KIINTOKANTAJA / NUCLEUKSEN VERKKOJULKAISU 2/10

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIINTOKANTAJA / NUCLEUKSEN VERKKOJULKAISU 2/10"

Transkriptio

1 1

2 puheenjohtajan sananen Oi tätä nostalgiaa. Aivan juuri me pikkufuksit katseltiin haalarituotteen värikarttaa LT1:n aulassa ja eeppistä on ollut. Kaikki päättyy joskus ja nyt on Tottakai aika kultaa muistoja, mutta aika mietittiin hirveimpiä väriyhdistelmiä. Käytiin läpi meidän vanhojen aika jääräytyä ja tehdä tilaa uusille toimijoille. Onnellisena pystyi syyskokouksen biotekniikan sanastoa killan nimen toivossa, intronit tai nucleus, c:llä vai k:lla? Tutkittiin järjestölakia jälkeen huokaisemaan, että hyviin käsiin Nucleus ja copy pastettiin googlesta toimintasuunnitelmaa siirtyy. ja oltiin aivan pihalla. Omasta puolestani suuri kiitos ja kumarrus Mutta kuten ajalla on tapana se kuluu ja jopa näistä hienoista vuosista. juoksee. Neljän väriset haalarit on kastettu, kolmet fuksit lakitettu, pikkujouluja vietetty - joulun jälkeen ja ennen. Otaniemi ja Hervantakin muutamaan otteeseen kierretty. Kliseistä kyllä, mutta on -kohtapiakkoin eläköityvä pj Petra itketty ja naurettu. sisällys Puheenjohtajan sananen 2 Vuosijuhlatunnelmia 3 RekomBIOnaatio Fuksikronikka 9 Kokemuksia vaihdosta 16 Biotekniikan sanasto tutuksi -kilpailu 19 Kiintokantaja Nucleus ry:n verkkojulkaisu Numero: 2/10 Yhteydenotot: Kannen kuva: Juho Terrijärvi Taitto: Milla Wall 2

3 Ammattiainekerhosta bioteekkarikillaksi Bioner ry:n viisivuotisjuhlat kirjoittanut jukka koivisto kuvat jussi punamäki Bioner ry on Tampereen teknillisen yliopiston kiopiston yli satavuotias jugend-rakennus Tampereen Eteläpuistossa. Juhlavin kankain ja kullatuin (TTY) biotekniikan koulutusohjelman opiskelijoiden kilta. TTY:n ylioppilaskunnan sääntöjen mukaan uudet opiskelijajärjestöt aloittavat toimintansa tettu täyteen loistoon lähes kahtasataa juhlavierasta lehdin koristeltu kaksikerroksinen juhlasali oli ka- ammattiainekerhoina, joille voidaan viiden vuoden varten. Lauma ahkeria tarjoilijafukseja vilisti keittiön ja salin välillä antaen viimeisiä silauksia katta- toiminnan jälkeen myöntää virallinen kiltastatus. Vuonna 2005 perustetun Bionerin suuri päivä ukselle. Salin reunalla puheiden pitäjät silmäilivät koitti , kun ylioppilaskunnan edustajisto kokouksessaan vahvisti järjestön kiltautumisen. selvitti illan kulkua laulunjohtajalle. Portaikossa va- vaitonaisina muistiinpanojaan ja seremoniamestari Tiedossa olivat siis Bionerin historian suurimmat lokuvaajat kiinnittivät salamavalojaan ja valmistautuivat ikuistamaan juhlien loistoa. Tunnelma oli vuosijuhlat, joiden eteen kymmenet ihmiset olivat uurastaneet satoja tunteja. Odotukset olivat korkealla ja niihin vastattiin samalla mitalla. tama minuutti. Järjestäjistä huokui intoa ja päättä- jännittyneen odottava ja juhlien alkuun enää muu- Vuosijuhlapaikkana toimi Pirkanmaan musiik- väisyyttä. Kaikki oli valmista eeppisiä juhlia varten. 3

4 4 Alakerran pienempi sali oli varattu alkuseremonioille ja myöhemmin illasta tanssiaisille. Juhlat aloittaneeseen cocktail-tilaisuuteen oli saapunut vahva edustus TTY:n teekkarikilloista sekä muutamista salamyhkäisistä tamperelaisjärjestöistä, kuten Rankoista Ankoista ja Plebeijeistä. Bionerin sisarkillat Nucleus ja Inkubio toivat tilaisuuten bioteknisen tuulahduksen Pirkanmaan ulkopuolelta. Alkumaljan jälkeen vuorossa olivat kutsuvieraiden tervehdykset ja lahjojen luovutus. Useimmat lahjat olivat aitoon teekkarityyliin isoja, painavia, epäkäytännöllisiä ja useimmiten alkoholipitoisia. Vai miltä kuulostavat betoniin valettu viinapullo, ammeellinen puuroa, rikkinäinen pesukone, tai pöydän pohjaan teipattu juomapeli? Otaniemeläisten taidonnäyte, Hello Kittynukkeen integroitu suihkulähde, keräsi ylistystä ja ihailevia katseita oivaltavalla teknillisyydellään. Virallisten tervehdysten jälkeen jäi hetki aikaa nauttia alkupaloista ja tutustua muihin juhlavieraisiin. Samaan aikaan viimeisetkin vieraat saapuivat ja pian oli aika aloittaa juhlaillallinen pääsalin puolella. Vuosijuhlaillallisen kaavaan kuuluvat sitseiltä tutut elementit: laulu, juoma, puheet ja sopivasti jäähtynyt ruoka. Tampereella nämä osaset olivat oivallisessa tasapainossa. Laulu raikasi kuin hurmoksessa, kun Otaniemestä lainattu laulunjohtaja villitsi juhlakansaa. Seremoniamestarin rytmittämät puheet ja ohjelmanumerot soljuivat toinen toisensa perään jättäen sopivasti aikaa ruualle ja seurustelulle. Tilaisuus huokui juhlallisuutta, mutta missään vaiheessa ei sorruttu liialliseen jäykistelyyn. Turkulaisille tutun professorin, Matti Karpin juhlapuhe sai monille hymyn huulille - eikä vähiten lähes tuntiin venyneen kestonsa takia. Illallisen aikana jaettiin myös tunnustuksia ansioituneille Bionerlaisille, kuten ansiomerkit eläköityneille puheenjohtajille sekä perinteikäs Vuoden Paavopalkinto Maria Lehtivaaralle. Koskettava puhe naiselle sitä seuranneine ruususeremonioineen ja lauluesityksineen herkisti ihmiset sopivasti loppuillan tanssiaisia varten. Ohjelmanumeroita riitti läpi illan, joten seremoniamestari Mikko Kivennon jykevän puusauvan kolkutus tuli siihen kuuluvine juomarituaaleineen varmasti kaikille tutuksi. Vasta käyttöön vihityn sauvan kärjessä oli nimittäin sopivasti snapsilasin kokoinen onkalo, johon Mikon avustaja kävi joka puheenvuoron aluksi kaatamassa kurkunkostuketta seremoniamestarille. Illallisen virallisen osuuden kääntyessä loppua kohti tunnelma salissa oli asettunut hilpeän rennoksi. Kaikilla oli hauskaa, vatsat olivat täynnä ja järjestäjätkin saattoivat huokaista helpotuksesta. Tanssiaiset kuuluvat olennaisesti vuosijuhlien protokollaan. Monille tämä tuo mieleen lukion vanhojen tanssien pelonsekaisen suorittamisen ja turhautumisen. Ahdistuksen välttämiseksi Tampereella tanssittiin lähinnä pari- tai soolotansseja höystettynä muutamalla tarkoin valitulla vanhalla tanssilla. Livebändi innoitti erityisesti muutamat

