lauantaina viikot Airan ja Sakarin pihalla olevan apilapellon tuoksu on kesäisin huumaava. Tiina Pärkkä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "lauantaina 8.8.2009 viikot 31-32 Airan ja Sakarin pihalla olevan apilapellon tuoksu on kesäisin huumaava. Tiina Pärkkä"

Transkriptio

1 P YHÄJOEN 20v KUULUMISET lauantaina viikot PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Luomuviljely on luonnon kannalta hyvä vaihtoehto Tiina Pärkkä Aira Ja Sakari Niemelän pyörittämä Luomuviljely-yritys Pirttikoskella sai alkunsa vuonna 95, kun liityttiin EU:hun. Sakarin mukaan silloin tuntui, että haluaa kokeilla jotain uutta. Siitä se innostus sitten lähti. Hän kävi kaksipäiväisen Luomukurssin. Kurssilla korostettiin, että vaikka pelto olisi roskainen se voi tuottaa hyvän sadon. Luomuviljely on juuri luonnon saastumattomuuden kannalta hyvä vaihtoehto. Pienellä viljelylläkin pärjää, jos tulot ovat vain suuremmat kuin menot Sakari naurahtaa. Viljely perustuu 5-vuotiseen kiertoon Luomuviljely perustuu 5-vuotiseen kiertoon: kolme viljaa ja kaksi nurmea. Heillä on myös pieni juurikasvimaa, jossa kasvatetaan selleriä, porkkanaa ja punajuurta. Kasvimaassaan he käyttävät lannoitteena hedelmällistä hevosenturvelantaa. Heillä on myös pienimuotoista viljan jatkojalostusta. Sakarin mielestä tutkimuksissa, joissa kyseenalaistetaan Luomuviljelyn haitattomuutta, koska veden kulutus ja viljan kasvuun tarvittava pinta-ala on isompi kuin keinotekoisessa viljelyssä, ei ole perää. Maaperässä, jossa olosuhteet ovat hyvät voi saada myös hyvät sadot. Vaarana ei ole, että typpivalumat saastuttaisivat vedet, sillä esimerkiksi vuohenherne ja härkäpapu ja apila saavat otettua ilmasta typen nystyröillään. Apilanurmi tuottaa hyvän sadon, koskapa se kestää hyvin kuivuutta sen juurien yltäessä niin syvälle maahan. Yksi apilasato voidaan murskata myös peltoon lannoitteeksi. Laadukkuus entistä tärkeämpää Luomutuotteitten kysyntä ei ole vielä maaseudulla kovin suurta, mutta suurissa asutuskeskuksissa sen kysyntä lisääntyy jatkuvasti, sillä tuotteiden laadukkuus on entistä tärkeämpää. Halutaan puhtaampia ja laadukkaampia tuotteita. Airan ja Sakarin pihalla olevan apilapellon tuoksu on kesäisin huumaava. Vasikoille uusi koti Tiina Pärkkä Pyhäjoen Pirttikosken Yliselläojalla Tarja ja Jari Keskitalo Mäkelän tilalla rekantavat tarmokkaasti uutta navettaa. Varsinainen rakentaminen aloitettiin kesäkuun alussa. Talvella sitä valmisteltiin ajamalla hiekkoja. Uuteen navettaan karjapaikkoja tulee yhteensä n. 170, joista hiehoja ja vasikoita n. 100 ja loput 61 lehmiä. Omaa sonnia heillä ei Tarjan ja Jarin mukaan ole. Kaikki sonnivasikat lähtevät 2 Viikon ikäisenä kasvattajalle. Heillä käy siis keinosiementäjä, jota Tarja leikillisesti kutsuu ravatti sonniksi. edellyttää paljon valvontatyötä. Automatiikan kasvun rinnalla saisi kasvaa myös maidon hinta. Kun uusi navetta sitten saadaan valmiiksi, siitä tulee kolmen ihmisen työpaikka. Jälkikasvu jatkaa Uusi navetta päädyttiin rakentamaan, koska heidän pojastaan tulee jatkaja tilalle ja olihan vanha jo huonossa kunnossakin. Lattiataso tulevassa navetassa on jo melkein valmis, kehät ovat pystyssä ja seiniä laitetaan. Ammujia enempi Tietotekniikkaa mukaan navettaan Navetointiin- niin kuin moneen muuhunkin työhön tänä päivänä tulee mukaan tietotekniikka. Robotit saavat nyt lypsää lehmiä ja ruokintakin muuttuu automaattisemmaksi. Niin kätevää kuin automatiikka onkin uudessa navetassa se Uuden navetan rakennus on jo hyvässä vauhdissa.

