Virolahtimelontaa 30 vuotta ja itäistä Suomenlahtea vähän enemmänkin Marjaniemen Melojien voimin

Transkriptio

1 Virolahtimelontaa 30 vuotta ja itäistä Suomenlahtea vähän enemmänkin Marjaniemen Melojien voimin

2 VIROLAHTIMELONTA 2010 Helsinki Virolahti la , Virolahti Helsinki la Virolahtimelonta melotaan nyt 30. kerran! Virolahdelta melottiin Helsinkiin ensimmäisen kerran vuonna 1981 ja tämä seuran vanhin retkimelontatapahtuma on säilyttänyt vankkumattoman suosionsa kaikki nämä vuodet alkukevään vaativana meriretkenä. Juhlavuoden kunniaksi (kuiva)puku juhla-asuna suositeltava, ei solmiopakkoa. Lähtö lauantaina 15.5 klo 11 vajalta kohti itää. Paluu samaan paikkaan vajaan kahden viikon kuluttua mikäli retken meloo kumpaankin suuntaan. Mennessä osallistutaan perinteisesti Furuholmenin kevätsiivoukseen. Virolahden retki osuu lintujen arktisen päämuuton kohokohtaan. Retki on vaativa. Meri on vielä kylmä ja kevät tekee vasta tuloaan saaristossa vaikka matereella olisi jo täysi kesä. Sääolosuhteet Virolahtimelonnalla ovat vaihdelleet helteestä lumisateeseen. Vallitseva tuulensuunta on lounaasta joten yleensä mennessä surffaillaan myötätuulessa ja takaisin tahkotaan vastatuuleen. Matkalle mahtuu pitkiä ylityksiä avoimilla selillä, saariston sokkeloa ja ulkomeren luotoja. Päivämatkat keskimäärin km. Retken voi meloa yhteen suuntaan tai edestakaisin.yhteen suuntaan matkaa kertyy n. 200 km. Edellytyksenä retkelle pelastautumistaidot ja kokemusta aallokkomelonnasta kovassakin kelissä. Ennakkoilmoittautuminen pakollinen vajalla olevalle listalle mennessä jolloin myös retkipalaveri vajalla klo 18. Sovitaan kuljetukset niiden osalta jotka melovat vain jompaan kumpaan suuntaan ym. asiat Lisätietoja Pekka Hurme Tälläisen ilmoituksen - Virolahtimelonnan historiassa ensimmäistä kertaa luettavissa jopa Facebookissa! - saattelemana lähdemme nyt sitten 30 vuotta katkeamattomasti joka vuosi toteututulle Virolahden retkelle. Meno- ja paluuretkiä on tänä aikana ollut yhteensä 49. Tämä lienee melko ainutlaatuinen saavutus melontaseurojen retkien kohdalla. Sen kunniaksi ajattelin koota teille pienen historiikin Mamen Virolahden retkistä kopioimalla vuosien varrella eri ihmisten kirjoittamia retkiselostustuksia. Mukana on myös Pekka Hurmeen ylläpitämä luettelo Virolahtimelonnan osallistujista, luettelo retken vetäjistä ja tietysti Serenadi retkelle. Mukana myös joitakin valokuvia. Paljon on 30 vuodessa muuttunut. Meri on nyt saastuneempi. Vakavilta öljyonnettomuuksilta on vältytty, mutta nekin taitavat olla vain ajan kysymys. Veneliikennettä ja mökkejä on enemmän, saaret kuluneempia. Kuntien ulkoilualueita on perustettu lisää. Tuulet tuntuvat voimistuneen. Kyhmyjousenet, merimetsot ja meriharakat ovat tulleet jäädäkseen itäiselle Suomenlahdelle. Kalasääsket pesivät runsaslukuisempina. Neuvostoliitto on ehtinyt kadota historiaan ja rajavyöhykkeellä liikkuminen yksinkertaistua. Paljon on muuttunut, mutta ei keväisen meren lumo. Mukavaa 50. ja 51. Virolahtiretkeä 2010 juhlamelonnalla! Satu

