1. Johdanto. 1.1 Miksi tutkia luontopolkuja?

Transkriptio

1 1. Johdanto 1.1 Miksi tutkia luontopolkuja? Tämän pro gradu tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten luonto luontopoluilla esitetään ja millaisia luontokäsityksiä esitystapojen taustalla on. Halusin selvittää, ketkä Suomessa tekevät luontopolkuja, millaisiin ympäristöihin luontopolkuja tehdään, miksi niitä tehdään ja mille retkeilijäryhmille ne on suunnattu. Millaisia näkökulmia luontopolkuja tuottavilla tahoilla on esitettävään ympäristöön? Luontopolkuja ei tietääkseni ole aiemmin Suomessa tutkittu tällaisista näkökulmista. Kiinnostukseni luontopolkuja kohtaan heräsi kesällä 2004 suunnitellessani Eurajoen kunnan ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen rahoittaman projektin palkkaamana Eurajoen Kaunissaareen alueen historiaa ja luontoa esittelevän polkuverkoston. Polun opastauluja suunnitellessani havaitsin tietäväni, miten ympäristöä tällaisissa tauluissa on tapana esittää. Tämä ei sinänsä ole yllättävää, koska olin vastaavia polkuja kiertänyt itsekin. Suunnittelutyö herätti minut tiedostamaan valmiin esityskonvention olemassaolon ja pohtimaan sen alkuperää. Samalla heräsi joitain kriittisiäkin ajatuksia luonnon esittämiseen liittyvistä kysymyksistä. Käytännön suunnittelutyö pakotti kysymään, mihin tällaisia esityksiä tarvitaan. Mitä haluan esityksen välityksellä sanoa Kaunissaaressa retkeileville? Työni herätti myös pohtimaan, mikä luontopolku ilmiönä oikeastaan on. Paitsi luontopolun suunnitteluun liittynyt työtehtävä, on innoituksen lähteenä tämän tutkielman teossa ollut luontoharrastukseni. Tämän työn aineistossa on luontopolkuja, jotka ovat minulle entuudestaan tuttuja. Vierailla paikkakunnilla luontopolulle ohjaava tienviitta on monesti herättänyt uteliaisuuteni. Usein olenkin käynyt kiertämässä löytämiäni luontopolkuja. En ehkä ole ollut kiinnostunut niinkään poluille sijoitetuista opastauluista, vaan itse luonnosta. Kokemukseni mukaan luontopolkujen varrelta löytyy usein kiinnostavaa luontoa. Luontopolun ilmiönä olen kokenut tavallaan viehättäväksi, tavallaan absurdiksi. Tämän tutkielman lukija saattaa päätyä ajattelemaan, että suhtaudun luontopolkuihin kielteisesti. Tämä ei pidä paikkaansa. Vaikka luontopolun suunnittelutyön reflektointi ja tässä työssä käyttämääni luontopolkuaineistoon ja tutkimuskirjallisuuteen tutustuminen toi esille monia kriittisiä kysymyksiä ja huomioita, ja tuon niitä tässä työssä esille, en edelleenkään pidä luontopolkua turhana tai kielteisenä ilmiönä. 1

2 Luontopolku voi parhaimmillaan olla erittäin hyvä tapa välittää luontoon liittyviä tietoja ja arvostuksia ja herättää kiinnostusta luontoharrastukseen. Tärkeätä olisi mielestäni se, että erilaisten luontoon liittyvien esitysten - olivatpa nämä sitten luontopolkuja, luontovalokuvia tai -dokumenttifilmejä - käyttäjät olisivat tietoisia esityskonventioiden sisäisistä lainalaisuuksista ja niitä ohjaavista diskursseista. Tässä on mielestäni kyse medialukutaidosta. Medialukutaitoinen katsoja asettuu vuoropuheluun esityksen kanssa; hän on tietoinen siitä, mitä hänelle halutaan sanoa ja millä keinoin. 1 Medialukutaitoinen katsoja tunnistaa esityksen välittämän näkökulman luontoon ja pystyy vertaamaan sitä muihin, rinnakkaisiin näkökulmiin. Hän tunnistaa myös esitystavan taustalla olevia historiallisia ja yhteiskunnallisia tekijöitä ja osaa pohtia niitä: Miksi tässä taulussa mainitaan kasvilajien tieteelliset nimet? Miksi tällä polulla kerrotaan metsänhoidosta? Miten tämä esitys asettuu luonnosta käytyjen keskustelujen kentällä? Luontopolkuja on kokemukseni mukaan lähes jokaisessa kunnassa, joten mielestäni ilmiö ansaitsee tulla tutkituksi. Luontopolku on jäänyt kuvallisten ja sanallisten esitysten kentällä huomiotta ehkä sen takia, että se ei selvästi sijoitu sen enempää journalismin, pedagogiikan, mainonnan, populaarikulttuurin kuin taiteenkaan kategorioihin. Kuitenkin siinä on piirteitä näistä kaikista. Ilmiö ei mahdu kokonaan mihinkään totuttuun kulttuuriseen kategoriaan ja toisaalta se yhdessä muiden retkeilykulttuuriin liittyvien luonnon representaatioiden kanssa ja myös näiden joukossa - muodostaa oman kategoriansa. Luontopolku on arjen ilmiö, joka tulee helposti ohitettua ilman sen olemukseen ja sisältöön liittyvää pohdintaa. Luontopolku ilmiönä on sikäli vaikeasti tutkittava, että esitysten kestoaika maastossa on yleensä enimmilläänkin vain kymmenisen vuotta ja suurta osaa esityksistä ei arkistoida. Polkujen suunnittelijoista ja toteutukseen johtaneista syistä ei välttämättä myöskään säily dokumentteja. Luontopolku voi olla hyvinkin hetkellinen ilmiö. Luontopoluksi luokiteltava esitys voi olla maastossa esimerkiksi vain yhden partioleirin tai kesän ajan. Luontopolun varhaisimpia eurooppalaisia esikuvia voidaan hakea jo yli kolmensadan vuoden takaa. Tällöin alettiin julkaista oppaita julkisten puistojen ja puutarhojen käyttä- 1 Pääkkönen & Varis (2000, 8 ja 80-82) käyttävät käsitettä kriittinen lukutaito suurin piirtein samassa merkityksessä kuin käsitettä medialukutaito. 2

3 jille. Oppaissa selostettiin yksityiskohtaisesti, millaista reittiä kohteessa tulisi kulkea, missä kulkijan tulisi pysähtyä ja mihin suuntaan katsoa luvulla tällaiset oppaat olivat jo varsin suosittuja. Ne ohjasivat retkeilijän hienojen näköalojen ääreen. 2 Kyse oli lopulta saman tyyppisestä ilmiöstä kuin nykyisissä luontopoluissa, joissa polku reittimerkintöineen ohjaa kulkijan askelia ja rastit tai opastaulut kehottavat pysähtymään ja kiinnittämään huomion tiettyyn kohteeseen ympäristössä. Molemmissa on kyse tuotetusta ympäristökokemuksesta, jonka opaskirjan tai luontopolun tekijä on suunnitellut. Jos tarkastellaan ympäristökokemuksen tuottamisen ajatusta sinänsä, ei ole olennaista, millaisiin ympäristöihin tuotettuja ympäristökokemuksia eri aikoina on sijoitettu. Rakennettu puisto toimii polkuesityksen avulla tuotetun ympäristökokemuksen tapahtumapaikkana periaatteessa samoin kuin vaikkapa luonnontilainen metsä. Ympäristökokemuksen tuottamisen periaate on molemmissa tapauksissa sama. Luontopolun historiasta Suomessa on vain niukasti tietoa saatavilla. Ilmeisesti maamme ensimmäinen luontopoluksi nimetty kiinteä ulkoilureitti avattiin Kolilla vuonna Nykyisenkaltaisen opastein varustetun luontopolun historiasta on kuitenkin vain hajanaisia tietoja luvulla luontopolkuja tehtiin jo paljon, mutta tätä varhaisempien vuosikymmenten tilanne jää pitkälti arvailujen varaan. Ilmeisesti luontopolut ovat kuitenkin olleet ja 1960-luvuilla pääasiassa tilapäisiä, erilaisten tapahtumien yhteydessä toteutettuja seuraleikinomaisia tietokilpailuja. Kiinteät ja paikkasidonnaisemmat esitykset ovat ilmeisesti uudempi ilmiö. 4 Alkujaan vuonna 1948 julkaistu Kotiseututyön opas suosittelee historiallisten ja luonnonnähtävyyksien viitoittamista siten että ne ovat helposti niin paikallisten asukkaiden kuin matkailijoidenkin löydettävissä. Samoin suositellaan tällaisia kohteita esittelevien opasvihkojen painattamista. Opaskirja korostaa retkeilyn tärkeyttä kotiseututuntemuksen ja identiteetin kannalta, ja mainitsee kiinnostaviksi kohteiksi syrjäseutujen luonnon ja asutuksen. Nykyisenkaltaisista luontopoluista oppaassa ei suoranaisesti puhuta, mutta mainitaan kuitenkin, että Päijänteen rantapitäjissä on erityisesti kehitetty jalkapatikkaretkeilyä oman seudun väkeä ajatellen. Korpilahdella on rastittu viehättäviä polkuja. 5 Jälkimmäisen lauseen voi tulkita viit- 2 Häyrynen, suullinen tieto ; Häyrynen, sähköpostikeskustelu HS Tietoja ennen vuotta 1980 julkaistuista luontopoluista ei löytynyt. Raumalainen biologi ja luontoharrastaja Pasi Tanner (Tanner ) ei muistanut luontopolkuja 1970-luvulta. Saatavilla olevan aineiston ja luontoharrastajien muistitiedon perusteella voisi arvioida, että luontopolkuja alettiin Suomessa yleisesti rakentaa 1980-luvulla. 5 Aaltonen 1963,

4 taavan nykyisentyyppiseen luontopolkuun, jonka varrelle on sijoitettu jonkinlaisia rasteja. Luontopolku ei ole vain opastauluista koostuva esitys. Luontopolkua kuljetaan luonnonympäristössä, joten kyse on kokonaisvaltaisesta ruumiillisesta toiminnasta, jossa representaatiot muodostavat vain pienen osan havaitsijan ympäristökokemuksesta. 6 Luontopolun taulut voidaan laittaa esille vaikkapa taidemuseoon, mutta tällöin kyse ei enää ole luontopolusta. Luonto ei ole artefaktiin verrattava stabiili objekti, vaan pikemminkin prosessi, jonka osatekijät ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Luonto on elämä itse ja sisältää kaiken. Juuri tämä tekee luonnon representaatioiden tutkimisesta paitsi kiinnostavaa, myös haastavaa. Tutkimuksen kohteenahan on kokonaisuus, jonka tuottavat representaatio, representoitava luonnonympäristö, representaation tuottaja ja tulkitsija. Näitä ei ole mielekästä tarkastella toisistaan irrallisina. 1.2 Aineiston keruu ja rajaus Luontopolku on yleensä noin parin kilometrin mittainen, opastein varustettu, julkiseen virkistyskäyttöön tarkoitettu reitti. 7 Tässä työssä käsittelen luontoa koskevia polkuesityksiä. Tekniseltä toteutukseltaan luontopolkua vastaavia ja tyyliltään samantyyppisiä esityksiä on jo melko pitkään tehty ainakin muinaismuistokohteista. Uudempi ilmiö ovat ns. kulttuuripolut, joissa esitellään erilaisia kulttuuriympäristön elementtejä, kuten rakennuksia, kulttuurimaisemia tai muistomerkkejä. Esihistoriallisia kohteita tai muita artefakteja koskevia esityksiä en kuitenkaan tarkastele tässä työssä. Käyttämäni metodit toki soveltuvat yhtä hyvin myös artefakteja ja kulttuurihistoriaa esittelevien polkujen tutkimukseen. Helsinkiläisen luontopolun opasvihko vuodelta 1988 määrittelee luontopolun näin: Luontopolku on polun erikoismuoto. Sen tarkoitus on antaa tietoa luonnosta, ehkäpä opettaakin, mutta ennen muuta antaa mahdollisuus jatkuvaan luonnontarkkailuun ja luonnossa virkistäytymiseen. Paitsi luontoon liittyvä opetus ja virkistys luontopolun tarkoitus on opettaa oikeaan luonnossa liikkumiseen ja herättää pysyvää kiinnostusta luontoon. 8 6 Carlson 1994, Wikipedia, vapaa tietosanakirja internetissä osoitteessa ; Eteläpelto 1999, 3. 8 Viikin Herttoniemen luontopolku, Helsingin kaupungin kiinteistöviraston metsä- ja maatalousosasto, Helsinki 1988, rastivihko. 4

5 Tämän työn pääasiallisena lähdeaineistona olen käyttänyt välitöntä ympäristöään esitteleviä opastettuja polkuja ja niiden yhteyteen sijoitettuja, käsillä olevan luonnonympäristön eri elementeistä tai luontoon tavalla tai toisella liittyvistä aiheista kertovia sanallisia ja kuvallisia esityksiä. Primääriaineiston rajaus ei kuitenkaan osoittautunut niin yksinkertaiseksi tehtäväksi kuin olin ennalta olettanut. Erilaisia opastavia, esittäviä, kertovia ja viihdyttäviä kylttejähän on ympäristömme täynnä. Samoin liikuntaa, retkeilyyn ja luontoharrastukseen varattuja alueita on paljon. Mikä siis tekee opastein varustetusta luonnonympäristöstä luontopolun? Rajasin aineiston koskemaan maastoon sijoitettuja tai sijoitettavaksi tarkoitettuja, luontoa koskevia esityksiä, joita käyttäjän on tarkoitus havainnoida maastoon merkittyä reittiä liikkuen. Esimerkiksi luontoretkeilykohteista tehtyjä esitteitä en käsitellyt tässä aineistossa, koska niitä ei ole tarkoitettu tarkasteltavaksi tietyssä, maastossa osoitetussa paikassa, vaan ne esittelevät luontokohdetta erillään itse paikasta. Luontopolulla kokonaisesityksen muodostaa maastonkohta yhdessä paikalle sijoitetun opastaulun tai paikalla luettavaksi tarkoitetun rastivihkon kohdan kanssa. Rajasin aineistosta pois myös sellaiset maastoon merkityt, luontopoluiksi nimetyt reitit, joiden varrella ei ole ainoatakaan sanallista tai kuvallista esitystä. Toki myös tällaisia polkuja voi tarkastella representaatioina, mutta tässä työssä keskityn sanallisia ja kuvallisia esityksiä sisältäviin polkuihin. Rajasin aineistoni koskemaan vain sellaisia polkuja, jotka käsittelevät luontoa. Luontoa on kuitenkin kaikkialla, yhtä hyvin kaupunkien keskustoissa kuin metsässä. Myös ihmistä ja hänen aikaansaannoksiaan on mahdollista tarkastella luontona. Luonnonympäristön määritteleminen ei tässä yhteydessä ole tarpeen, koska en ole rajannut aineistoa esitysten sijoituspaikan perusteella, vaan ainoastaan aiheen ja näkökulman perusteella. Pelkästään tai lähes pelkästään kulttuurikohteisiin ja artefakteihin, kuten rakennuksiin, muistomerkkeihin, historiaan tai esihistoriaan, keskittyvät esitykset olen rajannut aineistoni ulkopuolelle. Keskeinen aineiston rajausperuste on polkuesitysten tekijöiden esityksilleen antamat määreet. Jos polku on nimetty luontopoluksi, on ilmeistä, että se heijastaa tekijänsä käsityksiä nimenomaan luonnosta. Tarkasteluni koskee siis erilaisiin ympäristöihin sijoitettuja jalankulkijoille tarkoitettuja reittejä, joiden tarkoituksena on esitellä luontoa ja joissa on myös luontoa representoivia sanallisia tai kuvallisia esityksiä. Luontopolulla ympäristöön suunniteltu reitti ja sen varrella tarkasteltavat tekstit ja kuvat muodostavat yhdessä retkeilijää varten suunnitellun esityksen. Taulujen tai opas- 5