5 teutukseltaan että tunnelmaltaan. Juuri tällaiset vuosijuhlat saavat ihmiset innostumaan arvokkaan, vuosisataisen akateemisen juhlaperinteen ylläpitämisestä. Iso hatunnosto kaikille järjestelyihin osallistuneille! 5 avecittomat miesparit riehakkaisiin tanssisuorituksiin, joita muut juhlijat kannustivat villisti. Suurimmat höyryt säästettiin kuitenkin salaiseen jatkopaikkaan, jonne lähdettiin juhlan päätteeksi bussikuljetuksella. Juhlijat ajettiin Tampereen keskustan halki ja saatettiin yön pimeydessä salamyhkäiseen kellaritilaan, jossa livemusiikki jatkui ja pöydät notkuivat pikkupurtavaa. Tunnit vierivät ja pikkuhiljaa hyvin ruokitut, kylliksi tanssineet ja kokonaisvaltaisesti juhlista nauttineet ihmiset alkoivat siirtyä levolle yön kääntyessä aamuksi. Huhuttiinpa jopa jatkojen jatkoista vielä salaisemmassa paikassa, mutta se on jo tarina erikseen. Kaiken kaikkiaan Bionerin viisivuotisjuhlat olivat ehdotonta vuosijuhlien kärkikastia sekä to-

6 rekombionaatio 2010 kirjoittanut oskari salovaara kuvat tommi alanko Ei ollut synkkä eikä myrskyinen yö, vaan ihan tavallinen tai pikemminkin tavallista parempi aamu. na, ulko-ovesta paukahtivat sisään Herrat Kaataja, Sopimuksen mukaan, summerin saattelema- Ulkona oli ihan siedettävä ilma. Kello näytti tasan Sundberg, Nylund, Koivisto ja Hänninen (nimet yhdeksää. Istuin asuntoni kylpyhuonetiloissa tekemässä sitä mitä mieshenkilöt wc:ssä yleensä istuma- ymmärsin, että nyt ei ollutkaan aivan normaali tor- muutettu, tulojärjestys sekoitettu). Jo tässä kohtaa asennossa tekevät, ja soittelin jouluna 2007 lahjaksi saamaani flying V mallista valkoista ukulelea. Viskiä, konjakkia, olutta, gin-tonicia, Calvadosta, stai. Ilmassa oli omituinen ekskursiivinen esanssi. Kappale oli raikas humppaversio Tehosekoitin-yhtyeen ja myöhemmin Vesa-Matti Loirin tunnetuksi nen) myöhemmin havahdun jälleen istuma-asen- olutta, ruokaa (2,60 e) ja liikennemerkkiä (ilmai- tekemästä kappaleesta Hetken tie on kevyt. Se nosta. Olimme löytäneet tiemme bussiin joka ilmeisesti oli lähdössä enteili jotain. jonnekkin 6 Herra pukeutuu pukuun. Perillä. Punaisia tiilirakennuksia. Käpyjä. Bussi jätti. Lonkerot tiellä. 200 m. Kellaritiloissa armeijatyyliset sängyt. Voiko saunaan jo mennä? No, mutta saunahan on vasta rastikierroksen jälkeen. Rastikierros? Lehmä ja pullon heittoa. Havahdun

7 7 integroimasta kummallisessa paikassa, käsittääkseni tila on kiltahuone. Luulen niin. Pyydän olutta. En saa. Vaadin olutta. He tarjoavat. Vaadin päästä pois. Eivät päästä. Istun alas. Ketä nämä ihmiset ovat? Miksi he lukevat yhdessä matemaattisia teoksia? Mitä kauheuksia alkaa vielä paljastua jos jään pidemmäksi aikaa? Tarkastan integraalin. Se vaikuttaa helpolta. Olen siis humalassa. Alan kokea pelkotiloja. Haluaisin palata omien pariin, mutta olen pudonnut tänne alatasolle. Yritän avata ovia. Ne ovat lukossa. Rukoilen hahmoilta, että päästäisivät minut menemään. He eivät suostu. On vain yksi vaihtoehto: taistelu. Olen valmis. Lihakseni jännittyvät. Nostan sotakirveeni. Tässä vaiheessa joku heikkohermoinen vihollinen avaa oven. Pääsen livistämään. Palattuani oman bioteekkarilajini pariin onkin tullut aika saunan. Saunassa on kivaa. Märkää ja lämmintä. Ilmeisesti saunassa oltiin ja sen jälkeen tanssittiin ja ruokaakin oli tarjolla. Tanssilattian nurkassa oli hyvä levätä. Punkkien (punkka, mon. gen. = punkien) luona lepäsi muitakin. Siitä aamuun Aamu alkoi A:lla (toisilla IV-B:llä kovimmat joivat Calvadosta), sen jälkeen ruokailulla ja sitten jakaannuttiin ekskursiojoukkueisiin. Pääsin voittavaan joukkueeseen. Kaksi nimeltä mainitsematonta bioteekkaria (Sundsman ja Hännikäinen) olivat tyystin kadonneet. He kuitenkin ratsastivat paikalle punaisella bussilla jonka olivat retkillään löytäneet ja jonka kuski oli valehtelematta koko Stadin kovin jätkä. Todellinen Show Mies. Pitkällä väliviivalla. Voittava joukkue kuunteli mielenkiintoista luentoa patenteista ja miten niillä voi muutkin kuin patentin haltija tehdä rahaa. Ihan laillisesti. Paikalla oli myös (jalo)kahvitarjoilu ja pullantynkää. Noin hetkisen jälkeen oli haikeat hyvästit heitetty ja suunnattiin kyseisestä yrityksestä Pitkäripaisen kautta takaisin kämpille, jossa tapahtui itse kullakin spontaani sitsinaamioituminen kaukomaa-teeman mukaisesti. Napatanssijoita, beduiinejä, sheikkejä, skotteja, brittejä, kuubalaisia ja meksikolaisia säntäili sinne tänne, mutta jotenkin löysimme tiemme sitsipaikalle jota kutsuttiin Smökiksi. Oi miten herttainen nimi. Eikös ookkin? Mahtava speksi, mahtavat sitsit ja mahtavat bileet sekä jatkot. Kaikki oli mahtavaa. Opiskelu oli sen illan mahtavaa. Ei tenttimurheita eikä paineita, vain mukavia ja mielenkiintoisia ihmisiä ja railakasta tunnelmaa. Opiskelijaelämä näytti parhaimmat puolensa itse kullekin sinä iltana. Jatkosaunalla osa uskaltautui mereenkin asti, osa vain saunaan Muisti pätkii. Kuka toi tuossa sohvalla on, jolla on rikkalapio hanurissa? Seuraavana aamuna jatkosaunalla (=rantasauna tms.) oli myös sillis. Ruokaa oli, mutta täydellisesti estradin ja koko kävelytien leveyden varasti palju. Paljulla tässä tekstissä viitataan puhallettavaan altaa-