3 Reippain mielin yli yli ulapan Itäinen Suomenlahti on houkutellut mamelaisia seuran perustamisesta lähtien. Ensimmäisenä toimintavuotena 1935 kesä oli jo ehtinyt ehtoopuolelle ennen kuin seura saatiin perustettua, mutta heti seuraavana kesänä Mame anoi Kanottiliitolta historiansa ensimmäistä retkimerkkiä yliopp. Uuno Kivirannalle, joka on tehnyt retken Marjaniemi Suursaari Marjaniemi. Retki suoritettu Nuoli kilpakanootilla toverina yliopp. O. Peltonen, Helsingin Itäreitin Melojat, Áttonalla välisenä aikana reitillä Marjaniemi Kråkö Rönskär Äggskär Våtskärin luotsiasema Lövö Kaunissaari Kotka Kaunissaari Ristisaari Suursaari Luppi Ristisaari Lövö Pätsalo Tjusterby (Pernaja) Påsalö Äggskär Rönnskär Kråkö Marjaniemi. Matka on n.355 km. Vuosikymmeniä myöhemmin Virolahtimelontaan osallistuneet mamelaiset nostavat oransseja lippiksiään Uuno Kivirannan toverinsa kanssa tehdylle retkelle ja sen reittivalinnalle, sillä silloisella laudoitetulla kilpakanootilla tehty matka yli aavan ulapan on varsin vaativa. Nuoret melojat eivät käyneet edes Haapasaarilla, josta on vielä Suursaareen matkaa parikymmentä kilometriä avointa Suomenlahtea. Haapasaarilla käyntiäkin nykymeloja pitää vaativana. Virolahden retkillä siellä on käyty vain kaksi kertaa, vuonna 1984 ja Tässä 1930-luvulla otetussa kuvassa näkyy Mamen alkuperäinen vaja autotalli nykyisen uimarannan paikkeilla. Ja kuka tietää, vaikka kuvaan olisi osunut jopa Uuno Kiviranta

4 Virolahden retki 30 vuotta sitten Ensimmäinen Virolahden retki vuonna 1981 oli monella tapaa ensimmäinen. Käytössä oli ensi kertaa varsinaiset merikajakit, jotka vasta edellisenä vuonna olivat rantautuneet Englannista Suomeen ja heti Mameen. Virolahden retki oli ensimmäinen kylmien kelien seuran retki silloisin varustein villapaidoissa ja öljykangassadetakeissa. Kuivapuvusta ei osattu edes uneksia. Ranteiden suojaksikin hoksattiin vasta retken jälkeen kutoa villarannekkeet. Retkivarusteet olivat vähän toista kuin vuosikymmeniä myöhemmin joskin ensimmäiset trangiat olivat ilmestyneet joidenkin ajan hermolla olevien mamelaisten käyttöön. Nykyisin lähes välttämättömiltä tuntuvat kännykät, kespsit ja muut vempaimet ovat nuoria 2000-luvun tulokkaita retkivarusteiden joukossa. Itäinen Suomenlahti oli melko tuntematon seuratasolla. Mame oli tuolloin Suomenlahden itäisin toimiva melontaseura joka oli retkillään edennyt Porvooseen asti. Eipä itäisellä Suomenlahdella juuri muistakaan seuroista retkeilty. Mutta annetaan aikalaisten kertoa: Virolahden retki alkoi vajapäiväkirjaan kirjatun saattoporukan merkinnän myötä peräti rajavartioston saattelemana: Sinne jäivät Satu, Harri, Ahosen Olavi ja Hannu Hurpun rajavartioasemalle Virojoella. Naapurin risteilijä (tykkivene?) killui välittömästi veteen piirretyn viivan eli rajan takana ja omalla puolellamme rajavartiat juoksentelivat korkeassa tähystystornissa pistoolit lonkalla. Ei soudeta metriäkään ilman kunnon karttoja, oli kommentti virkavallan taholta. Suhtautuivat ilmeisen nuivasti retken navigaattoriin eli Harriin, koskapa lupautuivat saatille. Lisää kuullaan kun palaavat toivottavasti! Melontakin oli vielä aika tuntematon laji. Niinpä Kotkassa päästiin peräti lehden otsikoihin. Artikkeli ei kalpene lennokkudessaan vajapäiväkirjalle. Meloen Virolahdelta Helsinkiin - Kanoottikvartetin suururakka Näin otsikoi Kotkassa ilmestyvä Etelä-Suomi vuonna 1981 kertomuksensa Virolahtimelonnan harvinaisten kanoottivieraiden piipahtamisesta Kotkassa. Kotkalaiset saattoivat eilen ihmetellä outoa melojajoukkoa, joka hitaasti lipui Sapokan laituriin. Pienistä yksikkökanooteista pomppasi pystyyn neljä urhoollista matkaajaa, joiden suururakka melonta Virolahdelta Helsinkiin oli edennyt taas yhteen väliaikapisteeseen. Artikkelissaan toimittaja palaa moneen otteeseen milloin Väsymättömiksi melojiksi, milloin Ryhmä Rämäksi nimeämänsä melojajoukon kevyisiin yksikköveneisiin, joiden ulkonäkö saa useimman kadunmiehen naaman vakavaksi. Näinköhän tuollaisilla purkeilla pysytään pystyssä kovan aallokon tuivertaessa? Heppoisesta ulkonäöstään huolimatta pieni kanoottikin on täysin merikelpoinen, vakuuttivat pirteät retkeilijät. Lisäksi näihin rääpäleen näköisiin meripetoihin mahtuu uskomaton määrä varusteita, joiden joukosta löytyy kaiken varalta savumerkit ja tietysti teltat ym yöpymiseen tarvittavat välineet. Toinen ihmetyksen aihe toimittajalle on Väsymättömien naispuolisen osallistuja, joka kaiken kukkuraksi toimii retken vetäjänä. Myötätuntoa tihkuen artikkelissa kerrotaan miten tälle yksinäiselle puurtajalle lankesi kuitenkin matkanjohtajan tehtävä, mutta urhoollisesti Ojanperä on