6 vihon tekstit ja kuvat on tarkoitettu nähtäväksi tietyssä paikassa, ja ne liittyvät yleensä jollakin tavalla tässä paikassa havaittaviin luonnonelementteihin. Luontopolun välittämä näkökulma luontoon saattaa vaihdella, mutta esittämisen ja tulkinnan kohteena luontopolulla on luonto jossain merkityksessä. Tutustuin työtäni varten yhdeksäänkymmeneenseitsemään luontopolkuun, joilla on yhteensä 1517 rastia tai opastaulua. Rastien määrä aineiston poluilla vaihtelee yhdestä neljäänkymmeneenyhdeksään. Keskimäärin polulla on noin kuusitoista rastia tai opastaulua. Polkujen pituus vaihtelee parin sadan metrin mittaisista yli viiden kilometrin mittaisiin. Polut sijaitsevat yhtä lukuun ottamatta Suomessa. Yhden Pietarissa sijaitsevan polun ovat tehneet suomalaiset ja venäläiset ympäristöviranomaiset yhteistyössä. Kolmekymmentä luontopolkua kiersin maastossa ja dokumentoin luontopolkujen opastaulut valokuvaamalla. Samalla kuvasin myös ympäristöjä ja luonnonelementtejä, joita tauluissa esiteltiin ja tein muistiinpanoja. Maastotyöt tein vuosina 2005 ja Kuuteenkymmeneenseitsemään polkuun tutustuin internetissä julkaistun, eri kirjastojen kokoelmissa säilytettävän tai suoraan tekijöiltä saamani materiaalin välityksellä. Polut ovat kahta lukuun ottamatta tiettyyn paikkaan kiinteästi sijoitettuja. Joukossa on yksi siirrettävä esitys ja yksi väliaikainen, yleisötapahtuman yhteyteen sijoitettu kilpailuluonteinen luontopolku. Lisäksi löysin yhden pelkästään internetissä toteutetun virtuaaliluontopolun. Esitys kuvaa todellista ympäristöä, mutta rajasin sen primääriaineistoni ulkopuolelle. Aineistossani on siis vain ensisijaisesti maastossa havainnoitavaksi tarkoitettuja esityksiä. Satakunnassa sijaitsevat luontopolut ovat aineistossani yliedustettuina, koska minun oli asuinpaikkani takia helpointa tutustua Satakunnassa sijaitseviin kohteisiin. Aineistoa on paljon myös Uudenmaan, Pirkanmaan ja Hämeen/Päijät-Hämeen alueilta. Näillä seuduilla on eniten asutusta, joten myös luontopolkujen tyyppisiä palveluita on ilmeisesti enemmän kuin harvaan asutuilla seuduilla. Pelkästään Porista on aineistossa 13 polkua, Tampereelta 9 polkua ja Helsingistä 5 polkua. Vähiten aineistoa on Keski- Suomesta, Pohjois-Pohjanmaalta sekä Kainuusta ja Pohjois-Karjalasta, joista on 1-2 polkua kustakin maakunnasta. Pohjois- ja Etelä-Savosta, Kymenlaaksosta ja Etelä- Karjalasta, Varsinais-Suomesta, Pohjanmaalta, Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta sekä Lapista on aineistossa muutama polku kustakin maakunnasta. (Liite 1.) Aineiston keruuvaiheessa havaitsin, että vaikka samantyyppiset aiheet ja esitystavat toistuvat luontopoluilla, jatkuvasti tuli vastaan myös omalla tavallaan ainutlaatuisia ja 6

7 muusta aineistosta poikkeavia esityksiä. Työni toisessa seminaarikäsittelyssä ohjaajat pitivät tuolloin noin kuudenkymmenen luontopolun aineistoa melko suurena. Halusin tuossa vaiheessa kuitenkin vielä lisätä aineiston määrää, koska mielestäni aineisto ei vielä ollut alkanut toistaa itseään, vaan odotin löytäväni vielä aikaisemmin käsittelemistäni poikkeavia esityksiä. 9 Aineiston määrä nousi melko suureksi, koska halusin aineistoon riittävästi eri tyyppisten toimijoiden tuottamaa materiaalia eri ajoilta. Noudattelin aineiston keruussa ja rajauksessa Eskolan & Suorannan 10 ohjeita; lähdin aineiston analyysissa liikkeelle pienehköstä, noin parinkymmenen luontopolun aineistosta ja tarkistin aikaisempia tulkintojani aineiston karttuessa. Työn laajuuteen nähden suurehkoa aineistoa puoltaa tässä työssä mielestäni se, että aiheesta ei ollut saatavissa aikaisempia tutkimuksia. Suurehkoon aineistoon tutustuminen teki myös helpommaksi sopivien metodien löytämisen. Työni keskeisen metodin, diskurssianalyysin, kannalta suuri aineisto voi olla ongelmallinen. Laadullinen tutkimus ei välttämättä hyödy kovin suuresta aineistosta, koska pieneen aineistoon on mahdollista perehtyä syvällisemmin kuin suureen. 11 Ratkaisin ongelman valitsemalla aineistosta joitain esimerkkitapauksia, joihin perehdyin muita yksityiskohtaisemmin sekä maastossa että työpöydän ääressä. Valitsin yksityiskohtaisemman tarkastelun kohteeksi sekä sellaisia luontopolkuja, jotka edustavat jotain suurempaa keskenään samankaltaisten polkuesitysten joukkoa että sellaisia, jotka edustavat jollakin tavalla muista luontopoluista poikkeavaa esitystapaa. Neljännessä luvussa tarkastelen lähemmin neljää luontopolkuesitystä. Olen valinnut esittelyn kohteeksi vuosina tehtyjä, maastossa yhä olemassa olevia polkuesityksiä. Tarkoitukseni on tarkastella näitä yksittäistapauksia kokonaisuuksina ja pohtia, millaisen kertomuksen luonnosta ne rakentavat ja miten ne suhteutuvat muuhun aineistoon. Olen tutustunut jokaiseen tässä luvussa esittelemääni kohteeseen vähintään yhdellä maastokäynnillä. Tarkastelen luontopolkuja oman subjektiivisen ympäristökokemukseni kautta ja yritän hahmottaa, millaisena polku luonnon minulle esittelee. Olen pyrkinyt esimerkkitapausten kohdalla etsimään esitysten suhdetta luontopolun esityskonventioon; kyseisen polun toisaalta konventionaalisia, toisaalta ainutkertaisia piirteitä. 9 Eskola & Suoranta (2003, 62-63) neuvovat, miten havaita aineiston ns. saturaatiopiste eli määrä, jonka jälkeen lisäaineistoa ei enää tarvita. 10 Eskola & Suoranta 2003, 64-65, Jokinen, Juhila & Suoninen 2004, 86; Eskola & Suoranta 2003, 18, 119,

8 Luontopoluilla käytetään pääasiassa kahta erilaista toteutustapaa: joko polun varteen on asetettu opastauluja tai sitten maastoon on sijoitettu pelkästään numerot, joita vastaavat tekstit käyttäjän on tarkoitus lukea mukaan otettavasta vihkosta. 12 Aineistossani on yksi näkövammaisille suunnattu luontopolku, jonka opasteet on toteutettu maastoon mukaan otettavan ääninauhan, maastoon sijoitettujen pistekirjoitusta, kohokuvia ja suurin kirjasimin kirjoitettua tekstiä sisältävien taulujen avulla. Yhdellä aineiston luontopolulla luettavaksi tarkoitettu aineisto on polun varteen sijoitetuissa postilaatikoissa. Luontopolkujen tekninen toteutus vaikuttaa ennen kaikkea opasteiden käyttöikään. Halvimmat, laminoidusta pahvista valmistetut taulut harvoin kestävät montaa vuotta uusimatta. Opasteiden kestävyyteen vaikuttaa myös polun sijainti. Joissakin kohteissa opasteisiin kohdistuu huomattavasti enemmän ilkivaltaa kuin toisissa. Koska opastaulut ovat yleensä nopeasti kuluvia, on osa luontopolkujen taulujen vanhemmasta kerrostumasta ilmeisesti kadonnut. Kaikki opastauluja suunnittelevat tahot eivät ole tallentaneet taulujen sisältöä. Luontopolun taulu on pitkäaikaisempi tuote kuin esimerkiksi mainosjuliste, mutta koska luontopolun tauluja ei välttämättä tehdä kuin yhtenä kappaleena, ne katoavat helposti jälkiä jättämättä. Vanhimmat aineistoni luontopoluista ovat rastivihkoina toteutettuja. Vihkojen numeroituja selostuksia vastaavia rasteja ei kaikilla poluilla välttämättä ole enää maastossa olemassa luvun poluista aineistoa onkin säilynyt ilmeisesti parhaiten niistä poluista, jotka on toteutettu rastivihkoina, koska vihkoja on säilynyt kirjastojen kokoelmissa. Luontopolun esitystavassa mahdollisesti tapahtuneiden ajallisten muutosten havainnointia varten jaoin aineiston neljään ryhmään tekoajankohdan perusteella: ennen vuotta 1990, vuosina , vuosina ja vuoden 1999 jälkeen toteutetut. Luontopolkujen valmistumisvaiheita on dokumentoitu vaihtelevasti. Kaikista luontopoluista ei ollut saatavissa tarkkaa ilmestymisvuotta tai tekstien ja kuvituksen suunnittelijoiden nimiä. Suunnittelijoiden sijasta olenkin pyrkinyt selvittämään luontopolkujen kustantajia eli niitä tahoja, joiden aloitteesta luontopolku on maastoon sijoitettu. Luontopolun, kuten minkä tahansa julkisen representaation syntyprosessi jää yleisöltä yleensä piiloon. 13 Luontopolun käyttäjä näkee vain valmiin esityksen, eikä välttämättä ole 12 Käytän jäljempänä sanaa taulu tarkoittamassa yksittäisessä maastonkohdassa luettavaksi tarkoitettua esitystä, joka voi olla yhtä hyvin polun varteen pystytetty taulu tai rastivihkon kappale. 13 Seppänen 2005,

9 edes tietoinen, mikä taho sen on tuottanut ja millainen prosessi esityksen taustalla on. Luontopolkujen kohdalla representaation tuottava taho kuitenkin saattaa määrittää ratkaisevasti, miten luontoa polulla esitetään. 1.3 Tutkimuskirjallisuus ja keskeiset käsitteet Olen käyttänyt apuna aineistoni tulkinnassa laadulliseen tutkimukseen perehdyttävää kotimaista kirjallisuutta, ympäristöestetiikkaan, luontomatkailuun ja luonnon virkistyskäyttöön, ympäristökasvatukseen, sekä luontoon liittyviin kulttuurisiin, sosiologisiin ja poliittisiin kysymyksiin liittyvää kirjallisuutta, muita luonnon representaatioihin kohdistuvia tutkimuksia sekä diskurssien tutkimukseen ja mediakulttuuriin liittyvää kirjallisuutta. Laadullisen tutkimuksen oppikirjoista Janne Seppäsen Visuaalinen kulttuuri teoriaa ja metodeja mediakuvan tulkitsijalle (2005) tarjosi ajatuksia ja teoreettista pohjaa varsinkin luontopolkujen kuvallisten sisältöjen tulkintaan, mutta myös tekstien tulkintaan ja auttoi hahmottamaan, millaisilla menetelmillä tällaista aineistoa yleensä voisi tutkia. Jari Eskolan ja Juha Suorannan Johdatus laadulliseen tutkimukseen (2003) antoi lisää perustietoa menetelmien valinnasta ja käytöstä. Arja Jokisen, Kirsi Juhilan ja Eero Suonisen Diskurssianalyysin aakkoset (2004) perehdytti valitsemani metodin käyttöön selkeästi ja havainnollisesti. Irmeli Pääkkösen ja Markku Variksen Kriittinen lukutaito (2000) tarjosi perustietoa tekstien analysoinnista. Muita käyttämiäni laadullisen tutkimuksen perusoppikirjoja ovat Mikko Lehtosen Merkitysten maailma - kulttuurisen tekstintutkimuksen lähtökohtia (2004) sekä Pertti Alasuutarin Laadullinen tutkimus (2001). Diskurssien olemusta ja diskursiivisen tarkastelun soveltamista luontopolun tyyppiseen ilmiöön pohdin Michel Foucaultin yhteiskuntafilosofian valossa. Sanna Valtonen luonnehtii artikkelissaan foucault laista diskurssin käsitettä näin: Diskursiivisessa käytännössä lausumia tuotetaan, valikoidaan, säädellään ja poissuljetaan näin diskursiivinen käytäntö tuottaa myös kohteensa ja totuutensa. Foucault laisen diskurssianalyysin näkökulmasta representaatio ja todellisuuskäsitys muodostavat kehän, jossa representaatiot muodostavat tietynlaisen käsityksen todellisuudesta ja muodostunut todellisuuskäsi- 9

10 tys tuottaa lisää tätä käsitystä vahvistavia representaatioita. 14 Foucault laisessa diskurssianalyysissä todellisuus ymmärretään kokonaisuudessaan semioottisena ilmiönä, jolloin diskurssianalyysiä on mahdollista soveltaa oikeastaan minkä hyvänsä yhteiskunnallisen käytännön tarkasteluun. 15 Sellaiset todellisuuden ilmiöt kuten seksuaalisuus tai kuolema ovat Foucault laisen ajattelun mukaan olemassa ennen kaikkea sen seurauksena, miten ne diskursiivisilla puhe- toimintakäytännöillä tuotetaan. 16 Tällainen käsitys diskurssista on mielestäni erityisen kiinnostava luonnon kulttuuriseen hahmottamiseen liittyvässä tutkimuksessa. Luonto on käsitteenä abstrakti; se kattaa periaatteessa kaiken ja sillä voidaan tarkoittaa oikeastaan mitä hyvänsä. Luonto diskursiivisena muodostelmana foucault laisittain ajateltuna on siis erittäin kiinnostava. Luonnon virkistyskäyttöön liittyvät käytännöt ovat osa diskursiivisten käytäntöjen verkostoa, jossa todellisuutta tuotetaan. 17 Foucault lainen käsitys vallasta perustuu ajatukseen vallan itseohjautuvasta luonteesta: valta ei ole kenelläkään erityisesti, vaan se on hajautunut kaikkialle. Representaatioiden tuottaminen on vallankäyttöä, mutta vallan käyttäjä on samalla vallankäytön kohde. 18 Suunnitellessani luontopolkua sain vallan päättää, mitkä asiat luonnossa ovat esittämisen arvoisia, mutta valintojani ohjaavat käsitykset olivat syntyneet lukuisten muiden esitysten pohjalta. Representaatio, sen tuottaja ja lopulta myös tulkitsija ovat osa diskurssia. Foucault on tutkinut erityisesti tilaan liittyviä käytäntöjä ja näiden diskursiivista luonnetta. Foucault n heterotoopin käsite, jonka hän lanseerasi vuonna 1967 julkaistussa artikkelissaan Des Espace Autres 19 tarjoaa kiinnostavan näkökulman luontopolkuun tilakäytäntönä. Heterotooppi on arkisen tilan ulkopuolinen, erillinen tila, johon siirrytään välitilan kautta. Usein se on epämääräistä todellista tilaa kompensoiva hyvin järjestynyt toinen todellinen tila. 20 Luontopolun voi ajatella olevan tapa ottaa epämääräiseksi ja kulttuuriympäristön ulkopuoliseksi koettu luonnonympäristö haltuun, tuottaa siitä heterotooppi, toinen luonnonympäristö. 14 Ridanpää 2005, 60; Valtonen 2004, 212; Lehtonen 2004, Ridanpää 2005, Foucault 1999; Alasuutari 2001, 177 ja 188; Lehtonen 2004, Ridanpää 2005, 2-3. Tässä yhteydessä voidaan puhua luonnon dispositiivista, samaan tapaan kuin Foucault puhuu seksuaalisuuden dispositiivista (Foucault 1999). 18 Valtonen 2004, Artikkeli osoitteessa Häyrynen 1994, 20. Tani (1997, 223) kirjoittaa simuloiduista tiloista. 10

11 Käytän tässä työssä käsitettä representaatio tarkoittamassa aineellisia esityksiä, kuten luontopolkujen taulujen kuvia ja tekstejä. 21 Luontopolulla aineellinen representaatio tulee osaksi reaalista todellisuutta, jota se representoi. Opastaulut kuuluvat luontopolun reaaliseen todellisuuteen. Representointi siis muodostaa eräänlaisen kehän, jossa representaatiota ei voida erottaa kohteestaan. 22 Luontopolun taulu on luonnon representaatio, taulun suunnittelijan ajatusten suodattama esitys luonnosta. Luontopolun opastaulun suunnittelija on valinnut ympäristöstä ilmiöitä tai elementtejä, jotka hän esittää, representoi taulun katsojalle. Luonnon representaatio on eräänlaista toisen asteen luontoa. Esitys rakentaa kohteensa ikään kuin uudelleen. Esitys sisältää aina myös tulkintaa luonnon olemuksesta, sisällöstä ja merkityksistä, esimerkiksi luontokappaleiden tai luonnonelementtien arvottamista. Arvojen, esteettisen olemuksen tai ajallisten prosessien lisäksi tulkinta voi kohdistua esimerkiksi toislajisen eläimen tapaan kokea ympäristöä tai retkeilijän paikalla kokemiin elämyksiin. Jo tietyn elementin valitsemista ympäristöstä esityksen kohteeksi voidaan pitää ympäristön tulkitsemisena, vaikka valitusta kohteesta ei esitettäisikään luonnontieteellisiä faktoja ylittävää tulkintaa. Koska luonnon esittäminen kytkeytyy väistämättä luonnon esteettiseen arvottamiseen, hyödynsin työssäni luonnon estetiikan problematiikkaa käsitteleviä kirjoituksia. Paitsi luonnon estetiikkaan liittyviä teoreettisia kysymyksiä käsittelevät kirjoitukset, myös luonnon, paikan ja sijainnin representaatioita tarkastelevat tutkimukset olivat kysymyksenasetteluni kannalta kiinnostavia. Varsinkin Jussi Kiven Kaunotaiteellinen eräretkeilyopas (2004) ja Juha Suonpään Petokuvan raadollisuus (2002) olivat innostavia. Kivi tarkastelee länsimaisen taiteen välittämiä luontokäsityksiä ja sivuaa myös modernin suomalaisen retkeilykulttuurin ilmentämää luontosuhdetta kiinnostavalla tavalla. Suonpää tutkii suurpetovalokuvauksen konventioita. Suonpää käsittelee luontokäsityksiä ja - diskursseja luonnon esittämisen taustalla ja sitä, miten esitys rakentaa ja uusintaa luontokäsityksiä. Lähestymistapa on siis hyvin samanlainen kuin mihin itse pyrin tässä työssä. Muita ympäristörepresentaatiota käsitteleviä tutkimuksia, joita käytin apuna omien tutkimusmetodieni ja näkökulmieni etsimisessä olivat Maunu Häyrysen Kuvitettu maa Suomen kansallisen maisemakuvaston rakentuminen (2005), Taneli Eskolan Teräslintu ja lumpeenkukka - Aulanko-kuvaston muutosten tulkintaa (1997) ja Juha Ridanpään 21 Kyse on tällöin Stuart Hallin (1997, 17-19) tarkoittamasta toisesta representaatioiden järjestelmästä, eli välineestä, jonka avulla mentaalisia representaatioita välitetään toisille ihmisille. 22 Tani 1997,

12 Kuvitteellinen pohjoinen maantiede, kirjallisuus ja postkoloniaalinen kritiikki (2005). Ridanpään tutkimuskohteena on Pohjois-Suomen representoituminen kaunokirjallisuudessa. Vaikka Ridanpään tutkima aineisto poikkeaa omastani, niin Ridanpään tutkimus tarjosi kiinnostavaa perspektiiviä työhöni. Ridanpää lähestyy aineistoaan pitkälti samankaltaisesta diskurssianalyyttisesta näkökulmasta kuin minä omaani. 1.4 Tutkimusmenetelmät Hall 23 erottaa kolme tutkimuksellista lähestymistapaa representaatioon: refleksiivisen, intentionaalisen ja konstruktivistisen. Refleksiivisessä tarkastelussa kysymys kuuluu, miten totuudenmukaisesti representaatio kuvaa kohdettaan. 24 Tämän näkökulman aion omassa tutkimuksessani pääosin sivuuttaa. Pitävätkö luontopolkuopasteiden luontoa koskevat väitelauseet paikkaansa, on yleensä luonnontieteellinen kysymys, eikä kuulu humanistisen tutkimuksen alaan. Kulttuurituotteiden, jollainen luontopolkukin on, välittämiä merkityksiä tutkittaessa ei oikeastaan päästä käsiksi todellisuuteen. 25 Todellisuuden ja ihmisen välillä on kieli, jonka avulla hahmotamme maailmaa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että luonto olisi vain kielellinen konstruktio, että luonnon todellisuutta ei olisi olemassa tai että siitä ei olisi mahdollista saada tietoa. 26 Luonnosta on tietenkin mahdollista esittää väitteitä, jotka eivät ole totta. Luontopoluilla esitetään paljonkin poleemisia ja kiistanalaisia tulkintoja luonnon todellisuudesta, ja käsittelen esimerkkejä tällaisista jäljempänä. Minua ei tässä työssä kuitenkaan niinkään kiinnosta se, mitkä tulkinnat ovat totta, vaan se, millaista tulkintaa todellisuudesta esitykset tarjoavat, miten ja miksi. Luonto ja luontoa koskevat käsitykset ovat kaksi eri asiaa. 27 Diskurssianalyysissa, joka on tämän työn keskeinen metodi, tekstit eivät ole tie tekstin takana piilevään todellisuuteen, vaan kiinnostus kohdistuu diskurssiin itseensä. 28 Intentionaalisessa tarkastelussa kysymys kuuluu, mitä representaation tuottaja haluaa representaatiolla sanoa, mikä on hänen intentionsa? Tämä näkökulma on jo edellistä kiinnostavampi, mutta ei luontopolkujen kohdalla sekään ongelmaton. Kuka lopulta on 23 Hall 1997, Kts. myös Jokinen, Juhila & Suoninen 2004, 9, Alasuutari (2001, 90-91) kutsuu reflektiivistä lähestymistapaa faktanäkökulmaksi. 25 Karjalainen Pauli T 2000, Väliverronen 1999, Haila & Lähde 2003, 16. Alasuutarin (2001, ) jaottelun mukaan lähestyn aineistoani näytenäkökulmasta, en faktanäkökulmasta. 28 Eskola & Suoranta 2003, ; Ridanpää 2005, 121; Foucault 1999,

13 luontopolun tekijä? Esimerkiksi projektissa, jonka palkkaamana suunnittelin Eurajoen Kaunissaareen luontopolun, hankkeen kustantajia olivat Eurajoen kunta ja Lounais- Suomen ympäristökeskus. Taulujen sisältöön eivät vaikuttaneet vain omat kiinnostuksen kohteeni ja arvostukseni, vaan myös monien muiden projektissa mukana olleiden toiveet ja näkemykset. Lisäksi suunnittelutyötä ohjasi hyvin tuntemani luontopolkuesitysten valmis konventio. Lopputulokseen ovat siis olleet tavallaan vaikuttamassa nekin henkilöt ja tahot, joiden tuottamia luontopolkuesityksiä olin työhön ryhtyessäni nähnyt, koska nämä olivat vaikuttaneet käsitykseeni siitä, millainen luontopolku voi tai millainen sen pitäisi olla. Luontopolkujen kohdalla voikin kysyä, voiko esityskonventiota itsessään pitää eräällä tavalla jopa itsenäisenä toimijana? Elääkö luontopolku esittämisen tapana omaa elämäänsä, tuottaako se kerta toisensa jälkeen samantyyppisiä esityksiä ilman, että suunnittelijan vaikutus lopputulokseen olisi lopulta kovin merkittävä? Edellä mainitsemani Suonpään, Eskolan, Ridanpään ja Häyrysen tutkimukset käsittelevät konventioiden merkitystä tietyntyyppisten esitystapojen jatkuvuuden taustalla. Representaatio näyttäytyy näissä tutkimuksissa ei vain tekijänsä, vaan myös esityskonvention tuotteena. Intentionaalisesta lähestymistavasta tekee ongelmallisen se, että tekijä saattaa tuottaa merkityksiä tarkoituksettomasti, pelkästään sen diskurssin välityksellä, johon hän on sitoutunut. Diskurssit itsessään voivat tuottaa ideologisia seurauksia ilman, että tämä on diskurssin käyttäjän nimenomainen tarkoitus. 29 Tämän työn pääasiallinen metodin, diskurssianalyysin, yhteydessä ei yleensä keskitytä yksittäisten toimijoiden intentioihin. Diskurssia itsessään voi joskus olla mielekästä tarkastella ikään kuin intentionaalisena, tiettyihin päämääriin pyrkivänä ilmiönä. 30 Aineistoni luontopoluista suuressa osassa opastaulut suunnitelleen henkilön nimeä ei ollut saatavissa. Tämän takia jätin suunnittelijoiden nimet pois lähdeluettelosta ja merkitsin vain luontopolun kustantaneiden tahojen nimet, polkujen valmistumisvuoden, mikäli se on tiedossa ja paikkakunnan. 31 Samojen instituutioiden tuottamat luontopolkuesitykset ovat usein saman tyyppisiä suunnittelijasta riippumatta, joten intentionaalisesta nä- 29 Jokinen, Juhila & Suoninen 2004, 42-43; Pääkkönen & Varis 2000, Jokinen, Juhila & Suoninen 2004, 90; Eskola & Suoranta 2003, 120. Tani (1997, 220) toteaa Barthesia lainaten, että teksti puhuu, ei tekstin tekijä. 31 Aineistossani oli yksi luontopolku, jota ei ole kiinteästi sijoitettu mihinkään paikkaan. Tämän olen merkinnyt lähdeluetteloon samaan tapaan kuin kirjallisuuden. 13

