulla Vaasassa laajeni vähitellen oppilaitosyhteistyöhön, sosiaalitoimen sektorille, sekä mm. Kelan palveluihin. Kymmenen vuoden aikana Jupiterissa on toiminut kymmeniä projekteja tai ostopalveluja, joiden kautta SOSIAALI- JA KUNTATALOUS Jupiter-säätiö 10 vuotta työvalmennusta Jupiterissa yli 4000 asiakasta on valmentautunut työhön, koulutukseen tai löytänyt jotain muuta positiivista elämäntilanteeseensa. Jupiter tarjoaa nykyään monipuolista työvalmennusta, työhön kuntoutusta ja työ- ja toimintakyvyn arviointia sekä laajasti nuoria palvelevia valmennuspalveluja. Jupiter juhlisti 10-vuotista taivaltaan järjestämällä toukokuussa yleisölle avoimet ovet säätiön toimitiloissa. Loppuvuodesta järjestetään säätiön menneisyyttä muisteleva ja tulevaisuutta visioiva juhlaseminaari. Valmennukset Valmennus koostuu työhön tai koulutukseen tähtäävästä valmennuksesta, työelämään kuntouttavasta valmennuksesta sekä työkykyä edistävästä ja arvioivasta valmennustoiminnasta. Valmennuksen tavoitteena on edistää henkilön työ- ja toimintakykyä, menetelminä yksin tai yhdistelminä yksilövalmennus, ryhmävalmennus ja ohjattu työ. Jupiter-säätiön tavoitteellisen valmennustoiminnan tarkoituksena on toimia väliportaana työhön, koulutukseen, kuntoutukseen tai muuhun toimintaan siirryttäessä. Palvelua tarjotaan sekä nuorille että aikuisille. -Valmennus on toimialallamme ensisijainen tehtävä, joten työ on pyritty muokkaamaan sellaiseksi, että se veisi ihmistä eteenpäin kohti työmarkkinoita ja työllistymistä, säätiön tiedottaja Jyri Luoma kertoo. Kierrätystoimintaa -Meillä on kaksi kierrätykseen liittyvää yksikköä, joista toinen on Ekocenter, joka on sähkö- ja elektroniikkaromun ja -laitteiden vastaanottopiste. Yksikön kautta tulee myös ihan toimivia laitteita, jotka tarvittaessa huollamme ja myymme eteenpäin kuluttajille, kertoo Luoma. Toimivat tuotteet myydään kierrätysmyymälän kautta. Suoraan kierrätysmyymälään vastaanotetaan ehjää kodin käyttötavaraa, huonekaluja ym. Myös noutopalvelu on käytettävissä niin tavaraa vastaanotettaessa kuin ostajille kuljetettaessa. -Valikoima vaihtuu aika vikkelästikin myymälän puolella, Luoma toteaa. Toiminnalla aktivoiva vaikutus -Pitkäaikaistyöttömille, nuorille ja muille vaikeasti työllistyville säätiön valmennuspalvelut ovat tuoneet aktivoivan ja elämäntilannetta selkeyttävän tilaisuuden, Luoma toteaa. Huonona kehityssuuntana Luoma mainitsee tehokkuusvaatimukset, joiden seurauksena valmennusten kestot ovat lyhentyneet. Yksilöllisen, räätälöidyn palvelun tarjoamiselle tämä on tuonut haasteita. -Henkilöillä, joilla ongelmat ovat kasautuneet, voi kuntouttavan tuen tarve olla hyvinkin pitkä. Muutama kuukausi ei välttämättä riitä siihen, että elämässä päästään eteenpäin. Valmennusjaksot ovat selkeästi lyhentyneet, esim. vuonna 2010 vain alle kolmannes asiakkuuksista kesti yli 6 kuukautta. Hyviä tuloksia Niissä palveluissa, joissa tavoitteena oli vuonna 2010 työllistyminen tai koulutukseen siirtyminen, yli puolet löysi selkeästi positiivisen ratkaisun. -Aina työttömyys ei ole välttämättä huonoin mahdollinen lopputulos, jos lähtötilanteessa ei ole ollut minkäänlaisia työllistymisen mahdollisuuksia. Tulosten mittauksissa on huomioitava kunkin henkilön lähtökohdat, Luoma toteaa. Lähettävänä tahona ovat tyypillisesti olleet viranomaiset, kuten sosiaalitoimisto, TE-toimisto tai Kela. Jonkin verran asiakkaita tulee säätiön palveluiden piiriin myös omatoimisesti. -Monitahoiset valmennuspalvelut voidaan karkeasti jakaa kolmeen: ensimmäisessä tähdätään suoraan työllistymiseen tai koulutukseen. Tällöin henkilöllä tulee jo olla riittävät edellytykset työllistymiselle tai koulutukseen siirtymiselle. Toinen on työelämään kuntouttava valmennus, jolloin polku työelämään voi olla jo hieman pidempikin, eikä lähtötilanteessa välttämättä valmiuksia työllistymiselle ole. Kolmantena tulee vielä työ- ja toimintakyvyn arviointi. Työtoiminnan tuloilla rahoitetaan reilu viidennes toiminnasta. Jupiter-säätiö palvelee vuosittain noin 600 asiakasta. Välillä sama ihminen voi olla mukana useammassakin palvelussa, joka saattaa nostaa luvun jopa 800:aan.

13 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS 13 Kevama on vahva osaaja monella eri sektorilla Kevama Oy on osakeyhtiömuotoinen työkuntoutuspalveluiden tuottaja, jonka toiminnan perustana on yritysmuotoinen ammatillinen ja sosiaalinen työkuntoutus. Kevama on perustettu jo 1965 ja yhtiön omistaa kokonaisuudessaan Kuopion kaupunki. Tänä päivänä Kevama toimii usealla eri tuotantoja palveluosastoilla: puu-, kalusteiden kunnostus-, kirjapaino-, seripaino -ja vaatetusosasto, kädentaidot, ulkotyöt, siivous, ruokala sekä laitoshuolto. Tarjoamme monipuolisia ja mielekkäitä työkuntoutuspalveluja. Henkilöstön määrä on yhteensä noin 180 henkilöä. Kevaman tuotannollisen toiminnan lähtökohdan muodostavat asiakaslähtöisyys, tuotteiden hyvä laatu, kotimaisuus, luotettavuus sekä toimitusvarmuus. Toiminta on keskittynyt Kuopioon Itkonniemenkatu 65:een, missä käytettävissä on osaavan henkilöstön lisäksi laaja konekanta ja noin 2700 m2:n tuotanto- ja toimistotilat. Portaat, paljut, saunakalusteet, saunat, leikkimökit Kevamalta Puuosasto on yksi Kevaman suurimmista tuotantoosastoista. Toiminta on lähinnä uustuotantoa, jonka näkyvimpänä keulakuvana on Kevama - portaat. Portaat tehdään mittatilaustyönä jokaiselle asiakkaalle sopiviksi. Useimmiten materiaali on puu monine vaihtoehtoineen. Kevamalla tehdään myös perinteisellä puusepän taidolla massiivipuisia mittatilaus kalusteita ja huonekaluja joissa kuvastuu ammattipuuseppiemme perinnetyön kädentaidot ja huonekalujen laatu joka kestää vuosikymmenestä toiseen. Muuta sarjatuotantoa ovat muun muassa kylpytynnyrit, paljut, leikkimökit, Tölkkisaunat ja saunakalusteet. Puuosastolla valmistetaan myös paljon alihankintatöitä sarjatuotantona, kuten kuljetuslavoja, sekä erilaisia laatikoita puu- ja rakennusteollisuudelle kuten myös erilaisia aita yms. säleköitä toteaa myyntipäällikkö Pekka Hätinen. Toimintamme perustuu asiakaslähtöisyyteen ja pyrimme vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla, Hätinen kertoo. Vanhat kalusteet kunnostetaan ja verhoillaan -Verhoiluosasto on toinen Kevaman lippulaivoista. Verhoiluosastolla kunnostetaan muun muassa vanhoja huonekaluja, joiden verhoilu on viime vuosina noussut arvoonsa. Meillä on laaja valikoima kankaita, joista löytyy vaihtoehtoja lähes jokaiselle. Verhoilun lisäksi puupintojen petsaus, lakkaus ja maalaaminen kuuluvat taitoihimme, myyntipäällikkö Pentti Nyyssönen kuvailee verhoilu-osaston toimintaa. Olemme erikoistuneet ravintoloiden, toimistojen, koulujen ym. julkisten tilojen kalusteiden kunnostukseen. Kunnostamme myös yksityisten asiakkaiden kalusteita: nojatuoleja, sohvia, pöytiä, lipastoja ym. Väliovet ja kaapistot esimerkiksi kannattaa pintakäsitellä uudestaan. Kalusteiden puuosat voidaan käsitellä petsaamalla, maalaamalla, lakkaamalla tai vahaamalla. Korjaamme tai uusimme samalla kalusteiden rikkoutuneet osat. Plus-puolena on tietenkin myös ekologisuus, Nyyssönen korostaa. - Olemme tehneet suuria projekteja muun muassa julkisten tilojen verhoilussa. Meiltä kannattaa kysyä tarjousta. Yhdessä varmasti löydämme toimivan ratkaisun, Pentti Nyyssönen vakuuttaa. asut tulleet tutuiksi monille Tekstiilien ja asujen valmistus on myös yksi perinteisistä tuotantoaloista Kevamalla, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Arto Korhonen. Kevama markkinoi ja valmistaa urheilu ja vapaa-ajan asut omalla tuotemerkillä. Asuja myydään ja markkinoidaan mm. seuroille, yhdistyksille ja työpaikoille. Tuotemerkki takaa asiakkaalle yksilölliset, toimivat ja laadukkaista materiaaleista valmistetut tuotteet. Tämän lisäksi tuotteet on mahdollista painaa asiakaan haluamilla painatuksilla Kevaman silkkipainossa, joten asiakas saa kokonaisvaltaisen palvelun yhdestä ja samasta paikasta. Tuotteiden jatkosaatavuus on myös mahdollista, koska kaikki asut valmistetaan omalla tehtaalla Kuopiossa. Tämä on suoraan säästöä asiakaan kannalta, koska aina ei tarvitse tilata esim. koko joukkueella uusia asuja. Tekstiili - ja vaatetusosastolla on kymmenien vuosien kokemus alihankintatöistä teollisuuteen, julkishallinnolle ja yrityksille. Valmistamme monia erilaisia alihankintatöitä teollisuuteen esimerkkeinä mm. rullakonsuojat ja pesusäkit pesulateollisuuteen, erilaiset suojakotelot elektroniikkateollisuuteen, sekä pölypussit ja suodatinpussit rakennusteollisuuteen. Myös erilaiset kokoonpanotyöt kuuluvat Kevaman vahvuuksiin. Vaatetusosaston toiminta perustuu pääosin sarjatuotantoon. Tekstiili- ja vaatetusosastolla suunnitellaan ja valmistetaan myös laadukkaita ja paloturvallisia sisustustekstiilejä julkisiin tiloihin, kuten mm. kouluihin, päiväkoteihin, toimistoihin ja hotelleihin asiakkaiden tarpeiden mukaan. Toimintamme on hyvin monipuolista jotta pystyisimme vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin mahdollisimman hyvin. Markkinoinnissa panostamme entistä enemmän saamaan jatkossa erilaisia alihankintatöitä Kevamalle. Meillä löytyy osaamista monilta sektoreilta ja samalla voimme antaa kuntoutettavillemme ammattitaitoa ja mahdollisuuden päästä takaisin työelämään. Kevamalla kuntoutuksessa olevista peräti 30 prosenttia on päässyt avoimille työmarkkinoille. Ammattitaitoinen henkilökuntamme varmistaa valmistamiemme tuotteidemme ja palvelujen laatutason, joka on itsestään selvyys myös Kevamalla. Lopuksi tuoteryhmäpäällikkö kehottaa asiakkaita vierailemaan Kevaman kotisivuilla Kevama.fi. Sivuilta löytyy lisää tietoja Kevaman tarjoamista monipuolisista palveluista.

14 14 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS Taloterveys Lajunen tarjoaa toimivat ratkaisut rakennusongelmiin Taloterveys Lajunen Oy on kysytty asiantuntijayritys, joka on keskittynyt rakennusongelmien oikeaoppiseen selvittämiseen ja ratkaisemiseen. Taloterveys Lajunen Oy:n palveluihin kuuluvat sisäilmastotutkimusten lisäksi rakenne- ja kuntotutkimukset, vauriokohteiden korjaus- ja suunnitteluselvitykset, kustannuslaskenta, projektinjohto, lattia- ja julkisivukorjaukset, erikoiskorjaukset, rakennusten desinfioinnit, lämpökameramittaukset ja rakennusten tiiveysmittaukset. Yrityksen asiakaskuntaan kuuluu niin yksityisiä kotitalouksia, yrityksiä kuin julkisen sektorin toimijoitakin. Tieto palveluistamme on levinnyt, ja asiakkaita on ympäri maata. Työsarkaa riittää, sillä ongelmarakennuksia on koko Suomi pullollaan, toteaa toimitusjohtaja Raimo Lajunen. Taloterveys Lajunen Oy:n henkilöstöllä on alalta pitkäaikaista ja monipuolista kokemusta sekä koulutusta. Raimo Lajunen on itse toiminut vuodesta 2004 VTT:n sertifioimana rakennusterveysasiantuntijana ja vuodesta 2006 myös työterveyshuollon teknisenä asian- tuntijana. Kuopion yliopistossa sisäilmaongelmien ratkaisemiseen kouluttautunut Lajunen on ollut mukana myös useissa tutkimusprojekteissa. Huippuluokan kalusto käytettävissä Yrityksellä on käytettävissä huippuluokan kalusto, johon on panostettu paljon. Olemme lisänneet rajusti kalustoa. Nyt pystymme tarjoamaan entistäkin laaja-alaisempia ja tasokkaampia palveluja, sillä käytettävissämme on todennäköisesti alan kattavin ja nykyaikaisin kalusto koko Suomessa, Lajunen sanoo. Tiiveysmittauslaitteistolla pystytään mittaamaan, miten tiivis rakennuksen vaippa on. Laitteistoa voidaan hyödyntää myös vauriokohtien paikantamisessa. Kun mittauksen yhteydessä käytetään merkkisavuja, nähdään konkreettisesti, missä ongelmat ovat. Yritykseen on hankittu myös tehokkaita sisäilmaston puhdistuslaitteistoja, joita vuokrataan asiakkaille siksi ajaksi, kunnes sisäilmaongelmat saadaan korjattua. Desinfiontikäsittelyn avulla iso kustannussäästö Taloterveys Lajusen viimeaikaisiin työkohteisiin kuu- Rakennusten tiiveysmittauskalusto toimintavalmiudessa. luu ison liikuntahallin lattian desinfiointikäsittely, joka on hyvä esimerkki yrityksen tarjoamista kustannustehokkaista ratkaisuista. Hallissa oli sattunut vesivahinko, ja korjauskustannuksien arvioitiin olevan yli euroa. Me saimme lattian kuntoon desinfiointikäsittelyllä yhdessä päivässä, ja koko homma maksoi asiakkaalle vain euroa, Lajunen valottaa. Patentoitu julkisivujen korjausmenetelmä toimii moitteettomasti Taloterveys Lajunen Oy on kehittänyt yhteistyössä Microbe Control Finland Oy:n kanssa uuden, patentoidun julkisivujen korjausmenetelmän, jonka avulla suurienkin rakennusten julkisivukorjaus voidaan tehdä rakenteita rikkomatta erittäin nopeasti ja kustannustehokkaasti jopa parissa viikossa. Korjaaminen tällä menetelmällä on kannattava ratkaisu, sillä kustannukset jäävät jopa kolmannekseen aiempiin menetelmiin verrattuna. Samaa menetelmää voidaan käyttää myös tiilikattoihin, Lajunen selvittää. Julkisivukorjausmenetelmäs- Lattiarakenteen desinfiointi menossa. tä on saatu Lajusen mukaan hyviä käyttäjäkokemuksia. Olemme käyneet tarkistamassa korjaamiamme kohteita, ja ne ovat olleet erinomaisessa kunnossa. Kaikki seurantatulokset osoittavat, että menetelmä toimii moitteettomasti. Lajunen muistuttaa, että korjauskustannukset kuolettuvat nopeasti, sillä laskelmien mukaan lämmityskuluissa saadaan huomattavia säästöjä. Tehokkaat ratkaisut lattianongelmiin Lattiaongelmien ratkaisujen kehittäjänä Taloterveys Oy kuuluu alan edelläkävijöihin. Olemme tutkineet hyvin paljon diffuusiosuojamenetelmää, ja olemme onnistuneet luomaan tehokkaita, edullisia ja nopeasti toteutettavia erikoismenetelmiä lattiaongelmien ratkaisuun. Käyttökokemukset ovat osoittaneet, että vaikka alla olisi järvi, kosteus ei enää tule lattiasta läpi, Lajunen sanoo. Mittaukset rakenteista Taloterveys Lajunen Oy on toteuttanut tutkimuksen, joka osoittaa Lajusen mukaan kiistattomasti, että nykyiset sisäilman laatuvaatimuksille asetetut raja-arvot ovat aivan liian korkeat. Tutkimuksessamme ilmeni, että ihmiset saivat oireita tiloissa, joissa raja-arvot olivat huomattavasti alemmat. Tutkimuksemme perusteella ja toteutuneilla korjauksilla tiedämme rajapinnat, joissa terveyshaittoja alkaa esiintyä. Lajunen painottaa, että ilmamittauksista pitäisi luopua kokonaan ja mittaukset pitäisi tehdä aina rakenteista. Yhdeksi erityisesti työpaikoilla ilmeneväksi ongelmaksi on osoittautunut lattioiden pintarakenteiden kemiallinen hajoaminen. Raimo Lajusta kiinnostaa asian tarkempi tutkiminen, ja hän hakeekin kumppania jatkotutkimukseen. On ehdottoman tärkeää, että ongelmiin löydetään juuri oikea syy. Muuten korjaustöissä menetetään vain turhaan rahaa. Sairastumisten aiheuttamia inhimillisiä kärsimyksiä ei tietysti voi edes rahalla mitata. Kyse on isosta asiasta. Jos terveyshaittoja nykyisistä raja-arvoista huolimatta esiintyy, ongelma on aivan varmasti olemassa. Omilla raja-arvoillamme terveyshaitat ovat poistuneet joka ikisessä lattiaongelmakohteessa. Julkisivurakenteen desinfiointi meneillään.

15 Rakennusten perustukset ja kellaritilat muodostavat rakennuksen terveyden perustan. Oikein tehty ja mitoitettu eristys on koko rakennuksen laadun ja käyttöiän kannalta ratkaisevaa. Huokoisena materiaalina betoni altistuu niin maakosteudelle kuin sään rasituksillekin. Betoniin tunkeutuva vesi lisää pakkasvaurioita, terästen korroosioriskiä ja mahdollistaa mikrobikasvun betoniin yhteydessä olevissa orgaanisissa rakennusmateriaaleissa. SOSIAALI- JA KUNTATALOUS 15 Penetronin syvällinen vaikutus suojaa koko betonirakenteen täydellisesti Ab ASB-Consult Oy:n maahantuoma Penetron on betonin huokoisuuteen perustuva vedeneristysjärjestelmä, josta löytyy ratkaisu niin vanhojen kuin uusien, valuvaiheessa olevien betonirakenteiden vedeneristämiseen ja ruiskubetonnointiin. Menetelmä säästää rakenteet purkamiselta tai kalliilta korjaukselta ajoissa käytettynä. Vedeneristyskäsittelyn voi tilanteen mukaan tehdä betonirakenteessa kummalle puolelle tahansa ja käsittely soveltuu niin pieniin kuin suuriinkin korjaus- ja uudisrakennuskohteisiin. Penetron -tuoteperhe on vakiinnuttanut asemansa vaativissa olosuhteissa eri puolilla maailmaa - aina Norjan ja Venäjän arktisesta kylmyydestä Saudi-Arabian polttavaan kuumuuteen. Penetron kehittää jatkuvasti parempia tuotteita uusinta materiaalitutkimusta ja rakennusalan parasta tietämystä hyödyntäen. ICS/Penetron International Ltd on betonin vedeneristyksen kansainvälinen markkinajohtaja - Penetron -tuotteet ovat maailmanlaajuisesti käytössä betonin korjausrakentamisessa sekä uudistuotantopuolella kallio- ja pohjavalurakentamisessa. Penetron - tuotteille ominaista on korkea laatu ja jatkuva kehitys uusinta teknologiaa hyväksikäyttäen, mikä takaa että laatu ja toimivuus ovat parhaalla mahdollisella tasolla. Tuotteiden tehokkuus ja luotettavuus betonin vedeneristyksessä riittää vaativimmissakin olosuhteissa kuten ydinreaktoreissa, kemikaalien varastoinnissa ja joukkoliikennetunneleissa. Penetron sietää kemikaaleja ph-alueella 3-11 jatkuvasti ja tilapäisesti väkevämpinäkin pitoisuuksina. Rakenteen hengittävyys säilyy vesieristeestä huolimatta, Scan- Clean Oy:n ja Ab ASB-Consult Oy:n toimitusjohtaja Jan Stensblom kertoo. syvyydessä käyttöpinnasta, Stensblom korostaa. Penetron -tuoteperhe toimii vaikeissakin olosuhteissa ja sen vaikutus rakenteessa on pysyvä Penetron -tuotteet toimivat sekä vedenpaineen kohdistuessa korjattavaan pintaan (vesisäiliöt ja uima-altaat) että kuivalta puolelta (maanpaineseinät). Ne sallivat kuitenkin vesihöyryn kulkemisen rakenteen lävitse. Penetron suojaa betonirakennetta myös merivedeltä, jätevesiltä, aggressiiviselta pohjavedeltä, klorideilta, sulfaateilta ja nitraateilta -Suosittelemme Penetron -vedeneristystuotteita käytettäväksi sekä betoni- että muuratuissa rakenteissa, joissa veden on pysyttävä joko sisällä tai ulkona. Penetron sopii myös betoni-, tiili-, laasti- ja kivirakenteisiin, jotka ovat alttiina kastumiselle tai kemikaaleille. Penetron -käsittelyn käyttökohteita ovat mm. pysäköintitilat, autokannet, betonimuurit, maanpaineseinät, rakennusten perusmuurit, kellarin lattiat, parvekkeet, vedenkäsittelylaitokset, saostusaltaat, liittymäkohtien tiivistäminen, kapilaarikatkot, hissikuilut, jne., Stensblom luettelee. -Lisäksi Penetron on myrkytön ja se on hyväksytty juomavesikäyttöön. Tuotteita on käytetty muun muassa lukuisissa akvaario- säiliö- ja patoprojekteissa, Stensblom mainitsee. -Kohteissa joissa Penetronia on käytetty betonin lisäaineena uudisvaluissa ja ruiskubetonissa Suomessa on lukuisia. Suurimpia kohteita ovat olleet kuparisakkasiilojen pohjavalut Outotec Oyj Harjavallassa, Laakasiilojen pohjavalut Porissa, Lukkarinsannan varavesilaitoksen allasvalut Porissa, Pesuhallin lattiavalu Sata Maito Porissa, Pohjavalut Atomivoimalaitoksessa Olkiluodossa, Luolastojen ruiskubetonointi Atomivoimalaitoksen tunnelistossa Loviisassa, Parkkiluolaston ruiskubetonointi Töölönlahden pysäköintilaitoksessa Helsingissä, jne., Stensblom kertoo. Ab ASB-Consult Oy aloitti korkealaatuisten Penetron vedeneristystuotteiden maahantuonnin ja myynnin vuonna Oy Scan-Clean Ab:n toimialaan kuuluu Penetron -vedeneristystöiden suorittaminen. ASB-Yhtiöiden emoyhtiö Ab ASB-Consult Oy on perustettu vuonna Sen ympärille on rakennettu konsernin tytäryhtiöt. Aluksi toiminta keskittyi etupäässä asbestipurkuun ja -kartoituksiin, asbestitöissä käytettävien koneiden ja laitteiden sekä suojavarusteiden ja kulutusmateriaalien maahantuontiin ja myyntiin. ASB-Yhtiöiden kehitys rakennusalan erikoisosaajaksi alkoi jo varhaisessa vaiheessa. Ilmanvaihtojärjestelmien puhdistus ja työssä käytettävien koneiden ja laitteiden kehitys on ollut mukana toiminnassa lähes alusta asti. Sittemmin ovat mukaan tulleet korjausrakentaminen, vesivahinkojen kuivatus ja jälkivahinkojen torjunta, ilmanvaihtojärjestelmien asennus, -mittaus, -säätö ja -huoltotyöt. ammattitaitoisesti. ASB-Yhtiöiden asiakkaita ovat kaupungit, kunnat, teollisyritykset, talo- ja kiinteistöyhtiöt, rakenusliikkeet ja vakuutusyhtiöt. ASB-Yhtiöiden pääkonttori sijaitsee Helsingissä, lisäksi konsernilla on aluekonttori Tampereella. -ASB-Yhtiöt on kehittänyt määrätietoisesti palvelutarjontaansa, ja olemme monessa asiassa alan edelläkävijöitä. Yhtiössämme on pitkän kokemuksen tuomaa osaamista, jota täydennetään jatkuvasti henkilökunnan koulutuksella, Jan Stensblom mainitsee. -Jatkuvasti kasvavaan ASB-yhtiöiden toimialaan on kuulunut jo useita vuosia myös sisäilmamittaukset ja vaarallisten rakennusmateriaalien kartoitukset. ASB-Consult Oy Ab on erikoistunut tutkimaan, selvittämään ja ratkaisemaan rakennusten ongelmia. Kosteusvaurioiden, homeiden, asbestin sekä muiden vaarallisten rakennusmateriaalien (PCB, lyijy ja kreosootti) kartoitukset ja tutkimukset sekä sisäilmatutkimukset ovat erikoisalaamme. Oy Scan Clean Ab on korjausrakentamisen sekä kosteiden ja mikrobien vahingoittamien rakenteiden korjauksen, rakennekuivatuksen ja jälkivahinkotöiden erikoisosaaja, jonka palveluihin kuuluu myös pienimuotoinen uudisrakentaminen. Penetron täyttää kaikki betonin vedeneristystarpeet. Penetron -vedeneristystuotteet koostuvat tavallisesta sementistä, hyvin hienosta kvartsihiekasta ja aktiivisista kemikaaleista, miedoista orgaanisista hapoista ja soodasta. Penetron tunkeutuu betonin huokosiin ja kapillaarikäytäviin ja reagoi betonissa olevan veden kanssa muodostaen kiteitä, jotka syrjäyttävät betonissa olevan kosteuden. Penetron estää kapillaarisen veden liikkeen, mutta läpäisee ilmaa, eikä vesihöyryn paineeroja pääse syntymään. Aine tunkeutuu syvälle betoniin samalla lisäten sen lujuutta ja kestävyyttä. Penetron on erittäin tehokas suoja korkeaa hydrostaattista painetta vastaan, se kestää kemikaaleja ja suojaa betoniterästä. Vedeneristävyys ja kemikaalien kestävyys säilyy, vaikka pinta vaurioituisi. Penetronia voidaan käyttää kosteaan ja vastavalettuun betoniin sekä vedenpaineseinän märällä tai kuivalla puolella, Jan Stensblom selvittää. -Kostuneiden betonirakenteiden Penetron käsittelyn jälkeen on myöhemmin tehdyissä tutkimuksissa havaittu kiteiden muodostumista jopa yli metrin Penetron on luotettava ja pysyvä betonin huokoisuuteen perustuva vedeneristysjärjestelmä. Se tunkeutuu syvälle betoniin ja kiviaineksiin tiivistäen huokoset ja halkeamat. Penetron kestää vettä mutta läpäisee ilmaa, joten rakenne hengittää. Tutustu tarkemmin: Maahantuonti ja myynti Urakointi Koulutus Korjausrakentamisen moniosaaja. päivystys Kuivaus ja jälkivahinkojen torjunta Pirkanmaa , Suur-Helsinki Tutkimukset ja kartoitukset Korjausrakentaminen Asbestityöt Rakennuspurku Ilmanvaihdon puhdistukset, huolto ja asennukset

16 16 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS Valopaa Oy Kotimaiset led-valaisimet vaativiin olosuhteisiin Raatin stadionin muurivalaistus Valopaa Oy on suomalainen yritys, joka kehittää ja valmistaa led-valai- simia. Asiakaskunnan muodostavat julkiset organisaatiot ja yritykset, ENERGIATEHOKKAAT, KOTIMAISET, PITKÄIKÄISET LED-VALAISIMET Katu-, alue-, kohde- ja teollisuusvalaistukseen Älykkäät led-valaistusjärjestelmät Case: Torpparinmäen peruskoulu, Helsinki puh jotka tarvitsevat valaisintuotteita kovaan käyttöön ja vaativiin olosuhteisiin. Ledeillä on kätevää hoitaa esim. katuvalaistus, tievalaistus, silta- ja alikäytävävalaisu sekä kohde- ja aluevalaisu. Kaikki Valopaa Oy:n tuotteet ovat Avainlipputuotteita. Led-valaisimet - energiatehokkuus - säästö Valopaa Oy:llä on oma tuotealusta, jolle kaikki yhtiön tuoteratkaisut perustuvat. Tuotealustaa, eli led-moduleita ja liitäntälaitteita, käytetään myös asiakasräätälöityihin tuotteisiin. -Tuotealustamme mahdollistaa sen, että pystymme toteuttamaan kohteita, joihin ei ole olemassa valmista valaisinratkaisua. Olemme ainoa suomalainen valmistaja, jonka led-valaisutuotteet ovat Liikenneviraston tievalaisuun hyväksymiä. Tuotteiden on täytettävä tietyt valaistusvaatimukset ja niiden on oltava mekaanisesti niin kestäviä, että tuote kestää vähintään 30 vuotta. Tätä samaa tekniikkaa hyödynnämme kaikissa muissakin tuotteissamme, kertoo toimitusjohtaja Toivo Vilmi. Tuotteet ovat energiatehokkaita, jonka lisäksi ne on saatu myös pitkäikäisiksi ja luotettaviksi. -Valopaan tuotekehityksessä yksi keskeinen seikka on, että valaisimet toimivat Suomen vaativissa olosuhteissa. Kun tuotteeseen valitaan hyvä led ja sitä käytetään oikein, kestää valaisin 30 vuotta. Säästöt syntyvät pääasiassa energiansäästönä sekä siitä, että lamppuja ei tarvitse vaihtaa. Muutenkin vikaantumisten määrä on huomattavasti pienempää, kuin perinteisillä valaisimilla, toteaa Vilmi. Nopea takaisinmaksuaika -Takaisinmaksuaika on tyypillisesti vain muutama vuosi, jonka jälkeen investointi tuottaa pelkästään säästöä. Led-valaisussa energiaa kuluu tyypillisesti vain 1/5 siitä, mitä vaikkapa elohopeahöyrylamppu kuluttaa. Jos otetaan esimerkiksi kuntorata tai pyörätie, joiden valaisuun on aiemmin käytetty 125-wattisia elohopeahöyrylamppuja, voidaan ne nyt toteuttaa 22-wattisella led-valaisulla. Moduulirakaisut tekevät toteutuksesta helpompaa Kun käytetään Valopaa Oy:n olemassa olevia moduuleja, tulee asiakastoteutuksesta luotettava ja ns. koeponnistettu ratkaisu, joka saadaan toteutettua kohtuullisella suunnittelutyöllä. Kohteen ei tarvitse olla suuri, joten pienempiinkin kohteisiin voidaan toteuttaa yksilöllisiä ratkaisuja. -Oulussa hyvä referenssikohde on Raatin muuri, eli urheilukentän ympäri menevä valaistusratkaisu, joka käsittää yhteensä 180 valaisinta. Kyseinen ratkaisu on suunniteltu asiakkaan tarpeeseen, Vilmi esittelee. Valopaa Oy:n toteuttamia katuvalaisukohteita on kymmeniä ja alikulku- / siltavalaisukohteitakin satoja. Valaisinten leasingsopimukset -Valaisimia ei ole pakko ostaa, vaan ne voi hankkia myös leasing-sopimuksella. Leasing-ajan pituuden voi mitoittaa niin, että kustannukset pysyvät samalla tasolla kuin aiemminkin, mutta valaisimet saadaan maksettua. 5 7 vuoden leasingajan jälkeen kulut laskevat huomattavasti, koska energiankulutus ja ylläpito ovat paljon nykyistä edullisempaa. Vilmi kertoo, että Valopaa on tuonut valaisuun myös älykkyyttä. Katuvalaisimet pystytään varustamaan muuntuvalla valaisulla, jolloin valaisutehoa säädetään radio-ohjauksella portaattomasti. Valaisuteho säätyy älykkäästi ennalta määriteltyjen asetusten ja anturidatan mukaan. -Mm. huoltoasemien mittarikentille olemme toimittaneet ratkaisuita, jossa valaistuksen määrä määräytyy sen mukaan onko tontilla asiakkaita vai ei. Kun valaistusta ohjataan radioyhteyden avulla, ei sähköverkkoon tarvitse rakentaa mitään fyysistä ohjainlaitteistoa. Ledeissä on eroja -Pieni varoituksen sana siitä, että led-valaisinten laatutaso ja valaisuteho vaihtelevat hurjasti, koska tarjonta on markkinoilla kirjavaa. Kannattaa varmistua siitä, että toimittajalta löytyy laatutietoa valaisimista, että niissä on käytetty hyviä ledejä ja niiden käyttöikä on tiedossa, Vilmi opastaa. Valopaa Oy:n valaisimet ovat rakenteeltaan kestäviä (alumiinia ja ruostumatonta terästä) ja tarvittaessa myös korjattavissa. -Normaali takuu meillä on kaksi vuotta, mutta jos asiakas rekisteröi tuotteet ja vahvistaa että niitä käytetään siinä käytössä, johon ne on suunniteltu, annamme valaisimillemme viiden vuoden takuun.

17 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS 17 Rautaisia ammattilaisia perusterveydenhuoltoon Rautaisia ammattilaisia perusterveydenhuoltoon hankkeessa (RAMPE) kehitetään ja levitetään uudenlaista koulutusmallia lääkäreiden perusterveydenhuollon lisäkoulutukseen, akuuttisten ja kroonisten tautien vastaanottotoimintaa perusterveydenhuollossa sekä terveyshyötymallin osa-alueita siten, että kehittäminen integroidaan vastaanottotoiminnan kehittämiseen. Kehittämistyötä tehdään kiinteästi yhteistyössä käytännön työntekijöiden kanssa. RAMPE-hanke kuuluu sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan. Hanketta hallinnoi Keski-Suomen sairaanhoitopiiri. Hankkeessa ovat mukana myös Pohjois-Karjalan sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Ylä-Savon SOTE-kuntayhtymä ja Kainuun maakunta-kuntayhtymä. Hanke käynnistyi syksyllä Monissa terveyskeskuksissa työtä tekevät nuoret vasta valmistuneet lääkärit, joille monisairaiden ja päivystyksellisten potilaiden hoitaminen saattaa tuntua haastavalta tehtävältä. Nuorten lääkäreiden päivystykselliset taidot olisi hyvä varmistaa työn alkuvaiheessa systemaattisesti. Tällöin nuori lääkäri saisi varmuuden siitä, että hän pärjää terveyskeskustyössään. Samalla varmistetaan yhteistyön sujuminen paikallisessa työyhteisössä sekä alueellisessa terveydenhuollossa. Jotta perusterveydenhuolto muodostuisi nuorille lääkäreille jatkossa houkuttelevaksi ja vetovoimaiseksi työpaikaksi, työntekijöiden ammatillisesta osaamisesta, mielekkäistä tehtävistä ja toimivasta yhteistyöstä eri ammattiryhmien kesken olisi pidettävä hyvää huolta. Kokemukset terveyskeskuslääkärin työstä tarjoavat hyvän pohjan myös muille aloille erikoistuville. Toimiva perusterveydenhuolto on tärkeä ja välttämätön edellytys myös järkevälle erikoissairaanhoidon käytölle. Sellainen työpaikka, jossa työtä tehdään joustavasti ja hyvällä yhteispelillä ja joka tarjoaa työntekijöilleen hyvää koulutusta säännöllisesti, kiinnostaa työntekijöitä, hankejohtaja Minna Ruoranen muistuttaa. olevista lääkäreistä huolehditaan vaihe vaiheelta ja tärkeät perustaidot varmistetaan joka jaksolla systemaattisesti. Koulutusputken ideana on valmentaa nuoria lääkäreitä hoitamaan sekä akuutit tilanteet että pitkäaikaissairaat potilaat tiimityössä muun henkilöstön kanssa, kuvailee koulutusylilääkäri Jouko Hänninen. Koulutettavat hakeutuvat terveyskeskuksissa ja sairaaloissa koulutusmalliin, jossa heille suunnitellaan ja sovitaan yksilölliset ja joustavat, putkimaisesti etenevät työjaksot koulutettavan valitseman erikoisalan vaatimusten mukaisesti. Koulutettavista saadaan muodostettua syklimäisesti eteneviä ryhmiä, joille voidaan tarjota yhtenäisesti räätälöityjä koulutuksia ja mahdollisuudet verkostoitumiseen ja lääkäriksi kasvamiseen vertaistuen avulla. Kouluttaminen työn ohessa on tuttua monissa ammateissa, ja oppimisen kannalta menetelmä on toimiva. Koulutettavan oppimisen kannalta olisi olennaista keskittyä myös ongelmanratkaisun keinoihin ja tapoihin sekä päätöksenteon prosesseihin, Hänninen toteaa. Verkkoetäyhteyksien hyödyntäminen säästää aikaa ja rahaa Koulutusten järjestämisessä Rampe- hankkeessa hyödynnetään uutta opetusteknologiaa, jolla säästetään matkustuskuluja ja matkustamiseen kuluvaa työaikaa. Koulutuksia voidaan välittää sähköisesti yhdestä paikasta useaan työpisteeseen joko online-koulutustilanteena tai tallenteena. Verkkoetäyhteydellä koulutus välitetään suoraan internetin kautta, ja sitä on siis mahdollista seurata vaikka kotikoneelta tai suoraan omasta työpisteestä. Koulutusten tarjoaminen yhteisvoimin eri terveyskeskusten, sairaaloiden ja yliopistonkouluttajien kesken helpottaa myös kouluttavan tahon resursseja ja varmistaa sitä, että jokainen saa samanlaatuista koulutusta. Video/verkkoetäyhteyksiä voitaisiin kunnissa käyttää entistä enemmän myös kokousten järjestämisessä. Tällöin työntekijöiden ei tarvitsisi matkustaa pitkiä matkoja, vaan he voisivat istahtaa koneelleen ja kirjautua verkkoon. Työntekijöillä voisi olla myös mahdollisuus hakea omaan osaamiseensa tukea videoyhteyksiä hyödyntäen esimerkiksi potilashoidossa, ja näin vältyttäisiin potilaiden lähettämiseltä erikoissairaanhoitoon, Ruoranen selvittää. Uuden teknologian käyttöönotto koulutus- ja kokouskäytännöissä edellyttää tietenkin kunnissa vastuuhenkilöiden nimeämistä ja esimerkiksi koulutusten koordinointia laajaalaisemmin. Teknisesti verkkoetäyhteyksien rakentaminen ei ole hankalaa, toteaa vastaanoton asiantuntija Vuokko Hämäläinen. Nuoret lääkärit tyytyväisiä tukeen Koulutusputki-mallia on alkujaan kehitetty Keski-Suomessa, josta idea on otettu käyttöön laajemmaltikin. Koulutusmalliin hakeutuneet nuoret lääkärit ovat olleet tyytyväisiä heille tarjottuun tukeen, ja he ovat pystyneet kiinnittymään alueelle työhön pitkäksi aikaa - ainakin kahdeksi vuodeksi. Koulutukseen liittyvät päivystysjaksot opetuksineen ovat tarjonneet vahvan osaamisen päivystystyöhön ja käden taitoihin. Eri työpisteissä on päässyt tutustumaan lääkärin työn eri mahdollisuuksiin ja myös tulevaan erikoisalaan. Putken päätyttyä on ollut mahdollisuus jatkaa erikoistumista alueen keskussairaalassa tai terveyskeskuksissa. Lääkärikoulutuksessa keväällä tapahtuneiden muutosten jälkeen koulutusmallia on räätälöity uudestaan erikoistumisen runkokoulutusputkeksi, ja lisäksi on syntymässä erillisiä erikoisalakohtaisia putkia, kertoo asiantuntijalääkäri Anneli Kuusinen Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä. Runkokoulutusputkimalli/ Keski-Suomi alkaen Perusterveydenhuollon runkokoulutus malli Päivystys-jakso perusterveyden huollon 2-4 kk Tk-palvelu maakunnan terveyskeskuksissa 5-6 kk Päivystys jakso eshpäivystyk sessä 1-3 kk Erikoisa lojen reuna palvelut ad n. 2 v sis. mahd. muut palvelut esim. tutkimu sta tms. Lisätietoja hankkeesta: Jouko Hänninen, puh , jouko.hanninen@mikkeli.fi (Etelä-Savon osahanke) Vuokko Hämäläinen, puh , vuokko.hamalainen@esshp.fi (Etelä-Savon osahanke) Arja Muranen, puh , arja.muranen@kainuu.fi (Kainuun osahanke) Päivi Koikkalainen, puh , paivi.koikkalainen@ksshp.fi (Keski-Suomen osahanke) Sari Salminen, puh , sari.salminen@pkssk.fi (Pohjois-Karjalan osahanke) Tuulikki Lämsä, puh , tuulikki.lamsa@ylasavonsote.fi (Ylä-Savon osahanke) Minna Ruoranen, puh , minna.ruoranen@ksshp.fi (hankejohtaja) Rautaisannos ammattilaisuutta Lääkäreiden erikoistumisen runkokoulutusputki Mahdollista kunnassasi yhtenäinen ja joustavasti etenevä koulutusputki lääkäreille. Putki sisältää suunnitelmallisen koulutuksen ja tuen järjestämistä koulutettavalle sekä sovittuja suoria työsopimuksia kuntatyönantajan kanssa. Työvoimapulaan puututtava työn kehittämisen näkökulmasta Perusterveydenhuollon ongelmana on jatkuva työvoimapula. Siihen on puututtava työn kehittämisen näkökulmasta. Kuntien ja terveyskeskusten tulisi jatkossa pitää huolta henkilöstön osaamisesta ja tehtävien organisoimisesta siten, että henkilöstö kokee selviävänsä työstä hyvin. Perusterveydenhuollon avovastaan- Erikoistumiskoulutus jatkuu omalla erikoisalalla ottotoimintaa voidaan miettiä uudestaan siitä näkökulmasta, kuka vastaa ja miten vastataan asiakkaiden puheluihin, kuka arvioi potilaan hoidon tarvetta, miten pitkäaikaissairaat potilaat saadaan hoidettua kokonaisvaltaisesti siten, etteivät he joudu asioimaan vastaanotolla tai päivystyksessä useaan kertaan yksittäisten asioiden takia. Potilaat tarvitsevat pitkäkestoisen hoito- ja kuntoutussuunnitelman, joka luodaan ja jota toteutetaan moniammatillisesti, eikä kukaan joudu kantamaan yksin liian suurta taakkaa moniongelmaisten potilaiden hoidossa, hankejohtaja Minna Ruoranen summaa. Päivystysjakso I Lääkäri perehdytetään perusterveydenhuollon etupäivystyksen tutkimuksiin ja toimenpiteisiin sekä yhteistyöhön alueen muiden sosiaali- ja terveyshuollon toimijoiden kanssa. Terveyskeskusjakso Lääkäri työskentelee kaupunki- ja maaseutumaisessa terveyskeskuksessa ja jossa opetetaan lääkärille peruslääkärin taidot. Päivystysjakso II Lääkäri perehdytetään erikoissairaanhoidon etupäivystyksen tutkimuksiin ja toimenpiteisiin sekä yhteistyöhön alueen muiden sosiaali- ja terveyshuollon toimijoiden kanssa. Sairaalajakso Lääkäri pääsee tutustumaan eri erikoisaloihin ja suuntautumaan valitsemalleen erikoisalalle. Vapaavalintainen työskentely Tarjotaan mahdollisuutta tehdä esimerkiksi tutkimusta yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa. Uusi lääkärikoulutuksen malli pilotointivaiheessa Keski- ja Itä-Suomessa sekä Kainuussa ollaan pilotoimassa uutta lääkärikoulutuksen mallia, niin sanottua koulutusputkea, jossa erikoistumassa Sekä työelämän että koulutusorganisaatioiden edustajia oli suunnittelemassa perusterveydenhuollon avovastaanoton osaamisen kehittämistä hankkeen järjestämässä koko päivän seminaarissa toukokuussa Varaa paikkasi ajoissa! Rautaisia ammattilaisia perusterveydenhuoltoon hanke Hankejohtaja Minna Ruoranen p minna.ruoranen@ksshp.fi Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

18 18 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS Valmiina vastaamaan työelämän haasteisiin Keski-Pohjanmaan aikuisopisto palvelee monipuolisesti alueen elinkeinoelämää Parhaillaan 30-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan aikuisopisto on nykyään alueen keskeisin kysyntälähtöisten aikuiskoulutus- ja kehittämispalvelujen tuottaja. Työttömien kouluttajana toimintansa aloittaneesta Keski-Pohjanmaan aikuisopistosta on ajan mittaan tullut merkittävä elinkeinoelämän kehittäjä. Oppilaitoksessamme työskentelee nyt organisaatioiden osaamisen ja liiketoiminnan kehittämisen piirissä 20 henkilöä, ja käytettävissämme on koko maan laajuinen asiantuntijaverkosto. Olemme mukana myös useissa kansainvälisissä hankkeissa. Asiakkainamme on työyhteisöjä eri toimialoilta laidasta laitaan, kertoo projektipäällikkö, yrityskehittäjä Ulla Kauppila. Yhteistyöorganisaatioita on vuosittain noin 500. Alueen yritysten lisäksi oppilaitoksen asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin kuuluvat julkiset organisaatiot ja niiden henkilöstö sekä ammattitaitoaan kehittävät tai uutta osaamista hankkivat aikuisopiskelijat. Useita hankkeita käynnissä Keski-Pohjanmaan aikuisopisto tukee vahvasti alueen yritysten kasvua välittämällä maailmalta uusinta osaamista ja teknologiaa, edistämällä konkreettisilla toimenpiteillä liiketoiminnan kehittämistä ja tukemalla haastavissa muutostilanteissa. Koulutukset ja palvelut räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Periaatteenamme on, että koulutus ei ole itseisarvo, vaan tavoitteena on aina asiakkaan liiketoiminnan ja osaamisen kehittäminen niin, että siitä on yritykselle todellista hyötyä, Kauppila toteaa. Keski-Pohjanmaan aikuisopisto toteuttaa koulutus- ja kehityspalveluissaan EU:n aluekehitysrahaston ja EU:n sosiaalirahaston rahoittamia hankkeita. Näin voidaan varmistaa koulutus- ja kehitystyön suunnitelmallisuus, kokonaisvaltaisuus ja pitkäjänteisyys. EUrahoituksen avulla on myös Vakioasiakaskuntaamme kuuluu reilut 400 yritystä ja julkista organisaatiota. Haemme jatkuvasti myös uusia asiakkaita, kertoo Keski-Pohjanmaan aikuisopiston projektipäällikkö, yrityskehittäjä Ulla Kauppila. mahdollista hinnoitella koulutukset niin, että pienimmilläkin yrityksillä on mahdollisuus hyödyntää niitä. Kauppilan mukaan kehittämistoimenpiteet toteutetaan pääasiassa asiakkaan luona. Tarkoituksena on, että työyhteisön normaalia toimintaa häiritään mahdollisimman vähän. Parhaillaan käynnissä olevia hankkeita ovat e-pakki, Konepaja 2010, Opin Ovi SME, Protek, Start Up, Vaihtovalmennusohjelma sekä Verkko ja media Olemme valmiina vastaamaan kaikkiin työelämän haasteisiin. Hankkeemme tarjoavat koulutus- ja asiantuntijapalveluja henkilöstön osaamiseen ja kehittämiseen sekä rekrytointija lomautustilanteisiin. Uutena alueena olemme kehittämässä palveluja yrityksen innovaatioprosessien kehittämiseen ja liiketoiminnan uudistamiseen, Kauppila selvittää. Yksilöasiakkaan näkökulmasta Keski-Pohjanmaan aikuisopiston hankkeet tukevat koulutus- ja työllistymispolun rakentamista tarjoamalla tieto-, arviointi-, ohjaus- ja koulutuspalveluja. Myös yrittäjän ammattitutkintoon ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjolla Yrityspalvelujen ja EUhankkeiden lisäksi Keski-Pohjanmaan aikuisopisto toteuttaa joustavasti ja työelämälähtöisesti aikuiskoulutusta, josta valtaosa on tutkintopainotteista. Koulutusaloja on11, ja koulutuksiin osallistuu vuosittain noin 3000 opiskelijaa. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymään kuuluvan oppilaitoksen toimipisteet ovat Kokkolassa, Kaustisella, Kannuksessa, Pietarsaaressa ja Ylivieskassa. Tarjoamme myös yrittäjän ammattitutkintoon ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta non stop -tyyppisesti useilla paikkakunnilla. Palveluihimme kuuluvat myös muun muassa asiakkaan tarpeiden mukaan räätälöidyt lähiesimieskoulutukset sekä erilaiset johtamisvalmennukset ja -arvioinnit, Ulla Kauppila esittelee. Työelämän, yritysten ja yksilöiden aktiivista kehittämistä Keski-Pohjanmaan aikuisopisto tukee vahvasti alueemme yritysten kasvua. Välitämme uusinta osaamista ja teknologiaa maailmalta, ja edistämme yritysten liiketoiminnan kehittämistä. Rakennamme palvelut kysynnän mukaan ja etsimme parhaat ratkaisut asiakkaidemme tarpeisiin yrityslähtöisesti ja yksilöllisesti. Yrittäjyys yrityksen suunnittelu ja perustaminen liiketoimintasuunnitelma yrittäjyys ja kehittyminen yrittäjänä yrittäjäkurssit ja -tutkinnot Johtaminen henkilöstöjohtaminen osaamisen johtaminen johtamisarvioinnit itsensä johtaminen johtamisen erikoisammattitutkinto Liiketoiminta asiakaskartoitukset henkilöstöhallinto laadun kehittäminen myynti ja markkinointi taloushallinto Työyhteisö rekrytointi osaamisen kehittäminen tiimityöskentely työyhteisökartoitukset ammatilliset tutkinnot Yrityslähtöiset koulutus- ja kehittämishankkeet Toteutamme innovatiivisia projekteja, joilla on tapana olla askeleen aikaansa edellä. Haluamme olla mukana tuomassa uutta osaamista alueellemme ja tuottaa osallistuville yrityksille selkeää, konkreettista bisneshyötyä. Hyvä projekti on kuin onnistunut matka tekee mieli lähteä uudestaan. Keski-Pohjanmaan aikuisopiston yrityspalvelut, Rantakatu 16, Kokkola, puh

19 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS 19 AIKOPA on elinkeinoelämän voimavara Vahvalla aikuiskoulutusorganisaatiolla on erittäin tärkeä merkitys elinkeinoelämän kehittämisessä. AIKOPA on toiminta-alueidensa yritysten ja työyhteisöjen voimavara. Työelämän muuttuessa tarvitaan entistäkin tiiviimpää ja saumattomampaa yhteistyötä aikuiskoulutuksen ja yritysten välillä. AIKOPA vastaa alueen kasvavaan aikuiskoulutustarpeeseen ja toivomme, että yritykset ennakoisivat tulevia koulutustarpeitaan ja ottaisivat yhteyttä, jolloin voisimme suunnitella yhteistyötä pitkäjänteisesti, toteaa AIKOPAN johtaja Tuula Honkanen. AIKOPA toimii asiakkaitaan varten. Aikuiskoulutusta toteutetaan pitkälti maksupalveluperiaatteella ja on erittäin tärkeää, että asiakkaat saavat sellaisia palveluita, joita he todella tarvitsevat. Yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteinen aikuiskoulutusyksikkö Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA on Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskuksen ja Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteinen aikuiskoulutusyksikkö. Se tarjoaa työelämän tarpeita vastaavia korkeakoulutasoisia täydennyskoulutus- ja kehittämispalveluja Kainuun, Pohjois- Suomen ja Ylä-Savon alueelle ja myös valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. AIKOPAn koulutusalat ovat kielet ja kulttuuri, liiketalous, hallinto ja juridiikka, matkailu-, ravitsemis- ja talousala, opetus ja kasvatus, sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala, tekniikka, tietojenkäsittely, työelämä sekä aluetutkimus ja kehitys. Koulutuksia toteutetaan erikoistumisopintoina, maksupalveluna, hankkeina ja avoimena yliopisto ja ammattikorkeakoulu opintoina. Avoimina yliopisto-opintoina tuodaan Oulun yliopiston tiedekuntien opetusta. Koulutuksen lisäksi AIKOPA järjestää ja koordinoi erilaisia hankkeita ja tarjoaa monimuotoisia työyhteisöpalveluja. Ainutlaatuinen aikuiskoulutuskonsortio Suomessa AIKOPA on tässä muodossa ainutlaatuinen aikuiskoulutuskonsortio Suomessa. Sen johtaja vastaa molempien emo-organisaatioiden aikuiskoulutuksen hallinnon ja talouden suunnittelusta ja päätöksenteosta. Yhteistyön molemmat osapuolet ovat sitoutuneet vahvasti aikuiskoulutuksen kehittämiseen. Kahden korkeakoulun kannatti kainuulaisittain sanoen lyödä hynttyyt yhteen. Pystymme palvelemaan asiakkaitamme ja vastaamaan koulutustarpeisiin paremmin saman organisaation sisällä. Tavoitteena on, että vuoden 2015 alussa myös toisen asteen aikuiskoulutus toimisi samoissa tiloissa. Ei välttä- AIKOPA toimii asiakkaitaan varten. Tavoitteena on asiakkaiden ammattitaidon, osaamisen ja asiantuntijuuden kehittäminen työyhteisöjen kilpailukyvyn parantamiseksi alueellisesti ja kansainvälisesti, kertoo johtaja Tuula Honkanen. mättä AIKOPAn kaltaisessa kiinteässä toiminnallisessa konsortiossa, mutta niin, että vuorovaikutus lisääntyisi ja yhteistyö tiivistyisi. AIKOPA ylittänyt tavoitteensa AIKOPA perustettiin vuonna 2009 ja ensimmäisen täyden toimintavuoden aikana saavutettiin erinomaisia tuloksia. Koulutuksiin osallistuneiden määrä kasvoi yli 60 prosenttia, kaikkiaan heitä oli Myös järjestettyjen koulutusten määrä kasvoi 95:stä 139:ään. Viime vuonna AIKOPAn liikevaihto oli noin kaksi miljoonaa euroa. Asetetut tavoitteet ylittyivät reilusti ja yhteistyö on sujunut erittäin myönteisessä hengessä. Haluan tuoda esille AIKOPAn henkilöstön voimakkaan työpanoksen positiivisen tuloksen aikaansaamisessa. Mikään ei onnistu, ellei henkilöstö sitoudu toiminnalliseen yhteistyöhön. AIKOPAn henkilöstö on osaavaa, innostunutta ja tiimityöskentelyyn sitoutunutta. He haluavat luoda yhteistyöllä ja avoimella keskustelulla uudenlaisen toimintakulttuurin. Koulutuskonsortio on tuonut uutta vauhtia yritysyhteistyöhön AIKOPA tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa. Koulutuskonsortio on tuonut uutta vauhtia ja joustavuutta aikuiskoulutustoimintaan. Voimme suunnata koulutuksia entistäkin paremmin yritysten tarpeiden mukaisesti. Koulutukset järjestetään mahdollisimman joustavasti ja suunnittelu tehdään kolmikantaperiaatteella, jossa huomioidaan opiskelijoiden, kouluttajan ja yritysten näkemykset. Pohdimme yhdessä millaista koulutusta tarvitaan, mikä on sen sisältö ja kuinka koulutus voidaan järjestää mahdollisimman joustavasti ja järkevällä tavalla. AIKOPA on koulutusten toteuttamisen lisäksi myös työyhteisön kehittämisen ja rahoituksen asiantuntija, voimme etsiä toimivimmat ja edullisimmat ratkaisut työyhteisöjen hyväksi. Tuula Honkonen kertoo, että yritysten lisäksi erilaiset julkishallinnon yksiköt ja muut työyhteisöt ovat tärkeitä AIKOPAn yhteistyökumppaneita. Esimerkiksi monet Kainuun kunnat käyttävät hyväkseen AIKOPAn koulutusten koordinointipalveluja, esimerkiksi silloin kun ne hakevat rahoitusta erilaisiin koulutushankkeisiin tai muihin projekteihin. Myös Kainuun maakuntayhtymä on meille tärkeä kumppani. AIKOPA kehittää uusia aikuisten opintopolkuja Tuula Honkanen kertoo, että AIKOPA kehittää uusia mahdollisimman joustavia aikuisten opintopolkuja ja opintojen suorittamismahdollisuuksia opiskelijoiden ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Esimerkiksi ajasta ja paikasta riippumattomat verkko-opinnot ovat tärkeä koulutusmahdollisuus sellaisille opiskelijoille, jotka haluavat kehittää ammattitaitoaan, edetä urallaan tai hankkia toisen koulutuksen ja joille lähiopetukseen osallistuminen on työlästä ja hankalaa. Yritysten toimintaa kehitetään nykyään ja tulevaisuudessa erilaisten hankkeiden kautta. AIKOPA pystyy tarjoamaan kehittämistyöhön koulutusosiot ja tukemaan yrityksiä muutenkin hankkimalla ja välittämällä uusinta tietoa. Meillä on toimiva yhteistyöverkosto, esimerkiksi Kajaanin Yliopistokeskukseen kuuluvat Oulun yliopiston lisäksi Itä-Suomen, Lapin ja Jyväskylän yliopistot, joista alueelle voidaan tuoda osaamista. Myös oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus korkeakouluissa tarjoaa uusia mahdollisuuksia erityisosaamisen lisäämiseen yrityksissä. Avoin ammattikorkeakoulu on yritysten yhteistyökumppani Avoimen ammattikorkeakoulun opinnot sopivat erittäin hyvin yrittäjille ja yritysten työntekijöille. Ne ovat edullista täydennyskoulutusta; hinta on 10 euroa opintopisteeltä, joka tarkoittaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä lähi- ja etäopetuksessa. Yritykset käyttävät mielellään avoimen ammattikorkeakoulun mahdollisuuksia hyödykseen henkilöstönsä kouluttamisessa, kertoo AIKOPAn avoimen ammattikorkeakoulun ja liiketalouden koulutuksista vastaava koulutussuunnittelija Tuula Rajander. Opiskelu avoimessa ammattikorkeakoulussa sopii kaikille, jotka haluavat syventää tai päivittää asiantuntijuuttaan tai kehittää itseään uusilla osaamisalueilla. Avoin ammattikorkeakouluopiskelu on avointa kaikille iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta. Opinnot toteutetaan monimuoto-opetuksena (päivisin, iltaisin, viikonloppuisin tai verkko-opintoina), joten ne soveltuvat hyvin esimerkiksi yrittäjille ja yritysten henkilöstölle, julkishallinnon alalla toimiville, opiskelijoille ja kaikille itsensä kehittämisestä ja oman osaamistasonsa lisäämisestä kiinnostuneille. Kajaanin avoin ammattikorkeakoulu rakentaa myös yritysten tarpeisiin soveltuvia opintokokonaisuuksia. Yritysten käytössä laaja koulutustarjonta Avoin ammattikorkeakoulu järjestää koulutuksia kaikilla Kajaanin ammattikorkeakoulun koulutusaloilla. Niitä ovat yhteiskuntatieteiden, liiketalouden- ja hallinnon ala, Koulutussuunnittelija Tuula Rajander toteaa, että ammattikorkeakoulun ja yliopiston rajapinnassa toimiva AIKOPA on vahva, monialainen, pätevä ja joustava aikuiskouluttaja. Pystymme reagoimaan nopeasti elinkeinoelämän ja yhteiskunnan muuttuviin koulutustarpeisiin. Kiinteät työelämäyhteydet auttavat meitä suuntaamaan koulutuksia niin, että ne parhaalla mahdollisella tavalla vastaavat asiakkaidemme konkreettisia tarpeita Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPAn muodostavat Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskuksen aikuiskoulutusyksiköt. AIKOPAn viralliset avajaiset järjestettiin tietojenkäsittely, sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala, tekniikan ja liikenteen ala sekä matkailu-, ravitsemis- ja talousala. Ensi syksynä järjestetään esimerkiksi johtamiseen ja esimiestyöhön, asiakaspalveluun, markkinointiin ja viestintään, laatutekniikkaan ja laatujärjestelmiin, rahoitukseen, yritysten kansainvälistymiseen ja vientikauppaan, liittyviä koulutuksia. Esimerkiksi johtamiseen ja esimiestyöhön liittyvät koulutukset kiinnostavat yrityksiä. Järjestimme viime vuonna mm. Verkostoidu ja menesty -opintokokonaisuuden, joka uusitaan myös tulevana lukuvuonna. Tietotekniikka- ja kielikoulutukset sopivat kaikenlaisten yritysten henkilökunnalle. Tarjoamme myös erityisalojen kuten geologian, kaivostoiminnan ja matkailun koulutuksia. Lisäksi avoin ammattikorkeakoulu tarjoaa laajan valikoiman verkko-opintoja ja itseopiskelupaketteja. Ne sopivat erinomaisesti sellaisille henkilöille, joille lähiopetukseen osallistuminen on työlästä ja hankalaa tai jotka haluavat opiskella omaan tahtiinsa ajasta tai paikasta riippumatta. Joustava aikuiskouluttaja Tuula Rajander toteaa, että ammattikorkeakoulun ja yliopiston rajapinnassa toimiva AIKOPA on vahva, monialainen, pätevä ja joustava aikuiskouluttaja. Pystymme reagoimaan nopeasti elinkeinoelämän ja yhteiskunnan muuttuviin koulutustarpeisiin. Kiinteät työelämäyhteydet auttavat meitä suuntaamaan koulutuksia niin, että ne parhaalla mahdollisella tavalla vastaavat asiakkaidemme konkreettisia tarpeita AIKOPAn periaatteena on se, että kaikki yritysten tarvitsemat koulutusinstrumentit voi saada yhdestä paikasta. Yritysten ei tarvitse pohtia mikä on oikea koulutuksen sisältö, järjestämismuoto tai rahoituslähde. AIKOPA tarjoaa paitsi maksullista henkilöstökoulutusta myös avoimen ammattikorkeakoulun ja ammatillisten erikoisopintojen koulutusta, joihin suurin osa rahoituksesta tulee Opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Myös Oulun avoin yliopisto Kainuun alueella toimii meidän suojissamme. Kun yritys ottaa yhteyttä, voimme suunnitella sille parhaiten soveltuvan, joustavan koulutusvaihtoehdon. Avoin ammattikorkeakoulu on elinkeinoelämän kehittäjä Rajanderin mukaan avoimella ammattikorkeakoulutuksella on oma tärkeä osansa toimintaalueidensa elinkeinoelämän ja yritystoiminnan kehittämisessä. Maailma muuttuu nopeasti ja se vaikuttaa liiketalouteen, elinkeinoelämään ja teollisuuteen. Yritykset tulevat tarvitsemaan yhä enemmän osaamista ja niiden on kehitettävä jatkuvasti ammattitaitoaan. Pötkölleen makaamaan ei menestyvä yritys voi jäädä. AIKOPAlla on laajat mahdollisuudet tehdä koulutusyhteistyötä yritysten kanssa ja osallistua niiden kehityshankkeisiin. Meillä on käytettävissämme ammattikorkeakoulun ja yliopiston opintoalat ja runsaasti erilaista asiantuntemusta. AIKOPA toimii myös välittäjäorganisaationa: voimme tuoda alueelle yritysten tarvitsemaa koulutusta myös muualta, jos omat resurssimme eivät siihen riitä. Painotan yhteistyön merkitystä. Toivomme, että yritykset ottavat meihin yhteyttä ja pyrimme tietenkin itse aktiivisesti verkostoitumaan elinkeinoelämään päin. Näin voimme kehittää yhteistyön mahdollisimman luontevaksi ja hedelmälliseksi.

20 20 SOSIAALI- JA KUNTATALOUS sia - soit- tu- äke- ja u.fi SYKSY 2011 Lääkehoidon vastuut, turvallisuus ja moniammatillinen yhteistyö seminaari Jyväskylä Helsinki Oulu Seminaarin kohderyhmänä on sosiaali- ja terveysalan yksiköiden ja palveluyritysten henkilöstö, lääkehoidon vastuuhenkilöt, farmasian ammattilaiset, ylihoitajat, osastonhoitajat, esimiehet ja vastuulääkärit. Seminaari koskee myös kuntien sosiaali- ja terveysalan luottamushenkilöitä, sekä sairaaloiden ja terveyskeskusten johtoa. Tavoitteena on selventää kuulijakunnalle säädösten ja ohjeistusten velvoitteet ja vastuut koskien henkilökunnan osaamista mm. lääkelupamenettelyissä. Seminaarissa korostuu myös moniammatillisen yhteistyön merkitys. Toivomme vilkasta keskustelua ja etukäteiskysymyksiä. Luennoimassa ovat mm. lääkintöneuvos Pirjo Pennanen ja ylitarkastaja Helena Mönttinen Valvirasta sekä aluehallintovirastojen edustajia. Lääkelupakoulutus Jyväskylä Tampere Helsinki Turku Lappeenranta Oulu Koulutuksen tavoitteet Koulutuksen tavoitteena on antaa teoreettiset valmiudet lääkkeen antamiseen potilaalle luonnollista tietä, lääkkeen jakamiseen dosettiin potilaan kotona sekä injektioiden antamiseen ihon alle. Luvan saamisen edellytys on, että koulutukseen osallistunut antaa tai on jo antanut näytön osaamisestaan työpaikallaan. Koulutukseen osallistunut saa ohjeen ennakkolukemisesta pari viikkoa ennen koulutusta. Koulutuksen kokonaislaajuus on 2 opintoviikkoa. Kouluttaja: Pauli Puirava, farmaseutti, LHKA - erityispätevyys, ProEdu Oy Hammashoidon kliinistä farmakologiaa osa Turku Tampere Oulu Helsinki Koulutuksen tavoitteet Koulutuksen tavoitteena on parantaa hammaslääkäreiden valmiuksia mahdollisimman optimaaliseen lääkkeiden määräämiseen asiakkailleen. Optimaalinen lääkehoito huomioi potilaan yksilöllisyyden ja pyrkii mahdollisimman hyvään tasapainoon lääkkeen turvallisuuden, tehon, taloudellisuuden, tarkoituksenmukaisuuden ja toteutettavuuden suhteen. Koulutusaiheita käsitellään hammaslääketieteessä käytettävien lääkkeiden näkökulmasta. Huom! Koulutukseen voi osallistua, vaikka ei olisi käynyt Hammashoidon kliinistä farmakologiaa -koulutuksen edellisiä osia. Kouluttajat: Jouni SEMINAARIT Ahonen, proviisori, Kuopion yliopistollinen sairaala JA KOULUTUKSET Alli Puirava, farmaseutti, lääkehuollon lehtori, näyttötutkintomestari, ProEdu Oy Ikäihmisten masennus: tunnistaminen, hoitovaihtoehdot ja ehkäisy Helsinki Kuva: Olavi Holmala Turku Oulu Koulutuksen ProEdu Oy tavoitteet Lars Sonckin kaari 14, Espoo puh. (09) toimisto@proedu.fi lisätä ymmärrystä mielialahäiriöiden - erityisesti masennuksen - luonteesta ja erityispiirteistä iäkkäillä ihmisillä antaa uusinta tietoa ikäihmisten masennuksen hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikuttavuudesta antaa välineitä masentuneen ikäihmisen kohtaamiseen ja tukemiseen vanhustyössä antaa välineitä psyykkisen hyvinvoinnin tukemiseen ja sitä kautta masennuksen ehkäisyyn Kouluttaja: Marja Saarenheimo, FT, psykologi Esimiestyössä haastavien ihmissuhteiden kohtaaminen Helsinki Koulutuksen tavoitteet laajentaa ja syventää esimiehen tietoja ja taitoja ohjata työyhteisönsä ryhmäprosesseja perustehtäväsuuntautuneisuuteen paneutua haastaviin esimies alaissuhteiden prosesseihin tukea esimiestä työryhmän ja asiakkaan / omaisten välisissä ristiriitatilanteissa auttaa esimiestä oman flownsa löytämisessä Kouluttaja: Maj-Lis Kartano, esh-kätilö, psykoterapeutti, ryhmäpsykoterapeutti (KELA), ryhmäpsykoanalyytti koulutuksessa, työnohjaaja (sos.ped., SCLE (johdon työnohjaaja ja mentori)), T:mi Oivallus Toimiva työyhteisö - kehittyvä henkilöstö Helsinki Koulutuksen tavoitteet Laadukkaan perustehtävän suorittaminen edellyttää toimivaa työyhteisön ryhmädynamiikkaa ja työntekijän riittävän hyvää suhdetta itseensä, työtovereihin ja työyhteisöön. Päivän tavoitteena on selventää ja avata näitä teemoja. Kouluttaja: Maj-Lis Kartano, esh-kätilö, psykoterapeutti, ryhmäpsykoterapeutti (KELA), ryhmäpsykoanalyytti koulutuksessa, työnohjaaja (sos.ped., SCLE (johdon työnohjaaja ja mentori)), T:mi Oivallus Tavoitteena onnistunut työvuoro Helsinki Turku Koulutuksen tavoitteet pohtia, kuinka luodaan rakenteita työn sujuvuutta edistävälle ja hoitajan perustehtävää vapauttavalle työvuorolle paneutua tarkastelemaan hoitajan työvuoronaikaisia vuorovaikutuksellisia ja ryhmädynaamisia kohtaamisia työtoveruudessa, hoitosuhteessa sekä potilaan ja omaisten kanssa avartaa ymmärrystä työryhmädynamiikan vaikutuksesta hoitajan ammatilliseen kehittymiseen ja jaksamiseen Kouluttaja: Maj-Lis Kartano, esh-kätilö, psykoterapeutti, ryhmäpsykoterapeutti (KELA), ryhmäpsykoanalyytti koulutuksessa, työnohjaaja (sos.ped., SCLE (johdon työnohjaaja ja mentori)), T:mi Oivallus Rikastava viestintä ja vuorovaikutus - parasta potentiaalia esiin! Helsinki Tampere Turku Koulutuksen tavoitteet Koulutuksen tavoitteena on hioa ja päivittää kirjallisen ja suullisen viestinnän taitoja sekä löytää vahvuuksia ja uutta virettä työyhteisöviestintään. Kouluttaja: Marja Puirava-Hanhela, KM, pedagoginen pätevyys, ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja valmentaja, Inno & Vire Oy ProEdun koulutukset verkossa ProEdu järjestää koulutuksia myös verkossa. Verkko-oppimisympäristössä opiskelu käy kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskelu verkko-oppimisympäristössä on helppoa ja vaivatonta. Opiskelija saa kurssin alussa käyttäjätunnuksen ja salasanan, jonka jälkeen opiskelu sujuu milloin ja missä vain. Tarvitset vain oman sähköpostiosoitteen ja käyttöösi tietokoneen, niin voit aloittaa opiskelun. Opiskelijan käytössä on laaja oppimateriaali, joka on käytössä neljä kuukautta ensimmäisestä sisäänkirjautumisesta. Mikäli suoritat verkkokoulutuksen työpaikkasi kautta, kurssin tentit valvoo yksikkönne vastuuhenkilö, joka saa oman salasanansa verkko-oppimisympäristöön. Verkkokurssille ei ole aloituspäivämäärää, joten opiskelun voi aloittaa milloin itselle parhaiten sopii. PKV -lääkelupaan valmentava koulutus Kohderyhmä Koulutus on tarkoitettu kaikille, jotka osallistuvat PKV -lääkehoitoon ja/tai ottavat näyttöjä vastaan sekä osallistuvat lupaprosesseihin työpaikalla. Sosiaali- ja terveysministeriön vaatimusten mukaan PKV -lääkehoitoon osallistuvat nimikesuojatut terveydenhuollon ammattihenkilöt (mm. lähi- ja perushoitajat) ja muut lääkehoitoon osallistuvat tarvitsevat lisäkoulutuksen ja kirjallisen luvan toteuttaakseen PKV -lääkehoitoa. Koulutus sopii kaikille, jotka haluavat päivittää tietonsa PKV -lääkehoidossa. Kurssin sisältö PKV -lääkehoidon koulutus sisältää tietoa PKV -lääkehoidon säädöksistä, lupamenettelyistä ja vastuukysymyksistä. Farmakologian osuudessa käydään läpi lääkeaineet, ominaisuudet, käyttö-, yhteis- ja haittavaikutukset sekä mahdolliset vaaratilanteet. Ilmoittautumiset ja lisätiedot, toimisto@proedu.fi, puh. (09) Ammatillinen täydennyskoulutus Ruskeasuon koulu tarjoaa tilauskoulutusta ajankohtaisista aiheista mm. perusopetuksen uudet tuulet, opetus suunnitelman perusteet ja oppilashuollon näkökulma. Erityisalaamme ovat vammaisen oppilaan koulunkäynnin ja oppimisen tukeminen, esteetön oppimisympäristö ja apuvälineiden käyttö, neuropsykologinen tieto opettajan tukena, puhetta tukevan ja korvaavan kommunikoinnin keinot (AAC), soveltava liikunta ja uinnin opetus. Kokoamme myös koulutusprosesseja tilaajan tarpeiden mukaan. Opi uutta. Jaksat paremmin. Ruskiksen koulutustilaisuudet syksyllä Uinti- ja allasterapiakoulutuspäivä (Huom! ryhmä on jo täynnä) 6.9. Liikunta osallistuminen mahdolliseksi Kohti kokonaista koulupäivää konduktiivisen opetuksen perusteita Kompassi käteen ja liikkeelle liikkumistaitoa liikuntavammaiselle lapselle ja nuorelle, jolla on näkövamma tai näkötiedon käsittelyn vaikeuksia Aistien merkitys oppimiselle Käsityö osallistuminen mahdolliseksi Musiikki osallistuminen mahdolliseksi Neuropsykologinen näkökulma lukitaitoihin Kotitalous osallistuminen mahdolliseksi Koulutukset järjestetään Ruskeasuon koululla klo Lisätietoa koulutuksista, koulutustilaisuuksien kuvaukset, ohjelmat ja ilmoittautumisohjeet ja Valteri-palveluverkoston koulutuskalenterista Tiedotamme koulutustilaisuuksistamme myös sähköpostijakeluilla asiakasrekisterimme yhteysosoitteisiin. Oppimis-, osaamis- ja kehittämiskeskus Tenholantie 15, Helsinki

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2016 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen

Lisätiedot

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen

Lisätiedot

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen

Lisätiedot

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Tervetuloa Kruunupuistoon! Kruunupuisto on todellinen hyvinvoinnin helmi, haluatpa liittää vierailuusi upeaa

Lisätiedot

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen

Lisätiedot

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen

Lisätiedot

Iloisia terveisiä Kankaanpäästä!

Iloisia terveisiä Kankaanpäästä! Iloisia terveisiä Kankaanpäästä! Kuntoutuskeskus Kankaanpää sijaitsee Pohjois-Satakunnassa, Kankaanpään taidekaupungissa, lähellä keskustan palveluja ja liikenneyhteyksiä. Keskus on uudistuva ja monipuolinen

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2014 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi ASLAK ja TYK Kelan kurssinro.

Lisätiedot

velut Kotipal Vetrea

velut Kotipal Vetrea Vetrea Kotipalvelut Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia arjesta kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea tarjoaa apua arjen rutiineihin niin lapsiperheille,

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Kuntouttavaa asumispalvelua

Kuntouttavaa asumispalvelua Kuntouttavaa asumispalvelua Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2015 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi ASLAK ja TYK Kelan kurssinro.

Lisätiedot

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

POHJANMAAN ILMASTOSTRATEGIA 2040 Tropiclandia 29.10.2014

POHJANMAAN ILMASTOSTRATEGIA 2040 Tropiclandia 29.10.2014 POHJANMAAN ILMASTOSTRATEGIA 2040 Tropiclandia 29.10.2014 Voiko ilmastonmuutosta hillitä jätteenkäsittelyn avulla? Helka Linna, toimitusjohtaja Jupiter-säätiö 1 Jupiter-säätiön tarkoitus työllistää nuoria,

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Auttaminen intohimona

Auttaminen intohimona Vetrea Hoiva Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Hoiva palvelee niitä, jotka oman kuntonsa, kykynsä tai

Lisätiedot

Kuntouttavaa asumispalvelua

Kuntouttavaa asumispalvelua Kuntouttavaa asumispalvelua Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti.

Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti. Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti. Kankaanpään A-koti sijaitsee maaseudulla Karvianjoen rannalla seitsemän kilometrin päässä Kankaanpään keskustasta.

Lisätiedot

Ota yhteyttä. Villa Andante. Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi ESPOONLAHDEN LIITTYMÄ NÖYKKIÖNKATU

Ota yhteyttä. Villa Andante. Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi ESPOONLAHDEN LIITTYMÄ NÖYKKIÖNKATU Villa Andante LÄNSIVÄYLÄ Tiiliskiventie Ruukintie Kattilantanhua Kattilalaaksonkatu Tyskaksentie Villa Andante Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi NÖYKKIÖNKATU ESPOONLAHDEN

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Yritysesittely. Marraskuu 2012

Yritysesittely. Marraskuu 2012 Yritysesittely Marraskuu 2012 Agenda Mediverkko tänään Mediverkon tehtävä ja toiminnan lähtökohdat Mediverkon palvelut ja toimintakenttä Mediverkko kumppanina ja työnantajana Mediverkon omistus ja yhteiskuntavastuu

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Attendo Poutarinne palvelukoti mielenterveyskuntoutujille

Attendo Poutarinne palvelukoti mielenterveyskuntoutujille Attendo Poutarinne palvelukoti mielenterveyskuntoutujille Poutarinne on yhteisöllinen ja yksilöllinen koti Uusi, viihtyisä Poutarinteen palvelukoti avasi ovensa Raisiossa joulukuussa 2016. Se on yksi

Lisätiedot

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kuntoutus Kartanonväessä Hyvään hoitoon kuuluu aina kuntoutus Huonokuntoisellakin avuttomalla vanhuksella

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Työkyvyn ja koko elämän perusta on hyvä terveys. # Terveyttä ja toimintakykyä ei voi varastoida, niitä pitää ylläpitää koko ajan. # Ylläpitämiseen riittää pienet päivittäiset

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke 10.4.2015 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & Avanti-hanke AVANTIBOOK Nro 6 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke Kaupungin Työllisyyspalvelut Seinäjoki

Lisätiedot

TUKEA YKSILÖLLISEEN ELÄMÄÄN

TUKEA YKSILÖLLISEEN ELÄMÄÄN TUKEA YKSILÖLLISEEN ELÄMÄÄN Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo on sosiaalihuollon erityispalvelujen asiakaslähtöinen osaaja, tuottaja ja kehittäjä. Eskoo on erikoistunut vammaispalveluihin ja lastensuojeluun.

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista

Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista Risto Hietala 10.11.2009 Miksi Valio Olo? Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista Valio-konsernin visio 2015 määrittää vahvasti Valion tahtotilaa Valio on alansa johtava brändi Suomessa

Lisätiedot

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito Karikoista kartalle Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari Kunnat ja työllisyyden hoito Taustaa kuntakokeiluun mukaan lähtemiselle Haasteet pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa Irralliset palveluprosessit

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT

PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA ON OSA PORIN PERUS- TURVAN PSYKOSOSIAALISIA AVOPALVELUJA. SEN PERUSTEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ ASIAKKAAN KOKONAISVALTAISTA

Lisätiedot

Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä.

Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä. Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä. 1 Se aito työterveyshuolto Missiomme on parantaa työkykyä ja työterveyttä, ennaltaehkäistä riskejä ja edistää suomalaista työhyvinvointia. Työn, terveyden

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Kelan rooli nuorisotakuun toimeenpanossa Sidosryhmien (ELY-keskukset, TE-toimistot, kunnat) ja Kelan vakuutuspiirien odotukset

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri on ihmisen, perheen ja yhteisön lääkäri.

Lisätiedot

Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa

Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Ainutlaatuista asumista Jyllin Kodit tarjoaa mahdollisuudet elinikäiseen asumiseen ja rentouttavaan terveyslomailuun Ikaalisten

Lisätiedot

Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm

Koti on POP Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? 13.11.2018 Satu Kangas ja Reetta Hjelm KOTIHOITO KEHITTYY MIKSI? 2 JOTAIN ON TEHTY, JOTTA UUTISKYNNYS YLITTYY? MUTTA MITÄ MUUTA? Shokeeraavat kotikuolemauutiset

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO

TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO Irja Korhonen Työterveys Aalto Anne Onkila Valmet työterveys Esa Leppänen JYTE Jari Ylinen KSSHP Visa Kervinen Terveystalo työterveys Laajavuori 16.6.2017

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1. Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.2015 Niina Helminen Anri Tanninen Yleistä Tupalasta Kiinteistöt omistaa

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä

Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

Uudelleensijoituksella merkittäviä eurosäästöjä, Suomi ja työtulevaisuus. Katja Noponen, Katja Noponen Oy 24.4.2013, Vanha ylioppilastalo

Uudelleensijoituksella merkittäviä eurosäästöjä, Suomi ja työtulevaisuus. Katja Noponen, Katja Noponen Oy 24.4.2013, Vanha ylioppilastalo Uudelleensijoituksella merkittäviä eurosäästöjä, Suomi ja työtulevaisuus Katja Noponen, Katja Noponen Oy 24.4.2013, Vanha ylioppilastalo Katja Noponen Oy on Suomen suurin yksityinen ammatillinen kuntouttaja.

Lisätiedot

Yksilöllistä elämää yhdessä

Yksilöllistä elämää yhdessä Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Vuoden 2016 kurssit. Meillä jälleen! MS-tauti

Vuoden 2016 kurssit. Meillä jälleen! MS-tauti Vuoden 2016 kurssit MS-tauti Parkinsonin tauti Avh Epilepsia Omaishoitajat Primaarinen ataksia ALS Lihassairaus ja/tai dystrofia Myastenia gravis (MG) CP-oireyhtymä Kehitysvammat ja -häiriöt sekä monivammat

Lisätiedot

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Kätilö (AMK) Opintojen kesto nuorisokoulutuksessa on 4,5 vuotta ja laajuus

Lisätiedot

Elämäntapamuutos valmennusohjelma

Elämäntapamuutos valmennusohjelma Elämäntapamuutos valmennusohjelma Mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysinen hyvinvointi -terveys, kunto, lepo, ruoka Henkinen hyvinvointi -suhde omaan itseen, itsetuntemus, itsensä arvostaminen,

Lisätiedot

Tehostettu palveluasuminen

Tehostettu palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Miten asutaan? Tehostetussa palveluasumisessa asiakkaat asuvat omissa kodeissaan työntekijöiden ja asiakkaiden yhteistilan välittömässä läheisyydessä. Asiakkaan kotona tapahtuvassa

Lisätiedot

keho ja mieli Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla

keho ja mieli Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla Ajankohtaiset koulutukset, kurssit ja hakuohjeet: www.oulundiakoniaopisto.fi keho ja mieli Monien mahdollisuuksien opisto Ammattikoulutus

Lisätiedot

Eedi Asumispalvelut Oy. Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville

Eedi Asumispalvelut Oy. Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville Eedi Asumispalvelut Oy Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville ESPOON DIAKONIASÄÄTIÖ Yksityinen sosiaalialan palveluntarjoaja Palveluja mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä

Lisätiedot

Kannusta työntekijöitä huolehtimaan omasta hyvinvoinnista.!

Kannusta työntekijöitä huolehtimaan omasta hyvinvoinnista.! Yrityksemme liikunta- ja hyvinvointipalvelut toteutamme Studiollamme, yrityksen omissa tiloissa tai yhteistyökumppanimme tiloissa. Kustannustehokkaat ratkaisut suunnittelemme avaimet käteen periaatteella,

Lisätiedot

STRESSI POIS 60 MINUUTISSA?

STRESSI POIS 60 MINUUTISSA? Vapauta aistisi - Unplug yourself STRESSI POIS 60 MINUUTISSA? Anna itsellesi ja työntekijöillesi lupa kaikki häiriötekijät poistavaan syvärentoutukseen, joka lievittää tai jopa kokonaan poistaa kokemasi

Lisätiedot

Opiskelijan parempaa terveyttä

Opiskelijan parempaa terveyttä Opiskelijan parempaa terveyttä FAKTA YTHS toimii aktiivisesti opiskelijoiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. YTHS on opiskeluterveydenhuollon asiantuntija Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS)

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s.

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 KOTITALOUSOPETUS 20 ov s. 6 HAKEUTUMINEN KOULUTUKSIIN

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja 11.9.2014 Lappeenranta Nuorisotakuun ajankohtaiset asiat Koulutustakuu: Peruskoulun päättäneitä oli 57 201 ja heistä 55 655 haki tutkintoon johtavaan

Lisätiedot

Työllistymistä edistävien järjestöjen varautuminen tulevaan näkökulmia kilpailutukseen. Asiakkuus- ja myyntijohtaja Jaana Laaksonen

Työllistymistä edistävien järjestöjen varautuminen tulevaan näkökulmia kilpailutukseen. Asiakkuus- ja myyntijohtaja Jaana Laaksonen Työllistymistä edistävien järjestöjen varautuminen tulevaan näkökulmia kilpailutukseen Asiakkuus- ja myyntijohtaja Jaana Laaksonen Rinnekodin historia Ensimmäiset kehitysvammaiset Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI Vimpelin kunnan omistamassa, Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen ylläpitämässä Järviseudun sairaalassa toimii 16-paikkainen psykiatrinen

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on toiminut vuodesta 2008,

Lisätiedot

Seinäjoen terveyskeskus etsii terveydenhuollon osaajia. Oletko se sinä?

Seinäjoen terveyskeskus etsii terveydenhuollon osaajia. Oletko se sinä? Seinäjoen terveyskeskus etsii terveydenhuollon osaajia Oletko se sinä? Meillä on töitä! Hyvä terveydenhuollon ammattilainen, me haluaisimme juuri sinut töihin osaavaan joukkoomme Seinäjoen terveyskeskukseen.

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Auttaminen intohimona

Auttaminen intohimona Vetrea Kuntoutus Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Kuntoutus on aktiivisen ja turvatun elämän mahdollistava

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Bioanalyytikko (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Erkki Moisander 27.5.2015

Erkki Moisander 27.5.2015 Erkki Moisander 27.5.2015 Haluamme siirtää vakuutusyhtiöt sairauksien ja tapaturmien korvaamisesta hoitoketjun alkupäähän ennakoimiseen ja hyvinvoinnin luomiseen. Uskomme, että suomalaiset saavat parhaat

Lisätiedot

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 163 V 26.2.2014, Stj / Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite työttömien ja työterveyshuollon ulkopuolella olevien terveystarkastuksista Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Mirja Hannula, EK @mirjahannula 9.11.2018 Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi Suomen CP-liitto ry Suomen CP-liitto ry on CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän omaistensa valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka päätehtävät ovat oikeuksien valvonta

Lisätiedot

Avustajatoiminnasta ammattiin. Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011

Avustajatoiminnasta ammattiin. Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011 Avustajatoiminnasta ammattiin Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011 Valtakunnallinen avustajatoimintahanke Sotainvalidien Veljesliito käynnisti avustajatoimintahankkeen marraskuussa

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Täyttä elämää eläkkeellä -hanke

Lisätiedot

Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka

Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Peruspalveluliikelaitos sosiaali- ja terveydenhuollon toimijana Vastannut Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho,

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ KUNTOUTUMISEN TUKEMISEN TUTKINNON OSASSA / NÄYTÖN

Lisätiedot

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1 OTA OTA TALTEEN! HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE WWW.PHT.FI AIKUISILLE PERHEILLE Hyvinvointijaksot 1 VUODEN -HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME

Lisätiedot

KAIKU TL 5, erityistavoite Sanna Saastamoinen Joensuu

KAIKU TL 5, erityistavoite Sanna Saastamoinen Joensuu KAIKU 1.8.2015 31.12.2018 TL 5, erityistavoite 10.1 Sanna Saastamoinen 27.3.2018 Joensuu KAIKUN TOIMINTA Polkuja kuntouttavasta työtoiminnasta koulutukseen ja työhön Maahanmuuttaneiden työllistymisen tuki

Lisätiedot

Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry

Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry TYÖLLISTÄMISEN EDISTÄMINEN HENGITYSLIITON TOIMINTANA Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry HENGITYSLIITON TYÖLLISTÄMISEN HISTORIAA Hengitysliitto (entinen tuberkuloosiliitto ja keuhkovammaliitto)

Lisätiedot

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea

Lisätiedot

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot