3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Marja-Leena Remes, sposti

Transkriptio

1 1 Vammaislainsäädännön lausunto LUONNOS Anu Autio ja Mika Paavilainen TAUSTATIEDOT 1. Vastaajatahon virallinen nimi Espoon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Anu Autio, sposti Mika Paavilainen, sposti 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Marja-Leena Remes, sposti 4. Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Sosiaali- ja terveyslautakunta 6. Onko vastaaja* o kunta o kuntayhtymä o valtion viranomainen o järjestö o ei mikään edellä mainituista KYSYMYKSET 1 luku Yleiset säännökset 7. 1 :ssä säädetään lain soveltamisalasta. Onko säännöksen perusteella selvää, missä tilanteissa sovelletaan erityislakia ja missä sosiaalihuoltolakia? kantaa 8. 1 :n 2 momentissa säädetään lain soveltamisalan rajauksesta, jonka mukaan lakia ei sovellettaisi henkilöön, jonka toimintakyky on heikentynyt pääasiassa ikääntymiseen liittyvien sairauksien ja toimintarajoitteiden johdosta. Onko säännös tarkoituksenmukainen? kantaa 9. 2 :ssä säädetään lain tarkoituksesta. Kattaako säännös vammaispalveluille asetetut tavoitteet? kantaa 10. Muita huomioita 1 luvun säännöksistä. 1 Lakiluonnoksen 1 :ssä on jostakin syystä erilaista käsitteistöä 1 ja 2 momentissa. Ensimmäisessä momentissa puhutaan vamman tai sairauden aiheuttamasta toimintarajoitteesta, mutta toisessa momentissa sairauksista tai toimintarajoitteista. Tälle sanamuotojen eroille ei löydy selitystä pykälän perusteluista.

2 2 è Käsitteitä tulee laissa käyttää johdonmukaisesti. Espoon kaupunki pitää hyvänä uudistuksen vaikeavammaisen henkilön käsitteen muuttamista vammaisen henkilön käsitteeksi. Lisäksi lain soveltamisalasäännöksessä vaikuttaisi olevan sisäinen ristiriita. Lain 1 :n yksityiskohtaisten perusteluiden (mm. s. 86) mukaan se, mistä toimintarajoite johtuu (kuten diagnoosi tai vamman syntymekanismi) ei määrittele laissa tarkoitettujen palvelujen piiriin pääsemistä. Kuitenkin 1 :n 2 momentin sanamuodon mukaan mukaan lakia ei sovelleta henkilöön, jonka toimintakyky on heikentynyt pääasiassa ikääntymiseen liittyvien sairauksien ja toimintarajoitteiden johdosta. è Ikääntymiseen perustuva rajaus on perusteltu ottaen huomioon mm. sen, että ikääntymisestä johtuvaan palvelutarpeeseen vastaamiseksi on jo olemassa oma tuore lainsäädäntönsä. Lain soveltamisalasäännöksen perustelut tulisi kuitenkin kaikilta saattaa vastaamaan pykälätekstiä. 1 1 momentti: Yksityiskohtaisissa perusteluissa (s. 87) todetaan, että avun ja tuen käsite sisältäisi myös välttämättömään huolenpitoon sisältyvät terveydenhuollon palvelut terveydenhuoltolain mukaisesti silloin, kun ne ovat vamman tai sairauden aiheuttamasta toimintarajoitteesta johtuen välttämättömiä hengen ja terveyden turvaamiseksi esimerkiksi asumisen järjestämisessä. è Kunnille annetaan tehtävät lain tasolla. Yksityiskohtaisten perusteluiden kirjaus ei vastaa pykälätekstiä. Lisäksi on epäselvää, mitä tämä perusteluissa mainittu palvelu pitäisi sisällään. è Tulisi olla selvää ja tuoda perusteluissa esiin, että asiakkaan terveyden- ja sairaanhoidon kokonaisvastuu on perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa ja että palvelut järjestetään ensisijaisesti terveydenhuollon lainsäädännön perusteella. Yksityiskohtaisissa perusteluissa (s. 89) todetaan myös, että tarkoituksena olisi, että ehdotetun lain perusteella pitkäaikaisen vamman tai sairauden aiheuttaman toimintarajoitteen johdosta myönnettävät välttämättömät sosiaalipalvelut ja niiden kokonaisuudet säädettäisiin maksuttomiksi. Perusteluiden kirjaus ei kaikilta osin vastaa pykälätekstiä, koska eräistä palveluista voitaisiin ehdotetun uuden vammaispalveluita koskevan lain 25 ja asiakasmaksulain (L sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista) muutettavaksi ehdotettu 4 huomioon ottaen edelleen periä maksuja. è Palvelujen maksullisuutta tai maksuttomuutta koskevaa tulkintaa ei tule tehdä 1 :n perusteluissa, vaan maksuja koskevissa säännöksissä. Ensisijaisesti asia tulisi ratkaista asiakasmaksulainsäädännössä, ei palvelujen sisältöä koskevassa lainsäädännössä. Vammaispalvelujen maksullisuutta tai maksuttomuutta tulisi vielä arvioida jatkovalmistelussa. è Jos asiakas voi saada tietyn palvelun useamman eri lain perusteella, yleislainsäädännön tulisi aina olla ensisijaista suhteessa erityislainsäädäntöön. Erityislainsäädäntö ei saisi tulla sovellettavaksi pelkästään siitä syystä, että erityislainsäädännön mukainen palvelu on säädetty asiakkaalle maksuttomaksi. Asiakkaan tulisi ohjautua erityislainsäädännön piiriin nimenomaan sellaisen palvelutarpeen perusteella, johon ei voida vastata yleislain mukaisilla palveluilla. 1 2 momentti: Espoon kaupunki pitää tärkeänä, että vammaispalvelut kohdistuvat vammaisille henkilöille ja että ikääntyneen väestön palvelutarpeisiin vastataan ensisijaisesti sosiaalihuoltolain sekä lailla ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Perusteluissa ei tuoda riittävästi esiin, miten käytännön sosiaalityössä voidaan tunnistaa asiakkaista henkilöt, joiden toimintakyky on heikentynyt pääasiassa ikääntymiseen liittyvien sairauksien ja toimintarajoitteiden johdosta. Tämänkaltaista rajausta ei ole helppo tehdä myöskään lääketieteellisestä näkökulmasta. Käytännössä rajaus johtaa helposti siihen, että tiettyjä diagnooseja sairastavat jäävät vammaispalvelulain ulkopuolelle, vaikka esityksessä nimenomaan korostetaan uudistuvan lainsäädännön tähtäävän siihen, ettei diagnoosi tai vamman syntymekanismi määrittelisi palvelujen saamista (s. 68). Henkilökohtaisen avun osalta nelivuotinen historia on osoittanut, ettei tämänkaltainen ikääntymiseen liittyvä rajaus ole riittävä kohdistamaan palveluita niitä eniten tarvitseville vammaisille henkilöille. Esimerkiksi Espoossa 65 vuotta täyttäneiden henkilökohtaisen avun asiakkaiden määrä kasvoi vuonna ,5 prosenttia edellisestä vuodesta. Heidän osuutensa henkilökohtaisen avun asiakkaista oli 20,7 prosenttia.

3 Ikääntyneiden osuus henkilökohtaisen avun saajista on kasvanut vuosittain. Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa eli ns. kuutoskaupungeissa vuonna 2014 henkilökohtaisen avun saajista 27,0 prosenttia oli täyttänyt 65 vuotta, vuonna 2011 vastaava luku oli 20,8 prosenttia ja vuonna 2008 vastaava luku oli 11,7 prosenttia kuutoskaupungeissa. è Lakiesitykseen voisi sisältyä ikäraja, koska tällaisia ikään perustuvia rajauksia esiintyy jo tälläkin hetkellä lainsäädännössä. Tässä yhteydessä voidaan viitata esimerkiksi 75 vuoden ikärajaan sosiaalihuoltolain 40 a :ssä ja 65 vuoden ikärajaan laissa Kelan kuntoutusetuuksista 9 :ssä. è Voimassaoleva lainsäädäntö sisältää jo ajantasaiset säännökset siitä, kuinka nimenomaan ikääntymisestä johtuvaan palvelujen tarpeeseen vastataan. Ikääntyneiden henkilöiden osalta tulisi soveltaa ensisijaisesti lakia ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista ja sosiaalihuoltolakia ellei ole erityisiä perusteita soveltaa tätä lakia. è Jos lain soveltamisalaa ei rajata asiakkaan iän perusteella, tulee ikääntyneen väestön osuuden tuleva kasvu huomioida paremmin kustannusvaikutusten arvioinnissa. è Jatkovalmistelussa tulisi tarkastella ikääntymiseen liittyvää rajausta myös lääketieteellisen näytön valossa. è Suhdetta vanhuspalvelulakiin tulisi myös tarkastella perusteluissa tarkemmin. Muuta: Nykyisessä vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki, VPL) 3 :ssä tarkoitetun kunnassa esiintyvän tarpeen poistaminen lakitekstistä järjestämisvastuuta rajaavana seikkana saattaa muuttaa säännösten tulkintaa verrattuna nykyiseen VPL:iin, tarkoitettiin sitä tai ei. Muutos voisi vaikuttaa mm. muuten kuin lyhytaikaisesti esimerkiksi tutkintoon johtavan opiskelun johdosta ulkomailla oleskelevien palvelujen järjestämisvelvollisuuteen. Valtion tulee vastata kunnille uusista ja laajentuvista velvoitteista aiheutuvista kustannuksista. 2 luku Erityispalvelujen toteuttaminen :ssä säädetään vammaisen henkilön osallistumisesta palveluntarpeen arviointiin ja palvelujen suunnitteluun sekä toteuttamiseen ja toteuttamisen seurantaan. Turvaako säännös asianmukaisesti vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet palvelujen järjestämiseen liittyvään valmisteluun ja päätöksentekoon? kantaa :ssä säädetään palvelutarpeen arvioinnista. Turvaako säännös asianmukaisesti vammaisen henkilön vaikuttamismahdollisuudet palveluntarpeen arvioinnissa ja suunnittelussa? kantaa :n 2 momentissa säädetään palveluntarpeen arvioinnin toteuttamisesta tarvittaessa monialaisena yhteistyönä. Onko säännös tarkoituksenmukainen? kantaa :n 3 momentissa säädetään palvelutarpeen arvioinnin aloittamisesta. Tarvitaanko erityissäännöstä, jolla poiketaan sosiaalihuoltolaissa säädetystä palveluntarpeen arvioinnin aloittamisen määräajoista? kantaa 15. Korvaavatko 2 luvun säännökset kattavasti voimassa olevat vammaispalvelulain ja kehitysvammalain säännökset palveluiden suunnittelusta ja päätöksenteosta? 3

4 4 kantaa 16. Tarvitaanko 7 :n mukainen erityissäännös päätöksenteosta? kantaa 17. Muita huomioita 2 luvun säännöksistä. 4 Uudessa vammaispalveluita koskevassa laissa ei tulisi ilman painavia perusteita säätää erikseen sellaisista menettelyyn liittyvistä asioista, joista on jo olemassa yleissäännökset esimerkiksi hallintolaissa, sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa ja uudessa sosiaalihuoltolaissa. Päällekkäisten menettelynormien säätämisen sijaan menettelyä koskevasta sääntelystä tulee huolehtia tarvittavilla viittaussäännöksillä. Uuden lain toimeenpanon yhteydessä menettelysäännökset tulee huomioida valtion järjestämässä koulutuksessa ja valtakunnallisessa ohjeistuksessa. Vähintään pykälän perusteluissa voitaisiin tuoda esiin, että sosiaalihuoltolain 4 määrittelemä asiakkaan etu tai 5 määrittelemä lapsen etu olisivat palvelutarpeen arvioinnissa ja suunnittelussa ensisijaisia suhteessa vammaisen henkilön omaisen tai muun läheisen näkemyksiin. Tämä olisi perusteltua, koska lain tarkoituksena on mm. edistää vammaisen henkilön itsenäistä suoriutumista ja itsemääräämisoikeuden toteutumista. 5 Palvelutarpeen arvioinnista on säädetty runsaasti uudessa sosiaalihuoltolaissa. Pykälän perusteluissa on runsaasti sosiaalihuoltolain toistoa, etenkin sosiaalihuoltolain 41 :n osalta. è Säännösehdotuksiin ja niiden perusteluihin kirjoitettua sinänsä hyvää sisältöä voidaan hyödyntää sosiaalihuoltolain ohjeistuksissa (sovellettaessa lakia yleisesti tilanteessa, joissa asiakkaana on vammainen henkilö), mutta ne ovat tarpeettoman yksityiskohtaisia tähän lakiin. è Päällekkäisten menettelynormien sijasta olisi käytettävä viittaussäännöksiä, tässä tapauksessa erityisesti sosiaalihuoltolakiin. 6 ja 7 Erilaisten suunnitteluvelvoitteiden vähentäminen ja suunnitelmien yhteensovittaminen olisi sinänsä muutos oikeaan suuntaan. Tässä yhteydessä pitäisi pyrkiä siihen, että säännökset olisivat mahdollisuuksien mukaan yleislaissa - uudessa, vahvassa sosiaalihuoltolaissa - ja erityislaeissa säädettäisiin vain välttämättömistä poikkeuksista yleislakiin. Uusia erityislakeja on syytä katsoa pääosin jo voimassaolevan uuden sosiaalihuoltolain muodostamaa taustaa vasten. Tämä herättää kysymyksen siitä, tarvitaanko 6 :n ja 7 :n säännöksiä asiakassuunnitelmasta lakiluonnoksen mukaisessa laajuudessa? Siltä osin kuin velvollisuus suunnitelman laatimiseen tietyllä tavalla johtuu jo suoraan uudesta sosiaalihuoltolaista, sääntely on tarpeetonta uudessa vammaispalveluja koskevassa laissa. Kaksinkertainen sääntely voi myös johtaa siihen, että käytännössä ohjaudutaan noudattamaan jompaakumpaa lainsäädäntöä, kun sosiaalihuollon lainsäädäntöä tulisi lukea rinnakkain ja saumattomana kokonaisuutena. Tämä vaikeuttaa käytäntöjen yhdenmukaistamista ja moniammatillista yhteistyötä. è Sinänsä hyvää sisältöä voidaan hyödyntää sosiaalihuoltolain ohjeistuksissa (sovellettaessa lakia yleisesti tilanteessa, joissa asiakkaana on vammainen henkilö), mutta ne ovat tarpeettoman yksityiskohtaisia tähän lakiin. 3 luku Erityispalvelut 18. Esityksen tavoitteena on yhdistää nykyiset vammaispalveluja koskevat erityislait. Sisältääkö 9 kattavasti vammaisuuden perusteella järjestettävät sosiaalihuollon erityispalvelut? kantaa

5 :ssä säädetty valmennus ja tuki on lakien yhteen sovittamisen perusteella esitetty uusi palvelu. Onko tarkoituksenmukaista, että vammaisella henkilöllä on subjektiivinen oikeus tähän palveluun? kantaa :ssä säädetään henkilökohtaisesta avusta ja sen saamisen edellytyksistä. Onko nykyisen vammaispalvelulain voimavaraedellytyksen poistaminen tarkoituksenmukaista? kantaa 21. Selkeyttääkö 12 :n ja 13 :n sääntely henkilökohtaisen avun toteuttamista? kantaa :n asumista tukevien palveluiden taustalla on nykyisen vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen sekä kehitysvammalain perusteella järjestettävät asumispalvelut. Asumista tukevien palvelujen tavoitteena on turvata asumiseen liittyvien palvelujen kehittäminen jatkossakin. Mahdollistaako säännös asumista tukevien palvelujen kehittämisen? kantaa 23. Turvaako 14 :n 3 momentti riittävästi vammaisten lasten oikeudet? kantaa :ssä säädetään lyhytaikaisesta huolenpidosta. Säännös korvaisi kehitysvammalain perusteella muuna hoitona ja huolenpitona annettavat palvelut sekä vammaispalvelulain perusteella muuna palveluna annettavan lyhytaikaisen hoidon (tilapäishoito). Onko säännös tarkoituksenmukainen? kantaa 25. Onko tarkoituksenmukaista, että vammaisella henkilöllä on subjektiivinen oikeus lyhytaikaiseen huolenpitoon? kantaa :ssä säädetään päiväaikaisesta toiminnasta. Palvelu vastaisi osin nykyistä vammaispalvelulain mukaista päivätoimintaa ja kehitysvammalain mukaista työ- ja päivätoimintaa sekä muuta hoitoa ja huolenpitoa. Päiväaikainen toiminta koskisi niitä henkilöitä, jotka eivät kuuluisi valmisteilla olevan heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden sosiaalisesta kuntoutuksesta annettavan lain mukaisten palvelujen piiriin ja jotka tarvitsevat sosiaalisen vuorovaikutuksen ja osallisuuden turvaavaa sekä toimintakykyä ylläpitävää palvelua. Onko säännös tarkoituksenmukainen? kantaa

6 6 27. Tulisiko 17 :n päiväaikaiseen toimintaan sisältyä toimintaan osallistumisen mahdollistavat matkat? kantaa :ssä säädetään liikkumista tukevista palveluista. Turvaako säännös vammaisen henkilön liikkumisen? kantaa 29. Onko 18 :n 4 momentissa säädettyjen matkojen määrästä säädetty tarkoituksenmukaisesti? kantaa :ssä säädetään liikkumista tukevien palvelujen toteuttamisesta. Onko säännös tarkoituksenmukainen? kantaa :ssä säädetään taloudellisesta tuesta. Onko pykälässä tarpeen säätää nimenomaisesti taloudellisen tuen myöntämisestä auton tai muun kulkuvälineen hankintaan (20 4 mom.)? kantaa 32. Muita huomioita luvusta 3. Lakiluonnoksen perusteella ei ole selvää, mikä on 10 :ssä tarkoitetun valmennuksen ja tuen suhde 11 :ssä tarkoitettuun, sisällöltään laajentuneeseen henkilökohtaiseen apuun. Erityisen vaikeaa tätä on tulkita, mikäli henkilökohtaisen avun ns. voimavararajaus poistetaan. Pitkäaikaista valmennusta ja tukea voi 10 :n 1 momentin mukaan saada niihin tavanomaisiin elämäntilanteisiin tai asioihin, joista vammainen henkilö ei vamman aiheuttaman toimintarajoitteen vuoksi harjoittelunkaan tuloksena pystyisi suoriutumaan. Henkilökohtaisen avun määrittely 11 perusteluissa ei tuo lain soveltajalle selväksi, tarkoitetaanko henkilökohtaisella avulla laajasti lain 1 :ssä määriteltyjä käsitteitä apu ja tuki. Avun ja tuen käsitteillä tarkoitetaan esityksessä laajasti kaikkea sellaista apua ja tukea, jolla vastataan henkilön fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta ja kognitiivisesta toimintarajoitteesta johtuviin avun ja tuen tarpeisiin. Sääntely on päällekkäistä ja pykälien välillä valitseminen on vaikeaa. Samoin suhde sosiaalihuoltolain 17 :n mukaiseen sosiaaliseen kuntoutukseen ei tule perusteluista esiin. 10 Valmennus ja tuki on lähtökohtaisesti tärkeä palvelu ja keskeinen lisäys vammaispalvelulakiin. Se vastaa moniin palvelutarpeisiin, joihin nykyinen lainsäädäntö on riittämätön. Palvelu vähentää todennäköisesti myös ns. väliinputoajien määrää. Valmennus ja tuki palvelun kautta on mahdollista tarjota oikea-aikaisesti yksilöllistä, monesti määräaikaista tukea, jolla voidaan varhaisessa vaiheessa tukea vammaista henkilöä ja hänen perhettään ja siten mahdollisesti ehkäistä raskaampien palveluiden tarve. Espoossa pykälässä kuvatunlaista palvelua on mm. vammaispalvelujen lähiohjaus, henkilökohtaisen avun sosiaaliohjaus sekä asumisvalmennus. Pykälässä ei kuitenkaan ole riittävän tarkkarajaisesti määritelty myönnettävää palvelua, jotta siitä voitaisiin säätää subjektiivisena oikeutena. Lähtökohtaisesti, koska pykälän taustalla on aiempia määrärahasidonnaisia palveluita kuten kuntoutusohjaus ja sopeutumisvalmennus, tulisi palvelun olla

7 määrärahasidonnainen. Kuitenkin, mikäli 10 :n mukaiset palvelut olisivat osin vaihtoehtoisia 11 :n henkilökohtaiselle avulle, tulisi niihin olla subjektiivinen oikeus. Silloin kyse olisi yksilöllistä tarvetta vastaavan subjektiivisen oikeuden turvaamisesta asiakkaille, joilla on erilaiset palvelutarpeet ja voimavarat. Esityksessä kuvattu uusi palvelu laajentaa kunnan vastuita ennakoimattomalla tavalla, joten palvelun kustannuksia ei voida arvioida. Mikäli palvelusta tulee subjektiivinen oikeus, se voi ohjata epätarkoituksenmukaisesti yleisistä palveluista asiakkaita vammaispalveluihin, koska palvelu ei ole määrärahasidonnainen kuten moni esimerkiksi sosiaalihuoltolain mukaisista palveluista. Kommunikaatio-opetus ja -ohjaus tulisi siirtää vammaispalvelulaista terveydenhuoltolakiin. Tämä sujuvoittaisi asiakkaan palveluprosessia, kun sama taho, joka arvioi asiakkaan tarpeen kommunikaatioopetukseen tai -ohjaukseen, voisi myös järjestää palvelun. 11 Lakiluonnoksen perusteella jää vielä jonkin verran epäselväksi, kuinka paljon ns. voimavararajauksen poistaminen tosiasiassa muuttaisi lain tulkintaa nykyisestä, kun henkilökohtaisen avun myöntäminen jatkossakin edellyttäisi sitä, että avun saaja pystyy tekemään valintoja avun käytön suhteen. Mikäli laki toteutuisi tältä osin nykyisen luonnoksen mukaisessa muodossa, on vaikea arvioida, miten se vaikuttaisi henkilökohtaiseen apuun oikeutettujen määrään ja näin ollen henkilökohtaisen avun kustannuksiin. Muutoksen taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset tulisi selvittää jatkovalmistelun kuluessa, jos voimavararajaus aiotaan lopulta jättää uudesta laista pois. Edellä todetulla tavalla henkilökohtaista apua koskevan säännöksen suhde 10 :ssä tarkoitettuun valmennukseen ja tukeen jää eräiltä osin epäselväksi. Espoossa ostopalvelua käytetään tilanteissa, joissa vammaisella henkilöllä ei ole voimavaroja toimia työnantajana tai palvelusetelin käyttäjänä. Olisi monesti tarkoituksenmukaisempaa, että tällöin palvelutarpeisiin vastattaisiin ensisijaisesti esitetyn 10 valmennuksella ja tuella, ei henkilökohtaisella avulla. Valmennuksen ja tuen kaltainen palvelu toimisi näissä tilanteissa todennäköisesti henkilökohtaista apua paremmin henkilön itsemääräämisoikeutta ja voimavaroja tukevana ratkaisuna. 12 On positiivinen uudistus, että työnantajamallin tulisi rajoittua tilanteisiin, joissa vammainen henkilö on halukas ja kyvykäs toimimaan työnantajana. On tärkeää, että lain perusteluissa todetaan erikseen, ettei vammaisen henkilön omainen tai läheinen tai edunvalvoja voisi toimia työnantajana. Työnantajamalli tulee rajata käyttäjäryhmälle, joka aidosti kykenee hyötymään siitä. Pykälän toisen momentin listaus omaisista ja läheisistä henkilöistä tulisi päivittää oikeuskäytännön mukaiseksi (korkein hallinto-oikeus on vuosikirjaratkaisussaan KHO:2014:171 katsonut, että vammaispalvelulain henkilökohtaista apua koskevien säännösten perusteluissa mainittujen omaisten ja läheisten lisäksi myös vammaisen henkilön sisarukset ovat sellaisia henkilöitä, jotka eivät ilman erityisen painavaa vammaisen henkilön etuun liittyvää syytä voi toimia hänen henkilökohtaisena avustajanaan). Vaikka henkilökohtaisesta avusta saatuja kokemuksia on esityksessä hyödynnetty kirjaamalla pykälätekstiin ja sen perusteluihin asioita, jotka eivät ilmene voimassaolevasta vammaispalvelulaista, eivät ehdotettavat säännökset perusteluineen merkittävästi selkeytä henkilökohtaisen avun työnantajamallia käytännössä. Malli on osoittautunut monelta osin ongelmalliseksi sekä työnantajana toimivan vammaisen henkilön, häneen työsopimussuhteessa olevan avustajan, että sopimussuhteeseen nähden ulkopuolisen mutta palvelun järjestäjänä toimivan kunnan kannalta. 13 Henkilökohtaisen avun työnantajamalliin sisältyy edelleen eräitä merkittäviä ongelmia. - Avustajan työsopimuksen päättymiseen avustettavan kuollessa sovelletaan nyt pelkästään työsopimuslain asiaa koskevaa säännöstä. Koska kunta ei ole työsopimussuhteen osapuolena, kunta ei voi itse irtisanoa avustajaa. Niinpä lain pitäisi ohjata avustajaa tai kuolinpesän osakkaita suorittamaan irtisanominen ilman kohtuutonta viivytystä (vaikka ei voidakaan edellyttää, että omaiset alkaisivat heti kuolinpäivänä hoitamaan tällaisia asioita). Henkilökohtaisen avun 7

8 järjestämisestä vastaavalle kunnalle ei voi jäädä velvollisuutta korvata avustajan kustannuksia kovin pitkään, kun avustajan työn tarve on päättynyt avustettavan kuolemaan. Asiasta olisi mahdollista säätää uudessa VPL:ssa esimerkiksi niin, että kunnalla olisi oikeus lopettaa avustajasta aiheutuneiden kustannusten korvaaminen kahden viikon (TSL:n mukainen irtisanomisaika työnantajan kuolemantapauksissa) kuluessa avustettavan kuolemasta. - Kuntien kannalta on ongelmallista, että työmarkkinajärjestöt voivat keskenään tekemällään työehtosopimuksella suoraan vaikuttaa kunnille henkilökohtaisesta avusta aiheutuviin kustannuksiin. Jotta työmarkkinaosapuolet eivät voisi keskinäisellä sopimuksellaan velvoittaa kolmatta osapuolta eli kuntia vastaamaan sellaisista kustannuksista, joita ei ole huomioitu lakia säädettäessä, uuteen vammaispalveluita koskevaan lakiin tulisi ottaa nykyistä lakia yksityiskohtaisempi säännös siitä, mitä lakisääteisiä kustannuksia kuuluu kunnan korvattavaksi osana henkilökohtaisen avun järjestämistä. Kunnan korvattaviksi kuuluvien kustannusten määrittely on lainsäätäjän, ei työmarkkinaosapuolten tehtävä. - Perusteluissa viitataan palvelussuhdeasioita koskevaan osaamiseen, jota pitäisi olla jossakin muodossa kunnan käytettävissä. Käytännössä Espoon kokoisessa kaupungissakaan ei ole sosiaalija terveystoimeen sijoitettuna sellaisia työlainsäädännön asiantuntijoita, joita henkilökohtaista apua koskevien tilanteiden selvittelyssä tosiasiassa usein tarvittaisiin. Valtion tulisi nykyistä paremmin ohjeistaa työnantajamallin käyttöä valtakunnallisesti ja ottaa enemmän vastuuta työnantajina toimivien vammaisten henkilöiden ohjeistamisessa tässä tehtävässään. 14 Asumista tukevat palvelut -pykälä kuvaa hyvin tahtotilaa siirtyä vammaisten henkilöiden asumisen palveluissa nykyistä kevyempiin ratkaisuihin. Väljä pykälä mahdollistaa monenlaisten tukimuotojen kehittämisen. Palvelujen ja asumisen erottaminen toisistaan on perusteltua, mutta tekee vaikeaksi palvelun erottamisen muista esityksen palveluista ja muusta lainsäädännöstä (esim. sosiaalihuoltolaki). Asumista tukevat palvelut eivät näyttäydy pykälässä tai perusteluissa erillisinä palveluina, vaan ne muodostuvat 10 valmennuksesta ja tuesta, 11 henkilökohtaisesta avusta sekä muiden sosiaali- ja terveydenhuollon lakien mukaisista palveluista kuten kotihoidosta. Kyseessä ei täten ole varsinaisesti itsenäinen palvelu, vaan kokoomapäätös, joka lähenee asiakassuunnitelmaa (nyk. palvelusuunnitelma). Mikäli pykälä tarvitaan vain palveluiden yhteen kokoamista varten tai jotta asumista tukevien palveluiden kokonaisuus saadaan maksuttomaksi, tulee asia ratkaista muulla tavoin. è Pykälän sisällön tulee kuvastua myös sen nimessä (esim. Päätös asumista tukevista palveluista). Vammaisen lapsen asumista koskevat perustelut eivät ole riittävän selkeät. Perusteluissa todetaan, että tilanteissa, joissa lapsi on lastensuojelulain tarkoittamalla tavalla kiireellisen sijoituksen tarpeessa tai hän tarvitsee niin erikoistunutta ja vaativaa hoitoa, ettei sitä voida kattavien avopalvelujenkaan turvin järjestää kotiin, tulisivat kyseeseen ehdotetun säännöksen mukaiset palvelut vammaisen lapsen asumisen ja hoidon järjestämisestä (s. 123). Suhde lastensuojelulakiin jää epäselväksi. Vaarana on, että vammaisten lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle toteutetaan heikomman sääntelyn varassa kuin muiden, vammattomien lasten. Lapsen asema ja oikeusturva ei tule riittävästi varmistetuksi. Vammaisten lasten pitkäaikainen sijoittaminen kodin ulkopuolelle tulisi ratkaista lastensuojelulain perusteella. Muuhun, kuin lastensuojelulliseen tarpeeseen, esityksessä on säädetty lyhytaikaisesta huolenpidosta. Mikäli koetaan, että vammaisten lasten erityistarpeet edellyttävät sääntelyä esimerkiksi asumisen muodoista, sijoitettujen lasten enimmäismäärästä tai henkilöstön osaamisesta, tulee tämä sääntely sijoittaa lastensuojelulakiin. Vammaisen lapsen oikeus saada asunnonmuutostyöt kahteen kotiin on periaatteessa kannatettava uudistus lapsen näkökulmasta. Asia tulisi kuitenkin huomioida lain taloudellisia vaikutuksia arvioitaessa. Lisäksi erityinen syy tulisi määritellä tarkemmin ja tuoda esiin, onko aina tarkoituksenmukaista tehdä samat muutostyöt kahteen osoitteeseen vai voidaanko käyttää välttämättömyys- ja kohtuullisuusarviointia. Samoin lapsen edun näkökulma tulisi huomioida sosiaalihuoltolain 5 :n mukaisesti. Perusteluissa on viitattu erilaisiin asiakkaan suunnitelmiin, joihin viittaamiseen soveltuva kohta on palvelutarpeen arviointi. Vanhemman huoltajuuden tukeminen tulisi arvioida myös muiden palveluiden kohdalla, jolloin teksti tulisi siirtää palvelutarpeen arviointiin. 15 8

9 9 Asunnonmuutostöillä turvataan vammaisen henkilön oikeus asua itsenäisesti valitsemassaan asunnossa. Tavallisesti asunnonmuutostyöt ovat edullinen tapa turvata asuminen omassa kodissa esimerkiksi vammautumisen jälkeen verrattuna esimerkiksi asumiseen asumisyksikössä. Espoon kaupunki pitää kuitenkin valitettavana, että esitys ei kannusta kokonaisharkintaan, jossa asiakkaan kanssa keskusteltaisiin, onko järkevämpää tehdä muutostöitä asiakkaan asuntoon vai tulisiko hänelle etsiä korvaava esteetön asunto. Asiakkaalla on jatkossakin vahvasti suojattu oikeus asua sellaisessa ympäristössä, jossa hän tarvitsee enemmän palveluita ja tukitoimia verrattuna siihen, että hän muuttaisi esteettömämpään asuntoon. Tuki esteettömään asuntoon voisi sisältää myös kunnan antaman neuvonnan sopivan esteettömän asunnon löytämiseen. Työryhmän loppuraportissa (s ) on kirjoitettu nykyisiä asunnon muutostöitä vastaavaa erityispalvelua koskevan pykälän perusteluihin myös pohdintaa siitä, milloin kunnan pitäisi maksaa asunnon ennallistamisen kustannuksia. Itse pykäläluonnoksista tällaista velvollisuutta ei kuitenkaan voi lukea. Suurelta osin asunnon ennallistamiseen liittyvät ongelmat johtunevat kuntien viranomaisten päätösten sijasta nimenomaan vuokrasopimusten ehdoista. Sopimuksen ehtoihin liittyvä ongelma syntyy, kun kunta on järjestänyt jollakin lain mukaisella mallilla asiakkaalle asunnon muutostyöt, mutta vuokranantaja ja vuokralainen ovat keskenään sopineet, että vuokrasopimuksen päättyessä asunto pitää luovuttaa siinä kunnossa kuin se oli vuokrasuhteen alkaessa eli ennen muutostöitä. Silloin vammaisen henkilön vastuu ennallistamisesta perustuu vuokrasopimuksen ehtoon. Vammainen henkilö on vuokralaisena samassa asemassa kuin muutkin - velvollisuus luovuttaa asunto vuokrasuhteen päättyessä siinä kunnossa kuin vuokrasopimuksessa on sovittu, koskee yhtä lailla kaikkia vuokralaisia. Kokonaan eri asia on, että omistajan vastuunsa perusteella kunta noutaa pois asiakkaan käyttöön luovuttamansa välineet ja laitteet, ja vastaa tältä osin asunnon ennallistamisesta. Kunnan velvollisuutena ei kuitenkaan voida pitää asuntojen muuttamista uudelleen esteettömiksi. è Kun valtion on annettava kunnille tehtävät nimenomaan lain tasolla, velvollisuus ennallistamiseen jää jatkossakin epäselväksi, jos siihen viitataan vain lain perusteluissa. Mikäli kunnille halutaan antaa tällainen uusi tai laajentuva tehtävä, valtion tulee vastata siitä aiheutuvista kustannuksista. Pykälässä tarkoitettuja toimenpiteitä ei ole lakiluonnoksessa määritelty siten, että olisi selvää milloin kunnalla on velvollisuus järjestää muutostöitä asunnon ulkopuolelle esim. taloyhtiön yhteisiin tiloihin ja milloin ei (perusteluissa on kuitenkin viitattu siihen suuntaan, että velvollisuutta olisi tarkoitus tulkita hieman nykyistä laajemmin). Käytännössä yhteisiin tiloihin toteutettavat ratkaisut edellyttävät taloyhtiön lupaa, jonka ehtona on usein se, että tilat saatetaan ennalleen, esim. silloin jos asiakas, jonka takia muutokset on tehty, muuttaa pois. Korvattavina asuntoon kuuluvina välineinä ja muina teknisinä ratkaisuina ei tulisi jatkossa myöntää henkilönostimia, induktiosilmukoita tai merkinanto- ja hälytyslaitteita, vaan niiden myöntäminen tulisi siirtää terveydenhuoltoon osaksi muiden apuvälineiden myöntämistä. Tämä sujuvoittaisi asiakkaan prosessia ja vähentäisi turhaa päätöksentekoa. Viime aikoina on haettu asunnonmuutostöinä eräitä asiakkaan (lähinnä vammaisen lapsen) itsemääräämisoikeutta rajoittavia välineitä. Kunnalla ei voine olla velvollisuutta korvata sellaisia muutostöitä, välineitä ja laitteita, joiden käyttäminen on luonteeltaan rajoitustoimenpiteen käyttöä ( häkit, erityisen korkeat sängyn laidat). Tämä asia tulisi mainita perusteluissa. 16 Lyhytaikaista hoitoa (tilapäishoito) järjestetään tällä hetkellä ensisijaisesti vammaisen henkilön huolenpidosta vastaavien omaisten hyvinvoinnin ja jaksamisen turvaamiseksi. Lyhytaikaisella hoidolla annetaan vanhemmille mahdollisuus lepoon ja toisaalta tuetaan vammaisen lapsen sisarusten mahdollisuus saada aikaa ja huolenpitoa vanhemmiltaan. Siten luonnoksen kuvaus, että lyhytaikaisen huolenpidon tarkoitus on vammaisen henkilön osallisuuden ja itsenäistymisen turvaaminen (s. 129), on vastoin nykykäytäntöä ja vaikeuttaa pykälän tulkintaa sekä laajentaa sen käyttötarkoitusta nykykäytännöstä. Vammaisen henkilön osallisuutta ja itsenäistymistä tuetaan etenkin 10 valmennus ja tuki palveluilla (esim. asumisvalmennus, itsenäisten taitojen harjoittelu) sekä 11 henkilökohtaisella avulla.

10 Samoin kuvaus tilanteesta, jossa lyhytaikaista huolenpitoa myönnetään, kun vammaisen henkilön kanssa asuvat hänen hoidostaan ja huolenpidostaan päävastuun kantavat läheiset henkilöt ovat estyneet antamasta apua (s. 129) on epätarkka. Tavallisin tilanne, johon lyhytaikaista hoitoa on tällä hetkellä Espoossa myönnetty, on vanhempien väsymys ja siitä aiheutuva huoli lapsen huolenpidosta ja perheen jaksamisesta. Lyhytaikaisella hoidolla ei tule korvata perusopetuksen vastuulla olevaa aamu- ja iltapäivähoitoa. Lainsäädäntöä uudistettaessa tulisi vahvistaa vammaisten lasten oikeutta aamu- ja iltapäivähoitoon tekemällä tarpeelliset muutokset perusopetuslakiin. Lyhytaikaisen hoidon suhde sosiaalihuoltolain 19 mukaiseen kotipalveluun tulisi avata. Kotiin tuotava lyhytaikainen hoito lähenee palvelumuotona kotipalvelua. Perusteluihin tulisi lisätä, että lyhytaikaista hoitoa järjestettäessä tulee huomioida lapsen etu sosiaalihuoltolain 5 :n määrittelemällä tavalla Päiväaikaiseen toimintaan ehdotetaan sisällytettäväksi palvelun toteuttamiseksi tarvittavat matkat, joilla tarkoitetaan sekä kodin ja toimintapaikan välisiä matkoja että toimintaan liittyviä muita matkoja. Luonnoksesta ei käy ilmi, miksi juuri päiväaikaiseen toimintaan sisältyvät matkat olisivat maksuttomia, kun muista kuljetuspalveluista esim. harrastustoimintaan, työhön ja opintoihin voidaan periä omavastuu. Myöskään muuhun palveluun kulkeminen ei ole asiakkaalle maksutonta. Kuljetusten tulisi olla maksullisia myös 17 :ssä tarkoitetuissa tilanteissa. Maksuista tulisi kuitenkin olla mahdollista hakea vapautusta. 18 Liikkumista tukevien palvelujen kokonaisuus on toimiva. Perusteluita lukiessa herää kuitenkin kysymys siitä, muuttaisiko ehdotettu 18 joiltakin osin tilannetta sen osalta, minne suuntautuvia matkoja korvataan? Pykälän sanamuoto matkojen korvaamisesta henkilön asuinkunnan alueella ja muulla toiminnallisella alueella poikkeaa jonkin verran nykyisestä laista, mutta ilmeisesti tarkoituksena ei ole laajentaa nykyistä toiminnallisen lähikunnan käsitettä? Tämä tulee avata pykälän perusteluissa. 20 Ylimääräisten vaate- ja erityisravintokustannusten korvaaminen voitaisiin poistaa lainsäädännöstä, koska näitä kustannuksia korvataan jo Kelan vammaisetuuksina. 4 luku Muutoksenhaku 33. Huomioita luvusta Oikaisuvaatimusta koskevassa pykälässä ei tulisi viitata hallintolakiin, vaan uuteen sosiaalihuoltolakiin. Toimeentulotukilakiin ja nykyiseen vammaispalvelulakiin tehtiin uuden sosiaalihuoltolain voimaantulon yhteydessä muutoksia niin, että niissä on viittaus sosiaalihuoltolakiin (ja eräitä tarpeellisiksi katsottuja erityissäännöksiä). Uudessa vammaispalveluita koskevassa laissa olisi hallinnonalan lainsäädännön yhtenäisyyden vuoksi perusteltua säätää tästä asiasta samaan tapaan. 23 Soveltuvin osin sama kommentti kuin 22 :än. Kun sosiaalihuoltolaissa on jo säädetty siitä, että oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksin hallintolainkäyttölain mukaisesti, olisi perusteltua että 23 :ssä viitattaisiin sosiaalihuoltolakiin. 24 Hallinnollista muutoksenhakujärjestelmää on suhteellisen johdonmukaisesti kehitetty siihen suuntaan, että muutoksenhaku korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttää entistä useammissa tapauksissa valituslupaa.

11 Kun KHO:sta on tulossa entistä selkeämmin luonteeltaan ennakkopäätöstuomioistuin, on myös vammaispalveluita koskevan lainsäädännön osalta perusteltua kysyä, tulisiko uudessa laissa edellyttää valituslupaa ainakin joissakin sellaisissa asioissa, joissa muutoksenhakua ei nykyisin ole rajoitettu. Pykälän perusteluissa käytännössä vain todetaan, että ehdotettu sääntely vastaa nykyistä vammaispalvelulakia. Näin ollen on oletettavaa, että valituslupamenettelyn laajentamista ei ole erikseen selvitetty. Tämä asia olisi perusteltua selvittää perusteellisemmin lain jatkovalmistelun kuluessa. Jatkovalmistelussa tulisi ottaa huomioon myös Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelman (Ratkaisujen Suomi - Neuvottelutulos strategisesta hallitusohjelmasta, ) kirjaus, jonka mukaan korkein hallinto-oikeus kehitetään aidoksi ennakkoratkaisutuomioistuimeksi. 24 Pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että muutosta voisi hakea myös palveluiden toteutustavan osalta. Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, onko tältä osin aina kyse sellaisesta asiakkaan oikeutta, etua tai velvollisuutta koskevasta kysymyksestä, johon voisi erikseen hakea ratkaisua muutoksenhakuteitse, kun otetaan huomioon mm. palveluiden järjestäjälle kuuluva oikeus päättää palvelun tuottamistavasta. Järjestämistavan valinta kuuluu normaalisti asiassa toimivaltaisen viranomaisen harkintavaltaan. Palveluiden järjestäjänä kunta vastaa siitä, että asiakas saa lain asettamat vaatimukset täyttävän palvelun - mutta päättää lähtökohtaisesti siitä, missä ja miten tämä palvelu toteutetaan. Työryhmän loppuraportissa esitettyä tulkintaa muutoksenhakukelpoisuudesta ei ole tarkemmin perusteltu. 5 luku Erinäiset säännökset :ssä säädetään palveluista perittävistä maksuista ja esityksen liitteenä on luonnos laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 4 :n muuttamisesta. Pidättekö säännöstä palveluista perittävistä maksuista tarkoituksenmukaisena? kantaa :ssä säädetään siirtymäsäännöksistä. Onko säännös tarkoituksenmukainen? kantaa 36. Muita huomioita luvusta 5 25 Siltä osin kuin uudet säännökset laajentaisivat palvelujen maksuttomuutta verrattuna nykyiseen lainsäädäntöön, tämä täytyy huomioida lain taloudellisten vaikutusten arvioinnissa. Taloudellisten vaikutusten arvioinnin tulee olla läpinäkyvää. Valtion tulee vastata uusista ja laajentuvista tehtävistä kunnille aiheutuvista kustannuksista. Ellei valtion rahoituksella pystytä kattamaan näitä kustannuksia, lakiehdotusta on jatkovalmistelun kuluessa muutettava niin, että joko palveluista tehdään nykyistä lakiluonnosta laajemmin maksullisia, tai niin että kuntien uusia ja laajentuvia tehtäviä vähennetään. 29 Siirtymäsäännöksiin liittyy useita ongelmia. - Kunnalla tulisi ehdottomasti olla mahdollisuus omasta aloitteestaan päivittää suunnitelmat ja päätökset uuden lain mukaisiksi sen voimaantulon myötä (myös ilman, että asiakkaan palvelutarpeissa olisi tapahtunut muutoksia). Muuten syntyy tilanne, joka on ongelmallinen sekä asiakkaiden yhdenvertaisen kohtelun että kunnan vammaispalvelujen toiminnan kannalta. Osalla asiakkaista olisi nykyiseen muotoonsa kirjoitettujen siirtymäsäännösten perusteella vielä pitkään erityishuolto-ohjelma ja mahdollisesti myös nykyisen vammaispalvelulain mukaisia palveluita, osalla asiakkaista taas olisi joko vanhan tai uuden vammaispalvelulain mukaisia palveluita. - Myös palvelujen maksullisuus määräytyisi sen lain mukaan, jota kuhunkin asiakkaaseen sovellettaisiin (ks. työryhmän loppuraportin s. 142). Asiakkaat siis joutuisivat myös maksujen osalta keskenään eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, minkä vanhan tai uuden lain mukaan heidän palvelunsa on järjestetty. Tätä ei voitane pitää perusteltuna. 11

12 - Varsinkin kehitysvammaisten asiakkaiden osalta herää myös kysymys siitä, missä järjestyksessä aikaisemmin erityishuoltoon sisältyneiden asioiden osalta haettaisiin jatkossa muutosta. Eli olisiko vielä uuden vammaispalveluita koskevan lain voimaantulon jälkeen mahdollista hakea muutosta aluehallintovirastolta niissä asioissa, joissa muutoksenhaku nykyisin ohjautuu ensi vaiheessa Aviin? Jos nykyisen vammaispalvelulain ja kehitysvammalain muutoksenhakusäännökset kaikilta osin kumottaisiin, uudessa laissa tulisi ottaa kantaa siihen, missä järjestyksessä vanhojen lakien mukaisiin päätöksiin haetaan jatkossa muutosta. - Yhteenvetona voidaan todeta, että ei ole perusteltua, että palvelutarpeensa osalta toisiinsa rinnastettavien asiakkaiden palveluiden järjestäminen voisi tapahtua melko sattumanvaraisin perustein jopa kolmen keskenään vaihtoehtoisen lain nojalla niin, että palvelujen maksullisuus ja mahdollisesti myös muutoksenhakuun sovellettavat säännökset ratkeaisivat sen mukaan, mitä lakia kunkin asiakkaan palveluihin sovellettaisiin. Tilanne olisi kestämätön asiakkaiden yhdenvertaisuuden kannalta, ja lisäksi hallinnollisesti hyvin kummallinen. Lopuksi 37. Voitte tuoda esiin yleisiä näkökulmia hallituksen esitysluonnokseen liittyen. Listatkaa alkuun mielestänne kolme tärkeintä näkökulmaa. Vammaislainsäädännön uudistuksessa on kyse vammaispalveluiden ja kehitysvammahuollon näkökulmasta erittäin merkittävästä lainsäädäntöuudistuksesta, joka yhdistää viimein kaksi erityislakia yhdeksi, kaikkia vammaisia yhdenvertaisesti koskevaksi lainsäädännöksi. Vammaisten ihmisten näkökulmasta on myös tärkeää, että lain lähtökohtana on vammasta tai sairaudesta johtuvasta tarve, ei diagnoosi. Laki antaa kunnalle hyvät raamit uudistuvien vammaispalveluiden kehittämiseen. Tässä lausunnossa on esitetty näkökulmia, joita pidämme välttämättöminä huomioida esityksen jatkovalmistelussa. Vammaislainsäädännön uudistusta valmistelleen työryhmän ehdottamiin säännöksiin sisältyvistä uusista ja laajentuvista tehtävistä kunnille aiheutuvat kustannukset tulee arvioida läpinäkyvällä tavalla. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettua lakia (55 ) on muutettu niin, että jatkossa (valtion 2016 talousarviosta alkaen) uusissa ja laajentuvissa valtionosuustehtävissä valtionosuus on 100 prosenttia mainittujen tehtävien laskennallisista kustannuksista, ellei valtionosuustehtäviin tehdä vastaavan suuruisia vähennyksiä. Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelman mukaan hallitus sitoutuu pitämään voimassa 100 prosentin valtionosuudet turvaavan lain. Mikäli valtionosuuksia leikataan, hallitus vähentää kuntien tehtäviä samassa suhteessa. Hallitus on myös ilmoittanut, että kunnille ei säädetä vaalikauden aikana uusia tai laajentuvia tehtäviä ja että kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät siirrettäisiin jatkossa kuntaa suuremmille itsehallintoalueille. Hallitusohjelman liitteen (Liite 3 Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä) mukaan hallitus arvioi uudelleen eräät kuntien tehtävät ja velvoitteet niin, että julkisen talouden menot eivät lisäänny. Vammaislainsäädännön uudistus on yksi liitteessä mainituista uudelleen arvioitavista kokonaisuuksista. Espoon kaupunki pitää tärkeänä, että vammaislainsäädännön uudistus valmistuu tämän hallituskauden aikana eikä sitä jätetä toteuttamatta. Uudistus on välttämätön sekä kehitysvammaisten asumisen ohjelman että YK:n vammaissopimuksen toimeenpanon kannalta. Uudistus tulisi toteuttaa tarvittaessa niin, että joitakin muita kuntien toimintaa koskevia normeja purettaisiin siten, että kuntien kokonaiskustannukset eivät vammaislainsäädännön uudistuksen johdosta lisääntyisi Vastaako esitys vammaisten lasten ja nuorten tarvitsemaan tuen tarpeeseen? Espoon kaupunki pitää hyvänä uudistuksena, että esitys huomioi vammaisten lasten ja perheiden tilanteen nykyistä lainsäädäntöä vahvemmin. Vammaisten lasten kannalta pyydämme huomioimaan aiemmin lausunnossamme esitetyt kommentit erityisesti vammaisten lasten asumisen kannalta. 39. Voitte tuoda esiin näkökulmia jatkovalmisteluun liittyen. Listatkaa alkuun mielestänne korkeintaan kolme tärkeintä jatkovalmistelussa selvitettävää tai huomioitavaa seikkaa.

13 1. Jatkovalmistelussa tulee tarkemmin pohtia vammaispalveluiden ja terveydenhuollon palveluiden rajapintoja. Erityisesti näihin rajapintoihin törmätään kommunikaatio-opetuksen ja -ohjauksen sekä asunnonmuutostöiden sekä asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden osalta. Espoon kaupunki kannattaa näiden palveluiden siirtämistä osaksi terveydenhuoltoa asiakkaan palveluprosessin sujuvuuden varmistamiseksi. 2. Jos kunnan velvollisuutta järjestää palveluita ulkomaille esimerkiksi opiskelua tai muuta pitempiaikaista oleskelua varten halutaan laajentaa nykyisestä, tähän liittyviä kysymyksiä tulee avoimesti selvittää jatkovalmistelun kuluessa. Tällä hetkellä kunta on velvollinen järjestämään vammaispalveluita kunnassa esiintyvän tarpeen perusteella. Jos tämä lähtökohta vammaislainsäädännön uudistuksen myötä muuttuu, muutoksen vaikutukset on arvioitava ja valtion tulee vastata laajentuvasta velvoitteesta kunnille aiheutuvista kustannuksista 3. Henkilökohtaisen avun työnantajamalli kaipaa vielä kehittämistä. Työryhmän ehdotukset eivät ratkaisisi keskeisiä työnantajamallin käytännön toteutukseen liittyviä ongelmia, jotka kunnat ja työnantajina toimivat vammaiset henkilöt ovat kohdanneet henkilökohtaista apua koskevien säännösten voimaantulon jälkeen. Eräitä ongelmia on käsitelty aiemmin tässä lausunnossa henkilökohtaista apua koskevien säännösten yhteydessä Mitä uudistuksen toimeenpanossa tulee erityisesti huomioida? Valtion tulee tukea kuntia riittävästi uudistuksen toimeenpanossa. Erityisesti henkilökohtaisen avun työnantajamallin toteuttamisessa kaivattaisiin valtakunnallista ohjeistusta ja tukea. Toinen merkittävä kokonaisuus on päätösten ja suunnitelmien saattaminen siirtymävaiheessa uuden lain mukaisiksi. Laista kunnille aiheutuvia toteutuneita kustannuksia tulee seurata.