14 kökulmasta kiinnostavia ovat lähinnä yhteiskunnan eri instituutioiden, kuten Metsähallituksen, Metsäntutkimuslaitoksen, luonnonsuojeluyhdistysten, metsästysseurojen tai kuntien intentiot ja näiden intentioiden ilmeneminen esityksissä. Kolmas lähestymistapa representaatioon on konstruktivistinen. Tällöin ei kysytä, heijastaako representaatio todellisuutta tai mikä on tekijän intentio, vaan millaista todellisuutta representaatio rakentaa ja millä keinoin. 32 Representaatio nähdään osana todellisuutta, ei vain todellisuuden kuvana. 33 Tämä on työni keskeinen näkökulma representaatioon. Humanistinen maantiede lähestyy ympäristörepresentaatioita yleensä juuri konstruktivistisesta näkökulmasta. 34 Konstruktivismia ei mielestäni pidä käsittää kuitenkaan niin, että representaatio rakentaisi väistämättä tietynlaisen todellisuuden. Luontopolkuesityksen vastaanottoon ja tulkintaan vaikuttavat monet tekijät, jotka liittyvät paitsi esitykseen, myös ja ennen kaikkea vastaanottajaan. Luontopolun taulun lukija viime kädessä tuottaa esityksen merkitykset. Merkityksiä ei ole mahdollista siirtää sellaisenaan representaation välityksellä, koska vastaanottaja on keskeinen toimija merkitysten tuottamisessa. 35 Sama representaatio voi välittää erilaisia merkityksiä eri henkilöille heidän lähtökohdistaan riippuen. Esitellessäni tämän tutkielman alustavaa versiota ensimmäistä kertaa seminaarissa, virisi tilaisuudessa keskustelu luontopolkujen käyttökokemuksista. Parin- kolmenkymmenen opiskelijan ryhmässä kaikki yhtä lukuun ottamatta olivat ainakin kerran kulkeneet luontopolulla, mutta kukaan ei ollut koskaan lukenut kaikkia opastauluja kokonaan. Suurin piirtein samanlaisen vastauksen sain hieman myöhemmin ryhmältä peruskoulunopettajia, joille pidin luennon luontopolun käytöstä koulujen ympäristökasvatuksessa. Saattaa olla hyvinkin yleistä, että luontopolkuja käytetään kiinnittämättä huomiota niiden sisältämiin opastauluihin tai ottamatta retkelle mukaan rastien opasvihkoa. Tällöin luontopolun valitsemiseen retkikohteeksi on muita syitä kuin kiinnostus opasteita kohtaan. Luontopolulle saatetaan mennä esimerkiksi siksi, että merkitty ja usein taukopaikoin varustettu reitti koetaan mukavaksi ja turvalliseksi luontoretkikohteeksi tai että luontopolku ymmärretään luonnonympäristöksi, jossa varmasti saa liikkua vapaasti. Tämän työn laajuus ei salli perehtymistä luontopolkujen käyttäjien ympäristökokemuk- 32 Hall 1997, 24-26; Kauppi 2004, Jokinen, Juhila & Suoninen 2004, 9 ja 20; Eskola & Suoranta 2003, 138, 161, 194; Tani 1997, Ridanpää 2005, 6-13; Tani 1997, Pääkkönen & Varis 2000, 23; Väliverronen 1999, ja 30-32; Lehtonen 2004, 132 ja

15 siin luontopoluilla tai käyttäjien tulkintaan luontopolkuopasteiden sisällöstä, vaan keskityn tässä työssä siihen, mitä esityksillä halutaan ehkä sanoa luonnosta ja miten luontopolun tekijä tarjoaa tulkintaansa ympäristöstä retkeilijälle. Tarkastelen aineistoani ensisijaisesti sisällönanalyysin ja diskurssianalyysin avulla. Tällöin lähestymistapa on sekä määrällinen että laadullinen. Määrällistä tutkimusta edustaa sisällönanalyysi, laadullista diskurssianalyysi. Etsin aineistostani yksittäisiä aiheita ja aihekokonaisuuksia ja laskin näiden esiintymistä aineistossani. Tässä kohtaa en käsitellyt tekstejä ja kuvia erikseen, vaan sovelsin samaa analyysitapaa molempiin. Sisällönanalyysin tarkoituksena on saada kuva siitä, mitä aiheita luontopolkujen tauluissa käsitellään ja kuinka paljon. Tekemäni sisällönanalyysi on melko karkea, eikä anna mahdollisuuksia kovin pitkälle meneviin tilastollisiin analyyseihin. Ongelmana on muun muassa aiheiden luokittelu: sama aihe voi kuulua kahteen tai jopa useampaan luokkaan ja käyttämäni luokittelu on osittain tulkinnanvarainen. Luontopolun opastaulu on eräänlainen pieni kertomus, ja kertomus muodostaa kontekstin siinä esitellyille aiheille. Tästä kontekstista on pitkälti kiinni, mihin aiheluokkiin opastetaulun sisältöä sijoitin. Tekemäni sisällönanalyysin reliabiliteetti ei siis ole korkea, eikä tekemäni luontopolkujen sisällönanalyysi sellaisenaan kelvanne aineistoksi muihin tutkimuksiin. 36 Sisällönanalyysin sijasta voisi tässä yhteydessä puhua myös aineiston koodauksesta. 37 Tarkoitukseni on ollut tehdä validiteetiltaan kelvollinen määrällinen analyysi luontopolkuaineiston laadullisen tarkastelun pohjaksi tässä tutkimuksessa. 38 Kuten Eskola & Suoranta kirjoittavat, kvalitatiivisessa tutkimuksessa ei pyritä tilastollisiin yleistyksiin vaan pyritään kuvaamaan jotakin tapahtumaa, ymmärtämään tiettyä toimintaa tai antamaan teoreettisesti mielekäs tulkinta jostakin ilmiöstä 39 Käsittelemäni kaltaisen aineiston täysin objektiivinen kvantitatiivinen analyysi, sanottiin sitä tässä yhteydessä sitten sisällönana- 36 Seppänen 2005, Eskola & Suoranta 2003, , Usean eri menetelmän käyttämistä samassa tutkimuksessa kutsutaan menetelmätriangulaatioksi. Eskola & Suoranta (2003, 68-70, ) tuovat esille laadullisten ja määrällisten menetelmien yhdistämiseen liittyviä ongelmia. Tässä työssä laadullisen ja määrällisen metodin yhdistäminen tarjosi mielestäni toimivan metodisen arsenaalin. Pelkkä pieneen aineistoon perustuva laadullinen tutkimus ei olisi tarjonnut edes suuntaa antavaa kokonaiskuvaa tutkittavasta ilmiöstä ja toisaalta pelkkä määrällinen tutkimus olisi mahdollistanut vain aineiston pintapuolisen kuvaamisen, ei varsinaista tulkintaa. Alasuutarin (2001, 31-54) mukaan määrälliset ja laadulliset menetelmät eivät ole vastakkaisia tai toisiaan poissulkevia, vaan muodostavat pikemminkin eräänlaisen jatkumon. Myös Väliverronen (1999, 16) pitää määrällisen ja laadullisen tutkimusmetodin rinnakkaista käyttöä joissain tapauksissa hedelmällisenä. 39 Eskola & Suoranta 2003,

16 lyysiksi tai koodaukseksi, ei ilmeisesti ole mahdollista. 40 Kvantitatiivinen analyysi antaa käsityksen siitä, mitä aiheita luontopolkujen opastaulut käsittelevät ja miten paljon eri aiheita käsitellään. Kvalitatiivinen tarkastelu puolestaan vastaa kysymykseen, miten näitä aiheita käsitellään. Opastaulujen aiheiden kohdalla havaintoyksikkö 41 on yksittäinen opastaulu. Opastaulujen aiheiden lisäksi tein määrällistä analyysiä myös luontopolkujen tekoajankohdista, tuottajista ja sijoitusympäristöistä. Tällöin havaintoyksikkönä on kokonainen polkuesitys. Tarkoitukseni on myös verrata eri aikoina tehtyjen luontopolkujen sisältöä ja sijoittelua. Työni pääpaino on kuitenkin aineiston kvalitatiivisessa tarkastelussa. Kvantitatiivisen sisällönanalyysin tarkoituksena on toimia kvalitatiivisen analyysin pohjana ja auttaa etsimään temaattisesti erityyppisiä polkuja yksityiskohtaisempaa tarkastelua varten. Valitsin työni pääasialliseksi metodiksi diskurssianalyysin, koska luontopolun taulu näyttäisi olevan ennen kaikkea semioottinen ilmiö. Luontopoluilla esitetään väitteitä ja kerrotaan luonnosta eri näkökulmista. Metodin valinta on mielestäni aineistolähtöinen 42 ; koin että valitsemallani käsittelytavalla saan aineistosta eniten irti. Diskurssianalyysi tutkii tapaa tuottaa merkityksiä. Sen lähtöoletuksina ovat (1) oletus kielen käytön sosiaalista todellisuutta rakentavasta luonteesta, (2) oletus useiden rinnakkaisten ja keskenään kilpailevien merkityssysteemien olemassaolosta, (3) oletus merkityksellisen toiminnan kontekstisidonnaisuudesta, (4) oletus toimijoiden kiinnittymisestä merkityssysteemeihin ja (5) oletus kielen käytön seurauksia tuottavasta luonteesta. 43 Diskurssianalyysin tarkoituksena tässä työssä on jäljittää sitä kuvaa, jota luontopolku tarjoaa luonnosta ja tapaa, jolla kuva pyritään rakentamaan. Seppänen esittelee diskurssin tutkimuksen yhteydessä Foucault n käyttämiä käsitteitä arkeologia ja genealogia. Tässä yhteydessä näillä käsitteillä tarkoitetaan tutkimusotetta, joka kartoittaa sanottavan ja näkyvän välisiä suhteita, lausumien välisiä suhteita, toimijoiden asemia ja suhteita lausumiin sekä etsii sääntöjä ja järjestyksiä lausumien käytölle. Seppänen toteaa, että tieto, totuus ja valta kytkeytyvät toisiinsa siten, että totuuden muotoutuminen, itsestäänselvyyksien syntyminen on valtaprosessin ytimessä. 44 Diskurssianalyysi ei tarkastele sitä, miksi todelli- 40 Eskola & Suoranta 2003, , 167. Sisällönanalyysiä on totuttu pitämään laadullisiin metodeihin verrattuna objektiivisena ja systemaattisena tutkimusmetodina (Väliverronen 1999, 15), mitä se ei välttämättä ole. 41 Seppänen 2005, Eskola & Suoranta 2003, Jokinen, Juhila & Suoninen 2004, Seppänen 2005,

17 suutta pyritään rakentamaan tietyllä tavalla, vaan huomio kohdistuu merkitysten muodostumisprosessiin esittämistilanteessa sinänsä. 45 Erilaisten luontodiskurssien historiallista taustaa käsittelen tässä työssä vain pintapuolisesti. Koska diskurssianalyysi on työn keskeinen metodi, oli tärkein työvaihe aineiston lukeminen ja katsominen. Diskurssianalyysin tekijälle on tärkeintä löytää aineistostaan ihmettelyn aiheita, kohtia, jotka herättävät kysymään, miksi tekijä on valinnut tällaisen aiheen tai tavan ilmaista asia. 46 Luontopolkujen sisällön ohella mielestäni aiheellista tarkastella myös tyyliä. Tyyli ja sisältö eivät välttämättä ole toisistaan täysin irrallisia, vaan tyyli voi muodostaa osan esityksen välittämistä merkityksistä. 47 Vaikka kuvan tai tekstin sisältö olisi sama, voi tieteellinen tyyli välittää erilaisia merkityksiä kuin pakinatyyli ja valokuva erilaisia merkityksiä kuin piirroskuva. Jaoin aineistoani osiin sekä teemoittelemalla että tyypittelemällä sitä. 48 Teemoittelu tarkoittaa tässä yhteydessä edellä kuvaamaani määrällistä analyysia. Jaoin aineistossa käsitellyt aiheet teemoiksi. Teemat tarkentuivat aineistoon tutustumisen edetessä. Tarkastelen aineistoani teemoittain luvussa 3. Teemoittelun yhteydessä esitän alustavia havaintoja luonnon esittämistavoista ja eri teemojen esiintymisestä eri tyyppisillä luontopoluilla, mutta varsinaisesta diskurssianalyysistä ei vielä tässä kohtaa voi puhua. Diskurssianalyyttinen tulkinta voi kohdistua vain kokonaiseen esitykseen, ei kokonaisuudesta irrotettuihin teemoihin. 49 Aineiston tyypittelyssä pyrin löytämään diskursiivisesti eri tyyppisiä luontopolkuesityksiä. Löytämiäni diskursseja ja erilaisten diskursiivisten ainesten käyttöä eri tyyppisillä luontopoluilla ja eri aikoina käsittelen luvussa 6. Käyttämäni menetelmät ovat samantyyppisiä, joita Häyrynen on käyttänyt kansallista maisemakuvastoa koskevassa tutkimuksessaan. Hänen aineistonaan on ollut noin 5000 maisemakuvausta ja hän on soveltanut aineistoonsa sekä määrällisiä että laadullisia analyysitapoja. 50 Luontopolkuaineiston laadullinen analyysi eteni rinnan määrällisen analyysin kanssa. Aloitin aineiston läpikäymisen heti aineistonkeruun alkuvaiheessa. Teemoittelin jokai- 45 Jokinen, Juhila & Suoninen 2004, Jokinen, Juhila & Suoninen 2004, 13; Alasuutari 2001, Pääkkönen & Varis 2000, Eskola & Suoranta 2003, Eskola & Suoranta 2003, Häyrynen 2000,

18 sen aineistoni luontopolun ja yritin samalla luoda kokonaiskuvan kyseisen luontopolun välittämästä luontokäsityksestä. Etsin teksteistä ja kuvituksesta sellaisia piirteitä, jotka herättivät kysymään, miksi tekijä oli valinnut tällaisen tavan esittää kyseinen asia. Aineiston karttuessa peilasin aikaisempia havaintojani ja näiden herättämiä kysymyksiä uuteen aineistoon. Jotkut löytämistäni ihmettelyn aiheista osoittautuivat yksittäisiksi kuriositeeteiksi, jotkut toistuivat aineistossa yhä uudelleen. Kiinnostusta herättivät ennen kaikkea toistuvat teemat ja esitystavat, mutta myös konventiosta poikkeavat esitykset. 2. Luontopolku: mikä, missä ja miksi? 2.1 Luontopolkujen suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Suomessa on yli 5000 rekisteröityä ulkoilureittiä ja yli 7000 maastoliikuntapaikkaa. 51 Tässä työssä tarkastelemani kaltaiset kiinteät luontopolut sisältynevät pääosin näihin lukuihin. Tosin luontopolkujen kokonaismäärä voi olla suurempikin kuin näihin lukuihin sisällytetty, koska luontopolkuja tekevät muun muassa asukasyhdistykset, ja osa saattaa olla vain paikallisväestön tiedossa. Suomalaisista kaksi kolmasosaa ulkoilee luonnossa viikoittain ja Suomen matkailusta noin neljännes on luontomatkailua. 52 Pelkästään valtion omistamille luontoalueille arvioidaan tehtävän yli kaksi miljoonaa käyntiä vuodessa. 53 Suurinta käyttöpaine on taajaan asutussa Etelä-Suomessa, jossa luontoretkeilykohteiden käyttö on pääosin paikallista ja alueellista. Pohjois- ja Itä-Suomen suuriin kansallispuistoihin kohdistuu matkailupainetta myös muualta Suomesta ja ulkomailta. 54 Luontopolku on hyvin yleinen retkeilypalvelu; sellainen on nykyään lähes jokaisessa kunnassa. Ensimmäinen koko kuntaa koskeva luontopolkujen yleissuunnitelma laadittiin vuonna 1979 Espoossa ja se sisälsi ehdotukset 18 luontopolun rakentamisesta Es- 51 HS ibid. 53 Ovaskainen 2001, 19. Todellisen käytön voisi olettaa olevan suurempaakin, jos lukuun lasketaan kaikki valtion maihin kohdistuva virkistyskäyttö, kuten paikallisväestön ulkoilu, retkeily, kalastus ja metsästys. Esimerkiksi itse retkeilen valtion mailla kymmeniä kertoja vuodessa, vaikka kotiseudullani Etelä- Satakunnassa valtion maaomaisuutta on suhteellisen vähän. 54 Suomen kolme eniten retkeilijöiden käyttämää kansallispuistoa ovat Oulangan kansallispuisto Kuusamossa ja Sallassa (270 km 2 ), Urho Kekkosen kansallispuisto Inarin, Savukosken ja Sodankylän alueella (2550 km 2 ) ja Nuuksion kansallispuisto Vihdin, Espoon ja Kirkkonummen alueella (45 km 2 ). Nuuksiossa käy noin kävijää vuodessa, mikä tekee siitä pinta-alaansa nähden voimakkaimmin käytetyn kansallispuiston Suomessa. Metsähallituksen retkeilykohteiden, suojelualueiden ja kansallispuistojen esittelysivusto osoitteessa ; Iltalehti : Nuuksioon iso luontokeskus. Artikkeli osoitteessa

19 pooseen. 55 Nykyään Espoossa on yhdeksän Espoon kaupungin ylläpitämää luontopolkua. 56 Luontopolku saatetaan mieltää kuuluvaksi kunnallisten vapaa-ajan peruspalveluiden joukkoon, kuten urheilukenttä tai leikkipuisto. Kuntien virkistysalueiden lisäksi luontopolkuja on useimmissa kansallispuistoissa ja monilla luonnonsuojelualueilla. Vaikka periaatteessa kaikilla luonnonalueilla saa Suomessa liikkua vapaasti, luontopolku on tapa osoittaa, että alue on retkeilijöiden käytettävissä; polku ei johda kenenkään pihaan. 57 Joissakin kunnissa ja kansallispuistoissa on luontopolkujen suunnittelussa huomioitu myös liikuntarajoitteiset. 58 Ulkoilureittien suunnittelijoille suunnattu opas 59 neuvoo huomioimaan luontopolkujen suunnittelussa eri vammaisryhmien tarpeita. Luontopolkujen yleisyyden lisäksi eri väestöryhmien laaja-alainen huomioiminen luontopolkujen suunnittelussa (näin teoriassa, käytännössä useimmat polut eivät sovellu näkövammaisille tai liikuntarajoitteisille) kertoo, että luontopolku mielletään tietynlaiseksi vapaa-ajan peruspalveluksi. Retkeily- ja luontoharrastusmahdollisuuksien järjestäminen on halpa tapa edistää viihtyvyyttä ja kansanterveyttä: esimerkiksi Porissa kaupungin valtakunnallisestikin arvioiden poikkeuksellisen monipuolisiin ja laadukkaisiin retkeilyreitteihin on sijoitettu vain noin 50 senttiä käyttäjää kohden. 60 Tuskin mikään muu kuntalaisten viihtyvyyttä, terveyttä ja harrastusmahdollisuuksia edistävä toimi on kustannustehokkuudeltaan yhtä edullinen kuin retkeilyreitin rakentaminen luonnoltaan vetovoimaiseen ympäristöön. Aineistoni luontopoluista noin puolet on ainakin osaksi kuntien tuottamia. Myös muut retkeilypalveluista vastaavat julkishallinnon tahot, esimerkiksi Metsähallitus, tekevät paljon luontopolkuja. 55 Espoon luontopolut yleissuunnitelma. Ympäristönsuunnittelu Sauvo Henttonen tmi, Espoon ympäristönsuojelulautakunta Espoon kaupunki, Eteläpelto 1999, Liikuntarajoitteisten luontopolku käyttöön Kellarilammella. Iijokiseutu , artikkeli osoitteessa Liikuntaesteisille soveltuvien luontomatkailukohteiden esittely osoitteessa Karjalainen & Verhe Porin kaupungilla on retkeilyreitistöä pelkästään Meri-Porin alueella noin 40 kilometriä. Tästä noin 7 kilometriä on pitkospuupolkua. Alueella on 11 tarkkailutornia, joista yhteen pääsee myös pyörätuolilla. Käyttäjien määrää seurataan liikkeentunnistinten avulla. (Porin ympäristötoimisto/kimmo Nuotio, suullinen tieto.) 19

20 Suomessa eletään lähellä luontoa. Suurimpia kaupunkeja lukuun ottamatta suomalaisten lähiympäristöstä jopa suurin osa on luonnonympäristöä. Luontopolku ei siis sinänsä lisää luonnossa liikkumisen mahdollisuuksia. Sen sijaan se liittää luonnon virkistyskäyttöön varatun kohteen osaksi asuinympäristön paikkojen verkostoa ja osoittaa luontokohteen luonteen virkistyspaikkana. Yleensä luontopolku on lähtökohdiltaan tietoa välittävä, ympäristökasvatuksellinen esitys. Perinteinen näkemys luontopolun tarkoituksista välittyy esimerkiksi Haltiavuoren luontopolun rastivihkon johdannossa: Haltiavuoren luontopolku antaa sinulle tietoa luonnosta, luonnonhoidosta ja suojelusta sekä paikallishistoriasta. Polku kertoo erityisesti metsäluonnon ja sen hoidon perusteista. Se tutustuttaa sinut luontoon ja opettaa tekemään huomioita siitä; opit liikkumaan oikein luonnossa. Samalla saat raitista ilmaa ja liikuntaa. 61 Joillakin luontopoluilla näyttäisi olevan myös luontomatkailua palveleva tarkoitus. Tähän viittaa se, että joillakin poluilla on käytetty kotimaisten kielten lisäksi englannin- ja saksankielisiä opasteita. Esimerkiksi Saanan luontopolulla on suomenkielisten opastaulujen ohella englanninkieliset. 62 Luontopolkuja on usein sijoitettu kohteisiin, joissa on matkailupalveluita ja tällaisiin kohteisiin sijoitetut luontopolut ovat toisinaan matkailuyritysten tuottamia. Useimmiten luontopolku näyttäisi kuitenkin olevan tarkoitettu paikallisväestön virkistyskäyttöön ja ympäristökasvatukseen. Valtaosa aineistosta on joko pelkästään suomenkielistä tai kaksikielisillä seuduilla suomen- ja ruotsinkielistä. 2.2 Luontopolkujen sijoitusympäristöt Jaottelin luontopolkujen sijoituspaikat luontotyypin mukaan seuraavasti: Metsät, jotka jaottelin seuraaviin alatyyppeihin: Varpu- ja puolukkatyypin kankaat Mustikka- ja mustikka-käenkaalityypin kankaat Erityyppiset lehdot Metsät, joista ei ole määritettävissä hallitsevaa tyyppiä polun varrelta tai metsätyyppi ei ole tiedossa Puustoiset puolikulttuuribiotoopit (puistot, hakamaat yms.) 61 Haltiavuoren luontopolku; Helsingin kaupungin kiinteistövirasto/metsäosasto, Helsingin seudun luonnonsuojeluyhdistys ry & Suomen latu ry; Helsinki 1987, rastivihko. 62 Pasanen , suullinen tieto. 20