8 seen, joka oli ovelasti sijoitettu keskelle kävelytietä lauantaiaamun lenkkeilijöiden iloksi. Puolialastomia (tai alastomia) teekkareita makaili siis yleisellä lenkkipolulla ohikulkijoiden tervehdittävänä. Tämä aiheutti lähinnä hilpeyttä ja taisipa muutama onnekas teekkari päästä kuntoilu-lehteenkin. Jostain syystä hauska ei koskaan kestä ikuisesti. Niin kävi myös tällä kertaa. Oli aika jättää hyvästit otaniemeläisille ja tamperelaisille teekkariveljille ja siskoillemme. Suuntasimme bussipysäkil ja bussi tuliki iha pia. Sit lähettii takas Turkuu Saaliina meillä olivat mukavat muistot ja ikuisesti elävät legendat. Niin, ja tietenkin se Aalto-yliopiston lippu Kuolemattomia lainauksia RekomBIOnaation tekstiviestipalvelusta: :55 lehmärastilla: Ota se kokonaan suuhun :14 Ei Turku kuole, mutta vähän ote taan lepiä. Kerätään vauhtia kertaa tosi moni :50 Antti on niin häviäjä kun puhu taan juomisesta, varsinkin tequilasta :48 Uuh kakkoseen ja synday bloody sunday... Suklaasunday mansikka ja kermakastikkeella :04 kidnappaus tapahtui eilen yöllä. Otaniemi huusi juotavaa, mutta pysyi silti kuivin suin, pettymysten pettymys. Onneksi oli riku, joka on onnellinen sinisen hk-taskun omistaja. Perustaneli laukoi eeppisiä lausahduksia: sähän juot jos mä maksan ja sä olet heikko veto! Kunnon herrasmiehen puhetta! Ja humalahan siitä tuli. jei! :24 Pojat pienen katoksen alla etsii pesää mihin hautautua. T. Herwannan kingit :24 Kivento esittelee laavaansa. Kivento IS hot lava.

9 fuksikronikka 2010 Jiri Jiri Vainio Jiri löysi tiensä turkulaisten bioteekkarien maailmaan Raision suuriruhtinaskunnan perukoilta. Hänet tunnistaa helposti atleettisesta habituksestaan ja harrastukset koostuvatkin pääosin monenlaisesta urheilusta, niin ihan oikeasta kuin myös digitaalisestakin. Jalkapallo ja kuntosali ovat listassa päälimmäisenä, mutta myös herrasmieslaji biljardi kuuluu Jirin vapaa-ajanviettoluetteloon. Muutoin sosiaalisella ja ihmismyönteisellä Jirillä on kuitenkin sydämessään myös synkän paheksunnan varjo, joka lankeaa Quantumin aulan kiljuvien fyysikoiden ylle. Vaikka Jiri tietääkin varsin hyvin, miten banaanista saa muusia, hän kuitenkaan ei sivistyneenä miehenä harjoita moista barbarismia, vaan purkaa tunteitaan sivistyneemmin, kuten vaikkapa kuningattaria ahdistelemalla. Synkistä salaisuuksistaan Jiri vaikenee visusti, mutta tiedusteluosastomme epäilee Jirin osallistuvan yöllisiin bakkanaaleihin, joissa räpyläjalkaiset miehet kiipeilevät korkeille paikoille juomaan omenasiideriä. Pauli Pauliina Puumala 9 Raumalta, tuolta pitsinnypläyksen mekasta ponnistava Pauli tuo pikantin lisän fuksikokoelmaan. Kun näkee Paulin lillumassa ulkoaltaassa useiden skumppapullojen kera, ei voi olla huomaamatta insinöörin elkeitä, jotka kavaltavat Paulin ammattikorkeakoulututkinnon. Fiksuna miehenä hän hakeutui kuitenkin teekkarien jaloon seuraan oppimaan sivistyneenkin maailman tavoille. Hyväsydämisenä ihmisenä Pauli arvostaa eläimiä ja perinteisiä suoraviivaisia shakkistrategioita. Hyvästä karmastaan huolimatta hän on hairahtunut Xbox -pelaajien hämäräperäiseen joukkoon, mutta toistaiseksi ongelma on pysynyt hallinnassa, eikä interventiolle ole ollut tarvetta. Tietolähteidemme mukaan Paulilla on raumalaisen perinteen mukaan salainen alter-ego, Pau-

10 liina, jota emme tosin vielä ole henkilökohtaisesti nähneet. Epäsuoria viitteitä tästä on tosin havaittavissa, sillä laskelmoivan insinöörinmielen ohella Laura Kommando Merinen Fuksien nuoreen sektoriin sijoittuva Laura on kasvanut Liedossa lähes koko elämänsä, mutta käännettyään nenänsä kohti tulevaisuutta hän päätyi turkulaisten bioteekkarien matkaan. Lauran lempipuuhaa on omien sanojensa mukaan perseellä istuminen, pään raapiminen ja muiden sanelujen kirjoittaminen. Silloin kun hän ei laske demoja, Laura maastoutuu armeijassa oppimallaan taidolla joko tietokoneen taakse tai ystäviensä sekaan. Lauran mutkatonta lähestymistapaa asioihin kuvaa hänen lempishakkisiirtonsa, jossa pistellään vastustajan kuningas matalaksi sääntöjä sen kummempia miettimättä. Bileistä pitävä tyttö juo mielellään alkoholipitoista appelsiinimehua ja saattaisi suostua myös koehenkilöksi bioteknisiin projekteihin. Vaitonainen Laura pitää salaisuutensa visusti ominaan, mutta tiedusteluosastomme Merja Kiltti Tyttö Paulilla on myös herkkä, taiteellinen puolensa. Hänellä on tiettävästi gurun arvo ainakin intialaisessa ihoonpiirtelyssä, tantrassa sekä jouluvaloissa. vahvistaa, että Laura omistaa Suomen suurimman käytettyjen sukkien kokoelman. 10 Lahdenranta Merja on kotoisin amkista ja tavoittelee ikiteekkarin himoittua titteliä. Tähän Merjalla onkin hyvät lähtökohdat, sillä keneltäkään ei jää huomaamatta hänen iloinen asenteensa sekä opiskelua, että muita opiskelijoita kohtaan. Yleinen teekkarimainen ilonpito ei ole muutoinkaan näyttänyt olevan vastenmielistä Merjalle, sillä useasti hänet on nähty veivaavan niin tanssilattialla kuin myös tangossa. Merjan harrastuksiin kuuluvat erilaiset tanssin muodot, kuten itämainen tanssi ja se toinen tanssi, joon tapana tiputtaa digittien leuat tanssilattian reunalle. Lisäksi viikottain tulee käytyä ratsastamassa. Onko sattumaa, että tämä hevostyttö käsittelee ratsua hyvin taitavasti myös shakkilaudalla? Hänen ehkä aikaavievin harrastuksensa on kuitenkin teekkaritoveri Paulin hoito ja kasvattaminen. Demoja Merja laskee mielellään kaikessa rauhassa sängyllä, toisinaan myös vaatteet päällä. Tie-

11 teen nimessä koe-eläimeksi ryhtyminenkään ei ole Merjan mielestä mikään mahdoton ajatus. Tuhma tyttö -pisteen fuksipassiinsa kerännyt Merja väittää olevansa avoin ja vailla salaisuuksia, Anssi Kranssi Kerko Someron mafian made man Anssi saattaa toisinaan vaeltaa pitkissä kalsareissa, MAOL kainalossa demoja pohdiskellen, mutta intellektuellin ulkokuoren alla sykkii taistelijan sydän. Tätä kutsua Anssi onkin lähdössä seuraamaan heti Tammikuussa ja poistuu valitettavasti keskuudestamme toistaiseksi määräämättömäksi ajaksi. Anssi tunnustautuu kovaksi jalkapalloharrastajaksi, mutta sähly, sulkapallo ja autoihin murtautuminen löytävät myös paikkansa hänen kalenteristaan. Anna Hyi tällasta! Haavisto Huovinrinteen kupeessa kasvanut Anna on varmasti tottunut ikkunansa ohi viuhahtaviin jääkäreihin, ja hänen lempiharrastuksiinsa kuuluukin sotilaallisen kurinpalautuksen nimissä eksyneiden joukkueenjohtajien naruttaminen, vaikkapa kauppamatkan ohella. Anna myöntää myös saattaneensa olla osallisena Säkylän nuorison rappiotilaan, mutta esittää lieventävänä asianhaarana kaiken tapahtuneen tekkarihuumorin hengessä. Annan lempiharrastus on koulutehtävien välttely monin eri tavoin, kuten käymällä yo-jumpissa, katselemalla leffoja, lukemalla kirjoja, leipomalla, neulomalla ja raakoja perunoita syömällä. Tiedusteluosastomme vahvistaa myös seuraavat tekosyyt: lentopallo, isostoiminta, vaatteiden repiminen ja venyttely, maidon juominen litratolkulla, banaanien ahmiminen, ehkä koe-eläimenä toimiminen, etkopaikan tarjoaminen ja shakinpelaajien kylmä halveksunta. Silti opiskelijatoverit luottavat hänen järkkymättömään logiikkaansa mitä insinöörimate- mutta olemme saaneet viitteitä Merjan pimeästä puolesta: hän nimittäin saattaa ihan oikeasti olla kaikesta huolimatta sittenkin kiltti tyttö. Anssi nauttii banaaninsa niin kuin naisensakin; tottuneesti toisesta päästä. matiikan demoihin tulee. Seurassa viihtyvä Anna on itse varsin tyyni ja rauhallinen, mutta nauttii silti opiskelijatovereidensa hulluista päähänpistoista, eikä häntä ole kovin vaikea saada ylipuhuttua mukaan tällaiseen älyvapaaseenkaan toimintaan. 11

12 Sointu ei-laula Kouki Tulevaisuudestaan hieman epävarma Sointu tietää varmaksi ainakin sen, että tulee itäisestä Joensuun kaupungista ja rakastaa aikuiseen makuun suunnitellun täyteläisen Rekorderlig mansikka-lime siiderin mausta! Sointu on useaan otteeseen meille nucleuslaisille painottanut harrastavansa muodostelmaluistelua, mutta toistaiseksi kukaan ei ole pystynyt vahvistamaan ko. lajin olemassaoloa. Uskomme hänen sanaansa jossain määrin, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta Sointua ei ole saatu pöydän ali sirklaamaan, joten epäilyksen siemen itää yhä. Sointu pitää opiskelijaelämään kuuluvista yhteisistä riennoista ja niihin olennaisena osana kuuluvasta hauskasta olosta, mutta vastuuntuntoisena nuorena naisena hän kuitenkin kiinnittää pyöräilykypärän päähänsä kotiin kävellessään. Aina yhtä positiivinen Sointu ei anna arjen masentaa itseään, siitäkin huolimatta, ettei tyttöparalla Emma Karate-Emma Pöysti Emma identifioituu vahvasti Nucleuksen alati kasvavaan Somero-klusteriin ja saapui Turkuun lukemaan biotekniikkaa paremman elämän toivossa. Nukkumista harrastava Emma paljastaa raportoivansa ystävilleen säännöllisesti, mutta näiden mystisten raporttien sisältö on toistaiseksi jäänyt arvailujen varaan. Odotamme Wikileaksin tarttuvan aiheeseen minä päivänä tahansa. Emman äkkiseltään viattoman oloisen ulkokuoren takaa löytyy kuitenkin yllättävää potkua, sillä naisen harrastuksiin kuuluu myös karate. Emma uhmaa myös korkeampia voimia, sillä hän sukkakokoelmansa ei vain lähesty ääretöntä, vaan oikeastimyös on sitä, siitäkin huolimatta, että eräs nimeltä mainitsematon matematiikanopettaja kivenkovaan väittää tämän olevan mahdotonta! Emma on bileissä kuin kotonaan ja kuten hän itse sanoo, Kaikki käy! toimii elämänasenteena ole ainoatakaan paria sukkia. Rohkeista demojenlaskenta-asuistaan Sointu sen sijaan vaikenee. Soinnun salainen haave on joskus päästä laulamaan suurille saleille! oikein hyvin. Silti hän ottaa opiskelunsa hyvin vakavasti ja käyttääkin etenkin kemian luennot tuplatehoisesti samalla demoja kyltymättömästi laskien. 12