2 sivu 2 EL: Pyhäjoen Yhdistys tempaisi kökän Seija Viljanmaa Aino Pyhäluodolta meinasi päästä puut loppumaan ja Aino lähti sitä huoltansa jollekkin kertomaan. Joku yhdistyksen vapaaehtoispiirin miehistä kuuli huolen syyn ja alkoi selvittämään mistä niitä nyt sitten alkaisi hankkimaan. Mutta ei huolen häivää, kävi selväksi, että Ainolla on metsäpalsta johon voisi tehdä risusavottaa. Niin porukka saatiin kokoon ja savotta päivä sovittiin. Ja ei muuta kun töihin. Sehän on ratkiriemukasta kun nämä vanhatparrat entiset metsien miehet ja savotan sannit pääsee hommiin. Selvää jälkeähän siitä tulee. Hiki lensi ja sahat soivat, kun puuta kaatui. Ainokin pistäytyi hommaa katsomassa, hernekeiton välissä mutta sanoi. ei sinne ollut me- nemistä, näytti, että hommansa osaavat. Välillä kahviteltiin ja hikeä pyyhittiin ja ei kun homma jatkui. Sitten kun alkoi tuntua, että kaikki olivat voimansa ja taitonsa käyttäneet niin Ainon kutsusta saimme mennä riemumielin ruokapöytään. Ikinä ei kuulemma ole missään ollut niin hyvää hernekeittoa kun Ainon keittämä oli. Oli siinä kiire varmasti Ainollakin, kun keitteli ja välillä kävi vielä kipeän jalkansa kanssa monen kilometrin päässä katsomassa ja kahvittamassa kökkämiehiä Illalla Aino vielä soitteli ja kiitteli työn jälkiä. Kun vielä jututin kökässä olleita niin kaikki kiitteli vain, kun Aino heitä kutsui. Ei sen työnkään takia vaan se Hernekeitto se. Näin kerron minä, riemulla sivusta seurannut. Hyvä pojat Pyhäjoen Kuulumiset Sururyhmä alkaa Mirja Hirvikoski Onko sinulla tarvetta keskustella kuolemaan ja suruun liittyvistä kysymyksistä? Oletko menettänyt läheisesi? Haluatko jakaa kokemuksiasi ja etsiä yhdessä tietä eteenpäin? Pyhäjoen seurakuntatalolla alkaa sururyhmän kokoontumiset torstaina 27.8 klo 18. Sururyhmä on tarkoitettu paikaksi, jossa läheisensä menettäneillä on tilaa ilmaista erilaisia surun tuomia tunteita ja kuunnella toisia. Vaihtamalla kokemuksia ja käsittelemällä surua yhdessä voi saada lohdutusta ja uusia voimia ja näkökulmia tässä vaikeassa elämäntilanteessa. Sururyhmä on luottamuksellinen ryhmä, jossa on ilmaisun vapaus ja jossa sallitaan erilaiset tunteet. Kokoontumiskertoja on yhden tai kahden viikon välein 5-6 kertaa, osallistujien toivomusten mukaan. Ryhmässä ovat mukana Eliisa Ollonen ja Mirja Hirvikoski( ). Olet tervetullut ryhmään, jos läheisesi kuolemasta on kulunut 0-2 vuotta. Hän joka sinulle on ollut rakas ei koskaan kuole sydämestäsi. Niin kauan kuin elät, kannat hänen siunaavaa läsnäoloa itsessäsi. A. Porio

3 Pyhäjoen kunta Lukuvuoden koulutyön alkaminen Koulutyö kunnan peruskouluissa ja lukiossa alkaa maanantaina seuraavasti: Kirkonkylän esikoulu, Riitan ryhmä klo. 8.35, koulun esiopetusluokka Kirkonkylän esikoulu, Katin ryhmä klo.8.35, monitoimitalo Kirkonkylän koulu klo. 8.35, Yläaste klo Yppärin koulu klo Yppärin esikoulu klo Parhalahden koulu klo Pirttikosken koulu klo Lukio klo Iltapäivätoiminta alkaa Kirkonkylän, Parhalahden ja Yppärin kouluilla Iltapäivätoiminnasta lähemmin kunnan www-sivuilla: (palvelut>opetus>opetuspalvelut>iltapäivätoiminta) Koululaiskuljetukset Koululaiskuljetukset järjestetään pääosin edellislukuvuoden reittejä ja aikatauluja noudattaen. Mahdollisista muutoksista tai uusista kuljetusjärjestelyistä ilmoitetaan niille, joita ne koskevat henkilökohtaisesti. Taksikyydeistä tarkempia tietoja antavat koulujen johtajat. Koululaiskuljetuskäytännöistä lähemmin kunnan www-sivuilla: (palvelut>opetus>opetuspalvelut>koululaiskuljetukset) Pyhäjoen Kuulumiset sivu 3 4H-nuoret majakkaristeilyllä Heidi Luoto Aurinkoisena heinäkuun iltana 4Hnuoret lähtivät risteilylle Meripelastusseuran kanssa. Matka suuntasi kohti Nahkiaisen majakkaa. Meripelastusseuran aktiivi jäsen Joni Hänninen otti merellä nuoret yksitellen hurjaan kyytiin pieneen mutta tehokkaaseen moottoriveneeseen: se kyyti olikin hurjempi kuin useissa huvipuiston laitteista. Pojilla ja tytöillä riitti ihmeteltävää matkan aikana; yhtäkkiä kippari miehistöineen oli kannella rupattelemassa ja ohjaamo oli tyhjillään vaikka laiva höyrysi eteenpäin. Merikokon kippari Hännisen Asko selvensi kuinka laivaa ohjataan automaattiohjauksella, lisäksi hän näytti navigaattorin, kaikuluotaimen ja kertoi että Nahkiaisesta Ruotsin rannikolle on hieman yli 100 kilometriä. Majakalle saavuttaessa pienimmän matkalaisen suureksi harmiksi emme päässeet majakalle sisään, sillä majakalla oli maalausurakka käynnissä. Majakalla käynnin sijaan me juotiin sitten Merikokon etukeulassa majakkakahvit. Paluumatkalla pääsimme testaamaan Meripelastusseuran kuivapukuja. Neljä isointa hyppäsi veteen puvut päällä ja ihmetteli kun uiminen ei tahtonut onnistua. Vaikka vesi oli lähes 20 astetta lämmintä, oli mukava kun iho, hiukset ja vaatteet olivat loppumatkan kuivat. Loppuporukka uiskenteli 16 metriä syvässä meressä, teki näyttäviä uimahyppyjä ja maisteli onko merivesi suolaisempaa kymmenen kilometrin päässä rannalta kuin Pyhäluodon uimarannalla. Yhteisymmärrykseen emme tainneet asiasta päästä. Kotimatkalla kippari päästi nuoretkin ruoriin ohjaamaan laivaa kohti kirkkoa ja näin kohti Pyhäjokea. Kotiin Tervon satamaan päästiin illalla väsyneinä, mutta tyytyväisinä retkestä. Meripelastusseuran harjoituksissa perjantaisin tehdään näitä samoja aktiviteetteja kuin meidän risteilylläkin. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita harjoituksiin tutustumaan toimintaan. 4H-yhdistyksen retkistä ja muusta toiminnasta kiinnostuneet, seuratkaa Kuulumisten 4H-tiedottaa palstaa tai käväiskää toimistolla. 4H 4H-järjestö on Suomen suurin nuorisojärjestö. 4H-harrastuksessa lapsi ja nuori kasvaa kohti vastuullista ja yritteliästä aikuisuutta. Tarjoaa erilaista toimintaa 6-28-vuotiaille lapsille ja nuorille. Tärkeimpiä toimintamuotoja ovat kerhotoiminta, leirit, kurssit ja nuorten työllistäminen. Toiminnanjohtajana Pyhäjoella toimii Maire Luoto. Harkinta - HEAD Harjaannus - HANDS Hyvyys - HEART Hyvinvointi - HEALTH Kouluhuoneistojen käyttö Niiden järjestöjen ja harrastuspiirien, jotka haluavat käyttää koulun tiloja alkavana lukuvuotena tulee toimittaa käyttöoikeutta koskeva hakemuksensa ao. koulun johtokunnalle mennessä. Sivistyslautakunta Pyhäjoen kunta Päivähoitotiedote Remontista johtuen päiväkoti Kivitaskun ja ryhmäperhepäiväkoti Kurrelan toiminta siirtyy lukien toistaiseksi Pirttikosken koulun yhteydessä sijaitsevaan ryhmäperhepäiväkotiin Puuhalaan sekä samassa yhteydessä sijaitseviin kunnan muihin käytettävissä oleviin tiloihin. Joni Hänninen tarjosi kaikille halukkaille hurjan kyydin Meripelastusseuran moottoriveneellä. Päivähoitoa tarvitsevien esikoululaisten ja 1-luokkalaisten hoito järjestetään esikoulun ja koulun yhteydessä keskuskoululla. Ilta-, yö- ja viikonloppuhoito järjestetään Pirttikoskella Puuhalassa tai erikseen sovituin järjestelyin. Muut päivähoitoyksiköt toimivat kuten ennenkin. Lisätietoja: Terttu Siljander, puh , , Marja Viirret puh Perusturvalautakunta

4 sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset Merikirkko Pyhäjoella jo 20 kerran Tiina Pärkkä Pyhäjoella jokavuotinen Merikirkko järjestettiin jo 20 kerran. Veneilijät starttasivat Tervon kalasatamasta. Venekuntia oli noin 20 ja ihmisiä noin 100. Sää suosi Jumalanpalvelus saatiin pitää erittäin aurinkoisessa säässä, vaikka vain vähän aikaisemmin satoi. Pappi Niko Rantanen totesikin, että Merikirkko on täytynyt pitää ainoastaan yhden kerran katon alla huonon sään vuoksi. Jumalanpalveluksessa olivat mukana papin lisäksi suntio Pentti Ojala ja musiikki puolesta huolehtivat kanttori Mika Jaakola, trumpetin soittaja Janne Nietula ja bassolaulajana toimi Erkki Vanhatalo. Rantasesta parasta tilaisuudessa on, kun sen saa pitää merellä. Hän on aina asunut meren lähellä, joten se on tullut tärkeäksi. Jumalanpalveluksen jälkeen oli satamassa vielä kahvittelumahdollisuus. Tämänvuotisessa merikirkossa sää oli mitä parhain. Kahdeksasluokkalaisten sarjakuvia

5 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 5

6 sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset Kuntolaatikkoarvonta suoritettu! Taas oli aika kerätä kuntolaatikoista vanhat vihkot ja suorittaa kuntolaatikko-arvonta. Tänä vuonna tavallisen kuntolaatikkoarvonnan yhteydessä suoritettiin myös pyöräilyviikon lisäarvonta. Seutukunnallista pyöräilyviikkoahan vietettiin ja tällä viikolla nimensä kuntovihkoon kirjoittaneet olivat mukana kahden pyöräilykypärän ja kahden pyöränpumpun arvonnassa. Kaikkien kuntovihkoihin nimensä kirjoittaneiden kesken arvottiin ti 4.8. perinteinen polkupyörä, kahdet sauvakävelysauvat, sekä pari kunnan mainos t-paitaa ja juomapulloa. Onnittelut kaikille voittajille! Jos kuntolaatikon vihko tulee täyteen voi sen asioilla käydessään toimittaa virastotalolle ja saada uuden vietäväksi tilalle tai lähettää postissa (PL 6,86101 Pyhäjoki) liittäen oman osoitteen mukaan ja näin posti tuo uuden vihkon kuntolaatikkoon vietäväksi. Erityisesti Ollinmäelle (Pyhäjoki-Parhalahti pyörätien varteen) sijoitettu uusi kuntolaatikko on ollut ahkerassa käytössä. Kuluneen vuoden aikana on jo kolme vihkoa täyttynyt kävellen, juosten, pyöräillen tai rullaluistellen ulkoilevien nimikirjoituksista. Hienoa! Pyhäjoen messujen valmistelut pyörähtävät nyt käyntiin lujaa vauhtia. Messujen kotisivut löytyvät jo netistä osoitteesta Sivuilta löytää uusimmat tiedot messuihin liittyen. Yhtenä loistavana uudistuksena messuilla on tänä vuonna myytävänä seinätila. Banderolleilla saavat kaikki yritykset mukavasti näkyvyyttä. Kaikki kysymykset voidaan osoittaa projektipäällikölle Heli Luodolle, Messulehdessä mainostamisesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä mainostenmyyntipäällikkö Amina Sarpolaan sähköpostilla (amina.sarpola@pyhajoki.fi) tai puhelimella ( ). Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostilla (kuulumiset@pyhajoki. fi). Otsikossa tulee olla Messulehti sekä mainostajan nimi. Näytteilleasettamisesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä myyntipäällikkö Tuomas Ruotsalaiseen sähköpostilla (tuomas.ruotsalainen@pyhajoki.fi) tai puhelimella ( ). 4H tiedottaa AMMUNTAILTA to 13.8 klo 18- Ammuntaillassa tutustutaan aseharrastukseen ja harjoitellaan ilma-aseella ampumista. Iltama on suunnattu kaikille vuotiaille nuorille ja on ilmainen. Mukaan mahtuu 10 nuorta ilmoittautumisjärjestyksessä. Sitovat ilmoittautumiset 10.8 mennessä numeroon (klo 10-16) tai tekstiviestillä Järjestää Pyhäjoen Ampujat ja 4Hyhdistys. KERHOTOIMINTA Hei sinä vuotias nuori, joka haluat työkokemusta ja taskurahaa! Viihdytkö 6-28-vuotiaiden lasten tai nuorten parissa? Tykkäätkö ideoida mukavaa tekemistä itsellesi ja muille? Haluatko arvokasta työkokemusta johtajana toimimisesta? Nyt sinulla on mahdollisuus pyörittää 4H-kerhoa oman mielenkiintosi pohjautuen. Jos tykkäät näytellä, valmistaa leivonnaisia, maalata, tanssia, hoitaa lemmikkieläimiä, pelata korista tai vaikkapa tiirailla lintuja, niin mikset pitäisi kerhoa, harjoittaisi harrastustasi ja tienaisi samalla hieman taskurahaa? Kerhoa voit pitää yksin tai kaverin kanssa. Kerhot pyörähtävät käyntiin koulujen alettua. Ota pian yhteyttä! Kaipaamme mukaan myös vapaaehtoisia, nuorten toiminnasta kiinnostuneita aikuisia. SPORTTIKERHOssa pelataan, leikitään ja pidetään hauskaa porukalla. Kerho kokoontuu Yppärin koulun pihalla maanantaisin klo Kerho on suunnattu 9-12-vuotiaille. Kerhonojaajina Maria Heikkilä ja Annika Impola. MESIMARJAN OSTO 4H ostaa mesimarjaa, 18 /kg. Lisätiedot KÄSITYÖMYYMÄLÄ avoinna ma - pe Myymälästä löydät puumerkkituotteet, verhot, kortit, laudeliinat, lannevaatteet, essut, liinat, puutyöt, lasitaulut, saunavihdat ja muut käsityöt. Ostamalla myymälästä, tuet nuorisotyötä. TYÖLLISTÄMISTOIMINTA 4H työllistää yli 15-vuotiaita nuoria erilaisissa tehtävissä: ruohonleikkuu, siivoaminen, kasvimaan kitkeminen, myyntityöt jne.

7 Seurakunta tiedottaa Kuollut: vauva Oskari Impola Pohjankylältä; Sirkka Annikki Huovinen 89v 4kk 5pv Pohjankylältä Avioliittoon vihitty: Jukka- Pekka Hietala ja Auli Annikki Savukoski Avioliittoon kuulutettu: Teijo Marko Pihlajamaa ja Annika Terhi Korpela Kastettu: Matias Iivari Nikki Jumalanpalvelus kirkossa su 9.8. klo 10 Kesäillanhartaus ja makkaranpaistoa kirkon pihalla ke klo 19 Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa su klo 10 TULOSSA: - Kesäillan gospelkonsertti, Joel Hallikainen, kirkossa pe klo 18.00, Sanaton ikävä, ohjelma 12 g. -Yhteisvastuukerääjien ja lähetystyön talkoolaisten kiitosilta Veteraanimajalla Rajaniemessä to 20.8 klo 19. -Sururyhmä alkaa seurakuntatalolla to 27.8 klo 18. -Ystäväkerhon retki Keskikylän koululle ke 2.9 klo (lähtö seurakuntatalolta). Perillä ruokailu, kahvit ja ohjelmaa. Retken hinta 10 e. Ilmottautuminen Mirja Hirvikoskelle Tervetuloa uudet ja vanhat kerholaiset! RANTALEIRI (mape) VETERAANIMAJALLA Ohjelma klo 10-15: askartelua, pelejä, leikkejä ja uintia. Mukaan: uima-asu, pyyhe ja omat eväät. Alaikäraja ensi syksynä kouluun menevät, yläikäraja 6. luokalta päässeet. Hinta: Viikkomaksu 25 g (sis. kyydin ja materiaalit). Linja-auton aikataulu: Parhalahden koulu 9.10, Kirkonkylän Shell 9.20, Pirttikosken koulu 9.30, Yppärin Neste Lähtö takaisin klo Leirille mahtuu 45 leiriläistä ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuneille lähetetään leirikirje. Sitovat ilmoittautumiset: H-toimistoon p Päiväkerhot alkavat viikolla 36 eli ma Kerhot toimivat Sarpatissa, Parhalahdella, Yppärissä ja Pirttikoskella. Kerhoihin otetaan v loppuun mennessä 4 vuotta täyttäviä lapsia. HUOM! poikkeuksellisesti Parhalahden ja Pirttikosken kerhoihin otetaan myös 3 v täyttäneet lapset. Kaikkiin kerhoihin ilmoittaudutaan joko käymällä Sarpatissa tai puhelimitse tai viikolla 34 ( ). Lastenohjaajina toimivat Tuula Karjalainen ja Leena Annala RY: Seurat ja HPE la klo 18 kirkossa (Juhani Alaranta, Jouko Piilola), kahvi ja raamattutunti ry:llä; Seurat su klo 13 ja 18 ry:llä (Erkki Hyväri, Matti Nissilä) KUULUTUS: Kirkkoherranvirasto p avoinna kesäaikana keskiviikkoisin klo alkaen virasto on avoinna ma 8-12, ti ja ke Tarvittaessa voitte sopia virastoasioista muulloinkin ja ottaa tarvittaessa yhteyttä papistoon: Jukka Malinen p / tai Niko Rantanen Jukka Malinen vuosilomalla Hanhikiven Kiertäjien syyskauden aloitus -iltanuotio Sarpatissa ma klo 18. Samalla infotilaisuus partiolaisten vanhemmille! Ota oma muki mukaan! Partiovaellus Kuusamoon yli 15-vuotiaille tai koko perheelle! Osmo Pietarila Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Järjestöt toimivat Hanhikiven Kiertäjät ry STARTTI`09 johtajistotapahtuma veteraanimajalla. Paikalle saavutaan pe klo 17:00 omin kyydein. Mukaan yöretkivarustus, saunakamppeet, muistiinpanovälineet, kalenteri. Viime kevään johtajat LJ/VJ-käsikirja sekä palauttakaa keväänläsnäolot/suoritukset täytettyinä. Suunnitellaan yhdessä tapahtumarikasta syksyä, olethan jo ilmoittautunut mukaan! Syyskauden aloitus -iltanuotio Sarpatissa ma klo 18. Samalla infotilaisuus partiolaisten vanhemmille! Ota oma muki mukaan! Tulossa partiovaellus Kuusamoon yli 15-vuotiaille tai koko perheelle! Ilmoittautumiset ja lisätietoja Vellulta Pirttikosken Maaseutunaiset ry Kökkä Laura Salmelalla ke klo Trager terapeutti Marjatta Pakarinen kertoo ja esittelee Trager terapiaa-kehon ja mielen pehmeä hoito,satuttamatta Makoi- sat kahvit ja myös arvontaa.tervetuloa. Pyhäjoen sotaveteraanit, puolisot, lesket ja kannattajajäsenet Veteraanikonsertti Toppilan Möljällä su klo 15. Tapahtuma veteraaneille ilmainen, muille 10. Muutama mahtuu mukaan. Linjaautoaikataulu: Seo klo 12.45, Shell 12.50, Dado 12.55, Annalankangas 13.00, Parhalahti (vanhaa tietä) klo Sotiemme veteraanien Pohjois- Pohjanmaan seutukunnallinen kirkkopäivä ke 16.9 Kuusamossa. ilm mennessä Jukalle tai Sotainvalidien Veljesliiton Pyhäjoen osasto. Perinteinen piirin liikuntapäivä Oulussa Hietasaaren Veljeskodilla to alk. klo 10. Tapahtumaan linja-autokuljetus yhdessä raahelaisten kanssa. Lähtö Pyhäjoen Shelliltä klo Ilm. ti menn. puh Pyhäjoen kunta Monitoimitalon käyttövuorot haettavana Pyhäjoen vapaa-aika- ja aikuisliikuntajaosto julistaa Monitoimitalon käyttävuorot kaudelle haettavaksi ke klo mennessä. Hakemuskaavakkeita saa virastotalon neuvonnasta, Monitoimitalolta tai netistä ( Palvelut/Liikunta/Monitoimitalo). Hakemuskaavakkeet tulee toimittaa täytettynä os. Pyhäjoen kunta / Vapaaaikatoimi, PL 6, Pyhäjoki. Vuorot tulevat voimaan alkaen. Elokuvia to Pauhasalissa * klo Postia pappi Jaakobille (k7/5) * klo Ige ace 3 (k7/5) * klo Harry Potter, puoliverinen prinssi (k11/9) Liput 7 Tervetuloa! Timo K. Mukan monologi Ja kesän heinä kuolee ti klo 18 kirjastossa * esiintyjä Panu Huotari, ohjaus Toni Kettukangas Vapaa pääsy Tervetuloa * Monitoimitalo avoinna elokuun ajan ma-pe klo ja SULJETTU VIIKONLOPPUISIN! * Jos haluat tarkkailla omaa liikkumistasi, KKI:n kuntokortteja saa monitoimitalolta. Korttiin merkitään vähintään 20min kestävät liikuntasuoritukset koko vuoden ajalta! * Rantaleiri kyytiaikataulu: Parhalahden koulu 9.10, Kirkonkylän Shell 9.20, Pirttikosken koulu 9.30, Yppärin Neste Lähtö takaisin joka päivä klo 15. * 5-6ilta ja Kahaveli avaavat ovensa kesätauon jälkeen koulujen alkamisen myötä viikolla 34! 5-6ilta ti klo ja Kahaveli pe Tervetuloa! * Hei sinä vaikuttamisesta kiinnostunut nuori! Tämän vuoden Vaikuttaja Päivät vietetään syyskuussa Hailuodossa ja kunta tarjoaa muutamalle nuorelle mahdollisuuden osallistua. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä Maireen p Kalenteri * Syksyllä tulossa vapaa-aikatoimen ja 4H-yhdistyksen yhteystyönä harrastespektaakkeli, jossa sekä nuoret että yhdistykset pääsevät esittelemään harrastusmahdollisuuksia alueellamme. Tapahtumassa keskitytään pääosin kulttuuripainotteisiin harrastuksiin. Jos kiinnostuit ja haluat mukaan toteutukseen ota yhteyttä 4htoimistoon ( ) tai kuntaan ( ). Mukaan kaivataan sekä nuoria että yhdistyksissä toimijoita! * Ideoita syksyn ja talven vapaa-ajan toiminnasta saa laittaa osoitteeseen maire.ekoluoma@ pyhajoki.fi aina elokuun loppuun saakka! * Nuorisotilalla avaan jälleen koulujen alkamisen myötä nuorisokahvila Kahaveli, johon tarvitaan kipeästi uusia vapaa-ehtoisia valvojia! Nyt kaikki vanhemmat tai muuten vaan nuorten tekemisistä kiinnostuneet ottakaa yhteyttä maire.ekoluoma@pyhajoki.fi tai p Lukio tiedottaa Ensimmäisessä jaksossa alkavat seuraavat kurssit: 1 vl MA1, MB1, EN1, Ä11, KU1, PS1, SA1s, LI1, AI10so 2 vl EN4, GE2, FI1, MA15s, PS3s, FY3s, TE3s, YH1, LI2 3vl RU7s, EN6, MA9, MB6, YH3s, BI5s, KE6so, TE3s, LI5s Teatterireissu Ouluun la klo 13: Tukholma Liput 20 g, 17 g eläkeläiset ja 10 g alle 26- v. opiskelija ja työtön sekä kyyti 6 g/hlö. Pyhäjoki Shell 11.00, Raahe Sitovat ilmoittautumiset ke klo 15 mennessä puh / Marjo. Ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava, onko oikeutettu alennuslippuun. Oltava 25, että reissu toteutuu. Lipuista laskutetaan ennakkoon. Järj. Pyhäjoen ja Raahen kulttuuritoimet P YHÄJOEN KUULUMISET PäätoimittajaT Arvo Helanti toimittajat Tiina Pärkkä TaittajaT Ville Solinen Juho Takalo kuulumiset@pyhajoki.fi Puh. (08) Fax (08) Taittaja: (08) Päätoimittaja: (08) Taloussihteeri: (08) Taittaja paikalla lehden ilmestymisviikolla keskiviikkoisin Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN Seuraava lehti (nro 33-34) ilmestyy >> lauantaina Aineisto toimitettava >> tiistaina klo mennessä Painosmäärä >> vko 32: 1780 kpl >> vko 34: 1780 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 22%) >> 0,35 /pmm, toistohinta 0,30 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 100 >> koko sivu: 150 >> järjestöpalsta: 30 /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh

8 sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Varhaisnuorten kerho- ja tapahtumakalenteri Kevät ja kesä 2015

Varhaisnuorten kerho- ja tapahtumakalenteri Kevät ja kesä 2015 Varhaisnuorten kerho- ja tapahtumakalenteri Kevät ja kesä 2015 Varhaisnuorten kerhoihin ilmoittautuminen Kerhojen kevätkausi alkaa viikolla 3 (12.1. alkaen) ja päättyy viikolla 18. Kerhoihin tulee ilmoittautua

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

Lauantai 3.7.2010 viikko 26. Rippileirillä porojen reviirillä

Lauantai 3.7.2010 viikko 26. Rippileirillä porojen reviirillä P YHÄJOEN KUULUMISET Lauantai 3.7.2010 viikko 26 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Rippileirillä porojen reviirillä Vaellusporukka Taivaskerolla. Mira Halunen Tänä kesänä Pyhäjoen seurakunnan rippileiri

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä Kevät 2017 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Evijärven alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

LAUANTAI 4.7.2015 VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. navettaa. 1961 näistä vaihtoehdoista

LAUANTAI 4.7.2015 VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. navettaa. 1961 näistä vaihtoehdoista P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 4.7.2015 VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Mahtitalosta museoksi Pyhäjoen kotiseutumuseo Annala on muuntautunut elämänsä aikana moneksi. Vuodesta toiseen paikka

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kaarilan koulupolku Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1.

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Leirikoulu 1 Leirimaksu 80e laskutetaan. Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Sitoutumaton paikallislehti Oy levikki 2526 (LT-2017); Sanomalehtien Liitto ry:n jäsen Toimituksen osoite Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Asiakaspalvelu-

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla

Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla Raatihuoneen torin valtaus illalla pe 12.10. Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla Käy jutustele ja juo kupponen kahvia! Tsekkaa aikataulu: Instagram, walkers_kajaani Facebook,

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2020 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite kokonaan läpi yhdessä huoltajasi

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V Vertaistuutoritapaaminen Kurussa 7.-8.4.2006 VETURI V Vertaistuutoritapaaminen sivu 2/6 VETURI V on viides -hankkeen * Vertaistuutorointi-työrenkaan

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE

SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE Jaoston terveiset; SalPa taitoluistelun kausi on käynnissä The Swans-logon alla. Kausi on taitoluistelujaoston 40-vuosi. Jaosto on perustettu 1978. Tervetuloa

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

PERJANTAINA Open Air Disco. KLO monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton

PERJANTAINA Open Air Disco. KLO monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton Pyhäjoen Lasten ja Nuorten syystiedote 2016 PERJANTAINA 21.10. Open Air Disco KLO 17-19 monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton Elokuvia lukion Pauhasalissa TORSTAINA 20.10.2016 klo 16.30 Rölli ja kaikkien

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Katja Kerkkänen 050 5546531 katja.kerkkanen@evl.fi kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat:

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2019 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Sururyhmät syksyllä 2019

Sururyhmät syksyllä 2019 Sururyhmät syksyllä 2019 Läheisen ihmisen kuolema järkyttää ja koskettaa. Jokainen meistä suree omalla tavallaan ja oman aikansa. Kukaan muu ei voi määrätä, mitä, milloin ja miten pitäisi tuntea. Toipuminen

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Tässä tiedotteessa on monia todella tärkeitä huomioitavia asioita, joten lukekaa viesti tarkkaan ja ihan loppuun asti. :)

Tässä tiedotteessa on monia todella tärkeitä huomioitavia asioita, joten lukekaa viesti tarkkaan ja ihan loppuun asti. :) Hei kaikille Uplakers taitoluistelukoululaisten vanhemmille! Tässä tiedotteessa on monia todella tärkeitä huomioitavia asioita, joten lukekaa viesti tarkkaan ja ihan loppuun asti. :) Kevätkausi on hurahtanut

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot