avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland"

Transkriptio

1 avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland

2

3

4

5 ALUSTAVAT sääntömuutokset, astuvat voimaan aikaisintaan Taitaja2017-kilpailussa Taitaja9 osallistumisoikeus luokkalaisille joukkueen jäsenet voivat olla eri luokilta osallistujamäärän paisumisen takia alueet tulevat järjestämään peruskoulukarsintoja, etteivät paikalliskilpailut paisu liian suuriksi Taitaja päätuomarin roolia vahvistetaan ikärajaa nostetaan 21 vuoteen AMK- ja lukio-opiskelijoiden osallistuminen mahdollistetaan 3-5 lajissa osallistumisoikeus samassa lajissa vain kahteen Taitajaan pysyvät lajit poistuvat, lajit määrittyvät pääasiassa suosittuuden perusteella, kilpailujärjestäjällä ja Skillsillä mahdollisuus nostaa järjestettävien lajien joukkoon joitakin alueellisesti ja valtakunnallisesti tärkeitä lajeja

6 Taitaja9 peruskoulun 9.-luokkalaisille tarkoitettu kädentaitokilpailu kisalla halutaan hauskasti ja innostavalla tavalla nostaa taitoaineiden, erityisesti tekniikan, tekstiilityön ja kotitalouden alojen tuntemusta, sekä lisätä peruskoulujen, ammattioppilaitosten ja yritysten välistä yhteistyötä Taitaja9-finaalikilpailu järjestetään vuosittain Taitaja-kilpailujen yhteydessä, johon karsitaan pakallis- ja aluekilpailuissa kilpailu antaa 9.-luokkalaisille loistavan mahdollisuuden tutustua ammattioppilaitosten koulutustarjontaan Taitaja9-tehtävät ovat helppoja, yksiselitteisiä, edullisia toteuttaa ja helppoja tuomita. Tehtävissä vaaditaan kädentaitojen lisäksi tiimitaitoja ja ongelmanratkaisukykyä tehtäväpankkiin ideoidaan jatkuvasti lisää uusia tehtäviä.

7 Kilpailun vaiheet Paikalliskilpailut Peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset muodostavat kolmen hengen sekajoukkueen (joukkueessa oltava tyttöjä ja poikia). Jäsenet voivat olla eri luokilta, mutta heidän on oltava samasta koulusta. Paikalliskilpailuihin ilmoittaudutaan järjestävän ammattioppilaitoksen ohjeiden mukaisesti. Paikalliskilpailuista parhaat joukkueet pääsevät jatkoon aluekilpailuihin. Paikalliskilpailut järjestetään syys-marraskuussa. Aluekilpailut Paikalliskilpailujen järjestäjä ilmoittaa suoraan parhaiten menestyneet joukkueet aluekilpailujen järjestäjille. Kilpailujen järjestäjä vastaa tehtävien suunnittelusta, palkinnoista ja muista järjestelyistä, joten aluekilpailut saattavat hieman poiketa toisistaan. Aluekilpailujen voittajat jatkavat kilpailua finaaliin. Aluekilpailut järjestetään ammattioppilaitoksissa marras-tammikuun aikana. Finaali Jokaisesta aluekilpailupaikasta parhaat joukkueet pääsevät Taitaja-kilpailujen yhteydessä järjestettävään finaaliin.

8 Hyödyntäminen Kaikki tehtävät (Taitaja, TaitajaPLUS ja Taitaja9) tallennetaan tehtäväpankkiin. Taitaja- ja TaitajaPLUStehtävät perustuvat ammatillisiin tutkinnon perusteisiin, joten ne on hyödynnettävissä oppilaitoksen arjessa. Tehtäväpankissa on tällä hetkellä, liki 1000 tehtävää.

9 Taitaja9 lukuina Taitaja2013 Joensuu Taitaja2014 Lahti Taitaja2015 Turku Taitaja2016 Seinäjoki PAIKALLISKILPAILUT raportointi kesken järjestävät oppilaitokset järjestämiseen osallistuneet opettajat järjestämiseen osallistuneet opiskelijat joukkueita kilpailijoita katsojia ALUEKILPAILUT järjestämiseen osallistuneet ammattiopistot järjestämiseen osallistuneet opettajat järjestämiseen osallistuneet opiskelijat joukkueita kilpailijoita katsojia LOPPUKILPAILU joukkueita kilpailijoita

10 Ammattipolut ammattitaitokilpailussa Skillsin Ammattipolut ammattitaitokilpailussa -julkaisussa itaitokilpailuissa_ pdf käsitellään nuoren ammatinvalintaprosessia. Ammattipolut pohjautuvat Floridan osavaltion yliopistossa tehtyihin tutkimuksiin informaation käytöstä valintatilanteissa (Sampson & Reardon 1998). Teoreettisena viitekehyksenä on koulutus- ja uravalintaan liittyvien päätöksentekotaitojen kehittäminen. Päätöksentekotaidot kehittyvät seuraavien vaiheiden kautta: valintapulman tunnistaminen ja tavoitteen asettelu koulutus- ja urasuunnitelman laadinta tavoitteen saavuttamisen kannalta merkityksellisen materiaalin hyödyntäminen valintaprosessin etenemisen seuranta.

11 Ammattipolkujen tavoitteena on Lisätä ja syventää ammattien tuntemusta Aikaisempien selvitysten mukaan perusopetuksen oppilaat ja lukioiden opiskelijat tarvitsevat nykyistä enemmän opinto-ohjausta valintojensa tueksi. Tavoite ammattien tuntemuksen lisäämiseksi ja syventämiseksi kohdistuu myös opettajiin ja opinto-ohjaajiin. Monipuolistaa uraohjauksen toteuttamista: Uraohjauksen ongelmiksi on koettu tiedon laatu ja sen yksilöllinen ajoittaminen. Vaikuttavimmaksi ammattitiedoksi on todettu sellainen informaatio, johon sisältyy kokemuksellisuus ja henkilökohtainen merkitys. Ammattipolut mahdollistavat monipuolisen ammatteihin tutustumisen. Ammattitaitokilpailut tarjoavat erinomaisen tilaisuuden saada kokemuksellista tietoa päätöksenteon tueksi. Ammattipolkuihin laadittu materiaali antaa ohjaushenkilöstölle mahdollisuuden seurata ja tukea pitkäjänteisen valintaprosessin etenemistä. Ammattipolkuihin liittyvät ennakkotehtävät virittävät nuoren päätöksentekoprosessin ja suuntaavat hänen mielenkiintonsa kilpailulajeihin, jotka ovat hänelle merkityksellisiä. Kilpailujen aikana nuoret saavat seurata kilpailulajeja ja kokeilla itse ammatteihin liittyviä tehtäviä. He saavat kokemuksellista tietoa siitä, millaista osaamista ammateissa vaaditaan. Tapahtuman aikana nuoret saavat myös tietoa näihin ammatteihin johtavista koulutuksista omaa päätöksentekoaan varten. Kilpailujen jälkeen suoritettavien tehtävien tavoitteena on viimeistellä päätöksentekoprosessia ja auttaa nuorta valintojen toteuttamisessa. Vahvistaa erilaisen oppijan ohjausta. Yksilöllisyys ja henkilökohtaistaminen ovat tärkeitä erilaisen oppijan ohjauksessa. Ammattipolut auttavat huomion suuntaamisessa tilanteessa, joka on virikeympäristöltään runsas. Lisäksi erilaisen oppijan uravalintaa voidaan tukea laatimalla materiaaleja ja toimintamuotoja, jotka helpottavat tapahtumaan osallistumista. Myös ammattipolkujen fyysiseen esteettömyyteen on kiinnitettävä huomiota.

12 Mausteiden tunnistaminen

13 Suolaliuoksen väkevyyden mittaaminen

14 Talon rakentaminen

15 Talon rakentaminen

16

17

18 Taitaja järjestäjät useita työtaitokilpailuja 1988 Hämeenlinnan ammattioppilaitos ja Opettajaopiston ammattikoulu 1989 Hämeenlinnan ammattioppilaitos ja Opettajaopiston ammattikoulu 1990 Hämeenlinnan ammattioppilaitos ja Opettajaopiston ammattikoulu 1992 Hämeenlinnan ammattioppilaitos 1994 Hajautetusti eri paikkakunnilla 1995 Hajautetusti eri paikkakunnilla 1996 Hajautetusti eri paikkakunnilla 1997 Turun teknillinen ammattioppilaitos 1998 Hämeenlinnan ammattioppilaitos 1999 Oulun ammattioppilaitos, Haukiputaan ammattioppilaitos, Oulun käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, Pohjois- Pohjanmaan ammattiopisto, Seinäjoen ammattioppilaitos 2000 Helsingin tekniikan alan oppilaitos ja Helsingin palvelualojen oppilaitos 2001 Päijät-Hämeen koulutuskonserni 2002 Imatran ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä 2003 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 2004 Seinäjoen ammattioppilaitoksen kuntayhtymä 2005 Turun ammatti-instituutti 2006 Tampereen ammattiopisto 2007 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 2008 Omnia, Keuda ja Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä 2009 Vaasan ammattiopisto ja Svenska yrkesintitutet 2010 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä 2011 Savon koulutuskuntayhtymä ja Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä 2012 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 2013 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 2014 Koulutuskeskus Salpaus 2015 Turun kaupunki (Turun ammatti-instituutti, Axxell Utbildning Ab, Bovallius-ammattiopisto, Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä, Peimarin koulutuskuntayhtymä, Salon seudun koulutuskuntayhtymä, Raision seudun koulutuskuntayhtymä ja Turun Ammattiopistosäätiö.) 2016 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä 2017 Helsingin kaupunki, Stadin ammattiopisto

19 Taitaja national Skills competition year city date competitors in semifinals competitors in finals official skill categories demonstrati on skills skill demonstrat ions abilympic skills visitors media hits number of arranged semifinals number of the partners 2001 Lahti Imatra Jyväskylä Seinäjöki Turku Tampere Joensuu Espoo-Uusimaa Vaasa Oulu Kuopio Jyväskylä (545) 2013 Joensuu Lahti Turku

20 Julkaisut Taitaja 25 vuotta tietoa, taitoa ja tahtoa Taitaja-semifinaalien parhaat käytännöt Taitajasta yrittäjäksi Taitaja kilpailunjärjestäjäopas Taitaja9 kilpailunjärjestäjäopas Taitaja- TaitajaPLUS- ja Taitaja9-säännöt Tehtäväpankki:

21 ammattiosaamisen asialla Skills Finland

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland 1962 1972 2003 2005 avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland Esityksen sisältö 14.45 Kuljetus-/logistiikka-alan Taitaja2017 Veijo Reimi, Stadian ammattiopisto &

Lisätiedot

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland Kehut lupsakka ilmapiiri visuaalisesti miellyttävä toteutus jämäkkä yleisöystävällinen ennätyksellinen Taitaja järjestäjät

Lisätiedot

Taitaja9-kilpailujen säännöt

Taitaja9-kilpailujen säännöt Taitaja9-kilpailujen säännöt 1 Taitaja9-KILPAILUJEN SÄÄNNÖT, hyväksytty 28.5.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus... 3 3. Käsitteitä... 3 4. Kilpailutehtävät... 3 5.

Lisätiedot

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5 Taitaja9 säännöt SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus, eettiset säännöt ja arvot... 3 3. Käsitteitä... 3 4. Kilpailutehtävät... 4 5. Osanottajat... 4 6. Arviointi... 4 7.

Lisätiedot

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 SISÄLLYSLUETTELO 1. KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 3 2. KILPAILUN TARKOITUS, EETTISET SÄÄNNÖT JA ARVOT... 3 3. KÄSITTEITÄ... 3 4. KILPAILUTEHTÄVÄT... 4 5. OSANOTTAJAT... 4 6. ARVIOINTI...

Lisätiedot

Yrittäjyys ammattitaitokilpailuissa. Taitajasta yrittäjäksi yrittäjyys osana ammattitaitokilpailuja Helsinki 31.1.2012 Eija Alhojärvi Skills Finland

Yrittäjyys ammattitaitokilpailuissa. Taitajasta yrittäjäksi yrittäjyys osana ammattitaitokilpailuja Helsinki 31.1.2012 Eija Alhojärvi Skills Finland Yrittäjyys ammattitaitokilpailuissa Taitajasta yrittäjäksi yrittäjyys osana ammattitaitokilpailuja Helsinki 31.1.2012 Eija Alhojärvi Skills Finland Skills Finland - toiminnan tavoitteet Edistää tietoisuutta

Lisätiedot

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland Taitaja9 täytti maaliskuussa 10 vuotta. Kilpailun isä, Pekka Ruokomäki sai idean kilpailusta syksyllä 2001. Espoon Matinkylässä

Lisätiedot

TUOMAREIDEN PEREHDYTYSSUUNNITELMA

TUOMAREIDEN PEREHDYTYSSUUNNITELMA ETÄTEHTÄVÄ 5 TUOMAREIDEN PEREHDYTYSSUUNNITELMA 1) Kilpailun eettiset säännöt ja arvot Matkailulajiin osallistuminen on vapaaehtoista ja opiskelijan oma halu kilpailuun on otettu huomioon kilpailijoita

Lisätiedot

Taitaja9-kilpailun säännöt

Taitaja9-kilpailun säännöt Taitaja9-kilpailun säännöt 1 Taitaja9-kilpailun säännöt, hyväksytty 24.3.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus, eettiset säännöt ja arvot... 3 3. Käsitteitä... 3 4.

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi hankkeen käynnistysseminaari 8.2.2010 Tellervo Tarko Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Jäsenet 1. Ami-säätiö 31. Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät 1.1.2018 Koulutuksen järjestäjä Järjestäjän kotipaiktutkintokootutkintotyy Ahlmanin koulun Säätiö sr Pirkanmaa Aitoon Emäntäkoulu Oy Pirkanmaa

Lisätiedot

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät 1.1.2018 Koulutuksen järjestäjä Järjestäjän kotipaiktutkintokootutkintotyy Etelä-Karjalan Koulutuskuntayhtymä Etelä-Karjala Etelä-Karjalan Koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Kilpailujärjestäjän. opas

Kilpailujärjestäjän. opas Kilpailujärjestäjän opas SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT...3 1. KILPAILUN TAUSTA...4 2. KESKEINEN SANASTO...4 3. SÄÄNNÖT...5 4. KILPAILUN TOTEUTUS...5 4.1 Osallistujat...5 4.2 Paikalliskilpailut...5 4.2.1 Paikalliskilpailun

Lisätiedot

Skills-kilpailumuodot

Skills-kilpailumuodot Skills toiminta on Verkostotoimintaa huippuosaamisen kehittämiseksi Ammatillisen koulutuksen oppimistulosten parantamista Ammatillisen koulutuksen vetovoimaisuuden edistämistä Toiminta kohdistuu ammatillisin

Lisätiedot

TAITAJA2016, Seinäjoki Lajivastaavakoulutus 2014-2016

TAITAJA2016, Seinäjoki Lajivastaavakoulutus 2014-2016 TAITAJA2016, Seinäjoki Lajivastaavakoulutus 2014-2016 1 Aloitus ja sitoutuminen lajivastaavan tehtävään Opintojakso 1 21.3.14 Lajivastaavakoulutuksen 1. lähipäivä (Seinäjoki) 3.9.14 Valtakunnallinen 1.

Lisätiedot

Teollisuus. 603 Koneistus. Lajivastaavat. Kuva: Skills Finland / Jaakko Manninen. Tero Kuusisto Koulutuskeskus Salpaus tero.kuusisto(at)salpaus.

Teollisuus. 603 Koneistus. Lajivastaavat. Kuva: Skills Finland / Jaakko Manninen. Tero Kuusisto Koulutuskeskus Salpaus tero.kuusisto(at)salpaus. Teollisuus 603 Koneistus Kuva: Skills Finland / Jaakko Manninen Lajivastaavat Tero Kuusisto Koulutuskeskus Salpaus tero.kuusisto(at)salpaus.fi 1 / 9 puh. 044 708 0637 Tommi Ratia Koulutuskeskus Salpaus

Lisätiedot

TaitajaPLUS Oulussa 2010 Kuopiossa 2011

TaitajaPLUS Oulussa 2010 Kuopiossa 2011 TaitajaPLUS Oulussa 2010 Kuopiossa 2011 TaitajaMästare 2010 Oulu Ideasta syntyy kädenjälki TaitajaPLUS (MästarePLUS) lajiperhe mukana ensimmäisen kerran Taitaja kisoissa Aiemmin kansallisia kisoja Abilympics

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA

MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA LÄÄNI MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA 1999-2001 20.1.1999 20.9.1999 v. 1999 20.1.2000 20.9.2000 v. 2000 20.1.2001

Lisätiedot

AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA 2014-2016 (oppilaitosmuotoinen koulutus)

AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA 2014-2016 (oppilaitosmuotoinen koulutus) 27.6. AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA - (oppilaitosmuotoinen koulutus) ten jaksotus KOKO MAA 150 151 150 701 550 149 210-1 491 148 210-1 000 550-976 -1 941 kokonais, OKM päätös 27.6.

Lisätiedot

Tervetuloa Zoomi hankkeen koulutuspäivään Ouluun! Opiskelijoiden tuki ja ohjaus yksilöllisen opintopolun eri vaiheissa

Tervetuloa Zoomi hankkeen koulutuspäivään Ouluun! Opiskelijoiden tuki ja ohjaus yksilöllisen opintopolun eri vaiheissa Tervetuloa Zoomi hankkeen koulutuspäivään Ouluun! Opiskelijoiden tuki ja ohjaus yksilöllisen opintopolun eri vaiheissa OSAO toimintaa tiivistettynä Opiskelijoita noin 11 000, joista yli puolet ammatillisessa

Lisätiedot

SAKU ry:n salibandysarja

SAKU ry:n salibandysarja SAKU ry:n salibandysarja 2017-2018 TULOKSET 1. kierros TYTÖT Lopputurnaukseen: Optima Vuokatin urheiluopisto Osao Lohko 1 Maaliero Pisteet Sijoitus Osao 3 0 0 15 3 12 6 1 Vuokatin Urheiluopisto 2 0 1 15

Lisätiedot

SAKU ry:n salibandysarja

SAKU ry:n salibandysarja SAKU ry:n salibandysarja 2017-2018 TULOKSET 1. kierros TYTÖT Lopputurnaukseen: Optima Vuokatin urheiluopisto Osao Kisakallion Urheiluopisto Lohko 1 Osao 3 0 0 15 3 12 6 1 Vuokatin Urheiluopisto 2 0 1 15

Lisätiedot

Leonardo da Vinci: Aloituskoulutus kumppanuushankkeille

Leonardo da Vinci: Aloituskoulutus kumppanuushankkeille Leonardo da Vinci: Aloituskoulutus kumppanuushankkeille Helsinki 31.8.2012 Haetut ja rahoitetut Leonardo-kumppanuushankkeet Suomessa 2008-2012 HAKEMUKSET 2008 2009 2010 2011 2012 Yhteensä Koordinaattorit

Lisätiedot

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin

Lisätiedot

JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN

JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN Lähde: KOUTE JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN Sis. 1 200 nuorten yhteiskuntatakuupaikkaa, joita lisättiin 26 järjestäjälle 1.8.2012 lukien

Lisätiedot

AMMATTIpOlut. ammattitaitokilpailussa. Jukka Lerkkanen Auli Ryhänen Päivi Kauppila Pirjo Hänninen

AMMATTIpOlut. ammattitaitokilpailussa. Jukka Lerkkanen Auli Ryhänen Päivi Kauppila Pirjo Hänninen AMMATTIpOlut ammattitaitokilpailussa Jukka Lerkkanen Auli Ryhänen Päivi Kauppila Pirjo Hänninen SISÄLLYSLUETTELO 1 Ammattipolut osana taitaja-tapahtumaa... 3 2 Ammattipolkujen tavoitteet... 4 3 Ammattipolkujen

Lisätiedot

Kilpailutoiminta osana koulutuksen järjestäjän arkea

Kilpailutoiminta osana koulutuksen järjestäjän arkea Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Kilpailutoiminta osana koulutuksen järjestäjän arkea AMKE ry kokoaa yhteen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry on kattava ammatillisen koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Voimassa olevat järjestämissopimukset

Voimassa olevat järjestämissopimukset Voimassa olevat järjestämissopimukset Koulutuksen järjestäjä Tutkintotilaisuuksista vastaava oppilaitos Adulta Oy tutkinto Adulta Oy AEL Ami-säätiö / Amiedu Ami-säätiö / Amiedu myyntiedustaja, kodintekniikan

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset

Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset 13.2.2017 BM 13.2.2017 1 13.2.2017 2 Jäsenyhdistysten tilannekuvaukset alueittain / Käytetyt värikoodit Alle 10 jäsentä 10-49 jäsentä Yli 49 jäsentä 1.1.2017

Lisätiedot

Keudan Hakijan opas 2019

Keudan Hakijan opas 2019 Keudan Hakijan opas 2019 Sisältää tehtäviä osa A tehtäviä Hakijan oppaasta 2019 osa B tehtäviä keuda.fi osa C sanaristikoita (Hakijan opas + keuda.fi) KEUDA 1 Nimi: luokka: osa A Tutustu Keudan Hakijan

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Amiedu Ammattiopisto

Lisätiedot

Ohjelma: 8:30 Aamupala 9:00 Tilaisuuden avaus ja selvityksen lähtökohdat, projektipäällikkö Sanna Pensonen Katsaus laadullisen selvityksen tuloksiin,

Ohjelma: 8:30 Aamupala 9:00 Tilaisuuden avaus ja selvityksen lähtökohdat, projektipäällikkö Sanna Pensonen Katsaus laadullisen selvityksen tuloksiin, Ohjelma: 8:30 Aamupala 9:00 Tilaisuuden avaus ja selvityksen lähtökohdat, projektipäällikkö Sanna Pensonen Katsaus laadullisen selvityksen tuloksiin, tutkija Jukka Vehviläinen Sujuvat siirtymät tulevaisuudessa,

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Amiedu Ammattiopisto

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö AMOS/Koskimäki. Päivitetty 15.1.2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö AMOS/Koskimäki. Päivitetty 15.1.2016 AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2016 LUKIEN Yhteensä 126 järjestäjää Kunnat (9) Helsingin kaupunki Joensuun kaupunki Kajaanin kaupunki Kouvolan kaupunki Oulun kaupunki

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista Perustason ensihoidon kokeilujen yhteistyöpäivä 26.9.2016 Marja Veikkola,

Lisätiedot

Johan Hahkala, toiminnanjohtaja 12.02.2013 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Johan Hahkala, toiminnanjohtaja 12.02.2013 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry . Muuttuvaan osaamistarpeeseen vastaaminen Johan Hahkala, toiminnanjohtaja 12.02.2013 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry AMKE ry kokoaa yhteen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry on kattava

Lisätiedot

Ekspertin työn ja kansainvälisen kilpailutoiminnan hyödyntäminen. WSC2015-eksperttikoulutus Hämeenlinna 4.11.2015 Eija Alhojärvi toiminnanjohtaja

Ekspertin työn ja kansainvälisen kilpailutoiminnan hyödyntäminen. WSC2015-eksperttikoulutus Hämeenlinna 4.11.2015 Eija Alhojärvi toiminnanjohtaja Ekspertin työn ja kansainvälisen kilpailutoiminnan hyödyntäminen WSC2015-eksperttikoulutus Hämeenlinna 4.11.2015 Eija Alhojärvi toiminnanjohtaja Skills Finland ry Yleishyödyllinen yhdistys, perustettu

Lisätiedot

ammattitaitokilpailussa

ammattitaitokilpailussa Opintopolut ammattitaitokilpailussa Jukka Lerkkanen Auli Ryhänen Päivi Kauppila SISÄLLYSLUETTELO 1 Opintopolut osana Taitaja-tapahtumaa... 3 2 Opintopolkujen tavoitteet... 4 3 Opintopolkujen teoreettinen

Lisätiedot

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A MIEHET A Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Tampereen kaupunki Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Sataedu Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2014 LUKIEN

AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2014 LUKIEN AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2014 LUKIEN Yhteensä 131 järjestäjää Kunnat (11) Helsingin kaupunki Jalasjärven kunta Joensuun kaupunki Kajaanin kaupunki Kemijärven kaupunki

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Johan Hahkala Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Jäsenet 1. Ami-säätiö 2. Axxell Utbildining Ab. 3. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia 4. Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä 5. Etelä-Savon

Lisätiedot

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

Itä-Suomen Ammattitaito ry. Itä-Suomen Ammattitaito ry. yhdistys perustettu vuonna 2003 toimialue: Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois- Karjalan ja Kainuun maakunnat jäseninä toimialueen merkittävimmät ammatillisen koulutuksen järjestäjät

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry.

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Ravintolapalveluverkosto Oppilaitosravintoloiden johtajat, esimiehet, vastuuhenkilöt Hyvää Pataa 7.-8.6.2011 Seinäjoella www.amke.fi ja www.dynamo.amke.fi Ravintolapalveluverkosto

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1 000 147 000-1 500-651 -1 651-3 151

KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1 000 147 000-1 500-651 -1 651-3 151 AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRIEN SOPEUTTAMINEN VUOSINA - (oppilaitosmuotoinen koulutus) kokonais, 1.1. OKM esitys OKM esitys OKM esitys esitys -16 KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1

Lisätiedot

KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI

KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI Marja Veikkola, Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (Osekk) 26.9.2014 Sivu 1 Opetushallitus on myöntänyt valtionavustuksen Osekkille sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan sekä

Lisätiedot

Semifinaalijärjestäjien koulutus. Esko Junttila 24.11.2011

Semifinaalijärjestäjien koulutus. Esko Junttila 24.11.2011 Semifinaalijärjestäjien koulutus Esko Junttila 24.11.2011 Ajankohtaista Haku semifinaalijärjestäjäksi päättyi 31.10. Semifinaalit tammikuussa. Joensuussa järjestettävät semifinaalit pääsääntöisesti 25.-26.1.

Lisätiedot

*1) ent. Etelä-Savon koulutuskunta yhtymä *2) ent. Hyvinkään- Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö / Hyvinkään - Riihimäen akk

*1) ent. Etelä-Savon koulutuskunta yhtymä *2) ent. Hyvinkään- Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö / Hyvinkään - Riihimäen akk Ravintola- ja hotellipalvelualan tutkintotoimikunta (8093) 1.8.2007-31.7.2010 Tarjoilijan ammattitutkinto Voimassa olevat järjestämissopimukset / sopimukset voimassa 31.12.2010 asti Tutkinnon järjestäjä

Lisätiedot

Palvelut. 301 Asiakaspalvelu ja myynti. Lajivastaavat. Kuva: Skills Finland / Jaakko Manninen

Palvelut. 301 Asiakaspalvelu ja myynti. Lajivastaavat. Kuva: Skills Finland / Jaakko Manninen Palvelut 301 Asiakaspalvelu ja myynti Kuva: Skills Finland / Jaakko Manninen Lajivastaavat Eija Kivihaka Koulutuskeskus Salpaus eija.kivihaka(at)salpaus.fi 1 / 9 puh. 044 708 0610 Leena Laakkala Koulutuskeskus

Lisätiedot

TOPLAKE Työssäoppimisen laatu ja

TOPLAKE Työssäoppimisen laatu ja RATKAISUYHTEENVETO 2011 VALTIONAVUSTUS Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen mom.29.20.20 (va:231) 1 200 000 euroa Avustuksen saaja Hanke Koordinaattori Myönteiset päätökset 1. Axxell

Lisätiedot

Kartoitus kiinnostuksesta ammatillisen koulutuksen tutkintovientiin

Kartoitus kiinnostuksesta ammatillisen koulutuksen tutkintovientiin Kartoitus kiinnostuksesta ammatillisen koulutuksen tutkintovientiin Opetushallitukselle toteutettu kysely suomalaisten ammatillisen koulutuksen järjestäjien kiinnostuksesta tutkintovientiin 26.4.2018 Koulutusvientikokeilun

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

TAITAJA9. Kilpailujärjestäjän opas

TAITAJA9. Kilpailujärjestäjän opas TAITAJA9 Kilpailujärjestäjän opas SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT... 3 1. KILPAILUN TAUSTA... 4 2. KESKEINEN SANASTO... 5 3. SÄÄNNÖT... 5 4. KILPAILUN TOTEUTUS... 6 4.1 Osallistujat... 6 4.2 Tuomarointi...

Lisätiedot

Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke

Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke Uraohjaus Uraohjauksella tarkoitetaan opiskelijan ja ohjaajan välistä yhteistyöprosessia, jonka

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Ahlmanin koulun säätiö

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen tilannekatsaus Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen tilannekatsaus 24.11.2014 Koulutuskokeilujen ohjausryhmän kokous, opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma

Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma Uraohjausta opintoihin integroituneena! Hankkeen tavoitteena on luoda Pohjois-Savon alueen ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen yhteinen koulutusprosessiin

Lisätiedot

Rakentaminen. 401 Huonekalupuuseppä. Lajivastaavat. Kuva: Skills Finland / Tuomas Mikkonen. Marko Varjos Koulutuskeskus Salpaus. 401 Huonekalupuuseppä

Rakentaminen. 401 Huonekalupuuseppä. Lajivastaavat. Kuva: Skills Finland / Tuomas Mikkonen. Marko Varjos Koulutuskeskus Salpaus. 401 Huonekalupuuseppä Rakentaminen 401 Huonekalupuuseppä Kuva: Skills Finland / Tuomas Mikkonen Lajivastaavat Marko Varjos Koulutuskeskus Salpaus 1 / 9 marko.varjos(at)salpaus.fi puh. 050 384 3905 Heikki Saraja Koulutuskeskus

Lisätiedot

TERVETULOA EuroSkills 2014 EKSPERTTIKOULUTUKSEEN. Koulutuspäivän 6.2.2014 ohjelma

TERVETULOA EuroSkills 2014 EKSPERTTIKOULUTUKSEEN. Koulutuspäivän 6.2.2014 ohjelma TERVETULOA EuroSkills 2014 EKSPERTTIKOULUTUKSEEN Koulutuspäivän 6.2.2014 ohjelma Lämpimät onnittelut valituille EuroSkills -eksperteille! A dream at hand Wellcome to Euroskills Competition HAMK Skills

Lisätiedot

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A MIEHET A Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Tampereen kaupunki Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Sataedu Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Kilpailujärjestäjän OPAS

Kilpailujärjestäjän OPAS Kilpailujärjestäjän OPAS 2014 SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT...3 1. KILPAILUN TAUSTA...4 2. KESKEINEN SANASTO...4 3. SÄÄNNÖT...5 4. KILPAILUN TOTEUTUS...5 4.1 Osallistujat...5 4.2 Tuomarointi...5 4.3 Paikalliskilpailut...5

Lisätiedot

Taitajasemifinaalien järjestäminen ja tuomarikoulutus

Taitajasemifinaalien järjestäminen ja tuomarikoulutus Taitajasemifinaalien järjestäminen ja tuomarikoulutus Tuomarikoulutus ja sääntöjen keskeiset kohdat Markku Räty PKKY, Kilpailutoiminnan koordinaattori 2 2.3 Kilpailussa käytettävä kieli Kilpailun pääkieli

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011 Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke 1 Esityksen rakenne Maahanmuuttajanuorten koulutusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, pk 17,00 Liiketalouden perustutkinto, yo 5,00 Ammattiopisto Tavastia Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna

Liiketalouden perustutkinto, pk 17,00 Liiketalouden perustutkinto, yo 5,00 Ammattiopisto Tavastia Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna Ammattiopisto Lappia Ammattiopisto Lappia, Tornio Alin hyväksytty pistemäärä Ammattiopisto Tavastia Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna Axxell Axxell, Karis Liiketalouden perustutkinto, pk 15,00 Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

HUHTI 29 SEMINAARIOHJELMA POTKUA PEDAGOGIIKKAAN -SEMINAARI. 29.4.2014 klo 8.30 16.30 Radisson Blu Marina Palace hotelli, Linnankatu 32, Turku

HUHTI 29 SEMINAARIOHJELMA POTKUA PEDAGOGIIKKAAN -SEMINAARI. 29.4.2014 klo 8.30 16.30 Radisson Blu Marina Palace hotelli, Linnankatu 32, Turku HUHTI 29 2014 POTKUA PEDAGOGIIKKAAN -SEMINAARI JA HYVIEN KÄYTÄNTÖJEN TUOTETORI SEMINAARIOHJELMA 29.4.2014 klo 8.30 16.30 Radisson Blu Marina Palace hotelli, Linnankatu 32, Turku R A H O OPETUSHALLITUS

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen kehittämiseen 11.9.2013 klo 12.30-15.30

Valtionavustuksilla tukea ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen kehittämiseen 11.9.2013 klo 12.30-15.30 Valtionavustuksilla tukea ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen kehittämiseen 11.9.2013 klo 12.30-15.30 Hanna Autere Hanna.autere@oph.fi www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Aloitustilaisuuden

Lisätiedot

Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v

Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2009-10 200 / vaihtokk, kk toteuma + toteuma + haettu, ka) haettu, ka), kk 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu 102 471 94 200 105 502 85 340 8 860 29604 Helsingin yliopisto

Lisätiedot

SAKU MIEHET-A

SAKU MIEHET-A SAKU ry:n henkilöstön talvikisat Sähly Vierumäki Areena 28.-29.1.2017 MIEHET-A A-lohko Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Ammattiopisto Tavastia Koulutuskeskus Salpaus O Hyria Koulutus Oy Winnova/Pori

Lisätiedot

RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SPL6OS18 ***

RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SPL6OS18 *** RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: 03.09.2018 *** 1 -koulutus -koulutus kerroin Yksityinen ABB Oy 0763403-0 0 0,0 0 0 0 0 0 AVA-instituutin Kannatus- 02060-9 5 0 0,66238 3,3 0,0 0

Lisätiedot

RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP2L6OS18 ***

RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP2L6OS18 *** RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: 21..2018 *** 1 Yksityinen ABB Oy 07640-0 AVA-instituutin Kannatus- 02060-9 10 0,6628 6,6 5.947 5.947 Ahlmanin koulun Säätiö 0155402-1 Air Navigation

Lisätiedot

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun

Lisätiedot

OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015

OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 Esitys sisältää Vähän taustaa - Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Uusi palvelu käynnistyy yhteistyö alkaa Kenelle OPI

Lisätiedot

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin

Lisätiedot

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A MIEHET A Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Tampereen kaupunki Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia Satakunnan koulutuskuntayhtymä Salon seudun koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo ,

lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo , ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2008-09 170 / vaihtokk, kk Keskim EU lähtijöistä (2v (2v vaihdon 08/09 lähtijöistä 2007-08 EU toteuma) toteuma) kesto, kk 07/08 + OPM 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea pääsy- ja soveltuvuuskokeiden kehittämiseen VAKUVA 2 pilotointi ja jatkokehittäminen Valtionavustushankkeiden

Valtionavustuksilla tukea pääsy- ja soveltuvuuskokeiden kehittämiseen VAKUVA 2 pilotointi ja jatkokehittäminen Valtionavustushankkeiden Valtionavustuksilla tukea pääsy- ja soveltuvuuskokeiden kehittämiseen VAKUVA 2 pilotointi ja jatkokehittäminen Valtionavustushankkeiden käynnistystilaisuus 17.2.2014 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö,

Lisätiedot

inka Koulutuksen arviointijärjestelmä Apuväline ammatillisille oppilaitoksille palautteenkeruuseen ja itsearviointiin

inka Koulutuksen arviointijärjestelmä Apuväline ammatillisille oppilaitoksille palautteenkeruuseen ja itsearviointiin inka Koulutuksen arviointijärjestelmä Apuväline ammatillisille oppilaitoksille palautteenkeruuseen ja itsearviointiin Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskus tarjoaa tukipalveluja koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015 Nuoria infratöihin uutiskirje 2 / 2015 Tiivistelmä Mitä tehty - Maarakennuskoneenkuljettajan RekryKoulutus - Infra-alan tunnetuksi tekeminen - Messuja ja tapahtumia Suunnitelmia & suuntaviivoja vuodelle

Lisätiedot

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A MIEHET A Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Tampereen kaupunki Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Sataedu Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Tukeeko kilpailutoiminta suomalaisen ammatillisen koulutuksen markkinointia kansainvälisesti?

Tukeeko kilpailutoiminta suomalaisen ammatillisen koulutuksen markkinointia kansainvälisesti? Tukeeko kilpailutoiminta suomalaisen ammatillisen koulutuksen markkinointia kansainvälisesti? Ammatillisen koulutuksen yhteistyöfoorumi 2015 M/S Viking Gabriella ke 25.3.2015 Seija Rasku, Skills Finland

Lisätiedot

Oppisopimuksia ammattikoululaisille

Oppisopimuksia ammattikoululaisille Oppisopimuksia ammattikoululaisille Jaakko Lainio 20.3.2014 Viimeinen vuosi oppisopimuksella Erinomainen yhdistelmämahdollisuus! Opiskellaan ensin perustaidot koulussa ja siirrytään välillä oppisopimuksella

Lisätiedot

OPI kurssin sisältö ja toteutus

OPI kurssin sisältö ja toteutus OPI kurssin sisältö ja toteutus tiedotustilaisuus palveluntuottajille 4.2.2015 Irja Kiisseli Suunnittelija Kuntoutusryhmä 2 Esitys sisältää OPI-kurssien taustaa Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Tietoa

Lisätiedot

Auli Ryhänen Projektipäällikkö, KTaO Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu auli.ryhanen@jamk.fi

Auli Ryhänen Projektipäällikkö, KTaO Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu auli.ryhanen@jamk.fi Kuitenkaan koulutus- ja uravalinnan ongelmat eivät ole vähentyneet. Lerkkasen (2010) viimeisimpien selvitys- Ammattitaitokilpailujen opintopolut auttavat ammattiopintoihin hakeutuessa Jukka Lerkkanen Opettajankoulutuspäällikkö,

Lisätiedot

OAJ:n ammatilliset. paikallisyhdistykset

OAJ:n ammatilliset. paikallisyhdistykset OAJ:n ammatilliset työnantajakohtaiset paikallisyhdistykset 12.3.2019 OAO, Birgitta Mannila Järjestörakenteen kehittäminen OAJ:n valtuuston kevätkokouksen 2016 päätöksen mukaisesti järjestörakennetta

Lisätiedot

Muistettavaa ja lajiohjauspäivän työskentelyssä Yleistä käytäntöä lajiohjausryhmän kokouksesta

Muistettavaa ja lajiohjauspäivän työskentelyssä Yleistä käytäntöä lajiohjausryhmän kokouksesta Muistettavaa 13.9.2016 ja 22.11.2016 lajiohjauspäivän työskentelyssä Yleistä käytäntöä lajiohjausryhmän kokouksesta - lajivastaava ottaa kokoukseen mukaan kannettavan tietokoneen sekä tarvittaessa jatkojohdon

Lisätiedot

Turun aikuiskoulutuskeskus, Kärsämäentie 11, 20630 TURKU

Turun aikuiskoulutuskeskus, Kärsämäentie 11, 20630 TURKU 1 (6) Aika: Tiistai 21.12.2010 klo 10.17-14.07 Paikka: Turun aikuiskoulutuskeskus, Kärsämäentie 11, 20630 TURKU Läsnä Arto Saarelainen Puheenjohtaja Jyväskylän aikuisopisto Marja Heino Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen

4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen SÄHKÖALAN PERUSTUTKINNON TUTKINTOTOIMIKUNNAN (8316) KOKOUS Pöytäkirja Aika: 8.6.2011 klo 17:00 Paikka: Hämeen ammattikorkeakoulun Evon toimipiste Läsnä: Kalle Heikkinen OP paikalla www.sakky.fi Kari Hännikäinen

Lisätiedot

ECVET tulee, oletko valmis!

ECVET tulee, oletko valmis! ECVET tulee, oletko valmis! ECVET EXPERT-toiminto 2012 2013 Oulu 13.3.2013 Leena-Maija Talikka, CIMO 8.2.2013 Bryggen kommunikea 2010 Tavoitteita Ammatillisen koulutuksen vetovoima Ammattitaitokilpailut,

Lisätiedot

Tiimit laskevassa järjestyksessä saavutettujen viikkotavoitteiden mukaan

Tiimit laskevassa järjestyksessä saavutettujen viikkotavoitteiden mukaan Hei, taas me trampataan TULOSLIITE Rentosarja Tiimit laskevassa järjestyksessä saavutettujen viikkotavoitteiden mukaan 8 viikkotavoitetta Bovallius Turku, S. ja A. Bovalliuksen säätiö Keuda, Sibikset,

Lisätiedot

Taitajakilpailutoiminta. ammatillisessa koulutuksessa

Taitajakilpailutoiminta. ammatillisessa koulutuksessa Taitajakilpailutoiminta ammatillisessa koulutuksessa Skills Finland ry Vuonna 1993 perustettu yleishyödyllinen yhdistys Tavoitteena suomalaisen ammattikoulutuksen ja ammattiosaamisen kehittäminen (vetovoima

Lisätiedot

Semifinaalien hyödyntäminen alojen markkinoinnissa

Semifinaalien hyödyntäminen alojen markkinoinnissa Semifinaalien hyödyntäminen alojen markkinoinnissa Koulutustilaisuus Taita-semifinaalien järjestämisestä 5.11.2014 Seinäjoella Liisa Lähdesmäki, Taitaja2016 Kilpailujohtaja Taitajamästare2015 semifinaalit

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot OTA TALTEEN! MUOVISTA AMMATTI - Ammatista tutkinto Suorita perus-, ammattitai erikoisammattitutkinto Muovien kiehtovaan maailmaan pääsee montaa reittiä. Ilman

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kuopion seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

303 Kauneudenhoito Palvelut 303 Kauneudenhoito Lajivastaavat

303 Kauneudenhoito Palvelut 303 Kauneudenhoito Lajivastaavat Palvelut 303 Kauneudenhoito Lajivastaavat Mari-Anne Laamo Koulutuskeskus Salpaus mari-anne.laamo(at)salpaus.fi puh. 044 708 0246 1 / 10 Päivi Björninen Koulutuskeskus Salpaus paivi.bjorninen(at)salpaus.fi

Lisätiedot

RAHOITUSSOVELLUS 2019 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP6OS19 ***

RAHOITUSSOVELLUS 2019 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP6OS19 *** Koulutuksen järjestäjä RAHOITUSSOVELLUS 20 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM:..20 *** *** RAPORTTI: V2SP6OS *** opiskelijavuosi AMMATILLISEN KOULUTUKSEN SUORITEPÄÄTÖKSEN LIITERAPORTTI VUODELLE 20 5 6 opiskelijavuodet

Lisätiedot

ECVET tulee, oletko valmis!

ECVET tulee, oletko valmis! ECVET tulee, oletko valmis! ECVET EXPERT -toiminto 2012 2013 Tampere 27.3.2013 Leena-Maija Talikka, CIMO Bryggen kommunikea 2010 Tavoitteita: Ammatillisen koulutuksen vetovoima Ammattitaitokilpailut, Skills

Lisätiedot