5 selvinnyt miesten komentajana. Varmemmaksi vakuudeksi porukan naureskelevat miehet vakuuttavat että kvartettimme etenee kuin laivasaattue konsanaan arvostellessaan johtajatartaan, joka on johtanut joukkoamme suurenmoisesti. Kolmantena artikkelin teemana ovat Ryhmä Rämän terveiset kotkalaisille. Kotkassa aiemmin toimineen melontaseuran lopettettua vuosikymmeniä sitten toimintansa vieraat haluavat rohkaista niin nuoria kuin vanhoja perustamaan Kotkaan uudelleen melontaseuran. Lähisaarenne ovat todella melontaharrastajien ihannemaisemaa. Kalliiksikaan harrastus ei tule, sillä jo 2000 markalla saa merikelpoisen kajakin, joka palvelee hyvinhoidettuna vuosikymmeniä, rohkaisevat matkaajat uusia yrittäjiä ja asettuvat kanooteihinsa päämääränä pääkaupungin valot. Väsymättömät melojat jättävät jäähyväiset Kotkalle ja jatkavat matkaa Helsinkiin (Etelä-Suomi) Oma retkiselostus vuoden 1981 Virolahtiretkeltä vajakirjassa on proosallisempi: 1.päivä: Unenpöpperöisinä kömmittiin teltoista ulos jo aamukuuden tienoilla Hurpun leirintäalueella. Taivas oli harmaa ja meri tyyni. Hannu oli porukan ainoa rauhallinen. Muita askarrutti varsin runsaslukuisilta ja suurilta näyttävien tavaroiden mahtuminen pieniin merikajakkeihin. Ankaraa pakkaamista, puhkumista, tavaroiden uudelleen pakkaamista ja jälleen puhkumista jatkui muutaman tunnin. Iltapäivällä rantauduttiin pienen tuulenvireen saattelemana kivikkoiselle Houtereelle ohitettuamme Kuorsalon eteläpuolitse. Ruokailun jälkeen kysymys kuului: yöpyäkö jo Houtereella vai ei? Kiersimme saarta ja totesimme sen rannoiltaan kivikkoiseksi ja muualta aivan soiseksi. Yhtään telttapaikka ei näyttänyt olevan. Hyttysiä kyllä sitäkin enemmän. Ei oli siis päätös ja matka jatkui. Sivuutimme kauniin Keski-Kotkan ja panimme teltat pystyyn Kattilansaarille.

6 2.päivä: Aamulla taivas oli kirkas ja aurinko paistoi. Tuuli oli myös noussut. Tiedotus merenkulkijoille lupasi iltapäivällä tyyntyvää, joten päätimme lähteä matkaan vasta myöhemmin. Rantakallioilla lepäily loppui lyhyeen Harrin huomatessa unohtaneensa Houtereelle edellisenä päivänä olkalaukkunsa ja sen mukana kameran, ajokorttinsa ja tonnin rahaa. Melkoisessa myötäaallokon saattelemina lähdettiin kohti Houteretta. Hannu ja Olavi jäivät rannalle menoa tarkkailemaan. Laukku löytyi ja takaisin kohti Kattilasaarta. Vastatuulessa riitti niinkin lyhyellä matkalla kiskomista. Iltapäivällä lähdimme kohti Kuutsaloa. Tuuli pääsi puhaltamaan lähes esteettä avoimelta Suomenlahdelta ja vasta-aallokko yllätti mahtavuudellaan. Satu jäi peräsimestä kiinni verkkoihin, navigaattori-harrin mielestä suunta olisi pitänyt ottaa sivuaallokossa kohti läheisintä saarta, mutta Hannu ja Olavi menivät jo menojaan. Pieni hengähdystauko Lopaskarin kupeessa ja kohti Kuutsaloa, joka jo hieman suojasi. Pieniä navigointiongelmia ilmeni Kuutsalon sisälahdilla, josta samalla löytyi kauniita vanhoja asumuksia ja kylä. Yövyimme hiekkarantaisella kangasnummisella Kotkan Nuorten leirisaarella Santaniemessä. Tilaa olisi ollut tuhannelle teltalle, mutta meidän kolmen telttamme narut sotkeutuivat toisiinsa. Kotkan häly kantautui korviin, mutta veneliikennettä ei juuri ollut sunnuntai-illasta huolimatta. 3.päivä. Kotkassa viettämämme muutaman tunnin aikana saatiin tärkeimmät asiat hoidettua. Kahvit ja munkkirinkilät tuli juotua ja syötyä, postikortit kirjoitettua, puhelut soitettettua, kaupoissa käytyä ja kotkalaisen paikallislehden toimituksessa poikettua. Viimeksimainittu oli Harrin mieleenjuolahdus, joka syntyi kävellessä toimituksen ohi. Niinpä marssimme lehden urheiluosastolle tarjoamaan jutunaihetta matkastamme ja melonnan ihanuuksista. Toimittaja innostui ällistyttävästi aiheesta ja teimme tärskyt venesatamassa. Lähtiessämme Kotkasta meloi meitä vastaan nuori mies, joka paljastui kotkalaiseksi melojaksi. Hänen lisäkseen löytyy Kotkasta vielä yksi kaksikkopari, kertoi kaveri, ja totesi miten hauskaa olisi tehdä pidempiä retkiä jos vain olisi seuraa. Vilkutimme hänelle ja lähdime kiertämään Mussaloa pohjoispuolitse. Välillä rantaan syömään eväitä ja paistattelemaan päivää. Olavi totesi meidän olevan kuin mustalaiset, jotka tulevat, panevat pystyyn leirinsä ja jälleen lähtevät. Vertaus tuntui osuvalta, tunsimme olevamme meren kiertäviä mustalaisia. 4.päivä. Ankeaa. Teltan katto ropisi sadepisaroista ja puissa uljelsi tuuli. Pikainen neuvottelu ja säätiedotuksen kuunteleminen johti päätökseen matkan aloittamisesta vasta keskipäivällä. Aamiaista kokkailtiin ja syötiin teltan turvissa, loikoiltiin ja lepäiltiin. Ranteen turvotus oli yön aikana hieman laskenut, mutta pienikin vääntöliike sai ranteen soimaan kivusta. Tavaroita verkalleen pakkaillessa sadekin ehti tauota ja taivas oli pilvistä repaleinen. Tuttu vastatuuli puhalteli edelleen, mutta reittimme kulki Keihässalmen kautta Munapirtin pohjoispuolitse. Matka jatkui vastatuulessa kohti Vahterpäätä. Ahvenselkä tuntui loputtoman pitkältä. Muutaman tunnin melomisen jälkeen olimme ylittäneet selän. Hannu oli juuri ehtinyt karauttaa Lastunsa kiveen ja päästää kiroustulvan, navigaattori kääntää karttalehden ja kaikki Olavia lukuunottamatta sytyttää tupakan kun meitä kohti souti mies soutuveneellä. Hän kertoi lukeneensa retkestämme saman päivän Etelä-Suomesta ja tähyilleensä koko päivän selälle meitä tulevaksi. Veneessä hänellä oli mukana kyseinen lehti, josta hän tarjouitui repimään meitä koskevan jutun samoin kuin antamaan yösijaa. Yritimme ryhdistäytyä ja näyttää väsymättömiltä, urheilta retkeläisiltä. Lupasimme noudattaa kutsua ensi vuonna ja jatkoimme matkaa Jomalsundiin. 5.päivä. Liikkeelle päästiin jo yhdeksän aikoihin. Muutaman kilometrin jälkeen ohitettiin Hästholmenin atomivoimala ja nousimme maihin täyttämään vesikanisterit. Sillan kupeessa on

7 puhelinkioski ja voimalaan suuntautuvan liikenteen tarkistuspiste, jonka yhteydessä on myös kahvila. Nyt se tosin oli kiinni ja lappu ovella kertoi kahvilan pysyvänkin kiinni syksyyn asti. Hästholmenilta suuntasimme muutaman kilometrin päässä olevalle Svartholmenin vanhalle linnoitussaarelle. Kiertelimme saarta, joka nurmipeitteisine valleineen ja vanhoine katajineen on kaunis paikka. Korkealta Svarthomenilta avautuu mahtava näköala Suomenlahdelle. Mietittiin eri reittivalintoja. Hannu vaati kiertoa Valkon kautta, jossa olisi mahdollisuus myös käydä kaupassa. Harrin vaihtoehdon meloa suoraan kohti Keipsalon pohjoiskärkeä ja sieltä Kabbölen kaupalle hän torjui vedoten Lastun huonoon käyttäytymiseen sivutuulessa. Sivutuulta ei pahemmin ollut havaittavissa, mutta kuitenkin kanoottien keulta suunnattiin keskustelujen päätteeksi kohti Valkoa. Kabböleä lähestyttäessä nousi jo esiin kysymys yöpymispaikasta. Ilta oli kuitenkin aivan tyyni, aurinko paistoi ja melonta maittoi suurimmalle osalle retkeläisistä joten matkaa jatkettiin vielä runsaat 15 km kohti Lindholmenia. Kabbölen kaupassa on mainio pitkä hiekkaranta ja myös puhelinkioski. Ohitsemme ajoi purjevene, josta kyseltiin iloisesti miten matkamme edistyy. Hekin olivat lukeneet meistä Etelä-Suomesta ja ihmettelivät miten olimme selvinneet edellisen päivän tuulista. 6.päivä. Kaunis aurinkoinen aamu. Suunta kohti Pellinkiä, jossa rantautuminen kauppaan vähän ennen Sunisundin lossia. Keskusteltiin eri reittivaihtoehdoista: ylitetäänkö selkä suoraan Emäsaloon vai kierretäänkö Vessölandet ja koukataan sisäreittiä Porvoon kautta. Päätettiin ylittää selkä sen ihmeemmin mutkittelematta vaikka Hannu totesi selän olevan arvaamaton. Tuulta sen paremmin kuin aaltojakaan ei juuri ollut nimeksikään joten yli vain komensi retkenjohtaja. Harri tunnusti potevansa avaran paikan kammoa. Olavin kammot ja mieltämykset jäivät toteamatta hänen meloessaan jo kaukana edessäpäin. Onaksen pohjoispuolitse matka jatkui kohti Kitön ja Löparön salmea, joka kuitenkin löytyi vasta toisella yrittämällä. Tulistunut Hannu ehti jo vaatia navigaattoria ryhtymään lapiohommiin salmen aikaansaamiseksi. Kanooteissa oli istuttua melkoinen tovi, melottuja kilometrejä oli edellisen päivän tapaan kertynyt runsaat 40 km ja sataa tihutti. Tunteet olivat itse kullakin hieman kuumentuneet. Illalla keskusteltiin retken hyvistä ja huonoista puolista sekä mietittiin mitä olisi hyvä ottaa opiksi vastaavaa retkeä mahdollisesti tulevaisuudessa järjestettäessä. Kannattasiko meloa päinvastaiseen suuntaan Helsingistä Virolahdelle? Vallitsevat tuuliolosuhteet ainakin puoltaisivat tälläistä ratkaisua. Todettiin retken parhaimpienkin mahdollisten olosuhteiden vallitessa sopivan vain kokeneille melojille, ei vasta-alkajille. Virolahdelta Helsinkiin mahtuu aavoja selkiä, joiden kiertäminen on lähes mahdotonta. Itäinen Suomenlahti on kuitenkin siksi kaunis, että sinne kannattaisi toistekin tehdä vastaava retki. 7. päivä. Heräsimme sateen ropistessa ja tuulen humistessa. Säätiedotus lupaili Suomenlahdelle navakkaa, puuskittaista 13 m/s luoteesta puhaltavaa tuulta. Onnittelimme itseämme siitä, että suuret selät olivat takanapäin ja edessä melko suojainen reitti kotiin. Hannu ja Olavi päättivät odottaa tuulen tyyntymistä ja lähteä matkaan vasta iltapäivällä tai mahdollisesti vasta sunnuntaina, joten retkikunnan tiet erosivat. Tuuli oli todella puuskittaista, repi melaa kädestä ja horjutti tasapainoa. Matka taittui uuvuttavan hitaasti. Kalkkirannan selällä avautui myllertävä, vaahtopäinen parin kilometrin selkä. Rantauduimme odottamaan tuulen tyyntymistä. Sää oli seljennyt aamusta ja tuuli kiidätti pilviä taivaalla hurjaa vauhtia eteenpäin. Viiden tunnin odottelun jälkeen oli jo hieman tyynempää. Raskas kotimatka vastatuuleen saattoi jatkua. Vajalle saavuttiin 11 aikaan illalla. Hannu ja Olavi olivat vajalla puoli yhden aikaan yöllä. Väsymättömät olivat palanneet kotivajalle.

8 Tosimiehiä ja aalloilla tanssivia naisia Aholan Olavin veti retkeä kymmenisen vuotta. Tuona aikana Virolahden retkestä tuli vähitellen tosimiesten melontaa kuten alla seuraavasta Aholan retkiselostuksesta selviää. Alkusysäyksen antoi ehkä vuosi 1985 jolloin retkelle ei löytynyt kylmän kevään ja hyytävien vesien vuoksi osallistujia ja se toteutettiin myöhemmin kesällä nelipäiväisenä pikapyrähdyksenä Virolahdelta Helsinkiin. Seuraavien vuosien retkillä päivämatkat olivatkin sitten noin 50 kilometriin heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Reitti kulki pääosin sisäkautta ja leiripaikat olivat aika vakiot: 1. päivä: vaja fladan kautta Seitlahteen tai Voolahteen. Tauko Furuholmenilla, Emäsalon lossin (nykyisen sillan) vieressä seuraava tauko ja sitten yöpymispaikalle 2. päivä. Voolahti Svartholm. Tauko Tirmon kaupalla ja Helkapirttissä Sarvsalossa 3. päivä: Svartholm Loviisa Svartholm. 4. päivä: Svartholm Kotkan Santaniemi. Tauko Jääkaappipaikalla Munapirtin koilliskulmassa ja Sapokassa Kotkassa 5. päivä: Santaniemi Hurppu Virolahdella. Tauko Kuorsalon pohjoispäässä Vuodesta 1988 Virolahtimelonta on melottu edestakaisena retkenä mikäli osallistujia on löytynyt kumpaankin suuntaan Takaisin tultiin samaa reittiä yleensä samoine tauko- ja yöpymispaikkoineen. Edestakainen päiväreissu Svartholmilta Loviisan jätettiin väliin joten Virolahti Helsinki retkeen kului enää neljä päivää. Olavi Ahola oli hyvin kiinnostunut alueen historiasta ja kirjoittipa siitä Mamen 60-vuotisjulkaisuun jutunkin, joka myös ohessa. Aholan ja Jokisen voimakaksikon perään ei sitten uskaltautunutkaan yksikään naispuolinen mamelainen kunnes Pekka Kuha ja Pekka Hurme ottivat Virolahtiretken vetääkseen 1990-luvun alussa ja muutama nainenkin lähti mukaan. Pekkojen charmi näyttää kasvaneen vuosien saatossa sillä naisia oli yhä runsaammin mukana 2000-luvulle tultaessa. Charmin lisäksi lyhentyneet päivämatkat saattoivat tietysti vaikuttaa asiaan. Mukana oli myös muiden seurojen jäseniä, joiden osallistuminen oli ehtinyt hiipua alkuvuosien vierailevista tähdistä. Kansainvälistäkin väriä nähtiin. Virolahden retki yhdistyi vuonna 1991 Viipurista alkaneeseen retkeen, joka tehtiin yhdessä viipurilaisten kanssa. Vuonna 1998 retki oli osa Saimaan kanavalta Viipurin kautta Helsinkiin tehtyä retkeä. Mukana oli runsaasti retkeläisiä, sekä Viipurista että muista melontaseuroista. Ruotsin pitkän matkan melojien Grand Old Man, Jim Danielsson, oli myös mukana. Danielsson oli mm. perustamassa Ruotsin rannikon Sinikeltanauhamelontaa, josta myös Suomen rannikon Sinivalkonauhamelonta juurtaa juonensa. Danielssonin näyttää tehneen ainakin vaikutuksen suomalaisten naisten melontataidot kuten hänen kirjaansa Kilometere i Havskajak sisätyvästä kyseisesen retken kuvauksesta voi päätellä: Vi kom ut på stora vatten, vinden ökade till kuling och sjön blev emellanåt kanska stor. Det var nu jag började förundra mig över de finska kvinnornas paddlingsförmåga. Alla utom en paddlade enmanskajaker och tycktes inte nämnvärt besväras av det i mitt tyckte hårda vädret. De dansade fram på havet. När vind och vågor kom snett akterifrån, lät de kajakerna falla in sjöarnas rytm och när havet gick emot oss, klättrade de obekrymrade över de ankommande vågorna. Ja, det var en fröjd att se Tiedotteista löytyi myös Pekka Kuhan vuoden 1997 retkestä ja Leena Arkonkosken 2005 kirjoittamat retkiselostukset, jotka on liitetty Olavi Aholan tarinoiden perään.

9

10

11 Olavi Ahola tulossa Virolahdelta 1983 (kuva Kari Pöyhönen)

12 Virolahtimelontaan tarvittiin kulkulupa rajavyöhykkeellä aina 2000 luvun puolelle ja 1998 retkille Venäjän puolelta tarvittiin anomus ja lupa poikineen. Kuvassa Suomen puolen rajalupa. Olavi Ahola ideoi Virolahtikiven vuonna Sen voi saada vain kerran ja vain seuran retkestä. Kiviä on jaettu yhteensä 62 osallistujalle. Virolahtikivi on Virolahden kivilouhimolta, laatan tähdet kuvaavat matkan varren kaupunkeja, xxxx Suomen ja Neuvostoliiton/Venäjän rajaa.

13

14

15

16

17

18

19

20

21 Kuten ylläolevista leikkeistä huomaa, on Marjaniemen vesiltä myös kokenut monenmoisia ulkoasuun liittyviä muutoksia Virolahtimelontojen historian aikana. Vuodesta 2008 Virolahden retkeä saattoi tiedottajamme Lassen ansiosta seurata reaaliaikaisesti Mamen kotisivuilta. Näin viime vuonna: Seuraa Virolahdelle menijoitä reaaliaikaisesti ( ) lauantai: Mukavassa vastatuulessa alkoi tämän vuotinen Virolahtimelontamme. sunnuntai: Kesä alkoi ja melkein helle! Mutta sitten tuli ongelmia! Marjut joutui lähtemään kesken pois. Merivartiosto haki hänet saaresta ennen Tirmoa. Me hinasimme hänen kajakkinsa Tirmoon, josta Jarmo P haki sen. Illalla katselimme Kalasääskien pesäpuuhia vastakkaisella saarella. mahtava ilta. maanantai: Arktinen virolahtimelonta näytti kyntensä! Lämpöä varmaan +20 ja meri pläkä, siinä on kiva meloa kumipuku päällä! tiistai: Aamullaa sade rapisi teltan kattoon. Sateessa söimme aamiaisen ja pakkasimme kanootit. Päivän mittaan tuli muutama pisara, mutta lämmintä. Kävimme Kaunissaaressa ja Koukkusaareen päädyimme. keskiviikko: Tänään oli kulttuuripäivä. Kävimme tutustumassa Kotkan Langinkoskella Venäjän keisarin metsästys- ja kalastusmajalla. Ja sitten kävelin ympäri Kotkaa etsien kauppaa. torstai: Tänäänkin vähän kulttuuria. Kävimme tutustumassa Kuorsalon hautuumaalla sekä tarkastamassa SuurPisin kalliokaiverruksen. Leiripaikkaa etsiessämme ystävällinen pariskunta osoitti tonttinsa vierestä loistopaikan, tarjosi vielä saunan ja konjakit koko porukalle. Ja toivottivat tervetulleeksi uudelleen!! perjantai: Aamun vesisateen jälkeen päätimme pitkästä aikaa Helsinki-Virolahtimelonnan Virojoelle. Normaalisti käännymme Hurpusta paluumatkalle. Tähän loppuikin minun osuuteni. Tosin meloin vielä Hurpun vierasvenesatamaan takaisin, jossa Jarmo P. jo odotti meitä. Pakkasin tavarani ja kanootin Jarmon autoon ja ajoin helsinkiin. Paluumatkalta Virolahti-Helsinki kuvia ja reittejä saattaa tulla harvemmin, kun en ole enää mukana! lauantai: Virolahti-Helsinki -melonna ensimmäisenä päivänä satoi koko ajan, mutta toisaalta melonta edistyi yli 40km verran Kotkan edustalle. sunnuntai:ukkosta, sadetta ja mahtava raekuuro. Kajakin kansi sekä rantakalliot valkoisina 28km! maanantai: Loviisassa jo. Aurinkoa ja vastatuulta 27 km. tiistai: Vastatuulta tänäänkin, uhhuh. 31,8km tahkoamista Svartholmasta Valkoon kauppaan ja päätyen lopuksi tutun kalasääskipesän naapurisaareen. keskiviikko: Vastatuulta tietty ja ukkostakin, sadetta. Fladan kautta Emäsalon Furuholmeniin. Ja näillä lihaksilla pitäisi huomenna saavuttaa rakas kotivaja. torstai: Sipoon Furuholmiin navakassa vastatuulessa km perjantai:furulta Vuosaren piensataman kautta vajalle. Vajavanhus tervehti tulijoita entistä ehompana. Ilolla sinne palasi. Meno 217km, paluu 204km.

22 Ensi vuonna on sitten Virolahti-melonnan 30-vuotis juhlamelonta! Silloin pitää saada mukaan paljon uutta väkeä. Tänä vuonna ainakin menomatka oli lähes hellettä ja tuuletkin kevyitä! Seuraa googlen kartasta Virolahdelle menijöiden reittiä, matkan edistymistä ja kuvia upeasta saaristosta. Seuran tiedottaja välittää vähän tekstiä ja reitti- ja kuvamateriaalia joka ilta Nokian Sports Trackerin kautta. Klikkaa linkkiä ja anna tunnus: meloja salasana: virolahti Huom! Kyseessä on demo-juttu, joten voi olla että mitään materiaalia ei tulekaan :) lasse Aina yhtä tyylikäs Lasse 2009

23 Glovaharulla 2007 Eevis ja Jorma 2008

24 Osallistujat, Virolahtimelonta 1981 Olavi Ahola Harri Luukkanen Satu Ojanperä Hannu Palvo Jyri Aulio Tarja Ikonen Liisa Pulkkinen Kari Pöyhönen Kari Torniainen Pekka Salo Veli Salo Pekka Kuha Yrjö Lindroos Eero Kansanaho Miika Kuha Kauko Savolainen Mauri Harjapää Pekka Jokinen -81, -82, -83, -84, -85, -86, -87, -88, -88, -89, -89, -90, -91, -92, , -82, , -82, -84, -98, , -05, -06, -06, -07, -07, -08, -08, -09, , , -83 (M) -82 (M) , -84, -91, , -93 (M) -84 (M) , -89, -90, -91,-92, -92, -93, -94, -95, -96, -98 (MeVe) -85, -87, , , -93, , -89, , -88, -89, -89, -90, -91, -93, -93, -94, -94, -95, -96, -96, -97, -97, -99, -99 Jukka Kokkonen -88 Pertti Komulainen -89 Jarmo Puumalainen -89, -09 Kristian Vuorilehto (M) -89 Joanna Brenner -91 Liisa Kuha -91, -92, -92, -98 Mitro Kuha -91, -92, -92 Juhani Malinen -91, -92, -96, -96 Risto Vehniäinen -91, -92, -92, -93, -94, -05, -05 Viipurin Melojat -91, -92, -98, -00 Eila Vehniäinen -92 Pekka Hurme -93, -93, -95, -97, -98, -99, -99, -00, -00, -01, -02, -02, -03, -03, -04, , -05, -06, -06, -07, -07, -08, -08, -09, - 09 Satu Eloranta -93 Jukka Vaijärvi -93, -93, -94, -96, -97 Timo Hotti -94 Esa Partanen -94, -99 Olavi Ojanperä -95, -98, -99 Pentti Turunen -95 Antti Huhtamäki -96 Hannu Silvendoinen -96, -96 Eeva Vaijärvi -96, -96, -97, -02, -02 Tuula Nousiainen -97 Kari Behm -98 Esikko Mykkänen (MeVe) -98 Matti Seppänen (MeVe) -98 Tuomo Orpana (M ) -98 Reijo Maisonlahti (VeSa)-98 Juha Virkkunen (M) -98 Anna Parkkari -99, -03 Tuula Partanen -99 Johan Holmberg (M) -99

25 Osallistujat, Virolahtimelonta Jorma Hämäläinen Hannu Koskinen Jorma Kanerva (TuusMe) Evgeni Kusmin (Viipuri) Sanna Olsson Leena Arkonkoski Ulla Impivaara Katja Hagström Marjut Helminen Auli Köresaar Lasse Tähtinen Jorma Wallendahr Eeva-Liisa Lehto Kotkan Kaunissaaren majakalla , -00, -01, 03, -05, -05, -07, -07, -08, -08, -09, , -00, , -03, , , -05, -06, -08, , , -07, -08, -08, -09, -09

26 Virolahden retken vetäjät: Satu Ojanperä, 1981, 1982, 1984 Olavi Ahola 1983, , 1992 Pekka Kuha 1991, 1992, 1993, 1994, 1998 Eeva Sirola 1996 Pekka Hurme 1993, 1995, Pekka retkenvetäjänä 25 Virolahtiretkellä 15 vuoden aikana

27 SERENADI RETKELLE sävel: Kuubalainen serenadi, sanoituksen mukaillut: Satu esitetty Mamen pikkujouluissa 2007 Me tulimme vajarantaan kai hiukkasen empien oli kevätretki eessä ja se päivä oli tuulinen Joku huomasti sattumalta se oli kai Tähtinen että Pekkakin kohta ihan lähtövalmiina on Ja kolmisin pysähdyimme me jälkeen Onaksen ja aaltojen kuohuvan näimme me selällä myrskyisen Ah muistan ympärillä oli tumma pilvien vyö mutta intoa hehkuvana joka melojan sydän lyö Me muistamme parvet lintujen ja keinuvan kajakin ja jokainen huulillansa tunsi meriveden suolaisen Ja me kaipaamme jälleen meren kimallusta häikäisevää voi miksi oli muututtava tämä ihanain päivien sää Eevis meloi urheasti ja ohi kiisi Helminen minä puristin melan vartta olin kovasti hikinen Niin rakastin retkiä silloin ja rakastan vieläkin ja mun keltainen kajakkini on aarteeni kallehin Sinä kuivasit kajakkisi ja iloisesti hymyillen sinä annoit jokaiselle halauksen lämpöisen Me hyvästelimme haikeasti ja lähdimme ajamaan Ah Virolahden retki, sua en unhoita milloinkaan

28 Ah Virolahden retki, sua en unhoita milloinkaan