13 13 Anna-Maija TOHTORI Lempainen Fuksien lääkinnällisistä tarpeista huolehtii porilainen Anna-Maija, joka on onnistunut jo hankkimaan itselleen (ihan oikeat) lääkärin paperit. Vapaa-aikansa hän käyttää luovaan laiskotteluun ja käsitöihin, sekä leipomiseen. Kirjoja Anna-Maija kuluttaa suorastaan hälyttävää tahtia, valitettavan usein yksi kerrallaan ei ole riittävä annos, vaan hän saattaa ahmia useamman opuksen tekstejä samanaikaisesti. Hänen lempiharrastuksiinsa kuuluu myös vuosia kestävä viheltelyn opettelu. Lääkiksen säntillisyyteen tottuneelle Anna- Maijalle on ollut hankalaa tottua aidan tällä puolen vallitsevaan kaaokseen, siksi hänen demojenlaskutapoihinsa kuuluukin huolellinen pään seinään hakkaaminen. Partiossa elämäntaitoja oppinut Anna-Maija Maria Tequila! Helkkula Maria muutti Ulvilasta YO-kylän tutkimattomiin syvyyksiin aikeenaan löytää insinööriyden syvin olemus, ja kerroskeittiöllisessä itsemurhayksiössä asustaminen onkin varmasti omiaan auttamaan tämän päämäärän saavuttamisessa. Kunnon teekkarinelkeitä naiselta alkaa jo hieman löytyäkin, sillä Maria on toistuvasti yrittänyt juottaa fuksitovereitaan pöydän alle. Marian lempiharrastuksia on kämpältään poistuminen joko liikunnan tai kavereilla häröilyn merkeissää. Kotona ollessaan hän yrittää uppoutua kirjojen ja elokuvien maailmaan unohtaakseen YO-kylän karun todellisuuden. Kemian labroissa Maria on onnistunut fuksitoverinsa Emman kanssa ällistyttämään muita opiskelijoita ihmeellisillä kyvyillään saada mikä tahansa heidän pöydälleen tuotu kemikaali tuottamaan omituista savua, jonka alkulähdettä ei kukaan ole saanut vielä selville. Demoja Maria laskee mielellään hieman kenossa ja kaverilta kurkkien. Tämä iloinen naikkonen paljastaa lempijuomakseen 50 tequilaa ja ilmoittaa lempijuomakssen Vichy-veden, mikä onkin kertakaikkisen mainio lääke dagen efter -olotiloihin. Muutoin pasifistisen oloinen nainen turvautuu toisinaan kuitenkin kalashnikoviin puolustus-strategianaan, eikä myöskään ole kuullut valkosipulipitsasta. vinkkaa myös olevansa valmis tieteen eteen lähtevänsä vaikka vaarallisiinkin tutkimuksiin mukaan. Tutkimusosastomme valmistautuukin rahoituksen löytyessä toteuttamaan projektin, jossa nämä kaksi elementtiä yhdistetään.

14 Antti I like it! Pihlava Melkein turkulainen Antti on niittänyt mainetta Liedon ryyppyringeissä, mutta kurottelee nyt korkeammalle oksalle Turun bioteekkarijengissä. Ojan reunaa hipovalla tyylillään Antti onkin jo laulanut itsensä maineeseen, sekä ehtinyt lanseeraamaan täysin uuden Tutankhamon- tyylisuunnan. Erään villin huhun mukaan Antti soveltaa kyseistä tyyliä myös Aikidoharrastuksessaan, erikoistuen lukkojen tekemisen sijaan niiden taakse tutankhamonisoitumiseen. Hänen aikaansa vievät myös muut opiskelijaelämään kuuluvat asiat, kuten kuntosali, kitara, tietokoneet, tyttöystävä ja jousiammunta, todennäköisesti ei kuitenkaan samanaikaisesti. Joskus herkkänä hetkenään Antti saattaa myös opiskella, mutta ei-niin-häveliäänä miehenä tekee tämän sohvalla provosoivasti pukeutuneena. Caro-Kannin puolustuksensa takana lymyävä Antti kiistää syytteet synkistä salaisuuksistaan, mutta tietolähteemme paljastavat hänet erään nimeltämainitsemattoman fuksikronikan toiseksi kirjoittajaksi. Kovana bilemiehenä Antti ei juuri kainostele tavoissaan ja hänet saattaa yllättää takomasta ba- Pekka fraktaali Heljakka naania pöytään apinan raivolla tai nauttimasta lempijuomaansa alkoholia, mielellään lämpimänä. Sympaattinen Antti pitää teekkareita ihan parhaina, mutta paljastaa kuitenkin fuksielämän synkän puolen. Omien sanojensa mukaan Aina lähtee hampaasta pala poski palaa tai en muista mitään tai toiset nauraa Pekka on mies jolle pitkäikäisyytensä ja mitään pelkäämättömän elämänasenteensa (Ryhtyihän mies kirjoittamaan fuksikronikkaakin) takia on kertynyt paljon sellaisia traumoja ja arpia mitä muut nuoremmat fuksit eivät voisi kuvitellakkaan. Näistä menneisyyden arvista varmaan juontaakin juurensa Pekan sirpaloitunut ja ristiriitainen habitus.. Sillä Pekka, muuten hiljainen, tequila-pullon käteensä saatuaan saattaa pelästyttää herkemmän opiskelijan. Ymmärtääkseen Pekkaa täytyy ymmärtää mistä hänen jakautuneet persoonansa pitävät. Yksi Pekan persoonista tykkää olla kotona koneen ääressä pelaamassa menneiden aikojen nostalgisia pelejä, kun taas toinen rakastaa kokata ihmisille kelpaamattomia aterioita. Osa Pekkaa nauttii matkustelusta ja rehellisestä ryyppäämisestä, aina kun rahatilanne sen sallii, mutta on myös urheilullinen

15 Pekka joka pyrkii mielen ja ruumiin täydelliseen hallintaan itämaisten miekkailutaitojen kautta. Kaikki Pekan persoonat kuitenkin yhtäläisesti tukahtuvat demoihin ja niiden tekeminen aiheuttaa heille ahdistusta. Jos ei tämä vielä riitä niin Pekka mm. avaisi banaanin kirveellä, mittaa naisten rintojen kokoa litroissa ja hänessä on 1/3 humanistia!! Silti Pekka ei ole kokonaan menettämässä itseään pimeälle puolelle, sillä yksi parhaimmista Pekan muistoista on se kun hän ensi kerran kuuli teekkarihymnin yön pimeydessä! Miikka Manse Ekman Miikka on perin turkulainen opiskelija, joka synkän menneisyytensä takia hairahtui Tampereelle opiskelemaan jotain ihme ei-biotekniikkaa. Tämän syyksi epäilemme TV:stä opittuja huonoja roolimalleja, mutta onneksemme Miikka on sittemmin tehnyt parannuksen ja palannut eurooppalaisen kulttuurin kehtoon (Turkuun). Miikka rakastaa TV:stä sarjojen katselua, erityisesti opettavaisten ja hyviä roolimalleja sisältävien, kuten vaikkapa Dexter. Näissä tunnelmissa Miikka usein lähteekin toisen lempiharrastuksensa pariin lenkkipoluille. Demoihin Miikka suhtautuu hieman penseästi, mutta tämä motivoitunut koululainen kiskoo vitosia minkä ehtii. (Ja kiskoisi vähän muutakin, elleivät työt aina painaisi päälle.) Lisäksi Miikka on erityisen kiinnostunut tutkimaan etanolin vaikutuksia ihmisen metaboliaan. Oikeaa teekkariainesta siis. Tuutorit Mari ja Krista Lisäksi Krista ja Mari jaksavat yhä pitää aktiivisesti huolta pikkuisistaan ja näiden hyvinvoinnista, vaikka syksy on jo pitkällä. Fuksit 10 osoittavat kiitollisuuttaan tuutoreiden tekemää työtä kohtaan mm. seuraavin sanoin: Iloisia ja avuliaita, loistotyyppejä. Mitä nämä kaksi eivät tiedä, ei tarvitse teekkarifuksien tietääkkään. Tuutorit ovat hoitaneet hommansa esimerkillisen tunnollisesti. Tuutorithan oli tosi mukavia. Ne osasi ottaa kaikki paikalla olevat mukaan juttuihin ja opastus ennen opintojen alkua oli riittävä. Niiden seuraan on myös aina voinut lyöttäytyä, jos ketään fuksia ei oo ollut paikalla. Antoivat hyvän opastuksen opiskeluelämään ja opiskeluun. Krista ja Mari on Turun hyveimmät tuutorit. Ihania ihmisiä, molemmat todella hyviä kuuntelijoita (tosin minähän puhun vaikkei kukaan kuunteliskaan) ja innolla odotan tulevia (biletys)kokemuksia yhdessä, toivottavasti niitä tulee paljon. :) Hoitaneet hommansa hyvin. Ne on semmosia ihania ilopillereitä molemmat. Ja Krista opastaisi mielellään Ikean ihmeelliseen maailmaan jos pikkufuksi usklataisi mukaan. Sympaattisen symbioottinen tuutoriparimme on osoittanut erityislaatuista urheutta opastaessaan hämmentynyttä fuksilaumaamme teekkarielämän saloihin ja yliopiston ei-aina-niin-loogisiin byrokratiasokkeloihin. Mahtavat tuutorit. Kristaa ja Maria kärsivällisempiä tuutoreita saa hakea! Hauskaa ne osaa kanssa pitää mutta sammuu aina ekaksi.. :) 15

16 16 kokemuksia vaihdosta teksti ja kuvat juho terrijärvi Opinnot: Alkuun tottakai kaikki on hiukan epämääräistä, tuntuu toivottomalta olla toisessa maassa, mitä tekisin, minne menisin? Mutta kunhan alkujärkytyksestä selviää ja rohkeasti lähtee kaikkeen mukaan mitä tulee vastaan (no ok tietyin rajoituksin) niin tutustuu upeisiin ihmisiin ja kokee niin paljon kaikkea uutta. Minun vaihtoni alkoi kielikurssista, se kesti kuukauden ja sinä aikana oli hyvä palauttaa mieleen kaikki se mitä saksasta olikin jo unohtanut. No sitten alkoi ihan oikeatkin opiskelut, tai no oikeat, lähdin tänne kokeakseni uutta ja ennen kaikkea oppimaan saksaa, ainoa mikä pakottaa jotenkin edes opiskelemaan on KELA ja senkin voi kompensoida Suomessa. Jokaisen luentokurssin aluksi kysyttiin, onko joku joka haluaa tämän englanniksi, olin päättänyt tehdä niin paljon saksaksi, kuin kykenin, en tietenkään korottanut ääntäni. Toki jäähän opetuksesta jotain ymmärtämättä, joskus aika paljonkin (riippuen eilisestä), mutta hei mulla meni kolme viikkoa ennenkuin tajusin sanaakaan Zevenhovenista. Kurssit ovat aika erilaisia kuin Suomessa, huomattavasti enemmän seminaareja ja luentokurssit yleensä ovat kaksi tuntia viikossa koko lukukauden. Hmm, millähän ihmeellä sitä tämänkin aloittasi; Ainiin ja se mikä ketuttaa on näiden sakemannien adjektiiveja on hyvä listata: hulluus, mielettömyys, tapa jatkaa lukukauttaan helmikuun loppuun saakka, mutta siitä ei kannata kantaa huolta. Juteltuani upeus, kauneus, humalaisuus, krapulaisuus, loistavuus. Jo tähän mennessä sen olen huomannut, että jokaisen professorini kanssa, kaikki ovat sanoneet, tämä on ollut yksi parhaista asioista elämässäni. ei mitään ongelmaa, teet kokeet ennenkuin lähdet. Loistava irtiotto siitä arjesta, johon Suomessa olin Niin tai no eihän mulla ole yhtään koetta, kun en jo urautunut, mahtava keino tutustua ihmisiin ja sellaisia kursseja mennyt ottamaan. Laboratoriokurssinkin löysin vallan mutkattomasti ja nyt vie- ennenkaikkea itseensä. tänkin par aikaa kuusi viikkoa laboratoriossa työskennellen sirupohjaisten teknologioiden parissa. Elämä: Kaipaan Suomeen! Sori, tää osio oli pakko aloittaa näin, ymmärrätte kohta miksi. Ekana päivänä tulin paikalle ja tajusin, että asun 19 muun ihmisen kanssa jakaen yhden keittiön ja kolme vessaa! Kaipaan omaa ihanaa kylpyhuonettani ja suloista sohvaani. 19 ihmistä on aika paljon tutustumista varten, joten asuntolastani en ole oikein ketään tavannut. Vuokrasta ei ainakaan tarvitse kantaa huolta, se on 170 egee kuussa, pieru saharassa. Mutta sillä hinnalla saakin sitten maailman upeimman internetyhteyden, hesarin pääsivun lataus on parhaimmillaan 3-4 minuuttia! Kaipaan Suomeen, ainiin, muistinhan 100 metrin päässä on kauppa, joka myy vehnäolutta 33 senttiä ½ litraa. Hmm pitääpä pohtia uudestaan, ainiin onhan tuolla opiskelijaruokalassakin aika mukavaa; ota mitä haluat, 100 grammaa maksaa 78 senttiä. Jotenka ulkofilettä lautaselle kasa, ja sivun hapankaalia antamaan vitamiineja ja possuttaan. Siellä tuleekin syötyä lähes kaksi ateriaa päivässä, koska tuossa keittiössä ei oikein ole intoa tehdä mitään.

17 17 UG-elämä ja ihmiset: Kielikurssi oli mahtava tapa tutustua ihmisiin, löysin niin monta uutta kaveria, ja muutaman joita voin kutsua parhaiksi ystäviksenikin. Enää ei oikeastaan löydy maailmankolkkaa, josta ei petipaikkaa ja turistiopasta löytyisi, koska kavereita voi pyytää esittelemään ne ug-mestat, mitä ei muuten mitenkään löytäisi. Muisti katkeaakin aika lailla tuohon, mutta sen siitä saa, kun olutkierroksella annetaan vapaa hanankäyttöoikeus tunniksi! Kuten sanoin jenkkikaverilleni Remember to keep your hands fast and throat ready to swallow! Joka tiistai matka vie Stammtisch:in eli ERAS- MUS-kantakapakkaan, joka kerta tupaten täynnä, olut virtaa ja joka kerta löytyy uusia mahtavia ihmisiä, ja jos ei niin vedä kännit 2,4 euroa maksavalla tuopillisella vehnäolutta. Torstaisin on tyttöjen ilta, kapakka joka juottaa naisille ilmaista skumppaa, ja toki puolet opiskelijoista sinne aina halajaa, joten toinen puoli seuraa perässä. Ensimmäinen osapuoli koittaa hyvittää toisen mukanaanvetämistä juottamalla niillekin niin paljon skumppaa kuin kehtaavat, joten kaikki voittavat. Viikonlopun pippaloita onkin ihan turha alkaa listata, koska joka päivälle löytyy aina ihmisiä tavattavaksi ja bailuja bailattavaksi. Tuli koti-ikävä kerran erään puolisuomalaisen kanssa (niin täällähän on 3,7 suomalaista) ja päätimme järjestää Suomi-illan, joten 4 tuntia suomimusaa ja 6 litraa vodkaa joista valmistimme fishersman friendin ja Sag mir quando quando quando... Pakkohan sitä oli fiilistellä! tanskalaisten turkinpippureiden avulla Suomitunnelman. Tosin minulla se päättyi siihen, että kaksi sveitsiläistä ja ranskalainen kantoivat minut nukkumaan italialaisen availlessa ovia. Mutta mitä en koskaan uskonut tapahtuvaksi, on se, että tulemme juhlimaan kolmen ruotsalaisen kanssa Suomen itsenäisyyspäivää, pitämällä suomi-sauna-ryyppyillan. Ainiin, miksi 3,7 suomalaista? Minä + 2, yksi puoliksi sveitsiläinen puoliksi suomalainen ja yksi kemisti jonka isä on suomalainen, mutta joka osasi vain sanoa Minä en puhu suomalainen => 20 % suomalainen. Heidelberg, oh nur so schön! Paikat ja kulttuuri: Vaihdossa kannattaa tutustua niin paljon kyseiseen maahan/alueeseen kuin vain kykenee, koska todennäköistä on, ettet enää tule siellä yhtä kauaa viettämään. Tätä omaa neuvoani olenkin koittanut noudattaa niin hyvin kuin mahdollista.

18 18 6: Schloss Neuschwanstein... München, Köln, Freiburg, Schloss Neuschwanstein (jos et tiedä mikä se on niin katso kuvaa ja tule kateelliseksi) jne. Onneksi meillä on täällä kvpalvelut, jotka järjestävät retkiä kaikkialle Saksaan hyvin halvalla. Sitten kulttuuria, se on yksi asia mikä veti minut Saksaan, rakastan tämän maan kulttuuria ja kieltä yli kaiken. Olutkulttuurin ohella, jota olen harjoittanut melkoisesti joskaan harmikseni en muista niitä kaikkia ihania laatuja saatikka iltoja, olen myös tutustunut kamarimusiikkiin, viinikulttuuriin ja kaiken maailman Volksfesteihin ja pikkuhäppeninkeihin. Mitään en kadu. Täälläolon kylmä totuus: Joskus sekin valkenee ja kaiketi siitäkin pitää kirjoittaa. Olen koittanut nauttia niin paljon kuin mahdollista, pitää itseni kiireisenä, ettei se totuus, että olen yksin vieraassa maassa pääse yllättämään. Joskus niinkin kiireisenä, etten muistanut koska olin viimeksi ollut kahtakaan päivää selvinpäin. Mutta sitten ei tämä maa niin vieraalta enää tunnu, oikeastaan hyvinkin kodikkaalta, kun lähden jätän osan sydämmestäni tänne ja takuulla tulen sitä kaipaamaan ja varmasti tapaamaan tulevaisuudessa. Mutta se oli totta, mitä sanottiin, vaiheittain tulee kyseenalaistettua, mitä teen oikein täällä, en kuulu tänne, ja sitten toisinaan tuntuu kuin olisin parhaassa paikassa koskaan. Loppusanat: Mitään tästä vaihdosta en antaisi pois. Aika vain juoksee niin julmetun nopeasti ja huomaankin, että kohta on jo aika palata Suomeen ja se jo hirvittää. Koti-ikävää en ole sen enempää potenut kuin mitä olen jo kertonut ja sekin on aika triviaalia. Parhaimpia asioita vaihdossa, kuten olen jo sanonut on ollut tutustua niin moniin ihmisiin. Ainiin ja nyt osaan sanoa kahdeksalla kielellä Kivat kengät - pannaanko?. Kaikesta tästä saan kiittää erästä ruotsalaista joka tuon taisi suomeksi, hän herätti mielenkiintoni oppia se kaikilla mahdollisilla kielillä: Bonitos zapatos - vamos a fojar, Belle scarpe - scopiamo, Snygga skor - ska vi knulla... Osaan myös laukoa riettauksia sekä espaniaksi, että ranskaksi, mikä olisikaan sen hyödyllisempää. Mahtava kokemus, harmi se on kohta loppu, mutta ainakin näen teidät pian! Tus ohos son como sartenes, que qada vez que los seme frien los uevos. Silmäsi loistavat kuin paistinpannut, joka kerta kun näen ne, munani friteeraantuvat.

