Tarjouspyyntö Vihreän talouden kokeiluhankkeiden arvioimisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tarjouspyyntö Vihreän talouden kokeiluhankkeiden arvioimisesta"

Transkriptio

1 Päiväys Datum Dnro Dnr YM54/481/2013 Jakelussa mainitut Viite Hänvisning Tarjouspyyntö Asia Ärende Tarjouspyyntö Vihreän talouden kokeiluhankkeiden arvioimisesta Ympäristöministeriö (YM) pyytää tarjousta Vihreän talouden rahoituksella käynnistettyjen kokeiluhankkeiden ( ) arvioinnista. Hankintailmoitus tarjouspyyntöasiakirjoineen on julkaistu sähköisessä tietokannassa (HILMA). Tarjouspyyntö ja sen liitteet löytyvät myös osoitteesta 1. TAUSTAA Ympäristöministeriö rahoittaa osana vihreän talouden edistämistä kokeilu- ja kehittämishankkeita vuosina Kokeilu- ja kehittämishankkeiden tavoitteena on ympäristöhyödyn lisäksi edistää uutta liiketoimintaa sekä olla innovatiivisia. Yhteensä näihin hankkeisiin on käytetty vuosina noin 2,6 miljoonaa euroa. Lisäksi vuonna 2014 on varauduttu rahoittamaan näitä kokeiluhankkeita 1,3 miljoonalla eurolla, mikäli eduskunta myöntää tarvittavat määrärahat. Kierrätystä ja uusiomateriaalien käyttöä edistävien kehittämis- ja kokeiluhankkeiden (13 kpl) tavoitteena on edistää ympäristö- ja jätepoliittisia tavoitteita. Jätepolitiikan tavoitteena on edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä varmistaa, ettei jätteestä aiheudu haittaa terveydelle tai ympäristölle. Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelman ( Vähemmästä viisaammin ) tavoitteita edistää kahdeksan hanketta, joissa kokeillaan ekotehokkaita ratkaisuja liikkumisessa, asumisessa ja ruokailussa. Ympäristöministeriö rahoittaa seitsemää kokeiluhanketta ja työ- ja elinkeinoministeriö yhtä hanketta. Ohjelman tavoitteena on vähentää yksityisen ja julkisen sektorin ympäristöhaittoja ja kasvihuonekaasupäästöjä. Valtion ja kuntien tulee näyttää esimerkkiä sekä luoda edellytyksiä kestävämmille ratkaisuille. Ympäristöministeriön sivuilla linkissä on lisätietoa ohjelmasta ja sen pohjalta valtioneuvoston kesäkuussa 2013 tekemistä periaatepäätöksistä. PL 35, VALTIONEUVOSTO PB 35, FI STATSRÅDET, FINLAND

2 2 2. HANKINNAN KOHDE JA TAVOITTEET Hankinnan tavoitteena on arvioida yksittäisten kokeiluhankkeiden vaikuttavuutta, tuloksellisuutta ja tulosten hyödynnettävyyttä (jäljempänä kokeiluhankkeiden arviointi). Samalla tulee arvioida ympäristöministeriön vihreän talouden rahoituksen vaikuttavuutta näissä kokeiluhankkeissa. Arviointityö tulee aloittaa viimeistään lokakuussa Arviointityö tulee ajoittaa lokakuulle 2013-tammikuulle Suurin osa kokeiluhankkeista (19) on käynnissä ja kolme hanketta on päättynyt. Tarjoajan tulee raportoida jo meneillään olevien kokeiluhankkeiden arvioinnin aikana alustavista havainnoista ja tuloksista ko. hankkeiden projektipäälliköille ja ohjausryhmälle. Näin hankkeet saavat arvioinnin suorittajalta kommentteja ja kehittämisehdotuksia hyödynnettäväkseen. Loppuraportti luovutetaan tilaajalle mennessä. Yksityiskohtaisesta aikataulusta sovitaan tarkemmin valitun palveluntarjoajan kanssa tehtävässä sopimuksessa. Kokeiluhankkeiden arvioinnin loppuraportin tulee sisältää seuraavat osat: yhteenveto tutkimusmenetelmät ja aineistot arvioinnin tulokset kehittämis- ja kokeiluhankkeittain johtopäätökset suositukset Lisäksi tarjoajan tulee luovuttaa tilaajan käyttöön arviointityön aikana kerätyt tilasto- ja muut seuranta-aineistot. Osatarjouksia ja vaihtoehtoisia tarjouksia ei sallita. Hankinnan maksimihinta voi olla euroa (+alv). 3. SOPIMUSKAUSI Sopimus on voimassa lokakuu 2013 tammikuu HANKINTAMENETTELY Hankinnassa käytetään avointa menettelyä. Hankinnan ennakoitu arvo ei ylitä hankintalain EUkynnysarvoa. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007). Mikäli saaduista tarjouksista yksikään ei vastaa tarjouspyyntöä hankintayksikön edellyttämällä tavalla, taikka olosuhteet tarjouskilpailun aikana muuttuvat sellaisiksi, ettei hankintayksikkö voi hyödyntää tarjouskilpailun tuloksia, hankintayksikkö voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan. Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjousasiakirjat ovat saatavissa suomen kielellä. Tarjoajan halutessa tarjousasiakirjat muulla kielellä, käännättäminen ja siitä aiheutuvat kustannukset ovat tarjoajan itsensä vastattavina. 5. VALINTA- JA VERTAILUPERUSTEET Hankinnan valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus.

3 3 Tarjousten vertailuperusteet ovat: (1) Hinta painoarvo on 30 %. (2) Laatu painoarvo on 70 %. Laadulliset vertailuperusteet tärkeysjärjestyksessä ovat seuraavat: Arviointisuunnitelman toteutuskelpoisuus. Innovatiivisuus ja uudet avaukset arvioinnin toteuttamisessa katsotaan eduksi. Päävastuullisen palvelunsuorittajan osaaminen sekä aikaisempi kokemus vastaavanlaisista arvioinneista vähimmäisvaatimuksen ylittävältä osin. Tämän kohdan mukainen osaaminen ja kokemus tulee ilmetä tarjouksen liitteeksi liitettävästä päävastuullisen palvelunsuorittajan CV:stä. Tarjoajan referenssit vastaavanlaisista arvioinneista. 6. VAATIMUKSET Tarjoajien kelpoisuuden arviointi tehdään ennen tarjousvertailua. Tarjouskilpailun ulkopuolelle suljetaan tarjoukset, jotka myöhästyvät tai eivät vastaa tarjouspyyntöä. Kehittämis- ja kokeiluhankkeissa mukana olevat tahot eivät voi osallistua arviointiin. Tarjoajia koskevat vaatimukset: Vaatimus 1: Tarjoaja täyttää vaatimustenmukaisuusilmoituksen, joka osoittaa, että tarjoaja on huolehtinut verojen, sosiaaliturvamaksujen ja eläkevakuutusmaksujen maksamisesta sekä muista lakisääteisistä velvoitteista. Vaatimus 2: Tarjoaja pystyy nimeämään päävastuullisen ao. vaatimukset täyttävän palvelunsuorittajan sekä tälle varahenkilön. Varahenkilön ei tarvitse täyttää päävastuulliselle palvelunsuorittajalle asetettuja vaatimuksia. Vaatimus 3: Tarjoajalla on 3 kappaletta referenssejä arviointi- tai selvityshankkeista. Referenssit on eriteltävä tarjouksen liitteenä. Nimettyä päävastuullista palvelunsuorittajaa koskevat vaatimukset: Vaatimus 4: Nimetyllä päävastuullisella palvelunsuorittajalla tulee olla kolmen vuoden kokemus sekä ympäristöön liittyvistä projekteista että hankkeiden arvioinnista. Vaatimuksen 4 tulee olla todennettavissa päävastuullisen palvelunsuorittajan CV:stä (enintään kolme sivua), joka on toimitettava tarjouksen liitteenä. 7. YHTEYDENPITO JA LISÄTIEDOT KILPAILUN AIKANA Tarjoaja voi tarjouskilpailun aikana pyytää lisätietoja sähköpostitse lähettämällä kysymykset osoitteeseen kirjaamo.ym@ymparisto.fi. Kysymykset on lähetettävä kello mennessä. Sähköpostin otsikkokenttään on ehdottomasti merkittävä Kysymykset Vihreän talouden kokeiluhankkeiden arviointi liittyvään tarjouskilpailuun". Puhelimitse esitettyihin kysymyksiin tai tietopyyntöihin ei vastata, vaan tarjoajien tulee esittää kysymyksensä edellä esitetyllä tavalla. Kysymykset ja vastaukset kootaan yhteen ja niihin pyritään vastaamaan mennessä. Tarjouspyyntöön liittyvät kysymykset ja niihin annetut vastaukset toimitetaan kaikille kysymysten lähettäjille tiedoksi. Ne löytyvät myös YM:n www-sivuilta.

4 4 8. TARJOUSTIETOJEN JA HANKINTA-ASIAKIRJOJEN JULKISUUS Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) perusteella tarjoukset ovat yleisesti julkisia silloin, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asianosaisille tarjousasiakirjat tulevat kuitenkin julkisiksi jo silloin, kun hankintaa koskeva päätös on tehty. Tarjous on laadittava niin, ettei se sisällä liike- tai ammattisalaisuuksia. Mikäli liike- tai ammattisalaisuuksien sisällyttäminen tarjoukseen on kuitenkin tarjouksen tekemiseksi välttämätöntä, tulee liike- ja ammattisalaisuuksiksi määritellyt tiedot ilmoittaa erillisellä liitteellä, joka on oltava selkeästi merkitty salassa pidettäväksi. Tarjoajia pyydetään perustelemaan, miksi kyseiset tiedot ovat julkisuuslaissa tarkoitettuja liike- tai ammattisalaisuuksia. Tarjouksessa olevat hinnat eivät ole liikesalaisuuksia. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen. 9. TARJOUKSEN LAATIMINEN Tarjouksen (noin 5-8 sivua) tulee sisältää seuraavat liitteet: Työsuunnitelma, josta tulee ilmetä seuraavat asiat: Päävastuullinen palvelunsuorittaja, tämän varahenkilö ja muut mahdolliset toteuttaja(t) Arvioinnin tavoitteet Arviointisuunnitelma (menetelmät, toteutustapa ja käytettävä aika eri vaiheissa) Resurssit, kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma Avainhenkilöiden toimenkuvaukset Lisäksi hakemukseen tulee liittää hankkeen päävastuullisen palvelunsuorittajan CV sekä vaatimustenmukaisuusvakuutus. Tarjouksen on oltava sisällöltään tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukainen ja sisällettävä kaikki tarjoajien ja tarjousten arvioinnissa sekä tarjousten vertailussa tarvittavat pyydetyt tiedot. Tarjoukseen ei saa liittää tarjoajan omia tarjouspyynnön vastaisia ehtoja. Hankintayksiköllä on velvollisuus hylätä tarjous, joka on tarjouspyynnön vastainen ja siten vertailukelvoton. Ympäristöministeriö pidättää oikeuden olla valitsematta yhtään tarjouksista sopimuskumppaniksi arviointisuunnitelman laadun tai muun hakukriteereihin liittyvän syyn perusteella. 10. MUUT SOPIMUSEHDOT Hankintaan sovelletaan lisäksi julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja palveluhankinnoissa (JYSE 2009 Palvelut). Kaikki palvelun tuloksena syntyvä aineisto, kuten raportit, selvitykset, tietokannat, tietokoneohjelmat ja tieto sekä niihin liittyvät omistus- ja immateriaalioikeudet ( tulosaineisto ) ovat YM:n omaisuutta. YM:llä on oikeus muuttaa tai muokata tulosaineistoa ja luovuttaa sitä koskevia oikeuksia kolmansille osapuolille kokonaan tai osittain. Muilta osin immateriaalioikeuksiin sovelletaan Julkisten palveluhankintojen yleisten sopimusehtojen (JYSE 2009 PALVELUT) kohtaa TOIMEKSIANNON TUKIRYHMÄ Toimeksiannon tukena on ympäristöministeriön johdolla toimiva ohjausryhmä, jolle tekijät raportoivat työstään erikseen sovittavalla tavalla. 12. TARJOUKSEN JÄTTÄMINEN JA VOIMASSAOLO Tarjous on toimitettava viimeistään kello mennessä.

5 5 Tarjouksen tulee olla voimassa jättöpäivästä asti. Tarjouksen voi toimittaa sähköpostitse ympäristöministeriön kirjaamoon osoitteeseen: Sähköpostin lähetyksessä on huomioitava seuraavat asiat: Sähköpostin maksimikoko liitteineen on 5 Mt; Liitetiedostot voivat olla pakattuja (Winzip); Liitetiedostot pyydetään toimittamaan ensisijaisesti pdf- tiedostoina, mutta myös rtftiedostot sekä Wordin doc ja docx -tiedostot, Excelin xls- ja xlsx-tiedostot sekä Powerpointin ppt- ja pptx tiedostot hyväksytään; Lähettäjä vastaa siitä, että tarjous saapuu perille ajoissa; Sähköpostitse lähetettäessä tarjous liitteineen katsotaan olevan perillä silloin, kun tarjouksen sisältävä viesti / viestit ja niiden liitteet ovat käytettävissä ja luettavassa muodossa ympäristöministeriön kirjaamon sähköpostissa. Jos tarjous lähetetään usealla viestillä, on huomioitava, että tarjous katsotaan ajoissa saapuneeksi vasta, kun kaikki tarjouksen osia sisältävät viestit ovat perillä yllä mainittuun määräaikaan mennessä; Ympäristöministeriön kirjaamo kuittaa lähettäjälle sähköpostilla perille saapuneet tarjoukset. Jokaisen lähettäjän on itse varmistuttava siitä, että lähetys on saapunut perille. Epäselvissä tilanteissa lähettäjän on pystyttävä esittämään saamansa vastaanottokuittaus. Tarjous voidaan myös lähettää postitse. Tarjous on tällöin toimitettava suljetussa kirjekuoressa täydellisenä liitteineen ympäristöministeriön kirjaamoon: Ympäristöministeriö, Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO Sähköpostin osoitekenttään / kuoreen ja tarjoukseen tulee selkeästi merkitä tarjoajan nimi, osoite ja tarjouksen tunnus: "Vihreän talouden kokeiluhankkeiden arviointi". Määräajan jälkeen saapuneita tarjouksia ei oteta huomioon. Tarjousasiakirjoja ei palauteta. 13. TARJOUSTEN KÄSITTELY Menettelyn vaiheet ovat seuraavat: a) Tarjousten avaaminen. b) Tarjoajien kelpoisuuden tarkistaminen. c) Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen. d) Tarjousten vertailu. e) Hankintapäätöksen teko ja päätöksestä ilmoittaminen. Tarjousvertailun tuloksiin perustuva hankintapäätös annetaan tiedoksi sähköpostitse kaikille tarjoajille.

6 6 f) Hankintasopimuksen solmiminen. 14. PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUS Ympäristöministeriö Ylijohtaja Tuula Varis Ympäristöneuvos Jarmo Muurman JAKELU HILMA TIEDOKSI YM Kirjaamo YSO Jory Pasi Iivonen/ YSO LIITTEET Liite 1 Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot palveluhankinnoissa JYSE 2009 Palvelut Liite 2-3 Kooste kehittämis- ja kokeiluhankkeista Liite 4 Vakuutus velvoitteiden täyttämisestä Tarjouspyyntö liitteineen on saatavilla internetissä osoitteessa

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Merialuesuunnittelun kehittämishanke

TARJOUSPYYNTÖ Merialuesuunnittelun kehittämishanke Päiväys Datum Dnro Dnr 17.4.2015 YM25/5512/2015 Viite Hänvisning Asia Ärende TARJOUSPYYNTÖ Merialuesuunnittelun kehittämishanke 1. Hankinnan kohde ja tavoitteet sekä tehtävän määrittely Ympäristöministeriö

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET Perusturvakuntayhtymä Karviainen pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 15.10.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. VÄLINEHUOLTOPALVELUIDEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää Hilmailmoituskanavassa 2.10.2014 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 29.9.2017 Viite: Välskärinpolun HVP/2017 Välskärinpolun hulevesipumppaamo, laitehankinta Järvenpään Vesi pyytää kokonaishintaista tarjoustanne, Välskärinpolun hulevesipumppaamosta tämän

Lisätiedot

HAUTAUSPALVELUJEN JA VAINAJIEN SIIRTOKULJETUSTEN HANKINTA

HAUTAUSPALVELUJEN JA VAINAJIEN SIIRTOKULJETUSTEN HANKINTA HAUTAUSPALVELUJEN JA VAINAJIEN SIIRTOKULJETUSTEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 7.11.2017 julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

25.5.2015 ASIA: TARJOUSPYYNTÖ RAJAVESISTÖYHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN JA KALAKANTOJEN KESTÄ- VÄ KÄYTTÖ

25.5.2015 ASIA: TARJOUSPYYNTÖ RAJAVESISTÖYHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN JA KALAKANTOJEN KESTÄ- VÄ KÄYTTÖ 1 Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 Valtioneuvosto TARJOUSPYYNTÖ 25.5.2015 ASIA: TARJOUSPYYNTÖ RAJAVESISTÖYHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN JA KALAKANTOJEN KESTÄ- VÄ KÄYTTÖ 1. Hankkeen kohde ja tavoitteet

Lisätiedot

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Palvelunkuvaus.

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Palvelunkuvaus. SANELUJÄRJESTELMÄ JA SANELUNPURKUPALVELU Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 10.2.2017 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. TILINTARKASTUSPALVELUJEN HANKINTA Helsingin seurakuntayhtymä (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 09.04.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja kohteelle asetetut vaatimukset on kuvattu tarkasti liitteessä 1.

Hankinnan kohde ja kohteelle asetetut vaatimukset on kuvattu tarkasti liitteessä 1. 10.2.2010 PL 357 02151 Espoo TARJOUSPYYNTÖ operoi Suomen tärkeimpiä viranomaisten kriittisiä tietoliikenneverkkoja ja -järjestelmiä. Operoimiemme järjestelmien käyttäjiä ovat mm. Poliisi, pelastustoimi,

Lisätiedot

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden

Lisätiedot

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Hankinnan kohde.

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Hankinnan kohde. TERVEYSASEMAPÄIVYSTYSPALVELUT Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilmailmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti

Lisätiedot

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN E-OPPIMATERIAALIEN TOTEUTUKSESTA

TARJOUSPYYNTÖ AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN E-OPPIMATERIAALIEN TOTEUTUKSESTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN E-OPPIMATERIAALIEN TOTEUTUKSESTA Opetushallitus (jatkossa myös hankintayksikkö ) pyytää tarjoustanne Hankintailmoitukset.fi -ilmoituskanavassa

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ 1(5) ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tarjouspyynnön liitteet Sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoonlahden koulujen

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä:

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä: HELSINGIN YHTEISLYSEON KALUSTEIDEN HANKINTA Maanviljelyslyseon osakeyhtiö/helsingin yhteislyseo (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavaan 10.3.2017 lähetetyn hankintailmoituksen

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta):

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta): Tarjouspyyntö 1 (5) YDINLAITOSTEN SÄHKÖJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN SEKÄ OHJELMISTOPOHJAISTEN AUTOMAATIOJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN ARVIOINTIA KOSKEVAT ASIANTUNTIJAPALVELUT Säteilyturvakeskus (jäljempänä

Lisätiedot

PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016

PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016 Tarjouspyyntö 1 (5) PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016 1 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupunki pyytää tarjoustanne pienten ja kiireellisten katuvalaistuskohteiden suunnittelusta.

Lisätiedot

Osa A: Vartiointipalvelu Karkkilan kaupungin alueella Osa B: Vartiointipalvelu Vihdin kunnan (pääosin Nummelan) alueella

Osa A: Vartiointipalvelu Karkkilan kaupungin alueella Osa B: Vartiointipalvelu Vihdin kunnan (pääosin Nummelan) alueella VARTOINTIPALVELUN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 24.10.2017 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUIDEN KILPAILUTUS MUISTILIITTO ry (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilmailmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 Tarjouspyyntö Pihtiputaan pesulan pyykkikuljetuksista Pihtipudas- Viitasaari- Pihtipudas viisi (5) kertaa viikossa sekä Pihtiputaalla kolme (3) kertaa viikossa. 1. Yleistä Viitasaaren

Lisätiedot

Hankinnan kohteena on Immunologian analysaattori. Kohde ja sitä koskevat vähimmäisvaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1.

Hankinnan kohteena on Immunologian analysaattori. Kohde ja sitä koskevat vähimmäisvaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1. Tarjouspyyntö JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Dnro 632/2/31/2013 24. 06. 2013 HANKINNAN NIMI Hankintayksikkö Liikuntatieteellinen tiedekunta (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma ilmoituskanavassa 24.06.2013

Lisätiedot

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Sipoon kunta pyytää tarjoustanne Hilma-ilmoituskanavassa 21.11.2014 julkaistun hankintailmoituksen ja tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti Juhlatalon Rak 29

Lisätiedot

Hankinnan kohteena on jäljempänä tarkemmin määritelty hoitajatyövoima.

Hankinnan kohteena on jäljempänä tarkemmin määritelty hoitajatyövoima. HOITAJATYÖVOIMAN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 29.9.2016 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

MALLITARJOUSPYYNTÖ. ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN / SEURAKUNNAN (yksikkö + hankinnan nimeäminen) HANKINTA

MALLITARJOUSPYYNTÖ. ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN / SEURAKUNNAN (yksikkö + hankinnan nimeäminen) HANKINTA 1(6) Hankintasäännön D 2 liite 2 MALLITARJOUSPYYNTÖ XX.XX.201X Mallitarjouspyyntö soveltuu käytettäväksi kansallisen kynnysarvon alittavien ja ylittävien tavara- ja palveluhankintojen valmistelussa. Mallitekstit

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl)

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Tarjouspyyntö YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014

TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014 TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014 Tarjouspyyntö siivouspalveluiden hoitamisesta Pihtiputaan Muurasjärven koulun-, Muurasjärven neuvolan sekä Muurasjärven kotipalvelun tiloihin. 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja

Lisätiedot

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi.

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) B-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTAVENEEN HANKINTA 2012 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta B-luokan öljyntorjuntaveneestä.

Lisätiedot

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Tämä osallistumispyyntö koskee Teuvan kunnan päiväkodin rakennusurakkaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki

Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki Säteilyturvakeskus (jäljempänä STUK) (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) 930/ / PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) 930/ / PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA. Hankinnan kohde ja kuvaus TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tällä tarjouspyynnöllä Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin perintäpalvelujen hoitamisesta alla mainittuna sopimuskautena.

Lisätiedot

YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ

YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ Kiteen kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Perusturvalautakunta 29.9.2014 YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ Kiteen kaupunki (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Perusturvakuntayhtymä Karviaisen hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista ja tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävistä

Tarjouspyyntö Perusturvakuntayhtymä Karviaisen hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista ja tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävistä Tarjouspyyntö Perusturvakuntayhtymä Karviaisen hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista ja tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävistä Perusturvakuntayhtymä Karviaisen tarkastuslautakunta pyytää tarjousta

Lisätiedot

Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset

Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset Säteilyturvakeskus (jäljempänä STUK) (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) RAHOITUSLEASING VUOSILLE 2014-2016 Järvenpään kaupunki pyytää tarjoustanne rahoitusleasingista. Tarjousta pyydetään kolmelle (3) vuodelle (sopimuksen arvioitu alkamisajankohta on 31.8.2014)

Lisätiedot

LIITE 4: TARJOUSPYYNTÖ

LIITE 4: TARJOUSPYYNTÖ Hankinta: Muistiliiton paino- ja jakelupalvelut, tilausjärjestelmä ja logistiikka Muistiliitto ry (jäljempänä tilaaja) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 23.8.2017 julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012 VIRVE-PÄÄTELAITTEIDEN HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Espoo), Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Vantaa) ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana.

Tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kalsium- ja natriumkloridin hankinta Sopimuskausi Hankintapäätös Sopimusmenettely Espoon kaupunki pyytää tarjousta kalsiumkloridista (CaCl) ja natriumkloridista (NaCl). Kalsiumkloridia

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta.

Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Espoon henkilöstölehden tuottaminen Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Hankinnalla tullaan

Lisätiedot

Verkkopalvelu-uudistus Oph.fi - Edu.fi

Verkkopalvelu-uudistus Oph.fi - Edu.fi TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) 23.11.2017 OPH-2320-2017 Verkkopalvelu-uudistus Oph.fi - Edu.fi Opetushallitus (jatkossa myös hankintayksikkö ) pyytää tarjoustanne Hankintailmoitukset.fi-ilmoituskanavassa julkaistun

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015.

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 09.04.2013.

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

Laurea-ammattikorkeakoulu Oy Kiinteistöosakeyhtiö Otaniemen Laurea Kiinteistö Oy Tikkurilan Laurea II

Laurea-ammattikorkeakoulu Oy Kiinteistöosakeyhtiö Otaniemen Laurea Kiinteistö Oy Tikkurilan Laurea II TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA 1. HANKINNAN TAVOITE JA KOHDE 1.1. Tarjouspyynnön rakenne Hankintayksikkö Laurea-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Sopimuskausi Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankintasopimuksen allekirjoittamisesta lukien

Sopimuskausi Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankintasopimuksen allekirjoittamisesta lukien TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) VERKKONEUVONTAPALVELUJÄRJESTELMÄN HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tällä tarjouspyynnöllä tarjouksia verkkoneuvontapalvelujärjestelmän hankintaa koskevaan tarjouskilpailuun.

Lisätiedot

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy Viite: 16/2014/MSI Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat Lapin ammattikorkeakoulu Oy Jokiväylä 11 C, 96300 Rovaniemi Sisältö 1 Pienhankinnat...

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TIEDONJYVÄ-LEHTEÄ KOSKEVA TARJOUSPYYNTÖ HANKINNAN NIMI

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TIEDONJYVÄ-LEHTEÄ KOSKEVA TARJOUSPYYNTÖ HANKINNAN NIMI 0 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TIEDONJYVÄ-LEHTEÄ KOSKEVA TARJOUSPYYNTÖ HANKINNAN NIMI Jyväskylän yliopisto/yliopistopalvelut pyytää tarjoustanrie tarjouspyynnön ja liitteiden mukaisista (offset-) painotuo tteista.

Lisätiedot

Tarjouspyyntö: Toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkimus ja vaikuttavuusarviointi/zoomi-hanke

Tarjouspyyntö: Toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkimus ja vaikuttavuusarviointi/zoomi-hanke TARJOUSPYYNTÖ 1 (8) Tarjouspyyntö: Toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkimus ja vaikuttavuusarviointi/zoomi-hanke Opetushallitus (jatkossa myös hankintayksikkö ) pyytää tarjoustanne Hankintailmoitukset.fi

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet

VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet 1 LIEDON KUNTA Tekniset ja ympäristöpalvelut PL 24 21421 Lieto TARJOUSPYYNTÖ VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE 2014-2015 1. Hankinnan kohde 2. Hankinnan sisältö 2.1. Hoidettavat viheralueet

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne Loimaan kaupungin maankäytön suunnittelupalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ LAKAISUKONEESTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta imulakaisukoneesta kokonaispainoltaan

Lisätiedot

Hankinnan tavoitteena on järjestää päihteidenkäyttäjille laadukkaat ja vaikuttavat laitosvieroitus- ja laitoskuntoutuspalvelut.

Hankinnan tavoitteena on järjestää päihteidenkäyttäjille laadukkaat ja vaikuttavat laitosvieroitus- ja laitoskuntoutuspalvelut. PÄIHDEPALVELUJEN HANKINTA / LAITOSVIEROITUS JA LAITOSKUNTOUTUS Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 7.6.2016 julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n Oulun siivouspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 1.3 Näyttötilaisuus...

Lisätiedot

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KÄYTETYN DUMPPERIN (TRD) HANKINTA Pyydämme tarjoustanne käytetystä Traktoridumpperista, TRD (dumpperista). Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely Avoin.

Lisätiedot

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut 1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi

Lisätiedot

Tarjouspyyntö: Toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkimus ja vaikuttavuusarviointi/zoomi-hanke

Tarjouspyyntö: Toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkimus ja vaikuttavuusarviointi/zoomi-hanke TARJOUSPYYNTÖ 1 (9) dno 50/021/2016 Tarjouspyyntö: Toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkimus ja vaikuttavuusarviointi/zoomi-hanke 1. Hankinnan kohde (jatkossa myös hankintayksikkö ) pyytää tarjoustanne

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA

SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta runko-ohjatusta kaivurikuormaajasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon.

Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Lajitteleva palautusautomaatti Espoon kaupunginkirjastoon Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon.

Lisätiedot

Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle (tavoite) optio 3.v.

Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle (tavoite) optio 3.v. Alustava Tarjouspyyntö 1 (6) Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle 1.6.2017(tavoite) - 31.8.2022 + optio 3.v. Sisällys 1 Hankinnan taustaa... 2 2 Palvelun kuvaus... 2

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 14.1.2016 ASEMAKAAVAN POHJAKARTAN TÄYDENNYSKARTOITUS 1. Tehtävän määrittely Tuusulan kunta on toteuttamassa Vanhakylän alueen kaavan pohjakartan täydennyskartoitustyötä. Ilmakuvaukseen perustuvan

Lisätiedot

7.1.2015. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA palvelussa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi

7.1.2015. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA palvelussa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi maankäyttö- ja karttapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 7.1.2015 NUMEERISEN KAAVAN POHJAKARTAN UUDISKARTOITUS 1. Tehtävän määrittely 2. Hankintamenettely Tuusulan kunta on toteuttamassa Nuppulinnan alueen kaavan pohjakartan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja.

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin tytäryhteisöiden taloustoimintojen hoito.

Lisätiedot

Liite 1. Tarjouslomake pakettiauto 2018.xlsx sisältää muut vaatimukset ajoneuvolle.

Liite 1. Tarjouslomake pakettiauto 2018.xlsx sisältää muut vaatimukset ajoneuvolle. KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ PAKETTIAUTOSTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Konevarikon käyttöön tulevasta automaattivaihteisesta pakettiautosta,

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne uudesta TILA-AUTOSTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.

Pyydämme tarjoustanne uudesta TILA-AUTOSTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Lomake 1/2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) TILA-AUTON HANKINTA Pyydämme tarjoustanne uudesta TILA-AUTOSTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely Avoin. Tarjouspyyntö on julkaistu

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN JA SUUKIRURGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI PALVELUJEN HANKINTA

SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN JA SUUKIRURGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI PALVELUJEN HANKINTA SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN JA SUUKIRURGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI PALVELUJEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 2.10.2018

Lisätiedot

Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana.

Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SUUN TERVEYDENHUOLLON RÖNTGENKUVIEN LAUSUNTOPALVELUIDEN HANKINTA Tarjouspyyntö Puitesopimus ja sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta suun terveydenhuollon röntgenkuvien

Lisätiedot

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) SIIRRETTÄVIEN PILARINOSTIMIEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne neljästä siirrettävästä pilarinostimista. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta. Hankintamenettely Avoin.

Lisätiedot

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi TARJOUSPYYNTÖ 1 / 6 Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi 29.8.2016 Imatran kaupunki Virastokatu 2, 55100 Imatra Vaihde: 020 617 111 Faksi: 020

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Innovaatiorahoituskeskus Tekes DM 1294658 17.6.2014 38/25/2014. Tarjouspyyntö Asianajopalvelut avustuspetoksissa

Tarjouspyyntö Innovaatiorahoituskeskus Tekes DM 1294658 17.6.2014 38/25/2014. Tarjouspyyntö Asianajopalvelut avustuspetoksissa Tarjouspyyntö Innovaatiorahoituskeskus Tekes DM 1294658 17.6.2014 Tarjouspyyntö Asianajopalvelut avustuspetoksissa Tekes the Finnish Funding Agency for Innovation Kyllikinportti 2 P.O. Box 69, FI-00101

Lisätiedot

Järjestelmävaatimukset on kuvattu liitteessä 1, hankinnan yksilöinti.

Järjestelmävaatimukset on kuvattu liitteessä 1, hankinnan yksilöinti. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) AJANVARAUS- JA KÄYTÖNHALLINTAOHJELMISTON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupunginkirjaston asiakaskoneille (noin 200 kpl) hankittavasta ajanvaraus-

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ Dnro 3556/ /2011 Päiväys

Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ Dnro 3556/ /2011 Päiväys Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) HELMET-KIRJASTOJEN AINEISTON PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA Espoon kaupungin hankintapalvelut järjestää tarjouskilpailun HelMet-kirjaston perintäpalvelusta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 18.12.2014 Tarjouspyyntö siivouspalveluiden hoitamisesta Viitasaaren kolmessa (3) kohteessa, Miekkarinteen- ja Tuulentuvan päiväkodeissa sekä kuntoutumiskoti Miekussa. 1. Yleistä Viitasaaren

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh 1 TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh 20.3.2017 Hankinnan kohde Hankintayksikkö Hankinnan tarjouspyyntö koskee Loimaan kaupungin ja Koski Tl:n kunnan henkilökunnan sekä näiden kuntien järjestämisvastuulla

Lisätiedot

19.01.2010. Lisätietoja Kainuun hankintarenkaasta löytyy Kajaanin kaupungin kotisivuilta osoitteesta: www.kajaani.fi/palvelut/hankinnat

19.01.2010. Lisätietoja Kainuun hankintarenkaasta löytyy Kajaanin kaupungin kotisivuilta osoitteesta: www.kajaani.fi/palvelut/hankinnat 1 (5) BENTONIITTIMATTOJEN HANKINTA Hankinnan kohde / Kajaanin kaupungin tekninen toimiala pyytää sitovaa kirjallista tarjoustanne jätteenkäsittelylaitosten sulkemiseen tarvittavasta bentoniittimatosta.

Lisätiedot

Hankittava ajoneuvo tulee työsuhdeautoksi ja tavoitteena on hankkia ajoneuvo tilaajan käyttöön huoltoleasing- sopimuksella.

Hankittava ajoneuvo tulee työsuhdeautoksi ja tavoitteena on hankkia ajoneuvo tilaajan käyttöön huoltoleasing- sopimuksella. Sivu 1 / 5 Tarjouspyyntö 28.11.2011 HENKILÖAUTON HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne keskikokoisesta henkilöautosta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio)

TARJOUSPYYNTÖ. Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio) Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio) 15.3.2014 TARJOUSPYYNTÖ 1. Hankintayksikkö ja hankinnan kohde Keravan kaupunki Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitos PL 123 (Kauppakaari 11) 04201

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n verkkolaitteet

Tarjouspyyntö. YTHS:n verkkolaitteet Tarjouspyyntö YTHS:n verkkolaitteet Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1 Hankinnasta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: METSÄMAA KAAVOITUKSESSA (ns. MEKA -hanke)

TARJOUSPYYNTÖ: METSÄMAA KAAVOITUKSESSA (ns. MEKA -hanke) Päiväys Datum Dnro Dnr 2.6.2015 YM14/5511/2015 Arvoisa vastaanottaja Viite Hänvisning Asia Ärende TARJOUSPYYNTÖ: METSÄMAA KAAVOITUKSESSA (ns. MEKA -hanke) 1. Hankinnan kohde ja tavoitteet Ympäristöministeriö

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA

SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 3510/ / Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta

TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 3510/ / Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta Puitejärjestely Sopimuskausi Hankintapäätös Hankintasopimus Espoon kaupunki pyytää tarjousta rotaatio- ja suurarkkipainotöistä (arkkikoot

Lisätiedot

KAPPALETAVARANOSTIMELLA JA VAIHTOLAVALAITTEELLA VARUSTETUN KUORMA- AUTON HANKINTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.

KAPPALETAVARANOSTIMELLA JA VAIHTOLAVALAITTEELLA VARUSTETUN KUORMA- AUTON HANKINTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) KAPPALETAVARANOSTIMELLA JA VAIHTOLAVALAITTEELLA VARUSTETUN KUORMA- AUTON HANKINTA Pyydämme tarjoustanne kappaletavaranostimella ja vaihtolavalaitteella varustetusta kuorma-autosta.

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista.

Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(5) SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2009 Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. Hankitaan kaksi hoitokonetta tarvikkeineen;

Lisätiedot

OPPIMISVAIKEUSTUTKIMUKSET PERUSOPETUSIKÄISILLE LAPSILLE

OPPIMISVAIKEUSTUTKIMUKSET PERUSOPETUSIKÄISILLE LAPSILLE JAMSA TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) OPPIMISVAIKEUSTUTKIMUKSET PERUSOPETUSIKÄISILLE LAPSILLE Jämsän kaupunki (myöhemmin tilaaja) järjestää tarjouskilpailun oppimisvaikeustutkimusten tekemiseen perusopetusikäisille

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ HEUREKAN AV-HANKINTA sivu 1(8)

TARJOUSPYYNTÖ HEUREKAN AV-HANKINTA sivu 1(8) HEUREKAN AV-HANKINTA sivu 1(8) 1 HEUREKAN AV-HANKINTA Hankinnasta on julkaistu hankintailmoitus 23.6.2016 sähköisessä tietokannassa www.hankintailmoitukset.fi. Tiedekeskussäätiö järjestää tarjouskilpailun

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Tampereen Kalevantien toimipisteen autoklaavin hankinta

Tarjouspyyntö. YTHS:n Tampereen Kalevantien toimipisteen autoklaavin hankinta Tarjouspyyntö YTHS:n Tampereen Kalevantien toimipisteen autoklaavin hankinta Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan

Lisätiedot

15.7.2011. 1. Ruokailutason on oltava yhdellä kädellä liikuteltavissa. 2. Helposti siivottava hyvän hygienian säilyttämiseksi.

15.7.2011. 1. Ruokailutason on oltava yhdellä kädellä liikuteltavissa. 2. Helposti siivottava hyvän hygienian säilyttämiseksi. POTILASPÖYTIEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen (Asiakas) Salpakankaan vuodeosaston (Terveystie 4, Hollola) potilaspöytien hankinnasta. 1 HANKINTAMENETTELY Hankintamenettelynä

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n vakuutuspalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n vakuutuspalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n vakuutuspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista Tarjouspyyntö YTHS:n tilintarkastuspalveluista Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 10.3.2014 Diaarinro YM3/06/2014. Ympäristö-lehden kustantamista koskeva tarjouspyyntö

Tarjouspyyntö 10.3.2014 Diaarinro YM3/06/2014. Ympäristö-lehden kustantamista koskeva tarjouspyyntö Tarjouspyyntö 10.3.2014 Diaarinro YM3/06/2014 Ympäristö-lehden kustantamista koskeva tarjouspyyntö Ympäristöministeriö (jäljempänä myös YM) pyytää tarjousta omasta ja Suomen ympäristökeskuksen (jäljempänä

Lisätiedot

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle 2015-2016. 1

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä.

Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KIRJASTOAUTON HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä.

Lisätiedot

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI.

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1 (7) Asianumero 10.12.2012 4845/02.08.00/2012 SULKUPORTIT 2013 HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HANKINNAN KOHDE Espoon

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA. Kh

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA. Kh TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA Kh 17.04.2018 Tarjouspyyntö 1. Hankinnan kohde Työterveyshuoltolain (1383/2001, Tthl 4 ) mukaan työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä

Lisätiedot

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI.

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1(6) ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS 21.11.2012 4788/02.08.00/2012 RYHMÄKASVIT 2013 1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. 2 Hankinnan

Lisätiedot