19 eppari, falcon, pumpetti ja muut biotekniikan tutut(?) termit Oletko koskaan miettinyt, miltä labrassa käymämme keskustelut kuulostaisivat ulkopuolisen korvissi sellainen löytyi niin helposti, kun labrakausikin kelijan repusta. Tässä kohtaa voi vain miettiä, miksa? on vasta tulossa? Kuinkahan moni tiesi yliopistoon tullessaan, Kilpailun tarkoitus on kerätä listaa labraslangista, joka meille muutaman vuoden opiskelleille on miksi kutsutaan tuota suloista, tilavuudeltaan 1,5 millilitran vetoista muovista putkiloa, johon suunnilleen jokaisella laboratoriotunnilla pipetoidaan opiskelijan tai kandia tarkistavan äidinkielen opet- jo jokseenkin auennut, mutta joka voi saada uuden lähes näkymätön määrä jotain epämääräistä liosta? tajan pään pyörälle. Eppendorf-putken eli biotekniikan slangilla Kilpailuun osallistuminen on helppoa. Lähetä epparin selitysyritys johti muutaman kolmannen sanaehdotuksesi selityksineen sähköpostitse osoitteeseen Sanaehdotuksia kerätään vuoden opiskelijan ja äidinkielen opettajan ideaan julistaa alkaneeksi biotekniikan slangisanakilpailu. myös Nucleuksen pikkujouluissa Kilpailuaikaa on tammikuun loppuun. Sanastoamme on vaikea selittää ulkopuoliselle. Tässä epparin tapauksessakin jouduimme loppujen lopuksi kaivamaan mallikappaleen erään opis- kevään Paras/parhaat ehdotukset julkituonut palkitaan aikana. 19

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vytvoř elativ: Minä olen kotoisin Tšekistä (Tšekki). Hän on kotoisin Suomesta (Suomi). Oletko sinä kotoisin

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi?

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? KERTAUSTEHTÄVIÄ WS 05/06 A Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? 1. Juha käy aina lauantaina (TORI). 2. Juna saapuu (ASEMA). 3. Olemme (HELSINKI). 4. (MIKÄ KATU) te asutte?

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Selvä Pyton. Mitä saisi olla? Vuoden ikäiselle tulisi. Selvä. Pistetään pussi tuota, ja joku pieni namupala aikuisillekin.

Selvä Pyton. Mitä saisi olla? Vuoden ikäiselle tulisi. Selvä. Pistetään pussi tuota, ja joku pieni namupala aikuisillekin. O-oletko sä masa? Riippuu kuka kysyy. Mammakerholaiset vinkkasivat, että täältä saisi kamaa. Sitten mennään sinisellä unella. Lapsi todennäköisesti herää kerran tai pari, mutta sammuu kyllä kuin saunalyhty.

Lisätiedot

Täyden kympin vapaa-aika

Täyden kympin vapaa-aika Täyden kympin vapaa-aika Miten kuvata hyvinvointia nuorilähtöisesti? Anna Anttila 18.1.2016 Muistele itseäsi noin 10- vuotiaana. Mitä useimmiten halusit tehdä, mikä toi sinulle eniten iloa? Tuottaako tekemisen

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE. KeTeKin phukseille 2015 2016

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE. KeTeKin phukseille 2015 2016 KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE KeTeKin phukseille 2015 2016 ONNEA UUDELLE PHUKSILLE! Onnittelut oikeasta valinnasta ja opiskelupaikasta lappeen Rannan kemiantekniikan koulutusohjelmassa. Tässä lärpäkkeessä

Lisätiedot

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Case: Cosy Finland Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 8.4.2011 Mistä kaikki alkoi? Kirsti Sergejeff pääsi Gambian matkallaan vuonna 2002 tutustumaan

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät!

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! OPPILAS 1 Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! Kurssi oli superhyvä, juuri sellainen mitä halusin, jopa parempi! Tietokoneohjelma oli loistava opiskeluapuri

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Skenaario 1: Paavo kokouksessa Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä,

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, Nina Kivirasi Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, mutta hänen mielestä ammattikoulu on paljon

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 Kaija Rantakari hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 astun tarinan yli, aloitan lopusta: sydämeni ei ole kello putoan hyvin hitaasti ansaan unohdan puhua sinulle,

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin? Rotta Ronkeli Eräällä rotalla oli kummallinen nimi. Rottaa kutsuttiin Ronkeliksi. Ronkeli oli saanut nimensä ruokatavoistaan. Se halusi syödä vain hedelmiä. Maanantaisin rotta söi banaaneja. Tiistaisin

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Lapsen ääni ja peruspalvelut -päivä Jyrki Reunamo Merja Salmi 7.4.2011 Hyvinkää, Laurea Helsingin yliopisto 1. Ajatellaan että olet leikkimässä

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Päihdekyselyn koonti. Minna Iivonen Susanna Vilamaa Heidi Virtanen

Päihdekyselyn koonti. Minna Iivonen Susanna Vilamaa Heidi Virtanen Päihdekyselyn koonti Minna Iivonen Susanna Vilamaa Heidi Virtanen Pohjatietoa. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 102 henkilöä Kyselyyn vastasi LÄHI14S, DILO13S, DINU13S, LAPE14S, LANU15K,DIL13S, NUVAV14S Kysely

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot